Matkakirjoja messuilta II

Palvelu/tuote saatu: Into Kustannus Oy*

Otin talteen vinkkejä matkakirjoista ja -oppaista Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2022. Osa kirjavinkeistä on jo julkaistu, mutta tässä tulee lisää.

Revontulibongarin opas

Kuva: Into Kustannus Oy.

Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmroth, tiedetoimittaja Markus Hotakainen ja valokuvaaja Jouni Jussila ovat kirjoittaneet Revontulibongarin oppaan. Kirja on kuitenkin kansalaistieteen ilmentymä – tiedettä yhdessä suuren yleisön kanssa. Tässä tapauksessa Facebookin Revontulikyttääjät-sivuston jäsenten kanssa, joilta tuli alkukipinä kirjantekoon, sillä he kysyivät, voisiko Minna Palmroth vastata heidän kysymyksiinsä. Professori vastasi ja siitä lähti sitten myöhemmin idea kirjasta, joka palvelee laajempaa tiedonhaluisten joukkoa.

Kirja lupaa, että sen lukija onnistuu havaitsemaan ja tunnistamaan revontulia jopa Etelä-Suomessa. Teos antaa vastauksia kaikille revontulista kiinnostuneille, niin luontokuvaajille kuin satunnaisille taivaantähyilijöille.

Kirjassa on aluksi yleistajuinen taustoitus revontulista, muun muassa niiden esiintymisestä ja väreistä: vihreästä, sinisestä, punaisesta ja purppurasta. Tämän jälkeen esitellään noin 30 erilaista revontulimuotoa, joiden nimeämisessä on käytetty apuna ulkonäköä, liikettä ja muita rakenteisiin liittyviä ominaisuuksia. Muotoja ovat muun muassa revontulikaari, liikkuva kaari, revontulivyö, revontuliverho, korona, spiraali ja revontulipilari. Muotojen havaitsemista varten on lyhyet ohjeet.

Kirjassa kerrotaan myös, miten revontulinäytelmä etenee. Vinkkien avulla lukija pystyy tulkitsemaan ja ennustamaankin taivaan tapahtumia ja löytää suotuisat bongauspaikat. Kirjan esimerkkikuvat ovat peräisin revontulibongareilta. Lopussa on valokuvaus- ja varustevinkkejä kuvaamisen helpottamiseksi.

Kirjan voi ottaa mukaan revontuliretkelle tai eläytyä revontulielämykseen kotisohvalla. Kaltaiselleni tämä bongarin opas on antoisa, sillä en ole koskaan vielä nähnyt noita taivaan tulia.

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori, ja Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja. Hän on tiimeineen kehittänyt maailman johtavan lähiavaruutta mallintavan tietokonesimulaation, jonka avulla he tutkivat revontulia synnyttäviä ilmiöitä.

Tiedetoimittaja ja tietokirjailija Markus Hotakainen on seurannut avaruusasioita kuulennoista lähtien ja kirjoittanut tähdistä 1980-luvun alkupuolelta saakka. Hän on julkaissut 23 kirjaa ja tehnyt yli 40 suomennosta. Hotakainen on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon Mars-kirjastaan, joka on julkaistu myös Yhdysvalloissa.

Jouni Jussilaon Oulun yliopiston entinen revontulitutkija ja aktiivinen revontulien kuvaaja, joka on julkaissut jo aikaisemmin kuva- ja tietokirjan revontulista nimeltään Aurora: revontulien taivaallinen näytelmä. Työkseen hän kehittää erikoiskameroita, mutta lähiavaruuden ilmiöiden ja revontulien seuraaminen on osa hänen jokapäiväistä elämäänsä.

Minna Palmroth, Jouni Jussila & Markus Hotakainen: Revontulibongarin opas. Into Kustannus Oy. 2018.

Tammikuisia revontulia Syötteellä. Kuva: Sami Säily/Woodland Graphics.

Lappi pintaa syvemmältä – matkailijan kulttuuriopas

Kuva: Into Kustannus Oy.

Hanna Apajalahden Lappi pintaa syvemmältä – matkailijan kulttuuriopas on kattava tietopaketti Lapin nähtävyyksistä ja monipuolisista kulttuurikohteista. Hiihtokeskusten, tuntureiden, porosafarien ja revontulien keskeltä löytyy myös valtavasti luksusta, siis kulttuurielämää: arkkitehtuuria, elokuvia, festivaaleja, historiallisia tarinoita, kirjallisuutta, kuvataiteen ja käsityön tekijöitä, murteita, museoita, musiikkia, mytologiaa ja ruokakulttuuria. Sekä tietysti saamelainen kulttuuri kaikessa moninaisuudessaan.

Kirja rajautuu napapiirin pohjoispuoliseen Lappiin. Kirjoittaja on jakanut alueen viiteen kulttuurialueeseen, jotka esitellään kunnittain.

Saamenmaahan kuuluvat Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Sodankylän pohjoisosat. Läntiseen Tunturi-Lappiin kuuluvat Ylläksen ja Pallaksen naapurit Kittilä ja Muonio.

Tornionlaaksossa ovat Pello ja Kolari. Itä-Lappiin kuuluvat eteläinen Sodankylä, Pelkosenniemi, Savukoski, Salla ja Kemijärvi. Rovaniemellä eletään kaupunkilappilaista kulttuuria.

Tekijän mukaan Lappi on täynnä kulttuuria ja kirjan avulla matkailija löytää parhaat paikat. Kirja on jaettu yhdeksään ”tiehen”, aihepiiriin, joita ovat museot, arkkitehtuuri, käsityöt ja design, kuvataide ja galleriat, joiku ja muu musiikki, elokuva ja teatteri, luontokohteet, ruoka ja juoma sekä huvittelu ja ajanviete.

Kirjaa selaillessa tulee auttamattakin mieleen, kuinka vähän sitä tietää kotimaastaan. Sekin on minulle uusi tieto, että saamen kieli ei ole vain yksi, vaan Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: inarinsaamea, kolttasaamea ja pohjoissaamea.

Olen käynyt vain Rovaniemellä, Levillä ja Riisitunturilla lyhyitä aikoja, joten olen melko aloittelija Lapin-asioissa. Eittämättä Suomen pohjoisosista löytyisi paljon mielenkiintoista. Voisin käydä vaikka Reidar Säreistöniemen kotimuseossa, Hiljaisuus-festivaaleilla tai Sodankylän elokuvajuhlilla. Ihan vain pari kohdetta mainitakseni.

Kulttuurioppaassa on myös paljon kirjallisuus- ja elokuvavinkkejä sekä auttava lappi-suomi-sanakirja ummikoille. Sanakirjasta löytyy syntyjään eteläpohjalaiselle tuttujakin sanoja, kuten alvariinsa (aina), hilla (lakka, suomuurain), häävi (ei kovin hyvä) ja vahata (katsoa tarkkaan). Lähteiden lisäksi lopussa on henkilöhakemisto ja välimatkataulukko.

Hanna Apajalahti on kulttuurista laajasti kiinnostunut vapaa kirjoittaja. Hänen teoksensa Kulttuurimatkailijan Lappi ilmestyi alun perin vuonna 2017. Lappi pintaa syvemmältä on kirjan päivitetty laitos. Apajalahti itse on kustantamon mukaan syntyjään lapinhullu: äidin perintönä itälappilainen ja poromiehen lapsenlapsenlapsi; vaikuttaa siis oikealta henkilöltä kertomaan lappalaisesta kulttuurista.

Hanna Apajalahti: Lappi pintaa syvemmältä – matkailijan kulttuuriopas. Into Kustannus Oy. 2021.

* Sain Into Kustannus Oy:ltä nämä esittelemäni kirjat.

Lue myös:

Matkakirjoja messuilta I

Pikapyrähdys pohjoiseen

Laskeuduttiin Leville

Marian kappeli rauhoittaa Levin turistin

K niin kuin kuva –helmikuun kuvahaaste I

K niin kuin kuva tai K niin kuin Kristiina, sillä Kristiina K -blogin pitäjä antoi kuvahaasteen helmikuulle. Jokaiselle kuukauden päivälle pitää löytää oma k-kirjaimella alkava kuva. Keittiöstä lähdetään ja kesään päädytään.

Kristiina K. nimeään kantavasta blogista haastoi julkaisemaan helmikuun aikana K-kirjaimella alkavia asioita tai esineitä. Hän ja moni muu on jo ehtinyt julkaista useamman postauksen, joiden keskiössä ovat näin valitut kuvat. Huomasin kyllä haasteen tammi-helmikuun vaihteessa, mutta en heti tarttunut siihen. Nyt aloitan vähän jälkijättöisesti, mutta ehkä se ei haittaa.

Kristiina antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Hän ohjeisti, että kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja.

On mielenkiintoista, löydänkö kaikkiin aiheisiin kuvan omista otoksistani vai täytyykö turvautua muiden kuviin. Tämän ensimmäisen viiden kuvan erän valokuvat ovat omiani. Tarkoitus on myös, että ne liittyisivät jotenkin matkoihini tai käymiini paikkoihin.

Ensimmäiset aiheet ovat tässä:

1. Keittiö
2. Käpy
3. Keskellä
4. Kaatunut
5. Kakku

Keittiö

Norpas-residenssin keittiö oli kokkauspaikkani maaliskuussa 2021. Puutalon toisen kerroksen asuntoon ei tullut eikä sieltä mennyt vettä, joka oli tietysti outo kokemus kaltaiselleni kerrostaloasujalle.

Vietin pari kevättalvista viikkoa Norpas-residenssissä Taalintehtaalla. Se oli mukavaa vaihtelua korona-aikana. Tein siellä etätöitä ja illalla edistin omia kirjoitusprojektejani. Vesi piti kantaa asuntoon ja viedä sieltä pois ämpäreissä. Yhteiskäytössä olevat vessat sekä suihku- ja saunatilat olivat alakerrassa. Pattereiden lisäksi lämmintä sai puuhellasta ja pönttöuunista.

Käpy

Käpykuvia lienee muitakin, mutta tämä löytyi helposti. Kuvauspaikkana on Toivonniemi Ruissalossa.

Kuulun Luovat ladyt -ryhmään, joka kokoontuu heinäkuun alussa viettämään yhteistä lomaviikkoa. Alkuvuosina paikka oli aina sama eli Kesäkoti Toivonniemi Ruissalossa. Se on Turun Seudun Hengitysyhdistyksen ylläpitämä. Majoitustilat ovat vaatimattomia ja täälläkin mukavuuslaitokseen täytyy erikseen lähteä; mäntyjen takana pilkottaa ulkohuussi.

Toivonniemessä olemme viikon lähellä luontoa. Saunomme, uimme, grillaamme ja vietämme kesän parasta aikaa joko omassa tai muiden seurassa luovien puuhien tai laiskottelun merkeissä. Kolmena viime vuotena olemme viettäneet viikkomme muualla Toivonniemen remonttien vuoksi, mutta ensi kesänä meidän on tarkoitus palata taas Toivoniemeen.

Keskellä

Hangon Casinon edustalla on pyöreä vesiallas, jonka keskellä on suihkulähde. Juhannussalko koristaa hiekkarantaa.

Hanko on yksi lempipaikoistani. Olen käynyt siellä useita kertoja, pääosin syksyisin, jolloin olen osallistunut Hanko Fotofestivaliin. Ensi syyskuussa vietetään festivaalin kymmenvuotisjuhlia, joiden ajankohta on saamani tiedon mukaan 9.9.2023. Blogistani löytyy paljon Hanko-postauksia.

Kaatunut

Kaatunut puu lumikerroksen alla Tähkäpuistossa, Turussa.

Kuva kaatuneesta löytyi tammikuisista Tähkäpuiston kuvista. Blogini nimen loppuosa on ”matkoja lähelle ja kauas”. Tähkäpuisto onkin kotiani lähin paikka, josta olen tehnyt postauksia. Sitä kutsutaan myös Ruusupuistoksi, sillä siellä kasvaa muun muassa satoja ruusupensaita, lajikkeita on 400.

Kakku

Kuvassa on espanjalainen juustokakku.

Matkabloggaajien ja matkakohteiden markkinoijien TBEX-konferenssi järjestettiin viime vuonna Marbellassa kesäkuun alkupuolella. Kakkukuvia minulla olikin yllättävän paljon, mutta valitsin tämän kuvan koska se liittyy viime vuoden upeimpaan matkaani.

Ennen varsinaista konferenssia ohjelmassa oli kaksi retkipäivää, ja toisen päivän lounaan nautimme The Beach Club Higuerón -rantaravintolassa (Av. del Sol 225, Playa de Carvajal, 29631 Benalmádena, España). Kuvan juustokakku kruunasi monesta pienestä annoksesta koostuneen aterian.

Lue myös:

Residenssielämää Taalintehtaalla

Luovat ladyt Toivonniemessä

Minun Hankoni on syksyinen

Talven ihmemaa Tähkäpuistossa

Matkabloggaajat Marbellassa

Salsaa ja mojitoa – matkoilla Etelä-Amerikassa

Palvelu/tuote saatu: Stresa Kustantamo*

Kiinnostaako Etelä-Amerikka? Suunnitteletko sinne matkaa? Jos, niin lue Toivasen pariskunnan sanallisia ja kuvallisia merkintöjä tuosta valtavasta mantereesta.

Salsaa ja mojitoa -kirja sisältää tarinoita ja kokemuksia Pirjo ja Reijo Toivasen matkoilta Etelä-Amerikassa.
Tekstin lisäksi kirjassa on paljon valokuvia.

Pirjo ja Reijo Toivanen kutsuvat lukijansa nojatuolimatkalle Etelä-Amerikkaan. Sen voi tehdä heidän Salsaa ja mojitoa -matkakirjansa avulla. Stresa Kustantamon vuonna 2021 julkaisema kirja vie Argentiinaan, Kuubaan, Meksikoon, Peruun, Chileen, Pääsiäissaarille, Kolumbiaan ja Costa Ricaan. Suunnitelmissa ollut Ecuador jäi sattuneesta syystä toiseen kertaan.

Matkustaminen on ollut Pirjo ja Reijo Toivaselle elämäntapa, ja he ovat asuneetkin useissa maissa, muun muassa Englannissa, Hollannissa, Floridassa ja Italiassa. Etelä-Amerikan matka alkoi, kun ”mieli teki maailmalle.” Toivaset halusivat pitää sapattitauon ja matkustaa jonnekin päiväntasaajan tuntumaan. ”Ei mikään ole hauskempaa, kun pyöritellä maapalloa kirjoituspöydällä”, toteaa Pirjo Toivanen. Suunnitelmia tehtiin ja maista jätettiin pois Venezuela, Nicaragua ja Brasilia.

Buenos Airesista Bosque del Caboon

Chilelle kuulivat Pääsiäissaaret eivät näy tässä kartassa. Ne sijaitsevat Eteläisellä Tyynellämerellä,
noin viiden tunnin lentomatkan päässä Santiago de Chilestä. Kartta: Google.

Matkan varrella Toivaset käyvät muun muassa Buenos Airesissa ja satamakaupunki Bocassa Argentiinassa; Iguazún putouksilla Argentiinan, Brasilian ja Paraguauyn rajalla; Havannassa, Kuubassa; Meksico Cityssä, Teotihuacánin muinaiskaupungissa ja Cancúnissa Meksikossa; Limassa, Machu Picchussa, Cuscossa ja Amazonilla Perussa; Santiagossa, Pablo Nerudan museossa ja Atacaman autiomaassa Chilessä; Pääsiäissaarilla; Bogotassa ja Nemocónin suolakaivoksessa Kolumbiassa sekä San Joséssa, Bosque del Cabossa ja Arenal-tulivuoren juurella Costa Ricassa.

Perussa sijaitseva Machu Picchu on rakennettu noin 1400-luvulla. Kuva: Amanda Kerr, Unsplash.

Kirjan tarinat alkavat Buenos Airesista, Argentiinasta lokakuussa 2010. Kirja etenee maittain, ja lukuun saattaa yhdistyä tarinoita useammaltakin reissulta vuosina 2010-2015 ja jälkeenpäin tehtyjä merkintöjä.

Kirjan teksti on Pirjon kirjoittamaa ja se perustuu suurelta osin hänen päiväkirjamerkintöihinsä. Kuvat on ottanut Reijo. Kirjassa on paljon kuvia eläimistä ja luonnosta, mutta myös kaupunkikohteista ihmisineen. Kulttuurihistoriakin kertautuu ja kirjan sivuilla tulevat esiin muun muassa Ernest Hemingway, Buena Vista Social Club, Carlos Gardel, Pablo Neruda ja Fernando Botero. Kohtaamiset ihmisten, niin paikallisten kuin matkustajien kanssa, antavat kirjalle mukavan säväyksen.

Kirjan taitto on selkeä, mukana on paljon koko sivun kuvia. Ihan alussa on kartta ja siihen on kunkin maan kohdalle merkitty, miltä sivulta sen maan teksti alkaa. Kartta korvaa tavallaan sisällysluettelon, joka olisi kuitenkin ehkä voinut olla mukana lukijan apuna, ehkä myös asiahakemisto.

Korona katkaisi matkanteon

Kirjan viimeinen merkintä on maaliskuulta 2021: ”Meidän piti lentää Quiton kaupunkiin, Ecuadoriin perjantaina 13.3.2020, mutta edellisenä yönä maailma sulkeutui. Korona iski, emmekä mekään päässeet näkemään inkojen entisiä asuinsijoja Ecuadorissa emmekä Galapagos-saarten luonnonihmeitä.”

Matkat ovat vahvistaneet pariskunnan kiinnostusta luontoon ja historiaan. ”Ihmiselämä on lyhyt muutosten ketjussa, mutta ymmärrämme, että meidän tekomme vaikuttavat tulevien polvien maailmaan. Turismi on tärkeä tulolähde monelle erityisesti kehitysmaissa. Kun pandemia taittuu, haluamme etsiä kohteita, joissa olemme enemmän hyödyksi kuin haitaksi.”

Jos mielessäsi on matka Etelä-Amerikkaan, niin voit käyttää Toivasten kirjaa suunnittelun apuna ja fiilistelyssä. Vaikka matkailuharrastukseni on suuntautunut pääasiassa Eurooppaan, niin Salsaa ja mojitoa -kirja herätti kiinnostukseni kaukaisempiinkin kohteisiin.

Matkakirjoja, romaaneja ja valokuvanäyttelyitä

Salsaa ja mojitoa on Toivasten toinen yhteinen kirja. Ensimmäinen, Proseccoa per favore, kertoo pariskunnan elämästä Stresassa, Italiassa, jonne he muuttivat kymmenisen vuotta sitten.

Pirjo Toivanen on kirjoittanut myös romaaneja: Pyhä paha perhe (2017), Siskoni Italiassa (2020) ja Rooleja vai rakkautta (2022). Kirjojen teemoina ovat adoptio, perhesuhteet ja läheisten merkitys. Lisäksi hänen novellejaan on julkaistu lehdissä ja antologioissa. Reijo Toivasen valokuvia on ollut esillä parissa näyttelyssä Helsingissä.

Mojito [mo’hi:to] on alun perin kuubalainen cocktailjuoma. Se tehdään perinteisesti
vihermintusta, rommista, sokeriruo’on mehusta, limetistä ja soodavedestä. Kuva: Paul Steuber, Pixabay.

Kuubalainen salsaorkesteri. Kuva: Rav, Pixabay.

Pirjo Toivanen ja Reijo Toivanen: Salsaa ja mojitoa. Stresa Kustannus osk, 2021.

Sain kirjan Pirjo Toivaselta Helsingin Kirjamessuilla.

Lue myös: Panamericana – autolla maailman ympäri ja Lääkäri matkalla maailman ympäri

Minne matka vuonna 2023?

Uusi vuosi, uudet matkat. Osa reissujen hauskuutta on niiden suunnitteleminen ja tieto siitä, että tulevaisuudessa on jotain arjesta poikkeavaa. Mitä tuonee vuosi 2023 tullessaan?

Reissuvuoteni avaa pitkästä aikaa Matkamessut Helsingin Messukeskuksessa torstaista sunnuntaihin 19.–22.1.2023. Torstaina messut ovat auki ammattilaisille, joiksi bloggaajatkin luetaan. Heti aamusta on tarjolla aamiaistilaisuus, jossa on mahdollista tavata suomalaisten ja ulkomaisten turistitoimistojen ja alueorganisaatioiden edustajia. Tuona päivänä on väljää kierrellä messualueella.

Maaliskuussa on vuorossa myös Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivät 10.–12.3.2023 Kokoushotelli Murikanrannassa, Terälahdessa lähellä Tamperetta.

Suunnitellen vai fiilisten mukaan?

Olen huono tekemään tarkkoja suunnitelmia, toimin enemmän ex tempore -tyyliin, mutta joskus on tehtävä varauksia hyvissä ajoin etukäteen, jotta matkasuunnitelmat onnistuisivat.

Poikkeuksena lyhyen ajan suunnittelemiseen ovat majoitusvaraukset tapahtumiin, joihin aion tänäkin vuonna mennä. Elämä opettaa. Olen jo varannut hotellit Sastamalasta Vanhan kirjallisuuden päivien sekä Hangosta Fotofestivalin aikaan. Nämä molemmat tapahtumat ovat pienellä paikkakunnalla, jossa majoituskapasiteetti on rajallista. Näissä molemmissa paikoissa on tullut tavaksi varata yösija jo edellisenä vuonna uloskirjautuessa.

Kirjapäivät järjestetään Sastamalassa juhannuksen jälkeen perjantaina ja lauantaina 30.6.–1.7.2023. Niiden perinteinen tapahtumapaikka, Sylvään koulu, on kesällä 2023 putkiremontissa ja sen vuoksi tapahtuma siirtyy Vexve-areenan ja Vammalan ammattikoulun ympäristöön.

Hanko Fotofestival järjestetään lauantaina 9.9.2023 ja kyseessä on jo kymmenes tapahtuma, joten sitä varmaan juhlitaan. Olen ollut mukana joka kerta – ja kävin Hangossa myös sellaisena viikonloppuna, jolloin tapahtumaa ei koronan vuoksi järjestetty.

Kalamata, Haag ja Lontoo?

Kalamata, Kreikka. Kuva: Bill Ligris Pixabaysta.

Toivon myös, että voin osallistua TBEX-organisaation järjestämään matkabloggaajien konferenssiin 8.–12.5.2023 Kalamatassa, Kreikassa. Olen hankkinut sinne jo lipun, mutta muut matkavalmistelut ovat tekemättä, mutta kannattaa hoitaa pian kuntoon.

Jossain vaiheessa voisin vierailla Jaana-sisareni nykyisessä kotikaupungissa Haagissa. Se on Alankomaiden hallintokaupunki maan länsiosassa Pohjanmeren rannalla. Sielläkin riittää varmaan nähtävää, mutta olisi myös houkuttelevaa vierailla muissa lähellä olevissa paikoissa, ehkä meillä vielä tuntemattomissa vanhoissa pikkukaupungeissa.

Haag, Alankomaat. Kuva: Cor Gaasbeek Pixabaysta.

Haag, Alankomaat. Kuva: Cor Gaasbeek Pixabaysta.

Haag, Alankomaat. Kuva: Cor Gaasbeek Pixabaysta.

Alankomaiden suosituimpiin kuuluva uimaranta, Scheveningen, on Haagin historiallinen merilomakohde. Se sijaitsee Haagin itäpuolella noin 15 minuutin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Kuva: Olga Kropman Pixabaysta.

Yksi mahdollinen matkakohde voisi olla Lontoo, jossa asuu ystäväni Sue. Meillä on tänä vuonna juhlavuosi – tutustuimme toisiimme 50 vuotta sitten kirjeenvaihdon merkeissä. Olen käynyt useasti hänen luonaan.

Suunnittelimme, että Sue tulisi vuorostaan Turkuun ja Suomeen vuonna 2023, mutta nyt hän on arvellut, ettei se ehkä toteudukaan. Jospa voisin jälleen vierailla hänen luonaan, ja voisimme juhlia 50 puolivuosisataista kestänyttä yhteydenpitomme. Olen kertonut tarinamme postauksessa Ensin lensivät kirjeet.

Lontoo, Iso-Britannia. London Eye, maailmanpyörä.

Lontoo, Iso-Britannia. Näkymä Thames-joelle The Shard -pilvenpiirtäjän 68. kerroksesta.
Ikkunalasi hiukan heijastuu kuvaan.

Kaikki nämä reissut eivät välttämättä toteudu; ykköstoiveena on Kalamata. Olen ollut aikaisemmin kolmessa TBEX-konferenssissa ja ovat olleet sen verran huikeita kokemuksia, että saavat osallistumaan yhä uudestaan.

Muutama vakiotapahtuma on myös suunnitelmassa

Epäilemättä vietän aikaa myös Kurejoella, Alajärvellä, jossa on perheemme kesäpaikka edesmenneen isäni kotitalossa. Toivottavasti saan sinne mukaan myös sisaruksia ja lapsiamme. Vanhassa talossa saattaa olla pientä laittoa ja puutarhakin kaipaisi hortonomista hoitamista. Keväällä tai syksyllä siellä voisi olla etätöissä.

Kurejoella, Alajärvellä pääsee nauttimaan maalaismaisemista ja -elämästä.

Osallistunen edelleen moniin vakiotapahtumiini, jos ne vain saadaan järjestettyä: Luovat ladyt -viikkoon Toivonniemessä, Ruissalossa tai jossain muualla, Fiskarsin Antiikkipäiviin, Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaan elokuussa, Turun ja Helsingin Kirjamessuille sekä Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäiviin ja Vuoden Luontokuva -festivaaliin lokakuussa.

Toivon myös, että pääsisin viettämään viikon jossain uudessa paikassa joko etätöissä ja vapaa-ajalla. Toiveet ovat kohdistuneet jo monena vuotena Seiliin, Örööseen tai johonkin muuhun saaristopaikkaan.

Aiotko sinä matkustaa alkavana vuotena vai pysytteletkö kotiseudulla? Mikä on kohteesi? Joka tapauksessa innostavaa, vastuullista ja ikimuistoista matkailuvuotta 2023.

Lue Hangosta: Minun Hankoni on syksyinen.

Missä kuljin kerran vuonna 2022?

Kuva: Gerd Altmann Pixabaystä.

Vuodenvaihteessa on tapana kerrata kokemuksia, palata menneeseen ja arvioida sitä. Teen nyt samantyylisen matkaraportin tästä vuodesta 2022 kuin parin aikaisemman vuoden menoista. Kulunut vuosi oli matkojen suhteen köyhempi kuin edeltäjänsä, ja minä olin bloggaamisen suhteen saamattomampi.

Tänä vuonna tein yhden matkan ulkomaille, muuten reissuni suuntautuivat kotimaahan ja oikeastaan alle 400 kilometrin säteelle kotikaupungistani Turusta.

Perinteinen tammikuun meno, Matkamessut, oli siirretty tammikuuhun 2023. Pääsen siis pian tutkimaan matkailumaailmaa pitkän tauon jälkeen. Kreikka on tämänvuotinen messujen partnerimaa, ja se sopii minulle oivallisesti. Toivon, että voin osallistua TBEX-organisaation järjestämään matkabloggaajien konferenssiin toukokuun alussa Kalamatassa, Kreikassa. Olen hankkinut sinne jo lipun, mutta muut matkavalmistelut ovat tekemättä.

Alajärveltä Kotkaan, Maarianhaminasta Paimioon

Torstaina 3. helmikuuta liputetaan arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi Alvar Aallon syntymäpäivänä. Tein jutun Lippu salkoon Alvar ja Aino Aallon kunniaksi osittain siksi, että Aalto liittyy syntymäkuntaani Alajärveen, joka on osa valtakunnallista Alvar Aalto -kaupunkiverkostoa.

Alvar Aallolla on Alajärvellä oma tie lähellä suunnittelemiaan rakennuksia.

Tuusulanjärvi houkutteli jäälleen paljon ulkoilijoita maaliskuisena sunnuntaina.

Maaliskuussa vietin viikonlopun Gustavelundissa, Tuusulassa, jossa järjestettiin Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivät. Olen osallistunut niihin noin kymmenen vuoden ajan. Viikonloppu on täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja sen aikana tulee katsottua useampi tuhat upeaa valokuvaa.

Huhtikuussa kirjoitin Merikeskus Vellamosta, joka on koko perheen käyntikohde kaikkina vuodenaikoina Kotkan Kantasatamassa. Olin käynyt siellä jo syksyllä 2021, mutta hauduttelin juttua muutaman kuukauden.

Pääsiäistä vietin Maarinhaminassa ikään kuin omatoimisessa retriitissä, mutta siltä reissulta ei syntynyt postausta. Tosin laivamatka Glory-laivalla tuli mukaan toukokuun postauksessa Gloryn loistoa Itämerellä. Tein tuolla Viking Linen uudella aluksella reissun myös äitienpäivän aikoihin äitini ja sisarusteni kanssa.

Glory matkalla Turusta Tukholmaan.

Algoth’s on legendaarisen pirtukeisarin, Algoth Niskan nimikkobaari.

Aurajoen rannan kirsikkapuut kukkivat toukokuun puolivälissä.

Taiteen talon avajaisissa pääsi tutustumaan taiteilijoiden työtiloihin.

Toukokuussa ihastelin Aurajoen rantojen kirsikkapuiden kukintaa ja tutustuin Taiteen taloon sen avajaisissa. Se on taiteen ja kulttuurin koti taiteen tekijöille, kaupunkilaisille ja matkailijoille. Taiteen talo sijaitsee Rettigin vanhassa tupakkatehtaassa osoitteessa Nunnankatu 4 keskellä Turun Vanhaakaupunkia.

Kutsuin myös kaimojani nimipäiväjuhliin 16.6.2022 postauksessa Päivin nimipäivät Paimion parantolassa.

Alvar Aallon suunnittelema kansainvälisesti tunnettu Paimion parantola on mielenkiintoinen käyntikohde.

Alppiruusupuistossa on suomalaisia ja ulkolaisia alppiruusuja yhteensä 1 860 kappaletta. Lajikkeita on yhteensä 218, joista kotimaisia 31.

Kesäkuussa vierailin vihdoin entisen kotikuntani Raision nähtävyydessä, Alppiruusupuistossa. Komeasti kukkivia pensaita metsän suojissa.

Kirjoitin myös juttuja Somerolta oltuani siellä bloggaajamatkalla. Postauksia siltä reissulta ovat Taidetta Kivimeijerissä, Somero vaalii Baddingin muistoa, Kartanotunnelmaa Härkälässä, Kaija Aarikka – nappikauppiaasta muotoilijaksi ja Hurmaava Helmi – muotiputiikki meijerissä.

Konferenssimatka Aurinkorannikolle

Tutustuimme noin viikon verran ajan espanjalaiseen kulttuuriin flamencoineen, hevosineen,
viineineen ja tapaksineen.

Kesäkuun alussa tein ainoan ulkomaanmatkani Marbellaan, Espanjaan, jossa järjestettiin matkabloggaajien konferenssi. Tuon matkan aineistosta syntyivät postaukset Matkabloggaajat Marbellassa, Paluu Rondaan, Valkoisten talojen Mijas ja Viiniä maistelemassa Rondassa.

Tuoreen lentomatkakokemuksen innoittamana avauduin aiheesta Pakkaamisen viheliäisyys.

Taidetta ja kulttuuria

Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Villa Vallattomassa Strömforsissa. Tämän majapaikan emäntä Petra Pekkarinen houkutteli minut vieraaksi Pipa ja Papi -podcastiinsa, ja voit kuunnella jutteluamme Luovista ladyistä, bloggaamisesta, vanhoista taloista ja matkustamisesta täältä.

Tällä ruukkipaikkakunnallakin oli nähtävää, mutta ajelimme sieltä myös Porvooseen, Loviisaan ja Kotkaan muun muassa kirppareille. Kävimme myös Keisarillisessa kalamajassa Langinkoskella, Olgan farmilla Sääksjärvellä – mainio kohde lapsiperheille – sekä Stockforsin tehdasalueella Pyhtäällä.

Villa Vallaton tarjosi oivallisen lomapaikan ja tukikohdan tusinalle Luovia ladyja.*

Strömforsin ruukkialue kuvastui hienosti jokeen heinäkuisena aamuna.

Luovat ladyt aloittivat aamunsa pulahtamalla kunnan uimapaikan veteen.

Strömforsin kaunis, vanha kirkko kätkee harvinaisen aarteen: Helena Schjerfbeckin maalaaman alttaritaulun.

Elokuussa oli vuorossa taide eri muodoissaan. Kirjoitin postaukset Elämänpuu ja muita kollaaseja sekä Pinnan alla – lasista kauneutta taidenäyttelyn avajaisten innoittamana.

Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussa Booktori eli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla, Puutori Blues –tapahtuma nimensä mukaisesti Puutorilla sekä elokuinen Taiteiden yö monine esityksineeen eri puolilla Turkua. Näistä ei nyt syntynyt postauksia.

Syyskuussa kulttuuririennot jatkuivat nyt teatteriin ja kirjoitin postauksen Aavikon kuningatar Priscilla on ylistyslaulu suvaitsevuudelle Helsingin kaupunginteatterin musikaalista. Hanko Fotofestivalissa kävin myös kuten myös Turun ja Helsingin Kirjamessuilla; lokakuussa piipahdin myös Tampereen Kirjafestareilla.

Pieni juhlahetki oli siinäkin kun tämän Parasta lähteä nyt -blogin 700 postausta tuli täyteen 18.9.2022.

Lokakuussa infosin Helsingin Kirjamessuista ja Vuoden Luontokuva -festivaalista. Marraskuussa muistelin heinäkuista autotapahtumaa postauksessani Renaultistit Ruissalossa – 38. Grand Tour de Renault.

Joulukuussa pohdin erilaisia tapoja viettää vuoden suurinta juhlaa postauksessa Missä vietät joulusi tänä vuonna? Oman jouluni vietin kotona perheen parissa.

Poimi vinkit ja vieraile ensi vuonna jossain oudossa kuplassa

Tämä postaus kertoo matkoistani, mutta sitä voi lukea niinkin, että se sisältää vinkkejä tapahtumista, joihin voi osallistua ja paikoista, joissa voi käydä. Ehkä saat poimittua jonkun vinkin ensi vuoden suunnitelmiisi.

Suosittelen myös, että käyt sellaisessa paikassa tai tapahtumassa, joka on itsellesi hiukan outo tai vieras, ehkä jopa siellä monesti mainitulla epämukavuusalueella. Tapaat ehkä ihmisiä, joilla on ihan kummallisia harrastuksia.

Minulle tällaisia paikkoja ja tapahtumia olivat Espanjan hevospaikat (näistä toivottavasti kirjoitan myöhemmin) sekä Strömforsissa ruukissa Ruotsinpyhtäällä järjestetty Ruukki Picnic, joka on ollut vuosien aja Itä-Uudenmaan suurin kesäinen koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma ja Ruissalossa, Turussa järjestetty Grand Tour de Renault -tapahtuma. On virkistävää ja mieltä avartavaa vierailla omien kupliensa ulkopuolella.

Vierailin kesäkuussa Espanjassa kahdessa hevosia jalostavassa, kasvattavassa ja kouluttavassa paikassa.

Ruukki Picnic toi Strömforsiin paljon amerikanautoja harrastajineen.

Sisällöntuotanto sakkaa surussa

Isä saateltiin viimeiselle matkalleen helmikuussa.

Olen ollut tänä vuonna vähemmän tuottelias kuin aikaisempina vuosina raskaan elämäntilanteen vuoksi. Isäni kuoli tammikuussa 81-vuotiaana ja äitini jäi leskeksi ja apua tarvitsevaksi. Aikaa ja energiaa kirjoittamiseen tuntuu olevan nyt aikaisempaa vähemmän. Tänä vuonna en osallistunut myöskään Yhdysvalloista lähtöisin olevaan National Blog Posting Month (NaBloPoMo) -haasteeseen, jossa blogataan joka päivä.

Harmillisesti myös osa aineistosta on jäänyt vielä julkaisematta. Muun muassa osa Espanjan matkan annista on jäänyt kertomatta kuten myös muutamasta kotimaan reissustakin. Ehkä kirjoitan niistä vielä seuraavia matkoja odotellessa.

Iloa ja valoa vuoteen 2023!

*Lue lisää Luovista ladyista postauksesta Luovat ladyt Nauvossa.

Jaa

Viiniä maistelemassa Rondassa

Joaquín Fernandezin viinitila on muutaman kilometrin päässä Rondasta. Kävimme siellä tutustumaan luomutilan toimintaan ja maistelimme viinejä lounaalla.

Joaquín Fernandezin tilalla pääsee myös tutustumaan viinien tekemiseen, maistelemaan niitä, lounaalle ennakkotilauksella, järjestämään juhlia häistä yritysten tilaisuuksiin sekä myös majoittumaan. Paikka on auki vuoden jokaisena päivänä.

Tila sijaitsee mäen päällä ja sieltä aukeaa kauniit näkymät viiniviljelyksille. Kauempana siintää vuoria.

Silmä lepää tässä kauniissa maisemassa.

Teinipojan toteutunut haave

Kuusitoista vuotta sitten nykyisen viinitilan paikalla oli pelkkää peltoa. Nyt siellä on Finca Los Frutales -tila, joka on sekä Joaquin Fernandezin perheen koti että viinialan yritys.

Joaquin Fernandez kasvoi Córdobassa. Hänen isänsä oli rakennustyöläinen ja poika seurasi hänen jäljissään. Joaquín Fernandez oli 14-vuotiaana isänsä apuna tekemässä korjauksia eräällä viinitilalla. Tislaamossa leijunut tuoksu oli hänestä maaginen ja se otti hänet valtoihinsa. Hän tiesi, mitä polkua hänen pitäisi kulkea. Se tosin oli aika pitkä.

Hän teki töitä kivenhakkaajana ja säästi kolmisenkymmentä vuotta perustaakseen oman viinitilan. Samalla hän myös opiskeli viinin- ja maanviljelyä. Monikymmenvuotinen unelma alkoi toteutua vuonna 2000 säästöjen ja pankkilainan turvin. Sopiva paikka löytyi Serranía de Rondan alueelta.

Joaquín Fernandezin mukaan ihmiset hiukan kummastelevat hänen siirtymistään kivistä, erityisesti marmorista, viiniin. Hänen mukaansa kyse on samasta asiasta: jonkin arvokkaan ja kauniin aikaansaamista luonnon antimista, oli se sitten marmoria, puuta, kiviä tai rypäleitä. Tämä tarina löytyi Rondan viinitiloja esittelevältä sivustolta.

Viinejä ja paellaa

Maistelimme neljää viiniä, jotka olivat Los Frutales Rosado, Hacienda Vizcondesa (Roble), Merlot-Syrah ja Finca los Frutales Igualado. Rosado ja Roble on valmistettu Merlot-rypäleistä, Merlot-Syrah nimensä mukaisista rypäleistä ja Iguanon valmistamiseen on käytetty Cabernet-Sauvignon-, Garnacha- ja Merlot– ja Syrah-rypäleitä. Ne kypsytetään ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viinejä maisteltiin ruoan kanssa. Alkuruokana oli juusto- ja salamisiivuja sekä salaattia, pääruokana paellaa, lisänä oli myös vaaleaa leipää. Viinit olivat maukkaita ja pidin myös punaviineistä, joiden ystävä en erityisesti ole; liharuoan kyytipoikana menee lasillinen, mutta muutoin valitsen valkoviinin tai oluen. Jätän kuitenkin juomien tarkemman arvioinnin.

Viininmaistelun voi tilata verkosta etukäteen täyttämällä lomakkeen. Tilaisuuden kesto on noin tunti ja vartti. Viinitilan verkkosivuilta en löytänyt maistelun hintaa, mutta Tripadvisorissa joku kävijä kertoi neljän viinin maistelun pienten napostelujen kanssa maksaneen 18 euroa per henkilö. Kyseiseltä sivulta löytyy lisää kuvauksia paikasta; suurin osa arvostelun kirjoittajista on antanut viinitilalle erinomaisen arvion.

Joaquin Fernandezin tilan tuotantoa, kaikki luomua.

Ravintolasta on avoimet näkymät viiniviljelmille.

Pellolta pulloihin

Kävimme katsomassa myös viininvalmistusta, jota meille esitteli Moisés Fernandez, tilan perustajan poika. Hän kertoi viininvalmistuksen monista vaiheista.

Tilalla on 9,2 hehtaaria maata luomuviinirypäleiden kasvattamiseen. Satoa saadaan noin 60 000 kiloa vuodessa. Tästä määrästä valmistetaan noin 36 000 litraa viiniä noin 50 000 pulloon. Viinirypäleiden poiminta alkaa elokuussa ja se tehdään käsin aikaisin aamulla.

Valmistushuoneissa oli isoja terässammioita, tynnyreitä ja lopulta isoja metallihäkkejä täynnä pullotettua viiniä. Seinällä on mittari, joka kertoo ilmeisesti sammioiden lämpötiloista.

Viinitynnyrit olivat muuttuneet hauskoiksi pihakoristeiksi. Taustalla rakennus, jossa viini valmistuu ja etenee terässammioista tynnyreihin ja pulloihin.

Moisés Fernandez kertoi rypäleiden monivaiheisesta matkasta pellolta pulloihin ja pöytiin.

Viininvalmistuksen lämpötilat ovat seurannassa.

Viini kypsyy ranskalaisissa tammitynnyreissä noin vuodesta puoleentoista vuoteen. Puinen tynnyri tuo viinin aromeihin tammisuutta ja vaniljaisuutta.

Pullo poikieen valmiina maailmalle.

Tilan viineillä on Andalusian ja Euroopan luomumerkki yhtenä kolmesta rondalaisesta viinitilasta. Puna- valko- ja roséviinejä viedään muun muassa Kanadaan, Belgiaan ja Tanskaan, mutta Suomen Alkon valikoimista niitä ei löydy.

Lue lisää Rondasta: Paluu Rondaan.

Paluu Rondaan

Ronda on erikoinen kaupunki andalusialaisessa vuoristossa. Se on historian saatossa kokenut valloittajan toisensa perään. Erilaiset kulttuurivaikutteet ovat osa Rondan viehätystä. Sijainti syvän El Tajo -rotkon kahta puolta tekee siitä uniikin käyntikohteen.

Rondan vaakuna.

Ennen TBEX Europe 2022 -konferenssia saimme valita kaksi kokopäiväretkeä muutamasta Andalusian kohteesta. Valitsin Mijaksen ja Rondan, vaikka olen jälkimmäisessä käynyt aikaisemminkin. Ehkä sen valinnassa painoi tutustuminen paikalliselle viinitilalle maistelutilaisuuksineen? Mijaksesta olen kirjoittanut aikaisemmin postauksessa Valkoisten talojen Mijas.

Kaupunki vuoristossa

Espanjan vanhimpiin kaupunkeihin kuuluvaan Rondaan meidät kuljetti tilausbussi, joka suoriutui hyvin vuoristoisesta ja mutkaisesta tiestä. Kaupunki sijaitsee Málagan maakunnan luoteisnurkassa noin 54 kilometriä Marbellasta ja noin 110 kilometriä Málagan lentokentältä.

Rondassa voi puhua huoleti tyyliin ”jo roomalaisten aikana”, sillä kaupunki oli heidän kauppapaikkansa, tosin tuolloin nimellä Arunda. Sittemmin sen valloittivat ainakin muslimit, maurit ja katoliset. Historian kerroksellisuus on läsnä kaupungissa.

Ronda on Serranía de Rondan vuorien ympäröimässä syvänteessä, ja kaupungin halkaisee 120 metriä syvä El Tajo -rotko. Sen pohjalla virtaa Guadalevinjoki.

Ronda on kuuluisa rotkon yli 1700-luvulla rakennetusta Puente Nuevo -sillastaan, joka onkin vaikuttava näky. Se on korkeudeltaan 98 metriä. On vaikea kuvitella, miten se on saatu rakennettu silloisilla menetelmillä.

Puento Nuevo -silta yhdistää Rondan eri puolet. Sillan vasemmalla puolella oleva rakennus on Rondan kongressipalatsi.

Olimme Rondassa vain lyhyen aikaa ja teimme siellä kävelykierroksen oppaan kanssa. Ohitimme yhden Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista, joka on vuonna 1785 valmistunut Plaza de Toros de Ronda. Nykyaikainen härkätaisteluperinne on saanut alkunsa juuri Rondassa ja paljon aikaisemmin, vuonna 1572 perustetussa kuninkaallisessa ratsastusakatemiassa Real Maestranza de Caballería de Rondassa.

Plaza de Toros de Ronda -härkätaisteluareenan etuosasta löytyy teemaan sopiva patsas.

Katselimme 1800-luvulla rakennetusta Alameda del Tajo -puistosta vaikuttavia näkymiä laaksoon.

Alameda del Tajo -puisto oli rehevä ja viihtyisä kukkineen, puineen ja patsaineen.

Näkymiä Alameda del Tajo -puistosta.

Puisto on reunustettu koristeellisella aidalla.

Kesäkuun alussa kukkivat puut – lajia en tiedä.

Alameda del Tajo -puistoa leveine käytävineen.

Parador-hotelleista yksi on Rondassa

Ohitimme myös maineikkaan espanjalaisen Parador-ketjun hotellin. Parador de Ronda sijaitsee entisessä kaupungintalossa. Olin kuullut näistä hotelleista espanjan kieltä ja kulttuuria harrastavalta ystävältäni Tuijalta. Parador-hotellien ketjuun kuuluu lähes sata hotellia manner-Espanjassa ja Kanarian saarilla sekä Pohjois-Afrikassa.

Parador-hotellit sijaitsevat linnoissa, luostareissa, palatseissa ja muissa historiallisissa rakennuksissa usein hyvillä paikoilla. Jos sattuu kohdalle, niin niissä voi poiketa vaikka kahvilla tai ravintolassa, ellei halua sijoittaa melko hintavaan majoitukseen.

Hauska sattuma osui kohdalle, kun olin pääsiäisenä käymässä Maarianhaminassa ja poikkesin paikallisella Emmaus-kirpputorilla. Sen hyllyiltä löysin kauniisti kuvitetun kirjan Parador-hotelleista. Ostin sen ja lahjoitin Tuijalle.

Puente Nuevo -sillalta La Ciudadiin

Puente Nuevo -sillalta on mahtavat näkymät alas rotkoon.

Näkymä Puente Nuevo -sillalta.

Kuljimme myös leveän Puente Nuevo -sillan yli. Saimme nauttia katutaitelijan kitaransoitosta ihaillessamme rotkon maisemia entisen luostarirakennuksen (Convento de Santo Domingo) luona; se toimii nykyisin kongressipalatsina (Palacio de Congresos de Ronda).

Rakennukseen kiinnitetystä mainoksesta sain tietää, että Rondassa järjestetään kesäkuun alussa vuosittain kansainvälinen kitarafestivaali Ronda International Guitar Festival (El Festival Internacional de Guitarra de Ronda), joka kestää viikon verran. Se voisi olla elämys musiikin ja erityisesti espanjalaisen kitaramusiikin ystävälle.

La Ciudad -kaupunginosa sijaitsee Rondan vanhalla puolella. Siellä on suurin osa monumenteista, museoista ja kaupungin kiinnostavista rakennuksista. Yksi Rondan tärkeimmistä uskonnollista monumenteista on Iglesia de Santa María la Mayor -kirkko. Se oli alkuaan moskeija 1300-luvulla ja sitä ennen paikalla oli roomalaisten temppeli.

Iglesia de Santa María la Mayor -kirkko.

Ikkunoiden ja pervekkeiden somisteena on usein kiemuraista takorauta-aitaa.

Punaiset pelargoniat värittävät valkoista taloa puisine ovineen.

Rondassakin pääsee ajelemaan hevoskärryillä. Rakennus on Palacio de Mondragón, jossa toimii kaupungin museo.

Rondasta löytyy hiukan rapistuneessakin kunnossa olevia taloja. Katua somistavat valkoisin liinoin koristellut narut.

Puutarhaa erään vanhassa kaupungissa sijaitsevan talon edustalla.

Talon seinää oli somistettu värikkäin keramiikkalaatoin.

Ronda innoitti Rilkeä ja Hemingwayta

Ronda on innoittanut muutamia taiteilijoita. Itävaltalainen runoilija Rainer Maria Rilke (1875–1926) sai takaisin luomisvoimansa Rondassa. Hän on sanonut: ”Olen etsinyt kaikkialta unelmieni kaupunkia ja olen lopulta löytänyt sen Rondasta.”

Yhdysvaltalainen kirjailija Ernest Hemingway (1899–1961) oli perehtynyt espanjalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan härkätaisteluita myöten. Hän on kirjoittanut kirjaansa Kenelle kellot soivat (For Whom The Bell Tolls) kohtauksia, jossa kaupungin keskusaukiolta heitettiin vääräuskoisia alas jyrkänteeltä varmaan kuolemaan.

Kierroksemme Rondassa päättyi ja palasimme bussiin, joka kuljetti meidät tutustumaan Joaquín Fernandezin viinitilaan muutaman kilometrin päässä kaupungista. Se onkin sitten seuraavan postauksen aihe.

Bodega Joaquín Fernandez valmistaa luomuviinejä.

Ronda on kaupunki, jossa voisin käydä kolmannenkin kerran, sillä olen nähnyt ja kokenut vain pieniä hetkiä kaupungissa, jossa riittäisi tutkittavaa viikoksi tai kahdeksikin.

Jos Ronda kiinnostaa vielä, niin voit lukea postauksen aikaisemmasta vierailustani kaupungissa vuonna 2008 otsikolla Ronda rotkon reunalla. Tuolloin otettuja kuvia löytyy lisää erillisestä Ronda-kuvagalleriasta.

Valkoisten talojen Mijas

Mijas ja sen historillinen keskus Mijas Pueblo on viehättävä, joskin kovin suosittu retkikohde lähellä Marbellaa ja Fuengirolaa valkoisine taloineen, kukkineen ja kapeine kujineen.

”Hengitä tätä kristallin kaltaista hiljaisuutta rikkomatta sitä.” (Vapaasti suomentanut Tuija, kiitokset.)

Ennen TBEX-konferenssia osallistujat saivat valita kaksi kokopäivän retkikohdetta. Valitsin Mijaksen ja Rondan.

Mijas sijaitsee Aurinkorannikolla noin 30 kilometriä Málagasta lounaaseen. Sen naapurikaupunkeja ovat Marbella ja Fuengirola. Matkasimme Mijakseen bussilla oppaan johdolla. Historiallinen keskus Mijas Pueblo sijaitsee vuorenrinteessä yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella. Muutamia neulansilmäkäännöksiä olikin matkallamme.

Aasilla vai apostolinkyydillä?

Mijaksen keskusta on suljettu autoilta. Jos paikkaan tutustuminen jalkaisin ei kiinnosta, voi vuokrata itselleen aasin tai hevosen rattaineen. Aasien ”taksiasema” löytyy läheltä matkailuinfoa. Aasitaksi kiertelee ympäri Mijasta ja kyyti maksaa yhdeltä henkilöltä 15 euroa ja kahdelta 20 euroa. Kierros kestää noin 15–20 minuuttia.

Kyytiläisiä odotellessa.

Jos suosit mieluummin paikallaan pysyvää aasia, niin voit kiivetä matkailuneuvonnan vieressä olevan pronssisen aasipatsaan selkään. Se on suosittu valokuvauspaikka, joka saa hieman varttuneemmankin matkailijan hulluttelemaan.

Aasipatsaan portailla varoitetaan pronssin kuumuudesta.

Kuvauksellinen kohde

Mijas on muutoinkin kuvauksellinen: maisemaa vuoristoon ja merelle, valkoisia taloja, seiniin kiinnitettyjä pelargoniaruukkuja, kauniita puistoja kukkineen. Opas kertoi Mijaksen valkoisten talojen salaisuuden: ne maalataan kaksi kertaa vuodessa.

Matkailutoimistosta käteeni osui esite, joka on tehty varta vasten selfieiden ottajille; siihen on piirretty kartta ja listattu kuvauksellisimmat paikat. Luotin kyllä omiin silmiini ja kuvasin mieluisia kohteita.

Näköalaa matkailuneuvonnan vieressä olevalta tasanteelta.

Maisemaa El Compas -näköalapaikalta.

Vuoren neitsyen kappeli

Yksi Mijaksen nähtävyyksistä on vuoreen 1600-luvulla kaivettu kappeli. Kappeli sijaitsee puistossa, jonka toiselta laidalta aukeaa näköalapaikka laajoihin rannikkomaisemiin. Se on omistettu Vuoren neitsyelle (Ermita de la Virgen de la Peña), joka on myös mijasilaisten suojeluspyhimys.

Vuoren neitsyelle omistettu kappeli El Compas -näköalatasanteella.

Kappelin vieresä oleva matkamuistomyymälä.

Syyskuussa järjestetään nimikkopyhimykselle omistettu juhla Mijas Feria. Se alkaa yleensä toisena syyskuun lauantaina ja se kestää seuraavaan keskiviikkoon asti. Juhlassa Mijaksen keskusaukiolle tulee pop up -baareja ja -ravintoloita, jotka tarjoavat ruokaa ja juomaa, erityisesti paikallista sherryä, lisäksi nähtävillä on espanjalaisia hevosia ja flamencotanssia.

Mijasista löytyy myös Espanjan ainut ovaalinmuotoinen härkätaisteluareena Plaza de Toros. Se on rakennettu vuonna 1900. Areenan yhteydessä on museo, jossa on nähtävillä muun muassa härkätaistelijoiden pukuja.

Mijasissa on myös muita kappeleita ja kirkkoja sekä modernin taiteen museo, etnografinen museo sekä miniatyyrimuseo.

Matkailijoita riittää

Mijas saa elantonsa nykyisin matkailusta. Onpa se omistanut yhden syksyisen päivän Turistin päiväksi, jolloin kaupungintalolla juhlitaan viinin ja tanssin merkeissä. Mijas tunnetaan myös golfista: kaupungissa on yksitoista golfkenttää.

Kesäkuun alussa Mijaksessa oli matkailijoita, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Tuli siellä mieleeni, että enpä välittäisi olla paikalla heinä-elokuussa, jolloin paikka lienee kansoitettu. Kuumuuskin olisi riesana.

Koronasta varoitetaan kauppahallin seinustalla. Kesäkuun alussa julkisissa liikennevälineissä oli maskipakko, myös lentokoneessa Málagaan mennessä.

Matkamuistoiksi on tarjolla värikästä keramiikkaa.

Aurinkohatuissa on valinnanvaraa.

Älä eksy ryhmästä

Vierailimme Mijaksessa vain muutaman tunnin ajan. Osa tuosta ajasta meni minulta hukkaan, sillä jouduin selvittämään sijaintini omatoimisesti. Eksyin oppaan johdattamasta ryhmästä. Jossain vaiheessa huomasin, että seuraan aivan väärää porukkaa.

Ei muuta kuin kohti matkailuinfoa. Sain neuvojien avullaan selvitettyä, mihin aikaan pitäisi olla bussilla, joka jatkaisi matkaa kohti kauempana olevaa lounaspaikkaa – iltapäivän ohjelma ei ollut tarkasti tiedossani. Onneksi oli yhteys myös yhteen konferenssiosallistujaan WhatsAppin kautta.

Sain tästä yhden kohdan suunnittelemaani postauksen, johon kerään Älä tee -vinkkejä omien kokemusteni perusteella: Älä eksy ryhmästä.

Selvitettyäni bussin lähtöajan ja -paikan istahdin terassille ja nautin paikallista olutta.

Oluen kanssa tarjottiin sipsejä.

Elä, tunne ja rakasta vapaasti. (Vapaasti suomentanut Tuija, kiitokset.)

Kartanotunnelmaa Härkälässä

Tuote/palvelu saatu VisitSomero*

Jos liikut lomareissullasi Someron suunnalla ja nautit menneen ajan nostalgiasta ja historiasta, niin käypä tutustumassa Härkälän kartanoon. Voit poiketa siellä ihailemassa kartanorakennusta ja tutkia sen monia, vuosikymmenten keräilyn tuloksena kertyneitä kokoelmia. Jos kaipaat yöpymispaikkaa, niin sekin järjestyy kartanon huoneissa tai viereisessä puutarhahuvila Oxwillessa.

Härkälän kartano on tarjonnut sloganinsa mukaan ”elämyksiä ja kulttuuria vuodesta 1593”.

Härkälän kartanon historia ulottuu 1500- ja 1600-luvuille. Härkälän kylässä oli 1500-luvun lopussa kolme taloa, mutta ne kaikki autioituvat, sillä asukkaat kuolivat ruttoon vuonna 1580. Nuo talot yhdistettiin vuonna 1593 ratsumestari Antti eli Anders Larsonin/Laurinpojan omistamaksi kartanoksi. Näin Somerolle syntyi Puolan ja Ruotsin kuninkaan Sigismundin (1566–1632) aikaan ensimmäinen säterikartano, Härkälän kartano. Se pysyi Larsonista periytyneen aatelissuvun hallussa aina vuoteen 1746 saakka.

1600-luvulla Somerolle perustettiin seitsemän muuta säterikartanoa. Suurin osa kartanoista on yksityisomistuksessa, mutta ainakin juuri Härkälän ja Hovilan kartanoihin pääsee tutustumaan aukioloaikoina.

Kartano taiteelle ja juhlille

Härkälän kartanon nykyinen, vuonna 1882 rakennettu päärakennus ehti olla jossain vaiheessa myös kunnalliskotina. Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme ostivat huonokuntoisen kartanon vuonna 2005 ja peruskorjasivat sitä perinteitä ja historiaa kunnioittaen. He aloittivat yritystoiminnan vuonna 2008. Härkälän kartano on ollut Someron ensimmäinen Museokorttikohde vuodesta 2019.

Härkälän kartano palkittiin Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Someron Vuoden Yrityksenä 2021. Sille on myönnetty myös Green Start -merkki toukokuussa 2021.

Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme kartanon terassilla. Taustalla on puutarhaa, joka ulottuu Kirkkojärveen saakka.

Härkälän kartano toimii käyntikohteena kesän näyttelypäivinä, tilauksesta ryhmien vierailukohteena huhtikuusta lokakuuhun, majoituspaikkana sekä taidenäyttelyiden ja kulttuuritilaisuuksien pitopaikkana. Päärakennuksen saleissa voi myös järjestää perhejuhlia ja muita tilaisuuksia; sisätilat soveltuvat parhaiten 20‒90 henkilölle.

Härkälän isäntä ja Ylen pitkäaikainen radiotoimittaja, Metsäradion äänenä tunnettu Raino Hurme kertoo opastetuilla 60–90 minuutin pituisilla kierroksilla kartanosta ja sen värikkäästä historiasta. Niiden aikana tutustutaan kartanon lukuisiin saleihin ja monipuolisiin näyttelyihin.

Juhlien tarjottavat katetaan näille pöydille.

Keräilykokoelmien koti

Kartano on täynnä viehättäviä interiöörejä ja kauniita esineitä.

Vuonna 2010 otettiin käyttöön juhlasali, jota koristaa upea kristallikruunu.

Kartanon kauniissa saleissa on esillä kotimaista ja ulkomaista taidetta ja antiikkia. Kartanossa voi tutustua myös Kiinasta ja Japanista peräisin oleviin esineisiin. Japani-näyttelyssä on muun muassa kimonoita, japanilaisia nukkeja, lakkatöitä ja samuraihaarniskoja. Kiina-näyttelyssä on esillä veistoksia, maalauksia ja huonekaluja sekä vanhaa keramiikkaa ja posliinia.

Japani-kokoelmaan kuuluva nukke kimonossaan.

Kiina-kokoelma on laaja ja monipuolinen patsaineen, veistoksineen ja koriste-esineineen.

Jos luulet, että tässä on vanha leipä, niin arvasit väärin. Tämä on dinosauruksen munan fossiili, jolla on ikää miljoonia vuosia. Kartanon keräilijaparille se tuli viitisen vuotta sitten Ruotsista.

Yläkerran huoneista löytyy vanhoja leluja sekä yli 200 nuken Barbi-kokoelma seitsemältä vuosikymmeneltä. Alakerran vitriineissä on esillä miniatyyrimaalauksia Keski-Euroopan ja Pohjolan hoveista sekä Suomen ainut hattuneulakokoelma 1800-luvulta 1960-luvulle.

Osa Barbi-kokoelmaa.

Hattuneulat ovat sieviä ja koristeellisia tarve-esineitä, joilla saatiin hattu kiinnitettyä pysymään paikoillaan kampauksen kruununa. Nämä hattuneulat ovat 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta.

Härkälän kartanoa ympäröivä englantilainen puisto, jossa on muun muassa 400 vuotta vanha tammi ja patsaspuisto. Rannassa on kirsikkapolku.

Näkymä kartanon terassilta puistoon ja Kirkkojärvelle.

Kartanoa ympäröi rehevä puutarha, jonka nurmikon pitää siistinä robottileikkuri.

Yövy kartanossa tai puutarhahuvilassa

Jos haluat viettää Härkälässä yön, voit majoittua joko päärakennuksessa tai puutarhahuvilassa. Päärakennuksessa on kaksi kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen huone. Kahden hengen vierashuoneet voi yhdistää tarvittaessa 1–4 hengen sviitiksi, jossa on oma saunaosasto. Kaikista vierashuoneista on kaunis näkymä puistoon ja Kirkkojärvelle. Aamiainenkin järjestyy tilauksesta.

Visteria-huone on yksi päärakennuksen majoitushuoneista.

Lisää majoitustilaa löytyy puutarhahuvila Oxwillesta.

Puutarhahuvila Oxwillestä löytyvät kartanon vanhimmat rakenteet, sillä sen kohdalla sijaitsi aikoinaan kartanon ensimmäinen päärakennus. Sen harvinaiset holvikellarit 1500-luvun lopulta entisöitiin yhteistyössä Turun maakuntamuseon kanssa. Myös huvila kunnostettiin muutama vuosi sitten ja se henkii menneen maailman tunnelmaa. Huvilassa on kaksi kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen huone.

Näyttelyitä ja konsertteja

Parhaillaan kartanon yläkerran näyttelytilassa voi tutustua Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttelyyn. Kuvaajana on ammattiluontokuvaaja Päivi Arvonen, joka on ikuistanut tunnelmia Egyptin aavikolta ja Saharan kalliotaiteesta. Näyttely on avoinna 21.8.2022 saakka.

Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttely on avoinna vielä elokuussa.

Ammattiluontokuvaaja Päivi Arvonen näyttelynsä avajaisissa 29.6.2022.

Unto ja Uusikuu – Vanhan tanssimusiikin aarteita -konsertti järjestetään kartanossa sunnuntaina 21.8.2022 klo 14. Uusikuu on suomalais-saksalainen, Saksassa majaansa pitävä kvintetti, jonka kokoonpanossa ovat mukana Laura Ryhänen (laulu), Mikko Kuisma (viulu ja laulu), Norbert Bremes (haitari) ja Florian Dohrmann (kontrabasso).

Ohjelmisto koostuu vanhan suomalaisen tanssimusiikin helmistä, mukana on tietysti myös somerolaisen Unto Monosen sävellyksiä.

Juhlasalia valaiseva patsas lamppuineen.

Härkälän kartano
Soili Suominen-Hurme & Raino Hurme
Härkälänkuja 33, 31400 Somero
http://www.harkalankartano.fi
+358 (0)50 5706226
harkalankartano(a)gmail.com

*Bloggaajamatkamatka Somerolle 3.–4.6.2022.