Kaupunki, Kuva, Maisema, Matkakohde, Valokuva

Elokuinen aamu Aurajoen rannassa

Kuva
Henkilö, Kulttuuri, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Taideteos, Taiteilija

Alussa oli siemen – Anu Pentik WAMissa

Anu Pentikin näyttely Alussa oli siemen Wäinö Aaltosen museossa tuo esiin keraamikon taiteellisen puolen. Voikukka on pääosassa, mutta symboliikka liittyy elämänkaareen, sen alkuun ja loppuun.

Keramiikastaan tunnetun Anu Pentikin (s. 1942)  eli Anu Pentikäisen työn tuloksia löytyy monen kodin keittiöstä. Niitä on valmistettu jo viidenkymmenen vuoden ajan napapiirin tuntumassa Posiolla, maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa.

50 vuotta Pentikiä

Pentik viettää tänä vuonna juhlavuottaan; yritys sai alkunsa vuonna 1971, ja Pentikin sivuilta löytyykin juhlavuoden slogan: ”50 vuotta kauneutta koteihin.” Kaikki alkoi pienestä, eikä kaikilla ollut lujaa uskoa tekemiseen. Pankinjohtajakin tivasi: ”Onko tämä rehtorin rouvan näpertelyä vai tehdäänkö tästä bisnes?”

No, laina tuli ja bisnes kehkeytyi kansainväliseen vientiin asti. Pentik on nykyään kansainvälinen sisustusmyymäläketju. Vuonna 2019 Pentik Oy:n liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 250 henkilöä.

Installaatioita savesta ja puusta

Anu Pentik -Alussa oli siemen -näyttely, otsikkoteksti

Mutta millaista taidetta tekee muun muassa astioistaan tunnettu, itseoppinut taiteilija Anu Pentik, jonka juhlavuoden näyttely on parhaillaan esillä Wäinö Aaltosen museossa WAMissa Turussa? No ei mitään pikkusievää piiperrystä, vaan isoja installaatioita puusta, savesta ja posliinimassasta. WAMin sivuilla kerrotaan, että ”teosten tekemiseen on käytetty yli 400 metriä lähes 200 vuotta vanhaa hirttä, 900 kiloa kivitavarasavea, 800 kiloa valusavea sekä 600 kiloa paperiposliinimassaa.”

Anu Pentikin installaatio voikukista, materialina puu ja savi.
Voikukkapelto 2019-2020.

Teosten taustalla on Anu Pentikin halu ja palava innostus kokeilla keramiikan rajoja. Ratkaistavana oli muun muassa se, kuinka saadaan aikaan leijuva teos sadoista voikukan siementen muotoisista keramiikkaisista yksiköistä?

Anu Pentikin installaatioita oli esillä Helsingin Taidehallissa menestyksellisessä ja suositussa Kolme tilaa -näyttelyssä vuonna 2017. Yleisömenestyksen innoittamana Anu Pentik on työstänyt WAMissa nähtävää kokonaisuutta yli kahden vuoden ajan museon tiloihin. Näyttely siirtyi viime vuodesta tähän vuoteen koronapandemian vuoksi.

Voikukkien elämänkaari

Alussa oli siemen -näyttely on kerronnallinen kokonaisuus, jossa ”keramiikka taipuu taidokkaasti elämänkaaren teemojen mukaan leijailevista siemenistä hiiltyneiksi puiksi. Alussa on siis siemen ja sittemmin Ilon puutarha. Umpikujassakin käytiin ja välillä oli syytä muistuttaa, että aina on toivoa. Ja Anun aviopuolison Topin viisaus: ” Rauha asuu rakkauden viljapelloissa.”

Anu Pentik on kulkenut vaiheikkaan polun muotoilun ja käyttökeramiikan parista taiteelliseen työskentelyyn. Siihen hän on keskittynyt viimeisen vuosikymmenen ajan. Taiteilija tarkkailee ympäristöään herkin silmin, ja hänen inspiraation lähteinään ovat Lapin luonnon eläimet, värit ja muodot sekä koetun elämän eri sävyt.

Voikukka, 2019.
Ilon puutarha, 2019
Näyttelyssä on mukana myös muutamia isoja ja värikkäitä keramiikkavateja.

Pala savea kulkee aina mukana

Näyttelyssä voi katsoa myös videon, jossa Anu Pentik kertoo elämästään, työstään ja taiteestaan.

Pentikin svuilta löytyy Anun kommentti: ””Minulla on ollut 49 vuotta sama ajatus päässä herätessäni kello viideltä aamulla; Ihanaa, kohta minä saan painaa käteni saveen.”

Anu Pentikin palavaa innostusta saveen kuvaa se, että hän pitää matkoilla mukana savea – jos yllättävä inspiraatio iskee vaikka hotellissa.

Näyttelyopastuksia ja taiteilijatapaamisia

Opastukset

  • suomeksi lauantaisin klo 14
  • suomeksi sunnuntaisin klo 14 (ei 19.9.)
  • ruotsiksi 25.7. ja 29.8. klo 15

Taiteilijatapaamiset

  • lauantaina 24.7. klo 11 ja 12
  • keskiviikkona 1.9. klo 13 ja 14

Anu Pentik – Alussa oli siemen 4.6.–19.9.2021.

Anu Pentik – I början fanns ett frö 4.6–19.9.2021.

Anu Pentik – In the beginning there was a seed 4 June – 19 September 2021.

Normaali
Luonto, Maisema, Puisto, Puutarha

Talven ihmemaa Tähkäpuistossa

Lumen peittämä Tähkäpuisto kuvattuna ylhäältäpäin

Lumi kuorruttaa kaupunkipuiston aivan toisen näköiseksi. Kauneutta kasveissa on keväällä ja kesälläkin, mutta talvinen maisema lumoaa valollaan ja pehmeillä muodoillaan.

Talvi yllätti taas suomalaiset. Täällä etelässäkin on maa valkoisenaan ja puidenkin oksat kantavat lumikuorrutuksen. Tiistaina 12.1.2021 puhkunut Toini-myrsky teki tuhojaan ja liikenteessä on ollut paljon kolareita ja muita pulmia. Urheiluvälineliikkeet ovat myyneet hyllyt tyhjiksi talviurheiluvälineistä. Sosiaalisen median kanavat ovat kuitenkin täyttyneet kauniista talvikuvista ja ihastuneista kommenteista.

Kuljin kuin Liisa Ihmemaassa

Aurinko valaisee lumella kuorrutettuja oksia

En ole talven suuri ystävä. Kylmyys, lumi, jää ja liukkaus ovat tuntuneet enemmän hankaluuksilta kuin ilon aiheilta. Kokemusta on liukastumisesta ja tahattomasta spagaatista, jota seurasi leikkaus ja kolmen kuukauden sairasloma. Käytänkin uskollisesti nastakenkiä.

Eilinen aurinkoinen sää ja luminen maisema kutsuivat luokseen sunnuntaikävelylle Tähkäpuistoon. Ja siellähän olin kuin Liisa Ihmemaassa ja otin kännykälläni kymmeniä kuvia. Kädet olivat kohmeessa, kun en malttanut laittaa niitä välillä hansikkaisiin.

Koivujen riippaoksissa oli kuin timantteja, jotka säihkyivät varhaisen iltapäivän viistossa valossa. Isoiksi kasvaneet vuorimännyt olivat lumikuorrutteen alla. Pensaiden oksat olivat valkoisenaan. Penkit olivat paksun lumipeitteen alla. Liekö Toini-myrsky antanut kuoliniskun puulle, joka lepäsi nyt maassa? Myös pihamme tuomen yksi isommista oksista retkotti katkenneena.

Jäätimantteja riippakoivun oksissa

Lumen kuorruttama oksa jäätimantteineen

Kaatunut puu

Kaatunut puu

Puiston perennapenkkien jälkeinen polku tuntui oudolta, sillä se oli jotenkin omituisesti kaventunut, ikään kuin puut ja pensaat olisivat lähentyneet toisinaan. Vaikutelman ehkä synnytti puiden ja pensaiden lumen painosta alas taipuneet oksat.

Kävelin pienen kaarisillan jälkeen metsään, jossa osa polusta on päällystetty pitkospuilla. Siellä piti askeltaa varovasti, että pysyi puiden päällä, eikä osunut niiden välisiin rakoihin. Saattoi olla hyvää tasapainoiluharjoittelua.

Lumista puistomaisemaa, keskellä kaarisilta

Kaarisilta, joka vie metsään

Puistossa oli paljon kulkijoita samalla asialla kuin minä. Ja kyllä vain turkulaisetkin vastoin mainettaan juttelevat kohdatessaan. Minäkin vaihdoin muutaman sanan koiraansa ulkoiluttavan vanhemman pariskunnan sekä samaan kuvauspaikkaan osuneen nuoren miehen kanssa. Ihastelimme kaikki talven ihmemaata ja luonnon kauneutta.

Luonnon kokonaistaideteos

Lumeen tallattu polku lulkee taipuneen oksan alta

Luminen polku, kasvien nimikylttien päällä on paksu lumikerros

Lumen kuorruttamia puunrunkoja

Lumen huurruttmia pensaan oksia

Lumen kuorruttamia puunrunkoja, yksi kuivunut lehti roikkuu oksasta

Koko puisto tuntui upealta kokonaistaideteokselta, jonka kauneutta korosti auringonpaiste. Päivä oli kuin lupaus siitä, että valoa kohti olemme kulkemassa. Samalla kävi mielessä sekin, että kyllä me mittaamattoman paljon menetämme, jos talven lumet ja jäät meiltä katoavat.

Tietoja Tähkäpuistosta (ruotsiksi Axparken):

  • Kuningas Kustaa Vaasan päätöksellä Turun kaupungin alueeksi vuonna 1530.
  • 7,7 ha, 4,4 ha rakennettua puistoa.
  • Tunnetaan myös nimellä Ruusupuisto.
  • Puiston hoitoluokitus: A2 käyttöviheralue.
  • Puistossa on 37 erilaista havu- ja lehtipuuta, 110 pensasta sekä noin 90 eri lajiketta perennoja ja maustekasveja.
  • Rosariumissa on noin 400 ruusulajiketta.
  • Tähkäpuisto löytyy Turusta Petreliuksenpolulta, Uudenmaantien ja Peltolantien välissä, Henrikinkirkon vieressä.
  • Kauppatorilta Tähkäpuistoon pääsee helposti muun muassa busseilla 61 (Peltolantie, Henrikinkirkon pysäkki) sekä 7 ja monilla 7-alkuisilla linjoilla (Uudenmaantie, Tähkäpuiston pysäkki).
  • Puiston kunnossapidon hoitaa Kuntec Oy.
  • Hallinta: Turun kaupunki.

Luminen puistonpenkki

Lumilinna

Aikaisempia postauksia Tähkäpuistosta

Tähkäpuisto – ruusukeidas kaupungissa

Tähkäpuisto – Ruusupuisto

Kuolleet lehdet puistossa

Huurteista kauneutta lokakuussa

Ruusuterapiaa

Normaali

Teatterisillan valaistus ja äänet ovat saaneet inspiraationsa Cabaret-musikaalista. Valojen suunnittelijoina ovat Teemu Loikas ja Janne Teivainen ja äänisuunnittelijana on toiminut Eero Auvinen.

Kaupunki, Valokuva

Joulupallot somistavat siltaa

Kuva
Kaupunki, Tapahtuma

Kymmenen kivaa tapahtumaa Turussa marras-joulukuussa

Joulukausi Suomen Turussa alkaa marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Kaupunki on täynnä joulutunnelmaa ja -tekemistä, vaikka osa perinteisistä tapahtumista jää järjestämättä tai ne toteutetaan eri tavalla kuin ennen. Tässä listassa on myös muutamia kulttuurimenoja.

Myyttinen matka -valokuvanäyttely 4.4.2021 asti

Biologisessa museossa esillä oleva valokuvataiteilija ja kirjailija Heikki Willamon luola- ja kalliotaiteesta inspiroitunut Myyttinen matka -näyttely kertoo vuosituhansia vanhoista siteistä ihmisten ja eläinten välillä.

Näyttelystä kerrotaan:
”Muinaisissa kulttuureissa eläimet olivat tärkeitä ravinnon ja raaka-aineiden lähteitä, mutta niillä oli myös syvällisempi merkitys. Niiden kautta ihmiset hahmottivat omaa paikkaansa elonkehässä ja hakivat yhteyttä maailmankaikkeuteen. Eläimillä ja niiden kuvilla oli tärkeä rooli yhteydenpidossa henkimaailmaan.

Näyttelyssä esillä olevat valokuvat hirvistä ovat peräisin Heikki Willamon kotiseuduilta Länsi-Uudeltamaalta, karhut on kuvattu Kuhmossa. Alun perin tarkoitus oli ikuistaa kalliotaidetta.Lopulta syntyi kuva, joka näytti kalliotaiteelta. Kiteytyi ajatus siitä, että kalliotaiteessa kuvattujen eläimien on täytynyt olla tärkeitä ihmiselle.

Erityisiä mielenkiinnon kohteita ovat juuri nyt työn alla oleva eteläsuomalainen metsäluonto, vanhat myytit ja kalliotaide. Työssään hän pohtii paljon ihmisen ja eläimen kohtaamista, sekä eläimen paikkaa maailmassa nyt ja menneinä aikoina.” Katso Myyttinen matka -kuvia.

Time of My Life Aurinkobaletissa 12.–27.11.2020

Time of My Life on aikamatka 1980-luvun tanssilattialle, joka kiehtovasti tempaa katsojat mukaansa kuuman tanssin pyörteisiin. Teos yhdistää aikakauden energisen musiikin, liikkeen ja visuaalisuuden. Moonwalkin ja Miami Vicen lisäksi teos tuo esiin 1980-luvun ilmiöitä, maailman tapahtumia sekä ajan ja paikan ylittävää rakkauden kaipuuta. Teoksessa menneisyys ja nykyaika käyvät vuoropuhelua.

Katso esityksen traileri.

Esityksen on ohjannut Sanna Silvennoinen. Paikkana on Manilla, Itäinen Rantakatu 64, Turku. Kesto noin 1 h 40 min. (sisältää väliajan).

1980-luvun estetiikkaa ja musiikkia. Nostalgiaa.

Turun Kamerat – Ajankuvassa 90 vuotta

Turun Kameroiden juhlavuosi huipentuu Turun Pääkirjastossa näyttelyyn. Esillä on nykyisiltä jäseniltä kaikkiaan 90 kehystettyä valokuvaa 90-vuotisen toiminnan kunniaksi.

Vuoden 2020 kerhoiltojen kuukausikilpailuissa menestyneet kuvat ovat digitaalisina esillä isolla näytöllä uudisosan aulassa sekä ulkoprojisointina.

Samalla Turun Kamerat kunnioittaa pitkäaikaisen jäsenensä, edesmenneen ministeri Pertti Paasion muistoa. Esille tieto-osastolla uudisosan toisessa kerroksessa on kymmenen kehystettyä kuvaa hänen suuresta kuvakokoelmastaan.

Pertti Paasio oli innokas valokuvaaja.

Hundarnas historiepjäs/ Koirien näytelmä historiasta

Kuva: Åbo Svenska Teater.

Åbo Svenska Teaterin koko perheen ystävyysseikkailu Hundarnas historiepjäs (suom. Koirien näytelmä historiasta) on komediallinen ja myötätuntoinen retki 1500–1800-luvuilla ja nykypäivässä. Mauri Kunnaksen kuvakirjan Koiramäen Suomen historia innoittamassa esityksessä Suomi on paikka, jossa elää monia ääniä ja tunteita. Näyttämöllä seikkailee ilahduttava henkilökavalkadi näytelmään sävelletyn musiikin siivittämänä.

Eri aikakaudet herättävät uteliaisuuden. Miten haarukka tuli Suomeen? Millainen oli Aurajoki 1500-luvulla? Entä kuinka ystävystytään?

Ikäsuositus on 6–790 vuotta. Esitys on kaksikielinen ja se tekstitetään myös suomeksi ja ruotsiksi. Teksti ja ohjaus Anne Nimell.

Paratiisin Joulukahvila & Puoti avoinna 27.–29.11. ja 4.–6.12.

Paratiisin Joulukahvila & Puoti Villa Bella Vistassa avaa ovensa ja toivottaa lämpimästi tervetuloa nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. Kahvila on avoinna klo 11–18 perjantaista sunnuntaihin 27.–29.11. ja 4.–6.12.

Kahvila löytyy Ruissalosta osoitteesta Iso-Pukintie 39.

Joulukahvila Paratiisi, Ruissalo.

Joulukauden avaus 28.11.

Ydinkeskustayhdistyksen Satumainen joulunavaus 28.11. ja joulun valojen sytyttäminen joka puolelle kaupunkia. Tuomiokirkon kuusen lamputkin saavat valonsa. Luostarinmäelläkin on jouluista ja pääkirjastossa virittäydytään joulun tunnelmaan.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat 28.11.–20.12.

Perinteiset Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat ovat avoinna neljänä viikonloppuna ennen joulua 28.11.–20.12. Markkinoille pääsee lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11−17. Ohjelmassa on käsitöiden ja jouluherkkujen myynnin lisäksi musiikkia ja muita esityksiä.

Historian jännät naiset 2.12.

Maria Pettersson on kirjoittanut kirjan Historian jännät naiset, joista hän myös puhuu Turun pääkirjaston Studiossa, Linnankatu 2 keskiviikkona 2.12. klo 16.

Maria Petterssonin luento tutustuttaa voimanaisiin – merirosvoihin, meedioihin, varkaisiin ja vakoojaprinsessoihin – jotka ovat jääneet suurmieshistorian varjoon. Heidän elämäntarinansa saavat lukijan haukkomaan henkeä ja kysymään: miksi en ole kuullut heistä aiemmin?

Tilaisuuteen otetaan yleisöä voimassa olevien rajoitusten mukaisesti ja se striimataan Facebookissa. Tapahtuma on maksuton.

Katetut joulupöydät -näyttely ja Jouluilta hämärtyy -opastukset Apteekkimuseossa

Katetut joulupöydät -näyttely kertoo 1700- ja 1800-luvun vaihteen joulun vietosta säätyläisperheessä tohtori Pippingin aikana. Jouluherkut on katettuina saliin ja kamareihin. Opastuksia suomeksi 5.12, 12.12, 19.12. ja 26.12. klo 13, ruotsiksi 13.12. klo 14.

Jouluilta hämärtyy -opastukset 5.12., 12.12., 19.12. ja 26.12. klo 16.30.

Katso lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet museon sivuilta.

Joulurauhan julistus 24.12.

Protokollapäällikkö Mika Akkanen julistaa joulurauhan vuonna 2019. (Kuva otettu televisiolähetyksestä.)

Joulurauha on julistettu Suomen Turusta jo 1300-luvulta asti. Perinne ei pääse katkeamaan tänäkään jouluaattona. Protokollapäällikkö Mika Akkanen nousee Brinkkalan talon parvekkeelle, mutta turvallisuussyistä joulurauhanjulistus luetaan poikkeuksellisesti ilman yleisöä.

Julistus on seurattavissa perinteiseen tapaan suorana lähetyksenä Yleisradion kanavilla.

Lisää tapahtumia löytyy Turun tapahtumakalenterista ja Kiss My Turku -sivustolta.

Normaali

Kaupunki, Valokuva

Aurajoki aamulla

Kuva
Kaupunki, Konsertti, Tapahtuma, Teemapäivä

Kymmenen kivaa tapahtumaa Turussa ja lähiympäristössä elokuussa

Aurajoki, kirjastosilta

Vilkas elokuu luvassa Auran rannoille ja myös naapurikaupungit Raisio ja Naantali ovat vauhdissa mukana. Nyt on meininkiä musiikin, kirjallisuuden ja muiden taiteiden sekä oluen ystäville.

Koronakurimus kutisti tapahtumat verkkoon, mutta nyt päästään jälleen paikan päälle festareille ja konsertteihin. Turussa lähikaupunkeineen on elokuussa runsasta tarjontaa: musiikkia, kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Mukaan mahtuu myös peräti kaksi oluttapahtumaa.

Country Club Festival 31.7.–1.8.

Country Club Turku järjestää seitsemättä kertaa juurimusiikkitapahtuman Country Club Festival Ravintola Rantakertun terassilla osoitteessa Läntinen Rantakatu 55. Tapahtuma on maksuton.

Perjantain esiintyjälista:
17.00 Henkka ja erityinen tuki
18.00 Hurjan pojan koti
19.00 MirJam
20.00 Joose Keskitalo
21.00 Severi Peura & Selvänäkijät

Lauantaina esiintyvät:
15.00 Katriinamies
16.00 Grasshammer Deluxe
17.00 Freukkaritribuuttitrio Kaunisto–Metsberg–Pajukallio
18.00 PK Keranen
19.00 Black Magic Six
20.00 Slomen Trickery
21.00 Marjo Leinonen & Leino-Zet

Ai, mitä se juurimusiikki on? Auliisti tietoja jakavan Wikipedian mukaan ”juurimusiikiksi (engl. roots music) kutsutaan varsinkin sellaisia pohjoisamerikkalaisen kansanmusiikin ja varhaisen populaarimusiikin tyylejä, jotka ovat vaikuttaneet rockmusiikin syntyyn ja kehitykseen. Tällaisia ovat varsinkin blues, kantri, bluegrass ja folkmusiikki eri muodoissaan.”

Sunfest 31.7.–1.8. Naantalissa

Naantali, vierasvenesatama, kirkko

Naantalin ranta on viehättävää aluetta veneineen ja ravintoloineen. Taustalla näkyy Naantalin kirkko. SunFestin tapahtumapaikkana on kirkkopuisto.

Naantali SunFest järjestetään perjantaina ja lauantaina 31.7.–1.8.2020 Tapahtuma on jatkoa viime kesänä Kuparivuoren kentällä ensimmäistä kertaa järjestetylle Naantali SunFestille, mutta nyt se on laajentunut pidettäväksi kahtena päivänä. Uutena paikkana on Naantalin kirkkopuisto. Tapahtuman järjestäjänä on Sunfest Oy.

Naantali SunFestin VIP-alueena toimii Kaivohuone aivan itse tapahtuma-alueen vieressä.

Perjantain esiintyjinä ovat Paula Vesala, Antti Ketonen, JVG, lauantaina Kaija Koo, Vesterinen yhtyeineen ja Lauri Tähkä. Myynnissä on yhden päivän peruslippuja, kahden päivän lippuja sekä Priority- ja VIP-lippuja.

 Aura Fest -kaupunkifestivaali 1.–2.8.

Behm on yksi Aura Festin esiintyjistä. Hänen Hei rakas -kappaleensa soi usein radiokanavilla. Kuva: Aura Fest.

Järjestyksessään kymmenes Aura Fest juhlitaan lauantaina ja sunnuntaina 1.–2.8.2020 Turun Kupittaanpuistossa.

Luvassa on järjestäjien mukaan ”jälleen tasokas kattaus kotimaisia tähtiesiintyjiä keskellä kauneinta Turkua. Festivaalialue sijaitsee kävelymatkan päässä Turun keskustasta, palveluiden keskiössä. Keskeisellä sijainnilla Aura Fest pystyy tarjoamaan vierailijoille parhaan mahdollisen viihtyvyyden.”

Lauantaina 1.8.2020 esiintyvät Sanni, Mikael Gabriel, Evelina, Gettomasa, Abreu, Portion Boys sekä Behm. Sunnuntain 2.8.2020 esiintyjälistassa ovat JVG, Pyhimys, Cledos, Gasellit, Teflon Brothers sekä Ida Paul & Kalle Lindroth.

Kaupunkifestivaali kiinnostaa, sillä Aura Festin kahden päivän normaalit sekä kahden päivän VIP-liput on jo myyty loppuun. Jäljellä on vielä rajoitettu erä yhden päivän lippuja osoitteessa lippu.fi/aurafest

Tuuleta kansallispukuasi 5.8.

Kansallispuvun syntymäpäivä on 5.8.2020 ja sitä juhlistetaan kansallispukujen tuuletuspiknikeillä eri puolilla maata.

Turussa kokoonnutaan tuulettumaan Tuomiokirkkopuistoon keskiviikkona 5.8. pukeutuneina kansallispukuihin, sen osiin tai muunnelmiin tai tuunauksiin. Mukaan voi tulla myös muulla kuin suomalaisella kansallispuvulla tai vaikka ilmankin pukua.

Mukaan voi ottaa piknikkorin. Ohjelmassa mukavaa yhdessäoloa, värikkäitä pukuja ja hyvää seuraa. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriperintöpäiviä. Järjestäjänä on Kalevalaisten Naisten Liitto.

Suomi-puku

Anja-äitini Suomi Puku pääsi tuulettumaan viimeksi hänen 80-vuotispäivillään. Kyseessä on kansallispukutyyppinen juhlapuku. Olisiko nyt aika laittaa uudestaan juhla-asu päälle?

Naantalin Kirjajuhlat 7–9.8.

Naantalin Kirjajuhlat 7–9.8.2020 on kahden kirjoja ja kotiseutua rakastavan naantalilaisen paluumuuttajan toteutuva unelma: ”Valtakunnallisen tason kirjallisuustapahtuma saa päivänvalon Suomen ensimmäiseksi kirjailijaksi mainitun kirjailijan Jöns Budden kotikaupungissa.”

Järjestäjän mukaan ”Naantalin Kirjajuhlat on koko viikonlopun kestävä elämyksellinen tapahtuma. Kirjoihin päästään tutustumaan seuraamalla ja osallistumalla kirjailijahaastatteluihin, kuuntelemalla ääneenluentaa, osallistumalla teatteritapahtumiin sekä musiikkipitoisiin illanviettoihin.”

Perjantaina pidetään avajaiset kello 12.00–13.30 Ravintola Merisalissa, jossa Jöns Budde alias näyttelijä Teemu Aromaa julistaa kirjarauhan, kaupunginjohtaja Jouni Mutanen avaa Naantalin Kirjajuhlat ja lisäksi esiintyvät runoilijat Heli Laaksonen ja Kyösti Mäkimattila, muusikot Anna ja Janus Hanski sekä kirjailija Roope Lipasti.

Loppupäivän tilaisuudet järjestetään Kultaranta Resortissa osoitteessa Särkänsalmentie 178, Naantali. Kello 14 kirjailija/toimittaja Ulla-Maija Paavilainen ja muotitaiteilija Matti Seppänen keskustelevat näistä kahdesta kirjasta: Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina ja Matti Seppänen – elämäntyönä muotitaide.

Kello 14.45 alkavassa dekkarikeskustelu esiteltävänä on kaksi kirjaa: Luopiot ja Varjojen saari. Luopiot-kirjan tekijänä Tomas Gads eli kirjoittajakaksikko sosiaalipsykologit Kaisa Nummela ja Satu Roos. Luopio jatkaa Pirulaisen aloittamaa rikosromaanisarjaa. Varjojen saari on itsenäinen jatko-osa syksyllä 2019 ilmestyneelle, hyvän suosion saaneelle Salaisuuksien gallerialle. Kirjoittajana on Patricia Bertényi, unkarilaissyntyinen turkulainen teho-osastolla työskentelevä kirjailija.

Ohjelmassa on monipuolinen kattaus kirjailijoita, muusikoita ja näyttelijäitä. Edellä mainittujen lisäksi esiintyvät muun muassa kustantaja Anna-Riika Carlsson, toimittaja ja kirjailija Markus Leikola, kirjailija ja suomentaja Jyrki Kiiskinen, muusikko ja lauluntekijä Edu Kettunen, kirjailijat Petri Tamminen ja Antti Rönkä, musiikkitoimittaja ja tietokirjailija Jake Nyman, dekkarikirjailija Reijo Mäki, musiikkitieteilijä, toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren, runoilija ja kirjailija Anja Erämaja ja terveydenhuollon tiedottaja ja lääketieteen toimittaja Tuula Vainikainen.

Tässä oli siis vain perjantain antia. Mukana on monta muuta kiinnostavaa persoona, tutustu heihin ja monipuoliseen ohjelmaan tapahtuman verkkosivuilla.

Ølfest– turkulaine panimofestivaali 7.–8.8.

Ølfest kerää pienpanimoita yhteen Turun Vanhalle Suurtorille perjantaina ja lauantaina 7.–8.8. 2020. Oluiden lisäksi valikoimissa on siideriä ja alkoholittomia juomia. Tapahtuman tarkoituksena on fuusioida perinteikäs saksalainen Biergarten ja moderni käsityöläisolut yhteen.

Mukana ovat panimot:

MallasSepät
UnitedGypsies Brewery
Fat Lizard Brewing Co.
Tanker Brewery
Lumi Brewing Company Finland

Ølfest on avoinna perjantaina klo 7.8. klo 15–01.30 ja lauantaina klo 8.8. klo 12–01.30. Tapahtumaan ei ole sisäänpääsymaksua ja siellä anniskellaan Ølfestin jalallisiin tulppaanilaseihin, jotka maksavat 5 € (sisältäen 2 € pantin).

Raision Taiteiden yö 12.8.

Raisiossa nautitaan ensimmäisen kerran Taiteiden yö -tapahtumasta keskiviikkona 12.8.2020 klo 16–21. Mukana ovat kaikki paikalliset kulttuuritahot ja luvassa on paljon nähtävää, kuultavaa ja tehtävää.

Tapahtumia on Raision Kirjastotalossa, osoitteessa Eeronkuja 2 ja lisäksi kaupungintalossa, kirkossa, teatterissa ja Noppa- ja Pommari-nuorisotiloissa.

Ohjelmasta mainittakoon vaikka klo 17.30–18.15 Pia Andellin lyhytelokuva Havahtuminen. Se kertoo turkulaisesta taidemaalari Otto Mäkilästä (1904–55). Klo 18.30–19 on Raision ja Lounaisrannikon Matkailuoppaat ry:n Pyhän Martin jalanjäljillä -esitys. Ja klo 19.15–20.30 Pia Andellin elokuva Mesenaatti, joka kertoo Sara Hildénistä, taiteenkeräilijästä ja piinkovasta liikenaisesta muodin ja modernin taiteen maailmassa.

Klo 18 vuorossa ovat Jatsahtavat virret suvi-illassa -musiikkihartaus kirkossa. Mukana Juhani ”Junnu” Aaltonen (huilu), Jukka Saarinen (piano) sekä kirkkoherra Sari Lehti (puhe).

Järjestäjänä on Raision kaupungin vapaa-aikapalvelut, Kirjastoraati ja Raision seurakunta yhteistyössä paikallisten kulttuuriyhdistysten kanssa.

Turun Taiteiden yö 13.8.

Urbaanin levytorin tunnelmaa vuoden 2019 Taiteiden yössä.

Turun Taiteiden yö 2020 ehdittiin jo kertaalleen perua koronavirustilanteen vuoksi, mutta nyt se on päätetty kuitenkin järjestää torstaina 13.8. 2020. Tapahtumatietojen päivittäminen on alkanut Turun taiteiden yö -sivulle, mutta useat tapahtumat puuttuvat vielä.

Tarjolla on muun muassa Urbaani levytori Vähätorilla, joka tuo tarjolle uusia ja käytettyjä äänitteitä, bändipaitoja ja musiikkikirjallisuutta useamman levykauppiaan voimin sekä Turun Kamerat 90 vuotta -juhlanäyttely Brinkkalan Galleriassa Vanhalla Suurtorilla. Taiteiden yönä pääsee myös visiitille Viron kunniakonsulaattiin Varsinais-Suomen Viro-keskukseen Vanha Suurtorilla. Rait Priks luonnostelee paikanpäällä Turku-aiheisia hiilipiirroksia.

Pääosin ruotsinkielistä ohjelmaa on tarjolla Konstens natt på svenska -tapahtumassa Piispankadulla ravintola Hus Lindmanin korttelialueella, Sibelius-museossa ja Åbo Akademin kirjastossa toivottavasti tänäkin vuonna.

Aurajokivarressa järjestetään myös käsityöläismarkkinat neljän päivän ajan torstaista sunnuntaihin. Myyntialue sijoittuu Läntiselle Rantakadulle välille Aurakatu–Herrainpolku ja Vähätori. Tapahtuma on suunnattu laadukkaita kotimaisia käsitöitä myyville käsityöläisille sekä lähiruokaa tarjoaville toimijoille.

Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuma 13.–15.8.

Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuma (SOPP) järjestetään Turussa 13.–15.8.2020 Mannerheiminpuistossa, joka sijaitsee Mikaelinkirkon edustalla. Puistoa rajaavat Koulukatu, Puutarhakatu, Puistokatu ja Rauhankatu.

Mukana on noin 25 pienpanimoa ympäri Suomen. Turkulaista oluttuotantoa edustaa Kakola Brewing Company.

Aukioloajat ovat torstaina klo 15–01, perjantaina klo 12–01 ja lauantaina klo 12–01. Sisäänkäynti suljetaan noin 75 min ennen sulkemisaikaa.

Järjestäjä suositteleee ostamaan liput etukäteen ja erityisesti pöytävarauslippuja. Hinta sisältää enintään kuuden hengen sisäänpääsyt, lasimaksut ja oman pöydän.

Puutori Blues 13.–15.8.

Perinteisesti heinäkuussa järjestetty Puutori Blues on siirtynyt elokuisiin iltoihin alkaen Taiteiden yöstä 13.8.2020, jolloin vuorossa on Puutorin Bluesin jamit klo 19–22, mukana mm. Puutori Blues Society ja The Empty Pockets (houseband). Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Puutori Bluesin järjestäjänä on Turun Rytmiklubi ry.

Perjantaina soittoa on tarjolla klo 18–22 ja esiintyjinä ovat Seglar Jerry’s Ånger, Southside Lounge ja Doctors’ Special.Liput: ovelta 20 euroa (Rytmiklubin jäsenet 15 euroa), ennakkoon 15 euroa Ticted (+kulut) ja Puutorin vessa.

Lauantai-iltana 15.8. soitto soi klo 17–22. Lavalle nousevat Kotton Viitanen duo, Pinewood Corp., Rane & Co, Helge Tallqvist Band feat. Emilie Sisco & Konstantin Kovalev. Liput: ovelta 25 euroa (Rytmiklubin jäsenet 20 euroa) ennakkoon 20 euroa Ticked (+kulut) ja Puutorin vessa.

Puutori Blues

Viime vuoden Puutori Blues -tapahtuman esiintyjiä.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Tapahtuma, Vinkki

Luovat ladyt Houtskärissä

Houtskärissä oli paljon viehättäviä venevajoja. Piirros: Ulla Pyysalo.

Muistojen joukkoon siirtyi Luovien ladyjen kesäinen viikko Turun saaristossa mukavien puuhien ja kivan porukan kanssa.

Melkein kaikki ladyt koolla. Kuvan otti Saaristohotellin työntekijä.

Luovat ladyt -nimellä tunnettu naisjoukko on viettänyt jo kahdeksana vuonna heinäkuista lomaviikkoa Ruissalossa, Turussa. Majoituspaikkamme Kesäkoti Toivonniemi on menossa remonttiin, emmekä päässeet sinne.

Suunnaksi Saaristokoulu

Löysimme uuden paikan Luovien ladyjen viikolle Saaristokoulusta Houtskäristä. Se tarjoaa aamiaismajoitusta koulun tilavissa asuntoloissa 1–2 hengen huoneissa tai suuremmissa perhehuoneissa. Saaristokoulu on myös kurssi- ja majoituskeskus, jossa järjestetään myös leiri- ja rippikouluja sekä erilaisia kursseja. Joku ladyistä olikin ollut Saaristokoulun järjestämällä kuvataidekurssilla, joten paikka oli hänelle tuttu.

Houtskär, suomeksi Houtskari, on entinen kunta noin 100 kilometriä Turusta. Siitä tuli kuntaliitoksen myötä osa Paraisten saaristokaupunkia. Se koostuu noin 700 yli hehtaarin kokoisesta saaresta.

Saaristokoulu sijaitsee Näsbyn niemellä (teräväkärkinen niemi ylhäällä oikealla). Kirkko on merkitty karttaan ristillä.

Luovasti ja laiskotellen lomalla

Jaanan luovuus löysi kanavansa.

Viikon tarkoituksena oli, että jokainen voi toteuttaa itseään ja viettää edullisen loman meren rannalla. Mukaan oli otettu maalaus- ja kontaktivärjäystarvikkeita, luonnoslehtiöitä, kanavatöitä, läppäreitä, kameroita sekä muuta välineistöä luovuuden toteuttamiseen.

Ladyt eivät kuitenkaan ole millään muotoa suorituskeskeisiä – jokainen tekee sitä, mikä sattuu huvittamaan ja josta saa iloa. Paljon aikaa menee myös kuulumisten vaihtamiseen ja maailmanparantamiseen.

Valtasimme koko keltaisen talon, joka on toiminut aikoinaan tyttöjen majoitustilana. Suurimmalla osalla oli oma huone, jotkut olivat kahden hengen huoneessa. WC:t ja suihkut ovat käytävällä. Alakerrassa on iso luokkahuone, jota käytimme muun muassa maalaustilana.

Rantasauna oli käytössämme joka ilta kahden tunnin ajan. Vesi oli kylmää, mutta jotkut meistä olivat jo hyvin karaistuneita. Reippaimmat kävivät uimassa aamuisinkin.

Majoitustilamme olivat tämän talon yläkerrassa, yhteiset tilat alakerrassa. Ovet ovat avoinna Saaristokoulun vastaanottoon. Paikka oli suosittu Saariston Rengastietä kulkevien motoristien ja pyöräilijöiden keskuudessa.

Saaristokoulun naapurissa oleva Lähetyspuoti on auki vain pari tuntia viikossa. Olimme heti paikalla penkomassa ja tekemässä löytöjä.

Omaa kokkausta ja valmiita aterioita

Kukkahattutädit tarkkailemassa vilkasta vierasvenesatamaa Näsby Gästhamnia.

Käytössämme oli myös tilava keittiö. Osa meistä nautti ruokalassa valmiista aamupalasta, osa valmisti sen itse. Päivisin tehtiin lounasta, jos siltä tuntui, kuka mitenkin tai käveltiin kylille syömään.

GrillCafé Skagen vierasvenesatamassa (Näsby Gästhamn) tarjosi muun muassa paistettuja ahvenia, katkarapuvoileipiä, lehtipihvejä ja hampurilaisia. Sen terassilta oli mukava seurata saapuvia ja lähteviä venekuntia.

Torstai-iltana laittauduimme oikein kunnon kolmen ruokalajin illalliselle Hyppeis Värdshusiin.

Iltaisin luovista ladyistä tuli syöviä ladyja. Menu oli laaja grillatuista makkaroista herkkusieniin ja kasviksiin ja paahdetuista leivistä vaahtokarkkeihin. Kävi ilmi, että metiä on kahteen koulukuntaan: toisten mielestä vaahtokarkit ovat parhaimmillaan paahdettuina, toisen mielestä sellaisenaan.

Marja K. toimi monena iltana grillimestarinamme. Kuva: Ulla Leino.

Ullan nimi on Ulla

Joukossamme on peräti kaksi Ullaa, joten nimipäiväjuhlista on jo tullut perinne. Päivänsankarittaret tarjosivat mansikkakakkua ja kuohuviiniä. Me muut onnittelimme lauluin ja kortein.

Nimipäiväsankaritar Ulla L. vatkaamassa kermaa mansikkakakkuun.

Nimipäiväkakku on Ulla L:n ja Marja K:n yhteistyön tulos.

Hehän ovat kuin kaksi Ullaa! Nimipäivää juhlittiin kakulla ja kuohuviinillä.

Heidi-lady valmiina yhteiskuvaan, illalliselle tai muuhun kesäiseen rientoon. Kuva: Hannele Mikkola.

Ullanpäivänjuhlintaan yhdistimme myös taidenäyttelyn avajaiset sekä kirpputorilöytöjen esittelyn. Kummasti Lähetyspuodista tarttui jotain mukaamme: kermanekka, kristallilampetti, leipälaatikko, kirjoja, CD-levy, Meissenin posliinilautanen, uunivuokia, villamyssy, vauvan potkupuku ja ties mitä.

Hannelella oli isoin saalis: täyspuinen vanha piironki kymmenellä eurolla. Se luokiteltiin heti löydöksi.

Lähetyspuodin löytöjäni.

Lady on luova lomallakin

Luovuus on ilomme! Leenan räjähtävä nauru kaikui taideluokassa.

Mukana oli tusina naista sekä yksi yhden päivän ja yön vierailija, joka saapui paikalle kätevästi bussilla ihan Saaristokoulun pihaan. Kolme tuntia Turusta.

Samaan majoituspaikkaan osuneet motoristimiehet ihmettelivät, kuinka saamme siellä kulumaan kokonaisen viikon. No, ladythän eivät olisi nimensä veroisia, jos eivät löytäisi mielenkiintoista tekemistä tai näkemistä.

Maalasimme, teimme kanavatöitä, luimme, laitoimme ruokaa, saunoimme, uimme, joogasimme, grillasimme, geokätköilimme, matkailimme saarilla, bloggasimme, valokuvasimme, pelasimme Scrabblea ja Nähdään Täl Puol Jokke -peliä, kävimme urkukonsertissa, fine dining -ravintolassa, vierasvenesatamassa, Saaristomuseossa ja kirpputorilla.

Houtskärissa bussipysäkit ovat ihan viimeisen päälle. Björkön katoksesta löytyi pölli-istuimien lisäksi koronanalle, tähtivalot, Suomen lippu, sydäniskuri eli defibrillaattori ja jatkuvasti soiva radio. ”Kyytiä odottamassa” Ulla P., Marja T. ja Ritva L.

Päivävierailijamme Teija ihaili saaristomaisemaa Saverkeitissa. Saaressa oli hiukan peppimäistä tunnelmaa: ”Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.”

Saverkeitin rantaan oli ankkuroitunut tämä jo paremmat päivänsä nähnyt paattikin.

Hannele katsoo kaukaisuuteen Mossalan kallioilta. Viikon aikana satoi, paistoi ja tuuli navakasti. Ladyt luovivat säällä kuin säällä. Kuva: Jaana Tolvanen.

Matkailuinfo Houtskärissä.

Matkabloggaajan on syytä ottaa kaikki info irti. Tietoa Houtskärista löytyy Paraisten kaupungin matkailuinfosta Houtskärissa Lyckebon torilta; avoinna 15.8. saakka torstaista lauantaihin kello 11-19. Kuva: Teija Holst.

Yksi ladyistä käytti osan ajastaan antamalla hoitoja hieronnasta vyöhyketerapiaan.

Mitähän jäi mainitsematta? Television katselu? Keittiön isoa tv-ruutua ei avattu kertaakaan viikon aikana.

Kasvien kontaktivärjäykseen paperille tarvitaan: iso kattila, rauta- ja alumiinilevyt, akvarellipaperia, kasveja/lehtiä, keittolevy, suojahanskat ja pyyheliina. Tämä on Eira-Erikan erikoisalaa, jota hän on opettanut muillekin.

Nainen maalaamassa lautasta posliinivärein.

No, olihan ohjelmassa myös posliininmaalausta. Tainan käsi pysyy vakaana.

– Parasta oli ladyjen yhteisöllisyys, tuki, avunanto ja yhdessä tekeminen. Päivisin liikuttiin eri porukoissa omien intressien ja mielenkiinnon mukaan, mutta iltaisin kokoonnuttiin herkuttelemaan grillillä ja myöhemmin keittiöön pelaamaan erilaisia pelejä, muun muassa uutta ja mielenkiintoista Turku-peliä, jossa paikallistietous on valttia, toteaa tämänvuotinen koollekutsujamme Eira-Erika.

Käsi pakettiin

Ladyn hymy ei hyydy, vaikka käsi on paketissa. Tästä tuli kuitenkin Eira-Erikalle monen tunnin päivystysreissu Turkuun. Kuvan otti Joku Lady.

Emme selvinneet ilman draamaa ja haaveria. Eira-Erikan jalka lipesi saunan terassilla ja sormiin sattui. Käsi paketoitiin ensin omin avuin, mutta hänen piti turvautua seuraavana päivänä paikalliseen terveydenhoitoon, josta ohjattiin päivystykseen Turkuun.

–Terveydenhoitajat olivat erittäin ystävällisiä, kuten myös henkilökunta kaupassa ja postissa, jossa oli myös apteekkikaappi. Täytyy kuitenkin sanoa, että oli kovin pitkä matka sairaalaan, Tyksiin. Sairaalareissu kesti yhdeksän tuntia. Saaressa ei saisi sairastua vakavasti, kertoo Eira-Erika käsi vielä kipsissä.

Idean saa ottaa käyttöön

Kirjoitin tämän postauksen ainakin kahdesta syystä. Olkoon teksti ja kuvat meille mukana olleille ladyille muistoksi. Tähän voi palata joskus syksyn ja talven pimeinä iltoina ja kutsua luokseen kesän kauniita hetkiä ja tunnelmia.

Toisena syynä on tarjota lukijoille valmis ja hyväksi havaittu malli järjestää jollekin porukalle kiva lomaviikko. Tarvitaan vain joukko samanhenkisiä tai ainakin toistensa kanssa viihtyviä tyyppejä, sopiva majoituspaikka ja puuhaihminen, joka huolehtii käytännön järjestelyistä ja viestittelystä. Meillä on Facebook- ja WhatsApp-ryhmät sekä sähköposti tiedonjakokanavina.

Kysy lisätietoja, jos olet kiinnostunut järjestämään tällaisen lomaviikon.

Ensi vuonna meillä on 10-vuotisjuhlavuosi. Eläköön loma, luovuus ja ladyt!

Saariston Rengastie on turisteja tulvillaan

Saaristotiet tulivat meille tutuiksi lauttamatkoineen.

Kuinka ollakaan, heti lomaviikkomme päätyttyä saaristossa on koettu turistiryntäys. Sometimmeko niin tehokkaasti? No, kuvia ja tekstejä lähti ainakin tähän blogiin, Facebookiin ja Instagramiin. Ilta-Sanomat otsikoi: Turun saariston rengastiellä massiiviset autojonot – väkeä jopa nelinkertaisesti normaaliin verrattuna: ”Vaikeuksia päästä koko saarelle

Mikä paikkakunta haluaa Luovat ladyt ensi kesänä? Yhteystietoni löytyvät Pysy matkassa mukana -sivulta.

Normaali
Lainattua, Matkakohde

Åbo. Muistatko, mikä on Suomen vanhin kaupunki, kulttuurimme ja sivistyksemme lähtöpiste? Ei kannata antaa åboriginaalien omia kaupunkia kokonaan itselleen. Turku kuuluu meille kaikille. Ravintola Kaskis, Suomen kaunein jokiranta, herkullinen sinappi… Turun-matkaan on monta syytä.

Jenny Jännäri: 100 asiaa, jotka pitää tietää juuri nyt. Kauppalehti Optio. 19.1.2017.

Åbo

Lainaus
Matka, Matkustaminen, Messut, Tapahtuma

Poimintoja Matkamessuilta

Aurinkotuoleja

Olin kaksi päivää Matkamessuilla ja näin vain pienen osan monipuolisesta tarjonnasta. Mukaan tarttui kuitenkin paljon tietoa, ideoita ja tottakai myös esitteitä, joita kelpaa talven iltoina selailla.

Vietin kaksi päivää Matka 2017 -messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma on aika massiivinen: se on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma. Mukana on noin 1 000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan palveluyritystä yli 80 maasta neljän päivän ajan. Tämän tapahtuman edelle menevät Euroopassa vain Lontoon ja Berliinin matkamessut.

Messut olivat avoinna vain matkailualan ammattilaisille ja medialle torstaina 19.1., ja perjantainakin väkeä oli liikkeellä sopivasti, joten liikkuminen ja ständeille pysähtyminen oli sujuvampaa kuin viikonlopuna aikana.

Lisättyä todellisuutta

Messujen avajaisissa puhuivat europarlamentaarikko Henna Virkkunen, Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsaläinen ja Turkin suurlähettiläs Adnan Başağa. Esille nousi digitalisaatio, joka on sekä uhka että mahdollisuus, matkailun kestävyys ympäristön ja sosiaalisten asioiden suhteen, matkailijoiden eriytyvät tarpeet ‒ reissussa ovat niin nuoret kuin ikääntyneetkin – sekä lisätty todellisuus.

Messuilla lanseerattiin Messukeskuksen uusi lisätyn todellisuuden maailma. Immersal Messukeskus -sovellus on ladattavissa tiettyihin Applen laitteisiin.Lisätty todellisuus tunnetaan myös nimellä AR tai augmented reality.

Messujen virallinen partnerimaa Turkki on säilyttänyt kolmannen sijansa suomalaisten pakettimatkaajien keskuudessa. Turkilla oli iso ja näyttävä osasto, mutta siellä ei ollut ruuhkaa ainakaan torstaina ja perjantaina. Levoton tilanne on pudottanut Turkin monen matkailijan listalta ja tilanne näkyi matkustustilastojen romahduksena jo viime vuoden kesällä.

Minulla on kokemusta vain yhdeltä Turkin matkalta Sidesta vuodelta 2013 ja se oli positiivinen. Side oli aurinkoinen ja vieraanvarainen paikka. Hiekkaa, merta ja nähtävää riitti.

Turkin osasto

Turkin osaston kansantanssihetki sai mukaansa myös messuvieraita.

Turkkilaisia tanssijoita

Avajaisissa esiintyi turkkilainen kansantanssiryhmä.

Tanssijat lavalla

Kilta jakoi palkintonsa

Matkailutoimittajien yhdistys Kilta jakoi avajaisten yhteydessä palkintonsa. Vuoden 2016 matkailuhenkilö on keitiömestari, ravintoloistija ja Strömson kokki Michael Björklund. Hän on perustanut Ahvenanmaalle Smakbyn – Makujen kylä -kokonaisuuden.

Kotimaan matkakohteeksi valittiin Pohjois-Karjala, joka sai tunnustusta monipuolisuudestaan ja sitä, että paikalliset matkailualan toimijat ovat ymmärtäneet luonnon, hiljaisuuden ja paikallisen karjalaisen kulttuurin arvon. Mainituksi tuli erään pohjoiskarjalaisen lausahdus: ”Myöhän mennään piirakka eellä Eurooppaan.”

Vuoden 2016 ulkomaan matkakohteeksi Kilta valitsi Amsterdamin eteläpuolella Lissessä sijaitsevan Keukenhofin kukkapuiston. Raadin mukaan puutarhaturismi on yksi maailman nopeimmin kasvavia teematurismin muotoja. Keukenhofissa vieraili viime keväänä yli 1,1 miljoonaa matkailijaa, myös tuhansia suomalaisia. Puisto on avoinna keväisin vain kahdeksan viikkoa.

Vuoden tapahtuma on Lammin Sahdin järjestämän Suuret oluet – pienet panimot -olutjuhla. Tapahtumaa on järjestetty jo 15 vuoden ajan ensin Lahdessa, mutta myöhemmin se on laajentunut myös Helsinkiin, Raumalle, Turkuun, Tampereelle ja Jyväskylään.

Viime vuonna tapahtumaan osallistui lähes 50 000 kävijää, joista yli 20 000 Helsingin Rautatientorille. Tapahtuma on pienpanimoiden tuotteiden esittelytilaisuus.

Matkailutoimittajien Kilta on jakanut vuodesta 1972 tunnustuksia parhaille matkailutuotteille ja/tai ansioituneille henkilöille sekä myöhemmin myös epäpalkintoaan Seitikkiä alan kielteisille ilmiöille.

Uuden luokan mukavuutta bussimatkoihin

Kävin myös tutustumassa Lehtimäki Tilausajot -yrityksen uusiin Premium-matkustusluokan linja-autoihin. Lehtimäki on investoinut yli kolme miljoonaa euroa saksalaisvalmisteisiin Setra 516 HDH -linja-autoihin.

Linja-autot ovat varustelultaan ja tekniikaltaan maailman huippuluokkaa ja ainoat laatuaan Suomessa. Uutuusautoja on neljä ja ne ovat 16-, 25-, 35- ja 50-paikkaisia.

Messuilla on oli tutustuttavana 35-paikkainen auto. Linja-autoissa on nettiyhteys, verkkovirta- ja USB-pistokkeet, wc, nahkaistuimet, reilusti jalkatilaa ja lasikatto.

Lehtimäen bussi

Premium-bussi

Nahalla ja alcantaralla verhoilluissa tuoleissa jaksanee matkustaa suurempiakin kilometrimääriä.

Suomen Saariston teemoina ruoka ja tapahtumat

Turun seutu esittäytyi messuilla Visit Turun koordinoimalla jättiosastolla. Se esitteli Suomen Saaristo -teeman alla koko rannikkoalueen Hangosta Poriin ja Turusta Kemiönsaarelle ja aina Ahvenanmaalle asti. Osaston teemoina ovat ruoka ja tapahtumat.

Saaristo oli hyvin esilä messuilla omalla isolla yhteisosastollaan. Korppoolainen kalakeitto ja saaristolaisleipä maistui monelle messukävijälle , minulle myös.

Saaristo oli hyvin esilä messuilla omalla isolla yhteisosastollaan. Korppoolainen kalakeitto ja saaristolaisleipä maistui monelle messukävijälle,  minulle myös molempina päivinä.

Afropoppia

EtnoSalo-Festival järjestetään 27.7.2017. Beniniläissyntyinen Gildas Houessou yhtyeineen viritti messuväen festaritunnelmaan.

Messut avoinna vielä huomenna 22.1.2017

Matka2017-messuille ehti vielä huomenna sunnuntaina 22.1.2017. Messut ovat avoinna klo 10‒18. Kannattaa tutustua etukäteen näytteilleasettajiin ja ohjelmaan ja suunnitella kulkuaan sen mukaan.

Olen mukana Matkamessuilla.

Olen mukana Matkamessuilla.

Normaali