Jatkan nyt Kristiina K. -blogia pitävän Kristiinan kuvahaastetta helmikuulle.
Kristiina K. antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Hän ohjeisti, että kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja.
Aiheina ovat nyt:
6. Kirjava
7. Kudin
8. Kamera
9. Komea
10. Kahvi
11. Kurkku
12. Koristeellinen
Kirjava
Luova lady huovuttaa Toivonniemessä, Ruissalossa.
Tämänkertaiset aiheet ovat haastavia, kun yritän löytää kuvat omista otoksistani. Kirjavan osalta päädyin tähän Luovien ladyjen viikolta otettuun kuvaan, vaikka sellainen oli jo ensimmäisessäkin osiossa.
Yhtenä kesänä ladyt olivat kiinnostuneita huovutuksesta, ja viikon aikana syntyi pieniä huopaotuksia, laudeliinoja ja muita tuotteita. Tässä kuvassa on iloista kesätunnelmaa ja värien kirjavuutta.
En kudo itse, joten kutimia ei ole ollut lähistöllä kuvattavaksi. Tarkalleen aiheen mukaista kuvaa en löytänyt kuvistani, mutta kutimilta valmistuneita tuotteita oli näytillä ja tarjolla joulun alla muutama vuosi sitten turkulaisessa, tunnelmallisessa 1700-luvun miljöössä toimivassa kahvilassa Apteekkimuseon naapurissa eli Cafe Qwenselissä.
Kahvilan löytää Aurajoen rantamilta osoitteesta Läntinen Rantakatu 13 B, Turku. Siellä voi nauttia muuan muassa paikan päällä valmistettuja perinteisiä leivonnaisia sekä Afternoon Tea -tarjoiluja.
Kamera
Paparazzi-näyttely Loviisan museossa.
Kamerakuvia olisi löytynyt runsaastikin, mutta tämä on mielenkiintoisin. Se on peräisin Loviisan kaupungin museossa olleesta mielenkiintoisesta näyttelystä vuoden 2021 syksyllä. Se kertoi loviisalaisesta Aatos Åkerblomista ja hänen 1960- ja 1970-luvun valokuvistaan.
Näyttelyssä kerrottiin, että omalaatuinen kuvaaja Aatos Åkerblom (1916–1997) oli kuin paparazzi. Hänen toimintaansa kuvataan näin: ”Hän dokumentoi tiloja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt valokuvata. Hän pääsi kameroineen kaikkialle ja oli aina valmiina nappaamaan kuvan ennen kuin hetki oli ohi.”
Komea
Lupiineja Kurejoella, Alajärvellä.
Komea oli näistä K-sanoista vaikein. Olen muistelevani, että synnyinseutuuni Etelä-Pohjanmaahan liittyisi jokin sananlasku, jossa käytetään komeaa, mutta en sellaista nyt löytänyt – se olisi voinut johdattaa sopivaan kuvaan.
Jotenkin päädyin sitten lupiiniin, joka on oikealta nimeltään komealupiini (Lupinus polyphyllus). Tämä Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva myrkyllinen kasvi on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Harmi, sillä onhan tämä ihan värikäs ja komea kasvi kesä-heinäkuisilla kukinnoillaan.
Kahvi
Tuhannen Tuskan Kahvilan kaunis kahvi- ja kakkutarjoilu.
Kahvikuviakin olisi löytynyt useampia, mutta valitsin koristeellisimman kuvan. Se on otettu viime kesänä Tuhannen tuskan kahvilassa Loviisassa. Se sijaitsee paikassa, jossa kieltolain aikaan toimi salakapakka; osoite on Liisantalo, Poikkikatu, Loviisa. Kävimme siellä viime heinäkuussa eräällä Luovien ladyjen päiväretkistä.
Kahvila on sisältä viihtyisä, mutta ulkonakin kelpaa istuskella kauniina kesäpäivänä. Kahvi tarjoillaan kauniista kupeista ja kakku on maistuvaa.
Kurkku
Tämä Alan´s Cafen tarjoilu taisi korvata lounaan eräällä Hangon reissullani.
Kurkusta en löytänyt kuvaa kokonaisena. Tässä tuota mainiota salaattiainesta tarjoillaan piirakan kyljessä. Jälkiruokana on kakkupala.
Paikkana on vanhasta puutalosta löytyvä Alan´s Cafe Hangossa, osoitteessa Raatihuoneentori 4. Saman katon alla on kahvila, käsityöläisten puoti sekä second hand -liike Ditt & Datt sekä antikvariaatti. Käyn siellä aina Hangon reissuillani, jos vain mahdollista.
Koristeellinen
Saimme Instagram-hullutteluumme paikallista vahvistusta.
Tämä puna-viherkuvioinen huivi on mielestäni koristeellinen. Huivi liittyyTBEX-matkabloggaajien Ostravassa Tšekissä vuonna 2018 pidettyyn konferenssiin ja sen jälkeiseen tutustumismatkaan, johon osallistui kymmenkunta bloggaajaa. Retkeilimme kolmen päivän aikana Olomoucin alueella, muun muassa Jeseníkissä.
Tämä koristeellinen huivi sekä olkihattu kiersivät jokaisen harteilla ja päässä ja otimme Instagram-poseerauksia parodioivia kuvia. Koristeellisuutta markkeeraavassa kuvassa ei ole kuitenkaan kukaan seurueestamme, vaan kansanedustajana ja pormestarinakin toiminut herra, joka oli mukana seurueessamme Jeseníkissä.
Kuvauspaikka on kukkulalla, jonka alapuolella oleva Priessnitz-kylpylä tunnetaan yhteydestään Vincent Priessnitziin, joka oli vesiterapian varhainen kannattaja ja maailman ensimmäisen modernin vesiterapeuttisen instituutin perustaja.
Huh, selvisinpä omilla kuvillani, joskin lavealla tulkinnalla. Saas nähdä kuinka käy seuraavan erän kanssa.
Vuoden päätyttyä ja uuden alkaessa on tapana kerrata kaikkea tapahtunutta. Teen nyt samantyylisen matkaraportin viime vuodesta 2021 kuin vuosien 2019 ja 2020 menoista. Yllättävän paljon niitä olikin – vallitsevien olosuhteiden vuoksi kaikki kotimaassa.
Vuonna 2021 en matkustanut kertaakaan ulkomaille ja sama tilanne oli edellisenä vuonna. Kävin Suomen rajojen ulkopuolella sentään kaksi kertaa vuonna 2019. Matkani ovat suuntautuneet kotimaahan ja niitä on ollut yllättävänkin paljon. Välillähän oli koronan suhteen rauhallisempaa. Kotikaupunkini Turku on myös tarjonnut kokemuksia ja kulttuuria.
Itselleni merkityksellisen ja etukäteen pelottavalta tuntuvan matkan tein tammikuussa SilmäklinikalleTurun yliopistolliseen keskussairaalaan. Kerroin kokemuksestani Sairaalaretkiä-sarjassa sillä ajatuksella, että joku kaihileikkaukseen tulija saa käsityksen edessä olevasta tapahtumasta. Postaus löytyy otsikolla Sairaalaretkiä IV: Silmäklinikka, Tyks.
Tyksin Silmäklinikalla kaihileikkaus sujui hyvin; olin pelännyt turhaan.
Perinteinen tammikuun meno,Matkamessut, oli siirretty ensin toukokuuhun pitkittyvän koronatilanteen ja viranomaisrajoitusten vuoksi. Sitten messut peruttiin tai oikeammin siirrettiin tammikuuhun 2022, josta ne on nyt siirretty edelleen tammikuuhun 2023.
Jos ei voi matkustaa kauas, kannattaa nähdä lähiympäristössä kauneutta ja katsottavaa. Tammikuun puolivälissä aurinkoinen sää ja luminen maisema kutsuivat luokseen sunnuntaikävelylle kodin lähellä olevaan puistoon. Kuvasin innoissani talvista luontoa ja postaus löytyy otsikolla Talven ihmemaa Tähkäpuistossa.
Lukuviikolla 5.–11.4. esittelin matkakirjoja; tämän blogin teemaan sisältyvät myös nojatuolimatkat. Kerroin kaikkiaan viidestä kirjasta ja vuoden mittaan olen myös postannut muista matkakirjoista.
Huhtikuun 28. päivänä kävin miehen kanssa 31. hääpäivän kunniaksi lähimatkalla Nauvossa. Päivä oli aurinkoinen, mutta kevät vielä antoi odottaa itseään. merkkipäivän lounaan nautimme L´Escal -ravintolassa. Kävimme katsastamassa myös Luovien ladyjen kesän majoituspaikan Kirjais Kursgårdin.
Onnittelin vuoden aikana kahta merkittävää persoonaa, luonnonvalokuvauksen uranuurtajaa Hannu Hautalaa sekä maailman vanhinta bloggaajaa Dagny Carlssonia postauksissa Onnea Hannu 80 vuotta! ja Onnea, Dagny!Molemmat ovat kevään lapsia.
Kesäkuun alussa oli Smakumatkalla Naantalissa, jolloin pääsin maistelemaan naantalilaisten kahviloiden ja ravintoloiden Smaku-annoksia. Paikallista ruokakulttuuria ja lähituottajien laadukkaita raaka-aineita tutuksi tekevä kesäinen ruokatapahtuma Smaku järjestettiin Naantalissa jo kolmatta kertaa ajalla 28.6.–10.7.2021.
Kävin Naantalissa myös kesäkuun puolivälissä tapaamassa Satu-ystävääni Pasta la Hasta -ravintolassa. Poikkesin myös Kristiina Turtosen ateljeessa ja galleriassa ja vaihdon kuulumisia taiteilijan kanssa. Kristiina tekee maalausten lisäksi myös hämmästyttävän pikkutarkkoja lyijykynäpiirroksia.
Kristiina Turtonen ateljeessaan Naantalissa.
Helsingissä vietin turistielämää yhden kesäkuisen viikon. Tutustuin Vallisaaren vallanneeseen taidetapahtumaan ja tein postauksen Taidetta ja luontoa Helsinki Biennaalissa. Poikkesin majapaikkani lähistöllä olevaan Töölön kirjastoon. Kävin myös ystäväni Maaritin kanssa Suomenlinnassa, joka oli tosi kaunis, kaikki kukki: syreeni sinisenä ja valkoisena, hedelmäpuut valkoisena ja idänukonpalko keltaisena.
Idänukonpalko väritti Suomenlinnan rantamaisemia.
Tapasin viikon aikana myös Helena-ystävääni, joka tutustutti hauskaan Flying Dutch -laivaravintolaan Pitkäsillan kupeessa. Serkkuani Eijaa tapasin Hakaniemen torilla ja kävimme myös Hakaniemen kauppahallissa. Aleksanterinkadulta löysin Glasshouse Helsingin, jonka yläkerrassa oli taidenäyttely ja alakerrassa designtuotteiden myymälä. Kävin myös Taidehallissa katsomassa Tony Vaccaron valokuvanäyttelyn Elämä on ihanaa.
Kesäkuun toinen matka suuntautui Tampereelle, jossa Päivit juhlivat porukalla nimipäiväänsä 16.6. ja tuloksena on postaus Päivin nimipäivät manselaisittain. Juhannusta vietimme kotona ja yhdellä tuttavien mökillä Hirvensalossa.
Juhannuksena oli aikaa tarkkailla muurahaista pionin nupussa.
Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Nauvossa kymmenvuotisjuhlien merkeissä. Siitä voi lukea postauksessaLuovat ladyt Nauvossa.
Elokuun alussa vietin muutaman päivän juurillani Kurejoella, Alajärvellä. Tehtävänä oli poimia kypsät karviaiset sekä valkoiset, mustat ja punaiset viinimarjat pakastettaviksi. Yhtenä päivänä kävin ”kirkolla” sanan varsinaisessa merkityksessä eli katsoin taas Alajärven kirkon hautausmaineen sekä Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia kaupungin hallinto- ja kulttuurikeskuksessa, joita ovat muun muassa kaupungintalo, seurakuntakeskus ja kaupunginkirjasto.
Alvar Aallolla on oma nimikkotie Alajärvellä.
Elokuussa vietin kaksi hotellilomasta Helsingissä. Radisson Blu –hotelliketju mainosti heinäkuussa erittäin edullisia yöpymishintoja, joten tulin varanneeksi kaksi majoitusta. Toinen niistä oli tarkoitettu Tietokirja.fi-tapahtumaan, joka ilmoitettiin pidettäväksi 25.–26.8.2021, mutta joka sittemmin peruutettiin. Tämä ajankohta osoittautui oivalliseksi, sillä pääsimme mieheni kanssa katsomaan We Will Rock You -musikaalia Helsingin jäähalliin – sattumoisin juuri tuona iltana puoleen hintaan.
Toinen majoitus oli varattu äiti-tytär-laatuaikaan. Kuljimme Maijun toiveiden mukaan kirppiksillä ja second hand -liikkeissä ja minun toiveideni mukaan kirjakaupoissa. Onnistuimme tunnin jonotuksella pääsemään katsomaan Venäjän kuuluisimman taidemaalarin Ilja Repin -näyttelyäAteneumiin. Näin sen vielä toistamiseen Suomen tiedetoimittajien järjestämän ryhmäkäynnin ansiosta.
Kävimme myös syömässä Kaisaniemenkadulla olevassa ravintolassa, joka oli aikaisemmin nimeltään Lost in Helsinkija josta tein postauksen paikan mielenkiintoisen sisustuksen vuoksi. Ravintola oli nimeltään Meet Sally ja sisustus oli nyt paljon maltillisempi, ellei peräti tylsempi.
Tätä kirjoittaessani huomasin, että ravintola on saanut jälleen uuden nimen, Sortavala ja se kertoo olevansa ”hyvän oluen ja ruoan, kulttuurin ja yhdessäolon paikka.” Sen kahdessatoista oluthanassa on säännöllisesti vaihtuva valikoima kotimaisilta pienpanimotuottajilta. Ravintola haluaa panostaa myös estetiikkaan, joten Sortavala on ”sisustettu alan käsityöläisten tekemillä metalliornamenteilla sekä sävytetty lämpimillä, kauniilla väreillä.”
Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussaBooktori eli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla ja Puutori Blues sekä elokuussa Taiteiden yö.
Vuoden 2021 aikana olin mukana juhlissa, joista kaksi iloisissa tunnelmissa ylioppilasjuhlissa Ravintola Juliniassa Turussa ja isän edelliseltä kesältä siirretyissä 80-vuotisjuhlissa Krookilan Wanhassa Tuvassa, joka on tunnelmallinen lounas- ja juhlapaikka Raisiossa. Surullinen juhla oli jäähyväisten jättäminen Tuula-tädilleni Honkanummen hautausmaalla ja Paavalinkirkon seurakuntasalissa.
Toinenkin lokakuun vakiotapahtumani liittyy valokuvaukseen eli Hanko Fotofestival. Se osui harmittavasti samaan viikonloppuun kuin Turun Kirjamessut, jotka jätin väliin. Helsingin kirjamessuilla pääsin käymään useamman päivän ajaksi, ja siitä voit lukea postauksessa Kohtaamisia Kirjamessuilla.
Lokakuun lopussa oli vuoden toinen laivamatka nyt risteilynä Viking LinenAmorellalla ystäväni Tuijan kanssa. Halusimme hyödyntää saamani lahjakortit, joilla sai maksuttoman matkan. Reissun päätarkoituksena oli viettää eräänlaista kirjoitusretriittiä ja Tuijan tulevan blogin suunnittelutyöpajaa. Väkeä laivalla oli yllättävänkin paljon, pääasiassa perheitä ja eläkeläisiä.
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:llä oli Tampereen Kirjafestareilla messuosasto sekä Vuoden Luontokuva 2021 -näyttely.Kuva: Gordon Johnson/ Pixabay.
Minne matka vuonna 2022?
Mutta mitä tuo vuosi 2022 tullessaan? Toivon, että TBEX–organisaation maaliskuussa Marbellaan, Espanjaan pidettäväksi suunniteltu matkabloggaajien konferenssi voidaan toteuttaa. Nyt koronaviruksen omikronmuunnoksen jyllätessä en jaksa kuitenkaan olla kovinkaan toiveikas. Parista pandemiavuodesta olen oppinut, että suunnitelmia voi tehdä, mutta pitää varautua niiden muutokseen.
Osallistunen edelleen moniin vakiotapahtumiini, jos ne vain saadaan järjestettyä: Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa kesäkuussa, Luovat ladyt -viikko Ruissalossa tai jossain muualla, Fiskarsin Antiikkipäivät, Loviisan Wanhat Talot elokuussa, Hanko Fotofestival syyskuussa, Turun ja Helsingin Kirjamessut lokakuussa, Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivät ja Vuoden Luontokuva -festivaalit Helsingissä – nyt täytyy vain seurata, toteutuvatko nämä tapahtumat
Minne sinä aiot matkustaa alkavana vuotena? Vai pysytteletkö kotiseudulla? Joka tapauksessa innostavaa, vastuullista ja ikimuistoista matkailuvuotta 2022.
#Blogiperjantai21-teemapäivän kunniaksi kerron sanoin ja kuvin bloggaamisen mahdollistamista unohtumattomista kokemuksista. Minulla ne liittyvät matkabloggaajien kansainvälisiin konferensseihin Irlannissa ja Tšekissä.
Tänään perjantaina 4.6.2021 vietetään järjestyksessä viidettä valtakunnallista blogin ja bloggaamisen teemapäivää, virtuaalista #Blogiperjantaita. Sen järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Tänä vuonna teemapäivän aiheena on ”Sitä kokemusta en unohda”.
Valtakunnallisen #Blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen.
Rouva Sana johdattelee aiheeseen muun muassa näillä kysymyksillä: ”Mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan? Millaiseen kokemukseen se on sinut johdattanut? Minkä tavoitteen olet blogisi avulla saavuttanut? Mitä hyötyä bloggaamisesta on sinulle ollut? Oletko tavannut uusia ihmisiä, joiden kohtaaminen ei olisi ollut mahdollista ilman blogia? Millaista muistoa et unohda koskaan?”
Osallistuin tähän tapahtumaan viime vuonna ja kirjoitin bloggaamisen iloista ja vähän suruistakin otsikolla Bloggaaminen avaa maailmoja. Jo tuolloin mainitsin saman asian kuin tässäkin postauksessa eli matkabloggaajien konferenssit, jotka ovat minua eniten ilahduttaneet näiden reilun kuuden vuoden bloggaajaurani aikana.
Killarney ja Ostrava muistoissani
Aamusumua Killarneyn vuorilla kuvattuna The Gleneagle -hotellin ikkunasta.
Nautin kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja verkostoitumisesta. Olen saanut siihen tuntumaa jo ennen bloggaustakin sekä työn että harrastusten mukanaan tuomissa kansainvälisissä konferensseissa. Niissäkin on voinut tuntea yhteenkuuluvuutta, saman heimon jäsenyyttä.
Erityisen vahvaa heimotunne on ollut niissä kahdessa matkabloggaajien konferenssissa, joihin olen tähän mennessä saanut osallistua. TBEX-organisaation järjestämät matkabloggaajien konferenssit Killarneyssä, Irlannissa vuonna 2017 ja Ostravassa, Tšekissä vuonna 2018 olivat upeita ja unohtumattomia kokemuksia. Vieläkin harmittaa, että huomasin Tukholmassa vuonna 2016 pidetyn konferenssin liian myöhään – sinne olisi ollut helppo Turusta lähteä.
Näissä kahdessa TBEX-konferenssissa tuli selvästi esiin, että matkabloggaajiakaan ei voi karsinoida stereotyyppiseen muottiin. Joukossa ei ole vain 20–30-vuotiaita diginatiiveja kaunokaisia, vaan meissä on eri-ikäisiä teineistä ikäihmisiin, miehiä, pariskuntia, naisia ja muunsukupuolisia, heteroita ja homoseksuaaleja, pyörätuolilla liikkuvia, näkövammaisia, harrastajia ja ammattilaisia, eri maista, kielialueilta ja eri uskontokuntaan kuuluvia.
Jaettu kiinnostus matkailuun ja bloggaamiseen yhdistää, ja jokin sama ydinolemus meissä matkabloggaajissa on. Siksi olikin niin helppoa tutustua ihmisiin TBEX-tilaisuuksissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä.
Killarneyssä vietimme avajaisiltaa raviradalla, jonne oli luotu pienimuotoiset paikallisen ruoan ja juoman messut. Maisteltavana oli muun muassa juustoja, ostereita sekä paikallista vodkaa ja giniä. Saimme seurata myös Riverdance-tanssiryhmän tunnetuksi tekemää irlantilaista tanssia, rummutus- ja tulishowta sekä hevosesitystä sekä kengitysnäytöstä.
Muina iltoina paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa oli erikoisohjelmaa. Opettelin tekemään oikeaoppisen Irish Coffeen sekä kaatamaan hanasta Guinnessia.
Irlantilaisten musikaalisuus tuli matkan aikana hyvin esille. Elävää musiikkia oli tarjolla pienissäkin pubeissa erityisesti Dublinissa, jossa vietin yhden yön ennen ja jälkeen konferenssin.
Iltatilaisuus Killarneyn raviradalla.
Osallistuimme myös iltamyöhään järjestettyyn kummitusretkeen hautausmaakäynteineen. Retki West Corkiin tutustutti paikalliseen ruokakulttuuriin ja raaka-aineisiin – jopa niin, että bussimme sai odotella tiellä, kunnes lehmälauma oli siirtynyt laitumelleen.
Tšekin matka oli kahden viikon pituinen, sillä saimme mahdollisuuden osallistua Ostravassa ennen konferenssia järjestettyyn Colours of Ostrava -festivaaliin. Mukana oli parikymmentä bloggaaja ja pidimme toisillemme seuraa ohjelman lomassa.
Yksi Colours of Ostrava -festivaalin lukuisista lavoista. Nimekkäin esiintyjä oli Grace Jones.
Ennen konferenssia oli monia retkiä Ostravassa ja lähistöllä ja usean päivän retkiä konferenssin jälkeen. Hienoja tutustumiskohteita Itä-Tšekissä ja kiva kymmenen hengen porukka, jonka jäsenet tulivat Tšekin ja Suomen lisäksi Irlannista, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Australiasta.
Käytössämme oli opas ja pikkubussi. Kävimme muun muassa linnoissa, kullanhuuhdontapaikassa, tippukiviluolassa, urkuparvella, kaivosmuseossa ja sen kaivoksessa, fine dining -ravintolassa, kuulapelipaikassa, kylpylässä tai oikeastaan vesihoitoihin erikoistuneessa parantolassa, paperimuseossa ja oopperassa.
Konferenssipäivät olivat uuden oppimisen aikaa ja väliajoilla tutustuttiin toisiimme.
Konferenssi pidettiin Dolní Vítkovicen entisellä kaivos- ja teollisuusalueella. Pyöreä rakennus oli saneetattu konferenssitiloiksi.Tiivisohjeimaisen konferenssin tauoilla pääsi hetkeksi hengähtämään.Tutustuimme tšekkiläiseen ruokakulttuuriin.Sidonie-hotellin allasosasto. Tämä ylellinen kylpylähotelli löytyy Sobotínin kunnasta Šumperkin alueella Olomoucissa.Javoříčkon luolien tippukiviä. Luolat sijaitsevat Tšekin itäosassa Lukán kunnassa olevalla Špraněkin luonnonsuojelualueella.Illallinen vuoden 2018 parhaaksi ravintolalso valitussa Entréessä, Ostravassa.
Seuraavaksi Cataniaan, Sisiliaan?
Aion osallistua säännöllisesti ainakin Euroopassa järjestettäviin konferensseihin, ellei jokin sen estä. Viime vuonna, juuri Cataniassa, Sisiliassa, järjestettävän konferenssin alla koronapandemia alkoi jyllätä Italiassa. Se oli jo niin lähellä, mutta päivä päivältä kävi ilmeisemmäksi, ettei matkaan voi lähteä.
Tein ikävän päätöksen melko varhaisessa vaiheessa ja sittemmin konferenssi peruutettiin tai oikeastaan siirrettiin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tuoreen tiedon mukaan uudesta ajankohdasta neuvotellaan, mutta ilmeisesti vuoteen 2022 on suunnitelmissa jokin muu alue.
Bloggaaminen rikastaa elämää
Bloggaaminen on tuonut elämääni uusia tuttavuuksia ympäri maailman ja hienoja kokemuksia, joita vailla olisin ilman blogiani. Ihan helposti en tästä harrastukseni luovu.
Bloggaaja voi päästä tutustumaan sellaiseen paikkoihin, joihin muuten ei tulisi mentyä. Sain yksityisopastuksen Ostravan palo- ja pelastustoimintaan osana TBEX-konferenssia.
Nyt kun ei voi matkustaa, voi muistella aikaisempia kokemuksia maailmalta. Olen iloinen matkoistani, enkä vaihtaisi yhtään niistä pois. Hienojen muistojen joukossa on muun muassa kaksi reissua matkabloggaajien TBEX-konferenssiin, toinen Killarneyyn, Irlantiin ja toinen Ostravaan, Tšekkiin.
Kahden varsinaisen konferenssipäivän lisäksi ohjelmassa on paljon sekä etukäteen että konferenssin jälkeen tehtäviä retkiä, joista voi valita itselleen mieluisimmat.
Retken ainut osallistuja
Tänään Kansainvälisen palomiesten päivän kunniaksi palaan aiheeseen liittyvään kokemukseeni. Olin hiukan myöhässä Ostravan retkivarausten suhteen, joten valinnanvaraa ei ollut enää kovin paljoa. Niinpä valitsin myös Firefighters in Action! -retken ihan aikaisempaan työtehtävääni liittyvästä mielenkiinnosta. Luvassa oli tutustumista paikalliseen palo- ja pelastustoimintaan, palomuseoon ja hätäkeskukseen.
Minun oli määrä mennä aamuyhdeksältä tapaamispaikkaan Ostravan kaupungintalon aulaan 25.7.2018. Mukaan mahtuisi 20 henkilöä. Kuulin infopisteestä, että olin ainut tälle retkelle ilmoittautunut.
Mietin jo hiukan toiselle retkelle menemistä – ei nyt yhden ihmisen takia kannata järjestää kierrosta – mutta paikalla oli jo AdamHrbáč tummassa palomiehen virkapuvussaan. Hän sanoi ystävällisesti ja sujuvalla englanninkielellä, että kuljettaisi mielihyvin minua; auto odottaa pihassa ja kaikki on valmiina.
No, ei ollut varsinaisesti mitään syytä jättää tällaista yksityisopastusta väliin. Niinpä vietin puoli päivää tutustuen ohjelman mukaisesti tarjolla oleviin kohteisiin Adamin opastuksella.
Tällä ajoneuvolla Adam Hrbáč kuljetti minua Ostravan kaupungintalolta kohteesta toiseen ja takaisin lähtöpisteeseen.
Museo havainnollisti pelastustoimintaa
Ostravan palomuseossa (The Ostrava City Fire Brigade Museum; Hasičské muzeum města Ostravy) oli esillä palotoimintaan liittyvää esineistöä lipuista palomiesten pukuihin ja pelastuskalustoon eri vuosikymmeniltä. Museo on avattu vuonna 2005, mutta saksalaiset vapaapalokuntalaiset toimivat samassa rakennuksessa jo vuodesta 1905.
Ostravan kaupungin hallinnoiman museon kehityksessä oli sittemmin erilaisia vaiheita, mutta se on sikäli ainutlaatuinen, että kaikki muut tšekkiläiset palomuseot kertovat vapaapalokuntien toiminnasta ja perustuvat yksityisiin kokoelmiin.
Museossa kerrotaan palomiesten arjesta, johon voi kuulua myös juna- ja auto-onnettomuuksien uhrien pelastamista – aina ei ole kyse tulipaloista. Työtehtävänä voi olla myös ihmisten tai eläinten pelastamista korkeista, syvistä tai muuten hankalista paikoista tai öljyntorjunnasta.
Vitriiniin rakennettu pienoismalli kertoo elokuussa 2008 sattuneesta junaonnettomuudesta. EC 108 Comenius -juna Krakovasta Prahaan oli törmännyt siltatyömaalta pudonneeseen rautapalkkiin lähellä Studénkaa Tšekin itäosissa.
Wikipedian antamien tietojen mukaan ensimmäiset palomiehet olivat paikalla jo seitsemän minuuttia hälytyksestä. Onnettomuuden laajuudesta kertovat numerot: pelastustöihin osallistui 20 pelastusyksikköä, yhteensä 100 palomiestä, 40 paloautoa, 20 ambulanssia ja helikoptereita. Onnettomuudessa tai siinä saamiinsa vammoihin kuoli kahdeksan ja 64 ihmistä loukkaantui.
Pienoismalli vuoden 2008 junaonnettomuudesta.
Museoon on myös lavastettu tilanne auto-onnettomuudesta, jossa palomies antaa ensiapua kolarin uhrille. Katto on jo leikattu auki ja uhrilla on happilaite kasvoillaan.
Kävimme myös paloasemalla, jossa sain tutustua kymmeniin palo- ja pelastusautoihin. Niitä on eri tarkoituksiin ja eri tavoin varustettuna.
Kuulin, että paloautoja ja niiden varusteita huolletaan tiuhaan: kaiken pitää olla valmiina ja kunnossa, kun hälytys tulee.
Yksi lukuisista paloautoista, joihin tutustuimme paloasemalla.
Kävimme myös alueen hätäkeskuksessa (Integrované bezpečnostní centrum, IBC, Integrated Safety Centre), joka on perustettu vuonna 2011. Paikalla oli myös yksikön päällikkö.
Keskus on ainutlaatuinen paitsi Tšekissä, myös muualla Euroopassa. Keskuksessa toimii niin palo- ja pelastustoiminta ja kaksi poliisilaitosta, valtakunnallinen ja kaupungin. Se palvelee 1, 2 miljoonaa asukasta 5 500 nelikilometrin alueella ja välittää viestejä muutamassa sekunnissa yhteen 30 alueellisesta keskuksesta siten, että viive avun lähettämiseen on mahdollisimman lyhyt.
Emme käyneet itse hätäpuheluita vastaanottavassa tilassa, mutta sain katsoa toimintaa kokoushuoneesta, jonka suurista ikkunoista avautui näkymä toimintahuoneeseen. Hätäkeskuspäivystäjät ottivat vastaan puheluita ja välittivät ambulansseja, poliiseja ja paloautoja kohteisiin.
Ostravan pelastuslaitoksen erityistehtävät ovat liittyneet aikaisemmin hiilikaivoksiin. Tulipalo maan alla tiesi katastrofia. Kaivostoiminta Ostravassa päättyi vuonna 1994, mutta se tulee esiin kaupungilla monin tavoin. Kävin toisella retkellä myös itse maan alla kaivosmuseossa Landek Parkissa (The Mining Museum Landek Park).
Kansainvälistä palomiesten päivää ryhdyttiin viettämään työssään menehtyneiden palomiesten muistoksi sen jälkeen, kun viisi palomiestä kuoli maastopaloissa Australiassa vuonna 1999.
Muistopäiväksi valittiin toukokuun neljäs, joka on palomiesten suojeluspyhimyksen Pyhän Florianuksen muistopäivä. Tämä noin vuonna 304 kuollut kristillinen pyhimys on myös nuohoojien ja saippuantekijöiden sekä Linzin ja Krakovan kaupunkien suojelija. Häntä kunnioitetaan laajalti Keski-Euroopassa.
Palomuseossa oli paikalla myös Pyhä Florianus. palomiesten suojeluspyhimys.
Suomessakin on palomuseoita
Jos haluat tutustua Suomessa palomuseoihin, niin niitä löytyy useasta kaupungista kuten Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella, Porissa, Kuusankoskella, Kokkolassa, Tammisaaressa, Kuopiossa ja Turussa.
Viimeksi mainittu ei ole nimeltään palomuseo, mutta keskuspaloaseman väestönsuojelutiloista löytyvässä Museotila Kellarissa on esillä vuonna 1869 perustetun Turun vakinaisen palokunnan käytössä ollutta kalustoa.
Ehkä joku näistä palomuseoista osuu kesälomamatkan varrelle – erityisesti lapsille nämä lienevät jännittäviä paikkoja.
Toisena vaihtoehtona on tutustua paloaseman toimintaan lauantaina 27.11.2021, jolloin järjestetään Päivä Paloasemalla -tapahtuma niin perinteiseen kuin virtuaaliseenkin tapaan, mikäli koronatilanne sen salli.
Tšekkiläisessä Velké Losinyn paperimuseossa saa tuntumaa siihen, kuinka paperia tehtiin aikoinaan. Ei ollut suuria paperitehtaita automatisoituine laitteineen, vaan paperi syntyi suurelta osin käsityönä. Entä miten lumppu ja ampiaiset liittyvät paperiin?
Kun ei voi matkustaa, pitänee muistella vanhoja matkoja. Niistä riittää vielä materiaalia niin muistojen kuin kuvienkin muodossa. Yli kahden vuoden takaiselta Tšekin matkaltani kerron nyt Velké Losinyn paperimuseosta.
Se, miten päädyin siellä käymään, on parin mutkan takana. Osallistuin TBEX-bloggaajien konferenssiin Ostravassa 26.–28.7.2018. TBEX on matkabloggaajien ja -toimittajien, sosiaalisen median sisällöntuottajien sekä matkailuyritysten maailman laajin konferenssi- ja verkostoitumistilaisuus.
Konferenssin jälkeen osa bloggaajista pääsi hakemuksen perusteella niin sanotuille FAM-retkille eli tutustumismatkoille, joiden yhteydessä jokin alue tai yritys esittelee toimintaansa ja palvelujaan kohderyhmälle, tässä tapauksessa matkabloggaajille.
Osallistuin neljän päivän matkaan, jossa tutustuttiin Olomouc-nimiseen kaupunkiin ympäristöineen. Matkaohjelmassa mainittu Velké Losinyn paperimuseo oli yksi syy valita juuri tämä retki. Pidän paperista sen monissa muodoissa ja halusin päästä näkemään paperintekoa ja sen historiaa.
Hiukan paperin historiasta
Hyvin arkiseksi materiaaliksi mieltämällämme paperilla on takanaan tuhansien vuosien mielenkiintoinen historia. Sitä on tarvittu viestien välitykseen, tiedon tallentamiseen ja välittämiseen.
Paperin edeltäjiä ovat olleet muun muassa kivet, luut, savitaulut, puunkuoret ja -lehdet, eläinten nahat, messinki, pronssi, kupari ja lyijy, kankaat ja kangasmaiset valmisteet, puu, puiden lehdet, puunkaarna, pergamentti ja vellumi, vahataulut, mayojen huun- ja amatl-paperit, tapa-paperi Tyynenmeren alueella sekä riisipaperi. Paperille nimensä antaneen papyruksen historia ulottuu lähes 5 000 vuoden taakse Egyptissä.
Paperin keksijänä pidetään yleisesti kiinalaista virkamiestä Ts`ai Lunia, joka teki paperia vuonna 105 puun kuoresta, hampusta, kankaista ja kalaverkoista. Sittemmin paperin alkuperä on ajoitettu jo ennen ajanlaskumme alkua.
Arabit kuljettivat paperintaidon Aasiasta länteen. He valmistivat paperia pellava- ja hamppukangasjätteestä. Se leikattiin ja upotettiin veteen, annettiin fermentoitua eli mädäntyä kuitujen pehmentämiseksi, hienonnettiin ja valmistettiin paperiksi. Menetelmä levisi ensin Espanjaan 1100-luvulla, sitten muihin Euroopan maihin ja Pohjoismaihin 1600-luvun puolivälissä.
Paperin historiasta ei puutu karmeita vaiheita. Espanjassa käytettiin noin 5–7-vuotiaita lapsia lumppujen pesijöinä. Heidät kannettiin pesualtaisiin, joiden vesi oli 3–5-asteista. Lapset talloivat lumppuja, kunnes kohmettuivat. Sitten heidät nostettiin altaasta ja virvoitettiin väkevällä viinalla ja tarmokkaalla hieronnalla.
Toinen raadollinen esimerkki sijoittuu Napoleonin sotien aikaan 1800-luvulla sekä Gettysburgin taisteluun Yhdysvaltojen sisällyssodassa heinäkuussa 1863. Kiertelevät lumppurit keräsivät kaatuneiden sotilaiden verentahrimat univormut ja myivät saaliinsa raaka-aineeksi paperimyllyyn.
1800-luvulla luovuttiin lumpun käytöstä, kun uudeksi materiaaliksi keksittiin ottaa puumassa. Keksinnön isänä voidaan pitää ranskalaista luonnontieteilijää René Antoine Ferchault de Réaumuria, joka oli tehnyt tutkimuksia ampiaisten valmistamasta paperimaisesta pesänrakennusaineesta. Nuori kuningatar sekoittaa kuivasta puusta irti jyrsimiään hitusia omaan sylkeensä ja valmistaa harmaata paperia muistuttavaa materiaalia. Tutkija esitti tutkimuksensa Ranskan kuninkaalliselle akatemialle vuonna 1719. Puumassaan siirtyminen jäi kuitenkin seuraavalle vuosisadalle.
Suomalainen paperin historia paikantuu silloiseen pääkaupunkiin Turkuun ja sen piispaan Johannes Gezeliusvanhempaan. Hän perusti Pohjan pitäjän Tomasbölen kylään Suomen ensimmäisen paperimyllyn. Se toimi vuosina 1667–1713. Turkulainen kauppias Jacob Bremer puolestaan perusti Auran pitäjään vuosina 1764–1820 toimineen Järvenojan paperitehtaan. Tampere sai oman paperitehtaansa Suomessa 1840-luvulla.
Ostravasta Olomouciin ja Velké Losinyyn
Ostrava on Tšekin kolmanneksi suurin kaupunki ja se sijaitsee maan itäosassa lähellä Puolan rajaa. Prahasta Ostravaan on noin kolmen tunnin junamatka. Kaupunki ympäristöineen on raskaan metalliteollisuuden keskus ja entistä hiilikaivosaluetta, joka pyrkii uusiutumaan.
Olomouc sijaitsee noin 94 kilometrin päässä Ostravasta länteen ja Velké Losiny puolestaan 68 kilometriä Olomoucista pohjoiseen.
Velké Losinyssä on noin 2 500 asukasta ja paperimyllyn lisäksi sen nähtävyyksiä ja matkailijoiden suosimia kohteita ovat 1500-luvun lopulla rakennettu linna sekä Termální lázně Velké Losiny -kylpylä (Thermal Spa Velké Losiny).
Velké Losinyssä paperia vuodesta 1596
Velké Losinyn paperimylly on ainutlaatuinen Euroopankin mittakaavassa. Siellä on tehty paperia vuodesta 1596, siis yli neljänsadan vuoden ajan. Vanhimpana todisteena paperimyllyn toiminnasta on säilynyt vesileimallista paperia.
Velké Losinyssä tehdään yhä vieläkin paperia kuten satojen vuosien aikana. Nyt siellä voi sekä tutustua paperin historiaan että seurata paperinvalmistusta. Paperin raaka-aineina voidaan käyttää erilaisia kuituja. Velké Losinyn paperimuseossa Tšekissä on esillä ainakin puuvillaa.
Puuvillasta voi tehdä paperia.
Massa-altaassa on valmista seosta, josta muotoutuu monien työvaiheiden jälkeen paperia.
Viiroja omilla hyllyillään.
Tällä viiralla saadaan vesileimallista paperia.
Paperintekijän tärkein työväline on viira, joka on arkkien valmistuksessa käytettävä kudottu tai punottu siivilämäinen taso, jolle paperikuidut nostetaan ja jonka läpi paperimassan sisältämä vesi siivilöityy. Varhaisessa vaiheessa verkko on ollut kangasta tai kaislaa. Sittemmin kehikko on ollut puuta ja verkko metallia; käytössä jo 1200-luvun Espanjassa ja Italiassa.
Paperimyllyn saleissa oli nähtävillä paperimassasammioita, paperikoneita, paperiarkkien kuivumista ja lajittelua sekä valmiita tuotteita.
Prässillä suoristetaan ja kuivataan paperia.
Paperinvalmistuksessa on paljon käsityötä.
Pienoismalli paperikoneesta vuodelta 1925 Velké Losinyn paperimuseossa.
Pienestä myymälästä voi ostaa monenlaisia paperituotteita. Ostin tuliaisiksi itselleni ja muille pieniä muistivihkoja. Ne ovat niin kauniita, etten ole raaskinut niitä käyttää.
Paperimyllyssä syntyy monenlaista paperia. Lisäämällä paperiin kasvien osia saadaan erikoista paperia.
Myymälässä oli esillä monipuolisesti paperituotteita.
Paperimme tulee nykyisin isoista, automatisoiduista tehtaista, mutta ennen sitä valmistettiin käsin pienissä paperimyllyissä. Sain tutustua sellaiseen Velké Losinyn paperimuseossa Tšekissä pari vuotta sitten.
Paperi on mukana arjessamme monin tavoin: sanoma- ja aikakauslehtinä, kirjoina, kortteina, kirjeinä, muistilehtiöinä, pakkausmateriaalina, vessa- ja talouspaperina, lippuina ja kuitteina jne.
Paperin tuhansien vuosien historia
Harvoin tulee ajatelleeksi, miten paperi on syntynyt ja millainen historia sillä on – ja se on tuhansien vuosien pituinen ja ainakin minun mielestäni mielenkiintoinen.
Paperin keksijänä pidetään kiinalaista virkamiestä Ts`ai Lunia, joka teki paperia vuonna 105 puun kuoresta, hampusta, kankaista ja kalaverkoista. Myöhemmin paperia on löytynyt jo ennen ajanlaskumme alkua.
Paperin edeltäjiä ovat olleet kivet, luut, savitaulut, puunkuoret ja -lehdet, eläinten nahat, metallit, kankaat ja kangasmaiset valmisteet, puu, puiden lehdet ja kaarna, pergamentti, vellumi, vahataulut, mayojen huun- ja amatl-paperit, tapa-paperi Tyynenmeren alueella sekä riisipaperi. Paperille nimensä antaneen papyruksen historia Egyptissä ulottuu lähes 5 000 vuoden taakse.
Yli 400 vuotta paperia Velké Losinystä
Sain tutustua osaan tuosta historiasta Velké Losinyn paperimuseossa (Ruční papírna Velké Losiny) Olomoucin alueella Tšekissä vuoden 2018 heinäkuussa. Osallistuin tuolloin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin, joka järjestettiin Ostravassa.
Varsinaisen konferenssin jälkeen me osallistujat saimme olla mukana muutaman päivän retkillä. Valitsin Olomoucin alueelle suuntautuvan retken nimenomaan siksi, että mukana oli mahdollisuus tutustua tähän paperimuseoon – paperin ystävä kun olen.
Viehättävä Olomouc on Määrin ja myös Olomoucin läänin perinteinen pääkaupunki maan itäosassa Morava-joen varrella. Se on Tšekin kuudenneksi suurin kaupunki, jossa on noin 100 000 asukasta.
Velké Losiny on kunta Olomoucin alueella. Sen asukasluku on noin 2 600. Se sijaitsee noin 10 kilometriä koilliseen Šumperkista, 52 kilometriä pohjoiseen Olomoucista ja 188 kilometriä itään Prahasta.
Paperia vuodesta 1596 Velké Losinyn paperimyllyssä.
Velké Losinyn paperimuseon historia ulottuu 1500-luvun loppupuolelle ja se on yksi vanhimmista yhä paperia valmistavista paperimyllyistä. Vanhimpana todisteena sen toiminnasta on säilynyt vesileimallinen paperi vuodelta 1596. Vastaavia myllyjä ei löydy Keski-Euroopasta ja alue on julistettu Tšekin kulttuuriperintökohteeksi vuonna 2002. Se on myös ehdolla Unescon Maailmanperintöluetteloon.
Velké Losinyn paperimuseossa on valmistettu paperia yhtäjaksoisesti sen perustamisestaan lähtien. Nyt siellä voi sekä tutustua paperin historiaan että seurata paperinvalmistusta perinteisellä tavalla puuvillasta ja pellavasta. Tärkeänä raaka-aineena on myös vesi.
Paperin raaka-aineina voidaan käyttää erilaisia kuituja.
Massa-altaassa on valmista seosta, josta muotoutuu monien työvaiheiden jälkeen paperia.
Prässin avulla paperiarkkikasa puristettiin kuivaksi kahteen kertaan, ensin huopien välissä ja sitten ilman niitä.
Voith-merkkisen paperikoneen malli (1:20) vuodelta 1925 Velké Losinyn paperimuseossa.
Paperiarkkeja kuivumassa.
Paperinvalmistuksessa on paljon käsityötä.
Satoja vuosia paperin raaka-aineena oli lumppu. Vasta 1800-luvulla ryhdyttiin käyttämään puumassaa. Idean isänä oli ranskalainen luonnontieteilijä René Antoinen Ferchault de Réaumur. Hän oli tutkinut ampiaisten paperimaisia pesiä, jotka ovat syntyneet syljestä ja puun hitusista. Tutkija esitti tuloksensa Ranskan kuninkaalliselle akatemialle vuonna 1719, mutta käytäntöön tämä tutkimustulos pääsi vasta yli sadan vuoden kuluttua.
Paperintekijän tärkein työväline on viira, joka on arkkien valmistuksessa käytettävä kudottu tai punottu siivilämäinen taso. Paperimassa nostetaan sille ja vesi siivilöityy sen läpi. Alussa verkko oli kangasta tai kaislaa. Myöhemmin taso oli metallia ja kehikko puuta: tällainen oli käytössä jo 1200-luvun Espanjassa ja Italiassa.
Viiroja hyllyssään. Osassa on mukana vesileiman tekemiseksi tarvittava kuvio. Vesileiman tekemiseen tarvitaan viiraverkkoon kiinnitetty metallilangasta taivutettu kuvio.
Tuliaisiksi paperia
Velké Losinyn paperimuseoon voi tutustua opastetulla kierroksella, joka kestää noin tunnin. Tarjolla on myös tarkempaa teknistä tietoa sisältävä kierros.
Kierros päättyy pieneen myymälään, josta voi ostaa monenlaisia paperituotteita. Ostin matkamuistoksi ainakin muutaman käsintehdystä paperista valmistetun muistivihon.
Erilaisia Velké Losinyssa valmistettuja paperilaatuja. Mukaan voidaan laittaa koristeeksi kukkia.
Myymälästä voi ostaa tuliaisia kotiin.
Lisätietoja Velké Losinyn paperimuseosta aukioloaikoineen ja reittiohjeineen löytyy verkkosivuilta.
Olomoucin aluetta voin suositella matkailukohteeksi – sitten joskus kun se on taas mahdollista. Tšekissä on paljon muutakin nähtävää kuin turistien suosima ja ajoittain ruuhkauttama Praha.
#Blogiperjantai-teemapäivän kunniaksi kerron matkabloggaajan isoista iloista ja surujen muruista.
Mainio idea Rouva Sanalta järjestää jälleen blogin ja bloggaamisen teemapäivä 5.6.2020. Tämä on kuulemma neljäs järjestyksessään, mutta ensimmäinen, johon osallistun.
Haaste on heitetty kaikille bloggaajille tai bloggaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on viedä eteenpäin kirjoittamisen ja bloggaamisen iloista sanomaa. Rouva Sanan sanoin: ”Valtakunnallisen #blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen. Blogi on uusien sisältökanavien ristiaallokossa edelleen tehokas ja merkityksellinen käyttöliittymä.”
#Blogiperjantai-teemapäivän järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Käsikirja on kirjahyllyssäni kuten kymmenkunta muutakin bloggausaiheista kirjaa.
Nimi blogille löytyi Pekka Haaviston Interrail-oppaasta vuodelta 1978.
Hitaasti haudutettu
Oman blogini tarina alkaa 8.2.2015. Oikeastaan se alkaa jo paljon aikaisemmin. Pohdiskelin ja kypsyttelisin blogin aloittamista pitkään, saattoi siinä mennä vuosikin. Lähtökohtana oli kiinnostus kirjoittamiseen ja valokuvaukseen, ja blogissahan nämä kaksi yhdistyvät mainiosti toisiaan täydentäen. Halusin tehdä jotain ”omaa.”
Mutta sitten piti pohtia: Haluanko? Ehdinkö? Jaksanko? Innostun helposti uusista asioista, joista saattaa sittemmin tulla rasite.
Suunnittelin blogiaiheita ja tavoittelin jotain, mikä ei olisi vallan tavallinen. Löysinkin yhden vaihtoehdon – jonka pidän edelleen varalla ja omana tietonani – mutta valitsin kuitenkin matkailun. Sain siis kahden kiinnostuksen kohteeni rinnalle kolmannen.
Eniten bloggaamisessa ilahduttaa mahdollisuus toteuttaa omia ideoita, luoda tekstistä ja kuvista kokonaisuus, etsiä tietoja ja oppia uutta. Postauksen tekeminen on itsellistä puuhaa, mutta blogi avaa maailmoja.
Bloggaajana olen:
omakätisesti kaatanut itselleni Guinness-tuopillisen irlantilaisessa pubissa maksutta – laulua vastaan (yleensä en ikinä laula julkisesti; laulu oli Kalliolle, kukkulalle).
viettänyt puoli päivää ostravalaisen palomiehen kanssa tutustuen paikalliseen palo- ja pelastustoimintaan palomuseosta 112-hälytyskeskukseen.
osallistunut myöhäisillan kummitusretkeen raunioituneessa luostarissa ja sen hautausmaalla Killarneyssä, Irlannissa.
osallistunut VIP-bloggaajana Loviisan Wanhat Talot -päiville.
viettänyt viikon citybloggaajana asuen järvenrantamökissä Lapinjärven kunnan kutsumana.
osallistunut vuosittain bloggaajapassilla Matkamessuille sekä Turun ja Helsingin Kirjamessuille.
ollut haastateltavana Uusimaa-lehdessä ja Loviisan Sanomissa, Ilta-Sanomien soolomatkailujutussa sekä suositellut kotimaan matkakohteita Kotivinkki-lehteen.
ollut esittelyssä viikon bloggaajana ja kirjoittanut pari juttua Turusta Blogger Voice -sivustolle (sittemmin lakkautettu).
pitänyt matkabloggaamisesta esityksen Mynämäen Iltakoulussa.
osallistunut viisi kertaa marraskuussa järjestettävään National Blog Posting Month (NaBloPoMo) -tapahtumaan, jossa postataan joka päivä.
osallistunut kahteen TBEX-matkabloggaajakonferenssiin (Killarney, Irlanti ja Ostrava, Tšekki); kolmas odottaa Cataniassa, Sisiliassa, sitten kun korona suo.
saanut lukuisia matkabloggaajakavereita niin Suomesta kuin maailmaltakin. Yhteyksiä pidetään muun muassa Facebookissa.
ollut vapaaehtoisena avoimet puutarhat -tapahtumassa Lontoossa (Open Garden Squares Weekend).
osallistunut neljän päivän bloggaajamatkaan Tšekin itäosassa (Olomouc, Jeseniky-vuoristo).
kulkenut kyynärsauvan kanssa Kökarissa ja Lontoossa.
kirjoittanut 538 postausta reilun viiden vuoden aikana; osa niistä on lainauksia matkailuaiheisista teksteistä ja osa valokuvia.
Ostravalaiset pyöräilijät tekivät kierroksen kaupungilla yöpuvuissaan sopivasti Unikeonpäivänä.
Bloggaaminen rikastaa elämää
Jos kysytään, kuinka bloggaaminen rikastaa elämää, niin vastauksessa ei ole euromäärää, vaan muun muassa:
Rikkaus kokemuksina, ei euroina.
Kiva harrastus, ei ”vapaa-ajan ongelmia”.
Uusia ystäviä, verkostoja niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Laajentaa omia tietoja ja yleissivistystä.
Kehittää kirjoittamista ja kielitaitoa.
Tapa perehtyä somemaailmaan. Blogin lisäksi myös somekanavat tarpeen.
Bloggaajapasseja, -matkoja, -kutsuja ja -konferensseja.
Vierailuja erilaisissa kuplissa, laajentaa elämänpiiriä.
Mediajulkisuutta (joka tuo lisää lukijoita).
Mahdollisuus osallistua erilaisiin kilpailuihin ja kampanjoihin (Vuosi Clarionissa, Taivastelija Seinäjoella, Citybloggarit Lapinjärvellä).
Lapinjärvi majoittu citybloggarin viikon ajaksi tähän järvenrantamökkiin.
Unohtumattomia kokemuksia konferensseissa
Eniten minua on ilahduttanut matkabloggaajille niin luonteva kansainvälinen toiminta. Tutustuin jossain vaiheessa TBEX-organisaatioon, joka järjestää vuosittain kaksi tai kolme konferenssia.
Nautin kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja verkostoitumisesta ja niinpä Killarneyssä 2017 ja Ostravassa 2018 järjestetyt matkabloggaajien konferenssit olivat upeita ja unohtumattomia kokemuksia. Aion osallistua säännöllisesti Euroopassa järjestettäviin konferensseihin, ellei jokin sen estä. Tänä keväänä se oli juuri konferenssiajan alla puhjennut pandemia.
Näissä kahdessa TBEX-konferenssissa tuli selvästi esiin, että matkabloggaajiakaan ei voi karsinoida stereotyyppiseen muottiin, vaan meissä on eri-ikäisiä teineistä ikäihmisiin, miehiä, pariskuntia, naisia ja muunsukupuolisia, heteroita ja homoseksuaaleja, pyörätuolilla liikkuvia, näkövammaisia, harrastajia ja ammattilaisia, eri maista, kielialueilta ja eri uskontokuntaan kuuluvia, mutta yhteinen kiinnostus yhdistää.
Jokin sama ydinolemus meissä matkabloggaajissa on ja siksi olikin niin helppoa tutustua ihmisiin TBEX-tilaisuuksissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä.
TBEX Ireland -konferenssin avajaisiltaa vietettiin Killarneyn raviradalla. Illan ohjelmassa on tutustumista paikallisiin ruoka- ja juomatuotteisiin, hevosiin ja irlantilaiseen tanssiin.
Kateutta ja kustannuksia
Entä ne huonot hetket? Niitäkin tietenkin on, kuten:
Teenkö turhaa työtä? Lukeeko kukaan blogia? Miksi teen tätä? Miksi käytän tähän aikaani?
Matkakustannukset maksettava pääosin itse.
Kustannuksia myös blogialustasta, laitteista, mahdollisesta webhotellista ja markkinoinnista.
Osa kommenteista voi olla ilkeitä (en ole kokenut).
Voi saada osakseen kateutta. Ulkopuolinen/lukija näkee lopputuloksen, ei kaikkea työtä ja vaivaa. Pilkoin kerran yhtä esitystä varten blogipostauksen vaiheet ja löysin niitä 18 ideasta julkaisemiseen.
Bloggauksen hieno hetki on silloin, kun saa postauksen valmiiksi ja voi julkaista sen – saa kokea aikaansaamisen iloa. Yllättävän monivaiheinen työ on takana ja juttu on luettavana. Kommenttien saaminen on ilahduttavaa, joskin niitä tulee nykyisin harvakseltaan muutamaa blogikaveria lukuun ottamatta.
Matkabloggaamista ilman matkoja?
Tämän kevään aikana on tarvittu aikaisempaa enemmän motivaatiota matka-aiheisen blogin ylläpitoon, koska omat uudet reissut on täytynyt unohtaa ja yleisön mielenkiinto on suuntautunut jonnekin muualle kuin reissaamiseen.
Ideani, aiheeni ja aineistoni eivät kuitenkaan tyhjene. Olen jo alusta saakka luonut blogilleni sellaisen konseptin, että ylenpalttinen ja kauas matkustaminen ei ole tarpeen: Parasta lähteä nyt –matkoja lähelle ja kauas. Kotikaupungistani Turusta riittää kirjoitettavaa ja esiteltävää.
Kirjoitan myös nojatuolimatkailusta eli esittelen matka-aiheisia kirjoja. Olen tehnyt postauksia myös passin uusimisesta, lähtökatumuksesta, matkasuunnitelmista ja -unelmista, tulevista tapahtumista sekä matkustusilmoituksen tekemisestä.
Kesän aikana aiheitani löytynee muun muassa Houtskäristä, Alajärveltä ja tietysti Turusta. Twitterissä joku kysyi parasta kesäkaupunkia ja vastaushan oli selvä: ”Varför Paris vi har ju Åbo. Turku. Kaikkea on: historiaa, tulevaisuutta, kulttuuria, kulinarismia, taidetta, museoita, musiikkia, hieno kirjasto, urheilua, jokiranta, jokilauttoja, ravintoloita, Ruissalo, Föli, föri, funikulaari, merta, saaristoa och samma på svenska.
Julkaisin ensimmäisen Parasta lähteä nyt -blogipostauksen 8.2.2015 eli tasan neljä vuotta sitten. Kuva: Pixabay.
Tänään on tasan neljä vuotta siitä, kun aloitin Parasta lähteä nyt -blogin. Nyt on siis syntymäpäivä!
Ja tästä se lähti. Bloggauspäätös oli punnittu ja harkittu teko. Alussa epäilin, jaksanko kirjoitta säännöllisesti ja kuinka kauan. Vielä en ole kyllästynyt.
WordPressin tilastoinnin mukaan blogin vuosittaiset näyttökerrat ja kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Näiden neljän vuoden aikana postauksia on kertynyt kaikkiaan 432 tämä mukaan luettuna.
Valitsin blogiini WordPressinRyu-teeman, joka on ehkä siitä kummallinen, että se on yksipalstainen. Kaikki valinnat löytyvät yläosan valikosta. Olethan huomannut, että blogin etusivun yläosan menuvalikosta (neliö) pääset etsimään aikaisempia kirjoituksia ajankohdan, kategorioiden tai asiasanojen mukaan? Voit myös kirjoittaa hakukenttään sanan.
Tiedon blogin tuoreimmasta päivityksestä voi tilata sähköpostiin. Myös tämä kenttä aukeaa menuvalikosta.
Voit seurata blogipostauksia myös Facebookin Parasta lähteä nyt -sivulla (käy tykkäämässä) tai blogit.fi-sivuston kautta (käy seuraamassa, merkkaa blogi sydämellä). Parasta lähteä nyt -blogi on tämän sivuston matkablogilistauksissa sijalla 13.
Bloggaaminen laajentaa elämänpiiriä
Bloggaaminen on hauska harrastus, joka laajentaa omaa reviiriä, tutustuttaa uusiin ihmisiin ja paikkoihin sekä lisää tietoa, osaamista ja kokemuksia.
Olen osallistunut neljä kertaa marraskuiseen bloggaajien haasteeseen, jossa tehdään postauksia päivittäin (National Blog Posting Month, NaBloPoMo). Minään vuonna en ole päässyt täydelliseen suoritukseen.
Tämän vuoden tammikuussa olin neljättä kertaa Matkamessut-bloggaajana. Se oli edelleen mielenkiintoinen kokemus, joka tarjoaa tietoa ja vinkkejä matkailumahdollisuuksista. Aina on hauskaa myös tavata tuttuja.
Heinäkuussa osallistuin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Tšekissä. Ennen konferenssia olin mukana myös Colours of Ostrava -festivaalissa ja sen jälkeen bloggaajille järjestetyllä neljän päivän tutustumismatkalla maan vuoristoisessa itäosassa. Kaikin puolin upea kokemus.
Nimi tälle blogille syntyi muutamia matkakirjoja selaamalla. Parasta lähteä nyt -lause löytyi Pekka Haaviston vuonna 1978 julkaistun Inter-rail-oppaan esipuheesta.
Olenkin ottanut Pekka Haaviston blogini kummisedäksi. Minulla oli tänäkin vuonna mahdollisuus saada etukäteen synttärionnittelut tuohon inspiraation lähteenä olleeseen oppaaseen, kun olin Haaviston uuden kirjan julkistamistilaisuudessa tammikuussa.
Syntymäpäivän kunniaksi järjestän arvonnan, johon voi osallistua blogia kommentoimalla. Palkintona on tammikuussa ilmestynyt Pekka Haaviston Eurooppa raiteilla -kirja signeerauksella. Kirjan esittelyn voit lukea täältä.
Kerro kommentissasi,
millaisia juttuja toivoisit blogista löytyvän
miten voisin blogia kehittää tai
onko joku postaukseni ilahduttanut sinua erityisesti ja miksi?
Kommentoi viimeistään maanantaina 11.2. klo 24.00 mennessä. Arvon palkinnon tiistaina 12.2. ja ilmoitan voittajalle sähköpostitse ja kysyn samalla postiosoitetta.
Uuden vuoden alussa on hyvä luoda katse menneeseen ja pohtia taakse jäänyttä aikaa. Matkapaloja-blogin Terhi Mahlamäki kirjoitti postauksen siitä, mitä hän oppi reissuiltaan muun muassa Tukholmaan, Budapestiin, Hampuriin, Bukarestiin, Tallinnaan ja Ranskan Rivieralle vuonna 2018. Hän haastoi muut matkabloggaajat kirjoittamaan matkojen opetuksista, joten tässä on nyt omaa osuuttani.
Matkalla oli mukana yli 40 toimittajaa. Täma opintomatka oli hyvin järjestetty kuten näillä reissuilla on tapana. Totesin jälleen kerran, että on hienoa kuulua sellaisiin porukoihin, joiden kanssa pääsee tällaisille matkoille: kaikki on suunniteltua ja valmisteltua ja pääsee paikkoihin, joihin on muutoin vaikea mennä.
Matkaseurakin on mukavaa; osan tunnen jo ennestään, mutta mukana on aina uusiakin henkilöitä, joihin voi matkan aikana tutustua.
Viron kansallismuseo Tartossa on vaikuttavan näköinen rakennus.
Kökar toukokuussa
Toukokuussa tein toisen matkan ryhmän osana, joskin nyt oli kyse vain noin kymmenen hengen seurueesta.Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien perinteinen kevätretki suuntautui 18.‒20.5.2018 saaristoluontoon Kökariin.
Tällä reissulla nautin jälleen valmiin matka eduista ja hyvästä seurasta.
Opin sen, että matkalle voi lähteä, vaikka luvassa on hiukan hankaluuksia ja luopumista. Käytin huhtikuisen polvileikkauksen vuoksi vielä kyynärsauvoja ja liikkuminen oli hiukan haasteellista. Jätin väliin suosiolla iltapäiväretken Källskärin saarelle ja kuljin itsekseni hotellin lähiympäristössä, nautin rauhallisesta maalaismaisemasta ja auringonpaisteesta.
Kynärsauvani kuvauttivat itsenä Kökarin kirkon edustalla.
Lontoo kesäkuussa
Kesäkuussa matkasin noin viikoksi Suen luokse Lontooseen 6.‒14.6.2018. On hienoa, että on ystäviä, joiden kanssa on pitkä historia kuten meillä. Keväällä kirjoitinkin yhteisistä 45 vuodesta postauksessani Ensin lensivät kirjeet.
Ystävyytemme alkoi teini-ikäisten kirjeenvaihtona ja on sittemmin jatkunut lähinnä sähköpostiviestintänä ja tapaamisina. Ei haittaa, vaikka tullaan eri kulttuureista ja erilaisesta elämäntilanteesta.
Opin jälleen kerran sen, että Lontoo on todella iso kaupunki, oikea metropoli. Heathrowin lentokentän ja Suen Pohjois-Lontoossa sijaitsevan kodin välillä on 28 metroasemaa. Käytin vielä tuolloin kyynärsauvaa ja olin pakannut matkatavarani rinkkaan. Toinen käsi oli siis käytettävissä kiinnipitämiseen asemien liukuportaissa ja metrossa.
Opin myös sen, että lontoolaiset ovat ystävällisiä; he antoivat auliisti istumapaikan välillä aivan tungokseenkin asti täysissä metrovaunuissa. Osa istuimista olikin varattu liikuntarajoitteisille.
Lontoolaisia kannustetaan ottamaan huomioon kanssamatkustajat ja antamaan heille tarvittaessa istumapaikan.
Jos on pulmia liikkumisessa, kannattaa etukäteen tutkia metroasemien esteettömyyttä. Osassa asemia piti kulkea liukuportaiden lisäksi vielä rappusissa. Opin kuitenkin sen, että voi lähteä rohkeasti maailmalle vaikka kyynärsauvan kanssa, kyllä siellä pärjää.
Opin myös, että Lontoo on puutarhojen kaupunki. Ohjelmaamme kuului päivystysvuoro Open Square Gardens -ohjelmassa. Saimme vaivanpalkaksi vapaan pääsyn muihin tapahtumassa mukana oleviin puutarhoihin, mutta pystyimme käymään vain muutamassa muussa kohteessa. Parempi ennakkosuunnittelu ja liikenneyhteyksien tutkiminen etukäteen olisi ollut tarpeen.
Lontoossa on paljon vihreitä keitaita. Osaan pääsee vain puutarhatapahtuman aikoihin.
Koska aikaa oli vain viikko ja ohjelmaa oli varattu jo etukäteen puutarhatapahtumaan ja Angus & Julia Stonen konserttiin, ehdin nauttimaan vain kerran Lontoon mahtavasta musikaalitarjonnasta.
Totesin, että verkon kautta oli helppoa ostaa lippu, jonka saattoi käydä lunastamassa ennen esitystä teatterin kassalta. Kävin katsomassa 42nd Street -musikaalin iltapäivänäytöksenä. Se olikin varsinainen musiikin, tanssin, lavastuksen ja puvustuksen pläjäys.
42nd Street -musikaalin esityspaikkana on Theatre Royal Drury Lane.
Tšekki heinäkuussa
MatkabloggaajienTBEX-konferenssi ja Colours of Ostrava -festivaali veivät heinä-elokuussa kahdeksi viikoksi Tšekin tasavaltaan 18.7.‒2.8.2018. Matka oli monipuolinen ja upea kokemus. En ehkä osaa tuoda esiin kaikkea siellä oppimaani, mutta muutamia asioita nousee päällimmäisenä mieleen.
Koin tälläkin konferenssimatkalla, että matkabloggaajat ovat kuin suurta perhettä; kun on yhdistävä asia ja kiinnostuksen kohde, niin muut erot jäävät taustalle. Ihmisiin on helppo tutustua ja heidän kanssaan on sujuvaa ryhmäytyä kuten me festareihin ja myös Olomouc-matkaan osallistuva noin kymmenen hengen porukka teimme. Jo kohta oli WhatsApp-ryhmä perustettu ja kysymyksiä ja vinkkejä jaettiin.
Ensimmäinen hotelli oli Poruban alueella ja Colours of Ostrava -festivaalin tapahtumapaikka oli Vitkovicessa.
Opin jälleen kerran ja nyt konkreettisestikin kantapään kautta sen, että hotellin valinnassa ensiarvoisen tärkeää on hotellin sijainti. Jospa tämä asia olisi nyt iskostunut lähtemättömästi mieleeni ja nousisi sieltä nopsasti esiin, kun seuraavan kerran on aika tehdä matkavarauksia.
Colours of Ostrava -festivaalin järjestäjät olivat listanneet muutamia hotelleja, joista valitsin edullisimman, kesähotellityyppisen, joka sijaitsi kaukana keskikaupungilta ja festivaalipaikasta. Siirtymisiin oli siis varattava paljon aikaa ja iltaisin oli turvauduttava taksin käyttöön. Onnekseni olin ottanut majoituksen vain reissun alkupäiviksi ja onnistuin loppuajaksi saamaan hotellin ihan keskikaupungilta, Stodolni-kadulta.
Opin myös sen, että ihan tuntemattomissa ja pienissäkin paikoissa on kaikenlaista löydettävää, katsottavaa ja koettavaa kuten nyt Ostravassa ja Olomoucissa. Jatkossa kannattaakin välillä mennä hiukan oudompiin kohteisiin ja jättää suosiolla turistilaumojen valtaamat paikat kuten Tšekin tasavallassa Praha, jonne suuntautuu pääosa maan matkailijavirroista.
Senkin huomasin, että maailmassa ja ihan lähellä Euroopassakin on paljon upeita tapahtumia, joista emme kuule mitään. Esimerkiksi käy tuo nelipäiväinen ja monipuolinen Colours of Ostrava -festivaali 350 esiintyjän kattauksellaan.
Opin myös sen, että Tšekki on todellinen olutmaa; siellä voi kylpeäkin oluessa. Tšekissä kulutetaan eniten olutta asukasta kohden, noin 140 litraa. Hyväähän olut oli ja baarit ja pubit viihtyisiä.
Kun matkabloggaajien TBEX-konferenssiin osallistujilta kysyttiin, mikä sana kuvaa parhaiten Tšekin tasavaltaa, eniten mainintoja sai olut. Lisäksi muun muassa liha, Ostrava, linnat, tarinat, vapaus ja kauniit naiset nostettiin esiin.
Itsestäni opin sen, että kyllästyin jo aikaisessa vaiheessa useissa tsekkiläisille ruoka-annoksissa lisukkeena tarjottuihin knöödeleihin (dumplings).
Huomasin myös, että matkabloggaajien retkillä olisi käyttöä nykyistä paremmalle kunnolle, kun kuljetaan kilometrikaupalla kaupunkien katuja, noustaan linnojen rappusia ja kuljetaan maanalaisissa tippukiviluolissa. Siinäpä tavoitetta seuraavaan TBEX-konferenssiin eli kesäkuuhun 2019 mennessä.
Jersey syyskuussa
Corbierin majakka Jerseyn saarella.
Sain mahdollisuuden hankkia itselleni haluamaani koulutusta ja päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen englannin kielen intensiivikoulutukseen Jerseyn saarella 10.9‒6.10.2018. Oppilaitoksena oli St Brelade´s College.
Kuuden päivittäisen oppitunnin jälkeen päässä pyöri sanojen karuselli. En ole ennenkään vähätellyt englantia, mutta jos jotain opin, niin sen, ettei englanti ole mikään ”a piece of cake”, helppo nakki, vaan kieli, joka paremmalla perehtymisellä paljastaa monimutkaisuutensa.
Jerseyn opin tuntemaan paikkana, jossa merellinen ympäristö, mielenkiintoinen historia sekä sekoitus brittiläistä ja ranskalaista kulttuuria tarjosivat mahdollisuuksia kiehtovaan oleskeluun. Saarella on lukuisia upeita lahtia rantoineen ja majakoineen ja bussiliikenne kattaa hyvin lähes koko saaren. Ihmeteltävää riitti myös maailman kolmanneksi voimakkaimmassa vuorovesi-ilmiössä.
Opin myös sen, että kevyesti matkustaminen on haasteellista, kun rakastaa kirjoja. Sain mahdutettuja kuukauden varusteeni sallittuun 20 kilon painoiseen matkalaukkuun, mutta kotimatkalle piti ostaa lisää kiloja matkatavaroille molemmille lennoille (Jersey‒Gatwick, Gatwick-Helsinki), koska olin tehnyt oleskeluni aikana monia kirjalöytöjä.
Olen matkustanut myös kotimaassa Hangosta Alajärvelle ja Helsingistä Tampereelle. Ehkä opin jotain niilläkin matkoillani, mutta jään sitä vielä pohtimaan.
Olomouc on tšekkiläinen kaupunki maan itäosassa. Se on viehättävä vanhoine rakennuksineen, patsaineen ja suihkulähteineen.
Olomoucin pienoismalli. Oikealla keskellä on kaupungin raatihuone ja siitä hiukan alempana Pyhän kolminaisuuden pylväs 1700-luvulta.
Tutustuin Olomouciin matkabloggaajien TBEX-konferenssin jälkeen järjestetyllä neljän päivän retkellä. Ryhmässämme oli kymmenkunta bloggaajaa ja kaksi opasta. Saimme monipuolisen kuvan kaupungista ja sen ympäristöstä.
Olomouc on Määrin ja myös Olomoucin läänin perinteinen pääkaupunki maan itäosassa Morava-joen varrella. Se on Tšekin kuudenneksi suurin kaupunki, jossa on noin 100 000 asukasta.
Olomoucin suomalainen ystävyyskaupunki on Tampere. Toivottavasti tamperelaiset ovat paremmin perehtyneitä tähän historialliseen kaupunkiin kuin minä turkulaisena, joka en ollut paikasta ennen kuullutkaan.
Olomoucissa on huomattavan paljon kauniita taloja. Kuva on raatihuoneen aukiolta.
Monta tietä Olomouciin
Lähimmät lentokentät ovat Brnossa (70 km) ja Ostravassa (80 km). Katowicen, Bratislavan, Wienin, Krakowan ja Prahan lentokentiltä on matkaa 210‒280 kilometriä.
Olomouciin pääsee Prahasta junalla. Matka kestää noin kaksi ja puoli tuntia tuntia ja valittavana on useampia junayhtiöitä. Autolla matka sujuu noin kolmessa tunnissa matkaa on 284 kilometriä. Bussimatka Brnosta Olomouciin kestää noin tunnin ja vartin. Me matkasimme Olomouciin Ostravasta tilausbussilla.
Majoituimme neljän tähden Theresian Hotel & Spa-hotelliin. Se sijaitsee kätevästi noin 320 metriä raatihuoneen aukiolta osoitteessa Javoříčská 5. Hotelli on voittanut ensimmäisen sijan World Luxury Hotel Awards -kilpailussa sarjoissa historiallinen hotelli sekä kylpylä- ja boutiquehotelli.
Tässä kermakakkumaisessa rakennuksessa oli majapaikkamme Theresian Hotel & Spa -hotelli.
Tšekin kaunein kaupunki
Matkaopaskirjoja ja digitaalisia sisältöjä julkaiseva Lonely Planet on nimennyt Olomoucin Tšekin kauneimmaksi kaupungiksi vuonna 2012, Euroopan kymmenen parhaimman matkakohteen joukkoon vuonna 2013 ja ykkössijalle Euroopan salaisten matkakohteiden joukossa vuonna 2014 (Secret Europe).
Jotain kiehtovaa tässä kaupungissa täytyy olla. Pelkästään kuljeskelu kaduilla ja vanhojen, kunnostettujen talojen katselu monine koristeellisine yksityiskohtineen oli mielenkiintoista. Kameran muistikortille taltioitui monta kuvaa.
Olomoucista löytyy muun muassa linna, katedraali, linnoitus, yliopisto, eläintarha ja vesipuisto.
Horní náměstí -aukion laidalla sijaitsevan vuonna 1378 rakennetun raatihuoneen seinustalla on astronominen kello, jonka historia ulottuu 1400- ja 1500-luvuille. Kello on muuttunut moneen kertaan ja nykyinen ulkoasu on peräinen 1950-luvulta.
Olomoucin raatihuone. Astronominen kello on tornin alaosassa.
Taiteilija Karel Svolinskýn suunnitteleman kellotaulun yläosassa ratsastaa kuningas ja alaosaan on kuvattu työläisiä.
Vuonna 1573 Olomouciin perustettiin yliopisto, mutta se lakkautettiin vuonna 1860. Se on Määrin alueen vanhin ja Tšekin toiseksi vanhin yliopisto. Se avattiin uudelleen vuonna 1946 František Palackýn mukaan nimettynä. Palacký oli historioitsija ja poliitikko, jota on kutsuttu tšekkiläisen historiankirjoituksen isäksi. Yliopistossa on noin 22 000 opiskelijaa kahdeksassa eri tiedekunnassa.
Pylväitä ja suihkulähteitä
Olomouciin pystytettiin 1700-luvun alkupuoliskolla Pyhän kolminaisuuden pylväs (The Holy Trinity Column) sen kunniaksi, että kaupunkia piinannut ruttoepidemia loppui. Pylväs kuuluu nykyään Unescon maailmanperintö-luetteloon. Pylvään korkeus on 35 metriä ja sen alaosassa on pieni kappeli.
Olomoucissa on myös kuusi barokkisuihkulähdettä. Niistä viisi on nimetty roomalaisten jumalien mukaan: Hercules, Jupiter, Mercurius, Neptunus ja Triton sekä yksi Julius Caesarin mukaan, joka tarinan mukaan perusti kaupungin.
Pyhän kolminaisuuden pylväs. Alaosan ovi johtaa kappeliin.
Pyhän kolminaisuuden pylväässä on paljon erilaisia veistoksia, tässä yksi niistä.
Arionin suihkulähteen veistosten tekijä on kuvanveistäjä Ivan Theimer. Suihkulähde on raatihuoneen lounaispäädyssä.
Kulinaarisia nautintoja
Olomoucissa on monia pubeja ja baareja terasseineen, musiikkiklubeja ja ravintoloita. Siellä on myös Tšekin parhaimmaksi ravintolaksi vuonna 2018 nimetty Entrée osoitteessa Ostravská 1, Olomouc.
Entréen menestyksen taustalla on muun muassa lontoolaisessa Michelin-tähden saaneessa ravintolassa työskennellyt kokki Přemek Forejt. Kerron tarkemmin illastamme tässä ravintolassa tulevassa postauksessa.
Entréessä tehdään kauniita annoksia yllättävistä yhdistelmistä. Alkuruokana on perunaa ja kaviaaria, crème fraîchea ja yrttejä.
Oluen ystävä voi yhdistää liikunnan, kaupungin historiaan tutustumisen ja paikallisen Chomout-panimon oluen maistelun kätevästi Ološlap-vaunussa. Ološlap-vaunun voi varata joko omalle ryhmälle tai sitten voi osallistua yleiseen, 45-minuutin pituiseen nähtävyyskierrokseen.
Kaupungista löytyy myös noin 20 pienpanimoa ja joillakin niistä on oma ravintola tai pubi, jossa voi tutustua tuotteisiin. Näistä yksi on Riegrova-panimo ja -pihviravintola, jossa söimme lounaan.
Riegrovassa tarjoillaan oman panimon tuotteita.
Juuston ystävä voi maistella ja ostaa tuliaiseksi paikallista Olomoucké tvarůžky -juustoa, jonka maku on parempi kuin haju. Sillä on pitkät perinteet ja tvarůžkystä löytyy mainintoja jo 1400-luvulta.
Olomoucista löytyy konditoria, joka käyttää tuotteissaan tvarůžkya. Osoite on Denisova 13.
Lošticen kaupungissa on juustotehdas ja juustolle pyhitetty museo osoitteessa Palackého 2. Olomoucista on sinne noin 30 kilometriä.
Mozartin oopperasta urkumusiikkiin
Olomouc on kaupunki, jossa 11-vuotias W.A. Mozart sävelsi kuudennen sinfoniansa. Kaupungista löytyy filharmoninen orkesteri ja lukuisia teattereita. Barokkifestivaali Olomoucké barokní slavnostijärjestetään vuosittain ja paikkana on entinen jesuiittaluostari (Umělecké centrum UP – Jezuitský konvikt).
Tutustuimme tähän festivaaliin katsomalla viimeisenä esitysiltana W.A. Mozartin oopperan Apollo et Hyacinthus. Mozart sävelsi tämän ensimmäisen oopperansa vuonna 1767. Se on kolminäytöksinen ja perustuu antiikin Kreikan mytologiaan roomalaisen runoilija Ovidiuksen kertomana Muodonmuutoksia-teoksessaan. Esityksestä vastasi Ensemble Damian.
Apollo et Hyacinthus -ooppera esitettiin latinaksi, tekstitys oli tšekiksi.
Jesuiittaluostarin kappeli oli koristeltu maalauksin ja patsain.
Tutustuimme myös Arcidiecézní muzeum Olomouc -museoon (The Archdiocesan Museum), joka sijaitsee St Wenceslas -katedraalin vieressä osoitteessa Václavské náměstí 3. Kävimme myös katedraalissa. Kirkon historia ulottuu 1100-luvulle.
Tutustuimme myös katedraalin urkuihin ja kuulimme pienen konsertin. Eipä sitä ole tullut aikaisemmin tienneeksikään, kuinka monimutkaista urkujen soittaminen on: soitto muodostuu koskettimien, säätönuppien ja pedaalien yhteistoiminnasta, jonka urkuri saa aikaan. Myös kengillä on roolinsa: urkuri vaihtoi ennen soittamista jalkoihinsa kevyemmät nahkakengät.
Värikuulasotaa linnoituksessa
Historia oli läsnä myös vierailullamme linnoitukseen, joka toimii nykyisin värikuulapelipaikkana. Rakennelma oli aikoinaan osa Itävalta-Unkarin keisarikunnan puolustusta. Raunioitunut linnoitus oli kuvauksellinen paikka värikkäine pintoineen, ikkuna-aukkoineen ja portaineen.
Värikuulapelipaikan rekvisiittaa. Näistä tulee jotenkin mieleen Karhu-Kopla Aku Ankasta.
Saimme erityiskohtelun, sillä pääsimme nauttimaan monipuolisen lounaan, jonka meille valmistivat Sandra Nováčková ja Josef Mrtýnek Gastro Mrtýnekistä.
Sandra ja Josef valmistivat meille monipuolisen aterian eräänlaisessa kenttäkeittiössä.
Parasta lähteä nyt 