Arkkitehtuuri, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Puisto

Flaneerausta pitsihuviloiden vaiheilla

Hangossa kaikki on lähellä.

Hanko on kuulu upeista pitsihuviloistaan, jotka ovatkin vanhan kaupungin kaunistus. Viikonloppumatkani aikana ja sunnuntaina sen päätteeksi kävin taas ihailemassa niistä huokuvaa menneen maailman nostalgiaa.

Lauantai-iltana Casinossa vietettiin häitä. Väkijoukkoa oli kerääntynyt juhlapaikan edustalle. Ilmeisesti meren rannalla valokuvattavana ollut hääpari seurueineen tuli metsän kautta ja asettui hevoskieseihin. Ne kaarsivat ensin juhlapaikan takaa ja sitten vasta-avioituneet tulivat juhlijoiden tervehdittäviksi.

Casino on varmaan upea juhlapaikka. Tämä vuonna 1879 valmistunut rakennus on uudistettu vuonna 2018 ”pieniä yksityiskohtia myöten.” Se toimii ravintolan lisäksi esiintymis- ja tapahtumapaikkana. Nyt Casino on jo suljettu; se toimii vain kesällä.

Hangon Casino

Hangon Casino.

Hevonen, kiesit tai kärryt, kuljettaja

Hääparin käyttämä kulkuneuvo – menneen maailman eleganssia tässäkin.

Kesän muistoja Casinon edustalla.

Casinon puisto on somistettu värikkäillä kukkaistutuksilla.

Amiraaliperhonen Casinon puiston kukassa.

Merituulta ja männyntuoksua

Vapaudenpatsas Hangossa.

Hangon vapaudenpatsas Bulevardin eteläpäässä. Taitelijana Bertel Nilsson ja patsaan pystytysvuodet ovat 1921, 1943 ja 1960 – patsas purettiin kahdesti.

Sunnuntaiaamun suunnitelmissani oli mennä uimaan Regatta Spa Hotelin kylpylään, mutta päädyin kuitenkin kävelemään tuttua rantareittiä. Tervehdin Vapaudenpatsaan leijonia, meren aaltoja ja Appelgrenintien mäntyjä. Lienevät samoja kuin Kirkkopuistossa ja Casinon puistossa kasvavat yksilöt, jotka ovat kuulemma yli 200-vuotiaita kilpikaarnamäntyjä.

Kävin myös katsomassa Casinon rannassa ja puistossa tuttuja maamerkkejä: uimakoppeja, juhannussalkoa, tykkejä ja suihkulähdettä. Ne ovat tuttuja jo monilta Hangon reissuilta.

Pistäydyin myös Casinon Appelgrenintien puoleisessa päädyssä olevassa Tian Veranta Summer Shopissa, jossa oli Hanko-tuotteiden lisäksi muun muassa asusteita ja sisustustavaraa. Välttelin kiusauksia ja ostin vain postikortteja ja -merkkejä.

Kuvasin upeita pitsihuviloita ja vähän kadehdin niiden omistajia.

Villa Tellina, pitsihuvila Hangossa.

Villa Tellina.

Villa d´Angleterre.

Villa Margita.

Villa Elisabeth.

Ihmettelin myös Bulevardin eteläpäässä olevaa isoa puurakennusta, jossa on suuret ikkunat ja romanttisen näköinen parveke. Talo on ulkopuolelta osittain maalattu. Mikä oivallinen paikka kahvilalle, ravintolalle tai putiikeille. Rakennus näyttää olevan tyhjillään.

Kuulin myöhemmin, että talo on yksityisomistuksessa, mutta sitä ei haluta niin vuokrata, myydä kuin kunnostaakaan. Kauniin rakennuksen tuhlausta.

Tyhjillään olevan näköinen puutalo Bulevardin eteläpäässä.

Uutta käyttöä vailla oleva talo on Bulevardin ja Raatihuoneentorin kulmassa.

Hilma Aurora emännöi Villa Auroraa

Kävin tapaamassani Hanko Fotofestivalin myötä tutuiksi tulleita Arja ja Väinö Järvilehtoa Foto Art Decossa. Heidän liikkeensä Ratakadulla on täynnä sisustus- ja valokuvatuotteita huonekaluista huonetuoksuihin ja kameroista valokuvaustarvikkeisiin.

En ollut ensin tuntea Arjaa, sillä hän oli pukeutunut vanhanaikaiseen tyyliin olkihattuun, valkoiseen röyhelöpuseroon ja pitkään hameeseen. Piti oikein tarkistaa. Arja kertoi yllättäviä uutisia: hän oli opiskellut matkailuoppaaksi ja lähdössä juuri kertomaan Hangon menneistä ajoista kylpylöineen Hilma Auroran hahmossa.

Ja lisääkin uutisia Arjalla oli: he ovat Väinön kanssa avaamassa vähitellen Bed & Breakfast -majoituspaikkaa Villa Auroraa. Tarjolla on seitsemän kahden hengen huoneita ja yksi yhden hengen huone. Villa Aurora löytyy osoitteesta Vartiovuorentie 4.

Gilma Aurora alias Arja Järvilehto valmiina kertomaan ryhmälleen Hangon historiasta.

Villa Aurora.

Kasvomaski vai ei?

Aamupäivän maisemakävelyn jälkeen kuljin kohti Hangon rautatieasemaa, joka on nykyisellään suljettu kuten moni muukin pienempi asemarakennus. Matkasin kiskobussilla Karjaalle, josta oli vaihto Turun junaan.

Osa matkustajista noudatti suosituksia kasvomaskeista, mutta arviolta kuitenkin alle puolet. Käytän maskeja tarvittaessa, mutta ne eivät ole minustakaan miellyttävä kokemus. Kävi jo mielessä, että pitäisikö jättää väliin maskinkäyttöä edellyttävät matkat ja tilaisuudet.

Ehkä niitä karsiutuukin, mutta toisaalta – naiset, junat ja matkabloggaajat on luotu liikkumaan maskeilla tai ilman.

Patsas, nainen taluttaa polkupyörää

Rafael Saifulin Tuuli mereltä -patsas on vuonna 2005 sata vuotta täyttäneen pyöräyhtiö Helkaman lahja hankolaisille. Erään kuulemani tarinan mukaan patsaan esikuvana on ollut nainen, joka pyöräili päivittäin satamaan suremaan hukkunutta miestään.

 

Normaali
Kahvila, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Ravintola

Kotpotia ja soppaa, fiilausta ja höyläystä

Syyskuisen viikonloppumatkani aikana olin Hangon ravintoloiden ja kahviloiden ruokalistojen varassa. Elävästä musiikkista pääsin nauttimaan paikallisessa pubissa.

Kesää oli vielä jäljellä Hangossa syyskuun alussa – ainakin veneilijöille. Matkailijoitakin tuntui olevan liikkeellä.

Hangon Itäsataman ravintolat olivat jo syyskauteen siirtyneitä. Ruokaa olisi ollut tarjolla iltaisin ainoana ympäri vuoden auki olevassa Origossa sekä Makasiinissa, Makaronitehtaassa ja Bravas Pinchos Y Vinossa.

Makasiini on tuttu monien valokuvafestivaalien Fotodinnereiltä. Niin järjestäjät, esiintyjät kuin osallistujatkin kokoontuvat yhteisten pöytien ääreen kolmen ruokalajin illalliselle.

Perjantai-iltana valitsin Origon, joka on kynttilävalaistuksineen tunnelmallinen paikka. Se tuntui olevan monen muunkin suosiossa. Minun jälkeeni ilman pöytävarausta tulleita pyydettiin saapumaan myöhemmin.

Origon lista oli suppeahko ja valitsin luomuhärkäburgerin, joka harvemmin on valintani. Se oli ihan kelvollinen, joskaan ei mikään erinomaisen herkullinen hampurilainen.

Ravintolapöytä, kynttilöitä, kivistä muurattu seinä

Origossa voi tunnelmoida kynttilöiden valossa.

Pubista putkaan

Pub Grönanissa on läsnä nimekkäitä muusikkoja – ainakin hengessä mukana baaria koristavassa maalauksessa.

Jatkoin perjantai-iltaa Pub Grönanissa, Hangon legendaariseksi mainitussa pubissa. Väkeä ei ollut paljon tuolloin vielä alkuillasta. Pubi muistuttaa englantilaispubeja, mutta ilmeisesti sen juuret ovat enemmältikin Atlantin takana.

Pub Grönanin alkuperäisen perustajan visio omasta pubista syntyi 1980-luvulla kalifornialaisten pubien ja arizonalaisen pubin yhdistelmäksi ”The Rattlesnake Saloonista”. Pubin sivuilla paikkaa luonnehditaan nyt näin ” Pub Grönanissa paikallinen kulttuuri ja perinne yhdessä amerikkalaisten impulssien kanssa muodostavat mielenkiintoisen ilmapiirin.”

Pubin mietelausetaulujen antia saattoi pohdiskella olutta siemaillessa.

Ja sitten yhden oluen jälkeen päädyin pubista putkaan nukkumaan. Hangon majoitusmaailmaa tuntemattomille tarkennettakoon, että kyseessä on entisestä poliisitalosta hotelliksi muuntuneen Hotel Bulevardin huone.

Hotel Bulevardin putkahuone on kompakti, mutta toimiva.

Kotpotia melussa

Lauantai-illalla suuntasin nälkäisenä Itäsatamaan. Olisin mennyt vaihteeksi Makasiiniin, vanhaan tuttuun paikkaan Hanko Fotofestivalien Fotodinnereiltä, mutta se oli täynnä ja pöytää olisi pitänyt odottaa jonkun aikaa.

Valitsin naapurissa olevan Makaronitehtaan, joka tarjoaa nimensä mukaisesi pastaruokia vanhassa satamamakasiinissa. Olin siinä luulossa, että paikalla on ollut joskus oikea makaronitehdas, mutta onneksi eräs hankolainen ehti valistamaan, että kyseessä on ravintolaketju. Se on kyllä saanut alkunsa Hangossa.

Ravintolan sivujen mukaan Makaronitehdas ”keskittyy yhteen asiaan: Tekemään Suomen parasta ja tuoreinta pastaa. Lisäaineettoman pastan viimeistelemme herkullisilla lisukkeilla, pastakastikkeilla ja keittiöissämme valmistuvilla makkaroilla. Pastan tekeminen on meille vakava asia, josta palkintona on asiakkaidemme iloiset ilmeet.”

Nälkäisen asiakkaan onneksi ruoka tuli pöytään nopeasti. Kotpot-nimisessä pastassa oli muun muassa valkosipuliöljyssä tiristettyä kanaa kookosmaidossa, korianteria, inkivääriä, chili, kalalientä ja limeä.

Kotpot-annos oli maukasta ja katosi nopeasti vatsaan kuten myös sitä ennen tarjoiltu leipäannos. Olutvalikoimassa ei ollut yhtään hanaolutta ja pieni lasillinen IPAa oli kallista. Eniten tunnelmaa latisti noin kaksikymmenhenkisen seurueen äänekäs puheensorina. Desibelejä oli ilmassa melkoisesti. Suoriuduinkin nopeasti aterioinnista ja jatkoin matkaa.

Pub Grönanissa fiilattiin ja höylättiin

Kävelyäni siivitti ilotulitus. Se tuli Casinon suunnasta ja arvelen, että se oli järjestetty siellä häitään viettävän tuoreen avioparin kunniaksi.

Pub Grönanissa oli lauantai-iltojen tapaan elävää musiikkia, joten suuntasin sinne. Lavalle nousi iltakymmenen jälkeen Rauli ”Badding” Somerjoen musiikista ammentava bändi Raulin Stones, Somerolta sekin. Bändissä soittavat Kari Luoto (laulu ja kitara), Vesa Toukkari (sähkökitara), Kari Caven (basso) ja Tuukka Lyly (rummut). Yleisöä oli paikalla reilunpuoleisesti. Pääsymaksu oli maltillinen: viisi euroa.

Olin valinnut istumapaikakseni ison nojatuolin aika läheltä lavaa. Tanssijat aloittivat heti ensimmäisestä kappaleesta ja illan mittaan lattialla nähtiin melko persoonallisia esityksiä niin yksin kuin pareittain. Hetken jo ajattelin, että jos olisin kirjailija, saisin monenlaista inspiraatiota ja ainesta ihmiskuvauksiin. Ilmapiiri oli Pub Grönanin esittelyssä luvatun mukaisesti ”mielenkiintoinen.”

Raulin Stones soitti paljon nimikkolaulajansa tunnetuksi tekemiä biisejä Ikkunaprinsessasta Valoihin. Ja välillä bändi soitti tymäkämpää rokkia. Ja arvaatko, mikä musiikki soi tätä kirjoittaessani Spotifysta?

Raulin Stones viihdytti mukaansatempaavasti ja sai yleisön tanssimaan.

Soppaa sunnuntailounaaksi

Sunnuntaina hain hotellista tavarani ja suuntasin kohti hiljaista Vuorikatua. Hotellista saamani tiedon mukaan kadulta löytyisi auki oleva kahvila, Satu’s Deli & Mini Cafe. Paikka on tosiaan nimensä veroinen, tarjolla on vain kolme pöytää, mutta ulkona oli myös istumapaikkoja.

Kahvilanpitäjä Satu Yli-Peltola on ryhtynyt vasta viime keväänä yrittäjäksi. Kesäkaudellahan Hangossa riittää asiakkaita, mutta kuinka on hiljaisena talvikautena? No, tuoreella yrittäjällä tuntuu olevan ideoita ja kokeilunhalua; tehdään sitä, mikä toimii.

Iloinen yllätys oli lihakeittotarjous: lautasellinen keittoa santsimahdollisuudella viidellä eurolla. Hyvähän se oli lounas syödä ennen kotimatkaa.

Soppa maistui muillekin ja sitä syötiin paikan päällä ja otettiin mukaankin. Lihakeitosta olivat kiitollisia myös isovanhemmat, joilla oli hoidettavanaan sairaudesta toipuva, ruoasta aiemmin kieltäytynyt leikki-ikäinen lapsi. Pari annosta hyvin maistunutta keittoa lähti vielä lastenhoitajien mukaan.

Satu Yli-Peltola tarjosi matkalaiselle lihasoppaa. Joona Nevanperä myhäilee taustalla.

Hanko-jutut jatkuvat vielä; seuraavaksi vuorossa ovat pitsihuvilat ja muut rakennukset sekä pari patsasta.

Normaali
H niin kuin hotelli, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma, Valokuvaus

Minun Hankoni on syksyinen

Meri, pilviä, Hanko

Syyskuisena perjantai-iltana meri oli tumma ja taivas harmaassa pilvessä.

Minulle on muodostunut erityinen suhde Suomen eteläisimpään kaupunkiin, Hankoon. Se on Hanko Fotofestivalin kotipaikka, merta, tuulta, pitsihuviloita, Itäsataman ravintoloita ja persoonallisia hotelleja.

Hanko on suosittu matkailukohde kesäisin, mutta minä olen käynyt siellä useimmiten syksyisin, syyskuussa ja joulukuussa. Jostain syystä en ole aikaisemmin kirjoittanut tänne blogiin Hangosta, joten päätin tuoreimman vierailuni myötä korjata tilanteen.

Ensimmäisen kerran kävin Hangossa joskus 1970-luvulla perheen kanssa. Taisimme yöpyä leirintäalueella teltassa ja vieläpä Regatan aikaan heinäkuussa. Vanhemmat eivät kuulemma paljoa nukkuneet nuorison metelöinnin vuoksi.

Itsenäisyyspäivän aikoihin vuonna 2006 tein Hankoon pidennetyn viikonloppumatkan. Majapaikaksi olin valinnut Hotel Regatan. Sain sieltä varaamani huoneen, mutta käväisin ovella ja totesin tilan ankeaksi, palasin respaan ja peruutin majoituksen. Matkailuneuvonnan kautta sain yöpaikan Villa Maijasta, jossa tosin joutui vaihtamaan huonetta kesken viikonlopun.

Villa Maija on yksi Appelgrenintien pitsihuviloista.

Valokuvaus houkutteli Hankoon

Sittemmin Hotel Regatta on saneerattu ja olen sielläkin yöpynyt pari kertaa. Viereen rakennettu kylpylä on uudistanut hotellin nimen, se on nykyisin Regatta Spa Hotel.

Vakituiseksi Hangon kävijäksi tulin vuonna 2013, jolloin järjestettiin ensimmäistä kertaa Hanko Fotofestival. Olin suunnitellut omaa Hanko-viikonloppua elo-syyskuun vaihteeseen, mutta huomasin, että kaupungissa olisi tarjolla valokuvatapahtuma viikkoa aikomaani viikonloppua myöhemmin. No, muutin matkani ajankohtaa. Tuolloin Hanko Fotofestival kesti koko viikonlopun ja tapahtumapaikkana oli hienoon kuntoon remontoitu Hotel Regatta.

Alkuvuosien jälkeen tapahtuma muuttui yksipäiväiseksi; se järjestetään lauantaina. Uutena paikkana on kaupungintalon juhlasali. Perjantaina on usein jo etkot ja tapaaminen kuvaesityksineen.

Olen siis joka vuoden syyskuussa matkustanut Hankoon osallistuakseni valokuvafestareille. Jotain oppineena olen yleensä varannut majapaikan jo seuraavaksi vuodeksi. Hotel Regatan jälkeen yöpymispaikkojani ovat olleet muun muassa Bed and Breakfast Villa Garbo Hanko ja nyt useampana vuonna Hotel Bulevard.

Pari yötä putkassa Hotel Bulevardissa

Tein jo viime vuonna majoitusvarauksen ajaksi 4.–6.9.2020. Kun Fotofestival peruttiin, lähdin kuitenkin Hankoon viikonloppumatkalle. Onhan se mukavaa saada pientä vaihtelua kotiympyröihin, joissa olen oleskellut erittäin tiivisti maaliskuusta lähtien. Poikkeuksena oli vain heinäkuinen viikko Houtskärissä.

Saavuin Hankoon perjantaina illansuussa. Majoituin yhteen Hotel Bulevardin putkista – kyseessä on entinen poliisilaitos, joka on muutettu hotelliksi. Se on aloittanut toimintansa vuonna 2010. Alakerrassa on kuusi putkasta muunnettua huonetta, kolme yhden hengen ja kolme kahden hengen huonetta.

Punaiset ovet vievät putkasta majoitustiloiksi muutettuihin hotellihuoneisiin. Vasemmalla näkyy alkuperäinen, vankkarakenteinen putkan ovi.

Suomalaisten muotoilijoiden mukaan nimettyjä huoneita

Muut huoneet on nimetty suomalaisten muotoilijoiden mukaan ja sisustettu samaan henkeen. Nämä ns. designhuoneet on tehty poliisitalon vanhoihin toimisto- ja työhuonetiloihin. Jokainen huone on sisustettu yksilöllisesti.

Inspiraation hotellin ja huoneiden 1960-luvun tyyliseen sisustukseen ovat antaneet nimekkäät suomalaiset muotoilijat, kuten Tapio Wirkkala, Kaj Franck, Ilmari Tapiovaara, Nanny Still, Gunnel Nyman, Birger Kaipiainen, Erik Bruun ja Maija Isola.

Hotel Bulevardin aamiaiselta löytyy kaikki tarpeellinen, ei mitään ylenpalttisesti, mutta tarjolla on puuroa, munakokkelia, nakki- ja lihapullasekoitusta, keitettyjä kananmunia, leipää ja leikkeleitä, turkkilaista jugurttia, marjoja ja hedelmiä sekä mehuja, kahvia ja teetä.

Hotellin 25-paikkainen aulabaari, Bar Komisar, toimii aamuisin aamiaissalina, mutta se muuntautuu viikonloppuilloiksi rauhalliseksi oleskelubaariksi A-oikeuksineen. Se on avoinna kesäisin joka päivä ja talvisin viikonloppuisin. Kesällä käytössä on myös sisäpihan terassi.

Yläkerran aulaa voi varata kokouskäyttöön. Hotellissa on myös sauna.

Hotellin palvelu on ystävällistä ja siellä on kodikas tunnelma – vaikka nukkuisikin entisessä putkassa.

Hotelli Bulevardin aamiaishuoneen/aulabaarin valaisimet ovat teeman mukaiset.

Liitutaulu, vieraskirja

Seppo on kirjoittanut hotellin vieraskirjaan: ”Kiitos hyvästä hoidosta. Kiitos myös, ettei pamputettu.”

Lisää Hanko-postauksia

Kirjoitin ensin Hanko-postaukseni viikonloppuvierailustani kronologiseen järjestykseen, mutta tekstiä tulikin yllättävän paljon. Pilkoin jutun useampaan osaan. Seuraavissa postauksissa kerron muun muassa Hangon kahviloista, pitsihuviloista, taidenäyttelyistä ja syyskuisesta iltaelämästä.

Syyskuinen ranta ei houkuttele enää uimareita. mutta merta on aina yhtä sykähdyttävää katsella.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Tapahtuma, Vinkki

Luovat ladyt Houtskärissä

Houtskärissä oli paljon viehättäviä venevajoja. Piirros: Ulla Pyysalo.

Muistojen joukkoon siirtyi Luovien ladyjen kesäinen viikko Turun saaristossa mukavien puuhien ja kivan porukan kanssa.

Melkein kaikki ladyt koolla. Kuvan otti Saaristohotellin työntekijä.

Luovat ladyt -nimellä tunnettu naisjoukko on viettänyt jo kahdeksana vuonna heinäkuista lomaviikkoa Ruissalossa, Turussa. Majoituspaikkamme Kesäkoti Toivonniemi on menossa remonttiin, emmekä päässeet sinne.

Suunnaksi Saaristokoulu

Löysimme uuden paikan Luovien ladyjen viikolle Saaristokoulusta Houtskäristä. Se tarjoaa aamiaismajoitusta koulun tilavissa asuntoloissa 1–2 hengen huoneissa tai suuremmissa perhehuoneissa. Saaristokoulu on myös kurssi- ja majoituskeskus, jossa järjestetään myös leiri- ja rippikouluja sekä erilaisia kursseja. Joku ladyistä olikin ollut Saaristokoulun järjestämällä kuvataidekurssilla, joten paikka oli hänelle tuttu.

Houtskär, suomeksi Houtskari, on entinen kunta noin 100 kilometriä Turusta. Siitä tuli kuntaliitoksen myötä osa Paraisten saaristokaupunkia. Se koostuu noin 700 yli hehtaarin kokoisesta saaresta.

Saaristokoulu sijaitsee Näsbyn niemellä (teräväkärkinen niemi ylhäällä oikealla). Kirkko on merkitty karttaan ristillä.

Luovasti ja laiskotellen lomalla

Jaanan luovuus löysi kanavansa.

Viikon tarkoituksena oli, että jokainen voi toteuttaa itseään ja viettää edullisen loman meren rannalla. Mukaan oli otettu maalaus- ja kontaktivärjäystarvikkeita, luonnoslehtiöitä, kanavatöitä, läppäreitä, kameroita sekä muuta välineistöä luovuuden toteuttamiseen.

Ladyt eivät kuitenkaan ole millään muotoa suorituskeskeisiä – jokainen tekee sitä, mikä sattuu huvittamaan ja josta saa iloa. Paljon aikaa menee myös kuulumisten vaihtamiseen ja maailmanparantamiseen.

Valtasimme koko keltaisen talon, joka on toiminut aikoinaan tyttöjen majoitustilana. Suurimmalla osalla oli oma huone, jotkut olivat kahden hengen huoneessa. WC:t ja suihkut ovat käytävällä. Alakerrassa on iso luokkahuone, jota käytimme muun muassa maalaustilana.

Rantasauna oli käytössämme joka ilta kahden tunnin ajan. Vesi oli kylmää, mutta jotkut meistä olivat jo hyvin karaistuneita. Reippaimmat kävivät uimassa aamuisinkin.

Majoitustilamme olivat tämän talon yläkerrassa, yhteiset tilat alakerrassa. Ovet ovat avoinna Saaristokoulun vastaanottoon. Paikka oli suosittu Saariston Rengastietä kulkevien motoristien ja pyöräilijöiden keskuudessa.

Saaristokoulun naapurissa oleva Lähetyspuoti on auki vain pari tuntia viikossa. Olimme heti paikalla penkomassa ja tekemässä löytöjä.

Omaa kokkausta ja valmiita aterioita

Kukkahattutädit tarkkailemassa vilkasta vierasvenesatamaa Näsby Gästhamnia.

Käytössämme oli myös tilava keittiö. Osa meistä nautti ruokalassa valmiista aamupalasta, osa valmisti sen itse. Päivisin tehtiin lounasta, jos siltä tuntui, kuka mitenkin tai käveltiin kylille syömään.

GrillCafé Skagen vierasvenesatamassa (Näsby Gästhamn) tarjosi muun muassa paistettuja ahvenia, katkarapuvoileipiä, lehtipihvejä ja hampurilaisia. Sen terassilta oli mukava seurata saapuvia ja lähteviä venekuntia.

Torstai-iltana laittauduimme oikein kunnon kolmen ruokalajin illalliselle Hyppeis Värdshusiin.

Iltaisin luovista ladyistä tuli syöviä ladyja. Menu oli laaja grillatuista makkaroista herkkusieniin ja kasviksiin ja paahdetuista leivistä vaahtokarkkeihin. Kävi ilmi, että metiä on kahteen koulukuntaan: toisten mielestä vaahtokarkit ovat parhaimmillaan paahdettuina, toisen mielestä sellaisenaan.

Marja K. toimi monena iltana grillimestarinamme. Kuva: Ulla Leino.

Ullan nimi on Ulla

Joukossamme on peräti kaksi Ullaa, joten nimipäiväjuhlista on jo tullut perinne. Päivänsankarittaret tarjosivat mansikkakakkua ja kuohuviiniä. Me muut onnittelimme lauluin ja kortein.

Nimipäiväsankaritar Ulla L. vatkaamassa kermaa mansikkakakkuun.

Nimipäiväkakku on Ulla L:n ja Marja K:n yhteistyön tulos.

Hehän ovat kuin kaksi Ullaa! Nimipäivää juhlittiin kakulla ja kuohuviinillä.

Heidi-lady valmiina yhteiskuvaan, illalliselle tai muuhun kesäiseen rientoon. Kuva: Hannele Mikkola.

Ullanpäivänjuhlintaan yhdistimme myös taidenäyttelyn avajaiset sekä kirpputorilöytöjen esittelyn. Kummasti Lähetyspuodista tarttui jotain mukaamme: kermanekka, kristallilampetti, leipälaatikko, kirjoja, CD-levy, Meissenin posliinilautanen, uunivuokia, villamyssy, vauvan potkupuku ja ties mitä.

Hannelella oli isoin saalis: täyspuinen vanha piironki kymmenellä eurolla. Se luokiteltiin heti löydöksi.

Lähetyspuodin löytöjäni.

Lady on luova lomallakin

Luovuus on ilomme! Leenan räjähtävä nauru kaikui taideluokassa.

Mukana oli tusina naista sekä yksi yhden päivän ja yön vierailija, joka saapui paikalle kätevästi bussilla ihan Saaristokoulun pihaan. Kolme tuntia Turusta.

Samaan majoituspaikkaan osuneet motoristimiehet ihmettelivät, kuinka saamme siellä kulumaan kokonaisen viikon. No, ladythän eivät olisi nimensä veroisia, jos eivät löytäisi mielenkiintoista tekemistä tai näkemistä.

Maalasimme, teimme kanavatöitä, luimme, laitoimme ruokaa, saunoimme, uimme, joogasimme, grillasimme, geokätköilimme, matkailimme saarilla, bloggasimme, valokuvasimme, pelasimme Scrabblea ja Nähdään Täl Puol Jokke -peliä, kävimme urkukonsertissa, fine dining -ravintolassa, vierasvenesatamassa, Saaristomuseossa ja kirpputorilla.

Houtskärissa bussipysäkit ovat ihan viimeisen päälle. Björkön katoksesta löytyi pölli-istuimien lisäksi koronanalle, tähtivalot, Suomen lippu, sydäniskuri eli defibrillaattori ja jatkuvasti soiva radio. ”Kyytiä odottamassa” Ulla P., Marja T. ja Ritva L.

Päivävierailijamme Teija ihaili saaristomaisemaa Saverkeitissa. Saaressa oli hiukan peppimäistä tunnelmaa: ”Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.”

Saverkeitin rantaan oli ankkuroitunut tämä jo paremmat päivänsä nähnyt paattikin.

Hannele katsoo kaukaisuuteen Mossalan kallioilta. Viikon aikana satoi, paistoi ja tuuli navakasti. Ladyt luovivat säällä kuin säällä. Kuva: Jaana Tolvanen.

Matkailuinfo Houtskärissä.

Matkabloggaajan on syytä ottaa kaikki info irti. Tietoa Houtskärista löytyy Paraisten kaupungin matkailuinfosta Houtskärissa Lyckebon torilta; avoinna 15.8. saakka torstaista lauantaihin kello 11-19. Kuva: Teija Holst.

Yksi ladyistä käytti osan ajastaan antamalla hoitoja hieronnasta vyöhyketerapiaan.

Mitähän jäi mainitsematta? Television katselu? Keittiön isoa tv-ruutua ei avattu kertaakaan viikon aikana.

Kasvien kontaktivärjäykseen paperille tarvitaan: iso kattila, rauta- ja alumiinilevyt, akvarellipaperia, kasveja/lehtiä, keittolevy, suojahanskat ja pyyheliina. Tämä on Eira-Erikan erikoisalaa, jota hän on opettanut muillekin.

Nainen maalaamassa lautasta posliinivärein.

No, olihan ohjelmassa myös posliininmaalausta. Tainan käsi pysyy vakaana.

– Parasta oli ladyjen yhteisöllisyys, tuki, avunanto ja yhdessä tekeminen. Päivisin liikuttiin eri porukoissa omien intressien ja mielenkiinnon mukaan, mutta iltaisin kokoonnuttiin herkuttelemaan grillillä ja myöhemmin keittiöön pelaamaan erilaisia pelejä, muun muassa uutta ja mielenkiintoista Turku-peliä, jossa paikallistietous on valttia, toteaa tämänvuotinen koollekutsujamme Eira-Erika.

Käsi pakettiin

Ladyn hymy ei hyydy, vaikka käsi on paketissa. Tästä tuli kuitenkin Eira-Erikalle monen tunnin päivystysreissu Turkuun. Kuvan otti Joku Lady.

Emme selvinneet ilman draamaa ja haaveria. Eira-Erikan jalka lipesi saunan terassilla ja sormiin sattui. Käsi paketoitiin ensin omin avuin, mutta hänen piti turvautua seuraavana päivänä paikalliseen terveydenhoitoon, josta ohjattiin päivystykseen Turkuun.

–Terveydenhoitajat olivat erittäin ystävällisiä, kuten myös henkilökunta kaupassa ja postissa, jossa oli myös apteekkikaappi. Täytyy kuitenkin sanoa, että oli kovin pitkä matka sairaalaan, Tyksiin. Sairaalareissu kesti yhdeksän tuntia. Saaressa ei saisi sairastua vakavasti, kertoo Eira-Erika käsi vielä kipsissä.

Idean saa ottaa käyttöön

Kirjoitin tämän postauksen ainakin kahdesta syystä. Olkoon teksti ja kuvat meille mukana olleille ladyille muistoksi. Tähän voi palata joskus syksyn ja talven pimeinä iltoina ja kutsua luokseen kesän kauniita hetkiä ja tunnelmia.

Toisena syynä on tarjota lukijoille valmis ja hyväksi havaittu malli järjestää jollekin porukalle kiva lomaviikko. Tarvitaan vain joukko samanhenkisiä tai ainakin toistensa kanssa viihtyviä tyyppejä, sopiva majoituspaikka ja puuhaihminen, joka huolehtii käytännön järjestelyistä ja viestittelystä. Meillä on Facebook- ja WhatsApp-ryhmät sekä sähköposti tiedonjakokanavina.

Kysy lisätietoja, jos olet kiinnostunut järjestämään tällaisen lomaviikon.

Ensi vuonna meillä on 10-vuotisjuhlavuosi. Eläköön loma, luovuus ja ladyt!

Saariston Rengastie on turisteja tulvillaan

Saaristotiet tulivat meille tutuiksi lauttamatkoineen.

Kuinka ollakaan, heti lomaviikkomme päätyttyä saaristossa on koettu turistiryntäys. Sometimmeko niin tehokkaasti? No, kuvia ja tekstejä lähti ainakin tähän blogiin, Facebookiin ja Instagramiin. Ilta-Sanomat otsikoi: Turun saariston rengastiellä massiiviset autojonot – väkeä jopa nelinkertaisesti normaaliin verrattuna: ”Vaikeuksia päästä koko saarelle

Mikä paikkakunta haluaa Luovat ladyt ensi kesänä? Yhteystietoni löytyvät Pysy matkassa mukana -sivulta.

Normaali
Kirkko, Konsertti, Matkakertomus, Matkustaminen, Nähtävyys

Geokätköilyä ja urkukonsertteja Pyhän Marian kirkossa

Houtskärin Pyhän Marian kirkko on ollut jo yli 300 vuoden ajan osa paikkakuntalaisten elämää. Sitä se on yhä vieläkin.

Houtskärissä on kirkko keskellä kylää tai ainakin siltä se tuntui minusta, Luovien ladyjen lomaviikon viettäjästä. Majoituspaikkani oli Saaristokoulussa ja kun oli asiaa vierasvenesatamaan tai kauppaan, kuljin aina kirkkomaan halki. Pyhän Marian kirkossakin vierailin useamman kerran.

Puukirkko 1700-luvulta

Punainen puukirkko Houtskärissä

Sankta Maria kyrka on Pyhän Andreaksen kulttuuripolun lähtöpiste. Polun varrella on kirkon ja seurakuntatalon lisäksi muun muassa höyrylaivalaituri, lapsenmurhasta syytetyn maanviljelijän tyttären Wallborg Hansdotterin mestauspaikka vuodelta 1778, juhannussalko ja tuulimylly.

Houtskärin Näsbyn kirkonkylässä, Hålax-lahden rannalla, osoitteessa Pyhän Andreaksen tie 18, sijaitseva kirkko on vihitty Neitsyt Marialle, joten se on nimeltään Sankta Maria kyrka ja suomeksi Pyhän Marian kirkko.

Pyhän Marian kirkko on tiettävästi kolmas samalla paikalla sijainnut kirkko. Houtskäristä löytyy maininta jo vuodelta 1554 Korppoon kappeliseurakuntana. Pohjanmaalainen Erik Nilsson johti nykyisen kirkon rakentamista vuosina 1703–1704. Kirkossa on istumapaikkoja 450 kuulijalle.

Sankta Maria kyrka on tasavartinen ristikirkko ja rakennettu puusta kattoa myöten; kirkolla on aumattu paanukatto. Sen ristikeskuksesta nousee viiritanko.

Houtskärin kirkko on väriltään punamullansävyinen. Kirkko sai uuden maalipinnan juuri vierailuviikollamme heinäkuun alussa; silloin sitä viimeisteltiin. Suojuksia ja telineitä oli esillä vielä alkuviikosta, mutta sen jälkeen ne siivottiin pois. Käytössä näkyy olleen paraislaisen Virtasen Maalitehdas Oy:n 4 Öljyn Maali.

Kirkon alttaritaulu kuvaa Kristusta Getsemanessa ja sen on maalannut taidemaalari Viktor Westerholm vuonna 1887. Oivaltavana yksityiskohtana alttaritaulussa on Houtskärin pitäjänkukka Adam och Eve (Dactylorhiza sambucina), joka on suomeksi seljakämmekkä. En olisi osannut sitä tunnistaa, mutta seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund mainitsi asian.

Alttaritaulu, Kristus Getsemanessa

Viktor Westerholmin Getsemanessa kasvaa seljäkämmekkää.

Tamminen saarnastuoli saattaa olla peräisin aiemmasta kirkosta ja sen on tehnyt Göran-niminen puuseppä 1600-luvun puolivälissä. Samainen puuseppä on rakentanut myös Korppoon kirkon saarnastuolin.

Kirkoissa kuvataan elämän lyhyyttä ja katoavaisuutta tiimalasin avulla. Sellainen löytyy myös Houtskärin kirkosta saarnastuolin läheltä. Sen tehtävänä oli mitata saarnan kestoa. Kun kaikki hiekka valui lasin alaosaan, se oli merkki tunnin saarna-ajan täyttymisestä.

Houtskärin kirkko sisältä

Saarnastuoli on peräisin 1600-luuvn puolivälistä Houtskärin edellisestä kirkosta.

Saarnastuoli 

Tiimalasi

Tiimalasi muistuttaa elämän lyhyydestä ja katoavaisuudesta, mutta havainnollistaa myös saarnan pituutta.

Kirkkomaalla sijaitsee kellotapuli sekä hautauskappeli. Kirkon läheisyydessä on myös vuonna 1874 rakennettu Pyhän Andreaksen pappila monine rakennuksineen uimakopista ja venevajasta maanvuokraajaan asuntoon ja navettaan. Pappila toimii Houtskärin kappeliseurakunnan toimistona ja aiemmin myös papin perheen asuntona. Nykyisin tilaa käytetään seurakunnan tilaisuuksiin.

Pappila, peltoa, hiekkatie

Vasemmalla näkyvä rakennus on Pyhän Andreaksen pappila, pienempi rakennus on maanvuokraajan asunto. Kuva on otettu kirkolta päin. Museovirasto on määritellyt Houtskärin kirkkoympäristön valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Kirkko on myös geokätköilijöiden kohde

Houtskärin kirkon liepeillä käyvät myös geokätköilijät, sillä sinne on merkitty yksi kätkö. Olin kahden harrastajan seurassa, kun he etsivät piiloa.

Geokätköä ei ollut ihan helppo löytää. Toisen etsijän käteen jäi hiukan tuoretta maalia ja käsi näytti pahasti kylmäverisen murhaajan kädeltä. No, kätkö kirjattiin ja se piilotettiin takaisin löytöpaikkaan.

Punamultainen käsi

Ei niin paha tilanne, miltä näyttää. Geokätköilijän piti vain tutkia kivijalan piiloja ja tuoretta maalia tarttui etsijän käteen.

Geokätköpurkki

Löytyihän se!

Urkuhetkiä Brayan Jääskeläisen seurassa

Urut

Houtskärin kirkon tanskalaisvalmisteiset urut hankittiin vuonna 1954 Marcussen & Sønilta. Aiemmat urut oli rakentanut Jens Alexander Zachariassen vuonna 1895, alkujaan tanskalaisia hänkin. Ne myytiin Korppoon Norrskatan kirkkoon, jossa ne ovat käytössä edelleen.

Luovien ladyjen lomaviikon kulttuuriannin kohokohdaksi muodostui urkuhetki. Kesähoutskärilainen, 16-vuotias Brayan Jääskeläinen, järjesti Pyhän Marian kirkossa neljä urkuhetkeä erilaisin ohjelmistoin.

Brayan Jääskeläinen

Brayan Jääskeläinen soitti ensin pianoa, mutta aloitti jo 8-vuotiaana urkujensoiton opiskelun ensin itse ja myöhemmin musiikkiopistossa.

Me kuulimme torstaina 2.7.2020 muun muassa Johann Sebastian Bachin Preludin g-mollissa, Giovanni Battista Martinin Toccatan G-duurin, Jean Gaignetin Ave Maria di Lourdesin, Marko Hakanpään Trumpettisävelmän sekä kaksi häämarssia, joista toinen on Ilkka Talasrannan Häämarssi ja toinen Erkki Melartinin satunäytelmään Prinsessa Ruusunen säveltämä Juhlamarssi. Lisäksi ohjelmistossa oli urkurin oma sävellys Improvisaatio.

Brayan Jääskeläisellä on oma YouTube-kanava, josta löytyy muutamia konserttitaltiointeja. Hän kuvailee itseään näin:
– Olen 16-vuotias urkujensoiton opiskelija Mäntsälästä. Suoritan tällä hetkellä ammatillista perustutkintoa Helsingin Konservatoriossa. Aloitin urkujen soiton opiskelun 7-vuotiaana opiskelemalla sitä itse. Nyt olen käynyt 3 vuotta tunneilla. Pianoa olen opiskellut 12 vuotta. Olen kuulemma sanonut noin 3-vuotiaana, että minusta tulee urkuri. Edelleenkin tähtään siihen. Nauttikaa musiikista!

Niin me teimmekin. Osa ladyistä kävi kuuntelemassa myös perjantaisen urkuhetken.

Jotenkin on hämmästyttävää tavata ihminen, joka on jo hyvin nuorena löytänyt kiinnostuksenkohteensa ja elämäntehtävänsä. En ole ollenkaan musiikin asiantuntija, mutta olen ymmärtänyt, ettei urkujen soitto ole ihan simppeli juttu.

Olen ollut kerran katselemassa tšekkiläisen urkurin työskentelyä St Wenceslas -katedraalissa Olomoucissa ja siinä kyllä tarvittiin käsien ja jalkojen yhteispeliä ja koordinaatiota. Urkuri vaihtoi jalkaansa nahkaiset soittokengät ennen aloittamista.

Urut Olomoucissa, koskettimet

St Wenceslas -katedraalin urut Olomoucissa.

Antti Virtalaine kuvaa opinnäytetyössään Pianotuolilta urkupenkille hauskasti soittamisen vaatimuksia: ”Urkurin tulee valmistautua siihen, että joutuu soittamaan kaikilla raajoillaan, käsillään ja jaloillaan, toisistaan riippumattomia kuvioita. Vaikeutta soittajalle lisää se, että toisinaan kädet ja jalat voivat mennä ristiin. Tämä kuulostaa hyvältä ehkä teologisessa mielessä, mutta soittajan aivoja ja koordinaatiokykyä se kuormittaa välillä paljonkin. Pelkästään jo se liike, missä esimerkiksi jalat menevät ylöspäin jalkiolla ja kädet alaspäin koskettimistolla, tuottaa pianistin aivoille lisäkuormitusta.”

Koskettimien ja jalkioiden lisäksi on hallittava äänikerrat, jotka mahdollistavat uruista saatavan äänen. Niitä hallitaan urkupöydästä ulospäin työntyvillä rekisteritapeilla tai -kytkimillä.

Uskon kyllä, että Brayan Jääskeläisestä tulee urkuri, ehkä peräti urkutaiteilija ja säveltäjä. Laittakaa siis nimi muistiin.

Urut

Vanha kyltti; Kollekten tillfäller orgeltrampalren

Seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund näytti sakastissa olevan ja kirkon aiempiin urkuihin liittyvän kyltin, jonka mukaan kolehti annetaan urkujenpolkijalle, joka avusti urkuria.

Pyhän Marian kappeli keskusteluihin

 Yksi kirkon ristisakaroista on otettu uuteen käyttöön. Seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund esitteli sisustamansa pienen, tunnelmallisen tilan, jossa on Neitsyt Marian kipsireliefi, pieni alttaripöytä risteineen, pitsiliinoineen ja kynttilöineen, valoineen sekä kaislamaljakoineen. Seinät ja penkit on maalattu siniseksi.

Tila on intiimimpi kuin kirkkosali ja sitä voidaan käyttää vaikka papin ja seurakuntalaisen sielunhoidollisiin keskusteluihin.

Pienessä tunnelmallisesti valaistussa tilassa lienee helppo keskustella luottamuksellisesti.

Kirkkomaalla on tällainen muistomerkki teksteineen: Se, mitä muistamme, on kaikki se, mitä emme ole unohtaneet.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde

Geokätköilijöiden matkassa Houtskärissä

Silta, kaksi naista kaiteen molemmin puolin

Mikä saa ihmisen ryömimään sillan alla, kiipeämään puuhun tai työntämään kätensä kirkon laudoituksen alle? Vastaus on geokätköily. Se on ulkoiluharrastus, joka kuljettaa usein sellaisiin paikkoihin, joihin ei tulisi muuten mentyä. Houtskäristä löytyy toistakymmentä kätköä.

Luovat ladyt eli joukko naisia eri puolelta Suomea kokoontui tällä kertaa Houtskäriin viettämään teemaviikkoa. Sen tarkoituksena on, että jokainen voi toteuttaa itseään ja viettää edullisen loman meren rannalla omien toiveiden mukaan. Moni haluaa tehdä jotain käsillään, mutta ladyt osaavat olla myös luovasti laiskoja.

Olemme aiemmin viettäneet heinäkuun ensimmäisen viikon Kesäkoti Toivonniemessä Ruissalossa, mutta sen remontin vuoksi haimme uutta paikkaa ja se löytyi Saaristokoulusta Houtskärissä.

Luovien ladyjen harrastusten kirjo on laaja huovutuksesta maalaamiseen ja virkkaamisesta valokuvaamiseen. Eräät ladyt harrastavat geokätköilyä, jonka avulla tutustuu aivan eri tavalla uusiin paikkakuntiin.

Etsivä löytää

Silta, nainen polvillaan etsimässä jotain

Jossain täällä se on, tuumii Marza69.

Geokätköilyssä (engl. geocaching) piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja rasioita. Kätköjä etsitään usein GPS-satelliittipaikannuksen avulla. Laite voi olla erillinen GPS-laite tai tavallinen älypuhelin.

Kätkö on vedenpitävä rasia tai purkki, jonka sisällä on lyijykynä ja lokikirja. Kätkön löytäjät lisäävät nimensä tai nimimerkkinsä sekä käyntipäivän.

Kätkökuvauksessa julkaistaan geokätkön koordinaatit ja muut tarpeelliset tiedot kätkön löytämiseksi. Joidenkin kätköjen koordinaatit voidaan joutua hakemaan tietyn tehtävän, ns. mysteerin, ratkaisemisen avulla. Kätkökuvaus julkaistaan harrastukseen liittyvällä verkkosivustolla.

Alan suosituin sivusto on Groundspeak Inc -omisteinen geocaching.com-sivusto. Geokätköjä on yli kolme miljoonaa yli 190 maassa. Kyseessä ei ole mikään aivan uusi harrastus, sillä geokätköilyllä on jo 20-vuotinen historia.

Wikipedian mukaan Suomessa geokätköjä on noin 100 000, joista aktiivisia on noin 65 000. Harrastajien määrä on noin 35 500.

Joskus sitä joutuu ryömimään tai kiipeilemään löytääkseen kätkön. Kuva: Moccamaster64.

Takapenkin tarkkailijana

Houtskarin saarelta löytyy reilusti yli toistakymmentä geokätköä. Niistä osa sopii hyvin myös vasta-alkajille. Olin parina päivänä kahden geokätköilijän matkassa, kun he ajoivat ympäri Houtskäriä. Olin siis jästi, harrastuksen ulkopuolinen.

Kätköjen etsijät ovat nimimerkeiltään Moccamaster64 ja Marza69. Moccamaster64 on tehnyt itselleen nimimerkin jo syksyllä 2013, mutta ensimmäisen kätkön hän on löytänyt huhtikuussa 2015. Hän on kirjannut löydöikseen 1 692 geokätköä.

Marza69 on tehnyt profiilin jo vuonna 2008, mutta hän on etsinyt aktiivisemmin kätköjä vuodesta 2015 alkaen. Löytöjä hänelle on kertynyt 643.

Geokätköjä löytyi muun muassa erään koivun kolosta, lauttarannan odotustilasta, sillan alta, näköalapaikan lähellä olevan kiven takaa, kirkon kivijalasta sekä näkötornin rakenteista. Oli hämmästyttävää, miten nämä kokeneet harrastajat löysivät piiloja, ja mitä kaikkea joutuukaan tekemään löytääkseen kätköjä. Moccamaster64 kävi etsimässä yhden kätkön erään sillan alta hankalasta paikasta.

Joskus kätkö jää löytämättä eli silloin sitä kutsutaan denariksi. Joku jästi saattaa kiusantekona tuhota kätkön ja toisinaan ne kokevat muutakin ilkivaltaa.

Punainen seinä, käsi, jossa on punaista maalia

Houtskärin kirkko oli vastamaalattu ja Moccamaster64 sai kätensä punaiseksi etsiessään geokätköä kivijalasta.

Jään jästiksi

Kaksi naista

Marza69 ja Moccamaster64 uuden löytönsä äärellä.

Onnittelut! Olet löytänyt kätkön.

Moccamaster64 ja Marza69 löysivät lähes kaikki Houtskärin kätköt. Korppoon ja Iniön kätköt jäivät kuitenkin seuraavaan kertaan.

10 000 askeleen tavoite täyttyi helposti noina päivinä ja yhtenäkin päivänä kiivettiin kahteen näkötorniin. Muutama hieno paikka tuli nähtyä geokätköilyn ansiosta.

Houtskärin kartta, näköalatorni, merimaisemaa

Geokätköilijoiden ansiosta pääsin ihailemaan saaristomaisemaa Mossala Island Resortin alueella olevasta näköalatornista. Se ulottui 56 metriä merenpinnan yläpuolelle.

En tästä kuitenkaan löytänyt itselleni harrastusta, mutta kuljen tilaisuuden tullen mielelläni mukana. Toinen kyydissä ollut lady sai matkalta sen verran kipinää, että kirjautui sivustolle nimimerkillä Pyy74. Pian hänkin löytänee ensimmäisen kätkönsä.

Kaksi naista metsässä

Tästä kirjautuu taas uusi löytö kummankin geokätköilijän tilille.

Noudata ohjeita

Aloitukseen tarvitaan vain ilmainen geocaching-tili ja joko virallisen Geocaching-ohjelman lataaminen tai GPS-laitteen käyttäminen.

Moccamaster64 toivoo, että uudet harrastajat tutustuisivat ohjeisiin ja etikettiin heti alusta lähtien.  Lisätietoja löytyy muun muassa sivustolta www.6123tampere.com. Se on muutaman harrastajan blogi, josta löytyy myös aloittelijan opas ja tosi paljon asiaa ja vinkkejä geokätköilystä. Tietoa uusille harrastajille löytyy myös sivustolta Geokätköt.fi.

YouTubesta löytyy myös runsaasti aiheeseen liittyviä videoita.

 

 

 

Normaali
Majoitus, Matkakertomus, Matkakohde

Kolmen lautan taktiikalla Houtskäriin

Turunmaan saaristo on monipuolinen ja omaleimainen tutustumiskohde. Nyt vuorossa on Houtskär eli Houtskari.

Turkulaisena saaristo on aivan helposti ulottuvillani, mutta en ole tutustunut siihen kunnolla lukuun ottamatta muutamia matkoja Ahvenanmaalle ja pariin muuhun paikkaan, mukaan luettuna Kökar.

Nyt vuorossa on viikko Houtskärissä eli suomeksi Houtskarissa – jostain syystä ruotsinkielinen nimi on minulle tutumpi. Käytän sitä tässä tekstissäkin.

Kyseessä on kesälomareissu ja Luovien ladyjen viikko nyt uudessa paikassa. Olemme aiemmin viettäneet leirimme Ruissalossa, Turussa, mutta remonttiin menossa oleva majoituspaikkamme Kesäkoti Toivonniemi ei tarjonnut enää huoneita lomanviettäjille.

Sadoittain saaria

Houtskärin vaakuna

Houtskärin vaakunan hansalaiva viittaa sekä paikkakunnan vanhoihin merenkulkuperinteisiin että tarinaan saaren asutuksen alkuperästä. Kalat viittaavat merikalastukseen. Vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers ja se oli käytössä vuosina 1951–2008.

Houtskär on entinen kunta Turun saaristossa, noin 100 kilometriä Turusta ja aivan Ahvenanmaan rajalla. Siitä tuli kuntaliitoksen myötä osa Paraisten saaristokaupunkia. Houtskär koostuu noin 700 yli hehtaarin kokoisesta saaresta, kuuluu Saaristomeren biosfäärialueeseen ja on osittain Saaristomeren kansallispuiston alueella.

Houtskärissä on yli 500 asukasta, mutta runsaasti myös mökkiläisiä, jotka viettävät siellä vapaa-aikaansa tai asuvat osan vuotta. Asukkaista noin 83 % on ruotsinkielisiä, 15 % suomenkielisiä ja 2 % puhuu muita kieliä.

Houtskärissa on enää vain muutama ammattikalastaja ja lypsylehmätkin ovat kaikonneet saarilta. Siellä viljellään muun muassa perunaa, tomaatteja ja omenoita. Maatalous on täydentynyt kasvihuoneviljelyllä. Tärkeitä elinkeinoja ovat myös matkailu ja liikenne.

Tilamyymälä, paprikoita, itsepalvelu

Isaksson´sin tilamyynnin valikoimassa on tomaatteja, kurkkua paprikaa, perunaa ja monia muita sesonkituotteita. Tarjonta vaihtelee satokauden mukaan. Itsepalvelulla toimiva viihtyisä myyntipaikka löytyy osoitteesta Houtskarintie 535.

Houtskarissa on myös useita elinvoimaisia kyliä. Niillä on hauskankuuloisia nimiä: Näsby (Houtskarin kirkonkylä), Storpensar, Saverkeit, Kittuis, Medelby, Hönsnäs, Berghamn, Träsk, Jervis, Hyppeis, Roslax, Kivimo, Björkö, Mossala, Äpplö ja Nåtö. Etenkin Hyppeis ja Björkö ovat tunnettuja kauniista venevajoistaan.

Houtskärin naapurikuntia ovat Brändö, Iniö, Korppoo, Kökar ja Sottunga.

Houtskärissä on oma murteensa, jota paikkakuntalaiset käyttävät puhuessaan keskenään. Sitä on ulkopuolisten vaikea ymmärtää. Murre muistuttaa germaanisia kieliä; siinä on kolme sukua kuten saksan kielessä ja verbit taivutetaan samankaltaisesti kuin saksassa.

Seljakämmekkä on pitäjäkukka

Seljakämmekän kukka on keltainen tai punainen. Kuva on ruotsalaisen kasvitieteilijän C.A.M. Lindmanin (1856–1928) kirjasta Bilder ur Nordens Flora (1901–1905) (Wikimedia Commons).

Saarilta löytyy runsaasti kasvilajeja muun muassa kalkkipitoisen maaperän sekä hyvän ilmaston ansiosta. Orkideojen heimoon kuuluva seljakämmekkä (dactylorhiza latifolia) on harvinaisuus ja siten myös rauhoitettu. Ruotsiksi se on nimeltään Adam och Eva.

Touko- ja kesäkuussa punaisena tai keltaisena kukkivaa kasvia löytyy myös Ahvenanmaalla, mutta muualla maassamme se on harvinainen.

Matkalle monenlaisilla menopeleillä

Houtskäriin pääsee tietysti henkilöautolla. Matkan varrella on kolme lauttamatkaa: ensimmäinen Paraisilta Nauvoon, toinen Nauvosta Korppooseen ja kolmas Korppoosta Houtskäriin. Viimeisin lauttamatka kestää noin 40 minuuttia. Odotusajan voi viettää autossa tai matkustajatiloissa.

Olimme liikkeellä maanantaina puolenpäivän aikaan, ja pääsimme hyvin kaikille lautoille. Viikonloppuisin autot joutuvat jonottamaan, koska mökille menijöitä on paljon.

Houtskäriin pääsee myös ilman omaa autoa. Saaristobussin reittinä on Turku–Parainen–Nauvo–Korppoo–Houtskari linjoilla 901–904.

Houtskär on myös suosittu pyöräilijöiden ja moottoripyöräilijöiden retkikohde sekä veneilijöiden tukikohta. Näsbystä löytyy vierasvenesatama ravintoloineen, Näsby Gästhamn.

opastekyltti, Saariston Rengastie

Saariston Rengastie kulkee Houtskärin kautta.

Ladyt Saaristokoulun suojissa

Löysimme uuden paikan Luovien ladyjen viikolla Saaristokoulusta. Se tarjoaa Bed & Breakfast -majoitusta koulun tilavissa asuntoloissa 1–2 hengen huoneissa tai suuremmissa perhehuoneissa. Saaristokoulu on myös kurssi- ja majoituskeskus, jossa järjestetään myös leiri- ja rippikouluja sekä erilaisia kursseja. Tänä kesänä ja syksynä tarjolla on muun muassa sekatekniikkamaalauksen kursseja.

Valtasimme koko keltaisen talon, ns. tyttöjen talon. Alakerrassa on tilava luokkahuone, jota olemme käyttäneet muun muassa maalaustilana ja keittiökin on käytössämme. Rantasauna ja grilli lämpenee joka ilta.

Mukana on tusina naisia. Olemme tämän alkuviikon aikana ehtineet lepäämisen ja rentoutumisen lisäksi geokätköilemään, tutustumaan kirkonkylään, käymään urkukonsertissa, maalaamaan, lukemaan, valokuvamaan, joogaamaan, bloggaamaan sekä tekemään kanava- ja kontaktitöitä. Vielä on päiviä jäljellä.

Luovat ladyt saunovat joka ilta pari tuntia. Välillä voi vilvoitella terassilla tai uida meressä.

auringonlasku, meri

Laskevan aurinko sävyttää maiseman punaiseen.

Normaali
Bloggaus, Haaste, Juomakulttuuri, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkavalmistelut, Matkustaminen, Ruokakulttuuri

Sukunimeni ensimmäinen kirjain (S) -haaste I

Nyt matkabloggaaja lipeää aihepiirinsä laidoille tai jopa tyystin ulkopuolelle. Tämä Marjon matkassa -blogista poimittu haaste tuntui sen verran hauskalta, että päätin kokeilla. Tehtävänä on käyttää oman sukunimen ensimmäisellä kirjaimella alkavaa sanaa vastauksena annettuun sanaan. Mikä tulee ensimmäisenä mieleen?  Ja kyllä tässä matkustetaankin – Petseristä Champagneen ja Houtskarista Dijoniin.

Tarinaa syntyi sen verran, että julkaisen tekstin kahdessa osassa. Tässä tulee ensimmäinen s-alkuisten sanojen inspiroima postaus.

Vaate – saali

Wikipedian määritelmän mukaan ”saali on vaatekappale, jota pidetään löysästi olkapäiden ja ylävartalon sekä joskus pään päällä. Se on yleensä neliön tai nelikulmion muotoinen liina, joka taitetaan kolmioksi.” Sanan alkuperä on persiankielisessä sanassa shālś. Lähellä saalia on myös huivi, joka ajaa saman asian.

Matkailijan kannalta kyseessä on mitä näppärin vaatekappale. Saali menee pieneen tilaan, mutta se toimii lämmikkeenä lentokoneessa tai muussa kulkuneuvossa sekä suojaa myös auringolta.

Kilroyn matkavinkeissä todetaankin näin: ” Saronki, poncho, pyyhe, turbaani – mikä ikinä se onkaan, pidä huoli että kannat aina jonkinlaista huivia mukana! Sillä taklaat auringonpistoksen lisäksi myös monet eri kulttuuriset vaatimukset, mitä jotkin maat ja esimerkiksi kirkkokäynnit saattavat edellyttää. Maassa maan tavalla!”

Joskus kirkon eteisessä on lainattavia huiveja, mutta onhan omaa saalia tai huivia mukavampi käyttää. Tutustuessamme Abu Dhabin suureen moskeijaan pää ja ylävartalo piti verhota mustaan kaapuun.

Suureen moskeijaan menijät pukeutuivat mustaan. Omia saaleja ei ollut mukana, joten turvauduimme tyttäreni Maijun kanssa talon tarjoamiin kaapuihin. Kuva: Tatu/Arttu Seppä-Lassila.

Exlibris Aboensiksen matkaseurueen naiset muuttuivat mummoiksi saalien ja huivien avulla ennen käyntiämme Petserin luostarikirkossa.

Exlibris-lehteen 3/2009 kirjoittanut Marita Lundström kuvaili tilannetta näin: ”Petserin luostari sijaitsee kauniissa laaksossa. On kuin astuisi satukirjaan muuten harmaassa maisemassa; rakennukset ovat kirkkaan värisiä, ne näyttävät juuri maalatuilta, kulta kimaltelee, kupolit hehkuvat, kukkaistutukset on hoidettu huolella. Mutta emme päässeet pitkälle tätä ihanuutta ennen kuin naispuolisille vierailijoille ilmoitettiin, että olemme pukeutuneet sopimattomasti.

Housuasu naisilla ei käy luostarin säännöksiin ja pää piti peittää. Mutta ei huolta. Lainahuiveja löytyi yllin kyllin. Päähän toinen huivi, toinen vyötärölle peittämään kriittisiä paikkoja. Näissä kirkkovaatteissa kiersimme luostarialuetta. Näytimme omasta mielestämme lähinnä pääsiäisnoidilta, jotka ovat lähdössä virpomaan, mutta täytimme määräykset.”

Petserin luostari, munkki, mummoja

Paikalliset Petserin luostarin kävijät olivat osanneet pukeutua asianmukaisella tavalla.

Tyylistä viis, kunhan on säädyllisesti pukeutunut. Kuva: Marita Lundström.

Huivi naisen pukee ylhäältä alas.

Juoma – samppanja

Kuva: caterina-priesner Pixabaystä.

Nyt tulee mieleen monta hyvää s-alkuista juomaa: siideri, sima, sitruunasooda ja samppanja. Simaan liittyy opiskeluaikoihin ja seurustelun aloittamiseen liittyvä tarina; sitruunasoodaa nautittiin lapsuuden kesinä sukulaisten luona Alajärvellä.

Samppanja liittyy matkahaaveeseen päästä samppanjan tuottaja-alueelle Champagneen, Ranskaan. Siellä voisi kierrellä maistelemassa kuohuvaa juomaa. Tukikohdaksi voisi ottaa Reimsin, Troyesin tai Épernayn kaupungin.

Vanhoja rakennuksia, Troyes, Champagne, Ranska

Troyesin kaupunki vaikuttaa viehättävältä paikalta. Kuva: serge boutrou Pixabaystä.

Euroopan unioni ja jotkin muut maat ovat suojanneet samppanja-sanan tarkoittamaan vain Champagnen alueelta tulevia kuohuviinejä. Suojauksella on yllättävän pitkä historia: tuotemerkki suojattiin jo vuonna 1891 Madridin sopimuksella.

Harvemmin sitä tulee nautittua samppanjaa, useimmiten kilistellään kuohuviinillä. Toisaalta, edullisin Alkon myymä 0,75 litran kokoinen Louis Massing Champagne Brut -samppanjapullo maksaa 24,99 euroa. Sitä luonnehditaan seuraavasti: ”Erittäin kuiva, hapokas, viheromenainen, keltaluumuinen, sitruksinen, kevyen paahteinen, yrttinen, hennon mineraalinen”. Alle 30 eurolla saa tuon jo mainitun lisäksi 21 erilaista samppanjaa. Pullollinen riittää 6–7 lasilliseen.

Pitäisiköhän nyt tämän jutun innoittamana hankkia pullollinen samppanjaa juhlistamaan tiistaina 16.6. vietettävää Päivin päivää? Sitä on muutamana vuonna juhlittu Turussa usean kymmenen Päivin voimin, mutta nyt poikkeusaikana – arvasit oikein, nimipäiviä vietetään verkossa.

Paikka – saari

Matkustan mielelläni saarille tai merenrantakaupunkeihin. Mikähän niissäkin kiehtoo? Meri tietysti yhtenä elementtinä, rajattu kokonaisuus ja mielenkiintoinen historia.

Jos listaan matkakohteitani tässä kategoriassa, niin muistan ainakin Korfun, Kyproksen, Maltan, Teneriffan, São Miguelin Azoreilla, Ison-Britannian, Jerseyn ja Guernseyn sekä kotimaasta Seilin, Ruissalon, Kökarin ja Ahvenanmaan. Kaikki kiehtovia paikkoja.

Saareen piti matkustaa maaliskuussakin, mutta juuri lähdön aikoihin kuului Italiasta koronauutisia. Sisilia ei siten ollut hyvä kohde, kuten ei sittemmin mikään muukaan paikka. Sisilian matka siirtyi aikaan parempaan. Jossain vaiheessa matkan varsinaista aihetta, TBEX-konferenssia, väläytettiin järjestettäväksi marraskuussa, toisena ajankohtana mainittiin alkuvuosi 2021 – mikä lienee koronatilanne silloin meillä ja Euroopassa.

Sisilia lieneekin ensimmäinen ulkomaankohteeni sitten kun matkustaminenon jälleen sallittua; konferenssipaikkana on Catania, mutta näemme muutakin saarta konferenssin jälkeen järjestettävillä retkillä.

Varmemmalla pohjalla on pääsyni suomalaiseen saareen ihan pian, kesä-heinäkuun vaihteessa. Kyseessä on Luovien ladyjen kesänvietto Houtskarissa, joka on ruotsiksi Houtskär. Nyt vasta huomasin, että olen koko ajan käyttänyt puhuessani paikkakunnan ruotsinkielistä nimeä – enkä edes tiedä miksi.

Luovat ladyt ovat aiemmin eli vuodesta 2012 kokoontuneet Toivonniemeen Ruissaloon, mutta nyt kesäkodin majoitustilat ovat poissa käytöstä remonttien vuoksi.

Saaristokoulu löytyi paikaksemme. On mukavaa saada vaihteluakin. Ja Houtskarissa voinkin vasta bongailla saaria, sillä se koostuu noin 700 yli hehtaarin kokoisesta saaresta. Jos lasketaan pienemmät saaret ja luodotkin mukaan, luku on 1 600. Houskari sijaitsee Turunmaan saaristossa aivan Ahvenanmaan rajalla ja osittain Saaristomeren kansallispuiston alueella. Nykyisin Houtskari on osa Paraista. Naapurikuntia ovat Brändö, Iniö, Korppoo, Kökar ja Sottunga.

Matka Turusta Houtskariin kestää lauttamatkoineen noin kolme tuntia ja sen varrella ovat Kaarina–Parainen–Nauvo– Korppoo–Houtskari. Reitti on osa Saariston rengastietä, jolla kulkija siirtyy saarelta saarelle välillä siltoja pitkin, välillä maantielauttojen, lossien ja yhteysalusten kyydillä. Rengastie kulkee Paraisten kaikkien pääsaarten läpi.

kartta, saaristo, Saariston rengastie

Houtskari löytyy kuvan vasemmasta laidasta. Kartta: Saariston rengastie.

sinapps, Auran Sinappi

Paras sinappi: mieto Auran Sinappi. Kuva: Oy Lunden Ab.

Ruoka – sinappi

S-alkuiseksi ruokasanaksi olisi sopinut myös soppa tai salaatti, joista molemmista löytyisi tarinoitavaa. Käväisin tutkimassa mainiota Raholan ruokasanastoa, joka antoi pitkän listan tähän kohtaan sopivia ruokia, mutta valitsin sitten sinapin.

Sinapilla ei ole aterioilla itsenäistä asemaa, se on ainainen apulainen. Mutta jotain puuttuu, jos liharuoan tai makkaran kanssa ei ole tarjolla sinappia. Sillä voi maustaa myös hernekeiton.

Mikä tahansa sinappi ei käy minulle. Olen sinappiuskollinen. Valitsin aina ennen Turun Sinapin kolmenkymmenen vuoden takaisen mainoslauseen mukaisesti: ” ”Kahta en vaihda. Toinen on Turun Sinappi ja toinen on…

Jalostaja alkoi tehdä Turun Sinappia Turussa vuonna 1948, jossa se säilyi 2000-luvun alkuun saakka. Monikansallisen Unilever siirsi valmistuksen ensin Ruotsiin ja sittemmin Puolaan. Tuote palasi takaisin Suomeen vuonna 2014; ei kuitenkaan enää alkuperäiselle paikkakunnalle. Nykyisin sitä valmistetaan Pyhännällä, Maustajan tehtailla.

Valmistuksen siirtyminen ulkomaille ärsytti monia sinapinystäviä, niin minuakin. Pro Sinappi -liike edesauttoi turkulaisen Oy Lunden Ab:n Turussa valmistaman Auran Sinapin lanseerausta – Lunden oli tehnyt sopimusvalmistajana aiemmin Turun Sinappia Unileverille. Auran Sinappi on nyt se, jota en vaihda; Lunden tekee kymmenkuntaa eri sinappilaatua makeasta tosi tuliseen. Minulle se ainoa oikea on Mieto Auran Sinappi.

Jos sinapin perässä haluaa matkustaa – Turun lisäksi – niin oikea paikkakunta on Dijon Ranskassa. Siellä on valmistettu maailman hienoimpana pidettyä sinappia jo 1200-luvulta alkaen. Saatavalla on monenlaisia variaatioita, mutta pohjana on aina sokeriton, etikkainen ja nenän aukaisevan vahva perussinappi.

Tämä matka -blogin jutussa kerrotaan, että Dijonin sinapille kävi samoin kuin Turun Sinapille, eikä ranskalaiskaupungissa enää valmisteta sinappia, mutta myydään ja markkinoidaan, totta kai.

palatsi, Dijon, Ranska

Palatsi Dijonissa. Kuva: PhilippedeDijon Pixabaystä.

 

 

 

Normaali
Luonto, Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Puisto, Tutkija

Gerald Durrellin eläintarha Jerseyssä

Villiinny eläintarhassa!

Jerseyn saarelta löytyy maailmankuulun luonnonystävän ja -tutkijan Gerald Durrellin perustama eläintarha Jersey Zoo. Durrellin perimmäisenä ajatuksena oli pelastaa maapallon eläinlajeja kuolemasta sukupuuttoon.

Onko Gerald Durrellin nimi sinulle tuttu? Olet ehkä nähnyt televisiossa Korfulle sijoittuvan televisiosarjan Durrellin perheestä?

Kyseessä on Gerald Durrellin kirjoihin perustuva sarja, jossa kuvataan hänen perheensä, äidin ja kolmen sisaruksen, asumista Korfulla Kreikassa, jossa tuolloin 10-vuotiaan Geraldin eläinharrastus alkoi – ja joka jatkui hänen loppuelämänsä ajan varsin huomattavin tuloksin. Perhe vietti Korfulla muutaman vuoden ennen palaamistaan Isoon-Britanniaan toisen maailmasodan aikoihin.

Eläimet ja muu kotiväkeni

Gerald Durrell eläinystävineen on patsaana läsnä perustamassaan Jersey Zoossa.

Gerald (Gerry) Durrell (7.1.1925–30.1.1995) oli brittiläinen luonnontutkija ja -suojelija sekä kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten lukuisista eläinaiheisista kirjoistaan, kuten Eläimet ja muu kotiväkeni, Arkillinen eläimiä ja Vyötiäisten maassa. Suomennettuja kirjoja on paljon muitakin ja lisäksi paljon suomentamattomia. Eläimet ja muu kotiväkeni -kirja julkaistiin jo vuonna 1956, mutta suomeksi se ilmestyi vuonna 1972.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan värikkäästä elämästä Korfulla: ”Muun vilinän keskellä Gerry ja Roger-koira kulkevat omia teitään, joka aina vie eläinten luo. Myös Gerryn eläinystävät ovat persoonallisuuksia: kilpikonna Akilles rakastaa mansikoita, Quasimodo ei tiedä olevansa kyyhkynen, kääpiösarvipöllö Odysseus ei pelkää mitään ja Hararakat kunnostautuvat rikollisina. Yhtä läheisiä Gerrylle ovat pihtihännät ja rantakäärmeet, rupikonnat ja merivuokot – kaikki ryömivät, juoksevat, lentävät ja uivat luontokappaleet, joiden lähelle tämä innokas pieni poika pääsee.”

Olen joskus nuoruudessani epäilemättä lukenut varmaan juuri tuon suurimman suosion saaneen Durrellin kirjan. Kun päädyin Jerseyn saarelle opiskelemaan englantia vuoden 2018 syksyllä, en tiennyt, että juuri sieltä löytyy maineikkaan Gerald Durrellin eläintarha.

Jersey Zoo

Eläintarhan sisäänkäynti on tämän simpanssipatsaan takana. Rakennuksessa on myös Cafe Firefly sekä myymälä.

Jersey Zoo on perustettu vuonna 1959 ja nykyisin siellä on yli 1 000 eläintä noin 13 hehtaarin alueella. Durrellin perimmäisenä ajatuksena on pelastaa maapallon eläinlajeja kuolemasta sukupuuttoon. Hän perusti sitä varten hyväntekeväisyysjärjestön, joka on nykyisin nimeltään Durrell Wildlife Conservation Trust.

Villieläinten suojelusäätiöllä on monenlaisia uhanalaisten eläinlajien suojeluun keskittyviä projekteja eri puolilla maailmaa, kaikkiaan 50 hanketta 18 maassa. Kohteissa on monia saaria uhanalaisine eläimineen muun muassa Mauritiuksella, Madagaskarissa, Tyynenmeren ja Karibian saarilla. Yhteistyökumppaneina ovat alueen viranomaiset ja järjestöt.

Gerald Durrellilla olikin jo varhain näkemys siitä, että ihmislajin säilyminen on riippuvainen luonnon hyvinvoinnista – hyvin ajankohtaista juuri tämän kevään pandemia-aikana.

Suojelusäätiöllä on uusi strategia, joka on nimeltään Rewild Our World. Sen tavoitteet ovat rohkeita ja kunnianhimoisia, jotka pyritään toteuttamaan vuoteen 2025 mennessä, jolloin Gerald Durrellin syntymästä tulee sata vuotta. Rewild Our World -video maailman lasten ja nuorten kertomana löytyy täältä.

Monipuolinen käyntikohde koko perheelle

Jersey Zoo on mainio päiväretken kohde ja siellä kuluu muutama tunti tai vaikka koko päiväkin aluetta kierrellen ja eläimiä seuraten. Paikka on hyvin puistomainen ja viihtyisä.

Eläintarhasta löytyy muun muassa lukemattomia eläinten asuinalueita sekä lasten leikkipaikka, kaksi kahvila-ravintolaa, Cafė Dodo ja Cafe Firefly, jonka yhteydessä on myös myymälä.

Gerald Durrell Story -museossa esitellään Durrellin elämänvaiheita alkaen lapsuudesta Korfulla ja päätyen viimeiseen vuosikymmeneen, jolloin hän teki luontovideoita eri puolilla maailmaa. Tarinaa kerrotaan valokuvin, lehtileikkein ja esinein. Joukossa on muun muassa Eläimet ja muu kotiväkeni -kirjan käsikirjoitus. Museo on avoinna päivittäin klo 11.30–16.30.

Prinsessa Anne avasi Gerald Durrell -museon vuonna 2015.

Pizzaa ja italialaista olutta Cafė Dodon terassilla.

Nuolimyrkkysammakoista gorilloihin

Jersey Zoon asukkaita ovat muun muassa eteläamerikkalaiset silmälasikarhut, samalta alueelta tulevat mölyapinat ja koatit eli nenäkarhut, monet aasialaiset metsälinnut sekä monet sammakkolajit – muun muassa vuorikanasammakko, hyppysammakko sekä maailman myrkyllisimpiin eläimiin kuuluva nuolimyrkkysammakko.

Eläintarhassa on myös erilaisia matelijoita liskoista käärmeisiin ja kilpikonniin, mangusteja, tamariineja, Sumatran orankeja, makakeja, gorilloja, flamingoja ja paljon muita lajeja, kaikkiaan yli 130.

Jersey Zoossa asuu myös gorillaperhe.

Chilenflamingot ja muut lintulammen asukkaat kerääntyivät ryhmäkuvaan ruokinta-aikaan.

Burmanpytonia sai tarkastella turvallisesti lasin takaa.

Rengashäntämaki, vanhalta nimeltään kissamaki, on kotoisin Madagaskarista.

Iguaani paistattelemassa päivää. Ei ehkä luomakunnan kauneimpia eläimiä?

Yö eläintarhassa?

Jersey Zoo -vierailun voi suunnitella niin, että pääsee kuulemaan eläintenhoitajia, jotka kertovat työstään ja huollettavana olevista lajeista. Eläintarhassa on myös luentoja, tapahtumia ja varainhankintatilaisuuksia.

Alueelta löytyy myös pieni mökki, joka toimii itsepalveluantikvariaattina – sieltä voi ostaa lahjoitettuja kirjoja muutamilla kolikoilla. Minunkin kirjastoni taisi karttua muutamalla kirjalla.

Eläintarhaa ja sen eläintensuojelutyötä voi tukea myös ostamalla sille lahjoitettuja kirjoja.

Eläintarhan alueella voi myös majoittua. Vaihtoehtoina ovat Durrell Wildlife Camp -teltat tai Durrell Wildlife -hostelli.

Bussi vie eläintarhaan

Bussi 23 vie perille Jerseyn eläintarhaan.

Jersey Zoo sijaitsee saaren koillisosassa lähellä Bouley Bayta. Sinne pääsee kätevästi bussilla 23 Liberation-linja-autoasemalta. Matka kestää noin puoli tuntia ja vuoroja ajetaan puolen tunnin välein (huhtikuu 2020). Linjan päätepysäkki on eläintarhan pihassa.

Koronaviruspandemia ei ole säästänyt Jerseyn eläintarhaakaan, vaan se suljettiin 23.3.2020. Tilanteen voi tarkistaa verkkosivuilta www.durrell.org

Normaali
Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Museo, Näyttely, Valokuva

Kulttuurimatka Viroon: Tartto ja Tallinna

Exlibris Aboensiksen Viron kulttuurimatkalla vuorossa ovat Tartto ja Tallinna. Kohokohtia ovat Viron kansallismuseo Tartossa ja Fotografiska Tallinnassa.

Kulttuurimatkassamme kesällä 2019 oli sen verran kiemuroita, että tekstistä tuli pitkä. Niinpä jaoin sen kolmeen osaan. Alkumatkan tunnelmista Haapsalussa ja Pärnussa voit lukea täältä ja Olustveresta ja Viljandista täältä.

Elokuisen bussimatkamme reitti kulki Tallinnasta Haapsalun, Pärnun, Viljandin ja Tarton kautta takaisin Tallinnaan.

Tartossa virolaisten makujen festivaali

Lauantaina aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tarttoa. Se on väkiluvultaan hiukan isompi kaupunki lähes 100 000 asukkaallaan. Majoituspaikkamme oli Hotell Tartu Emajoen rannalla.

Tartossa oli juuri menossa Tarton ruoka- ja viinifestivaali (Tartu toidu- ja veinifestivalil), joka täytti keskustan myyntikojuilla ja ihmismerellä. Tarjolla oli aitoja virolaisia makuja Etelä-Viron pientuottajilta ja pop-up -ravintoloilta sekä runsas viinivalikoima.

Raatihuoneen torin suutelevat nuoret olivat yhtä intohimoisia kuin ennenkin.

Sää ei ollut paras mahdollinen, joten pakenimme kosteutta ensin Chez Andrėn terassin varjojen alle nauttimaan yhdet oluet, kunnes siirryimme sisälle lähelle leivosvitriiniä. Puhelias miestarjoilija palveli meitä auliisti. Värikäs hääseurue oli kokoontunut juhlaillalliselle viereiseen saliin.

Iäkäs Kansallismuseo modernissa rakennuksessa

Viron kansallismuseo on valmistunut vuonna 2016. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Dan Dorell, Lina Ghotmeh ja Tsuyoshi Tane. Rakennuksen nimi on Muistojen kenttä.

Lyhyeen vierailuumme mahtui vain käynti uudessa vuonna 2016 avatussa Kansallismuseossa (Eesti Rahva Muuseum, ERM). Modernista rakennuksesta on tullut kansallismuseon erottamaton vertauskuva.

Koko museon historia ulottuu kuitenkin vuoteen 1909, jolloin se perustettiin kansalaisaloitteesta. Viime vuonna museo juhlikin 110-vuotista taivaltaan.

Kansallismuseo on ”virolaisuuden tulkitsija, kansan perusarvojen kantaja ja jatkuvuuden haltija. Vieraille avautuu sekä esineellinen että virtuaalinen maailma, joka kutsuu löytämään, tietämään ja osallistumaan itse kaikkeen.”

Museossa hyödynnetään tekniikkaa oivaltavasti: kävijän lippu toimii myös avaimena informaatiotauluihin; niiden teksti vaihtuu lippua näyttämällä siihen syötetyn kielikoodin mukaisesti.

Museossa on kaikkiaan 6 000 neliömetriä näyttelytilaa. Siitä suurin osa on omistettu Kohtaamisia-näyttelylle, joka esittelee Viron kulttuurihistoriaa ja jokapäiväistä elämää nykyisyydestä jääkauteen.

Toiseksi suurin pysyvä näyttely on nimeltään Uralin kaiku, joka tarjoaa tietoa suomalais-ugrilaisten kansojen elämästä ja maapallon pohjoisen osan asuttamisesta.

Kansallismuseon vaihtuvien näyttelyiden salissa on alkamassa Olipa kerran -näyttely 8. helmikuuta 2020 alkaen. Se kertoo, mistäpä muusta, kuin saduista.

Museo on saanut paljon huomiota ja tunnustusta: vuonna 2018 Viron kansallismuseo sai eurooppalaisten museopalkintojen Kenneth Hudson -erikoispalkinnon. Myös Suomen matkailutoimittajien kilta palkitsi Viron kansallismuseon vuoden 2017 parhaana ulkomaisena matkakohteena Helsingin Matkamessuilla.

Söimme museossa lounaan Ravintola Pööripäevin runsaasta buffetpöydästä hintaan 7 euroa.

Tartossa on paljon muutakin nähtävää, muun muassa Tiedekeskus Ahhaa (SA Teaduskeskus AHHAA), kasvitieteellinen puutarha sekä KGB- ja lelumuseot.

Suomalais-virolaista exlibrisvaihtoa

Illan ohjelmassa oli tapaaminen ja illallinen hotellin ravintolassa Tartu Eksliibriseklubin edustajien kanssa. Virossakin harrastajat ovat pääosin varttuneita ja iäkkäitä. Monet heistä olivat entuudestaan tuttuja meille yhdistyksen kiinteiden Viro-yhteyksien vuoksi.

Toisen sukupolven exlibrisharrastajana mukana oli Margus Annuk, joka aikoo laittaa äitinsä exlibriskokoelman verkkoon kaikkien keräilijöiden ja asiasta kiinnostuneiden nähtäville.

Põltsamaalta Paideen

Sunnuntaina lähdettiin paluumatkalle Põltsamaan kautta. Kävimme vuodelta 1552 peräisin olevan Lustiveren kartanon pihapiirissä. Se toimii nykyisin vanhainkotina.

Paidessa kävimme Vallitornissa, jonka juuret ulottuvat vuoteen 1265. Sieltä löytyy historiakeskus Wittenstein (SA Ajakeskus Wittenstein) ja ”tornin eri kerroksissa voi perehtyä muinaisaikaan, Liivinmaan ritarikunnan aikaan, kuninkaiden ja keisarien aikaan, ensimmäiseen itsenäisyysaikaan, miehityksiin ja itsenäisyyden palauttamisen aikaan.”

Nyt kävimme vain tornin huipulla katselemassa maisemia ja jatkoimme matkaamme.

Valokuvataidetta Fotografiskassa

Iltapäivällä olimme Tallinnassa. Kun aikaa tuntui olevan, kävimme viime vuoden kesäkuussa Telliskiven alueelle avatussa Valokuvataidekeskus Fotografiskassa. Katsoimme siellä Jimmy Nelsonin, Anja Niemen ja Pentti Sammallahden näyttelyt.

Olin nyt toista kertaa Fotografiskassa. Se on hieno kokonaisuus näyttelyineen, ravintoloineen ja kahviloineen. Kyllä ruotsalaiset osaavat!

Fotografiska-museoita on Tukholman ja Tallinnan lisäksi myös New Yorkissa. Lontoon museo on myös tulossa.

Fotografiskan ylimmässä kerroksessa oli ravintola terasseineen.

Näkymiä Fotografiskan ravintolan terassilta.

Katutaidetta Telliskivessä.

Illaksi kotiin

Satamaterminaalissa tuli pienenä yllätyksenä, että laivan aikataulussa oli sekaannusta. Viking XPRS porhalsi jo merellä ja me jäimme rannalle ruikuttamaan. Vaihdoimme sitten kulkupeliksemme Tallink Siljan laivan.

Pääsimme aloittamaan kotimatkamme jonkin verran suunniteltua myöhemmin, mutta mikä tärkeintä, ainakin suurin osa ryhmästä pääsi suunnitellusti illaksi kotiin.

Monet porukastamme ovat käynyt usein Virossa, mutta saatoimme vain todeta, että kaunis ja monipuolinen on eteläinen naapurimaamme.

Neljän päivän reissu laiva- ja bussimatkoineen sekä majoituksineen maksoi 326 euroa.

Baltian matka vuosittain – toukokuussa Pietariin

Exlibris Aboensiksella on pitkät perinteet kesäisten bussimatkojen järjestämisessä. Olen ollut mukana monilla. Etuna on se, että kaiken saa valmiina: matkajärjestelyt mielenkiintoisine tutustumiskohteineen ja tuttua seuraa. Hintakin jää yleensä edulliseksi.

Tämän vuoden matkaksi suunniteltiin käyntiä Pietarissa, mutta sille ei saatu tarpeeksi osallistujia eli kymmentä matkustajaa.

Vaihtoehtona on suositella osallistumista Turun Neva Toursin bussimatkalle Helsingin, Karjalankannaksen ja Viipurin kautta Pietariin 21.–24.5.2020. Kyseessä on helatorstaista alkava loppuviikko. Pietarissa ollaan kolme hotelliyötä. Matkan hinta on 275 euroa/2 hh. Perillä voi osallistua lisämaksusta retkiin ja mennä vaikka oopperaan tai balettiin.

Matka alkaa Turusta, mutta bussi pysähtyy muun muassa Kiasman edessä Helsingissä, josta voi liittyä seuraan.

Matkasta kiinnostuneet voivat ilmoittautua; yhteystiedot: Saija, Turun Neva Tours, Eerikinkatu 20, 20100 Turku, p. 02 27 67 065, omatoimimatkat@nevatours.fi. Lisätietoja matkasta löytyy Neva Toursin sivuilta.

Kerro ilmoittautumisestasi myös Exlibris Aboensis -yhdistykselle (info@exl.fi), jos olet kiinnostunut osallistumaan mahdolliseen taiteilijatapaamiseen ateljeevierailuna tai muuhun vastaavaan.

En ole itse lähdössä tälle matkalle, mutta kerron vain tästä mahdollisuudesta Pietarista kiinnostuneille.

Normaali