Arkkitehtuuri, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Rakennus, Tapahtuma, Yritysyhteistyö

Everstin linnasta Rakkauden kahvilaan

Loviisa, Lovisa, kirkkoineen ja puutaloineen kuvattuna seinämaalaukseen.

Kaupallinen yhteistyö – Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma

Toinen päivämme tutkimassa Loviisan taloja jäi lyhyeksi, mutta se oli antoisa. Aurinko paistoi, kaupunki oli täynnä ihmisiä ja päivässä oli paljon mukavia kohtaamisia.

Sunnuntaina 26.8. nautimme ystäväni Marjan kanssa hyvän aamupalan majapaikassamme Ulrikanhovissa ennen lähtöä tutustumaan Loviisan Wanhat Talot -kohteisiin.

Herkkujen puistosta chilituotteita tuliaisiksi

Meidän piti ottaa mukaan matkatavaramme ja niille piti ensin löytää väliaikainen säilytyspaikka. Se olisikin ollut pulma, mutta ratkaisuna oli jättää ne blogiystäväni Märthan ja hänen puolisonsa Berntin autoon. Heillä oli myyntipiste Herkkujen puistossa Karlskronabulevardilla ja auto oli siinä lähellä.

Märtha kirjoittaa OrdOdlaren-blogia ja olemme tavanneet ensin verkossa kommentoinnin merkeissä.

Puistossa oli paikallisia ruokatuottajia ja käsityöläisiä myymässä tuotteitaan molempina päivinä. Märtha ja Bernt myivät omaa tuotantoaan olevia Baccatum´sin chilillä maustettuja hilloja, hyytelöitä ja kastikkeita.

Marja Luttinen-Kuisma maistelee chilillä terästettyjä hilloja ja hyyteloitä. Märtha Vesterback ja Bernt Olin seuraavat tuotteidensa saamaa vastaanottoa.

Kaupunginjohtajan kivitalo

Tuliaisin varustautuneina, mutta tavaramme säilytykseen saaneina jatkoimme kohti ensimmäistä talokohdettamme Laivurinkujalla, jonne oli jonkin verran kävelymatkaa.

Kyseessä ei ollutkaan nyt puutalo, vaan vuonna 1901 rakennettu kivinen jugendtalo nimeltään Everstin linna. Se on saanut nimensä laivanvarustajan ja jääkärieverstiluutnantti Ragnar Nordströmin mukaan. Hän osti rakennuksen aikoinaan kodiksi itselleen ja perheelleen.

Talo eli lähes Ruususen unta useita vuosikymmeniä, kunnes Loviisan uusi kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom hankki isänäidinisän talon haltuunsa viime vuonna.

Linnassa on nyt meneillään mittava peruskorjaus, jota kävijät pääsivät katsomaan. Yleisön kulkureitti oli hyvin ohjattu ja paikalla oli oppaita kertomassa talon vaiheista ja korjauksista.

Everstin linnan katto kiiltelee ja uusi pinta komeilee auringossa.

Musiikillisesta annista huolehti Arno Kantola, joka soitti talon vanhaa flyygeliä. Lisäksi oli myös ikkunoiden, ovien ja paneeleiden kunnostusnäytöksiä.

Talon lasimaalauksia korjaava Liisa Heimo-Elonen porvoolaisesta X-Glass Oy:stä oli myös esittelemässä työtään, jossa välineinä ovat muun muassa pumpulipuikot ja tislattu vesi.

Talosta tulee upea, kunhan kaikki sisustustyöt saadaan tehtyä. Nyt esillä olivat paljaat pinnat ja siellä täällä nähtävillä myös lukuisia tapettikerroksia. Pariin seinään oli upotettu kassakaappi.

Paikkakin on hulppea merenrantatontti; talon edustalla aukeaa Loviisanlahti. Ensi kesänä kaupunginjohtaja päässee vaikka nauttimaan aamukahvit parvekkeelta.

Everstin linnan seinissä on ehtinyt olla monta tapettikerrosta vuosikymmenten saatossa.

Dunderfeltin talosta Villa Hannaan

Everstin linnasta suuntasimme kaupungin suuntaan. Matkalla oli monia pihakirppiksiä. Niiden anteihin ehdimme tutustua valitettavan hätäisesti, mutta yhden seinäkellon tulin ostaneeksi. Jos olisi tarvetta kamelin hätistelyyn, niin siihenkin tarkoitettu väline olisi ollut myynnissä.

Poikkesimme myös Dunderfeltin talossa Puutarhakadulla. Talon historia ulottuu 1700-luvulle. Talosta jäivät mieleen värikkäät tapetit ja matot sekä kirjojen ja maalausten peittämät seinät.

Kävimme vielä vaaleasävyisessä Villa Hannassa, jolla myös on historiaa aina 1700-luvulle.

Villa Engelissä Rakkauden kahvila

Yhtenä kohteenamme oli Itäisellä Harjukadulla oleva Villa Engel, kauniin siniseksi maalattu vuonna 1912 rakennettu jugendhirsitalo. Isäntäväki on remontoinut talon kuorien esiin alkuperäiset lautalattiat ja helmipaneelit. Isokuvioiset tapetit, kristallikruunut ja vaaleat kalusteet muodostavat näyttävän kokonaisuuden. Talon isäntä esitteli meille ystävällisesti myös yläkerran, vaikka se ei ollut yleisölle avoinna.

Villa Engelin pihalla toimi Rakkauden kahvila.

Villa Engelin emännän ja hänen ystävänsä tekemät leivonnaiset kävivät kaupaksi.

Pihalla toimi Rakkauden kahvila, jossa oli tarjolla Villa Engelissä valmistettuja suolaisia ja makeita leivonnaisia sitruuna-lakritsapalloista puolukkaleipään ja pekaanikakusta omena-toscapiiraaseen sekä kylmiä ja kuumia juomia. Väkeä riitti pihan pikku pöydissä.

Paljon oli kävijöitä sisälläkin ja valokuvaaminen oli hankalaa kuten monessa muussakin talossa.

Bellan lounaalta kotimatkalle

Haimme matkatavaramme Märthan ja Berntin hoivista ja suuntasimme lounaalle Bellaan. Se on linja-autoaseman rakennuksessa toimiva kasvisravintola. Marja nautti brunssin ja minä Talon BBQ Seitania. Yritimme mennä Bellaan jo lauantaina, mutta siellä oli kadulle asti ulottuva jono.

Bellan toisen ravintolasalin yhtä seinää koristaa Senni Koskenvesan kaunis maalaus.

Aterian jälkeen oli vuorossa kotimatka bussilla Helsingin kautta Turkuun.

Olisimme viihtyneet Loviisassa pitempäänkin. Monta taloa jäi tutkimatta ja muun muassa Loviisan Kappeli ja Bongan linna käymättä puhumattakaan kaikista kirppareista ja myyjäisistä, joita olisi ollut tarjolla.

Myös kauempana olevat kohteet Ruotsinpyhtäällä ja Pernajassa jäivät käymättä ajanpuutteen ja huonojen kulkuyhteyksien vuoksi.

Päivystävä loviisalainenkin jäi jututtamatta, mutta puhuimme monien taloaan esittelevien sekä kirppis- ja kahvilamyyjien ynnä muiden kävijöiden kanssa.

Ennätysmäärä kävijöitä

Loviisan Wanhat Talot/Lovisa Historiska Hus -tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2005. Kävijöitä on viikonlopun aikana ollut noin 15 000–20 000 eli enemmän kuin kaupungissa on asukkaita. Tämä vuosi onnistui yli odotusten kävijämäärän ja myytyjen rannekkeiden suhteen.

Tunnelma Loviisassa oli kotoisa ja ystävällinen. Huomaa kyllä, että koko kaupunki on asialla hyvässä yhteishengessä. Pihakirppikset ja -kahvilat olivat oivallinen ja kävijöitä palveleva ja ilahduttava lisä. Tietoa tapahtumasta oli tarjolla hyvin niin Instagrammissa, Facebookissa, julkaisussa, verkkosivuilla kuin kartoissa.

Jos jotain voisi toivoa, niin pari muuta bussia kuljettamaan talojen katselijoita nyt liikennöineen museobussin lisäksi sekä matkatavarasäilytys; sellaista emme onnistuneet löytämään muualta kuin ystäviemme auton takaluukusta. Muutama lisävessakin olisi voinut olla tarpeen käytössä olleiden lisäksi.

Ensi vuonna tapahtuma järjestetään viikkoa myöhemmin eli 29.–30.8.2020.

VIP-bloggari kiittää ja kumartaa.

Normaali
Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma

Kylässä Loviisassa

Kaupallinen yhteistyö – Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma

Iso LWT-merkki opasti avoimiin taloihin.

Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma lauantaina ja sunnuntaina 25.–26.8.2019 oli varsinainen runsaudensarvi. Ohjelmaa ja tekemistä riitti koko viikonlopuksi niin, että piti vain valita parhaat päältä.  

Tapahtuman aikana Loviisassa oli avoinna 31 talokohdetta Vanhasta viinatornista Pitkänpöydän taloon ja Nikkarin torpasta Everstin linnaan.

Olen ollut kerran aikaisemmin LWT-tapahtumassa ja suunnittelin ystävälleni Marjalle ja minulle reitityksen talojen sijainnin mukaan. Liikuimme kävellen, joten etäisyydet piti ottaa huomioon. Apuna meillä oli tapahtuman kartta, johon oli merkitty talokohteet. Lisätietoja oli hyvin tapahtumalehdessä ja verkkosivuilla.

Villa Limpusta Garduelikseen

Majapaikkamme oli Ulrikanhovissa Kuhlefeltinkadulla, Loviisan linnoituksesta eteenpäin Ulrikan alueella. Lauantaina kävimme ensin läpi Garnisonin alueen talot, kohteet 1–6.

Väkeä oli liikkeellä heti aamukymmeneltä. Pihoilla oli kirppiksiä ja pop-up-kahviloita. Tarjolla olisi ollut muun muassa vanha Remington-kirjoituskone ja iso ja käyttämätön pellavaliina; kovetin sydämeni ja pidin lompakkoni kiinni.

Kaikkea vanhaa oli kannettu pihakirppiksille myyntiin. Etualalla pari koukkua. joilla on kuulemma kannettu kahvisäkkejä.

Tämä kirjottu taulu erään talon eteisessä kuvastaa Loviiisan henkeä.

Jo ensimmäisissä taloissa tuli sellainen olo, että olemme tulleet kyläilemään. On kuin koko Loviisa olisi kutsunut vierailulle vanhoista rakennuksista ja sisustuksista kiinnostuneet ulkopaikkakuntalaiset. Varmaan mukana oli myös oman kaupungin väkeä, nyt kun oli jälleen mahdollisuus käydä katsomassa, millaisia koteja muilla on.

Osa taloista oli meille tuttuja edellisestä käynnistä. Kuninkaanlampi oli yhtä kaunis kuin ennenkin niin talon kuin puutarhankin osalta. Kahvilassa olisi ollut mahdollisuus nauttia juomista ja leivonnaisista, mutta säästimme tauon myöhempään.

Pihagalleriassa oli esillä Tarja Heikkilän risutöitä ja tekijäkin oli paikalla viimeistelemässä näyttelynsä esillepanoa.

Tarja Heikkilan Risun taipuva taika -näyttely oli esillä Kuninkaanlammen pihagalleriassa.

Talon puutarha rajoittuu tummavetiseen Kuninkaan lampeen, joka on syntynyt Kaarle Kustaan aikaisten linnoitustöiden ohessa 1700-luvulla.

Villa Limpussa oli myynnissä, kuinkas muuten, isännän leipomia limppuja. Pikantteina aineksina ovat appelsiinimehu ja kaljamaltaat. Ohje löytyy taloesittelystä.

Vuonna 1920 rakennetun talon maalaisromanttisesta sisustuksesta jäi erityisesti mieleen muumimukikokoelma. Niin, voihan ne laittaa esillekin; meillä on ihan suotta piilossa kaapinoven takana.

Värikäs muumimukikokoelma on esillä keittiössä.

Vanha Viinatorni oli yhtä originelli kuin aikaisemminkin, mutta muutoksiakin on tapahtunut. Talon omistanut taiteilija Kai Nissinen maalailee nykyisin pilvenreunalla, ja talon on perinyt tyttären pojan 4-vuotias Minttu. Hänen vanhempansa pystyttävät talon torniin pysyvän muistonäyttelyn Kai-vaarin kunniaksi.

Vanhassa Viinatorni -rakennuksessa on toiminut aikoinaan viinatehdas. Sittemmin se on ollut taiteilijan ateljee ja koti.

Huset vid ån eli Talo joen varrella saattaa olla peräisin jo 1700-luvulta. Siellä oli komea vihreä kaakeliuuni ja vahvoja värejä tapeteista lattiapintoihin.

Talon emäntä on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa. Talon kuusitoista-askelmaisten sisärappusten takalautoihin hän on maalannut nelihenkisen perheensä lempikirjojen selät, muun muassa Sinuhe Egyptiläistä, Harry Potteria ja Ronja Ryövärintytärtä.

Talon ulkorakennus vaikuttaa täydelliseltä miesluolalta, mutta siellä kuulemma puuhailee myös emäntä tekemässä tiffanytöitä. Pihan koristeena oli kaunis kasvihuone karjalanneitoineen ja kurkkuineen.

Kirjalliset portaat tai romaanirappuset. Talon emännän taidonnäyte.

Kakkosasuntona toimivaa Nikkarintorppaa remontoidaan kiireettä. Sielläkin oli komea kaakeliuuni. Talvella on valmistunut lasiverannan laajennus.

Gardueliksessa oli kauniit tapetit ja rautasänky, sinisävyisiä kaikki. Talon emäntä korostaa, että talon lisäksi on suojeltava myös pihan vanhoja kasveja ja pieneliöstöä.

Gardueliksen kaunista pihapiiriä. Täälläkin oli kirpputori monine kauniine tekstiileineen ja astioineen.

Välitankkauksia ja lounastauko

Kotikahvilat olivat tervetulleita virkistyspaikkoja, sillä välillä piti päästä hetkeksi istumaan ja lepuuttamaan jalkoja. Garnisoninkadun yhden talon pihalla nautimme teetä ja tonnikalapiirakkaa. Meitä ja muita asiakkaita palveli koko talon väki nuoriso mukaan luettuna. Piha oli rauhallinen istuskelupaikka, koska se ei ollut talokohteena.

Lounastimme Locale-ravintolassa Mannerheimintiellä. Onnistuimme saamaan kahden hengen pöydän täydestä salista. Päivän kala, kirjolohi, seuranaan kanttarellignocchit sekä kanankoipi salaatin kanssa katosivat nopeasti vatsoihin viinin ja oluen ryydittämänä.

Oma koti kullan kallis

Tori oli täynnä kauppiaita ja väkeä, mutta jatkoimme päämäärätietoisesti loppupäivän kohteiden suuntaan Mannerheimintien toisella puolella. Olihan meidän nähtävä Suomen kolmanneksi kauneimmaksi kodiksi viime vuonna valittu Lilla Ljuva, jonka omistajatar on Loviisan Wanhat Talot ry:n puheenjohtaja Nina Wiklund.

Nina on viidessä vuodessa kunnostanut ja sisustanut vuonna 1902 rakennetun kotinsa vähitellen ja ihan omaan tyyliinsä. Kylpyhuoneessa on tietysti leijonantassuamme, kristallikruunu ja viherkasveja, ovi on päällystetty vanhoilla kirjan sivuilla ja kiiltokuvilla decoupage-tekniikalla ja olohuoneen seinässä on kokoelma kehystettyjä eroottisia postikortteja. Emäntä on maalannut keittiön lattian ruudulliseksi ja pieniä virkattuja mattoja on siellä täällä.

Lilla Ljuva tulee sanonnasta Hem ljuva hem eli Oma koti kullan kallis.

Lilla Ljuvan tunnelmallinen olohuone.

Kylpyhuoneenkin ovi kukkii. On siinä ollut liimaamista!

Vähäpukeiset keimailijat koristavat olohuoneen seinää.

Villat Linnea, Elma ja Armas

Villa Linneassa on hirsiseinää ja näyttäviä tapetteja, maalaisromanttista tyyliä, kaakeliuuni ja yläkerrassa lasten oma maailma kiipeilyseinineen ja prinsessakatoksineen. Talon esittelysivulta löytyy myös emännän luomuliisterin ohje.

Villa Elman vanhin osa on rakennettu jo 1800-luvulla. Talo on ehtinyt toimia myös vuokrakasarmina. Tyyli on maalaisromanttista kauniine tapetteineen ja kaakeliuuneineen. Sisältä löytyy myös vanha ulkoseinä ja monia kivoja yksityiskohtia.

Tämän ovikoristeen emäntä löysi Loviisan joulumarkkinoilta.

Villa Armas jäi päivän viimeiseksi kohteeksemme. Ihastelimme emännän työhuonetta ja esillä olevia käsitöitä, muun muassa upeita tilkkutöitä. Marja löysi korista myynnissä olevat villasukat ja lapaset. Hän kehui tekijän täydellistä värisilmää.

Tilkkutöitä oli laitettu esille yläkerran makuuhuoneen sängylle.

Tapasimme ulkona kirpputoria pitävän emännän, jolla on myös floristin koulutus. Pihakin oli kaunis kärhöineen ja katettuine oleskelutiloineen.

Kelpaa täällä viettää kesäpäivää.

Ilta terassilla – huopia ja kuumia juomia

Vaikka jalat olivat väsyneet, jatkoimme matkaa kohti Loviisanlahden Rantatietä. Päädyimme edellisestä käyntikerrastamme tuttuun paikkaan, Ölvin-ravintolan terassille.

Illan jo viilentyessä nautimme teetä ja rommitoteja. Otimme käyttöön tarjolla olevia huopia ja Marja laittoi uudet villasukat jalkaansa. Seuraksemme saimme loviisalaisen vanhemman pariskunnan, rouva on 85-vuotias ja herra parikymmentä vuotta nuorempi. Yhdeksältä soiton aloitti Hans Murobacka ja Ratsupoliisit. Musiikki ja juttelu siivittivät illan aiottua pidemmäksi.

Kävelimme jo pimentyneessä illassa seuralaistemme neuvomaa reittiä eli kävelytietä Loviisanlahden rantamilla. Loppumatkasta kuljimme Loviisan linnoitusten ohi, mikä oli hivenen aavemaista. Selvisimme urheasti Ulrikanhoviin ja sen kutsuviin vuoteisiin.

Loviisan Wanhat Talot -juttu jatkuu seuraavassa postauksessa.

 

Normaali
Matkakertomus

Hilpeitä ja hämmentäviä hetkiä Jerseyssä

Yksi matkojen viehätyksestä ovat erilaiset kohtaamiset. Ne voivat olla ohikiitäviä, sanattomia, ehkä vain katseita tai hymyjä, mutta jostain syystä mieliinjääviä. Kerron tässä kahdesta tapauksesta viimesyksyiseltä Jerseyn matkaltani.

Tätä katua pitkin kuljin lukuisia kertoja kuukauden olekeluni aikana; bussipysäkille ja takaisin.

Route Orange oli kielikurssimatkani kotikatu.

Kävelin majapaikastani Route Orange -katua pitkin kohti bussipysäkkiä sunnuntaisena aamupäivänä. Kuulin moottoripyörän ääntä ja vastaani ajoi yksi, kaksi, monta menopeliä.

Sadan harrikan ohiajo

Vastaani tuli arviolta noin 100 Harley-Davidsonia. En tosin tullut laskeneeksi moottoripyöriä, mutta letka oli pitkä. Osalla istui joku takapenkillä, useimmiten nainen.

Kuljettajat ja kyytiläiset näyttivät pääosin entisiltä nuorilta. Heissä oli hippimäistä rentoutta. Olin kuin yhden naisen vastaanottokomitea muutoin hiljaisella kadulla. Teki mieleni vilkuttaa heille ja niin teinkin. Moni vilkutti takaisin hilpeästi ja hymyillen.

Kohtaaminen oli jotenkin riemastuttava ja tulin siitä hyvälle tuulelle. Minä olin matkalla omaan kohteeseeni, heillä oli menossa The Jersey HOGS Around the Rock -kokoontuminen, kuten nyt sain selville googlaamalla. Kyseessä oli joka toinen vuosi järjestettävä viikonlopun pituinen moottoripyörätapahtuma. Tästä videosta pääsee tunnelmaan.

HOG tarkoittaa Harley Owners Group -ryhmää (H.O.G). Se on organisaatio, jonka Harley-Davidson perusti merkkinsä moottoripyörän omistajille vuonna 1983. Nykyisin se on maailman suurin valmistajan organisoima moottoripyöräorganisaatio ja ryhmään kuuluu yli 1 200 000 jäsentä.

Jersey sai oman The Jersey Chapter of H.O.G. -yhdistyksensä vuonna 1999.

En ole tainnut koskaan olla moottoripyörän kyydissä, enkä enää uskaltaisikaan kokeilla vauhdin hurmaa kaksipyöräisen päällä. Siitä huolimatta jokin tuossa harrastuksessa viehättää. Ehkä vapauden ja vauhdin illuusio?

Kuva steven underhill Pixabaystä.

Mehän olemme tavanneet jo aikaisemmin?

Toinen mieleeni jäänyt kohtaaminen sattui, kun kävin ostamassa eräänä lauantaina lipun Jersey Opera Housen opastettuun teatterikierrokseen, ”behind the scenes”. Tutustumiseen oli paketoitu iltapäivätee; Theatre Tour and Afternoon Tea.

Lipputoimistossa oli kaksi palvelutiskiä henkilökuntineen, kaksi naista, joista molemmat olivat vapaina. Valitsin nuoremman näköisen ja juttelin hänen kanssaan muun muassa tulevasta Jersey Festival of Words 2018 -tapahtumasta ja kerroin myös olevani matkabloggaaja.

Vanhempi nainen kysyi yllättäen, että olenko Suomesta ‒ en ollut maininnut asiaa ollenkaan. Hämmästelin, kuinka hän tietää kansallisuuteni. Hän kertoi auttaneensa minua löytämään edellisenä viikonloppuna Jersey Beer & Sider -festivaaleille ja jutelleen kanssani.

En ollut tunnistanut häntä, koska hän oli tuolloin kadulla tavatessamme mies pukeutuneena mustiin farkkuihin ja takkiin. Tosin laitoin merkille pikkurillin punaisen kynsilakan. Tutkin kadulla karttaa ja hän opasti minut ystävällisesti festivaalialueelle; oikaisimme erään parkkihallin läpi.

Nyt hänellä oli pukeutunut naiseksi: pitkät hiukset, meikkiä, silmälasit, paitapusero, helmet  (ja ehkä puolihame; sitä en nähnyt, mutta olisi sopinut tyyliin). No, toinnuin jotenkin tilanteesta ja sanoin muistavani hänet.

En sitten tiedä, pukeutuuko hän naisten vaatteisiin vain töissä vai mielialan mukaan. Eikä siinä mitään, mutta hiukan hämmennyin, kun en ensin tunnistanut häntä.

Kuvastakin näkee, että päivä oli sateinen, joten kiertely oopperan kulisseissa ja iltapäivän teehetki oli mainiota ajanvietettä.

 

Normaali
Luonto, Matkakertomus, Matkakohde

Kuvauksellista luontoa Mathildedalissa

Kuva: Risto Savolainen.

Ryhmä luonnonvalokuvaajia tutustui Teijon kansallispuiston maisemiin ja Mathildedalin kylän palveluihin. Moni meistä lupasi itselleen palata alueelle paremmalla ajalla.

Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat ry ja retkivastaava Jaana Kotamäki olivat valinneet tämänvuotiseksi kohteeksi Teijon kansallispuiston. Yhdistys tekee perinteisesti keväällä viikonloppuretken johonkin kuvaukselliseen paikkaan. Viime vuonna kävimme Kökarissa.

Kylänraiteilla ja luontoreiteillä

Teimme retkemme toukokuun toisena viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin. Majoituksemme oli Matildan, ruotsiksi Mathildedalin kylässä. Käytän jatkossa ruotsinkielistä nimitystä, koska se näyttää olevan enemmän käytössä.

Kylä sijaitsee Salon kaupungin Perniössä, Halikonlahden itärannalla ja Teijon kansallispuiston länsipuolella.

Mathildedal tarjoaa paitsi vireän ja viehättävän maalaisidyllin, myös luontoa kansallispuistoineen, merenrantoineen ja järvineen. Valinnanvaraa löytyi siis kuvaajillemme, joita oli tällä kertaa pieni joukko; Jaanan lisäksi viisi yhdistyksen jäsentä.

Kohde oli meille sikäli oivallinen, että se tarjosi niin luontoa kuin urbaanimpia kuvaus- ja tutustumiskohteita. Minä kuljin enimmäkseen kylällä tutustuen Mathildedalin tarjontaan ja yrittäjiin puoteineen ja muut viisi suuntasivat järvi- ja suomaisemiin Sahajärvelle ja Matildanjärvelle.

Teijon kansallispuistossa on luontoreitistöä yhteensä 50 kilometriä. Siellä on myös tauko- ja tulentekopaikkoja, keittokatoksia ja laavuja, kuivakäymälöitä, vuokrattavia eräkämppiä ja vuokrasauna, tentsile- eli puumajoitusta, matkailuvaunualue sekä kanoottien ja soutuveneiden vuokrausta.

Kylänraitilla saattoi ihastella vanhoja, kunnostettuja taloja hyvinhoidettuine pihapiireineen. Joukossa oli muutama tyyliin sopiva uudempikin rakennus.

Majapaikkoja, ravintoloita ja putiikkeja

Tässä rakennuksessa voi vaikka järjestää juhlat.

Alakerrassa on Hotel & Café Mathildedalin vastaanotto, kahvila ja myymälä, yläkerrassa hotellihuoneita.

Hotel & Café Mathildedalin kahvila toimi myös mymälänä moniine paikallisine tuotteineen. Takaosasta löytyi kyläyhdistyksen kirjahylly, josta saattoi ostaa käytettyjä kirjoja.

Majoituimme Hotel & Café Mathildedalissa, joka sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla ruukkitehtaiden alueella. Vähän rapistuneen näköisen rakennuksen toisessa kerroksessa on kauniisti sisustettuja hotellihuoneita. Alakerran kahvila toimii myös hotellin vastaanottona, lahjatavaramyymälänä ja ruokailupaikkana.

Samassa rakennuksessa on vielä Ravintola Ruukin Krouvi, jossa nautimme ensimmäisen päivän lounaan. Rannalla on Mathildan Marina, jonka ravintolassa söimme yhden illallisen.

Lähellä on myös muutama mielenkiintoinen myymälä, joiden valikoimissa on muun muassa alpakanvillatuotteita, lasten ja naisten asusteita, kudottuja käsitöitä sekä vanhaa tavaraa. Näistä voit lukea lisää täällä.

Vierasvenesatamassa oli vain muutama alus, mutta voi vain kuvitella paikan pursuavan ihmisiä ja veneitä, kun lomakausi alkaa.

Tyyni ilta sai purjeveneet kuvastumaan veteen.

Kylän olohuone Terho

Kylän olohuoneeksi kutsuttu Terho-ravintola ruokki meidät lankkupitsoin ja kyläpanimon oluin. Viihdyin siellä molempina iltoina. Paikassa oli mukavaa englantilaisen pubin tunnelmaa.

Terhossa oli myös laaja terassialue takapihalla, Beer Garden. Nyt toukokuun illat olivat viileitä, joten asiakkaat nauttivat enimmäkseen sisätilojen lämmöstä sekä isosta näytöstä, josta saattoi seurata jääkiekon MM-kisoja.

Kävin tutustumassa myös PetriS Chocolate Room -kahvilaan, joka sijaitsee vanhassa kyläkoulussa. Haudetettu tee ja juustokakku maistuivat hyviltä kävelyretken jälkeen.

Kaksoisvalotuskuvia ja puunhalaajia

Metsää järven rannalla. Kuva: Hannele Putus.

Risto Savolainen on löytänyt jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Kuva: Hannele Putus.

Sillä välin, kun minä astelin pitkin kylänraittia, muu seurue kulki vaelluskengissään ja valokuvausvarusteissaan järvenrantoja. Yksi ryhmän jäsenistä oli jo aikaisemmin tutustunut alueeseen kuvausreissuillaan, joten hän toimi oppaana muille.

Ympäristö, seura tai mikä lie innoitti kuvaajia kokeilemaan kaksoisvalotuskuvia, joissa on nimen mukaisesti kaksi kuvaa päällekkäin. Tulokset olivat hyvinkin taiteellisen näköisiä. Kaikissa kameroissa ei ole tätä kuvausmahdollisuutta.

Otoksiin tallentui muun muassa puita halaavia kuvaajakavereita, monelle mieluinen vesi eri ilmenemismuodoissaan puroissa, lammissa, järvissä sekä metsä toukokuisessa, tuoreen keväisessä asussaan.

Kuvia kuulemma kertyi kameroihin melkoinen määrä; yhdelle retkeläiselle jopa tuhat kuvaa. Niitä hän tosin on karsinut kovalla kädellä jättäen vain kymmenesosan. Ne ilmentävät hänen mukaansa parhaiten retken tunnelmaa.

Parasta kevätretkessämme oli osallistujien mukaan upea luonto, itselle tuntemattomien reittien ja maisemien kokeminen, kaunis Mathildedalin ympäristö ja mukava ‒ jo niin tutuksi tullut ‒ seura.

Monenlaista siellä opittiinkin kaksoisvalotuksen löytymisestä omasta kamerasta siihen, että ainakin jotkut osaavat ajaa pyörällä pitkospuita pitkin. Yksi kulkija havaitsi, ettei pikkusen parempi kunto ja lihasvoimat yhtään haittaisi. Hän lupasikin itselleen, että ensi kevään reissulle lähtee mukaan matkaan 10 kiloa vähemmän.

Kaksoisvalotuskuvalla saa aikaan mystistä tunnelmaa. Kuva: Risto Savolainen.

Vesi on aina mielenkiintoinen elementti. Kuva: Hannele Putus.

Sinne mennään uudestaan

Retkeläisemme panivat merkille saamamme hyvän palvelun erityisesti niin Terhossa kuin hotellissamme.

Nyt päästiin hiukan alueen makuun, mutta jouduimme lähtemään kylästä aikaisin aamulla äitienpäivämenojen takia. Yksi retkeläinen suunnitteli paluuta Mathildedalin maisemiin vaimon kanssa, toinen ainakin koiransa kanssa ilahtuneena siitä, että Terhoon olivat myös nelijalkaiset tervetulleita.

Mathildedal jätti hyvän jälkimaun.

Hotel & Café Mathildedalissa aamiainen oli koottu valmiiksi lautaselle.

Kahvila oli koristeltu liinoin ja ruusuin äitienpäivän kunniaksi.

Normaali
Luonto, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma

Mainio Mathildedal ‒ kyläidylliä ja avaraa luontoa

Vietin toukokuisen viikonlopun luonnonvalokuvaajien retkellä Mathildedalissa. Se on viehättävä paikka, jossa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Mathildedal on ollut pieni yhdyskunta entisen rautaruukin ympäristössä. Muut Teijon ruukkikylistä ovat Mutainen, Kirjakkala ja Teijo.

Mathildedal sijaitsee Salon kaupungin Perniössä, Halikonlahden itärannalla ja Teijon kansallispuiston länsipuolella. Matkaa Mathildedaliin kertyy Salosta noin 25, Turusta 85, Helsingistä 145 ja Tampereelta 205 kilometriä.

Hipsterikylässä 130 asukasta ja 40 alpakkaa

Mathildedalissa on vakituisia asukkaita vain noin 130, mutta kesäisin väkiluku moninkertaistuu kesäasukkaiden myötä. Kylä on noussut viime aikoina suosituksi virkistyskohteeksi muun muassa median nostattamana.

Helsingin Sanomien viimevuotisessa jutussa paikkaa kutsuttiin Suomen hipstereimmäksi kyläksi (HS 15.7.2018). Monet ovat muuttaneet sinne rauhallisemman elämänmuodon toivossa ja perustaneet yrityksiä.

Mathildedalista löytyy muun muassa panimo, leipomo, suklaapuoti, majoituspaikkoja ja juhlatiloja, kutomo ja mukavia pikkuliikkeitä. Kylän persoonallisuutta lisää alpakkatila asukkeineen, joita kylästä löytyy kaikkiaan 40.

Omaleimaisia pikkupuoteja

Ruukkirakennuksissa toimii muutamia puoteja. Antiikkiliike Huldan Puodissa on vanhaa tavaraa astioista huonekaluihin. Löysin puoli tusinaa matalaa ja syvää lautasta englantilaista sinivalkoista posliinia, johon olen mieltynyt. Ne lähtivät matkaani.

Second Chance -putiikin valikoimissa on naisten ja lasten vaatteita omasta, kotimaisesta tuotannosta, asusteita, vuodevaatteita sekä ranskalaista luonnonkosmetiikkaa. Vuonna 2008 alkunsa saaneen yrityksen lähtökohtana ovat eettiset, ekologiset ja pehmeät arvot.

Ruukin Kutomossa on tarjolla muun muassa huiveja, shaaleja, räsymattoja ja pellavapyyhkeitä sekä keramiikkaa.

Ruukin Kehräämössä ja Puodissa oli tarjolla paljon tuotteita alpakanvillasta, muun muassa sukkia, huiveja, puseroita sekä alpakanvillatäytteisiä täkkejä.

Perun ja Chilen rajavuoristosta Andeilta kotoisin olevat alpakat ovat sukua kamelille ja laamalle. Ne ovat ensisijaisesti villantuottajaeläimiä. Niiden villa on eräs maailman hienoimmista ja harvinaisimmista kuiduista.

Eläimiin pääsi tutustuman rakennuksen takana olevassa aitauksessa. Sympaattisen näköisiä alpakoita oli eri väreissä valkoisesta tummanruskeaan. Lisää alpakoita on isommalla laitumella muutaman sadan metrin päässä.

Kahvia, suklaata, olutta ja leipää

Kylänraitilla, Matildan Puistotiellä sijaitsevaan Terho-ravintolaan on helppo tulla. Sitä kutsutaan kylän olohuoneeksi ja se muistuttaakin englantilaisia pubeja. Siellä voi viettää iltaa karaoken ja elävän musiikin merkeissä.

Terho ruokkii asiakkaansa salaateilla ja lankkupitsoilla ja juomaksi on tarjolla muun muassa oman kylän käsityöläispanimon oluita, kuten Mathildaa, Teijoa ja La Meriä.

Terhon yhteydessä toimii myös vuonna 2015 toimintansa aloittanut kyläpaahtimo, josta voi ostaa tuliaiset mukaan. Raakakahvi tulee paahtimolle pääosin Väli- ja Etelä-Amerikasta sekä Afrikasta joko pientiloilta tai monien viljelijöiden muodostamilta yhteisöiltä.

Kävin tutustumassa myös PetriS Chocolate Room -kahvilaan. Se sijaitsee entisessä kansakoulurakennuksessa. Siellä on myös leipomo, lounaspaikka ja muun muassa suklaa- ja konditoriatuotteiden myymälä. Vähintään kymmenen hengen ryhmät pääsevät tutustumaan tilauksesta suklaan valmistamiseen.

Sain tutustua myös yrityksen B & B-huoneisiin, joiden sisustus oli vaalea ja kutsuva. Tarjolla on kuusi huonetta. Aamiaisella tarjotaan paikallisia tuotteita ja oman puutarhan antimia.

Kylässä on myös oma leipomo, joka pääsee kesällä 2019 uusiin tiloihin Mathildedalin ruukinkartanoon. Siellä voi nauttia tuoreita leipomotuotteita, ruokaa kartanon salissa tai puutarhassa. Lauantaina on pizzapäivä. Mukaan voi ostaa juurileipää ja -pullaa ja muita elintarvikkeita.

Mathildedalin Kyläpanimo on kyläläisten perustama pienpanimo. Sen oluita voi ostaa kylältä mukaa Matildankartanon myymälästä sekä Mathildan Marinasta. Valikoimassa on perusoluiden lisäksi kausioluita. Aiemmin Terhon naapurissa toiminut Olutpuoti avautuu uuteen paikkaan kesän aikana.

Kuva: Mathildedalin Kyläpanimo.

Kesäteatterissa tankki täyteen

Kylässä toimii myös Mathildedalin kesäteatteri, joka esittää tänä vuonna näytelmää Tankki täyteen ‒ maallamuuttajat. Käsikirjoitus on Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen, ohjaajana on Teijo Eloranta.

Luvassa hulvatonta Tankki täyteen -huumoria ja menossa mukana tutut hahmot Sulo, Emmi, Juhana, Ulla ja tietysti konstaapeli Reinikainen. Vilénin huoltoasema on pakkolunastettu ja perhe suunnittelee kaupunkiin muuttamista. Tilanne muuttuu, kun Sulo tekee elämänsä suurimman heräteostoksen, maatilan.

Ensi-ilta on 12.7.2019 ja esityksiä on elokuun puoliväliin saakka.

Lisää henkilökuntaa ja olutta kesäksi

Kaikissa paikoissa palvelu oli ystävällistä ja yrittäjillä/myyjillä oli aikaa myös juttelemiseen ‒ siihen ryhdyn aina tilaisuuden tullen, utelias tai pikemminkin tiedonhaluinen kun olen.

Turun Sanomissa julkaistiin toukokuussa juttu Mathildedalissa, jossa yrittäjät kertoivat varautuneensa viime kesää paremmin matkailijoiden tuloon lisäämällä henkilökuntaa ja satsaamalla uusiin tiloihin. Olutkin pääsi loppumaan, mutta nyt ollaan hankkimassa suurempia varastoja.

Voisin hyvinkin käydä Mathildedalissa uudestaan, mutta valitsisin ajankohdan kuuman sesongin ja lomakauden ulkopuolella. Kesäkuun alku, elokuun loppu tai alkusyksy voisivat olla sopivia aikoja. Tai ehkä sitä voisi käydä kesäteatterissa ja sen jälkeen analyysioluella Terhossa.

Normaali
Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkakertomus, Matkakirja

Varovainen matkailija Mazzarella

Merete Mazzarella kirjoittaa Varovainen matkailija -kirjassaan risteilyistä ja matkoistaan Australiaan, mutta paljon myös eletystä elämästä.

Merete Mazzarella on kirjoittanut kirjan matkustamisesta, vaikka hän päätti diplomaattiperheen tyttärenä 15-vuotiaana, ettei haluaisi aikuisena matkustaa.

Merete Mazzarella toteaa: ”Tämä kirja käsittelee matkustamista, matkustamisen merkitystä, erilaisia tapoja matkustaa. Ennen muuta se käsittelee paluuta – ei pelkästään kotiin vaan myös muihin paikkoihin. – – Samalla matkustan myös ajassa, takaisin aikaisempiin elämänvaiheisiin, sellaisten ihmisten luokse joita ei enää ole.”

Amazonilta Australiaan

Kirjassaan Merete Mazzarella kertoo kokemuksistaan risteilymatkustajana norjalaisen varustamon Braemar-aluksessa. Toinen puoli kirjasta kertoo Australian matkoista.

Mazzarellalla on paljon kokemuksia risteilyistä ja ristiriitainen suhtautuminen niihin. Toisaalta risteilyt kiehtovat häntä, mutta toisaalta ne tympäisevät. Hän sanoo olevansa risteilyveteraani. Nyt hän kirjoittaa pääosin 14 päivän risteilystä Amazon-joella. Syynä juuri tämän risteilyn valintaan oli se, ettei hän ollut koskaan käynyt Etelä-Amerikassa.

Ensimmäinen Australian matka johtui siitä, että Mazzarellan miehelle tarjottiin kuuden viikon vierailijaprofessuuria Queenslandin yliopistossa. He asuivat Brisbanessa, mutta vierailivat myös Melbournessa ja Adelaidessa.

Ensimmäisen matkansa päätteeksi Mazzarellan mieleen tulee ajatus: ”Nyt minua mietityttää, miten surullista olisi, ellen enää ikinä saisi nähdä jakarandapuiden kukkivan.” Näin ei käy, sillä Mazzarella palaa Australiaan vielä kahdesti. Hän käy myös Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa.

Australiakin herättää ristiriitaisia tuntemuksia niin historiansa kuin nykyisyytensä vuoksi. Ja varovainen matkailija kun on, myös mantereen villi ja vaarallinen luonto huolestuttaa Mazzarellaa.

Matkoja ja elämää

Matkakokemusten lisäksi kirjailija ujuttaa sujuvasti mukaan muisteluksiaan sisäoppilaitosvuosistaan, vanhemmistaan ja aviomiehistään. Sellaistahan se on, elämä on matka ja matkat ovat elämää. Hän kirjoittaa myös matkustamisesta ja sen historiasta, lähtemisestä ja palaamisesta, kanssamatkustajista, risteilymatkan rutiineista sekä Australian historiasta ja nykypäivästä.

YK:n ilmastoraportti julkaistiin juuri ennen Mazzarellan kolmatta Australian matkaa. Hän päätyy toteamaan kirjan loppusanoissa: ”Ei, meidän ei tosiaan pitäisi enää lähteä risteilylle. Mutta niin paljon kuin lentäminen hävettääkin, en tiedä, miten pystyisin olemaan lentämättä.”

Minulla on paljon Merete Mazzarellan kirjoja. Kun Varovainen matkailija -kirja tuli kauppoihin alkuvuodesta, niin olihan matkabloggaajan se ostettava. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa monipolvisesti ja juoksuttaen tarinaa erilaisista aineksista.

Merete Mazzarella (s. 1945) on filosofian tohtori, suomenruotsalainen kirjailija ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita. Hän on julkaissut tieteellisten teosten lisäksi muistelmia, esseekokoelmia. kaksi romaania sekä kirjoittanut paljon kritiikkejä ja kolumneja.

”Matkalla oleminen on ennen muuta yritystä kuvitella aivan toisenlaisia elämiä.”

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija. Tammi. 2019.

Merete Mazzarella

Merete Mazzarella. Kuva: Cata Portin/Tammi.

 

Normaali
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma

Exlibristuristeina Italiassa

Kirjoittajavieras: Leena Mäki-Ketelä

Sinistä maisemaa Luinosta Lago Maggiorelle, Maggiorejärvelle.

Kansainvälinen exlibriskongressi Bodio Lomnagossa oli kahdelle suomalaisosallistujalle ikimuistoinen kokemus. Italialainen ruoka ja design, monipuoliset retket ja lämminhenkinen ilmapiiri saivat meidät viihtymään.

Italialaisen kulttuurin ystävä Leena sai houkuteltua Päivin ensimmäiselle Italian matkalleen.

Bodio Lomnagon kirjaston järjestämään kuudenteen kansainväliseen exlibriskilpailuun osallistui noin 300 taiteilijaa ympäri maailmaa. Kilpailun teemalla haluttiin juhlistaa Federico Fellinin ohjaamaa elokuvaa Ihana elämä (La dolce vita) vuodelta 1960.

Vain pienellä huomautuksella kerrottiin Exlibris Aboensis -lehdessä, että Italiassa olisi exlibrismeeting 12-13.5.2012, mutta sinne ei olisi mitään järjestettyä yhdistyksen puolesta. Otin Italiaan yhteyttä ja vastaanotto viestiini oli niin lämmin, että siitä alkoivat järjestelyni. Minusta luvattiin pitää hyvää huolta ja jopa hakea lentokentältä.

Eikä minun sitten lopulta tarvinnut yksin lähteäkään, kun Päivi Seppä-Lassila lupautui lähtemään matkaseurakseni.

Isäntämme Marco Franzetti lähetti meille ohjelma- ja retkitiedot sekä varasi majoituksen. Onko tämän parempaa tapaa matkustella, kun kaikki on järjestetty hienosti? Päivin idea oli, että majoittuisimme lentokenttähotelliin Helsinki-Vantaalla, koska lentomme oli aikaisin aamulla.

Olimme Milanon Malpesan kentällä noin kello 10 torstaiaamuna ja siellä meidän Marco jo odottikin. Ehdimme kätellä ja sitten jäimme odottamaan junalla saapuvaa vierasta. Pikkubussilla köröteltiin Bodio Lomnagoon.

Markkinointia ja vaihtoa

Exlibriskonferenssiin liittyvään kilpailuun osallistuneita töitä oli esillä Bodio Lomnagon kaupungintalossa.

Bodio Lomnago kuuluu Lombardiaan ja se sijaitsee noin 25 kilometrin päässä kentältä ja noin 35-45 kilometrin päässä Milanon keskustasta.

Majoituspaikkamme, pienehkö Hotel Montelago oli maaseudulla Comabbio-järven rannalla. Huoneemme oli maan tasalla ja pyysimme saada tuolit ja pöydän, jotta voisimme istuskella ulkona. Ensimmäinen retkemme alkoi jo klo 14.

Lauantaina meidät kuljetettiin pikkubussilla varsinaiseen kongressipaikkaan. Ravintolassa oli upeaa italialaista designia parhaimmillaan. Pöytiä ja tuoleja oli järjestetty ulos. Täysi säpinä käynnistyi heti.

Meidän ständimme, jossa ajattelimme markkinoida Exlibris Aboensiksen omaa kansainvälistä exlibriskonferenssia (FISAE) elokuussa Naantalissa, oli vielä vain ajatus. Vihdoin saimme pöydän ja pian myös Turun kongressitoimiston etukäteen lähettämän aineiston levitettyä pöydälle. Mukana oli myös kasseja, joita tarjosimme kaikille ympärillä pyöriville ja paikalle pysähtyneille. Kerroimme konferenssista ja Naantalista, Turusta ja Suomesta.

Jossain välissä sitten pääsin tekemään vaihtoja. On se uskomatonta, miten paljon osallistujilla oli exlibriksiä, pieniä grafiikan lehtiä, mukanaan. Miten upeita teoksia! Mukana oli niin keräilijöitä kuin taiteilijoita.

Pääperiaatehan on, että exlibriksiä vaihdetaan, jolloin rahaa ei tarvita. Maailmallahan liikkuu vain grafiikan lehtiä, eikä ollenkaan pieniä kirjaan liimattavia merkkejä.

Gaalaillallinen oli lauantaina. Tyypilliseen italialaiseen tapaan ateria lukuisine ruokalajeineen kesti monta tuntia.

Istumajärjestys oli vapaa. Saimme pöytäämme kiinalaisen keräilijän, shanghailaisen pariskunnan sekä turkkilaisia ja valkovenäläisiä taiteilijoita. Meillä oli hauskaa, kun puhuimme kokemuksistamme Italiassa, yritimme opetella toistemme kieltä jne. Kaikilla oli rento ote ja siksi illasta muodostui ikimuistoinen.

Korvaavaa ateriaa odotellut kala-allerginen taiteilija piirsi tuntojaan lautasliinaan illallisellamme.

Ennen erästä illallista nautittiin järven rannalle, ravintolan edustalle katetusta alkupala- ja kuohuviinitarjoilusta.

Retkiä rantakaupunkeihin

Varesen retki alkoi 1700-luvulla rakennetusta Palazzo Estensestä. Rakennuksessa sijaitsee myös Varesen kaupungintalo. Palatsia ympäröi upea ranskalainen puutarha.

Osallistuimme kaikkiin järjestettyihin retkiin:

  • Arcumeggia, Luino e Lago Maggiore. Taiteilijakylä, josta löytyi upeita maalauksia talojen ulkoseinistä. Kylässä asutaan vain kesäisin.
  • Varese: Palazzo Estense, Villa Mirabello, Church of St. Anthony Abbot. Upea linnamainen rakennus ihanine puutarhoineen.
  • Lake Maggiore by night. Yövalaistus oli hieno, mutta järven vesi oli niin likaista ja rojua täynnä. Rannan kahvilassa näimme italialaisen vanhan ajan vessan, jossa oli vain lattiassa reikä.
  • Villa Panza an Sacro Monte. Suuri italialainen puutarha ja vanhaa kylää.
  • Angera. Järvenrantakaupunki, upeaa rantabulevardia ja yhteinen ruokailuhetki paikallisessa herkkuravintolassa.
  • Santa Caterina del Sasso. Vuorenrinteeseen järven rannalle rakennettu munkkiluostari kirkkoineen. Pieni lämminhenkinen kirkko. Upeat maalaukset koristivat seiniä. Todella kaunis.
  • Sokerina pohjalla kävimme merenrantakaupunki Portofinossa. Bussi vaihtui pieneen laivaan ja rantauduimme ihanaan pieneen kylään. Isoja ja pieniä veneitä, värikkäitä taloja ja pieniä kujia. Portofino jäi mieleen kauneudellaan.

Santa Maria del Monte -kylän vanhoista rakennuksista pääsi ihailemaan maisemia.

Santa Maria del Monten kappelin kattomaalauksia.

Santa Caterina del Sasso -luostari on Maggiorejärven rannalla. Osa rakennuksesta on peräisin 1300-luvulta.

Portofino on postikorttimaisen kaunis kaupunki Italian Rivieralla, Ligurian hallinnollisella alueella. Siellä olisi viihtynyt pitempäänkin.

Milanossa italialaisella aikataululla

Näkymä Milanon tuomiokirkon katolta kirkon runsaisiin koristeisiin. Kirkon tornien lomitse näkyy Galleria Vittorio Emanuele II shoppailijoille.

Tuomiokirkon koristeellisia yksityiskohtia.

Milanon retkemme oli monella tavalla erikoinen. Lähtömme myöhästyi tunnilla, kun odotimme yhtä osallistujaa. Moottoritiellä Milanoon oli onnettomuus, jossa auton lasti oli syttynyt palamaan. Kaikki kaistat seisoivat ja ihmiset tulivat autoista ulos.

Duomon, Milanon tuomiokirkon, treffipaikalla yksi meistä eksyi ja häntä etsittiin. Aikataulumme siis heitti häränpyllyä, mutta Duomon ehdimme koluta kattoa myöten ja syödä terassiravintolassa.

Autoista aina kiinnostunut Leena iloitsi punaisen Ferrarin bongaamisesta.

Marco Polon matkat teemana vuonna 2019

Leenan Italia-rakkaus syveni hienon matkan ansiosta ja Päivikin suhtautui suopeasti saapasmaahan.

Italian matkat eivät voi olla muuta kuin hurmaavan ihania. Monenlaista tarinaa tästäkin matkasta on, mutta jokainen voi löytää oman tarinansa osallistumalla vastaavanlaiseen tapahtumaan.

Tänä vuonna exlibriskilpailu ja -konferenssi järjestetään 3.‒5.5.2019. Kilpailun aiheena on Marco Polon matkassa Silkkitiellä (In viaggio con Marco Polo sulle vie della seta). Paikkana samainen Bodio Lomnago. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. Tietoja saa Ex libris Bodio Lomnagon Facebook-sivuilta.

Normaali