Kulinarismia kreikkalaisittain Kalamatassa

Jatkan edellisessä postauksessa aloittamaani sarjaa kreikkalaisista makumuistoista viime vuoden toukokuulta. Tässä kerron ruoka- ja ravintolakokemuksista Kalamatasta, Peloponnesokselta, jossa vietin suurimman osan yli viikon pituisesta konferenssimatkastani.

Kalamata on noin 70 000 asukkaan kaupunki Peloponnesoksen niemimaalla tai ehkä pikemmin saaressa. Niemimaan kapean maayhteyden Kreikan mantereeseen katkaisee Korintin kanava. Peloponnesos on jaettu seitsemään maakuntaan ja kullakin alueella on omat erityispiirteensä. Yksi maakunnista on Messinia ja Kalamata on sen pääkaupunki ja tärkein satamakaupunki. Väkiluvultaan Kalamata on Patraksen jälkeen toiseksi suurin kaupunki Peloponnesoksessa. Rantaa löytyy kilometreittäin.

Ateenasta Kalamataan on matkaa 238 kilometriä, ajoaika on noin kaksi ja puoli tuntia. Kalamatasta löytyy myös lentokenttä.

Vakioitu aamupala

Majoituin Filoxenia Kalamata -konferenssihotellia vaatimattomammassa, lähistöllä sijainneessa Hotel Fotinissa. Erillisestä tilauksesta siellä saattoi nauttia aamupalan. Se oli joka päivä samanlainen: kahvia tai teetä, mehua, paahtoleipää ja muuta vaaleaa leipää, juustoa, keitettyjä kananmunia, marmeladia ja voita pienissä rasioissa sekä kakkupaloja.

Täälläkin toistui sama ilmiö kuin joissain italialaisten hotellien aamupalapöydissä: tuoreita kasviksia, kuten kurkkua, tomaattia tai salaatinlehtiä ei ollut tarjolla. Luulisi, että niitä kasvaisi lämmössä runsaasti? Tiedä sitten, onko puute kasteluvedestä vai tottumuksista.

Booking.com-sivustolla aamiainen on kyllä saanut positiivista palautetta. Ja voin minäkin kehua sen puolesta, että palvelu pelasi, aamiainen tarjoiltiin pöytään ja oli sinänsä mukavaa, ettei aamulla tarvinnut heti ensi töikseen lähteä etsimään aamiaispaikkaa. Hinta-laatu-suhde oli hyvä, sillä aamiainen maksoi vain kuusi euroa.

Aamiainen Hotel Fotinin tapaan. Kuva: Hotel Fotini.

Kuuluisat Kalamatan oliivit

Jos Kalamatan nimi tuntuu tutulta, niin olet voinut nähdä sen jonkun oliivituotteen etiketissä. Kalamata on kuulu nimenomaan oliiveistaan, joita myydään sekä vihreinä että tummempina. Tummat oliivit on jätetty puuhun kypsymään, kunnes väri on violetintumma. Kalamata-oliiveilla on Euroopan unionin nimisuojaus. Alue tuottaa myös mustia viikunoita.

Kalamatalaisessa turistikaupassa oli suuri valikoima oliivituotteita, joita olisi voinut ostaa tuliaisiksi: erilaatuisia oliiviöljyjä, säilöttyjä oliiveja vihreinä ja tummina. Jossain oli tarjolla myös oliivimarmeladia.

Oliivituotteita tuliaisiksi.

Matkan aikana pääsimme tutustumaan myös oliiveja viljelevään ja jalostavaan tilaan ja maistelemaan erilaisia tuotteita. Teen siitä kokemuksesta mahdollisesti erillisen postauksen.

Oliivipuita kasvaa kaikkialla. Kuljin päivittäin erään aitauksen ohi ja siellä laidunsi valkoinen hevonen. Se näytti jotenkin surulliselta. Kavereita ei aitauksessa ollut. Ehkä sille tuli kaipaus lajitovereiden luo? Lämpimänä päivänä se haki suojaa kukkivan oliivipuun siimeksestä.

Tervehdin valkoista hevosta kulkiessani sen aitauksen ohitse.

Vaatimattoman näköiset valkoiset kukat muuttuvat vihreiksi ja myöhemmin tummiksi oliiveiksi.

Lihaa ja perunoita rantaravintolassa

Yhtenä päivänä oli mahdollisuus kuljeskella Kalamatassa, joitain hankintojakin oli mielessä. Keskustassa oli pitkä aukio suihkulähteineen varattuna kävelijöille, reunoilla oli paljon katukahviloita ja -ravintoloita. Vanhassa kaupungissa oli jonkin verran rapistumaan päässeitä taloja, toisia oli laitettu parempaan kuntoon.

Kalamatan kiertelyn lomassa oli mukavaa istahtaa kahvilan terassille nauttimaan kylmää frappea.

Kiertelyn jälkeen olin palaamassa bussilla hotellille rantakatua myöten, kun vatsa vaati ruokaa. Jäin pois kyydistä meren rannalla olevan Taverna Alkyonides -ravintolan luona. Se oli myöhään iltapäivällä melko tyhjillään.

Kalaa, lihaa vai pastaa?

Menu kertoi annoksensa kreikaksi ja englanniksi. Tarjolla oli kreikkalaisruokaa moussakasta lähtien ja lisäksi pastaruokia, jotka kuuluvat lähteenä käyttämäni keittokirjan* mukaan myös paikalliseen ruokavalikoimaan, erityisesti uunissa paistettuna ja tomaattikastikkeessa.

Annos ei ollut kauneudella pilattu, mutta vei nälän.

Valitsin lihavuoan ja pöytään tuotiin uunissa haudutettua lihaa ja ranskalaisia. Salaatti ei kuulunut tähän annokseen. Leipä tuotiin pöytään ennen ruokaa ja juomaksi valitsin paikallista olutta ja vettä.

Food Stories -ruokamessut iltaohjelmana

Paikallista elintarviketuotantoa näyttävässä esillepanossa.

Kalamatassa oli samaisena retkipäivänäni vuorossa myös iltatilaisuus Kalamatan vanhassa kaupungissa. Sinne oli loihdittu TBEX-konferenssin kunniaksi Food Stories -tilaisuus, eräänlaiset ohjelmalliset ruokamessut, joissa esiteltiin paikallisten tuottajien ruokia: juomia viineistä väkeviin, oliiveja ja kaikkea mahdollista. Tilaisuuteen tuli paikallisia meidän matkailijoiden lisäksi.

Meno oli sen verran äänekästä ja tungos kova, että osa meistä konferenssivieraista hakeutui muualle. Vanhan kaupungit kadut olivat paikoin muuttuneet ulkoilmaravintoloiksi, pöytiä oli vieri vieressä, väliin jäi vain kapea kuja, jossa parveili paljon ihmisiä.

Kalamatan kadut täyttyivät illallisvieraista.

Tässä baarissa on hyvät juomavalikoimat.

Yhden baarin tai pubin ulkopuolella oli janoisia houkuttelemassa listaus paikan valikoimista; kreikkalaisia oluita oli tarjolla yli 350 ja hanassakin oli yli 12 olutta. En kuitenkaan mennyt tähän paikkaan, vaikka hanaoluiden ystävänä minulla olisi ollut siellä runsaasti valinnanvaraa.

Lounaita Ego-ravintolassa

TBEX-konferenssi järjestettiin neljän tähden Filoxenia Kalamata -hotellissa. Konferenssipäivien lounaita emme nauttineet hotellin ravintolassa, vaan pienen kävelymatkan päässä olevassa Ego-ravintolassa meren rannalla. Olisiko lounaspaikan valinta ollut hintakysymys vai katsottiinko, että pieni ympäristönvaihdos keskellä päivää tekee hyvää? Ehkä Ego-ravintolan arvioitiin olevan rennompi ympäristö ‒ niin kuin se olikin.

Filoxenia Kalamata -hotellin ravintola valkoisessa asussaan.

Ego on ulkoilmaravintola, josta löytyi myös muutamia katettuja alueita.

Ego-ravintola sijaitsee Navarinou-rantakadun varrella, joten halutessaan voi lepuuttaa silmiään merinäköalassa.

Ruokaa oli tarjolla buffetissa ja sen suhteen ei ole mitään valittamista. Monipuolinen valikoima, paljon kasviksia ja salaatteja.

Tarjolla oli myös perinteistä possunpaistia gournopoulaa tai gourounopouloa, joka on suosittu ruoka Messiniassa ja erityisesti Kalamatassa. Possua paistetaan noin kymmenen tunnin ajan vartaassa vatsa täytettynä oreganolla ja suolalla. Paiston aikana possun painosta häviää noin puolet, mutta jäljelle jäävä liha on mehevää ja pintaan jätetty nahka rapeaa. Vähän kuin meidän joulukinkkumme?

Vasilis Makris paloitteli vartaassa kypsynyttä possua, gournopoulaa.

Jälkiruoat tarjottiin pienistä annosmaljoista.

Oluenystäville festarit elokuussa

Kalamatassa järjestetään koko saaresta nimensä ottanut olutfestivaali Peloponnese Beer Festival Expo elokuun alussa 2.‒4.8.2024. Paikalle tulee panimoiden edustajia ilmeisesti koko Kreikasta ja esillä on noin 350 olutmerkkiä.

Festivaalialue aukeaa iltaisin seitsemältä ja jatkuu pitkälti aamuyöhön. Kävijöitä viihdyttävät monet rock- ja kansanmusiikkiyhtyeet ja tarjolla on myös ruokaa. Videosta päätellen kyseessä on aika massiivinen tapahtuma.

Paikallista olutta.

*Lähde: Kristina Likidis-Köningsfeld. 1997. Maailman keittiöitä. Kreikka. Alkuperäisiä ruokaohjeita ja katsaus Kreikan eri alueisiin ja niiden asukkaisiin. Helsinki: Tammi.
(Ainut hyllyssäni oleva kreikkalaisten ruokien keittokirja. En ole tainnut kokeilla yhtään sen reseptiä, mutta nyt tätä tehdessäni kokkaushalut kasvoivat.)

Lue myös:
Kulinarismia kreikkalaisittain Ateenassa
Konferenssimatkalla Kalamatassa
Askeleita Ateenassa
Kuljeskelua Kalamatassa

Kulinarismia kreikkalaisittain Ateenassa

Tässä moniosaisessa postauksessa palaan kreikkalaisiin makumuistoihin lähinnä Ateenasta ja Peloponnesoksesta. Vietin siellä viime vuoden toukokuussa reilun viikon. Ruoka oli kaikkialla hyvää ja sitä oli riittävästi. Ensimmäinen postaus on Ateenasta ja seuraavat jutut kertovat ruokakokemuksista Peloponnesokselta ja sen eteläisestä osasta Manista.

Matkani alkoi Ateenasta. Ensimmäisen yön vietin ystävieni kanssa eräässä huoneistossa, joka sijaitsi melko lähellä Akropolista. Ilta oli jo pitkällä, joten päätimme mennä johonkin lähellä olevaan ruokapaikkaan.

Moussakaa, tsatsikia ja oliiveja

To Kati Allo -tavernan ruokalistalta löytyy niin kreikkalaista salaattia, moussakaa, täytettyä kesäkurpitsaa kuin grillattua kanaa ja possua.

Seuralaiseni olivat kuulleet kehuja eräästä tavernasta, jonne suuntasimme. Ulkona olevan menun mukaan yhdysvaltalainen matkakirjailija Rick Steves on suosittellut tätä paikkaa vuosina 2011‒2023. To Kati Allo -taverna (Chatzichristou 12) on konstailemattoman näköinen, hiukan pikaruokapaikkaa muistuttava ravintola. Ulkonakin oli pöytiä, mutta menimme sisälle.

Ruokalistalta tuntui löytyvän perinteisiä kreikkalaisia ruokia. Hinnat ovat edullisia, suurin osa alle kymmenen euroa, grillattua lihaa tai kalaa sai 14 eurolla. Valitsin moussakan/musakan eli munakoisovuoan.

Keittokirjan* mukaan moussaka on peräisin manner-Kreikasta ja sen valmistaminen vaatii hiukan aikaa, kaikkiaan lähes 2,5 tuntia valmisteluineen, marinointeineen ja paistamisineen. Munakoison tilalla tai lisäksi voi käyttää myös muita kasviksia kuten kesäkurpitsaa, tomaatteja, perunaa ja vihreitä papuja. Kesäkurpitsa- ja perunaviipaleet on ensin paistettava ja vihreät pavut on esikiehautettava.

Moussakaa, lisukkeena oli leipää, tsatsikia ja oliiveja.

Juomaksi kreikkalainen keittokirja suosittelee täyteläistä Rapsani-punaviiniä Olymposvuoren alaisilta rinteiltä. Tätä ohjetta on vaikea toteuttaa, sillä Alkon valikoimasta kyseistä viiniä ei enää löydy. Ehkä joku toinen kreikkalainen keskitäyteläinen, pehmeätanniininen ja marjaisa ruokaviini sopisi moussakan seuraan? Valitsin paikallisen oluen.

Pöytään tuotiin myös tsatsikia eli kurkku-jugurttikastiketta, oliiveja ja leipää.

Tsatsikia voi laittaa vaikka leivän päälle.

Keittokirjan mukaan tsatsikia tarjotaan usein alkupalana leivän kanssa. Se sopii myös grillattujen lampaankyljysten ja paistetun tai grillatun kalan kanssa.

To Kati Allo on perheyritys, jonka Kostas-isäntä on kreikkalainen ja Jennifer-emäntä irlantilainen. Juttelimme lopuksi heidän kanssaan korona-ajan haasteista sekä muista pulmista, joiden eteen pieni ravintola on joutunut.

Aamiaista lounasaikaan

Aamiainen oli sitten omatoiminen ja kevyenpuoleinen: hiukan leipää, leikkeleitä ja teetä. Lähdimme jo aamusta tutustumaan Akropolikseen, mikä olikin viisasta aurinkoisena päivänä: hiukan vähemmän kuumuutta ja olimme etujoukoissa turistien ryntäyksessä.

Akropolikselta tultaessa oli huomattavaa, kuinka kekseliäästi turisteilta haluttiin rahaa: tarjolla oli CD-levyjä, matkamuistoja, pilapiirrosten maalaamista ja erilaista syötävää ja juotavaa. Munkit ja seesamirinkelit (koulouria) näyttivät houkuttelevilta.

Munkkeja ja seesamirinkeleitä olisi voinut ostaa matkaevääksi.

Parin tunnin turistikierroksen jälkeen helteisellä Akropoliilla jatkoimme Akropolis-museoon, josta löytyi laajalla terassilla oleva kahvila (Acropolis Museum Cafe and Restaurant). Valitsin listalta kreikkalaisen aamiaisen, jota tarjoillaan yhdeksästä kahteentoista.

Aamiainen sisälsi tuoretta hapanleipää, rinkelin, korfulaista voita, timjamihunajaa, hilloa, paistettuja kananmunia, appelsiinimehua, hedelmäsalaattia, jugurttia sekä kahvia. Tällä annoksella selvisin pitkälle iltaan. Kaverit taisivat auttaa hiukan vatien tyhjentämisessä.

Aamiainen Akropolis-museon kahvilassa oli monipuolinen, lisänä oli leipää, kananmunaa ja kahvia.

Paistettu kananmuna mallia ”sunny side up”.

Keittokirjan mukaan Kreikan hunajat ovat erilaisia kasvupaikkansa mukaan, tarjolla on muun muassa pinjahunajaa sekä vaaleankeltaista sitruspuun kukkien medestä saatavaa hunajaa. Suosituinta on kuitenkin kahvilassakin tarjottu timjamihunaja, jossa on hentoa vuoristoyrttien makua. Sitä saadaan Peloponnesokselta ja saaristosta, etenkin Kreetalta. Paikalliset nauttivat hunajaa päivittäin aamiaisella sekä välipalana jugurtin kanssa.

Ruoka on kulttuuria

Viimeisenä iltana ennen kotiinpaluuta olin yksin Ateenassa. Kävelin hiukan Hotel Plakan lähistöllä ja päädyin syömään Taverna Acropolis -ravintolaan (10 Panos St. & Epaminonda). Se tarjoilee perinteistä kreikkalaista ruokaa, lisukkeena on näköala Akropolis-kukkulalle.

Tavernan mukaan ”ruoka ei ole rationaalista, vaan se on kulttuuria, tapoja, mielitekoja ja identiteettiä.” Näin varmaan onkin, ja se tekeekin matkojen ateriat niin houkutteleviksi, kun ruoaksi saa yleensä jotain muuta, kuin mihin on kotimaassa tottunut.

Pöytään tuli pyytämättä iso vesipullo ja vaaleaa leipää ja tilaamani olut. Ruokaakin sain, lihapullia tomaattikastikkeessa. Annos ei ollut mikään kulinaarinen makuelämys, mutta sain vatsan täyteen iltaa ja yötä varten.

Taverna Acropolis -ravintolan varjoisassa pöydässä oli mukavaa istuskella ja seurata oikealla puolella olevan kadun liikennettä. Tarjoilijat yrittivät ahkerasti ”sisäänheittää” kulkijoita.

Ateenan ateriat eivät siis olleet mitään sen erikoisempia herkkuhetkiä, mutta antoivat matkailijalle sopivasti energiaa.

Lähde:
*Kristina Likidis-Köningsfeld. 1997. Maailman keittiöitä. Kreikka. Alkuperäisiä ruokaohjeita ja katsaus Kreikan eri alueisiin ja niiden asukkaisiin. Helsinki: Tammi.
(Ainut hyllyssäni oleva kreikkalaisten ruokien keittokirja. En ole tainnut kokeilla yhtään sen reseptiä, mutta nyt tätä tehdessäni kokkaushalut kasvoivat.)

Lue myös:

Konferenssimatkalla Kalamatassa
Askeleita Ateenassa
Kuljeskelua Kalamatassa

Kirjamessumatkalla Lontoossa

Suomen tiedekustantajien opintomatka Lontooseen oli kirjanystävän toivematka. Tutkimme kirjoja kirjamessujen lisäksi myös kirjakaupoissa.

Olympia London -messukeskus täyttyi kustantajista ja muusta kirja-alan väestä 12.‒14.3.2024.

Olimme opintomatkalla tiistaista perjantaihin 12.‒15.3.2024. Keskiviikkoaamuna suuntasimme kirjamessuille. The London Book Fair järjestettiin Olympia London -messukeskuksessa Kensingtonissa (Hammersmith Road). Ovella oli melkoinen jono jo heti yhdeksän jälkeen, mutta pääsimme kulkemaan näytteilleasettajien sivuovesta.

Tulijoilla piti olla mukanaan tulostettu nimilappu, johon sai kotelon kaulanauhoineen. Kotelon materiaali oli fiksusti ruskeaa pahvia tavanomaisen muovin sijasta. Takin jättäminen säilytykseen maksoi kaksi puntaa. Narikkalappua ei annettu, vaan kävijä kirjasi puhelinnumeronsa tablettiin ja sai kohta tekstiviestin, joka toimi kuittina ja ”narikkalappuna”. Innovatiivista tämäkin.

Kävijäkortti muodostui kotona tulostetusta nimilapusta ja pahvisesta kotelosta.

Ammattilaisille suunnatuilla Lontoon kirjamessut on tarjolla myös paljon oheisohjelmaa seminaareista kirjailijahaastatteluihin. Osallistuimme torstaina Research and Scholarly Publishing Forum -konferenssiin. Kolmen päivän messulippu maksoi 86,40/96 puntaa ja konferenssiin osallistuminen 246 puntaa.

Kirja-alan globaali markkinapaikka

Puolan osasto oli näyttävä. Tarjolla oli kirjainfon lisäksi meheviä ja isoja omenoita.

Lontoon kirjamessut ovat globaali kirja-alan markkina- ja verkostoitumispaikka. Niille osallistuu vuosittain noin tuhat näytteilleasettajaa eri puolilta maailmaa, tänä vuonna luku oli 1 030. Messuosastoja on kahdessa kerroksessa.

Kiinalla ja eräillä Lähi-idän mailla oli näyttävät osastot. Maakohtaisia osastoja oli ainakin Virolla, Italialla, Saksalla, Puolalla, Romanialla ja Yhdysvalloilla. Suomi näkyi messuilla vain parin näytteilleasettajan verran (Aatos Editions, Bonnier Rights Finland ja Elina Ahlbäck Literary Agency).

Mikael Lilius esitteli messuilla Aatos Editions -kustantamonsa kirjoja, jotka julkaistaan englanniksi.

Messujen pressihuoneessa tapasin Lotta-Sofia Saahkon, joka kertoo olevansa globaali tarinankertoja. Hän on kirjoittanut seitsemän kirjaa karjalaisuudesta ja ulkosuomalaisuudesta, joista viisi aikuisille ja kaksi lapsille. Kirjamessuille hän kertoi tulleensa oppiakseen alaa.

Kustantajien rinnalla esillä olivat myös omakustanteita tekeviä kirjailijoita palvelevia yrityksiä. Näytteillä oli satoja kirjoja, jotka oli saatettu valmiiksi ilman kustantamoa.

Omakustannekirjoja.

Suositut esitykset

Messujen seminaarit ja esitykset olivat hyvin suosittuja ja siihen nähden esiintymispaikat olivat suhteettoman pieniä. Main Stage -esityspaikka veti vain 170 henkeä ja sinne halukkaista kertyi kymmenien metrien jono hyvissä ajoin ennen esitystä. Luovuin heti kättelyssä menemästä tekoälyn vaikutusta käsittelevään tilaisuuteen (Transforming the Future of the Written Word with Artificial Intellligence (AI)).

Toivoin vielä pääseväni Cover Meeting -tilaisuuteen, jossa käsiteltiin kirjojen kansien roolia ja suunnitteluprosessia, mutta tilan istumapaikat olivat jo täynnä. Jäin hetkeksi seisomaan ja kuuntelemaan, mutta luovutin melko pian.

Cover Meeting -esitykseen oli tarjolla enää seisomapaikkoja.

Kirjabisnes on vielä voimissaan

Kävijämäärää ei ole tiedossa, mutta väkeä oli paikoin tungokseen saakka. Se tiesi jonottamista niin kahviloihin kuin vessoihinkin. Paikalla ei ollut riittävästi kävijöille tarkoitettuja tuoleja ja pöytiä ja niinpä taukoa pitävät istuivatkin kursailematta lattialla siellä missä siihen oli tilaa.

Lontoon kirjamessut näyttivät sen, että vaikka puhutaan kirjan kuolemasta, lukemisen vähenemisestä ja kirjoitustaitojen ruostumisesta, niin kirjat ja kirjabisnes ovat vielä voimissaan. Mikä lieneekään se kirjojen määrä, joka oli messuilla esillä? Myytävää siellä ei juuri ollut joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, jotka olivat lähinnä omakustantajien tarjolle tuomia teoksia.

The London Book Fair järjestetään ensi vuonna 11.–13.3.2025.

Steve ”Mr. Pineapple” Mathieu esitteli värikkäällä ja aiheen mukaisesti koristellulla osastollaan kustantamiaan kirjoja.

Kuuden kirjakaupan kierros

Torstaina lähdimme messupäivän jälkeen neljän hengen porukassa kirjakauppakierrokselle. Joukossa oli niin antikvariaatteja kuin tavallisia kirjakauppoja.

The Skoop Books -antikvariaatin nimi oli kirjoitettu eteisen lattian mosaiikkiin.

The Skoop Books -antikvariaatissa kävijälle tuli olo, että täältähän voi löytyä mitä vain.

Aloitimme Skoob Books -antikvariaatista (66 The Brunswick), josta jotkut ryhmäläisistämme teki löytöjä. Minäkin kuvasin muutaman kirjan kannen muistilapukseni kuten on usein tapanani.

Toisena kohteenamme oli London Review Bookshop (14 Bury Place), joka on pienehkö, kahdessa tasossa toimiva kirjakauppa. Sen toiminta liittyy kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvään The London Review of Books -lehteen, joka kertoo olevansa Euroopan johtava kulttuurijulkaisu.

London Review Bookshopissa oli kirjoja kahdessa kerroksessa.

Princess Louise -pubia on kutsuttu kauneimmaksi viktoriaalisen ajan pubeista. Kannattaa poiketa sisään levähtämään ja nauttimaan samalla silmänruokaa.

Virkistystauon pidimme viehättävässä ja koristeellisesti sisustetussa Princess Louise -pubissa (208 High Holborn) yhden seurueemme jäsenen vinkistä. Pubi on vuodelta 1872 ja sen sisustus on viimeistelty mosaiikilla, lasimaalauksilla, koristeellisilla kaakeleilla ja kaiverretuilla peileillä. Topatut nahkasohvat ja puiset kalusteet luovat hämyisää tunnelmaa. Princess Louisen on sanottu olevan parhaiten säilyneitä viktoriaanisen ajan pubeja.

Princess Louise -pubin seinien värikkäitä kaakelilaattoja.

Seuraavana kohteena oli Foyles (107 Charing Cross Road, Soho), josta löytyy kirjoja neljässä kerroksessa. Siellä olisi riittänyt tutkittavaa vaikka kuinka kauaksi, mutta meillä taisi olla aikaa vain vartin verran.

Foyles on monipuolinen kirjakauppa, jonka yläkerrassa on myös kahvila, The Café at Foyles.

Tyydyimme katselemaan vain Sotheran’s Rare Books & Prints -kirjakaupan (2 Sackville St), ikkunaa, koska kenelläkään ei tainnut olla kovin suurta harrastuneisuutta harvinaisiin kirjoihin ja aikamme kävi vähiin.

Kävimme pikaisesti myös Waterstones-kirjakaupassa (203‒206 Piccadilly, St. James’s), joka on kahdeksalla kerroksellaan Euroopan suurin kirjakauppa ja Waterstones on Iso-Britannian suurin kirjakauppaketju.

Seuraavaksi kävimme Hatchards Bookshop -kirjakaupassa (106 Piccadilly, St. James´s). Vuonna 1797 perustetussa kaupassa on panostettu kirjojen esillepanoon pienille pöydille, joita koristavat kukka-asetelmat.

Kukkia ja kirjoja Hatchardsin tapaan.

Kovin ostajamme sai täyteen pari kassillista kirjoja ja minä taisin hankkia neljä. Yksi meistä oli varovainen hankinnoissaan, koska matkusti pelkillä käsimatkatavaroilla. Hänenkin piti luovuttaa seuraavana päivänä, koska Bysantin historiaa käsittelevä kirja oli jäänyt hänen mieleensä ‒ hän lähti ostamaan sen ennen paluuta lentokentälle.

Minulla on jo nyt ikävä Lontooseen.

Kiitokset Suomen tiedekustantajien liitolle, uutteralle matkanjohtajallemme Mikolle ja kaikille opintoretkiläisillemme, oli mukavaa tutustua.

Lue myös:

Uuden Airbusin siivin Lontooseen
Maanalaista elämää Lontoossa
Ensin lensivät kirjeet
British Library ‒ tutkimiseen, inspiroitumiseen ja huviin
Kirjakauppaturistina Englannissa

Pikavisiitti keväiseen Lontooseen

Lontoo kutsui neljäksi päiväksi, kun pääsin mukaan Suomen tiedekustantajien opintomatkalle. Pääkohteenamme oli Lontoon kirjamessut, mutta ehdimme näkemään muutakin.

Suomen tiedekustantajien liitto maksoi opintomatkalle valituille matkat, majoituksen aamiaisineen ja messujen sekä ohjelmaan kuuluvien kohdevierailujen pääsyliput. Lisäksi liitto tarjosi yhteisen illallisen ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tuleville se korvasi matkat kotoa lentokentälle. Matkalla oltiin tiistaista perjantaihin 12.‒15.3.2024.

Matkaan jo maanantaina

Matkalle piti kuitenkin lähteä jo maanantaina työpäivän jälkeen, koska tiistainen Finnairin lento Heathrow’lle lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä klo 7.50.

Pääsen kentälle kätevästi Turusta Vainion Liikenteen bussilla ja kotini lähellä olevalta pysäkiltä. Matkasin lentokentälle saakka ja vaihdoin siellä hotellille vievään bussiin. Majoituin liiton varaamaan Scandic Helsinki Aviapolis -hotelliin.

Herätys olikin tiistaiaamuna jo klo 4. Ihan naapurissa sijaitsevassa Scandic Helsinki Aviacongressissa on tarjolla varhainen aamiainen päivittäin klo 4.00‒6.00, tosin ilman lämpimiä ruokia. Puuroa oli kuitenkin keitetty. Hyvä juttu, että oli mahdollisuus syödä kunnolla ennen monen tunnin reissua.

Lähdimme kahden opintomatkalaisen kanssa hotellin maksuttomalla bussikuljetuksella lentokentälle klo 5.40. Siellä oli jo melkoisesti ihmisiä, muttei valtavaa ruuhkaa. Lähtöselvityksen automaateista tulostimme lipukkeet matkalaukkuihin, jotka jätettiin hihnalle itse skannaten. Ihmistyötä on joka paikassa vähennetty. Henkilökuntaa on kuitenkin jonkun verran paikalla auttamassa.

Turvatarkastus sujui taas nopeasti Helsinki-Vantaan modernien laitteiden ansiosta. Joudun tosin aina skanneriin ja tarkastukseen, koska polvissa on rautaa.

Finnairin A350-koneella Heathrowiin

Finnairin Airbus 350 -koneessa matkustajien käytettävissä on näyttö, joka tarjoaa ajankulua lentotietojen, elokuvien ja musiikin muodossa.

Lentokone oli uudehko ja iso Airbus 350, jossa on penkkejä kolmessa kolmen istuimen rivissä. Jokaisella matkustajalla on käytössään oma näyttö, joka toimii myös viihdekeskuksena.

Minusta oli mielenkiintoisinta katsoa kameraa, joka kuvasi näkymiä lentokoneesta eteen- ja alaspäin. Näytöltä saattoi seurata lennon edistymistä ja tietoja lentokoneen nopeudesta, korkeudesta ja muista teknisistä tiedoista ja kartta näytti kulloisenkin sijainnin.

Kartta kertoi lähtö- ja kohdekaupunkien sijainnit ja lennon etenemisen.

Finnair tarjoaa asiakkailleen vain vettä ja mustikkamehua. Lisämaksusta saa muun muassa kahvia, teetä, muita juomia ja pientä syötävää; maksaminen sujuu vain kortilla. Osa matkustajista tuokin koneeseen omia eväitä. Kosmetiikan, asusteiden, lahjaesineiden ja muiden tuotteiden myynnin Finnair lopetti lennoillaan jo helmikuussa 2023, mikä on pelkästään hyvä juttu.

Laskeuduimme Lontooseen ja suuntasimme kohti tullia ja laukkuhihnoja. Matkaseurueemme 16 jäsenestä kolme joutui selittämään tulonsa syytä Heathrow´n tullissa jonkinlaisen satunnaisotannan seurauksena. Me muut odottelimme laukkujemme kanssa.

Metrolla mukavasti ‒ tai sitten ei

Koimme lisää pieniä vastoinkäymisiä lentoasemalla, kun kuulimme, että Piccadilly Line on epäkunnossa. Sillä linjalla juuri meidän piti kulkea hotelliimme Kensingtoniin, joten etsimme vaihtoehtoisen reitin.

Metrossa voi maksaa nykyisin myös maksukortin lähimaksulla, mutta ostimme kentän infotiskiltä yhden päivän kortin (£15.90). Se leimataan metron porteilla mennessä ja tullessa kuten lähimaksukortitkin. Pääsimme Barons Courtin metroasemalle, josta jatkoimme kävellen hotellille. Ilma oli edelleen sateinen, sellainen oli ollut jo ensinäkymä koneen ikkunastakin: harmaata, kosteaa.

Majoituimme Hilton London Olympia -hotelliin. Osa sai jo huoneensa, osa vasta myöhemmin. Lähdimme pienen tauon jälkeen kaupungille kulttuurikohteisiimme. Metropulmien vuoksi olimme aikataulustamme jäljessä, joten matkanjohtajamme katsoi viisaammaksi jättää ensimmäisen käyntikohteemme väliin.

Kulttuuriohjelmaa kirjastossa ja museossa

Olisimme käyneet tutustumassa Wellcome Collectioniin, joka on museo ja kirjasto (183 Euston Road). Se perustuu yhdysvaltalaisen lääke- ja apteekkialan yrittäjän Sir Henry Wellcomen (1853–1936) lääketieteellisten erikoisuuksien kokoelmiin. Mondon Lontoo-opas kertoo, että esillä on muun muassa amputointisahoja, jalkaproteeseja, anatomisia malleja, Charles Darwinin kävelykeppi ja Napoleonin hammasharja.

Wellcome Collectionin tarkoituksena on haastaa ihmisten terveyteen liittyvää ajattelua muun muassa tieteen ja taiteen keinoin. Museoon on vapaa pääsy. Museon ylläpitäjänä on Wellcome Trust -säätiö, joka on maailman neljänneksi varakkain hyväntekeväisyysjärjestö.

Menimme suoraan toiseen kohteeseemme eli British Libraryyn (96 Euston Road), jossa meitä odotti opastettu kierros. Paikka on minulle tuttu useammalta käynniltä, mutta nyt pääsimme kurkistamaan kirjaston taustatiloihin ja lukusaleihin. Ehdin vielä poiketa hetkeksi ravintolaan ja kirjakauppaan; isompi putiikki jäi käymättä.

The British Libraryn pienoismalli.

Näkymä The British Libraryn pääovelle.

The British Libraryn King´s Libraryn torni. Sen juurella on kahvila.

British Libaryn kirjakaupan valikoimaa ehdin tutkimaan vain vähän aikaa.

Kirjastossa olisi voinut viipyä kauemminkin, mutta seuraava paikka, maailman merkittävimmäksi historialliseksi museoksi luokiteltu British Museum odotti. Siellä en ole käynytkään ennen.

Olin sopinut tapaamisen ystäväni Suen kanssa museoon. Meillä oli hiukan vaikeuksia, sillä tulimme sinne eri kautta, Susan pääovesta (Great Russell Street) ja minä talon toisesta sisäänkäynnistä (Montague Place). WhatsAppin kautta sovimme tapaamisen kirjakaupan ja kahvion liepeille. Niinpä en tällä kertaa nähnyt mitään tästä kulttuurikohteesta.

On yllättävää, että museo sulkee päivittäin ovensa jo klo 17; poikkeuksena on perjantai, jolloin museota voi tutkia klo 20.30 saakka. Avautumisaika on joka päivä klo 10.

Jatkoimme Susanin kanssa juttelua vielä erään kirjakaupan kahviossa. Olemme tavanneet edellisen kerran vuonna 2019, jolloin kävin Lontoossa noin viikon reissulla. Olemme tutustuneet vuonna 1973 alkaneen kirjeenvaihdon kautta, joten yhteydenpitomme ja ystävyytemme on kestänyt jo 51 vuotta.

Varhaisen heräämisen vuoksi minun piti kuitenkin jo seitsemän aikaan sanoa kaipaavani lepoa. Vaikka olen kulkenut Lontoon metrossa aikaisemminkin, niin tuntui hiukan pelottavalta lähteä yksin kohti hotellia.

Loppumatka piti vielä kulkea pimeässä illassa Barons Courtin metroasemalta hotellille. Käytin suunnistusapuna Google Mapsia, joka tosin antoi minulle eri reitin kuin tullessamme. Pääsin kuitenkin hyvin perille ja nukkumaan.

Keskiviikosta ja torstaista vietimme suurimman osan kirjamessuilla (The London Book Fair). Messu- ja kirjakauppakokemuksia voit lukea erillisestä postauksesta Kirjamessumatkalla Lontoossa.

The London Book Fair järjestettiin Olympia London -messukeskuksessa Kensingtonissa.

Metromatkustusta

Metro on Lontoossa lyömätön matkustusväline ‒ mikäli junat kulkevat. Lontoon maanalaisessa (London Underground/Tube) on 11 linjaa, joiden yhteispituus on 402 kilometriä ja niiden varrella on 272 metroasemaa. Metrossa matkustaa päivittäin jopa viisi miljoonaa matkustajaa. Ruuhka-aikoina liikkeellä on yli 543 junaa.

Metrojunissa on joskus väljempää, joskus hyvin tiukkaa. Lähikontaktia ihmisiin ei voi välttää. Aika harvalla oli kuitenkaan enää maskia.

Käytävän molemmin puolin olevat penkkirivit tekevät sen, että edessäsi on monet tuntemattomien ihmisten kasvot. Niiltä voi piiloutua joko kääntämällä katseen kännykkään, joka on ylivoimaisesti suosituin tapa, taikka lehteen tai kirjaan.

Opastus auttaa turistiakin: kartat metrojunien seinillä ja asemilla, seuraavan aseman kertovat näytöt, kuulutukset ja painetut kartat. Lisätietoja voi etsiä TFL Go -apista tai Transport for London -verkkosivuilta. Ja ainahan voi kysyä neuvoa kanssamatkustajilta.

Kevättä ja kerjäläisiä

Lontoon metropoliluonne tuli vastaan juuri metrojen väenpaljoudessa, pitkissä välimatkoissa, katujen tungoksessa ja vilkkaassa liikenteessä. Tutut punaiset kaksikerroksiset bussit ja mustat taksit ilahduttivat, ehkä ne edustavat jonkinlaista pysyvyyttä muuttuvassa maailmassa.

Kaupungissa on myös paljon niitä, jotka joutuvat elämään toisten hyväntahtoisuuden varassa. Ensimmäinen kerjäläinen istui Barons Courtin metroaseman edustalla ja metrojunissakin heitä näkyi; yksi näytti vaikeasta elämäntilanteesta kertovaa lappua ja toinen jakoi paperinenäliinapakkauksia, joista palasi keräämään maksuja.

Magnoliat ja kirsikkapuut kukkivat, samoin monet kukat nurmikoilla. Kevättä oli siis ilmassa, joskaan aurinkoa ei paljon näkynyt. Sateenvarjoillekin oli käyttöä.

Kolmioleipiä, pubi-illallinen ja pizzaa

Yhtenä iltana nautimme porukalla pitkän pöydän ääressä kolmen ruokalajin illallisen The Scarsdale Tavernissa. Palvelu oli hitaanpuoleista, vaikka menuvalintamme oli ilmoitettu pubiin etukäteen. No, ruoat tulivat aikanaan, juomat samoin.

Olin tilannut alkuruoaksi italialaisen kermaisen pehmeän juuston, burratan, pääruoaksi fish & chips -annoksen ja jälkiruoaksi toffeepuddingin. Varsin tuhti ateriakokonaisuus, joka tasapainotti kevyeksi jäänyttä lounasta.

The Scarsdale Tavernin fish & chips -annos oli tuhti erityisesti alkuruoaksi nautitun burratan jälkeen.

Kolmioleivät näyttävät olevan brittiläinen vastaus pienempään ja isompaan nälkään. Tulin keskiviikkona kirjamessuilta varta vasten hotelliin lounaalle, kun luulin saavani kunnon ruokaa. Hilton London Olympia -hotellin Society-ravintola oli kuitenkin runsaslukuisen majoittujamäärän vuoksi ‒ suuri osa juuri messukävijöitä ‒ päättänyt rajoittaa lounaslistansa voileipiin ja pikkupurtaviin.

Kolmioleipien äärellä tuli hiukan ikävä suomalaisten ravintoloiden lounasruokia.

Kirjamessujen torstaisen The Research and Scholarly Publishing Forum -seminaarin lopuksi ohjelmassa oli ”verkostoitumislounas” ja näytti heti pahaenteiseltä, kun sivupöydille kannettiin valkoisia ja matalia laatikoita. Sieltä paljastui rivi kolmiovoileipiä. Kehtasin ottaa kaksi, juomaksi oli tarjolla vettä. Kevyt kenttälounas siis. Vatsan tilanne tasapainottui illalla, kun kävimme iltaisen kirjakaupparetken jälkeen italialaisessa Cacciari’s -ravintolassa ja valitsin pizzan.

Verkostoitumislounaalla on tietysti kätevää syödä kolmioleipiä, joiden nauttimiseen
ei tarvita veitsen ja haarukan apua.

Perjantaina olikin jo lähtöpäivä. Nopealiikkeinen ja innokas matkailija olisi vielä ehtinyt tutustumaan vaikka lähellä sijaitsevaan Holland Parkiin tai Design Museumiin. Jäin kuitenkin hotelliin, jonne ystäväni Sue tuli vielä juttelemaan. Suunnittelimme hiukan, että voisin tulla hänen vieraakseen syksyllä vähän pitemmäksi aikaa, kun vapaudun työelämästä.

Klo 13 ryhmämme lähti kohti metroasemaa ja paluumatkalle monta kokemusta rikkaampina. Kiitokset Suomen tiedekustantajien liitolle, uutteralle matkanjohtajallemme Mikolle ja kaikille opintoretkeläisille, oli mukavaa tutustua.

Lue myös:
Uuden Airbusin siivin Lontooseen
Maanalaista elämää Lontoossa
Ensin lensivät kirjeet
British Library ‒ tutkimiseen, inspiroitumiseen ja huviin
Holland Park – vihreä keidas

Kolme päivää kirjakuplassa

Yhteistyössä: Messukeskus – Helsingin Kirjamessut 2023*

Helsingin Kirjamessut tarjosivat jälleen mahtavan kuplan kirjaihmisille torstaista sunnuntaihin 26.–29.10.2023. Kuplassa oli niin uusia kuin vanhojakin kirjoja, mielenkiintoisia esityksiä ja kohtaamisia. Hienolla tavalla pökerryttävä kokemus.

Vietin messuilla kolme päivää, torstain, perjantain ja sunnuntain. Lauantaina ohjelmassani oli Vuoden Luontokuva -festivaali. Siis kolme päivää. Ja koko ajan oli tunne siitä, että aika loppuu kesken. En ehtinyt tutustumaan tarjontaan ja esityksiin niin perusteellisesti kuin olisin halunnut.

Kirja-alan edistämispalkinto Vinhan kirjakaupalle

Vinhan kirjakaupan Pasi Vainio onnittelukukkineen.

Torstain alkukierroksellani vastaan tuli juuri kukitettu Pasi Vainio. Hän ja Mikko Vartiainen jatkoivat tämän vuoden keväällä lopetusuhan alla ollutta Vinhan kirjakauppaa ja uudistivat sen toiminnan. Heille ja siis kirjakaupalle myönnettiin Suomen Messusäätiön rahoittama 13 000 euron Kirja-alan edistämispalkinto.

Perustelujen mukaan Vinhan kirjakauppa on paljon muutakin kuin uusien ja käytettyjen kirjojen myyjä: se on myös tapahtumakeskus ja sieltä löytyy muun muassa residenssi- ja majoitustiloja, taidegalleria ja kahvila. Lisäksi se säteilee kirjan ilosanomaa, edistää lukemista ja lisää kirjojen sekä niiden tekijöiden arvostusta ja tunnettuutta sekä tekee laajamittaista yhteistyötä.

Arvosteluperusteissa todetaan: ”Vinhan kirjakauppa ui vastavirtaan ja näyttää, että tapahtumiin ja palveluihin panostamalla saa luotua uudenlaista ja herätettyä henkiin perinteistä kirjakauppakulttuuria. Vinha sijaitsee fyysisesti Ruovedellä, mutta siitä on tullut vuodessa kokoaan suurempi ja laajempi: se on kaikkien yhteinen kirjakauppa.”

Onnittelut Vinhan kirjakaupalle ja sen innovatiivisille isännille!

Kirjailija kiittää -palkinto Turun Sanomien kulttuuritoimitukselle

Suomen Kirjailijaliiton vuosittaisen Kirjailija kiittää -palkinnon sai Tuomo Karhun johtama Turun Sanomien kulttuuritoimitus, joka on tehnyt lehdestä merkittävän kirjallisuusmedian.

Suomen Kirjailijaliiton mukaan ”Turun Sanomat on profiloitunut kirjallisuuden kantavaksi päivittäismediaksi. Tämä ei ole jäänyt kirjailijoilta huomiotta. Myös runouden ja lastenkirjallisuuden näkyvä esilläpito on ollut piristävä ruiske muuten autioituneeseen kirjallisuuskeskusteluun.”

Tuomo Karhu oli erityisen otettu siitä, tunnustus tuli nimenomaan kirjailijoilta.
– Kriitikkojen ja kirjailijoiden suhde on aina ollut monisyinen, hyvässä ja pahassa, mutta näinä aikoina on yhä selvempää, että molemmat tarvitsevat toisiaan. Aivan kuten kirjailijat, kriitikot tekevät tärkeää työtä, ja tästä palkinnosta on ilman muuta kiittäminen myös meidän erinomaisia kriitikkojamme, Tuomo Karhu totesi Turun Sanomien kulttuuritoimituksen puolesta.

Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinto on perustettu tunnustukseksi henkilölle, ryhmälle, yhteisölle tai projektille, joka on edistänyt merkittävällä tavalla suomalaista kirjallisuutta ja lukemisharrastusta sekä vaikuttanut kirjallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Onnittelut Tuomo Karhulle ja Turun Sanomille ja kulttuuritoimitukselle!

Turun Sanomien kulttuuritoimituksen päällikkö Tuomo Karhu vastaanotti Kirjailija kiittää -palkinnon. Siihen kuuluu teos kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisäsen Kirjailijaliitolle tekemästä grafiikkasarjasta Kirjokala. Kuva: Emmi Kähkönen / Helsingin Messukeskus.

Lukemista lapsille

Kävijät saatoivat tutustua myös Helsingin kaupunginkirjaston kirjastoautoon.

Messuhulinan keskellä saattoi rauhoittua hetkeksi kuuntelemaan kirjaa.

Huoli lukutaidon heikkenemisestä ja lukemisharrastuksen hiipumisesta on ollut jatkuvasti esillä. Niinpä olikin mukavaa huomata, että messuilla oli paljon tarjontaa lapsille, heidät oli otettu huomioon. He saattoivat muun muassa poiketa Helsingin kaupungin kirjastoautossa, lukea lukukoiralla, kuunnella tarinoita kuulokkeista puun juurella, tehdä omia hahmojaan piirtämällä, värittämällä ja leikkaamalla ja osallistua heille tarkoitettuun ohjelmaan.

Ehkä näin saatiin kylvettyä lukuharrastuksen siemeniä – toivokaamme niin.

Kirjallisuuskiihdytin – Tekstin talo

Tekstin talon tuottaja Mira Eskelinen esitteli Tekstin taloa.

Loppuvuodesta 2023 toimintansa aloittava ja vuosikymmenen verran valmisteilla ollut Tekstin talo tuo saman katon alle kirjallisuuden, tekstitaiteen ja esittävän taiteen kentän toimijoita. Tekstin talo – Textens hus ry on toiminnan takana ja se on alkuvuodesta solminut vuokrasopimuksen Helsingin Sörnäisissä nk. Elannon korttelissa sijaitsevista tiloista osoitteessa Lintulahdenkatu 3. Tämän monitoimitalon yhteensä lähes 1 800 neliömetrin tilat ovat kolmessa kerroksessa, ja niihin on tulossa yli 15 alivuokralaista.

”Tekstin talo on uudenlainen kulttuurikeskus, joka yhdistää kirjallisuudesta ja tekstistä kiinnostuneen yleisön, järjestötoiminnan ja tekstialan tekijät. Talosta löytyy työ-, koulutus-, kokous- ja tapahtumatiloja. Tekstin talo laajentaa tekstin käsitettä, ja vahvistaa kirjallisen kulttuurin asemaa pääkaupunkiseudulla,” kerrotaan talon verkkosivuilla.

Tekstin talo – Textens hus ry:n jäseniä ovat Helsinki Poetry Connection, Kriittinen korkeakoulu, Kulttuuri-, Mielipide- ja Tiedelehtien liitto Kultti, Mad House Helsinki, Nihil Interit, Nuoren Voiman Liitto, Osuuskunta Poesia, Suomen aforismiyhdistys, Suomen arvostelijain liitto (SARV), Suomen kirjailijaliitto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat, Suomen PEN, Suomen tietokirjailijat ja Tutkijaliitto.

Jenni Kavén (Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto), Marianne Savallampi (Mad House Helsinki) ja Markku Hoikkala (Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry) kertoivat Tekstin talon syntyvaiheista ja tulevaisuudesta.

Talossa tullaan järjestämään monenlaista toimintaa. Sivuilta löytyy tieto, että pienkustantajien kirjamyyjäiset ovat tarjolla 9.–10.12.2023 klo 12–18. Tapahtumia voi seurata Tekstin talon Facebook– ja verkkosivuilta. Talon ensimmäiseen kerrokseen avautuu baari-ravintola ja kirjakauppa tämän vuoden lopussa.

Kannattiko nukkua yön yli?

Kirjoja viidellä eurolla. Melkein saman verran (4,90 €) maksaa Helsingin Sanomien arkipäivän irtonumero. Sunnuntaina messujen päätteeksi kirjoja sai jopa kahdella eurolla.

Kirjamessuilla on tarjolla paljon edullisia kirjoja hintaluokissa viisi, kahdeksan, kymmenen, viisitoista ja kaksikymmentä euroa ja siitä ylöspäin. Normaalihinnoista monet kustantajat lupasivat antaa 25 prosentin alennukseen.

Otan nykyisin usein kirjan kannesta kännykällä kuvan, joka toimii muistilappuna – varaan sitten kirjan kirjastosta. Niin tein nytkin kiinnostavien kirjojen kohdalla ja erityisesti vitosen kirjoja myyvän kauppiaan notkuvien kirjapöytien äärellä. Halusin nukkua yön yli ja palata asiaan harkittuani, olisiko juuri tämä kirja ostettava jo ennestäänkin täysien kirjahyllyjen koristeeksi.

Viitosen kirjapöytien luona ehdin tosin surra sitä, että viime vuonna uutuuksina myydyt kirjat olivat nyt päätyneet alennettuun hintaan myyjälle, joka kauppaa kustantajien jäännöseriä. Aika lyhyt on kirjan varsinainen myyntisesonki.

Palasin samaisen kauppiaan luo sunnuntaina joskus kolmen jälkeen huomatakseni ilokseni, että kaikki vitosen hintakyltit olivat vaihtuneet kahden euron kylteiksi. Sitten vain etsimään niitä kirjoja ihmisten ympäröimiltä myyntipöydiltä.

Yhden kirjan löysinkin, toista tiedustelin ja kuulin sen jo loppuneen ja sitten huomasin kassalle kiemurtelevan jonon. Kymmeniä ihmisiä käsissään paksut kirjapinot. Arvelin, ettei aikani riittäisi jonottamiseen ja luovuin kirjojen ostamisesta. Varaanpa sitten Turun kaupunginkirjastosta.

No, sikäli kannatti nukkua yön yli, että säästin useamman euron, mutta toisaalta ei, koska en saanutkaan kirjoja omakseni.

Haluatko kirjailijaksi?

Suomen Kustannusyhdistyksen järjestämä ohjelma kiinnosti monia.

Kirjan kirjoittaminen lienee monen haaveena. Suomen Kustannusyhdistyksen järjestämät Haluatko kirjailijaksi? – ja Käsikirjoituksesta kirjaksi -esitykset keräsivät tilan täydeltä yleisöä. Kustantamojen ammattilaiset Helena Kulmala, Reetta Miettinen, Aleksi Pöyry kertovat kirjailijoiksi haluaville käsikirjoitusten valinnasta ja siitä, mitä esikoiskirjailijan tulee tietää. Hyviä käytännön neuvoja alkaen siitä, että jos haluaa osata kirjoittaa, niin pitää lukea paljon.

Kustantamojen ammattilaiset Päivi Koivisto, Kaisu-Maria Toiskallio, Johanna Forss keskustelivat käsikirjoituksia käsittelevässä osuudessa muun muassa teemoista miten käsikirjoituksen tie valmiiksi kirjaksi etenee kustantamossa, mitä kustantamon työntekijät tekevät ja mihin kustantajia tarvitaan?

Sama yleisömenestys oli kolmen kirjoittajaoppaan esittelytilaisuudessa, jossa Sinä kirjoitat romaanin (Penelope, 2023), Kumma kirjoitusopas (Osuuskumma, 2022) ja Vapaan kirjoittajan anatomia (Aviador, 2023) -kirjojen tekijät antoivat vinkkejä ja vertaistukea kirjoittajalle. Kirjailijat Anne Leinonen, Mia Myllymäki, Sussu Laaksonen ja Satu Piispa-Hakala keskustelivat kirjoitusoppaiden annista ja luovan työn kehollisuudesta sekä toivat esiin uusia kirjoittamisen näkökulmia.

Uusia oppaita kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Tuttuja tapaamassa

Kirjamessujen parhautta on myös mahdollisuus tavata ystäviä ja tuttuja. Lounastreffit ystävän kanssa järjestyivät heti ensimmäisenä päivänä ja saimme tosi hyvän idean seuraavaan kevääseen.

Tapasin myös kaksi entistä työkollegaa, Marja Kytömäen ja Eeva-Riitta Piispasen. He ovat jo päässeet siirtymään pois työelämästä vapaampaan aikaan ja mihinkäs he sitä muuhun olisivatkaan käyttäneet kuin kirjan kirjoittamiseen. Heidän Pöytä puhtaaksi -kirjansa koostuu 34 kirjeestä, joita he kirjoittivat toisilleen eläkkeelle jäätyään kesäkuusta 2020 helmikuuhun 2022.

Kirja on siis aikalaiskuvaus koronapandemian aikaisesta elämästä tuoreiden eläkeläisten silmin. Kirjoittajat haluavat pyyhkiä pöydältä vanhentuneita ikäasenteita ja lisätä yhteiskuntaan enemmän ikäymmärrystä. Kirjan on toteuttanut Kustantamo etc. Kirjaa en ole vielä saanut käsiini, kirjaston varauslistalla se on.

Monta muutakin tuttua tapasin pressihuoneessa, messuosastoilla ja ravintolassa. Aina yhtä virkistävää ja mukavaa. Harmi, että seuraavia Kirjamessuja pitää odottaa kokonainen vuosi – ne järjestetään torstaista sunnuntaihin 24.-27.10.2024.

*Sain messuilta somepassin ja kolme pääsylippua arvottavaksi.

Täysi kymppi – Full tia: Hanko Fotofestival

Hangossa kokoonnuttiin syyskuussa jälleen valokuvien äärelle. Ensimmäinen Hanko Fotofestival järjestettiin vuonna 2013. Tapahtuma on hiukan muuttanut muotoaan vuosikymmenessä, mutta valokuvauksen ystävä löytää sieltä aina paljon mielenkiintoista.

Tapahtumapaikkana on Hangon kaupungintalo.

Hanko Fotofestival vietti 10-vuotisjuhlaa lauantaina 9.9.2023. Tapahtuman ohjelmassa oli mielenkiintoisia luentoja ja näyttelyitä.

Olen ollut mukana kaikissa tapahtumissa alusta saakka. Ensimmäisellä kerralla, vuonna 2013, löysin tapahtuman sattumalta. Suunnittelin syyskuuhun viikonloppulomaa ja selasin Hangon tapahtumasivuja. Sieltä bongasin Hanko Fotofestivalin, joka järjestettiin viikkoa myöhemmin kuin aikomani loma oli, mutta valokuvauksesta kiinnostuneena muutin suunnitelmaani.

Valokuvausharrastajan huipputapahtuma

Festivaalia markkinoitiin ”valokuvausharrastajan uutena huipputapahtumana”. Tuolloin se oli vielä kaksi- tai oikeastaan kolmepäiväinen. Nimi oli muodossa Hanko Foto Festival. Ohjelmaa oli sekä lauantaina että sunnuntaina, mutta perjantaina jo aloitettiin Hangon Casinossa pidettävällä Grand Opening Party -avajaistilaisuudella. Siellä järjestettiin myös pienimuotoiset valokuvausalan messut, jossa Canon, Samsung, Epson, Focus Nordic ja Interfoto esittelivät tuoteuutuuksia.

Pääluennoitsijoina olivat nimekkäät luontokuvaajat Markus Varesvuo, Heikki Willamo ja Pekka Tuuri. Tapahtumapaikkana oli tuolloin hiljattain hienoon kuntoon remontoitu Hotel Regatta. Tapahtuman järjestivät Hangö Fotoklubb yhteistyössä Suomen Fotokaupan Liiton kanssa.

Ensimmäisessä festivaalissa oli paljon ohjelmaa.

Koronan vuoksi vuoden 2020 syksyn tapahtuma jäi toteutumatta, mutta olin silloinkin Hangossa. Hotellivarauksen olin tehnyt jo edellisenä vuonna, ja ajattelin käyttää sen joka tapauksessa. Pieni loma Hangossa on aina virkistävä.

Täyden kympin Fotofestivalin aluksi järjestelyissä mukana olleet Ilse Klockars ja Tapio Kekkonen muistelivat tapahtuman historiaa. Alun perin pontimena tapahtumalle oli pidentää Hangon matkailukautta syksyn puolelle; ensimmäinen tapahtuma järjestettiin 13.–15.9.2013. Ideana oli vallata koko Hanko, ja näyttelyitä, työpajoja, retkiä ja luentoja oli paljon.

Muistelijat kiittivät lopuksi luennoitsijoita, talkooväkeä, näytteilleasettajia, esiintyjiä, yhteistyökumppaneita ja sponsoreita. Yhdessä kaikkien edellä mainittujen kanssa on saatu aikaiseksi toimiva festivaali, jolle Hangon kaupunki antoi vuoden 2022 kulttuuripalkinnon. Sen vastaanotti Hanko Fotofestival -yhdistys, joka nykyisin järjestää tapahtuman.

Kuvia Hankoniemeltä

Ensimmäinen varsinainen luennoitsija oli valokuvaaja ja kuvataiteilija Perttu Saksa, jonka esityksen aiheena oli Dawn Chorus – kuvia Hankoniemeltä. Perttu Saksa on ns. kakkoshankolainen, jolla on paikkakunnalla mummonmökki. Kuvat olivat merellisiä ja mustavalkoisia.

Saksa kertoi harrastavansa myös märkälevytekniikkaa (Wet Plate Collodion), joka vaikuttaa suhteellisen työläältä tavalta saada aikaan valokuva. Tämä paljon valoa vaativa tekniikka on kehitetty 1850-luvulla. Levyn valottamiseksi ja kuvan muodostamiseksi on käytettävän lasi- tai metallilevyn oltava kuvatessa märkä: kollodiumseos valutetaan tasaisesti levyn pinnalle.

Tämän jälkeen levy herkistetään hopeanitraatin avulla valolle. Aikaa kuvan ottamiseen on pari minuuttia aikaa ennen levyn kuivumista. Sitten mennään pimiöön ja kehitetään kuva sokerikehitteellä.

Saarni. Kuva: Perttu Saksa.

Valokuvausta ääriolosuhteissa

Toisena esiintyjänä oli minulle tuttu ammattimainen löytöretkeilijä ja palkittu puhuja Patrick ”Pata” Degerman. Hän on johtanut monia retkikuntia arktisille alueille, mutta myös esim. Amazonin ja Borneon sademetsiin. Hänen esityksensä oli nimeltään Arctic to Antarctica – valokuvaus ääriolosuhteissa.

Pata on vauhdikas ja mielenkiinnon vangitseva luennoitsija, joka kertoi esityksen otsikon mukaisesti siitä, mikä kaikkea arktisiin oloihin menevän tutkimusryhmän valokuvaajana työskentelevältä vaaditaan. Hän oli mukana muun muassa Antarktisella tutkimusta tehneen ryhmän mukana. Heidän tehtävänään oli sukeltaa ja dokumentoida merenpohjaa jäätikön alla. Huimia seikkailuja, jänniä tarinoita, upeita kuvia ja videoita – sellainen oli Patan esitys.

Katso video: First dive completed – Science under the ice.

Palkitut täyden kympin kuvat

Lounaan jälkeen vuorossa oli Hanko Fotofestivalin järjestämän kuvakilpailun palkintojen jako. Tämän vuotisen kilpailun aihe oli juhlatilaisuuteen sopivasti Täysi kymppi.

Ensimmäiselle sijalle tuomaristo oli valinnut Ghita Thomén valokuvan, jonka nimenä on I en annan värld. Mustavalkoisessa kuvassa on sumuinen vuoristo, josta erottuu kaksi pientä ihmishahmoa. Toiselle sijalle tuomaristo nosti Viveca Rabehlin kuvan kurkiparvesta, jossa yksi linnuista on ilmassa. Kuvan nimenä on Flockens pellejöns. Kolmannelle sijalle tuli Eva Roosin kuva nimeltään I trollskogen. Tuomariston mukaan kuvaaja on saanut vaikeasta aiheesta (ryteikkö), rauhallisen ja hyvin tasapainossa olevan klassisen kuvan.

I trollskogen. Kuva: Eva Roos.

Kunniamaininnan kuvillaan saivat Minna Ihalmo-Isojunno, Reijo Kangas, Eva Roos ja Ghita Thomé. Merkille pantavaa tämän kilpailun tuloksisissa on se, että naiset menestyivät niin hyvin, mukana on vain yksi mies kunniamaininnan saajissa.

Tuomaristossa olivat Johanna Sandin, Mikael Kilpi ja Tomi Parkkonen, joiden kerrotaan olevan intohimoisesti valokuvaa rakastavia hankolaisia, jotka kaikki nauttivat paikkakunnalla asumisesta ja liikkuvat luonnossa kameran kanssa ja ilman.

Potretteja ihmisistä eri puolilta maailmaa

Vapaana taiteilijana toimivan Jaakko Heikkilän esityksen aiheena oli Jeesus seisoo Ruottin puolela. Hän aloitti valokuvauksen 1990-luvun alussa Tornionjokilaaksosta ja kuvasi suomalaisia Ruotsissa.

Sittemmin Jaakko Heikkilä on kuvannut ihmisiä eri puolilla maailmaa Venetsiasta New Yorkin Harlemiin ja Armeniasta Brasiliaan. Hänen töitään on ollut esillä useimmissa eurooppalaisissa maissa sekä Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa.

Usein Jaakko Heikkilän valokuvien aiheina ovat olleet kulttuuriset identiteetit ja vähemmistöt mukaan lukien palatseissaan asuvat venetsialaiset ja rikastuneet suomalaiset. Jaakko Heikkilän puheesta ja kuvista heijastuu pehmeä, lämmin inhimillisyys. Hänen välillä tragikoomisiakin tarinoita ja sattumuksia ihmisten kohtaamisessa – aina ei ollut yhteistä kieltäkään – oli mukavaa kuunnella. Hänen kuviinsa voi tutustua monissa valokuvateoksissa.

Naomi ja Dorin, äiti ja tytär, Havanna 2012. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Luontokuvia luovilla menetelmillä

Seuraavana esiintyjänä oli ammattivalokuvaaja, valokuvataiteilija, kirjoittaja ja valokuvauksen kouluttaja Jaana Kotamäki, jolle valokuvaus on yhtä kuin intohimo ja elämäntapa. Hänen valokuviaan näimme esityksessä Unien maailma.

Jaana kuvaa luontoa taiteellisin keinoin. Hänen käytössään ovat luovat kuvaustekniikat eli kameran päällekkäisvalotustoiminnot sekä ICM-tekniikka (Intentional Camera Movement), joka tarkoittaa kameran harkittua liikuttelua. Unenomaiset, utuiset kuvat ovat syntyneet jo valmiiksi kamerassa, ei kuvankäsittelyssä.

Fantasiapuu. Kuva: Jaana Kotamäki.

Isän ja tyttären kummitustutkielmat

Aki Sinikoski tunnetaan parhaiten muotokuva- ja dokumenttivalokuvaajana muun muassa sarjoistaan Finnish Teens (2011) ja Last Machos (2016).

Hangossa Aki Sinikoski kertoi lähinnä projektistaan, jota hän on tehnyt yhdessä tyttärensä Astrid Sinikosken kanssa. Heidän esityksensä nimenä oli New Ghosts (2011–2058), Astrid oli myös mukana.

Sinisalojen kuvausprojekti on jatkunut jo vuosia ja edessä on vielä vuosikymmeniä.
Kuva: Astrid ja Aki Sinisalo.

Aki valokuvaa ja Astrid esiintyy valokuvissa mitä erilaisimmissa ympäristöissä ja asuissa. Ideoitaan ja kuvien asuja he suunnittelevat ja rakentavat yhdessä. Isän ja tyttären kummitustutkielma sai alkunsa myrskyisessä saaristossa vuonna 2011, kun Astrid oli vasta noin viisivuotias. Myrskyhirviö sai hahmon, jossa Astrid on verhoutunut ruskeaan huopaan kasvoinaan pahvilaatikko, johon oli leikattu kolmionmalliset silmät ja sahalaitainen suu. Taustalla aallot lyövät kallioon.

Lapsuudessa pelkoja on helppo nimetä, on se sitten myrsky tai hirviö, myöhemmin pelot ovat abstraktimpia. New Ghosts -sarjan on määrä valmistua vuonna 2058 Aki-Pekan täyttäessä 80 ja Astridin 50 vuotta. Tähän mennessä New Ghosts on ollut esillä neljällä eri mantereella.

Kuva: Aki ja Astrid Sinisalo.

Päivä jatkui valokuvanäyttelyllä ja illallisella

Ohjelma oli täyden kympin arvoinen: mielenkiintoinen ja valokuvauksen mahdollisuuksia valottava kokonaisuus, ehkä paras tähänastisista.

Tapahtuman aikana osallistujilla oli mahdollisuus tutustua useampiin näyttelyihin. Kaupungintalon aulassa oli esillä Muurlan opiston Slow photography -näyttely otsikolla Pimiöstä valoon ja kaupungintalon lämpiössä saattoi tutustua Hangon fotokerhon ja Ekenäs fotoklubbin valokuviin.

Hanko Fotofestival päättyi, mutta ilta jatkui vielä kaupungintalon galleriassa, jossa vietettiin Jaana Kotamäen Unien maailma -valokuvanäyttelyn avajaisia.

Seitsemältä kaikki esiintyjät, festivaalin järjestäjät sekä osa yleisöstä kokoontui perinteiselle Fotodinnerille Ravintola Makasiiniin. Sekin on perinteinen paikka, jolla on nyt uusi omistaja. Kolmen ruokalajin illallisen parissa viihdyttiin ja kerrattiin päivän tapahtumia.

Jatkoille moni seurueesta löysi edelleen perinteisesti Pub Grönaniin, jossa menosta vastasi Queens of Hellsinki -duo, jossa kitaroita soittava Jassi Lovacat ja Roxsy.

Queens of Hellsinki -duo vauhditti Pub Grönanin lauantai-iltaa.

Ensi vuonna Hanko Fotofestival järjestetään lauantaina 14.9.2024.

Lue myös:

Minun Hankoni on syksyinen

Hanko Foto Festival valokuvauksen ystäville

Flaneerausta pitsihuviloiden vaiheilla

Turistina Tukholmassa

Tukholma on jäänyt harvoin käydyksi paikaksi, mutta elokuun puolivälissä sain tutustua siihen parin päivän verran. Nähtävyyksiä en tutkinut, vaan luotin lähellä oleviin kohteisiin, flaneeraukseen ja sattumaan.

Sergelin torilla oli tarjolla Kulturfestivalenin ohjelmaa. Kuljin tästä vain ohi. Olen ollut samassa paikassa edellisen kerran vuonna 1995 juhlimassa Suomen jääkiekon maailmanmestaruutta. Silloinen Tukholman matkani osui sattumoisin sopivaan ajankohtaan.

Näin jälkeenpäin on vaikea ymmärtää, miksi en ole käynyt enemmän Tukholmassa. Sehän olisi kätevästi saavutettavissa ilman lentämistä lahden toisella puolella. Kotikaupungistani Turusta Tukholmaan pääsee kahdella laivayhtiöllä kahdesti päivässä, aamu- ja iltalähdöillä.

En edes muista, milloin olen viimeksi vieraillut läntisen naapurimaan pääkaupungissa. Hyvin lähellä käynti oli kesällä 2016, jolloin Tukholmassa järjestettiin matkabloggaajien ja muiden sisällöntuottajien sekä matkailualan ammattilaisten TBEX-organisaation konferenssi. Epäonnekseni sain tiedon tuosta tilaisuudesta melko myöhäisessä vaiheessa, enkä onnistunut enää toteuttamaa matkaa.

Satuin viime keväänä huomaamaan jollain somekanavalla, että Tukholmassa järjestetään The Stockholm Writers Festival 18.–20.8.2023. Kirjoittamisesta kiinnostuneena ilmoittauduin sinne ja sain matkalle lähdön onnistumaan pienistä hankaluuksista huolimatta.

Suurin osa viikonlopusta meni tietysti kirjoittajafestivaalin ohjelmaan osallistumiseen, joten kaupunkiin tutustuminen jäi vähäiseksi. Se, mitä ehdin näkemään ja kokemaan, vakuutti siitä, että palaan joskus paremmalla ajalla.

Kirjoittajafestivaali pidettiin Suomen Tukholman-instituutissa.

Kävellen ehtii huomaamaan kiinnostavia kohteita

Ensimmäisenä etappina sataman jälkeen oli Cityterminalen.

Viking Linen Grace kuljetti minut Turusta Tukholmaan. Hiukan pohdin, kuinka osaan kulkea kaupungilla ja löydänkö hyvin hotellini ja tapahtumapaikan Suomen Tukholman-instituutin. Olin onneksi varannut kuljetuksen satamasta Cityterminaleniin, linja-autoterminaaliin Norrmalmin kaupunginosassa.

Kävelin sieltä kohti Hotel Kung Carl -majapaikkaani. Hotellinvalintani oli yhdistelmä sijaintia ja hintaa; sieltä oli lyhyt matka festivaalipaikalle ja Viking Linen hotellipaketti laivamatkoineen ja yöpymisineen oli suhteellisen edullinen.

Reitti oli onneksi helppo, ensin Vasagatania ja sitten Kungsgatania. Hyvänä apuna oli Otavan Karttaopas Tukholma, josta sai avautumaan kätevänkokoisen kartan, välillä turvauduin puhelimen Google Mapsiin. Turhaan olin siis asiaa aprikoinut.

Kun matkan päätarkoituksena oli osallistua koko viikonlopun kestävään tapahtumaan, en yrittänytkään haalia päiviini ns. pakollisia nähtävyyksiä. Suunnittelin käyväni vain matkan varrella tai lähellä hotellia olevissa paikoissa. Sellaisiksi osoittautuivat Hötorget, Konserthuset, Adlibriksen kirjakauppa sekä Kungliga biblioteket. Tulin kulkeneeksi myös muun muassa Drottningsgatanilla ja Birger Jarlsgatanilla

Sijainti oli hotellivalintani tärkein kriteeri, mutta Hotel Kung Carl oli viehättävä
ja kaikin puolin toimiva majoituspaikka.

Kaunis konserttitalo

Konserttitalossa oli esillä Yanan Lin Det räda hjärtat -valokuvanäyttely, joka toimi vetonaulana taloon tutustumiseksi. Vasemmalla Carl Millesin Orpheus-veistos (Orfeus-gruppen / The Orpheus Fountain) vuodelta 1936. Sen kerrotaan olevan suosittu tapaamispaikka.

Kungsgatanilla vastaan tuli Konserthuset, jonka ulkomainokset kehottivat ”tule sisään kokemaan kaunis sisustus ja ainutlaatuiset taideaarteet Tukholman konserttitalossa, joka on yksi Ruotsin suurista arkkitehtuurin mestariteoksista.” Noudatin kutsua.

Konserttitalossa järjestetään myös erilaisia opastettuja kierroksia, mutta sellaiseen en nyt osallistunut, vaan kuljeskelin talossa itsekseni, tutustuin valokuvanäyttelyyn ja ihastelin tosiaan sisustuksen yksityiskohtia: patsaita, valaisimia ja koristeltuja kattoja.

Vuosina 1924–1926 rakennettu konserttitalo edustaa ruotsalaistan 1920-luvun klassismia ja sen idea sisustusta myöten tulee antiikin Kreikasta ja klassisesta musiikista. Kuvanveistäjä Carl Milles on luonut talon veistokset, kuten myös talon ulkopuolella olevan Orpheus-patsaan; Nils ja Robert Nilssonin käsialaa ovat säveltäjien muotokuvat ja stuccoreliefit, joita on kattoja myöten. Robert Hult on suunnitellut valaisimet, Carl Malmsten kalusteet ja Elsa Gulberg seinävaatteet.

Konserttitalossa oli paljon näyttäviä valaisimia.

Esillä oli myös kiinalaissyntyisen Yanan Lin valokuvanäyttely. Hän kuvasi konserttitalon elämää vuodesta 2019 alkaen, myös koronavuosien aikana. Hänen näyttelynsä nimi on Det röda hjärtat. Se tulee talon arkkitehdin Ivar Tengbomin konserttitalon visiolleen antamasta nimestä.

Yanan Li on opiskelut kotimaassaan alun perin elokuva-alaa, kunnes kiinnostui valokuvauksesta. Ingmar Bergmanin tuotanto sytytti hänen kiinnostuksensa Ruotsiin, jossa hän on opiskelut ja asunut vuodesta 2000 alkaen. Li on kuvannut muun muassa konserttitalon elämää, kuninkaallisen filharmonisen orkesteria, kuninkaallista perhettä ja Nobel-palkintoon liittyviä organisaatioita ja tilaisuuksia.

Isokokoisten valokuvien lisäksi näyttelyyn kuului myös video,
jolla Yanan Li kertoi näyttelyyn liittyvästä työstään.

Konserthuset on paikka, jossa järjestetään fysiikan, kemian, lääketieteen, kirjallisuuden ja taloustieteen Nobel-palkintojen jakotilaisuus 10. joulukuuta ja vuodesta 1926 lähtien se on pidetty Tukholman konserttitalossa.

Maksuttoman valokuvanäyttelyn lisäksi vierailulla sai nauttia myös nuorten muusikkojen konsertista. Duo Love ja Junia eli Love Herrdahl ja Junia Sjögren esittivät ooppera-aarioita ja liedejä.

Tuoretta tavaraa torilta ja kauppahallista

Hötorgetin myyntipöydät olivat kukkuroillaan muun muassa marjoja ja sieniä.

Hötorget ja Hötorgshallen tarjosivat visuaalisia ja kulinaarisia nautintoja. Torilla myytiin kukkia ja elintarvikkeita, mutta yllättävästi myös matkalaukkuja.

Kauppahallin kerrotaan olevan Ruotsin suurin ruokatori ja kauppahalli, jossa on yhteensä 32 myyjää tai ravintolaa. Tiskeillä oli tarjolla muun muassa kuivattuja marjoja, pähkinöitä, oliiveja sekä kaloja ja muita mereneläviä.

Kauppahallista olisi löytynyt myös monia lounaspaikkoja.

Kauppahallin monipuolista tuotevalikoimaa oliiveista pähkinöihin.

Kalat ja muut merenelävät tuijottivat hiukan lasittunein katsein kylmällä pedillään.

Kauppahallin ravintolassa oli tarjolla myös tanskalainen aamiainen,
joka ei liene aivan ravitsemussuositusten mukainen.

Kirjakauppoja ja Kuninkaallinen kirjasto

Adlibriksen kirjakaupassa oli monipuolinen tuotevalikoima kahdessa kerroksessa.

Adlibris on nimeltään tuttu kirjojen verkkokauppa – josta en ole tosin ostanut koskaan mitään – mutta en tiennyt, että sillä on myös kivijalkaliike. Se löytyi matkani varrelta osoitteesta Kungsgatan 15, toinen liike on Göteborgissa. Kirjojen lisäksi myynnissä on myös lankoja, leluja, askartelutarvikkeita, pelejä ja taidetarvikkeita. Huomioni kiinnittyi erityisesti lankoihin, joita näytti olevan hyvät valikoimat.

Kirjoja Adlibriksestä löytyi ruotsin lisäksi englanniksi, ja löysinkin yhden mielenkiintoisen lahjakirjan. Matkoilla kirjakaupat ovat aina mielenkiintoisia kohteita ja olin ilahtunut tästä löydöstäni.

Toisen löytämäni kirjakauppa oli Drottninggatans Bok & Bild, mutta se oli valikoimiltaan aika niukka ja jotenkin vanhanaikainen.

Drottningsgatan oli kävelykatu, jota reunustivat monien tunnettujen brändien liikkeet, jotka eivät nyt tällä kertaa kutsuneet luokseen.

Tapahtumapaikkana Suomen Tukholman-instituutti

Viikonlopun festivaalipaikkana oli Suomen Tukholman-instituutti osoitteessa Snickarbacken 2–4, joka on Birger Jarlsgatan 35:n kohdalla. Instituutti sijaitsee vankassa kivitalossa. Se rakennettiin vuonna 1896 KFUM:lle (NMKY:lle). Vuonna 1970 talon osti Stiftelsen Finlands Hus, josta muodostui vuonna 1995 Stiftelsen Finlands Kulturinstitut i Sverige, joka on instituutin taustasäätiö.

Kiinteistössä on kuusi kerrosta, joista kaksi on maanpinnan alapuolella. Talossa on Suomen instituutin toimitilat, kirjasto, lukusali, näyttelytila, talvipuutarha ja sauna. Myös Tukholman Suomalainen Seura toimii talossa.

Suomen Tukholman-instituutilla on vilkasta ja monipuolista ohjelmaa, ja sen tavoitteena on luoda kohtaamisia ruotsalaisen ja suomalaisen kulttuurielämän välille.

Birger Jarlsgatanin toisella puolella aukeaa Humlegården-puisto, jonka etualalla on iso kivirakennus. Kävin tutustumassa siihen, kun huomasin sen olevan Kuninkaallinen kirjasto, Kungliga biblioteket, joka on Ruotsin kansalliskirjasto.

Ruotsin kansalliskirjaston komea kivirakennus löytyy Humlegärden-puistosta.

Vuonna 1877 käyttöön vihityn Kuninkaallisen kirjaston vaikuttavin osa oli iso ja koristeellinen Suuri lukusali (Stora läsesalen), joka on tarkoitettu kirjaston kokoelmiin kuuluvien aineistojen tutkimiseen. Sen koristeellinen katto kohoaa korkeuteen ja salista nousee vihreitä pylväitä kullattuine kapiteeleineen eli pylväänpäineen. Vihreän ja kullan lisäksi väreinä ovat valkoinen, sininen ja okra. Salia kiertävät kolmessa kerroksessa kirjahyllyt, joissa osassa on vanhoja, nahkaselkäisiä kirjoja.

Tutkijoille on vielä erikseen oma lukusalinsa. Omia kirjoja voi lukea muualla kirjaston alueella ja kirjaston käyttäjille on varattu myös tila omien eväiden syömiseen ja kahviokin löytyy. Kirjastoa on kuuden kerroksen verran, ja kävin vain pohjakerroksen tiloissa.

Suuressa lukusalissa voi tutkia kirjaston kirjoja ja muuta aineistoa.

Kansalliskirjaston nahkaselkäisiä kirja-aarteita.

Tutkijoille tarkoitettu sali on tarkoitettu pitempiaikaiseen työskentelyyn.
Aineiston voi laittaa talteen lukittavaan lokeroon.

Puisto kirjaston ympärillä on suomeksi humalapuutarha, jonka kerrotaan saaneen nimensä Kustaa II Aadolfin mukaan. Kuningas oli oluen ystävä, ja hän istutti tälle paikalle humalaviljelmiä, siitä nimi puistolle. Humlegården on suosittu piknikpuisto, josta löytyy myös modernin kasvitieteen isän Carl von Linnén patsas vuodelta 1885.

Oluella Dramatenin parvekkeella

Dramatenin komeasta kivitalosta löytyy neljä näyttämöä.

Lauantai-iltana kirjoittajafestivaalin porukka lähti pubiin, mutta pitkän päivän rasitukset kallistivat ajatukseni rauhalliseen iltaan hotellihuoneessa. No, en malttanut kuitenkaan jäädä sisätiloihin, vaan päätin tehdä pienen kävelyretken pitkin Biblioteksgatania Berzeliuksenpuiston kautta Hamngatanin, Strandgatanin ja Birger Jarlsgatanin risteykseen. Sieltä löytyi komean näköinen iso rakennus, joka on Dramaten eli Kungliga Dramatiska Teatern. Sen edustalla oli kaivinkoneita ja muita työkoneita, jonkinlainen piha-alueen remontti oli käynnissä.

Näin terassiravintolan palveluja mainostavan kyltin, ja tunsin itseni heti janoiseksi. Pääsin kulkemaan punaista mattoa pitkin rakennuksen toisessa kerroksessa olevalle kukin ja valkoisin auringonvarjoin koristellulle terassille tiukkasävyisen vartijan ohjeiden mukaan.

Tilasin ruotsalaisen Åbro Bryggerin Arton 56 -lagerin. Olut on panimon juhlaolut vuodelta 2006, jolloin Åbro Bryggeri täytti 150 vuotta. Nautin oluestani, vieressä olevan seurueen tarkkailusta ja edessä aukeavien maisemien ja liikenteen havainnoinnista.

Näkymä Dramatenin terassilta, ylhäällä vasemmalla on Berzeliuksenpuisto.

Lauantai-illan huumaa

Kaupungilla oli paljon ihmisiä liikkeellä ja tuli mieleen ajatus, että Tukholma oli tuolloin iso huvipuisto. Ihmisiä kulki yksittäin, kaksittain ja isoissa porukoissa. Yksi ryhmä vietti jonkun syntymäpäiviä tai häitä ja pukeutumisen teemaväreinä olivat kulta ja hopea.

Menoa ei hillinnyt sekään, että tuloiltanani Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo oli nostanut terroriuhka-arvionsa tasolta kolme tasolle neljä. Arvio oli muuttunut etenkin ääri-islamilaisen terroriuhkan vuoksi. Asiasta kertoo ulkoministeriö matkustustiedotteessa.

Turvallisuustilanne oli etusivun juttu perjantaina 18.8.2023.

Kirjastossa esillä olleiden lehtien uutisissa tuli esiin näkemys siitä, että normaali elämä jatkuu, eikä pelolle anneta valtaa. No, lauantai-illan riennot jatkuivatkin joillakin aamukuuteen; kadulta kuului silloin vielä elämää, kunnes seitsemältä äänessä olivatkin jo kadunlakaisukoneet.

Sunnuntaina vain pikaisesti kotimatkalle

Sunnuntaina festivaaliohjelma jatkui viiteen saakka. Joudin lähtemään melko vilkkaasti hakeakseni laukkuni hotellista ja kulkeakseni taas tuttua reittiä pitkin Kungsgatania ja Vasagatania pitkin Cityterminaleniin, josta Viking Linen bussi kuljetti satamaan ja kotimatkalle.

Nyt laivana oli M/S Viking Glory. En jäänyt katsomaan illan ohjelmaa, vaan asetuin hyttiini levolle. Maanantaiaamuna oli paluu arkeen ja töihin – monta kokemusta ja muistoa rikkaampana.

Lue myös:

Kirjoittajat koolla Tukholmassa

Gloryn loistoa Itämerellä

Kirjoittajat koolla Tukholmassa

The Stockholm Writers Festival keräsi yhteen noin sata kirjoittajaa ja kirjailijaa elokuisen viikonlopun ajaksi.

Tapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 2017 lähtien.

Jossain mainos tuli vastaani, X:ssä/Twitterissä tai Facebookissa ja kiinnostuin heti. Englanninkielinen kirjoittajafestivaali Tukholmassa, jonne on helppo matkustaa kotikaupungistani Turusta: laivaan illalla, perillä aamulla. Niinpä ostin kevättalvella liput The Stockholm Writers Festivaliin, elokuiseen viikonlopputapahtumaan. Yritin houkutella muutamaa kaveria mukaani, mutta en siinä onnistunut. Yksin oli siis lähdettävä.

Turusta Tukholmaan

The Stockholm Writers Festival järjestettiin perjantaista sunnuntaihin 18.–20.8.2023. Lähdin matkaan torstai-iltana Viking Linen Gracella. En ollut yhtään tutustunut laivan viihdeohjelmistoon, ja yllätyin, kun tarjolla oli Marko Vainion Miss Divet Show.

Laiva oli satamassa jo puoli seitsemän aikaan perjantaiaamuna. Olin onneksi varannut kuljetuksen kaupungille; se oli viisas ratkaisu, kun ei tarvinnut etsiä oikeaa bussia kaupunkiin. Kuljetuksen määränpää oli Cityterminalen, Tukholman linja-autoterminaali Norrmalmin kaupunginosassa. Sieltä kävelin kohti Hotel Kung Carl -majapaikkaani. Reitti oli onneksi helppo, ensin Vasagatania ja sitten Kungsgatania. Liikenne oli vielä hiljaista puoli kahdeksan maissa, joten oli mukavaa kulkea kaikessa rauhassa ja katsoa, mitä vastaan tulee.

Kun matkan päätarkoituksena oli osallistua koko viikonlopun kestävään tapahtumaan, en yrittänytkään haalia päiviini ns. pakollisia nähtävyyksiä. Suunnittelin käyväni vain matkan varrella olevissa paikoissa. Sellaisiksi osoittautuivat Högtorget, Hötorgshallen, Konserthuset, Adlibriksen kirjakauppa sekä Kungliga biblioteket. Tulin kulkeneeksi myös Drottningsgatanilla ja Birger Jarlsgatanilla.

Hotellihuonetta ei tietenkään saanut aikaisin aamupäivällä, mutta sain jätettyä matkalaukkuni säilytykseen. Huone oli saatavissa vasta kolmen maissa, joten minulla oli muutama tunti aikaa kuljeskella kaupungilla.

Perjantaina tutustuttiin ohjelmaan ja toisiimme

Malja kirjoittamiselle, kirjailijoille ja kirjoille.

Kirjoittajafestivaalin ensimmäinen ohjelmaosuus oli perjantaina alkuillasta, jolloin kokoonnuimme ns. kick off -tilaisuuteen Suomi-taloon eli Suomen Tukholman-instituuttiin (Finlandsinstitutet i Stockholm). Se sijaitsee vanhassa kivitalossa pienellä kadulla, osoite on Snickarbacken 2–4 (Birger Jarlsgatan 35:n kohdalla).

Koolla oli noin satakunta osallistujaa ja tapahtuman henkilökuntaa, myös koko festivaalin alulle laittanut Catherine Pettersson. Tarjolla oli muun muassa tietoa tulevasta viikonlopusta, alkumaljat ja tietokilpailu joukkueittain. Jatkoille mentiin Hellsten Earth Bar -baariin, joka on nimensä mukaisesti osa Hotel Hellsteniä.

Virikkeitä fiktioon

Lauantaina oli tarjolla kolme vaihtoehtoista ohjelmaa, joista ensimmäinen käsitteli kirjailijan omaa ääntä, toisessa keskusteltiin muistelmista verrattuna fiktioon, kuinka valita paras tapa kertoa oma tarina ja kolmannessa käsiteltiin kirjoittamisen sääntöjä ja kuinka rikkoa niitä.

Tapahtuman luennoitsijoiden ja esiintyjien kirjoja oli tarjolla tapahtumassa ja signeerauskin järjestyi.

Kirjailija Johnny Shaw kertoi siitä työstä, joka on edessä ensimmäisen käsikirjoitusversion valmistumisen jälkeen.

Iltapäivän aikana oli mahdollisuus ostaa puhujien kirjoja ja saada niihin omistuskirjoitus. Myöhemmin iltapäivällä oli vuorossa Johnny Shawin luento siitä, kuinka saadaan työstettyä valmista käsikirjoitusta sen toiseen tai kolmanteen versioon. Lisäksi kuultiin Jeff Bensin ohjeita, kuinka kehittää kirjan juonta kirjan päähenkilön emotionaalisesta maailmasta käsin.

Päivän päätteeksi Hans-Åke Lilja kertoi tiestään johtavaksi Stephen King -asiantuntijaksi, jonka Lilja´s Library on Kingin fanisivusto. Hän ylläpitää myös kirjailija John Ajvide Lindqvistin sivustoa. Liljalta on tulossa myös kirja myöhemmin tänä syksynä.

Professori Jeff Bens luennoi siitä, kuinka kirjailija löytää äänensä.

Lauantai oli karkkipäivä (lördagsgodis) kirjoittajillekin.

Lauantaikin päättyi Hellstenin baariin, mutta tein oman kävelyretkeni.

Kysy asiantuntijoilta

Sunnuntaipäivä aloitettiin keskusteluilla asiantuntijoiden eli luennoitsijoiden kanssa siten, että he istuivat pöydissään, joihin osallistujat menivät oman kiinnostuksensa mukaan. Kellon soitua vaihdettiin pöytää, joten lyhyessä ajassa oli mahdollista saada vastauksia omiin kysymyksiin.

Jeff Bens (vasemmalla pöydän päässä) vastailee osallistujien kysymyksiin.

Kirjailijat Sofia Löfgren ja Lukas Adamsson ovat perustaneet yhdessä kustantamon, joka on nimeltään Adamsson Löfgren Bokförlag.

Aamupäivän seuraavassa osuudessa oli valittavana kirjan rahoittamiseen, markkinointiin ja fani- tai kirjailijasivuihin liittyvät osuudet. Valitsin jälkimmäisen osuuden ja kuuntelin Hans-Åke Liljaa.

Iltapäivällä kuulimme Golnaz Hashemzadeh Bonden haastattelun. Iranissa syntynyt ja lapsena Ruotsiin vanhempiensa kanssa muuttanut kirjailijan esikoisteos vuonna 2012 oli nimeltään Hon är inte jag (She Is Not Me) . Hänen toinen kirjansa Det var vi (What We Owe) julkaistiin vuonna 2017 ja se on käännetty 25 kielelle. Suomeksi se ilmestyi vuonna 2018 nimellä Olimme kerran ja sen on kustantanut Otava.

Golnaz Hashemzadeh Bonde kertoo kirjailijanurastaan Paul Rapaciolin haastattelussa.

Myöhemmin iltapäivällä keskusteltiin kirjojen julkaisemisesta, ja erityisesti siitä, miten oman kirjansa saisi kustantamon kautta julkaistuksi. Ohjelma jatkoi tekstinäyttein, joista tuomaristo sai päättää, kauanko kunkin lukeminen kestää ja valitsivat lopuksi osallistujista voittajan.

Kirjojen julkaisemiseen liittyvässä keskustelussa oli mukana myös tapahtuman perustaja Catherine Pettersson.

Tulen varmaan toistekin

Tapahtumaan osallistuminen oli positiivinen kokemus jo pelkästään Tukholman vuoksi. Sinne haluan matkustaa uudestaankin ja väljemmällä aikataululla. Oli myös hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä, että kirjoittajia on kaikkialla. Toiseen suomalaiseen en törmännyt, joskin yksi tapahtuman organisaattoreista oli Suomesta kotoisin. Monet pohtivat samoja aiheita ja etsiä pulmiinsa vastauksia; osa löytyi ehkä Stockholm Writers Festivalista.

Lauantai-iltana tukholmalaiset olivat liikkeellä. Katunäkymä Dramaten-teatterin toisen kerroksen parvekkeelta, jossa nautin oluen ja tarkkailin suurkaupungin elämänmenoa.

Kirjailijan kivilinna Kardamylissä

Kardamylistä, Manista, Peloponnesoksesta, Kreikasta löytyy viehättävä taiteilijapariskunnan kotimuseo, residenssi ja majoituspaikka.

Kävimme ennen TBEX-konferenssia päiväretkellä Kardamylin kylässä, Manissa. Siellä yhtenä kohteena oli brittiläisen kirjailijan Patrick Leigh Fermorin (1915–2011) ja hänen valokuvaajavaimonsa Joan Leigh Fermorin (1912–2003) talo (Patrick & Joan Leigh Fermor House).

Otsikko on siis harhaanjohtava, mutta en voinut vastustaa alkukirjainten sointua.

Mitähän Oikia tarkoittaa kreikaksi?

Tähän paikkaan harvempi kreikankävijä tulee ehkä menneeksi, mutta jos saarten sijasta haluaa tutustua muuhunkin Kreikkaan, niin Peloponnesoksen niemimaalta löytyy monia mielenkiintoisia kohteita, jotka ovat vielä toistaiseksi välttyneet turistiryntäyksiltä. Vuokra-auto on tarpeen, koska julkista liikennettä näihin pieniin kyliin ei ole juurikaan tarjolla.

Fermorit, mielenkiintoinen taiteilijapariskunta

Joan Leigh Fermor oli varakkaan perheen tytär, joka toimi puoliammattilaisena valokuvaajana ikuistaen sotavuosina muun muassa pommitusuhan alaisia lontoolaisia rakennuksia. Hän toimi sodan alkuvuosina myös sairaanhoitotehtävissä. Myöhemmin hän sai koulutusta koodattujen viestien purkamiseen, ja hän työskenteli brittilähetystöissä Madridissa, Algeriassa ja Kairossa.

Patrick Leigh Fermor oli mukana toisessa maailmansodassa, ja toukokuussa 1945 Fermor ja kapteeni William Stanley Moss onnistuivat Kreetalla kidnappaamaan saksalaiskenraali Heinrich Kreipen ja kuljettamaan hänet Egyptiin. Tapahtumasta on tehty elokuva Kenraali katoaa (1957). Fermor oli brittiläisen imperiumin ritarikunnan upseeri, ja helmikuussa 2007 Kreikan hallitus myönsi hänelle Feeniksin ritarikunnan komentajan arvon.

Fermorin ensimmäinen kirja The Traveller’s Tree julkaistiin vuonna 1950. Hän tuli tunnetuksi matkailuromaaneillaan, joista esille on noussut muiden muassa A Time of Gifts (1977). Ilmeisesti Fermorin kirjoja ei ole suomennettu. Hän vaikutti koko joukkoon brittiläisiä matkakirjailijoita, muun muassa Bruce Chatwiniin.

Patrick ja Joan tapasivat toisensa Kairossa vuonna 1944, mutta avioituivat vasta vuonna 1968.

Kakkosasunto Kreikassa

Sisäänkäynti on somistettu kivimosaiikilla.

Rappuset puutarhaan ja uima-altaalle.

Vaaleansiniset ikkunaluukut värittävät neutraalia kivipintaa.

Fermorit olivat aikoinaan ihastuneet Kreikkaan ja muuttivat sinne asumaan osa-aikaisesti, mutta pysyvästi. Osan vuodesta he asuivat Gloucestershire, Englannissa. Talo – tai itse asiassa kolme perinteisen kivitalon ryhmä – sijaitsee muutamien kilometrien päässä Kardamylin kylästä tontilla, jolla kasvaa oliivipuita, sypressejä, mäntyjä sekä paljon luonnonkukkia.

Fermorien talon sanotaan olevan yksi Kreikan kauneimmista rakennuksista, ja se on toteutettu harmoniassa ympäristönsä kanssa. Talon on suunnitellut ja rakennuttanut arkkitehti Nikos Hadjimichalis vuonna 1959 yhdessä Fermorin pariskunnan kanssa, joista Joanin kerrotaan rahoittaneen talon myymällä korujaan. Muutoinkin hän oli muusa, joka mahdollisti miehensä kirjailijanuran.

Olohuoneessa on tilaa isommallekin seurueelle.

Olohuoneen erkkerissä voi nauttia valosta ja merimaisemista.

Työhuone. Kyllä täällä kelpaisi kirjoittaa.

Värikäs valaisin erottuu hyvin neutraalista ja varsin kivisestä taustasta.

Tämän kivirykemän joku oli koonnut leveälle kaiteelle.

Patrick Leigh Fermorin rintakuva löytyy puutarhasta. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Praxitelis Tzanoulinos.

Patrick Leigh Fermor (1915–2011)

Talossa on uima-allas sekä oma ranta. Lähimmät uimarannat ovat kahden kilometrin päässä oleva Kardhamilin ranta ja noin kolmen kilometrin päässä oleva Foneasin ranta. Kalamatan kansainväliselle lentokentälle on matkaa 47 kilometriä.

Uimari voi valita joko meren tai altaan.

Talossa voi paitsi vierailla, myös yöpyä, jos on valmis maksamaan kohtalaisen paljon. Nyt elokuussa sinne olisi voinut majoittua neljäksi yöksi hintaan 2 400 euroa.

Talo lahjoitettiin Benaki-museolle

Vuonna 1996 Fermorit testamenttasivat talonsa Benaki-museolle; heillä ei ollut omia lapsia. Lahjoittajien tahtona oli, että talo olisi heidän jälkeensä avoin vierailijoille, majoittaisi taiteilijoita ja tutkijoita yhteistyössä yliopistojen kanssa ja järjestäisi koulutusta sekä erilaisia tapahtumia. Vuonna 2019 talo ja sitä ympäröivä alue oli kunnostettu uuteen käyttöön ja avattiin samana vuonna.

Patrick Leigh Fermor -seura (Patrick Leigh Fermor Society) vaalii matkakirjailijan muistoa. Joanista tehty elämäkerta valottaa tämän usein miehensä varjoon jääneen naisen elämää. (Simon Fenwick: Joan – the remarkable life of Joan Leigh Fermor, London: Macmillan, 2017)

Patrick & Joan Leigh Fermor House, Kalamitsi, Kardamyli, Kreikka.

Puutarhassakin on käytetty paljon kiveä.

Kivettyä pintaa talon puutarhassa. Tähän on uponnut paljon kiviä ja aikaa.

Kuljeskelua Kalamatassa

Kalamata saattaa kuulostaa pieneltä kylältä, mutta se on iso kaupunki Peloponnesoksen niemimaalla. Sieltä löytyy rantaa, ravintoloita, kauppoja ja museoita.

Kalamatassa vietettiin Food Stories -tilaisuutta. Osallistujina oli niin TBEX:n konferenssiin osallistujia kuin paikallisia.

Osaatko sijoittaa Kalamatan kartalle? Ehkä, jos Kreikka on sinulle tuttu paikka tai jos olet oliivien ystävänä tutkinut maineikkaiden Kalamata-oliivien kasvupaikan sijainnin?

Minulla ei ollut paikasta aavistustakaan ennen kuin sisällöntuottajille ja matkailuväelle konferensseja järjestävä TBEX ilmoitti viime vuonna, että seuraava Euroopan konferenssi toukokuussa 2023 on Kalamatassa.

Kalamatassa kasvaneita oliiveja on myynnissä myös Turun Kupittaan Citymarketissa.

Konferenssihotellissamme Filoxeniassa oli tarjolla oliivibaari. Oliiveista tehdään marmeladiakin.

Mehukkailta näyttävät nämä kalamatalaiset oliivit.

Kalamata on noin 70 000 asukkaan kaupunki Peloponnesoksen niemimaalla. Se on Messinian pääkaupunki ja tärkein satamakaupunki; väkiluvultaan se on Patraksen jälkeen toiseksi suurin kaupunki Peloponnesoksessa. Rantaa löytyy kilometreittäin.

Rantaravintola Kalamatassa.

Kalamatasta löytyy rantaa kilometrikaupalla.

Toukokuun alkupuolella rannoilla oli vielä tyhjää.

Kalamatassa järjestetään vuosittain kansainvälinen tanssifestivaali, International Dance Festival; tänä vuonna 14.–23. heinäkuuta. Kaupungista löytyy myös Peleponnesoksen yliopiston kampuksia.

Ateenasta Kalamataan on matkaa 238 kilometriä, ajoaika on noin kaksi ja puoli tuntia.

Bussi vei ja toi

Bussilla matka taittui varsin sujuvasti. Menomatkalla käytössä oli järjestäjän puolesta tilausbussi ja paluumatkalla matkustin Kalamata-Ateena-bussivuorolla. Lippu pitää ostaa etukäteen netistä; hinta oli 22 euroa, paikat olivat numeroidut ja kuitti tarkastettiin ennen bussiin pääsyä. Ateenasta pääsee Kalamataan myös lentäen.

Näin Kalamatasta aika pienen osuuden: rantaa Filoxenia-hotellin lähellä, vanhaa kaupunkia ja hiukan muutakin. Kuljin hotellistani kaupungille paikallisbusseilla, jotka tuntuivat toimivan hyvin.

Eräs ongelmakohta oli löytää bussipysäkki hotellini läheltä. Pysäkit voivat olla erilaisia: toisissa on katos merkintöineen, toisissa vain merkki ylempänä, jotenkin vaikeasti havaittavissa. Kuljin hotelliltani aika pitkän matkan ja ihmettelin, kun pysäkkiä ei tullut vastaan. Kun bussi oli lähestymässä, heilutin kättäni kokeeksi, josko bussi pysähtyisi, vaikka en olisi pysäkilläkään. No, kyllä se otti minut kyytiin.

Konferenssihotellimme Filoxenia Kalamata.

Filoxenia-hotellin uima-allas jäi testaamatta.

Ostosretki kaupungille

Aukio suihkulähteineen Kalamatan keskustassa.

Hattua jos jonkinlaista tarjolla.

Konferenssiviikossa oli paljon ohjelmaa retkineen ja iltatilaisuuksineen, mutta tiistaina minulla oli aikaa kuljeskella Kalamatassa ilman tiukkaa aikataulua. Päädyin keskustassa olevan aukion toiseen päähän ja lähdin sieltä käsin tutustumaan lähiympäristöön.

Oli minulla tehtäväkin: piti löytää alusvaatekauppa. Olin unohtanut kotiin vaaleat rintaliivit, joita tarvitsin valkoisen puseron kanssa. Moka mikä moka. Löysin kuitenkin aika helposti tavarataloja ja erikoisliikkeitäkin, mutta vasta kolmannesta kaupasta löysin tarvitsemani. Paikka oli vanhantavan tyylinen, täyteen tupattu ja vähän sekatavaramainen liike. Myyjä oli hyvä ja taisin löytää sopivat heti ensimmäisistä kokeilemistani rintaliiveistä. Niistä tuli lempparini vielä matkan jälkeenkin.

Kalamatan vanhassa kaupungissa oli paikoin siistejä rakennuksia, mutta osassa oli ”pientä laittoa”, mutta nekin näyttivät omalla rähjäisellä tavalla kuvauksellisilta.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee pienellä korjauksella.

Ilta lähituottajien ruoalle ja juomalle

Lafazanisin viinitila esitteli ja tarjoili tuotteitaan.

Jos tarjolla on ilmaisia drinkkejä, niin jonoja syntyy. En jaksanut jäädä odottamaan.

Samaisena tiistaina oli vuorossa myös iltatilaisuus Kalamatan vanhassa kaupungissa. Sinne oli loihdittu Food Stories -tilaisuus, eräänlaiset ohjelmalliset ruokamessut.

Tapahtumaan osallistui TBEX-konferenssiväen lisäksi myös kaupunkilaisia.Väkeä oli melkoisesti. Tarjolla oli maistiaisiksi syötävää ja juotavaa, kun paikalliset tuottajat esittelivät valikoimaansa. Autoon rakennettu drinkkejä tarjoileva baari oli kovin suosittu, enkä jaksanut jäädä jonottamaan. Viinintuottajien pöytien luokse pääsi helpommin. Musiikkiakin oli tarjolla.

Meno oli sen verran äänekästä, että osa meistä konferenssivieraista hakeutui muualle. Vanhan kaupungit kadut olivat paikoin muuttuneet ulkoilmaravintoloiksi, pöytiä oli vieri vieressä, väliin jäi vain kapea kuja, jossa parveili paljon ihmisiä.

Löysin kuitenkin väljän paikan kapeiden katujen ulkopuolelta ja kuinka ollakkaan, sain kutsun ruotsalaisten konferenssivieraiden pöytään. Oli mukava jutella, joskin se tietysti harmittaa, että ammoinen kouluruotsi on niin pahoin ruostunut, että oli parasta jutella englanniksi.

Tämän kalamatalaisen ravintolan terassilta kulman takaa löytyi sopivasti pöytä ja
ruotsalaista juttuseuraa.

Museot jäivät näkemättä

Harmittavasti jäi näkemättä Kulttuuriperinnön museo (The Victoria G. Karelias Collection of Greek Traditional Costumes), joka on yksi kattavimmista kreikkalaisista perinnepukujen kokoelmista Kreikassa. Museon kokoelmat ovat karttuneet alun perin yksityisesti noin viidenkymmenen vuoden ajan.

Olimme saaneet sinne kutsunkin opastuksineen, mutta aika meni jonkun muun menon kanssa päällekkäin. Museossa on lukuisia asukokonaisuuksia koruineen sekä naisille että miehille kaikkialta Kreikasta. Museo kuvailee kävijän kokemusta ihastuttavaksi matkaksi kautta historian, kulttuurin, estetiikan ja taiteen.Tämän kohteen ohittaminen harmitti jo paikan päällä, ja niin se tekee vielä enemmän museon upeita kuvia katsellessa.

Näkemättä jäivät muutkin museot, kuten sotamuseo (The Military Museum of Kalamata), Messinian arkeologinen museo (Archaeological Museum of Messenia), kansanperinteen museo (Kalamata Folklore Museum) ja Kreikan ainoaksi ulkoilmamuseoksi mainittu rautatiepuisto (The Municipal Railway Park of Kalamata).

Lue myös:

Konferenssimatkalla Kalamatassa

Askeleita Ateenassa