Kulkuneuvot, Lainattua, Matkustaminen

Heathrowin kiitotiellä koneentäysi ihmisiä odotti hiljaa nousua. Lentoemäntä seisoi käytävällä ja elehti apuvälineidensä kanssa nauhoitteen pyöriessä taustalla. Me istuimme tuoleihinmme köytettyinä, muukalaisten meri, vaitonaisina kuin liturgiaa kuunteleva seurakunta. Lentoemäntä esitteli pelastusliivin jossa oli pieni pilli, hätäuloskäynnit, läpinäkyvästä letkusta riippuvan happinaamion. Hän johdatti meidät läpi mahdollisen tuhon ja turman niin kuin pappi kuljettaa kuulijoitaan halki kiirastulen ja helvetin yksityiskohtien, eikä kukaan pompannut pakoon vaikka siihen olisi vielä ollut tilaisuus. Sen sijaan me kuuntelimme tai puolittain kuuntelimmme samalla kun ajattelimme muitakin asioita, ikään kuin tämä muodollisuuksien ja perikadon yhdistelmä olisi kovettanut pintamme aivan erityisellä tavalla. Kun nauhoitteessa alettiin puhua happinaamioista, hiljaisuus vain jatkui, kukaan ei väittänyt vastaan, ei noussut kapinaan kun meille sanottiin että on välttämätöntä huolehtia ensin itsestä, sitten vasta toisista. Minä en suinkaan ollut varma, pitikö se paikkansa.

Rachel Cusk: Ääriviivat, s. 6‒7. Kustantamo S & S. 2018

Turvaohjeet lentokoneessa

Lainaus
Kulkuneuvot, Lainattua, Matka, Matkustaminen

Paljon matkustavana minulla oli tapana tuskailla pitkiä odotusaikoja lentokentillä ja juna-asemilla. Se kaikki tuntui hukkaan heitetyltä ajalta. En päässyt suorittamaan kiireellisiä tehtäviäni, jotka kasaantuivat sitä mukaa mitä pitemmäksi asemalla, lentokoneessa tai junassa viettämäni aika kävi. Koko odottaminen oli ahdistavaa ja tuskaista. Eräänä päivänä havahduin siihen, että lentokoneessa, kentällä, junassa tai asemahallissa viettämäni aika on omaa aikaani. Kallisarvoisia hetkiä omasta elämästäni ‒ ei matkallaoloa johonkin, vaan jo perilläoloa itse olemisessa. Ne olivat kaikkein ominta aikaani. Kukaan ei sanonut, että minun täytyi tehdä jotain, vaan sain aivan itse päättää, miten käytän aikani: nukkumalla, kirjoittamalla, lukemalla tai tuijottamalla tyhjyyteen. Tai sitten saatoin valita ahdistuksen tai kiireessä tuskastelun. Kukaan ei voinut määrätä, mitä teen ja millä nopeudella. Tämä hyvin yksinkertaiselta tuntuva oivallus sai minut rakastamaan kentällä odottelua ja lentokoneessa istumista. Jopa suhtautumiseni lentojen myöhästymiseen muuttui. Minulla ei ollut kiire minnekään, nautinhan minä kaikkein omimmastani, yksityisestä ajastani. Ahdistukseni muuttui iloksi ja nautinnoksi. Enää minun ei tarvinnut tuijottaa matelevia viisareita; jopa aika tuntui kulkevan nopeammin.

Liisa Väisänen: Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjapaja 2019. S. 69

Yksityista aikaa matkalla

Lainaus
Kulkuneuvot, Lainattua, Matkustaminen

Heathrowin kiitotiellä koneentäysi ihmisiä odotti hiljaa nousua. Lentoemäntä seisoi käytävällä ja elehti apuvälineidensä kanssa nauhoitteen pyöriessä taustalla. Me istuimme tuoleihin köytettyinä, muukalaisten meri, vaitonaisina kuin liturgiaa kuunteleva seurakunta. Lentoemäntä esitteli pelastusliivin jossa oli pieni pilli, hätäuloskäynnit, läpinäkyvästä letkusta riippuvan happinaamion. Hän johdatti meidät läpi mahdollisen tuhon ja turman niin kuin pappi kuljettaa kuulijoitaan halki kiirastulen ja helvetin yksityiskohtien, eikä kukaan pompannut pakoon vaikka siihen olisi ollut vielä tilaisuus. Sen sijaan me kuuntelimme tai puolittain kuuntelimme samalla kun ajattelimme muitakin asioita ikään kuin tämä muodollisuuksien ja perikadon yhdistelmä olisi kovettanut pintamme aivan erityisellä tavalla. Kun nauhoitteessa alettiin puhua happinaamiosta, hiljaisuus vain jatkui, kukaan ei väittänyt vastaan, ei noussut kapinaan kun meille sanottiin että on välttämätöntä huolehtia ensin itsestä, sitten vasta toisista. Minä en suinkaan ollut varma, pitikö se paikkansa.

Rachel Cusk: Ääriviivat. Kustantamo S & S. 2018. S. 6.

Muukalaisten meri

Lainaus
Kirja, Kirjailija, Kulkuneuvot, Matkustaminen

Haavisto raiteilla

”Yksi kesä. Yksi matka. Yksi Eurooppa.”

Politiikasta tuttu Pekka Haavisto antoi periksi matkakuumeelleen, osti Interrail-lipun ja matkusti Euroopan rautateillä heinä-elokuussa 2018.

Pekka Haavisto esitteli Eurooppa raiteilla -kirjaansa julkistamistilaisuudessa 10.1.2019 Helsingissä.

Opaskirjoja reilaajille

Pekka Haavisto teki ensimmäisen junamatkansa eurooppalaisilla kiskoilla vuonna 1974. Neljän matkan jälkeen hän teki Inter-Rail-opaskirjan ensin omatoimisesti 1977 ja WSOY:n kustantamana 1978. Nuori Eurooppa -niminen opas ilmestyi vuonna 1986.

Oppaat kuluivatkin matkustamisen makuun päässeen nuorison käsissä. Tuolloin ei ollut Internetiä, joten tiedoille ja neuvoille oli tarvetta.

Uhkarohkeasti reppureissaajaksi

Ennen uutta junamatkaansa reilaajien ensimmäiseen sukupolveen kuuluvan Haaviston piti voittaa epäilys: ”Ensin ajatus tuntui uhkarohkealta. Alkaisivatko junan penkit tuntua kovilta? Onko mukavuudenhaluni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että reilaaminen ei onnistu? Ja mitä tututkin sanoisivat, kun heittäisin repun selkääni ja sanoisin lähteväni kuukaudeksi reilille?”pohdiskeli Haavisto aikeitaan.

Tuoreestakin junamatkastaan hän kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Sen takakansitekstissä sanotaan: ”Matka maanosamme tulevaisuuteen. Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia. Mistä Euroopan eri kulmilla keskustellaan? Mihin maanosamme on menossa?”

Päiväkirja junamatkustamisesta

Kirjassa on 384 sivua ja kaikkiaan 44 lukua. Ensimmäinen varsinainen luku on Miljardin vuoden etumatka ja viimeinen Quo vadis, Eurooppa? Lähdetään siis varsin kaukaisista ajoista maapallon, Suomen ja Euroopan historiassa ja päädytään aprikoimaan maanosamme tulevaisuutta.

Haavisto toteaa ”kirjan olevan päiväkirja: ajatusten, kokemusten ja tunteiden kirja. Se on kirjoitettu junien kolkkeessa, maisemien, kaupunkien ja majapaikkojen vaihtuessa. Se on kunnianosoitus tapaamilleni ihmisille, hyville ja syville keskusteluille.”

Kirja etenee matkan suhteen kronologisesti, mutta niin, että Haavisto kertoo aiemmistakin rautatiereisssuistaan. Mitä isoveli Juhani edellä, sitä pikkuveli Pekka perässä 16-vuotiaana.

Haaviston matkusti junalla ensin Helsingistä Hankoon ja sieltä Finnmerchant-rahtilaivalla Gdyniaan. Matka jatkui reittiä Varsova‒Katowice‒Oświęcim‒Budapest‒Wien‒Zagreb‒Belgrad‒Bar‒Budva‒Podgorica‒Tirana‒Skopje‒Thessaloniki‒Ateena‒Hydra‒Ateena‒Bar‒Rooma‒Napoli‒Firenze‒Livorno‒Bastia‒Toulon‒Perpignan‒Canet-en-Roussillon‒Port-la-Nouvelle‒Castelnous‒Eus‒Ille-sur-Tểt‒Perpignon‒Port Bou‒Barcelona‒Pariisi‒Frankfurt‒Berliini‒Hampuri‒Flensburg‒Kööpenhamina‒Malmö‒Tukholma‒Helsinki.

Haavisto matkusti myös busseilla, laivoilla, takseilla, vuokra-autoilla sekä ajoi polkupyörällä. Majoituspaikkoina olivat pääosin etukäteen varatut hotellit, hostellit ja Airbnb-huoneistot.

Keskusteluja kahviloissa

Reilaaja käytti paljon aikaansa myös paikallisten ihmisten tapaamiseen. Joukossa oli muun muassa kokkistuertti, laivan kapteeni, konepäällikkö, European Climate Foundationin edustajia, kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteja, poliitikkoja, suurlähettiläitä ja kunniakonsuleita. Osa heistä oli matkalla tavattuja henkilöitä, osa ennestään tuttuja Haaviston ilmeisen laajasta verkostosta. Hän oli mielissään, että sai sovittua tapaamisia kesäajasta huolimatta.

Pekka Haavisto halusi kuulla ja keskustella kunkin maan tilanteesta. Millaisia ajatuksia on budapestilaisilla nuorilla, entä miltä tulevaisuus näyttää Albaniassa? Miten kreikkalaiset suhtautuvat pakolaistilanteeseen?

Roomassa löytyy myös todellinen Suomi-fani, poliitikko ja kirjailija, Italian Vihreiden Grazia Francescato. Hänen perheystävänsä on Suomen nimekkäin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Kesäisin Grazia matkustaa Hannun luokse ja pahoittelee Pekalle, ettei ole koskaan pysähtynyt Helsingissä, vaan haluaa aina suoraan Kuusamoon.

Matkatunnelmia ja yleissivistystä

Haaviston kirjassa on varsinaisen matkakuvauksen lisäksi myös paljon asiaa muun muassa Euroopan historiasta ja sodista, Euroopan unionista, mytologiasta, matkustamisen filosofiasta ja historiasta sekä kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Pekka Haavisto kävi myös monissa museoissa, muun muassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissa ja Nikolai Tesla -museossa Belgradissa, yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä sekä katsomassa I Love Piaf -musikaalia Théậtre de Lucernairessa Pariisissa.

Yhtenä kohteena oli myös kreikkalainen Hydran saari, jossa Haaviston fanittamalla laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenilla oli asunto. Hydra oli ainoa, jonka Pekka Haavisto oli etukäteen päättänyt pakolliseksi käyntikohteekseen. Hän löysi oikean oven ja piti pienen hiljaisen hetken vuonna 2016 kuolleelle muusikolle: ”So long, Leonard.”

Tukholmassa hän tutustui pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyssä ja Tenstassa ja toteaa: ”Kauhutarinat lähiöistä, joissa tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi kulkea, vaikuttavat kokemani perusteella hieman liioitetuilta.”

Kirjassa on mustavalkoisia valokuvia matkan varrelta. Ne on ottanut Jeri Aalto ja Pekka Haavisto. Lisäksi lukujen alussa on Anja Reposen piirroskuva ja aiheeseen liittyvä sitaatti. Yksi suosikeistani on tämä Pyhän Augustinuksen toteamus: ”Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun.”

Kannattiko lähteä?

Pekka Haavisto pohdiskelee lopuksi matkansa huonoja ja hyviä puolia. Aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pulmia saattoi olla junayhteyksissä, lipunmyyntipisteissä ja rautatieasemien palveluissa. Positiivisina seikkoina olivat ainakin osallisuus rautatiekulttuurista ja -historiasta, pääsy suoraan kaupunkien keskustoihin, parempi omatunto kasvihuonepäästöjen suhteen, upeat maisemat sekä mukava matkaseura ja ihmisten tapaaminen.

Pekka Haavisto suosittelee myös nojatuolimatkoja: ”Maailman voi tuntea kodistaan poistumatta, hyvän kirjahyllyn äärellä.”

Parasta hänen mukaansa on kuitenkin yhdistää lukeminen oikeisiin matkoihin, joilla on mahdollisuus inhimillisiin kontakteihin: ”Ikimuistoisimmat lauseet eivtä aina löydy kirjoista. Sanat, jotka kätkemme sydämeemme ja joita kuljetamme mukanamme elämänmittaisen taipaleen, ovat usein niitä, joita elävät ihmiset ovat toisilleen lausuneet. Siksikin kannattaa matkustaa.”

Kieltämättä Pekka Haaviston kirja antaa inspiraatiota uudelle junamatkalle Eurooppaan.  Olisi hienoa kulkea Euroopassa ajan kanssa yhdestä mielenkiintoisesta paikasta toiseen. Mihin menisin, millaisia kohteita valitsisin? Palaisinko niihin paikkoihin, joissa kävin Interrail-matkallani vuonna 1988? Yksityiskohtaista reittiä en muista, mutta Ruotsin läpi matkustin kohti Duisburgia Saksassa, josta matka jatkui Ranskan kautta aikakin Unkariin ja Itavältaan.

Kiinnostuitko? Interrail Pass -lippuja on kahdenlaisia: kaikissa Interrail-maissa kelpaava Interrail Global Pass ja maakohtainen Interrail One Country Pass. Lue lisää VR:n sivuilta.

Parasta lähteä nyt

Ja mainittakoon tässä, että löysin blogini nimen Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta vuodelta 1978. Sen esipuheen viimeinen lause on: ”Parasta lähteä nyt”. Tarinan blogin nimen löytymisestä voit lukea täältä.

Kohta vietetään Parasta lähteä nyt -blogin syntymäpäiviä. Merkkipäivän 8.2.2019 postaukseen liittyy arvonta. Seuraa siis blogia!

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla. Nemo. 2019.

Normaali
Kaupunki, Kulkuneuvot, Matkakohde, Matkavalmistelut

Turusta Kaunasiin

Turun lentoasemalla on minun suhteeni kotikenttäetu. Viimeksi olen lähtenyt sieltä Teneriffalle Tjäreborgin matkalle viime vuoden marraskuussa. Nyt on tarjolla uusi yhteys Kaunasiin.

Lentämistä ei katsota nyt suopein silmin, mutta iloitsen silti siitä, että unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz Air on avannut marraskuun alkupuolella uuden lentoreitin Turun lentoasemalta. Wizz Air lentää kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin Turusta Kaunasiin, Liettuaan. Lentoaika on noin yksi tunti ja 20 minuuttia.

Kaunas sijaitsee jokien risteyksessä runsaan sadan kilometrin päässä nykyisestä pääkaupungista, Vilnasta. Se on Liettuan toiseksi suurin kaupunki, maan entinen pääkaupunki ja vanha hansakaupunki, josta löytyy merkintä arabialaisesta kartasta jo 1140-luvulta.

Kaunas on myös yliopistokaupunki, jossa toimii Baltian maiden suurin teknillinen yliopisto, jossa on lähes 12 000 opiskelijaa. Lisäksi kaupungissa sijaitsevat muun muassa Terveystieteiden yliopisto, Vytantas Suuren Yliopisto ja Urheiluyliopisto.

Historiallinen vanha kaupunki on yksi lukuisista nähtävyyksistä. Kaunas on myös Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2022.

Vilnassa olenkin käynyt parikin kertaa, mutta Kaunas on vielä näkemättä.

Turun lentokenttä on Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä, kun tarkastellaan kansainvälisten matkustajien määrää. Matkustajamääriltään se on neljänneksi vilkkain lentoasema; Turusta pääsee suorilla lennoilla myös Tukholmaan, Gdanskiin ja Riikaan ja kotimaassa Maarianhaminaan, Helsinkiin ja Kittilään.

Myös muun muassa Tjäreborgin lomakohteisiin Gran Canarialle ja Teneriffalle on päässyt lentämään kätevästi kotikaupunkini kentältä.

Pieni kenttä on kaikin tavoin kätevä ja nopea, joten suosin sitä aina kun on mahdollista.

Normaali
Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkustaminen, Tapahtuma

Runoutta linja-autossa

Runoja voi löytäää mistä vaan, vaikka linja-autosta. Ja tällä viikolla 2.‒11.11.2018 Turusta Runoviikko-festivaalin tapahtumista.

Turussa ja muuallakin Varsinais-Suomessa vietetään tällä viikolla Runoviikko-festivaalia. Kymmenen päivää runoja ajalla 2.‒11.11.2018.  Yli 30 tapahtumaa, yli sata esiintyjää. Lähes kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Koko ohjelma löytyy verkkosivuilla. Festivaalin teemana on runo & eläin.

Tapahtumajärjestäjä on Runoviikko ry. Festivaalin ovat mahdollistaneet Turun kaupunki ja Taiteen edistämiskeskus.

Minne haluan mennä?

Linja-autolla voi matkustaa Guernseyn saaren ympäri.

En ole osallistunut Runoviikkoon, mutta se inspiroi minua miettimään, mikä runo on minua viimeksi puhutellut. Muistinkin helposti runon, jonka tapasin Guernseyn bussissa.

Ai kuinka runon voi tavata linja-autossa? Helpostikin; se löytyi seinältä. Kyseessä oli Guernseyn saarella järjestettävään kirjallisuustapahtumaan liittyvän runokilpailun parhaimmistoa: Alex Soulsbyn runo Where I want to go.

Runo kuvasi niin hyvin tuntojani, kun lähdin kiertämään Guernseyn saarta bussilla. Tiesin vain, että bussi kiertää saaren ympäri myötäpäivään. Minunkin mielestäni oli hauskaa, etten tiennyt reittiä ja ajattelin, että pysähdyn sopivan paikan tullen.

Tässä runo alkuperäiskielellään.

”Where I want to go

The bus is going where I want to go
Though where that is I don´t exactly know
Though I know I´ll know when I get where I am going
And in a sense it´s more fun not knowing
Where exactly the bus is going
Though perhaps if it´s just toing and froing
I might be better off just knowing
And it´s hard to know if where I want to go
Is where the bus driver is going to go
When where that is I don´t exactly know
So perhaps we´ll just go to and fro
Until I know where I want to go.”

Alex Soulsby

Mikä runo on puhutellut sinua viimeksi tai jäänyt mieleesi?

Kirjallisuusfestivaali Guernseyssä toukokuus

The Guernsey Literary Festival järjestetään toukokuussa. Tänä vuonna se oli 10.‒13.5.2018. Tapahtuman sivuilta löytyy ilahduttavasti neljän seuraavan vuoden ajankohdat. Kirjallisuuden ystävät voivat suunnata reittinsä ensi vuonna Guernseyhin 1.‒6.5.2019.

Mutta sitä ennen voi nauttia runoudesta ja kansainvälisistä esiintyjistä Turussa.

 

 

Normaali
Kulkuneuvot, Luonto, Matkakertomus, Matkakohde

Guernseyn saaren ympäriajo

Mikähän siinä on, että jos on saaressa, tekee mieli kiertää ympäri? Että voisi elää siinä harhaluulossa, että on nähnyt koko saaren? Matkustin Guernseyn ympäri paikallisliikenteen bussilla.

Pembroke Bayn kivikkoista rantaa.

Guernseyn saarella ‒ kuten Jerseyssäkin ‒ on hyvin toimiva bussiliikenne. Sain aikatauluvihon karttoineen lentoaseman infopisteestä. Kuulin sieltä myös, että kahden päivän lippu maksaa 7,50 puntaa. Niinpä ostin lipun bussista jo ensimmäisen matkan yhteydessä lentokentältä St. Peter Portiin, Guernseyn pääkaupunkiin.

Aloitin saarikierrokseni Bus Terminuksesta eli bussien lähtö- ja päätepysäkiltä lauantaina iltapäivällä. Valitsin linjan 91, joka kiertää saaren myötäpäivään; linja 92 ajaa saarta vastapäivään. Katsoin kartasta bussin reitin, mutta pysähdyspaikkojen nimet eivät sanoneet minulle paljoakaan.

Aikataulun mukainen saaren kiertämisaika olisi ollut noin yksi tunti ja 40 minuuttia. Sama linja ajaa saarta tunnin välein, joten jokainen pysähdys olisi pidentänyt matkaa vastaavasti. En ollut tutustunut etukäteen saareen, joten valitsin jälleen intuitiivisen taktiikan ja suunnittelin pysähtyväni näkemäni mukaan.

Alkuvaiheen reitti kulki sisämaassa kylien läpi. Lentoseman ympäristö olikin jo kertaalleen nähty tulomatkalla.

Guernsey on vehreä saari ja suurta osaa alueesta käytetään viljelyyn. Siellä täällä näin myös lehmiä, joiden maito on arvossaan jerseyläisten lajitovereiden tavoin; erityisesti jäätelö tuntuu olevan jotain parempaa saaren omien eläinten tuottamana ‒ainakin jos mainoksiin on uskomista.

Alkuvaiheen reitti kulki sisämaassa kylien läpi. Lentoseman ympäristö olikin jo kertaalleen nähty tulomatkalla.

Etappeina olivat muun muassa Sausmarez Manor, joka on historiallinen kartano. Ensimmäinen maininta Sausmarez-suvun jäsenestä löytyy vuodelta 1117 Valen kirkon vihkiäisten yhteydestä. Kartanossa olisi ollut kaikenlaista nähtävää, kuten veistopuisto, maineikas puutarha (The Sub Tropical Gardens) ja lauantaina Farmers Market -markkinat. Talo itsessään olisi mielenkiintoinen opastuksineen; tarjolla on myös erityinen kummituskierros. Harmittaa, ettei ollut aikaa tutustua tähän paikkaan.

Reitin varrella oli myös St. Martin´s Village, jossa suuri osa Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -romaanin päähenkilöistä asui. Guernseyssä voi osallistua teemaopastuksiin, joilla pääsee tutustumaan kirjassa mainittuihin paikkoihin.

Ensimmäinen rantakohde oli Pleinmont, jossa oli näkyvissä laskuveden paljastamaa, ruskeaa kivikkoa ja hiekkaa. Rannalla oli The Imperial Hotel ravintoloineen ja paljon ihmisiä. Päätin jatkaa matkaa.

Bussin reitti kulki pitkän matkaa aivan rantaa myöten Pleinmontista kohti saaren pohjoisosaa.

Rocquaine Bay -rannalla olisi ollut Fort Grey, vuonna 1804 puolustusta varten rakennettu Martello-torni museoineen. Guernseyssä on kaikkiaan kolme tällaista tornia sekä lisäksi lukuisia Martello-tornien edeltäjiä.

Saarta kiertävä bussi Pembroke Bayn pysäkillä.

Saarella on kaikkiaan 27 rantaa, jotka ovat keskenään erilaisia. Pysähdyin vasta pohjoisrannalla sijaitsevassa Pembroke Bayssä. Kävelin sen länsipuolella olevaa niemenkärkeä, jonka päässä oli ilmeisesti sodanaikainen talo tai tukikohta, josta käsin pidettiin silmällä merellä liikkujia.

Hyvällä näköalapaikalla meren suuntaan oli puinen penkki, joka oli siihen kiinnitetyn laatan mukaan omistettu Mavis ja Derek de Carteretille. Vuonna 1995 kuolleen Mavisin ja kahdeksan vuotta myöhemmin kuolleen Derekin muistolaatta kertoi, että heidän lomaromanssissa oli kestänyt eliniän: ”A holiday romance that lasted a lifetime.”

Olikohan Mavisin ja Derekin tarina alkanut juuri Pembroke Bayssä vai olivatko päätyneet asumaan sittemmin rantaseudulle jatkamaan jossain muualla alkunsa saanutta rakkaustarinaa? Laatassa todettiin vielä runollisesti: Together again; yhdessä jälleen.

Jos istuu tällä Mavisin ja Derekin penkillä, voi katsella merimaisemaa.

Rannalla oli myös the Royal Guernsey Golf Clubin kenttä klubirakennuksineen. Saarella on kaikkiaan kolme golfkenttää.

Pembroke Bayssä oli kuvauksellisia, terävähuippuisia rantakallioita, hiekkaa ja vähän jo lakastunutta kasvillisuutta. Meri valkohuippuisine aaltoineen ympäröi niemeä.

Hiekkaa, kiveä ja kuivunutta kasvillisuutta Pembroke Bayssä.

Pembroke Bay laskuveden aikaan.

Pembroke Bayn jälkeen matka jatkui pitkin saaren itärantaa ja kohti St. Peter Portia.

Normaali