Juomakulttuuri, Matkakertomus, Matkakohde, Ravintola

Viiniä maistelemassa Rondassa

Joaquín Fernandezin viinitila on muutaman kilometrin päässä Rondasta. Kävimme siellä tutustumaan luomutilan toimintaan ja maistelimme viinejä lounaalla.

Joaquín Fernandezin tilalla pääsee myös tutustumaan viinien tekemiseen, maistelemaan niitä, lounaalle ennakkotilauksella, järjestämään juhlia häistä yritysten tilaisuuksiin sekä myös majoittumaan. Paikka on auki vuoden jokaisena päivänä.

Tila sijaitsee mäen päällä ja sieltä aukeaa kauniit näkymät viiniviljelyksille. Kauempana siintää vuoria.

Silmä lepää tässä kauniissa maisemassa.

Teinipojan toteutunut haave

Kuusitoista vuotta sitten nykyisen viinitilan paikalla oli pelkkää peltoa. Nyt siellä on Finca Los Frutales -tila, joka on sekä Joaquin Fernandezin perheen koti että viinialan yritys.

Joaquin Fernandez kasvoi Córdobassa. Hänen isänsä oli rakennustyöläinen ja poika seurasi hänen jäljissään. Joaquín Fernandez oli 14-vuotiaana isänsä apuna tekemässä korjauksia eräällä viinitilalla. Tislaamossa leijunut tuoksu oli hänestä maaginen ja se otti hänet valtoihinsa. Hän tiesi, mitä polkua hänen pitäisi kulkea. Se tosin oli aika pitkä.

Hän teki töitä kivenhakkaajana ja säästi kolmisenkymmentä vuotta perustaakseen oman viinitilan. Samalla hän myös opiskeli viinin- ja maanviljelyä. Monikymmenvuotinen unelma alkoi toteutua vuonna 2000 säästöjen ja pankkilainan turvin. Sopiva paikka löytyi Serranía de Rondan alueelta.

Joaquín Fernandezin mukaan ihmiset hiukan kummastelevat hänen siirtymistään kivistä, erityisesti marmorista, viiniin. Hänen mukaansa kyse on samasta asiasta: jonkin arvokkaan ja kauniin aikaansaamista luonnon antimista, oli se sitten marmoria, puuta, kiviä tai rypäleitä. Tämä tarina löytyi Rondan viinitiloja esittelevältä sivustolta.

Viinejä ja paellaa

Maistelimme neljää viiniä, jotka olivat Los Frutales Rosado, Hacienda Vizcondesa (Roble), Merlot-Syrah ja Finca los Frutales Igualado. Rosado ja Roble on valmistettu Merlot-rypäleistä, Merlot-Syrah nimensä mukaisista rypäleistä ja Iguanon valmistamiseen on käytetty Cabernet-Sauvignon-, Garnacha- ja Merlot– ja Syrah-rypäleitä. Ne kypsytetään ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viinejä maisteltiin ruoan kanssa. Alkuruokana oli juusto- ja salamisiivuja sekä salaattia, pääruokana paellaa, lisänä oli myös vaaleaa leipää. Viinit olivat maukkaita ja pidin myös punaviineistä, joiden ystävä en erityisesti ole; liharuoan kyytipoikana menee lasillinen, mutta muutoin valitsen valkoviinin tai oluen. Jätän kuitenkin juomien tarkemman arvioinnin.

Viininmaistelun voi tilata verkosta etukäteen täyttämällä lomakkeen. Tilaisuuden kesto on noin tunti ja vartti. Viinitilan verkkosivuilta en löytänyt maistelun hintaa, mutta Tripadvisorissa joku kävijä kertoi neljän viinin maistelun pienten napostelujen kanssa maksaneen 18 euroa per henkilö. Kyseiseltä sivulta löytyy lisää kuvauksia paikasta; suurin osa arvostelun kirjoittajista on antanut viinitilalle erinomaisen arvion.

Joaquin Fernandezin tilan tuotantoa, kaikki luomua.
Ravintolasta on avoimet näkymät viiniviljelmille.

Pellolta pulloihin

Kävimme katsomassa myös viininvalmistusta, jota meille esitteli Moisés Fernandez, tilan perustajan poika. Hän kertoi viininvalmistuksen monista vaiheista.

Tilalla on 9,2 hehtaaria maata luomuviinirypäleiden kasvattamiseen. Satoa saadaan noin 60 000 kiloa vuodessa. Tästä määrästä valmistetaan noin 36 000 litraa viiniä noin 50 000 pulloon. Viinirypäleiden poiminta alkaa elokuussa ja se tehdään käsin aikaisin aamulla.

Valmistushuoneissa oli isoja terässammioita, tynnyreitä ja lopulta isoja metallihäkkejä täynnä pullotettua viiniä. Seinällä on mittari, joka kertoo ilmeisesti sammioiden lämpötiloista.

Viinitynnyrit olivat muuttuneet hauskoiksi pihakoristeiksi. Taustalla rakennus, jossa viini valmistuu ja etenee terässammioista tynnyreihin ja pulloihin.
Moisés Fernandez kertoi rypäleiden monivaiheisesta matkasta pellolta pulloihin ja pöytiin.
Viininvalmistuksen lämpötilat ovat seurannassa.
Viini kypsyy ranskalaisissa tammitynnyreissä noin vuodesta puoleentoista vuoteen. Puinen tynnyri tuo viinin aromeihin tammisuutta ja vaniljaisuutta.
Pullo poikieen valmiina maailmalle.

Tilan viineillä on Andalusian ja Euroopan luomumerkki yhtenä kolmesta rondalaisesta viinitilasta. Puna- valko- ja roséviinejä viedään muun muassa Kanadaan, Belgiaan ja Tanskaan, mutta Suomen Alkon valikoimista niitä ei löydy.

Lue lisää Rondasta: Paluu Rondaan.

Normaali
Kaupunki, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys

Valkoisten talojen Mijas

Mijas ja sen historillinen keskus Mijas Pueblo on viehättävä, joskin kovin suosittu retkikohde lähellä Marbellaa ja Fuengirolaa valkoisine taloineen, kukkineen ja kapeine kujineen.

”Hengitä tätä kristallin kaltaista hiljaisuutta rikkomatta sitä.” (Vapaasti suomentanut Tuija, kiitokset.)

Ennen TBEX-konferenssia osallistujat saivat valita kaksi kokopäivän retkikohdetta. Valitsin Mijaksen ja Rondan.

Mijas sijaitsee Aurinkorannikolla noin 30 kilometriä Málagasta lounaaseen. Sen naapurikaupunkeja ovat Marbella ja Fuengirola. Matkasimme Mijakseen bussilla oppaan johdolla. Historiallinen keskus Mijas Pueblo sijaitsee vuorenrinteessä yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella. Muutamia neulansilmäkäännöksiä olikin matkallamme.

Aasilla vai apostolinkyydillä?

Mijaksen keskusta on suljettu autoilta. Jos paikkaan tutustuminen jalkaisin ei kiinnosta, voi vuokrata itselleen aasin tai hevosen rattaineen. Aasien ”taksiasema” löytyy läheltä matkailuinfoa. Aasitaksi kiertelee ympäri Mijasta ja kyyti maksaa yhdeltä henkilöltä 15 euroa ja kahdelta 20 euroa. Kierros kestää noin 15–20 minuuttia.

Kyytiläisiä odotellessa.

Jos suosit mieluummin paikallaan pysyvää aasia, niin voit kiivetä matkailuneuvonnan vieressä olevan pronssisen aasipatsaan selkään. Se on suosittu valokuvauspaikka, joka saa hieman varttuneemmankin matkailijan hulluttelemaan.

Aasipatsaan portailla varoitetaan pronssin kuumuudesta.

Kuvauksellinen kohde

Mijas on muutoinkin kuvauksellinen: maisemaa vuoristoon ja merelle, valkoisia taloja, seiniin kiinnitettyjä pelargoniaruukkuja, kauniita puistoja kukkineen. Opas kertoi Mijaksen valkoisten talojen salaisuuden: ne maalataan kaksi kertaa vuodessa.

Matkailutoimistosta käteeni osui esite, joka on tehty varta vasten selfieiden ottajille; siihen on piirretty kartta ja listattu kuvauksellisimmat paikat. Luotin kyllä omiin silmiini ja kuvasin mieluisia kohteita.

Näköalaa matkailuneuvonnan vieressä olevalta tasanteelta.
Maisemaa El Compas -näköalapaikalta.

Vuoren neitsyen kappeli

Yksi Mijaksen nähtävyyksistä on vuoreen 1600-luvulla kaivettu kappeli. Kappeli sijaitsee puistossa, jonka toiselta laidalta aukeaa näköalapaikka laajoihin rannikkomaisemiin. Se on omistettu Vuoren neitsyelle (Ermita de la Virgen de la Peña), joka on myös mijasilaisten suojeluspyhimys.

Vuoren neitsyelle omistettu kappeli El Compas -näköalatasanteella.
Kappelin vieresä oleva matkamuistomyymälä.

Syyskuussa järjestetään nimikkopyhimykselle omistettu juhla Mijas Feria. Se alkaa yleensä toisena syyskuun lauantaina ja se kestää seuraavaan keskiviikkoon asti. Juhlassa Mijaksen keskusaukiolle tulee pop up -baareja ja -ravintoloita, jotka tarjoavat ruokaa ja juomaa, erityisesti paikallista sherryä, lisäksi nähtävillä on espanjalaisia hevosia ja flamencotanssia.

Mijasista löytyy myös Espanjan ainut ovaalinmuotoinen härkätaisteluareena Plaza de Toros. Se on rakennettu vuonna 1900. Areenan yhteydessä on museo, jossa on nähtävillä muun muassa härkätaistelijoiden pukuja.

Mijasissa on myös muita kappeleita ja kirkkoja sekä modernin taiteen museo, etnografinen museo sekä miniatyyrimuseo.

Matkailijoita riittää

Mijas saa elantonsa nykyisin matkailusta. Onpa se omistanut yhden syksyisen päivän Turistin päiväksi, jolloin kaupungintalolla juhlitaan viinin ja tanssin merkeissä. Mijas tunnetaan myös golfista: kaupungissa on yksitoista golfkenttää.

Kesäkuun alussa Mijaksessa oli matkailijoita, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Tuli siellä mieleeni, että enpä välittäisi olla paikalla heinä-elokuussa, jolloin paikka lienee kansoitettu. Kuumuuskin olisi riesana.

Koronasta varoitetaan kauppahallin seinustalla. Kesäkuun alussa julkisissa liikennevälineissä oli maskipakko, myös lentokoneessa Málagaan mennessä.
Matkamuistoiksi on tarjolla värikästä keramiikkaa.
Aurinkohatuissa on valinnanvaraa.

Älä eksy ryhmästä

Vierailimme Mijaksessa vain muutaman tunnin ajan. Osa tuosta ajasta meni minulta hukkaan, sillä jouduin selvittämään sijaintini omatoimisesti. Eksyin oppaan johdattamasta ryhmästä. Jossain vaiheessa huomasin, että seuraan aivan väärää porukkaa.

Ei muuta kuin kohti matkailuinfoa. Sain neuvojien avullaan selvitettyä, mihin aikaan pitäisi olla bussilla, joka jatkaisi matkaa kohti kauempana olevaa lounaspaikkaa – iltapäivän ohjelma ei ollut tarkasti tiedossani. Onneksi oli yhteys myös yhteen konferenssiosallistujaan WhatsAppin kautta.

Sain tästä yhden kohdan suunnittelemaani postauksen, johon kerään Älä tee -vinkkejä omien kokemusteni perusteella: Älä eksy ryhmästä.

Selvitettyäni bussin lähtöajan ja -paikan istahdin terassille ja nautin paikallista olutta.
Oluen kanssa tarjottiin sipsejä.
Elä, tunne ja rakasta vapaasti. (Vapaasti suomentanut Tuija, kiitokset.)
Normaali
Bloggaus, Kaupunki, Matkakertomus, Tapahtuma

Matkabloggaajat Marbellassa

Osallistuin TBEX-organisaation Europe 2022 -konferenssiin, joka järjestettiin 6.–9.6.2022 Marbellassa, Espanjassa. Vihdoinkin neljän vuoden odottamisen jälkeen oli aika tavata entisiä tuttuja ja uusia, matkailusta kiinnostuneita ihmisiä.

Kolme konferenssia, kolme tähteä.

Olen osallistunut TBEX-konferenssiin aikaisemmin Killarneyssä, Irlannissa vuonna 2017 ja Ostravassa, Tšekissä vuonna 2018. Tiedän näistä aikaisemmista kokemuksista, että tapahtumassa voi oppia paljon uutta alasta, tavata aikaisemmista konferensseista tuttuja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja tutustua uusiin.

Korona peruutti konferenssin

Monet TBEX-yhteisön jäsenet kokivat maaliskuussa 2020 suunnitelmien kariutumisen. Tuon vuoden Euroopan konferenssin oli määrä olla maaliskuussa Cataniassa, Sisiliassa. Sinne minäkin olin menossa. Outo kiinalainen virus oli levinnyt Euroopassa, muun muassa Milanossa.

Vähän ajan päästä tulikin tieto, että konferenssi on peruttu. Sen jälkeen ei tapahtumaa yritettykään järjestää ennen kuin tämän vuoden maaliskuussa, josta se vielä siirrettiin kesäkuuhun.

Marbella kutsui matkabloggaajia

Tämän vuoden tapahtumaan Marbellassa osallistui noin 300 matkabloggaajaa tai muuta sisällöntuottajaa sekä matkakohteiden ja markkinointiorganisaatioiden edustajia. Paikkana oli El Palacio de Congresos, Ferias y Exposiciones de Marbella eli Marbellan messu- ja konferenssikeskus.

Meitä suomalaisia oli paikalla tietääkseni vain kaksi: Roomassa asuva Heli Pekkarinen (Näkymiä vihreältä kukkulalta) ja minä. Myös muista Pohjoismaista oli vähän osallisttujia. Yhdysvaltalaisia oli mukana runsaasti.

Marbellan messu- ja konferenssikeskus kuvattuna hotellihuoneeni parvekkeelta. Ostravan konferenssikokemuksesta viisastuneena varasin majoituksen läheltä tapahtumapaikkaa.
Tervetuloa TBEX-konferenssiin.

Perinteiseen tapaan ohjelmaan kuuluvat retket ennen konferenssia; tarjolla oli tutustumista muun muassa Mijakseen, Rondaan, Granadaan ja Málagaan.

Konferenssin jälkeen järjestettäviin tutustumisretkiin pitää hakea ja kertoa bloginsa tunnuslukuja, ja organisaattorit valitsevat osallistujat hakijoiden joukosta. Nämä kahden päivän matkat ovat osallistujille maksuttomia kuten myös ennen konferenssia järjestettävätkin retket.

Matkabloggaaja maksaa itse osallistumiseen, matkoihin ja majoitukseen liittyvät kustannukset. Alle 200 euron osallistumatka kattaa ohjelman aterioineen, iltatilaisuuksineen ja retkineen.

Päivät täynnä ohjelmaa

Konferenssin sponsoreina olivat Marbellan, Costa Del Solin ja Andalucian matkailuorganisaatiot.
Avauspuheenvuorossa Alistair McKenzie haastatteli Mansoureh Farahania ja Mark Bakeria.

Konferenssin alustuksissa keskityttiin esityksiin, jotka oli kerätty kahdeksan teeman alle, neljä kullekin päivälle: sosiaalinen media, brändit ja brändäys, markkinointi verkossa ja matkailun tulevaisuus, sisällöntuotannolla ansaitseminen, kirjoittaminen, liiketoimintastrategia sekä verkkosisällöt. Minua kiinnostivat eniten matkailun tulevaisuuteen ja kirjoittamiseen liittyvät esitykset.

Silvia Romao, Mark Baker ja Max Hartshorne kertoivat kirjoittamisesta.
Konferenssin lounastarjoilu sujui hyvin ja pöydässä oli paljon valinnanvaraa.

Iltaisin juhlintaa

Konferenssin virallisen ohjelman lisäksi järjestetään iltajuhlia. Tänä vuonna aloitusjuhla järjestettiin Marbellan vanhassa kaupungissa eräällä aukiolla. Sinne oli järjestetty baari ja osallistujat tulivat tapaamaan toisiaan ja nauttimaan tervetulodrinkeistä.

Vanhaan kaupungin aukiolle oli tehty tilapäinen baari konferenssin avajaisillaksi.

Päätösjuhlan pitopaikkana oli Cortijo de Cortes -ravintola, joka oli kuin maatalon pihapiiri. Se oli huikea kokemus vieraanvaraisuudesta. Heti sisäänkäynnin luona oli mustapukuisia tarjoilijoita juomatarjottimineen ja pari flamencoasuista naista ojentamassa tulijoille punaisia neilikoita. Orkesteri loihti tunnelmaa sävelin, kinkunleikkaaja teki Jamon-kinkusta lautasille ohuita siivuja ja juomanlaskija otti viinitynnyristä tarkoitukseen kehitetyn ottimen avulla näytösluontoisesti sherryä. Baari oli auki ja tarjolla oli sangriaa, viiniä, olutta ja virvoitusjuomia. Vatsantäytteeksi saimme pieniä tapaksia ja myöhemmin paellaa.

Illemmalla juhlaväki kutsuttiin läheiselle areenalle, jossa saimme nauttia hevos- ja flamencotanssinäytöksestä. Myöhemmin kokoonnuimme vielä ravintolan sisätiloihin näyttämön eteen. Esiintyjinä oli kitaristi, laulaja ja neljä flamencotanssijaa.

Vieraat kukitettiin neilikoilla.
Pöytä on katettu laseilla ja juomilla.
Saisiko olla sangriaa?
Juomanlaskijalta sai sherryä. Oppaalta kuulemani tiedon mukaan tuon ottimen varsi on tehty valaan viiksestä.
Jamonista, ilmakuivatusta kinkusta, leikattiin ohuita siivuja.
Orkesteri siivitti juhlatunnelmaan.
Cortijo de Cortes -ravintolan sisäpiha toimi alkuillasta juhlatilana, myöhemmin siirryimme sisälle.
Hevoset esiintyivät musiikin tahdissa. Hieno show. Retkillämme pääsimme näkemään muitakin esityksiä ja tutustumaan hevosten kasvatus- ja koulutuspaikkoihin.
Estradilla oli myös flamencotanssija.
Illan päätteeksi menimme ravintolan sisätiloihin katsomaan flamencoesitystä.

Seuraavat Lafayettessa ja Phuketissa

TBEX järjestää vuosittain kolme konferenssia, joista yksi on Pohjois-Amerikassa, yksi Aasiassa tai Afrikassa ja yksi Euroopassa. Lokakuussa on vuorossa TBEX North America -konferenssi Lafayettessa, Louisianassa ja marraskuussa TBEX Asia 2022 Phuketissa, Thaimaassa.

Jännityksellä odotan, missä paikassa järjestetään ensi vuoden Euroopan konferenssi. Sinne aion mennä.

Lue myös: Sitku Sisiliaan.

Seuraavissa postauksissa tunnelmia ja kuvia Marbellasta, Mijaksesta, Rondasta ja Jerezistä.

Normaali

Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde

Barcelona

Galleria

Torremolinoksen taivas

Matka vuosien takaa, Matkustaminen, Valokuva

Torremolinoksen taivas

Kuva
Ruokakulttuuri, Tapahtuma

Tapaksilla Tintåssa Maailman tapaspäivänä

Jos ei pääse lähtemään matkalle, voi leikkiä turistia omassa kaupungissaan. Kansainväliseen tunnelmaan virittyy ravintolassa, jossa saa kokemuksia muun maan kulinaristisesta perinteestä. Espanjasta peräisin olevia tapaksia sai nauttia Aurajoen rannassa Turussa Maailman tapaspäivänä 16.6.

Barcelonalaisen ravintolan baaritiskin tapasvalikoimaa.

Barcelonalaisen ravintolan baaritiskin tapasvalikoimaa.

Espanjalaiset tapakset ovat itse asiassa kylmiä tai lämpimiä alkupaloja, pikkusuolaisia. Ne voidaan tarjota pienten paahtoleipien päällä tai pienissä saviastioissa.

Jaakko Raholan Ruokasanastojen mukaan:”Tapas jaetaan kolmeen pääluokkaan: cosas de picar eli naposteltavia, pinchos eli jollakin työkalulla kuten tikulla poimittavia palasia sekä cazuelas eli pikku ruokalajeja, joiden syömiseen tarvitaan jo haarukkaa.”

Monilla baareilla ja ravintoloilla on omat talon erikoiset. Tapasten alkuperäinen tarkoitus on herättää ruokahalu ennen varsinaista ruokailua. Palanpainikkeena on olutta, viiniä tai siideriä.

Maistellen baarista toiseen

Tapaksia barcelonalaisittain.

Tapaksia barcelonalaisittain.

Espanjan matkailutoimiston sivuilta löytyy tietoa tästä teemapäivästä ja tapaksista: ”Tapaksien hinta voi vaihdella suuresti. Joissakin ruokapaikoissa ne täytyy tilata, kun taas toisissa ne tarjotaan ilmaiseksi juoman lisäksi, jolloin tapaksia ei yleensä voi valita, vaan ne ovat baarin tyypillisimpiä ja valmiina tarjoiltaviksi olevia ”päivän tapaksia”. Jos miellyt johonkin maistamaasi tapakseen voit tilata sitä suuremman annoksen ravintolan esittämällä hinnalla.

Tapaslounaalla tai -illallisella voi helposti tehdä tuttavuuksia. Tapaksille voi myös mennä ryhmän, ystävän tai elämänkumppanin kanssa. Parasta on seisoskella lähellä baaritiskiä ja maistella erityyppisiä tapaksia seuralaistensa kanssa jutustellessa. Juomien tilaamista koko ryhmälle kutsutaan juomakierrokseksi, siis ”ronda” espanjaksi. Tulet varmasti kuulemaan aina jonkun sanovan “minä tarjoan tämän kierroksen!

Tärkeä vinkki: älkää jääkö yhteen paikkaan, vaan siirtykää baarista toiseen ja maistelkaa kaikentyyppisiä tapaksia “tapasalueilla”, jotka sijaitsevat yleensä kaupunkien vanhassa osassa. Kauniilla ilmalla yleensä istuudutaan ulos terassille.”

Mikä on tapaksien alkuperä? Espanjan matkailutoimisto mukaan siitä on olemassa monenlaisia tarinoita. ”Jonkun tarun mukaan ne saivat alkunsa 1200-luvulla, kuningas Alfonso X:n tavasta syödä pieniä ruoka-annoksia viiniä nautiskellessaan. Toiset tarinat kertovat, että ne ovat saaneet alkunsa siitä, kun ennen vanhaan viinilasit peitettiin leipäviipaleella ja leikkeleillä, jotta niihin ei lentäisi hyönteisiä.” Espanjan sana tapa on suomeksi kansi.

Ennen pääateriaa barcelonalaisessa ravintolassa tarjottiin leipää, tomaattia ja levitteitä.

Ennen pääateriaa barcelonalaisessa ravintolassa tarjottiin leipää, tomaattia ja levitteitä. Tämä annos lienee pikemmin alkupala kuin tapas.

Munuaisia, mahalaukkua ja simpukoita

Wikipedia listaa esimerkkejä tapaksista:
•   ” paprikalla maustettu makkaraviipale (salchichón)
•    mausteinen sianmakkaraviipale (chorizo)
•    ilmakuivattua vuoristokinkkua (jamón serrano)
•    marinoidut mustat tai vihreät oliivit
•    juustoviipale (queso)
•    perunamunakkaan palanen, (un pincho de tortilla)
•    höyrytettyjä sinisimpukoita (mejillones al vapor)
•    täytettyjä sinisimpukoita (mejillones cubiertos)
•    katkarapuja valkosipuliöljyssä (gambas al ajillo)
•    etikkamarinoitua sardellia
•    paistettua mustekalaa (calamares fritos)
•    lihapyörykät (albóndigas) – suosittu tapas Keski-Espanjassa Kastiliassa
•    paneerattuja sipulirenkaita
•    marinoituja herkkusieniä
•    marinoitua paprikaa
•    lehmän mahalaukkua (callos) – perinteinen madridilainen tapas
•    grillatut munuaiset (riñones a la plancha) – perinteinen madridilainen tapas
•    ensaladilla rusa (”venäläinen salaatti”) eli tonnikalaa, vihanneksia ja oliiveja majoneesissa sisältävä salaatti.”

Helsinki, Tampere ja Turku

Tapaspäivän verkkosivulla on mainittu useita maailman kaupunkeja, joissa vietetään päivää Bakústa Mumbaihin ja Roomasta Torontoon. Suomesta oli mukana kolme kaupunkia. Arvaatko mitkä? No, tietysti Helsinki, Tampere ja Turku.

Pääkaupungissa oli mukana parikymmentä ravintolaa, mutta Tampereella ja Turussa vain kaksi. Tintå ja di Trevi olivat pitämässä Varsinais-Suomen lippua korkealla tässä asiassa. Di Trevissä näyttää olevan tapasmenu tarjolla joka päivä.

Chorizoa ja patatas bravas

Kylmää vai lämmintä? Tintån tapasmenu.

Kylmää vai lämmintä? Tintån tapasmenu.

Osuin Tintån tapaspäivään sattumalta. Sateisena iltana terassilla oli tilaa – erityisesti niissä pöydissä, jotka eivät olleet katoksen alla. Sade oli jo tauonnut. Ravintolan eteisestä hain harmaan huovan, joka sai nyt toimia kostean tuolin kuivikkeena.

Tintån tapasmenussa oli kylmiä tapaksia: jättioliiveja, marinoituja kasviksia, manchegojuustoa ja pähkinöitä, ensalada rusa ja gazpacho. Hinta oli á kolme euroa ja kaikki yhteensä 12 euroa.

Lämpiminä tapaksina oli tarjolla serranokinkua ja parsaa, friteerattua mustekalaa ja aiolia, grillattua chorizoa sekä patatas bravas ja mojokastiketta á viisi euroa ja kaikki yhteensä 18 euroa.

Valitsin lämpimät tapakset. Patatas bravas sisältää paistettuja, mausteisia perunapaloja ja mojokastikkeessa on tomaattia, paprikaa ja chiliä. Chorizo on makkaraa, jonka kuori on useimmiten sian vatsalaukkua ja se kypsennetään joko ilmakuivaamalla tai savustamalla. Raaka-aineina on savupaprikaa ja savustettua sianlihaa.

Tintå on suosittu ruokapaikka, joten annosta sai tovin odotella. Se ei sinänsä haitannut, sillä juttelu ystävän kanssa vei huomion pois ajasta.

Tapaksissa näytti olleen melkoisesti käsityötä ja tarjoilija kertoi, että keittiössä oli kiireistä. Annokset oli aseteltu omiin kulhoihinsa puutarjottimelle. Juomana oli Heinekenia hanasta.

Neljän lämpimän tapaksen lisäksi tarjottimella tuotiin vaaleaa leipää

Neljän lämpimän tapaksen lisäksi tarjottimella tuotiin vaaleaa leipää.

Makean tapaksen, churroja ja suklaata, jätin väliin. Churro on uppopaistettu pitkä leivonnainen. Sen valmistukseen käytetään jauhoja, öljyä, ripaus suolaa ja joskus mausteena hiven sitruunaa.

Näistä tapaksista jäi hyvä maku suuhun. Toisin kävi jo vuosia sitten eräässä konferenssissa Barcelonassa, jossa tapaksiin kyllästyi. Niillä oli korvattu lounaat ja illalliset – en enää muista, saimmeko koko tapahtuman aikana kunnon ruokaa.

Liekö tämä tapas vai alkuruoka? Annos oli tarjolla barcelonalaisessa hotellissa erään konferenssin lounaalla.

Liekö tämä tapas vai alkuruoka? Annos oli tarjolla barcelonalaisessa hotellissa erään kokouksen lounaalla.

Normaali
Bloggaus, Matkavalmistelut, Tapahtuma, Vinkki

Matka maailmalle alkaa messuilta

Onko sinulla matkasuunnitelmia tai -unelmia? Jos on, niin kätevä tapa kerätä tietoa ja ideoita on mennä Matkamessuille 22.-24.1.2016 Helsingin Messukeskukseen. Tarjolla on suorastaan mahdollisuus maailmanympärimatkaan päivässä.

Matkamessujen teemamaa on tänä vuonna Espanja, joka kuuluu Kreikan ja Turkin kanssa suomalaisten matkailijoiden ja messukävijöiden kestosuosikkeihin. Messuilta saa vinkit myös lähinaapureihin suuntautuville matkoille, sillä mukana ovat kaikki Pohjoismaat, Venäjä sekä Baltian maat.

Matkamessuilla on tarjolla koko maailma. Vuoden 2015 messuilla päädyin yllättäen Pariisiin.

Matkamessuilla on tarjolla koko maailma. Vuoden 2015 messuilla päädyin yllättäen Pariisiin.

 

Poimintoja mielenkiintoisesta ohjelmasta

Matkamessut viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Jostain syystä olen löytänyt tämän tapahtuman vasta hiljattain ja kunnolla matkatarjontaan taisin tutustua vasta viime vuonna.

Olen ammentanut sieltä löytämiäni asioita tässä blogissakin, muun muassa esittelemällä ulkoministeriön Maailma yllättää -verkkopalvelun. Se lienee esillä myös perjantaina 22.1., kun ministeriö tuo lavalle Madventuresin Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin sekä muita kiinnostavia suomalaisia virtuaalisesti Maailma yllättää matkailijan? -esityksessä.

Perjantailta löytyy muutakin mielenkiintoista, muun muassa matkabloggari Erja Säkkisen esitys otsikolla Living, loving and blogging under the Andalusian sun sekä ja matkailuekonomisti Mattias Varenin luento Traveltrends of 2016 and how you can afford to travel more often.

Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto tarjoaa vinkkejä, faktoja ja trendejä matkalle Amerikkaan. Minullahan on tavoitteena joskus käydä Michiganissa niillä seuduin, jossa isoisäni isä ja äiti olivat siirtolaisina 1800-luvun lopussa. Suunnittelin tätä matkaa jo aika pitkälle vuonna 2010, mutta päätin käytännön syistä siirtää sitä.

Kuuntelemisen arvoinen voi olla myös lauantaina New York, New York! -esitys, jossa Mondon opaskirjailija Alli Haapasalo kertoo, mitä kaupungissa kannattaa kokea.

Lauantain tarjonnasta poimin myös Mondon päätoimittaja Kati Kelolan haastattelun aiheesta Mitkä ovat vuoden 2016 nousevat kohteet ja matkatrendit? Mondon Minttu Poutanen puolestaan opastaa klassikkokohteeseen, Ranskan Rivieralle.

Lauantain tarjonnasta kiinnostavat ilman muuta myös Rantapallon päätoimittaja Riikka Krennin esitys Suomalaisten matkablogien yleisöprofiili – kenelle bloggaaja kirjoittaa? Hän avaa analytiikkaa blogien taustalla ja kertoo, keitä ovat suomalaisten matkablogien lukijat ja mitä he blogeista etsivät. Kiinnostava on myös matkabloggaaja Janicke Hansenin esitys How to be a professional travel blogger, and how to work with one?

Bloggaaja Marinella Ruusunen tarjoaa kurkistuksen kameralaukkuun ja Tripsteri.fi-sivuston tekijät kertovat puolestaan kuinka tehdään laadukas matkailusivusto.

Hannu Tuomisen Lähimatkailun helmiä -esitys voi olla myös seuraamisen väärtti. Olen esitellyt hänen lähimatkailukirjansa Varsinais-Suomesta ja Länsi-Uudeltamaalta sekä Matkalla maailmalla -sivustonsa blogissani.

Myös Caprin ja Turkin esittelyt kiinnostavat.

Sunnuntain ohjelmista poimin toimituspäällikkö Pekka Hiltusen Näin Mondon jutut syntyvät -esityksen, jossa hän kertoo juttumatkoistaan Botswanaan ja Lontooseen.

Myös Vinkit ruoka- ja kahvilamatkailuun Pohjoismaissa kiinnostavat – Tripsteri.fi-sivuston kirjoittajat kertovat missä nyt kannattaa syödä, kahvitella ja ottaa oluet Tukholmassa, Oslossa ja Reykjavikissa.

Tiedätkö, mikä on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2016? No ei se mitään, en minäkään tiennyt. Matkamessujen sunnuntain ohjelmassa Wrocław –Euroopan kulttuuripääkaupunki 2016 -esityksen avulla voi täydentää tietojaan tässä asiassa. FM, suomentaja Tapani Kärkkäinen kertoo Wrocławista, joka on ”Puolan vireimpiä kaupunkeja. Sodasta jälleenrakennettu ja kommunismin jälkeen kasvonsa pessyt kaupunki tunnetaan jokiensa ja siltojensa ansiosta Pohjolan Venetsiana”.

Lisään ohjelmalistalleni myös  myös Latviaan ja Tallinnaan liittyvät esitykset.

Lähimatkoista kaukomaille

Matkamessuilla on tarjolla myös eksotiikkaa ja tietoa kaukomatkoista.

Matkamessuilla on tarjolla myös eksotiikkaa ja tietoa kaukomatkoista.

Olen poiminut omaan ohjelmaani pääosin eurooppalaisia kohteita, mutta Matkamessuilla on esityksiä ja matkavinkkejä myös kaukomaiden kohteista ja eksoottisemmistakin vaihtoehdoista, kuten esimerkiksi Tatarstan, Kirgisia, Bolivia, Pohjois-Korea, Malesia, Japani, Namibia ja Meksiko.

Matkamessujen neljällä ohjelma-alueella on entistä monipuolisempi tarjonta ohjelmaa, tietoiskuja ja musiikkia. Saan helposti täyteen lukujärjestyksen neljäksi päiväksi. Yleensä messuilla haluan kuljeskella vapaasti ilman rajoittavia aikatauluja, mutta näillä messuilla on niin mielenkiintoista ohjelmaa, että päivät on suunniteltava etukäteen.

Hain Matkamessuille bloggaajaksi ja sain bloggaajapassin, jolla pääsen osallistumaan messuille kaikina päivinä, myös torstaina, jolloin tapahtuma on avoinna vain matkailualan ammattilaisille. Paljon mielenkiintoista ohjelmatarjontaa on luvassa myös sille päivälle.

Toivottavasti aikaa jää myös messuosastojen tutkimiseen. Niiltä löytyvät muun muassa matkailutoimistojen edustajat, majoitusliikkeet, matkatoimistot, matkanjärjestäjät, laivayhtiöt, kotimaan alueorganisaatiot, kaupungit ja kunnat, liikenneyhtiöiden edustajat, matkailumedioitten edustajat ja monet muut matkailupalveluiden tuottajat.

Näytteilleasettajalista kokonaisuudessaan löytyy Matkamessujen verkkosivuilta www.matkamessut.fi.

Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma. Tapahtuma kokoaa Messukeskukseen Helsinkiin noin tuhat yritystä, 70 000 messuvierasta ja yli 1 200 median edustajaa.

Matkamessut Messukeskuksessa Helsingissä 21.–24.1.2016. Avoinna matkailualan ammattilaisille torstaina 21.1. klo 9–19 ja perjantaina 22.1. klo 9–12.

Matkamessut ja samanaikaiset Caravan-messut ovat avoinna yleisölle pe 22.1. klo 12–19 sekä la–su 23.–24.1. klo 10–18.

Matka_Bloggaaja_logo16

Normaali