Henkilö, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen

Lenina Rautonen käy lomalla paikoissa, joita ovat koetelleet kuolema, katastrofit, sota, vankeus, taloudellinen murros tai nälkä.‒ ‒

Rautonen, 56, harrastaa synkkää turismia eli matkustaa traagisten tapahtumien paikoille. Entiset vankilat ja keskitysleirit ovat genren vakiokohteita.

”Minua kiinnostavat paikat, joissa on jännite. Niissä on omanlaisensa outo tunnelma.”

Esimerkiksi Leningradissa (nykyisessä Pietarissa) kuoli piiritykseen nykyarvion mukaan yli miljoona ihmistä. ”Kyllä sen vieläkin vaistoaa”, hän sanoo.

Rautonen on käynyt muun muassa Auschwitzissa kahdesti, Moldovan separistialue Transnistriassa, hylätyssä sotilaskylässä Irbenessä Latviassa, Etelä- ja Pohjois-Korean rajalla, Siperiassa ja entisessä kaivoskylässä Pyramidenissa Huippuvuorilla.

Hän ei kuitenkaan halua leimata niitä vain synkiksi.

”Vaikka Siperiassa on useana ajanjaksona ollut vankileirejä, se on yllättävän upea. Voimakas tuuli puhaltaa suuren lakeuden yli, joten taivas on aina kirkas.”

Tiiamari Pennanen: Lenina Rautonen kiertää yksin hylättyjä kyliä ja vankilöita. Helsingin Sanomat 3.3.2018. S. D7.

Synkkää turismia

Lainaus
Matka, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Yksin matkalle?

Yksin matkustamisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Jos et ole koskaan reissannut vain omassa seurassasi, niin kannattaa joskus kokeilla.

Olen kulkenut yksin myös Firenzessä. Tässä matkailija saa ihailla Ponte Vecchion siltaa ja Arno-jokea. Kuva: Pixabay/lucillemarnelli.

Yksin matkustaminen on aihe, josta löytyy mielipiteitä puolesta ja vastaan. On niitä, jotka ovat tottuneet lähtemään reissulle nauttien omasta seurastaan ja toisia, jotka eivät voisi kuvitellakaan matkaa ilman aviopuolisoa tai kavereita.

On myös leikkimielisiä matkaluokitteluita, joissa A-luokan matka on koti- tai ulkomaanmatka ilman aviopuolisoa tai seurustelukumppania, B-luokan matkalla mukana on kumppani ja C-luokan matkalla on koko perhe. A-luokan matkaseurana on kuitenkin usein ystävä tai useampiakin.

Voisiko yksin tehty matka olla Super-A-luokan matka? Tunnustan tässä, että minulle se on. Matkustan useimmiten yksin, toisinaan myös isommassa porukassa tai B-luokan reissussa. Harvoin enää saan koko perhettä mukaan sukujuhlia lukuun ottamatta.

Häämatkan sijaan määmatka

Tämä postausidea on ollut listoillani jo onkin aikaa, mutta nyt sen aktivoi uusimmassa Me Naiset -lehdessä (46/2018) oleva juttu, joka on otsikoitu Viimeinen kuulutus määmatkalle. Jutussa ”tutut sooloseikkailijat kertovat, miksi yksin reissaaminen on mahtavaa.” Kokemuksiaan jakavat kirjailija-bloggaaja Henriikka Rönkkönen, yrittäjä Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen sekä juontaja Sami Kuronen.

Henriikka Rönkkönen lähti häämatkan sijasta määmatkalle. Hänen mukaansa sana on hyvä, koska siitä puuttuu sääli.

Henriikka Rönkkönen tunnustaa olevansa arka matkailija, joka miettii lennolla kuolemaa ja jännittää perillä, löytääkö takaisin hotelliin, jos poistuu sieltä.

Rönkkösen mukaa määmatka on omannäköinen ja rento ilman paineita ja nähtävyyksien pakkobongaamista. Kokemuksia hänellä on kolmelta Aasian-matkalta.

Huonona puolena on se, että joutuu yksin maksamaan hotelleista ja taksimatkoista.

Matkanjohtajuus itsellä

Minttu Murphy-Kaulanen toivoo, että ihmiset kokeilisivat enemmän yksin matkustamista. Hän toteaa myös, että itsekseen liikkuessa tapaa paikallisia, ja he antavat uusia vinkkejä. Parasta matkassa oli yksin oleminen ja aika omien ajatusten kanssa.

Sami Kurosta miellyttää parin kokemuksen jälkeen tilanne, jossa saa olla matkanjohtajana, eikä tarvitse neuvotella kenenkään kanssa. Illallisella hän on kyllä kaivannut juttuseuraa, mutta sellaista voi toisinaan järjestyäkin: ”Kerran Barcelonassa päädyin juttelemaan tunnin jalkapallosta amerikkalaisen isän ja pojan kanssa.”

Kurosen mukaan sooloreissujen kohteeksi sopivat paremmin kaupungit kuin rantakohteet: ”Isot kaupungit tarjoavat paljon nähtävää, eikä niissä tule tylsää ilman seuraakaan.”

Omaa rauhaa ja hetkellisiä juttukavereita

Yksin matkustaessa voi tosiaan säädellä omassa rauhassa olemista ja sosiaalisuutta. Juttuseuraa saa ainakin, jos rohkenee aloittaa keskusteluja. Yhtenä esimerkkinä voin mainita tutustumiseni yhdysvaltalaiseen matkabloggaajaan Faithiin, kun kuljeskelimme molemmat nizzalaisessa puistossa kamera kaulassa. Päädyimme puistosta Hard Rock Cafe -ravintolaan ja seuraavana päivänä Monacon reissulle.

Dublinissa juttelin bussissa viereeni tulleen naisen kanssa. Kävi ilmi, että tyttäremme opiskelevat logopediaa. Yhteystietojakin vaihdettiin, mutta jatkoyhteys odottaa vielä aikaansa.

Azoreilla sain konserttiseuraa suomalaispariskunnasta ja illalliseuraa kolmesta naisesta valassafarin jälkeen. Erityisen helppoa on tutustuminen matkabloggaajien konferensseissa, kun kaikki ovat kiinnostuneita samoista asioista; siellä ollaan kuin suurta perhettä.

Yksin liikkuessa on toisaalta helppoa valokuvata, kun ei tarvitse rajoittaa siihen käytettävää aikaa toisen kärsimättömyyden ja eteenpäinmenohalujen mukaisesti.

Voi myös aikataulunsa päivänsä oman vuorokausirytmin mukaisesti. Ei tarvitse kiirehtiä toisen tahtiin tai odottaa ketään. Voi tehdä toteuttaa omia ideoitaan ex tempore tai muuttaa mielensä, jos siltä tuntuu.

Moni arvostaa sitä, että voi jakaa kokemuksia heti tuoreeltaan matkakumppanin kanssa. Jonkinlaisena korvikkeena voi olla sosiaalinen media ja/tai matkapäiväkirja.

Joitakuita pelottaa reissata yksin. Jos kuitenkin lähtee vaikkapa valmismatkalle, niin turvana on matkanjärjestäjä. Lisäturvallisuutta antavat myös ulkoministeriön suosittemat neljä ämmää (M): matkustustiedote, matkustusilmoitus, matkavakuutus ja matkustusasiakirja.

Yksin reissaava voi käyttää valokuvaukseen kaiken sen tarvitseman ajan. Kuva: Pixabay/StockSnap.

Kokeilemisen arvoista

Henriikka Rönkkö vinkkaa aloittamaan läheltä, vaikka Pärnusta. Tai kotimaassakin voi matkailla yksin: ”Määmatkailla voi myös Suomessa. Jos menee Heinolaan pariksi päiväksi, se jää takuulla mieleen loppuelämäksi.”

Minulla on kokemusta yksin matkustamisesta lukuisilta reissuilta kotimaassa ja muualla Euroopassa. En tiedä, mitä mieleenjäävää on Heinolassa, paitsi Heinolan Lintutarha ‒ täytyypä käydä joskus tutustumassa kaupunkiin.

Voin suositella myös Järvenpäätä. Tein sinne parin päivän kirjoitusretriitin ja löysin mukavia juttuja hiukan liiankin kanssa ‒ kun matkan tarkoituksena oli viettää suurin osa ajasta hotellihuoneessa tekstiä tuottaen. Kirjoitin asiasta postauksen Joulukuinen blues Järvenpäässä.

Jos et ole matkustanut vielä yksin, niin testaa, josko se sopisi sinulle. Olet sitten ainakin yhtä uutta kokemusta rikkaampi. Ei ehkä kannata lähteä heti kolmen kuukauden reppureissulle Aasiaan. Aloita pienesti ja edullisella matkalla. Rohkeuden ja kokemuksen karttuessa voi laajentaa reviiriä.

Lainaukset jutusta: Viivi Aaltovesi: Viimeinen kuulutus määmatkalle. Me Naiset 46/2018, 15.11.2018, s. 40‒41.

Normaali
H niin kuin hotelli, Kirjailija, Majoitus, Matkustaminen

Hotellihuaneis ei tul tylssä, jos asennoittu sihe samal taval ko terveyskeskukse orotushuanesse: hauskuus ei ol paikan tarkotus eik kuulu hintta.

Täyty ol muutaki lukemist, ko respast mukka napattu kesä-Porvoo-esite. Täyty ol kyni ja hyvä muistikirja, pensseliki voi olla ja vesifärei piän aski. Omi eväi. Oma muki. Käsityäkori. Tyäkalupakil o ain käyttö, unt orotelles voi pikkufiksata irronnei listanpätki. Ämpär (sin voi tyhjenttä ylipaksun hotellityynyn sisukse ja tunkke lähties nee takas. Taik sit voi tehrä niinko mää ja kanta oma lahnanlittana tyyny mukanas.) Kännykä laturi ei tart muist otta. Respas on pyykkikorilline viaraitte unhottami laturei, mitä voi kyssy lainaks.

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli? Mitä mää tiärän hotellimajotuksest? Seven/Kustannusosakeyhtiö Otava. 2016. S. 65.

Mitä mää tiärän hotellimajotuksest?

Lainaus
Kirja, Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen, Tutkimus

Yönaisten matkassa

Mikäs sopisi matkabloggaajalle paremmin kuin paksu kirja, joka kertoo matkustavista naisista vuosisatojen saatossa? Rohkeista naisista, jotka eivät piitanneet sopivaisuussäännöistä, vaan kulkivat sinne, minne sielu ja sydän heitä johdatti? Tällainen kirja on Mia Kankimäen tänä syksynä ilmestynyt uutuuskirja Naiset joita ajattelen öisin.

Ostin kirjan heti tuoreeltaan, sillä olin pitänyt Mia Kankimäen ensimmäisestä, vuonna 2013 ilmestyneestä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siitä tykkäsivät moni muukin, sillä kirja oli Kanava-tietokirjapalkintoehdokas vuonna 2013 ja se nimettiin tuolloin mys Vuoden matkakirjaksi (Mondo-lehti) ja sai HelMet-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Otavan sivuilla kuvaillaan Mia Kankimäen kirjoitustapaa: hän ”lajityyppejä ja liikkuu omintakeisesti kauno- ja tietokirjallisuuden rajamailla. Esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin vei hänet Kiotoon etsimään tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shōnagonia. Toisessa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin hän matkustaa inspiroivien historiallisten naisten jäljillä Afrikassa, Italiassa ja Japanissa.”

Vinkki: Osta kirja joululahjaksi. Lähipiirissäsi on varmasti joku (nainen), joka ilahtuisi tästä. Kirjassa riittää luettavaa juhlapyhiksi.

Kymmenen suojeluspyhimystä

Kirjailija kertoo kirjansa syntytarinaa: ”Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä kun elämä /miesasiat/ asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea sudenhetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä henkivartiokaartiota, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.”

”Näiden inspiroivien yönaisten elämä ei ole kulkenut perinteistä reittiä. He ovat rikkoneet rajoja ja tehneet asioita, joita heiltä ei ole odotettu. Monet heistä ovat taiteilijoita tai kirjailijoita, niitä joiden työ on yksinäistä ja sisäänpäinkääntynyttä. Useimmilla ei ole ollut perhettä tai lapsia, ja heidän miessuhtensa ovat olleet epäsovinnaisia. Monet ovat matkustelleet tai muuttaneet uuteen kulttuuriin, ja tehneet suuria elämänmuutoksia vielä kypsällä iällä.”

Unettomat yöt herättävät kysymyksiä: ”Mietin, mistä nämä naiset ammensivat rohkeutensa? Miten he neuvoisivat minua, jos voisimme tavata? Ja ennen kaikkea: Voisinko lähteä tutkimusmatkalle heidän jäljilleen?”

Mia Kankimäki lähti tutkimusmatkoilleen yönaisten seuduille. 447-sivuinen kirja jakautuu kolmeen osaan tutkittavien ja jäljitettävien yönaisten ja matkojen suhteen.

Ensimmäisessä osassa kirjailija matkustaa Afrikassa Karen Blixenin jalanjäljissä.

Toisessa osassa hänen yönaisinaan ovat tutkimusmatkailijat Isabella Bird, Ida Pfeiffer, Mary Kinsley, Alexandra David-Néel ja Nellie Bly.

Kolmannessa osassa taiteilevia yönaisia ovat Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana, Artemisia Gentileschi ja Yayoi Kusama (jonka pilkullista taidetta nähtiin HAMissa vuonna 2016).

Afrikan lisäksi kirjailija matkusti muun muassa Kööpenhaminaan, Firenzeen, Mazzenaan, Kiotoon, Tokioon ja Normandiaan.

Yönaisten neuvoja

Yönaisten tarinat ovat kiehtovia, mielenkiintoisia ja opettavaisia. Huimia matka- ja selviytymistarinoita, itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä, uteliaisuutta ja tutkimustoimintaa.

Tässä Mia Kankimäen kokoamia yönaisten neuvoja:

  1. ”Lähde Afrikkaan.
  2. Jos kärsit masennuksesta, turhautuneisuudesta tai päänsärystä, lähde matkalle.
  3. Matkustamiseen ei tarvitse syytä. Matkusta kitubudjetilla. Pummi majapaikka, jos mahdollista.
  4. Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan ja nauraa koko matkan.
  5. Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä.
  6. Panosta hyvien ideoiden keksimiseen. Matkusta yhden käsilaukun taktiikalla.
  7. Tee sinä mitä haluat. Minä maalaan.
  8. Haluatko yhdistää perheen ja uran? No problem. Voit saada kaiken.
  9. Käsittele traumasi. Surmaa Holoferneesi. Kaikki on materiaalia.
  10. Sukella siihen mitä pelkäät. Työskentele hulluna.”

Kirjansa lopussa Mia Kankimäki kiittää myös yönaisia: ”Kiitos yönaisille ‒  kaikille niille yötaivaan tähtinä loistaville valopisteille, joiden avulla tavallinen, pelokas nainen voi unettomina öinä suunnistaa.”

Mia Kankimäki. Kuva Tommi Tuomi 2013.

Mia Kankimäki on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt mainos- ja kustannustoimittajana, harrastanut Japanin kulttuuria vuosien ajan ja valmistunut Sogetsu-ikebanakoulukunnan opettajaksi.

Kankimäki on julkaissut myös useita täytettäviä kirjoja yhdessä Mikko Aarnen kanssa, muun muassa Aikuiset ystäväni (2004) ja Keski-ikäiset ystäväni (2014).

”Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota,
mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä.

Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18.1.1917.”

Normaali
Matkustaminen, Nähtävyys

Big Ben, Riemukaari ja Tukholman Kuninkaanlinna vakuuttavat, että kaupungilla on kasvot, jotka tunnistaa. Hei, täällä maailmankansalainen. Nyt voisi ottaa kuvan Kuninkaanlinnasta, tai ehkä menen itse sen eteen ja otan selfien. Räps!

”Miksi tukeudut kerrasta toiseen päänähtävyyksiin?” eräs tuttavani tiedusteli. ”Miksi et halua vaellella siellä täällä, kiinnostavilla turuilla ja toreilla, miksi et kurkista, minne tuo tie johtaa ja mikäs kuppila tämä on?”

”Haluan olla normaali turisti! huudahdin. Minulla on päänähtävyyksien vajaus! Kun selaan lapsuus- ja nuoruusvuosieni päiväkirjoja, niissä ei puhuta lainkaan isoista nähtävyyksistä!”

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä? Onko teillä tämmöistä että käytte päänähtävyyksissä? WSOY. 2017. S. 57.

Onko teillä tämmöistä että käytte päänähtävyyksissä?

Lainaus
Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen

Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Sehän on selvää, että matkustamista harrastava kirjailija julkaisee jossain vaiheessa matkakirjan. Terhi Rannelan teoksen nimi on Kesyt kaipaavat, villit lentävät.

”Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.” on suomenruotsalaisen kirjailijan, runoilijan ja säveltäjän Elmer Diktoniuksen miete. Poimin sen jostain nuoruuteni leike- ja runokirjaan.

Nyt samainen miete on löytänyt tiensä Terhi Rannelan viime keväänä ilmestyneeseen matkakirjaan, jonka nimi on kokonaisuudessaan Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Ostin se heti tuoreeltaan ja luinkin nopeasti.

Kirjassa on myös kaunis kansi mustine joutsenineen. Rannela näki mustajoutsenia Rotorua-järvellä Uudessa-Seelannissa. Kannen on suunnitellut Annika Hiltunen.

Terhi Rannela (1980) on tamperelainen kirjailija, kolumnisti ja toimittaja. Hänen monipuolinen tuotantonsa sisältää historiallisia romaaneja ja nuortenkirjoja.

”Terhi Rannela harrastaa teekulttuuria ja matkustamista. Hän yrittää pitää selkäkipunsa kurissa liikkumalla paljon, ja hän reissaa Madonnan kiertueen perässä aina kun mahdollista. Kaikkein rakkain kirja Rannelalle on päiväkirja”, kerrotaan kirjailijaesittelysssä.

Kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja

”Rannelan omakohtainen tarinakokoelma on täynnä kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja”, kertoo teoksen takakansiteksti. Kirjassa on noin kolmisenkymmentä tarinaa kirjailijan matkoilta.

Kertomukset perustuvat Rannelan Kalevassa, Karjalaisessa ja Outokummun Seudussa julkaistuihin kolumneihin, joita hän on täydentänyt ja päivittänyt päiväkirjamerkintöjensä ja ystävien kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Mukana on runsaasti myös uusia matkakertomuksia.

Tarinoilla on hauskoja nimiä kuten Mitä voimme oppia virta-allilta?, Kadonnut Lenin ja muita matkamuistoja, Henkilökohtainen pergamenttimme ja Odota tiellä imettävää tammaa.

Muistot talteen matkapäiväkirjaan

Rannela kertoo, että ”matkapäiväkirja syntyy juuri siinä hetkessä, lentokoneessa, puiston penkillä, museon kahvilassa, hotellihuoneen sängyllä juuri ennen nukahtamista. Lauseet tallentavat muistiin sen, minkä nopeasti unohdamme.”

Totta. Olen vähän harmissani siitä, että olen melko huono matkapäiväkirjan pitäjä. Niin paljon unohtuu, jos kokemuksia ei taltioi teksteihin. Tästä olen kirjoittanut aiemmin blogipostauksen otsikolla Mitä matkasta jää mieleen?

Matkapäiväkirjan merkitystä korosti myös Mia Kankimäki, jota kuuntelin Rannelan tavoin Helsingin Kirjamessuilla. Hänkin kirjasi matkakokemuksensa, joita tarvitsi tulevaa ja nyt jo julkaistua kirjaansa Naiset joita ajattelen öisin. Tuonkin kirja ostin tuoreeltaan.

Suosikkikohteita ja matkaunelmia

Terhi Rannelan suosikkireissukohteita ovat Suomen Lappi, Norja, Islanti, Japani ja Saksa. Kirjassa on matkakertomuksia myös muun muassa Yhdysvalloista, Kiinasta, Skotlannista, Englannista, Ruotsista, Singaporesta, Uudesta-Seelannista, Virosta ja Kreikasta.

Ahkerasti matkustaneella Rannelalla on vielä muutama matkaunelma, joista on kymmenen kohdan lista kirjan loppupuolella. Niihin kuuluvat muun muassa Prinssi Edvardin saari ja L. M. Montgomeryn tyttökirjojen maisemat, Astrid Lindgrenin kotimuseo Tukholmassa sekä Glacier Express -maisemajunamatka Sveitsissä.

Huomaan, että olen toteuttanut yhden Rannelan matkaunelman, sillä olen tutustunut Euroopan ainoisiin teeviljelmiin Azoreilla.

Teeviljelmä Azoreilla.

Gorreanan teetehdas São Miguelin saarella Azoreilla. Täällä on viljelty ja tuotettu teetä vuodesta 1883 lähtien.

Teen myyntikuntoon saaminen vaatii myös käsityötä.

Terhi Rannela toiveena on, että ”tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan. Eikä vain unelmoimaan, vaan ehkäpä selailemaan matkaoppaita, tutkimaan karttoja ja piirtämään omia, vertailemaan lentolippujen hintoja, etsimään eri maista kertovaa kaunokirjallisuutta ja lähtemään reissuun. Nojatuolilla tai lentokoneella.”

Terhi, tämä kyllä toteutuu.

Millaisia matkaunelmia sinulla on?

Terhi Rannela kuvaa mielenkiintoisissa teksteissään paitsi matkojaan, myös kirjoittamista ja kirjailijaelämää. Kirjan lopussa on lista kirjoista lukuvinkkeiksi. Viehätyin matkakirjasta ja sen tunnelmista. Luen sen varmaan vielä toiseenkin kertaan.

Kirjailijaan voi tutustua myös hänen bloginsa avulla.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Karisto 2018.

Normaali
Lainattua, Matkustaminen

Mutta yhtä kaikki: mikä ajaa lähtemään, kun voisi olla paikallaan? Pakkoko on lentää ympäri maailmaa ympäristöä pilaamassa, kun voisi istua nojatuolissaan ja katsoa televisiosta samat paikat? Ja pakkoko on katsoa televisiotakaan. Eikö olisi järkevintä ja vastuullisinta vetäytyä maalle, viljellä pientä vihannespalstaa, kasvattaa onnellisia kanoja ja lukea hyviä kirjoja? Varmasti, mutta ainakin minun sisuksissani asuvat levottomuus ja kaukokaipuu, joille en voi mitään. Vähintään kerran vuodessa levottomuus käy ylivoimaiseksi, ja silloin on lähdettävä. Aina minun ei mielenrauhan vuoksi tarvitse sännätä lentokentälle ja kohti kaukomaita, ensiavuksi riittää mainiosti polkupyörä ja kohteeksi vaikka Kerava.

Matti Paloheimo: Matkamiehen muistelmat. Tammi. 2000, s. 13‒14.

Mikä ajaa lähtemään?

Lainaus