Matkustaminen

The Happy Hamlet – ranskalaista elämäniloa ja luontoa

Tämä postaus vie ranskalaiseen The Happy Hamlet -majataloon. Vanhasta maatilasta on muokkautunut monipuolinen hyvinvointikeskus.

Ranskalaisessa The Happy Hamlet -majatalossa syntyi Teresa Välimäen Le Keittokirja -teos, joka on täynnä ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja. Kirjan upeat kuvat ovat Hanna Hurtan ja ne saivat uteliaisuuden liikkeelle. Millainen on tuo hyvin vanha, rustiikkinen ja kauneutta huokuva paikka?

Ajatukseni oli tuoda Hamletia esiin Le Keittokirja -postauksessa, mutta päädyin tekemään majatalolle oman. En siis ole koskaan käynyt paikassa, mutta voisin viihtyä siellä – kuten varmaan moni muukin tämän postauksen kuvat näkevä.

Perinpohjaista etsintää

The Happy Hamlet on vanha maatalo monine rakennuksineen. Kuva: © Suska Karjalainen.

Majataloa pitävät suomalais-tšekkiläinen Suska Karjalainen ja ranskalainen puolisonsa Nicolas Prevot. Maailmaa paljon kiertäneet löysivät toisensa Afrikassa ja päätyivät etsimään omaa paikkaansa Ranskasta.

Suska ja Nicolas joutuivat tosissaan tekemään töitä löytääkseen heitä tyydyttävän paikan: he kävivät katsomassa 86 kohdetta – linnoja, maatiloja, myllyjä, taloja ja raunioita – ja ajoivat 25 000 kilometriä ennen kuin he löysivät soveltuvan ja oikealta tuntuvan paikan.

The Happy Hamlet on maatalo ja nykyisin majatalo noin 200 asukkaan Fauroux’n kylässä luoteis-Ranskassa. Tilan ensimmäiset rakennukset ovat 1600-luvulta. Rakennuksia on kunnostettu ja remontoitu vanhaa kunnioittaen.

Hyvinvointia ja elämäniloa

Kuva: © Suska Karjalainen.

Majatalon nimi The Happy Hamlet askarrutti minua, nimifriikkiä, mutta sillä ei ole Suskan mukaan nimellä ei ole yhteyttä William Shakespearen Hamletiin. Sana tarkoittaa itse asiassa englanniksi ”kyläpahasta” tai oikeammin ryhmittymää rakennuksia ja peltoja niiden ympärillä, jossa on asunut asukkaita jakaen joitakin yhteisiä tiloja.

The Happy Hamlet on ollut aikoinaan tuollainen asujaimisto. Omistajat halusivat sen olevan paikan, jossa ihmiset voivat hyvin ja nauttivat ranskalaisesta elämänilosta sekä luonnosta – tästä tulee lisäys Happy.

The Happy Hamlet avattiin vieraille kesällä 2017, jolloin aloitettiin retriittitarjonnalla. Retriittivieraita ja -ohjaajia on tullut Suomen lisäksi eri puolilta maailmaa.

Nykyisin Hamlet on monipuolinen hyvinvointikeskus, jonka ovat löytäneet useat erilaiset tahot yrityksistä polttariporukoihin. Siellä järjestetään muun muassa ruokakursseja, jooga- ja hyvinvointiretriittejä, lukupiirejä ja yritystilaisuuksia.

Sen vierastalossa on tarjolla majoitusta, johon on mahdollista saada täysihoitoa. Pihalla on terasseja ja oleskelualueita, uima-allas ja tynnyrisauna. Hamletin ympärillä on 13 hehtaaria luontoa, joka tarjoaa monipuolista virkistystä.

Helteisen päivän vilvoittelupaikka. Kuva: © Suska Karjalainen.
Puulämmitteisest tynnyrisaunasta aukeavat vehreät maisemat tai tähtitaivas, jos menee myöhemmin illalla löylyihin.
Kuva: © Suska Karjalainen.
Kuva: © Suska Karjalainen.
Iso sali on vuosisatoja vanha talli, jonka noin 300 neliötä on kunnostettu avoimeksi tilaksi. Siellä on pidetty joogakursseja, häitä ja järjestetty sirkusryhmän kenraaliharjoitukset sekä monen monta muuta retriittiä kirjoituksesta kukkien sidontaan ja kaikkea siltä väliltä.
Kuva: © Zelie/The Luuxx.
Yksi Hamletin vierashuoneista. Kuva: © Suska Karjalainen.
Lieköhän tässä kyse Hamletin juustoille pyhittämästä brunssista tai lounaasta, josta Teresa Välimäki mainitsi kirjassaan?
Kuva: © Suska Karjalainen.
Kauneutta ruokapöydässä. Kuva: © Suska Karjalainen.

Toulousen lähellä

The Happy Hamlet sijaitsee Tarn-et-Garonnen alueella (keltaisella alueella Etelä-Ranskassa, kartassa Midi-Pyrénées, joka on ollut vuodesta 2016 lähtien osa Oksitanian aluetta). Kartta: © Pixabay.

Hamlet sijaitsee Oksitaniassa (ransk. Occitanie), jonka pääkaupunki on Toulouse.

The Happy Hamletiin pääsee ajamalla tunnin Toulousesta ja kaksi tuntia Bordeaux’sta. Lähimmät lentokentät ovat Toulouse-Blagnac (97 km) ja Bergerac (94 km) sekä lähimmät rautatieasemat Moissac (26 km), Agen (41 km), Montauban (45 km) ja Toulouse-Matabiau (95 km).

The Happy Hamlet. Lieu dit Gary, 82190 Fauroux, France.

Lue myös: Le Keittokirja vie lukijan Ranskan maaseudulle.

Normaali
Kirja, Kirjailija, Matka, Matkakirja, Matkustaminen, Taiteilija

Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla

Kaupallinen yhteistyö: Minerva Kustannus Oy.*

Matkailu ja ympäristönsuojelu eivät sulje toisiaan pois. Katja Vaulion kirja Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla nostaa mukaansatempaavasti ja värikkäitä matkailukokemuksia hyödyntäen esiin turismin iloja ja ongelmia.

Katja Vaulio on Kangasalla asuva ympäristöalan ja vastuullisen matkailun asiantuntija, kirjoittaja ja matkabloggari. Hän kuvailee teostaan näin: ”Kirjani on tarina matkailusta, rakkaudesta maailmaan, eri kulttuurien kauneudesta ja halusta muuttaa matkailua. Se on tietokirja, mutta myös rakkauskertomus.”

Katja Vaulio avaa matkailua uudesta näkökulmasta: kirjassa on tietoa ja tarinoita, muistoja ja kohtaamisia, tunnetta ja ennakkoluulojakin. Hän ei halunnut kirjoittaa kirjaa vain kertomalla faktoja vastuullisesta matkailusta; niinpä tarinat ovat osa kirjaa. Ne innostavat matkustamaan, mutta ne voivat saada myös kiinnostumaan vastuullisesta matkailusta.

Hidasta matkaa -kirja on ilmestynyt toukokuussa 2021 Minervan kustantamana.

Mikä saa ihmisen matkustamaan?

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa pohditaan, mikä saa ihmisen matkustamaan. Omasta puolestaan Katja Vaulio tunsi jo pienestä pitäen haluavansa ennen kaikkea nähdä maailmaa ja oppia tuntemaan sitä. Vaikutteita tuli kahdelta lähipiirin naiselta, matkailijattarilta, jotka lähettivät postikortteja eri puolilta maailmaa ja kertoivat tarinoita kaukaisista maista. Toisaalta hän haaveili myös maailman pelastamisesta.

Niinpä Katja Vaulion intohimoina ovat sekä matkailu että ympäristöasiat – jotka ovat tiivisti yhteydessä toisiinsa. Hän kertoo: ”Vuodet ja nämä kokemukset ovat muovanneet minusta sen naisen, joka tänään olen. Minusta, pelokkaasta tyttölapsesta kasvoi maailmannainen, eurooppalainen, koko planeetan asukki. Venäjä ja Kreikka ujuttautuivat niin tiukasti pinnan alle, että koen olevani kolmen maan kansalainen, vaikka minulla yksi passi onkin.”

Ensimmäisestä osasta, jossa käsitellään myös matkailun historiaa, löydän tutun nimen: Marianne North (1830–1890), jonka Katja Vaulio nimeää sielunsiskokseen. Englantilainen North oli kasvitieteilijä ja taidemaalari, jonka todetaan viihtyneen paremmin Amazonin ja Borneon viidakoissa kuin teekutsuilla.

Löysin itse maininnan Marianne Northista ensimmäistä kertaa Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla ja sittemmin osasin etsiä hänen maalaustensa kokoelmaa Kew’n kasvitieteellisestä puutarhasta Lontoossa (The Royal Botanical Gardens at Kew (Kew Garden). Katso video The Remarkable Miss North.

Marianne North -galleria Kew´n puutarhassa Lontoossa.

Matkakertomuksia kahdestatoista maasta

Toisessa osassa Vaulio esittelee matkakertomuksillaan kaksitoista maata, kertoo niihin liittyviä vastuullisuusvinkkejä ja antaa lukijoille runsaasti eväitä matkailuun, joka tekee maailmasta paremman paikan.

Maat ovat Kazakstan, Turkki, Japani, Intia, Venäjä, Suomi, Kreikka, Kiina, Uusi-Seelanti, Uusi-Kaledonia, Vanuatu ja Tšekki. Katja Vaulio on asunut Suomen lisäksi Kreikassa, Venäjällä ja Tšekissä ja tehnyt paljon pitkiä, hitaita matkoja pitkin Eurooppaa, Intiaa, Uutta-Seelantia ja Aasiaa.

Muutetaan matkailua

Kolmannen osan teemana on matkailu ja ympäristöongelmat ja neljännessä osassa tekijä ehdottaa: muutetaan maailmaa ja matkailua.

Sivuillaan Katja Vaulio toteaa: ”Maailma ei muutu, jos sitä ei muuteta. Oikeastaanhan tämä on ihan yksinkertaista. Mitä enemmän näen maailmaa, vuoristoja, metsiä ja eläimiä sekä eri kulttuureja, sitä enemmän arvostan sitä kaikkea ja sitä enemmän haluan, että muutkin näkisivät niiden arvon ja ainutkertaisuuden.”

Kirjan lopussa ovat vielä kiitokset, lähteet sekä lisätietoa aiheesta ja hiilijalanjälkitestit.

Millainen on Hidasta matkaa™ -konsepti?

Katja Vaulio on myös opas, joka on kehittänyt Hidasta matkaa™-konseptin. Se muodostuu seuraavista osa-alueista:

  • teetä ja tunnelmaa
  • hidasta, paikallisia lähestyvää matkailua
  • suvaitsevuus ja vieraan kulttuurin ymmärrys
  • osa matkan tuotoista menee paikallisiin ympäristöhankkeisiin
  • vastuulliset hotellit ja vastuullista liikkumista
  • matkustamista sesongin ulkopuolella
  • hyvinvointia ja luonnon läheisyyttä
  • opiskelemme aakkoset ennen matkaan lähtöä (kreikan tai venäjän)
  • mukana paikallista kieltä puhuva ja paikallista kulttuuria tunteva matkakaveri.

Katja Vaulion mukaan matkailua ei tarvitse lopettaa, mutta sen on muututtava, jotta maapallo ja ihmiset voisivat hyvin myös tulevaisuudessa. Vierailu toisissa maissa saattaa olla parhaimmillaan reissaajan maailmaa mullistava kokemus.

Kuva: Pixabay.

Rakasta ihmeellistä maailmaa

Kirjan lopussa Katja Vaulio neuvoo: ”Hidasta elämää, hidasta matkaa. Uskalla ajatella eri tavalla. Yritä ja erehdy. Ennen kaikkea, rakasta. Rakasta tätä elämää, joka on meille annettu, rakasta tätä ihmeellistä maailmaa. Rakasta sitä niin paljon, että haluat puolustaa ja suojella sitä. Sillä se on ainokaisemme.”

Kuva: Gerd Altmann Pixabaystä.

Katja Vaulio: Hidasta matkaa vastuullinen matkailija maailmalla. Minerva Kustannus. 2021. Saatavana myös sähkökirjana.

* Sain kirjan pyynnöstäni Minerva Kustannus Oy:ltä.

Normaali
Kirkko, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Museo, Ravintola, Taiteilija

Ajelulla Ahvenanmaalla

Ahvenanmaa on sopivan kompakti paikka lyhyeen vierailuun. Päivässäkin ehtii näkemään paljon, jos ottaa avuksi auton.

Toukokuisen parin vuorokauden matkamme yksi kului kierrellen punertavia teitä. Väri on peräisin ahvenanmaalaisesta rapakivigraniitista.

Ahvenanmaan kokonaispinta-ala 6 787 neliökilometriä ja siihen kuuluu yhteensä yli 6 700 saarta, joista asuttuja on 60. Lukuun on laskettu vain vähintään 0,25 hehtaarin kokoiset saaret. Pienempien saarten ja luotojen määrä on 20 000.

Ahvenanmaan kartta. Kuva: Visit Åland.

Ahvenanmaalla on 16 kuntaa, joista Manner-Ahvenanmaalla ovat Maarianhamina (kaupunki), Finström, Geta, Hammarland, Jomala, Saltvik, Sund; muilla saarilla, siltayhteydessä Manner-Ahvenanmaan kanssa: Eckerö, Lemland, Lumparland ja muilla saarilla ilman siltayhteyttä: Brändö, Föglö, Kumlinge, Kökar, Sottunga ja Vårdö.

Ihan kattavasti emme saaristomaakunta ehtineet koluamaan, mutta ajoimme etelästä pohjoiseen eli Maarianhaminasta Hammarlandin kautta Getaan ja sieltä Finströmin kautta Sundiin, Lemlandiin ja Jomalaan ja illalla takaisin Maarianhaminaan. Kilometrejä ei tullut lasketuksi. Mittakaavasta kertoo se, että Maarianhaminasta Getaan on noin 40 kilometriä.

40 vuotta sitten pyöräiltiin

Olen käynyt aikaisemmin lähinnä vain Maarianhaminassa. Nuoruudessa pyöräilimme Ahvenanmaalla silloisen seurustelukumppanini ja nykyisen aviomieheni kanssa. Oli outoa huomata, miten hän muisti yli neljäkymmentä vuotta sitten tehdyn fillariretken paljon paremmin kuin minä: millaisia maisemia on missäkin ja missä olemme käyneet. Niinpä hän kuskina ajelikin osittain tuolloista reittiämme.

Tien vierellä kulki monessa kohtaa pyörätie, joten tilanne on kohentunut paljon nuoruusreissumme ajankohdasta. Paljon oli vielä rakenteilla. Toivottavasti pyörätiet on jo saatu tai saadaan kesäkaudeksi kuntoon – voisi melkein veikata, että maakunnan pyöräteillä nähdään tänä kesänä ennätysmäärä pyöräretkeläisiä. Ahvenanmaan vetovoimaa lisännee entisestään kesäkuussa alkanut itsehallinnon 100-vuotisjuhlavuosi sekä pandemian kasvattama kotimaan matkailu.

Pyöräretkeläisille tarpeellinen oma kaista rakentumassa toukokuussa.

Kaunis Hammarlandin kirkko

Kirkkoon johdatti hiekkatie ja sen molemmilla puolin oli värikäs tulppaanirivistö.
Hammarlandin kirkossa on erityisen kaunis alttariseinä ja saarnastuoli.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Hammarlandin kirkko, joka sijaitsee vanhan Postitien varressa. Kirkko oli hämmästykseksemme auki, joten pääsimme käymään sisällä. Ilmoitustauluun kiinnitetyn lapun mukaan kirkko on avoinna 15.5.–31.8. klo 9–15.

Pyhän Katariina Aleksandrialaisen kirkko (ruots. Sankta Catharina kyrka i Hammarland) on keskiaikainen harmaakivikirkko. Sen kirkkolaiva rakennettiin 1200-luvulla ja holvit ovat 1300-luvulta. Torni sijaitsee poikkeuksellisesti kirkon eteläpuolelle.

Hammarlandin kirkon kattoon ja seiniin on maalattu köynnösornamentiikkaa ja tiiliskiviä imitoivia maalauksia. Alttarimaalauksen on tehnyt Robert Wilhelm Ekman vuonna 1869 ja se on nimeltään Kristuksen kirkastus.

Getasta Lemlandiin

Ajoimme kohti Ahvenanmaan pohjoisinta kuntaa Getaa, jonka vuoret ovat jo kauan olleet tunnettu matkailukohde. Vuorten korkein kohta ulottuu 107 metriin merenpinnasta ja sieltä avautuvat laajat näköalat länteen ja pohjoiseen Selkämerelle; kiipeämällä 15 metrin korkuiseen näkötorniin maisema avautuisi vielä paremmin.

Vuorilla olevat näkötorni sekä ravintola ja matkailumaja on rakennettu 1930-luvun alussa arkkitehti Lars Sonckin suunnitelmien mukaan. Soltuna Restaurang & Café ei ollut auki, näkötorniin emme kiivenneet, emme myöskään ryhtyneet pelaamaan frisbeegolfia. Lasten peikkopolunkin jätimme väliin.

Lounaan söimme Pub Stallhagenissa, pistäydyimme myös Smakbynissä ja Ålands Distilleryssä. Näistä voit lukea erillisessä postauksessa Kulinaristin Ahvenanmaa.

Käväisimme myös 1300-luvun lopulta peräisin olevassa Kastelholman linnassa, jota emme kiertäneet kokonaisuudessaan, vaan tyydyimme pariin oikean päädyn näyttelyhuoneeseen, jossa kerrottiin linnan vaiheista. Kastelholman linna oli Ruotsin kuningasvallan vahva jalansija Ahvenanmaalla ja toimi maakunnan hallinnollisena keskuspaikkana lähes 300 vuotta.

Kastelholman linnasta ovat jäljellä enää vain restauroidut rauniot, mutta nekin kertovat tarinaa entisaikojen elämästä.
Toukokuinen luonto viheriöi linnan ympärillä.
Kastelholman linnan opas kehräsi lankaa erikoisella tavalla, ilman rukkia.

Aikoinaan Ahvenanmaan mahtavimmasta rakennelmasta, Bomarsundin linnoituksesta, on jäljellä vain osa seinistä. Venäläiset rakensivat linnoitusta vuosina 1829–1854. Opastaulun piirroskuva kertoo, miten valtavan massiivinen rakennelma se on ollut. Se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1854, asialla olivat englantilais-ranskalaiset joukot.

Mahtavasta linnoituksesta on enää jäljellä osa seinää siellä täällä.
Etsimiäni seljakämmeköitä löytyi raunioiden luota kuten oli luvattukin matkailuinfossa.

Färjsundin silta oli korjattavana ja sen viereen oli rakennettu tilapäinen silta, jota pitkin jatkoimme hetken matkaamme, kunnes palasimme takaisinpäin kohti Jomalaa.

Ihailimme hetken Lemströmin kanavan kauniita maisemia ja nautimme jäätelöt kanavan rannalla olevan kioskin penkeillä.

Vene on alittanut Lemströmin kanavan kääntösillan.

Taitelijasiirtokunnan museossa Önningebyssä

Museo on avoinna kesäkuusta elokuuhun tiiistaista sunnuntaihin klo 11-16. Toukokuussa se olia voinna vain lauantaisin.

Kävimme myös Önningebyn museossa. Sen osoite on Jonesasgatan 3, Önningeby, Jomala. Tämä taide- ja kulttuurihistoriallinen museo avattiin vuonna 1992 Jonesasin tilan vanhassa navetassa. Museota laajennettiin vuonna 1999.

Museo kertoo taidemaalari ja professori Victor Westerholmin taiteilijasiirtokunnan (1886–1914) tarinaa. Yhteisö sai alkunsa sen jälkeen, kun Victor Westerholm oli asettunut Önningebyhyn vuonna 1885.

Siirtokunta kokosi lähes 30 vuoden ajan Ahvenanmaalla yhteen suomalaisia ja ruotsalaisia taidemaalareita vuoteen 1914 saakka. Yhteisöön kuuluivat mm. Elin Danielson, Hanna Rönnberg, J.A.G. Acke ja Edvard Westman.

Museossa on taiteen lisäksi esillä esineitä ja kuvia, jotka kertovat taiteilijoiden luomismiljööstä ja siellä myös pieni museokauppa.

Emil Wikström: Flicka med flätor. Tämä kipsinen veistos puhuttelee herkkyydellään.

Önningebyn museo oli pienoinen pettymys, sillä siellä oli oikeastaan enemmän kirpputorimyyntiä kuin museoesineitä. Pari kirjaa taisin sieltä ostaa.

Museossa oli myytävänä myös kirpputoritavaraa huonekaluista koriste-esineisiin.

Iltakävelyllä Maarianhaminassa

Toukokuinen iltamme oli dramaattisen pilvinen.

Illalla autoajelun vastapainoksi kävelimme Maarianhaminassa. Ihailimme hetken Mariehamns Seglarföreningenin vierasvenesatamassa synkänväristä taivasta ja venerivistöä.

Päädyimme istuskelemaan F.P. von Knorring -laivaravintolan pubiin. Laiva löytyy osoitteesta Ångbåtsbron, Östra Hamnen, Mariehamn.

Laivalla on pitkä historia ennen ravintolaksi päätymistä. Se rakennettiin höyrylaivaksi vuonna 1928 Arnhemissa, Hollannissa ja tunnettiin nimellä Jan Nieveen. Sitä käytettiin muun muassa rahtialuksena Amsterdamiin ja Lemmernin välillä ja sodassa sitä käytettiin kuljetustehtäviin.

Jan Nieveen teki viimeisimmän matkan höyrylaivana vuonna 1951, minkä jälkeen se muutettiin moottoriveneeksi.

Erilaisten vaiheiden ja omistajanvaihdosten jälkeen laiva päätyi Ahvenanmaalle vuonna 1989. Laiva nimettiin F. P. von Knorringiksi kirkkoherra ja opettaja Frans Peter von Knorringin (1792–1875) mukaan. Hänet tunnetaan myös Ahvenanmaan koululaitoksen isänä ja maakunnan ensimmäisen sanomalehden (1868) perustajana. Nykyiset omistajat Kim ja Karin Harju-Jeanty ostivat laivan vuonna 2002.

Laivalta löytyy À la carte -ravintola sekä pubi. Laivaravintola mainitsee erikoisuudekseen ahvenanmaalaiset jokiravut, joita on tarjolla ravustuskauden alkaessa 21. heinäkuuta.

Istuskelimme yhden oluen verran pubissa paikallisen nuorison kanssa. meno oli perjantai-illaksi rauhallista.

Entinen höyrylaiva toimii nyt laivaravintolanana Itäsatamassa.
Laivaravintolan pubin pöytää koristi kimppu kevätesikoita, Ahvenanmaan maakuntakukkia.
Normaali
Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen

Laivalla korona-aikana

Olihan siinä jotain erilaista – matkustaa laivalla pandemia-aikana maskien ja käsidesin siivittämänä. Oma hytti oli mukava turvapaikka.

Mieheni totesi yhtenä toukokuisena päivänä, että olisipa kiva olla laivalla. Hän on merimatkojen ystävä, minä en niinkään. Mutta kun on ollut yli vuoden kotoilemassa ja etäilemässä, niin olisihan se mukavaa olla tosiaan jossain muualla kuin kodin seinien sisäpuolella.

Maarianhamina ja Ahvenanmaa olivat olleet jo mielessäni aiemmin keväällä. Niinpä järjestimme itsellemme kolmen päivän loman viikonlopun yhteyteen, jossa yhdistyi mieheni toivoma laivamatka ja mieleiseni matkakohde.

Turusta Maarianhaminaan Amorellalla

Matkan suunnittelimme niin, että lähtö Turusta, kotisatamasta, oli torstain aamulaivalla eli Viking Linen M/S Amorellalla klo 8.45, yöpyminen hotelli Pommernissa Maarianhaminan keskustassa ja paluu lauantaina saman laivayhtiön M/S Viking Gracella iltapäivällä klo 14.15.

Kun aikaa oli noin vähän, käytännössä iltapäivä, yksi kokonainen päivä ja aamupäivä, niin ajattelin ensin, että keskitymme vain Maarianhaminaan. Matkakumppani ei ollut koskaan ajanut autoa laivaan, joten sen kuten myös pyörän ottaminen mukaan kiinnostivat häntä. Molemmat kulkupelit olisi tietysti voinut vuokrata paikan päältä, mutta nyt ne otettiin mukaan.

Matkavarausta tehdessämme valitsimme siis myös autopaikan, ikkunalliset hytit molemmille matkoille (A4 Seaside Standard ja Seaside Four), menomatkalle meriaamiaisen ja paluumatkalle aterioinnin Ciao Frank´s -ravintolassa. Buffetillallinen ei ollut varattavissa koronatilanteen vuoksi.

Menimme hyvissä ajoin autoille opastettuun paikkaan. Lähtöselvitys sujui ripeästi. Sitten vain opastuksen mukaan sisälle laivaan, jossa piti parkkeerata aika tiiviisti.

Näin lyhyellä matkalla olisi hyvin pärjännyt ilman hyttiäkin, mutta se oli mukavuustekijä. Laivan yleisissä tiloissa piti käyttää maskia, joten hytti tarjosi mahdollisuuden hengittää vapaasti. Ja olihan siellä nautinnollista oikaista itsensä pitkäkseen.

Oli mukavaa mennä vaihteeksi valmiiseen pöytään. Ruokailua varatessa oli pitänyt valita kattausaika. Ravintolasalissa oli jonkin verran ihmisiä, mutta ei kuitenkaan ruuhkaa. Valitsimme pöydän läheltä ikkunaa aivan keulasta.

Olimme valinneet tavallisen aamiaisen kalliimman premium-vaihtoehdon sijaan. Se oli ehkä valikoimaltaan suppeampi kuin normaalisti, mutta valinnanvaraa oli kuitenkin riittävästi. Ruoka otettiin omilla ottimilla ja maskeja pidettiin liikuttaessa salissa. Käsidesiäkin oli tarjolla siellä täällä.

Aamiaisen jälkeen aika kului kannella maisemia kuvaten, pistäytymisellä tax free -myymälässä ja suuri osa hytissä leväten.

Laivalla oli ihmisiä, mutta huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Juttelimme hetken laivan työntekijän kanssa ja hänen mukaansa matkustajia oli noin 300, kun laivan mahtuisi noin 2 500 henkilöä.

Maarianhaminassa olimme klo 14.10 maissa. Vuorossa oli suunnistaminen autokannella, sieltä oman ajoneuvon löytäminen ja ajaminen ramppia alas satamaan.

Hotellivarauksen tein suoraan Ålands Hotels -sivuilta, koska siellä hinta oli edullisempi kuin Viking Linen kautta. Katsoin hintoja myös parilta matkavaraussivustolta.

Maarianhaminasta Turkuun M/S Gracella

Paluuaika oli lauantaina iltapäivällä. Nyt vuorossa oli M/S Grace, joka on itselleni mieluisin laiva.

Illallisen olimme varanneet paikat Ciao Frank´s -ravintolan buffettiin, jossa oli tarjolla italialaisherkkuja antipastoista jälkiruokaan. Alkuun mozzarellasalaattia ja leikkeleitä ja lämpimänä ruokana oli tarjolla pizzaa, pastaa ja osso buccoa. Jälkiruokapöytään oli katettu muun muassa tiramisua ja sitruuna-marenkikakkua.

Sää oli aurinkoinen, mutta jossain vaiheessa merimaisema meni tukkoon vankan sumun vuoksi. Se näytti kummalliselta, mutta laivan henkilökunnan jäsenen mukaan ilmiö on tavallinen.

Laivalla osa väestä katseli Suomi-Yhdysvallat-jääkiekkopeliä aiemmin tanssisalina toimineessa tilassa isolta näytöltä, osa nautti keulan istuimilla auringonpaisteesta, kuten minäkin jonkun aikaa. Hytti tarjosi rauhallisen paikan tälläkin matkalla.

Turkuun saavuimme noin 20.30 ja ehdimme sopivasti kotikatsomoon seuraamaan Euroviisuja.

Normaali
Kaupunki, Kirjailija, Matkakirja, Matkakohde, Matkaopas, Matkustaminen

Matkalla jossain Saksassa

Saksa on ollut turkulaisen Tuula Vainikaisen perheen matkojen vakiokohde yli 30 vuoden ajan. Viime vuonna hän ei päässyt reissuun pandemiatilanteen vuoksi, jolloin mieleen nousseista muistoista koostui Matkalla jossain Saksassa -kirja.

Kaupallinen yhteistyö: Avain.*

Tuula Vainikaisen perhe on vieraillut Saksan matkoillaan Berliinin lisäksi muun muassa Füssenissä, Bautzenissa, Quedlinburgissa, Stralsundissa ja Frankfurt an der Oderissa – ja monissa muissa kaupungeissa. Matkoilla on lomailtu, mutta vietetty myös etätyöläisen arkea ja tavattu ihmisiä.

Matkaeväistä mielen matkoihin

Matkalla jossain Saksassa -kirja on jaettu neljään osaan. Ne ovat Matkaeväitä, Matkalla lännessä ja idässä, Berliini ja Mielen matkoja.

Matkaeväitä-osassa Tuula Vainikainen kertoo taustaksi tietoja Saksasta ja sen historiasta sekä suomalaisten ja saksalaisten suhteista. Tässä ensimmäisessä osiossa kerrotaan myös matkaperinteen alkamisesta vuonna 1988. Saksa tuli Vainikaisen perheen erityiseksi matkailumaaksi sattuman kautta. Ystävä asui Ruswilin kylässä Luzernin kanttonissa Sveitsissä ja valitteli sitä, etteivät suomalaisystävät käy kylässä.

No, Vainikaiset ottivat kutsun vastaan ja lähtivät kesälomamatkalle koko perheen voimin eli tuolloin reissussa olivat vanhempien lisäksi 1,5- ja 3-vuotiaat pojat. Matkanteko ja varustukset olivat tilanteen mukaiset, eikä autossa ollut vielä ilmastointia.

Sveitsiin ja sieltä takaisin matkatessaan he mielistyivät monipuoliseen Saksaan, jonne he palasivat yhä uudestaan seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä vaihtelevilla kokoonpanoilla. Reissuja on riittänyt niin automatkoina eri puolilla Saksaa ja koukaten myös naapurimaihin kuin pidempiaikaisena oleskeluina mm. Frankfurt an der Odenissa ja Berliinissä, jossa on vietetty myös pitkiä viikonloppuja, mutta myös pakoa taloyhtiön putkiremontista.

Lapset ovat aikuistuneet ja perheellistyneetkin, mutta Tuula Vainikainen on jatkanut Saksassa matkustamista puolisonsa kanssa. Heillä on ollut myös väliaikaisia koteja eri osoitteissa itäisessä Saksassa.
– Näihin elettyihin 32 matkavuoteen mahtuu suurin osa yhteisestä elämästämme. Toukokuussa 2019 juhlimme 39-vuotishääpäiväämme Bautzenissa ihanalla kevätkesäisellä parsa-aterialla majapaikkamme ravintolan terassilla. Olen monesti ajatellut, että onneksi meillä on yhteinen harrastus tässä matkaamisessamme, Tuula Vainikainen sanoo.

Kuva: OpenClipart-Vectors Pixabaystä.

Matka lännessä ja idässä -osiossa vieraillaan muun muassa Friedersriedissä, Wuppentalissa, Weimarissa, Bremenissä, Leipzigissä, Bautzenissa sekä kuvaillaan muutamia perheen mansikkapaikkoja.

Pääkaupunki Berliini saa oman osionsa, joka kattaa noin neljäsosan kirjasta. Siinä käsitellään muun muassa Berliinin kipeää menneisyyttä, aamiaispaikkoja (Zum Frühstück), pikalomakoteja itäpuolella, hautausmaiden rauhaa, Berliinin kirjoja sekä Jörn Donnerin Berliiniä.

Kirja on tekstipainotteinen, mutta keskiosan värillisessä kuvaliitteessä on Saksan kartta sekä valokuvia Vainikaisen perheen reissualbumeista.

Mielen matka -osiossa löytyy tekstiä Saksan tilinteosta menneisyyden kanssa sekä saksalaisista sydämessä: Tuula Vainikainen kertoo reissuilla tavatuista ihmisistä, jotka ovat olleet matkalaisista aidosti kiinnostuneita, pitäneet hyvää huolta ja jättäneet jäljen sydämeen. Tähän ryhmään kuuluu niin vuokraemäntiä kuin apteekkari, tohtori sekä televisiosta tutut ystävät.

Kirjan lopussa kerrotaan myös tuliaisista, mitä kaikkea auton mukana on kulkenutkaan vuosien aikana Saksasta kotiin. Viimeisenä kirjailijan mainitsemana kohtana on ”väsynyt, mutta onnellinen perhe, joka on pullollaan hyvää mieltä ja päätöksen lähteä seuraavana kesänä uudestaan. Kaikki ovat unohtaneet, että välillä käytiin joissakin tilanteissa myös sangen periaatteellisia keskusteluja siitä, kenen idea oikeastaan oli lähteä tänne törmäilemään.”

Ainakin vielä joskus?

Päätösluku on otsikoitu: ”Ehkä ensi kesänä –tai ainakin vielä joskus?” Seuraavilla lentomatkoilla uutta tulee olemaan ainakin se, että laskeutumispaikkana on viime vuonna valmistunut Berliinin–Brandenburgin eli Willy Brandtin lentokenttä tutun Tegelin sijasta. Myös pandemiatilanne vaikuttaa asiaan.

Toiveissa on kuitenkin matka vielä tänä vuonna. Tuula Vainikainen toivoo: ”Kuluneiden 32 vuoden aikana meillä on ollut erityinen suhde Saksaan. Toivon, ettei sen tarvitsisi päättyä vain muisteluun, vaikka muistot ovatkin useammin kultaisia.” Ja vielä: ”Deutschland ist eine (und auch viele) Reise wert.”

Löydä Saksan piilotetut helmet

Kirja on antoisa kaikille matkaa Saksaan tai sen kautta suunnitteleville. Sen avulla saa hyödyllisiä vinkkejä ja voi löytää Vainikaisen perheen hyväksi havaittuja kohteita, Saksan piilotettuja helmiä. Matkojen antoisuutta kun voi lisätä sillä, että saa tutustua sellaisiin paikkoihin, joita ei ole kulutettu puhki matkailulehdissä, -sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Omankin kokemukseni mukaan kannattaa välillä poiketa vähemmän kuljetuille teille, roads less travelled – kuinkahan saksalainen sen sanoisikaan? Tuula Vainikainen vinkkasi keskustellessamme, että kannattaa katsoa karttakirjan tähtimerkintöjä; mitä enemmän tähtiä, sitä enemmän suositusta poiketa paikkakunnalla; jotain tähdellistä sieltä löytyy.

Oma Saksan tuntemukseni on hyvin vaatimatonta. Olen käynyt Frankfurtissa lyhyellä työmatkalla, Duisburgissa tapaamassa siellä harjoittelussa ollutta Juha-veljeäni sekä matkannut Interraililla osassa maata, pysähdyspaikkana oli ainakin München. Joten nähtävää riittää runsaasti – myös Berliiniä myöten.

Tuula Vainikainen on turkulainen historian maisteri, tietokirjailija, tiedottaja, neljän aikuisen pojan äiti ja viiden lapsenlapsen mummu.

Tuula Vainikainen: Matkalla jossain Saksassa. Avain. 2021.

*Sain kirjan Tuula Vainikaiselta.

Quedlinburgin historiallinen vanhakaupunki ja linnavuori ovat olleet listattuina Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1994 lähtien..
Kuva: rikkerst Pixabaystä.
Normaali
Kaupunki, Matkustaminen, Puisto, Puutarha, Tapahtuma, Teemapäivä

Päivinpäivää juhlitaan Tampereella 16.6.2021

Päivien yhteistä nimipäiväjuhlaa vietetään tänä vuonna Tampereella.

Kokoonnumme ulkoilmassa upeassa Hatanpään arboretumissa keskiviikkona 16.6.2021 kello 18. Hatanpään arboretum sijaitsee noin kolme kilometriä etelään Tampereen keskustasta Hatanpään niemellä, Pyhäjärven rannalla. Arboretumin alueeseen kuuluu kolme eri puistoa. Mahdolliset kokoontumisrajoitukset huomioidaan.

Kuva: ©Visit Tampere/Laura Vanzo.
Kuva: ©Visit Tampere/Laura Vanzo.

Kokoonnutaan joukolla taas juhlimaan. Ilmoittaudu ja hanki osallistumislippu 8.6.2021 mennessä. Lippu maksaa 10 euroa. Saat sillä muun muassa nimipäiväkuoharia ja elävää musiikkia. Osta lippu täältä: https://holvi.com/shop/parhaitapaivia/

Ohjelmassa alkoholiton nimppariskumppa, Päivin päivän runo esittäjänään Päivi Seppä, trubaduuri Jukka Törmän musiikkia ja laulua, yllätysohjelmaa (ota kynä mukaan!) ja vapaata yhdessäoloa ja jutustelua ja tietysti: päivittelyä.

Bussiyhteydet Tampereen rautatieasemalta Hatanpään arboretumiin, ks. täältä ja Ratinasta linja-auto aseman vieressä Hatanpään arboretumiin, ks. täältä.

Päivien ryhmä alkoi muotoutua vuonna 2010 pienimuotoisesti. Vuonna 2017 kokoonnuimme yli 50 Päivin voimin viettämään nimipäivää Turkuun aurinkoisena perjantaina 16.6.2017 ja juhlistimme näin Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä ja upeaa suomalaista nimeämme.

Nyt Tampereelta löytyi aktiivisia Päivejä järjestämään nimipäiväjuhlaa. Kiitokset heille.
Seuraa Parhaita Päiviä -sivua Facebookissa.

Voit lukea aikaisemmista juhlista näistä postauksista:

Päivinpäiviä Päivänkakkaran juurella

Meillä kaikilla oli niin mukavaa – Päivin nimipäivä 16.6.2018

Pannu kuumana Päivin päivänä 16.6.2019

Tavataan Tampereella, Päivit!

Kuva: ©Visit Tampere/Laura Vanzo.
Normaali
Matkustaminen, Museo, Näyttely, Nostalgiaa, Tapahtuma

Ruisrock – Miten kaikki alkoi?

Kuva: © Sibelius-museo.

Turku International Pop & Rock Festival, nykyisin tunnettu Ruisrockina, sai alkunsa vuonna 1970. Sibelius-museon näyttely kertoo siitä, kuinka sitkeiden innovaattoreiden ansiosta nuoriso sai ikioman musiikkijuhlan. Tähän postaukseen innoitti Kansainvälinen museoviikko ja museopäivä 18.5.2021.

Sibelius-museon kevään uusi näyttely kuljettaa kohti nuoruuden nostalgiaa ja Turun Ruissaloa. Vuonna 1970 Suomen ensimmäiset rockfestivaalit järjestettiin siinä muodossa, missä me festivaalit nykyäänkin tunnemme campingalueineen, ruokakojuineen ja ihmismassoineen.

Yleisö otti heti omakseen

Tapahtuman alkuperäinen nimi oli Turku International Pop & Rock Festival, joka sai lyhyemmän muodon ja lempinimen sijaintinsa mukaanRuisrock. Se oli yksi suurten ikäpolvien avainkokemuksia. YYA-Suomen Turku sai kansainvälisen tuulahduksen suuren maailman meiningistä ja tämä veti nuoria ympäri maata ja muualtakin Euroopasta. Järjestäjät odottivat 5 000 henkeä, mutta paikalle tuli peräti 38 000.

Kolmen päivän aikana festivaalilla esiintyi artisteja niin muista Pohjoismaista, Itä-Euroopasta kuin myös Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta ja tietysti myös kotimaasta. Rolling Stones -yhtyekin oli järjestäjien toiveissa, mutta he eivät lomailultaan ehtineet festareille. Yllättävä esiintyjänimi oli pohjanmaalaista kansanmusiikkia esittänyt Konsta Jylhä.

Ensimmäistä kertaa festareilla oli myynnissä olutta vasta vuonna 1989. Omia juomia lienee kuljetettu paikalle. Yhdessä kuvasuurennuksessa nuori omenaa syövä tyttö katsoo vierestä, kun poliisi kaataa viinapullon sisällön maahan.

Festivaaliin liittyi myös monenlaisia oheistapahtumia muun muassa Sibelius-museossa ja Ylioppilastalolla.

Ruisrock 1970 – Miten kaikki alkoi kertoo, mistä festivaali sai alkunsa, miltä kaikki tuntui ja näytti tuona elokuisena viikonloppuna. Alkuperäinen ajankohta oli tosiaan 21—23.8.1970, josta tapahtuma on sittemmin siirtynyt heinäkuun ensimmäiseen viikonloppuun. Näyttelyssä kerrotaan aikajanana tapahtuman yli 50-vuotinen historia sekä se, millaista oli järjestää valtavaksi paisunut rockfestivaali vailla aikaisempaa kokemusta.

Kuva: © Sibelius-museo.

Olipa se aikaa

Aika oli silloin tyystin toinen. Kuvaavina esimerkkeinä ovat muun muassa se, että tšekkiläinen bändi jäi tulliin jumiin, koska soittajalla oli liian pitkä tukka, eikä häntä päästetty rajan yli ennen hiusten leikkaamista; keikka siirtyi perjantaista lauantaille. Perjantain juontaja jouduttiin vaihtamaan toiseen rivopuheisuutensa vuoksi.

Tietoja järjestäjiltä kysyttiin käsinkirjoitetuilla kirjeillä tähän tapaan: ”Voisitteko te ystävällisesti lähettää tietoja Turun Blues ja Rock Festivaaleilta! Keitä siellä tulee esiintymän ja paljonko liput maksavat ja täytyykö ne tilata ennakolta vai saako niitä paikan päältä? Järjestetäänkö konserttipaikan läheisyyteen mitään retkeilypaikkaa tai majoja yöpymistä varten?”

Rockin, rauhan ja rakkauden maailmaan johdattelevat Antero Laihon kotiarkiston aarteet, Jouko Kedon valokuvat, aikalaislehtimateriaali, filmipätkät sekä tietysti aikakauden musiikki.

Ruisrock on maailman toiseksi vanhin rockfestari

Nykyisin Ruisrock on maailman toiseksi vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty populaarimusiikin festivaali. Pandemia-aika tosin on nyt nakertanut kahden vuoden aukon yhtäjaksoisuuteen. Hollantilainen Pinkpop-festivaali ehti muutamaa kuukautta ennen Ruisrockia.

Festivaalin perustajajäseniä olivat muun muassa Kari Purssila, Antero Laiho, Christer Donner ja Olli Pellikka ja myöhemmin mukaan tuli myös Kalevi Kuosa. Nuoriso halusi kaupunkiinsa omaa musiikkiaan konservatiivisena pidettyjen Turun Musiikkijuhlien rinnalle. Puuha vaati useampia käyntejä apulaiskaupunginjohtaja Johannes Koikkalaisen pakeilla. Ja sitten loppu onkin historiaa.

Pienehkö, mutta nostalginen

Kuva: © Sibelius-museo.

Näyttely on melko pienimuotoinen, pääosin yhteen saliin sijoittuva, joten sen ehtii katsomaan lyhyemmässäkin ajassa. Salin ulkopuolella olevassa vitriinissä on esillä joitakin painotuotteita ja esineitä, muun muassa turkulaisen itseoppineen muusikon ja soitinrakentaja Tommie Mansfieldin (1040–1981) kitara. Hän esiintyi ensimmäisessä Ruisrockissa yhdessä Jussi Raittisen ja Rauli Badding Somerkosken rinnalla.

Tommie Mansfieldin kitata ja muuta esineistöä.

Sibelius-museo toivottaa tervetulleeksi kokemaan festivaalitunnelmia yli 50 vuoden takaa. Tämä voi olla tosiaan aikamoinen nostalgiapläjäys tuon ja myöhempienkin aikojen nuorisolle.

Jos haluat perehtyä kunnolla rockfestivaalin menneisyyteen, voit ottaa luettavaksesi Jukka Kittilän ja Jaakko Mikkolan kirjan Ruisrock 1970–2020 –Tarinat, totuudet ja myytit. Kirjaa löytyy kirjastojen ja kirjakauppojen lisäksi myös Sibelius-museon myymälästä.

Kansi kirjasta Ruisrock 1970-2020. Tarinat, totuudet ja myytit.
Ruisrockin 50 vuoteen mahtuu monta tarinaa. Jukka Kittilä ja Jaakko Mikkola ovat koonneet niistä kirjan.

Tämän vuoden Ruisrock on peruttu ja seuraava järjestetään 8.–10.7.2022.

© Otso Kähönen / Ruisrock 2019.

Ruisrock 1970 – Miten kaikki alkoi? Sibelius-museo 5.5–30.10.2021.

Sibelius – the one and only – Sibelius ja Turku

Samalla käynnillä voi katsastaa näyttelyn Sibelius – the one and only. Se tarjoaa hieman erilaisen kuvakulman Jean Sibeliukseen. Museon mukaan ”se kertoo ihmisestä, musiikista ja arkielämästä: ystävistä, perheestä, konserttimatkoista ja luonnosta. Näyttelyssä selviää myös kansallissäveltäjämme yhteys Turkuun sekä siihen, mikä merkitys kaupungilla oli hänelle itselleen ja kuka esitti ensimmäistä kertaa Sibeliuksen musiikkia Turussa.”

Sibelius-näyttely on avoinna 8.12.2021 saakka. Myös museon perusnäyttely eli soitinnäyttely on tutustuttavissa.

Sibelius-museo löytyy Aurajoen rannasta osoitteesta Piispankatu 17, Turku. Kuva: © Nawras Odda/Sibelius-museo.

Museoviikko 17.–23.5.2021

Tein tämän postauksen meneillään olevan Kansainvälisen museoviikon kunniaksi. Teemaviikko on museoiden yhteinen tapahtumaviikko, jota vietetään 23. kerran. Nyt teemana on Tulevaisuuden museo. Kansainvälistä museopäivää vietetään tiistaina 18.5. osana Museoviikkoa. Suomen museoliitto koordinoi viikkoa, jonka tapahtumista vastaavat museot ympäri Suomen.

Normaali
Matkakirja, Matkakohde, Matkaopas, Matkustaminen

Opas Saariston rengastielle

Kaupallinen yhteistyö: Karttakeskus *

Turun ja Ahvenanmaan välillä kiertelevä Saariston rengastie on monipuolinen matkailureitti. Karttakeskuksen uusi matka- ja retkeilyopas esittelee saaristokulttuuria ja reitin varren monipuolisia matkakohteita.

Omatoimimatkailu on Turun saaristossa helppoa. Nähtävää on paljon ja etäisyydet ovat pieniä. Noin 250 kilometrin pituinen Saariston rengastie kulkee Turun, Kaarinan, Paraisten, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan, Mynämäen, Maskun ja Naantalin alueella.

Reitti on avoinna kokonaisuudessa ajalla 14.5.–29.8.2021, kun Iniön ja Houtskarin välillä kulkee yhteysalus. Pieni rengastie kulkee Nauvosta Rymättylän kautta lyhyemmän vaihtoehdon. Suurin osa matkailijoista kiertää tämän matkailureitin autolla, moottoripyörällä tai polkupyörällä.

Saariston rengastie – Matka- ja retkeilyopas  soveltuu hyvin sekä autolla että pyörällä liikkuville matkailijoille, mutta myös veneilijöille, sillä monet kohteista ovat vierasvenesatamien läheisyydessä. Rengastie on jaettu kirjassa seitsemään etappiin ja lisäksi Pieni rengastie esitellään erikseen.

  1. Kansallispyhäköltä kalkkilouhoksen reunalle – Turun tuomiokirkolta Paraisten keskustaan 25 km.
  2. Lossilla saariston sykkivään sydämeen – Paraisten keskustasta Nauvon satamaan 33 km.
  3. Kohti Korppoota – Nauvosta Korppoon Galtbyn lauttarantaan 21 km.
  4. Satojen saarten Houtskari – Houtskarin halki Kittuisista Mossalaan 24 km.
  5. Sympaattisen Iniön kautta mantereelle – Iniön halki ja lauttarannasta Kustavin keskustaan 20 km.
  6. Taivassalon tammilta Mannerheimin syntymäkodille – Kustavista Taivassalon ja Askaisten kautta Merimaskuun 58 km.
  7. Ympyrä sulkeutuu – Naantalin ja Raision kautta takaisin Turkuun 23 km.
  8. Pieni rengastie – Nauvosta Seilin ja Rymättylän kautta Naantaliin 25 km.

Oppaan on kirjoittanut naantalilainen tietokirjailija Tuomo Kesäläinen. Hän on kulkenut alueella noin parinkymmenen vuoden ajan ja viihtyy erityisen hyvin kallioisilla saarilla ja luontopoluilla.

Päiväretkestä pitempään lomaan

–Turun saaristo on koko maailmankin mittakaavassa upea kokonaisuus ja se tarjoaa todella paljon nähtävää ja koettavaa. Matkailupalvelut ovat monipuoliset, joten reissaajan on helppo koota juuri itseä kiinnostava kokonaisuus, Kesäläinen kertoo.

Oppaaseen on valikoitu kaikki saariston helmet: kauniit nähtävyydet, upeat luontoretkikohteet, monenlaiset majoitus-, ruokailu-, ostos- ja aktiviteettipaikat, vuokraamot ja uimarannat

Saariston rengastien tarjonnan varaan voi suunnitella useiden päivien lomamatkan, mutta opas palvelee hyvin myös päiväkävijöitä, retkeilijöitä ja veneellä saaristossa kulkevia matkailijoita.

Kätevän kokoinen kirja, kartta mukana

Kohteet on koottu tekstien ja kuvien lisäksi selkeille kartoille. Kirjan liitteenä on lisäksi erillinen taitettu kartta koko Saariston rengastien alueesta.

Kirjassa on 160 sivua ja liitteenä on erillinen taitettu kartta. Opaskirja on sopivan kokoinen (12,5 x 18 cm) mahtuakseen käsilaukkuun, repun sivutaskuun tai takin povitaskuun.

Tuomo Kesäläinen; Saariston rengastie – Matka- ja retkeilyopas. Karttakeskus. 2021.

* Sain Saariston rengastie -kirjan pyynnöstä kustantajalta.

PS. Hiukan bloggaajaa hämää, että matkailureitin loppuosa kirjoitetaan joko rengastie tai Rengastie.

Normaali
Kirja, Kulkuneuvot, Matkakirja, Matkakohde, Matkaopas, Matkustaminen

Vaihtuvia maisemia maata pitkin matkailuun

Kaupallinen yhteistyö: Gummerus.*

Joko olisi pientä matkakaipuuta? Neljän seinän sisällä oleminen alkanee kohta avartua ja ainakin kotimaan matkailu on mahdollista kesän aikana. Jos tarvitset uusia ideoita, niin voit poimia niitä Kati Kelolan kirjoittamasta teoksesta.

Kati Kelola on vannoutunut junamatkailun ystävä. Hän kertoo kirjansa Vaihtuvia maisemia –100 ideaa maata pitkin matkailuun alussa näin: ”Tekisin kaikki matkani mieluiten junalla. En tiedä juuri mitään ihanampaa kuin istua mukavasti penkissä ja katsella vaihtuvia maisemia. Lukea välillä hetki, pelata korttia, syödä eväitä tai istahtaa ravintolavaunuun.” Hän onkin junaillut niin Euroopassa kuin Japanissa, Australiassa, Intiassa ja Siperiassa.

Hitaasti maata pitkin

Moni muukin on nyt kiinnostunut maata pitkin matkustamisesta halutessaan vähentää lentämistä ja tehdä aiempaa kestävämpiä matkoja.

Kun matkustaa maitse, pääsee nauttimaan hitaasta matkanteosta, jolloin matkalla ollaan jo matkaa tehdessä, ei vasta perillä. Tuolloin myös mittakaavat ja oma sijainti kartalla asettuvat paikoilleen.

Kati Kelolan kirja tarjoaa ideoita siihen, mihin maata pitkin voisi seuraavaksi suunnata. Se antaa tietoa ja vinkkejä suunnittelun ja kestävien valintojen tueksi. Ja ennen kaikkea: miten katsoa karttaa lentoreittien ulkopuolelta.

Matkaideoita, -kertomuksia ja -tietoja sekä Top-listoja ja aikamatkoja

Kirjassa on omat lukunsa kulttuurimatkoille, luontomatkoille, kaupungeille ja kylille sekä junareiteille. Kunkin teeman sisältä löytyy matkaideoita, jotka ovat valmiita matkaehdotuksia käytettäväksi omien suunnitelmien pohjana; Minun matkani -osioita, joissa on matkakertomuksia maata pitkin reissanneilta; Top-listoja, jotka ovat asiantuntijoiden paljastamia parhaita vinkkejä; Matkatieto-osioissa on hyödyllisiä työkaluja matkan suunnitteluun sekä näkökulmia matkailuun yleisesti, kuten reitin valitsemiseen, matkailun tulevaisuuteen ja eettisen matkailun perusteisiin.

Kirjan matkaideoina on mainittu muun muassa Itä-Viron Peipsijärvi, Suomen Unesco- ja Alvar Aalto -kohteet, Kuurin kynnäs Liettuassa, Wien Euroopan unohdettuna pääkaupunkina sekä junaseikkailu Murmanskiin, Venäjälle.

Peipsijärven sipuleita. Kuva Exlibris Aboensiksen järjestämältä Viron matkalta vuonna 2013.
Näkymä Murmanskiin Azimut-hotellin ikkunasta Suomen tiedetoimittajien matkalta vuonna 2016.

Minun matkani -otsikon alta löytyvät esimerkiksi jutut Huipputaidetta Saksassa, Patikointi puolalaisessa ikimetsässä, Romanian maaseudulla voi tehdä aikamatkan menneeseen sekä Isän ja pojan reilimatka.

Top-listoista löytyvät muun muassa Euroopan ihanimmat puutarhat, kotimaan parhaat pyöräreitit, Tanskan parhaat kohteet Kööpenhaminan ulkopuolella ja Euroopan upeita maisemajunareittejä.

Matkatiedon aiheina ovat muun muassa jutut Katso karttaa uusin silmin, Miten matkustamisen päästölaskelmiin pitäisi suhtautua, Reilun matkailijan muistilista, Kauanko sinne kestää junalla ja Näin matkustamme vuonna 2050.

Aikamatkat puolestaan tarjoavat näkökulman maata pitkin matkailemisen historiallisiin ulottuvuuksiin sekä herättävät pohtimaan reissaamisen merkitystä ja syitä ennen ja nyt. Otsikkoina ovat muun muassa Hitaasti, mutta syvemmin, Miksi britit rakastavat kävelypolkuja?, Grand Tour eli suuri sivistysmatka ja Mikä on oikeastaan Idän pikajuna?

Hakemisto apuna

Lopusta löytyy lähteitä sekä maittain ja liikkumistapojen mukaan järjestetty hakemisto. Mukana on 22 Euroopan maata. Liikkumistapoina käsitellään autoilu, bussi-, juna- ja laivamatkat, melonta, patikointi sekä pyöräily.

Kirjassa ei ole ravintola- ja hotellivinkkejä, koska niiden ajantasaiset tiedot löytyvät parhaiten verkosta.

Kirjan matkaideat ja -kertomukset sekä suositukset perustuvat niin kirjailijan omiin matkoihin kuin muiden matkailijoiden kokemuksiinkin.

Tämän kirjan kanssa on hauska tehdä matkoja nojatuolissa ja suunnitella omaa reissua hyvissä ajoin ennen tulevan kesän lomakautta.

Kati Kelola on vapaa toimittaja, joka työskenteli aiemmin matkalehti Mondon päätoimittajana. Hän on tehnyt aiemmin Vastuullisen matkailijan käsikirjan (2009) yhdessä Heidi Kalmarin kanssa.

Omana matkavinkkinäni annan sen, että kannattaa liittyä mukaan yhdistyksiin, jotka järjestävät toimintaansa liittyviä matkoja. Olen päässyt nauttimaan monista Exlibris Aboensiksen ja Suomen tiedetoimittajien liiton järjestämistä reissuista. Kaikki on valmiiksi suunniteltu ja järjestetty ja matkaseurakin on mitä mainiointa.

Kati Kelola: Vaihtuvia maisemia –100 ideaa maata pitkin matkailuun. Gummerus. 2021.

* Sain Vaihtuvia maisemia -kirjan pyynnöstä kustantajalta.

Normaali
Bloggaus, Elokuvat, Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkustaminen

Onnea, Dagny!

Korkki poksahtaa kuohuviinipullosta, näkyvissä myös tähtisadetta
Kuva: Myriams-Fotos Pixabaystä.

Maailman vanhin bloggaaja Dagny Carlsson täyttää tänään 109 vuotta. Onnittelut hänelle!

Ruotsalainen Dagny Carlsson viettää tänään syntymäpäiviään. Hänen kerrotaan olevan ei pelkästään Ruotsin, vaan koko maailman vanhin bloggaaja. Häntä on kutsuttu myös Ruotsin moderneimmaksi eläkeläiseksi. Hän täyttää tänään, toukokuun 8. päivänä 2021, kunnioitettavat 109 vuotta. Onnittelut, Dagny!

Bloggaajaksi 100-vuotiaana

Jos et ole vielä ryhtynyt bloggaamaan, sinua ehkä lohduttaa, että harrastuksen voi aloittaa vielä kypsällä iällä. Dagny sai ensimmäisen tietokoneensa 93-vuotiaana – käytetyn sisareltaan Majkenilta, joka sai vuorostaan uudemman käytetyn pojaltaan. Tietokonekurssille Dagny meni 99-vuotiaana. Hän aloitti bloggaamisen 100-vuotiaana uteliaisuuttaan ja siksi, ettei halunnut olla huonompi kuin ulkoministeri Carl Bildt, jolla on oma blogi.

Blogin perustamisesta alkoi Dagnyn uusi elämänsä. Hänen mukaansa kolmen ehdon pitäisi täyttyä, jotta voi blogata: on oltava tietokone, jotain sanottavaa ja on hankittava lukijoita. Hänellä niitä on riittänyt ihan miljoonamäärin. Fanit seuraavat hänen toimintaansa myös Facebookissa. Pääset Dagnyn blogiin tästä linkistä.

Julkkis ja vaikuttaja

Kansikuva kirjasta Livet enligt Dagny
Kuva: Älska pocket.

Dagny Carlsson myös julkaisi kirjan Livet enligt Dagny eli Elämä Dagnyn mukaan. Kirjan alaotsikkona on I huvudet på en 104-åring. Sen hän kirjoitti yhdessä toimittaja Helén Bjurbergin kanssa.

Hänestä on tehty myös ja lukemattomia lehtijuttuja sekä dokumenttielokuvia. Ruotsin television SVT:n Åsa Blanckin dokumentti näytettiin Suomessakin vuonna 2016. Se on nimeltään Ei ole hullumpaa olla vanha – Dagny Carlsson (Det är inte så dumt att bli gammal). Toinen dokumentti on samalta ohjaajalta: Dagny – om jag sätter mig ner nu dör jag. Dokumenttien tiedot löytyvät vielä Areenasta, mutta ne eivät ole enää katsottavissa.

Dokumentit ja lehtijutut ovat tehneet Dagnystä tähden Ruotsissa ja myös kansainvälisesti. Hän hämmentyi tullessaan julkkikseksi  yli satavuotiaana, mutta toteaa tyynesti: ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.”

Dagny Carlsson on myös vaikuttaja, kuten bloggaajia ja muita somettajia nykyisin kutsutaan. Hänet pyydettiin apuun, koska SJ (Ruotsin VR) halusi käyttää hänen apuaan innostamaan varttunutta väkeä käyttämään digitaalisia palveluita. Tuolloin 105-vuotias Dagny Carlsson näyttää SJ:n teettämässä mainosfilmissä kädestä pitäen nuoremmilleen, miten matkavarausten teko verkossa onnistuu.

Dagnyn matkaunelmana Kiinan muuri

Dagnylla on yhä matkaunelmia, joista Kiinan muurin näkeminen on toivelistalla ykkösenä. Sen lisäksi hän haluaisi käydä myös Taivaallisen rauhan aukiolla sekä toivoo näkevänsä vielä Aleksanteri Nevskin katedraalin Sofiassa, Bulgariassa. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, toiveenaan hän haluaisi nähdä keskiyön auringon – pohjoisin paikka jossa hän on käynyt omassa maassaan on Uumaja.

Dagny vieraili Oodissa Helsingissä vuonna 2019, jolloin Kino Reginassa ohjelmassa oli Dagnystä tehtyjä elokuvia ja hänen haastattelujaan.

Dagny kuuluu siihen ihastuttavaan naisten joukkoon, joka todellakin näyttää toteen kuluneen fraasin ”Ikä on vain numeroita.”

Kiinan muuri, vihreää metsää ja sinistä taivasta valkoisine pilvineen
Kuva: Kuva David Mark Pixabaystä.

Dagny Carlsson & Helen Bjurberg: Livet enligt Dagny. I huvudet på en 104-åring. Alska pocket. 2017.

Normaali