Matkavalmistelut, Matkustaminen

Pakkaamisen viheliäisyys

Åsa Wrange: Nainen ja matkalaukku. Pronssi, 2009. Hanasaaren kulttuurikeskus.

Onko mitään viheliäisempää kuin pakkaaminen matkaa varten? Mukaan pitäisi ottaa kaikki tarvittava, mutta ei mitään ylimääräistä.

Muutaman vuoden tauon jälkeen pakkaamisen rutiini – jos sellaista nyt koskaan on kehittynytkään – oli kateissa. Kun lähtee viikon matkalle, jolla tarvitaan rennompia retkivaatteita, konferenssiin sopivia siistimpiä asuja sekä pari iltamenoihin soveltuvaa vaatetta, niin matkalaukun täyttäminen on vaikeaa.

0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa

Puvustoon sovellan Meriharakkablogin kirjoittaja Pirkko Schildtin luomaa kaavaa vaatteille: 0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa per matkapäivä. Luvussa mukana ovat matkustusvaatteet. Tämän kaavan Pirkko Schildt on insinöörinä kehittänyt alun perin jonkun muun pakkausta käsittelevästä jutusta; kertoimet ovat vähitellen muokkaantuneet hänelle sopiviksi. Sain siis määräksi neljä alaosaa ja 12 yläosaa. Mukaan taisi tulla myös kaksi mekkoa ja kaksi aluspaitaa. Lue Pirkon blogijuttu Näin pakkaan, kokemuksella 🙂 tästä.

Suurimman päänvaivan minulle aiheuttavat kaikenlaiset pienet, mutta mahdollisesti tarpeelliset välineet ja tarvikkeet, kuten aurinkolasit, kynsisakset, laastarit, tossut, opaskirja, eurooppalainen sairaanhoitokortti, käyntikortit ja monet muut tavarat, jotka helpottavat elämää matkalla ja joita olisi vaikea lähteä etsimään vieraassa kaupungissa ja tiukassa aikataulussa tai jopa mahdotonta hankkia.

Minulla on käytössä parikin matkatavaralistaa, mutta ne pitäisi päivittää omia tarpeita ja erilaisia matkoja varten. Olisi sitten helppo ruksia, kun tavara on mukana.

Finnairin ilmoittama sallittu kilomäärää ruumaan menevälle laukulle on 23 kiloa ja käsimatkatavaroita voi olla kahdeksan kiloa. Lisäksi voi olla jokin henkilökohtainen tavara, kuten käsilaukku tai tietokonelaukku. Nämä ovat lentokoneyhtiökohtaisia rajoituksia, kannattaa aina tarkistaa kilomäärät ja matkatavaroiden mitat. Matkalaukkuvaaka on hyvä väline niin kotona kuin matkalle mukaan otettuna, jotta painomäärissä ei tule yllätyksiä.

Pääsin mukavasti noiden rajojen alapuolelle: matkalaukku painoi 16,2 kiloa ja koneeseen sisälle tuleva reppu 6,3 kiloa; jälkimmäisessä oli mukana kannettava tietokone ja kamera. Matkalaukku tuli täyteen, joten siinä ei ollut juurikaan tilaa tuliaisille. Tämä osoittautui tietenkin virheeksi, sillä yleensähän matkalta jotain tulee hankittua.

Kohti kevyitä kantamuksia

Kevyesti matkustamisellekin lienee gurunsa. Täytyy vain löytää hänet ja opetella ohjeiden mukaan. Ehkä hiukan enemmän tarvitaan kuin passi ja hammasharja. Vaatteiden pitäisi sopia toisiinsa niin, että muutamasta vaatteesta saisi moneen muuntautuvan puvuston. Kosmetiikkatuotteet pitäisi kutistaa ihan minimiin ja suurin osa ”siltä varalta, että tarvitsen”-kama pitää osata jättää kotiin.

Kevyin matkatavaroin matkustaminen on minulle vaikeaa, mutta yritän kehittyä siten, että voisi matkustaa pitemmällekin matkalle vain käsimatkatavaroin. Se olisi niin paljon helpompaa.

Näitä mietiskelin, kun valmistauduin lähtemään lennolle Helsingistä Málagaan ja edelleen matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Marbellaan kesäkuun alussa.

Matkustan yleensa kolmen laukun taktiikalla. Ruumaan menee yleensä matkalaukku (tällä Lontoon reissulla poikkeuksellisesti rinkka, koska käytin polvileikkauksen jälkeen kyynärsauvaa), käsimatkatavaroissa reppu ja käsilaukku. Tässä mukana myös kameralaukku, jonka saan yleensä pakattua reppun.

Lue myös: Pakkaaminen on taitolaji Mitä opin matkoillani vuonna 2018

Normaali
Matkustaminen

Hurmaava Helmi – muotiputiikki meijerissä

Tuote/palvelu saatu VisitSomero*

Somerolla toimii maineikas Muotiputiikki Helmi, joka hurmaa kävijän kuin kävijän, oli sitten kukkamekkotyyppi tai ei. Liikkeen omistaja Anita Hallapelto antaa persoonallaan sielun ja säväyksen putiikilleen.

Tämä patsas ohjaa Muotiputiikki Helmeen.
Muotiputiikki Helmen omistajan Anita Hallapellon värikästä tyyliä.

Somerolla sijaitseva Muotiputiikki Helmi kertoo verkkosivuillaan olevansa 1950-luvun tyylinen elämyskohde. Sitä se onkin. Viisihenkinen bloggaajaseurueemme pääsi tutustumaan Helmeen ja sen omistajaan Anita Hallapeltoon kesäkuun alussa.

Bloggaajat löysivät kukkamekot

Tiivistahtisessa Somero-tutustumisohjelmassamme meillä oli aikaa Helmelle vain vajaa tunti ja melkein paniikki iski. Niin paljon nähtävää, tutkittavaa ja upea valikoima vaatteita.

Osa bloggaajista sovitteli vilkkaasti kellohelmaisia kukkamekkoja ja halusi itsensä kuvattavaksi Anitan pinkin Cadillacin vieressä. Kyseinen ajoneuvo on kuulemma Someron kuuluisin auto. Bloggaajat pääsivät moneen kuvaan ja videoon yhdessä Anitan kanssa, ja hän myös tarjosi vierailleen pienen koeajelun.

Tämä pinkki Cadillac-kaunotar kääntää taatusti päät.
Bloggaajat poseeraavat Helmen mekoissa. Vasemmalla Kirsti Sergejeff (Mummo matkabloggaa), Elisa Julin (Travelisa), Merja Kukkonen (Merjan matkassa) ja Muotiputiikki Helmen omistaja Anita Hallapelto. Mukaan matkallemme liittyi myöhemmin Eveliina Korhonen (Reissukuume).
Kirsti Sergejeff (Mummo matkabloggaa) pinkkiin Cadillaciin sointuvassa mekossaan.

Kyselin aluksi tunikoita käytettäväksi housujen kanssa ja sovitinkin joitain. Sitten minäkin, piintynyt housujen käyttäjä, loin silmäyksiä kukkamekkoihin. Anita ehdotti maksimekkoja, jotka ovat kuulemma tosi käteviä kesäasuja. Olin lähdössä Espanjaan ja arvelin, että siellä saattaisin mekkoa pitää jossain iltatilaisuudessa.

Anita loi silmäyksen muotoihini ja toi muutaman mekon sovituskoppiin. Yksi niistä oli mieluisan värinen ja sopivan kokoinen. Asusteeksi löytyi vielä väreihin sopiva hihallinen bolero. No kaupathan siitä syntyivät.

Muotia meijerissä

Muotiputiikki Helmi toimii liikkeen lisäksi myös verkkokauppana.

Vanhassa meijerissä toimivassa Helmessä on noin 500 neliötä myymälätilaa. Valikoimissa on vaatteita, asusteita, kenkiä ja lahjatavaroita naisille, miehille ja lapsille. löytyy. Kokovalikoimakin on laaja: XS–9XL.

Helmi vaatettaa monia vakioasiakkaita ja monia esiintyviä taiteilijoita. Liikkeen maine on kiirinyt laajalle monien lehtijuttujen ja somen ansiosta. Helmeen saattaa tulla joinain päivinä linja-autolasteittain kävijöitä.

Häkellyttävä valikoima mekkoja. Onneksi avulias henkilökunta auttaa löytämään sopivan.
Iltapukujen eleganssia.
Helmestä löytyy vaatteita myös lapsille ja miehille. Naisten valikoimassa on myös alusasuja ja uimapukuja.

Kauneutta, naiseutta ja iloa

Anita Hallapelto on koulutukseltaan puuseppä, mutta hän on toiminut sikatilan emäntänä. Nämä ammatit eivät tule ensiksi mieleen, kun häntä katselee. Muotiputiikki Helmi syntyi vuonna 2003 intohimosta tanssiin, hulmuhelmoihin ja kauniisiin vaatteisiin. Aluksi hän etsi itselleen ja vähitellen myös muillekin myytäväksi kauniita alusvaatteita, mutta pian tarjolla oli myös kellohameita. Monien vaiheiden jälkeen Helmi muotoutui nykyiselleen.
– Tämän saavuttamiseen olen kulkenut pitkän tien, mutta nyt elämän unelmaani. Moni löytää täällä elämäänsä uuden ilon ja naiseuden. Kyse ei ole pelkistä vaatteista, Anita Hallapelto kertoo verkkosivuillaan.

Muotiputiikki Helmi
Joensuuntie 47
Somero
www.muotiputiikkihelmi.com

*Bloggaajamatkamatka Somerolle 3.–4.6.2022.

Normaali
Kaupunki, Kuva, Matkustaminen, Valokuva

Kevättä odotellessa

Kuva
Kulkuneuvot, Matkakohde, Matkustaminen, Museo, Nähtävyys, Rakennus

Vellamo – historiaa, tarinoita, näkemistä ja kokemista

*Tuote/palvelu saatu Cursor Oy:n kautta

Merikeskus Vellamo on koko perheen käyntikohde kaikkina vuodenaikoina Kotkan Kantasatamassa.

Merikeskus Vellamo on noin on 300 metriä pitkä rakennus, jonka korkein kohta ulottuu 30 metriin maan pinnasta.
Kuva: Merikeskus Vellamo. Maria Putaansuu.

Jos matkasi vie Kotkaan, niin poikkea Merikeskus Vellamossa. Tai voithan tehdä sinne matkan varta vasten. Kotkan Kantasatamassa sijaitsevassa monitoimipaikassa riittää katsottavaa ja tutkittavaa kaikenikäisille.

Suomen merimuseon, Merivartiomuseon ja Kymenlaakson museon näyttelyiden lisäksi voit poiketa ostoksille museokauppa Plootuun ja nauttia lounaan tai kahvit ravintola Lankongissa. Kesäiseen aikaan voit käydä tutustumassa Vellamon vieressä olevaan jäänmurtaja Tarmoon. Voit tutustua Tarmoon virtuaalisesti tästä linkistä.

Vellamossa majailee myös Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut sekä Tietokeskus Vellamo, joka tarjoaa kirjasto-, arkisto- ja neuvontapalveluja tutkijoille ja muille tiedontarvitsijoille. Merikeskuksessa on myös opetus- ja seminaaritiloja sekä 200-paikkainen auditorio.

Museokauppa Plootun tuotevalikoima heijastelee näyttelyiden sisältöjä ja esittelee Merikeskus Vellamon arkkitehtuuria. Plootusta löytyy viemisiä, matkamuistoja, koruja ja paikallisia herkkuja.
Höyryjäänmurtaja Tarmo on avoinna 17.5.-4.9.2022.

Kuin jättimäinen aalto

Jo itse rakennus on vierailun arvoinen. Vuonna 2008 yleisölle avautuneen Vellamon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy pääsuunnittelijanaan arkkitehti, professori Ilmari Lahdelma.

Rakennuksen kokonaisala on 14 366 m². Museoilla on näyttelytiloja yhteensä 4 600 m². Merikeskuksen muotoa ei havaitse helpolla kokonaan muutoin kuin korkealta, vaikkapa valokuvista, joissa sen aaltomaisuus tulee esiin. Vellamon kokonaispituus on 300 metriä ja korkein kohta 30 metriä maan pinnasta. Rakennuksen katolle pääsee käymäänkin ja kattoestradilta näkee kauas kaupungin ja meren suuntaan.

Vellamon kattoestradille pääsee ihailemaan maisemia. Kuva: Merikeskus Vellamo. Jussi Tiainen.

Merikeskuksen sivuilla kuvataan Vellamon pintamateriaaleja näin: ”Merikeskus Vellamon julkisivu rakentuu peltikaseteista, silkkipainetuista lasilevyistä ja alumiiniritilöistä. Peltikasetit toistavat meren sinisiä, vihreitä ja harmaita sävyjä. Lasilevyjen kuva-aiheina on käytetty teräsparkki Favellin miehistöä (1912) ja Lavansaaren kauppalaivaston mastoja (1914). Hämärän laskeutuessa lasilevyjen taakse syttyvät valot.”

Vellamon julkisivu on mielenkiintoinen: peltiä, alumiinia ja lasia.

Merihenkisyys toistuu myös Vellamon sisustusarkkitehtuurissa: ”Rakennuksen sisustusta hallitsee tammi, jota on käytetty niin katoissa, seinissä kuin lattioissakin. Vellamon värit – lime, oranssi, syvä sininen ja tumma harmaa – sekä kuvat ja merihenkiset graafiset elementit toistuvat eri puolella taloa. Seiniltä ja ravintolan tuoleista voi löytää niin Favellin miehistöä, laivojen lastimerkkejä ja kutsutunnuksia kuin Seiskarin puumerkkejäkin.”

Merikeskus Vellamo on voittanut monia matkailu- ja rakennusalan palkintoja, muun muassa Vuoden Teräsrakenne -palkinnon 2008, Vuoden kotimaan matkailun huippukohde -valinnan 2008 sekä Vuoden valaistuskohde ulkovalaistussarjassa 2009.

Merenkulkua Pohjantähden ja Etelän ristin alla

Pohjantähti, Etelän risti -näyttelyssä voi tutustua monipuolisesti merenkulkuun: ”Merimuseon näyttelyssä liikutaan merta pitkin ajassa ja paikassa, laivoilla ja satamissa, kaukomailla ja kotirannoilla. Matkan kiintotähtinä ovat pohjoisen taivaamme Pohjantähti ja eteläisen pallonpuoliskon Etelän risti.”

Venehalliin on koottu näyttävä valikoima veneitä eri vuosikymmeniltä. Merivartiomuseo kertoo merivartijoiden työstä kieltolain ajoista nykypäivään saakka.

Kohtalona Ruotsinsalmi – vaikuttavin näyttelyelämys

Kohtalona Ruotsinsalminäyttelyn teema on valitettavan ajankohtainen – sota. Näyttely vie kävijät 1700-luvun loppuun, jolloin Ruotsi ja Venäjä taistelivat Itämerellä, nykyisen Kotkan edustalla. Sodan jälkeen alueelle syntyi linnoituskaupunki, jonka elämää valaistaan monipuolisesti.

Näyttelyn sanotaan olevan Vellamon historian vaikuttavin näyttelyelämys. Historia herää henkiin silmien edessä muun muassa meritaistelua kuvaavan Savua aalloilla -virtuaaliesityksen avulla. Tykinkuulia, tulta, epätoivoista miehistöä, uppoavia purjelaivoja…

Kohtalona Ruotsinsalmi on avoinna 17.1.2027 saakka.

Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen merimuseo ja Kymenlaakson museo. Suomen merimuseo on osa Suomen kansallismuseota ja Kymenlaakson museo toimii Kotkan kaupunginmuseona ja Kymenlaakson alueellisena vastuumuseona sekä ylläpitää Merivartiomuseota yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa.

Rakkauden tarinoita yli sadan vuoden ajalta

Tahdon!-näyttelyä on jatkettu 27.8.2023 asti.

Häitään suunnittelevat sekä romantikot, nostalgikot ja retroilijat sekä juhlatavoista kiinnostuneet voisivat innostua Kymenlaakson näyttelystä Tahdon! Rakkauden tarinoita, jossa ihastellaan hääpukuja ja rakkaustarinoita Kymenlaaksosta yli sadan vuoden ajalta.

Näyttely alkaa 1800-luvun talonpoikaishäistä. Tuolloin morsian pukeutui mustaan. 1900-luku taas puki morsiamen huntuun ja kokonaan valkoisiin. Esillä on pukuja ja tarinoita 1900-luvun jokaiselta vuosikymmeneltä.

Hääpari Väinö Suursoho ja Anna-Helena Harju 1920-1929, Lavansaari. Kuva: Kymenlaakson museo.

Vellamo-kanavalta löytyy paljon häihin liittyvää materiaalia, muun muassa aiheeseen liittyviä artikkeleita, tulostettavat kaavat tyllihelmaiseen 1950-luvun filmitähtiunelmista vaikutteita ottaneeseen hääpukuun; kaavat ovat kopio vehkalahtelaisen Mailan hääpuvusta vuodelta 1954. Hääjuhliaan suunnittelevat löytävät myös kätevät muistilistan.

Tahdon! Rakkauden tarinoita -näyttelyn aukioloaikaa on jatkettu 27.8.2023 saakka.

Lintuja pihoilta ja mereltä

Monitoimitila Ruumassa on Timo J. Grönlundin valokuvanäyttely pääosin pihalinnuista, mutta myös merialueen siivekkäistä nimellä ”Cicero” ja muita linssiluteita. Kuudestatoista valokuvasta koostuva valokuvanäyttely lajitietoineen on avoinna Ruumassa ajalla 29.3.–22.4.2022.

Vellamossa käyvät lapset sekä päiväkoti- ja koululaisryhmät löytävät varmasti merikeskuksesta mielenkiinnon kohteitaan. Aika ajoin siellä on tälle ryhmälle suunniteltuja näyttelyitä, kuten viimesyksyisellä käynnillä näkemäni näyttely merimonstereista. Alle 18-vuotiaat pääsevät museoihin ilmaiseksi.

Merikeskuksen museot ja ravintola ovat avoinna ti, to-su 10–17, ke 10–20.

Lisätietoja Vellamon verkkosivuilta www.merikeskusvellamo.fi.

*Pressimatkat Loviisaan ja Kotkaan 2.–3.11.2021 sekä 4.–5.11.2021.

Normaali
Henkilö, Lainattua, Matkustaminen, Runo

Joskus humallutti Klee

joskus Wols

joskus Bissiére

joskus Poliakoff

joskus ranskalaiset kobeliinit

joskus Italian freskot

Joskus on itketty Moskovassa

Assisissa tai Luxorissa

Itkenyt että on nähnyt

                                                          Aira Niemi-Pynttäri

Leena Passi: Aira Niemi-Pynttäri: Vahva tiensä kulkija. Nelimarkka-museon julkaisuja 2. 1994. Gummerus. Jyväskylä.

Itkenyt että on nähnyt

Lainaus
Matkustaminen

The Happy Hamlet – ranskalaista elämäniloa ja luontoa

Tämä postaus vie ranskalaiseen The Happy Hamlet -majataloon. Vanhasta maatilasta on muokkautunut monipuolinen hyvinvointikeskus.

Ranskalaisessa The Happy Hamlet -majatalossa syntyi Teresa Välimäen Le Keittokirja -teos, joka on täynnä ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja. Kirjan upeat kuvat ovat Hanna Hurtan ja ne saivat uteliaisuuden liikkeelle. Millainen on tuo hyvin vanha, rustiikkinen ja kauneutta huokuva paikka?

Ajatukseni oli tuoda Hamletia esiin Le Keittokirja -postauksessa, mutta päädyin tekemään majatalolle oman. En siis ole koskaan käynyt paikassa, mutta voisin viihtyä siellä – kuten varmaan moni muukin tämän postauksen kuvat näkevä.

Perinpohjaista etsintää

The Happy Hamlet on vanha maatalo monine rakennuksineen. Kuva: © Suska Karjalainen.

Majataloa pitävät suomalais-tšekkiläinen Suska Karjalainen ja ranskalainen puolisonsa Nicolas Prevot. Maailmaa paljon kiertäneet löysivät toisensa Afrikassa ja päätyivät etsimään omaa paikkaansa Ranskasta.

Suska ja Nicolas joutuivat tosissaan tekemään töitä löytääkseen heitä tyydyttävän paikan: he kävivät katsomassa 86 kohdetta – linnoja, maatiloja, myllyjä, taloja ja raunioita – ja ajoivat 25 000 kilometriä ennen kuin he löysivät soveltuvan ja oikealta tuntuvan paikan.

The Happy Hamlet on maatalo ja nykyisin majatalo noin 200 asukkaan Fauroux’n kylässä luoteis-Ranskassa. Tilan ensimmäiset rakennukset ovat 1600-luvulta. Rakennuksia on kunnostettu ja remontoitu vanhaa kunnioittaen.

Hyvinvointia ja elämäniloa

Kuva: © Suska Karjalainen.

Majatalon nimi The Happy Hamlet askarrutti minua, nimifriikkiä, mutta sillä ei ole Suskan mukaan nimellä ei ole yhteyttä William Shakespearen Hamletiin. Sana tarkoittaa itse asiassa englanniksi ”kyläpahasta” tai oikeammin ryhmittymää rakennuksia ja peltoja niiden ympärillä, jossa on asunut asukkaita jakaen joitakin yhteisiä tiloja.

The Happy Hamlet on ollut aikoinaan tuollainen asujaimisto. Omistajat halusivat sen olevan paikan, jossa ihmiset voivat hyvin ja nauttivat ranskalaisesta elämänilosta sekä luonnosta – tästä tulee lisäys Happy.

The Happy Hamlet avattiin vieraille kesällä 2017, jolloin aloitettiin retriittitarjonnalla. Retriittivieraita ja -ohjaajia on tullut Suomen lisäksi eri puolilta maailmaa.

Nykyisin Hamlet on monipuolinen hyvinvointikeskus, jonka ovat löytäneet useat erilaiset tahot yrityksistä polttariporukoihin. Siellä järjestetään muun muassa ruokakursseja, jooga- ja hyvinvointiretriittejä, lukupiirejä ja yritystilaisuuksia.

Sen vierastalossa on tarjolla majoitusta, johon on mahdollista saada täysihoitoa. Pihalla on terasseja ja oleskelualueita, uima-allas ja tynnyrisauna. Hamletin ympärillä on 13 hehtaaria luontoa, joka tarjoaa monipuolista virkistystä.

Helteisen päivän vilvoittelupaikka. Kuva: © Suska Karjalainen.
Puulämmitteisest tynnyrisaunasta aukeavat vehreät maisemat tai tähtitaivas, jos menee myöhemmin illalla löylyihin.
Kuva: © Suska Karjalainen.
Kuva: © Suska Karjalainen.
Iso sali on vuosisatoja vanha talli, jonka noin 300 neliötä on kunnostettu avoimeksi tilaksi. Siellä on pidetty joogakursseja, häitä ja järjestetty sirkusryhmän kenraaliharjoitukset sekä monen monta muuta retriittiä kirjoituksesta kukkien sidontaan ja kaikkea siltä väliltä.
Kuva: © Zelie/The Luuxx.
Yksi Hamletin vierashuoneista. Kuva: © Suska Karjalainen.
Lieköhän tässä kyse Hamletin juustoille pyhittämästä brunssista tai lounaasta, josta Teresa Välimäki mainitsi kirjassaan?
Kuva: © Suska Karjalainen.
Kauneutta ruokapöydässä. Kuva: © Suska Karjalainen.

Toulousen lähellä

The Happy Hamlet sijaitsee Tarn-et-Garonnen alueella (keltaisella alueella Etelä-Ranskassa, kartassa Midi-Pyrénées, joka on ollut vuodesta 2016 lähtien osa Oksitanian aluetta). Kartta: © Pixabay.

Hamlet sijaitsee Oksitaniassa (ransk. Occitanie), jonka pääkaupunki on Toulouse.

The Happy Hamletiin pääsee ajamalla tunnin Toulousesta ja kaksi tuntia Bordeaux’sta. Lähimmät lentokentät ovat Toulouse-Blagnac (97 km) ja Bergerac (94 km) sekä lähimmät rautatieasemat Moissac (26 km), Agen (41 km), Montauban (45 km) ja Toulouse-Matabiau (95 km).

The Happy Hamlet. Lieu dit Gary, 82190 Fauroux, France.

Lue myös: Le Keittokirja vie lukijan Ranskan maaseudulle.

Normaali
Kirja, Kirjailija, Matka, Matkakirja, Matkustaminen, Taiteilija

Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla

Kaupallinen yhteistyö: Minerva Kustannus Oy.*

Matkailu ja ympäristönsuojelu eivät sulje toisiaan pois. Katja Vaulion kirja Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla nostaa mukaansatempaavasti ja värikkäitä matkailukokemuksia hyödyntäen esiin turismin iloja ja ongelmia.

Katja Vaulio on Kangasalla asuva ympäristöalan ja vastuullisen matkailun asiantuntija, kirjoittaja ja matkabloggari. Hän kuvailee teostaan näin: ”Kirjani on tarina matkailusta, rakkaudesta maailmaan, eri kulttuurien kauneudesta ja halusta muuttaa matkailua. Se on tietokirja, mutta myös rakkauskertomus.”

Katja Vaulio avaa matkailua uudesta näkökulmasta: kirjassa on tietoa ja tarinoita, muistoja ja kohtaamisia, tunnetta ja ennakkoluulojakin. Hän ei halunnut kirjoittaa kirjaa vain kertomalla faktoja vastuullisesta matkailusta; niinpä tarinat ovat osa kirjaa. Ne innostavat matkustamaan, mutta ne voivat saada myös kiinnostumaan vastuullisesta matkailusta.

Hidasta matkaa -kirja on ilmestynyt toukokuussa 2021 Minervan kustantamana.

Mikä saa ihmisen matkustamaan?

Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa pohditaan, mikä saa ihmisen matkustamaan. Omasta puolestaan Katja Vaulio tunsi jo pienestä pitäen haluavansa ennen kaikkea nähdä maailmaa ja oppia tuntemaan sitä. Vaikutteita tuli kahdelta lähipiirin naiselta, matkailijattarilta, jotka lähettivät postikortteja eri puolilta maailmaa ja kertoivat tarinoita kaukaisista maista. Toisaalta hän haaveili myös maailman pelastamisesta.

Niinpä Katja Vaulion intohimoina ovat sekä matkailu että ympäristöasiat – jotka ovat tiivisti yhteydessä toisiinsa. Hän kertoo: ”Vuodet ja nämä kokemukset ovat muovanneet minusta sen naisen, joka tänään olen. Minusta, pelokkaasta tyttölapsesta kasvoi maailmannainen, eurooppalainen, koko planeetan asukki. Venäjä ja Kreikka ujuttautuivat niin tiukasti pinnan alle, että koen olevani kolmen maan kansalainen, vaikka minulla yksi passi onkin.”

Ensimmäisestä osasta, jossa käsitellään myös matkailun historiaa, löydän tutun nimen: Marianne North (1830–1890), jonka Katja Vaulio nimeää sielunsiskokseen. Englantilainen North oli kasvitieteilijä ja taidemaalari, jonka todetaan viihtyneen paremmin Amazonin ja Borneon viidakoissa kuin teekutsuilla.

Löysin itse maininnan Marianne Northista ensimmäistä kertaa Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla ja sittemmin osasin etsiä hänen maalaustensa kokoelmaa Kew’n kasvitieteellisestä puutarhasta Lontoossa (The Royal Botanical Gardens at Kew (Kew Garden). Katso video The Remarkable Miss North.

Marianne North -galleria Kew´n puutarhassa Lontoossa.

Matkakertomuksia kahdestatoista maasta

Toisessa osassa Vaulio esittelee matkakertomuksillaan kaksitoista maata, kertoo niihin liittyviä vastuullisuusvinkkejä ja antaa lukijoille runsaasti eväitä matkailuun, joka tekee maailmasta paremman paikan.

Maat ovat Kazakstan, Turkki, Japani, Intia, Venäjä, Suomi, Kreikka, Kiina, Uusi-Seelanti, Uusi-Kaledonia, Vanuatu ja Tšekki. Katja Vaulio on asunut Suomen lisäksi Kreikassa, Venäjällä ja Tšekissä ja tehnyt paljon pitkiä, hitaita matkoja pitkin Eurooppaa, Intiaa, Uutta-Seelantia ja Aasiaa.

Muutetaan matkailua

Kolmannen osan teemana on matkailu ja ympäristöongelmat ja neljännessä osassa tekijä ehdottaa: muutetaan maailmaa ja matkailua.

Sivuillaan Katja Vaulio toteaa: ”Maailma ei muutu, jos sitä ei muuteta. Oikeastaanhan tämä on ihan yksinkertaista. Mitä enemmän näen maailmaa, vuoristoja, metsiä ja eläimiä sekä eri kulttuureja, sitä enemmän arvostan sitä kaikkea ja sitä enemmän haluan, että muutkin näkisivät niiden arvon ja ainutkertaisuuden.”

Kirjan lopussa ovat vielä kiitokset, lähteet sekä lisätietoa aiheesta ja hiilijalanjälkitestit.

Millainen on Hidasta matkaa™ -konsepti?

Katja Vaulio on myös opas, joka on kehittänyt Hidasta matkaa™-konseptin. Se muodostuu seuraavista osa-alueista:

  • teetä ja tunnelmaa
  • hidasta, paikallisia lähestyvää matkailua
  • suvaitsevuus ja vieraan kulttuurin ymmärrys
  • osa matkan tuotoista menee paikallisiin ympäristöhankkeisiin
  • vastuulliset hotellit ja vastuullista liikkumista
  • matkustamista sesongin ulkopuolella
  • hyvinvointia ja luonnon läheisyyttä
  • opiskelemme aakkoset ennen matkaan lähtöä (kreikan tai venäjän)
  • mukana paikallista kieltä puhuva ja paikallista kulttuuria tunteva matkakaveri.

Katja Vaulion mukaan matkailua ei tarvitse lopettaa, mutta sen on muututtava, jotta maapallo ja ihmiset voisivat hyvin myös tulevaisuudessa. Vierailu toisissa maissa saattaa olla parhaimmillaan reissaajan maailmaa mullistava kokemus.

Kuva: Pixabay.

Rakasta ihmeellistä maailmaa

Kirjan lopussa Katja Vaulio neuvoo: ”Hidasta elämää, hidasta matkaa. Uskalla ajatella eri tavalla. Yritä ja erehdy. Ennen kaikkea, rakasta. Rakasta tätä elämää, joka on meille annettu, rakasta tätä ihmeellistä maailmaa. Rakasta sitä niin paljon, että haluat puolustaa ja suojella sitä. Sillä se on ainokaisemme.”

Kuva: Gerd Altmann Pixabaystä.

Katja Vaulio: Hidasta matkaa vastuullinen matkailija maailmalla. Minerva Kustannus. 2021. Saatavana myös sähkökirjana.

* Sain kirjan pyynnöstäni Minerva Kustannus Oy:ltä.

Normaali
Kirkko, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Museo, Ravintola, Taiteilija

Ajelulla Ahvenanmaalla

Ahvenanmaa on sopivan kompakti paikka lyhyeen vierailuun. Päivässäkin ehtii näkemään paljon, jos ottaa avuksi auton.

Toukokuisen parin vuorokauden matkamme yksi kului kierrellen punertavia teitä. Väri on peräisin ahvenanmaalaisesta rapakivigraniitista.

Ahvenanmaan kokonaispinta-ala 6 787 neliökilometriä ja siihen kuuluu yhteensä yli 6 700 saarta, joista asuttuja on 60. Lukuun on laskettu vain vähintään 0,25 hehtaarin kokoiset saaret. Pienempien saarten ja luotojen määrä on 20 000.

Ahvenanmaan kartta. Kuva: Visit Åland.

Ahvenanmaalla on 16 kuntaa, joista Manner-Ahvenanmaalla ovat Maarianhamina (kaupunki), Finström, Geta, Hammarland, Jomala, Saltvik, Sund; muilla saarilla, siltayhteydessä Manner-Ahvenanmaan kanssa: Eckerö, Lemland, Lumparland ja muilla saarilla ilman siltayhteyttä: Brändö, Föglö, Kumlinge, Kökar, Sottunga ja Vårdö.

Ihan kattavasti emme saaristomaakunta ehtineet koluamaan, mutta ajoimme etelästä pohjoiseen eli Maarianhaminasta Hammarlandin kautta Getaan ja sieltä Finströmin kautta Sundiin, Lemlandiin ja Jomalaan ja illalla takaisin Maarianhaminaan. Kilometrejä ei tullut lasketuksi. Mittakaavasta kertoo se, että Maarianhaminasta Getaan on noin 40 kilometriä.

40 vuotta sitten pyöräiltiin

Olen käynyt aikaisemmin lähinnä vain Maarianhaminassa. Nuoruudessa pyöräilimme Ahvenanmaalla silloisen seurustelukumppanini ja nykyisen aviomieheni kanssa. Oli outoa huomata, miten hän muisti yli neljäkymmentä vuotta sitten tehdyn fillariretken paljon paremmin kuin minä: millaisia maisemia on missäkin ja missä olemme käyneet. Niinpä hän kuskina ajelikin osittain tuolloista reittiämme.

Tien vierellä kulki monessa kohtaa pyörätie, joten tilanne on kohentunut paljon nuoruusreissumme ajankohdasta. Paljon oli vielä rakenteilla. Toivottavasti pyörätiet on jo saatu tai saadaan kesäkaudeksi kuntoon – voisi melkein veikata, että maakunnan pyöräteillä nähdään tänä kesänä ennätysmäärä pyöräretkeläisiä. Ahvenanmaan vetovoimaa lisännee entisestään kesäkuussa alkanut itsehallinnon 100-vuotisjuhlavuosi sekä pandemian kasvattama kotimaan matkailu.

Pyöräretkeläisille tarpeellinen oma kaista rakentumassa toukokuussa.

Kaunis Hammarlandin kirkko

Kirkkoon johdatti hiekkatie ja sen molemmilla puolin oli värikäs tulppaanirivistö.
Hammarlandin kirkossa on erityisen kaunis alttariseinä ja saarnastuoli.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Hammarlandin kirkko, joka sijaitsee vanhan Postitien varressa. Kirkko oli hämmästykseksemme auki, joten pääsimme käymään sisällä. Ilmoitustauluun kiinnitetyn lapun mukaan kirkko on avoinna 15.5.–31.8. klo 9–15.

Pyhän Katariina Aleksandrialaisen kirkko (ruots. Sankta Catharina kyrka i Hammarland) on keskiaikainen harmaakivikirkko. Sen kirkkolaiva rakennettiin 1200-luvulla ja holvit ovat 1300-luvulta. Torni sijaitsee poikkeuksellisesti kirkon eteläpuolelle.

Hammarlandin kirkon kattoon ja seiniin on maalattu köynnösornamentiikkaa ja tiiliskiviä imitoivia maalauksia. Alttarimaalauksen on tehnyt Robert Wilhelm Ekman vuonna 1869 ja se on nimeltään Kristuksen kirkastus.

Getasta Lemlandiin

Ajoimme kohti Ahvenanmaan pohjoisinta kuntaa Getaa, jonka vuoret ovat jo kauan olleet tunnettu matkailukohde. Vuorten korkein kohta ulottuu 107 metriin merenpinnasta ja sieltä avautuvat laajat näköalat länteen ja pohjoiseen Selkämerelle; kiipeämällä 15 metrin korkuiseen näkötorniin maisema avautuisi vielä paremmin.

Vuorilla olevat näkötorni sekä ravintola ja matkailumaja on rakennettu 1930-luvun alussa arkkitehti Lars Sonckin suunnitelmien mukaan. Soltuna Restaurang & Café ei ollut auki, näkötorniin emme kiivenneet, emme myöskään ryhtyneet pelaamaan frisbeegolfia. Lasten peikkopolunkin jätimme väliin.

Lounaan söimme Pub Stallhagenissa, pistäydyimme myös Smakbynissä ja Ålands Distilleryssä. Näistä voit lukea erillisessä postauksessa Kulinaristin Ahvenanmaa.

Käväisimme myös 1300-luvun lopulta peräisin olevassa Kastelholman linnassa, jota emme kiertäneet kokonaisuudessaan, vaan tyydyimme pariin oikean päädyn näyttelyhuoneeseen, jossa kerrottiin linnan vaiheista. Kastelholman linna oli Ruotsin kuningasvallan vahva jalansija Ahvenanmaalla ja toimi maakunnan hallinnollisena keskuspaikkana lähes 300 vuotta.

Kastelholman linnasta ovat jäljellä enää vain restauroidut rauniot, mutta nekin kertovat tarinaa entisaikojen elämästä.
Toukokuinen luonto viheriöi linnan ympärillä.
Kastelholman linnan opas kehräsi lankaa erikoisella tavalla, ilman rukkia.

Aikoinaan Ahvenanmaan mahtavimmasta rakennelmasta, Bomarsundin linnoituksesta, on jäljellä vain osa seinistä. Venäläiset rakensivat linnoitusta vuosina 1829–1854. Opastaulun piirroskuva kertoo, miten valtavan massiivinen rakennelma se on ollut. Se tuhoutui Krimin sodassa vuonna 1854, asialla olivat englantilais-ranskalaiset joukot.

Mahtavasta linnoituksesta on enää jäljellä osa seinää siellä täällä.
Etsimiäni seljakämmeköitä löytyi raunioiden luota kuten oli luvattukin matkailuinfossa.

Färjsundin silta oli korjattavana ja sen viereen oli rakennettu tilapäinen silta, jota pitkin jatkoimme hetken matkaamme, kunnes palasimme takaisinpäin kohti Jomalaa.

Ihailimme hetken Lemströmin kanavan kauniita maisemia ja nautimme jäätelöt kanavan rannalla olevan kioskin penkeillä.

Vene on alittanut Lemströmin kanavan kääntösillan.

Taitelijasiirtokunnan museossa Önningebyssä

Museo on avoinna kesäkuusta elokuuhun tiiistaista sunnuntaihin klo 11-16. Toukokuussa se olia voinna vain lauantaisin.

Kävimme myös Önningebyn museossa. Sen osoite on Jonesasgatan 3, Önningeby, Jomala. Tämä taide- ja kulttuurihistoriallinen museo avattiin vuonna 1992 Jonesasin tilan vanhassa navetassa. Museota laajennettiin vuonna 1999.

Museo kertoo taidemaalari ja professori Victor Westerholmin taiteilijasiirtokunnan (1886–1914) tarinaa. Yhteisö sai alkunsa sen jälkeen, kun Victor Westerholm oli asettunut Önningebyhyn vuonna 1885.

Siirtokunta kokosi lähes 30 vuoden ajan Ahvenanmaalla yhteen suomalaisia ja ruotsalaisia taidemaalareita vuoteen 1914 saakka. Yhteisöön kuuluivat mm. Elin Danielson, Hanna Rönnberg, J.A.G. Acke ja Edvard Westman.

Museossa on taiteen lisäksi esillä esineitä ja kuvia, jotka kertovat taiteilijoiden luomismiljööstä ja siellä myös pieni museokauppa.

Emil Wikström: Flicka med flätor. Tämä kipsinen veistos puhuttelee herkkyydellään.

Önningebyn museo oli pienoinen pettymys, sillä siellä oli oikeastaan enemmän kirpputorimyyntiä kuin museoesineitä. Pari kirjaa taisin sieltä ostaa.

Museossa oli myytävänä myös kirpputoritavaraa huonekaluista koriste-esineisiin.

Iltakävelyllä Maarianhaminassa

Toukokuinen iltamme oli dramaattisen pilvinen.

Illalla autoajelun vastapainoksi kävelimme Maarianhaminassa. Ihailimme hetken Mariehamns Seglarföreningenin vierasvenesatamassa synkänväristä taivasta ja venerivistöä.

Päädyimme istuskelemaan F.P. von Knorring -laivaravintolan pubiin. Laiva löytyy osoitteesta Ångbåtsbron, Östra Hamnen, Mariehamn.

Laivalla on pitkä historia ennen ravintolaksi päätymistä. Se rakennettiin höyrylaivaksi vuonna 1928 Arnhemissa, Hollannissa ja tunnettiin nimellä Jan Nieveen. Sitä käytettiin muun muassa rahtialuksena Amsterdamiin ja Lemmernin välillä ja sodassa sitä käytettiin kuljetustehtäviin.

Jan Nieveen teki viimeisimmän matkan höyrylaivana vuonna 1951, minkä jälkeen se muutettiin moottoriveneeksi.

Erilaisten vaiheiden ja omistajanvaihdosten jälkeen laiva päätyi Ahvenanmaalle vuonna 1989. Laiva nimettiin F. P. von Knorringiksi kirkkoherra ja opettaja Frans Peter von Knorringin (1792–1875) mukaan. Hänet tunnetaan myös Ahvenanmaan koululaitoksen isänä ja maakunnan ensimmäisen sanomalehden (1868) perustajana. Nykyiset omistajat Kim ja Karin Harju-Jeanty ostivat laivan vuonna 2002.

Laivalta löytyy À la carte -ravintola sekä pubi. Laivaravintola mainitsee erikoisuudekseen ahvenanmaalaiset jokiravut, joita on tarjolla ravustuskauden alkaessa 21. heinäkuuta.

Istuskelimme yhden oluen verran pubissa paikallisen nuorison kanssa. meno oli perjantai-illaksi rauhallista.

Entinen höyrylaiva toimii nyt laivaravintolanana Itäsatamassa.
Laivaravintolan pubin pöytää koristi kimppu kevätesikoita, Ahvenanmaan maakuntakukkia.
Normaali
Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen

Laivalla korona-aikana

Olihan siinä jotain erilaista – matkustaa laivalla pandemia-aikana maskien ja käsidesin siivittämänä. Oma hytti oli mukava turvapaikka.

Mieheni totesi yhtenä toukokuisena päivänä, että olisipa kiva olla laivalla. Hän on merimatkojen ystävä, minä en niinkään. Mutta kun on ollut yli vuoden kotoilemassa ja etäilemässä, niin olisihan se mukavaa olla tosiaan jossain muualla kuin kodin seinien sisäpuolella.

Maarianhamina ja Ahvenanmaa olivat olleet jo mielessäni aiemmin keväällä. Niinpä järjestimme itsellemme kolmen päivän loman viikonlopun yhteyteen, jossa yhdistyi mieheni toivoma laivamatka ja mieleiseni matkakohde.

Turusta Maarianhaminaan Amorellalla

Matkan suunnittelimme niin, että lähtö Turusta, kotisatamasta, oli torstain aamulaivalla eli Viking Linen M/S Amorellalla klo 8.45, yöpyminen hotelli Pommernissa Maarianhaminan keskustassa ja paluu lauantaina saman laivayhtiön M/S Viking Gracella iltapäivällä klo 14.15.

Kun aikaa oli noin vähän, käytännössä iltapäivä, yksi kokonainen päivä ja aamupäivä, niin ajattelin ensin, että keskitymme vain Maarianhaminaan. Matkakumppani ei ollut koskaan ajanut autoa laivaan, joten sen kuten myös pyörän ottaminen mukaan kiinnostivat häntä. Molemmat kulkupelit olisi tietysti voinut vuokrata paikan päältä, mutta nyt ne otettiin mukaan.

Matkavarausta tehdessämme valitsimme siis myös autopaikan, ikkunalliset hytit molemmille matkoille (A4 Seaside Standard ja Seaside Four), menomatkalle meriaamiaisen ja paluumatkalle aterioinnin Ciao Frank´s -ravintolassa. Buffetillallinen ei ollut varattavissa koronatilanteen vuoksi.

Menimme hyvissä ajoin autoille opastettuun paikkaan. Lähtöselvitys sujui ripeästi. Sitten vain opastuksen mukaan sisälle laivaan, jossa piti parkkeerata aika tiiviisti.

Näin lyhyellä matkalla olisi hyvin pärjännyt ilman hyttiäkin, mutta se oli mukavuustekijä. Laivan yleisissä tiloissa piti käyttää maskia, joten hytti tarjosi mahdollisuuden hengittää vapaasti. Ja olihan siellä nautinnollista oikaista itsensä pitkäkseen.

Oli mukavaa mennä vaihteeksi valmiiseen pöytään. Ruokailua varatessa oli pitänyt valita kattausaika. Ravintolasalissa oli jonkin verran ihmisiä, mutta ei kuitenkaan ruuhkaa. Valitsimme pöydän läheltä ikkunaa aivan keulasta.

Olimme valinneet tavallisen aamiaisen kalliimman premium-vaihtoehdon sijaan. Se oli ehkä valikoimaltaan suppeampi kuin normaalisti, mutta valinnanvaraa oli kuitenkin riittävästi. Ruoka otettiin omilla ottimilla ja maskeja pidettiin liikuttaessa salissa. Käsidesiäkin oli tarjolla siellä täällä.

Aamiaisen jälkeen aika kului kannella maisemia kuvaten, pistäytymisellä tax free -myymälässä ja suuri osa hytissä leväten.

Laivalla oli ihmisiä, mutta huomattavasti vähemmän kuin normaalisti. Juttelimme hetken laivan työntekijän kanssa ja hänen mukaansa matkustajia oli noin 300, kun laivan mahtuisi noin 2 500 henkilöä.

Maarianhaminassa olimme klo 14.10 maissa. Vuorossa oli suunnistaminen autokannella, sieltä oman ajoneuvon löytäminen ja ajaminen ramppia alas satamaan.

Hotellivarauksen tein suoraan Ålands Hotels -sivuilta, koska siellä hinta oli edullisempi kuin Viking Linen kautta. Katsoin hintoja myös parilta matkavaraussivustolta.

Maarianhaminasta Turkuun M/S Gracella

Paluuaika oli lauantaina iltapäivällä. Nyt vuorossa oli M/S Grace, joka on itselleni mieluisin laiva.

Illallisen olimme varanneet paikat Ciao Frank´s -ravintolan buffettiin, jossa oli tarjolla italialaisherkkuja antipastoista jälkiruokaan. Alkuun mozzarellasalaattia ja leikkeleitä ja lämpimänä ruokana oli tarjolla pizzaa, pastaa ja osso buccoa. Jälkiruokapöytään oli katettu muun muassa tiramisua ja sitruuna-marenkikakkua.

Sää oli aurinkoinen, mutta jossain vaiheessa merimaisema meni tukkoon vankan sumun vuoksi. Se näytti kummalliselta, mutta laivan henkilökunnan jäsenen mukaan ilmiö on tavallinen.

Laivalla osa väestä katseli Suomi-Yhdysvallat-jääkiekkopeliä aiemmin tanssisalina toimineessa tilassa isolta näytöltä, osa nautti keulan istuimilla auringonpaisteesta, kuten minäkin jonkun aikaa. Hytti tarjosi rauhallisen paikan tälläkin matkalla.

Turkuun saavuimme noin 20.30 ja ehdimme sopivasti kotikatsomoon seuraamaan Euroviisuja.

Normaali
Kaupunki, Kirjailija, Matkakirja, Matkakohde, Matkaopas, Matkustaminen

Matkalla jossain Saksassa

Saksa on ollut turkulaisen Tuula Vainikaisen perheen matkojen vakiokohde yli 30 vuoden ajan. Viime vuonna hän ei päässyt reissuun pandemiatilanteen vuoksi, jolloin mieleen nousseista muistoista koostui Matkalla jossain Saksassa -kirja.

Kaupallinen yhteistyö: Avain.*

Tuula Vainikaisen perhe on vieraillut Saksan matkoillaan Berliinin lisäksi muun muassa Füssenissä, Bautzenissa, Quedlinburgissa, Stralsundissa ja Frankfurt an der Oderissa – ja monissa muissa kaupungeissa. Matkoilla on lomailtu, mutta vietetty myös etätyöläisen arkea ja tavattu ihmisiä.

Matkaeväistä mielen matkoihin

Matkalla jossain Saksassa -kirja on jaettu neljään osaan. Ne ovat Matkaeväitä, Matkalla lännessä ja idässä, Berliini ja Mielen matkoja.

Matkaeväitä-osassa Tuula Vainikainen kertoo taustaksi tietoja Saksasta ja sen historiasta sekä suomalaisten ja saksalaisten suhteista. Tässä ensimmäisessä osiossa kerrotaan myös matkaperinteen alkamisesta vuonna 1988. Saksa tuli Vainikaisen perheen erityiseksi matkailumaaksi sattuman kautta. Ystävä asui Ruswilin kylässä Luzernin kanttonissa Sveitsissä ja valitteli sitä, etteivät suomalaisystävät käy kylässä.

No, Vainikaiset ottivat kutsun vastaan ja lähtivät kesälomamatkalle koko perheen voimin eli tuolloin reissussa olivat vanhempien lisäksi 1,5- ja 3-vuotiaat pojat. Matkanteko ja varustukset olivat tilanteen mukaiset, eikä autossa ollut vielä ilmastointia.

Sveitsiin ja sieltä takaisin matkatessaan he mielistyivät monipuoliseen Saksaan, jonne he palasivat yhä uudestaan seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä vaihtelevilla kokoonpanoilla. Reissuja on riittänyt niin automatkoina eri puolilla Saksaa ja koukaten myös naapurimaihin kuin pidempiaikaisena oleskeluina mm. Frankfurt an der Odenissa ja Berliinissä, jossa on vietetty myös pitkiä viikonloppuja, mutta myös pakoa taloyhtiön putkiremontista.

Lapset ovat aikuistuneet ja perheellistyneetkin, mutta Tuula Vainikainen on jatkanut Saksassa matkustamista puolisonsa kanssa. Heillä on ollut myös väliaikaisia koteja eri osoitteissa itäisessä Saksassa.
– Näihin elettyihin 32 matkavuoteen mahtuu suurin osa yhteisestä elämästämme. Toukokuussa 2019 juhlimme 39-vuotishääpäiväämme Bautzenissa ihanalla kevätkesäisellä parsa-aterialla majapaikkamme ravintolan terassilla. Olen monesti ajatellut, että onneksi meillä on yhteinen harrastus tässä matkaamisessamme, Tuula Vainikainen sanoo.

Kuva: OpenClipart-Vectors Pixabaystä.

Matka lännessä ja idässä -osiossa vieraillaan muun muassa Friedersriedissä, Wuppentalissa, Weimarissa, Bremenissä, Leipzigissä, Bautzenissa sekä kuvaillaan muutamia perheen mansikkapaikkoja.

Pääkaupunki Berliini saa oman osionsa, joka kattaa noin neljäsosan kirjasta. Siinä käsitellään muun muassa Berliinin kipeää menneisyyttä, aamiaispaikkoja (Zum Frühstück), pikalomakoteja itäpuolella, hautausmaiden rauhaa, Berliinin kirjoja sekä Jörn Donnerin Berliiniä.

Kirja on tekstipainotteinen, mutta keskiosan värillisessä kuvaliitteessä on Saksan kartta sekä valokuvia Vainikaisen perheen reissualbumeista.

Mielen matka -osiossa löytyy tekstiä Saksan tilinteosta menneisyyden kanssa sekä saksalaisista sydämessä: Tuula Vainikainen kertoo reissuilla tavatuista ihmisistä, jotka ovat olleet matkalaisista aidosti kiinnostuneita, pitäneet hyvää huolta ja jättäneet jäljen sydämeen. Tähän ryhmään kuuluu niin vuokraemäntiä kuin apteekkari, tohtori sekä televisiosta tutut ystävät.

Kirjan lopussa kerrotaan myös tuliaisista, mitä kaikkea auton mukana on kulkenutkaan vuosien aikana Saksasta kotiin. Viimeisenä kirjailijan mainitsemana kohtana on ”väsynyt, mutta onnellinen perhe, joka on pullollaan hyvää mieltä ja päätöksen lähteä seuraavana kesänä uudestaan. Kaikki ovat unohtaneet, että välillä käytiin joissakin tilanteissa myös sangen periaatteellisia keskusteluja siitä, kenen idea oikeastaan oli lähteä tänne törmäilemään.”

Ainakin vielä joskus?

Päätösluku on otsikoitu: ”Ehkä ensi kesänä –tai ainakin vielä joskus?” Seuraavilla lentomatkoilla uutta tulee olemaan ainakin se, että laskeutumispaikkana on viime vuonna valmistunut Berliinin–Brandenburgin eli Willy Brandtin lentokenttä tutun Tegelin sijasta. Myös pandemiatilanne vaikuttaa asiaan.

Toiveissa on kuitenkin matka vielä tänä vuonna. Tuula Vainikainen toivoo: ”Kuluneiden 32 vuoden aikana meillä on ollut erityinen suhde Saksaan. Toivon, ettei sen tarvitsisi päättyä vain muisteluun, vaikka muistot ovatkin useammin kultaisia.” Ja vielä: ”Deutschland ist eine (und auch viele) Reise wert.”

Löydä Saksan piilotetut helmet

Kirja on antoisa kaikille matkaa Saksaan tai sen kautta suunnitteleville. Sen avulla saa hyödyllisiä vinkkejä ja voi löytää Vainikaisen perheen hyväksi havaittuja kohteita, Saksan piilotettuja helmiä. Matkojen antoisuutta kun voi lisätä sillä, että saa tutustua sellaisiin paikkoihin, joita ei ole kulutettu puhki matkailulehdissä, -sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Omankin kokemukseni mukaan kannattaa välillä poiketa vähemmän kuljetuille teille, roads less travelled – kuinkahan saksalainen sen sanoisikaan? Tuula Vainikainen vinkkasi keskustellessamme, että kannattaa katsoa karttakirjan tähtimerkintöjä; mitä enemmän tähtiä, sitä enemmän suositusta poiketa paikkakunnalla; jotain tähdellistä sieltä löytyy.

Oma Saksan tuntemukseni on hyvin vaatimatonta. Olen käynyt Frankfurtissa lyhyellä työmatkalla, Duisburgissa tapaamassa siellä harjoittelussa ollutta Juha-veljeäni sekä matkannut Interraililla osassa maata, pysähdyspaikkana oli ainakin München. Joten nähtävää riittää runsaasti – myös Berliiniä myöten.

Tuula Vainikainen on turkulainen historian maisteri, tietokirjailija, tiedottaja, neljän aikuisen pojan äiti ja viiden lapsenlapsen mummu.

Tuula Vainikainen: Matkalla jossain Saksassa. Avain. 2021.

*Sain kirjan Tuula Vainikaiselta.

Quedlinburgin historiallinen vanhakaupunki ja linnavuori ovat olleet listattuina Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1994 lähtien..
Kuva: rikkerst Pixabaystä.
Normaali