Matkakertomus, Matkakohde, Risteilyt, Tapahtuma

Jokilaivaristeilyllä joulukuisessa Amsterdamissa

Jokilaivaristeilylle

Lyhyt työmatka Amsterdamiin uhkasi jäädä kaupungin näkemisen osalta vain parin tunnin ratikka- ja kävelykierroksen varaan, mutta onneksi paikalliset järjestivät yhtenä iltana jokilaivaristeilyn.

Olin Amsterdamissa ensimmäistä kertaa. Täytyy tunnustaa, ettei minulla ollut käsitystä siitä, kuinka paljon kaupungissa on vesireittejä, kanaaleja. Niiden pituus on noin sata kilometriä ja siltojen lukumäärä on yli 1 200.

Valaistu silta

Noin 15 hengen ryhmämme vietiin lasikattoisen veneen kuljettamana reilun tunnin pituiselle risteilylle.

Kokouksemme ajoitus oli hieno, sillä Amsterdamissa vietettiin valofestivaaleja. Veneen kuljettaja kertoi rentoon tyyliinsä jotain kaupungin nähtävyyksistä ja taideteoksista, mutta tarkemmat tiedot tulivat kuulokkeista. Valittavana oli muutama kieli.

Kirjainvalotaideteos

Korkea taideteos

The Amsterdam Light Festivalin ajankohta on joulu-tammikuussa ja esillä on taiteilijoiden valotaideteoksia. Teokset on järjestetty kahden reitin varrelle, joista toinen on nähtävissä kanaalien varrella veneistä ja toinen kuivalla maalla.

Water Colors -reitti on avoinna 1.12.2016‒22.1.2017 ja taideteokset on valaistu klo 17‒23. Tälle reitille pääsee jokilaivayhtiöiden kyyditsemänä. Useimmat laivat lähtevät läheltä keskusrautatieaseman läheltä. Hinnat vaihtelevat; me maksoimme 20 euroa/osallistuja.

Illuminade-kävelyreitti on avoinna 15.12.2016‒8.1.2017. Reitin pituus on kolme kilometriä ja se kestää noin puolitoista tuntia. Tälle reitille voi tilata isommalle ryhmälle opastuksen, joka kertoo reitin 20 valotaideteoksesta. Ne on valaistu klo 17‒22.

Poikkeuksena edellä mainittuihin aikoihin on uudenvuodenaatto, jolloin valaistus ja opastukset päättyvät klo 20.

Festivaalin järjestävät yhteistyössä kaupungin, kulttuurin ja yrityselämän edustajat.

Pitsiverkko

Kukat

Ensi vuoden valofestivaalien ajankohta on 30.11.2017‒21.1.2018. Jos tunnet kutsumusta osallistua valaistulla taideteoksellasi tapahtumaan, niin lisätietoja löytyy täältä. Teemana on existential, eksistentiaalinen, olemassaoloa koskeva. Valofestivaalin sivuilta löytyy inspiraatiota tähän aiheeseen niin kuvien, tekstien kuin myös videon muodossa.

Videolla matemaattisen fysiikan professori Robbert Dijkgraaf kertoo valosta suurelle salilliselle yleisöä. Huomioni kiinnittyi ehkä hiukan epäoleellisesti esiintyjän aiheenmukaiseen solmiovalintaan…On myös hauskaa kuunnella hollannin kieltä, joka kuulostaa vaikeaselkoiselta.

Olisi mukavaa tutustua Amsterdamiin ja sen kanaaleihin keväällä tulppaanien aikaan. Täytyypä laittaa toivomuslistalle.

Violetti teos

PS. Kuvista suurin osa on otettu liikkuvasta veneestä lasin takaa, joten ne jäävät hiukan viitteellisiksi. Lisää kuvia tapahtuman sivuilta.

Normaali
Matkavalmistelut, Matkustaminen, Vinkki

Kaiken varalta matkustusilmoitus

20161206_144703_richtonehdr

Tein elämäni ensimmäistä kertaa matkustusilmoituksen joulukuun alussa ennen työmatkaani Amsterdamiin.

Ai miksikö? Olen tiennyt toki aiemminkin ulkoministeriön matkustustiedotteista sekä matkustusilmoituksesta, jonka tekemistä ministeriö suosittelee omatoimimatkalaisille tai riskialttiille alueille menijöille. Jotenkin vaan tuollaisen ilmoituksen tekeminen ei ole tuntunut tarpeelliselta, sillä olen enimmäkseen matkustanut valmismatkoilla ja lähinnä Euroopassa.

Viime vuosien ikävät tapahtumat omalla mantereella ovat tulleet kuitenkin sen verran lähelle, että matkustusilmoituksen tekeminen ei tunnu ollenkaan liioittelulta. Ihan tavalliset kaupunkikohteetkin, kuten Pariisi, Nizza ja Berliini, ovat muuttuneet terroritekojen näyttämöksi. Milloin räjäytellään pommeja, milloin ajetaan kuorma-autolla väkijoukkoon. Olin viikon lomamatkalla Nizzassa huhtikuussa ja heinäkuussa rantabulevardi muuttui joukkotuhopaikaksi.

Alankomaiden matkustustiedotteessa todettiin maan turvallisuustasosta: noudata tavanomaista varovaisuutta. Siinä myös suositeltiin matkusilmoituksen tekemistä. Se tarkoittaa yhteystietojen antamista ulkoministeriölle, jotta paikallinen edustusto saa ilmoituksen tekijään yhteyden kriisin tai hätätilanteen sattuessa.

Matkustusilmoituksen voi tehdä joko rekisteröityneenä tai ilman rekisteröitymistä osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Matkustusilmoitukseen täytetään matkustajaa koskevat henkilötiedot, matkakohteen tiedot, yhteystiedot matkan aikana, kahden yhteyshenkilön yhteystiedot sekä tarvittaessa matkustusilmoituksen lisätiedot.

Ilmoituksen tekeminen oli helppoa. Suosittelen! Sähköpostiini sain kiitoksen matkustusilmoituksen tekemisestä ja Alankomaiden edustuston yhteystiedot Haagiin.

Matkustusilmoitus on osa ulkoministerion suosittamaa 4M:n sääntöä:”Lue matkakohteesi matkustustiedote, ota tarpeeksi kattava matkavakuutus, tee matkustusilmoitus, jolla ilmoitat UM:lle henkilö- ja yhteystietosi ja kerrot minne matkustat, sekä tarkista, että matkustusasiakirjasi on kunnossa.”

Lisätietoja löytyy Matkustusturvallisuus-sivustolta.

Kolmen päivän matkallamme tutustuimme lähinnä kokoushotelliimme Novotel Amsterdam Cityyn, mutta pienen vilauksen kaupungista näimme jokilaivaristeilyllä ja parin tunnin ratikkamatkalla ja kävelyllä. Kaupungissa oli rauhallista.

Jokilaivaristeily

Kaupungissa menossa ollut valofestivaali loi oman tunnelmansa jokilaivaristeilyyn.

 

Olen mukana Matkamessuilla.

Olen mukana Matkamessuilla 2017. Messut ovat avoinna yleisölle 20.-22.1.2017.

Normaali