Elokuvat, Kulttuuri, Teatteri

Aavikon kuningatar Priscilla on ylistyslaulu suvaitsevuudelle

Palvelu/tuote saatu: Helsingin Kaupunginteatteri*

Maailmalla hulvattoman suosion saavuttanut Priscilla on vihdoin ja viimein karauttanut Helsinkiin kyydissään Tick, Adam ja Bernadette sekä koko vauhdikas ja värikäs bileporukka. Kaksi ja puoli tuntia tämän seurueen mukana irrottaa katselijan latteasta arjestaan, mutta antaa myös ajattelemisen aihetta. Sokka irti ja korkkarit kattoon!

Bling-blingiä löytyy Priscillan käsiohjelman kannestakin. 40-sivuinen ja runsaasti kuvitettu ohjelma esittelee perusteellisesti koko tuotantoryhmän sekä kertoo Priscilla-elokuvasta, dragin historiasta, Suomen ensimmäisestä drag-taitelija Reijo Paukusta ja Australiasta.

Musikaali on teatterin muoto, joka kohottaa takuuvarmasti ihmisen arkisesta elostaan toisiin sfääreihin ja saa unohtamaan murheet. Bilemusikaaliksi mainittu Priscilla – aavikon kuningatar on juuri tällainen. Se on tunnettu diskohiteistään ja näyttävistä puvuistaan.

Drag queenit Australian aavikolla. Kuva Helsingin Kaupunginteatterin valomainoksesta.

Kinky Bootsin seuraaja

Musikaalin ohjaajana on Samuel Harjanne, joka on myös aikaisemman Kinky Boots -menestysmusikaalin takana. Sitä esitettiin ensin Helsingin Kaupunginteatterissa, josta se siirtyi Tampereen Työväenteatteriin. Priscillassa on mukana monia muitakin Kinky Bootsin tekemiseen osallistuneita.
– Kiinnostus musikaalia kohtaan kielii ihmisten tarpeesta positiiviseen ja ilontäyteiseen yhteisölliseen tapahtumaan. Muutamien viime vuosien ankeuksien jälkeen on jo korkea aika räjäyttää bilehitit taivaalle, ja sitoa ne tarinaan, joka keskustelee niin ennakkoluuloista, vanhemmuudesta kuin siitä miten me jokainen kuulumme tälle planeetalle. Priscilla yllättää ajankohtaisuudellaan, ja saa takuuvarmasti jokaisen tanssijalan, jos ei polkemaan, niin ainakin vipattamaan, lupaa ohjaaja Samuel Harjanne.

Musikaalin rooleissa nähdään mm. Lauri Mikkola, Clarissa Jäärni, Niki Rautén, Risto Kaskilahti, Tiina Peltonen, Jennie Storbacka, Johanna Försti ja Maria Lund.

Kapellimestari Eeva Kontu johtaa kahdeksanhenkistä orkesteria ja 30-henkisen näyttelijäensemblen koreografina toimii Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastuksen on suunnitellut Peter Ahlqvist, puvut Tinja Salmi ja naamioinnin Aino Hyttinen. Valo- ja videosuunnittelusta vastaavat William Iles ja Toni Haaranen ja äänisuunnittelusta Kai Poutanen. Musikaalin ovat suomentaneet Kari Arffman ja Sanna Niemeläinen.

Kengurutkin ovat päässeet lavalle. Kuva Robert Seger.

Elokuvasta musikaaliksi

Stephan Elliottin ja Allan Scottin käsikirjoittama Priscilla, aavikon kuningatar (Priscilla, Queen of the Desert, 2006) perustuu samannimiseen Stephan Elliotin elokuvaan, jota esitettiin jo vuonna 1994. Se sai Oscar-palkintoja ja nousi kulttimaineeseen. Tuona ajankohtana aids aiheutti suurta pelkoa ja eristäytymistä.

Stephan Elliot halusi tehdä vapauttavan, rohkean ja itsevarman road movien. Pääosan esittäjiksi hän kirjoitti kaksi drag queeniä ja transnaisen. Elokuvan kerrotaan muuttaneen monen katsojan elämän konkreettisesti – monet tulivat ulos kaapista.

Lukuisia palkintoja ja palkintoehdokkuuksia kerännyt musikaali sai kantaesityksensä Lyric Theatressa Sydneyssä, Australiassa lokakuussa 2006. Lontoon Westendissä se oli ohjelmistossa 2009–2011, New Yorkin Broadwaylla 2011–2012 ja Tukholmassa vuonna 2013. Esityspaikkoja on ollut vuosien mittaan ympäri maailmaa.

Aavikon halki kotia kohti

Tarinassa on kyse road tripistä. Lämminsydäminen sydneyläinen drag queen Tick (Lauri Mikkola) houkuttelee ystävänsä Adamin (Niki Rautén) ja Bernadetten (Clarissa Jäärni) mukaansa esiintymismatkalle Australian takamaille. Adamia kuvaillaan nuoreksi, sanavalmiiksi ja taitavaksi drag queeniksi, joka ei kaihda hauskanpitoa, vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Bernadette puolestaan on tyylikäs, loistavan uran jo taakseen jättänyt entinen drag queen, joka suree puolisonsa kuolemaa.

Matkan määränpäänä on erämaakaupunki Alice Springs, joka on Tickin salaisuutenaan pitämän vaimon kotipaikka. Ja löytyy sieltä hänen toinenkin salaisuutensa.

Tickin (Lauri Mikkola) ja Benjin iltahetki (Kosmo Salminen). Kuva Robert Seger.

Eräällä Australian matkailusivustolla tätä ajomatkaa kuvaillaan karmivaksi: Sydneystä Alice Springsiin kilometrejä on yli lähes 2 800 ja arvioitu matka-aika on noin 30 tuntia. Lentokoneen sijasta autolla matkustavaa kuvaillaan masokistiksi.

Musikaalin tarinassa matkaa tehdään kaksi viikkoa ja pysähdyspaikkoina ovat kaivoskaupunki Broken Hill ja maailman opaalikaupungiksi kuvattu Cooper Pedy.

Priscilla kuljetti matkalaisensa Sydneystä Alice Springsiin, vaikka välillä tarvittiin mekaanikkoakin. Kuva © 2022 Google.
Kyllä maalla on mukavaa. Kuva Robert Seger.

Elämänmeno noilla paikkakunnilla on tietysti aivan erilaista kuin Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä, eikä ennakkoluuloilta ja yhteydenotoilta voi välttyä. Vierailevat tähdet saavat osakseen syrjintää ja yksi heistä joutuu hakattavaksi.

Myöskään matkustajat, drag queenit, eivät ole samasta puusta. Ohjaaja Samuel Harjanteen mukaan ”Priscillan kolme näkökulmahenkilöä edustavat monella tapaa toistensa vastakohtia ja samalla he jakavat monta samaa piirrettä. He edustavat eri sukupolvia, persoonallisuuksia, tyylisuuntia ja elämänkatsomuksia.” Koetteleva matka aavikon halki välillä tenän tekevällä Priscilla-bussilla opettaa heille uutta niin toisistaan kuin elämästä.

Värikästä visuaalisuutta ja mukaansatempaavaa musiikkia

Kuvassa edessä Jack Johansson, Niki Rautén, Martti Manninen, ylhäällä Johanna Försti, Jennie Storbacka ja Maria Lund. Kuva Robert Seger.

Priscilla on työllistänyt suuren joukon tekijöitä: sekä tarpeiston että lavastuksen toteutuksessa on mukana yhdeksän ihmistä ja puvustoa ja naamiointia on valmistanut kaksitoista tekijää – siis eri tekijöitä, yhteensä yli 40 ihmistä.

Musikaalin lavasteet ja erityisesti puvut ovat mielikuvituksellisia, siis todella mielikuvituksellisia. Mukana on kaikkiaan 460 pukukokonaisuutta. Mieleen jäi ainakin varvastossuista koottu puvun laahus.

Mielessäni kävi myös, että mitä näyttelijöiden päässä liikkuu, kun he kulkevat illasta toiseen lavalla spraytölkiksi ja kakuksi naamioituneina? Ja illan aikana asuja saa vaihtaa lukuisia kertoja. Voisi joskus olla hauskaa päästä pukuhuoneisiin seuraamaan näyttelijöiden muuntautumista ripeästi hahmosta toiseen. Ei taida olla hitureiden hommaa.

Menin katsomaan esitystä tarinaan perehtymättömänä. Taisin luulla, että Priscilla on pääosan esittäjä, siis henkilö, eikä kulkuväline. Elokuvaa en muista nähneeni.

Priscillaa on kutsuttu myös jukeboximusikaaliksi, jonka partituurina käytetään tunnettuja 1970- ja 1980-luvun diskohitttejä. Niitä ovat muun muassa It’s Raining Men, Go West, I Love the Nightlife, True Colors, Venus, I Will Survive, Girls Just Want To Have Fun ja Hot Stuff. Toista tunnelmaa tuo tutun kuuloinen Thank God I’m a Country Boy, jonka Finntrio on tehnyt tutuksi nimellä Kyllä maalla on mukavaa.

Seurassani ollut 23-vuotias tyttäreni viihtyi mainiosti musikaalin parissa. Hän oli paremmin kartalla esityksen lauluista, joista osan hän kertoi olevan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville tärkeitä voimabiisejä.

Helsingin Priscilla ei kalpene kansainvälisten tuotantojen rinnalla

Kolmannen ja kaikkein painavimman mielipiteen tähän postaukseeni tuo innokas Priscillan fani ja muutoinkin musikaalien ystävä Pekka Tuominen, joka on nähnyt ja kokenut esityksen kaksi kertaa Lontoossa sekä ainakin Amsterdamissa, Madridissa, Roomassa, Tukholmassa, Münchenissä ja jopa St. Gallenissa Sveitsissä. Pekan mielestään tarina on kiehtova ja musiikki aivan mahtavaa – onhan hän elänyt parhaimpia diskovuosiaan juuri 1980-luvulla.

– Helsingin tuore versio on kaikilta osin upea. Ei ole mitään hävettävää kansainvälisiin tuotantoihin verrattuna. Varsinkin loisteliaat videotaustat erottuvat edukseen. Tässä aivan erityisesti täytekakkukohtaus nousee esiin. Musiikki soi koko ajan kauttaaltaan mahtavasti orkesterin tahdissa. Puvustus on monipuolinen ja näyttävä. Itse asiassa Priscillan esitysoikeuksiin kuuluu ilmeisesti ehto, että joka tuotannossa pitää olla aina kokonaan erilaiset asut, kommentoi Pekka.

Kakkuja, kakkuja, lisää kakkuja. Kuva Robert Seger.

Itse Priscillakin saa Pekalta kehuja.
– Bussi on Helsingissä näyttävä ja monipuolinen valoineen kaikkineen. Maalauskohtauksessa pinkit värit toimivat tehokkaasti. Muutenkin bussi saa keskeisen aseman katolta etu- ja takavaloihin asti. Bussi kääntyy moneen eri asentoon ja renkaatkin pyörivät. Katso video Priscillan valmistamisesta täältä.

Elokuvalle ja musikaalille nimensä antanut Priscilla on elokuvassa vuoden 1976 mallia oleva Hino RC320 –bussi, jonka on tehnyt japanilainen kuorma-auto- ja bussivalmistaja Hino Motors, Toyotan tytäryhtiö vuodesta 1968.

Priscilla kaikessa komeudessaan kyydissään Adam (Niki Rautén), Tick (Lauri Mikkola). Bernadette (Clarissa Jäärni) on ratin takana. Kuva Robert Seger.

Pekan mieleen on jäänyt jokunen erokin Helsingin ja muiden esityspaikkojen versioista.
– Alkupuolella soi tuttu biisi It’s Raining Men. Sveitsin ja Saksan versioissa siinä kohtaa yllättäen näyttämön yläosasta laskeutui vaijereiden varassa kymmenkunta komeaa tanssijaa sadetakeissa ja valjaissa. Niistä päästiin lattiatasolla nopeasti eroon ja meno oli hurjaa. Helsingissä tässä kohtauksessa oli mukana pelkästään näyttämön lattialla neljä miestanssijaa, Pekka kuvailee.

Toinen eroavaisuus tuli Pekan mieleen Saksan versiossa kohtauksessa, jossa Helsingissä lavalle tuli kolme diivaa potkulautojen kanssa.

– Münchenissä lava täyttyi samassa kohtauksessa rullaluistelijoista, joita taisi olla kymmenkunta. Meno oli lavalla erittäin vauhdikasta.

Kauan eläköön Priscilla

Kansainvälisiä tuotantoja nähnyt Priscilla-fani ei epäröi loppulausuntoaan.
– Summa summarum: kaikki on Helsingissä loisteliaasti kohdillaan. Samuel Harjanne on jälleen ohjannut – Billy Elliotin, Kinky Bootsin ja Tampereen teatterin tuoreen Anastasian lisäksi – erinomaisen esityksen, Pekka kiittelee.

Toivottavasti Priscilla säilyy Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistossa mahdollisimman pitkään niin, että kaikki sen näkemistä toivovat pääsevät katsomoon ja bilebussin kyytiin halki kuivien ja karujen Australian aavikoiden. Ehkä he musikaalin myötä voisivat tallettaa sydämeensä ohjaajan toivomuksen siitä, että ennakkoluulot ja asenteet alkaisivat murtua ja ”maailmasta tulisi sellainen, jossa niin monen ei tarvitsisi kokea häpeää siitä mitä itse edustaa tai mitä on.”

*Sain teatterista kaksi bloggaajalippua.

Normaali
Bloggaus

700 postausta

Julkaisin Parasta lähteä nyt -blogin 700. postauksen maanantaina 15.8.2022. Kuvapostauksen otsikkona oli Elokuinen aamu Aurajoen rannassa.

Kuva Werner Moser Pixabaystä.

Edellinen sataluku eli 600 postausta tuli täyteen sunnuntaina 10.1.2021. Sen otsikkona oli Lomanen kotikaupungin Scandic Plaza Turussa.

Kuukausittain bloggauksia on muutamasta kymmenkuntaan. Poikkeuksena ovat marraskuut, jolloin olen ottanut vastaan haasteen blogata joka päivä. Minään vuotena en ole ihan siihen yltänyt, mutta aika lähelle kuitenkin.

Avainsanapilvestä katsottuna suosituimpia aiheitani ovat edelleen Turku, Ruissalo, Suomi, Lontoo, Helsinki ja Matkamessut. Ei siis mitään kovin eksoottista.

Tänä ja viime vuonna olen kirjoittanut muun muassa Kotkasta, Loviisasta, Espanjasta, Vuoden Luontokuva -gaalasta, Ahvenanmaasta, Taalintehtaasta sekä muutamista näytelmistä ja näyttelyistä. Varastossa on vielä jutunaiheita ainakin Espanjasta sekä kesäviikosta Strömforsista. Turustakin riittäisi kerrottavaa.

Suosituimmat postaukset kahtena viime vuonna olivat seuraavat:
2021

  1. Juhlitaan kirjaa 23.4.2021
  2. Pikavisiitti buddhalaiseen luostariin
  3. Luovat ladyt Nauvossa
  4. Residenssielämää Taalintehtaalla
  5. Lomanen kotikaupungin Scandic Plaza Turussa

2022

  1. Pikavisiitti buddhalaiseen luostariin
  2. Puolukkapäivistä mummotautiin – Kysy siskoilta
  3. Kesäkohteeksi Järppilän kartano Taivassalossa
  4. Päivin nimipäivät Paimion parantolassa
  5. Onnea, Dagny!

Helmikuussa blogi juhliikin 8-vuotissynttäreitään.

Kiitoksia lukijoille, pysykää mukana matkassa!

Kuva Davie Bicker Pixabaystä.
Normaali
Kaupunki, Kuva, Maisema, Matkakohde, Valokuva

Elokuinen aamu Aurajoen rannassa

Kuva
Kirjasto, Näyttely, Runo, Taideteos, Taiteilija, Teemaviikko

Elämänpuu ja muita kollaaseja

Mynämäen kirjastossa on esillä elokuun ajan lemulaisen Satu Haapalan taidenäyttely, jonka nimenä on Löydät jotain mitä et tiennyt etsineesi. Se koostuu kollaasitöistä ja runoista. Samalla reissulla voi tutustua Mynä-Mynä-Maahan 14.8.2022 saakka.

Näyttelyn tunnuskuvana on osa Elämänpuu-kollaasista.
Satu Haapalan kollaasit ja runot käyvät vuoropuhelua keskenään.

Elämän yllätyksellisyys

Satu Haapala käyttää töissään kierrätysmateriaaleja eli paperia muun muassa aikakauslehdistä ja mainoksista. Hän repii usein kollaaseihin tulevat palat, jotta reunat olisivat jotain muuta kuin suoria. Yksi silmää miellyttävä kuva, jokin muoto tai väri, saa rinnalleen toisia, jotka sopivat yhteen ensimmäisen palasen kanssa. Lopputulos on siten yllätyksellinen. Yllätyksellisyys on myös näyttelyn teemana: yllätyksellisyyden salliminen elämässä.

Etsi tästä kollaasista kaksi sanaa.

Yksi esillä olevista kollaaseista, nimeltään Elämänpuu, on poikkeuksellinen, sillä se lähti ajatuksesta ja materiaalin mukaisesta hahmotelmasta, mitä elämänpuu voi olla.
–Siinä voi olla värejä, muotoja, kuvioita tai hahmoja, jotka koen omakseni. Tai aarrekartan tapaan asioita, joita toivoisin elämääni, Satu Haapala kertoo.

Elämänpuu-kollaasista osa on näyttelyn tunnuskuvana.

Edullista ja rentouttavaa

Sadun mukaan kollaasin tekeminen on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Materiaali on edullista; töihin voi käyttää kotiin tulevia lehtiä ja mainoksia ja lisää voi ostaa kirjastojen poistomyynneistä ja kirpputoreilta. Taustoiksi voi käyttää vaikkapa pakkauspahvia.

Aikaisemmin Satu on tehnyt samalla menetelmällä kortteja. Pari kollaasityötä on tehty kirjoitusalustaksi, joten ne on laminoitu.

Tätä kollaasia voi käyttää kirjoitusalustana.

Kollaasitauluihin voi liittyä myös runo, joka tuo niihin uusia sävyjä ja ulottuvuuksia. Runoja Satu on kirjoittanut jo vuosia ja julkaissutkin useamman runokokoelman.

Tämä runo kuvaa Sadun ajatuksia kollaasitöistä:

Elämä on
palasia kauniista kuvista,
epämääräisen muotoisia
onnen hetkiä
tietoisuuden tuskan välissä,
reunat niin rosoisia
ettei kauneutta niiden sisällä
aina huomaa.
Eikä niistä koostuvaa
ihmeellistä kokonaisuutta,
rikkinäisten palasten
kauneuden ketjua.

Jos sen huomaisi,
voisi jokaisen palasen
laittaa kehyksiin,
koota niistä näyttelyn
ja katsoa,
miten ainutlaatuisen elämän
on elänyt –
vinoine reunoineen,
rosoisine kuvineen,
ylijäämäpahveille koottuna.

– Satu Haapala

Kalenterituunausta kuvilla

Satu myös täydentää paperikuvioilla kalenteriaan, valitsee kuukauteen ja sen päiviin sopivia kuvia, runoja ja lauseita, millaiset nyt tuntuvat ajankohtaan sopivan. Facebookin Kalenterimaniasivusto innoitti tähän. Minä puolestani olen soveltanut Sadun ideaa omaan bullet journal -kirjaani eli täydennän käsinkirjoitettuja tekstejä lehdistä otetuin leikkein ja kuvin.

Kauniit kuvat somistavat kalenteriaukeamaa.
Kalenterin sivu on päässyt raameihin. Paperin toisellakin puolella on koristelua.

Ohjelmassa oli myös hoitavan laulun hetki. Satu pitää runo- ja äänimeditaatioita. Hän on Tunnetaitoja kaikille ry:n kouluttama Äänen hoiva ja voima -äänihoitaja. Hänen kurssilleen voi osallistua syksyllä ainakin Raisio-opistossa ja Nousiaisissa/Lemussa.

Satu Haapala näyttelynsä avajaisissa 3.8.2022 Mynämäen kirjaston galleriassa.

Näyttely on avoinna Mynämäen kirjastossa osoitteessa Keskuskatu 13, Mynämäki elokuun ajan ja avajaiset olivat osa Mynämäki-viikon ohjelmaa. Kirjasto on avoinna maanantaista keskiviikkoon klo 12–19, torstaisin klo 12–20, perjantaisin klo 10–16 ja lauantaina 13.8. klo 10–14.

Sadun kollaaseihin, runoihin ja muuhun luovaan toimintaan voi tutustua hänen Satunnaista-blogissaan.

Mynä-Mynä-Maa-näyttely avoinna elokuun puoliväliin

Vielä hetken tämän näyttelyn katsomisen lisäksi Mynämäellä voi käydä Mynä-Mynä-Maa-näyttelyssä. Se on yhteisötaideteos, jonka ovat toteuttaneet yhteistyönä Koneen Säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssi ja Mynämäen kunta.

Purkutaloon, entiseen Lizeliuskotiin, on luotu kokonaisvaltainen monitaideteos yli 250 tekijän voimin. Mynä-Mynä-Maasta löytyy muun muassa installaatioita, seinämaalauksia, veistoksia sekä kuva-, tekstiili-, savi- ja sanataidetta 72 teoksen kokonaisuutena. Teokset on tehty lähes pelkästään kierrätysmateriaaleista. Kokonaisuus ”kuljettaa kävijänsä matkalle ajassa ja tilassa maailman ympäri dinosaurusten ajasta vuoteen 2100.”

Näyttely on maksuton. Järjestäjät huomauttavat, että kyseessä on purkutalo, jossa on sisäilmaongelmia. Pitkäaikainen oleskelu tilassa voi aiheuttaa oireita. Tilassa voi vierailla omalla vastuulla ja alle 10-vuotiaat lapset voivat mennä sinne vain aikuisen seurassa.

Mynä-Mynä-Maahan voi tutustua 14.8.2022 saakka osoitteessa Kuivelantie 10, Mynämäki.

Lue myös: Miten ennen tehtiin paperia?

Rakkauden lähde.
Normaali
Näyttely, Taideteos, Taiteilija

Pinnan alla – lasista kauneutta

Taidenäyttelyissä on harvemmin esillä lasiteoksia, mutta nyt on sellainen aika turkulaisessa Auran Galleriassa. Helmi Remeksen lasiteoksiin voi tutustua Pinnan alla -näyttelyssä.

Edessä oleva teos on nimeltään Pinnan alla I ja oikealla olevan nimi on Nietos.
Nietos.

En ole erityisesti perehtynyt lasitaiteeseen, mutta vaikutelma Helmi Remeksen töistä on se, että ne ovat uniikkeja, omanlaisiaan. Hän on toiminut lasitaiteen parissa kymmenen vuoden ajan. Lasintekemiseen liittyvät tekniset haasteet ovat kiehtoneet häntä, ja tavoitteena on luoda sellaisia teoksia, joita ei voisi toteuttaa muilla materiaaleilla.
– Lasi on eksklusiivinen materiaali ja isojen objektien tekeminen on siitä erittäin vaikeaa, mutta pienet tarkat yksityiskohdat ja teoksen tunnelma on mielestäni vaikuttavampaa kuin massiivisuus. Muotoilen herkkyyden olemusta, lasi on siihen paras materiaali, kertoo taiteilija.

Helmi Remes on koulutukseltaan keramiikka- ja lasialan muotoilija ja lasinpuhaltaja.

Yksityiskohtia maisemassa

Sininen hetki -teos heijastaa liukkaalta pinnaltaan myös kuvaajan ja avajaisvieraita.

Suuri osa gallerian yläkerrassa esillä olevista töistä on seinälle kiinnitettyjä pyöreitä teoksia, joiden muodolle en löydä sanaa. Ne voisivat olla vaikka lasipastilleja, kolmiulotteisia teoksia ei väreissä ja eri pintakuvioin.

Joissakin teoksissa on vapaasti aaltoileva kultajuova. Se toi mieleeni kintsugin, japanilaisen 1300-luvulla syntyneen korjaustekniikan ja taidemuodon. Konkreettisessa mielessä se on rikkoutuneen keramiikan korjausta, mutta sen takana on zenbuddhalaista filosofiaa. Sananmukaisesti kintsugi tarkoittaa yhdistymistä kullalla. No, taiteilija ei ollut itse ajatellut tätä yhteyttä. Mutta kävijän kannalta on tietysti elähdyttävää, jos teokset synnyttävät yhteyksiä aikaisemmin opittuun ja koettuun.

Yksi työ kokonaisuudesta, joka on nimeltään Kultainen keskitie II-VIII.

Pinnan alle -nimi viittaa siihen, että teoksissa ”sukelletaan pinnan alle ja tarkastellaan yksityiskohtia niin luonnossa esiintyvistä kasveista kuin oman kuoren alle kätketyistä muistoista ja tuntemuksista. Taiteilijaa kiehtoo jäätyneet lumiharjanteet tunturimaisemassa tai jään alle kuolleiden kasvien estetiikka, mutta näiden elementtien toisintamisen sijasta hän keskittyy kuvaamaan sitä miltä tuntuu kun kokee maisemaa tai löytää luonnosta jotain mitä ei ole aikaisemmin kohdannut.”

Teokset Jääheinä I-III.
Kaipuun kehän heijastuksia -teos.

Lasinpuhallustöitä filigraanitekniikalla

Helmi Remes kysyy teoksillaan myös, mitä on kauneus. Ja kauniitahan hänen teoksensa ovat, kaikki niistä, mutta erityisesti metalliin yhdistetyt lasinpuhallustyöt, joissa on valkoista piirrosmaista viivaa. Remes työskentelee yhdessä useamman puhaltajamestarin kanssa, ja teosten valmistuksessa on käytetty tarkkuutta ja taitavaa lasinpuhallustyötä vaativaa monivaiheista filigraanitekniikkaa.

Määritelmän mukaan filigraanilasi on ”väritöntä tai hennon sävyistä lasia, jonka massaan on sulatettu värikkäitä lasilankoja.” Tämä vanhalta ajalta tunnettu lasinvalmistusmenetelmä oli erityisesti suosiossa Muranon saarella Venetsiassa 1500-luvulla. Se on ollut myöhemminkin yksi venetsialaisen lasin tunnuspiirteistä. Filigraanilasin erityismuoto on verkkolasi, jossa langat menevät ristiin.

Helmi Remeksen teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä niin gallerioissa kuin museoissa Suomessa ja Euroopassa. Yksi niistä oli Fresh-yhteisnäyttely Venetsian lasiviikolla vuonna 2021. Hänen teoksiaan on hankittu Muranon lasimuseon, Suomen lasimuseon, Kiirunan modernin taiteen museon sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiön ja Suomen valtion taidekokoelmiin.

Näyttely avoinna 21.8.2022 saakka

Näyttely on avoinna 21.8.2022 saakka Auran Galleriassa, jonka osoite on  Yliopistonkatu 7, Turku. Galleria on avoinna 14.8. saakka kesäajoin eli tiistaista perjantaihin klo 11–17, lauantaina klo 11–14 ja sen jälkeen se on avoinna myös sunnuntaisin klo 13–16.

Vaalean lohenväristä maljaa elävoittävät pohjan herkät valkoiset lasilangat.
Normaali
Juomakulttuuri, Matkakertomus, Matkakohde, Ravintola

Viiniä maistelemassa Rondassa

Joaquín Fernandezin viinitila on muutaman kilometrin päässä Rondasta. Kävimme siellä tutustumaan luomutilan toimintaan ja maistelimme viinejä lounaalla.

Joaquín Fernandezin tilalla pääsee myös tutustumaan viinien tekemiseen, maistelemaan niitä, lounaalle ennakkotilauksella, järjestämään juhlia häistä yritysten tilaisuuksiin sekä myös majoittumaan. Paikka on auki vuoden jokaisena päivänä.

Tila sijaitsee mäen päällä ja sieltä aukeaa kauniit näkymät viiniviljelyksille. Kauempana siintää vuoria.

Silmä lepää tässä kauniissa maisemassa.

Teinipojan toteutunut haave

Kuusitoista vuotta sitten nykyisen viinitilan paikalla oli pelkkää peltoa. Nyt siellä on Finca Los Frutales -tila, joka on sekä Joaquin Fernandezin perheen koti että viinialan yritys.

Joaquin Fernandez kasvoi Córdobassa. Hänen isänsä oli rakennustyöläinen ja poika seurasi hänen jäljissään. Joaquín Fernandez oli 14-vuotiaana isänsä apuna tekemässä korjauksia eräällä viinitilalla. Tislaamossa leijunut tuoksu oli hänestä maaginen ja se otti hänet valtoihinsa. Hän tiesi, mitä polkua hänen pitäisi kulkea. Se tosin oli aika pitkä.

Hän teki töitä kivenhakkaajana ja säästi kolmisenkymmentä vuotta perustaakseen oman viinitilan. Samalla hän myös opiskeli viinin- ja maanviljelyä. Monikymmenvuotinen unelma alkoi toteutua vuonna 2000 säästöjen ja pankkilainan turvin. Sopiva paikka löytyi Serranía de Rondan alueelta.

Joaquín Fernandezin mukaan ihmiset hiukan kummastelevat hänen siirtymistään kivistä, erityisesti marmorista, viiniin. Hänen mukaansa kyse on samasta asiasta: jonkin arvokkaan ja kauniin aikaansaamista luonnon antimista, oli se sitten marmoria, puuta, kiviä tai rypäleitä. Tämä tarina löytyi Rondan viinitiloja esittelevältä sivustolta.

Viinejä ja paellaa

Maistelimme neljää viiniä, jotka olivat Los Frutales Rosado, Hacienda Vizcondesa (Roble), Merlot-Syrah ja Finca los Frutales Igualado. Rosado ja Roble on valmistettu Merlot-rypäleistä, Merlot-Syrah nimensä mukaisista rypäleistä ja Iguanon valmistamiseen on käytetty Cabernet-Sauvignon-, Garnacha- ja Merlot– ja Syrah-rypäleitä. Ne kypsytetään ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viinejä maisteltiin ruoan kanssa. Alkuruokana oli juusto- ja salamisiivuja sekä salaattia, pääruokana paellaa, lisänä oli myös vaaleaa leipää. Viinit olivat maukkaita ja pidin myös punaviineistä, joiden ystävä en erityisesti ole; liharuoan kyytipoikana menee lasillinen, mutta muutoin valitsen valkoviinin tai oluen. Jätän kuitenkin juomien tarkemman arvioinnin.

Viininmaistelun voi tilata verkosta etukäteen täyttämällä lomakkeen. Tilaisuuden kesto on noin tunti ja vartti. Viinitilan verkkosivuilta en löytänyt maistelun hintaa, mutta Tripadvisorissa joku kävijä kertoi neljän viinin maistelun pienten napostelujen kanssa maksaneen 18 euroa per henkilö. Kyseiseltä sivulta löytyy lisää kuvauksia paikasta; suurin osa arvostelun kirjoittajista on antanut viinitilalle erinomaisen arvion.

Joaquin Fernandezin tilan tuotantoa, kaikki luomua.
Ravintolasta on avoimet näkymät viiniviljelmille.

Pellolta pulloihin

Kävimme katsomassa myös viininvalmistusta, jota meille esitteli Moisés Fernandez, tilan perustajan poika. Hän kertoi viininvalmistuksen monista vaiheista.

Tilalla on 9,2 hehtaaria maata luomuviinirypäleiden kasvattamiseen. Satoa saadaan noin 60 000 kiloa vuodessa. Tästä määrästä valmistetaan noin 36 000 litraa viiniä noin 50 000 pulloon. Viinirypäleiden poiminta alkaa elokuussa ja se tehdään käsin aikaisin aamulla.

Valmistushuoneissa oli isoja terässammioita, tynnyreitä ja lopulta isoja metallihäkkejä täynnä pullotettua viiniä. Seinällä on mittari, joka kertoo ilmeisesti sammioiden lämpötiloista.

Viinitynnyrit olivat muuttuneet hauskoiksi pihakoristeiksi. Taustalla rakennus, jossa viini valmistuu ja etenee terässammioista tynnyreihin ja pulloihin.
Moisés Fernandez kertoi rypäleiden monivaiheisesta matkasta pellolta pulloihin ja pöytiin.
Viininvalmistuksen lämpötilat ovat seurannassa.
Viini kypsyy ranskalaisissa tammitynnyreissä noin vuodesta puoleentoista vuoteen. Puinen tynnyri tuo viinin aromeihin tammisuutta ja vaniljaisuutta.
Pullo poikieen valmiina maailmalle.

Tilan viineillä on Andalusian ja Euroopan luomumerkki yhtenä kolmesta rondalaisesta viinitilasta. Puna- valko- ja roséviinejä viedään muun muassa Kanadaan, Belgiaan ja Tanskaan, mutta Suomen Alkon valikoimista niitä ei löydy.

Lue lisää Rondasta: Paluu Rondaan.

Normaali
H niin kuin hotelli, Kaupunki, Kulttuuri, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Puisto

Paluu Rondaan

Ronda on erikoinen kaupunki andalusialaisessa vuoristossa. Se on historian saatossa kokenut valloittajan toisensa perään. Erilaiset kulttuurivaikutteet ovat osa Rondan viehätystä. Sijainti syvän El Tajo -rotkon kahta puolta tekee siitä uniikin käyntikohteen.

Rondan vaakuna.

Ennen TBEX Europe 2022 -konferenssia saimme valita kaksi kokopäiväretkeä muutamasta Andalusian kohteesta. Valitsin Mijaksen ja Rondan, vaikka olen jälkimmäisessä käynyt aikaisemminkin. Ehkä sen valinnassa painoi tutustuminen paikalliselle viinitilalle maistelutilaisuuksineen? Mijaksesta olen kirjoittanut aikaisemmin postauksessa Valkoisten talojen Mijas.

Kaupunki vuoristossa

Espanjan vanhimpiin kaupunkeihin kuuluvaan Rondaan meidät kuljetti tilausbussi, joka suoriutui hyvin vuoristoisesta ja mutkaisesta tiestä. Kaupunki sijaitsee Málagan maakunnan luoteisnurkassa noin 54 kilometriä Marbellasta ja noin 110 kilometriä Málagan lentokentältä.

Rondassa voi puhua huoleti tyyliin ”jo roomalaisten aikana”, sillä kaupunki oli heidän kauppapaikkansa, tosin tuolloin nimellä Arunda. Sittemmin sen valloittivat ainakin muslimit, maurit ja katoliset. Historian kerroksellisuus on läsnä kaupungissa.

Ronda on Serranía de Rondan vuorien ympäröimässä syvänteessä, ja kaupungin halkaisee 120 metriä syvä El Tajo -rotko. Sen pohjalla virtaa Guadalevinjoki.

Ronda on kuuluisa rotkon yli 1700-luvulla rakennetusta Puente Nuevo -sillastaan, joka onkin vaikuttava näky. Se on korkeudeltaan 98 metriä. On vaikea kuvitella, miten se on saatu rakennettu silloisilla menetelmillä.

Puento Nuevo -silta yhdistää Rondan eri puolet. Sillan vasemmalla puolella oleva rakennus on Rondan kongressipalatsi.

Olimme Rondassa vain lyhyen aikaa ja teimme siellä kävelykierroksen oppaan kanssa. Ohitimme yhden Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista, joka on vuonna 1785 valmistunut Plaza de Toros de Ronda. Nykyaikainen härkätaisteluperinne on saanut alkunsa juuri Rondassa ja paljon aikaisemmin, vuonna 1572 perustetussa kuninkaallisessa ratsastusakatemiassa Real Maestranza de Caballería de Rondassa.

Plaza de Toros de Ronda -härkätaisteluareenan etuosasta löytyy teemaan sopiva patsas.

Katselimme 1800-luvulla rakennetusta Alameda del Tajo -puistosta vaikuttavia näkymiä laaksoon.

Alameda del Tajo -puisto oli rehevä ja viihtyisä kukkineen, puineen ja patsaineen.
Näkymiä Alameda del Tajo -puistosta.
Puisto on reunustettu koristeellisella aidalla.
Kesäkuun alussa kukkivat puut – lajia en tiedä.
Alameda del Tajo -puistoa leveine käytävineen.

Parador-hotelleista yksi on Rondassa

Ohitimme myös maineikkaan espanjalaisen Parador-ketjun hotellin. Parador de Ronda sijaitsee entisessä kaupungintalossa. Olin kuullut näistä hotelleista espanjan kieltä ja kulttuuria harrastavalta ystävältäni Tuijalta. Parador-hotellien ketjuun kuuluu lähes sata hotellia manner-Espanjassa ja Kanarian saarilla sekä Pohjois-Afrikassa.

Parador-hotellit sijaitsevat linnoissa, luostareissa, palatseissa ja muissa historiallisissa rakennuksissa usein hyvillä paikoilla. Jos sattuu kohdalle, niin niissä voi poiketa vaikka kahvilla tai ravintolassa, ellei halua sijoittaa melko hintavaan majoitukseen.

Hauska sattuma osui kohdalle, kun olin pääsiäisenä käymässä Maarianhaminassa ja poikkesin paikallisella Emmaus-kirpputorilla. Sen hyllyiltä löysin kauniisti kuvitetun kirjan Parador-hotelleista. Ostin sen ja lahjoitin Tuijalle.

Puente Nuevo -sillalta La Ciudadiin

Puente Nuevo -sillalta on mahtavat näkymät alas rotkoon.
Näkymä Puente Nuevo -sillalta.

Kuljimme myös leveän Puente Nuevo -sillan yli. Saimme nauttia katutaitelijan kitaransoitosta ihaillessamme rotkon maisemia entisen luostarirakennuksen (Convento de Santo Domingo) luona; se toimii nykyisin kongressipalatsina (Palacio de Congresos de Ronda).

Rakennukseen kiinnitetystä mainoksesta sain tietää, että Rondassa järjestetään kesäkuun alussa vuosittain kansainvälinen kitarafestivaali Ronda International Guitar Festival (El Festival Internacional de Guitarra de Ronda), joka kestää viikon verran. Se voisi olla elämys musiikin ja erityisesti espanjalaisen kitaramusiikin ystävälle.

La Ciudad -kaupunginosa sijaitsee Rondan vanhalla puolella. Siellä on suurin osa monumenteista, museoista ja kaupungin kiinnostavista rakennuksista. Yksi Rondan tärkeimmistä uskonnollista monumenteista on Iglesia de Santa María la Mayor -kirkko. Se oli alkuaan moskeija 1300-luvulla ja sitä ennen paikalla oli roomalaisten temppeli.

Iglesia de Santa María la Mayor -kirkko.
Ikkunoiden ja pervekkeiden somisteena on usein kiemuraista takorauta-aitaa.
Punaiset pelargoniat värittävät valkoista taloa puisine ovineen.
Rondassakin pääsee ajelemaan hevoskärryillä. Rakennus on Palacio de Mondragón, jossa toimii kaupungin museo.
Rondasta löytyy hiukan rapistuneessakin kunnossa olevia taloja. Katua somistavat valkoisin liinoin koristellut narut.
Puutarhaa erään vanhassa kaupungissa sijaitsevan talon edustalla.
Talon seinää oli somistettu värikkäin keramiikkalaatoin.

Ronda innoitti Rilkeä ja Hemingwayta

Ronda on innoittanut muutamia taiteilijoita. Itävaltalainen runoilija Rainer Maria Rilke (1875–1926) sai takaisin luomisvoimansa Rondassa. Hän on sanonut: ”Olen etsinyt kaikkialta unelmieni kaupunkia ja olen lopulta löytänyt sen Rondasta.”

Yhdysvaltalainen kirjailija Ernest Hemingway (1899–1961) oli perehtynyt espanjalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan härkätaisteluita myöten. Hän on kirjoittanut kirjaansa Kenelle kellot soivat (For Whom The Bell Tolls) kohtauksia, jossa kaupungin keskusaukiolta heitettiin vääräuskoisia alas jyrkänteeltä varmaan kuolemaan.

Kierroksemme Rondassa päättyi ja palasimme bussiin, joka kuljetti meidät tutustumaan Joaquín Fernandezin viinitilaan muutaman kilometrin päässä kaupungista. Se onkin sitten seuraavan postauksen aihe.

Bodega Joaquín Fernandez valmistaa luomuviinejä.

Ronda on kaupunki, jossa voisin käydä kolmannenkin kerran, sillä olen nähnyt ja kokenut vain pieniä hetkiä kaupungissa, jossa riittäisi tutkittavaa viikoksi tai kahdeksikin.

Jos Ronda kiinnostaa vielä, niin voit lukea postauksen aikaisemmasta vierailustani kaupungissa vuonna 2008 otsikolla Ronda rotkon reunalla. Tuolloin otettuja kuvia löytyy lisää erillisestä Ronda-kuvagalleriasta.

Normaali
Kaupunki, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys

Valkoisten talojen Mijas

Mijas ja sen historillinen keskus Mijas Pueblo on viehättävä, joskin kovin suosittu retkikohde lähellä Marbellaa ja Fuengirolaa valkoisine taloineen, kukkineen ja kapeine kujineen.

”Hengitä tätä kristallin kaltaista hiljaisuutta rikkomatta sitä.” (Vapaasti suomentanut Tuija, kiitokset.)

Ennen TBEX-konferenssia osallistujat saivat valita kaksi kokopäivän retkikohdetta. Valitsin Mijaksen ja Rondan.

Mijas sijaitsee Aurinkorannikolla noin 30 kilometriä Málagasta lounaaseen. Sen naapurikaupunkeja ovat Marbella ja Fuengirola. Matkasimme Mijakseen bussilla oppaan johdolla. Historiallinen keskus Mijas Pueblo sijaitsee vuorenrinteessä yli 400 metriä merenpinnan yläpuolella. Muutamia neulansilmäkäännöksiä olikin matkallamme.

Aasilla vai apostolinkyydillä?

Mijaksen keskusta on suljettu autoilta. Jos paikkaan tutustuminen jalkaisin ei kiinnosta, voi vuokrata itselleen aasin tai hevosen rattaineen. Aasien ”taksiasema” löytyy läheltä matkailuinfoa. Aasitaksi kiertelee ympäri Mijasta ja kyyti maksaa yhdeltä henkilöltä 15 euroa ja kahdelta 20 euroa. Kierros kestää noin 15–20 minuuttia.

Kyytiläisiä odotellessa.

Jos suosit mieluummin paikallaan pysyvää aasia, niin voit kiivetä matkailuneuvonnan vieressä olevan pronssisen aasipatsaan selkään. Se on suosittu valokuvauspaikka, joka saa hieman varttuneemmankin matkailijan hulluttelemaan.

Aasipatsaan portailla varoitetaan pronssin kuumuudesta.

Kuvauksellinen kohde

Mijas on muutoinkin kuvauksellinen: maisemaa vuoristoon ja merelle, valkoisia taloja, seiniin kiinnitettyjä pelargoniaruukkuja, kauniita puistoja kukkineen. Opas kertoi Mijaksen valkoisten talojen salaisuuden: ne maalataan kaksi kertaa vuodessa.

Matkailutoimistosta käteeni osui esite, joka on tehty varta vasten selfieiden ottajille; siihen on piirretty kartta ja listattu kuvauksellisimmat paikat. Luotin kyllä omiin silmiini ja kuvasin mieluisia kohteita.

Näköalaa matkailuneuvonnan vieressä olevalta tasanteelta.
Maisemaa El Compas -näköalapaikalta.

Vuoren neitsyen kappeli

Yksi Mijaksen nähtävyyksistä on vuoreen 1600-luvulla kaivettu kappeli. Kappeli sijaitsee puistossa, jonka toiselta laidalta aukeaa näköalapaikka laajoihin rannikkomaisemiin. Se on omistettu Vuoren neitsyelle (Ermita de la Virgen de la Peña), joka on myös mijasilaisten suojeluspyhimys.

Vuoren neitsyelle omistettu kappeli El Compas -näköalatasanteella.
Kappelin vieresä oleva matkamuistomyymälä.

Syyskuussa järjestetään nimikkopyhimykselle omistettu juhla Mijas Feria. Se alkaa yleensä toisena syyskuun lauantaina ja se kestää seuraavaan keskiviikkoon asti. Juhlassa Mijaksen keskusaukiolle tulee pop up -baareja ja -ravintoloita, jotka tarjoavat ruokaa ja juomaa, erityisesti paikallista sherryä, lisäksi nähtävillä on espanjalaisia hevosia ja flamencotanssia.

Mijasista löytyy myös Espanjan ainut ovaalinmuotoinen härkätaisteluareena Plaza de Toros. Se on rakennettu vuonna 1900. Areenan yhteydessä on museo, jossa on nähtävillä muun muassa härkätaistelijoiden pukuja.

Mijasissa on myös muita kappeleita ja kirkkoja sekä modernin taiteen museo, etnografinen museo sekä miniatyyrimuseo.

Matkailijoita riittää

Mijas saa elantonsa nykyisin matkailusta. Onpa se omistanut yhden syksyisen päivän Turistin päiväksi, jolloin kaupungintalolla juhlitaan viinin ja tanssin merkeissä. Mijas tunnetaan myös golfista: kaupungissa on yksitoista golfkenttää.

Kesäkuun alussa Mijaksessa oli matkailijoita, mutta ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Tuli siellä mieleeni, että enpä välittäisi olla paikalla heinä-elokuussa, jolloin paikka lienee kansoitettu. Kuumuuskin olisi riesana.

Koronasta varoitetaan kauppahallin seinustalla. Kesäkuun alussa julkisissa liikennevälineissä oli maskipakko, myös lentokoneessa Málagaan mennessä.
Matkamuistoiksi on tarjolla värikästä keramiikkaa.
Aurinkohatuissa on valinnanvaraa.

Älä eksy ryhmästä

Vierailimme Mijaksessa vain muutaman tunnin ajan. Osa tuosta ajasta meni minulta hukkaan, sillä jouduin selvittämään sijaintini omatoimisesti. Eksyin oppaan johdattamasta ryhmästä. Jossain vaiheessa huomasin, että seuraan aivan väärää porukkaa.

Ei muuta kuin kohti matkailuinfoa. Sain neuvojien avullaan selvitettyä, mihin aikaan pitäisi olla bussilla, joka jatkaisi matkaa kohti kauempana olevaa lounaspaikkaa – iltapäivän ohjelma ei ollut tarkasti tiedossani. Onneksi oli yhteys myös yhteen konferenssiosallistujaan WhatsAppin kautta.

Sain tästä yhden kohdan suunnittelemaani postauksen, johon kerään Älä tee -vinkkejä omien kokemusteni perusteella: Älä eksy ryhmästä.

Selvitettyäni bussin lähtöajan ja -paikan istahdin terassille ja nautin paikallista olutta.
Oluen kanssa tarjottiin sipsejä.
Elä, tunne ja rakasta vapaasti. (Vapaasti suomentanut Tuija, kiitokset.)
Normaali
Bloggaus, Kaupunki, Matkakertomus, Tapahtuma

Matkabloggaajat Marbellassa

Osallistuin TBEX-organisaation Europe 2022 -konferenssiin, joka järjestettiin 6.–9.6.2022 Marbellassa, Espanjassa. Vihdoinkin neljän vuoden odottamisen jälkeen oli aika tavata entisiä tuttuja ja uusia, matkailusta kiinnostuneita ihmisiä.

Kolme konferenssia, kolme tähteä.

Olen osallistunut TBEX-konferenssiin aikaisemmin Killarneyssä, Irlannissa vuonna 2017 ja Ostravassa, Tšekissä vuonna 2018. Tiedän näistä aikaisemmista kokemuksista, että tapahtumassa voi oppia paljon uutta alasta, tavata aikaisemmista konferensseista tuttuja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja tutustua uusiin.

Korona peruutti konferenssin

Monet TBEX-yhteisön jäsenet kokivat maaliskuussa 2020 suunnitelmien kariutumisen. Tuon vuoden Euroopan konferenssin oli määrä olla maaliskuussa Cataniassa, Sisiliassa. Sinne minäkin olin menossa. Outo kiinalainen virus oli levinnyt Euroopassa, muun muassa Milanossa.

Vähän ajan päästä tulikin tieto, että konferenssi on peruttu. Sen jälkeen ei tapahtumaa yritettykään järjestää ennen kuin tämän vuoden maaliskuussa, josta se vielä siirrettiin kesäkuuhun.

Marbella kutsui matkabloggaajia

Tämän vuoden tapahtumaan Marbellassa osallistui noin 300 matkabloggaajaa tai muuta sisällöntuottajaa sekä matkakohteiden ja markkinointiorganisaatioiden edustajia. Paikkana oli El Palacio de Congresos, Ferias y Exposiciones de Marbella eli Marbellan messu- ja konferenssikeskus.

Meitä suomalaisia oli paikalla tietääkseni vain kaksi: Roomassa asuva Heli Pekkarinen (Näkymiä vihreältä kukkulalta) ja minä. Myös muista Pohjoismaista oli vähän osallisttujia. Yhdysvaltalaisia oli mukana runsaasti.

Marbellan messu- ja konferenssikeskus kuvattuna hotellihuoneeni parvekkeelta. Ostravan konferenssikokemuksesta viisastuneena varasin majoituksen läheltä tapahtumapaikkaa.
Tervetuloa TBEX-konferenssiin.

Perinteiseen tapaan ohjelmaan kuuluvat retket ennen konferenssia; tarjolla oli tutustumista muun muassa Mijakseen, Rondaan, Granadaan ja Málagaan.

Konferenssin jälkeen järjestettäviin tutustumisretkiin pitää hakea ja kertoa bloginsa tunnuslukuja, ja organisaattorit valitsevat osallistujat hakijoiden joukosta. Nämä kahden päivän matkat ovat osallistujille maksuttomia kuten myös ennen konferenssia järjestettävätkin retket.

Matkabloggaaja maksaa itse osallistumiseen, matkoihin ja majoitukseen liittyvät kustannukset. Alle 200 euron osallistumatka kattaa ohjelman aterioineen, iltatilaisuuksineen ja retkineen.

Päivät täynnä ohjelmaa

Konferenssin sponsoreina olivat Marbellan, Costa Del Solin ja Andalucian matkailuorganisaatiot.
Avauspuheenvuorossa Alistair McKenzie haastatteli Mansoureh Farahania ja Mark Bakeria.

Konferenssin alustuksissa keskityttiin esityksiin, jotka oli kerätty kahdeksan teeman alle, neljä kullekin päivälle: sosiaalinen media, brändit ja brändäys, markkinointi verkossa ja matkailun tulevaisuus, sisällöntuotannolla ansaitseminen, kirjoittaminen, liiketoimintastrategia sekä verkkosisällöt. Minua kiinnostivat eniten matkailun tulevaisuuteen ja kirjoittamiseen liittyvät esitykset.

Silvia Romao, Mark Baker ja Max Hartshorne kertoivat kirjoittamisesta.
Konferenssin lounastarjoilu sujui hyvin ja pöydässä oli paljon valinnanvaraa.

Iltaisin juhlintaa

Konferenssin virallisen ohjelman lisäksi järjestetään iltajuhlia. Tänä vuonna aloitusjuhla järjestettiin Marbellan vanhassa kaupungissa eräällä aukiolla. Sinne oli järjestetty baari ja osallistujat tulivat tapaamaan toisiaan ja nauttimaan tervetulodrinkeistä.

Vanhaan kaupungin aukiolle oli tehty tilapäinen baari konferenssin avajaisillaksi.

Päätösjuhlan pitopaikkana oli Cortijo de Cortes -ravintola, joka oli kuin maatalon pihapiiri. Se oli huikea kokemus vieraanvaraisuudesta. Heti sisäänkäynnin luona oli mustapukuisia tarjoilijoita juomatarjottimineen ja pari flamencoasuista naista ojentamassa tulijoille punaisia neilikoita. Orkesteri loihti tunnelmaa sävelin, kinkunleikkaaja teki Jamon-kinkusta lautasille ohuita siivuja ja juomanlaskija otti viinitynnyristä tarkoitukseen kehitetyn ottimen avulla näytösluontoisesti sherryä. Baari oli auki ja tarjolla oli sangriaa, viiniä, olutta ja virvoitusjuomia. Vatsantäytteeksi saimme pieniä tapaksia ja myöhemmin paellaa.

Illemmalla juhlaväki kutsuttiin läheiselle areenalle, jossa saimme nauttia hevos- ja flamencotanssinäytöksestä. Myöhemmin kokoonnuimme vielä ravintolan sisätiloihin näyttämön eteen. Esiintyjinä oli kitaristi, laulaja ja neljä flamencotanssijaa.

Vieraat kukitettiin neilikoilla.
Pöytä on katettu laseilla ja juomilla.
Saisiko olla sangriaa?
Juomanlaskijalta sai sherryä. Oppaalta kuulemani tiedon mukaan tuon ottimen varsi on tehty valaan viiksestä.
Jamonista, ilmakuivatusta kinkusta, leikattiin ohuita siivuja.
Orkesteri siivitti juhlatunnelmaan.
Cortijo de Cortes -ravintolan sisäpiha toimi alkuillasta juhlatilana, myöhemmin siirryimme sisälle.
Hevoset esiintyivät musiikin tahdissa. Hieno show. Retkillämme pääsimme näkemään muitakin esityksiä ja tutustumaan hevosten kasvatus- ja koulutuspaikkoihin.
Estradilla oli myös flamencotanssija.
Illan päätteeksi menimme ravintolan sisätiloihin katsomaan flamencoesitystä.

Seuraavat Lafayettessa ja Phuketissa

TBEX järjestää vuosittain kolme konferenssia, joista yksi on Pohjois-Amerikassa, yksi Aasiassa tai Afrikassa ja yksi Euroopassa. Lokakuussa on vuorossa TBEX North America -konferenssi Lafayettessa, Louisianassa ja marraskuussa TBEX Asia 2022 Phuketissa, Thaimaassa.

Jännityksellä odotan, missä paikassa järjestetään ensi vuoden Euroopan konferenssi. Sinne aion mennä.

Lue myös: Sitku Sisiliaan.

Seuraavissa postauksissa tunnelmia ja kuvia Marbellasta, Mijaksesta, Rondasta ja Jerezistä.

Normaali
Matkavalmistelut, Matkustaminen

Pakkaamisen viheliäisyys

Åsa Wrange: Nainen ja matkalaukku. Pronssi, 2009. Hanasaaren kulttuurikeskus.

Onko mitään viheliäisempää kuin pakkaaminen matkaa varten? Mukaan pitäisi ottaa kaikki tarvittava, mutta ei mitään ylimääräistä.

Muutaman vuoden tauon jälkeen pakkaamisen rutiini – jos sellaista nyt koskaan on kehittynytkään – oli kateissa. Kun lähtee viikon matkalle, jolla tarvitaan rennompia retkivaatteita, konferenssiin sopivia siistimpiä asuja sekä pari iltamenoihin soveltuvaa vaatetta, niin matkalaukun täyttäminen on vaikeaa.

0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa

Puvustoon sovellan Meriharakkablogin kirjoittaja Pirkko Schildtin luomaa kaavaa vaatteille: 0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa per matkapäivä. Luvussa mukana ovat matkustusvaatteet. Tämän kaavan Pirkko Schildt on insinöörinä kehittänyt alun perin jonkun muun pakkausta käsittelevästä jutusta; kertoimet ovat vähitellen muokkaantuneet hänelle sopiviksi. Sain siis määräksi neljä alaosaa ja 12 yläosaa. Mukaan taisi tulla myös kaksi mekkoa ja kaksi aluspaitaa. Lue Pirkon blogijuttu Näin pakkaan, kokemuksella 🙂 tästä.

Suurimman päänvaivan minulle aiheuttavat kaikenlaiset pienet, mutta mahdollisesti tarpeelliset välineet ja tarvikkeet, kuten aurinkolasit, kynsisakset, laastarit, tossut, opaskirja, eurooppalainen sairaanhoitokortti, käyntikortit ja monet muut tavarat, jotka helpottavat elämää matkalla ja joita olisi vaikea lähteä etsimään vieraassa kaupungissa ja tiukassa aikataulussa tai jopa mahdotonta hankkia.

Minulla on käytössä parikin matkatavaralistaa, mutta ne pitäisi päivittää omia tarpeita ja erilaisia matkoja varten. Olisi sitten helppo ruksia, kun tavara on mukana.

Finnairin ilmoittama sallittu kilomäärää ruumaan menevälle laukulle on 23 kiloa ja käsimatkatavaroita voi olla kahdeksan kiloa. Lisäksi voi olla jokin henkilökohtainen tavara, kuten käsilaukku tai tietokonelaukku. Nämä ovat lentokoneyhtiökohtaisia rajoituksia, kannattaa aina tarkistaa kilomäärät ja matkatavaroiden mitat. Matkalaukkuvaaka on hyvä väline niin kotona kuin matkalle mukaan otettuna, jotta painomäärissä ei tule yllätyksiä.

Pääsin mukavasti noiden rajojen alapuolelle: matkalaukku painoi 16,2 kiloa ja koneeseen sisälle tuleva reppu 6,3 kiloa; jälkimmäisessä oli mukana kannettava tietokone ja kamera. Matkalaukku tuli täyteen, joten siinä ei ollut juurikaan tilaa tuliaisille. Tämä osoittautui tietenkin virheeksi, sillä yleensähän matkalta jotain tulee hankittua.

Kohti kevyitä kantamuksia

Kevyesti matkustamisellekin lienee gurunsa. Täytyy vain löytää hänet ja opetella ohjeiden mukaan. Ehkä hiukan enemmän tarvitaan kuin passi ja hammasharja. Vaatteiden pitäisi sopia toisiinsa niin, että muutamasta vaatteesta saisi moneen muuntautuvan puvuston. Kosmetiikkatuotteet pitäisi kutistaa ihan minimiin ja suurin osa ”siltä varalta, että tarvitsen”-kama pitää osata jättää kotiin.

Kevyin matkatavaroin matkustaminen on minulle vaikeaa, mutta yritän kehittyä siten, että voisi matkustaa pitemmällekin matkalle vain käsimatkatavaroin. Se olisi niin paljon helpompaa.

Näitä mietiskelin, kun valmistauduin lähtemään lennolle Helsingistä Málagaan ja edelleen matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Marbellaan kesäkuun alussa.

Matkustan yleensa kolmen laukun taktiikalla. Ruumaan menee yleensä matkalaukku (tällä Lontoon reissulla poikkeuksellisesti rinkka, koska käytin polvileikkauksen jälkeen kyynärsauvaa), käsimatkatavaroissa reppu ja käsilaukku. Tässä mukana myös kameralaukku, jonka saan yleensä pakattua reppun.

Lue myös: Pakkaaminen on taitolaji Mitä opin matkoillani vuonna 2018

Normaali