K niin kuin kuva –helmikuun kuvahaaste III

Kristiina K. -blogia pitävän Kristiinan kuvahaaste jatkuu kolmannella osalla. Hän antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Aloitin tämän haasteen myöhässä, enkä ole vielä ottanut päiviä kiinni.

Kristiina K:n mukaan kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja. Yritän parhaani mukaan käyttää vain omia kuviani, mikä ei ole kaikkien aiheiden kohdalla yhtä helppoa. Toiseksi pyrin löytämään kuvia, jotka liittyvät matkoihini.

Aiheina ovat nyt:

13.2. Keramiikka
14.2. Kataja
15.2. Kannu
16.2. Köynnös
17.2. Karkki
18.2. Kivi
19.2. Kylmä

Keramiikka

Jerezin kellomuseossa oli suuri kokoelma erilaisia ajannäyttäjiä.

Keramiikka-aiheisia kuvia löytyy paljonkin astioista taide-esineisiin. Kuvan hurjannäköinen kello kuuluu kellomuseon kokoelmiin Jerezissä, Espanjassa. Paikan englanninkielinen nimi on The Palace of Time ja espanjaksi El Palacio del Tiempo.

Museon kerrotaan olevan ainoa laatuaan siinä suhteessa, että sen kellot toimivat ja käyvät siis ajassa. Kokoelma on Euroopan laajin ja esillä on lähes 300 kelloa seinä- ja pöytäkelloista rannekelloihin. Vanhimmat kellot ovat 1600-luvulta. Museo sijaitsee vuonna 1873 valmistuneessa palatsissa, jossa voidaan järjestää myös kokouksia ja tilaisuuksia.

Tutustuin kellomuseoon matkabloggaajien TBEX-konferenssin yhteydessä järjestetyllä kolmen päivän matkalla.

Kataja

Tervalepästä ja katajasta tehdyt lastat ovat osa EcoFurn®-yrityksen valikoimaa.

Kataja oli tämän kuvakokoelman vaikeimpiin kuuluva aihe. En ole ilmeisesti kuvannut kasvavia katajia, mutta melko tuoreessa muistissa olivat vielä joulukuussa 2022 Tampereen Kirjafestareista tutkimani EcoFurn®-yrityksen puiset tuotteet.

Kuvassa olevissa lastoissa materiaaleina ovat pellavaöljytty tervaleppä ja kataja. Etualalla olevat veitset ovat visakoivua. Muita yrityksen käyttämiä puulajeja ovat tammi ja saarni. Tuotevalikoima on laaja keittiövälineistä huonekaluihin ja linnunpöntöistä hyönteishotelleihin.

Kannu

Kaunis lasikannu ja muita ateriointiin tarvittavia esineitä Kastelholman linnassa Ahvenenmaalla.

Kannu oli myös vaikeasti löydettävä kohde. Kuvan kaunis sini-vihreä kannu koristaa kattausta Kastelholman linnassa. Kiinnostaisi tietää, onko se jonkun vanhan lasikannun mukaan tehty? Kala, kinkku ja muut ruoat ovat keinotekoisia ja kuvaavat menneen ajan aterioita ja ruokakulttuuria.

Kastelholman linna on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna. Sen rakentaminen alkoi 1300-luvun lopulla, ja ensimmäinen maininta siitä löytyy vuodelta 1388. Se toimi puolustuslinnakkeena. Ahvenanmaa oli tuolloin itsenäinen hallintoalue ja Kastelholma oli sen keskus.

Kastelholman linnan olen tainnut nähdä ensimmäistä kertaa luokkaretkellä 1970-luvun alussa. Yllä olevan kuva on viimekeväiseltä Ahvenanmaan matkaltani. Tuolloin, toukokuun lopussa koko alue oli kukassa.

Köynnös

Muratti on yleinen kasvi vanhoilla brittiläisillä hautausmailla ja puistoissa.

Köynnöskuvia oli helppo löytää. Valitsin tämän minua puhuttelevan hautakiven kuvan, jonka mietelause ”No not grieve. We are all pilgrims on a journey towards the same destination.” laittaa ajattelemaan. Ilmaisu saattaa olla peräisin jostain tunnetusta tekstistä, mutta nyt en saanut jäljitettyä alkuperää.

Hautakivessä ei muistaakseni ollut henkilön nimeä. Tämä hauta löytyy Highgaten hautausmaalta (Highgate Cemetery) Lontoosta. Kävin siellä ystäväni Suen kanssa.

Hautausmaalta ovat viimeisen leposijansa saaneet monet tunnetut henkilöitä. Heistä kuuluisin heistä lienee Karl Marx. Myös brittiläisen punkbändi Sex Pistolsin ja New York Dollsin manageri Malcolm McLaren sekä kirjailija Douglas Adams on haudattu Highgaten hautausmaalle.

Köynnös on muratti. Niitä on useita lajeja, ja ne ainavihantia, ilmajuuriensa avulla tukea pitkin kiipeileviä ja suikertelevia köynnöskasveja. Englantilaisissa puistoissa sitä näkee paljon.

Karkki

Herkkutarjotin odotti bloggaajia Muotiputiikki Helmessä Somerolla.

Vaaleanpunainen kuohuviini ja vaahtokarkit odottivat meitä bloggaajia, kun menimme tutustumaan somerolaiseen Muotiputiikki Helmeen, joka kertoo olevansa 1950-luvun tyylinen elämyskohde. Vaaleanpunainen taitaa olla liikkeen omistajan Anita Hallapellon lempiväri, sillä hänen autonsakin on sen värinen ‒ Cadillac.

Kivi

Kiveä monessa muodossa Katariinan Meripuistossa.

Katariinan Meripuisto on yksi monista Kotkan hienoista viheralueista. Sieltä löytyy kiviä niin luonnonmukaisessa kuin jalostetussakin muodossa. Tämän seitsemästä erilaisesta graniittilaadusta koostuvan pöydän ääreen mahtuu jopa 50 henkilöä.

Kylmä

Banana Split jerseyläiseen tapaan. Alkuperäisen yhdysvaltalaisen ohjeen mukaan jälkiruokaan
kuuluu vanilja-, suklaa- ja mansikkajäätelöä.

Kylmää ei voi vangita kuvaan, mutta voi valita kuvattavaksi kylmiä asioita. Olisin voinut etsiä talvi- jää- tai lumikuvia, mutta lähdin hakemaan jäätelökuvia. Niitä olisi ollut muitakin kuin tämä Banana Split -annos, joka on kuvattu Les Jardins de la Mer
-puistossa Jerseyssä. Vietin saarella hienoja syys- ja lokakuisia viikkoja vuonna 2018.

Wikipedia kuvailee tätä jäätelöannosta näin: ”Banana Split on jäätelöstä valmistettava jälkiruoka, joka nimensä mukaisesti sisältää banaania. Jäätelön ja banaanin lisäksi se sisältää usein kermavaahtoa, ananasta, vohvelia, mansikoita, pähkinöitä, suklaakastiketta ja kirsikoita.”

Lue myös:

Ajelulla Ahvenanmaalla

Hurmaava Helmi – muotiputiikki meijerissä

Puistot Kotkan nähtävyyksinä

Matkalla Jerseyn saarelle

Gerald Durrellin eläintarha Jerseyssä

Villiinny eläintarhassa!

Jerseyn saarelta löytyy maailmankuulun luonnonystävän ja -tutkijan Gerald Durrellin perustama eläintarha Jersey Zoo. Durrellin perimmäisenä ajatuksena oli pelastaa maapallon eläinlajeja kuolemasta sukupuuttoon.

Onko Gerald Durrellin nimi sinulle tuttu? Olet ehkä nähnyt televisiossa Korfulle sijoittuvan televisiosarjan Durrellin perheestä?

Kyseessä on Gerald Durrellin kirjoihin perustuva sarja, jossa kuvataan hänen perheensä, äidin ja kolmen sisaruksen, asumista Korfulla Kreikassa, jossa tuolloin 10-vuotiaan Geraldin eläinharrastus alkoi – ja joka jatkui hänen loppuelämänsä ajan varsin huomattavin tuloksin. Perhe vietti Korfulla muutaman vuoden ennen palaamistaan Isoon-Britanniaan toisen maailmasodan aikoihin.

Eläimet ja muu kotiväkeni

Gerald Durrell eläinystävineen on patsaana läsnä perustamassaan Jersey Zoossa.

Gerald (Gerry) Durrell (7.1.1925–30.1.1995) oli brittiläinen luonnontutkija ja -suojelija sekä kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten lukuisista eläinaiheisista kirjoistaan, kuten Eläimet ja muu kotiväkeni, Arkillinen eläimiä ja Vyötiäisten maassa. Suomennettuja kirjoja on paljon muitakin ja lisäksi paljon suomentamattomia. Eläimet ja muu kotiväkeni -kirja julkaistiin jo vuonna 1956, mutta suomeksi se ilmestyi vuonna 1972.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan värikkäästä elämästä Korfulla: ”Muun vilinän keskellä Gerry ja Roger-koira kulkevat omia teitään, joka aina vie eläinten luo. Myös Gerryn eläinystävät ovat persoonallisuuksia: kilpikonna Akilles rakastaa mansikoita, Quasimodo ei tiedä olevansa kyyhkynen, kääpiösarvipöllö Odysseus ei pelkää mitään ja Hararakat kunnostautuvat rikollisina. Yhtä läheisiä Gerrylle ovat pihtihännät ja rantakäärmeet, rupikonnat ja merivuokot – kaikki ryömivät, juoksevat, lentävät ja uivat luontokappaleet, joiden lähelle tämä innokas pieni poika pääsee.”

Olen joskus nuoruudessani epäilemättä lukenut varmaan juuri tuon suurimman suosion saaneen Durrellin kirjan. Kun päädyin Jerseyn saarelle opiskelemaan englantia vuoden 2018 syksyllä, en tiennyt, että juuri sieltä löytyy maineikkaan Gerald Durrellin eläintarha.

Jersey Zoo

Eläintarhan sisäänkäynti on tämän simpanssipatsaan takana. Rakennuksessa on myös Cafe Firefly sekä myymälä.

Jersey Zoo on perustettu vuonna 1959 ja nykyisin siellä on yli 1 000 eläintä noin 13 hehtaarin alueella. Durrellin perimmäisenä ajatuksena on pelastaa maapallon eläinlajeja kuolemasta sukupuuttoon. Hän perusti sitä varten hyväntekeväisyysjärjestön, joka on nykyisin nimeltään Durrell Wildlife Conservation Trust.

Villieläinten suojelusäätiöllä on monenlaisia uhanalaisten eläinlajien suojeluun keskittyviä projekteja eri puolilla maailmaa, kaikkiaan 50 hanketta 18 maassa. Kohteissa on monia saaria uhanalaisine eläimineen muun muassa Mauritiuksella, Madagaskarissa, Tyynenmeren ja Karibian saarilla. Yhteistyökumppaneina ovat alueen viranomaiset ja järjestöt.

Gerald Durrellilla olikin jo varhain näkemys siitä, että ihmislajin säilyminen on riippuvainen luonnon hyvinvoinnista – hyvin ajankohtaista juuri tämän kevään pandemia-aikana.

Suojelusäätiöllä on uusi strategia, joka on nimeltään Rewild Our World. Sen tavoitteet ovat rohkeita ja kunnianhimoisia, jotka pyritään toteuttamaan vuoteen 2025 mennessä, jolloin Gerald Durrellin syntymästä tulee sata vuotta. Rewild Our World -video maailman lasten ja nuorten kertomana löytyy täältä.

Monipuolinen käyntikohde koko perheelle

Jersey Zoo on mainio päiväretken kohde ja siellä kuluu muutama tunti tai vaikka koko päiväkin aluetta kierrellen ja eläimiä seuraten. Paikka on hyvin puistomainen ja viihtyisä.

Eläintarhasta löytyy muun muassa lukemattomia eläinten asuinalueita sekä lasten leikkipaikka, kaksi kahvila-ravintolaa, Cafė Dodo ja Cafe Firefly, jonka yhteydessä on myös myymälä.

Gerald Durrell Story -museossa esitellään Durrellin elämänvaiheita alkaen lapsuudesta Korfulla ja päätyen viimeiseen vuosikymmeneen, jolloin hän teki luontovideoita eri puolilla maailmaa. Tarinaa kerrotaan valokuvin, lehtileikkein ja esinein. Joukossa on muun muassa Eläimet ja muu kotiväkeni -kirjan käsikirjoitus. Museo on avoinna päivittäin klo 11.30–16.30.

Prinsessa Anne avasi Gerald Durrell -museon vuonna 2015.

Pizzaa ja italialaista olutta Cafė Dodon terassilla.

Nuolimyrkkysammakoista gorilloihin

Jersey Zoon asukkaita ovat muun muassa eteläamerikkalaiset silmälasikarhut, samalta alueelta tulevat mölyapinat ja koatit eli nenäkarhut, monet aasialaiset metsälinnut sekä monet sammakkolajit – muun muassa vuorikanasammakko, hyppysammakko sekä maailman myrkyllisimpiin eläimiin kuuluva nuolimyrkkysammakko.

Eläintarhassa on myös erilaisia matelijoita liskoista käärmeisiin ja kilpikonniin, mangusteja, tamariineja, Sumatran orankeja, makakeja, gorilloja, flamingoja ja paljon muita lajeja, kaikkiaan yli 130.

Jersey Zoossa asuu myös gorillaperhe.

Chilenflamingot ja muut lintulammen asukkaat kerääntyivät ryhmäkuvaan ruokinta-aikaan.

Burmanpytonia sai tarkastella turvallisesti lasin takaa.

Rengashäntämaki, vanhalta nimeltään kissamaki, on kotoisin Madagaskarista.

Iguaani paistattelemassa päivää. Ei ehkä luomakunnan kauneimpia eläimiä?

Yö eläintarhassa?

Jersey Zoo -vierailun voi suunnitella niin, että pääsee kuulemaan eläintenhoitajia, jotka kertovat työstään ja huollettavana olevista lajeista. Eläintarhassa on myös luentoja, tapahtumia ja varainhankintatilaisuuksia.

Alueelta löytyy myös pieni mökki, joka toimii itsepalveluantikvariaattina – sieltä voi ostaa lahjoitettuja kirjoja muutamilla kolikoilla. Minunkin kirjastoni taisi karttua muutamalla kirjalla.

Eläintarhaa ja sen eläintensuojelutyötä voi tukea myös ostamalla sille lahjoitettuja kirjoja.

Eläintarhan alueella voi myös majoittua. Vaihtoehtoina ovat Durrell Wildlife Camp -teltat tai Durrell Wildlife -hostelli.

Bussi vie eläintarhaan

Bussi 23 vie perille Jerseyn eläintarhaan.

Jersey Zoo sijaitsee saaren koillisosassa lähellä Bouley Bayta. Sinne pääsee kätevästi bussilla 23 Liberation-linja-autoasemalta. Matka kestää noin puoli tuntia ja vuoroja ajetaan puolen tunnin välein (huhtikuu 2020). Linjan päätepysäkki on eläintarhan pihassa.

Koronaviruspandemia ei ole säästänyt Jerseyn eläintarhaakaan, vaan se suljettiin 23.3.2020. Tilanteen voi tarkistaa verkkosivuilta www.durrell.org

Jaa

Elisabeth Castle on Tudorien aikainen linna ja museo, johon pääsee laskuveden aikaan pengertietä pitkin, muutoin lautalla.

Hilpeitä ja hämmentäviä hetkiä Jerseyssä

Yksi matkojen viehätyksestä ovat erilaiset kohtaamiset. Ne voivat olla ohikiitäviä, sanattomia, ehkä vain katseita tai hymyjä, mutta jostain syystä mieliinjääviä. Kerron tässä kahdesta tapauksesta viimesyksyiseltä Jerseyn matkaltani.

Tätä katua pitkin kuljin lukuisia kertoja kuukauden olekeluni aikana; bussipysäkille ja takaisin.

Route Orange oli kielikurssimatkani kotikatu.

Kävelin majapaikastani Route Orange -katua pitkin kohti bussipysäkkiä sunnuntaisena aamupäivänä. Kuulin moottoripyörän ääntä ja vastaani ajoi yksi, kaksi, monta menopeliä.

Sadan harrikan ohiajo

Vastaani tuli arviolta noin 100 Harley-Davidsonia. En tosin tullut laskeneeksi moottoripyöriä, mutta letka oli pitkä. Osalla istui joku takapenkillä, useimmiten nainen.

Kuljettajat ja kyytiläiset näyttivät pääosin entisiltä nuorilta. Heissä oli hippimäistä rentoutta. Olin kuin yhden naisen vastaanottokomitea muutoin hiljaisella kadulla. Teki mieleni vilkuttaa heille ja niin teinkin. Moni vilkutti takaisin hilpeästi ja hymyillen.

Kohtaaminen oli jotenkin riemastuttava ja tulin siitä hyvälle tuulelle. Minä olin matkalla omaan kohteeseeni, heillä oli menossa The Jersey HOGS Around the Rock -kokoontuminen, kuten nyt sain selville googlaamalla. Kyseessä oli joka toinen vuosi järjestettävä viikonlopun pituinen moottoripyörätapahtuma. Tästä videosta pääsee tunnelmaan.

HOG tarkoittaa Harley Owners Group -ryhmää (H.O.G). Se on organisaatio, jonka Harley-Davidson perusti merkkinsä moottoripyörän omistajille vuonna 1983. Nykyisin se on maailman suurin valmistajan organisoima moottoripyöräorganisaatio ja ryhmään kuuluu yli 1 200 000 jäsentä.

Jersey sai oman The Jersey Chapter of H.O.G. -yhdistyksensä vuonna 1999.

En ole tainnut koskaan olla moottoripyörän kyydissä, enkä enää uskaltaisikaan kokeilla vauhdin hurmaa kaksipyöräisen päällä. Siitä huolimatta jokin tuossa harrastuksessa viehättää. Ehkä vapauden ja vauhdin illuusio?

Kuva steven underhill Pixabaystä.

Mehän olemme tavanneet jo aikaisemmin?

Toinen mieleeni jäänyt kohtaaminen sattui, kun kävin ostamassa eräänä lauantaina lipun Jersey Opera Housen opastettuun teatterikierrokseen, ”behind the scenes”. Tutustumiseen oli paketoitu iltapäivätee; Theatre Tour and Afternoon Tea.

Lipputoimistossa oli kaksi palvelutiskiä henkilökuntineen, kaksi naista, joista molemmat olivat vapaina. Valitsin nuoremman näköisen ja juttelin hänen kanssaan muun muassa tulevasta Jersey Festival of Words 2018 -tapahtumasta ja kerroin myös olevani matkabloggaaja.

Vanhempi nainen kysyi yllättäen, että olenko Suomesta ‒ en ollut maininnut asiaa ollenkaan. Hämmästelin, kuinka hän tietää kansallisuuteni. Hän kertoi auttaneensa minua löytämään edellisenä viikonloppuna Jersey Beer & Sider -festivaaleille ja jutelleen kanssani.

En ollut tunnistanut häntä, koska hän oli tuolloin kadulla tavatessamme mies pukeutuneena mustiin farkkuihin ja takkiin. Tosin laitoin merkille pikkurillin punaisen kynsilakan. Tutkin kadulla karttaa ja hän opasti minut ystävällisesti festivaalialueelle; oikaisimme erään parkkihallin läpi.

Nyt hän oli pukeutunut naiseksi: pitkät hiukset, meikkiä, silmälasit, paitapusero, helmet  (ja ehkä puolihame; sitä en nähnyt, mutta olisi sopinut tyyliin). No, toinnuin jotenkin tilanteesta ja sanoin muistavani hänet.

En sitten tiedä, pukeutuuko hän naisten vaatteisiin vain töissä vai mielialan mukaan. Eikä siinä mitään, mutta hiukan hämmennyin, kun en ensin tunnistanut häntä.

Kuvastakin näkee, että päivä oli sateinen, joten kiertely oopperan kulisseissa ja iltapäivän teehetki oli mainiota ajanvietettä.

 

Rallienglantia kohentamassa

Yksi koulun järjestämistä iltapäiväretkistä suuntautui Elisabeth Castleen, joka on puolustanut Jerseyn saarta jo 300 vuoden ajan.

Aikuisenkin voi olla virkistävää palata koulunpenkille. Englannin kertaaminen St Brelade´s Collegessa Jerseyssä oli antoisaa ja intensiivistä.

Tuntuuko sinusta, että puhut rallienglantia? Onko jo ammoin hankittu kielitaitosi pahasti ruosteessa? Kenties suunnittelet aktiivilomaa? Kaikissa näissä tapauksissa yhtenä vastauksena voisi olla kielikurssi.

Opiskelijoita junioreista eläkeläisiin

Kielikurssi voi kuulostaa joltain sellaiselta, joka olisi pitänyt kokea kaukaisina teinivuosina, mutta sopii se aikuisellekin. Testasin tätä menetelmää syys-lokakuussa St Brelade´s Collegessa Jerseyssä. Tämän yli 40 vuotta toimineen kielikoulun opetus on British Councilin hyväksymää.

Suurin osa koulun opiskelijoista tulee Keski-Euroopasta, muun muassa Saksasta, Ranskasta, Sveitsistä, Itävallasta ja Tšekistä.

Opiskeluaikanani koulussa oli lähinnä aikuisopiskelijoita, sillä nuoremmat olivat jo kouluissaan. Halutessaan voi valita varttuneemmille tarkoitetun 50+-ryhmän, jolloin opetusta on aamupäivisin. Koulu tarjoaa erityisesti tälle ryhmälle suunniteltuja retkiä ja ohjelmaa iltapäivisin ja viikonloppuisin.

Tarjolla on myös yksityisopetusta. Golfarit voivat yhdistää harrastuksensa kielenopiskeluun pelaamalla koulun opettajan kanssa.

Intensiiviopetusta pienryhmässä

College toimii vanhassa koulurakennuksessa. Aikuisten kahvila ja taukopaikka on lisärakennuksessa.

St Brelade´s Collegella on pitkäaikaista kokemusta niin nuorten kuin aikuistenkin kielikurssien järjestämisestä.

Maanantaisin kouluun tulevat uudet opiskelijat osallistuivat kokeeseen. Se koostui älypuhelimella tehtävästä monivalintatestistä, lyhyestä kirjoitustehtävästä ja opettajan haastattelusta. Kokeen perusteella löytyi oma tasoryhmä.

Valitsin intensiiviopetuksen, joka tarkoitti kuutta oppituntia päivässä. Opetusta oli yhdeksältä puoli neljään, välissä oli aikaa lounaalle sekä pari lyhyempää taukoa.

Päivän aikana ehti olla kolme opettajaa ja kolme ryhmää, joista jokaisen kokoonpano säilyi viikon ajan. Osa opiskelijoista oli koulussa vain viikon tai useamman, jotkut jopa kuukausia. Ryhmän maksimikoko on yhdeksän opiskelijaa.

Opettajien ja opiskelijoiden vaihtuminen antoi mahdollisuuden tutustua useampaan opettajapersoonaan sekä luoda monenlaisia kansainvälisiä kontakteja.

Sanojen karuselli

Opettajan havainnollisti aikamuotoja.

Aamupäivisin käytiin läpi oppikirjan tekstejä ja tehtäviä, iltapäivisin keskusteltiin. Tarjolla oli ristisanoja, korttitempun opettelua, tarinoiden kirjoittamista, murhamysteereitä, videoita ja äänitteitä, parityöskentelyä ja ryhmäkeskusteluja.

Tehtävien avulla laajennettiin sanavarastoa, kerrattiin kielioppia, opittiin idiomeja, harjoiteltiin ääntämistä sekä syvennyttiin englantilaisen kulttuuriin ja jerseyläiseen elämänmenoon.

Oppituntien jälkeen päässä pyöri sanojen karuselli. En ole ennenkään vähätellyt englantia, mutta jos jotain opin, niin sen, ettei englanti ole mikään ”a piece of cake”, helppo nakki, vaan kieli, joka paremmalla perehtymisellä paljastaa monimutkaisuutensa.

Kielioppia kerrattiin oppikirjasta.

Iltaisin yhteistä ohjelmaa

Koululla oli viikko-ohjelmansa oppitunteineen ja vapaa-ajan ohjelmineen. Maanantai-iltapäivisin pihaan kaarsi paikallinen turistibussi valmiina kuljettamaan kurssilaisia saaren nähtävyyksiin. Tiistaisin oli yhteinen pubi-ilta ja torstaisin ravintolaillallinen; näissä oli mukana koulun opettajia. Perjantaisin tingittiin hiukan tauoista ja taas lähdettiin jonnekin päin saarta. Näihin rientoihin saattoi osallistua omien voimavarojen ja mieltymysten mukaisesti.

Koulun palvelualtis toimistoväki auttoi kurssilaisia viikonloppujen retkijärjestelyissä muun muassa tilaamalla laivalippuja naapurisaarille Guernseyhin ja Sarkiin sekä St. Maloon, Ranskaan.

Tilapäisenä perheenjäsenenä

St Brelade´s Collegen opiskelijat majoittuvat joko hotellissa, koulun asuntolassa tai perheen luona. Asuntola on koulun lähellä St. Aubinissa. Hintaan sisältyy muun muassa aamiainen, majoitus 1‒3 hengen huoneessa siivouksineen, vuodevaatteet, WiFi ja yhteistiloja keittiöstä parvekkeeseen.

Perhemajoitus saattaa olla jossain kauempana, jolloin osa päivästä kuluu matkoihin. Hintaan sisältyy bussikortti, jolla voi matkustaa rajoituksetta saarella. Toisaalta näin tutustuu parhaiten jerseyläiseen arkeen.

Asuin perheessä, jossa oli espanjalaissyntyinen äiti, 9- ja 12-vuotiaat tytöt, au pair sekä pari muutakin kurssilaista. Aamupalan sai tehdä itse perheen jääkaapin antimista kuten myös lounaseväät. Iltaisin nautimme yhteisen illallisen ja vaihdomme päivän kuulumisia.

Luontoa ja kulttuuria saaren täydeltä

St Brelade´s Bay oli yksi saaren monista rannoista.

Vaikka Jersey on kooltaan vain 116 neliökilometriä, riittää siellä nähtävää ja koettavaa linnoista museoihin ja lukuisista rannoista eläintarhaan. Pääkaupungissa St. Helierissä on muun muassa ooppera, elokuvateatteri, tavarataloja sekä monia festareita ja tapahtumia.

Jerseyn parasta antia olivat meri, hiekkarannat, majakat ja venesatamat pubeineen ja ravintoloineen. Ihmeteltävää riitti myös maailman kolmanneksi voimakkaimmassa vuorovesi-ilmiössä. Kielikurssi kävi myös kesän jatkeesta, sillä sää oli pääosin aurinkoinen ja lämpöä oli noin + 20 astetta.

Jersey

• Jersey, virallisesti Bailiwick of Jersey, brittiläiseen imperiumiin kuuluva erillisalue.
• Yksi Kanaalisaarista; muita muun muassa Guernsey, Alderney ja Sark.
• Asukasluku: noin 105 500.
• Pääkaupunki: St. Helier.
• Rahayksikkö: Englannin ja Jerseyn punnat.
• Kielet: englanti, ranska ja jèrriais.
• Yhteydet: Esimerkiksi Norwegianin lento Helsingistä Gatwickiin, josta jatkolento Jerseyhin.
  

Jersey liputtaa sekä Ison-Britannian että omalla lipullaan. Jerseyn vaakunan punaisessa kilvessä on kolme kultaista leijonaa.

Kielikurssja aikuisille Isossa-Britanniassa ja Jerseyssä

EF Kielimatkat
Kielikursseja yli 25-vuotiaille Oxfordissa, Cambridgessa, Lontoossa, Brightonissa ja Bournemouthissa.

Kilroy Finland
1‒2 viikon vakio- ja intensiivikursseja Brightonissa sekä yksityisopetusta.

St Brelade´s Colleges
Kielikursseja Jerseyssä.

TR-Kielimatkat Oy
Aikuisten, työelämän ja 50+ kielikursseja 15 kaupungissa, muun muassa Canterburyssä, Colchesterissa, Newcastlessa ja Torquayssa.

TRYcamps kielikoulu
Englannin kielen kursseja aikuisille Lontoossa.

Language International
Kielikurssien välittäjä.

Meren ystävälle Jersey tarjoaa upeita maisemia ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia.

Teksti ja kuvia on julkaistu myös Turun Sanomien Koulutus ja harrastus -liitteessä 8.1.2019, mutta on luettavissa kokonaisuudessaan lehden tilaajille.

Mitä opin matkoillani vuonna 2018?

Ei matkaa ilman oppimista.

Uuden vuoden alussa on hyvä luoda katse menneeseen ja pohtia taakse jäänyttä aikaa. Matkapaloja-blogin Terhi Mahlamäki kirjoitti postauksen siitä, mitä hän oppi reissuiltaan muun muassa Tukholmaan, Budapestiin, Hampuriin, Bukarestiin, Tallinnaan ja Ranskan Rivieralle vuonna 2018. Hän haastoi muut matkabloggaajat kirjoittamaan matkojen opetuksista, joten tässä on nyt omaa osuuttani.

Viron matka huhtikuussa

Vuoden ensimmäisenä reissuna oli Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n opintomatka 100 vuotta täyttäneeseen Viroon 13.‒15.4.2018. Ohjelmassa oli muun muassa vierailu Suomen suurlähetystössä ja taidemuseo Kumussa Tallinnassa, majoitus Vihterpalun kartanossa sekä tutustuminen AHHAA-tiedekeskukseen ja  Viron kansallismuseoon Tartossa.

Matkalla oli mukana yli 40 toimittajaa. Täma opintomatka oli hyvin järjestetty kuten näillä reissuilla on tapana. Totesin jälleen kerran, että on hienoa kuulua sellaisiin porukoihin, joiden kanssa pääsee tällaisille matkoille: kaikki on suunniteltua ja valmisteltua ja pääsee paikkoihin, joihin on muutoin vaikea mennä.

Matkaseurakin on mukavaa; osan tunnen jo ennestään, mutta mukana on aina uusiakin henkilöitä, joihin voi matkan aikana tutustua.

Opin myös sen, että Virolla on upea, uusi kansallismuseo Eesti Rahva Muuseum Tartossa. Se on avattu vuonna 2016. Viime vuoden toukokuussa museo sai European Museum Forumin (EMF) myöntämän Kenneth Hudson -palkinnon. Vierailun arvoinen paikka.

Viron kansallismuseo Tartossa on vaikuttavan näköinen rakennus.

Kökar toukokuussa

Toukokuussa tein toisen matkan ryhmän osana, joskin nyt oli kyse vain noin kymmenen hengen seurueesta.Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien perinteinen kevätretki suuntautui 18.‒20.5.2018 saaristoluontoon Kökariin.

Tällä reissulla nautin jälleen valmiin matka eduista ja hyvästä seurasta.

Opin sen, että matkalle voi lähteä, vaikka luvassa on hiukan hankaluuksia ja luopumista. Käytin huhtikuisen polvileikkauksen vuoksi vielä kyynärsauvoja ja liikkuminen oli hiukan haasteellista. Jätin väliin suosiolla iltapäiväretken Källskärin saarelle ja kuljin itsekseni hotellin lähiympäristössä, nautin rauhallisesta maalaismaisemasta ja auringonpaisteesta.

Kynärsauvani kuvauttivat itsenä Kökarin kirkon edustalla.

Lontoo kesäkuussa

Kesäkuussa matkasin noin viikoksi Suen luokse Lontooseen 6.‒14.6.2018. On hienoa, että on ystäviä, joiden kanssa on pitkä historia kuten meillä. Keväällä kirjoitinkin yhteisistä 45 vuodesta postauksessani Ensin lensivät kirjeet.

Ystävyytemme alkoi teini-ikäisten kirjeenvaihtona ja on sittemmin jatkunut lähinnä sähköpostiviestintänä ja tapaamisina. Ei haittaa, vaikka tullaan eri kulttuureista ja erilaisesta elämäntilanteesta.

Opin jälleen kerran sen, että Lontoo on todella iso kaupunki, oikea metropoli. Heathrowin lentokentän ja Suen Pohjois-Lontoossa sijaitsevan kodin välillä on 28 metroasemaa. Käytin vielä tuolloin kyynärsauvaa ja olin pakannut matkatavarani rinkkaan. Toinen käsi oli siis käytettävissä kiinnipitämiseen asemien liukuportaissa ja metrossa.

Opin myös sen, että lontoolaiset ovat ystävällisiä; he antoivat auliisti istumapaikan välillä aivan tungokseenkin asti täysissä metrovaunuissa. Osa istuimista olikin varattu liikuntarajoitteisille.

Lontoolaisia kannustetaan ottamaan huomioon kanssamatkustajat ja antamaan heille tarvittaessa istumapaikan.

Jos on pulmia liikkumisessa, kannattaa etukäteen tutkia metroasemien esteettömyyttä. Osassa asemia piti kulkea liukuportaiden lisäksi vielä rappusissa. Opin kuitenkin sen, että voi lähteä rohkeasti maailmalle vaikka kyynärsauvan kanssa, kyllä siellä pärjää.

Opin myös, että Lontoo on puutarhojen kaupunki. Ohjelmaamme kuului päivystysvuoro Open Square Gardens -ohjelmassa. Saimme vaivanpalkaksi vapaan pääsyn muihin tapahtumassa mukana oleviin puutarhoihin, mutta pystyimme käymään vain muutamassa muussa kohteessa. Parempi ennakkosuunnittelu ja liikenneyhteyksien tutkiminen etukäteen olisi ollut tarpeen.

Lontoossa on paljon vihreitä keitaita. Osaan pääsee vain puutarhatapahtuman aikoihin.

Koska aikaa oli vain viikko ja ohjelmaa oli varattu jo etukäteen puutarhatapahtumaan ja Angus & Julia Stonen konserttiin, ehdin nauttimaan vain kerran Lontoon mahtavasta musikaalitarjonnasta.

Totesin, että verkon kautta oli helppoa ostaa lippu, jonka saattoi käydä lunastamassa ennen esitystä teatterin kassalta. Kävin katsomassa 42nd Street -musikaalin iltapäivänäytöksenä. Se olikin varsinainen musiikin, tanssin, lavastuksen ja puvustuksen pläjäys.

42nd Street -musikaalin esityspaikkana on Theatre Royal Drury Lane.

Tšekki heinäkuussa

Matkabloggaajien TBEX-konferenssi ja Colours of Ostrava -festivaali veivät heinä-elokuussa kahdeksi viikoksi Tšekin tasavaltaan 18.7.‒2.8.2018. Matka oli monipuolinen ja upea kokemus. En ehkä osaa tuoda esiin kaikkea siellä oppimaani, mutta muutamia asioita nousee päällimmäisenä mieleen.

Koin tälläkin konferenssimatkalla, että matkabloggaajat ovat kuin suurta perhettä; kun on yhdistävä asia ja kiinnostuksen kohde, niin muut erot jäävät taustalle. Ihmisiin on helppo tutustua ja heidän kanssaan on sujuvaa ryhmäytyä kuten me festareihin ja myös Olomouc-matkaan osallistuva noin kymmenen hengen porukka teimme. Jo kohta oli WhatsApp-ryhmä perustettu ja kysymyksiä ja vinkkejä jaettiin.

Ensimmäinen hotelli oli Poruban alueella ja Colours of Ostrava -festivaalin tapahtumapaikka oli Vitkovicessa.

Opin jälleen kerran ja nyt konkreettisestikin kantapään kautta sen, että hotellin valinnassa ensiarvoisen tärkeää on hotellin sijainti. Jospa tämä asia olisi nyt iskostunut lähtemättömästi mieleeni ja nousisi sieltä nopsasti esiin, kun seuraavan kerran on aika tehdä matkavarauksia.

Colours of Ostrava -festivaalin järjestäjät olivat listanneet muutamia hotelleja, joista valitsin edullisimman, kesähotellityyppisen, joka sijaitsi kaukana keskikaupungilta ja festivaalipaikasta. Siirtymisiin oli siis varattava paljon aikaa ja iltaisin oli turvauduttava taksin käyttöön. Onnekseni olin ottanut majoituksen vain reissun alkupäiviksi ja onnistuin loppuajaksi saamaan hotellin ihan keskikaupungilta, Stodolni-kadulta.

Opin myös sen, että ihan tuntemattomissa ja pienissäkin paikoissa on kaikenlaista löydettävää, katsottavaa ja koettavaa kuten nyt Ostravassa ja Olomoucissa. Jatkossa kannattaakin välillä mennä hiukan oudompiin kohteisiin ja jättää suosiolla turistilaumojen valtaamat paikat kuten Tšekin tasavallassa Praha, jonne suuntautuu pääosa maan matkailijavirroista.

Senkin huomasin, että maailmassa ja ihan lähellä Euroopassakin on paljon upeita tapahtumia, joista emme kuule mitään. Esimerkiksi käy tuo nelipäiväinen ja monipuolinen Colours of Ostrava -festivaali 350 esiintyjän kattauksellaan.

Opin myös sen, että Tšekki on todellinen olutmaa; siellä voi kylpeäkin oluessa. Tšekissä kulutetaan eniten olutta asukasta kohden, noin 140 litraa. Hyväähän olut oli ja baarit ja pubit viihtyisiä.

Kun matkabloggaajien TBEX-konferenssiin osallistujilta kysyttiin, mikä sana kuvaa parhaiten Tšekin tasavaltaa, eniten mainintoja sai olut. Lisäksi muun muassa liha, Ostrava, linnat, tarinat, vapaus ja kauniit naiset nostettiin esiin.

Itsestäni opin sen, että kyllästyin jo aikaisessa vaiheessa useissa tsekkiläisille ruoka-annoksissa lisukkeena tarjottuihin knöödeleihin (dumplings).

Huomasin myös, että matkabloggaajien retkillä olisi käyttöä nykyistä paremmalle kunnolle, kun kuljetaan kilometrikaupalla kaupunkien katuja, noustaan linnojen rappusia ja kuljetaan maanalaisissa tippukiviluolissa. Siinäpä tavoitetta seuraavaan TBEX-konferenssiin eli kesäkuuhun 2019 mennessä.

Jersey syyskuussa

Corbierin majakka Jerseyn saarella.

Sain mahdollisuuden hankkia itselleni haluamaani koulutusta ja päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen englannin kielen intensiivikoulutukseen Jerseyn saarella 10.9‒6.10.2018. Oppilaitoksena oli St Brelade´s College.

Kuuden päivittäisen oppitunnin jälkeen päässä pyöri sanojen karuselli. En ole ennenkään vähätellyt englantia, mutta jos jotain opin, niin sen, ettei englanti ole mikään ”a piece of cake”, helppo nakki, vaan kieli, joka paremmalla perehtymisellä paljastaa monimutkaisuutensa.

Jerseyn opin tuntemaan paikkana, jossa merellinen ympäristö, mielenkiintoinen historia sekä sekoitus brittiläistä ja ranskalaista kulttuuria tarjosivat mahdollisuuksia kiehtovaan oleskeluun. Saarella on lukuisia upeita lahtia rantoineen ja majakoineen ja bussiliikenne kattaa hyvin lähes koko saaren. Ihmeteltävää riitti myös maailman kolmanneksi voimakkaimmassa vuorovesi-ilmiössä.

Opin myös sen, että kevyesti matkustaminen on haasteellista, kun rakastaa kirjoja. Sain mahdutettuja kuukauden varusteeni sallittuun 20 kilon painoiseen matkalaukkuun, mutta kotimatkalle piti ostaa lisää kiloja matkatavaroille molemmille lennoille (Jersey‒Gatwick, Gatwick-Helsinki), koska olin tehnyt oleskeluni aikana monia kirjalöytöjä.

Olen matkustanut myös kotimaassa Hangosta Alajärvelle ja Helsingistä Tampereelle. Ehkä opin jotain niilläkin matkoillani, mutta jään sitä vielä pohtimaan.

Mitä Sinä olet oppinut viime vuoden reissuillasi?

Jaa

La Corbière Lighthouse, Jersey.

Viikonlopuksi Guernseyn saarelle

Matkustin Englannin Kanaalissa olevasta Jerseystä Guernseyhyn viettämään viikonloppua. Mennessä matkasin lentäen ja palasin laivalla.

Kanaalisaarille ja sieltä muualle matkustetaan vain, jos sää niin sallii. Laivavuoro peruutetaan, mikäli ilma on myrskyinen. Kovan tuulen lisäksi lentoliikenteen haittana on toisinaan sumu.

Ketterästi kentällä

Olisin halunnut matkustaa Guernseyhyn (virallisesti Guernseyn voutikunta, Bailiwick of Guernsey) jo edellisenä viikonloppuna, mutta silloin sinne ei mennyt ainakaan Condor Ferriesin laivoja.

Ostin laivaliput viikonlopuksi perjantaista sunnuntaihin 28.‒30.9.2018. Lähtöä edellisenä päivänä Condor Ferries ilmoitti tekstiviestillä, että vuoro oli peruttu teknisten syiden vuoksi.

Koska tuo viikonloppu oli osaltani viimeinen mahdollisuus Guernseyn matkaan Jerseyssä oleskeluni aikana, ostin perjantain menomatkan Flyben lennolle puolenpäivän aikaan perjantaina. Ostaminen verkossa oli helppoa, samoin lähtöselvityksen teko. Matka maksoi 68 puntaa.

Sujuvaa oli myös lentokentälle meno. Isäntäperheeni au pair kyyditsi minut Jerseyn kentälle, jossa olimme jo noin 10 minuutin päästä.

Matkalaukun jättäminen ja turvatarkastuskin sujui pienellä kentällä ripeästi, vaikka päädynkin aina erikseen tarkastukseen. Polvissa oleva rauta hälyttää ja sitten joudunkin kopeloitavaksi. Matka majapaikasta kentälle ja pakolliset muodollisuudet hoituivat puolessa tunnissa. Se oli ilahduttavaa.

Ryhdyinkin jo ideoimaan, että jatkossa valitsisin matkakohteeni siten, että sen kenttä olisi pieni ja yksinkertainen. Sellainen on kotikaupunkini Turun lentoasema, mutta sen kohdevalikoima on vielä suhteellisen vaatimaton.

Jerseystä lennetään muun muassa Alderneyn ja Guernseyn naapurisaarille sekä Isoon-Britanniaan.

Lyhyt lento Guernseyn saarelle

Flybe lensi Guernseyhyn Blue Islands -yhtiön potkuriturbiinikoneella. Lento kesti noin 20 minuuttia. Koneessa ei tarjoiltu eikä myyty mitään.

Guernseyn oma lentoyhtiö Aurigny lentää 13 kohteeseen, mutta ei Jerseyhin.

Blue Islandsin kone on valmiina saarihyppelyyn.

Guernseyn oman lentoyhtiön kohteet ovat Isossa-Britanniassa ja Euroopassa.

Lentokentällä oli infopiste, josta sain bussiaikataulun ja esitteitä. Kuulin myös tiedon siitä, että voin ostaa bussista kahden päivän lipun 7,50 puntalla. Sen voimassaoloaikana voi kiertää saarta niin paljon kuin ehtii.

Tälläkin Kanaalisaarella on Jerseyn tapaan hyvin organisoitu julkinen linja-autoliikenne. Myös takseja oli runsaasti lentoaseman ulkopuolella.

Guernseyssä saarten luonne muistutti itsestään. Tuuli oli puuskaista ja piti varoa jättämästä matkalaukkua itsekseen; se olisi lähtenyt rullaamaan pyörillään tuulen voimasta.

Jouduin odottelemaan jonkin aikaa bussia, kunnes paikalle tuli sellainen, joka menee St. Peter Portiin, saaren pääkaupunkiin ja sen pääteasemalle, josta käytettiin nimitystä Bus Terminus. Kyse ei ollut linja-autoasemasta, vaan kadunpätkästä, jonne kaikki bussit päätyvät ja josta ne taas lähtevät uudelle vuorolle.

Vietin Guernseyssä perjantai-iltapäivästä puoleen päivään sunnuntaina. Kirjoitan siellä vierailusta erilliset postaukset.

Tervetuloa, toivottaa Guernsey.

Bussikatos suojasi tuulelta, joka oli saapumispäivänäni aika navakkaa.

Paluu Liberation-laivalla

Condor Ferries liikennöi muun muassa Guernseyn ja Jerseyn välilä sekä Jerseyn ja Sarkin sekä Jerseyn ja ranskalaisen satamakaupungin St. Malon välillä.

Condor Ferries ei onneksi lähettänyt peruutusviestiä sunnuntain paluuvuorosta, joten suunnistin kohti matkustajasatamaa St. Peter Portissa. Kaupungin edustalla on laaja satama-alue yksityisine moottori- ja purjeveneineen sekä matkustajaliikenteen laivoineen.

Samaan hallintoalueeseen kuuluvat myös pienemmät saaret Alderney, Sark, Herm, Jethou, Brecqhou ja Burhou. Guernseystä voi matkata Jerseyn lisäksi ainakin kolmeen ensiksi mainittuun saareen.

Löysin helposti terminaaliin kartan ja viitoitusten avulla. Laivayhtiön ohjeiden mukaan ilman autoa tulevien matkustajien mukaan piti olla paikalla viimeistään 40 minuuttia ennen laivan lähtöä.

Maihinnousukortin sai matka-asiakirjoja vastaan asiakaspalvelutiskiltä. Isommat laukut piti jättää laitettavaksi erillisiin kuljetusvaunuihin.

Liberation-laivaan käveltiin autokannen kautta. Jokaisen matkustajan maihinnousukorttiin oli merkitty istumapaikan numero. Maksamalla noin kymmenen puntaa enemmän olisi päässyt laivan etuosan näköalapaikoille. Peruslipun hinta oli 32,50 puntaa.

Isommat matkalaukut kuljetettiin erikseen laivaan.

Libaration-laivaan kuljettiin autokannen kautta.

St. Peter Portin maalauksellinen satama jäii taaksemme.

Näkemiin, Guernsey.

Laivassa oli pieni tax free -myymälä, kahvio ja eräänlainen kanttiini, josta sai ostaa lämpimiä aterioita. Minulle jäi epäselväksi, missä ruoka oli tarkoitus syödä, ilmeisesti istumapaikoilla, sillä pöytiä ei ollut käytettävissä.

Matka kesti Guernseystä Jerseyhin vain tunnin. Se kului nopeasti aluksi kannella maisemia ihaillen ja valokuvaten. Lähisaari Sark oli hyvin näkyvissä ja Jerseyn saari häämötti ylös kohoavana tasaisena laattana hiukan kauempana.

Kävin katsomassa kaupan valikoimat, mutta vältin sinnikkäästi kaikki ostohoukutukset. Hetken ajan ehdin istua paikallani, kunnes lähdin taas kannelle katselemaan satamaan saapumista. Jerseyn sataman lähistöllä olevaa Elisabeth Castlea pääsi nyt katselemaan eri suunnasta kuin aikaisemmin.

Satamasta ei lähde paikallisliikenteen busseja, joten kävelin kohti Liberation Stationin linja-autoasemaa.

Elizabeth Castle, Jerseyn puolustaja

Yksi Jerseyn nähtävyyksistä on Elisabeth Castle, Elisabethin linna. Se on rakennettu pienelle saarelle St. Aubinin lahteen.

Linna kuvattuna aallonmurtajalta. Ylhäällä tornissa liehuu Jerseyn lippu.

Elisabethin linna on puolustanut Jerseytä yli 300 vuoden ajan. Linna on nimetty sen rakennusaikana hallinneen Englannin kuningatar Elisabeth I:n mukaan.

Kulku linnaan vuoroveden ehdoilla

Elisabethin linnaan pääsee joko kävellen hiekkarantaa ja betonista pengertietä tai käyttämällä linnan ja rannan väliä kulkevaa ajoneuvoa, joka pystyy kulkemaan sekä maalla että vedessä. Se on siis joko lautta tai bussi.

Pääsylippuja linnaan ja ajoneuvoon voi ostaa West Parkin rannalta tai linnan myymälästä. Ajoneuvo kulkee puolen tunnin välein.

Kulku linnaan saattaa estyä kokonaan joinakin aikoina joko sään tai vuoroveden vuoksi. Linnan myymälässä on kyltti, joka ilmoittaa, milloin pengertie peittyy nousuveteen.

Linnan muurit ovat 1590-luvulta. Linnoituksen keskivaiheilla on aukio, Parade Ground. Puolenpäivän aikaan on keskipäivän paraati ja kello yhden maissa kuulee kanuunan laukauksia. Musketilla ammutaan kello 14.

Linnan järeää puolustuskalustoa.

Ajanmukaiseen asuun pukeutunut muskettisoturi esitteli 1700-luvulla käytössä ollutta asetta.

Parade Groundia reunustavissa rakennuksissa on näyttelyitä ja lähistoltä löytyy kahvila.

Jos haluat ihastella näkäaloja St. Aubinin lahdelle ja St. Helieriin, voit kiivetä linnan korkeimmalle kohdalle, torniin.

Kierreportaat vievät linnan korkwimpaan kohtaan, torniin. Rannalla St. Helierin rakennuksia.

Helier-erakon kotisaari

Elisabeth Castlessa on nähtävissä myös saarella 500-luvulla eläneen Helier-erakon luola. Hän oli tullut nykyisen Belgian suunnalta etsien rauhallista paikkaa, jossa voisi rukoilla ja paastota. Hän asui saarella 15 vuotta. Merirosvot surmasivat Helierin vuonna 555 jKr.

Helier julistettiin myöhemmin pyhimykseksi ja hänen mukaansa on nimetty Jerseyn pääkaupunki, St. Helier.

Helierin asumus on myöhemmin rakennetun pienen kappelin sisällä.

Kivessä oleva onkalo oli Helierin suojapaikka.

Linnoituksesta löytyy myös toisen maailmansodan aikaisia bunkkereita saksalaisten miehityksen jäljiltä.

Saaren jatkeeksi on rakennettu aallonmurtaja.

Elisabeth Caslessa on paljon portaita, joten se ei sovellu liikuntarajoitteisille henkilöille.

Vasemmalla Helierin asuinpaikka. Aallonmurtaja jatkuu pitkälle sen jälkeen.

Saaren kivikoista löytyy monenlaista kasvillisuutta kuten nämä keltaiset kukat.

Pienistälin kivenkoloista nousee esiin kasvillisuutta. Nämä vaaleanpunaiset kukat koristivat tornia.

Tämä kulkuneuvo vei takaisin St. Helierin rannalle.

 

Valkoista, punaista ja sinistä taivaalla

Red Arrows -taitolentoryhmä piirteli taivaalle kuvioita St. Aubin´s -lahden yläpuolella.

Jerseyssä on järjestetty lentonäytöksiä jo yli 60 vuoden ajan. Tapahtuma tunnetaan nimellä Jersey International Air Display.

Lentonäytös järjestettiin tänä vuonna torstaina 13.9.2018 klo 12.45‒17 St. Aubin´s Bayssa. Päivää pidetään niin merkittävänä, että koululaiset saavat sen vapaaksi.

Väkeä oli kerääntynyt runsaasti eteläistä ranta-aluetta kiertävälle kadulle St. Aubinista St. Helieriin. Paikalla näytti olevan perheitä isovanhempineen ja koirineen; ilmassa oli suuren kansanjuhlan tuntua. Monilla oli mukanaan telttatuolit, piknikvarusteet, kiikarit ja kamerat. Osa kuunteli selostusta radiosta. Koko ranta oli suljettu näytöksen ajaksi.

Merenrantatalojen asukkaat olivat perustaneet parvekkeille kisakatsomoita perheilleen ja ystävilleen. Yrityksillä oli omia katsomoita vierailleen. Rannan kioskit, kahvilat ja ravintolat olivat varustautuneet erityisellä Air Display -menulla.

Lentonäytöksen juuret ovat toisen maailmansodan aikaisessa taistelussa Britanniasta (The Battle of Britain). Britannian Kuninkaalliset ilmavoimat (Royal Air Force eli RAF) ja natsi-Saksan Luftwaffe sotivat heinäkuun alkupuolelta lokakuun loppuun 1940. Taistelu Britanniasta päättyi brittien voittoon. Sen virallinen muistopäivä on 15. syyskuuta.

Lentonäytöksen yksi ohjelmanumero olikin tuon taistelun muistolento.

Näytöksessä oli mukana paljon lentokoneita Thunderbolteista, Viggeneistä, Drakeneista ja Spitfireista lähtien. Yksittäiset sotalentokoneet eivät sinänsä minua kiinnostaneet.

Näytöksen paras osuus oli lopussa, jolloin oli Britannian Kuninkaallisten ilmavoimien Red Arrows -taitolentoryhmän vuoro (The Royal Air Force Aerobatic Team). Paikalliset kehuivat keitä jo etukäteen:”They are the best.”

Yhdeksän koneen muodostelma lensi ajoittain hyvin lähellä toisiaan jakaantuen sitten etäämmälle ja piirtäen kauniita valkoisia vanoja taakseen. Taivaalle piirtyi myös numero 100 ja sydän. Välillä osalla koneista oli valkoinen, osalla punainen ja osalla sininen vana tai oikeammin sanottuna tiivistymisjuova.

Jerseyn näytös oli osa kuninkaallisten ilmavoimien 100-vuotisjuhlavuotta.

Red Arrows -koneet nähtiin myös Helsingissä Suomen Ilmailumuseon järjestämässä Kaivopuiston lentonäytöksessä 9.6.2017, jolloin he onnittelivat 100-vuotiasta itsenäistä Suomea.

Red Arrows. Kaivopuisto Air Show Press Photos. Kuvaaja: Tuomo Salonen /SIM.

Red Arrows, St. Aubin Bay, Jersey.

Red Arrows, St. Aubin Bay, Jersey.

Red Arrows, St. Aubin Bay, Jersey.

London Science Museumin videon avulla pääset seuraamaan näkymiä Red Arrow -koneen ohjaamosta.