Matkavalmistelut, Matkustaminen

Pakkaamisen viheliäisyys

Åsa Wrange: Nainen ja matkalaukku. Pronssi, 2009. Hanasaaren kulttuurikeskus.

Onko mitään viheliäisempää kuin pakkaaminen matkaa varten? Mukaan pitäisi ottaa kaikki tarvittava, mutta ei mitään ylimääräistä.

Muutaman vuoden tauon jälkeen pakkaamisen rutiini – jos sellaista nyt koskaan on kehittynytkään – oli kateissa. Kun lähtee viikon matkalle, jolla tarvitaan rennompia retkivaatteita, konferenssiin sopivia siistimpiä asuja sekä pari iltamenoihin soveltuvaa vaatetta, niin matkalaukun täyttäminen on vaikeaa.

0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa

Puvustoon sovellan Meriharakkablogin kirjoittaja Pirkko Schildtin luomaa kaavaa vaatteille: 0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa per matkapäivä. Luvussa mukana ovat matkustusvaatteet. Tämän kaavan Pirkko Schildt on insinöörinä kehittänyt alun perin jonkun muun pakkausta käsittelevästä jutusta; kertoimet ovat vähitellen muokkaantuneet hänelle sopiviksi. Sain siis määräksi neljä alaosaa ja 12 yläosaa. Mukaan taisi tulla myös kaksi mekkoa ja kaksi aluspaitaa. Lue Pirkon blogijuttu Näin pakkaan, kokemuksella 🙂 tästä.

Suurimman päänvaivan minulle aiheuttavat kaikenlaiset pienet, mutta mahdollisesti tarpeelliset välineet ja tarvikkeet, kuten aurinkolasit, kynsisakset, laastarit, tossut, opaskirja, eurooppalainen sairaanhoitokortti, käyntikortit ja monet muut tavarat, jotka helpottavat elämää matkalla ja joita olisi vaikea lähteä etsimään vieraassa kaupungissa ja tiukassa aikataulussa tai jopa mahdotonta hankkia.

Minulla on käytössä parikin matkatavaralistaa, mutta ne pitäisi päivittää omia tarpeita ja erilaisia matkoja varten. Olisi sitten helppo ruksia, kun tavara on mukana.

Finnairin ilmoittama sallittu kilomäärää ruumaan menevälle laukulle on 23 kiloa ja käsimatkatavaroita voi olla kahdeksan kiloa. Lisäksi voi olla jokin henkilökohtainen tavara, kuten käsilaukku tai tietokonelaukku. Nämä ovat lentokoneyhtiökohtaisia rajoituksia, kannattaa aina tarkistaa kilomäärät ja matkatavaroiden mitat. Matkalaukkuvaaka on hyvä väline niin kotona kuin matkalle mukaan otettuna, jotta painomäärissä ei tule yllätyksiä.

Pääsin mukavasti noiden rajojen alapuolelle: matkalaukku painoi 16,2 kiloa ja koneeseen sisälle tuleva reppu 6,3 kiloa; jälkimmäisessä oli mukana kannettava tietokone ja kamera. Matkalaukku tuli täyteen, joten siinä ei ollut juurikaan tilaa tuliaisille. Tämä osoittautui tietenkin virheeksi, sillä yleensähän matkalta jotain tulee hankittua.

Kohti kevyitä kantamuksia

Kevyesti matkustamisellekin lienee gurunsa. Täytyy vain löytää hänet ja opetella ohjeiden mukaan. Ehkä hiukan enemmän tarvitaan kuin passi ja hammasharja. Vaatteiden pitäisi sopia toisiinsa niin, että muutamasta vaatteesta saisi moneen muuntautuvan puvuston. Kosmetiikkatuotteet pitäisi kutistaa ihan minimiin ja suurin osa ”siltä varalta, että tarvitsen”-kama pitää osata jättää kotiin.

Kevyin matkatavaroin matkustaminen on minulle vaikeaa, mutta yritän kehittyä siten, että voisi matkustaa pitemmällekin matkalle vain käsimatkatavaroin. Se olisi niin paljon helpompaa.

Näitä mietiskelin, kun valmistauduin lähtemään lennolle Helsingistä Málagaan ja edelleen matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Marbellaan kesäkuun alussa.

Matkustan yleensa kolmen laukun taktiikalla. Ruumaan menee yleensä matkalaukku (tällä Lontoon reissulla poikkeuksellisesti rinkka, koska käytin polvileikkauksen jälkeen kyynärsauvaa), käsimatkatavaroissa reppu ja käsilaukku. Tässä mukana myös kameralaukku, jonka saan yleensä pakattua reppun.

Lue myös: Pakkaaminen on taitolaji Mitä opin matkoillani vuonna 2018

Normaali

8 kommenttia artikkeliin ”Pakkaamisen viheliäisyys

  1. Marita sanoo:

    Sinä ja sinun matkatavarasi. Kun minulla on pieni vetolaukku ja käsilaukku, sinulla on iso matkalaukku, iso reppu ja kassi plus jotain muuta pientä. En tosin ole ollut moneen vuoteen kanssasi samalla matkalla. Ehkä olet oppinut keventämään. 😄

    Liked by 1 henkilö

  2. Jaana sanoo:

    Niin totta tosiaan eli kaikki tarpeellinen, mutta ei ylimääräistä. Parasta aikaa pakkaamassa neljän päivän Tukholmanreissulle. Laivalla matkustaminen on sentään matkatavaroiden puolesta helppoa. Taitaa tulla jotain ylimääräistä/vaihtoehtoista mukaan, kun on kuljetukset molemmissa päissä luvassa.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kiitos linkkauksesta – ja asian pohtimisesta!
    Kannattaa ehkä myös arvioida matkan jälkeen, että tuliko raahattua jotain turhaa. Meillä saldoksi tapaa yleensä jäädä 1 ylimääräinen paita per nuppi ja sen kuittaamme, että jos joku yllättävä katastrofi olisi iskenyt, niin ehkä se olisi ollut tarpeen. Mutta kun pitemmillä matkoilla otamme ruumalaukun, niin se on yleensä yhteinen meille kahdelle ja sen paino jää alle 15 kilon – tosin laukkukin on valittu siten, että se painaa mahdollisimman vähän.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.