Ajanjakso, Matkakertomus

Missä kuljin kerran vuonna 2021?

Kuva: Markus Winkler/Unsplash.

Vuoden päätyttyä ja uuden alkaessa on tapana kerrata kaikkea tapahtunutta. Teen nyt samantyylisen matkaraportin viime vuodesta 2021 kuin vuosien 2019 ja 2020 menoista. Yllättävän paljon niitä olikin – vallitsevien olosuhteiden vuoksi kaikki kotimaassa.

Vuonna 2021 en matkustanut kertaakaan ulkomaille ja sama tilanne oli edellisenä vuonna. Kävin Suomen rajojen ulkopuolella sentään kaksi kertaa vuonna 2019. Matkani ovat suuntautuneet kotimaahan ja niitä on ollut yllättävänkin paljon. Välillähän oli koronan suhteen rauhallisempaa. Kotikaupunkini Turku on myös tarjonnut kokemuksia ja kulttuuria.

Itselleni merkityksellisen ja etukäteen pelottavalta tuntuvan matkan tein tammikuussa Silmäklinikalle Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Kerroin kokemuksestani Sairaalaretkiä-sarjassa sillä ajatuksella, että joku kaihileikkaukseen tulija saa käsityksen edessä olevasta tapahtumasta. Postaus löytyy otsikolla Sairaalaretkiä IV: Silmäklinikka, Tyks.

Tyksin Silmäklinikalla kaihileikkaus sujui hyvin; olin pelännyt turhaan.

Perinteinen tammikuun meno, Matkamessut, oli siirretty ensin toukokuuhun pitkittyvän koronatilanteen ja viranomaisrajoitusten vuoksi. Sitten messut peruttiin tai oikeammin siirrettiin tammikuuhun 2022, josta ne on nyt siirretty edelleen tammikuuhun 2023.

Kirjoitin helmikuussa vietettävästä Teen päivästä otsikolla Kuppi kuumaa Teen Päivänä 6.2.

Käytin jonkin verran myös aikaisemmista matkoista kertynyttä aineistoa kuten jutuissa Miten ennen tehtiin paperia? ja Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa. Molemmat jutut ovat peräisin TBEX-konferenssimatkalta Ostravaan, Tšekkiin vuonna 2018. Samaan vanhaa aineistoa hyödyntäviin juttuihin kuuluu postaus William Morris ja hänen galleriansa Lontoossa.

Jos ei voi matkustaa kauas, kannattaa nähdä lähiympäristössä kauneutta ja katsottavaa. Tammikuun puolivälissä aurinkoinen sää ja luminen maisema kutsuivat luokseen sunnuntaikävelylle kodin lähellä olevaan puistoon. Kuvasin innoissani talvista luontoa ja postaus löytyy otsikolla Talven ihmemaa Tähkäpuistossa.

Tammikuu kuorrutti Tähkäpuiston lumeen ja jäähän.

Talviset tarinat jatkuivat maaliskuussa Taalintehtaalta. Pääsin asumaan Norpas ry:n residenssiin, vanhaan puutaloon. Talvi piti vielä otteessaan, mutta ilmassa oli jo pieniä lupauksia keväästä. Oli hauskaa etätöiden ohessa tutustua uuteen ympäristöön, joskin rauhaiseloahan siinä vaiheessa vietettiin. Postauksiani olivat Residenssielämää Taalintehtaalla, Tarinoita talvisesta Taalintehtaasta sekä Toisenlaisia todellisuuksia Festival Norpaksessa elokuussa.

Lukuviikolla 5.–11.4. esittelin matkakirjoja; tämän blogin teemaan sisältyvät myös nojatuolimatkat. Kerroin kaikkiaan viidestä kirjasta ja vuoden mittaan olen myös postannut muista matkakirjoista.

Huhtikuun 28. päivänä kävin miehen kanssa 31. hääpäivän kunniaksi lähimatkalla Nauvossa. Päivä oli aurinkoinen, mutta kevät vielä antoi odottaa itseään. merkkipäivän lounaan nautimme L´Escal -ravintolassa. Kävimme katsastamassa myös Luovien ladyjen kesän majoituspaikan Kirjais Kursgårdin.

Nauvon vierasvenesatama odotteli tulevaa kesää.

Turun museotarjonnasta blogiteksteiksi nousivat jutut Täti Vihreä Turun taidemuseossa, Alussa oli siemen – Anu Pentik WAMissa ja Ruisrock – Miten kaikki alkoi?

Onnittelin vuoden aikana kahta merkittävää persoonaa, luonnonvalokuvauksen uranuurtajaa Hannu Hautalaa sekä maailman vanhinta bloggaajaa Dagny Carlssonia postauksissa Onnea Hannu 80 vuotta! ja Onnea, Dagny! Molemmat ovat kevään lapsia.

Syksyllä merkkipäiväänsä vietti Logomo, juttu löytyy otsikolla Onnea Logomo, 10 vuotta! Onnitteluni sai myös vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi valittu Oulu postauksessa Onnea, Oulu! Merkkivuosijuhla oli aiheena myös postauksessa Postikortin juhlaa: 150 vuotta.

Oikean matkan tuntua oli toukokuisessa parin päivän reissussa Maarianhaminaan ja Ahvenanmaalle. Se antoi aihetta useampaankin postaukseen: Korona-aikaan laivalla, Ajelulla Ahvenanmaalla, Hotelli Pommern Ahvenanmaan matkan tukikohtana, Kulinaristin Ahvenanmaa, Aatamin ja Eevan jäljillä Ahvenanmaalla sekä Juhliva Ahvenanmaa on loistava lomakohde. Viimeisin postaus oli tehty 100-vuotista itsehallintoaan juhlivasta maakunnasta. Varsinainen merkkipäivä on tämän vuoden kesäkuussa, mutta juhlinta aloitettiin jo vuotta ennen.

Ahvenanmaa juhlii 100-vuotiasta itsehallintoaan kesäkuusta 2021 kesäkuuhun 2022.

Kesäkuun alussa oli Smakumatkalla Naantalissa, jolloin pääsin maistelemaan naantalilaisten kahviloiden ja ravintoloiden Smaku-annoksia. Paikallista ruokakulttuuria ja lähituottajien laadukkaita raaka-aineita tutuksi tekevä kesäinen ruokatapahtuma Smaku järjestettiin Naantalissa jo kolmatta kertaa ajalla 28.6.–10.7.2021.

Kävin Naantalissa myös kesäkuun puolivälissä tapaamassa Satu-ystävääni Pasta la Hasta -ravintolassa. Poikkesin myös Kristiina Turtosen ateljeessa ja galleriassa ja vaihdon kuulumisia taiteilijan kanssa. Kristiina tekee maalausten lisäksi myös hämmästyttävän pikkutarkkoja lyijykynäpiirroksia.

Kristiina Turtonen ateljeessaan Naantalissa.

Helsingissä vietin turistielämää yhden kesäkuisen viikon. Tutustuin Vallisaaren vallanneeseen taidetapahtumaan ja tein postauksen Taidetta ja luontoa Helsinki Biennaalissa. Poikkesin majapaikkani lähistöllä olevaan Töölön kirjastoon. Kävin myös ystäväni Maaritin kanssa Suomenlinnassa, joka oli tosi kaunis, kaikki kukki: syreeni sinisenä ja valkoisena, hedelmäpuut valkoisena ja idänukonpalko keltaisena.

Idänukonpalko väritti Suomenlinnan rantamaisemia.

Tapasin viikon aikana myös Helena-ystävääni, joka tutustutti hauskaan Flying Dutch -laivaravintolaan Pitkäsillan kupeessa. Serkkuani Eijaa tapasin Hakaniemen torilla ja kävimme myös Hakaniemen kauppahallissa. Aleksanterinkadulta löysin Glasshouse Helsingin, jonka yläkerrassa oli taidenäyttely ja alakerrassa designtuotteiden myymälä. Kävin myös Taidehallissa katsomassa Tony Vaccaron valokuvanäyttelyn Elämä on ihanaa.

Kesäkuun toinen matka suuntautui Tampereelle, jossa Päivit juhlivat porukalla nimipäiväänsä 16.6. ja tuloksena on postaus Päivin nimipäivät manselaisittain. Juhannusta vietimme kotona ja yhdellä tuttavien mökillä Hirvensalossa.

Juhannuksena oli aikaa tarkkailla muurahaista pionin nupussa.

Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Nauvossa kymmenvuotisjuhlien merkeissä. Siitä voi lukea postauksessa Luovat ladyt Nauvossa.

Niin ikään vakio-ohjelmaani kuuluva Vanhan kirjallisuuden päivät järjestettiin kesä-heinäkuun vaihteen sijasta heinäkuun lopussa, mutta onneksi niin. Edellisenä kesänä ne peruttiin. Poikkeusajan Kirjapäivät -postaus kertoo tunnelmista Sastamalassa ja lisää paikkakunnan annista tuo esiin juttu Hattuja Hélènelle, valmistuville, metsästäjille ja kaikille muillekin; tässä retkikohteena on hattutehdas.

Heinäkuussa lähimatkakohteena oli Taivassalo ja Järppilän kartano, jonka yleisöpäivä antoi mahdollisuuden tutustumiseen ilman ryhmää. Monipuolista ohjelmaa sisältävästä päivästä voi lukea postauksessa Kesäkohteeksi Järppilän kartano Taivassalossa.

Elokuun alussa vietin muutaman päivän juurillani Kurejoella, Alajärvellä. Tehtävänä oli poimia kypsät karviaiset sekä valkoiset, mustat ja punaiset viinimarjat pakastettaviksi. Yhtenä päivänä kävin ”kirkolla” sanan varsinaisessa merkityksessä eli katsoin taas Alajärven kirkon hautausmaineen sekä Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia kaupungin hallinto- ja kulttuurikeskuksessa, joita ovat muun muassa kaupungintalo, seurakuntakeskus ja kaupunginkirjasto.

Alvar Aallolla on oma nimikkotie Alajärvellä.

Elokuussa vietin kaksi hotellilomasta Helsingissä. Radisson Blu hotelliketju mainosti heinäkuussa erittäin edullisia yöpymishintoja, joten tulin varanneeksi kaksi majoitusta. Toinen niistä oli tarkoitettu Tietokirja.fi-tapahtumaan, joka ilmoitettiin pidettäväksi 25.–26.8.2021, mutta joka sittemmin peruutettiin. Tämä ajankohta osoittautui oivalliseksi, sillä pääsimme mieheni kanssa katsomaan We Will Rock You -musikaalia Helsingin jäähalliin – sattumoisin juuri tuona iltana puoleen hintaan.

Toinen majoitus oli varattu äiti-tytär-laatuaikaan. Kuljimme Maijun toiveiden mukaan kirppiksillä ja second hand -liikkeissä ja minun toiveideni mukaan kirjakaupoissa. Onnistuimme tunnin jonotuksella pääsemään katsomaan Venäjän kuuluisimman taidemaalarin Ilja Repin -näyttelyä Ateneumiin. Näin sen vielä toistamiseen Suomen tiedetoimittajien järjestämän ryhmäkäynnin ansiosta.

Kävimme myös syömässä Kaisaniemenkadulla olevassa ravintolassa, joka oli aikaisemmin nimeltään Lost in Helsinki ja josta tein postauksen paikan mielenkiintoisen sisustuksen vuoksi. Ravintola oli nimeltään Meet Sally ja sisustus oli nyt paljon maltillisempi, ellei peräti tylsempi.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että ravintola on saanut jälleen uuden nimen, Sortavala ja se kertoo olevansa ”hyvän oluen ja ruoan, kulttuurin ja yhdessäolon paikka.” Sen kahdessatoista oluthanassa on säännöllisesti vaihtuva valikoima kotimaisilta pienpanimotuottajilta. Ravintola haluaa panostaa myös estetiikkaan, joten Sortavala on ”sisustettu alan käsityöläisten tekemillä metalliornamenteilla sekä sävytetty lämpimillä, kauniilla väreillä.”

Kesällä kävimme myös ottamassa löylyt Turun Seudun Hengitysyhdistyksen Kesäkoti Toivonniemen mainiossa rantasaunassa. Merivesi tuntui aina kylmältä.

Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussa Booktori eli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla ja Puutori Blues sekä elokuussa Taiteiden yö.

Vuoden 2021 aikana olin mukana juhlissa, joista kaksi iloisissa tunnelmissa ylioppilasjuhlissa Ravintola Juliniassa Turussa ja isän edelliseltä kesältä siirretyissä 80-vuotisjuhlissa Krookilan Wanhassa Tuvassa, joka on tunnelmallinen lounas- ja juhlapaikka Raisiossa. Surullinen juhla oli jäähyväisten jättäminen Tuula-tädilleni Honkanummen hautausmaalla ja Paavalinkirkon seurakuntasalissa.

Teatteriinkin pääsi välillä ja kävin katsomassa esityksiä niin Turun kuin Helsingin kaupunginteattereissa. Postaukset Puolukkapäivistä mummotautiin – Kysy siskoilta ja Niin kuin taivaassa – teatterin lavalla ja katsomossa. Joulukuussa vuorossa oli Vanja-eno Åbo Svenska Teaterissa.

Syyskuussa keksin hyödyntää majoitusmahdollisuuden Juha-veljen luona ja vietin muutaman päivän Lappeenrannassa. Nähtävää riitti sielläkin ja kokemuksistani voi lukea jutuissa Lomanen Lappeenrannassa ja Vaaleaa ja tummaa paahtoa Satamatiellä.

Syyskuinen Lappeenranta valmistautui jo rauhallisempaan sesonkiin. Laivaravintolat olivat kiinni.

Lokakuun merkkitapahtumana oli Suomen Luonnonvalokuvaajien Vuoden Luontokuva 2021 -festivaali 23.10.2021, josta tein myös postaukset Liskomies voitti Vuoden Luontokuva -kilpailun sekä Suomen, Ruotsin ja Kiinan luonnonihmeitä Vuoden Luontokuva -gaalassa. Tapahtuman järjestäjän Syyspäivät olivat samana viikonloppuna Hotelli Korpilammella Espoossa. Taas nähtiin paljon hienoja valokuvaesityksiä.

Toinenkin lokakuun vakiotapahtumani liittyy valokuvaukseen eli Hanko Fotofestival. Se osui harmittavasti samaan viikonloppuun kuin Turun Kirjamessut, jotka jätin väliin. Helsingin kirjamessuilla pääsin käymään useamman päivän ajaksi, ja siitä voit lukea postauksessa Kohtaamisia Kirjamessuilla.

Lokakuun lopussa oli vuoden toinen laivamatka nyt risteilynä Viking Linen Amorellalla ystäväni Tuijan kanssa. Halusimme hyödyntää saamani lahjakortit, joilla sai maksuttoman matkan. Reissun päätarkoituksena oli viettää eräänlaista kirjoitusretriittiä ja Tuijan tulevan blogin suunnittelutyöpajaa. Väkeä laivalla oli yllättävänkin paljon, pääasiassa perheitä ja eläkeläisiä.

Loka- ja marraskuussa pääsin mukaan Päivi Arvosen Cursor Oy:lle järjestämille pressimatkoille, jotka antoivat aihetta moniin juttuihin. Tein postaukset Puistot Kotkan nähtävyyksinä, Kovaa teetä, kulttuuria ja keikkoja Kairossa, Loviisan paparazzi Aatos Åkerblom, Menneen ajan nostalgiaa Loviisan kaupungin museossa, Pellon antimia luomuna Malmgårdista ja Seppänä Strömforsin ruukin alueella. Vielä riittää kirjoitettavaa muun muassa Merikeskus Vellamosta ja Akvaariotalo Maretariumista.

Ravintola Kairo on maankuulu merimieskapakka ja nykyisellään myös keikkapaikka ja teatteriestradi.

Joulukuun alussa olin päivystäjänä Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n osastolla Tampereen Kirjafestareilla. Siellä oli esillä myös Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely. Tapasin muutamia vanhoja tuttuja ja sain pari uutta. Reissu tarjosi mahdollisuuden käydä katsomassa Kinky Boots -musikaalia Tampereen Työväen Teatterissa.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:llä oli Tampereen Kirjafestareilla messuosasto sekä Vuoden Luontokuva 2021 -näyttely.
Kuva: Gordon Johnson/ Pixabay.

Minne matka vuonna 2022?

Mutta mitä tuo vuosi 2022 tullessaan? Toivon, että TBEXorganisaation maaliskuussa Marbellaan, Espanjaan pidettäväksi suunniteltu matkabloggaajien konferenssi voidaan toteuttaa. Nyt koronaviruksen omikronmuunnoksen jyllätessä en jaksa kuitenkaan olla kovinkaan toiveikas. Parista pandemiavuodesta olen oppinut, että suunnitelmia voi tehdä, mutta pitää varautua niiden muutokseen.

Osallistunen edelleen moniin vakiotapahtumiini, jos ne vain saadaan järjestettyä: Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa kesäkuussa, Luovat ladyt -viikko Ruissalossa tai jossain muualla, Fiskarsin Antiikkipäivät, Loviisan Wanhat Talot elokuussa, Hanko Fotofestival syyskuussa, Turun ja Helsingin Kirjamessut lokakuussa, Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivät ja Vuoden Luontokuva -festivaalit Helsingissä – nyt täytyy vain seurata, toteutuvatko nämä tapahtumat

Minne sinä aiot matkustaa alkavana vuotena? Vai pysytteletkö kotiseudulla? Joka tapauksessa innostavaa, vastuullista ja ikimuistoista matkailuvuotta 2022.

Seppä-Lassilantie Kurejoella, Alajärvellä.
Normaali
Ajanjakso, Kirja, Ruokakulttuuri, Teemaviikko

IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen

IndieFood-opas esittelee lähiruokakohteita ympäri Suomen. Se toimii oppaana niin matkaajalle kuin kotikokillekin.

IndieFood-kirjan kanssa

Laura Ertimo on koonnut vuonna 2016 julkaistuun kirjaan IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen noin 800 kohdetta eri puolelta Suomea. Sen avulla voit löytää reittisi kotimaisten raaka-aineiden ja ruokien alkulähteille olivatpa ne luomutiloja, leipomoita tai kanaloita. Kirja toivottaa tervetulleeksi ruokamatkalle Hangosta Inariin ja Eckeröstä Ilomantsiin. Kirjaan poimitut kohteet ovat vaihtoehtoja ketjuliikkeille. Tarjolla on erilaisia ruokaa suoraan kuluttajille myyviä itsenäisiä tuottajia ja yrityksiä maatiloista kauppahalleihin ja kahviloista verkkokauppoihin.

Ostospaikat on esitelty maakunnittain ja kunnittain ja ensimmäisenä on Uusimaa Helsingin seutuineen ja viimeisenä on Lappi Inarista aloittaen.

Varsinais-Suomi esitellään näin: ”Varsinais-Suomi on riemastuttava tilkkutäkki pieniä kuntia, kekseliäitä pienyrittäjiä sekä ikivanhoja sukutiloja. Tarjolla on monipuolinen valikoima maataloustuotteita lampaanmaitojäätelöstä luonnonmukaisesti viljeltyyn kvinoaan. Perinteet eivät tällä alueella rajoita uusiutumista, vaan tarjoavat taustan ja pohjan uusille tarinoille.”

Ai, mistä sitä lampaanmaitojäätelö saa? Sitä on saanut Rymättylästä, SikkaTalun lammastilalta. Nyt tilan sivuilla mainitaan vain lampaanmaitojugurtti, joka sekin on kausituote. Kirjassa esitettyjen myyntipaikkojen tiedot tuotteineen kannattaa tarkistaa verkkosivuilta.

Laura Ertimo on ruuan alkuperästä ja ruokahuollosta kiinnostunut tietokirjailija ja maantieteilijä. Hän on julkaissut vuonna 2011 Suomen 100 Lähiruokakohteet -oppaan, joka oli kyseisen vuoden myydyimpien tietokirjojen joukossa.

IndieFood-kohdevalikoiman luomisessa on ollut mukana Lähiruoan koordinaatiohanke ja sen asiantuntijaverkosto kaikista maakunnista sekä Aitoja makuja -verkosto.
–IndieFood käsittelee jokapäiväistä aihetta, jonka taustalla on isoja kysymyksiä ruuan alkuperästä ja ihmisten toimeentulosta. Kokoan tietoa kotimaisista pientuottajista, koska haluan itse tuntea ruokani alkuperän ja myös osoittaa, että läheltä löytyy – vaikka mitä!, toteaa Laura Ertimo.

Tämän kirjan voisi ottaa mukaan vaikka tuleviin kotimaan lomareissuihin. Se voi auttaa tekemään ruokalöytöjä matkan varrelta.

Ja mitä kirjan nimi tarkoittaa? Kielitoimiston sanakirjan mukaa indie viittaa valtavirrasta poikkeaviin, riippumattomiin kulttuuri- tm. suuntauksiin (indierock, indie-elokuva).

Mansikoita
Kuva: Carl Stridsberg Pixabaystä

Laura Ertimo: IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen. 2016. Myllylahti Oy. 272 sivua.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on viides Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Ajanjakso, Henkilö, Kirja, Kirjailija, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakirja, Teemaviikko

Lääkäri matkalla maailman ympäri

Stephen Fabes kyllästyi sairaalamaailmaan ja elämäänsä ja lähti maailmanympärimatkalle – polkupyörällä.

Stephen Fabes on lontoolainen lääkäri, jolla on ainainen kaukokaipuu, mutta huono suuntavaisto. Hän lähti pyöräilemään pitkälle matkalle vuonna 2010. Se kesti kaikkiaan kuusi vuotta. Hänen tavoitteenaan oli pyöräillä kuudessa maanosassa: Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Hän kävi matkallaan kaikkiaan 75 maassa. Polkupyörän mittariin kertyi yli 86 209 km kilometriä.

Stephen Fabes kirjoitti kokemuksistaan kirjan Signs of Life – To the Ends of the Earth with a Doctor. Kirja on julkaistu vuonna 2020.

Signs of Life -kirjan kansi

Matka jakautui seuraavasti pituuden ja vietetyn ajan mukaan seuraavasti:

  • Eurooppa: Lontoosta Istanbuliin 5 010 kilometriä ja neljä kuukautta ja toisella kertaa 4 000 kilometriä ja 3,5 kuukautta.
  • Lähi-Itä: Istanbulista Kairoon 3 236 kilometriä ja 2,5 kuukautta.
  • Afrikka: Kairosta Kapkaupunkiin 14 969 kilometriä ja 9 kuukautta (Kapkaupungissa 3 kuukautta).
  • Etelä-Amerikka: Ushuaiasta Cartagenaan 16 783 kilometriä ja 12,5 kuukautta.
  • Keski- ja Pohjois-Amerikka: Panamasta Prudhoe Bayhin 14 331 kilometriä ja 9 kuukautta.
  • Australiassa 4 116 kilometriä ja 3 kuukautta.
  • Aasia: Indonesiasta ja Singaporesta Intiaan sekä Hong Kongista to Kaukasiaan 23 875 km ja 21 kuukautta.

Ensimmäisen reitin Stephen Fabes joutui tekemään kahteen kertaan, koska hän joutui keskeyttämään matkansa ja palaamaan kotimaahansa polvileikkaukseen. Siitä toivuttuaan hän jatkoi matkaansa.

Kirja jakautuu viiteen osaan alkusanojen jälkeen. Ensimmäisessä osassa Stephen Fabes matkaa Lontoosta Kapkaupunkiin, toisessa osassa Ushuaiasta Argentiinasta Deadhorseen Alaskaan, kolmannessa osassa Melbournesta Mumbaihin, neljännessä osassa Hong Kongista Calaisiin ja viidennessä osassa hän palaa kotiin.

Stephen Fabesin pyörä oli Santos Travelmaster 2.6 Cromo Rohloff. Mukana kulkevat tavarat painoivat 30–45 kiloa riippuen muun muassa veden ja ruoan määrästä. Hänen verkkosivuiltaan löytyy yksityiskohtainen luettelo varusteista, matkan reitti ja monia tilastotietoja.

Matkalla lääketiede nopeasti Stephen Fabesin mielestä. Tilalle tuli selviytyminen päivittäisistä haasteista, kun huonokuntoinen ajaja on matkalla täyteen lastatun pyörän päällä. Lääketiedettä oli kuitenkin vaikea välttää, kun hän tapasi reitillään ihmisiä, joilla oli ongelmia terveytensä kanssa. Kirjailija tuo tiivistetyn ohjeen hyväksi lääkäriksi: sulje suusi, kuuntele, tiedä ja hoida. Sama ohje pätee hänen mukaansa myös matkalla olemiseen.

Stephen Fabes työskentelee nykyisin lääkärinä St. Thomasin sairaalan ensiavussa Lontoossa. Hän myös kirjoittaa matkailu- ja pyöräilylehtiin sekä käy puhumassa muun muassa kouluissa.

Kirjassa on lähes 400 sivua. Mukana on myös kuvaliite, jossa on 31 kuvaa matkan varrelta. Stephen Fabesin verkkosivuilta löytyy lisää kuvia ja videoita sekä muuta materiaalia.

Fabes, Stephen. Signs of Life: To the Ends of the Earth with a Doctor. London: Pursuit, 2020.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on neljäs Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Ajanjakso, Henkilö, Kirja, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakirja, Teemaviikko

Matkoilla Euroopassa

Antti Tuuri kuvailee kirjassaan Matkoilla Euroopassa lähinnä junamatkojaan. Mainintoja on matkoista kuudella vuosikymmenellä.

Antti Tuurin Matkoilla Euroopassa -kirja ei ole enää uutuuksia, mutta näin maata pitkin matkustamisen suosion kasvaessa voi olla paikallaan nostaa tämä matkakirja esille. Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 2011.

Kirjaa kuvaillaan kirjaston sivulla näin: ”Tunnelmakuvia, sattumuksia, huumoria ja teräviä kommentteja matkojen varrelta. Antti Tuuri on pitänyt aina tarkkaa päiväkirjaa matkoistaan ja kuvannut niitä monissa kolumneissaan. Kirjassaan hän kertoo matkustamisesta Euroopan eri maissa. Neljännesvuosisadan aikana maanosamme, Suomesta puhumattakaan, on muuttunut tavattomasti. Kirjailija havainnoi näkemäänsä ja kokemaansa omaan, jäljittelemättömään tapaansa.”

Kansikuva Antti Tuurin kirjasta Matkoilla Euroopassa

Roomasta Sisiliaan

Kirja on päätynyt minulle kirjaston poistomyynnistä ja olen sen aikoinani lukenut. Nyt sitä silmäillessäni on hauskaa huomata, että ensimmäinen Tuurin kohde on Sisilia ja siellä Palermo. Hän matkustaa vaimonsa kanssa Roomasta junalla etsimään aurinkoisempiä päiviä syksyiseen ajankohtaan. Roomasta näyttäisi olevan pitkähkö matka matkustaa junalla Italian eteläkärkeen, josta pääsee Messinan salmen yli junalautalla Messinaan ja sieltä eteenpäin Palermoon.

Hauskuus liittyy siihen, minulla on vielä edessäni maaliskuussa 2020 hamaan tulevaisuuteen siirtynyt TBEX-organisaation järjestämä matkabloggaajien konferenssi; pääpaikkana on saaren itälaidalla oleva Catania.

Neljä päivää kaupungissa sisältää myös matkalaisissa jännityksiä nostattaneen taksimatkan Agrigentoon, jossa Luigi-kuskin mielestä jokaisen Sisiliaan tulevan matkailija olisi käytävä. Kaupungin tärkein arkeologinen alue tunnetaan nykyisin nimellä Valle dei Templi (”Temppelien laakso”). Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1997. Huonosti englantia osaavan Luigin ja avuksi kutsutun veljensä Antonion kyydissä retki tuli tehtyä, vaikka se oli välillä hyvinkin epäilyttävän tuntuinen.

Interraililla Saksasta Italiaan

Tuuri kuvailee kirjassaan matkoja myös Sevillasta Ranskaan, Osloon ja lähialueille sekä Roomaan ja Salernoon. Kevätmatka-luvussa Antti Tuuri kuvailee Interrail-matkaa, joka alkaa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä eteenpäin Kölniin, Pariisiin, Geneveen ja Milanoon, Veronaan, Venetsiaan, Milanoon ja takaisinpäin Baselin ja Mainzin kautta kohti Travemündea ja paluumatkaa.

Muuten onnistuneen matkan ikävänä yllätyksenä oli kirjailijan tietokonesalkun ryöstäminen junassa klassisella huomion kiinnittäminen toisaalle -menetelmällä. Matkan jälkeen Tuuri saa salkkunsa takaisin varalaseineen ja Seitsemän veljestä -taskukirjoineen, mutta uusi tietokone jäi varkaille.

Merkille pantavaa on, että myös esittelemässäni Merja Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjassa kuvaillaan omaisuuden viemistä huomion harhauttamisella. Ehkä näitä kertomuksia on hyvä lukea siitäkin syystä, että voisi mahdollisesti varautua omilla tulevilla matkoillaan?

Lennot vaihtuivat maita ja vesiä pitkin matkustamiseen

Oman lukunsa saa Pietarin-matka. Muistoja on myös Pariisin lentokentältä ja lentomatkoilta, jotka olivat vähemmän onnistuneita. Niinpä Antti Tuuri päättikin, ettei enää koskaan lentäisi, van kulkisi maita ja vesiä pitkin.

Kymmenen päivää kestänyt Euroopan matka vuonna 2010 alkaa myös laivamatkalla ja kulkee Bolognaan ja sieltä Milanon kautta takaisin Saksaan.

Kirjoittaminen mukana matkoillakin

Antti Tuuri kertoo matkustaneensa Euroopassa kuudella vuosikymmenellä ja ensimmäinen matka oli vuonna 1959. Reissut ovat olleet kieli- ja harjoittelumatkoja, työmatkoja, mutta myös lomamatkoja.
– Minun Eurooppani on ulottunut Moskovan kaduilta Islannin länsivuonojen tuntureille ja kalasatamiin, Norjan Altasta Sisilian Agrigentoon, Portugalin Cabo da Rocasta Irlannin kautta Kuolan niemimaan juoksuille ja Kreikan saarilta Varangin vuonoille, kertoo Antti Tuuri.

Matkoillaan Tuuri käyttää aikaansa kirjoittamiseen aamun varhaisina tunteina. Onpa hän kuljettanut matkoilla mukanaan pientä Erika-kirjoituskonetta, ”joka kulki mukana melkein yhtä mukavasti kuin nykyiset kannettavat tietokoneet.”

Ikään kuin tämän kirjan jatkoksi Antti Tuuri on kirjoittanut Bospor Express: kertomus matkasta -kirjan samoin Otavan kustantamana vuonna 2013. Se on kuvaus matkasta junalla Tukholmasta Wienin ja Budapestin kautta Istanbuliin kirjallisuusfestivaaleille.

Muita Antti Tuurin matkakuvauksia ovat muun muassa Islannista kertova Pieni suuri maa (1993) ja Saksaa kuvaileva Neljännen valtakunnan vieraana (1995) sekä useita kirjoja kalastus- ja veneretkiltä.

Tuurimaisuudella Veijo Meri -palkinto

Antti Tuuri oli vuonna 2020 yksi Otavan Kirjasäätiön myöntämän Veijo Meri -palkinnon saajista. Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Antti Tuuri on suomalaisen novellin ja romaanin mestari, 1950-luvun modernismin parhaan perinteen itsenäinen jatkaja ja kehittäjä. Tuuri tutkii sitä, mikä maailma on ja mikä on ihmisen tarkoitus siinä. Hänen kirkas, täsmällinen kerrontansa lataa rivien taakse elämän vakavuuden ja humoristisuuden. Se on aikoja sitten muodostunut omaksi käsitteekseen: tuurimaisuudeksi.”

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa : matkakertomuksia. Otava 2011.

Kirjailija Antti Tuuri
Antti Tuuri. Kuva Jouni Harala 2012.
Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on kolmas Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Jos Interrail-matka kiinnostaa, niin lue myös Pekka Haaviston junamatkoista postauksessa Haavisto raiteilla.

Normaali
Ajanjakso, Kirja, Matka, Matkakertomus, Matkakirja, Matkaopas, Teemaviikko

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois

Merja Mähkä kertoo kirjassaan Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois Suuresta matkastaan noin puolentoista vuoden ajalta. Alussa oli vain menolippu ja suuntana Delhi. Budjettimatkan aikana hän ehti käymään 35 maassa.

Helsinkiläisen toimittajan Merja Mähkän matka alkoi syyskuussa 2009. Mukana oli 70 litrainen rinkka, jossa oli vain parit kengät ja vaatteita. Käsimatkatavaroissa oli passin lisäksi yhdensuuntainen lentolippu Delhiin ja opaskirja Intiaan. Matkaa hän oli valmistellut puolisen vuotta myyden tai hävittäen tavaroitaan.
– Nykyään kaikki on matkaa, elämäkin. Se ei muuta sitä, että matka sanan varsinaisessa merkityksessä on edelleen matka, ja enemmänkin. Minulle tämä matka oli matka omaan itseeni, pelkoihini ja haaveisiini, kirjoittaa Merja kirjan lähtemistä kuvaavassa alkuluvussa.

Tämä Suuri matka ei ollut tietystikään Merja Mähkän ensimmäinen matka, vaan niitä on riittänyt vuosien varrella. Hän on matkustanut maailmaa ristiin rastiin ja kolunnut niin Aasiaa, Afrikkaa kuin Amerikoitakin. Joten ihan kylmiltään hän ei reissuun lähtenyt.

Etelä-Aasiasta Väli-Amerikkaan

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjan kansi

Kirja on jaettu matkan kulkua vastaaviin lukuihin: Etelä-Aasia, Kaakkois-Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka ja Väli-Amerikka. Luvuissa kuvataan matkan etenemistä ja kaikkea sitä, mitä reissuun kuului. Alussa on karttalehti numeroitune kohteineen ja niitä yhdistävä viiva sekä maiden ja paikkakuntien nimet ja alaotsikko ja kappaleihin on merkitty myös kuukausi ja vuosi eli näin Delhi, Intia, josta matka alkaa ja jossa Intia on Intia – syyskuu 2009. Lopussa on Tulum, Meksiko, jonne matka on päättyvineen – maaliskuu 2011.

Mukana on myös vinkkejä ja ohjeita tuleville matkustajille, kuten Näin selviät pitkänmatkan bussista hengissä, Kaikkia reseptilääkkeitä ei tarvitse ostaa mukaan, Muista huolehtia tavaroistasi! ja Tarkkana rajalla! Onko sinulla paluulippu? Lopuksi päädytään Helsinkiin.

Tekstin joukossa on paljon kuvia, joiden avulla pääsee matkan tunnelmaan. Kuvaajana on matkaaja itse sekä hänen reissukaverinsa.

Kirjassa seikkaillaan läpi 35 erilaisen maan. Mähkä törmää reissullaan mitä erilaisimpiin tilanteisiin, ihmisiin ja perinteisiin. Kirja on opas matkustamiseen, mutta samalla myös kertomus siitä, kuinka matkalla voi parhaimmillaan löytää myös itsensä.

Pelkojen kohtaamista ja luonnonihmeitä

Matkan aikana Merja Mähkä joutui kohtaamaan asioita, jotka pelottivat häntä. Niiden kohtaaminen vahvisti häntä. Luonnonihmeilläkin oli oma vaikutuksensa.

– Että maailmassa voi olla niin paljon kauneutta! Että pienen arkeni ulkopuolella voikin olla jotain niin kesytöntä, niin tavoittamatonta, niin käsittämätöntä. Ja että minä sain kaikki ne ihmeet kokea. Miksi en voisi nähdä niitä arjessani, kyselee Merja Mähkä.

Ja hän jatkaa:

– Kyse ei ollut vain siitä, että pitää matkustaa kauas, että voi nähdä lähelle. Kysymys on enemmänkin asenteesta, siitä että uskoo, että pieniä ihmeitä voi tapahtua, jos haluaa niitä sellaisina pitää. Minä halua. Se tekee maailmasta kauniimman, toiveikkaan, Merja Mähkä sanoo kirjan loppuluvussa.

Merja Mähkä sanoo myös olleensa hukassa ja päässyt sieltä pois.

– Elämä toteutunee unelman jälkeen oli ihanaa. levollista. Kaikki hyvä, mikä sitä seurasi, oli enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut pyytää.

Kuukauden kulutus 1 336 euroa

Monia varmaan kiinnostaa, paljonko puolitoista vuotta ja tarkalleen 543 päivän reppumatka maksoi? Siitäkin Merja Mähkä tekee selkoa: Matkan kokonaishinta oli 24 039 euroa ja kuukautta kohti se teki 1 336 euroa. Mukana on kaikki: matkustaminen lentoineen, majoitukset, ruuat, juomat, retket ja ostokset.

Elämänmyönteinen ja rennolla otteella kirjoitettu kirja kannustaa lähtemään matkoille, avartamaan maailmankuvaa ja palaamaan kokemuksia rikkaampana kotiin.

Jos siis haikailet pitkää matkaa ja irtiottoa arjesta, niin tästä kirjasta voit lukea kokemuksista, haasteista ja tunnelmista. Mukana on paljon hyödyllisiä vinkkejä. Ehkä jonain tulevana aikana maailmantilanne on taas suopeampi reissaajille.

Voin myös tunnustaa, ettei minusta taitaisi olla tällaiselle reissulle. Kivaa on kuitenkin lukea rohkeampien seikkailuista maailmalla – omassa nojatuolissaan.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Mähkä, M. 2012. Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois: 543 päivän reppumatka. Helsinki: Tammi.

Tämä on toinen Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.-11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Ajanjakso, Kirja, Matkakirja, Teemaviikko

Lukuviikolla 5.-11.4. matkakirjoja esittelyssä

Lierihattuinen nainen lukee kirjaa, takana järvimaisema.
Kuva: suju-foto Pixabaystä.

Maanantaina 5.4.2021 alkaa valtakunnallinen Lukuviikko. Sen teemana on Lukutaito on kansalaistaito. Viikon aikana postaan esittelyjä matkakirjoista.

Sunnuntaina 11.4. päättyvä viikko tarjoaa ”tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Kirjastot, koulut ja muut toimijat voivat osallistua Lukuviikkoon ympäri Suomen muun muassa hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja.” Teemaviikon järjestää Lukukeskus ry.

Sain idean käyttää tätä teemaa myös postauksissani ja esittelen Lukuviikon aikana matkoihin liittyviä kirjoja, koska myös nojatuolimatkat kuuluvat blogini sisältöihin. Esittelemiäni kirjoja saanee hyvin varattua kirjastoista, jos joku niistä alkaa kiinnostaa.

Kirjat ja lukeminen liittyvät ainakin minulla kiinteästi matkailuun. On hauskaa lukea muiden tekemistä matkoista ja uusista matkakohteista kotona ihan muuten vain tai reissua suunnitellessa. Otan yleensä matkoille mukaan myös muutaman kirjan, joihin voi syventyä vaikkapa lentokoneessa tai junassa ja illalla majapaikassa ennen nukahtamista.

Kirjojen ystävänä käy lähes aina niin, että löydän uusia kirjoja. Käyn mielelläni kirjakaupoissa ja antikvariaateissa. Monesti vastaan tulee myös hyllyjä, joista voi ottaa kirjoja mukaansa ilmaiseksi ja samoin myös jättää muiden löydettäväksi tai ostaa pienellä summalla. Onpa käynyt niinkin, että minun on pitänyt postittaa löytämiäni kirjoja kotiin tai ostaa lisää matkatavarakiloja.

Kirjoja hyväntekeväisyysmyynnissä
Jerseyssä törmäsin usein kirjamyynteihin. Tässä itsepalveluperiaatteella toimiva hylly, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Näinä aikoina lukuelämykset ovat entistä tärkeämpiä, kun emme saa matkustaa vapaasti. Voimme muistella aikaisempia matkojamme ja suunnitella uusia. Käyttäkäämme tämä aika siis monipuolisiin virikkeisiin, joita kirjallisuus voi tarjota.

Lukuviikko 5.-11.4.2021
Normaali
Ajanjakso

Hyvästi, marraskuu!

Kuihtuneitä lehtiä mustalla graniitilla

Taustalla mustaa graniittia taiteilija Manno Kalliomäen hautamuistomerkistä Turun vanhalla hautausmaalla.

Hei, vaan, marraskuu. Oli mukava tavata, mutta vielä mukavampaa on toivottaa sinulle hyvää matkaa menneisiin kalenteripäiviin.

Sinussa oli kolmekymmentä pimeähköä ja sateista päivää yhä lyhenevin valoisin ajoin. Alussa päivän pituus oli Turussa 8 tuntia 33 minuuttia ja tänään enää 6 tuntia 20 minuuttia.

Ensimmäinen päiväsi oli vuoden 305. päivä ja tänään on vuoden 334. päivä. Jäljellä on 31 päivää tätä vuotta, joka jää historiaan luonnehdinnalla annus horribilis, kauhea vuosi.

Tapaamme taas vuoden päästä. Toivottavasti se on meille kaikille normaalimpaa aikaa. Onkohan korona silloin vain muistoissamme vai vieläkö se piinaa meitä?

Tässä kuussa olen pysytellyt tiiviisti kotona, päivällä etätöissä ja iltaisin vapaa-ajalla. Kerran kävin naapurikaupungissa Raisiossa vanhempia tapaamassa, muutaman kerran työpaikalla, Turun pääkirjastossa ja joissakin keskustan kaupoissa, satunnaisesti lähikaupassa, pari–kolme kertaa viikossa uimahallissa, kävelemässä muun muassa vanhalla hautausmaalla, kaksi kertaa ystävän luona ja kerran taidemuseossa. Kaikki mahtuu seitsemän kilometrin ja suurimmalta osin kolmen kilometrin säteelle.

Matkalle tekisi mieli, sitä ei voi kieltää. Olen reissannut vain ajatuksissani, katsellut aikaisempien matkojen valokuvia. Viime joulukuussa kirjoitin postauksen otsikolla Missä kuljin kerran vuonna 2019? Aion tehdä vastaavan postauksen tästä vuodesta, joskin siitä tulee paljon lyhyempi tarina.

Nyt voi matkustaa lähinnä ajatuksissaan. Onneksi siihen on vielä mahdollisuuksia.

Siirtykäämme joulukuuhun, pimeään, mutta kynttilöiden ja muiden valopilkkujen sekä lämpimien mietteiden kirkastamaan vuoden viimeiseen kuukauteen. Iloa ja valoa sinulle, lukijani.

Kynttilöitä

Kuva S. Hermann & F. Richter Pixabaystä.

Normaali