Kristiina K. -blogia pitävän Kristiinan kuvahaaste jatkuu kolmannella osalla. Hän antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Aloitin tämän haasteen myöhässä, enkä ole vielä ottanut päiviä kiinni.
Kristiina K:n mukaan kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja. Yritän parhaani mukaan käyttää vain omia kuviani, mikä ei ole kaikkien aiheiden kohdalla yhtä helppoa. Toiseksi pyrin löytämään kuvia, jotka liittyvät matkoihini.
Aiheina ovat nyt:
13.2. Keramiikka 14.2. Kataja 15.2. Kannu 16.2. Köynnös 17.2. Karkki 18.2. Kivi 19.2. Kylmä
Keramiikka
Jerezin kellomuseossa oli suuri kokoelma erilaisia ajannäyttäjiä.
Keramiikka-aiheisia kuvia löytyy paljonkin astioista taide-esineisiin. Kuvan hurjannäköinen kello kuuluu kellomuseon kokoelmiin Jerezissä, Espanjassa. Paikan englanninkielinen nimi onThe Palace of Timeja espanjaksi El Palacio del Tiempo.
Museon kerrotaan olevan ainoa laatuaan siinä suhteessa, että sen kellot toimivat ja käyvät siis ajassa. Kokoelma on Euroopan laajin ja esillä on lähes 300 kelloa seinä- ja pöytäkelloista rannekelloihin. Vanhimmat kellot ovat 1600-luvulta. Museo sijaitsee vuonna 1873 valmistuneessa palatsissa, jossa voidaan järjestää myös kokouksia ja tilaisuuksia.
Tutustuin kellomuseoon matkabloggaajien TBEX-konferenssin yhteydessä järjestetyllä kolmen päivän matkalla.
Kataja
Tervalepästä ja katajasta tehdyt lastat ovat osa EcoFurn®-yrityksen valikoimaa.
Kataja oli tämän kuvakokoelman vaikeimpiin kuuluva aihe. En ole ilmeisesti kuvannut kasvavia katajia, mutta melko tuoreessa muistissa olivat vielä joulukuussa 2022 Tampereen Kirjafestareista tutkimani EcoFurn®-yrityksen puiset tuotteet.
Kuvassa olevissa lastoissa materiaaleina ovat pellavaöljytty tervaleppä ja kataja. Etualalla olevat veitset ovat visakoivua. Muita yrityksen käyttämiä puulajeja ovat tammi ja saarni. Tuotevalikoima on laaja keittiövälineistä huonekaluihin ja linnunpöntöistä hyönteishotelleihin.
Kannu
Kaunis lasikannu ja muita ateriointiin tarvittavia esineitä Kastelholman linnassa Ahvenenmaalla.
Kannu oli myös vaikeasti löydettävä kohde. Kuvan kaunis sini-vihreä kannu koristaa kattausta Kastelholman linnassa. Kiinnostaisi tietää, onko se jonkun vanhan lasikannun mukaan tehty? Kala, kinkku ja muut ruoat ovat keinotekoisia ja kuvaavat menneen ajan aterioita ja ruokakulttuuria.
Kastelholman linna on Ahvenanmaan ainoa keskiaikainen linna. Sen rakentaminen alkoi 1300-luvun lopulla, ja ensimmäinen maininta siitä löytyy vuodelta 1388. Se toimi puolustuslinnakkeena. Ahvenanmaa oli tuolloin itsenäinen hallintoalue ja Kastelholma oli sen keskus.
Kastelholman linnan olen tainnut nähdä ensimmäistä kertaa luokkaretkellä 1970-luvun alussa. Yllä olevan kuva on viimekeväiseltä Ahvenanmaan matkaltani. Tuolloin, toukokuun lopussa koko alue oli kukassa.
Köynnös
Muratti on yleinen kasvi vanhoilla brittiläisillä hautausmailla ja puistoissa.
Köynnöskuvia oli helppo löytää. Valitsin tämän minua puhuttelevan hautakiven kuvan, jonka mietelause ”No not grieve. We are all pilgrims on a journey towards the same destination.” laittaa ajattelemaan. Ilmaisu saattaa olla peräisin jostain tunnetusta tekstistä, mutta nyt en saanut jäljitettyä alkuperää.
Hautakivessä ei muistaakseni ollut henkilön nimeä. Tämä hauta löytyy Highgaten hautausmaalta (Highgate Cemetery) Lontoosta. Kävin siellä ystäväni Suen kanssa.
Hautausmaalta ovat viimeisen leposijansa saaneet monet tunnetut henkilöitä. Heistä kuuluisin heistä lienee Karl Marx. Myös brittiläisen punkbändi Sex Pistolsin ja New York Dollsin manageri Malcolm McLaren sekä kirjailija Douglas Adams on haudattu Highgaten hautausmaalle.
Köynnös on muratti. Niitä on useita lajeja, ja ne ainavihantia, ilmajuuriensa avulla tukea pitkin kiipeileviä ja suikertelevia köynnöskasveja. Englantilaisissa puistoissa sitä näkee paljon.
Vaaleanpunainen kuohuviini ja vaahtokarkit odottivat meitä bloggaajia, kun menimme tutustumaan somerolaiseen Muotiputiikki Helmeen, joka kertoo olevansa 1950-luvun tyylinen elämyskohde. Vaaleanpunainen taitaa olla liikkeen omistajan Anita Hallapellon lempiväri, sillä hänen autonsakin on sen värinen ‒ Cadillac.
Kivi
Kiveä monessa muodossa Katariinan Meripuistossa.
Katariinan Meripuisto on yksi monista Kotkan hienoista viheralueista. Sieltä löytyy kiviä niin luonnonmukaisessa kuin jalostetussakin muodossa. Tämän seitsemästä erilaisesta graniittilaadusta koostuvan pöydän ääreen mahtuu jopa 50 henkilöä.
Kylmä
Banana Split jerseyläiseen tapaan. Alkuperäisen yhdysvaltalaisen ohjeen mukaan jälkiruokaan kuuluu vanilja-, suklaa- ja mansikkajäätelöä.
Kylmää ei voi vangita kuvaan, mutta voi valita kuvattavaksi kylmiä asioita. Olisin voinut etsiä talvi- jää- tai lumikuvia, mutta lähdin hakemaan jäätelökuvia. Niitä olisi ollut muitakin kuin tämä Banana Split -annos, joka on kuvattu Les Jardins de la Mer -puistossa Jerseyssä. Vietin saarella hienoja syys- ja lokakuisia viikkoja vuonna 2018.
Wikipedia kuvailee tätä jäätelöannosta näin: ”Banana Split on jäätelöstä valmistettava jälkiruoka, joka nimensä mukaisesti sisältää banaania. Jäätelön ja banaanin lisäksi se sisältää usein kermavaahtoa, ananasta, vohvelia, mansikoita, pähkinöitä, suklaakastiketta ja kirsikoita.”
Jatkan nyt Kristiina K. -blogia pitävän Kristiinan kuvahaastetta helmikuulle.
Kristiina K. antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Hän ohjeisti, että kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja.
Aiheina ovat nyt:
6. Kirjava
7. Kudin
8. Kamera
9. Komea
10. Kahvi
11. Kurkku
12. Koristeellinen
Kirjava
Luova lady huovuttaa Toivonniemessä, Ruissalossa.
Tämänkertaiset aiheet ovat haastavia, kun yritän löytää kuvat omista otoksistani. Kirjavan osalta päädyin tähän Luovien ladyjen viikolta otettuun kuvaan, vaikka sellainen oli jo ensimmäisessäkin osiossa.
Yhtenä kesänä ladyt olivat kiinnostuneita huovutuksesta, ja viikon aikana syntyi pieniä huopaotuksia, laudeliinoja ja muita tuotteita. Tässä kuvassa on iloista kesätunnelmaa ja värien kirjavuutta.
En kudo itse, joten kutimia ei ole ollut lähistöllä kuvattavaksi. Tarkalleen aiheen mukaista kuvaa en löytänyt kuvistani, mutta kutimilta valmistuneita tuotteita oli näytillä ja tarjolla joulun alla muutama vuosi sitten turkulaisessa, tunnelmallisessa 1700-luvun miljöössä toimivassa kahvilassa Apteekkimuseon naapurissa eli Cafe Qwenselissä.
Kahvilan löytää Aurajoen rantamilta osoitteesta Läntinen Rantakatu 13 B, Turku. Siellä voi nauttia muuan muassa paikan päällä valmistettuja perinteisiä leivonnaisia sekä Afternoon Tea -tarjoiluja.
Kamera
Paparazzi-näyttely Loviisan museossa.
Kamerakuvia olisi löytynyt runsaastikin, mutta tämä on mielenkiintoisin. Se on peräisin Loviisan kaupungin museossa olleesta mielenkiintoisesta näyttelystä vuoden 2021 syksyllä. Se kertoi loviisalaisesta Aatos Åkerblomista ja hänen 1960- ja 1970-luvun valokuvistaan.
Näyttelyssä kerrottiin, että omalaatuinen kuvaaja Aatos Åkerblom (1916–1997) oli kuin paparazzi. Hänen toimintaansa kuvataan näin: ”Hän dokumentoi tiloja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt valokuvata. Hän pääsi kameroineen kaikkialle ja oli aina valmiina nappaamaan kuvan ennen kuin hetki oli ohi.”
Komea
Lupiineja Kurejoella, Alajärvellä.
Komea oli näistä K-sanoista vaikein. Olen muistelevani, että synnyinseutuuni Etelä-Pohjanmaahan liittyisi jokin sananlasku, jossa käytetään komeaa, mutta en sellaista nyt löytänyt – se olisi voinut johdattaa sopivaan kuvaan.
Jotenkin päädyin sitten lupiiniin, joka on oikealta nimeltään komealupiini (Lupinus polyphyllus). Tämä Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva myrkyllinen kasvi on luokiteltu kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Harmi, sillä onhan tämä ihan värikäs ja komea kasvi kesä-heinäkuisilla kukinnoillaan.
Kahvi
Tuhannen Tuskan Kahvilan kaunis kahvi- ja kakkutarjoilu.
Kahvikuviakin olisi löytynyt useampia, mutta valitsin koristeellisimman kuvan. Se on otettu viime kesänä Tuhannen tuskan kahvilassa Loviisassa. Se sijaitsee paikassa, jossa kieltolain aikaan toimi salakapakka; osoite on Liisantalo, Poikkikatu, Loviisa. Kävimme siellä viime heinäkuussa eräällä Luovien ladyjen päiväretkistä.
Kahvila on sisältä viihtyisä, mutta ulkonakin kelpaa istuskella kauniina kesäpäivänä. Kahvi tarjoillaan kauniista kupeista ja kakku on maistuvaa.
Kurkku
Tämä Alan´s Cafen tarjoilu taisi korvata lounaan eräällä Hangon reissullani.
Kurkusta en löytänyt kuvaa kokonaisena. Tässä tuota mainiota salaattiainesta tarjoillaan piirakan kyljessä. Jälkiruokana on kakkupala.
Paikkana on vanhasta puutalosta löytyvä Alan´s Cafe Hangossa, osoitteessa Raatihuoneentori 4. Saman katon alla on kahvila, käsityöläisten puoti sekä second hand -liike Ditt & Datt sekä antikvariaatti. Käyn siellä aina Hangon reissuillani, jos vain mahdollista.
Koristeellinen
Saimme Instagram-hullutteluumme paikallista vahvistusta.
Tämä puna-viherkuvioinen huivi on mielestäni koristeellinen. Huivi liittyyTBEX-matkabloggaajien Ostravassa Tšekissä vuonna 2018 pidettyyn konferenssiin ja sen jälkeiseen tutustumismatkaan, johon osallistui kymmenkunta bloggaajaa. Retkeilimme kolmen päivän aikana Olomoucin alueella, muun muassa Jeseníkissä.
Tämä koristeellinen huivi sekä olkihattu kiersivät jokaisen harteilla ja päässä ja otimme Instagram-poseerauksia parodioivia kuvia. Koristeellisuutta markkeeraavassa kuvassa ei ole kuitenkaan kukaan seurueestamme, vaan kansanedustajana ja pormestarinakin toiminut herra, joka oli mukana seurueessamme Jeseníkissä.
Kuvauspaikka on kukkulalla, jonka alapuolella oleva Priessnitz-kylpylä tunnetaan yhteydestään Vincent Priessnitziin, joka oli vesiterapian varhainen kannattaja ja maailman ensimmäisen modernin vesiterapeuttisen instituutin perustaja.
Huh, selvisinpä omilla kuvillani, joskin lavealla tulkinnalla. Saas nähdä kuinka käy seuraavan erän kanssa.
K niin kuin kuva tai K niin kuin Kristiina, silläKristiina K -blogin pitäjä antoi kuvahaasteen helmikuulle. Jokaiselle kuukauden päivälle pitää löytää oma k-kirjaimella alkava kuva. Keittiöstä lähdetään ja kesään päädytään.
Kristiina K. nimeään kantavasta blogista haastoi julkaisemaan helmikuun aikana K-kirjaimella alkavia asioita tai esineitä. Hän ja moni muu on jo ehtinyt julkaista useamman postauksen, joiden keskiössä ovat näin valitut kuvat. Huomasin kyllä haasteen tammi-helmikuun vaihteessa, mutta en heti tarttunut siihen. Nyt aloitan vähän jälkijättöisesti, mutta ehkä se ei haittaa.
Kristiina antoi jokaiselle kuukauden päivälle oman aiheen. Hän ohjeisti, että kuvat voivat olla vanhoja tai uusia taikka kuvia piirroksesta. Myös kuvapankkien kuvat ovat sallittuja.
On mielenkiintoista, löydänkö kaikkiin aiheisiin kuvan omista otoksistani vai täytyykö turvautua muiden kuviin. Tämän ensimmäisen viiden kuvan erän valokuvat ovat omiani. Tarkoitus on myös, että ne liittyisivät jotenkin matkoihini tai käymiini paikkoihin.
Ensimmäiset aiheet ovat tässä:
Keittiö
Käpy
Keskellä
Kaatunut
Kakku
Keittiö
Norpas-residenssin keittiö oli kokkauspaikkani maaliskuussa 2021. Puutalon toisen kerroksen asuntoon ei tullut eikä sieltä mennyt vettä, joka oli tietysti outo kokemus kaltaiselleni kerrostaloasujalle.
Vietin pari kevättalvista viikkoaNorpas-residenssissäTaalintehtaalla. Se oli mukavaa vaihtelua korona-aikana. Tein siellä etätöitä ja illalla edistin omia kirjoitusprojektejani. Vesi piti kantaa asuntoon ja viedä sieltä pois ämpäreissä. Yhteiskäytössä olevat vessat sekä suihku- ja saunatilat olivat alakerrassa. Pattereiden lisäksi lämmintä sai puuhellasta ja pönttöuunista.
Käpy
Käpykuvia lienee muitakin, mutta tämä löytyi helposti. Kuvauspaikkana on Toivonniemi Ruissalossa.
Kuulun Luovat ladyt -ryhmään, joka kokoontuu heinäkuun alussa viettämään yhteistä lomaviikkoa. Alkuvuosina paikka oli aina sama eli Kesäkoti Toivonniemi Ruissalossa. Se onTurun Seudun Hengitysyhdistyksen ylläpitämä. Majoitustilat ovat vaatimattomia ja täälläkin mukavuuslaitokseen täytyy erikseen lähteä; mäntyjen takana pilkottaa ulkohuussi.
Toivonniemessä olemme viikon lähellä luontoa. Saunomme, uimme, grillaamme ja vietämme kesän parasta aikaa joko omassa tai muiden seurassa luovien puuhien tai laiskottelun merkeissä. Kolmena viime vuotena olemme viettäneet viikkomme muualla Toivonniemen remonttien vuoksi, mutta ensi kesänä meidän on tarkoitus palata taas Toivoniemeen.
Keskellä
Hangon Casinon edustalla on pyöreä vesiallas, jonka keskellä on suihkulähde. Juhannussalko koristaa hiekkarantaa.
Hanko on yksi lempipaikoistani. Olen käynyt siellä useita kertoja, pääosin syksyisin, jolloin olen osallistunut Hanko Fotofestivaliin. Ensi syyskuussa vietetään festivaalin kymmenvuotisjuhlia, joiden ajankohta on saamani tiedon mukaan 9.9.2023. Blogistani löytyy paljon Hanko-postauksia.
Kaatunut
Kaatunut puu lumikerroksen alla Tähkäpuistossa, Turussa.
Kuva kaatuneesta löytyi tammikuisista Tähkäpuiston kuvista. Blogini nimen loppuosa on ”matkoja lähelle ja kauas”. Tähkäpuisto onkin kotiani lähin paikka, josta olen tehnyt postauksia. Sitä kutsutaan myös Ruusupuistoksi, sillä siellä kasvaa muun muassa satoja ruusupensaita, lajikkeita on 400.
Kakku
Kuvassa on espanjalainen juustokakku.
Matkabloggaajien ja matkakohteiden markkinoijien TBEX-konferenssi järjestettiin viime vuonna Marbellassa kesäkuun alkupuolella. Kakkukuvia minulla olikin yllättävän paljon, mutta valitsin tämän kuvan koska se liittyy viime vuoden upeimpaan matkaani.
Ennen varsinaista konferenssia ohjelmassa oli kaksi retkipäivää, ja toisen päivän lounaan nautimme The Beach Club Higuerón -rantaravintolassa (Av. del Sol 225, Playa de Carvajal, 29631 Benalmádena, España). Kuvan juustokakku kruunasi monesta pienestä annoksesta koostuneen aterian.
Vuodenvaihteessa on tapana kerrata kokemuksia, palata menneeseen ja arvioida sitä. Teen nyt samantyylisen matkaraportin tästä vuodesta 2022 kuin parin aikaisemman vuoden menoista. Kulunut vuosi oli matkojen suhteen köyhempi kuin edeltäjänsä, ja minä olin bloggaamisen suhteen saamattomampi.
Tänä vuonna tein yhden matkan ulkomaille, muuten reissuni suuntautuivat kotimaahan ja oikeastaan alle 400 kilometrin säteelle kotikaupungistani Turusta.
Perinteinen tammikuun meno, Matkamessut, oli siirretty tammikuuhun 2023. Pääsen siis pian tutkimaan matkailumaailmaa pitkän tauon jälkeen. Kreikka on tämänvuotinen messujen partnerimaa, ja se sopii minulle oivallisesti. Toivon, että voin osallistua TBEX-organisaation järjestämään matkabloggaajien konferenssiin toukokuun alussa Kalamatassa, Kreikassa. Olen hankkinut sinne jo lipun, mutta muut matkavalmistelut ovat tekemättä.
Alajärveltä Kotkaan, Maarianhaminasta Paimioon
Torstaina 3. helmikuuta liputetaan arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi Alvar Aallon syntymäpäivänä. Tein jutun Lippu salkoon Alvar ja Aino Aallon kunniaksiosittain siksi, että Aalto liittyy syntymäkuntaani Alajärveen, joka on osa valtakunnallista Alvar Aalto -kaupunkiverkostoa.
Alvar Aallolla on Alajärvellä oma tie lähellä suunnittelemiaan rakennuksia.
Tuusulanjärvi houkutteli jäälleen paljon ulkoilijoita maaliskuisena sunnuntaina.
Maaliskuussa vietin viikonlopun Gustavelundissa, Tuusulassa, jossa järjestettiin Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivät. Olen osallistunut niihin noin kymmenen vuoden ajan. Viikonloppu on täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja sen aikana tulee katsottua useampi tuhat upeaa valokuvaa.
Huhtikuussa kirjoitin Merikeskus Vellamosta, joka on koko perheen käyntikohde kaikkina vuodenaikoina Kotkan Kantasatamassa. Olin käynyt siellä jo syksyllä 2021, mutta hauduttelin juttua muutaman kuukauden.
Pääsiäistä vietin Maarinhaminassa ikään kuin omatoimisessa retriitissä, mutta siltä reissulta ei syntynyt postausta. Tosin laivamatka Glory-laivalla tuli mukaan toukokuun postauksessa Gloryn loistoa Itämerellä.Tein tuolla Viking Linen uudella aluksella reissun myös äitienpäivän aikoihin äitini ja sisarusteni kanssa.
Glory matkalla Turusta Tukholmaan.
Algoth’s on legendaarisen pirtukeisarin, Algoth Niskan nimikkobaari.
Aurajoen rannan kirsikkapuut kukkivat toukokuun puolivälissä.
Taiteen talon avajaisissa pääsi tutustumaan taiteilijoiden työtiloihin.
Toukokuussa ihastelin Aurajoen rantojen kirsikkapuiden kukintaa ja tutustuin Taiteen taloon sen avajaisissa. Se on taiteen ja kulttuurin koti taiteen tekijöille, kaupunkilaisille ja matkailijoille. Taiteen talo sijaitsee Rettigin vanhassa tupakkatehtaassa osoitteessa Nunnankatu 4 keskellä Turun Vanhaakaupunkia.
Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Villa VallattomassaStrömforsissa. Tämän majapaikan emäntä Petra Pekkarinen houkutteli minut vieraaksi Pipa ja Papi -podcastiinsa, ja voit kuunnella jutteluamme Luovista ladyistä, bloggaamisesta, vanhoista taloista ja matkustamisesta täältä.
Tällä ruukkipaikkakunnallakin oli nähtävää, mutta ajelimme sieltä myös Porvooseen, Loviisaan ja Kotkaan muun muassa kirppareille. Kävimme myös Keisarillisessa kalamajassa Langinkoskella, Olgan farmilla Sääksjärvellä – mainio kohde lapsiperheille – sekä Stockforsin tehdasalueella Pyhtäällä.
Villa Vallaton tarjosi oivallisen lomapaikan ja tukikohdan tusinalle Luovia ladyja.*
Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussaBooktorieli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla, Puutori Blues –tapahtuma nimensä mukaisesti Puutorilla sekä elokuinen Taiteiden yö monine esityksineeen eri puolilla Turkua. Näistä ei nyt syntynyt postauksia.
Joulukuussa pohdin erilaisia tapoja viettää vuoden suurinta juhlaa postauksessa Missä vietät joulusi tänä vuonna? Oman jouluni vietin kotona perheen parissa.
Poimi vinkit ja vieraile ensi vuonna jossain oudossa kuplassa
Tämä postaus kertoo matkoistani, mutta sitä voi lukea niinkin, että se sisältää vinkkejä tapahtumista, joihin voi osallistua ja paikoista, joissa voi käydä. Ehkä saat poimittua jonkun vinkin ensi vuoden suunnitelmiisi.
Suosittelen myös, että käyt sellaisessa paikassa tai tapahtumassa, joka on itsellesi hiukan outo tai vieras, ehkä jopa siellä monesti mainitulla epämukavuusalueella. Tapaat ehkä ihmisiä, joilla on ihan kummallisia harrastuksia.
Minulle tällaisia paikkoja ja tapahtumia olivat Espanjan hevospaikat (näistä toivottavasti kirjoitan myöhemmin) sekä Strömforsissa ruukissa Ruotsinpyhtäällä järjestetty Ruukki Picnic, joka on ollut vuosien aja Itä-Uudenmaan suurin kesäinen koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma ja Ruissalossa, Turussa järjestetty Grand Tour de Renault -tapahtuma. On virkistävää ja mieltä avartavaa vierailla omien kupliensa ulkopuolella.
Vierailin kesäkuussa Espanjassa kahdessa hevosia jalostavassa, kasvattavassa ja kouluttavassa paikassa.
Ruukki Picnic toi Strömforsiin paljon amerikanautoja harrastajineen.
Sisällöntuotanto sakkaa surussa
Isä saateltiin viimeiselle matkalleen helmikuussa.
Olen ollut tänä vuonna vähemmän tuottelias kuin aikaisempina vuosina raskaan elämäntilanteen vuoksi. Isäni kuoli tammikuussa 81-vuotiaana ja äitini jäi leskeksi ja apua tarvitsevaksi. Aikaa ja energiaa kirjoittamiseen tuntuu olevan nyt aikaisempaa vähemmän. Tänä vuonna en osallistunut myöskään Yhdysvalloista lähtöisin olevaan National Blog Posting Month (NaBloPoMo) -haasteeseen, jossa blogataan joka päivä.
Harmillisesti myös osa aineistosta on jäänyt vielä julkaisematta. Muun muassa osa Espanjan matkan annista on jäänyt kertomatta kuten myös muutamasta kotimaan reissustakin. Ehkä kirjoitan niistä vielä seuraavia matkoja odotellessa.
Vuoden päätyttyä ja uuden alkaessa on tapana kerrata kaikkea tapahtunutta. Teen nyt samantyylisen matkaraportin viime vuodesta 2021 kuin vuosien 2019 ja 2020 menoista. Yllättävän paljon niitä olikin – vallitsevien olosuhteiden vuoksi kaikki kotimaassa.
Vuonna 2021 en matkustanut kertaakaan ulkomaille ja sama tilanne oli edellisenä vuonna. Kävin Suomen rajojen ulkopuolella sentään kaksi kertaa vuonna 2019. Matkani ovat suuntautuneet kotimaahan ja niitä on ollut yllättävänkin paljon. Välillähän oli koronan suhteen rauhallisempaa. Kotikaupunkini Turku on myös tarjonnut kokemuksia ja kulttuuria.
Itselleni merkityksellisen ja etukäteen pelottavalta tuntuvan matkan tein tammikuussa SilmäklinikalleTurun yliopistolliseen keskussairaalaan. Kerroin kokemuksestani Sairaalaretkiä-sarjassa sillä ajatuksella, että joku kaihileikkaukseen tulija saa käsityksen edessä olevasta tapahtumasta. Postaus löytyy otsikolla Sairaalaretkiä IV: Silmäklinikka, Tyks.
Tyksin Silmäklinikalla kaihileikkaus sujui hyvin; olin pelännyt turhaan.
Perinteinen tammikuun meno,Matkamessut, oli siirretty ensin toukokuuhun pitkittyvän koronatilanteen ja viranomaisrajoitusten vuoksi. Sitten messut peruttiin tai oikeammin siirrettiin tammikuuhun 2022, josta ne on nyt siirretty edelleen tammikuuhun 2023.
Jos ei voi matkustaa kauas, kannattaa nähdä lähiympäristössä kauneutta ja katsottavaa. Tammikuun puolivälissä aurinkoinen sää ja luminen maisema kutsuivat luokseen sunnuntaikävelylle kodin lähellä olevaan puistoon. Kuvasin innoissani talvista luontoa ja postaus löytyy otsikolla Talven ihmemaa Tähkäpuistossa.
Lukuviikolla 5.–11.4. esittelin matkakirjoja; tämän blogin teemaan sisältyvät myös nojatuolimatkat. Kerroin kaikkiaan viidestä kirjasta ja vuoden mittaan olen myös postannut muista matkakirjoista.
Huhtikuun 28. päivänä kävin miehen kanssa 31. hääpäivän kunniaksi lähimatkalla Nauvossa. Päivä oli aurinkoinen, mutta kevät vielä antoi odottaa itseään. merkkipäivän lounaan nautimme L´Escal -ravintolassa. Kävimme katsastamassa myös Luovien ladyjen kesän majoituspaikan Kirjais Kursgårdin.
Onnittelin vuoden aikana kahta merkittävää persoonaa, luonnonvalokuvauksen uranuurtajaa Hannu Hautalaa sekä maailman vanhinta bloggaajaa Dagny Carlssonia postauksissa Onnea Hannu 80 vuotta! ja Onnea, Dagny!Molemmat ovat kevään lapsia.
Kesäkuun alussa oli Smakumatkalla Naantalissa, jolloin pääsin maistelemaan naantalilaisten kahviloiden ja ravintoloiden Smaku-annoksia. Paikallista ruokakulttuuria ja lähituottajien laadukkaita raaka-aineita tutuksi tekevä kesäinen ruokatapahtuma Smaku järjestettiin Naantalissa jo kolmatta kertaa ajalla 28.6.–10.7.2021.
Kävin Naantalissa myös kesäkuun puolivälissä tapaamassa Satu-ystävääni Pasta la Hasta -ravintolassa. Poikkesin myös Kristiina Turtosen ateljeessa ja galleriassa ja vaihdon kuulumisia taiteilijan kanssa. Kristiina tekee maalausten lisäksi myös hämmästyttävän pikkutarkkoja lyijykynäpiirroksia.
Kristiina Turtonen ateljeessaan Naantalissa.
Helsingissä vietin turistielämää yhden kesäkuisen viikon. Tutustuin Vallisaaren vallanneeseen taidetapahtumaan ja tein postauksen Taidetta ja luontoa Helsinki Biennaalissa. Poikkesin majapaikkani lähistöllä olevaan Töölön kirjastoon. Kävin myös ystäväni Maaritin kanssa Suomenlinnassa, joka oli tosi kaunis, kaikki kukki: syreeni sinisenä ja valkoisena, hedelmäpuut valkoisena ja idänukonpalko keltaisena.
Idänukonpalko väritti Suomenlinnan rantamaisemia.
Tapasin viikon aikana myös Helena-ystävääni, joka tutustutti hauskaan Flying Dutch -laivaravintolaan Pitkäsillan kupeessa. Serkkuani Eijaa tapasin Hakaniemen torilla ja kävimme myös Hakaniemen kauppahallissa. Aleksanterinkadulta löysin Glasshouse Helsingin, jonka yläkerrassa oli taidenäyttely ja alakerrassa designtuotteiden myymälä. Kävin myös Taidehallissa katsomassa Tony Vaccaron valokuvanäyttelyn Elämä on ihanaa.
Kesäkuun toinen matka suuntautui Tampereelle, jossa Päivit juhlivat porukalla nimipäiväänsä 16.6. ja tuloksena on postaus Päivin nimipäivät manselaisittain. Juhannusta vietimme kotona ja yhdellä tuttavien mökillä Hirvensalossa.
Juhannuksena oli aikaa tarkkailla muurahaista pionin nupussa.
Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Nauvossa kymmenvuotisjuhlien merkeissä. Siitä voi lukea postauksessaLuovat ladyt Nauvossa.
Elokuun alussa vietin muutaman päivän juurillani Kurejoella, Alajärvellä. Tehtävänä oli poimia kypsät karviaiset sekä valkoiset, mustat ja punaiset viinimarjat pakastettaviksi. Yhtenä päivänä kävin ”kirkolla” sanan varsinaisessa merkityksessä eli katsoin taas Alajärven kirkon hautausmaineen sekä Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia kaupungin hallinto- ja kulttuurikeskuksessa, joita ovat muun muassa kaupungintalo, seurakuntakeskus ja kaupunginkirjasto.
Alvar Aallolla on oma nimikkotie Alajärvellä.
Elokuussa vietin kaksi hotellilomasta Helsingissä. Radisson Blu –hotelliketju mainosti heinäkuussa erittäin edullisia yöpymishintoja, joten tulin varanneeksi kaksi majoitusta. Toinen niistä oli tarkoitettu Tietokirja.fi-tapahtumaan, joka ilmoitettiin pidettäväksi 25.–26.8.2021, mutta joka sittemmin peruutettiin. Tämä ajankohta osoittautui oivalliseksi, sillä pääsimme mieheni kanssa katsomaan We Will Rock You -musikaalia Helsingin jäähalliin – sattumoisin juuri tuona iltana puoleen hintaan.
Toinen majoitus oli varattu äiti-tytär-laatuaikaan. Kuljimme Maijun toiveiden mukaan kirppiksillä ja second hand -liikkeissä ja minun toiveideni mukaan kirjakaupoissa. Onnistuimme tunnin jonotuksella pääsemään katsomaan Venäjän kuuluisimman taidemaalarin Ilja Repin -näyttelyäAteneumiin. Näin sen vielä toistamiseen Suomen tiedetoimittajien järjestämän ryhmäkäynnin ansiosta.
Kävimme myös syömässä Kaisaniemenkadulla olevassa ravintolassa, joka oli aikaisemmin nimeltään Lost in Helsinkija josta tein postauksen paikan mielenkiintoisen sisustuksen vuoksi. Ravintola oli nimeltään Meet Sally ja sisustus oli nyt paljon maltillisempi, ellei peräti tylsempi.
Tätä kirjoittaessani huomasin, että ravintola on saanut jälleen uuden nimen, Sortavala ja se kertoo olevansa ”hyvän oluen ja ruoan, kulttuurin ja yhdessäolon paikka.” Sen kahdessatoista oluthanassa on säännöllisesti vaihtuva valikoima kotimaisilta pienpanimotuottajilta. Ravintola haluaa panostaa myös estetiikkaan, joten Sortavala on ”sisustettu alan käsityöläisten tekemillä metalliornamenteilla sekä sävytetty lämpimillä, kauniilla väreillä.”
Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussaBooktori eli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla ja Puutori Blues sekä elokuussa Taiteiden yö.
Vuoden 2021 aikana olin mukana juhlissa, joista kaksi iloisissa tunnelmissa ylioppilasjuhlissa Ravintola Juliniassa Turussa ja isän edelliseltä kesältä siirretyissä 80-vuotisjuhlissa Krookilan Wanhassa Tuvassa, joka on tunnelmallinen lounas- ja juhlapaikka Raisiossa. Surullinen juhla oli jäähyväisten jättäminen Tuula-tädilleni Honkanummen hautausmaalla ja Paavalinkirkon seurakuntasalissa.
Toinenkin lokakuun vakiotapahtumani liittyy valokuvaukseen eli Hanko Fotofestival. Se osui harmittavasti samaan viikonloppuun kuin Turun Kirjamessut, jotka jätin väliin. Helsingin kirjamessuilla pääsin käymään useamman päivän ajaksi, ja siitä voit lukea postauksessa Kohtaamisia Kirjamessuilla.
Lokakuun lopussa oli vuoden toinen laivamatka nyt risteilynä Viking LinenAmorellalla ystäväni Tuijan kanssa. Halusimme hyödyntää saamani lahjakortit, joilla sai maksuttoman matkan. Reissun päätarkoituksena oli viettää eräänlaista kirjoitusretriittiä ja Tuijan tulevan blogin suunnittelutyöpajaa. Väkeä laivalla oli yllättävänkin paljon, pääasiassa perheitä ja eläkeläisiä.
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:llä oli Tampereen Kirjafestareilla messuosasto sekä Vuoden Luontokuva 2021 -näyttely.Kuva: Gordon Johnson/ Pixabay.
Minne matka vuonna 2022?
Mutta mitä tuo vuosi 2022 tullessaan? Toivon, että TBEX–organisaation maaliskuussa Marbellaan, Espanjaan pidettäväksi suunniteltu matkabloggaajien konferenssi voidaan toteuttaa. Nyt koronaviruksen omikronmuunnoksen jyllätessä en jaksa kuitenkaan olla kovinkaan toiveikas. Parista pandemiavuodesta olen oppinut, että suunnitelmia voi tehdä, mutta pitää varautua niiden muutokseen.
Osallistunen edelleen moniin vakiotapahtumiini, jos ne vain saadaan järjestettyä: Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa kesäkuussa, Luovat ladyt -viikko Ruissalossa tai jossain muualla, Fiskarsin Antiikkipäivät, Loviisan Wanhat Talot elokuussa, Hanko Fotofestival syyskuussa, Turun ja Helsingin Kirjamessut lokakuussa, Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivät ja Vuoden Luontokuva -festivaalit Helsingissä – nyt täytyy vain seurata, toteutuvatko nämä tapahtumat
Minne sinä aiot matkustaa alkavana vuotena? Vai pysytteletkö kotiseudulla? Joka tapauksessa innostavaa, vastuullista ja ikimuistoista matkailuvuotta 2022.
IndieFood-opas esittelee lähiruokakohteita ympäri Suomen. Se toimii oppaana niin matkaajalle kuin kotikokillekin.
Laura Ertimo on koonnut vuonna 2016 julkaistuun kirjaan IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen noin 800 kohdetta eri puolelta Suomea. Sen avulla voit löytää reittisi kotimaisten raaka-aineiden ja ruokien alkulähteille olivatpa ne luomutiloja, leipomoita tai kanaloita. Kirja toivottaa tervetulleeksi ruokamatkalle Hangosta Inariin ja Eckeröstä Ilomantsiin. Kirjaan poimitut kohteet ovat vaihtoehtoja ketjuliikkeille. Tarjolla on erilaisia ruokaa suoraan kuluttajille myyviä itsenäisiä tuottajia ja yrityksiä maatiloista kauppahalleihin ja kahviloista verkkokauppoihin.
Ostospaikat on esitelty maakunnittain ja kunnittain ja ensimmäisenä on Uusimaa Helsingin seutuineen ja viimeisenä on Lappi Inarista aloittaen.
Varsinais-Suomi esitellään näin: ”Varsinais-Suomi on riemastuttava tilkkutäkki pieniä kuntia, kekseliäitä pienyrittäjiä sekä ikivanhoja sukutiloja. Tarjolla on monipuolinen valikoima maataloustuotteita lampaanmaitojäätelöstä luonnonmukaisesti viljeltyyn kvinoaan. Perinteet eivät tällä alueella rajoita uusiutumista, vaan tarjoavat taustan ja pohjan uusille tarinoille.”
Ai, mistä sitä lampaanmaitojäätelö saa? Sitä on saanut Rymättylästä, SikkaTalun lammastilalta. Nyt tilan sivuilla mainitaan vain lampaanmaitojugurtti, joka sekin on kausituote. Kirjassa esitettyjen myyntipaikkojen tiedot tuotteineen kannattaa tarkistaa verkkosivuilta.
Laura Ertimo on ruuan alkuperästä ja ruokahuollosta kiinnostunut tietokirjailija ja maantieteilijä. Hän on julkaissut vuonna 2011 Suomen 100 Lähiruokakohteet -oppaan, joka oli kyseisen vuoden myydyimpien tietokirjojen joukossa.
IndieFood-kohdevalikoiman luomisessa on ollut mukana Lähiruoan koordinaatiohanke ja sen asiantuntijaverkosto kaikista maakunnista sekä Aitoja makuja -verkosto. –IndieFood käsittelee jokapäiväistä aihetta, jonka taustalla on isoja kysymyksiä ruuan alkuperästä ja ihmisten toimeentulosta. Kokoan tietoa kotimaisista pientuottajista, koska haluan itse tuntea ruokani alkuperän ja myös osoittaa, että läheltä löytyy – vaikka mitä!, toteaa Laura Ertimo.
Tämän kirjan voisi ottaa mukaan vaikka tuleviin kotimaan lomareissuihin. Se voi auttaa tekemään ruokalöytöjä matkan varrelta.
Ja mitä kirjan nimi tarkoittaa? Kielitoimiston sanakirjan mukaa indie viittaa valtavirrasta poikkeaviin, riippumattomiin kulttuuri- tm. suuntauksiin (indierock, indie-elokuva).
Kuva: Carl Stridsberg Pixabaystä
Laura Ertimo: IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen. 2016. Myllylahti Oy. 272 sivua.
Stephen Fabes kyllästyi sairaalamaailmaan ja elämäänsä ja lähti maailmanympärimatkalle – polkupyörällä.
Stephen Fabes on lontoolainen lääkäri, jolla on ainainen kaukokaipuu, mutta huono suuntavaisto. Hän lähti pyöräilemään pitkälle matkalle vuonna 2010. Se kesti kaikkiaan kuusi vuotta. Hänen tavoitteenaan oli pyöräillä kuudessa maanosassa: Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Hän kävi matkallaan kaikkiaan 75 maassa. Polkupyörän mittariin kertyi yli 86 209 km kilometriä.
Matka jakautui seuraavasti pituuden ja vietetyn ajan mukaan seuraavasti:
Eurooppa: Lontoosta Istanbuliin 5 010 kilometriä ja neljä kuukautta ja toisella kertaa 4 000 kilometriä ja 3,5 kuukautta.
Lähi-Itä: Istanbulista Kairoon 3 236 kilometriä ja 2,5 kuukautta.
Afrikka: Kairosta Kapkaupunkiin 14 969 kilometriä ja 9 kuukautta (Kapkaupungissa 3 kuukautta).
Etelä-Amerikka: Ushuaiasta Cartagenaan 16 783 kilometriä ja 12,5 kuukautta.
Keski- ja Pohjois-Amerikka: Panamasta Prudhoe Bayhin 14 331 kilometriä ja 9 kuukautta.
Australiassa 4 116 kilometriä ja 3 kuukautta.
Aasia: Indonesiasta ja Singaporesta Intiaan sekä Hong Kongista to Kaukasiaan 23 875 km ja 21 kuukautta.
Ensimmäisen reitin Stephen Fabes joutui tekemään kahteen kertaan, koska hän joutui keskeyttämään matkansa ja palaamaan kotimaahansa polvileikkaukseen. Siitä toivuttuaan hän jatkoi matkaansa.
Kirja jakautuu viiteen osaan alkusanojen jälkeen. Ensimmäisessä osassa Stephen Fabes matkaa Lontoosta Kapkaupunkiin, toisessa osassa Ushuaiasta Argentiinasta Deadhorseen Alaskaan, kolmannessa osassa Melbournesta Mumbaihin, neljännessä osassa Hong Kongista Calaisiin ja viidennessä osassa hän palaa kotiin.
Stephen Fabesin pyörä oli Santos Travelmaster 2.6 Cromo Rohloff. Mukana kulkevat tavarat painoivat 30–45 kiloa riippuen muun muassa veden ja ruoan määrästä. Hänen verkkosivuiltaan löytyy yksityiskohtainen luettelo varusteista, matkan reitti ja monia tilastotietoja.
Matkalla lääketiede nopeasti Stephen Fabesin mielestä. Tilalle tuli selviytyminen päivittäisistä haasteista, kun huonokuntoinen ajaja on matkalla täyteen lastatun pyörän päällä. Lääketiedettä oli kuitenkin vaikea välttää, kun hän tapasi reitillään ihmisiä, joilla oli ongelmia terveytensä kanssa. Kirjailija tuo tiivistetyn ohjeen hyväksi lääkäriksi: sulje suusi, kuuntele, tiedä ja hoida. Sama ohje pätee hänen mukaansa myös matkalla olemiseen.
Stephen Fabes työskentelee nykyisin lääkärinä St. Thomasin sairaalan ensiavussa Lontoossa. Hän myös kirjoittaa matkailu- ja pyöräilylehtiin sekä käy puhumassa muun muassa kouluissa.
Kirjassa on lähes 400 sivua. Mukana on myös kuvaliite, jossa on 31 kuvaa matkan varrelta. Stephen Fabesin verkkosivuilta löytyy lisää kuvia ja videoita sekä muuta materiaalia.
Fabes, Stephen. Signs of Life: To the Ends of the Earth with a Doctor. London: Pursuit, 2020.
Antti Tuuri kuvailee kirjassaan Matkoilla Euroopassa lähinnä junamatkojaan. Mainintoja on matkoista kuudella vuosikymmenellä.
Antti TuurinMatkoilla Euroopassa -kirja ei ole enää uutuuksia, mutta näin maata pitkin matkustamisen suosion kasvaessa voi olla paikallaan nostaa tämä matkakirja esille. Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 2011.
Kirjaa kuvaillaan kirjaston sivulla näin: ”Tunnelmakuvia, sattumuksia, huumoria ja teräviä kommentteja matkojen varrelta. Antti Tuuri on pitänyt aina tarkkaa päiväkirjaa matkoistaan ja kuvannut niitä monissa kolumneissaan. Kirjassaan hän kertoo matkustamisesta Euroopan eri maissa. Neljännesvuosisadan aikana maanosamme, Suomesta puhumattakaan, on muuttunut tavattomasti. Kirjailija havainnoi näkemäänsä ja kokemaansa omaan, jäljittelemättömään tapaansa.”
Roomasta Sisiliaan
Kirja on päätynyt minulle kirjaston poistomyynnistä ja olen sen aikoinani lukenut. Nyt sitä silmäillessäni on hauskaa huomata, että ensimmäinen Tuurin kohde on Sisilia ja siellä Palermo. Hän matkustaa vaimonsa kanssa Roomasta junalla etsimään aurinkoisempiä päiviä syksyiseen ajankohtaan. Roomasta näyttäisi olevan pitkähkö matka matkustaa junalla Italian eteläkärkeen, josta pääsee Messinan salmen yli junalautalla Messinaan ja sieltä eteenpäin Palermoon.
Hauskuus liittyy siihen, minulla on vielä edessäni maaliskuussa 2020 hamaan tulevaisuuteen siirtynyt TBEX-organisaation järjestämä matkabloggaajien konferenssi; pääpaikkana on saaren itälaidalla oleva Catania.
Neljä päivää kaupungissa sisältää myös matkalaisissa jännityksiä nostattaneen taksimatkan Agrigentoon, jossa Luigi-kuskin mielestä jokaisen Sisiliaan tulevan matkailija olisi käytävä. Kaupungin tärkein arkeologinen alue tunnetaan nykyisin nimellä Valle dei Templi (”Temppelien laakso”). Se kuuluu Unesconmaailmanperintöluetteloon vuodesta 1997. Huonosti englantia osaavan Luigin ja avuksi kutsutun veljensä Antonion kyydissä retki tuli tehtyä, vaikka se oli välillä hyvinkin epäilyttävän tuntuinen.
Interraililla Saksasta Italiaan
Tuuri kuvailee kirjassaan matkoja myös Sevillasta Ranskaan, Osloon ja lähialueille sekä Roomaan ja Salernoon. Kevätmatka-luvussa Antti Tuuri kuvailee Interrail-matkaa, joka alkaa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä eteenpäin Kölniin, Pariisiin, Geneveen ja Milanoon, Veronaan, Venetsiaan, Milanoon ja takaisinpäin Baselin ja Mainzin kautta kohti Travemündea ja paluumatkaa.
Muuten onnistuneen matkan ikävänä yllätyksenä oli kirjailijan tietokonesalkun ryöstäminen junassa klassisella huomion kiinnittäminen toisaalle -menetelmällä. Matkan jälkeen Tuuri saa salkkunsa takaisin varalaseineen ja Seitsemän veljestä -taskukirjoineen, mutta uusi tietokone jäi varkaille.
Merkille pantavaa on, että myös esittelemässäni Merja MähkänIhanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois-kirjassa kuvaillaan omaisuuden viemistä huomion harhauttamisella. Ehkä näitä kertomuksia on hyvä lukea siitäkin syystä, että voisi mahdollisesti varautua omilla tulevilla matkoillaan?
Lennot vaihtuivat maita ja vesiä pitkin matkustamiseen
Oman lukunsa saa Pietarin-matka. Muistoja on myös Pariisin lentokentältä ja lentomatkoilta, jotka olivat vähemmän onnistuneita. Niinpä Antti Tuuri päättikin, ettei enää koskaan lentäisi, van kulkisi maita ja vesiä pitkin.
Kymmenen päivää kestänyt Euroopan matka vuonna 2010 alkaa myös laivamatkalla ja kulkee Bolognaan ja sieltä Milanon kautta takaisin Saksaan.
Kirjoittaminen mukana matkoillakin
Antti Tuuri kertoo matkustaneensa Euroopassa kuudella vuosikymmenellä ja ensimmäinen matka oli vuonna 1959. Reissut ovat olleet kieli- ja harjoittelumatkoja, työmatkoja, mutta myös lomamatkoja. – Minun Eurooppani on ulottunut Moskovan kaduilta Islannin länsivuonojen tuntureille ja kalasatamiin, Norjan Altasta Sisilian Agrigentoon, Portugalin Cabo da Rocasta Irlannin kautta Kuolan niemimaan juoksuille ja Kreikan saarilta Varangin vuonoille, kertoo Antti Tuuri.
Matkoillaan Tuuri käyttää aikaansa kirjoittamiseen aamun varhaisina tunteina. Onpa hän kuljettanut matkoilla mukanaan pientä Erika-kirjoituskonetta, ”joka kulki mukana melkein yhtä mukavasti kuin nykyiset kannettavat tietokoneet.”
Ikään kuin tämän kirjan jatkoksi Antti Tuuri on kirjoittanut Bospor Express: kertomus matkasta -kirjan samoin Otavan kustantamana vuonna 2013. Se on kuvaus matkasta junalla Tukholmasta Wienin ja Budapestin kautta Istanbuliin kirjallisuusfestivaaleille.
Muita Antti Tuurin matkakuvauksia ovat muun muassa Islannista kertova Pieni suuri maa (1993) ja Saksaa kuvaileva Neljännen valtakunnan vieraana (1995) sekä useita kirjoja kalastus- ja veneretkiltä.
Tuurimaisuudella Veijo Meri -palkinto
Antti Tuuri oli vuonna 2020 yksi Otavan Kirjasäätiön myöntämän Veijo Meri -palkinnon saajista. Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Antti Tuuri on suomalaisen novellin ja romaanin mestari, 1950-luvun modernismin parhaan perinteen itsenäinen jatkaja ja kehittäjä. Tuuri tutkii sitä, mikä maailma on ja mikä on ihmisen tarkoitus siinä. Hänen kirkas, täsmällinen kerrontansa lataa rivien taakse elämän vakavuuden ja humoristisuuden. Se on aikoja sitten muodostunut omaksi käsitteekseen: tuurimaisuudeksi.”
Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa : matkakertomuksia. Otava 2011.
Merja Mähkä kertoo kirjassaan Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois Suuresta matkastaan noin puolentoista vuoden ajalta. Alussa oli vain menolippu ja suuntana Delhi. Budjettimatkan aikana hän ehti käymään 35 maassa.
Helsinkiläisen toimittajan Merja Mähkän matka alkoi syyskuussa 2009. Mukana oli 70 litrainen rinkka, jossa oli vain parit kengät ja vaatteita. Käsimatkatavaroissa oli passin lisäksi yhdensuuntainen lentolippu Delhiin ja opaskirja Intiaan. Matkaa hän oli valmistellut puolisen vuotta myyden tai hävittäen tavaroitaan. – Nykyään kaikki on matkaa, elämäkin. Se ei muuta sitä, että matka sanan varsinaisessa merkityksessä on edelleen matka, ja enemmänkin. Minulle tämä matka oli matka omaan itseeni, pelkoihini ja haaveisiini, kirjoittaa Merja kirjan lähtemistä kuvaavassa alkuluvussa.
Tämä Suuri matka ei ollut tietystikään Merja Mähkän ensimmäinen matka, vaan niitä on riittänyt vuosien varrella. Hän on matkustanut maailmaa ristiin rastiin ja kolunnut niin Aasiaa, Afrikkaa kuin Amerikoitakin. Joten ihan kylmiltään hän ei reissuun lähtenyt.
Etelä-Aasiasta Väli-Amerikkaan
Kirja on jaettu matkan kulkua vastaaviin lukuihin: Etelä-Aasia, Kaakkois-Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka ja Väli-Amerikka. Luvuissa kuvataan matkan etenemistä ja kaikkea sitä, mitä reissuun kuului. Alussa on karttalehti numeroitune kohteineen ja niitä yhdistävä viiva sekä maiden ja paikkakuntien nimet ja alaotsikko ja kappaleihin on merkitty myös kuukausi ja vuosi eli näin Delhi, Intia, josta matka alkaa ja jossa Intia on Intia – syyskuu 2009. Lopussa on Tulum, Meksiko, jonne matka on päättyvineen – maaliskuu 2011.
Mukana on myös vinkkejä ja ohjeita tuleville matkustajille, kuten Näin selviät pitkänmatkan bussista hengissä, Kaikkia reseptilääkkeitä ei tarvitse ostaa mukaan, Muista huolehtia tavaroistasi! ja Tarkkana rajalla! Onko sinulla paluulippu? Lopuksi päädytään Helsinkiin.
Tekstin joukossa on paljon kuvia, joiden avulla pääsee matkan tunnelmaan. Kuvaajana on matkaaja itse sekä hänen reissukaverinsa.
Kirjassa seikkaillaan läpi 35 erilaisen maan. Mähkä törmää reissullaan mitä erilaisimpiin tilanteisiin, ihmisiin ja perinteisiin. Kirja on opas matkustamiseen, mutta samalla myös kertomus siitä, kuinka matkalla voi parhaimmillaan löytää myös itsensä.
Pelkojen kohtaamista ja luonnonihmeitä
Matkan aikana Merja Mähkä joutui kohtaamaan asioita, jotka pelottivat häntä. Niiden kohtaaminen vahvisti häntä. Luonnonihmeilläkin oli oma vaikutuksensa.
– Että maailmassa voi olla niin paljon kauneutta! Että pienen arkeni ulkopuolella voikin olla jotain niin kesytöntä, niin tavoittamatonta, niin käsittämätöntä. Ja että minä sain kaikki ne ihmeet kokea. Miksi en voisi nähdä niitä arjessani, kyselee Merja Mähkä.
Ja hän jatkaa:
– Kyse ei ollut vain siitä, että pitää matkustaa kauas, että voi nähdä lähelle. Kysymys on enemmänkin asenteesta, siitä että uskoo, että pieniä ihmeitä voi tapahtua, jos haluaa niitä sellaisina pitää. Minä halua. Se tekee maailmasta kauniimman, toiveikkaan, Merja Mähkä sanoo kirjan loppuluvussa.
Merja Mähkä sanoo myös olleensa hukassa ja päässyt sieltä pois.
– Elämä toteutunee unelman jälkeen oli ihanaa. levollista. Kaikki hyvä, mikä sitä seurasi, oli enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut pyytää.
Kuukauden kulutus 1 336 euroa
Monia varmaan kiinnostaa, paljonko puolitoista vuotta ja tarkalleen 543 päivän reppumatka maksoi? Siitäkin Merja Mähkä tekee selkoa: Matkan kokonaishinta oli 24 039 euroa ja kuukautta kohti se teki 1 336 euroa. Mukana on kaikki: matkustaminen lentoineen, majoitukset, ruuat, juomat, retket ja ostokset.
Elämänmyönteinen ja rennolla otteella kirjoitettu kirja kannustaa lähtemään matkoille, avartamaan maailmankuvaa ja palaamaan kokemuksia rikkaampana kotiin.
Jos siis haikailet pitkää matkaa ja irtiottoa arjesta, niin tästä kirjasta voit lukea kokemuksista, haasteista ja tunnelmista. Mukana on paljon hyödyllisiä vinkkejä. Ehkä jonain tulevana aikana maailmantilanne on taas suopeampi reissaajille.
Voin myös tunnustaa, ettei minusta taitaisi olla tällaiselle reissulle. Kivaa on kuitenkin lukea rohkeampien seikkailuista maailmalla – omassa nojatuolissaan.
Mähkä, M. 2012. Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois: 543 päivän reppumatka. Helsinki: Tammi.
Maanantaina 5.4.2021 alkaa valtakunnallinen Lukuviikko. Sen teemana on Lukutaito on kansalaistaito. Viikon aikana postaan esittelyjä matkakirjoista.
Sunnuntaina 11.4. päättyvä viikko tarjoaa ”tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Kirjastot, koulut ja muut toimijat voivat osallistua Lukuviikkoon ympäri Suomen muun muassa hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja.” Teemaviikon järjestää Lukukeskus ry.
Sain idean käyttää tätä teemaa myös postauksissani ja esittelen Lukuviikon aikana matkoihin liittyviä kirjoja, koska myös nojatuolimatkat kuuluvat blogini sisältöihin. Esittelemiäni kirjoja saanee hyvin varattua kirjastoista, jos joku niistä alkaa kiinnostaa.
Kirjat ja lukeminen liittyvät ainakin minulla kiinteästi matkailuun. On hauskaa lukea muiden tekemistä matkoista ja uusista matkakohteista kotona ihan muuten vain tai reissua suunnitellessa. Otan yleensä matkoille mukaan myös muutaman kirjan, joihin voi syventyä vaikkapa lentokoneessa tai junassa ja illalla majapaikassa ennen nukahtamista.
Kirjojen ystävänä käy lähes aina niin, että löydän uusia kirjoja. Käyn mielelläni kirjakaupoissa ja antikvariaateissa. Monesti vastaan tulee myös hyllyjä, joista voi ottaa kirjoja mukaansa ilmaiseksi ja samoin myös jättää muiden löydettäväksi tai ostaa pienellä summalla. Onpa käynyt niinkin, että minun on pitänyt postittaa löytämiäni kirjoja kotiin tai ostaa lisää matkatavarakiloja.
Jerseyssä törmäsin usein kirjamyynteihin. Tässä itsepalveluperiaatteella toimiva hylly, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen.
Näinä aikoina lukuelämykset ovat entistä tärkeämpiä, kun emme saa matkustaa vapaasti. Voimme muistella aikaisempia matkojamme ja suunnitella uusia. Käyttäkäämme tämä aika siis monipuolisiin virikkeisiin, joita kirjallisuus voi tarjota.
Parasta lähteä nyt 