Matkakertomus, Matkakohde

Maalaiselämää Lapinjärvellä

Tällaisen haasteen sain sähköpostiini huhtikuussa ja tartuin heti mahdollisuuteen.

Katsoin maalaismaisemaa ja ymmärrän
kuinka onnellinen voikaan olla hän
joka täällä vain saa asustaa…

Tämä Petri & Pettersson Brassin Maalaismaisema-hitti vuodelta 1971 soi radiossa yhtenä Lapinjärven päivänäni. Pitääkö se paikkansa?

Pienimuotoinen ihmiskoe oli käynnissä heinäkuisena viikkona, kun asustelin aivan erilaisessa ympäristössä kuin yleensä. Kotikaupunkini Turun asukasmäärä on noin 188 000 ja Lapinjärvellä asuu noin 2 700 ihmistä.

Viikko maalaisresidenssissä Lapinjärvellä oli tietysti vain lyhytaikainen otos ja häivähdys elämästä pienellä paikkakunnalla, mutta jonkinmoista kokemusta se antoi tämän elämänmuodon hyvistä ja huonoista puolista.

Mökki järven rannalla

Asuin Husulanmäen maalaisresidenssissä parin kilometrin päässä kirkonkylältä. Mökki sijaitsee niemellä, joka jatkuu vielä jonkin matkaa kapeana ja metsäisenä kohti Lapinjärveä. Pieni polku johdattaa niemen kärkeen.

Keväällä paikka on varmaan erityisen upea silloin, kuin kielot ovat kukassa; lehtiä näkyi runsaasti puiden juuressa. Voin kuvitella niiden hurmaavan tuoksun.

Niemen rannat ovat kivikkoiset ja ruohottuneet, joten uimaan ei päässyt. Vesikään ei taida olla uimalämpöistä kylmän kesän jälkeen, joskin meriveteen verrattuna lämpimämpää.

Soutuvene oli käytettävissä, mutta tällainen citybloggari on kuivan maan eläjä; en yrittänytkään saada sitä vesille.

Mökki on sijoitettu niin, että sekä keittiön että olohuoneen ikkunoista avautuu järvimaisema. Keittiön ikkunasta oli lähes esteetön näköala järvelle lumpeenkukkineen. Olohuoneen ikkunasta näkyi ensin komeita puunrunkoja, joiden takaa pilkisti järvi. Kaunista luontoa oli siis ympärillä.

Auringonlaskut olivat joka ilta erilaisia. Komeimmat niistä olivat heti oleskelun alussa, enkä tullut silloin lähteneeksi niemen kärkeen, josta olisi parhaiten saanut näkyviin vaaleanpunaisen ja violetin sävyisen Lapinjärveen kuvastuvan taivaan.

Auringonlasku näkyi mökkiin isokokoisten puiden takaa. Niemenkärjestä olisi ollut paremmat näkyvät värikkääseen maisemaan.

Maaseudulla omassa pihapiirissä ja varsinkin mökissä metsän keskellä voi halutessaan liikkua vähemmänkin tyylikkäissä vaatteissa, uimapuvussa tai vaikka ilman vaatteita. Auringonottovaihtoehto jäi lähinnä teoreettiseksi mahdollisuudeksi osittain välillä pilvisen ja kylmän sään ja osittain tiiviin ohjelman vuoksi.

Siunattu ja pelottava hiljaisuus

Hiljaisuus ympäröi maalaisresidenssin ja siellä asujan. Onhan se rauhoittavaa ja nautinkin siitä.

Jossain vaiheessa aloin kaivata ihmisääniä ja kuuntelin paljon radiota, välillä ruotsinkielistä kanavaa ja välillä Radio Suomea. Kaakkois-Suomen alueradiossa tuli vahvasti esiin Kotkan Meripäivät Tall Ships Race -purjelaivoineen. Kotkaan ne pysähtyvät muutamaksi päiväksi ennen tuloaan Turkuun 20.-23.7.

lllan ja yön hiljaisuus on erilaista. Valojen vähetessä mökki kietoutuu hämärään. Kerrostalossa asuja on tottunut sieltä tääältä kantautuviin ääniin. Hän on myös tietoinen siitä, että ympärillä on ihmisiä, joista suuri osa on ainakin hyvänpäivän tuttuja.

Mökissä metsän keskellä asuessaan kaupunkilainen kuulostelee metsän suhinaa ja satunnaisia ääniä. Jotenkin sitä herkistyy ja höristää korviaan: kuuluuko mitään outoa, uhkaavaa? Onneksi en ollut ottanut mukaan iltalukemiseksi dekkareita ‒ mielikuvitus laukkasi nytkin jo tarpeeksi vilkkaasti ilman lisävirikkeitä.

Citybloggareita luotsannut suunnittelija Inka Hell kertoi myös, että mökin lähistöllä saattaa liikkua liito-oravien kartoittaja mahdollisesti myös yöaikaan. Onneksi en havainnut luontotutkijaa mökin lähistöllä ‒ henkilö hiippailemassa pimeyden keskellä olisi ollut pelottava kokemus.

Maalaisresidenssin asukkaita tässäkin pesässä.

Grillausta ja saunomista

Tatu teki tulen ulkogrilliin ja paistoi lounasmakkarat.

Vain perjantai jäi kokonaiseksi mökkipäiväksi. Nautimme maalaisresidenssiin torstaina saapuneen poikani Tatun kanssa joutilaasta päivästä, jonka ainoaksi ponnistukseksi jäi tulen tekeminen ja makkaroiden grillaaminen.

Tatu lämmitti saunan torstai-iltana. En olisi ehkä itsekseni ryhtynyt siihen puuhaan. Puulämmitteisen saunan kiuas antaa lempeämmän ja kosteamman lämmön kuin taloyhtiömme sähkökiuas. Kyllähän sekin löyly hyvää tekee, mutta kyllä kroppa ja sielu nauttivat aidon tulen tuottamasta lämmöstä.

Uiminen järvessä olisi täydentänyt kesäisen nautinnon, mutta se jäi nyt toteutumatta. Kävimme vilvoittelemassa mökin kuistilla.

Autoton citybloggari vaikeuksissa

Maalaiselämässä pärjää paremmin, jos on käytettävissä auto. Nyt olin sovittujen kyytien, omien jalkojeni ja taksien varassa. Onhan se hyvä, että päivään sisältyy hyötyliikuntaa, mutta pitkien välimatkojen päässä olevat kohteet karsiutuvat pois.

Kyläkummini Kirsti Karhu oli lainannut sinisen Terässsiipi-polkupyöränsä mökille citybloggareiden käyttöön. Kun en ole pyöräillyt moniin vuosiin, en halunnut lähteä kokeilemaan sitä nytkään. Toki pyöräily olisi helpottanut liikkumista.

Lapinjärven nuoriso huristeli polkupyörien lisäksi mopoilla, mopoautoilla ja autoilla. Maaseudulla menopeli on  välttämätön itsenäiselle liikkumiselle.

Uskallanko muuttaa landelle?

Entä mitä vastaisin alkuperäiseen kysymykseen: Citybloggari, uskallatko muuttaa landelle?

Vastaisin, että kysymys on kokonaisarviosta ja asioiden punnitsemisesta. Kysymys on työstä, asumisesta ja arkisen elämän asettumisesta. Plussista ja miinuksista.

Ja sehän on jo moneen kertaan todettu, että koskaan ei kannata sanoa ehdottomasti ei koskaan.

Mainokset
Normaali
Matkakertomus

Lapinjärven nopean toiminnan joukot – Taitopaikka

Taitopaikka Lapinjärven Porlammilla tarjoaa valmennusta työnhakijoille. Työnantajat hyötyvät palvelusta saamalla työntekijän ilman valtavaa rekrytointioperaatiota.

Vierailin citybloggarin ominaisuudessa Taitopaikassa. Toimintaa esittelivät työelämävalmentajina toimivat emäntä Sari Holopainen, isäntä Kai Nurminen ja yritysyhteistyöstä vastaava luotsi Tapio Liljeqvist. Neljäntenä tiimin jäsenenä on pehtoori Joel Rosenberg, jonka vastuualueena on Taitopaikan hallinto ja valmennuksen kehittäminen.

Emäntä Sari Holopainen, isäntä Kai Nurminen ja yritysyhteistyöstä vastaava luotsi Tapio Liljeqvist kertoivat Taitopaikan toimnnasta.

Taitopaikka on ollut toiminnassa vuoden 2016 alusta. Tuloksiakin on saatu: Lapinjärvellä työttömyys laski vuodessa eniten Uudenmaan kunnista. Lasku oli peräti 25 prosenttia, kertoo ELY-keskuksen kesäkuussa julkaistu työllisyyskatsaus.

Taitopaikka-valmennus on työnhakijoille suunnattu Lapinjärven kunnan tarjoama palvelu, jonka tavoitteena on löytää ihmislähtöisiä työllistymiseen ja työllistämiseen. Taitopaikka-toiminnassa alueen työttömät kutsutaan mukaan vapaaehtoiseen valmennusohjelmaan. Sen aikana heidän tilanteensa kartoitetaan ja heille etsitään yksilöllisesti työ-, koulutus- tai työkokeilupaikka.

Taitopaikassa työnhakija voi muun muassa syventää ja uudistaa osaamistaan, saada henkilökohtaista tukea työllistymiseen, kokeilla jotain ihan uutta, saada varmuutta työntekijänä ja -hakijana, suorittaa työturvallisuus- ja ensiapukortin sekä hygieniapassin ja jakaa osaamistaan muiden kanssa.

Taitopaikka toimii Taitotalossa Porlammilla. Käytössä on monipuoliset laitteet muun muassa puu- ja metallitöihin.

Työnantajille Taitopaikka tekee työllistämisen helpommaksi. Yritys voi löytää Taitopaikan kautta sopivan työntekijän ja työllistää tarvittaessa työkokeilun, palkkatuen tai oppisopimuksen kautta. Työnantaja saa myös tukea palkkatuki- tai työkokeilupapereiden täyttämiseen. Yrityksilla on myös mahdollisuus kouluttaa Taitopaikan tiloissa työnhakijaa tiettyyn työtehtävään.

Leikillisesti mainittu nopean toiminnan joukot viittaavat siihen, että työnhakijoiden kanssa tehdään sopimus valmennuksesta kuukaudeksi – aikaa voidaan pidentääkin tarvittaessa. Työelämävalmentajat toimivat työnhakijan kanssa tämän yksilöllisten tarpeiden mukaan ja luotsi on yhteydessä alueen työnantajiin kartoittaen heidän tarpeitaan ja yrittäen löytää niitä vastaavan työntekijän. Tämä prosessi yritetään saada joutuisasti päätökseen.

Taitopaikan projekteja ovat olleet muun muassa Lapinjärven jättipotkukelkan kunnostus ja ulkokalusteryhmän sekä kanakopin tekeminen. Lisäksi on valmistunut pienempiä esineitä. Myös kiinteistön hoitaminen ja pienkoneiden kunnostus on ollut valmennettavien vastuulla.

Taitopaikkalaiset olivat mukana myös järjestelemässä työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyviä Näköalapaikka-messuja. Yrityksille ja yhteistyökumppaneille on pidetty avointen ovien tilaisuuksia sekä yritysiltoja ja -vierailuja.

Suomen – ellei maailman – suurimman potkukelkan päälle kiipeävät Karkauspäivän kosinnat -tapahtumaan osallistuvat kosittavat.

Muutama maatiais- ja helmiäiskana on saanut uuden kopin asuttavakseen Taitopaikan valmennettavien työn tuloksena.

Tässä syntyy makkaratikku kesätyöntekijälle muistoksi Taitopaikasta.

Valmentautujat ovat myös tehneet virkistysluonteisia retkiä ohjaustiimin kanssa. Kerran viikossa koko porukka kokoontuu keittiöön tekemään yhdessä ruokaa. Joskus on käynyt niinkin, että valmentautujissa on ollut mukana kokki, jolloin hänen osaamisensa on hyödyttänyt koko porukkaa ja työelämävalmentajatkin ovat olleet oppimassa ammattimaisen ruoanlaiton niksejä.

Vierailuni aikana valmistui lohisalaatti, joka sitten nautittiin saman pöydän ääressä.

 

Normaali

Valokuva

Metsämaisemaa Lapinjärveltä

Kuva
Matkakohde, Näyttely, Taiteilija

Verner Thomé tutuksi

Olin tiistaina citybloggarin rooliini kuuluvassa vapaaehtoistyössä Lapinjärven kirjastossa. Siellä on esillä heinäkuun ajan Verner Thomé -näyttely. Sain tehtäväkseni kirjoittaa taiteilijasta lyhyen esittelyn kirjaston käyttöön. Siinäpä oiva mahdollisuus tutustua tähän Suomen kuvataiteen kultakaudeksi (1865‒1931) kutsutun ajan mestariin.

Olen varmaan joskus kuullut taiteilijan nimen ja luultavasti nähnyt hänen töitään Ateneumissa. Melkein tyhjästä sain tutustumiseni kuitenkin aloittaa.

Yllättävänä ja mielenkiintoisena yksityiskohtana pidin sitä, että Verner Thomé liittyy sekä Lapinjärveen että omiin eteläpohjalaisjuuriini. Thomé hankki sisarensa innoittamana huvilan Lapinjärveltä. Hän on syntynyt Alajärvellä, josta sukuni on kotoisin sekä isän että äidin puolelta.

Mustakorvesta maailmalle

Verner Thomé syntyi metsänhoitajan perheeseen 4. heinäkuuta 1878. Perhe asui Mustakorven torpassa Alajärvellä.

Verner Thomé oli taiteilija pienestä asti. Hänen vanhempansa Johan ja Agnes Thomé pitivät häntä laiskana ja ajattelivat, että perheen muista veljeksistä voi jotain tullakin, mutta Verneristä ”vain” taiteilija. Kahdesta veljestä tuli arkkitehtejä ja yhdestä isän tavoin metsänhoitaja. Vernerillä oli myös neljä sisarta.

Itseluottamuksen puute esti nuorta Verneriä heti pyrkimästä eli taidekoulutukseen. Hän sai työpaikan kivipiirtäjänä Tilgmannin kivipainossa Helsingissä.

Mustakorpi. Lapsuudenkoti Alajärvellä. 1800- ja 1900-lukujen vaihde.

Taideopintoja Helsingissä ja Münchenissä

 Vuonna 1898 Thomén vietti kesän Eero Järnefeltin opissa Lohjalla. Oppi-isä rohkaisi Verner Thoméa pyrkimään Suomen Taiteilijayhdistyksen piirustuskouluun Helsinkiin. Siellä häntä opetti muun muassa Helene Schjerfbeck, joka piti häntä yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan.

Helsingistä Verner Thomé siirtyi vuosisadan vaihteessa Baijerin kuninkaalliseen taideakatemiaan Müncheniin. 1900-luvun alun hän vietti Ranskassa. Hänen ensimmäinen taidenäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1903.

Verner Thomén tuli valituksi yhtenä taiteilijana Salon d´Automnen eli Syyssalongin yhteydessä olevaan Suomen taiteen näyttelyyn Pariisiin vuonna 1908. Paikalliset arvostelijat antoivat kuitenkin taideteoksille murskakritiikin. Niitä pidettiin ilottomina, harmaina ja synkkinä.

Impressionistinen valomaalari

1900-luvun alussa taide olikin rajussa käymistilassa. Suomalaiset suhtautuivat uusiin ilmiöihin varovaisesti. Verner Thomé oli valmis uudistamaan maalaustapansa. Hänestä kehittyi impressionistinen valomaalari, joka kokeili myös pointillismia eli täplämaalausta. Maalausten aiheina olivat muun muassa rantanäkymät ja lapset. Thomé oli myös taitava muotokuvamaalari.

Verner Thomé teki kansainvälisen läpimurtonsa ja sai loistavia arvosteluja laajassa näyttelyssä Pietarissa hieman ennen kansalaissodan syttymistä.

 Veljien kohtalo muutti elämän

Thomé odotti pääsevänsä luomaan uraa Pariisiin ja muualle Eurooppaan, mutta hän joutui hautaamaan omat unelmansa. Hänen veljensä Valter, Ivar ja William Thomé teloitettiin Suomen kansalaissodan aikana Vihdissä 1918. Verner säästyi, koska oli maalaamassa Urajärven kartanossa.

Vernerin elämä muuttui. Veljet olivat avustaneet rahallisesti vekselivetoisesti elänyttä ”pitkän paperin taiteilijaa”. Nyt taloudellinen vastuu ja teloitettujen veljien lapsista huolehtiminen lankesi hänelle. Verner Thomé ryhtyi tuotteliaaksi muotokuvamaalariksi vastoin tahtoaan. Muun muassa valtioneuvosto tilasi häneltä säännöllisesti töitä. Hän on maalannut myös alttaritaulun Alajärven kirkkoon.

Verner Thomén töihin tuli tummempi sävy. Erään arvion mukaan hän teki parhaimmat työnsä ennen vuotta 1918, joskin 1920‒30-luvultakin on joitakin helmiä.

Lapinjärvi ja Villa Thomé

Järvimaisema. 1945.

Vuonna 1921 Verner Thomé osti huvilan Lapinjärven kirkonkylältä. Talolle annettiin nimeksi Villa Thomé. Hän oli tutustunut paikkakuntaan vieraillessaan sisarensa, opettajatar Vava Thomén luona, joka oli aktiivisesti mukana kylän yhdistys- ja seuraelämässä.

Verner Thomé kulki vesivärilaatikko, siveltimet ja paperinippu mukanaan Lapinjärven maisemissa. Hänelle paikkakunta oli etsimisen ja rauhaan vetäytymisen saareke. Hän vietti huvilassa kesänsä ja juhlapyhänsä. Talvet hän pyrki oleskelemaan Keski-Euroopassa heikkojen keuhkojensa vuoksi.

Huvilassa asuivat vakituisesti taiteilijan täti Helena Wallin sekä perheen uskollinen palvelijatar Hanna Huttunen. Taiteilijasta poiketen he loivat kiinteitä ystävyyssuhteita lapin-järveläisiin.

Talossa ei ollut erillistä ateljeeta, koska Thomé maalasi mieluummin ulkona. Taiteilijakodin ovet olivat avoinna myös kollegoille ja 1920‒30-luvuilla Lapinjärvellä vaikuttikin pieni taiteilijayhteisö. Se ei ollut mikään iloinen seurue, vaan sisäänpäinkääntynyt ja työteliäs yhteisö. Monet olivat kokeneet sodassa samanlaisia menetyksiä kuin Verner.

Sisaren kotihuvila Villa Bergbo sijaitsee Villa Thomén lähellä. Verner Thomén kuoleman jälkeen hänen huvilaansa jäi asumaan Hanna Huttunen taiteilijan toiveen mukaisesti. Sittemmin talo siirtyi metsänhoitoyhdistykselle ja myöhemmin yksityiskodiksi. Huvila on osa Lapinjärven kulttuuripolkua (kohde 6, Lukkarinpolku 6).

Pojat rannalla. 1915.

Leikkivät pojat. 1910.

Verner Thomé ei mennyt koskaan naimisiin. Hän sai kuitenkin yhden pojan Selma Erikssonin  kanssa. Olof Verner William Eriksson peri isänsä taiteellisen lahjakkuuden ja hänestä tuli yksi Suomen merkittävimmistä heraldikoista.

Verner Thomé alkoi vaurastua töillään. Vuonna 1922 hänestä tuli Kuvataideakatemian jäsen ja vuonna 1941 hän sai professorin arvonimen. Hän kuoli 1. kesäkuuta 1953 Helsingissä.

Verner Thomé -näyttely on avoinna heinäkuussa kirjaston aukioloaikoina:

Maanantaisin, torstaisin, perjantaisin kello 14.00–19.00
Tiistaisin kello 10.00 – 16.00
Keskiviikkona kirjasto on suljettu.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Rakennus

Apostolinkyydillä kulttuuripolkua

Tutustuin citybloggarin roolissani Lapinjärven kirkonkylään. Seurailin väljästi kulttuuripolkua, mutta kuljin myös omien mielenkiinnon kohteideni ja voimieni mukaan: tuolla on kaunis talo, iloisenvärisiä kukkia tai mielenkiintoinen puu. Osa kohteista jäi reittini ulkopuolelle. Ehdin myös juttelemaan paikallisten kanssa.

Nimismiehenpolun eteläpäässä sijaitsevan hirsitorpan porttiin kiinnitetty kyltti toivottaa tervetulleeksi. Torppa on rakennettu 1700-luvun lopulla ja siitä alkaa kulttuuripolku.

Hirsitorppaan (kulttuuripolun kohde 1) pääsee tutustumaan kesäisin asukkaiden ollessa paikalla.

Kulkuvälineenä olivat omat jalkani. Se on valokuvauksen kannalta kätevämpi vaihtoehto, kun haluaa tallettaa osan näkemästään kuviin. Eikä minulla joukkoliikenteen käyttäjänä olekaan autoa mukana.

Matkaa maalaisresidenssistäni Husulanmäeltä kertyy noin 3,5 kilometriä. Kiersin myös jonkinmoisen lenkin kylällä hautausmaata, kirjastoa ja uimarantaa myöten, joten päivän liikuntaosuus tuli täyteen.

Kirkonkylä (Lappträsk Kapellby) sijaitsee valtatie 6:n varressa melko keskellä Lapinjärven kuntaa. Se on yksi Lapinjärven 12 kylästä ja asukasluvultaan niistä suurin. Kirkonkylällä sijaitsee suurin osa Lapinjärven toimistoista, kunnantalo, kaksi kirkkoa sekä kaksi hautausmaata.

Kunnantalo toimii vuonna 1876 kansakouluksi rakennetussa talossa.

Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö

Näkymä Lapinjärventieltä, kylänraitilta, kotiseututalo Kycklingsin puutarhaan. Kycklings on ollut maalaistalona 1500‐luvulta lähtien.

Etukäteistietoni mukaan kirkonkylä on tunnettu kauniista miljööstään, johon kuuluu vanhoja rakennuksia ja pieniä kujia. Totesin tämän pitävän hyvin paikkansa. Osuuspankki sijaitsee punaisessa puutalossa, kunnantalo keltaiseksi maalatussa rakennuksessa, hammaslääkäri pitää vastaanottoaan vanhassa 1800-luvun talossa, josta löytyy myös apteekki ja parturi-kampaamo; kirjasto ja kylän yhteinen työhuone ovat entisessä maatalouskoulussa. Masentavia betonikuutioita en huomannut kirkonkylässä matkani varrelta.

Lapinjärvellä Osuuspankkkikin toimii vanhassa rakennuksessa toisin kuin monen muun kirkonkylän pankit.

Tässä talossa on toiminut kauppa jo 1800-luvulla.

Kylänraitti on suorastaan idyllisen näköinen. Se on osa vanhaa maantietä, joka vie Porvoosta Anjalankoskelle.

Museovirasto on määritellyt poikkeuksellisen hyvin historiallisessa asussaan säilyneen Lapinjärven kirkonkylän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Museoviraston luonnehdinnan mukaan ”Kirkonkylän vanhin rakennuskanta muodostuu kirkkojen ohella empiretyylisestä kirkkoherranpappilasta, kappalaisenpappilasta, Brofogdasin sotilasvirkatalosta, kansakoulusta, maatalouskoulusta, Mariebergin kartanon talouskeskuksesta ja puistosta, kylän kantatilojen talouskeskuksista sekä käsityöläisasutuksesta.”

Brofogdas on tiettävästi kunnan vanhin käytössä oleva asuinrakennus. Se on rakennettu vuoden 1687 piirustusten mukaan.

Näissä rakennuksissa toimii Peikkolaakson päiväkoti.

Kirjasto sekä saman rakennuksen toisessa päässä toimiva koko kylän työhuone ovat sijoittuneet entiseen maatalousoppilaitokseen. Lapinjärven kirjasto on perustettu jo vuonna 1863.

Kulttuuripolkua kuljeskelemaan

Kulttuuripolku on viidentoista pääasiassa vanhoista rakennuksista muodostuvan kohteen kokonaisuus. Mukana on myös Katariinan puisto, kylänraitti ja Nimismiehenpolku. Kaikki kohteet esittelevä kaksikielinen infotaulu on Lapinjärventien varrella ja kunkin kohteen kohdalla löytyy numeroitu opaskyltti. Opastukset löytyvät myös kunnan verkkosivuilta.

Tallbackan pappila toimii nyt seurakuntakotina.

Myös Lapinjärven kirkot ovat osana kulttuuripolkua. Paikkakunnan  kirkkohistoria ulottuu 1400-luvulle. Lapinjärvestä tuli itsenäinen pitäjä vuonna 1575 kuningas Juhana III:n määräyksestä.

Lapinjärveläiset rakensivat kirkonkylän nykyiset kirkot yhteisvoimin pikkuvihan keskellä vuonna 1744. Suurempi, ruotsalainen kirkko edustaa varhaisen 1700‐luvun selkeää rakennustapaa. Pienempi kirkko tehtiin suomalaisen seurakunnan käyttöön. Kellotapulin rakennusvuosi on 1827.

Villa Ruusu ja muita kauniita taloja

Lukkarinpolun varrella sijaitseva vanha rakennus puutarhoineen on mielenkiintoinen kokonaisuus.

Reitin varrella oli myös paljon kauniita omakotitaloja puutarhoineen. Yhden vanhan talon nimesin Villa Ruusuksi tontin reunoilla rönsyävien ruusupensaiden vuoksi.

Yhdestä puutarhasta löysin idean käyttää heinäseipäitä kukkatelineen materiaalina. Välitän sen vanhemmilleni, joiden kesäkodin varastoissa Etelä-Pohjanmaalla on paljon hyödynnettäviä seipäitä.

Normaali

Tämän talon nimi on Villa Ruusu vain bloggarin mielikuvituksessa. Lapinjärvellä on paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Tämä on niistä yksi rönsyilevine puutarhoineen.

 

Matkakertomus, Rakennus, Valokuva

Villa Ruusu

Kuva
Matkakertomus, Matkakohde, Museo

Muistojen Koulumuseo

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.
Ote V. A. Koskenniemen runosta Koulutie

Tämän runon palautti mieleen käynti Koulumuseossa Porlammilla, Lapinjärvellä. Museo on osa Porlammin kotiseutumuseota. Se löytyy osoitteesta Kievarintie 2. Museo on auki vain kesäisin.

Oppainani olivat museotoimikunnan jäsenet Mervi Vuorinen ja Juha Kekki.

Noin kymmenen vuotta ennen varsinaisen kansakoulun syntyä Porlammin kylään perustettiin pienten lasten koulu eli kyläkoulu. Sekin toimi tässä rakennuksessa.

Vuonna 1872 rakennetun entisen koulutalon yhteen luokkahuoneeseen on koottu eri aikojen pulpetteja ja opetusvälineistöä kartoista ja koulutauluista täytettyihin lintuihin. Vanhimmat pulpetit ovat 1800-luvulta. Edessä on opettajan kateederi, liitutaulu ja harmoni.

Ebba Masalinin muodikkaat kasvitaulut

Ebba Masalinin piirtämiä mustapohjaisia kasvitauluja oli myös esillä. Kaikkiaan museon kokoelmissa on noin 200 kuvataulua.

On aika hauska yhteensattuma, että opiskelunsa yliopistossa aloittava tyttäreni on suunnitellut hankkivansa Masalinin tauluista tehtyjä julisteita ensimmäiseen omaan kotiinsa. Vuosina 1873–1942 eläneen suomalaisen taidemaalarin, piirtäjän ja kuvittajan työt elävät siis edelleen 2000-luvun designmaailmassa. Niitä myy ainakin Taito Myymälät Oy. Julisteiden lisäksi tarjolla on muitakin tuotteita Masalinin piirroksista.

Merkkihenkilöiden katseen alla

Urho Kekkonen on tässä 60-vuotias ja presidenttivuosiensa alkuvaiheessa.

Entiset presidentit ja kulttuurihenkilöt katselevat kävijöitä. Jean Sibelius poseeraa nuoruudenkuvassaan aivan erinäköisenä kuin mitä hän on jäänyt mieleen yleisemmin esillä olleista vanhuudenkuvistaan.

Sanoin Urho Kekkonen on toisenlainen vuonna 1960 tehdyssä piirroksessa kuin myöhempien vuosien vanhana herrana, ainoana lapsuuden ja nuoruuden presidenttinä.

Eino Leino katselee täytettyjen lintujen parvea.

Porlammin suurnainen Hilda Käkikoski

Läsnä ovat myös kansakoulun isäksi tituleerattu Uno Cygnaeus ja opettaja, kirjailija ja Suomen ensimmäiseen eduskuntaan valittu kansanedustaja Hilda Käkikoski.

Käkikosken sydäntä lähellä olivat naisasia, sivistystyö ja uskonto. Hän teki aloitteen kouluruokailun järjestämisestä ja vuonna 1908 tavoite toteutui. Häntä voidaan pitää siis kouluruokailun äitinä.

Vuonna 1864 syntynyt Käkikoski on Porlammin suurnainen, jolle pystytettiin patsas koulun lähelle vuonna 1940. Tämä muistopatsas oli toinen koskaan Suomessa pystytetty muistopatsas naiselle. Vuonna 1937 Minna Canth oli saanut patsaan Kuopioon.

Poikkeukselliseksi Hildan veistoksen tekee myös sen sijainti maaseudulla.

Koulumuistot kulkevat läpi elämän

Koulumuseossa käynti herättää varmaan kävijoissä monia muistoja mukavista ikäviin. Pulpeteissa on kulutettu niin monia vuosia.

Omat kansakouluvuoteni sijoittuvat 1960-luvun loppuun. Isot kartat olivat käytössä, mutta opetustaulut ja täytetyt eläimet eivät niinkään.

Koulukirjojen lisäksi käytössä olivat sinikantiset ruutuvihot, spriimonisteet ja sinipunakynät. Kouluruokailussa juomat nautittiin teräsmukeista. Talvisin osallistuttiin kansanhiihtoon merkkaamalla suoritetut kilometrit pahvikortteihin.

Kansakoulu vaihtui kotikunnassani Raisiossa peruskouluun vuonna 1972 ja matematiikassa opeteltiin joukko-oppia.

Eniten vaikutusta siihen, millainen muisto koulusta jäi, oli kuitenkin opettajilla. Karismaattiset opettajat jäävät mieleen koko elämän ajaksi. Tällainen opettaja oli Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja Helsingin Suomalaisessa tyttökoulussa opettanut Hilda Käkikoski.

Naisten ääni -verkkojulkaisussa Eeva Ahtisaari kertoo näin: ”Laura Harmaja on kuvannut ”Käkeä” opettajana sanalla ”ihmeellinen”: ”Kun Käki kuvasi Kalevalan elämää tai Kreikan sankareita tai renessanssia ja Michel Angelon suuruutta, tuntui siltä, kuin hän olisi siirtänyt meidät pois olevaisuudesta.” Käkikoski rakasti myös itse työtään opettajana ja antoi oppilailleen elämänohjeen: ”Valitkaa yksi aate, joku ihanne, jonka toteuttamisen otatte elämäntehtäväksenne.”

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?
                          Ote V. A. Koskenniemen runosta Koulutie

 

Asun Lapinjärvellä Maalaisresidenssin citybloggarina 8.–15.7.2017.

Normaali