Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys

Kirjailijamuseossa Dublinissa

Writers Museum oli käyntikohteiden listallani jo ennen Dublinin matkaa. Museossa on esillä maineikkaiden irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa, elämäntarinaa ja esineistöä.

Dublin Writers Museum löytyy osoitteesta 18 Parnell Square, Dublin.

Vietin lokakuussa pari päivää Dublinissa ennen TBEX-konferenssia Killarneyssä. Tiesin, että Irlannin pääkaupungissa riittää nähtävää, eikä tuossa lyhyessä ajassa voi ahnehtia kaikkea. Hotellini oli Temple Barissa ja liikuin pääosin kävelymatkan päässä olevissa paikoissa, kuten Trinity Collegessa ja Christ Church Cathedral -kirkossa.

Dublin on kirjallisuuskaupunki

Oli kuitenkin yksi paikka, jossa halusin vierailla ja se oli Dublin Writers Museum, Kirjailijamuseo. Melko luonnollista kirjoittamisesta kiinnostuneelle kaupungissa, joka on saanut Unescon kirjallisuuskaupungin tittelin The UNESCO Cities of Literature 27 muun kaupungin joukossa.

Tämän vuonna 1991 avatun  museon tarkoituksena on esitellä kirjallista Dublinia maailmankuuluine kirjoittajineen. Irlanti on saanut neljä kirjallisuuden Nobel-palkintoa ja maa on tuottanut lukuisia tunnettuja runoilijoita sekä romaani- ja näytelmäkirjailijoita. Museo esittelee kokoelmissaan kirjoittajien elämää ja tuotantoa noin 300 vuoden ajalta.

Aloitteen museon perustamiseksi teki eräs journalisti. Hanketta on rahoittanut muun muassa Euroopan unioni.

Dublin Writers Museum sijaitsee loisteliaassa 1700-luvun lopulla rakennetussa talossa kaupungin keskustan pohjoisosassa osoitteessa 18 Parnell Square N, Rotunda, Dublin 1.

Paikka on varmaan helposti löydettävissä, mutta harrastamani intuitiivinen suunnistus vei minut alun bussimatkan jälkeen etäälle kohteestani. No, tulihan tutustuttua pariin katuun museon takana. Turvauduin Kysyvä löytää -menetelmään ja pysäyttelin vastaantulijoita kartta kädessä aivan turistina.

Jonathan Swiftistä Samuel Beckettiin

Writers Museumissa on esillä kirjoja, erityisesti ensipainoksia, kirjeitä, muotokuvia, valokuvia ja henkilökohtaisia esineitä muun muassa sellaisilta kirjailijoilta kuin Jonathan Swift (1667–1745), Peter Sheridan (1952–), George Shaw (1856–1950), Oscar Wilde (1854–1900), William Yeats (1865–1939), James Joyce (1882–1941),  Samuel Beckett (1906–1989) ja Seamus Heaney (1939–2013).

The Audience ‒ Blue -nimisessä maalauksessa ovat mukana kirjailijat James Joyce, Samuel Beckett, W. B. Yeats, Brendan Behan, Oscar Wilde, G. B. Shaw, J. M. Synge, Edna O´Brien, Seamus Heaney, Patrick Kavanagh ja Sean O´Casey. Taiteilija Mia Funk on on lahjoittanut tämän öljyvärimaalauksen museolle.

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon ovat saaneet Yeats vuonna 1923, Shaw vuonna 1925, Beckett vuonna 1969 ja Heaney vuonna 1995.

Shaw on saanut myös parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon näytelmänsä pohjalta tehdystä elokuvasta Pygmalion. Hän on ensimmäinen henkilö, joka on palkittu sekä kirjallisuuden Nobelilla että Oscarilla.

Kaksi näyttelyhuonetta

Varsinaisia näyttelyhuoneita oli kaksi, joissa ei saanut valokuvata. Ensimmäisessä huoneessa tuodaan esiin irlantilaisen runouden ja tarinankerronnan juuria sekä ensimmäisiä kansainvälisen tason kirjailijoita. Esillä on myös ensipainos AbrahamBram” Stokersin Draculasta.

Toisessa huoneessa esitellään 1900-luvun kirjailijoita. Vitriinistä löytyy muun muassa James Joycen signeeraama, vuonna 1922 julkaistu Ulysses (Odysseus).

Verkkosivujen mukaan tarjolla on opastettuja kierroksia ranskaksi, saksaksi, italiaksi, espanjaksi ja hollanniksi. Käydessäni tarjolla oli kuulokkeita, joista saattoi kuunnella tietoja valitsemallaan kielellä.

Museossa on erilaisia näyttelyitä ja kirjallisuustapahtumia. Sieltä löytyy myös oma esittelyhuone lastenkirjallisuudelle, museokauppa, Gorham Library -kirjasto sekä luento- ja näyttelytiloja, muun muassa Gallery of Writers.

Museokaupassa oli tarjolla irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa, postikortteja, magneetteja ja erilaisia koriste-esineitä. Kirjastossa oli esillä luonnollisesti kirjailijoiden tuotantoa. Gallery of Writers oli upea tila koristeellisine kattoineen ja seinineen. Siellä oli myös James Joycen piano, jonka hän oli ostanut Triestestä vuonna 1910.

Gorham Libraryn kirjahyllyissä oli esillä irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa ja esineistöä.

Gallery of Writersissa on esillä monia kirjailijoiden muotokuvia. James Joycen piano näkyy kuvan keskellä pylväiden välistä.

Gallery of Writers -huoneessa huomio kiinnittyy koristeelliseen valko-kultaiseen kattoon.

Museokaupassa oli valinnanvaraa tuliaisostoksiin. Kirjailija-aiheisia tuotteita löytyi myös tavallisista matkamuistomyymälöistä, muun muassa kalentereita ja muistikirjoja.

Dublin Writers Museum oli mielenkiintoinen käyntipaikka, mutta se antoi itsestään jotenkin nukkavierun ja uneliaan vaikutelman. Sisäänpääsymaksu oli seitsemän euroa.

Dublinisssa riittää tutustuttavaa kirjallisuuden ystävälle

Naapurirakennuksesta löytyy The Irish Writers’ Centre, jossa pitävät majaansa monet irlantilaiset kirjoittaja- ja kääntäjäyhdistykset. Molempien talojen kellarikerroksesta löytyy osuvasti nimetty ja useilla palkinnoilla huomioitu The Chapter One -ravintola. Museossa on ollut aiemmin kahvio, mutta sellaista en käyntini aikana löytänyt.

Dublinista voi löytää myös yksittäisten kirjailijoiden museoita, kuten The James Joyce Tower and Museum ja The James Joyce Centre sekä monia mielenkiintoisia kirjastoja. Kuvitettu  latinankielinen evankeliumikäsikirjoitus 800-luvulta, Kellsin kirja (The Book of Kells) on nähtävillä Trinity Collegen kirjastossa. Kellsin kirja on Irlannin arvokkaimpia kansallisaarteita ja kirjastokin on maailman upeimpia. Pari syytä palata joskus myöhemmin Dubliniin, kun jäivät nyt näkemättä.

En ole mitenkään irlantilaiskirjailijoiden tuntija ainakaan tässä mainittujen suhteen. Tunnustan, olen lukenut lähinnä kevyempää kirjallisuutta muun muassa sellaisilta nykykirjailijoilta kuten Maeve Binchy, Cecelia Ahern, Cathy Kelly ja Sheila O’Flanagan.

Lukematta on niin Odysseus ‒ joka kuulemma vaatiikin hiukan enemmän paneutumista (noin 700 ‒ 1 000) sivua ‒ kuin Dorian Grayn muotokuva. Mielenkiinto kuitenkin heräsi. Voisi aloittaa vaikka Joycen Dublinilaisia-novellikokoelmasta. Sieltä löytyy James Joyce -keskuksen sivuillekin lainattu sitaatti, joka sopii oivasti meille matkailijoille:

I wanted real adventures to happen to myself. But real adventures, I reflected, do not happen to people who remain at home: they must be sought abroad.

Mainokset
Normaali
Juomakulttuuri, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Museo, Ravintola

Irish Coffee ‒ Foynesista maailmalle

Vaikka ei pitäisikään viskistä, voi siitä nauttia osana Irish Coffee -drinkkiä. Juoman alkuperä yhdistyy helposti Irlantiin, mutta miten lentomatkustaminen liittyy tähän suosittuun kuumaan cocktailiin?

Irlanti on tarinankertojien maa ja oma tarinansa liittyy myös irlantilaiseen kahviin (iiriksi Caife Gaelach). Se sai alkunsa pienestä kylästä Foynesista, joka oli 1930‒1940-luvuilla Atlantin ylittävien lentoyhteyksien keskus Irlannissa. Tuolloin matkustettiin lentoveneillä ‒ näistä en ole ennen kuullutkaan. Yankee Clipper lensi Atlantin yli New Yorkista Southamptoniin pysähtyen muun muassa Foynesissa.

Ravintolan kokki Joseph Sheridan keksi tarjoilla viskillä terästettyä kahvia niille New Yorkiin menossa olleille matkustajille, jotka joutuivat palaamaan takaisin Foynesiin huonon sään vuoksi eräänä talvi-iltana vuonna 1943. Lämmin cocktail oli ikään kuin parempi versio irlantilaisten suosimasta terästetystä teestä.

Yksi matkustajista oli palannut kiittämään juomasta. Hän kysyi myös, oliko Sheridan käyttänyt brasilialaista kahvia. Kokki kiisti tämän ja tokaisi, että juomassa oli käytetty irlantilaista kahvia. Siitä tuli oitis nimi tälle kuumalle cocktailille. Irish Coffeen resepti löytyy täältä.

Irlantilaista kahvia San Fransiscossa

Irish Coffee olisi saattanut jäädä vain paikalliseksi erikoisuudeksi, mutta sen maailmanvalloitukseen tarvittiin amerikkalaisia.

Matkailutoimittaja ja kolumnisti Stanton Delaplane saanut Irish Coffeen Shannonin lentoasemalla (joka oli tullut Foynesin tilalle).  Hän kertoi irlantilaisesta kahvista ystävälleen, The Buena Vista Cafen omistajalle Jack Koepplerille. He yrittivät tehdä samanlaista juomaa.

He eivät saaneet siihen Delaplanen mielestä oikeaa makua eikä kermakaan pysynyt pinnalla. Asiaa selviteltyään he löysivät vastauksen ja juoman salaisuuden, irlantilaisen viskin. Sitä he käyttivät jatkossakin The Buena Vista Cafen Irish Coffee -annoksissa. Erona eurooppalaiseen reseptiin näyttää olevan se, että sokerina käytetään valkoista palasokeria eikä fariinisokeria. Tässä ravintolassa vietettiin Irish Coffeen 65-vuotissyntymäpäivää 10.11.2017.

Juoman synnyinsijoilla Foynesissa on nykyisin ilmailu- ja merimuseot, Foynes Flying Boat Museum  ja Maritime Museum ja Irish Coffee -keskus.

Nautitaan kuumana kerman läpi

Irish Coffeeta varten lasi lämmitetään ensin kuumalla vedellä.

Hannigans Bar & Restaurant Killarneyssä tarjosi TBEX-matkabloggaajille tuntumaa Irish Coffee -drinkin valmistamiseen. Se aloitettiin lämmittämällä lasi kuumalla vedellä. Seuraavaksi lasiin lisättiin fariinisokeria ja viskiä, kaadettiin kahvia sekä sekoitettiin ainekset keskenään. Kahvin tulee  olla vahvaa, tuoretta ja tummaa. Alkuperäiseen juomareseptiin kuuluu Powers-merkkinen viski, kertoi opastajanamme toiminut baarimestari.

Juoma-annos koristeltiin löysäksi jätetyllä kermavaahdolla, jota valutettiin pitkävartista lusikkaa pitkin. Drinkki viimeisteltiin ripottelemalla kaakaojauhetta neliapilan mallisen muotin läpi.

Juomaa ei saa enää sekoittaa, vaan se tulee nauttia siten, että viski ja kahvi juodaan kermakerroksen läpi.

International Hotel Killarneyn yhteydessä toimiva Hannigans Bar & Restaurant opetti matkabloggaajille Irish Coffeen teon.

Ihan itse tein!

Dublinista löytyy viskimuseo

Irlannissa on tehty viskiä yli 1 000 vuoden ajan. Perinne tuli saarelle kristinuskoisten munkkien mukana. Heidän viskintekotaitonsa puolestaan juontaa juurensa arabialaiseen kulttuuriin. Teollistumisen aikaan Irlannissa toimi muun muassa sellaisia maineikkaita tislaamoja kuin Jameson, Powers ja Bushmills.

The Irish Whiskey Museum tarjoaa tietoa irlantilaisesta viskihistoriasta ja kulttuurista.

Dublinissa voi osallistua myös viskikierroksiin ja tutustua viskitislaamoihin ja -museoon. Irish Whiskey Museum sijaitsee osoitteessa 119 Crafton Street vastapäätä maineikkaan Trinity Collegen pääsisäänkäyntiä.

Museossa voi maistella erilaisia viskejä, osallistua opastetuille kierroksille tai kahden tunnin kurssille. Hinnat 17‒45 euroa. Museo sijoittuu Tripadvisorin arvioinneissa 10 parhaimman kohteen joukkoon Dublinissa.

Viskimuseon sisäänkäynnissä oli tynnyri tynnyrin vieressä – irlantilaisia viskejä löytyy moneen makuun.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Museo

Muistojen Koulumuseo

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti
minun askeleeni vie.
Ote V. A. Koskenniemen runosta Koulutie

Tämän runon palautti mieleen käynti Koulumuseossa Porlammilla, Lapinjärvellä. Museo on osa Porlammin kotiseutumuseota. Se löytyy osoitteesta Kievarintie 2. Museo on auki vain kesäisin.

Oppainani olivat museotoimikunnan jäsenet Mervi Vuorinen ja Juha Kekki.

Noin kymmenen vuotta ennen varsinaisen kansakoulun syntyä Porlammin kylään perustettiin pienten lasten koulu eli kyläkoulu. Sekin toimi tässä rakennuksessa.

Vuonna 1872 rakennetun entisen koulutalon yhteen luokkahuoneeseen on koottu eri aikojen pulpetteja ja opetusvälineistöä kartoista ja koulutauluista täytettyihin lintuihin. Vanhimmat pulpetit ovat 1800-luvulta. Edessä on opettajan kateederi, liitutaulu ja harmoni.

Ebba Masalinin muodikkaat kasvitaulut

Ebba Masalinin piirtämiä mustapohjaisia kasvitauluja oli myös esillä. Kaikkiaan museon kokoelmissa on noin 200 kuvataulua.

On aika hauska yhteensattuma, että opiskelunsa yliopistossa aloittava tyttäreni on suunnitellut hankkivansa Masalinin tauluista tehtyjä julisteita ensimmäiseen omaan kotiinsa. Vuosina 1873–1942 eläneen suomalaisen taidemaalarin, piirtäjän ja kuvittajan työt elävät siis edelleen 2000-luvun designmaailmassa. Niitä myy ainakin Taito Myymälät Oy. Julisteiden lisäksi tarjolla on muitakin tuotteita Masalinin piirroksista.

Merkkihenkilöiden katseen alla

Urho Kekkonen on tässä 60-vuotias ja presidenttivuosiensa alkuvaiheessa.

Entiset presidentit ja kulttuurihenkilöt katselevat kävijöitä. Jean Sibelius poseeraa nuoruudenkuvassaan aivan erinäköisenä kuin mitä hän on jäänyt mieleen yleisemmin esillä olleista vanhuudenkuvistaan.

Sanoin Urho Kekkonen on toisenlainen vuonna 1960 tehdyssä piirroksessa kuin myöhempien vuosien vanhana herrana, ainoana lapsuuden ja nuoruuden presidenttinä.

Eino Leino katselee täytettyjen lintujen parvea.

Porlammin suurnainen Hilda Käkikoski

Läsnä ovat myös kansakoulun isäksi tituleerattu Uno Cygnaeus ja opettaja, kirjailija ja Suomen ensimmäiseen eduskuntaan valittu kansanedustaja Hilda Käkikoski.

Käkikosken sydäntä lähellä olivat naisasia, sivistystyö ja uskonto. Hän teki aloitteen kouluruokailun järjestämisestä ja vuonna 1908 tavoite toteutui. Häntä voidaan pitää siis kouluruokailun äitinä.

Vuonna 1864 syntynyt Käkikoski on Porlammin suurnainen, jolle pystytettiin patsas koulun lähelle vuonna 1940. Tämä muistopatsas oli toinen koskaan Suomessa pystytetty muistopatsas naiselle. Vuonna 1937 Minna Canth oli saanut patsaan Kuopioon.

Poikkeukselliseksi Hildan veistoksen tekee myös sen sijainti maaseudulla.

Koulumuistot kulkevat läpi elämän

Koulumuseossa käynti herättää varmaan kävijoissä monia muistoja mukavista ikäviin. Pulpeteissa on kulutettu niin monia vuosia.

Omat kansakouluvuoteni sijoittuvat 1960-luvun loppuun. Isot kartat olivat käytössä, mutta opetustaulut ja täytetyt eläimet eivät niinkään.

Koulukirjojen lisäksi käytössä olivat sinikantiset ruutuvihot, spriimonisteet ja sinipunakynät. Kouluruokailussa juomat nautittiin teräsmukeista. Talvisin osallistuttiin kansanhiihtoon merkkaamalla suoritetut kilometrit pahvikortteihin.

Kansakoulu vaihtui kotikunnassani Raisiossa peruskouluun vuonna 1972 ja matematiikassa opeteltiin joukko-oppia.

Eniten vaikutusta siihen, millainen muisto koulusta jäi, oli kuitenkin opettajilla. Karismaattiset opettajat jäävät mieleen koko elämän ajaksi. Tällainen opettaja oli Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa ja Helsingin Suomalaisessa tyttökoulussa opettanut Hilda Käkikoski.

Naisten ääni -verkkojulkaisussa Eeva Ahtisaari kertoo näin: ”Laura Harmaja on kuvannut ”Käkeä” opettajana sanalla ”ihmeellinen”: ”Kun Käki kuvasi Kalevalan elämää tai Kreikan sankareita tai renessanssia ja Michel Angelon suuruutta, tuntui siltä, kuin hän olisi siirtänyt meidät pois olevaisuudesta.” Käkikoski rakasti myös itse työtään opettajana ja antoi oppilailleen elämänohjeen: ”Valitkaa yksi aate, joku ihanne, jonka toteuttamisen otatte elämäntehtäväksenne.”

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?
                          Ote V. A. Koskenniemen runosta Koulutie

 

Asun Lapinjärvellä Maalaisresidenssin citybloggarina 8.–15.7.2017.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Näyttely, Taiteilija

Leijat WAMin katossa

Jacob Hashimoton Giants and Uncertain Atmospheres -näyttely on esillä Wäinö Aaltosen museossa Turussa syyskuuhun saakka.

Taiteentekeminen voi olla työlästä. Vai mitä sanotte siitä, että yhden näyttelyn kokoamiseen tarvitaan parinkymmenen hengen työryhmä vajaan kuukauden ajaksi? Näin kävi yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Jacob Hashimoton Giants and Uncertain Atmospheres -näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa Turussa. Mukana oli kuusi henkilöä taiteilijan studiosta, museon omaa väkeä sekä Turun taideakatemian opiskelijoita.

Wäinö Aaltosen museon suuret ja valoisat salit soveltuvat hyvin Hashimoton laajoille kolmiulotteisille teoksille, jotka hän rakentaa aina kulloisenkin tilan ehdoilla.

Taiteilija Jacob Hashimoto viimeisteli pitkän salin laajuista Never Comes Tomorrow – Ei koskaan tule huominen -installaatiotaan. Se on valmistettu teräksestä, ABS-muovista, puusta ja vinyylitarroista.

Jacob Hashimoton Never Comes Tomorrow – Ei koskaan tule huominen -installaatio.

Jacob Hashimoton Never Comes Tomorrow – Ei koskaan tule huominen -installaatio.

Museon suurimmassa, yli kahdeksan metriä korkeassa salissa on esillä jättimäinen Gas Giant -teos. Sen kirkasväriset, bambusta ja riisipaperista tehdyt osat väreilevät ilmavirran mukana. Teos on aina erinäköinen riippuen mistä kohtaa sitä katsoo. Se onkin hyvin kuvauksellinen.

Gas Giant -installaatio.

Gas Giant -installaatio.

Gas Giant -installaatio.

Gas Giant -installaatio.

WAMin sivuilla kerrotaan Hashimoton töistä: ”Jacob Hashimoton teosten tekniikan voi leijojen osalta nähdä heijastelevan hänen japanilaista sukutaustaansa, joskin sisällöllisesti leija sitoutuu kulttuurisesti moniin asioihin, kuten vaikkapa leikkiin ja vapauteen. Visuaalisesti teosten voidaan ajatella olevan sukua varhaisten videopelien kineettiselle, pikseleistä koostuvalle kuvamaailmalle. Teosten muoto- ja värimaailmassa voi nähdä myös heijastumia taiteilijan kiinnostuksesta sotien jälkeiseen amerikkalaiseen abstraktiin taiteeseen.”

Jotenkin mieleen tulevat myös origami, japanilainen paperintaittelua ja sen tuloksena syntynyt paperiesine. Hauskaa, että näkee jotain uudenlaista ja erilaista. Eniten pidin juuri noista isoista installaatioista.

Purjeveneistä muodostava ”meri” lainehtii aaltojen lailla.

Näyttelyssä on esillä myös grafiikkaa ja piirustuksia sekä reliefimäisiä seinäteoksia, jotka ovat maalausten ja veistosten välimuotoja. Niissä ”toisiinsa sidotut pienikokoiset leijaelementit kerrostuvat monimuotoisiksi graafisiksi kuvakudoksiksi.” Kerroksia näytti olevan 5‒6.

Mietinkin jo taiteilijaa tekemässä kaikkia niitä taideteostensa osasia; onpa työtä kerrakseen yhdelle miehelle.  Gas Giantissakin on kuulemma 25 000 osaa. Sitten kävikin ilmi, että hänellä on studiossaan muutamia työntekijöitä. No silti, aikamoista käsityötä.

Joillakin Hashimoton teoksista on hyvin pitkät nimet, kuten Pure Reason Almost Untainted, White Light, Etcetera.

Jacob  on syntynyt vuonna 1973 Coloradossa ja hän asuu ja työskentelee New Yorkissa sekä Italian Veronassa.

Yhteistyössä Galerie Forsblomin kanssa toteutettu näyttely on esillä 24.9. asti. Wäinö Aaltosen museo löytyy osoitteesta Itäinen Rantakatu 38.

Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10‒18. Näyttelyopastuksia on suomeksi sunnuntaisin klo 14  ja ruotsiksi sunnuntaisin 30.7., 27.8. ja 24.9. klo 15.

Jacob Hashimoton näyttelyyn on korotettu pääsymaksu:  aikuiset 10 €, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja varusmiehet 4 €. Näyttelyyn pääsee myös Museokortilla.

 

 

 

Normaali
Arkkitehtuuri, Museo, Näyttely

Guggenheim vai ei?

Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee parhaillaan Guggenheim-museon rakentamisesta Helsinkiin. Rakennuksen suunnittelukilpailun voitti viime vuonna arkkitehtitoimisto Moreau Kusunoki Architectsin suunnitelma Art in the City. Sitä on kutsuttu Suomessa Majakaksi.

Keskustelu jatkunee vielä pitkään, vaikka kello on jo iltakymmenen. Asialla on puolensa ja puolensa. En osaa ottaa asiaan kantaa.

Keskustelu tuo mieleen käynnin Abu Dhabissa, jossa oli esillä suunnitelmia mahtipontisten museoiden rakentamisesta. Kerroinkin näistä aiemmin jutussa Wau-arkkitehtuuria Abi Dhabista.

Abu Dhabin Guggenheim-museon suunnittelija on kanadalais-yhdysvaltalainen arkkitehti Frank Gehry. Museon oli määrä avautua vuonna 2017, mutta sen rakentamista ei ole vielä aloitettu.

img_3207

Frank Gehryn suunnittelema museorakennus on monitahoinen.

img_3204

Gehryn suunnitelma kolmiulotteisena.

Normaali
Matkakohde, Museo, Näyttely, Taiteilija

Tanssivat Nanat ja Tarot-puisto

Niki de Saint Phallen sanotaan olevan yksi 1900-näkemyksellisempiä ja radikaaleimpia taiteilijoita. Hänen töitään oli esillä myös Taidehallissa. Saint Phallen veistoksia voi nähdä eri puolilla maailmaa. Tarot-puisto Tosnacassa olisi hieno käyntikohde.

Niki Saint de Phallen veistos Kohtuullisuus on esilla Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa.

Niki Saint de Phallen veistos Kohtuullisuus on esilla Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa.

Olen törmännyt ensimmäistä kertaa ranskalaisen kuvanveistäjän, taidemaalarin ja elokuvantekijän Niki de Saint Phallen työhön turkulaisessa Aboa Vetus et Ars Nova -museossa vuonna 2013.

Veistos oli sininen, pullea nainen sini-valkoisine uimapukuineen ja kultaisine siipineen. Teoksen nimilapussa oli taiteilijan nimi, teoksen nimi Kohtuullisuus, Tarotkortti XIV, 1985, maalattu rauta ja polyesteri.

Saint Phalle on nimittänyt naisfiguurinsa Nanaksi ja niitä on monenlaisia.

Seuraavan kerran tämän kuvanveistäjän töitä tuli vastaan Nizzassa, Negresco-hotellin edustalla ja aulassa sekä Nizzan modernin taiteen museossa niin ulkona kuin sisälläkin. Työt ovat useimmiten pyöreämuotoisia, värikkäitä ja omaleimaisia.

Sankaritar Saint Phalle

Kun huomasin, että Helsingin Taidehallissa oli Niki de Saint Phalle näyttely ajalla 20.8.–20.11.2016 osana Helsingin Juhlaviikkoja, tuumin, että se on nähtävä.

Aika kuitenkin kului ennen kuin sain aikeeni toteutettua. Taidehalli oli pidentänyt aukioloaikojaan viimeiseksi viikonlopuksi, joten pääsin tutkimaan näyttelyä kiireettä perjantaina 18.11.

Niki de Saint Phallen näyttely oli esillä Taidehallissa Helsingissä marraskuun loppupuolelle saakka.

Niki de Saint Phallen näyttely oli esillä Taidehallissa Helsingissä marraskuun loppupuolelle saakka.

Taidehallin seinaltä löytyi lainaus taiteilijalta: ”Päätin jo varhain tulla sankarittareksi. Kuka olisin? George Sand? Jeanne d’Arc? Drag-Napoleon? Mitä ikinä päätinkään tehdä, halusin sen olevan vaikeaa, jännittävää, suurta.”

Jotain suurta nyt jo edesmennyt kuvanveistäjä onkin saanut aikaan ‒ lukuisten ympäri maailmaa olevien taideteostensa lisäksi.

Taidehallin sivuilla kuvataan näyttelyä näin: ”Tanssivia naisia, hulppeita veistospuistoja ja villiä ampumista – Niki de Saint Phallen (1930–2002) maailma on hersyvä ja humoristinen, tummia sävyjä unohtamatta. Taiteilijan radikaali taiteen tekemisen tapa sekä teosten yhteiskunnallinen sanoma puhuttelevat suoraan myös meidän aikaamme. Taidehallin suurnäyttelyssä nähdään Saint Phallen ikonisia töitä: elämäniloa pursuavia veistoksia ja räväköitä kollaaseja.”

Näitä kollaaseja on kutsuttu myös dadaistihenkisiksi assemblaaseiksi. Nyt täytyy suomentaa ‒törmäsin tähän sanaan nyt ensi kertaa ‒ assemblaasi on taiteessa kollaasin kolmiulotteinen vastine, useista esineistä koottu taideteos.

Niki de Saint Phalle teki veistoksia myös yhteistyössä aviomiehensä Jean Tinguelyn kanssa.

Yhdysvaltalaisen äidin ja ranskalaisen isän tytär Niki (syntyjään CatherineMarieAgnès Fal de Saint Phalle) oli nuorempana valokuvamalli, mutta aloitti taiteellisen uransa jo parikymppisenä. Hänen elämäänsä liittyi paljon vastoinkäymisiä ja maalaaminen toimi terapeuttisena apuna.

Saint Phallen veistoksia Taidehallissa.

Saint Phallen veistoksia Taidehallissa.

Tarot-puisto Toscanassa

Taidehallissa oli video Niki de Saint Phallen Tarot-puistosta Toscanassa, Italiassa (Giardino dei Tarocchi). Siitä en ollut koskaan kuullutkaan. Se toi mieleen Gaudin Park Güellin Barcelonassa. Ja kävi ilmi, että juuri Gaudi oli ollut yksi Niki de Saint Phallen innoittajista.

Tarot-puistossa on suurikokoisia mosaiikilla ja peileillä päällystettyjä Tarot-korttien hahmonsa inspiraationsa saaneita veistoksia, kuten Taikuri, Papitar, Kohtalo, Voima, Kuolema, Paholainen, Maailma, Narri, Pappi, Elämän puu ja Aurinko.

de Saint Phalle kysyy: ”Jos elämä on korttipeli, me synnyimme tietämättä pelin sääntöjä. Kuitenkin meidän pitää pelata korttimme.”

Taiteilija koki, että veistospuutarhan luominen oli hänen kohtalonsa ja se hänen piti saada aikaiseksi olivatpa vaikeudet kuinka suuria tahansa. Puisto avattiin vuonna 1998 kahdenkymmenen vuoden työn jälkeen.

Taiteilijalla on veistospuisto myös Kaliforniassa. Se on nimeltään Queen Califia’s Magical Circle. Se on saanut virikkeensä Kalifornian historiasta, myyteistä ja kulttuurista. Puisto sijaitsee Escondidossa lähellä San Diegoa.

Taidehallin museokaupan myyjä kertoi, että he olivat saaneet asiakkaaltaan postikortin Tarot-puistosta ja kiitokset vinkistä. Kortinlähettäjä oli valinnut lomakohteekseen juuri Tosnanan nähdäkseen Tarot-puiston.

Jos joskus teen matkoihin liittyvää toivomuslistaa (bucket list), voisin liittää tämän puiston siihen. Se on todella mielenkiintoisen näköinen.

Muita näkemisen arvoisia puistoja löytyy Momondon listalta Maailman 10 erikoisinta puutarhaa ja puistoa – Tarot-puisto on myös mainittuna.

Niki de Saint Phalle, Le Monstre du Loch Ness, 1993.

Niki de Saint Phalle, Le Monstre du Loch Ness, 1993, Nizzan modernin taiteen museon edustalla.

Loch Nessin hirviö.

Niki de Saint Phallen teos Nizzan modernin taiteen museossa.

Niki de Saint Phallen teos Nizzan modernin taiteen museossa.

Niki de Saint Phallen työ Nizzan Modernin taiteen museossa.

Niki de Saint Phallen työ Nizzan Modernin taiteen museossa.

Niki de Saint Phallen veistos Miles Davisista Negresco-hotellin edustalla Nizzassa.

Niki de Saint Phallen veistos Miles Davisista Negresco-hotellin edustalla Nizzassa.

Keltainen Nana on nytteillä Negresco-hotellin aulassa Nizzassa.

Keltainen Nana on näytteillä Negresco-hotellin aulassa Nizzassa.

Normaali
Nanat tanssivat

Nanat tanssivat

Museo, Näyttely, Taiteilija

Nanat tanssivat Taidehallissa

Kuva