Matka, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Huonosta lähtijästä paremmaksi?

Matkan suunnittelu ja sille varustautuminen on hauskaa, mutta haastavaa. Kuva: Pixabay.

Sarjassamme Matkabloggarin tunnustuksia kerron nyt siitä, etten ole ammattilaistason pakkaaja ja lähtijä. Yritän tehdä parannusta aina matka kerrallaan.

Kuinka usein pitäisi lähteä matkoille, jotta voisi hioa huippuunsa reissulle valmistautumisen ja pakkaamisen? Melko monta lähtöä minullakin on takanani, mutta vielä on parantamisen varaa.

Nyt oli kyseessä vain junamatka Helsinkiin, yksi yö siellä ja huhtikuinen viikonkoppureissu Viroon isomman ryhmän mukana. Aloitin matkavalmistelut sekä tavaroiden ja vaatteiden esille ottamisen jo edellisenä päivänä ja pesin joitakin matkalle haluamiani vaatteita. Matkalaukku, keväisemmat takit ja opaskirjat oli myös haettu valmiiksi.

Jotenkin vain kiire iski, kun olin tehnyt aamulla pari pakollista tehtävää, joiden määräaika olisi ollut matkan aikana. Niihin menikin enemmän aikaa kuin mitä olin ajatellut.

Matkalle mukaan -lista avuksi?

Olen tallentanut monia Matkalle mukaan -listoja, mutta enpä juuri koskaan tule ottaneeksi niitä esille, kun on aika alkaa pakata. Jotenkin yritän pärjätä muistin varassa. Mutta onpa ollut reissuja, joilta on unohtunut hammasharja, kampa tai jokin muu välttämättömyystuote.

No, kaikki on suhteellista ‒ ilman harjaakin pärjää, jos on mukana Xylitol-purkkaa ja aina mukana oleva viisipiikkinen hoitaa tarvittaessa kamman tehtäviä. Joillakin matkoilla olisin kaivannut myös villasukkia ja kevyitä tossuja. Sukat lämmittävät jalkoja yöllä ja inhoan kävellä kylmillä ja kovilla lattioilla sukkasillani.

Elävästi on jäänyt mieleen myös se kesäinen lähtö Etelä-Pohjanmaalle, kun huomasin kauppatorilla, että läppärin virtajohto oli jäänyt kotiin. Olisi pitänyt jo vaihtaa rautatieasemalle lähtevään bussiin.

Nappasin taksin, annoin kuljettajalle kotiosoitteeni, pyysin odottamaan, kävin hakemassa johdon ja niin kiisimme kohti rautatieasemaa. Sittemmin olen muistanut ottaa tuon tarvikkeen mukaani.

Kerran lentokentällä nousi mieleeni kuva passistani kopiokoneessa ‒ otinkohan sieltä mukaani kopioiden ottamisen jälkeen? Ehdin jo kuvitella ikäviä näkymiä siitä, kuinka Lontoon-matkani päättyy jo ennen alkamistaan.

Lähtöportti Lontooseen.

0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa matkapäivää kohden

Minulla on myös kehittämistä kohtuullisten matkavaatteiden ja -varusteiden mukaan ottamisessa. Olen yrittänyt noudattaa Meriharakka-blogin pitäjän Pirkko Schildtin kehittämää varsin päteväntuntuista kaavaa vaatteiden lukumäärästä: 0,4 alaosaa ja 1,2 yläosaa per matkapäivä. Tosin usein otan ensin mukaani tuon minimimäärän ja sitten lisään muutaman vaatteen ”kaiken varalta”.

Yhden klassisen neuvon mukaanhan ensin pitäisi pakata vaatteet ja sitten niistä pitäisi karsia puolet pois lopullisesta matkalaukullisesta. Kaikein kevyimmin matkaavat he, joilla on mukana vain passi ja hammasharja.

Sitten lisään matkalaukkuun myös kaikenlaisia pikku tarvikkeita. Viron reissulle unohdin ottaa mukaan otsalampun ‒ se on kätevä, jos hotellihuoneen lukulamput ovat huonot tai liian kaukana lukijasta. Iltaisin ei jostain syystä ole mukavaa lukea vuoteessa kattolamppujen valaistuksessa. Pienen ompelutarvikepakkauksen otin mukaani ja sille olikin käyttöä, kun yhden seurueemme gentlemannin takista oli irronut nappi.

Ja viimeistään matkapäivänä ‒ ellei jo edellisenä iltana ‒ iskee lähtökatumus, kun olisi niin paljon helpompaa jäädä kotiin.

Jatkan oppimiskokemusten keräämistä

No, jatkanpa harjoittelua. Kevään ja kesän matkalistassa ovat jo tehdyn Viron matkan lisäksi reissut Kökariin, Lontooseen ja Tsekkeihin. Kökarissa olen pidennetyn viikonkopun, mutta haasteena on vaihteleva sää ‒ onko hellettä kuten nyt alkuviikolla vai viileämpää keliä? Tavaroiden kuljetus hoituu henkilöautossa, joten paino ei ole ratkaiseva tekijä.

Lontoossa pitäisi pärjätä viikon ajan kevyillä kantamuksilla kesäkuussa, sillä käytän siellä vielä yhtä kyynärsauvaa huhtikuisen polvileikkauksen vuoksi. Myös pidempi heinäkuinen Tsekki-matka saisi sujua mieluiten kevyesti, sillä lentomatkan lisäksi lienee kulkemista busseissa ja junissa.

En vielä tiedä, tuleeko tähän nyt aloittamaani sarjaan joskus täydennystä. Ehkä kerään tulevilla reissuillani aineistoa matkabloggarin tunnustuksiin.

Millainen pakkaaja sinä olet? Suunnitellusti listan kanssa vai Kunhan on jotain mukana -tyylisesti? Aloitatko ajoissa vai pakkaatko paniikissa?

Ihan tällaisilla varusteilla en sentään matkoille lähde. Laukku ja kamera ovat Lurens-kesäteatterin rekvisiittaa näytelmästä Sällskapsresan.

 

Mainokset
Normaali
Kaupunki, Matkakertomus, Rakennus, Verkkopalvelu

Pala Suomea Tallinnassa

Suomen suurlähetystön parvekkeelta aukeaa hieno näkymä Tallinnaan.

Tallinnassa pääsin tutustumaan Suomen suurlähetystöön. Viro viettää nyt 100-vuotisjuhliaan.

Toompean mäki lienee kaikille Tallinnan kävijöille tuttu näky kirkkoineen ja linnoineen ‒ onhan se yksi Tallinnan tunnuksista. Se on myös Viron poliittinen keskus.

Toompean mäeltä löytyy myös Suomen suurlähetystö, joka sijaitsee kartanonherra Bernhard Otto Jacob von Uexküllin vuonna 1851 rakennuttamassa palatsissa. Kiinteistö tuli Suomen valtion omistukseen Viron pääministerin ja sittemmin presidentin Konstantin Pätsin kautta monien vaiheiden jälkeen.

Rappiosta eleganssiin

Kesäkuussa 1993 palatsi palautui maallemme Neuvostoliitolta. Pahoin rapistuneet rakennukset peruskorjattiin ja ”vaivannäön tuloksena syntyi elegantti ja arvokas rakennuskompleksi, jossa historia ja nykyaika sulautuvat yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi”. Siihen kuuluvat toimistotilat, konsulaatti ja suurlähettilään edustustilat.

Noihin tiloihin saimme tutustua Suomen tiedetoimittajain liiton matkalla huhtikuussa. Ohjelmaan kuului myös lehdistövirkamies Hannele Valkeeniemen puheenvuoro Viron julkisuuskuvasta Suomen mediassa ja Helsingin Sanomain Viron kirjeenvaihtajan Kaja Kunnaksen puheenvuoro toimittajan työstä Virossa.

Myös suurlähettiläs Kirsti Narinen ehti tervehtimään seuruettamme kesken vilkkaan työpäivän ja nauttimaan kanssamme kakkukahvit. Suomen ja Viron perättäiset 100-vuotisjuhlavuodet ovat vilkastuttanut entisestäänkin aktiivisia suhteita.

Kevyen voileipälounaan jälkiruoaksi tarjottiin syntymäpäiväkakkua.

Suurlähetystön sisustuksessa oli paljon kauniita yksityiskohtia, muun muassa kattokruunuja, sinivalkoisia tapetteja sekä kynttilä- ja lippuasetelmia.

Estofilia 100 –verkkogalleriassa suomalaisvaikuttajia

Matkamme jälkeen 3.5.2018 julkaistu verkkogalleria Estofilia 100 kertoo sata tarinaa suomalaisista, jotka ovat jättäneet jäljen 100-vuotiaaseen Viron tasavaltaan. Galleriassa mainitaan vapaussotureita, tiede- ja liikemiehiä, kulttuurivaikuttajia, päättäjiä ja tavallisia kansalaisia.

Galleria on läpileikkaus eri elämänaloihin ja aikakausiin yli 400 vuoden ajalta. Tekstit ovat sekä viroksi että suomeksi.

Mukana on myös ennen kertomatonta tai hyvin vähän tunnettua yhteistä historiaa.
Estofilia 100  on tietopankki ja yhteisen muistin taltio. On paljon asioita, joista ei tiedetä tai joita ei muisteta lahden kummallakaan puolella, toteaa projektin tuottaja, lehdistöneuvos Hannele Valkeeniemi.

Käy lukemassa, kuinka Kalevalan ja Kantelettaren kokoaja ja lääkäri Elias Lönnrot, K-kaupan televisiomainoksista tuttu Väinö ”Väiski” Purje, Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo, arkkitehti Pekka Vapaavuori, maantieteen professori Johannes Gabriel Granö, kirjailija Aino Kallas, toimittaja UllaMaija Määttänen, presidentti Tarja Halonen ja muusikko Juice Leskinen liittyvät Viron historiaan.

Normaali
Lainattua, Matka, Matkustaminen

Ainakin kerran vuodessa ihmiselle tekisi hyvää tehdä matka yksin, viettää vaikkapa viikonloppu tai edes päivä pelkästään omien ajatustensa kanssa vailla mitään teknisiä vimpaimia.

Ei se vaadi ulkomaanmatkaa, mutta hetkeksi kotoa poistuminen virkistää. Uskon hiljaisuuden elvyttävään, vahvistavaan vaikutukseen. Omaa elämäänsä tarkastelee ikään kuin ulkopuolelta. Mitkä asiat ovat juuri nyt hyvin, mitä ehkä pitäisi parantaa tai hiukan säätää? Monesti vastaukset löytyvät meistä itsestämme arjen kiireen ja tohinan kerrosten alta. Oma intuitio on viisas ja luotettava terapeutti.

Terhi Rannela: kesyt kaipaavat, villit lentävät. Matkapäiväkirjani sivuilta. Karisto 2018, s. 79‒80.

Ihmiselle tekisi hyvää tehdä matka yksin

Lainaus
Arkkitehtuuri, Henkilö, Keräily, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Taiteilija

Didrichsenin taidemuseossa

Didrichsenin taidemuseo on kahden taiteenkeräilijän entinen koti galleriatiloineen, jossa on esillä pysyvän kokoelman lisäksi vaihtuvia näyttelyitä.

Ahti ja Maija Lavosen taidetta on ollut esillä Didrichsenin museossa alkuvuoden ajan.

Laila Pullisen kaksoismuotokuva Didrichsenin pariskunnasta.

Kävin ensimmäistä kertaa Didrichsenin taidemuseossa Exlibris Aboensiksen kevätkokouksen myötä. Didrichsenin museo sijaitsee meren äärellä Kuusisaaressa, osoitteessa Kuusilahdenkuja 1, Helsinki.

Taidemuseo oli mielenkiintoinen ja viihtyisä kohde. Silmä poimi taideteosten lisäksi yksityiskohtia kodista: ikkunoista aukeavan merimaiseman, kätevästi sisustetun baarikaapin, värikkään kirjahyllyn, Ahti Lavosen Didrichseneille lähettämän postikortin ja valokuvan Didrichsenin nelilapsisesta perheestä. Lapsista yksi, Peter, toimii museon johtajana.

Englantilaisen kuvanveistäjä Henry Mooren veistoksia on esillä niin sisätiloissa kuin myös patsaspuistossa.

Matalaan tasoon on sisustettu kätevä baarikaappi.

Ahti Lavosen lähettämä postikortti Didrichseneille.

Olisin mielelläni selaillut kirjahyllyn teoksia.

Keräilijöiden kodista taidemuseoksi

Museo on alunperin tanskalaisen liikemiehen Gunnar Didrichsenin ja hänen suomen-ruotsalaisen vaimonsa MarieLouisen koti. Villa Didrichsenin innoittajana oli Maire Gullichsenin Villa Mairea Noormarkussa.

Arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema rakennus valmistui kahdessa osa, joista ensimmäinen kodiksi vuonna 1957 ja toinen näyttelysiiveksi vuonna 1964.

Didrichsenit avasivat näyttelysiiven museoksi vuonna 1965. He toivoivat, että se voisi olla koti kaikelle kauniille: taiteelle, arkkitehtuurille ja luonnolle ja joka voisi antaa muille yhtä paljon iloa kuin se on heille tuottanut. Avioparin kuoleman jälkeen yksityinenkin puoli avattiin yleisölle vuona 1993.

Museon noin tuhannen teoksen kokoelmiin kuuluu suomalaista ja kansainvälistä kuva- ja veistotaidetta sekä muinaisten korkeakulttuurien esineistöä.

Rakennusta ympäröi julkinen veistospuisto, joka on aina avoinna. Se on ainoa laatuaan pääkaupunkiseudulla. Siellä on mun muassa Pohjoismaiden suurin Henry Moore -veistosten kokoelma.

Lavosen taiteilijapariskunnan Yhteisiä ajatuksia

Ahti Lavosen teos Keltainen.

Museossa järjestetään vuosittain 2‒3 vaihtuvaa näyttelyä. Maaliskuussa siellä oli esillä Ahti ja Maija Lavosen Yhteisiä ajatuksia -näyttely. Sen lähtökohtana on taiteilijapariskunnan yhteinen taidekäsitys: kiinnostus tilaan, materiaaliin, tunnelmaan ja henkisyyteen. Näyttely esittelee Lavoset yhdessä lähes 60 vuoden tauon jälkeen.

Esillä on Ahti Lavosen (1928–1970) maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa 1950- ja 60-luvuilta sekä Maija Lavosen (1931–) kokeilevaa tekstiilitaidetta myöhemmiltä vuosikymmeniltä, muun muassa ryijyjä ja valokuitutekniikalla toteutettuja töitä.

Maija Lavosen ryijyn nimi on Kevätvalo.

Yksi Maija Lavosen valokaapelitöistä.

Näyttely on avoinna 13.5.2018 saakka. Museo on auki myös helatorstaina 10.5.2018 11‒18. Tuolloin museoon on vapaa pääsy ja tarjolla on myös yleisöopastus klo 13. Museokortilla pääsee aina maksutta museoon.

Kesänäyttelyssä Svensk Tenn

Lavosten näyttelyn jälkeen museossa avautuu uusi vaihtuva näyttely: Svenskt Tenn @ Didrichsen: Estrid Ericson & Josef FrankMuotoilun uudistajat. Kesänäyttely on avoinna 25.5.‒ 9.9.2018.

Näyttely esittelee ruotsalaisen designyrityksen Svenskt Tennin toimintaa ja historiaa ensimmäistä kertaa taidemuseossa Suomessa. Yrityksen perusti Estrid Ericson (1894–1981) vuonna 1924. Hän loi Ruotsin tunnetuimpiin lukeutuvan sisustusalan yrityksen yhteistyössä itävaltalaisen arkkitehti ja muotoilija Josef Frankin (1885–1967) kanssa.

Svensk Tenn esittäytyy Didrichsenin museon lisäksi myös Hanasaaressa, jossa on esillä nykymuotoilua. Kesän ajaksi avataan pop-up -myymälä Helsingin Stockmannille.

Normaali
Majoitus, Matkakertomus, Matkakohde, Rakennus

Yövieraana Vihterpalun kartanossa

Olen nähnyt kartanoita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mutta vasta nyt sain yöpyä ensimmäistä kertaa sellaisessa.

Vihterpalun kartanon päärakennus.

Minulla oli tilaisuus oleskella ja majoittua Vihterpalun kartanoon yhdeksi yöksi. Harjunmaalla, noin 60 kilometriä Tallinnasta länteen, sijaitseva kartano majoitti noin 40 hengen matkaseurueemme huhtikuussa. Suomen tiedetoimittajat olivat opintoretkellä tänä vuonna 100 vuotta täyttävässä Virossa.

Vihterpalun kartano sijaitsee Harjumaan maakunnassa, noin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. (Kuva otettu opastetaulusta).

Vihterpalun kartano on nykyisin suomalainen perheyritys. Se toimii tilauskartanona, jossa järjestetään häitä ja muita juhlia sekä kokouksia ja yritystilaisuuksia. Minimiryhmäkoko on 15.

Kartanon suurimpaan juhlatilaan mahtuu 100 henkilöä. Majoitusta on tarjolla yhteensä 30 huoneessa; osa niistä on kartanossa ja osa lisärakennuksessa. Kartano voi majoittaa 64 henkilöä ‒ ja lisävuoteilla kaikkiaan 77 henkilöä.

Tallimestarin talossa on lisää kokoustiloja.

Kartanon päärakennuksessa sijaitseva kokoushuone.

kartanon lisärakennus, jossa on huoneiden lisäksi saunaosasto.

Lisärakennuksessa on myös sauna ulkoterasseineen. Kesäisin on mahdollisuus pulahtaa lampeen vilvoittelemaan.

Kartanon laaja noin 40 hehtaarin piha-alue antaa mahdollisuuden virkistäytymiseen ja tilaisuuksien järjestämiseen. Jos käytät nopeita yhteyksiä, niin kartanon läheisyydessä on myös helikopterikenttä.

Vihterpalu teki Lembergistä kartanonherran

Kartanonherra Timo Lemberg esitteli meille Vihterpalun historiaa auliisti ja värikkäin kertomuksin. Hän on salolainen yrittäjä, joka sai kartanon haltuunsa moninaisten vaiheiden jälkeen vuonna 2000. Jonkinlainen ”ihmeellinen päähänpisto” sai Lembergin tekemään kartanokaupat.

Taustalla vaikutti se, että Lemberg on aina pitänyt vanhoista rakennuksista ja huonekaluista; jopa niin, että huonekalujen kunnostus oli hänen pääasiallinen harrastuksensa ja hyvä vastapaino yrittäjän stressaavalle arjelle.

Lisäpontta ostamiseen antoi isoisän pikku-Timolle esittämä toive siitä, että jos tällä olisi joskus mahdollisuutta lahjoittaa tai sijoittaa hyvään tarkoitukseen, niin ensisijaisena kohteena olisivat virolaiset. Isoisällä oli muisto heistä osallistumassa Suomen puolustukseen.

Juhana III:n perustama

Vihterpalun historia ulottuu aina 1400-luvulle, joskin ensimmäiset kartanomaininnat ovat 1500-luvulta. Ruotsin kuningas Juhana III perusti Vihterpalun kartanon vuonna 1586 ja läänitti sen Berend von Gröningenille.

Vuonna 1622 kuningas Kustaa II Adolf lahjoitti Padisen luostarin ja sitä ympäröivät maat Riian kaupungin mahtimiehelle Thomas Rammille kiitokseksi tämän rahallisesta avusta kuninkaan sotaretkiin. Pai vuotta myöhemmin Ramm sai aatelisarvon ja myös Vihterpalun kartanon.

Alkuperäisistä rakennuksista on jäljellä enää viinatehtaan, vesimyllyn ja navetan raunioita.

Kartanolla oli tosiaan kaksikin viinatehdasta ja neljä kapakkaa, jossa tuotteita myytiin paikallisille. Viinaa vietiin härkävankkureilla Leningradiin asti isossa yhdessä muiden tuottajien kanssa. Tämä antoi kuljetukselle paremman turvan ryöstäjiä vastaan.

Kartano pelastettiin rappiotilasta

Kartanon uusklassinen päärakennus on rakennettu noin vuonna 1820. Se on ulkoa kiveä ja sisältä punatiiltä. Kerrosten välissä on ilmarako, jonne alakerran uunien lämpö kulkeutuu. Alakerta oli palvelusväen majoitustiloina ja siellä olivat myös keittiö ja pesula.

Kartanon kulta-aika oli 1800-luvulla.

Omistajasuku von Rammit siirtyivät jossain vaihessa asumaan Padisen luostarin vieressä olevaan kartanoon, joka toimii nykyisin hotelllina.

Neuvostovallan vuosina kartano toimi kansakouluna, pioneerileirinä ja metsätyömiesten majoituspaikkana. Ostohetkellä se oli ollut noin 50 vuotta tyhjillään ja kylmillään. Kartano oli hyvin huonossa kunnossa ilman ulkokattoja, myös osa sisäkatoista puuttui.

Tosin alakerrassa asui Lembergin sanoin ”mamma lehmineen ja kanoineen”. Hänen läsnäolonsa karkoitti ainakin osan pahantekijöistä.

Kartanon mittava restaurointi saatiin valmiiksi vuonna 2005.

Viherpalun kartanon päärakennus takaa.

Illallinen neljällekymmenelle

Vietimme kartanossa illan, yön ja aamun. Pitkässä illallispöydässä kerrottiin juttuja ja nautittiin buffetpöydän antimista.

Kummitteleva kartano?

Timo Lembergin kertomat jutut kartanon kummituksista saivat mielikuvituksen liikkeelle. Nukkumaan mennessä kuuntelimme ehkä tarkemmin korvin talon ääniä ‒ ovatko äskelten äänet ihmisen vai kummituksen? Vai pitääkö kummitus edes ääntä? Kopisteleeko muinainen kartanonherra käytävillä? Nukuin kuitenkin hyvin alakerran tilavassa huoneessani.

Reinhold von Ramm kuuluu Viherpalun kartanon omistajasukuun.

Piha odottaa kesää

Seurueellamme oli tilaisuus saunoa aamulla. En käyttänyt tilaisuutta hyväkseni, vaan tein pienen kävelyretken kartanon ympärillä ja valokuvasin.

Huhtikuinen pihamaa oli talven jälkeen vielä hiukan harmaan näköinen. Se odottaa kesää ja vihreyttä päästäkseen oikeuksiinsa. Karussa ympäristössä oli kuitenkin elon merkkejä ‒ tikka nakutteli puuta ruokaa etsiessään. Vihterpalun joki kohisi uomassaan.

Runsaan aamiaispöydän antimien nauttimisen jälkeen jatkoimme matkaa tutkimaan eteläisen naapurimaamme kulttuurikohteita.

 

Normaali
Lainattua, Matkustaminen

Englannin sana travel tarkoittaa matkustamista. Alun perin se on merkinnyt kidutusta. Sanan taustana on latinan tripalium, joka on kolmen paalun muodostama kidutuslaite.
‒  ‒  ‒
Miksi ihmiset matkustavat? Miksi minä matkustan? John L. Crompton on jakanut nykyaikaiset matkustusmotiivit yhdeksään luokkaan. Ne ovat: pako jokapäiväisestä ympäristöstä, itsensä tutkistelu ja arviointi, rentoutuminen, statuksen hankkiminen, pyrkimys regressiokäyttäytymiseen eli ”irrotteluun”, sukulaisuussuhteiden parantaminen, uusien ihmisten tapaaminen, uutuuden kokeminen ja koulutus. Motiivit ovat varmasti tuttuja kaikille ja jokainen voi niistä tunnistaa ainakin pari omaansa. Paria tärkeää perustetta Crompton ei mainitse. Monella on lomamatkallakin halu oppia uutta, edes jotakin. Ja last but not least: kukapa (mies) ei olisi ainakin joskus pyrkinyt ottamaan etäisyyttä, suomeksi sanottuna häipymään.

Matti Paloheimo: Matkamiehen muistelmat. Tammi. 2000. S. 7 ja 9.

Miksi ihmiset matkustavat?

Lainaus
Henkilö, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Taiteilija, Teatteri

Teatterituristina Tampereella

Huhtikuista maisemaa Tammerkoskelta Hämeensillalta kuvattuna.

Joskus voi lähteä teatteriin ex tempore ‒ vaikka Manseen.

Turun Sanomissa oli perjantaina 6.4.2018 syntymäpäivähaastattelu 60 vuotta täyttävästä näyttelijä Jukka Leististä. Hän on myös matkailua harrastava; jutussa todettiin, että ”ennen merkkipäiväänsä näyttelijä Jukka Leisti käy lataamassa akkuja Madeiralla. Loma koostuu kävelystä levadoilla ja elämän pohtimisesta auringonlaskussa viinilasin äärellä.”

Haastattelussa mainittiin Tampereen teatterissa sunnuntaina 8.4. järjestettävä Jukka Leisti melkein 100 vuotta -juhla.

Koska olen ollut jo pitkään kyseisen herran ihailija, päätin siltä lukemiselta lähteä mukaan tapahtumaan. Onneksi lippujen hankkiminen on nykyisin helppoa – läppäri vain auki ja lippu.fi-sivulle ‒ ja kas kummaa, koko salissa oli vain yksi paikka vapaana ja sekin parvekkeen viimeisellä rivillä.

No, päätin ottaa tilaisuudesta vaarin, siis lipun. Olisin voinut houkutella mukaani seuraakin, mutta kun ei ollut lippujakaan tarjolla, niin yksin oli lähdettävä.

Näytöksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus jäädä nauttimaan buffetillallista teatterin ravintolaan, mutta jätin sen väliin.

Näyttelijä Jukka Leistiä on kutsuttu viihteen monitoimimieheksi ja Suomen parhaaksi komedianäyttelijäksi. Kuva: Harri Hinkka. Tampereen Teatteri.

Suunnittelematta paras

VR:n tarjonnasta löytyi sopivasti säästöliput, kohtuullisesti alle kymmenen euroa/suunta. Lähtöajaksi valitsin Turusta klo 9.05 ja paluuajaksi Tampereelta klo 19.09.

Pikaisen suunnittelusession tuloksena oli, että päätin olla suunnittelematta sen kummemmin päivää. Matka-ajat olivat tiedossa ja samoin teatterinäytöksen alkaminen klo 15, muu matkaosuus vapaavalintaisesti fiilisten mukaan. Olisihan Tampereella nähtävää, mutta joskus on mukavaa kuljeskella ja antaa sattumille ja mielijohteille tilaisuuksia.

Rautatieasemalta lähdin Hämeenkadulle, jossa aukeni valtaisa työmaa. Mylläys on melkoista Mansessa. Tulevaa ratikkalinjaa valmistellaan. Sama on kohta edessä Turussa, kun toriparkki etenee toteutukseen.

Tampereen keskusta valmistautuu raitiovaunujen tuloon.

Shoppailua ja panimoravintolaa

Stockmannin edessä oli muutaman kymmenen ihmisen jono ennen tavaratalon aukeamista kello 11. Jotenkin jouduin joukon jatkoksi. Kävin katsastamassa kevätmuodin tarjontaa sekä valikoimia Akateemisen kirjakaupan osastolla.

Vältyin heräteostoilta, vaikka sovitin paria kukikasta tunikaa. Kirjat jäivät hyllyyn, mutta otin muutamista kansista kuvia muistilapuiksi ‒ voi sitten tilata kotikaupungin kirjastosta tai hankkia verkkokaupasta, jos kirja jää kovasti kiinnostamaan.

Lounaspaikan etsiminen oli seuraava tehtävä. Suuntasin Finlaysonin entiseen tehdasrakennukseen ja siellä ennestään tuttuun Panimoravintola Plevnaan. Pippurisen kana-annoksen seuraksi valitsin Petulintu-oluen. Se on panimon omaa kausioluttuotantoa.

Aikaa oli sopivasti jäljellä siten, että suuntasin jo teatteriin. Tampereen teatteri sijaitsee mukavasti Hämeenkadun kupeessa, joten sitä ei tarvinnut kauempaa etsiä. Ehdin tilaamaan juoman väliajaksi ennen esityksen alkua.

Panimoravintola Plevnan sydämessä sijaitseva Koskipanimo Oy valmistaa lähes kahtakymmentä tuotetta: oluita, siideriä ja panimosimaa. Vuosittain valmistuu myös useita kausi- ja erikoistuotteita.

Keskustorilla sijaitseva teatterirakennus valmistui vuonna 1912. Se toimii edelleen teatterin päänäyttämönä.

Kaunis yksityiskohta Kauno S. Kallion ja Oiva Kallion suunnitteleman Tampereen Teatterin julkisivusta.

Olavi Virrasta Tuttiritariin

Ennen esitystä lasin kuohuvaa tarjosi Tampereen teatterin Naisyhdistys ry.

Jukka Leisti melkein 100 vuotta -esityksessä oli lavalla syntymäpäiväsankarin lisäksi hänen näyttelijä- ja muusikkoystäviään, muun muassa Kari Arffman, Tuija Vuolle, Antti Tiensuu, Seppo Mäki, Pia Piltz, Päivi Lepistö, Mikko Alatalo, Heikki Hela ja Pate Mustajärvi.

Vaikuttavimpia esityksiä olivat Sami Hintsasen tulkinnat Juice Leskisen  Musta aurinko – ja Simon & Garfunkelin The Sound of Silence -lauluista.

Tuttiritarikin nähtiin lavalla Rusinante-ratsuineen. Tätä Leistin luomaa ja näyttelemää lasten suosikkia seurattiin joskus 1990‒2000-lukujen vaihteessa Huvitutti-ohjelmassa, kun omat lapset olivat otollisessa iässä.

Laulu jäi soimaan mieleen: ”Aina ritareita tarvitaan, ratsuinensa auttamaan. Me heikoimpia näin jelpataan ja tilanteita ratkaistaan, mukaani vaan!”

Tuttiritariin voi tutustua Yle Areenan ohjelmassa.

Jukka Leisti viime vuonna esitetyssä Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus -seikkailumusikaalissa. Kuva: Harri Hinkka. Tampereen Teatteri.

Esityksen aikana isolle näytölle heijastettiin kuvia Leistin lapsuudesta ja nuoruudesta. Tilaisuus oli Jukka Leistin juhlaa, mutta olin hiukan pettynyt siitä, että hän esiintyi suhteellisen vähän aikaa ja siitäkin suuren osan laulamassa alun Olavi Virran Hopeisesta kuusta lähtien. Ja ihan ensiksi kuultiin, satavuotisjuhlissa kun oltiin, Finlandia.

Esitys päättyi puolisen tuntia annettua aikaa myöhemmin. Olin tyytyväinen, että kotimatkalle ei kuitenkaan tarvinnut kiirehtiä.

Istahdin odottelemaan ennestään tuttuun Food Factory -ravintolaan, joka toimii Scandic Tampere Cityn yhteydessä. Salissa oli pari isompaa seuruetta, joten minulle ei luvattu ripeää ruokatarjoilua. Nautin vain oluen ja lähdin etsimään junaa Turkuun.

Normaali