Matkakertomus, Matkakohde

Vuorien ja järvien Killarney

Killarney on luonnonkauneudestaan kuuluisa paikkakunta Kerryn maakunnassa, Irlannissa. Sieltä löytyvät maan korkeimmat vuoret, järvialue kansallispuistoineen sekä kartanoita ja linnoja laajoine puistoineen. Alue on houkutellut matkailijoita jo yli 250 vuoden ajan.

Vuorinäkymää Killarneyssä.

Tutustuin paikkakuntaan osallistuessani matkabloggareiden TBEX-konferenssiin lokakuun alussa. Kahden konferenssipäivän lisäksi ohjelmassa oli iltarientoja sekä tutustumisretkiä niin Killarneyyn kuin myös muuhun Irlantiin.

Paikkakunnalle pääsin junalla Dublinista. Matka keski kolmisen tuntia ja junaa piti vaihtaa kerran Mallow-nimisessä paikassa.

Killarney (irlanniksi Cill Airne) toivottaa tervetulleeksi.

Jos haluaa nähdä panoraamanäkymän Killarneyyn, voi mennä Aghadoeen. Siellä olevan hautausmaan yläpuolelta on näkymä idän The Paps -vuorista lännen The Ring of Kerry -vuorille. Maiseman katselun sanotaan virkistävän niin henkistä kun fyysistä hyvinvointia.

Killarney tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen ulkoiluun ja urheiluun, kuten patikoimiseen ja vaeltamiseen, ratsastukseen, golfiin, pyöräilyyn, veneilyyn, purjehtimiseen ja kalastukseen.

Killarneyyn voi tutustua myös hevoskärryillä (jaunting cars), joita näkee usein kulkevan kaduilla ja puistossa ‒ kavioiden kapseesta kuulee niiden lähestyvän. Kärryt pääsevät niihin paikkoihin, joihin ei voida ajella moottoriajoneuvolla. Hevoskärryt olivat aikoinaan perheiden kulkupelejä. Niitä näkee myös Dublinin kaduilla, tosin hiukan eri mallisina.

Hevonen kärryineen odottelemassa turistiasiakkaita ajelulle pitkin Killarneyn katuja.

Killarneystä löytyy myös monia huvttelu- ja virkistysmahdollisuuksia ravintoloineen, pubeineen, diskoineen, yökerhoineen ja teattereineen. Ireland´s National Events Centre (INEC) tarjoaa konsertteja ja toimi myös TBEX-konferenssipaikkana.

Killarneyssä on myös oma panimo, Killarney Brewing Company, joka tuottaa useita olutlaatuja. Se sijaitsee Muckross Roadilla, viiden minuutin matkan päässä kaupungin keskustasta. Me matkabloggarit saimme tutustua panimon toimintaan ja maistella sen tuotteita pizzapalojen kera maanantain Tervetuloa Killarneyyn -illan aikana.

Muckross House ja Killarney House

Killarneyssä voi tutustua myös kahteen kartanoon puistoineen. Ne ovat Muckrossin niemellä sijaitseva Muckross House ja keskustassa sijaitseva Killarney House.

Muckross House rakennettiin vuonna 1843. Ensimmäinen omistaja oli parlamentin jäsen Henry Arthur Herbert. Erinäisten omistajavaihdosten myötä alueesta tuli Bourn Vincent Memorial Park, joka on osa Killarneyn kansallispuistoa. Alueeseen kuuluu myös kolme perinteistä maatilaa, joihin pääsee tutustumaan maksua vastaan kuten myös Muckross Houseen. Puutarhaan voi tutustua maksutta.

Puistosta löytyy monenlaisia kävelyreittejä. Muckross Housesta lähtee kolme vaellusreittiä, joita ovat Arthur´s Young´s Walk (noin 4 km), Mossy Woods (noin 2 km) ja The Old Boathouse (noin puolen tunnin kävelyreitti). Puistosta löytyy myös Blue Pool Nature Trail näkövammaisille.

Muckrossin kylästä lähtee Clogheree Blue Pool (noin tunnin reitti). Tora Mountain Scenic Trail kulkee vuoristossa, jossa voi ihailla Tora Waterfallia, vesiputousta, joka ryöppyää noin 20 metrin korkeudelta.

Killarney Experience -päivämme alkoi Killarney Housesta, josta jatkoimme puutarhan kautta kansallispuistoon.

Kolmen järven kansallispuisto

Killarneyn läpi virtaava joki on nimeltään The Flesk River.

Kansallispuisto laajuus on noin 10 236 hehtaaria. Korkeimman Carrantuohill-vuoren huippu on noin 1 040 metrissä. Alueen vesistö jakautuu kolmeen järvialueeseen, joita ovat Lough Leane/Lower Lake, Middle Lake ja Upper Lake.

Kansallispuistossa asustaa joukko eläimiä, kuten kettuja, mäyriä, saukkoja, jäniksiä ja haukkoja. Puistossa voi nähdä myös saksan- ja japaninhirviä.

Hirviurokset kylpevät mutalammikoissa ennen kuin ne lähestyvät naarasta ‒ tämä kuulemma lisää niiden viehätysvoimaa. Hirvien lähettyville ei kannata mennä varsinkaan kiima-aikoina. Kuulemma joku innokas valokuvaaja joutui pakenemaan hurjistunutta eläintä puuhun ja viipymään siellä useamman tunnin.

Kansallispuiston kasvillisuus on myös rikasta monine puulajeineen, pensaineen ja muine kasveineen. Yksi puista on euroopanmarjakuusi, jonka kävyt muistuttavat punaisia marjoja. Koko kasvi on tappavan myrkyllinen ihmiselle ja monille eläimille. Linnut voivat kuitenkin syödä marjoja. Hyöty on molemminpuolinen ‒ linnut saavat ravintoa ja puut saavat marjansa leviämään. Linnun ruoansulatuselimistön läpi kulkeneet marjat itävät paremmin kuin muilla tavoilla levinneet. Ihmeellinen on luonnon kiertokulku.

Retkiä lähiympäristöön

Killarneystä voi lähteä myös monelle päiväretkelle. Ring of Kerry tai toiselta nimeltään Grand Atlantic Coast Tour on pituudeltaan 179 kilometriä. Reitin paikkakuntia ovat Killorglin, Sneem, Waterville, Cahersiveen ja Glenbeigh. Retkien kohteina ovat myös Killarneyn alue ja Dingle Peninsula.

Ross Castle jäi näkemättä

Lower Laken rannalla on linna, Ross Castle. Se sijaitsee Rossin saaressa, jonne pääsee kävellen ja pyöräillen. Ross Castlen rakensivat normannit vuonna 1340.

En ehtinyt käymään linnassa, jota minulle suositteli sähköliikkeen vanha herrasmiesmyyjä. Hän sanoi: ”Älä lähde kotiin käymättä Ross Castlessa.”

Sain vain pienen aavistuksen kaikesta siitä, mitä on tarjolla Killarneyn alueella ja Irlannissa. Merikin jäi näkemättä ja Irlannin länsirannikon Wild Atlantic Way. Vihreälle saarelle on siis palattava jonain päivänä.

Mainokset
Normaali
Bloggaus, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma

Pitkä matka Killarneyyn

Killarney on paikka, johon yli 600 matkabloggaria ja noin 150 matkailualan ammattilaista kokoontuu lokakuun alussa oppimaan uutta, verkostoitumaan ja kokemaan Irlantia.

Tämä on tarina, joka alkaa viime vuoden kesällä. Olen saanut jo pidemmän aikaa uutiskirjeitä TBEX:tä (Travel Blog Exchange), joka on maailman suurin konferenssi matkabloggareille. Konferensseja järjestetään vuosittain Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Lähi- tai Kauko-Idässä. Ensimmäinen konferenssi oli Espanjassa vuonna 2012.

Viime vuonna Euroopan konferenssi järjestettiin Tukholmassa. Huomasin konferenssi-ilmoituksen myöhään, enkä enää ehtinyt tekemään tarvittavia järjestelyjä. Harmitti, olisihan ollut helppoa matkustaa laivalla Turusta Tukholmaan. Päätin, että katson, missä järjestetään seuraava konferenssi.

Killarney Kerryn maakunnassa  Irlannissa on vuoden 2017 konferenssipaikka Euroopassa. Se kiinnosti ja ilmoittauduin mukaan jo keväällä.

TBEX on paljon muutakin kuin konferenssi, joka kestää kaksi päivää. Tilaisuuteen osallistuu bloggareita kaikkialta maailmasta sekä matkailualan ammattilaisia. TBEX onkin näiden kahden ryhmän kohtauspaikka, mutta myös hieno verkostoitumistilaisuus bloggareille.

Ennen ja jälkeen virallista ohjelmaa on retkiä. Valinnanvaraa on paljon ja jokainen osallistuja voi valita yhden retkipäivän. Iltaisin on juhlia. Opittavaa, koettavaa ja nähtävää riittää. Kerron kokemuksistani seuraavissa postauksissa.

 

 

Normaali
Matkakohde, Tapahtuma, Kaupunki

Turku juhlii molemmil pualil jokke

 

Suomen vanhin kaupunki ja ensimmäinen pääkaupunki Turku juhlii tänään kotiseutupäiväänsä.

Turkuseura-Åbosamfundet ry aloitti Turun päivän perinteen vuonna 1961. Kaupungin nimikkopäivää vietetään aina syyskuun kolmantena sunnuntaina, joka on siis tänään 17.9.2017.

Kotiseutujuhlasta on muodostunut monipuolinen tapahtumapäivä. Päätavoitteena on saada kaupunkilaiset tutustumaan kotipaikkakuntaansa ja eri toimijoita järjestämään ohjelmaa. Mukana järjestelyissä onkin lukuisia eri yhdistyksiä, kaupungin toimialoja, yhteisöjä ja yrityksiä.

Kotiseutupäivään on jo vuodesta 1973 kuulunut Turun päivän kummilapsen nimeäminen ‒ kunnian saa ensimmäinen Turun päivänä syntynyt turkulainen pienokainen. Ilotulitus on ollut erottamaton osa Turun päivää jo yli neljäkymmentä vuotta ja niin tänäkin vuonna. Ilotulitus alkaa klo 21 Samppalinnanmäellä.

Turun päivän ohjelmisto on yhtä monipuolinen kuin päivänsankari itsekin ja siinä näkyy myös 100-vuotiaan Suomen juhlistaminen. Mitä kaikkea Turussa tapahtuukaan? Se selviää tapahtumakalenterista.

Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011.

Lisää kuvia kuvagalleriassa.

Normaali
Kaupunki, Matkakohde, Valokuva

Kuvia Turustani

Galleria
Matkustaminen, Tapahtuma

Viides valokuvafestivaali Hangossa

Hangossa vietettiin syyskuun alussa viidettä kertaa valokuvafestivaalia. Vuonna 2013 alkanut Hanko Fotofestival -tapahtuma on muuttanut hiukan muotoaan, mutta on saanut onneksi jatkua. Hangon kaupungintalolle kerääntyi 2.9.2017 valokuvauksesta kiinnostuneita paikkakuntalaisia ja meitä hiukan kauempaakin tulleita.

Nyt teemana oli Visual Overload/Täydellisen kuvan metsästys. Tarkoituksena oli pohtia sitä, millainen kuva pysäyttää, kun kuvia tulvii silmiemme eteen kaikkialla.

Festivaalin saatesanoissa todetaan: ”Ylivisuaalisessa maailmassamme metsästämme kuva kuvalta täydellisyyttä. Ylimääräiset filtterit korostuvat tuntemattomien tykkäysten keräilyhimossa. Loputon kuvavirta on samanaikaisesti kenties visuaalisesti köyhempi kuin koskaan.”

Tapahtuman yhtenä luennoitsijana toimineen Serkan Günesin sanoin: ”Sosiaalisessa mediassa kuvaa käytetään eri hetkien dokumentoimiseen ja niiden jakamiseen seuraajien kanssa. Koskaan ei ole kuvattu ja käytetty yhtä paljon kuvia kuin tänä päivänä! Onko tämä hyvä vai huono asia, siitä voidaan keskustella!”

5 x Pecha Kucha

Festivaalin aluksi viisi BioFoto Finlandin jäsentä esitteli luontokuviaan Pecha Kucha-muodossa. Jokainen esittäjä sai näyttää 20 kuvaa, jokaista tasan 20 sekunnin ajan.

Esityksensä pitivät Gunilla Björklund (Metsäkauriit lähiympäristössäni), Mia Falck (In the Nude), Kristian Frantz (Maisema kalliossa), Anne Häggblom (Vilaus Uudesta-Seelannista) ja Niclas Rantala (Eteläsin ja merta lähimpän).

BioFoto Finland on ruotsinkielinen luontovalokuvayhdistys, jolla on jäseniä ympäri maata. Samalla yhdistys on osa skandinaavista BioFoto-verkostoa.

Siipien havinaa

Hanko Fotofestivalissa oli viisi esiintyjää, jotka tarkastelivat Visual Overload -teemaa oman kokemuksensa ja kuvien kautta.

Ensimmäisenä esiintynyt  luonnonvalokuvaaja Lars Sundström kertoi Siipien havinaa -nimisessä esityksessään samannimisen luontokuvakirjansa syntyprosessista ideasta tekniseen toteutukseen asti. Hän on halunnut tuoda esiin lähiympäristönsä luonnon ja sen monimuotoisuuden. Melkein kaikki kirjan kuvat ovat Raaseporista tai Hangosta rannikolta metsälammelle.

Tähtiä taivaalla

Oscar Kesercin aiheena oli Yökuvaus ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa. Oscar on harrastanut noin kolmen vuoden ajan lähinnä suomalaista maisema-, tähti- ja merivalokuvausta. Hänen kuvauspaikkojaan ovat Kirkkonummi ja Rodos, jossa hän on kasvanut. Hän esitteli omia kuviaan ja antoi vinkkejä ja tietoa yökuvaukseen.

Oscar Keserci kertoi myös ajatuksiani verkkonäkyvyydestä. Hänen mukaansa sosiaalisella medialla on ollut iso merkitys menestyksen saavuttamiseen. Hänen kuviaan voi katsella muun muassa Facebookissa, Instagrammissa ja 500px-sivustolla.

Monta tapaa nähdä luonto

Valokuvataiteilija ja taiteilijaprofessori Ritva Kovalaisen tuotannossa kantavana teemana on ihmisen ja luonnon suhde. Hänen esityksensä nimenä oli Monta tapaa nähdä luonto. Ritva Kovalainen on työskennellyt monivuotisten taideprojektien parissa. Kirjoittaminen ja graafinen suunnittelu kuuluvat myös hänen työskentelytapaansa.

Kovalaisen töitä on ollut esillä eri puolilla maailmaa ja teoksia on monissa suomalaisissa taidekokoelmissa. Julkisia teoksia hän on tehnyt muun muassa Helsingin yliopiston Metsätieteiden taloon ja Kemiönsaaren päiväkodin tiloihin. Kovalainen on saanut muun muassa Suomi-palkinnon sekä taiteilijaprofessorin arvon.

Kohtaamisia metsässä

Valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamon aiheena oli Kohtaamisia. Hän on erityisen kiinnostunut vanhan metsän elämästä ja tunnelmasta sekä muinaisesta kalliotaiteesta ja myyteistä kuvien takana. Hänen kuvissaan on paljon karhuja, mäyriä, peuroja, hirviä ja kettuja.
‒ Minua kiehtoo ihmisen ja eläinten välinen suhde ja yhteys – nyt ja menneinä aikoina, sanoo Willamo.

Heikki Willamon mukaan eläinten valokuvaaminen on niiden kohtaamista ja sen pelkistämistä valokuvaksi. Hänen työnsä yksi ydinkohta on se, miten välittää kohtaamiset arvokkaalla ja eläintä kunnioittavalla tavalla? Miten saa katsojan pysähtymään kuvan ääreen ja antamaan sille mahdollisuuden?

Luennoitsijat Ritva Kovalainen ja Heikki Willamo taustallaan kuvakilpailun parhaimmistoa.

Valo pohjoismaisessa maisemassa

Turkkilaissyntyinen, nykyisin Ruotsissa asuva Serkan Günes on tunnettu tavastaan kuvata pohjoismaista maisemaa. Hän on  hyvin hidas valokuvaaja. Kuvan syntyminen saa viedä aikaa ja valon odotus on välttämättömyys. Luennossaan Serkan esitteli kuviaan ja kertoi Slow Photography -filosofiastaan, jonka keskeisiä elementtejä ovat valmistelu, läsnäolo ja valo.

Ihminen rannalla -valokuvauskilpailu

Hanko Fotofestivalin yhteydessä järjestettiin myös valokuvauskilpailu aiheesta Ihminen rannalla. Harrastajille suunnattuun kilpailuun saapui lähes 100 kuvaa.

Vuoden 2017 voittajakuva on Laila Suortin ottama nuotiokuva järven rannalta.
‒ Tästä kuvasta voi elävästi aistia savun tuoksun, leiritulen ja jopa hyttyset, palkintoraati totesi. Raatiin kuuluivat Tapio Kekkonen, Sandra Kantanen ja Harry Santamäki.

Kolme valokuvanäyttelyä

Kaupungintalon lämpiössä oli esillä  metsäaiheisia valokuvia. Metsä puiden keskellä -näyttelyyn osallistuvat kuvaajat opiskelevat luontokuvauksen erikoisammattitutkintoon valmistavassa Axxell-aikuiskoulutuksessa Kemiönsaaressa.

Metsä puiden keskellä -näyttelyssä oli esillä 32 valokuvaa.

Kaupungintalon juhlasalissa oli näytteillä Lars Sundströmin kuvia Siipien havinaa -kirjasta.

Kaupungintalon Galleriassa oli puolestaan nähtävillä Itsenäisyytemme ikäiset -näyttely, joka oli neljän valokuvaajan kunnianosoitus Hangolle ja Suomen juhlavuodelle. Keskiössä olivat Arja Järvilehdon valokuvaamat kahdeksan noin 100-vuotiaan hankolaisen muotokuvat. Niiden lisäksi esillä oli kaupungin kehitystä valokuvin: teollisuutta, satamatoimintaa, purjehdusta, rantakuvia ja sota-aikoja.

Perinteiset FotoDinner ja Kuvashow

Ravintola Makasiiini valmiina ottamaan vastaan FotoDinnerille osallistujat. Seinillä on esillä Janne Gröningin valokuvia.

Päivän päätteeksi osallistujat kokooontuivat yhteiseen illallistilaisuuteen, FotoDinnerille, Ravintola Makasiiniin. Skärgårdssmak-toiminnassa mukana oleva ja saaristolaismakuja tarjoileva ravintola toimii 1860-luvulla rakennetussa rantamakasiinissa Itäsatamassa.

Nixu Knichter tiiminsä kanssa kantoi pöytiin alkuruoaksi carpacciota ja pääruoaksi miedosti savustettua lohta kanttarellikastikkeella. Marenkia, kinuskia ja marjoja sisältävä Hangonleivos oli aterian makea päätös.

Illan päätti perinteinen ulkona esitettävä Kuvashow, jossa oli vanhoja ja uudempia kuvia Hangosta. Tällä kertaa se katsottiin Regatta Span ulkoseinästä.

Ensi vuonna taas festareille

Festivaalin tapahtumatoimikuntaan kuuluvat Johanna Sandin, Ilse Klockars, Peter Lindholm, Väinö Järvilehto, Lars Sundström, Tapio Kekkonen ja Jan Sandberg.

Kiitän jälleen kerran kivasta tapahtumasta ja esitän tässä terveiseni: Jatkakaa valitsemallanne tiellä. Tulen taas ensi vuonna!

Normaali
Matkakohde, Puisto

Vihreä virkistyspaikka Vilnassa ‒ Bernardinen puisto

Vilna on Liettuan viehättävä ja vanha pääkaupunki. Sen sydämessä, Vilnia-joen rannalla, lähellä Gediminasin kukkulaa ja Bernardinen kirkkoa, on Bernardinen puisto.

Puiston synty juontaa juurensa 1500-luvun loppupuolelle, jolloin suurherttua Kazimieras kutsui benediktiinimunkkeja Vilnaan. He muokkasivat tästä soisesta kaupunginosasta puutarhan ja perustivat sinne myös luostarinsa. 1700-luvulla Vilnan yliopisto teki paikalle kasvitieteellisen puutarhansa.

1800-luvun lopulla puutarhat yhdistettiin ja arkkitehti Vladislovas Štrausas muokkasi puutarhaa nykyiseen asuunsa suihkulähteineen, lampineen, paviljonkeineen ja lasten leikkipaikkoineen. 1900-luvulla puisto oli välillä hoitamaton, kunnes vuonna 2013 puisto avattiin uudistettuna.

Bernardinen puisto on kaunis ja käymisen arvoinen paikka. Se on saanut matkailusivusto TripAdvisorilta Erinomainen kohde -sertifikaatin, joka myönnetään nähtävyyksille, jotka saavat positiivisia arvosteluja matkailijoilta. Jos tekisin arvostelun sivustolle, kehuisin kyllä puistoa, joka on kauneimpia näkemiäni. Siltä ainakin tuntui kävellessäni Bernardinessa heinäkuussa 2017.

Puisto on oiva paikka lepuuttaa jalkojaan ja nauttia kauniista näkymistä: suihkulähteistä, kukista ja puista. Jos ottaisi mukaansa retkieväät ja huovan ja suuntaisi veden ääreen, saisi nauttia ruokailuhetkestä joen virtausta kuunnellen. Aterian jälkeen voisi oikaista ja ottaa vaikka pienet päivätorkut.

 

Puistosta löytyy myös ravintoloita, karuselli, lasten leikkikenttä sekä tenniskenttä.

Puisto on auki päivittäin aamuseitsemästä iltakymmeneen.

Normaali
Tapahtuma

TIETOKIRJA.FI ‒ Keskusteluja tietokirjoista

Helsingissä vietettiin kaksipäiväistä tietokirjafestivaalia elokuun viimeisinä päivinä 30.‒31.8.2017 Tieteiden talolla. Tarjolla oli runsaus kattaus esityksiä tietokirjoista, keskusteluja ja Tietokirjaraati. Kaikkiaan esiintyjiä oli yli sata.

TIETOKIRJA.FI-festivaali oli osa Tietokirjaviikkoa 28.8.‒3.9.2017, jolloin joka päivä oli tapahtumia Tietokirjaraadista pubivisaan. Viikko päättyi sunnuntaiseen Lue tietokirjaa -päivään.

Tietokirjallisuus kansakuntaa rakentamassa

Keskiviikkona 30.8. pidetyissä avajaisissa tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa puhui aiheesta Tietokirjallisuus kansakuntaa rakentamassa. Hän toi muun muassa esiin tietosanakirjojen roolin suomalaisissa kodeissa.

Ensyklopedioita, tietosanakirjoja, julkaistiin Suomessa noin sadan vuoden ajan vuosina 1909‒2005. Koteihin tietosanakirjoja hankittiin lasten koulunkäynnin tueksi ja vanhemmat saattoivat sanoa: ”Ei meille, mutta meidän lapsillemme.”

Nyt vain harvojen kotien hyllyjhin on jäänyt tietosanakirjoja; ne on poistettu vanhentuneina ja liiaksi tilaavievinä. Tieto löytyy enimmäkseen verkosta.

Pirjo Hiidenmaan mukaan lukeminen on kuitenkin taito, jota on kehitettävä. Sitä voidaan tukea julkaisemalla mielenkiintoista, innostavaa tietokirjallisuutta. Lukeminen on yksilölle hyväksi, mutta se on kuitenkin sosiaalinen laji.

Palkinnot Reetta Niemelälle ja Heikki Haapavaaralle

Avajaisissa myönnettiin Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö. Tämä palkinto myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia.

Palkinnon sai tietokirjailija Reetta Niemelä. Hän on lastenkirjailija, runoilija ja sanataideohjaaja. Hän on opiskellut ekologiaa ja kansatiedettä Turun yliopistossa. Kirjoittamisen lisäksi Niemelä on työskennellyt muun muassa opettajana, museo-oppaana ja puutarhurina. Hän on ollut lasten kirjallisuuslehti Vinskin päätoimittaja vuodesta 2011.

Reetta Niemelän Milja-sarjan kuvatietokirjat kertovat muun muassa vuodenajoista, kädentaidoista ja kaupunkiympäristöstä. Yhdessä Mia Röngän ja Sanna Pelliccionin kanssa tehdyt Nähdään majalla, lintuagentit (2017) ja Nähdään majalla, pörriäisagentit (2016) avaavat luonnon ihmeitä lapselle soveltuvin tekstein ja kuvin.

Palkintoperusteluissa todetaan muun muassa: ”Reetta Niemelän tietokirjoista välittyy humaanilla ja lämpimällä tavalla voimakas luonnonkokemisen tunnelma. Hän kuvaa arvostavasti ympäristöä, jossa ihmisen vaikutus on koko ajan näkyvillä. Painokas sanoma tulee tyrkyttämättä perille: luonto kaikkineen on arvokas, ja sitä kannattaa vaalia ja rakastaa.”

Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämän Tietokirjallisuuden edistämispalkinnon sai tietokirjailija ja toimittaja Heikki Haapavaara. Tietokirjallisuuden edistämispalkinto myönnetään henkilölle, joka on edistänyt ansiokkaasti tietokirjallisuuden ja tietokirjailijoiden asemaa.

Heikki Haapavaara on tietokirjailija, toimittaja ja tietokirjakriitikko, joka työskentelee Kauppalehdessä. Hänen teoksiaan ovat tietokirjat Aika lentää ‒ Finnair 75 (1998), Iso-Masa ‒ Laivanrakentaja (2002), Koillisväylä (2014) ja Luoteisväylä (2016).

Haapavaara sai palkinnon useista eri syistä: ”Hän pitää tietokirjallisuuden puolta ja huolehtii tietokirjallisuuden asemasta lukuisissa eri kanavissa. Haapavaara julkaisee myös säännöllisesti arvioita uusista tietokirjoista. Hän on ollut vuosia myös TIETOKIRJA.FI-tapahtumissa järjestettävien Tietokirjaraatien vakiojäsen.”

Palkintoperusteluissa kerrotaan myös: ”Ensimmäisessä TIETOKIRJA.FI-tapahtumassa vuonna 2007 Heikki Haapavaara sanoi: ”Elämä on parhaimmillaan saunan jälkeen, kun lapsi nukkuu ja saa istua suosikkinojatuoliinsa lukemaan kirjaa, jossa Suomi ja Neuvostoliitto kamppailevat”. Voiko hienompaa onnenkuvausta ja tietokirjan ylistystä olla?”

Monipuolisia esityksiä

Tietokirjafestivaalissa oli kahtena päivänä tarjolla kolme rinnakkaista ohjelmaa. Välillä oli vaikea valita, kun samaan aikaan saattoi olla kaksi kiinnostavaa esitystä.  Näkemättä jäivät muun muassa Tuomas Kyrö, Erkki Tuomioja, Juha Itkonen sekä Pekka Seppänen ja Helena Åhman.

Kuuntelin keskiviikkona kansanedustaja Timo Harakan esitystä aiheesta Tietokirjallisuuden merkityksestä ja Teemu Keskisarjan esitystä aiheesta Tietokirjallisuus internetin ja englannin kielen puristuksessa sekä kansanedustaja Li Andersonin haastattelua aiheesta Elämäni tietokirjat.

Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen haastattelee kansanedustaja Li Anderssonia aiheesta Elämäni tietokirjat.

Valitsin myös Kolme pointtia Stubbista. Miksi poliitikot tölvivät asiantuntijoita? -keskustelun, johon osallistuivat Helsingin Sanomien politiikantoimittaja Marko Junkkari ja kirjailija Tiina Raevaara, Yleisradion toimittaja Seppo Puttosen haastattelun aiheesta 101 kirjaa. Tietoa kaunon taustalla ja Henkka Hyppösen haastattelun aiheesta Elämäni tietokirjat.

Torstain esityksistä valitsin tietokirjailija ja toimittaja Katariina Vuoren haastattelun aiheesta Miten minusta tuli tietokirjailija sekä teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeen haastattelun otsikolla Fakta fiktiossa. Nyljettyjen ajatusten todellisuustausta.

Hurme oli sen verran vakuuttava, että ostin hänen kirjansa. Nyljetyt ajatukset -romaanissa on hauska rakenne: kaksi miestä soutaa Kustavista Hailuotoon ja keskustelee kirjallisuudesta ja muista taiteista ja kulttuurista.

Blogista tietokirjaksi -keskustelussa energia-analyytikko ja tietokirjailija Rauli Partanen ja hyvinvointikouluttaja ja Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikström kertoivat siitä, kuinka heidän bloginsa ovat olleet alkulähteenä kirjoille.

Rauli Partanen ja Sanna Wikström kertovat, kuinka blogista tuli tietokirja. Haastattelijana Eveliina Laurila.

Kuinka siivouksesta tuli megatrendi? -keskustelu ei käsitellyt varsinaista siivousta, vaan japanilaisen Marie Kondon myötävaikutuksella suosituksi tullutta konmaritusta ja tavaroista luopumista. Keskustelijoina olivat kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen, Konmari Suomi -Facebook-ryhmän ylläpitäjä ja tietokirjailija Mira Ahjoniemi sekä kulttuurihistorioitsija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Keskustelussa tuli esille se, että tavarat eivät ole vain tavaroita, vaan ihmisillä on niihin tunnesuhteita ja ne ovat eräänlaista laajennettua minuutta.

Raati laittoi tietokirjat järjestykseen

Tietokirjaraadissa arvioitiin viisi tietokirjaa.  Tuomaroimassa olivat pääsihteeri Tuija Brax, toimittaja Heikki Haaparanta, käsikirjoittaja ja muusikko Heimo Holopainen ja toimittaja Anna-Stina Nykänen.

Kullakin tuomarilla oli kaksi minuuttia aikaa kertoa kommenttinsa kustakin kirjasta. Lopuksi raatilaiset antoivat pisteitä asteikolla 1‒5.

Tietokirjaraadissa arvioitavina olivat kirjat:

  • Ilkka Taipale (toim.): Sata innovaatiota Suomesta
  • Minna Knus-Galán: Tarkoin varjeltu – Vuosi Panama-papereiden parissa
  • Sakari Nupponen: Ravintola Salve ‒120-vuotias merimieskapakka Helsingin Hietalahdessa
  • Satu Rämö ja Hanne Valtari: Unelmahommissa. Tee itsellesi työ siitä mistä pidät
  • Tuomas Muraja: Faktat tiskiin! Suomalaisen faktantarkistuksen käsikirja.

Eniten pisteitä raadilta sai Vuosi Panama-papereiden joukossa -kirja.

Seuraavan kerran vuonna 2019

Tieteiden talolla Helsingissä joka toinen vuosi järjestettävä TIETOKIRJA.FI on tietokirja-alan yhteinen tapahtuma. Kaksipäiväisen tapahtuman järjestäjinä ovat muun muassa Suomen tietokirjailijat ry, Suomen Kustannusyhdistys, Tietokirjallisuuden edistämiskeskus, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten Seurain valtuuskunta ja Bibliofiilien Seura.

Tapahtuma on järjestetty aiemmin vuosina 2007, 2009, 2011, 2013 ja 2015.

Seuraavan kerran tietokirjafestivaali on siis luvassa vuonna 2019. Merkitse jo kalenteriisi elokuun loppuun. Niin minäkin merkitsen.

Ai miksikö? Jotenkin nämä kirjallisuustapahtumat kiinnostavat minua ja aina niistä saa jotain ideaa ja innostusta kotiinvietäväksi. On lisäksi mielenkiintoista kuunnella lahjakkaita ja omasta asiastaan innostuneita kirjailijoita ja saada tietoa sellaisistakin asioista, jotka eivät ehkä muuten tulisi vastaan.

Tapaan myös tuttuja ja saatan tutustua uusiinkin ihmisiin. Paikallaolijat ja kanssakuuntelijat ovat jossain määrin hengenheimolaisia, joille kirjat ovat osa elämää.

 

 

Normaali