Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Puisto, Puutarha, Valokuvaus

Luontoa museossa ja puutarhassa

Pääsisäänkäynti museoon.

Natural History Museum Lontoossa on oiva kohde lapsiperheille ja kaikille museoiden ystäville. Siellä voi ihmetellä luonnon monimuotoisuutta ja kehitystä.

Natural History Museum sijaitsee Cromwell Roadilla, Etelä-Kensingtonissa. Se on ollut nykyisellä paikallaan vuodesta 1881. Roomalaista tyyliä edustavan päärakennuksen on suunnitellut brittiläinen arkkitehti Alfred Waterhouse. Aikaisemmin kokoelmia oli osana British Museumia.

Naapurissa Exhibition Roadilla on tiede- ja tekniikkamuseo Science Museum ja maailman suurin sisustusesineiden museo Victoria and Albert Museum.

80 miljoonan kokoelma

Luonnonhistoriallisen museon pääkokoelmat ovat kasvitiede, hyönteistiede, geologia, paleontologia ja eläintiede. Kaikkiaan museon kokoelmissa on yhteensä 80 miljoonaa näytettä tai esinettä, muun muassa kasveja, eläimiä, fossiileja, kiviä, mineraaleja sekä kirjoja ja taideteoksia.

Museoon tutustuu noin viisi miljoonaa kävijää vuosittain. Se on Iso-Britannian kolmanneksi suosituin käyntikohde ja Lontoon toiseksi isoin museo.

Museo on myös  Euroopan arvostetuin systemaattisen biodiversiteettitutkimuksen keskus, jossa tutkitaan muun muassa biolääketieteeseen, maapallon kehitykseen, ekologisiin prosesseihin, kasvi- ja eläinkuntaan sekä evoluutioon liittyviä asioita.

Museoon on vapaa pääsy. Ennen sisäänpääsyä on turvatarkastus.

Näin vain pienen osan museosta. Se tarjoaa tutkittavaa ja katseltavaa tuntikausiksi. Museosta löytyy myös ravintola ja kahviloita, joissa voi levätä ja saada syötävää ja juotavaa. Museokaupasta voi ostaa matkamuistoja ja tuliaisia.

Luonnonvalokuvien näyttely

Nähtävillä olisi ollut myös mielenkiintoinen Wildlife Photographer of the Year 2017 -näyttely, jossa on esillä 100 parasta ko. kilpailuun osallistunutta työtä. Kaiken kaikkiaan kilpailussa oli mukana noin lähes 50 000 valokuvaa ja kuvaajia 92 maasta.

Näyttely on enää vain hetken Lontoossa, jonka jälkeen se lähtee kiertämään Isoon-Britanniaan ja ulkomaille.

Laitan tämän museon nähtävyyslistalle seuraavaa Lontoon matkaa varten.

Moderni lisärakennus täydentää vanhaa rakennusta.

Elävää luontoa takapihalla

Museon takana voi tutustua pieneen Wildlife Garden -alueeseen. Se oli mukana London Open Square Gardens -tapahtumassa. Sinne olinkin varsinaisesti menossa. Lisää juttua avoimista puutarhoista voit lukea täältä.

Puutarha on avattu vuonna 1995 ja siellä on yli 3 130 kasvi- ja eläinlajia.

Puutarhassa oli pieni lammikko lumpeineen ja vesilintuasukkaineen.

Normaali
Kaupunki, Matkakertomus, Puutarha, Tapahtuma

Lontoon puutarhat avautuivat yleisölle

Kesäkuun toisen viikonloppuna lontoolaisilla ja turisteillakin oli mahdollisuus päästä tutustumaan moniin ”salaisiin” puutarhoihin.

Lontoossa vietettiin jo 21. kertaa viikonloppua, joka avasi monet portit sellaisiin puutarhoihin, joihin yleisö ei normaalisti pääse. Näitä puutarhoja oli nyt mukana kaikkiaan noin 200.

London Open Square Gardens -tapahtuma on mittasuhteiltaan laaja. Se vaatii pitkäaikaista valmistautumista vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytoinnista ja informoinnista perusteellisen oppaan painattamiseen ja verkkosivujen toteuttamiseen. Tapahtuman taustalla on London Parks and Gardens Trust.

Osa puutarhoista oli auki vain lauantaina, osa vain sunnuntaina ja osa koko viikonlopun. Yksittäisiin kohteisiin oli mahdollista ostaa neljän punnan hintainen pääsylippu, mutta kätevintä oli maksaa noin 20 puntaa koko viikonlopun kattavasta lipusta.

Vapaaehtoisina Ridgmount Gardens -puutarhassa

Asukkaat pääsevät puutarhaan avaimilla.

Ystäväni Sue oli ollut viime vuonna vapaaehtoisena ja hän ehdotti pestiä myös minulle, koska vierailuni ajoittui juuri tähän viikonloppuun.

Saimme hoitaaksemme Ridgmount Gardens -puutarhan Bloomsburyssa. Kyseessä oli aidattu ja pitkänomainen yksityispuutarha, joka kuuluu erään taloyhtiön asukkaiden käyttöön. Talo sijaitsi kadun toisella puolella ja sen asukkailla on avain puutarhan porttiin ‒ tällaista järjestelyä ei taida olla Suomessa? Mainittakoon, että tuossa talossa oli asunut reggaemuusikko Bob Marley aikoinaan.

Puutarhanhoidosta vastaa puutarhuri, jonka tapasimmekin. Tom Abbott tuli vaimonsa kanssa auttamaan meidät vuoromme alkuun. Tehtävänämme oli toivottaa tulijat tervetulleiksi, tarkistaa ja myydä yksittäisiä lippuja, tilastoida kävijät sekä opastaa lähialueen muihin puutarhoihin. Hauska yhteensattuma oli, että suunnitelmissamme oli käydä Kew Gardensin kasvitieteellisessä puutarhassa ja Tom oli ollut siellä harjoittelijana.

Sininen laatta talon seinässä kertoo, että Bob Marley asui talossa muutamia vuosia. Puutarha on kadun toisella puolella.

Puutarha on muodoltaan kapea suikale ja se on aidattu. Penkit tarjoavat levähdyspaikan ja opastetaulut kertovt puutarhasta ja sen hoitajista.

Sue toivottaa kävijät tervetulleiksi. Useimmilla oli etukäteen hankittu lippu koko viikonlopuksi.

Opaskirja esittelee avoinna olevat puutarhat alueittain. Jos haluaa saada mahdollisimman paljon irti tapahtumasta, kannattaa tutustua etukäteen oppaaseen ja verkkosivuihin sekä suunnitella reitti käyntikohteisiin.

Vuoromme kesti kolme tuntia ja sinä aikana puutarhaan tutustui muutamia kymmeniä ihmisiä. Paras strategia puutarhabongaukseen oli niillä kahdella naisella, jotka olivat liikkeellä polkupyörillä.

Jo hyvissä ajoin ennen vuoromme loppumista paikalle tuli iäkkäämpi pariskunta, jonka kanssa vaihdoimme kokemuksia vapaaehtoistyöstä. Hekin olivat olleet mukana jo edellisenä vuonna.

Palkaksi  saimme viikonloppulipun.

Valinnanvaraa puutarhojen ystäville

Tarjolla olisi siis ollut monenlaisia puutarhoja, mutta muun ohjelman vuoksi meillä oli vain vähän aikaa tutustua niihin.

Kävimme Bedford Square -puutarhassa, joka oli myös asukkaiden käytössä oleva yksityispuutarha. Se oli muodoltaan ovaali ja talojen reunustama. Puutarha on peräisin 1700-luvun lopussa.

Kävin myös The Mosaic Rooms -taidegallerian puutarhassa ja Natural History -museon yhteydessä toimivassa puutarhassa (erillinen juttu tulossa).

Bedford Squaren puutarha.

Koristeelliseen katokseen voi vetäytyä varjoon.

Orjanlaakeri kuuluu brittiläiseen joulukuvastoon.

The Mosaic Rooms -gallerian pieni takapihan puutarha oli myös mukanan tapahtumassa.

 

Normaali
Henkilö, Konsertti, Matkakertomus, Nähtävyys, Rakennus, Taiteilija, Tapahtuma

Angus & Julia Stonen konsertti Royal Albert Hallissa

North facing entrance to the Royal Albert Hall.

The Albert Memorial -muistopatsas ja Royal Albert Hall. Kuva: © Marcus Ginns.

Angus ja Julia Stonen konsertti oli hieno elämys upeassa konserttisalissa.

Australialaisduo, sisarukset Julia ja Angus Stone, lienee Suomessa aika tuntematon, mutta heillä on kotimaassaan ja muualla maailmassa uskollisia kuuntelijoita.

Sain kuulla heistä Taivassalossa järjestetyssä Elofest-tapahtumassa elokuussa 2016. Festivaaliliput olin voittanut Varsinais-Suomen Yrittäjät -lehden Facebook-arvonnassa. Samassa pöydässä kanssamme istui nuori mies, joka kertoi pitävänsä muun muassa tämän yhtyeen musiikista. Niinpä kuuntelin sitä sittemmin itsekin. Jokin siinä viehätti.

Stonen sisarukset ovat esiintyneet Suomessa ainakin Tavastialla vuonna 2011 sekä Ilosaarirockissa vuonna 2015. Heidän musiikkiaan luonnehditaan indie- ja folkpopiksi. Tiketin teksteissä duon tuotoksia on kuvailtu ”sekoitukseksi Fleetwood Macin kultakauden eteeristä melodisuutta, Joanna Newsomin haurasta folkia ja Björkin räiskyvää poppia.”

Angus ja Julia ovat esiintyneet yhdessä vuodesta 2006. He ovat levyttäneet neljä studioalbumia: A Book Like This (2007), Down the Way (2010), Angus & Julia Stone (2014), and Snow (2017), konserttitaltiointeja sekä kumpikin kaksi soololevyä.

Samassa salissa kuin Proms

Ikkunat muokattu

Royal Albert Hall on koristeellinen rakennus monine yksityiskohtineen.

Vuoden 2017 syksyllä heillä oli laaja konserttikiertue Euroopassa, mutta en silloin saanut järjestetyksi matkaa jollekin esiintymispaikkakunnista. Houkutus oli kuitenkin suuri.

Kun sitten näin ilmoituksen heidän konsertistaan Royal Albert Hallissa, Lontoossa, päätin ostaa liput. Se oli helppoa esiintymispaikan verkkokaupassa. Vahvistus tuli samantien, mutta liput vasta lähempänä konserttia eli huhtikuun lopussa.

Royal Albert Hall kuulostaa juhlalliselta ja sitähän se onkin. Tämä Lontoon Kensingtonissa sijaitseva konserttisali on otettu käyttöön vuonna 1871. Se on omistettu kuningatar Viktorian prinssipuoliso Albertille. Saliin mahtuu 6 000 ihmistä, osa permannolle ja loput parvekkeille.

Salihan on sama, jossa järjestetään meilläkin ainakin päätösillan osalta televisioidut maailman suurimmat klassisen musiikin Proms-festivaalit. Proms tai muodollisemmin The BBC Proms tai The Henry Wood Promenade Concerts presented by the BBC on kahdeksan viikkoa kestävä konserttien sarja. Tämä kesätapahtuma on saanut alkunsa vuonna 1895.

Royal Albert Hallissa järjestetään konserttien lisäksi myös runonlausuntaa, koulutustilaisuuksia sekä baletti- ooppera- ja jopa sirkusesityksiä. Saliin ja koko taloon voi tutustua tarkemmin maksullisilla yleisökierroksilla.

BBC Proms audience at the Royal Albert Hall

Royal Albert Hall yleisöineen Proms-konsertissa. Kuva: © Chris Christodoulou.

Järjestelyt sujuivat hyvin

Royal Albert Hall ilmoitti hyvin konserttiin tuloon liittyvistä asioista, muun muassa ovella tehtävästä turvatarkastuksesta. Laukut käytiinkin läpi ennen sisäänpääsyä. Lippuun oli merkitty sisäänmeno-ovi, joka oli lähimpänä omaa paikkaa. Näin vältyttiin suurelta ruuhkalta.

Sain muutoinkin paikasta positiivisen käsityksen. Henkilökuntaa oli tarpeeksi myös auttamaan paikan löytämisessä. Meillä oli hyvät permantopaikat melko edestä ‒ olinhan ostanut liput jo puolta vuotta ennen konserttia.

Royal Albert Hallin salissa oli konsertin aikana pientä liikettä, ihmisiä tuli ja meni ja sinne sai ottaa mukaan myös baarista ostettuja juomia.

Konsertin yleisö oli melko heterogeenista iän puolesta: mukana oli sekä nuoria että meitä vähän varttunempaan väkeen kuuluvia.

Juttelin ennen konserttia takanani istuvien henkilöiden kanssa, jotka ovat keskustelleet keskenään saksaksi. Kolmikossa on noin nelikymppinen mies, hänen kaverinsa ja siskonsa. He ovat tulleet varta vasten tähän konserttiin Berliinistä ja ovat kuunnelleet Stonen sisarusten musiikkia jo vuosia. Viime syksynä he kävivät konsertissa Amsterdamissa.

Elämystä kahdeksi tunniksi

Angus ja Julia Stonen konsertin lämmittelijänä toimi nuori australialainen laulaja-lauluntekijä Angie McMahon. Hän vaikutti mataline äänineen vahvalta oman tiensä kulkijalta, joka oli hieman hämillään ja otettu upeasta esiintymispaikasta ja suuresta yleisöstä. Hän suoriutui hyvin omasta osuudestaan ja sai yleisön sympatiat puolelleen. Hänen esityksensä jälkeen on puolen tunnin väliaika.

Angus ja Julia Stonen konsertissa lavalla oli kaikkiaan kymmenen muusikkoa. Esitys oli visuaalinen taustakuvineen, valoineen ja loppupuolen kullanvärisine konfetteineen.

Yhden kappaleen aikana esiintyjät pyysivät yleisöä tulemaan mukaan kännykkävaloineen ja niinhän me teimmekin: aaltoileva valomeri täytti Royal Albert Hallin.

Musiikki oli kaunista, rytmistä ja jotenkin hypnoottista. Suuri osa lauluista oli peräisin viime vuonna ilmestyneeltä Snow-albumilta. Mukaan pyytämäni ystäväni Sue piti myös musiikista.

Angus & Julia Stone jatkavat esiintymisiään Euroopassa, muun muassa Sveitsissä, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Turkissa heinäkuun puoliväliin saakka.

Royal Albert Hall iltavalaistuksessa. © David Iliff.

 

 

Normaali
Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen

Pitkä matka Blackhorse Roadille

Mosaiikkityö koristaa Blackhorse Roadin ulkoseinää.

Vietin kesäkuussa viikon Lontoossa. Matka oli kokeilua: millaista on kulkea liikuntarajotteisena suurkaupungissa? Kuinka pärjään, kun käytän yhtä kyynärsauvaa huhtikuisen polvileikkauksen jälkeen? Miten kanssakulkijat suhtautuvat, ovatko avuliaampia vai tylympiä kuin suomalaiset?

Tämä oli siis myös testimatka esteettömän matkailun suhteen. Reissuni alkoi Turun linja-autoasemalta, jonne sain kyydin ”henkilökohtaiselta autonkuljettajaltani”.

Rinkka selkään

Varusteinani olivat kyynärsauva, iso reppu/rinkka, pienempi reppu käsimatkatavaroille, pieni olkalaukku ja kamera omassa laukussaan. Tavaroita oli hankalasti neljässä yksikossä, mutta pärjäsin kuitenkin niiden kanssa.

Rinkka painoi pakattuna toistakymmentä kiloa, reppu alle kahdeksan kiloa, mukana oli myös läppäri. Normaalista viikon reissulla on parinkymmenen kilon painoinen matkalaukku, joten olin mielestäni hyvinkin menossa kohti kevyesti matkustamista. Tosin siltä se ei tuntunut tavaroita kantaessani.

Ostin rinkan tätä ja tuleviakin matkoja varten. Arvelin, ettei normaali vedettävä matkalaukku olisi sopiva varuste, koska se varaisi toisen käden ja toisessa oli jo kyynärsauva. Olisi tarvittu kolmas käsi kiinnipitämiseen metroissa, busseissa ja liukuportaissa.

Lentoasemalla pääsin nopeasti eroon suurimmasta kantamuksesta Bag Drop -tiskillä.

Aina piippaa

Nyt käy turvatarkastuksissa niin, että metallinpaljastin hälyttää aina. Sen verran on rautaa polvissa.

Tämä tietää aina tarkempaa tarkastusta joko niin, että naispuolinen tarkastaja tutkii tai että joutuu vielä erikseen skannauslaitteeseen tai mahdollisesti molempiin.

Apua saa tilaamalla

Lentoyhtiöiltä voi tilata avustuspalvelun, jos tuntee sitä tarvitsevansa. Finnairin palveluun pitää ottaa viimeistään 48 tuntia ennen lentoa. Arvelin selviäväni itse. Koneen lähestyessä Lontoota stuertti sanoi, että voisin pyytää apua kenttähenkilökunnalta.

Samassa koneessa ollut Lontoon kautta Las Vegasiin matkalla ollut Marja-Liisa Kemistä oli pyytänyt sydänvaivojensa vuoksi avustusta. Pääsimme huristelemaan hänen kanssaan samalla kuljetusautolla Heathrowin kentällä huntupäisen naisen ajamana.

Marja-Liisa jäi sitten selvittelemään maihinnousukorttiinsa liittyviä asioita henkilökunnan kanssa. Olisin saanut kuljetuksen vielä eteenpäin, mutta jatkoin kuitenkin omin avuin passintarkastukseen ja sieltä edelleen maanalaisen palvelupisteelle.

Kätevä Oyster-matkakortti

Edellisen matkani jäljiltä Oyster-matkakortilla oli hiukan rahaa, mutta latasin sen toimimaan koko matkani ajan. Se käy maanalaisissa, busseissa ja muissa kulkuvälineissä Lontoossa määriteltyjen vyöhykkeiden sisällä.

Oyster-kortti on ehdoton hankinta – eipä tarvitse erikseen maksaa lippuja ja käteismaksun mahdollisuutta ei ole. Transportation for London -sivustolta löytyy lisätietoa eri maksuvaihtoehdoista.

Oyster Card avaa kulun metroon.

30 metroasemaa

Rinkka olikin toimiva, mutta se painoi hiukan liikaa varsinkin sen jälkeen, kun olin laittanut sinne läppärin lentomatkan jälkeen. Hyvää, kun sain lentoasemalla sen selkääni. En tuossa vaiheessa huomannut missään matkatavarakärryjä, jotka olisivat voinee auttaa tilannetta.

Aikaisemilta matkoilta oli hiukan muistijälkiä, mutta ystäväni Sue oli selvittänyt minulle reitin: lentoasemalta lähtevään Piccadilly Lineen, josta vaihto Finsbury Parkin asemalta Victoria Lineen.

Finsbury Parkissa toinen metrojuna lähti viereiseltä laiturilta, joten siirtyminen oli helppoa.

Metrojunassa istutaan seitsemän istuimen sarjoissa siten, että vastapäätä on samanlainen istuinsarja. Molemman sarjan reunimmaiset istuimet on varattu liikuntarajoitteisille, raskaana oleville tai muuten enemmän istumista tarvitseville. Lontoolaisille täytyy antaa kiitokset siitä, että he antoivat auliisti tilaa ja päästivät istumaan, niin nuoret kuin vanhemmatkin.

Istuin koko matkan rinkka selässäni, mikä oli hiukan hankalaa, mutta näin vältyin pakaasin uudelleen nostamiselta.

Matka oli melkoinen, noin 30 aseman verran ja se kesti reilun tunnin.

Melkein perillä

Blackhorse Road.

Black Horse Roadin asema oli helppo: liukuportaat ylöspäin ja ulos ilman portaita. Hiukan matkaa jouduin kävelemään päästäkseni sovittuun paikkaan, josta Sue tuli hakemaan autolla kohti Bedford Roadin majapaikkaani.

Viikon matkani aikani tulin istuneeksi sen verran metrojunista, että kokemuksesta taitaa riittää kerrottavaa vielä toiseenkin postaukseen. Metro, underground, tube, on keskeinen osa lontoolaista elämänmuotoa.

Normaali
Kaupunki, Matkavalmistelut, Matkustaminen, Puutarha, Tapahtuma

London calling: puutarhoja, konsertteja ja kirjakauppoja

Matkaa on vajaa 2 000 kilometriä ja lentoaikaa kolme tuntia

Kesäkuinen matka Lontooseen tarjoaa aisti-iloja niin silmille, nenälle kuin korvillekin. Avoimet puutarhat pursunnevat värejä ja tuoksuja. Musiikkia on tarjolla ainakin yhden konsertin verran.

Tämän kesäkuisen noin viikon pituisen matkani varsinaisena syynä on australialaisen sisarusparin Angus ja Julia Stonen konsertti kesäkuun 10. päivänä Royal Albert Hallissa. Tarina olisi pitkä, miksi juuri tämä konsertti, joten jätetään se tässä vaiheessa kertomatta. Lontoolainen ystäväni Sue lupautui tulemaan seurakseni.

Puutarhoja ja Picassoa

Sue on järjestänyt tuohon samaiseen viikonloppuun meidät vapaaehtoisiksi Open Garden Squares Weekend -tapahtumaan.

Pienen työrupeaman jälkeen saamme vapaaliput ja pääsemme tutustumaan itsekin puutarhoihin, jotka ovat yleensä yleisön ulottumattomissa. Yhteensä noin 200 puutarhaa on avoinna tuon viikonlopun aikana.

Haluaisin tutustua myös Kew Gardensiin ja erityisesti Marianne North -galleriaan sekä mahdollisesti myös London Wetlands -kosteikkoon. British Libraryssäkin voisin  käydä sekä tietysti muutamassa kirjakaupassa. Tate Modern -taidemuseossa on Picasson näyttely, joka sekin voisi olla tutustumisen arvoinen.

Liikuntarajoitteinen matkailija miljoonakaupungissa

Tämä matka on myös kokeilua. Millaista on kulkea liikuntarajotteisena suurkaupungissa? Kuinka pärjään, kun käytän yhtä kyynärsauvaa huhtikuisen polvileikkauksen jälkeen? Miten kanssakulkijat suhtautuvat, ovatko avuliaampia vai tylympiä kuin suomalaiset?

Entä kuinka selviän matkatavaroiden kanssa ‒ minä, jolla on vielä opettelua kevyin kantamuksin reissaamiseen? Hankin tätä ja muitakin reissuja varten rinkan, jolloin toinen käsi jää vapaaksi. Täytyy vielä ratkaista käsimatkatavarana kulkevan pienen repun kohtalo, missä se kulkee parhaiten.

Tämä on siis myös testimatka esteettömän matkailun suhteen.

Heathrown lentoasemalta matkustan noin 30 metroaseman verran kohti Pohjois-Lontoota. Matkan varrella on onneksi vain yksi vaihto metrolinjalta toiselle.

National Gallery -taidemuseo Trafalgar Squarella. Ehkä sielläkin tulee poikettua, jos sattuu sopivasti matkan varrelle.

Aion myös nauttia ainakin yhden fish & chips -annoksen ja tuopillisen paikallista olutta.

 

Normaali
Bloggaus, Kilpailu, Matkustaminen

Tarinani on mukana Momondo Open World Awards -kilpailussa

Äänestä tarinaani Ensin lensivät kirjeet (linkki alla tekstissä). Äänestysaikaa on 15.4.2018 saakka.

Matkahakusivusto momondo on aloittanut Bloggers Open World Awards 2018 -kilpailun, jossa etsitään maailmaa avaavia tarinoita. Postaukseni on mukana kilpailussa.

Olen mukana kilpailussa Ensin lensivät kirjeet -tarinallani, joka alkaa aikana ennen sosiaalista mediaa ja matkailun yleistymistä. Pääset kilpailusivulleni tästä linkistä. Sivulla kysytään nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Sinun tulee vielä käydä meilissä rekisteröimässä äänesi klikkaamalla painiketta.

Näin momondo kertoo kilpailusta: ”Uteliaisuus vie parhaille matkoille, ja matkustaminen laajentaa ymmärrystämme maailmasta. Halu seikkailla ja tutustua eri kulttuureihin ja uusiin ihmisiin tekee maailmastamme paremman ‒ maailmamme avartuu, kun kohtaamme erilaisia ihmisiä, joiden kanssa jaamme suuria ja pieniä hetkiä. Kilpailussa etsitään maailmaa avaavia tarinoita, jotka inspiroivat muitakin matkustamaan ja sanomaan kyllä uusille kokemuksille.”

Kilpailuun osallistuu noin 130 bloggaajaa tai vloggaajaa. Finaaliin pääsevät 10 eniten yleisöääniä saanutta kilpailusisältöä ja lisäksi kaksi tuomariston valitsemaa sisältöä. Tuomaristo valitsee ensimmäisen ja toisen sijan voittajat. Kolmannen sijan voittajaksi valikoituu eniten yleisöääniä saanut sisältö.

Voittajille on luvassa matkoja, digitaalisen markkinoinnin workshop momondon toimistolla Kööpenhaminassa ja pääsy kutsuvieraana Ping Festivaaleille Helsingissä toukokuussa 2018.

Momondo on ilmainen ja riippumaton matkahakusivusto, joka toimii 35 markkina-alueella mahdollistaen lentojen, hotellien ja vuokra-autojen etsimisen ja vertailun ympäri maailman.

Kiitän jo etukäteen tuestasi!

Kirjeenvaihtomme Sue kanssa alkoi vuonna 1973. Tapasimme ensimmäistä kertaa jossain lontoolaisessa pubissa vuonna 1988. Olemme yhteyksissä edelleen. Hän on upea oppaani Lontooseen. Kuva: Päivin kotialbumi.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Nostalgiaa

Ensin lensivät kirjeet

Joskus matkat ovat äkkilähtöjä, toisinaan niitä valmistellaan vuosia tai vuosikymmeniä. Matkani Lontooseen ovat alkaneet kirjeenvaihdolla. Tässä poikkeuksellisen pitkässä postauksessa harrastetaankin aikamatkailua lähes viidenkymmenen vuoden ajalla.

1970-luvun sosiaalisena mediana olivat kirjeet. Jos viestit lähtivät ulkomaille, ne postitettiin ohuissa kuorissa, joissa luki Par avion. Kirjeenvaihto avasi maailmaa ja houkutti myöhemmin matkustamaan.

Minun, Ihalan kansakoulua käyvän kuudesluokkalaisen näkökenttä avartui vuonna 1973, kun parin vuoden englannin opintojen jälkeen sain nuorten osoitteita eri puolilta maailmaa.

Kirjeillä kansainvälisyyteen

Kirjeenvaihtokavereiden osoitteita välitti turkulainen International Youth Service. Se oli vuonna 1952 perustettu koululaisystäväpalvelu. Saimme ehkä englannin kielen opettajan kautta osoitteita? Niistä maksettiin muutama markka.

Kirjeenvaihto toi elämääni yllättävää kansainvälistä kosketusta aikana, jolloin televisio oli aloittanut värilähetykset, musiikkia kuunneltiin radiosta ja sitä äänitettiin C-kaseteille.

Tuolloin elettiin myös etelän- eli pakettimatkailun alkuaikoja. Keihäsmatkat lennätti suomalaisia Kanarian aurinkoon ja mainoslauseena oli ”Istutte koneeseen, otatte pienet ja olette perillä”. Perheemme matkustelu tosin rajoittui kesälomareissuihin vanhempien kotiseudulle Etelä-Pohjanmaalle ja satunnaisiin leirintäaluematkoihin kotimaassa.

Itseäni muutamaa vuotta vanhemmille nuorille oli Eurooppa hiljattain avautunut junamatkojen myötä, kun Kansainvälinen rautatieliitto juhlisti 50-vuotista taivaltaan lanseeraamalla Interrail-kortit vuonna 1972.

Sitkeä Sue

Monien kirjeenvaihtokavereiden kanssa kävi niin, että kirjeitä tuli yhä harvempaan ja sitten niitä ei tipahtanutkaan postiluukusta. Yhteys katkesi.

Sue (vas.) ja ystävänsä Karen koulunsa pihalla Belfastissa vuonna 1975. Kuva: Karenin kotialbumi.

Belfastista kotoisin olevan Susanin, sittemmin Suen, kanssa kirjoittaminen on jatkunut. Hän kertoi perheestään, johon kuului vanhempien lisäksi veli Peter ja minä kerroin omasta elämästäni Raisiossa nuorempien sisarusteni Jaanan ja Juhan kanssa.

Kirjoitimme koulusta, kokeista, harrastuksista, vuodenajoista juhlineen, musiikista, ystävistä ja toiveista.

Joskus kirjeen mukana oli valokuvia, joitain pieniä lahjoja ja C-kasetteja. Sue muistaa saaneensa minulta kasetin, johon olin äänittänyt puhetta ja jossa kerroin nimeni. Hän oli toistanut sitä ja opetellut lausumaan pitkää ja vaikeaa nimeäni ä-kirjaimineen.

Susanille/Suelle lähettämäni rippikuva saatetekstein: ”To Susan from Päivi 4th of September 1975.” Kuva Suen valokuva-albumista.

Nykyisenä somekautena voi olla vaikea eläytyä aikaan, jolloin sait vastauksen viestiisi muutaman viikon kuluttua. Mutta olihan se upeaa ja jännittävää saada kirje kaukaa maailmalta. Tuolloin mieleen ei tullut ajatustakaan siitä, että sinne voisi joskus itse lähteä.

Harjoittelu vei Englantiin

Olin niin mieltynyt englannin kieleen, että harkitsin jopa pyrkiväni opiskelemaan sitä. Valitsin kuitenkin toisin.

Tilaisuus lyhyempiin kieliopintoihin tarjoutui kuitenkin vuonna 1988. Hain työvoimaministeriön harjoitteluohjelmaan, joka oli tarkoitettu ”nuorehkoille työssään englannin kieltä tarvitseville tai sellaisille, jotka tulevat tulevaisuudessa ko. kielitaitoa tarvitsemaan.” Toimin tuolloin amanuenssina Turun kauppakorkeakoulussa. Minähän äkkäsin korkeakoulun kansainvälistymistarpeet ja hain ohjelmaan.

Kielitaitotestin todistuksessa sanastoni ja kielioppini on arvioitu erittäin hyväksi ja ääntämiseni hyväksi. Tästä ansion saa ilman muuta, paitsi lukion ankara englannin kielen opettaja Kaarina, myös monivuotinen kirjeenvaihtoystäväni Sue.

Pääsin mukaan ohjelmaan. 28-vuotiaana lensin ensi kertaa elämässäni. Lontoosta matka jatkui Colchesteriin, noin tunnin junamatkan päähän Esssexin kreivikuntaan.

Asuin erään vanhemman pariskunnan luona. Kaksi viikkoa oli kielikurssia Colchester English Study Centressä ja neljä viikkoa työharjoittelua The George -hotellissa.

Brittiläinen elämäntapa ja kulttuuri tuli tuolloin tutuksi maitopulloineen, pubeineen ja surkeine lvi-tekniikoineen. Ikkunat taisivat olla yksinkertaiset, hanat kaksinkertaiset (eri hana kuumalle ja kylmälle vedelle) ja kylpyhuoneessa kuten muissakin huoneissa oli kokolattiamatto!

Sää oli sentään harvinaisen kaunis ennakkotiedoista poiketen eikä sateenvarjolle ollut juurikaan käyttöä.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa tuon matkani yhteydessä. En muistanut sitä ollenkaan, mutta filmikameralla otettu kuva on todisteena.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa jossain lontoolaisessa pubissa syksyllä 1988. Kuva: Päivin kotialbumi.

Kirjeistä sähköposteihin ja tapaamisiin

Ruuhkavuosieni aikana – työ ja kolme lasta ‒ kirjeenvaihto Suen kanssa lähes tyrehtyi, mutta yhteys säilyi ainakin joulu- ja syntymäpäiväkorttien muodossa.

Sue oli muuttanut ensin Bathiin vuonna 1978 opiskellakseen italiaa, ranskaa ja Eurooppa-asioita ja valmistumisensa jälkeen Lontooseen vuonna 1982.

Syksyllä vuonna 2009 menin työmatkalle Lontoon kautta Hitchiniin. Ennen lähtöäni olin yhteydessä Sueen. Sovimme tapaamisen  Borders-kirjakaupan yhteydessä olevaan Starbucks-kahvilaan Charing Cross Roadilla.

Paikallisopas Lontoossa

Suen takapihan puutarhassa kasvavat niin kukat kuin tomaatitkin.

Sue asuu Pohjois-Lontoossa rivitalossa, jossa on hyvin pieni etupiha ja takana aidattu puutarha. Alakerrassa on olohuone ja keittiö, yläkerrassa kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta.

Suen myötä Lontoosta on tullut paikka, jonne on helppo lähteä. Olen ollut hänen vieraanaan syyskuussa 2010 vielä toisen työmatkan yhteydessä, käydessäni Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa 2014 ja osallistuessani luovuuskouluttaja Julia Cameronin työpajaan lokakuussa 2015.

Voin toteuttaa Lontoon matkoillani live like a local -ajatusta. Asustan hotellin sijaan Suen vierashuoneessa  ja kuljen kuin paikalliset. Kun Lontoon keskustaan on Suen luota matkaa, on metro tullut tutuksi. Laskin kerran, että toisella puolella kaupunkia sijaitsevalta Heathrowin lentoasemalta on Suen luokse 28 metroasemaa.

Sue on näyttänyt minulle muun muassa tapeteistaan tunnetuksi tulleen arkkitehti ja graafikko William Morrisin museon, Highgaten hautausmaan, Waterlow Park -puiston sekä The Old Royal Naval Collegen, Cutty Sark -purjeveneen ja markkinat Greenwichissä.

William Morris -museo sijaitsee Suen kodin lähistöllä ja olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Kuva on museon kahvilasta.

Lisäsin yhden kynän kirjailija Douglas Adamsin kokoelmiin Highgaten hautausmaalla. Adams on tunnettu erityisesti kirjastaan Linnunradan käsikirja liftareille. Suomessa kyniä viedään ainakin kirjailija Pentti Saarikosken haudalle Valamoon, Heinävedelle.

Ylitimme Thames-joen The Emirates Air Line -köysiradalla ja alitimme sen The Thames Tunnelia pitkin. Kävimme myös Lontoossa järjestettyjen olympialaisten kisapaikoilla. Vaelsimme pitkin Southbankia ja löysimme Southbank Centre Book Marketkirjamarkkinat. Vierailimme Tate Modern -museossa sekä Shakespeare’s Globessa.

Teimme yhdessä myös päiväretken Cambridgeen.

Southbankissa kuljimme myös uhanalaisen ja skeittimaailmassa legendaarisen the Southbank Skate Spot -alueen läpi.

The Old Royal Naval College -rakennuksen upeat kattomaalaukset ovat vuosilta 1707-1726 ja sali on saanut nimensä niiden mukaan: The Painted Hall. Etualalla Sue.

The Emirates Air Line -köysiradalta voi ihastella Thames-jokea yläilmoista. Taustalla monitoimihalli The O2 Arena.

Sue vei minut myös lauantai-illan tansseihin Rivoli Ballroomiin. Rivoli on ainut tanssisali Lontoossa, jossa on säilynyt 1950-luvun interiööri puna-kultaisine sävyineen. Siellä on kuvattu paljon kuuluisien esiintyjien musiikkivideoita ja elokuvakohtauksia.

Tuolloin oli Jacky’s Jukebox -ilta, joita järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jacky soitti tanssimusiikkia laidasta laitaan. Siellä minäkin menin rivitanssia Suen ja ystävien kanssa vaahterapuisella lattialla, vaikka opettelin samalla askeleita.

Koska tanssilattialla oli ruuhkaista, Jacky soitti toisinaan saman kappaleen kolmeen kertaan, joista yksi oli mies-, toinen nais- ja kolmas sekapareille. Tanssijat olivat välillä lattialla kaikkien soittokertojen ajan ja vaihtoivat paria. Tunnelma oli hyvin mukaansatempaava tässä koristeellisessa ja nostalgisessa salissa.

Kesäkuussa konserttiin ja avoimiin puutarhoihin

Nyt lentoliput on ostettu kesäkuista matkaa varten. Sen varsinaisena syynä on australialaisen sisarusparin Angus ja Julia Stonen konsertti kesäkuun 10. päivänä Royal Albert Hallissa. Sue lupautui tulemaan seurakseni, vaikkei ollut aikaisemmin kuullut esiintyjistä.

Suella oli myös ehdotus tuon samaisen viikonlopun ohjelmaksi. Hän menee vapaaehtoiseksi Open Garden Squares Weekend -tapahtumaan ja ottaa minut mukaansa.

Pienen työrupeaman jälkeen saamme vapaaliput ja pääsemme tutustumaan itsekin puutarhoihin, jotka ovat yleensä yleisön ulottumattomissa. Yhteensä noin 200 puutarhaa on avoinna tuon viikonlopun aikana. Kiinnostavaa matkabloggaajalle, ilman muuta.

Haluaisin tutustua myös Kew Gardensiin ja erityisesti Marianne North -galleriaan sekä London Wetlands -kosteikkoon. British Libraryssäkin voisin taas käydä sekä muutamassa kirjakaupassa.

Paljon muutakin ehtinen tekemään viikon pituisen matkan aikana. Lontoostahan löytyy vaikka mitä. Se ei tyhjene, vaikka siellä useamman kerran kävisikin. Ja sanoihan jo englantilainen kirjailija Samuel Johnson 1700-luvulla näin: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.”

50-vuotisjuhlia suunnittelemaan?

Olemme olleet Suen kanssa yhteydessä 45 vuotta. Alkuaika oli kirjeenvaihtoa, mutta lähettelemme nykyisin viestimme sähköpostissa ja tapaamme harvakseltaan Lontoossa.

En osaa sanoa, miksi yhteytemme on säilynyt. Elämäntilanteemme ovat olleet erilaiset ja se olisi voinut meidät erottaa. Sue on sinkku ja minä suurperheen äiti. Jotain antoisaa kirjeenvaihdossamme on ollut, kun se on näin sitkeästi jatkunut. Ehkä International Youth Servicen työntekijät onnistuivat hyvin osoitevalinnassaan?

Suen mukaan kirjeenvaihto on jatkunut, koska olemme molemmat kiinnostuneita kirjoittamisesta, matkustamisesta ja syvällisestä ajatusten jakamisesta. Hänen mukaansa ensi kertaa tavatessamme olimme jo tuttuja toisillemme kirjeidemme ansiosta. Ja täydennän tätä vielä sillä, että meillä on samankaltainen huumorintaju.

Olen houkutellut Suea tulemaan vuorostaan Suomeen, jolle hän on jo näyttänyt vihreää valoa. Esittelisin niin mielelläni hänelle ainakin kotikaupunkini Turun, saariston sen edustalla, Maarianhaminan sekä Helsingin.

Voimme viettää ystävyytemme 50-vuotisjuhlaa viiden vuoden kuluttua. Jotain upeaa siihen pitää kehittää. Revontulet kiehtovat Suea ja olisi mahtavaa, jos hän voisi nähdä ne Lapissa vuonna 2023. Onneksi tässä on vielä aikaa. Ehkä aloitamme suunnittelun jo kesäkuussa?

Kiitokset Suelle ja Karenille tiedoista ja valokuvista! Thank you Sue and Karen for information and photos!

Jos Lontoo kiinnostaa, niin lue lisää:

Pubista pubiin Lontoossa, Oxfordissa ja Cambridgessa

Julia Cameronin luovuusopissa Lontoossa

Maanalaista elämää Lontoossa

British Library, kestosuosikkini

Kirjakauppaturistina Englannissa

Osallistun tällä postauksella matkahakusivusto momondon järjestämään Blogger´s Open World Awards 2018 -kilpailuun.  ”Äänestysaika on 9.4.‒15.4.2018 momondon kilpailusivulla.  Yleisö voi antaa äänensä suosikkisisällölleen. Finaaliin pääsevät 10 eniten ääniä saanutta kilpailusisältöä. Lisäksi tuomaristo valitsee kaksi suosikkiaan finaaliin.”

Jos pidit tarinastani, niin äänestä. Kiitokset!

National Gallery -taidemuseo Trafalgar Squarella.

Editoitu 1.4. 2018 eräin tekstimuutoksin ja lisäämällä kuva Highgaten hautausmaalta.

Normaali