Juhlapyhä, Matka vuosien takaa, Matkustaminen

Missä vietät joulusi tänä vuonna?

Joulu on valintojen aikaa. Se, missä sitä juhlimme, kenen ehdoilla, millaisin kustannuksin ja millaisin seurauksin, vaatii hiukan miettimistä. Paitsi niillä, joilla on vuosien, ellei vuosikymmenten aikana vakiintuneet jouluperinteet. Niitäkin saattaa tosin nyt joutua tuunaamaan sähkönkulutuksen ja ympäristövaikutusten vuoksi.

Joulupukki löytyy myös Abu Dhabista.

Ensimmäisiä kaupallisia jouluvirityksiä oli havaittavissa jo lokakuun puolella. Black Friday -kampanjat valtasivat mediamarkkinat marraskuun lopussa. Heti ensimmäisen adventin jälkeen mainosten kärki siirtyi jouluhankintoihin. Tolkuttomiin mittoihin paisunut vuoden kulutusjuhla on ollut jo kauan puistattava. Lahjoja ja ruokaa ostetaan kuormakaupalla. Vähemmälläkin voisi varmaan luoda tunnelmaa ja hyvää tahtoa perheen ja lähimmäisten keskuuteen.

Viimeistään nyt on aika miettiä, miten ja missä aikoo viettää valon juhlaa. Osalle meistä perheen ja suvun perinteet ovat niin voimakkaita, että suunnitelmat ovat selvillä ja joulua vietetään kuten aina ennenkin. Toiset taas ovat vapaampia valitsemaan vaihtoehtoja: voi vaikka jättää koko juhlan väliin tai matkustaa mieluisaan paikkaan. Jotkut ovat elämän yllätysten vuoksi uudenlaisessa tilanteessa.

Matkailu on elpymässä

Matka on hyvä keino välttää jouluvalmisteluihin niin usein liittyvä kiire ja stressi. Ne voi tyystin unohtaa, kunhan saa pakattua laukkunsa ja pääsee lähtemään. Reissua suunnittelevalle on tarjolla monia valmiita vaihtoehtoja: matkoja Baltian ja Keski-Euroopan maiden joulutoreille, hotelli- ja kylpylälomia, risteilyjä niin Reinillä, Itämerellä, Välimerellä kuin kauempanakin, rantalomia Kanarialla tai Aasiassa ja niin edelleen. Ja itse matkansa suunnitteleva pääsee minne vain.

Pahimman korona-ajan jälkeen ulkomaan matkailu on elpymässä. Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tilaston ennakkotietojen mukaan ulkomaan vapaa-ajanmatkoja tehtiin touko-elokuussa 2022 nelinkertainen määrä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Viime kesänä ulkomaanmatkat myös suuntautuivat kauemmas Eurooppaan kuin vuonna 2021, jolloin kolme neljästä ulkomaanmatkasta tehtiin Pohjoismaihin ja Baltiaan. Kestosuosikkien Viron ja Ruotsin lisäksi Kreikka nousi Espanjan ohi kolmanneksi suosituimmaksi kohdemaaksi.


Itsestäänselvyyksistä kyseenalaistuksiin

Olemme eläneet 2020-luvun alkuvuosia tilanteessa, jossa joudumme kyseenalaistamaan monia itsestään selvinä pitämiämme asioita. Kanssaihmisistä on tullut meille kaukana pidettävä uhka mahdollisen koronatartunnan vuoksi, sähkö on meille kallis ja säästettävä resurssi ja matkustaminen etenkin lentokoneella on arveluttavaa ilmastovaikutusten vuoksi. Ilmateitse matkustavat saattavat tuntea lentohäpeää ja vaieta reissustaan.

Ukrainan sotakärsimykset, taistelujen laajenemisen uhka, erilaiset luonnonkatastrofit ja väkivaltaisuudet välittyvät meille päivittäin television ja sanomalehtien uutisissa. Tuntuu, kuin vuosi toisensa jälkeen olisi meille entistä pahempi ”annus horribilis”.

Voimia valon juhlasta

Oman, meille niin tutun rasitteen mielenterveyteemme antaa marras- ja joulukuun pimeys. Päivä on lyhimmillään. Kun tähän vielä lisätään työelämän kiireet ja maailman valmiiksi saamisen paineet ennen joululomia sekä kaikki tehtävät ja velvollisuudet ennen juhlapyhiä, on ihmismielen kestävyys koetuksella.

Siksikin olisi suotavaa, että joulunajasta muodostuisi itse kullekin valoa ja voimia antava eheyttävä kokemus. Mikä ilahduttaisi läheisiäni ja itseäni, mikä lataisi henkiset, fyysiset ja sielulliset akkuni parhaiten, mutta kuitenkin niin, etten rasittaisi kohtuuttomasti talouttani ja ympäristöäni?

En ole jouluihminen, enkä jaksa käyttää aikaani ja energiaani viikkotolkulla joulutunnelman luomiseen. Jos voisin vapaasti valita, niin viettäisin jouluni muualla kuin kotona. Jättäisin kaikki juhlavalmistelut väliin ja käyttäisin niihin varatut rahat matkaan. Se voisi suuntautua kotimaahan, naapurimaihin tai pidemmälle. Teen harvoin reissuja lentäen, joten tarvittaessa olen valmis tämänkin vaihtoehdon valitsemaan.

Olen päässyt tällaiseen tilanteeseen kolme kertaa elämäni aikana. Vuosina 2012 ja 2014 matkustin ennen joulua Abu Dhabiin teini-ikäisten lasteni kanssa. Vuonna 2013 lähdimme koko perhe vanhinta poikaa lukuun ottamatta Vilnaan.

Jouluja vierailla mailla

En olisi ehkä valinnut Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pääkaupunkia Abu Dhabia joululomakohteeksi, mutta sisareni ja hänen miehensä asuivat siellä muutaman vuoden ajan. Meillä oli siis majoituspaikka valmiina. Lisäksi vuodenvaihde on sekä koululaisten kannalta ajallisesti että kohdemaan ilmaston suhteen otollisin matkustusaika. Abu Dhabissa on kesällä ainakin minulle liian kuumaa; joulu- ja tammikuussa lämpötila oli miellyttävästi 20–25 asteen lukemissa.

Abu Dhabissa oleskelimme paljon paikallisella, ulkomaalaisille tarkoitetulla yksityisklubilla, The Clubilla, jonne sisareni sai hankituksi meille viikon jäsenyyden. Klubilla on oma ranta, uima-allas, kuntosali, ravintoloita, kirjasto ja kauppa. Vietimme kunnon rantaelämää – treenaamalla salilla ja uimalla meressä.

Loman aikana tutustuimme Abu Dhabiin ja sen ympäristöön. Teimme myös kolmen päivän reissun Al Ainiin, joka sijaitsee lähellä Omanin rajaa sekä kahden päivän matkan Dubaihin. Molempiin kaupunkeihin matkustimme bussilla.

Näiden kahden matkan aikana ennestään vieras kulttuuri tuli tutuksi sääntöineen ja tapoineen ja kotimaan äidinkasvot kirkastuivat kummasti: ”Tämäkin on meillä paremmin.” Paikallinen säätila voitti kuitenkin valollaan ja lämmöllään 6–0 kotimaan olosuhteet.

Aavikkosafarillla näimme paljon kameleita ja nuoret ratsastivatkin niillä. Safariajelu tehtiin jeepillä.
Abu Dhabissa oli paljon ostoskeskuksia.
Kävimme myös Sheik Zayedin suuressa moskeijassa (Sheikh Zayed Grand Mosque Center).

Kolmannella reissullamme lensimme aatonaattona Turusta Riikan kautta Vilnaan ja palasimme tapaninpäivänä 26.12. Lähtöaika oli aikaisin ja paluu myöhään, joten perillä oloaikaa jäi mahdollisimman paljon.

Joulukuusi Vilnassa.
Vilnalaisia tutustumassa jouluseimeen ja -toriin.

Kaupunki oli kompakti ja helppokulkuinen ja tarjosi riittävästi tutustuttavaa. Majoitus oli Radisson Blu Hotel Lietuva -hotellissa Neris-joen rannalla. Unescon maailmanperintökohteiden listalla olevaan vanhaan kaupunkiin oli noin kymmenen minuutin matka.

Kiinnostavana alueena oli itsenäiseksi julistautunut taiteilijakaupunginosa Užupiksen tasavalta. Sillä on oma kansallislaulunsa, perustuslakinsa, presidenttinsä, piispansa ja kirkkonsa.

Kotijoulu kunniassa

Kolmen ulkomailla vietetyn joulun jälkeen palasimme erityisesti perheemme aikuisten lasten toivomuksesta kotijouluihin, joissa tärkeällä sijalla ovat riisipuuro, joulutortut, kinkku, suklaakonvehdit, kirjat, sauna, kiireetön aika ja iltamyöhäiset kävelyt kynttilöin valaistulla hautausmaalla.

Matkajoulujen jälkeen aikomuksemme olivat varsin selvät jouluna 2015, mutta niihin tuli äkillinen muutos. Yksi perheenjäsenistä vietti jouluaattoa lukuun ottamatta joulunpyhänsä ja koko seuraavan viikon sairaalassa. Siellä me muut kävimme sitten vierailulla päivittäin. Elämän yllätyksellisyys päihittää hyvätkin suunnitelmat.

Jouluperinteisiimme kuuluu myös sukulaisille ja ystäville lähetettävä joulukirje, jossa kerromme vuoden aikana koetusta ja eletystä. Traditiomme alkoi 1990-luvun alussa, jolloin olimme nuori lapsiperhe ja halusimme kertoa erityisesti jälkikasvumme kuulumisista.

Vuoden 2005 joulukirjeessä kuvailimme joulunalustunnelmia näin: ”Kummasti meidänkin perheeseemme on syntynyt jouluperinteitä. Sellainenkin perinne meillä tuntuu olevan, ettei kaikki ole ehtinyt valmiiksi, kun joulurauha julistetaan Vanhalta suurtorilta ja Sulo Saarits laulaa radiossa ”Taas kaikki kauniit muistot”.

Riisipuuro on ollut joskus pohjastaan mustaa ja palaneen käryä on leijaillut kodissa muutoinkin. Joulukoristelut jäävät aina aiottua vaatimattomammalle tasolle, kun joulusiivous ja huushollin järjestykseen saattaminen vie niin paljon aikaa.”

Nuorison vakiintuneina pysyneiden toiveiden lisäksi tämän vuoden juhlavalintoihin vaikuttaa alkuvuonna leskeksi jääneen ja haurastuneen 84-vuotiaan äitini tilanne. Hän ei vietä enää joulua isäni kanssa kakkoskodissa eteläpohjalaisella sukutilalla, jossa joulukuusi haettiin omasta metsästä ja kylmä tupa sekä kamarit lämmitettiin puuhellalla ja pönttöuuneilla. Äitini sanoi menevänsä jouluksi hotelliin. Siltä osin neuvottelumme ovat vielä kesken.

Riisipuuro kuuluu jouluumme. Sitä keitetään iso kattilallinen.

Tämä postaus on ilmestynyt aikaisemmin Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton verkkosivujen joulukuun 2022 blogikirjoituksessa. (Hiukan tein muutoksia tähän versioon.)

Lue myös muita jouluun ja joulumatkoihin liittyviä postauksia:

Missä vietät joulusi?

Ruissalon kahvilat pukeutuivat jouluun

Joulu kotona vai matkoilla?

Monta tapaa olla joulukuusi

Monta tapaa olla joulukuusi 2

Joulua kohti glögin voimalla

Abu Dhabi – hiekan ja pilvenpiirtäjien kaupunki

Wau-arkkitehtuuria Abu Dhabiin

Dubai

Normaali
Henkilö, Kirjailija, Matka vuosien takaa, Matkakohde, Museo, Rakennus, Taiteilija

William Morris ja hänen galleriansa Lontoossa

1800-luvulla eläneeseen ja vaikuttaneeseen sisustusalan guruun William Morrisiin sekä hänen taiteeseensa ja tuotantoonsa voi tutustua William Morris Gallery -museossa Lontoossa.

Tämä nykyisin museona toimiva talo oli William Morrisin perheen kotina vuosina 1848–1856.
William Morris Gallery.

Taidehistoriaan ja sisustukseen liittyvistä asioista perillä olevat tunnistavat William Morrisin nimen. Tämä 1800-luvulla elänyt britti on tunnettu erityisesti tapeteistaan. Olen tässä pientä pintaremonttia suunnitellessani selaillut erinäisinä tapettinäytteitä ja tapettitalojen sivustoja ja hänen nimissään kulkevat mallit ovat tulleet esiin. Nuo värikkäät, luontoteemaiset tapetit voivat hyvinkin kohta somistaa paria seinääni. Hänen työnsä tulokset ovat siis edelleen käytettävissä.

William Morrisin Trellis-niminen tapetti.

Muistui mieleeni, että olen käynyt useammankin kerran Lontoon Walthamstow´ssa sijaitsevassa William Morris Gallery -museossa. Sainkin idean kirjoittaa tästä mahdollisesta vierailukohteesta Lontoon-kävijöille, koska en ole sitä aikaisemmin tehnyt.

Teologiasta taiteeseen

William Morrisin kuva muraalina museon lähellä olevan rakennuksen seinässä.

William Morris syntyi vuonna 1834 varakkaan pörssimeklarin perheeseen kolmantena lapsena. Myöhemmin perhe kasvoi kaikkiaan yhdeksänlapsiseksi. Hän opiskeli Oxfordissa teologiaa, ja tutustui siellä Edvard Burne-Jonesiin, josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä ja liikekumppaninsa. Pian heidän mielenkiintonsa suuntautui jumaluusopin sijasta taiteeseen ja arkkitehtuuriin taidekriitikko John Ruskinin ajatusten ja hänen perustamansa arts and crafts -liikkeen innoittamana. Morrisin omien sanojen mukaan hän halusi nuoruuden ylimielisyydellä ei vähempää kuin muuttaa maailman kauneudella.

William Morris avioitui Jane Burdenin kanssa, ja he rakennuttivat punatiilisen Red House -nimisen talon Bexleyheathiin, Lontooseen. William Morris löysi lahjakkuutensa sisustussuunnittelijana tämän oman talon luomisen myötä. Hän oli monipuolinen henkilö: muun muassa arkkitehti, graafikko, idealistinen ajattelija ja sosialisti, kirjailija-runoilija, kirjapainon perustaja ja arts and crafts -liikkeen johtohahmo. Liike suosi käsityötä, luonnonmukaisuutta ja yksinkertaisia muotoja.

Kotiin vain kaunista ja hyödyllistä

Tapettunäytteitä William Morris Galleryssa.

William Morris korosti taiteen ja kauneuden merkitystä elämässä. Hänen neuvonsa kodinsisustajille oli: ”Älä ota kotiisi mitään, mitä et tiedä hyödylliseksi tai usko kauniiksi”. Tämä sopii edelleen meille, jotka kamppailemme jatkuvan tavaramäärän kanssa kodeissamme. Jos karsimme kaikki hyödyttömät ja rumat tavarat, luomme itsellemme viihtyisän kodin. Yksinkertainen neuvo, mutta käytännössä kuitenkin niin vaikea.

William Morris pahoitteli sitä, että hänen suunnittelemansa tuotteet olivat niin kalliita ja halusi luoda yhteiskunnan, jossa jokainen voi elää mukavasti kauniissa ympäristössä.

Oma paino kirjataiteen luomiseksi

William Morris perusti ensin taidekäsityöyhdistyksen vuonna 1859, joka muuttui muutamaa vuotta myöhemmin Morris, Marshall, Faulkner & Co. – ja sittemmin taiteilijan yksin omistamaksi ja johtamaksi Morris & Co. -yritykseksi. Siellä suunniteltiin sisustuksia, koriste- ja lasimaalauksia, tapetti- ja kangasmalleja.

William Morris oli kiinnostunut kirjataiteestakin, joten hän perusti vuonna 1891 Kelmscott Press -kirjapainon, jossa hän halusi tuottaa kauniita ja arvokkaita teoksia. Hän kehitti myös omia fontteja, jotka ovat edelleen käytettävissä.

William Morrisin luoma fontti.

William Morris oli myös matkailija, sillä hän kävi kaksi kertaa Islannissa, jonka maisemat ja saagat kiehtoivat häntä. Saagat ovat Islannissa 1100–1400-luvuilla tuntemattomien kirjoittajien kansankielisiä kaunokirjallisia proosakertomuksia. Niissä kuvataan muun muassa Islannin asuttamista, skandinaavisia kuninkaita, sankareita ja pyhimyksiä. William Morris käänsi niitä englanniksi, kuvitti ja painatti kirjapainossaan.

William Morrisin kahden Islannin matkan reitit on merkitty karttaan.

Huomispäivän uutisia

William Morris kirjoitti myös teoksen News from nowhere vuonna 1892. Teos on suomennettu vuonna 1900 nimellä Ihannemaa ja vuonna 2008 nimellä Huomispäivän uutisia (Ville-Juhani Sutinen, Savukeidas). Se sijoittuu kirjallisuudessa luokkaan spekulatiivinen fiktio.

Vaski-kirjaston kuvauksen mukaan ”Morris kirjoitti 2000-luvun alun Lontooseen sijoittuvan kaunokirjallisen pääteoksensa viestiksi aikalaisilleen ja etenkin tuleville sukupolville. Teknologinen konservatiivi ja nostalginen utopisti Morris sommittelee teollistuneen ja itsekkään uhkapelien maailman vastineeksi ekologisen sosialistisen utopian, jossa kapitalismin sairaudesta on parannuttu uuteen yhteisöllisyyteen. Kaunokirjallinen kerronta yhdistyy dialogiseen filosofiaan ja yhteiskuntateoriaan, lopputuloksena on teos, joka rakentaa uuden Lontoon myös oman tärvellyn nykyisyytemme kääntöpuoleksi.”

Kaiken kaikkiaan tämä William Morris on hämmästyttävän monipuolinen ja tuottelias. Hänen on sanottu vaikuttaneen vallankumouksellisella tavalla viktoriaanisen ajan taidemakuun.

Elämäntyö esillä William Morris Galleryssa

William Morrisiin ja hänen elämäntyöhönsä voi tutustua William Morris Galleryssa, joka on ainut hänen elämäntyölleen omistettu julkinen museo. Se sijaitsee osoitteessa Lloyd Park, Forest Road, Walthamstow, London. Paikka on Itä-Lontoossa, ja sinne pääsee muun muassa jäämällä pois Victoria-metrolinjan Blackhorse Road – tai Walthamstow Central –asemalla, joiden lähistöltä voi jatkaa matkaa bussilla tai kävellen. Museo suosittelee käyttämään julkisia kulkuneuvoja ja sen verkkosivuilta löytyvät yksityiskohtaiset saapumisohjeet.

Pohjakerroksessa on näyttelyhuoneiden lisäksi tila vaihtuville näyttelyille, pieni myymälä ja kahvio. Ensimmäisessä kerroksessa on lisää näyttelyhuoneita. Museossa on myös kirjasto. Taloa ympäröi kaunis puutarha. Museossa järjestetään myös monenlaisia tapahtumia ja koulutuksia kaikenikäisille.

Sisääntuloaulassa toimii pieni myyymälä, josta voi ostaa tuliaisia.
Museon näyttelytiloja.
Morrisin yrityksen luomia tapetteja on edelleen saatavissa.

William Morris Galleryyn on vapaa pääsy, mutta se ottaa vastaan mielellään lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–17 ja kahvio/teehuone (The Tea Room) on avoinna samoina päivinä, mutta se suljetaan jo klo 16.30.

Kahvilassa voi virkistäytyä museokierroksen jälkeen.

William Morris Galleryn sivuilta löytyy myös pitkä luettelo muita paikkoja, jotka voivat kiinnostaa kävijöitä, muun muassa The Red House, josta kaikki alkoi ja Victoria and Albert Museum, josta löytyy Morrisin yrityksen suunnittelema The Green Dining Room sekä tuotteita huonekaluista tekstiileihin.

Normaali
Bloggaus, Matka vuosien takaa, Tapahtuma, Teemapäivä

Sitä kokemusta en unohda

#Blogiperjantai21-teemapäivän kunniaksi kerron sanoin ja kuvin bloggaamisen mahdollistamista unohtumattomista kokemuksista. Minulla ne liittyvät matkabloggaajien kansainvälisiin konferensseihin Irlannissa ja Tšekissä.

Tänään perjantaina 4.6.2021 vietetään järjestyksessä viidettä valtakunnallista blogin ja bloggaamisen teemapäivää, virtuaalista #Blogiperjantaita. Sen järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Tänä vuonna teemapäivän aiheena on ”Sitä kokemusta en unohda”.

Valtakunnallisen #Blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen.

Rouva Sana johdattelee aiheeseen muun muassa näillä kysymyksillä: ”Mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan? Millaiseen kokemukseen se on sinut johdattanut? Minkä tavoitteen olet blogisi avulla saavuttanut? Mitä hyötyä bloggaamisesta on sinulle ollut? Oletko tavannut uusia ihmisiä, joiden kohtaaminen ei olisi ollut mahdollista ilman blogia? Millaista muistoa et unohda koskaan?”

Osallistuin tähän tapahtumaan viime vuonna ja kirjoitin bloggaamisen iloista ja vähän suruistakin otsikolla Bloggaaminen avaa maailmoja. Jo tuolloin mainitsin saman asian kuin tässäkin postauksessa eli matkabloggaajien konferenssit, jotka ovat minua eniten ilahduttaneet näiden reilun kuuden vuoden bloggaajaurani aikana.

Killarney ja Ostrava muistoissani

Aamusumua Killarneyn vuorilla kuvattuna The Gleneagle -hotellin ikkunasta.

Nautin kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja verkostoitumisesta. Olen saanut siihen tuntumaa jo ennen bloggaustakin sekä työn että harrastusten mukanaan tuomissa kansainvälisissä konferensseissa. Niissäkin on voinut tuntea yhteenkuuluvuutta, saman heimon jäsenyyttä.

Erityisen vahvaa heimotunne on ollut niissä kahdessa matkabloggaajien konferenssissa, joihin olen tähän mennessä saanut osallistua. TBEX-organisaation järjestämät matkabloggaajien konferenssit Killarneyssä, Irlannissa vuonna 2017 ja Ostravassa, Tšekissä vuonna 2018 olivat upeita ja unohtumattomia kokemuksia. Vieläkin harmittaa, että huomasin Tukholmassa vuonna 2016 pidetyn konferenssin liian myöhään sinne olisi ollut helppo Turusta lähteä.

Näissä kahdessa TBEX-konferenssissa tuli selvästi esiin, että matkabloggaajiakaan ei voi karsinoida stereotyyppiseen muottiin. Joukossa ei ole vain 20–30-vuotiaita diginatiiveja kaunokaisia, vaan meissä on eri-ikäisiä teineistä ikäihmisiin, miehiä, pariskuntia, naisia ja muunsukupuolisia, heteroita ja homoseksuaaleja, pyörätuolilla liikkuvia, näkövammaisia, harrastajia ja ammattilaisia, eri maista, kielialueilta ja eri uskontokuntaan kuuluvia.

Jaettu kiinnostus matkailuun ja bloggaamiseen yhdistää, ja jokin sama ydinolemus meissä matkabloggaajissa on. Siksi olikin niin helppoa tutustua ihmisiin TBEX-tilaisuuksissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä.

Killarneyssä vietimme avajaisiltaa raviradalla, jonne oli luotu pienimuotoiset paikallisen ruoan ja juoman messut. Maisteltavana oli muun muassa juustoja, ostereita sekä paikallista vodkaa ja giniä. Saimme seurata myös Riverdance-tanssiryhmän tunnetuksi tekemää irlantilaista tanssia, rummutus- ja tulishowta sekä hevosesitystä sekä kengitysnäytöstä.

Muina iltoina paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa oli erikoisohjelmaa. Opettelin tekemään oikeaoppisen Irish Coffeen sekä kaatamaan hanasta Guinnessia.

Irlantilaisten musikaalisuus tuli matkan aikana hyvin esille. Elävää musiikkia oli tarjolla pienissäkin pubeissa erityisesti Dublinissa, jossa vietin yhden yön ennen ja jälkeen konferenssin.

Iltatilaisuus Killarneyn raviradalla.

Osallistuimme myös iltamyöhään järjestettyyn kummitusretkeen hautausmaakäynteineen. Retki West Corkiin tutustutti paikalliseen ruokakulttuuriin ja raaka-aineisiin – jopa niin, että bussimme sai odotella tiellä, kunnes lehmälauma oli siirtynyt laitumelleen.

Tšekin matka oli kahden viikon pituinen, sillä saimme mahdollisuuden osallistua Ostravassa ennen konferenssia järjestettyyn Colours of Ostrava -festivaaliin. Mukana oli parikymmentä bloggaaja ja pidimme toisillemme seuraa ohjelman lomassa.

Yksi Colours of Ostrava -festivaalin lukuisista lavoista. Nimekkäin esiintyjä oli Grace Jones.

Ennen konferenssia oli monia retkiä Ostravassa ja lähistöllä ja usean päivän retkiä konferenssin jälkeen. Hienoja tutustumiskohteita Itä-Tšekissä ja kiva kymmenen hengen porukka, jonka jäsenet tulivat Tšekin ja Suomen lisäksi Irlannista, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Australiasta.

Käytössämme oli opas ja pikkubussi. Kävimme muun muassa linnoissa, kullanhuuhdontapaikassa, tippukiviluolassa, urkuparvella, kaivosmuseossa ja sen kaivoksessa, fine dining -ravintolassa, kuulapelipaikassa, kylpylässä tai oikeastaan vesihoitoihin erikoistuneessa parantolassa, paperimuseossa ja oopperassa.

Konferenssipäivät olivat uuden oppimisen aikaa ja väliajoilla tutustuttiin toisiimme.

Konferenssi pidettiin Dolní Vítkovicen entisellä kaivos- ja teollisuusalueella. Pyöreä rakennus oli saneetattu konferenssitiloiksi.
Tiivisohjeimaisen konferenssin tauoilla pääsi hetkeksi hengähtämään.
Tutustuimme tšekkiläiseen ruokakulttuuriin.
Sidonie-hotellin allasosasto. Tämä ylellinen kylpylähotelli löytyy Sobotínin kunnasta Šumperkin alueella Olomoucissa.
Javoříčkon luolien tippukiviä. Luolat sijaitsevat Tšekin itäosassa Lukán kunnassa olevalla Špraněkin luonnonsuojelualueella.
Illallinen vuoden 2018 parhaaksi ravintolalso valitussa Entréessä, Ostravassa.

Seuraavaksi Cataniaan, Sisiliaan?

Aion osallistua säännöllisesti ainakin Euroopassa järjestettäviin konferensseihin, ellei jokin sen estä. Viime vuonna, juuri Cataniassa, Sisiliassa, järjestettävän konferenssin alla koronapandemia alkoi jyllätä Italiassa. Se oli jo niin lähellä, mutta päivä päivältä kävi ilmeisemmäksi, ettei matkaan voi lähteä.

Tein ikävän päätöksen melko varhaisessa vaiheessa ja sittemmin konferenssi peruutettiin tai oikeastaan siirrettiin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tuoreen tiedon mukaan uudesta ajankohdasta neuvotellaan, mutta ilmeisesti vuoteen 2022 on suunnitelmissa jokin muu alue.

Bloggaaminen rikastaa elämää

Bloggaaminen on tuonut elämääni uusia tuttavuuksia ympäri maailman ja hienoja kokemuksia, joita vailla olisin ilman blogiani. Ihan helposti en tästä harrastukseni luovu.

Killarneyn konferenssiin liittyvät jutut:

Pitkä matka Killarneyyn

Vuorien ja järvien Killarney

Ensimmäistä kertaa matkabloggareiden konferenssissa

Kuinka tavallisesta marketkäynnistä tehtiin bloggaritapahtuma?

Irish Coffee ‒ Foynesista maailmalle

Kun maito muuttuu giniksi – Bertha´s Revenge

Oluen ystävänä Irlannissa

Ostravan konferenssiin liittyvät jutut:

Täältä tullaan, Ostrava

Ostrava!!!

Kuinka täällä kuljetaan?

Värikäs festari Ostravassa

Ostravan unikeot

PechaKuchaa Ostravan yössä ‒ ja vähän muuallakin

Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa

Olutnautintoja Tšekissä

Olomouc ‒ kaupunkien kaunotar

Miten ennen tehtiin paperia?

Normaali
Kaupunki, Kulkuneuvot, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Museo, Tapahtuma

Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa

Bloggaaja voi päästä tutustumaan sellaiseen paikkoihin, joihin muuten ei tulisi mentyä. Sain yksityisopastuksen Ostravan palo- ja pelastustoimintaan osana TBEX-konferenssia.

Nyt kun ei voi matkustaa, voi muistella aikaisempia kokemuksia maailmalta. Olen iloinen matkoistani, enkä vaihtaisi yhtään niistä pois. Hienojen muistojen joukossa on muun muassa kaksi reissua matkabloggaajien TBEX-konferenssiin, toinen Killarneyyn, Irlantiin ja toinen Ostravaan, Tšekkiin.

Kahden varsinaisen konferenssipäivän lisäksi ohjelmassa on paljon sekä etukäteen että konferenssin jälkeen tehtäviä retkiä, joista voi valita itselleen mieluisimmat.

Retken ainut osallistuja

Tänään Kansainvälisen palomiesten päivän kunniaksi palaan aiheeseen liittyvään kokemukseeni. Olin hiukan myöhässä Ostravan retkivarausten suhteen, joten valinnanvaraa ei ollut enää kovin paljoa. Niinpä valitsin myös Firefighters in Action! -retken ihan aikaisempaan työtehtävääni liittyvästä mielenkiinnosta. Luvassa oli tutustumista paikalliseen palo- ja pelastustoimintaan, palomuseoon ja hätäkeskukseen.

Minun oli määrä mennä aamuyhdeksältä tapaamispaikkaan Ostravan kaupungintalon aulaan 25.7.2018. Mukaan mahtuisi 20 henkilöä. Kuulin infopisteestä, että olin ainut tälle retkelle ilmoittautunut.

Mietin jo hiukan toiselle retkelle menemistä – ei nyt yhden ihmisen takia kannata järjestää kierrosta – mutta paikalla oli jo Adam Hrbáč tummassa palomiehen virkapuvussaan. Hän sanoi ystävällisesti ja sujuvalla englanninkielellä, että kuljettaisi mielihyvin minua; auto odottaa pihassa ja kaikki on valmiina.

No, ei ollut varsinaisesti mitään syytä jättää tällaista yksityisopastusta väliin. Niinpä vietin puoli päivää tutustuen ohjelman mukaisesti tarjolla oleviin kohteisiin Adamin opastuksella.

Tällä ajoneuvolla Adam Hrbáč kuljetti minua Ostravan kaupungintalolta kohteesta toiseen ja takaisin lähtöpisteeseen.

Museo havainnollisti pelastustoimintaa

Ostravan palomuseossa (The Ostrava City Fire Brigade Museum; Hasičské muzeum města Ostravy) oli esillä palotoimintaan liittyvää esineistöä lipuista palomiesten pukuihin ja pelastuskalustoon eri vuosikymmeniltä. Museo on avattu vuonna 2005, mutta saksalaiset vapaapalokuntalaiset toimivat samassa rakennuksessa jo vuodesta 1905.

Ostravan kaupungin hallinnoiman museon kehityksessä oli sittemmin erilaisia vaiheita, mutta se on sikäli ainutlaatuinen, että kaikki muut tšekkiläiset palomuseot kertovat vapaapalokuntien toiminnasta ja perustuvat yksityisiin kokoelmiin.

Museossa kerrotaan palomiesten arjesta, johon voi kuulua myös juna- ja auto-onnettomuuksien uhrien pelastamista – aina ei ole kyse tulipaloista. Työtehtävänä voi olla myös ihmisten tai eläinten pelastamista korkeista, syvistä tai muuten hankalista paikoista tai öljyntorjunnasta.

Vitriiniin rakennettu pienoismalli kertoo elokuussa 2008 sattuneesta junaonnettomuudesta. EC 108 Comenius -juna Krakovasta Prahaan oli törmännyt siltatyömaalta pudonneeseen rautapalkkiin lähellä Studénkaa Tšekin itäosissa.

Wikipedian antamien tietojen mukaan ensimmäiset palomiehet olivat paikalla jo seitsemän minuuttia hälytyksestä. Onnettomuuden laajuudesta kertovat numerot: pelastustöihin osallistui 20 pelastusyksikköä, yhteensä 100 palomiestä, 40 paloautoa, 20 ambulanssia ja helikoptereita. Onnettomuudessa tai siinä saamiinsa vammoihin kuoli kahdeksan ja 64 ihmistä loukkaantui.

Pienoismalli vuoden 2008 junaonnettomuudesta.
Museoon on myös lavastettu tilanne auto-onnettomuudesta, jossa palomies antaa ensiapua kolarin uhrille. Katto on jo leikattu auki ja uhrilla on happilaite kasvoillaan.

Kävimme myös paloasemalla, jossa sain tutustua kymmeniin palo- ja pelastusautoihin. Niitä on eri tarkoituksiin ja eri tavoin varustettuna.

Kuulin, että paloautoja ja niiden varusteita huolletaan tiuhaan: kaiken pitää olla valmiina ja kunnossa, kun hälytys tulee.

Yksi lukuisista paloautoista, joihin tutustuimme paloasemalla.

Integroitu hätäkeskus

Kuva:©Integrované bezpečnostní centrum.

Kävimme myös alueen hätäkeskuksessa (Integrované bezpečnostní centrum, IBC, Integrated Safety Centre), joka on perustettu vuonna 2011. Paikalla oli myös yksikön päällikkö.

Keskus on ainutlaatuinen paitsi Tšekissä, myös muualla Euroopassa. Keskuksessa toimii niin palo- ja pelastustoiminta ja kaksi poliisilaitosta, valtakunnallinen ja kaupungin. Se palvelee 1, 2 miljoonaa asukasta 5 500 nelikilometrin alueella ja välittää viestejä muutamassa sekunnissa yhteen 30 alueellisesta keskuksesta siten, että viive avun lähettämiseen on mahdollisimman lyhyt.

Emme käyneet itse hätäpuheluita vastaanottavassa tilassa, mutta sain katsoa toimintaa kokoushuoneesta, jonka suurista ikkunoista avautui näkymä toimintahuoneeseen. Hätäkeskuspäivystäjät ottivat vastaan puheluita ja välittivät ambulansseja, poliiseja ja paloautoja kohteisiin.

Ostravan pelastuslaitoksen erityistehtävät ovat liittyneet aikaisemmin hiilikaivoksiin. Tulipalo maan alla tiesi katastrofia. Kaivostoiminta Ostravassa päättyi vuonna 1994, mutta se tulee esiin kaupungilla monin tavoin. Kävin toisella retkellä myös itse maan alla kaivosmuseossa Landek Parkissa (The Mining Museum Landek Park).

Kuva:©Integrované bezpečnostní centrum.

Pyhä Florianus suojelee palomiehiä

Kansainvälistä palomiesten päivää ryhdyttiin viettämään työssään menehtyneiden palomiesten muistoksi sen jälkeen, kun viisi palomiestä kuoli maastopaloissa Australiassa vuonna 1999.

Muistopäiväksi valittiin toukokuun neljäs, joka on palomiesten suojeluspyhimyksen Pyhän Florianuksen muistopäivä. Tämä noin vuonna 304 kuollut kristillinen pyhimys on myös nuohoojien ja saippuantekijöiden sekä Linzin ja Krakovan kaupunkien suojelija. Häntä kunnioitetaan laajalti Keski-Euroopassa.

Palomuseossa oli paikalla myös Pyhä Florianus. palomiesten suojeluspyhimys.

Suomessakin on palomuseoita

Jos haluat tutustua Suomessa palomuseoihin, niin niitä löytyy useasta kaupungista kuten Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella, Porissa, Kuusankoskella, Kokkolassa, Tammisaaressa, Kuopiossa ja Turussa.

Viimeksi mainittu ei ole nimeltään palomuseo, mutta keskuspaloaseman väestönsuojelutiloista löytyvässä Museotila Kellarissa on esillä vuonna 1869 perustetun Turun vakinaisen palokunnan käytössä ollutta kalustoa.

Ehkä joku näistä palomuseoista osuu kesälomamatkan varrelle – erityisesti lapsille nämä lienevät jännittäviä paikkoja.

Toisena vaihtoehtona on tutustua paloaseman toimintaan lauantaina 27.11.2021, jolloin järjestetään Päivä Paloasemalla -tapahtuma niin perinteiseen kuin virtuaaliseenkin tapaan, mikäli koronatilanne sen salli.

Normaali
Kaupunki, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Museo

Miten ennen tehtiin paperia?

Tšekkiläisessä Velké Losinyn paperimuseossa saa tuntumaa siihen, kuinka paperia tehtiin aikoinaan. Ei ollut suuria paperitehtaita automatisoituine laitteineen, vaan paperi syntyi suurelta osin käsityönä. Entä miten lumppu ja ampiaiset liittyvät paperiin?

Kun ei voi matkustaa, pitänee muistella vanhoja matkoja. Niistä riittää vielä materiaalia niin muistojen kuin kuvienkin muodossa. Yli kahden vuoden takaiselta Tšekin matkaltani kerron nyt Velké Losinyn paperimuseosta.

Se, miten päädyin siellä käymään, on parin mutkan takana. Osallistuin TBEX-bloggaajien konferenssiin Ostravassa 26.–28.7.2018. TBEX on matkabloggaajien ja -toimittajien, sosiaalisen median sisällöntuottajien sekä matkailuyritysten maailman laajin konferenssi- ja verkostoitumistilaisuus.

Konferenssin jälkeen osa bloggaajista pääsi hakemuksen perusteella niin sanotuille FAM-retkille eli tutustumismatkoille, joiden yhteydessä jokin alue tai yritys esittelee toimintaansa ja palvelujaan kohderyhmälle, tässä tapauksessa matkabloggaajille.

Osallistuin neljän päivän matkaan, jossa tutustuttiin Olomouc-nimiseen kaupunkiin ympäristöineen. Matkaohjelmassa mainittu Velké Losinyn paperimuseo oli yksi syy valita juuri tämä retki. Pidän paperista sen monissa muodoissa ja halusin päästä näkemään paperintekoa ja sen historiaa.

Hiukan paperin historiasta

Hyvin arkiseksi materiaaliksi mieltämällämme paperilla on takanaan tuhansien vuosien mielenkiintoinen historia. Sitä on tarvittu viestien välitykseen, tiedon tallentamiseen ja välittämiseen.

Paperin edeltäjiä ovat olleet muun muassa kivet, luut, savitaulut, puunkuoret ja -lehdet, eläinten nahat, messinki, pronssi, kupari ja lyijy, kankaat ja kangasmaiset valmisteet, puu, puiden lehdet, puunkaarna, pergamentti ja vellumi, vahataulut, mayojen huun- ja amatl-paperit, tapa-paperi Tyynenmeren alueella sekä riisipaperi. Paperille nimensä antaneen papyruksen historia ulottuu lähes 5 000 vuoden taakse Egyptissä.

Paperin keksijänä pidetään yleisesti kiinalaista virkamiestä Ts`ai Lunia, joka teki paperia vuonna 105 puun kuoresta, hampusta, kankaista ja kalaverkoista. Sittemmin paperin alkuperä on ajoitettu jo ennen ajanlaskumme alkua.

Arabit kuljettivat paperintaidon Aasiasta länteen. He valmistivat paperia pellava- ja hamppukangasjätteestä. Se leikattiin ja upotettiin veteen, annettiin fermentoitua eli mädäntyä kuitujen pehmentämiseksi, hienonnettiin ja valmistettiin paperiksi. Menetelmä levisi ensin Espanjaan 1100-luvulla, sitten muihin Euroopan maihin ja Pohjoismaihin 1600-luvun puolivälissä.

Paperin historiasta ei puutu karmeita vaiheita. Espanjassa käytettiin noin 5–7-vuotiaita lapsia lumppujen pesijöinä. Heidät kannettiin pesualtaisiin, joiden vesi oli 3–5-asteista. Lapset talloivat lumppuja, kunnes kohmettuivat. Sitten heidät nostettiin altaasta ja virvoitettiin väkevällä viinalla ja tarmokkaalla hieronnalla.

Toinen raadollinen esimerkki sijoittuu Napoleonin sotien aikaan 1800-luvulla sekä Gettysburgin taisteluun Yhdysvaltojen sisällyssodassa heinäkuussa 1863. Kiertelevät lumppurit keräsivät kaatuneiden sotilaiden verentahrimat univormut ja myivät saaliinsa raaka-aineeksi paperimyllyyn.

1800-luvulla luovuttiin lumpun käytöstä, kun uudeksi materiaaliksi keksittiin ottaa puumassa. Keksinnön isänä voidaan pitää ranskalaista luonnontieteilijää René Antoine Ferchault de Réaumuria, joka oli tehnyt tutkimuksia ampiaisten valmistamasta paperimaisesta pesänrakennusaineesta. Nuori kuningatar sekoittaa kuivasta puusta irti jyrsimiään hitusia omaan sylkeensä ja valmistaa harmaata paperia muistuttavaa materiaalia. Tutkija esitti tutkimuksensa Ranskan kuninkaalliselle akatemialle vuonna 1719. Puumassaan siirtyminen jäi kuitenkin seuraavalle vuosisadalle.

Suomalainen paperin historia paikantuu silloiseen pääkaupunkiin Turkuun ja sen piispaan Johannes Gezelius vanhempaan. Hän perusti Pohjan pitäjän Tomasbölen kylään Suomen ensimmäisen paperimyllyn. Se toimi vuosina 1667–1713. Turkulainen kauppias Jacob Bremer puolestaan perusti Auran pitäjään vuosina 1764–1820 toimineen Järvenojan paperitehtaan. Tampere sai oman paperitehtaansa Suomessa 1840-luvulla.

Ostravasta Olomouciin ja Velké Losinyyn

Ostrava on Tšekin kolmanneksi suurin kaupunki ja se sijaitsee maan itäosassa lähellä Puolan rajaa. Prahasta Ostravaan on noin kolmen tunnin junamatka. Kaupunki ympäristöineen on raskaan metalliteollisuuden keskus ja entistä hiilikaivosaluetta, joka pyrkii uusiutumaan.

Olomouc sijaitsee noin 94 kilometrin päässä Ostravasta länteen ja Velké Losiny puolestaan 68 kilometriä Olomoucista pohjoiseen.

Velké Losinyssä on noin 2 500 asukasta ja paperimyllyn lisäksi sen nähtävyyksiä ja matkailijoiden suosimia kohteita ovat 1500-luvun lopulla rakennettu linna sekä Termální lázně Velké Losiny -kylpylä (Thermal Spa Velké Losiny).

Velké Losinyssä paperia vuodesta 1596

Velké Losinyn paperimylly on ainutlaatuinen Euroopankin mittakaavassa. Siellä on tehty paperia vuodesta 1596, siis yli neljänsadan vuoden ajan. Vanhimpana todisteena paperimyllyn toiminnasta on säilynyt vesileimallista paperia.

Velké Losinyssä tehdään yhä vieläkin paperia kuten satojen vuosien aikana. Nyt siellä voi sekä tutustua paperin historiaan että seurata paperinvalmistusta. Paperin raaka-aineina voidaan käyttää erilaisia kuituja. Velké Losinyn paperimuseossa Tšekissä on esillä ainakin puuvillaa.

Paperin raaka-aineita, kuten puuvillaa, ruskeissa puusaaveissa.

Puuvillasta voi tehdä paperia.

Massa-altaassa on valmista seosta, josta muotoutuu monien työvaiheiden jälkeen paperia.

Paperinteossa tarvittavia viiroja omilla hyllyillään.

Viiroja omilla hyllyillään.

Viira, jolla voidaan tehdä vesileimallista paperia.

Tällä viiralla saadaan vesileimallista paperia.

Paperintekijän tärkein työväline on viira, joka on arkkien valmistuksessa käytettävä kudottu tai punottu siivilämäinen taso, jolle paperikuidut nostetaan ja jonka läpi paperimassan sisältämä vesi siivilöityy. Varhaisessa vaiheessa verkko on ollut kangasta tai kaislaa. Sittemmin kehikko on ollut puuta ja verkko metallia; käytössä jo 1200-luvun Espanjassa ja Italiassa.

Paperimyllyn saleissa oli nähtävillä paperimassasammioita, paperikoneita, paperiarkkien kuivumista ja lajittelua sekä valmiita tuotteita.

Prässi paperiarkkien kuivattamista varten.

Prässillä suoristetaan ja kuivataan paperia.

Paperinvalmistuksessa on paljon käsityötä.

Paperikone vuodelta 1926.

Pienoismalli paperikoneesta vuodelta 1925 Velké Losinyn paperimuseossa.

Pienestä myymälästä voi ostaa monenlaisia paperituotteita. Ostin tuliaisiksi itselleni ja muille pieniä muistivihkoja. Ne ovat niin kauniita, etten ole raaskinut niitä käyttää.

Erilaisia käsintehtyjä papereita pinoissa.

Paperimyllyssä syntyy monenlaista paperia. Lisäämällä paperiin kasvien osia saadaan erikoista paperia.

Paperimyllyn tehtaanmyymälä.

Myymälässä oli esillä monipuolisesti paperituotteita.

Normaali
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys

Paperin historiaan voi tutustua Velké Losinyssa

Velké Losinyn paperimuseo.

Paperimme tulee nykyisin isoista, automatisoiduista tehtaista, mutta ennen sitä valmistettiin käsin pienissä paperimyllyissä. Sain tutustua sellaiseen Velké Losinyn paperimuseossa Tšekissä pari vuotta sitten.

Paperi on mukana arjessamme monin tavoin: sanoma- ja aikakauslehtinä, kirjoina, kortteina, kirjeinä, muistilehtiöinä, pakkausmateriaalina, vessa- ja talouspaperina, lippuina ja kuitteina jne.

Paperin tuhansien vuosien historia

Harvoin tulee ajatelleeksi, miten paperi on syntynyt ja millainen historia sillä on – ja se on tuhansien vuosien pituinen ja ainakin minun mielestäni mielenkiintoinen.

Paperin keksijänä pidetään kiinalaista virkamiestä Ts`ai Lunia, joka teki paperia vuonna 105 puun kuoresta, hampusta, kankaista ja kalaverkoista. Myöhemmin paperia on löytynyt jo ennen ajanlaskumme alkua.

Paperin edeltäjiä ovat olleet kivet, luut, savitaulut, puunkuoret ja -lehdet, eläinten nahat, metallit, kankaat ja kangasmaiset valmisteet, puu, puiden lehdet ja kaarna, pergamentti, vellumi, vahataulut, mayojen huun- ja amatl-paperit, tapa-paperi Tyynenmeren alueella sekä riisipaperi. Paperille nimensä antaneen papyruksen historia Egyptissä ulottuu lähes 5 000 vuoden taakse.

Yli 400 vuotta paperia Velké Losinystä

Sain tutustua osaan tuosta historiasta Velké Losinyn paperimuseossa (Ruční papírna Velké Losiny) Olomoucin alueella Tšekissä vuoden 2018 heinäkuussa. Osallistuin tuolloin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin, joka järjestettiin Ostravassa.

Varsinaisen konferenssin jälkeen me osallistujat saimme olla mukana muutaman päivän retkillä. Valitsin Olomoucin alueelle suuntautuvan retken nimenomaan siksi, että mukana oli mahdollisuus tutustua tähän paperimuseoon – paperin ystävä kun olen.

Viehättävä Olomouc on Määrin ja myös Olomoucin läänin perinteinen pääkaupunki maan itäosassa Morava-joen varrella. Se on Tšekin kuudenneksi suurin kaupunki, jossa on noin 100 000 asukasta.

Velké Losiny on kunta Olomoucin alueella. Sen asukasluku on noin 2 600. Se sijaitsee noin 10 kilometriä koilliseen Šumperkista, 52 kilometriä pohjoiseen Olomoucista ja 188 kilometriä itään Prahasta.

Paperia vuodesta 1596 Velké Losinyn paperimyllyssä.

Velké Losinyn paperimuseon historia ulottuu 1500-luvun loppupuolelle ja se on yksi vanhimmista yhä paperia valmistavista paperimyllyistä. Vanhimpana todisteena sen toiminnasta on säilynyt vesileimallinen paperi vuodelta 1596. Vastaavia myllyjä ei löydy Keski-Euroopasta ja alue on julistettu Tšekin kulttuuriperintökohteeksi vuonna 2002. Se on myös ehdolla Unescon Maailmanperintöluetteloon.

Velké Losinyn paperimuseossa on valmistettu paperia yhtäjaksoisesti sen perustamisestaan lähtien. Nyt siellä voi sekä tutustua paperin historiaan että seurata paperinvalmistusta perinteisellä tavalla puuvillasta ja pellavasta. Tärkeänä raaka-aineena on myös vesi.

Paperin raaka-aineina voidaan käyttää erilaisia kuituja.

Massa-altaassa on valmista seosta, josta muotoutuu monien työvaiheiden jälkeen paperia.

Prässin avulla paperiarkkikasa puristettiin kuivaksi kahteen kertaan, ensin huopien välissä ja sitten ilman niitä.

Voith-merkkisen paperikoneen malli (1:20) vuodelta 1925 Velké Losinyn paperimuseossa.

Paperiarkkeja kuivumassa.

Paperinvalmistuksessa on paljon käsityötä.

Satoja vuosia paperin raaka-aineena oli lumppu. Vasta 1800-luvulla ryhdyttiin käyttämään puumassaa. Idean isänä oli ranskalainen luonnontieteilijä René Antoinen Ferchault de Réaumur. Hän oli tutkinut ampiaisten paperimaisia pesiä, jotka ovat syntyneet syljestä ja puun hitusista. Tutkija esitti tuloksensa Ranskan kuninkaalliselle akatemialle vuonna 1719, mutta käytäntöön tämä tutkimustulos pääsi vasta yli sadan vuoden kuluttua.

Paperintekijän tärkein työväline on viira, joka on arkkien valmistuksessa käytettävä kudottu tai punottu siivilämäinen taso. Paperimassa nostetaan sille ja vesi siivilöityy sen läpi. Alussa verkko oli kangasta tai kaislaa. Myöhemmin taso oli metallia ja kehikko puuta: tällainen oli käytössä jo 1200-luvun Espanjassa ja Italiassa.

Viiroja hyllyssään. Osassa on mukana vesileiman tekemiseksi tarvittava kuvio. Vesileiman tekemiseen tarvitaan viiraverkkoon kiinnitetty metallilangasta taivutettu kuvio.

Tuliaisiksi paperia

Velké Losinyn paperimuseoon voi tutustua opastetulla kierroksella, joka kestää noin tunnin. Tarjolla on myös tarkempaa teknistä tietoa sisältävä kierros.

Kierros päättyy pieneen myymälään, josta voi ostaa monenlaisia paperituotteita. Ostin matkamuistoksi ainakin muutaman käsintehdystä paperista valmistetun muistivihon.

Erilaisia Velké Losinyssa valmistettuja paperilaatuja. Mukaan voidaan laittaa koristeeksi kukkia.

Myymälästä voi ostaa tuliaisia kotiin.

Lisätietoja Velké Losinyn paperimuseosta aukioloaikoineen ja reittiohjeineen löytyy verkkosivuilta.

Olomoucin aluetta voin suositella matkailukohteeksi – sitten joskus kun se on taas mahdollista. Tšekissä on paljon muutakin nähtävää kuin turistien suosima ja ajoittain ruuhkauttama Praha.

Normaali

Sinistä merta näköalapaikalta, Atlanti

Maisema, Matka vuosien takaa, Matkakohde, Valokuva

Lepuutan silmiäni

Kuva
Kirja, Kulkuneuvot, Matka, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakirja, Matkustaminen, Nostalgiaa

Täältä tullaan, Eurooppa!

Kirja saatu kustantajalta.

Perhe pakkaa Peugeotin ja ajaa Euroopan halki kohti Italiaa. Matkaa suunnitellaan jo keväällä ja reissun jälkeen valokuvat, liput ja laput taltioidaan tarkasti albumeihin.

Miten matkustettiin ennen edullisia pakettimatkoja? Miten koko perhe reissasi? Omissa muistoissani ovat auto- ja telttailureissut kotimaan teillä ja yöpymiset teltassa leirintäalueilla.

Perhematkoja pikkuautolla Euroopassa

Helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija Ilpo Salonen on kokenut perhematkoja Peugeot-pikkuautossa Euroopan teillä. Hän on koonnut vanhempiensa värikkäistä matkaselostuksista, kuvista ja omista muistoistaan kirjan Täältä tullaan, Eurooppa! Perhe autoon ja menoksi 1954–1971.

Vanhempien mielestä matkailu oli hyvä investointi ja samaa mieltä on Salonenkin. ”Hauskuus alkaa suunnittelusta, sitten tulee itse matka, ja jälkeenpäin matkaan voi palata muistoissa, valokuvissa ja ruokaelämyksissä.”

Perhe oli tien päällä kolmella vuosikymmenellä kaikkiaan yksitoista kertaa. Kolmeen osaan jaetussa kirjan perustana ovat Ilpon isän Paavo Salosen tunnolliset matkapäiväkirjat ja filmikameralla otetut kuvat sekä Ilpon äidin Kaisa Salosen alkuvuosien tapahtuma- ja tunnelmakuvaukset.

Kirjassa on runsas kuvitus: valokuvia, postikortteja, lippuja, kirjeitä, piirroksia, lehtileikkeitä. Kun Salosten lapset kävivät läpi vanhempiensa jäämistöä, kävi ilmi, etteivät he olleet heittäneet mitään pois. Näin ollen Ilpo Salosella oli käytössään runsaasti materiaalia.

Ensimmäisessä osassa Ilpo Salonen kertoo vuosien 1963–71 matkoista, joiden pääasiallisena kohteena oli Italia. Siellä kirjoittaja kävi perheensä kanssa kaikkiaan yhdeksän kertaa ja matkat kestivät noin kuukauden.

Toinen osa kertoo autoilun teknisistä puolista ja 1960-luvun matkaoppaiden ja lehtijuttujen neuvoista ja vinkeistä.

Kolmannessa osassa on kerrottu matkoista vuosina 1954 ja 1956 ennen Ilpo Salosen syntymää, jolloin mukana oli perheen kolme vanhinta lasta.

Kokonaisuudessaan ihmeen onnistunut matka

Matkoilla sattui kaikenlaista: äidin vakava sairastuminen, ryöstö ja sadekelejä. Jos hankaluuksia olikin, niistä syntyvät parhaimmat tarinat ja ”tuloksena on erilaisia tarinoita kuin täydellisistä matkoista, joilla aurinko paistoi koko ajan.”

Äiti on summasi erään reissun lopputulosta: ”Kokonaisuudessaan ihmeen onnistunut matka: ei mitään muita vastoinkäymisiä kuin sateet. Palasimme reippaina ja hyvinvoivina.”

Kirja on myös nostalgiaa. Matkat tehtiin aikana ennen internetiä, sosiaalista mediaa ja digikameroita. Matkavalmistelut olivat oma taiteenlajinsa. Matkoilta lähetettiin vielä postikortteja, eivätkä pizza ja pasta olleet vielä valloittaneet Pohjolaa.

Sain Ilpo Saloselta omistuskirjoituksen Turun kirjamessuilla: ”Päiville antoisaa matkaa menneen ajan Eurooppaan.” Kiitos, historian havinaa riitti.

Matkat, elämäni rikkaus

Kirja päättyy Ilpo Salosen isän tekstiin otsikolla Matkat, elämäni rikkaus. Hänelle kertyi kaikkiaan yli 70 matkaa mukaan luettuna opintomatkat ja vierailut lasten ja tuttavien luo. Perheen automatkat vaihtuivat myöhemmin  senioreiden Interrail -matkoihin ja pitempiin oleskeluihin Espanjassa.

Ilpo Salonen on helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut mm. matkaoppaan Lontoon mitalla sekä matkailu-, ympäristö-, terveys- ja tiedejuttuja. Hänen ykkösharrastuksenaan on edelleen matkailu Euroopassa.

Ilpo Salonen: Täältä tullaan, Eurooppa! Perhe autoon ja menoksi 1954–1971. Avain. 2019.

Kuva Pexels Pixabaystä.

Normaali
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma

Exlibristuristeina Italiassa

Kirjoittajavieras: Leena Mäki-Ketelä

Sinistä maisemaa Luinosta Lago Maggiorelle, Maggiorejärvelle.

Kansainvälinen exlibriskongressi Bodio Lomnagossa oli kahdelle suomalaisosallistujalle ikimuistoinen kokemus. Italialainen ruoka ja design, monipuoliset retket ja lämminhenkinen ilmapiiri saivat meidät viihtymään.

Italialaisen kulttuurin ystävä Leena sai houkuteltua Päivin ensimmäiselle Italian matkalleen.

Bodio Lomnagon kirjaston järjestämään kuudenteen kansainväliseen exlibriskilpailuun osallistui noin 300 taiteilijaa ympäri maailmaa. Kilpailun teemalla haluttiin juhlistaa Federico Fellinin ohjaamaa elokuvaa Ihana elämä (La dolce vita) vuodelta 1960.

Vain pienellä huomautuksella kerrottiin Exlibris Aboensis -lehdessä, että Italiassa olisi exlibrismeeting 12-13.5.2012, mutta sinne ei olisi mitään järjestettyä yhdistyksen puolesta. Otin Italiaan yhteyttä ja vastaanotto viestiini oli niin lämmin, että siitä alkoivat järjestelyni. Minusta luvattiin pitää hyvää huolta ja jopa hakea lentokentältä.

Eikä minun sitten lopulta tarvinnut yksin lähteäkään, kun Päivi Seppä-Lassila lupautui lähtemään matkaseurakseni.

Isäntämme Marco Franzetti lähetti meille ohjelma- ja retkitiedot sekä varasi majoituksen. Onko tämän parempaa tapaa matkustella, kun kaikki on järjestetty hienosti? Päivin idea oli, että majoittuisimme lentokenttähotelliin Helsinki-Vantaalla, koska lentomme oli aikaisin aamulla.

Olimme Milanon Malpesan kentällä noin kello 10 torstaiaamuna ja siellä meidän Marco jo odottikin. Ehdimme kätellä ja sitten jäimme odottamaan junalla saapuvaa vierasta. Pikkubussilla köröteltiin Bodio Lomnagoon.

Markkinointia ja vaihtoa

Exlibriskonferenssiin liittyvään kilpailuun osallistuneita töitä oli esillä Bodio Lomnagon kaupungintalossa.

Bodio Lomnago kuuluu Lombardiaan ja se sijaitsee noin 25 kilometrin päässä kentältä ja noin 35-45 kilometrin päässä Milanon keskustasta.

Majoituspaikkamme, pienehkö Hotel Montelago oli maaseudulla Comabbio-järven rannalla. Huoneemme oli maan tasalla ja pyysimme saada tuolit ja pöydän, jotta voisimme istuskella ulkona. Ensimmäinen retkemme alkoi jo klo 14.

Lauantaina meidät kuljetettiin pikkubussilla varsinaiseen kongressipaikkaan. Ravintolassa oli upeaa italialaista designia parhaimmillaan. Pöytiä ja tuoleja oli järjestetty ulos. Täysi säpinä käynnistyi heti.

Meidän ständimme, jossa ajattelimme markkinoida Exlibris Aboensiksen omaa kansainvälistä exlibriskonferenssia (FISAE) elokuussa Naantalissa, oli vielä vain ajatus. Vihdoin saimme pöydän ja pian myös Turun kongressitoimiston etukäteen lähettämän aineiston levitettyä pöydälle. Mukana oli myös kasseja, joita tarjosimme kaikille ympärillä pyöriville ja paikalle pysähtyneille. Kerroimme konferenssista ja Naantalista, Turusta ja Suomesta.

Jossain välissä sitten pääsin tekemään vaihtoja. On se uskomatonta, miten paljon osallistujilla oli exlibriksiä, pieniä grafiikan lehtiä, mukanaan. Miten upeita teoksia! Mukana oli niin keräilijöitä kuin taiteilijoita.

Pääperiaatehan on, että exlibriksiä vaihdetaan, jolloin rahaa ei tarvita. Maailmallahan liikkuu vain grafiikan lehtiä, eikä ollenkaan pieniä kirjaan liimattavia merkkejä.

Gaalaillallinen oli lauantaina. Tyypilliseen italialaiseen tapaan ateria lukuisine ruokalajeineen kesti monta tuntia.

Istumajärjestys oli vapaa. Saimme pöytäämme kiinalaisen keräilijän, shanghailaisen pariskunnan sekä turkkilaisia ja valkovenäläisiä taiteilijoita. Meillä oli hauskaa, kun puhuimme kokemuksistamme Italiassa, yritimme opetella toistemme kieltä jne. Kaikilla oli rento ote ja siksi illasta muodostui ikimuistoinen.

Korvaavaa ateriaa odotellut kala-allerginen taiteilija piirsi tuntojaan lautasliinaan illallisellamme.

Ennen erästä illallista nautittiin järven rannalle, ravintolan edustalle katetusta alkupala- ja kuohuviinitarjoilusta.

Retkiä rantakaupunkeihin

Varesen retki alkoi 1700-luvulla rakennetusta Palazzo Estensestä. Rakennuksessa sijaitsee myös Varesen kaupungintalo. Palatsia ympäröi upea ranskalainen puutarha.

Osallistuimme kaikkiin järjestettyihin retkiin:

  • Arcumeggia, Luino e Lago Maggiore. Taiteilijakylä, josta löytyi upeita maalauksia talojen ulkoseinistä. Kylässä asutaan vain kesäisin.
  • Varese: Palazzo Estense, Villa Mirabello, Church of St. Anthony Abbot. Upea linnamainen rakennus ihanine puutarhoineen.
  • Lake Maggiore by night. Yövalaistus oli hieno, mutta järven vesi oli niin likaista ja rojua täynnä. Rannan kahvilassa näimme italialaisen vanhan ajan vessan, jossa oli vain lattiassa reikä.
  • Villa Panza an Sacro Monte. Suuri italialainen puutarha ja vanhaa kylää.
  • Angera. Järvenrantakaupunki, upeaa rantabulevardia ja yhteinen ruokailuhetki paikallisessa herkkuravintolassa.
  • Santa Caterina del Sasso. Vuorenrinteeseen järven rannalle rakennettu munkkiluostari kirkkoineen. Pieni lämminhenkinen kirkko. Upeat maalaukset koristivat seiniä. Todella kaunis.
  • Sokerina pohjalla kävimme merenrantakaupunki Portofinossa. Bussi vaihtui pieneen laivaan ja rantauduimme ihanaan pieneen kylään. Isoja ja pieniä veneitä, värikkäitä taloja ja pieniä kujia. Portofino jäi mieleen kauneudellaan.

Santa Maria del Monte -kylän vanhoista rakennuksista pääsi ihailemaan maisemia.

Santa Maria del Monten kappelin kattomaalauksia.

Santa Caterina del Sasso -luostari on Maggiorejärven rannalla. Osa rakennuksesta on peräisin 1300-luvulta.

Portofino on postikorttimaisen kaunis kaupunki Italian Rivieralla, Ligurian hallinnollisella alueella. Siellä olisi viihtynyt pitempäänkin.

Milanossa italialaisella aikataululla

Näkymä Milanon tuomiokirkon katolta kirkon runsaisiin koristeisiin. Kirkon tornien lomitse näkyy Galleria Vittorio Emanuele II shoppailijoille.

Tuomiokirkon koristeellisia yksityiskohtia.

Milanon retkemme oli monella tavalla erikoinen. Lähtömme myöhästyi tunnilla, kun odotimme yhtä osallistujaa. Moottoritiellä Milanoon oli onnettomuus, jossa auton lasti oli syttynyt palamaan. Kaikki kaistat seisoivat ja ihmiset tulivat autoista ulos.

Duomon, Milanon tuomiokirkon, treffipaikalla yksi meistä eksyi ja häntä etsittiin. Aikataulumme siis heitti häränpyllyä, mutta Duomon ehdimme koluta kattoa myöten ja syödä terassiravintolassa.

Autoista aina kiinnostunut Leena iloitsi punaisen Ferrarin bongaamisesta.

Marco Polon matkat teemana vuonna 2019

Leenan Italia-rakkaus syveni hienon matkan ansiosta ja Päivikin suhtautui suopeasti saapasmaahan.

Italian matkat eivät voi olla muuta kuin hurmaavan ihania. Monenlaista tarinaa tästäkin matkasta on, mutta jokainen voi löytää oman tarinansa osallistumalla vastaavanlaiseen tapahtumaan.

Tänä vuonna exlibriskilpailu ja -konferenssi järjestetään 3.‒5.5.2019. Kilpailun aiheena on Marco Polon matkassa Silkkitiellä (In viaggio con Marco Polo sulle vie della seta). Paikkana samainen Bodio Lomnago. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. Tietoja saa Ex libris Bodio Lomnagon Facebook-sivuilta.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Nostalgiaa

Ensin lensivät kirjeet

Joskus matkat ovat äkkilähtöjä, toisinaan niitä valmistellaan vuosia tai vuosikymmeniä. Matkani Lontooseen ovat alkaneet kirjeenvaihdolla. Tässä poikkeuksellisen pitkässä postauksessa harrastetaankin aikamatkailua lähes viidenkymmenen vuoden ajalla.

1970-luvun sosiaalisena mediana olivat kirjeet. Jos viestit lähtivät ulkomaille, ne postitettiin ohuissa kuorissa, joissa luki Par avion. Kirjeenvaihto avasi maailmaa ja houkutti myöhemmin matkustamaan.

Minun, Ihalan kansakoulua käyvän kuudesluokkalaisen näkökenttä avartui vuonna 1973, kun parin vuoden englannin opintojen jälkeen sain nuorten osoitteita eri puolilta maailmaa.

Kirjeillä kansainvälisyyteen

Kirjeenvaihtokavereiden osoitteita välitti turkulainen International Youth Service. Se oli vuonna 1952 perustettu koululaisystäväpalvelu. Saimme ehkä englannin kielen opettajan kautta osoitteita? Niistä maksettiin muutama markka.

Kirjeenvaihto toi elämääni yllättävää kansainvälistä kosketusta aikana, jolloin televisio oli aloittanut värilähetykset, musiikkia kuunneltiin radiosta ja sitä äänitettiin C-kaseteille.

Tuolloin elettiin myös etelän- eli pakettimatkailun alkuaikoja. Keihäsmatkat lennätti suomalaisia Kanarian aurinkoon ja mainoslauseena oli ”Istutte koneeseen, otatte pienet ja olette perillä”. Perheemme matkustelu tosin rajoittui kesälomareissuihin vanhempien kotiseudulle Etelä-Pohjanmaalle ja satunnaisiin leirintäaluematkoihin kotimaassa.

Itseäni muutamaa vuotta vanhemmille nuorille oli Eurooppa hiljattain avautunut junamatkojen myötä, kun Kansainvälinen rautatieliitto juhlisti 50-vuotista taivaltaan lanseeraamalla Interrail-kortit vuonna 1972.

Sitkeä Sue

Monien kirjeenvaihtokavereiden kanssa kävi niin, että kirjeitä tuli yhä harvempaan ja sitten niitä ei tipahtanutkaan postiluukusta. Yhteys katkesi.

Sue (vas.) ja ystävänsä Karen koulunsa pihalla Belfastissa vuonna 1975. Kuva: Karenin kotialbumi.

Belfastista kotoisin olevan Susanin, sittemmin Suen, kanssa kirjoittaminen on jatkunut. Hän kertoi perheestään, johon kuului vanhempien lisäksi veli Peter ja minä kerroin omasta elämästäni Raisiossa nuorempien sisarusteni Jaanan ja Juhan kanssa.

Kirjoitimme koulusta, kokeista, harrastuksista, vuodenajoista juhlineen, musiikista, ystävistä ja toiveista.

Joskus kirjeen mukana oli valokuvia, joitain pieniä lahjoja ja C-kasetteja. Sue muistaa saaneensa minulta kasetin, johon olin äänittänyt puhetta ja jossa kerroin nimeni. Hän oli toistanut sitä ja opetellut lausumaan pitkää ja vaikeaa nimeäni ä-kirjaimineen.

Susanille/Suelle lähettämäni rippikuva saatetekstein: ”To Susan from Päivi 4th of September 1975.” Kuva Suen valokuva-albumista.

Nykyisenä somekautena voi olla vaikea eläytyä aikaan, jolloin sait vastauksen viestiisi muutaman viikon kuluttua. Mutta olihan se upeaa ja jännittävää saada kirje kaukaa maailmalta. Tuolloin mieleen ei tullut ajatustakaan siitä, että sinne voisi joskus itse lähteä.

Harjoittelu vei Englantiin

Olin niin mieltynyt englannin kieleen, että harkitsin jopa pyrkiväni opiskelemaan sitä. Valitsin kuitenkin toisin.

Tilaisuus lyhyempiin kieliopintoihin tarjoutui kuitenkin vuonna 1988. Hain työvoimaministeriön harjoitteluohjelmaan, joka oli tarkoitettu ”nuorehkoille työssään englannin kieltä tarvitseville tai sellaisille, jotka tulevat tulevaisuudessa ko. kielitaitoa tarvitsemaan.” Toimin tuolloin amanuenssina Turun kauppakorkeakoulussa. Minähän äkkäsin korkeakoulun kansainvälistymistarpeet ja hain ohjelmaan.

Kielitaitotestin todistuksessa sanastoni ja kielioppini on arvioitu erittäin hyväksi ja ääntämiseni hyväksi. Tästä ansion saa ilman muuta, paitsi lukion ankara englannin kielen opettaja Kaarina, myös monivuotinen kirjeenvaihtoystäväni Sue.

Pääsin mukaan ohjelmaan. 28-vuotiaana lensin ensi kertaa elämässäni. Lontoosta matka jatkui Colchesteriin, noin tunnin junamatkan päähän Esssexin kreivikuntaan.

Asuin erään vanhemman pariskunnan luona. Kaksi viikkoa oli kielikurssia Colchester English Study Centressä ja neljä viikkoa työharjoittelua The George -hotellissa.

Brittiläinen elämäntapa ja kulttuuri tuli tuolloin tutuksi maitopulloineen, pubeineen ja surkeine lvi-tekniikoineen. Ikkunat taisivat olla yksinkertaiset, hanat kaksinkertaiset (eri hana kuumalle ja kylmälle vedelle) ja kylpyhuoneessa kuten muissakin huoneissa oli kokolattiamatto!

Sää oli sentään harvinaisen kaunis ennakkotiedoista poiketen eikä sateenvarjolle ollut juurikaan käyttöä.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa tuon matkani yhteydessä. En muistanut sitä ollenkaan, mutta filmikameralla otettu kuva on todisteena.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa jossain lontoolaisessa pubissa syksyllä 1988. Kuva: Päivin kotialbumi.

Kirjeistä sähköposteihin ja tapaamisiin

Ruuhkavuosieni aikana – työ ja kolme lasta ‒ kirjeenvaihto Suen kanssa lähes tyrehtyi, mutta yhteys säilyi ainakin joulu- ja syntymäpäiväkorttien muodossa.

Sue oli muuttanut ensin Bathiin vuonna 1978 opiskellakseen italiaa, ranskaa ja Eurooppa-asioita ja valmistumisensa jälkeen Lontooseen vuonna 1982.

Syksyllä vuonna 2009 menin työmatkalle Lontoon kautta Hitchiniin. Ennen lähtöäni olin yhteydessä Sueen. Sovimme tapaamisen  Borders-kirjakaupan yhteydessä olevaan Starbucks-kahvilaan Charing Cross Roadilla.

Paikallisopas Lontoossa

Suen takapihan puutarhassa kasvavat niin kukat kuin tomaatitkin.

Sue asuu Pohjois-Lontoossa rivitalossa, jossa on hyvin pieni etupiha ja takana aidattu puutarha. Alakerrassa on olohuone ja keittiö, yläkerrassa kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta.

Suen myötä Lontoosta on tullut paikka, jonne on helppo lähteä. Olen ollut hänen vieraanaan syyskuussa 2010 vielä toisen työmatkan yhteydessä, käydessäni Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa 2014 ja osallistuessani luovuuskouluttaja Julia Cameronin työpajaan lokakuussa 2015.

Voin toteuttaa Lontoon matkoillani live like a local -ajatusta. Asustan hotellin sijaan Suen vierashuoneessa  ja kuljen kuin paikalliset. Kun Lontoon keskustaan on Suen luota matkaa, on metro tullut tutuksi. Laskin kerran, että toisella puolella kaupunkia sijaitsevalta Heathrowin lentoasemalta on Suen luokse 28 metroasemaa.

Sue on näyttänyt minulle muun muassa tapeteistaan tunnetuksi tulleen arkkitehti ja graafikko William Morrisin museon, Highgaten hautausmaan, Waterlow Park -puiston sekä The Old Royal Naval Collegen, Cutty Sark -purjeveneen ja markkinat Greenwichissä.

William Morris -museo sijaitsee Suen kodin lähistöllä ja olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Kuva on museon kahvilasta.

Lisäsin yhden kynän kirjailija Douglas Adamsin kokoelmiin Highgaten hautausmaalla. Adams on tunnettu erityisesti kirjastaan Linnunradan käsikirja liftareille. Suomessa kyniä viedään ainakin kirjailija Pentti Saarikosken haudalle Valamoon, Heinävedelle.

Ylitimme Thames-joen The Emirates Air Line -köysiradalla ja alitimme sen The Thames Tunnelia pitkin. Kävimme myös Lontoossa järjestettyjen olympialaisten kisapaikoilla. Vaelsimme pitkin Southbankia ja löysimme Southbank Centre Book Marketkirjamarkkinat. Vierailimme Tate Modern -museossa sekä Shakespeare’s Globessa.

Teimme yhdessä myös päiväretken Cambridgeen.

Southbankissa kuljimme myös uhanalaisen ja skeittimaailmassa legendaarisen the Southbank Skate Spot -alueen läpi.

The Old Royal Naval College -rakennuksen upeat kattomaalaukset ovat vuosilta 1707-1726 ja sali on saanut nimensä niiden mukaan: The Painted Hall. Etualalla Sue.

The Emirates Air Line -köysiradalta voi ihastella Thames-jokea yläilmoista. Taustalla monitoimihalli The O2 Arena.

Sue vei minut myös lauantai-illan tansseihin Rivoli Ballroomiin. Rivoli on ainut tanssisali Lontoossa, jossa on säilynyt 1950-luvun interiööri puna-kultaisine sävyineen. Siellä on kuvattu paljon kuuluisien esiintyjien musiikkivideoita ja elokuvakohtauksia.

Tuolloin oli Jacky’s Jukebox -ilta, joita järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jacky soitti tanssimusiikkia laidasta laitaan. Siellä minäkin menin rivitanssia Suen ja ystävien kanssa vaahterapuisella lattialla, vaikka opettelin samalla askeleita.

Koska tanssilattialla oli ruuhkaista, Jacky soitti toisinaan saman kappaleen kolmeen kertaan, joista yksi oli mies-, toinen nais- ja kolmas sekapareille. Tanssijat olivat välillä lattialla kaikkien soittokertojen ajan ja vaihtoivat paria. Tunnelma oli hyvin mukaansatempaava tässä koristeellisessa ja nostalgisessa salissa.

Kesäkuussa konserttiin ja avoimiin puutarhoihin

Nyt lentoliput on ostettu kesäkuista matkaa varten. Sen varsinaisena syynä on australialaisen sisarusparin Angus ja Julia Stonen konsertti kesäkuun 10. päivänä Royal Albert Hallissa. Sue lupautui tulemaan seurakseni, vaikkei ollut aikaisemmin kuullut esiintyjistä.

Suella oli myös ehdotus tuon samaisen viikonlopun ohjelmaksi. Hän menee vapaaehtoiseksi Open Garden Squares Weekend -tapahtumaan ja ottaa minut mukaansa.

Pienen työrupeaman jälkeen saamme vapaaliput ja pääsemme tutustumaan itsekin puutarhoihin, jotka ovat yleensä yleisön ulottumattomissa. Yhteensä noin 200 puutarhaa on avoinna tuon viikonlopun aikana. Kiinnostavaa matkabloggaajalle, ilman muuta.

Haluaisin tutustua myös Kew Gardensiin ja erityisesti Marianne North -galleriaan sekä London Wetlands -kosteikkoon. British Libraryssäkin voisin taas käydä sekä muutamassa kirjakaupassa.

Paljon muutakin ehtinen tekemään viikon pituisen matkan aikana. Lontoostahan löytyy vaikka mitä. Se ei tyhjene, vaikka siellä useamman kerran kävisikin. Ja sanoihan jo englantilainen kirjailija Samuel Johnson 1700-luvulla näin: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.”

50-vuotisjuhlia suunnittelemaan?

Olemme olleet Suen kanssa yhteydessä 45 vuotta. Alkuaika oli kirjeenvaihtoa, mutta lähettelemme nykyisin viestimme sähköpostissa ja tapaamme harvakseltaan Lontoossa.

En osaa sanoa, miksi yhteytemme on säilynyt. Elämäntilanteemme ovat olleet erilaiset ja se olisi voinut meidät erottaa. Sue on sinkku ja minä suurperheen äiti. Jotain antoisaa kirjeenvaihdossamme on ollut, kun se on näin sitkeästi jatkunut. Ehkä International Youth Servicen työntekijät onnistuivat hyvin osoitevalinnassaan?

Suen mukaan kirjeenvaihto on jatkunut, koska olemme molemmat kiinnostuneita kirjoittamisesta, matkustamisesta ja syvällisestä ajatusten jakamisesta. Hänen mukaansa ensi kertaa tavatessamme olimme jo tuttuja toisillemme kirjeidemme ansiosta. Ja täydennän tätä vielä sillä, että meillä on samankaltainen huumorintaju.

Olen houkutellut Suea tulemaan vuorostaan Suomeen, jolle hän on jo näyttänyt vihreää valoa. Esittelisin niin mielelläni hänelle ainakin kotikaupunkini Turun, saariston sen edustalla, Maarianhaminan sekä Helsingin.

Voimme viettää ystävyytemme 50-vuotisjuhlaa viiden vuoden kuluttua. Jotain upeaa siihen pitää kehittää. Revontulet kiehtovat Suea ja olisi mahtavaa, jos hän voisi nähdä ne Lapissa vuonna 2023. Onneksi tässä on vielä aikaa. Ehkä aloitamme suunnittelun jo kesäkuussa?

Kiitokset Suelle ja Karenille tiedoista ja valokuvista! Thank you Sue and Karen for information and photos!

Jos Lontoo kiinnostaa, niin lue lisää:

Pubista pubiin Lontoossa, Oxfordissa ja Cambridgessa

Julia Cameronin luovuusopissa Lontoossa

Maanalaista elämää Lontoossa

British Library, kestosuosikkini

Kirjakauppaturistina Englannissa

Osallistun tällä postauksella matkahakusivusto momondon järjestämään Blogger´s Open World Awards 2018 -kilpailuun.  ”Äänestysaika on 9.4.‒15.4.2018 momondon kilpailusivulla.  Yleisö voi antaa äänensä suosikkisisällölleen. Finaaliin pääsevät 10 eniten ääniä saanutta kilpailusisältöä. Lisäksi tuomaristo valitsee kaksi suosikkiaan finaaliin.”

Jos pidit tarinastani, niin äänestä. Kiitokset!

National Gallery -taidemuseo Trafalgar Squarella.

Editoitu 1.4. 2018 eräin tekstimuutoksin ja lisäämällä kuva Highgaten hautausmaalta.

Normaali