Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma

Exlibristuristeina Italiassa

Kirjoittajavieras: Leena Mäki-Ketelä

Sinistä maisemaa Luinosta Lago Maggiorelle, Maggiorejärvelle.

Kansainvälinen exlibriskongressi Bodio Lomnagossa oli kahdelle suomalaisosallistujalle ikimuistoinen kokemus. Italialainen ruoka ja design, monipuoliset retket ja lämminhenkinen ilmapiiri saivat meidät viihtymään.

Italialaisen kulttuurin ystävä Leena sai houkuteltua Päivin ensimmäiselle Italian matkalleen.

Bodio Lomnagon kirjaston järjestämään kuudenteen kansainväliseen exlibriskilpailuun osallistui noin 300 taiteilijaa ympäri maailmaa. Kilpailun teemalla haluttiin juhlistaa Federico Fellinin ohjaamaa elokuvaa Ihana elämä (La dolce vita) vuodelta 1960.

Vain pienellä huomautuksella kerrottiin Exlibris Aboensis -lehdessä, että Italiassa olisi exlibrismeeting 12-13.5.2012, mutta sinne ei olisi mitään järjestettyä yhdistyksen puolesta. Otin Italiaan yhteyttä ja vastaanotto viestiini oli niin lämmin, että siitä alkoivat järjestelyni. Minusta luvattiin pitää hyvää huolta ja jopa hakea lentokentältä.

Eikä minun sitten lopulta tarvinnut yksin lähteäkään, kun Päivi Seppä-Lassila lupautui lähtemään matkaseurakseni.

Isäntämme Marco Franzetti lähetti meille ohjelma- ja retkitiedot sekä varasi majoituksen. Onko tämän parempaa tapaa matkustella, kun kaikki on järjestetty hienosti? Päivin idea oli, että majoittuisimme lentokenttähotelliin Helsinki-Vantaalla, koska lentomme oli aikaisin aamulla.

Olimme Milanon Malpesan kentällä noin kello 10 torstaiaamuna ja siellä meidän Marco jo odottikin. Ehdimme kätellä ja sitten jäimme odottamaan junalla saapuvaa vierasta. Pikkubussilla köröteltiin Bodio Lomnagoon.

Markkinointia ja vaihtoa

Exlibriskonferenssiin liittyvään kilpailuun osallistuneita töitä oli esillä Bodio Lomnagon kaupungintalossa.

Bodio Lomnago kuuluu Lombardiaan ja se sijaitsee noin 25 kilometrin päässä kentältä ja noin 35-45 kilometrin päässä Milanon keskustasta.

Majoituspaikkamme, pienehkö Hotel Montelago oli maaseudulla Comabbio-järven rannalla. Huoneemme oli maan tasalla ja pyysimme saada tuolit ja pöydän, jotta voisimme istuskella ulkona. Ensimmäinen retkemme alkoi jo klo 14.

Lauantaina meidät kuljetettiin pikkubussilla varsinaiseen kongressipaikkaan. Ravintolassa oli upeaa italialaista designia parhaimmillaan. Pöytiä ja tuoleja oli järjestetty ulos. Täysi säpinä käynnistyi heti.

Meidän ständimme, jossa ajattelimme markkinoida Exlibris Aboensiksen omaa kansainvälistä exlibriskonferenssia (FISAE) elokuussa Naantalissa, oli vielä vain ajatus. Vihdoin saimme pöydän ja pian myös Turun kongressitoimiston etukäteen lähettämän aineiston levitettyä pöydälle. Mukana oli myös kasseja, joita tarjosimme kaikille ympärillä pyöriville ja paikalle pysähtyneille. Kerroimme konferenssista ja Naantalista, Turusta ja Suomesta.

Jossain välissä sitten pääsin tekemään vaihtoja. On se uskomatonta, miten paljon osallistujilla oli exlibriksiä, pieniä grafiikan lehtiä, mukanaan. Miten upeita teoksia! Mukana oli niin keräilijöitä kuin taiteilijoita.

Pääperiaatehan on, että exlibriksiä vaihdetaan, jolloin rahaa ei tarvita. Maailmallahan liikkuu vain grafiikan lehtiä, eikä ollenkaan pieniä kirjaan liimattavia merkkejä.

Gaalaillallinen oli lauantaina. Tyypilliseen italialaiseen tapaan ateria lukuisine ruokalajeineen kesti monta tuntia.

Istumajärjestys oli vapaa. Saimme pöytäämme kiinalaisen keräilijän, shanghailaisen pariskunnan sekä turkkilaisia ja valkovenäläisiä taiteilijoita. Meillä oli hauskaa, kun puhuimme kokemuksistamme Italiassa, yritimme opetella toistemme kieltä jne. Kaikilla oli rento ote ja siksi illasta muodostui ikimuistoinen.

Korvaavaa ateriaa odotellut kala-allerginen taiteilija piirsi tuntojaan lautasliinaan illallisellamme.

Ennen erästä illallista nautittiin järven rannalle, ravintolan edustalle katetusta alkupala- ja kuohuviinitarjoilusta.

Retkiä rantakaupunkeihin

Varesen retki alkoi 1700-luvulla rakennetusta Palazzo Estensestä. Rakennuksessa sijaitsee myös Varesen kaupungintalo. Palatsia ympäröi upea ranskalainen puutarha.

Osallistuimme kaikkiin järjestettyihin retkiin:

  • Arcumeggia, Luino e Lago Maggiore. Taiteilijakylä, josta löytyi upeita maalauksia talojen ulkoseinistä. Kylässä asutaan vain kesäisin.
  • Varese: Palazzo Estense, Villa Mirabello, Church of St. Anthony Abbot. Upea linnamainen rakennus ihanine puutarhoineen.
  • Lake Maggiore by night. Yövalaistus oli hieno, mutta järven vesi oli niin likaista ja rojua täynnä. Rannan kahvilassa näimme italialaisen vanhan ajan vessan, jossa oli vain lattiassa reikä.
  • Villa Panza an Sacro Monte. Suuri italialainen puutarha ja vanhaa kylää.
  • Angera. Järvenrantakaupunki, upeaa rantabulevardia ja yhteinen ruokailuhetki paikallisessa herkkuravintolassa.
  • Santa Caterina del Sasso. Vuorenrinteeseen järven rannalle rakennettu munkkiluostari kirkkoineen. Pieni lämminhenkinen kirkko. Upeat maalaukset koristivat seiniä. Todella kaunis.
  • Sokerina pohjalla kävimme merenrantakaupunki Portofinossa. Bussi vaihtui pieneen laivaan ja rantauduimme ihanaan pieneen kylään. Isoja ja pieniä veneitä, värikkäitä taloja ja pieniä kujia. Portofino jäi mieleen kauneudellaan.

Santa Maria del Monte -kylän vanhoista rakennuksista pääsi ihailemaan maisemia.

Santa Maria del Monten kappelin kattomaalauksia.

Santa Caterina del Sasso -luostari on Maggiorejärven rannalla. Osa rakennuksesta on peräisin 1300-luvulta.

Portofino on postikorttimaisen kaunis kaupunki Italian Rivieralla, Ligurian hallinnollisella alueella. Siellä olisi viihtynyt pitempäänkin.

Milanossa italialaisella aikataululla

Näkymä Milanon tuomiokirkon katolta kirkon runsaisiin koristeisiin. Kirkon tornien lomitse näkyy Galleria Vittorio Emanuele II shoppailijoille.

Tuomiokirkon koristeellisia yksityiskohtia.

Milanon retkemme oli monella tavalla erikoinen. Lähtömme myöhästyi tunnilla, kun odotimme yhtä osallistujaa. Moottoritiellä Milanoon oli onnettomuus, jossa auton lasti oli syttynyt palamaan. Kaikki kaistat seisoivat ja ihmiset tulivat autoista ulos.

Duomon, Milanon tuomiokirkon, treffipaikalla yksi meistä eksyi ja häntä etsittiin. Aikataulumme siis heitti häränpyllyä, mutta Duomon ehdimme koluta kattoa myöten ja syödä terassiravintolassa.

Autoista aina kiinnostunut Leena iloitsi punaisen Ferrarin bongaamisesta.

Marco Polon matkat teemana vuonna 2019

Leenan Italia-rakkaus syveni hienon matkan ansiosta ja Päivikin suhtautui suopeasti saapasmaahan.

Italian matkat eivät voi olla muuta kuin hurmaavan ihania. Monenlaista tarinaa tästäkin matkasta on, mutta jokainen voi löytää oman tarinansa osallistumalla vastaavanlaiseen tapahtumaan.

Tänä vuonna exlibriskilpailu ja -konferenssi järjestetään 3.‒5.5.2019. Kilpailun aiheena on Marco Polon matkassa Silkkitiellä (In viaggio con Marco Polo sulle vie della seta). Paikkana samainen Bodio Lomnago. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. Tietoja saa Ex libris Bodio Lomnagon Facebook-sivuilta.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Nostalgiaa

Ensin lensivät kirjeet

Joskus matkat ovat äkkilähtöjä, toisinaan niitä valmistellaan vuosia tai vuosikymmeniä. Matkani Lontooseen ovat alkaneet kirjeenvaihdolla. Tässä poikkeuksellisen pitkässä postauksessa harrastetaankin aikamatkailua lähes viidenkymmenen vuoden ajalla.

1970-luvun sosiaalisena mediana olivat kirjeet. Jos viestit lähtivät ulkomaille, ne postitettiin ohuissa kuorissa, joissa luki Par avion. Kirjeenvaihto avasi maailmaa ja houkutti myöhemmin matkustamaan.

Minun, Ihalan kansakoulua käyvän kuudesluokkalaisen näkökenttä avartui vuonna 1973, kun parin vuoden englannin opintojen jälkeen sain nuorten osoitteita eri puolilta maailmaa.

Kirjeillä kansainvälisyyteen

Kirjeenvaihtokavereiden osoitteita välitti turkulainen International Youth Service. Se oli vuonna 1952 perustettu koululaisystäväpalvelu. Saimme ehkä englannin kielen opettajan kautta osoitteita? Niistä maksettiin muutama markka.

Kirjeenvaihto toi elämääni yllättävää kansainvälistä kosketusta aikana, jolloin televisio oli aloittanut värilähetykset, musiikkia kuunneltiin radiosta ja sitä äänitettiin C-kaseteille.

Tuolloin elettiin myös etelän- eli pakettimatkailun alkuaikoja. Keihäsmatkat lennätti suomalaisia Kanarian aurinkoon ja mainoslauseena oli ”Istutte koneeseen, otatte pienet ja olette perillä”. Perheemme matkustelu tosin rajoittui kesälomareissuihin vanhempien kotiseudulle Etelä-Pohjanmaalle ja satunnaisiin leirintäaluematkoihin kotimaassa.

Itseäni muutamaa vuotta vanhemmille nuorille oli Eurooppa hiljattain avautunut junamatkojen myötä, kun Kansainvälinen rautatieliitto juhlisti 50-vuotista taivaltaan lanseeraamalla Interrail-kortit vuonna 1972.

Sitkeä Sue

Monien kirjeenvaihtokavereiden kanssa kävi niin, että kirjeitä tuli yhä harvempaan ja sitten niitä ei tipahtanutkaan postiluukusta. Yhteys katkesi.

Sue (vas.) ja ystävänsä Karen koulunsa pihalla Belfastissa vuonna 1975. Kuva: Karenin kotialbumi.

Belfastista kotoisin olevan Susanin, sittemmin Suen, kanssa kirjoittaminen on jatkunut. Hän kertoi perheestään, johon kuului vanhempien lisäksi veli Peter ja minä kerroin omasta elämästäni Raisiossa nuorempien sisarusteni Jaanan ja Juhan kanssa.

Kirjoitimme koulusta, kokeista, harrastuksista, vuodenajoista juhlineen, musiikista, ystävistä ja toiveista.

Joskus kirjeen mukana oli valokuvia, joitain pieniä lahjoja ja C-kasetteja. Sue muistaa saaneensa minulta kasetin, johon olin äänittänyt puhetta ja jossa kerroin nimeni. Hän oli toistanut sitä ja opetellut lausumaan pitkää ja vaikeaa nimeäni ä-kirjaimineen.

Susanille/Suelle lähettämäni rippikuva saatetekstein: ”To Susan from Päivi 4th of September 1975.” Kuva Suen valokuva-albumista.

Nykyisenä somekautena voi olla vaikea eläytyä aikaan, jolloin sait vastauksen viestiisi muutaman viikon kuluttua. Mutta olihan se upeaa ja jännittävää saada kirje kaukaa maailmalta. Tuolloin mieleen ei tullut ajatustakaan siitä, että sinne voisi joskus itse lähteä.

Harjoittelu vei Englantiin

Olin niin mieltynyt englannin kieleen, että harkitsin jopa pyrkiväni opiskelemaan sitä. Valitsin kuitenkin toisin.

Tilaisuus lyhyempiin kieliopintoihin tarjoutui kuitenkin vuonna 1988. Hain työvoimaministeriön harjoitteluohjelmaan, joka oli tarkoitettu ”nuorehkoille työssään englannin kieltä tarvitseville tai sellaisille, jotka tulevat tulevaisuudessa ko. kielitaitoa tarvitsemaan.” Toimin tuolloin amanuenssina Turun kauppakorkeakoulussa. Minähän äkkäsin korkeakoulun kansainvälistymistarpeet ja hain ohjelmaan.

Kielitaitotestin todistuksessa sanastoni ja kielioppini on arvioitu erittäin hyväksi ja ääntämiseni hyväksi. Tästä ansion saa ilman muuta, paitsi lukion ankara englannin kielen opettaja Kaarina, myös monivuotinen kirjeenvaihtoystäväni Sue.

Pääsin mukaan ohjelmaan. 28-vuotiaana lensin ensi kertaa elämässäni. Lontoosta matka jatkui Colchesteriin, noin tunnin junamatkan päähän Esssexin kreivikuntaan.

Asuin erään vanhemman pariskunnan luona. Kaksi viikkoa oli kielikurssia Colchester English Study Centressä ja neljä viikkoa työharjoittelua The George -hotellissa.

Brittiläinen elämäntapa ja kulttuuri tuli tuolloin tutuksi maitopulloineen, pubeineen ja surkeine lvi-tekniikoineen. Ikkunat taisivat olla yksinkertaiset, hanat kaksinkertaiset (eri hana kuumalle ja kylmälle vedelle) ja kylpyhuoneessa kuten muissakin huoneissa oli kokolattiamatto!

Sää oli sentään harvinaisen kaunis ennakkotiedoista poiketen eikä sateenvarjolle ollut juurikaan käyttöä.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa tuon matkani yhteydessä. En muistanut sitä ollenkaan, mutta filmikameralla otettu kuva on todisteena.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa jossain lontoolaisessa pubissa syksyllä 1988. Kuva: Päivin kotialbumi.

Kirjeistä sähköposteihin ja tapaamisiin

Ruuhkavuosieni aikana – työ ja kolme lasta ‒ kirjeenvaihto Suen kanssa lähes tyrehtyi, mutta yhteys säilyi ainakin joulu- ja syntymäpäiväkorttien muodossa.

Sue oli muuttanut ensin Bathiin vuonna 1978 opiskellakseen italiaa, ranskaa ja Eurooppa-asioita ja valmistumisensa jälkeen Lontooseen vuonna 1982.

Syksyllä vuonna 2009 menin työmatkalle Lontoon kautta Hitchiniin. Ennen lähtöäni olin yhteydessä Sueen. Sovimme tapaamisen  Borders-kirjakaupan yhteydessä olevaan Starbucks-kahvilaan Charing Cross Roadilla.

Paikallisopas Lontoossa

Suen takapihan puutarhassa kasvavat niin kukat kuin tomaatitkin.

Sue asuu Pohjois-Lontoossa rivitalossa, jossa on hyvin pieni etupiha ja takana aidattu puutarha. Alakerrassa on olohuone ja keittiö, yläkerrassa kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta.

Suen myötä Lontoosta on tullut paikka, jonne on helppo lähteä. Olen ollut hänen vieraanaan syyskuussa 2010 vielä toisen työmatkan yhteydessä, käydessäni Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa 2014 ja osallistuessani luovuuskouluttaja Julia Cameronin työpajaan lokakuussa 2015.

Voin toteuttaa Lontoon matkoillani live like a local -ajatusta. Asustan hotellin sijaan Suen vierashuoneessa  ja kuljen kuin paikalliset. Kun Lontoon keskustaan on Suen luota matkaa, on metro tullut tutuksi. Laskin kerran, että toisella puolella kaupunkia sijaitsevalta Heathrowin lentoasemalta on Suen luokse 28 metroasemaa.

Sue on näyttänyt minulle muun muassa tapeteistaan tunnetuksi tulleen arkkitehti ja graafikko William Morrisin museon, Highgaten hautausmaan, Waterlow Park -puiston sekä The Old Royal Naval Collegen, Cutty Sark -purjeveneen ja markkinat Greenwichissä.

William Morris -museo sijaitsee Suen kodin lähistöllä ja olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Kuva on museon kahvilasta.

Lisäsin yhden kynän kirjailija Douglas Adamsin kokoelmiin Highgaten hautausmaalla. Adams on tunnettu erityisesti kirjastaan Linnunradan käsikirja liftareille. Suomessa kyniä viedään ainakin kirjailija Pentti Saarikosken haudalle Valamoon, Heinävedelle.

Ylitimme Thames-joen The Emirates Air Line -köysiradalla ja alitimme sen The Thames Tunnelia pitkin. Kävimme myös Lontoossa järjestettyjen olympialaisten kisapaikoilla. Vaelsimme pitkin Southbankia ja löysimme Southbank Centre Book Marketkirjamarkkinat. Vierailimme Tate Modern -museossa sekä Shakespeare’s Globessa.

Teimme yhdessä myös päiväretken Cambridgeen.

Southbankissa kuljimme myös uhanalaisen ja skeittimaailmassa legendaarisen the Southbank Skate Spot -alueen läpi.

The Old Royal Naval College -rakennuksen upeat kattomaalaukset ovat vuosilta 1707-1726 ja sali on saanut nimensä niiden mukaan: The Painted Hall. Etualalla Sue.

The Emirates Air Line -köysiradalta voi ihastella Thames-jokea yläilmoista. Taustalla monitoimihalli The O2 Arena.

Sue vei minut myös lauantai-illan tansseihin Rivoli Ballroomiin. Rivoli on ainut tanssisali Lontoossa, jossa on säilynyt 1950-luvun interiööri puna-kultaisine sävyineen. Siellä on kuvattu paljon kuuluisien esiintyjien musiikkivideoita ja elokuvakohtauksia.

Tuolloin oli Jacky’s Jukebox -ilta, joita järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jacky soitti tanssimusiikkia laidasta laitaan. Siellä minäkin menin rivitanssia Suen ja ystävien kanssa vaahterapuisella lattialla, vaikka opettelin samalla askeleita.

Koska tanssilattialla oli ruuhkaista, Jacky soitti toisinaan saman kappaleen kolmeen kertaan, joista yksi oli mies-, toinen nais- ja kolmas sekapareille. Tanssijat olivat välillä lattialla kaikkien soittokertojen ajan ja vaihtoivat paria. Tunnelma oli hyvin mukaansatempaava tässä koristeellisessa ja nostalgisessa salissa.

Kesäkuussa konserttiin ja avoimiin puutarhoihin

Nyt lentoliput on ostettu kesäkuista matkaa varten. Sen varsinaisena syynä on australialaisen sisarusparin Angus ja Julia Stonen konsertti kesäkuun 10. päivänä Royal Albert Hallissa. Sue lupautui tulemaan seurakseni, vaikkei ollut aikaisemmin kuullut esiintyjistä.

Suella oli myös ehdotus tuon samaisen viikonlopun ohjelmaksi. Hän menee vapaaehtoiseksi Open Garden Squares Weekend -tapahtumaan ja ottaa minut mukaansa.

Pienen työrupeaman jälkeen saamme vapaaliput ja pääsemme tutustumaan itsekin puutarhoihin, jotka ovat yleensä yleisön ulottumattomissa. Yhteensä noin 200 puutarhaa on avoinna tuon viikonlopun aikana. Kiinnostavaa matkabloggaajalle, ilman muuta.

Haluaisin tutustua myös Kew Gardensiin ja erityisesti Marianne North -galleriaan sekä London Wetlands -kosteikkoon. British Libraryssäkin voisin taas käydä sekä muutamassa kirjakaupassa.

Paljon muutakin ehtinen tekemään viikon pituisen matkan aikana. Lontoostahan löytyy vaikka mitä. Se ei tyhjene, vaikka siellä useamman kerran kävisikin. Ja sanoihan jo englantilainen kirjailija Samuel Johnson 1700-luvulla näin: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.”

50-vuotisjuhlia suunnittelemaan?

Olemme olleet Suen kanssa yhteydessä 45 vuotta. Alkuaika oli kirjeenvaihtoa, mutta lähettelemme nykyisin viestimme sähköpostissa ja tapaamme harvakseltaan Lontoossa.

En osaa sanoa, miksi yhteytemme on säilynyt. Elämäntilanteemme ovat olleet erilaiset ja se olisi voinut meidät erottaa. Sue on sinkku ja minä suurperheen äiti. Jotain antoisaa kirjeenvaihdossamme on ollut, kun se on näin sitkeästi jatkunut. Ehkä International Youth Servicen työntekijät onnistuivat hyvin osoitevalinnassaan?

Suen mukaan kirjeenvaihto on jatkunut, koska olemme molemmat kiinnostuneita kirjoittamisesta, matkustamisesta ja syvällisestä ajatusten jakamisesta. Hänen mukaansa ensi kertaa tavatessamme olimme jo tuttuja toisillemme kirjeidemme ansiosta. Ja täydennän tätä vielä sillä, että meillä on samankaltainen huumorintaju.

Olen houkutellut Suea tulemaan vuorostaan Suomeen, jolle hän on jo näyttänyt vihreää valoa. Esittelisin niin mielelläni hänelle ainakin kotikaupunkini Turun, saariston sen edustalla, Maarianhaminan sekä Helsingin.

Voimme viettää ystävyytemme 50-vuotisjuhlaa viiden vuoden kuluttua. Jotain upeaa siihen pitää kehittää. Revontulet kiehtovat Suea ja olisi mahtavaa, jos hän voisi nähdä ne Lapissa vuonna 2023. Onneksi tässä on vielä aikaa. Ehkä aloitamme suunnittelun jo kesäkuussa?

Kiitokset Suelle ja Karenille tiedoista ja valokuvista! Thank you Sue and Karen for information and photos!

Jos Lontoo kiinnostaa, niin lue lisää:

Pubista pubiin Lontoossa, Oxfordissa ja Cambridgessa

Julia Cameronin luovuusopissa Lontoossa

Maanalaista elämää Lontoossa

British Library, kestosuosikkini

Kirjakauppaturistina Englannissa

Osallistun tällä postauksella matkahakusivusto momondon järjestämään Blogger´s Open World Awards 2018 -kilpailuun.  ”Äänestysaika on 9.4.‒15.4.2018 momondon kilpailusivulla.  Yleisö voi antaa äänensä suosikkisisällölleen. Finaaliin pääsevät 10 eniten ääniä saanutta kilpailusisältöä. Lisäksi tuomaristo valitsee kaksi suosikkiaan finaaliin.”

Jos pidit tarinastani, niin äänestä. Kiitokset!

National Gallery -taidemuseo Trafalgar Squarella.

Editoitu 1.4. 2018 eräin tekstimuutoksin ja lisäämällä kuva Highgaten hautausmaalta.

Normaali

Matka vuosien takaa, Valokuva

Kissanpäiviä Sidessa

Kuva
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde

Barcelona

Galleria
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde

Firenze

Galleria
Matka vuosien takaa, Matkakohde, Matkustaminen

Mitä matkasta jää mieleen?

Kyproksen ja Kreikan kiput

Pafos sijaitsee Kyproksen lounaisrannikolla,  saaren kreikkalaisella osalla.

Mitä muistat matkasta, jonka olet tehnyt vuosia tai vuosikymmeniä sitten? Mitä on jäänyt mieleesi? Kaunis maisema, herkullinen ateria, tapaamasi ihmiset, auringon lämpö iholla?

Jäin tätä miettimään, kun ryhdyin muistelemaan Kyproksen Pafosta, jossa olen käynyt joskus 1990-luvulla. En muistanut edes vuotta.

Aika on haalistanut muistot ja jäljelle on jäänyt vain hämäriä, välähdyksenomaisia ja sattumanvaraisia kuvia. Yksityiskohtia en pysty palauttamaan mieleeni.

Tässäkin on vaihtelua ihmisten kesken ja myös eri matkojen suhteen. Pystyn muistamaan kuvia ja tunnelmia 1980-luvun lopussa tekemästäni Colchesterin matkasta paljon paremmin kuin Pafokselta. Olisiko jotain osuutta sillä, että vietin siellä kuusi viikkoa ja elin kielikurssilaisen ja työharjoittelijan arkea? Tai sillä, että olen kirjoittanut jälkeenpäin kokemuksistani?

Muistot matkapäiväkirjaan ja valokuviin

Kirjoittaminen onkin hyvä keino säilyttää matkan muistot. Monet yksityiskohdat, ihmisten ja paikkojen nimet, ovat tallessa paperilla tai tietokoneella. Matkapäiväkirjaan voi laittaa säilöön myös monia matkaan liittyviä kuitteja, lippuja, kortteja ynnä muuta. Olen usein tehnyt muistiinpanoja vihkoihin, mutta kovin systemaattista se ei ole ollut.

Nykyisin teen merkintöjä blogimuistikirjaan helpottaakseni postausten tekoa. Sinne on hyvä laittaa talteen myös käyntikortit ja muut pienet paperit.

Valokuvat ovat toinen hyvä tapa säilöä matka. Nykyisin valokuvia otetaan tietysti jatkuvasti. Ne vain saattavat jäädä puhelimen, kameran tai tietokoneen muistiin kuten itsellenikin on käynyt. Olen usein suunnitellut tekeväni upeita valokuvakirjoja yhdistämällä kuvia ja tekstiä, mutta yhtään kirjaa en ole saanut aikaiseksi.

Jossain vaiheessa matkoja taltioitiin kaitafilmikameralla ja otettiin diakuvia. Niitä kuten myös valokuvia näytettiin matkojen jälkeen naapureille ja ystäville aina kärsimykseen ja pitkästymiseen asti. Nyt meillä on tähän tarkoitukseen Facebook ja Instagram.

Haalistuneita paperikuvia

Etsin Pafoksen kuvat esille ja löysin kuvien lisäksi myös esitteitä, lentoliput, kuitteja, postikortteja ja muita dokumentteja. Olen tehnyt matkan vuoden 1995 kesäkuun alussa.

Reissu maksoi esitetiedon perusteella hiukan yli 2 000 markkaa ja lento kesti noin neljä tuntia. Opaslehtisessä kerrotaan, että Kyprokselta Suomeen voi soittaa puhelinkioskeista joko kolikoilla tai ”kätevillä puhelinkorteilla (telecard)”. Tuliaisiksi suositellaan nahkatuotteita, pitsejä, revinnäistöitä, käsinpunottuja koreja ja herkullisia makumuistoja: hunajaa, viinejä tai juustoja, kuten halloumia.

Kuvat ovat siis paperikuvia, hiukan epätarkkoja ja väreiltään haalistuneita. Olen parissa kuvassa itsekin, joten omituisen vähän muistijälkiä jättänyt matka ja oma läsnäolo sillä on todistettu.

Valokuvissa on rantaa, meren kuohuja, keramiikkaliike monine ulos näytteille asetettuine saviruukkuineen, pitsimyymälä, ryhmä vanhoja miehiä kahvilassa pelin ääressä, vaaleanpunaisia kukkia täynnä oleva puu, satamaa huvialuksineen, Pekka ja Terttu jostakin Itä-Suomesta, kivikkoisia rantoja, aurinkotuolirivistö hiekkarannalla, palmupuita, pelikaaneja, raunioita, vanhoja naisia mustissa vaatteissaan myymässä appelsiineja, hapsuisia auringonvarjoja, valkoisia taloja ja turkoosia merta, ravintolan terassi punaisine ja valkoisine auringonvarjoineen Keo– ja Coca-Cola-mainoksin. Keo on kyproslainen olutmerkki ja panimo.

Kuvia katsellessani pystyin palauttamaan hyvin mieleeni Pekan ja Tertun. Olin yksin matkalla, tutustuin heihin ja vietimme yhdessä muutaman hetken. Heissä oli valloittavaa iloisuutta ja positiivisuutta. He olivat olleet pitkään naimisissa, mutta toimivat kuin nuoripari, kulkivat käsi kädessä ja pussailivatkin.

Kyproksen turkoosia merta

Kyllikki Villa saneli aineistoa matkakirjoihin

vanhan-rouvan-lokikirja

Suomentaja ja kirjailija Kyllikki Villa saneli valtamerimatkoillaan päiväkirjansa kaseteille. Niistä syntyi myöhemmin suositut kirjat, kuten Vanhan rouvan lokikirja. Se palkittiin Vuoden 2004 Matkakirjana.

Toinen lokikirja, Pakomatkalla, ilmestyi vuonna 2007 ja kolmas, Myrskyssä, vuonna 2010.

Näiden kirjojen ansiosta lukijat ovat päässeet Villan mukaan Chileen ja muualle Etelä-Amerikkaan sekä Lissaboniin ja St. Helenan saarelle matkaaville rahtilaivoille viettämään monia kuukausia kestänyttä merielämää.

Kuvallisia ja kirjallisia matkamuistoja

Miksi sitten matka pitäisi muistaa hyvin? En tiedä, se vain olisi mukavaa. Olisipa aivoissa jonkinlainen Areena-sovellus, josta voisi laittaa pyörimään tietyn matkan taltioituna ja sitä katsellen voisi palata muistoihin.

Sitä odotellessa täytyy vain tyytyä taltiomaan reissuja valokuviin, videoihin, paperille ja blogiin. Villan sanelutekniikka voisi olla joskus kokeilemisen arvoinen; puhelinta voi käyttää siihenkin tarkoitukseen.

Nythän on saatavissa myös 360 astetta kuvaavia kameroita, joilla saa jo hyvinkin elävää kuvaa muistoksi.

Appelsiini

Normaali

Torremolinoksen taivas

Matka vuosien takaa, Matkustaminen, Valokuva

Torremolinoksen taivas

Kuva