Sitä kokemusta en unohda

#Blogiperjantai21-teemapäivän kunniaksi kerron sanoin ja kuvin bloggaamisen mahdollistamista unohtumattomista kokemuksista. Minulla ne liittyvät matkabloggaajien kansainvälisiin konferensseihin Irlannissa ja Tšekissä.

Tänään perjantaina 4.6.2021 vietetään järjestyksessä viidettä valtakunnallista blogin ja bloggaamisen teemapäivää, virtuaalista #Blogiperjantaita. Sen järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Tänä vuonna teemapäivän aiheena on ”Sitä kokemusta en unohda”.

Valtakunnallisen #Blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen.

Rouva Sana johdattelee aiheeseen muun muassa näillä kysymyksillä: ”Mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan? Millaiseen kokemukseen se on sinut johdattanut? Minkä tavoitteen olet blogisi avulla saavuttanut? Mitä hyötyä bloggaamisesta on sinulle ollut? Oletko tavannut uusia ihmisiä, joiden kohtaaminen ei olisi ollut mahdollista ilman blogia? Millaista muistoa et unohda koskaan?”

Osallistuin tähän tapahtumaan viime vuonna ja kirjoitin bloggaamisen iloista ja vähän suruistakin otsikolla Bloggaaminen avaa maailmoja. Jo tuolloin mainitsin saman asian kuin tässäkin postauksessa eli matkabloggaajien konferenssit, jotka ovat minua eniten ilahduttaneet näiden reilun kuuden vuoden bloggaajaurani aikana.

Killarney ja Ostrava muistoissani

Aamusumua Killarneyn vuorilla kuvattuna The Gleneagle -hotellin ikkunasta.

Nautin kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja verkostoitumisesta. Olen saanut siihen tuntumaa jo ennen bloggaustakin sekä työn että harrastusten mukanaan tuomissa kansainvälisissä konferensseissa. Niissäkin on voinut tuntea yhteenkuuluvuutta, saman heimon jäsenyyttä.

Erityisen vahvaa heimotunne on ollut niissä kahdessa matkabloggaajien konferenssissa, joihin olen tähän mennessä saanut osallistua. TBEX-organisaation järjestämät matkabloggaajien konferenssit Killarneyssä, Irlannissa vuonna 2017 ja Ostravassa, Tšekissä vuonna 2018 olivat upeita ja unohtumattomia kokemuksia. Vieläkin harmittaa, että huomasin Tukholmassa vuonna 2016 pidetyn konferenssin liian myöhään – sinne olisi ollut helppo Turusta lähteä.

Näissä kahdessa TBEX-konferenssissa tuli selvästi esiin, että matkabloggaajiakaan ei voi karsinoida stereotyyppiseen muottiin. Joukossa ei ole vain 20–30-vuotiaita diginatiiveja kaunokaisia, vaan meissä on eri-ikäisiä teineistä ikäihmisiin, miehiä, pariskuntia, naisia ja muunsukupuolisia, heteroita ja homoseksuaaleja, pyörätuolilla liikkuvia, näkövammaisia, harrastajia ja ammattilaisia, eri maista, kielialueilta ja eri uskontokuntaan kuuluvia.

Jaettu kiinnostus matkailuun ja bloggaamiseen yhdistää, ja jokin sama ydinolemus meissä matkabloggaajissa on. Siksi olikin niin helppoa tutustua ihmisiin TBEX-tilaisuuksissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä.

Killarneyssä vietimme avajaisiltaa raviradalla, jonne oli luotu pienimuotoiset paikallisen ruoan ja juoman messut. Maisteltavana oli muun muassa juustoja, ostereita sekä paikallista vodkaa ja giniä. Saimme seurata myös Riverdance-tanssiryhmän tunnetuksi tekemää irlantilaista tanssia, rummutus- ja tulishowta sekä hevosesitystä sekä kengitysnäytöstä.

Muina iltoina paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa oli erikoisohjelmaa. Opettelin tekemään oikeaoppisen Irish Coffeen sekä kaatamaan hanasta Guinnessia.

Irlantilaisten musikaalisuus tuli matkan aikana hyvin esille. Elävää musiikkia oli tarjolla pienissäkin pubeissa erityisesti Dublinissa, jossa vietin yhden yön ennen ja jälkeen konferenssin.

Iltatilaisuus Killarneyn raviradalla.

Osallistuimme myös iltamyöhään järjestettyyn kummitusretkeen hautausmaakäynteineen. Retki West Corkiin tutustutti paikalliseen ruokakulttuuriin ja raaka-aineisiin – jopa niin, että bussimme sai odotella tiellä, kunnes lehmälauma oli siirtynyt laitumelleen.

Tšekin matka oli kahden viikon pituinen, sillä saimme mahdollisuuden osallistua Ostravassa ennen konferenssia järjestettyyn Colours of Ostrava -festivaaliin. Mukana oli parikymmentä bloggaaja ja pidimme toisillemme seuraa ohjelman lomassa.

Yksi Colours of Ostrava -festivaalin lukuisista lavoista. Nimekkäin esiintyjä oli Grace Jones.

Ennen konferenssia oli monia retkiä Ostravassa ja lähistöllä ja usean päivän retkiä konferenssin jälkeen. Hienoja tutustumiskohteita Itä-Tšekissä ja kiva kymmenen hengen porukka, jonka jäsenet tulivat Tšekin ja Suomen lisäksi Irlannista, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Australiasta.

Käytössämme oli opas ja pikkubussi. Kävimme muun muassa linnoissa, kullanhuuhdontapaikassa, tippukiviluolassa, urkuparvella, kaivosmuseossa ja sen kaivoksessa, fine dining -ravintolassa, kuulapelipaikassa, kylpylässä tai oikeastaan vesihoitoihin erikoistuneessa parantolassa, paperimuseossa ja oopperassa.

Konferenssipäivät olivat uuden oppimisen aikaa ja väliajoilla tutustuttiin toisiimme.

Konferenssi pidettiin Dolní Vítkovicen entisellä kaivos- ja teollisuusalueella. Pyöreä rakennus oli saneetattu konferenssitiloiksi.

Tiivisohjeimaisen konferenssin tauoilla pääsi hetkeksi hengähtämään.

Tutustuimme tšekkiläiseen ruokakulttuuriin.

Sidonie-hotellin allasosasto. Tämä ylellinen kylpylähotelli löytyy Sobotínin kunnasta Šumperkin alueella Olomoucissa.

Javoříčkon luolien tippukiviä. Luolat sijaitsevat Tšekin itäosassa Lukán kunnassa olevalla Špraněkin luonnonsuojelualueella.

Illallinen vuoden 2018 parhaaksi ravintolalso valitussa Entréessä, Ostravassa.

Seuraavaksi Cataniaan, Sisiliaan?

Aion osallistua säännöllisesti ainakin Euroopassa järjestettäviin konferensseihin, ellei jokin sen estä. Viime vuonna, juuri Cataniassa, Sisiliassa, järjestettävän konferenssin alla koronapandemia alkoi jyllätä Italiassa. Se oli jo niin lähellä, mutta päivä päivältä kävi ilmeisemmäksi, ettei matkaan voi lähteä.

Tein ikävän päätöksen melko varhaisessa vaiheessa ja sittemmin konferenssi peruutettiin tai oikeastaan siirrettiin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tuoreen tiedon mukaan uudesta ajankohdasta neuvotellaan, mutta ilmeisesti vuoteen 2022 on suunnitelmissa jokin muu alue.

Bloggaaminen rikastaa elämää

Bloggaaminen on tuonut elämääni uusia tuttavuuksia ympäri maailman ja hienoja kokemuksia, joita vailla olisin ilman blogiani. Ihan helposti en tästä harrastukseni luovu.

Killarneyn konferenssiin liittyvät jutut:

Pitkä matka Killarneyyn

Vuorien ja järvien Killarney

Ensimmäistä kertaa matkabloggareiden konferenssissa

Kuinka tavallisesta marketkäynnistä tehtiin bloggaritapahtuma?

Irish Coffee ‒ Foynesista maailmalle

Kun maito muuttuu giniksi – Bertha´s Revenge

Oluen ystävänä Irlannissa

Ostravan konferenssiin liittyvät jutut:

Täältä tullaan, Ostrava

Ostrava!!!

Kuinka täällä kuljetaan?

Värikäs festari Ostravassa

Ostravan unikeot

PechaKuchaa Ostravan yössä ‒ ja vähän muuallakin

Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa

Olutnautintoja Tšekissä

Olomouc ‒ kaupunkien kaunotar

Miten ennen tehtiin paperia?

Mitä opin matkoillani vuonna 2018?

Ei matkaa ilman oppimista.

Uuden vuoden alussa on hyvä luoda katse menneeseen ja pohtia taakse jäänyttä aikaa. Matkapaloja-blogin Terhi Mahlamäki kirjoitti postauksen siitä, mitä hän oppi reissuiltaan muun muassa Tukholmaan, Budapestiin, Hampuriin, Bukarestiin, Tallinnaan ja Ranskan Rivieralle vuonna 2018. Hän haastoi muut matkabloggaajat kirjoittamaan matkojen opetuksista, joten tässä on nyt omaa osuuttani.

Viron matka huhtikuussa

Vuoden ensimmäisenä reissuna oli Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n opintomatka 100 vuotta täyttäneeseen Viroon 13.‒15.4.2018. Ohjelmassa oli muun muassa vierailu Suomen suurlähetystössä ja taidemuseo Kumussa Tallinnassa, majoitus Vihterpalun kartanossa sekä tutustuminen AHHAA-tiedekeskukseen ja  Viron kansallismuseoon Tartossa.

Matkalla oli mukana yli 40 toimittajaa. Täma opintomatka oli hyvin järjestetty kuten näillä reissuilla on tapana. Totesin jälleen kerran, että on hienoa kuulua sellaisiin porukoihin, joiden kanssa pääsee tällaisille matkoille: kaikki on suunniteltua ja valmisteltua ja pääsee paikkoihin, joihin on muutoin vaikea mennä.

Matkaseurakin on mukavaa; osan tunnen jo ennestään, mutta mukana on aina uusiakin henkilöitä, joihin voi matkan aikana tutustua.

Opin myös sen, että Virolla on upea, uusi kansallismuseo Eesti Rahva Muuseum Tartossa. Se on avattu vuonna 2016. Viime vuoden toukokuussa museo sai European Museum Forumin (EMF) myöntämän Kenneth Hudson -palkinnon. Vierailun arvoinen paikka.

Viron kansallismuseo Tartossa on vaikuttavan näköinen rakennus.

Kökar toukokuussa

Toukokuussa tein toisen matkan ryhmän osana, joskin nyt oli kyse vain noin kymmenen hengen seurueesta.Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien perinteinen kevätretki suuntautui 18.‒20.5.2018 saaristoluontoon Kökariin.

Tällä reissulla nautin jälleen valmiin matka eduista ja hyvästä seurasta.

Opin sen, että matkalle voi lähteä, vaikka luvassa on hiukan hankaluuksia ja luopumista. Käytin huhtikuisen polvileikkauksen vuoksi vielä kyynärsauvoja ja liikkuminen oli hiukan haasteellista. Jätin väliin suosiolla iltapäiväretken Källskärin saarelle ja kuljin itsekseni hotellin lähiympäristössä, nautin rauhallisesta maalaismaisemasta ja auringonpaisteesta.

Kynärsauvani kuvauttivat itsenä Kökarin kirkon edustalla.

Lontoo kesäkuussa

Kesäkuussa matkasin noin viikoksi Suen luokse Lontooseen 6.‒14.6.2018. On hienoa, että on ystäviä, joiden kanssa on pitkä historia kuten meillä. Keväällä kirjoitinkin yhteisistä 45 vuodesta postauksessani Ensin lensivät kirjeet.

Ystävyytemme alkoi teini-ikäisten kirjeenvaihtona ja on sittemmin jatkunut lähinnä sähköpostiviestintänä ja tapaamisina. Ei haittaa, vaikka tullaan eri kulttuureista ja erilaisesta elämäntilanteesta.

Opin jälleen kerran sen, että Lontoo on todella iso kaupunki, oikea metropoli. Heathrowin lentokentän ja Suen Pohjois-Lontoossa sijaitsevan kodin välillä on 28 metroasemaa. Käytin vielä tuolloin kyynärsauvaa ja olin pakannut matkatavarani rinkkaan. Toinen käsi oli siis käytettävissä kiinnipitämiseen asemien liukuportaissa ja metrossa.

Opin myös sen, että lontoolaiset ovat ystävällisiä; he antoivat auliisti istumapaikan välillä aivan tungokseenkin asti täysissä metrovaunuissa. Osa istuimista olikin varattu liikuntarajoitteisille.

Lontoolaisia kannustetaan ottamaan huomioon kanssamatkustajat ja antamaan heille tarvittaessa istumapaikan.

Jos on pulmia liikkumisessa, kannattaa etukäteen tutkia metroasemien esteettömyyttä. Osassa asemia piti kulkea liukuportaiden lisäksi vielä rappusissa. Opin kuitenkin sen, että voi lähteä rohkeasti maailmalle vaikka kyynärsauvan kanssa, kyllä siellä pärjää.

Opin myös, että Lontoo on puutarhojen kaupunki. Ohjelmaamme kuului päivystysvuoro Open Square Gardens -ohjelmassa. Saimme vaivanpalkaksi vapaan pääsyn muihin tapahtumassa mukana oleviin puutarhoihin, mutta pystyimme käymään vain muutamassa muussa kohteessa. Parempi ennakkosuunnittelu ja liikenneyhteyksien tutkiminen etukäteen olisi ollut tarpeen.

Lontoossa on paljon vihreitä keitaita. Osaan pääsee vain puutarhatapahtuman aikoihin.

Koska aikaa oli vain viikko ja ohjelmaa oli varattu jo etukäteen puutarhatapahtumaan ja Angus & Julia Stonen konserttiin, ehdin nauttimaan vain kerran Lontoon mahtavasta musikaalitarjonnasta.

Totesin, että verkon kautta oli helppoa ostaa lippu, jonka saattoi käydä lunastamassa ennen esitystä teatterin kassalta. Kävin katsomassa 42nd Street -musikaalin iltapäivänäytöksenä. Se olikin varsinainen musiikin, tanssin, lavastuksen ja puvustuksen pläjäys.

42nd Street -musikaalin esityspaikkana on Theatre Royal Drury Lane.

Tšekki heinäkuussa

Matkabloggaajien TBEX-konferenssi ja Colours of Ostrava -festivaali veivät heinä-elokuussa kahdeksi viikoksi Tšekin tasavaltaan 18.7.‒2.8.2018. Matka oli monipuolinen ja upea kokemus. En ehkä osaa tuoda esiin kaikkea siellä oppimaani, mutta muutamia asioita nousee päällimmäisenä mieleen.

Koin tälläkin konferenssimatkalla, että matkabloggaajat ovat kuin suurta perhettä; kun on yhdistävä asia ja kiinnostuksen kohde, niin muut erot jäävät taustalle. Ihmisiin on helppo tutustua ja heidän kanssaan on sujuvaa ryhmäytyä kuten me festareihin ja myös Olomouc-matkaan osallistuva noin kymmenen hengen porukka teimme. Jo kohta oli WhatsApp-ryhmä perustettu ja kysymyksiä ja vinkkejä jaettiin.

Ensimmäinen hotelli oli Poruban alueella ja Colours of Ostrava -festivaalin tapahtumapaikka oli Vitkovicessa.

Opin jälleen kerran ja nyt konkreettisestikin kantapään kautta sen, että hotellin valinnassa ensiarvoisen tärkeää on hotellin sijainti. Jospa tämä asia olisi nyt iskostunut lähtemättömästi mieleeni ja nousisi sieltä nopsasti esiin, kun seuraavan kerran on aika tehdä matkavarauksia.

Colours of Ostrava -festivaalin järjestäjät olivat listanneet muutamia hotelleja, joista valitsin edullisimman, kesähotellityyppisen, joka sijaitsi kaukana keskikaupungilta ja festivaalipaikasta. Siirtymisiin oli siis varattava paljon aikaa ja iltaisin oli turvauduttava taksin käyttöön. Onnekseni olin ottanut majoituksen vain reissun alkupäiviksi ja onnistuin loppuajaksi saamaan hotellin ihan keskikaupungilta, Stodolni-kadulta.

Opin myös sen, että ihan tuntemattomissa ja pienissäkin paikoissa on kaikenlaista löydettävää, katsottavaa ja koettavaa kuten nyt Ostravassa ja Olomoucissa. Jatkossa kannattaakin välillä mennä hiukan oudompiin kohteisiin ja jättää suosiolla turistilaumojen valtaamat paikat kuten Tšekin tasavallassa Praha, jonne suuntautuu pääosa maan matkailijavirroista.

Senkin huomasin, että maailmassa ja ihan lähellä Euroopassakin on paljon upeita tapahtumia, joista emme kuule mitään. Esimerkiksi käy tuo nelipäiväinen ja monipuolinen Colours of Ostrava -festivaali 350 esiintyjän kattauksellaan.

Opin myös sen, että Tšekki on todellinen olutmaa; siellä voi kylpeäkin oluessa. Tšekissä kulutetaan eniten olutta asukasta kohden, noin 140 litraa. Hyväähän olut oli ja baarit ja pubit viihtyisiä.

Kun matkabloggaajien TBEX-konferenssiin osallistujilta kysyttiin, mikä sana kuvaa parhaiten Tšekin tasavaltaa, eniten mainintoja sai olut. Lisäksi muun muassa liha, Ostrava, linnat, tarinat, vapaus ja kauniit naiset nostettiin esiin.

Itsestäni opin sen, että kyllästyin jo aikaisessa vaiheessa useissa tsekkiläisille ruoka-annoksissa lisukkeena tarjottuihin knöödeleihin (dumplings).

Huomasin myös, että matkabloggaajien retkillä olisi käyttöä nykyistä paremmalle kunnolle, kun kuljetaan kilometrikaupalla kaupunkien katuja, noustaan linnojen rappusia ja kuljetaan maanalaisissa tippukiviluolissa. Siinäpä tavoitetta seuraavaan TBEX-konferenssiin eli kesäkuuhun 2019 mennessä.

Jersey syyskuussa

Corbierin majakka Jerseyn saarella.

Sain mahdollisuuden hankkia itselleni haluamaani koulutusta ja päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen englannin kielen intensiivikoulutukseen Jerseyn saarella 10.9‒6.10.2018. Oppilaitoksena oli St Brelade´s College.

Kuuden päivittäisen oppitunnin jälkeen päässä pyöri sanojen karuselli. En ole ennenkään vähätellyt englantia, mutta jos jotain opin, niin sen, ettei englanti ole mikään ”a piece of cake”, helppo nakki, vaan kieli, joka paremmalla perehtymisellä paljastaa monimutkaisuutensa.

Jerseyn opin tuntemaan paikkana, jossa merellinen ympäristö, mielenkiintoinen historia sekä sekoitus brittiläistä ja ranskalaista kulttuuria tarjosivat mahdollisuuksia kiehtovaan oleskeluun. Saarella on lukuisia upeita lahtia rantoineen ja majakoineen ja bussiliikenne kattaa hyvin lähes koko saaren. Ihmeteltävää riitti myös maailman kolmanneksi voimakkaimmassa vuorovesi-ilmiössä.

Opin myös sen, että kevyesti matkustaminen on haasteellista, kun rakastaa kirjoja. Sain mahdutettuja kuukauden varusteeni sallittuun 20 kilon painoiseen matkalaukkuun, mutta kotimatkalle piti ostaa lisää kiloja matkatavaroille molemmille lennoille (Jersey‒Gatwick, Gatwick-Helsinki), koska olin tehnyt oleskeluni aikana monia kirjalöytöjä.

Olen matkustanut myös kotimaassa Hangosta Alajärvelle ja Helsingistä Tampereelle. Ehkä opin jotain niilläkin matkoillani, mutta jään sitä vielä pohtimaan.

Mitä Sinä olet oppinut viime vuoden reissuillasi?

Kuinka täällä kuljetaan?

Kahden viikon heinäkuinen matkani Tšekissä sisälsi useita matkaosuuksia eri liikennevälineillä lentokoneesta tilausbussiin ja taksista poljettavaan olutkärryyn. Selvisin kulkemisesta käyttämällä niin matkapuhelimen applikaatioita kuin perinteisempääkin Kysyvä ei tieltä eksy -menetelmää, vaikka aina ei ollut käytössä yhteistä kieltä.

Olen huomannut itsestäni, että uuteen paikkaan saavuttuani olen aluksi varovainen kulkemaan. Täytyy hiukan oleentua ja sijoittaa itsensä kartalle. Kestää aikansa, ennen kuin uskaltaudun käyttämään paikallisia liikennevälineitä. Useimmiten niitä on tosin pakko käyttää heti.

Airport Expressillä rautatieasemalle

Tšekissa kulkemisen selvittely alkoi jo lentokentältä, jolla on juhlallinen nimi: Prahan kansainvälinen lentokenttä Václav Havel Airport Prague. Maassa on kaikkiaan 12 kansainvälistä lentokenttää ja 57 kansallista kenttää. Myös varsinaiseen kohteeseeni Ostravaan olisin päässyt lentäen.

Minulla oli tiedossa Prahan kentältä lähtevä Airport Express -bussi keskustaan. Lentokentän aulassa tuli vastaan matkailuneuvonnan tiski ja sain sieltä ostettua lipun ko. bussiin ja neuvon lähtöpaikasta. Keskustaan pääsee myös paikallisbusseilla.

Matka kesti noin puolisen tuntia ja päätyi Prahan päärautatieasemalle, jonne päästäkseen piti mennä hissillä alas. Bussipysäkin ja aseman välissä oli katu, jota ei päässyt ylittämään. Prahan päärautatieasema, Hlavní nádraží, vaikutti vilkkaalta paikalta.

Koska minulla oli aikaa ja edellisestä ateriasta jo useampi tunti, päädyin syömään asemalla olevaan ravintolaan. Sain siellä ensimmäisen tšekkiläisen aterian, sitruunalla koristellun porsaanleikkeen kaalisalaatin kera sekä Urquell-oluttuopillisen. Niiden vahvistamana lähdin tutkimaan tarkemmin mahdollisuuksiani päästä matkustamaan Ostravaan.

Jugend-tyylisen päärautatieaseman on suunnitellut tšekkiläinen arkkitehti Josef Fanta. Se on valmistunut vuonna 1909. Kuvassa kupolihallin koristeellista seinää.

Rautatieasemaa on laajennettu 1970-luvulla ja uudistettu vuonna 2011.

Monta junayhtiötä

Tšekin kansallisen rautatieyhtiön junat ovat sinisävyisiä. Tämä juna on kuvattu Olomoucin asemalla.

Tšekin kansallisen rautatieyhtiön (České dráhy, ČD) lippumyymälässä oli ruuhkaista. Vastapäätä sijaitseva RegioJetin toimisto oli väljempi, joten menin sinne ostamaan junalippua Ostravaan. Se maksoi noin 17 euroa.

Tšekin tasavallassa on usempia junaliikennettä harjoittavia yrityksiä. RegioJetillä on junien lisäksi myös busseja kuten myös Leo Expressillä. Molemmat yksityiset yritykset liikennöivät myös muualla Euroopassa.

En huomannut kysyä neuvoa, miltä raiteelta juna lähtee. Tosin nyt jälkeenpäin katsottuna lähtöpaikka saattoi olla merkittynä lippuun. Tšekinkielisten lyhenteiden tuntemisesta olisi ollut apua. Seuraava tehtävä olikin löytää oikea raide. Prahan rautatieaseman lähtevien junien ilmoitustauluun näytti tulevan tieto aika myöhäisessä vaiheessa. Jotenkin muutamalta paikalliselta kysymällä löysin oikeaan paikkaan.

Löysin oikean vaunun, joka oli kuusipaikkainen, vastakkain istuttava osasto. Kaikki istuimet olivat käytössä. Ystävällinen nuori mies nosti painavan matkalaukkuni ylähyllylle.

Palvelu oli hyvää: ensin tuotiin kaikille maksuttomat vesipullot, sitten sanomalehtiä ja lopuksi kyseltiin tilauksia. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla menun mukaisesti.

Muut henkilöt eivät puhuneet juurikaan englantia, mutta vastapäätäni istuva nuori mies, laukunnostaja, keskusteli kanssani kertoen muun muassa matkastaan Uudessa-Seelantiin. Noin kolmen tunnin matka sujui joutuisasti.

Regiojet-juna oli käytössä myös paluumatkalla Olomoucista Prahaan ja vielä businessluokassa. Käytössä oli nelipaikkainen väljä osasto nahkaisine istuimineen.

Ei käteismaksua

Sain matkakumppanilta vahvistuksen löytämääni tietoon, että Ostravassa kannattaa jäädä pois Ostrava-Svinov-asemalla, koska se oli lähempänä hotelliani. Ostravassa on kaikkiaan viisi rautatieasemaa.

Oikea linja-auto löytyi aseman edustalta. Kävi ilmi, että busseissa ei voi maksaa kolikoilla tai seteleillä. Olisi tarvittu automaatista ostettu lippu, lähimaksuominaisuudella varustettu pankkikortti (jolloista minulla ei ole) tai verkosta hankittu ja tietyillä korteilla maksettu tietyn ajan kattava tekstiviestilippu. No, asia järjestyi ystävällisen paikallisen avustuksella.

Ostin matkailuneuvonnasta myöhemmin useamman päivän lipun Ostravan liikennevälineisiin ja käytin myös automaattia. Kertalippu maksoi 20 korunaa, noin 80 senttiä.

Suomi-englanti, tšekki- šekki

Paikkakunnan karttoihin ja opaskirjoihin perehtyminen ennen saapumista voisi myös auttaa. Minulla se jäi vähäiseksi. Olinkin hiukan yllättynyt Ostravan koosta. Se on noin 300 000 asukkaan kaupunki.

Busseissa ja ratikoissa oli näyttötaulut, joita seuraamalla osasi ennakoida, missä pitää jäädä pois sekä kuulutukset tulevasta ja sitä seuraavasta pysäkistä.

Matkailijan onneksi linja-autoissa on kartat ja kuulutukset, joiden avulla osaa jäädä pois oikealla asemalla.

Tšekkiläiset osaavat huonosti englantia, joten välillä joutui käyttämään kommunikaatiossa mielikuvitusta ja eleitä. Näin kävi muun muassa yhtenä lauantaiaamuna, kun tutkin Porubassa sijaitsevan hotellini bussipysäkillä aikatauluja ja sain selville, ettei aikaisemmin käytämäni bussi 37 kuljekaan viikonloppuisin. Yritin varmistaa asiaa keski-ikäiseltä mieheltä. Puhuin englantia ja hän tšekkiä, mutta jotenkin sain vahvistuksen asialle.

Applikaatiot apuun

Ostravassa liikkumisen avuksi löytyi sittemmin kätevä valtakunnallinen IDOS-applikaatio, jolla saattoi matkapuhelimesta hakea yhteyksiä paikkojen välille aikatauluineen ja pysäkkeineen. Sovellus toimii myös verkossa; kielinä tšekin lisäksi englanti ja saksa.

Taksin voi tilata muun muassa Liftagolta, joka tšekkiläinen Uberia vastaava yritys. Se toimii seuraavissa kaupungeissa: Praha, Brno, Ostrava, Zlín, Liberec ja Slovakiassa Bratislavassa.

Yön ainut valopilkku

Liftagoa en testannut, sillä sain tarvitsemani taksikyydit menemällä perinteiseen tapaan taksitolpalle – Colours of Ostrava -festivaalin aikaan alkuyöstä paikalla oli hyvin tapahtuman virallisia, tunnusviirein varustettuja takseja.

Hinta oli tosin erisuuruinen kahdella eri matkalla festarialueelta hotelliin; ero oli huomattava, noin 10 euroa. Halvempi kyyti oli myös mukavampi; vanhempi herra puhui englantia ja oli kiinnostunut kokemuksistani paikkakunnalla kuin myös Suomesta; kalliimmin veloittanut nuori kuski oli väkinäisen kohtelias ja ajoi vaitonaisena ja kovaa vauhtia.

Ostravan rautatieasemalta matka jatkui Olomouciin.

PechaKuchaa Ostravan yössä ‒ ja vähän muuallakin

Olen ollut innoissani PechaKucha-esityksistä heti niihin tutustuttuani. Löysin ilokseni PechaKucha-illan paikallisen musiikkifestivaalin ohjelmasta.

Colours of Ostrava -festivaali Tšekissä 18.‒21.7.2018 oli paljon muutakin kuin musiikkia. Sen yhteydessä järjestettiin kolmatta kertaa kansainvälinen Meltingpot keskustelufoorumi teemalla Ideoita ilman rajoja luentoineen, teatteriesityksineen ja elokuvineen.

Ohjelmassa oli mukana myös PechaKucha Night Ostrava. Kun näin otsikon, niin päätin heti mennä katsomaan.

20 x 20

Niin, mikä PechaKucha? Kyseessä on Japanista lähtöisin oleva erityisesti luoville aloille soveltuva esitysformaatti. Se on saanut alkunsa tokiolaisesta Astrid Kleinin ja Mark Dythamin Klein Dytham -arkkitehtitoimistosta vuonna 2003. Heidän tarkoituksenaan oli luoda tapa, jolla nuoret muotoilijat voisivat tavata, verkostoitua ja esitellä töitään julkisesti. Nimi juontuu japaninkielisestä sanasta, joka kuvaa keskustelun, ”porinan”, ääntä.

PechaKucha -esitys syntyy 20 kuvasta, joita näytetään 20 sekunnin ajan. Esityksen pituus on siis 6 minuuttia 40 sekuntia. PechaKuchan voi toteuttaa ajastettuna PowerPoint-esityksenä.

Tapahtumissa on yleensä muutama kutsuttu tai ennakkoon ilmoittautunut puhuja. Esittäjät ovat usein muotoilun, arkkitehtuurin, valokuvauksen, kuvataiteiden tai muilta luovilta aloilta.

PechaKucha -esitys syntyy ennalta tehdyn esityksen ja niiden kommentoinnin pohjalta. Esittäjältä vaaditaan hyvää etukäteisvalmistelua, sillä jouhevan esityksen kannalta tarinan pitäisi kulkea samassa tahdissa kuvien kanssa. Usein käy kuitenkin niin, että joko sanat loppuvat ennen seuraavaa kuvaa tai kerronta jatkuu vielä, vaikka kuva on jo vaihtunut.

Esittäjän persoonallisuus ja esiintymistapa yhdessä PechaKucha -kuvien kanssa luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kiinnostavuus syntyy myös siitä, että esiintyjien ja aiheiden kirjo on laaja. Olen nähnyt kuvia muun muassa tuoli-aiheisista lumiveistoksista, New Yorkin kaupunkiolohuoneista, parkourista, Musiikki-talon suunnitelmista ja erilaisista designtuotteista.

Olen ollut seuraamassa useita esityksiä muun muassa Turussa, Helsingissä, Hangossa ja nyt Ostravassa.

Taidetta ja muotoilua

Ostravan PechaKuchan esiintyjät olivat arkkitehteja, muotoilijoita ja taiteilijoita.

Ester & Josefina (Ester Geislerová ja Josefina Bakošová) ovat nuoria vaatussuunnittelijoita, joiden mallistossa on ainakin t-paitoja, laukkuja ja kenkiä. Laukut on koristeltu applikaatioin.

Eva Urbanová esitteli NILA-nimisen yrityksensä tuotantoa. Heidän valikoimissaan on ekologisesti ja eettisesti valmistettuja asusteita ja sisustustuotteita.

Eliska Podzimkova on prahalainen valokuvaaja, animaattori ja multimediataiteilija, joka ihastui aikoinaan New Yorkiin ja pääsikin opiskelemaan sinne New York Film Academyyn.

ORA on sisustusarkkitehtuuritoimisto, jossa työskentelevät ainakin taiteen maisteri Barbora Hora sekä sisustusarkkitehdit Jan Veisser ja Jan Hora. He ovat suunnitelleet taloja, sisustuksia ja esineitä minimalistiseen tyyliinsä.

Roman Vrtiška ja Vladimír Žák ovat prahalaisia palkittuja muotoilijoita, jotka toimivat arkkitehtuurin, graafisen suunnittelun ja designin parissa. He olivat opiskellessaan vaihto-oppilaina Aalto-yliopistossa Helsingissä. Heidän asiakkainaan ovat olleet muun muassa Adidas, Heineken, Diesel ja suomalaisista Ruukki ja Tammi.

Roman Vrtiška ja Vladimír Žák ja esittelivät suunnittelutöitään.

Patrik Kriššák on prahalainen taiteilija, jolla on ollut useita omia näyttelyitä Tšekissä, samoin yhteisnäyttelyitä. Hän esitti omaa abstraktia taidettaan.

Patrik Kriššákin taide oli värikästä ja akvarellimaista.

Toinen taiteilijaesiintyjä oli Nikolav Bozhinov, jolla oli hiukan poikkeava esitysmuoto. Hänen PechaKuchassaan oli taustana teletappimainen vihreä nurmikko ‒ yksi maailman laajimmalle levinnyt taustakuva Windows XP:stä. Siihen hän lisäsi yksi kerrallaan kuvia lähinnä poliitikoista, kuninkaallisista, taiteilijoista, uskonnollista vaikuttajista ja muista tunnetuista henkilöistä.

Nikolav Bozhinovilla oli erikoisin tulkinta PechaKucha-esityksestä.

PechaKuchaa Helsingissä ja Turussa

PechaKuchasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö ja iltoja vieteään jo 1 000 kaupungissa. Pecha Kuchaa  on ulottautunut myös yliopistoihin ja liike-elämään.

Eri kaupunkien tilaisuuksissa saattaa olla erilainen luonne. Esimerkiksi Helsingissä esiintyjät ovat olleet nimekkäitä henkilöitä ja tilaisuudet ovat maksullisia. Turun tilaisuuksiin on ollut matala kynnys ja esiintyjät ovat olleet ”tavallisia ihmisiä” tunnettujen kulttuuritoimijoiden rinnalla; tilaisuudet ovat olleet maksuttomia.

Turun ensimmäinen PechaKucha-ilta järjestettiin 8.4.2010 Bar Alvarissa. Järjestäjänä oli Turun seudun arkkitehdit SAFA ry.

Ilmoittauduin mukaan Turun toiseen PechaKucha -iltaan kesäkuussa 2010. Esitykseni aiheena oli Aaltoja, arkkitehtuuria ja azulejos. Se koostui Azoreilla otetuista valokuvista aiheinaan vuorotellen meri tai vesi, rakennukset ja portugalilaiseen kulttuuriin kuuluvat azulejos-keramiikkalaatat.

Semiantiikkinen seikkailijatar esitti valokuvia São Miguelin saarelta. Titteli syntyi siitä, kun olin viettämässä 50-vuotispäivääni Azoreilla.

Täma vaaleanpunainen talo Azoreilta oli yksi PechaKucha-esitykseni arkkitehtuurikuvista.

Sittemmin Turun PechaKucha-iltoja on järjestänyt Uuden muotoilun yhdistys ry. Innostus on hiipunut; viimeisin ilta on järjestetty vuonna 2015.

Helsingissä toiminta on jatkunut ja viimeisin tilaisuus on järjestetty tämän vuoden huhtikuussa Helsinki Design Weekin ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. He valitsivat yhteensä kymmenen puhujaa luovalta alalta ja tiedemaailmasta. Mukana olivat muun muassa Onar-vaatemerkin perustaja Irene Kostas, digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela, ravintolavisiönääri ja taiteilija Antto Melasniemi, teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltanen, infektiosairauksien professori Anu Kantele sekä taiteilija Sophia Ehrnrooth.

PechaKucha on mukana myös 1.9.2018 järjestettävän Hanko Fotofestivalin ohjelmassa. Ruotsinkielisen BioFoto Finland -luontovalokuvayhdistyksen viisi jäsentä esittelee tapahtumassa luontokuviaan PechaKucha-muodossa.

Erilaisiin maailmalla esitettyihin PechaKucha-esityksiin voi tutustua täällä.

Värikäs festari Ostravassa

Colours of Ostrava -festivaali oheisohjelmineen oli musiikin ja muun kulttuurin runsaudensarvi.

Sää oli ensimmäisinä festaripäivinä välillä sateinen, mutta ei se juurikaan tapahtumaa haitannut.

Oletko kuullut heinäkuisesta Colours of Ostrava -festivaalista Tšekissä? No, en minäkään tiennyt siitä mitään ennen kuin tapahtuma tuli esiin samassa kaupungissa seuraavalla viikolla pidettävän matkabloggaajien TBEX-konferenssin yhteydessä.

Vaikka Ostrava on Tšekin tasavallan kolmanneksi suurin kaupunki, on lienee melko tuntematon. Se sijaitsee 360 kilometrin päässä Prahasta itään ja lähellä Puolan rajaa.

Konferenssiin osallistuvilla oli mahdollisuus osallistua hakemuksesta festivaaliin kaikkina neljänä päivänä ns. pressipassilla. Kulkulupa tarjosi pääsyn Colours of Ostrava -festivaaliin sekä sen lehdistökeskukseen ja VIP-alueelle katettuine katsomoineen ja muutamaan muuhun paikkaan, muun muassa Bolt Toweriin ja tiedekeskukseen.

Colours of Ostrava -festivaalin ohjelmisto oli niin laaja, että varmaan jokainen löysi itselleen mieluista kuultavaa, nähtävää ja koettavaa. Olutta myytiin kätevistä pantillisista muovimukeista.

Kulttuuria kaivosalueella

Näkymä festivaalialueelle noin 80 merin korkuisesta Bolt Towerista. Se on saanut nimensä pikajuoksija Usain Boltin mukaan.

Tämäkin kuva on otettu Bolt Towerista. Siellä sijaitsee myös kahvila.

Colours of Ostrava -festivaali 18.‒21.7.2018 tarjosi kuultavaksi monia eri musiikkilajeja rockista elektroniseen musiikkiin ja jazzista souliin. Ohjelma alkoi jo puoliltapäivin ja jatkui keskiviikkona ja torstaina puoli kolmeen ja perjantaina ja lauantaina peräti neljään saakka yöllä.

Esiintyjiä oli kaikkiaan 21 lavalla, bändejä oli 130 ja esityksiä yhteensä 350. Musiikin lisäksi ohjelmassa oli teatteriesityksiä, workshopeja, keskusteluja sekä taidetta ja designia.

Jos olisin paremmin perillä nykymusiikista, olisin varmaan tunnistanut esiintyjiä ja bändejä. Nyt niistä valtaosa oli minulle tuntemattomia. Vain Pharrell Williams ja Grace Jones nousivat tuttuina esiin artistikattauksesta. Mukana oli myös sellaisia esiintyjiä kuin Future Islands, George Ezra, Beth Ditto, Jeremy Loops, Aurora, Kensington, Joss Stone, Kaleo, Jessie J., Paul Kalkbrenner ja Kygo vain muutamia mainitakseni.

Festivaali levittäytyi Dolní Vítkovicen entiselle kaivos- ja teollisuusalueelle. Ruosteinen ja betoninen ympäristö loi rouhean taustan kulttuurille ja tuotemyynnille. Festarialueelta saattoi ostaa kaikenlaista asusteista musiikkituotteisiin sekä ruokaan ja juomaan.

Ideoita ilman rajoja

Festivaali oli paljon muutakin kuin musiikkia. Meltingpot oli kansainvälinen kolmatta kertaa järjestetty keskustelufoorumi teemalla Ideoita ilman rajoja. Asiantuntijoiden keskustelut, luennot, teatteriesitykset, tapaamiset ja elokuvat liittyivät muun muassa politiikkaan, kulttuuriin, terveyteen, tieteeseen, koulutukseen, matkustamiseen ja talouteen.

Tutustuin huonosti ohjelmaan ja huomaan nyt jälkikäteen, että siellä olisi ollut paljon mielenkiintoista. Ilokseni silmäni osuivat oikeaan aikaan otsikkoon Pecha Kucha Night Ostrava, jota olin seuraamassa.

Elokuville ja teatteriesityksille oli omat lavansa. Suomen ainut edustaja festarissa taisi olla Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland -elokuva.

Colours of Ostrava -festivaali otti huomioon koko perheen. ČEZ Family Parkista löytyy ohjelmaa ja tekemistä lapsillekin. Alueella sijaitseva tiedekeskus Svět techniky tarjosi myös kivan käyntikohteen.

Svet Techniky -tiedekeskus sijaitsee festivaalialueella.

Festivaali on saanut monia palkintoja, joista viimeisin on Guardian-lehden arvio vuonna 2016 siitä, että Colours of Ostrava on kymmenen parhaan eurooppalaisen musiikkifestivaalin joukossa. Myös European Best Destinations -sivusto on listannut Colours of Ostrava –festivaalin parhaiden joukkoon.

Päälava oli vain yksi muiden joukossa. Tunnelma tiivistyi iltaa kohden.

Kokemukseni mukaan festivaali oli hyvin järjestetty ja toimiva. Liikenne, kierrätys, esteettömyys, turvallisuus ja monet muut asiat oli otettu huomioon.

Ensiavun toimivuus tuli testattua, kun yksi ryhmäämme kuuluva loukkasi nilkkansa katsomon rappusissa. Paikalle tuli neljä lääkintäryhmään kuuluvaa, jotka arvioivat tilanteen, antoivat ensiapua ja kuljettivat loukkaantuneen sairaalaan.

Festivaalitunnelmia voi katsella vuoden 2017 Colours of Ostrava -festivaalista tehdystä lyhyestä videokoosteesta.

Ensi vuonna 17.‒20.7.2019

Ensi vuonna Colours of Ostrava -festivaali järjestetään 17.‒20.7.2019. Kannattaa seurata festivaalin ohjelmaa jo tämän syksyn aikana ja jos sieltä löytyy suosikkiesiintyjiä, niin sitten vain menoksi. Lento Helsingistä Prahaan kestää noin kaksi tuntia ja sieltä voi jatkaa noin kolmen tunnin junamatkalla Ostravaan.

Majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin. Kätevintä on valita hotelli joko tapahtumapaikan läheisyydestä tai keskustasta, josta on hyvät ratikkayhteydet festarialueelle. Dolní Vítkovicen alueella on myös leirintäalue.

Colours of Ostrava -sivulta voi tilata uutiskirjeen, jonka avulla pysyy ajan tasalla festarin suhteen.

Ostrava!!!

Kahden viikon matka Ostravaan ja sen ympäristöön Tšekissä on enää vain muistoissa. Valtava määrä paikkoja, tietoa, vaikutelmia, ihmisiä ja valokuvia on tallentunut tavalla tai toisella. Nyt on mistä ottaa blogipostauksiin. Aloitetaan kuitenkin sieltä, mistä kaikki alkoi ‒ Ostravasta!!!

Ostrava toivotti TBEX-matkabloggaajat tervetulleiksi.

Tšekin tasavallan itärajalla sijaitseva maan kolmanneksi suurin kaupunki oli heinäkuun loppupuolella hyvin kansainvälinen paikka. Tässä vanhassa hiilikaivoskaupungissa järjestettiin jo 16. kertaa Colours of Ostrava -festivaali ja ensimmäistä kertaa TBEX-konferenssi, joka on matkabloggareiden ja -toimittajien, sosiaalisen median sisällöntuottajien sekä matkailuyritysten maailman laajin konferenssi- ja verkostoitumistilaisuus. Näistä kerron myöhemmin lisää.

Colours of Ostrava -festivaali levittäytyi Dolní Vítkovicen entiselle tehdasalueelle.

Nähtävää muuallakin kuin Prahassa

Ostravan logossa on kolme huutomerkkiä. Kuva: Ostravan kaupunki.

Jos ihmettelet Ostravan nimessä käyttämiäni huutomerkkejä, niin noudatan vain kaupungin omaa käytäntöä. Ne kuuluvat osana Ostravan logoon. Huutomerkit symboloivat kaupungin ja sen asukkaiden vireyttä, energiaa ja luottamusta.

Kaupunki löytää itsestään paljon superlatiiveja. Alueella on maan syvin entinen hiilikaivos (Petr Bezručin kaivos, 1 200 metriä), Euroopan vanhin yrityksen perustama sairaala (1837, Vítkovice) sekä maan suurin yliopistokampus (23 000 opiskelijaa, seitsemän tiedekuntaa).

Mukana on myös sitä, että paikkakunta haluaa nousta Prahan varjosta. Valtaosa Tšekin tasavaltaan matkustavista turisteista valitsee kohteekseen maineikkaan pääkaupungin. Nähtävää olisi paljon tuon suurkaupungin ulkopuolellakin ‒ ja vähemmän tungosta. Kerron omalta osaltani käymisen arvoisista paikoista seuraavissa postauksissani.

Ostrava ei ole mikään pikkukaupunki. Noin 214 neliökilometrin alueella on asukkaita lähes 300 000. Alue on hiukan pienempi kuin Turun alue, mutta asukkaita on kolmanneksen enemmän. Ostrava on Määrin-Sleesian läänin (Moravskoslezský kraj) keskus.

Prahasta Ostravaan on matkaa 360 kilometriä ja Puolan Krakowasta 90 kilometriä. Krakowa olisikin ollut toinen vaihtoehtoinen Finnairin lennon määränpää, mutta valitsin kuitenkin Prahan.

Airport Expressillä pääsi kätevästi Prahan rautatieasemalle, josta matka jatkui Ostravaan.

Lentokentältä pääsin Prahan keskustaan Airport Express -bussilla, joka meni rautatieasemalle. Lipun ostin lentoaseman matkailuneuvonnasta, mutta paikallinen rahakin olisi käynyt maksuksi.

Ostravaan lähtevän RegioJet-junan löysin pienien vaikeuksien jälkeen. Matka kesti noin kolme tuntia.

Sijainti, sijainti, sijainti

Ostravassa on peräti viisi rautatieasemaa, joista tärkeimmät ovat Ostrava – hlavní nádraží and Ostrava – Svinov. Onneksi ymmärsin jäädä pois jälkimmäisellä, koska se oli lähempänä hotelliani ‒ joka olikin kaukana kaikesta. Tai siis niistä paikoista, joissa minun oli määrä kulkea.

Ostrava-Svinovin rautatieasema.

Opin tällä matkallani monenlaisia asioita. Yksi niistä oli hotellin sijainnin tärkeys. Olen monesti onnistunut paremmin tässä asiassa, mutta nyt ei käynyt niin. Luotin liikaa järjestäjän tarjoamaan hotellilistaukseen perehtymättä kunnolla paikan sijaintiin ja kaupungin kokoon.

Hotelli oli ehkä edullisempi kuin muut, mutta sieltä saikin sitten matkustaa noin 50 minuuttia yhteensä, ensin bussilla ja sitten ratikalla, tapahtumapaikoille kaupungin keskustassa ja Dolní Vítkovicen alueelle , jonne sijoittui sekä festivaali että konferenssi. Iltamyöhään oli mukavinta turvautua taksiin, mikä nosti puolestaan kustannuksia.

Onneksi seuraavan viikon majoituksen olin varannut kaupungin keskustasta.

Miten täällä kuljetaan?

Ensimmäiset tuntemukset Ostravassa liittyivätkin paikasta toiseen siirtymisen vaikeuteen. Ihan itse hankittu pulma; paremmalla valmistautumisella olisi ehkä tiennyt, ettei busseissa voi maksaa kolikoilla tai seteleillä. Olisi tarvittu automaatista ostettu lippu, lähimaksuominaisuudella varustettu pankkikortti (jolloista minulla ei ole) tai verkosta hankittu ja tietyillä korteilla maksettu tietyn ajan kattava tekstiviestilippu.

Olisin ehkä päässyt vähemmällä, jos olisin huomannut mennä Svinovin rautatieasemalla sijaitsevaan matkailuneuvontaan. Jäin aseman ulkopuolelle etsiskelemään ensin taksia ja kun sellaisia ei ollut paikalla, linja-autoja. Ystävällinen paikallinen auttoi minua bussissa ja opasti vielä perille hotelliin.

Turhan paljon harrastamani intuitiivinen suunnistus tuotti tässä kyllä tulosta, mutta ainoastaan tuon ystävällisen naishenkilön ansioista. Kommunikaatio oli hiukan hankalaa, sillä hän puhui vain vähän englantia ja minä en lainkaan tšekkiä.

Ristiin rastiin Ostravaa

Hotellistani pääsi kaupunkia kohti ensin bussilla, josta vaihdettiin ratikkaan.

Parin päivän sisällä aloin jo olla hiukan kartalla Ostravasta ja siitä, miten pääsee paikasta A paikkaan B. Ratikoilla oli kätevää liikkua ja kaupungin keskustakin alkoi hahmottua. Tässä auttoivat myös meille festivaaleille tulleille bloggaajille järjestetyt lyhyet opastuskierrokset.

Kävimme Tšekin tasavallan korkeimmassa kaupungintalon tornissa katselemassa maisemia 73 metrin korkeudesta, kuljimme yli 600 metriä maanpinnan alapuolella olevissa entisissä kaivoskäytävissä Landek Parkissa ja kävelimme Masarykovo náměstí -aukion poikki katsellen Tšekin tasavallan 100-vuotisjuhlien kunniaksi pystytettyä valokuvanäyttelyä.

Kiipesimme keinotekoisesti rakennetun Halda Eman laelle ihailemaan sieltä avautuvia maisemia (joskin minä käännyin takaisin kaupunkiin päin, kun kuulin, että korkeimmalle kohdalle olisi vielä paljon matkaa), nautimme paikallisia oluita useissa pubeissa ja terasseilla ja söimme useamman aterian knöödelien kera.

Ostravan uuden kaupungintalon tornista voi ihailla maisemia.

Ostravan maisemia kaupungintalon näköalatornista.

Tällä hissillä mentiin yli 600 metrin syvyydessä oleviin kaivoskäytäviin.

Halda Eman huippu on 315 metriä merenpinnan yläpuolella.

Masarykovo náměstí -aukion toiselta puolelta löytyy Ostravan vanha kaupungintalo, jossa toimii nykyisin museo.

Knöödelit ovat lisuke monille perinteisille tsekkiläisille ruoille. Tšekissä ja Slovakiassa sämpyläknöödelit muotoillaan raa’asta taikinasta noin 30 cm pitkulaiseen muotoon. Taikina kääritään puhtaan keittiöpyyhkeen sisään tiukaksi pötköksi ja se keitetään liinan sisällä kypsäksi.

Colours of Ostrava -festivaali tarjosi paljon nähtävää ja kuultavaa keskiviikosta lauantaihin 18.‒21.7.2018. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.