Henkilö, Kaupunki, Museo, Näyttely, Valokuvaus

Loviisan paparazzi Aatos Åkerblom

*Tuote/palvelu saatu Cursor Oy:n kautta.

Loviisan kaupungin museossa on mielenkiintoinen näyttely loviisalaisesta Aatos Åkerblomista ja hänen 1960- ja 1970-luvun valokuvistaan. Hänen hengenheimolaisekseen voitaneen lukea turkulainen Timo Saarniemi, joka kuvasi paikallista musiikkikulttuuria.

Paparazzi-näyttelyn esittelytekstiä.

Loviisan kaupungin museossa on esillä Aatos Åkerblomin jäämistöstä löytyneitä valokuvia. Ne on ottanut talteen ja digitalisoinut Eddie Bruce, loviisalainen keräilijä. Näyttely on saanut nimen Paparazzi.

Åkerblom oli kameroineen kaikkialla

Aatos Åkerblomin välineistöä näyttelyn vitriinissä.
Aatos Åkerblomilla oli käytössään myös vakoilukamera.

Vaikka Loviisassa ei tainnut olla juurikaan julkisuuden henkilöitä valokuvattaviksi, Aatos Åkerblom (1916–1997) oli kuin paparazzi. Hänen toimintaansa kuvataan näin: ”Hän dokumentoi tiloja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt valokuvata. Hän pääsi kameroineen kaikkialle ja oli aina valmiina nappaamaan kuvan ennen kuin hetki oli ohi.”

Aatos Åkerblomin takki ja liivit. Taustalla omakuva.

Hän kuvasi kaikenlaisia ihmisiä lapsista ja nuorista alkoholisteihin ja kaupan myyjistä herrakerholaisiin. Hänestä kerrotaan myös: ”Aatos Åkerblom oli kameroineen paikalla aina, kun kaupungissa tapahtui. Hän kuvasi onnettomuudet, urheilukilpailut ja kiertävät tivolit. Hän pääsi aina kaikkialle ja oli useimmiten ensimmäisenä paikalla. Kun presidentti Kekkonen oli metsästysretkellä Loviisan metsissä, oli Aatos Åkerblom metsästysseurueen mukana.”

Aatos Åkerblomin omakuva.
Nuori nainen muovikasseineen. Housujen lahkeen leveydestä päätellen kuva on 1970-luvulta.
Valokuvaaja on tarttunut valppaana hetkeen.
Miesten arkipäivää.
Aatos Åkerblomin ikuistamaa nuorisoa.

Juuri metsästys olikin Aatos Åkerblomin toinen harrastus, luvalla ja luvatta. Hän harrasti myös mehiläisten hoitoa, josta tuli myös hänen elantonsa. Hän rakennutti 21-vuotiaan mehiläispaviljongin, kaksi- ja puolikerroksisen pikku talon hunajalinkoineen ja lukuisine mehiläispesineen.

Erakko ja kummajainen

Aatos Åkerblom oli myös erakko, mutta joitakin ystäviä hänellä oli. Häntä pidettiin kummajaisena ja outona, mutta kilttinä. Toisinaan hän saattoi olla kameransa kanssa liian tungettelevainen. Hänellä oli myös mielenterveysongelmia, joihin hän sai apua sairaalasta. Kamera kulki sinnekin. Hän myös matkusteli laajalti Euroopassa.

Hänen jäämistössään on paitsi valokuvia, myös paljon kirjeenvaihtoa. Nekin ovat nyt Eddie Brucen hallussa, joka ei ole vielä ehtinyt käymään läpi kaikkea aineistoaan.

Huvudstadsbladetin näyttelyä koskeva artikkeli sai otsikon: Lovisas Andy Warhol. Siinä todetaan, ettei Aatos Åkerblom saanut eläissään 15 minuutin julkisuuttaan, mutta runsain mitoin sitä monta vuotta kuolemansa jälkeen.

Huvudstadsbladetin toimittaja oli vaikuttunut näyttelystä.

Eddie Bruce piti museossa marraskuun alussa luennon Valokuvaaja Aatos Åkerblom – vastakohtien mies. Siitä on peräisin osa tämän postauksen tiedoista. Luento on nähtävissä ainakin jonkin aikaa museon YouTube-kanavalla.

Timo Saarniemi, hengenheimolainen Turusta

Aatos Åkerblomin tarinaan tutustuessani tuli mieleeni, että loviisalaisella kameramiehellä on ollut jossain mielessä hengenheimolainen Turussa, jossa vaikutti rockantropologiksi mainittu Timo Saarniemi (1942–2005). Hän oli mustine nahkahousuineen, kameroineen ja polkupyörineen tuttu näky osakunnissa, klubeilla, konserteissa ja festivaaleilla. Olen hänet itsekin nähnyt osakuntakeikoilla 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.

Timo Saarniemi toimi äidinkielen opettajana Espoossa, mutta vapaa-aika kuului ”menossa ja meiningissä” Turussa. Hän talletti laajasti Ruisrockin historiaa aina sen alusta asti. Hän sai tittelin ”stranger in the night”, yön muukalainen, joksi hän itsekin tunnustautui. Hänet tunnettiin myös ahkerana mielipidekirjoittajana.

Facebookissa on hänelle omistettu sivu The Legacy of Timo Saarniemi, jossa julkaistaan hänen ottamiaan valokuvia. Hänen aihepiirinsä on toinen kuin pikkukaupungin arkipäivää kuvanneen Aatos Åkerblomin. Valokuvat ovat impressioita turismista, rockista, festareista ja nuorisomuodista 1960-luvulta 2000-luvun alkupuolelle.

Saarniemen kokoelma valokuvineen on Kansallisarkiston Turun toimipaikan (aik. Turun maakunta-arkiston) omistuksessa. Hänen tuotantoaan löytyy runsaasti myös Turun kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta. Hänen keräämäänsä materiaalia oli esillä Impressiot ovat minun!” -näyttelyssä Turussa vuonna 2012. Hänestä löytyy myös haastattelu YouTubesta.

Paparazzi 4.5.2021–27.2.2022

Loviisan kaupungin museo
Komendantintalo
Puistokatu 2
Avoinna ti–pe, su klo 12–16
kesä–elokuu ti–su klo 11–17

*Pressimatka Loviisaan ja Kotkaan 2.–3.11.2021.

Normaali
Elokuvat, Henkilö, Kulttuuri, Teatteri

Niin kuin taivaassa – teatterin lavalla ja katsomossa

Palvelu/tuote saatu: Helsingin Kaupunginteatteri*

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Tuukka Leppänen ja Oona Airola. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Helsingin Kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa -esitys on taattua Jakob Höglund -laatua.

Ensimmäisen kirjamessupäivän torstain 28.10. jatkoksi illan ohjelmaan sopi teatteriesitys. Olin varannut majoituksen läheltä Helsingin Kaupunginteatteria, joten kulku sinne ennen ja jälkeen teatterin sujui kätevästi kävellen.

Höglundin houkuttamana

Halusin nähdä Helsingin Kaupunginteatterin musikaalin Niin kuin taivaassa. Olen nähnyt elokuvankin jo vuosia sitten, mutta suurimpana vetovoimatekijänä oli esityksen ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund, jonka aikaansaannoksia olen nähnyt aikaisemmin, Kalevalan Åbo Svenska Teaterissa ja Cabaretin Turun Kaupunginteatterissa. Olen tunnustautunut hänen fanikseen, niin upeita nuo teatterikokemukset ovat olleet.

Jakob Höglund on saanut työstään tunnustusta paitsi katsojilta, myös Svenska Kulturfondenilta. Hän sai säätiön suuren kulttuuripalkinnon vuonna 2020. Perusteluissa häntä kuvaillaan tekijäksi, joka ”ylittää rajoja ei tyyli- ja taidelajien välillä ja haastaa perinteistä teatteritaidetta.”

Ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund. Kuva: Tage Rönnqvist.

Elokuvasta musikaaliksi

Elokuvan Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen) ohjasi ruotsalainen Kay Pollak (s. 1938) vuonna 2004. Käsikirjoituksen siihen on tehnyt Carin Pollak yhdessä Anders Nybergin ja Ola Olssonin kanssa. Musiikin on säveltänyt Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe. Laulujen sanat ovat Carin Pollakin ja Fredrik Kempen. Elokuva menestyi kansainvälisesti ja se oli Oscar-ehdokkaana parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi vuonna 2005.

Kantaesitys Så som i himmelen oli Oscarsteaternissa Tukholmassa vuonna 2018. Käsikirjoitus oli Kay ja Carin Pollakin ja mukana oli myös Edward af Sillén, säveltäjänä Fredrik Kempe, laulujen sanat Carin Pollak ja Fredrik Kempe ja ohjaus Markus Virta.

Kaupunginteatteria varten käsikirjoituksen on suomentanut Aino Piilola ja laulut Maija Vilkkumaa.

Suuresta maailmasta kotiseudulle

Teatterin ohjelmaesityksessä kerrotaan juonesta seuraavasti: ”Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.”

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen.

Pietarsaaressa kasvaneella Jakob Höglundilla on kokemusta kirkkokuoroista, joista hän kertoo löytäneensä yhteisöllisyyden ja ilon aivan kuin näytelmän Ljusåkerin ihmiset. Hän kertoo, että tämän musikaalin ohjaaminen on ollut hänen suuri unelmansa aina siitä lähtien, kun hän näki sen Oscarsteaternissa Tukholmassa. Tai pikemminkin pakkomielle.

Musikaalin näkeminen sai hänet ajattelemaan myös omaa tulevaisuuttaan ja hänelle oikeaa paikkaa: ulkomailla vai kotimaassa? Pohdinnat ohjasivat hänet Suomeen ja Helsingin Kaupunginteatteriin kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Hän on nyt myös Lilla Teaternin taiteellinen johtaja.

Sata tapaa käyttää pylväitä ja laatikoita

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Lavastus suurella näyttämöllä on minimalistista, mutta vaikuttavaa. Se muodostuu enimmäkseen mustista pylväistä ja valkoisista laatikoista, joista saadaan nopeasti ja näyttävästi erilaisia tiloja metsästä kirkkosaliin. Lavastajana on Sven Haraldsson, jonka kanssa ohjaaja on tehnyt aiemminkin yhteistyötä, muun muassa Turun Cabaret-esityksessä.

Yksinkertaiset elementit yhdistyvät Jakob Höglundin tekniikkaan, jossa ”näyttelijät ja esineet yhdessä muodostavat lavastuksen, ja jatkuva liike ja muuntuvat kehot luovat uusia todellisuuksia.”

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Oona Airola ja Tuukka Leppänen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Lisätehoa tuovat valot, videotehosteet ja varjoteatteri. Puvustuksesta vastaa Samu-Jussi Koski.

Musikaali – suuren ryhmän työn tulos

Teatterin musikaaliin meneminen ei ole mitenkään halpaa. Otsaan saattaa syntyä pieni ryppyjono, kun katselee teatterin hinnastoa. Niin kuin taivaassa -musikaalin lippujen hinnat permannolla hipovat jo yhdeksääkymppiä (88 €/ 83 € (parveke) / 22 € (aitiopaikat: osittainen näkörajoite). Pariskunnalta se tekee lähes 200 euroa yhden illan kulttuurinautinnosta, jos vaikka ostaa ohjelman sekä nauttii väliajalla leivoskahvit.

Hintaan suhtautuu ymmärtävämmin, kun katselee käsiohjelmasta esitykseen osallistuneiden nimilistaa. Se on suuri jo tarinan synnyttämisestä alkaen käsikirjoittajista säveltäjiin, laulujen sanoittajiin ja suomennoksiin sekä esityksen toteutuksen suunnittelijoihin.

Näyttelijäjoukkoakin rooleissa on puolenkymmentä ja heille on vielä varanäyttelijät, ns. understudyt ja swingit. Mukana on myös lapsinäyttelijöitä, joita on kaksi tai kolme yhtä roolia kohden. Kapellimestari Eeva Konnulla on noin 20 hengen muusikkojoukko ohjattavanaan.

Lisäksi noin satakunta henkilöä on osallistunut esityksen toteuttamiseen tarpeiston, lavastuksen, puvustuksen, naamioinnin, valojen, äänen ja käsiohjelman saralla. Tarpeen ovat myös kuiskaaja sekä lastenhoitajat, kun nuorimmat lavalla olijat ovat 7-vuotiaita.

Valoja ja varjoja

Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.

Musikaalin tarina korostaa musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa. Mukana on myös tummia sävyjä sairastumisesta, kiusaamisesta, perheväkivallasta ja uskonnollisesta ahdasmielisyydestä. Ja loppu on surullinen. Paikoin oli nenäliinalle käyttöä, se täytyy tunnustaa.

Monet koronan vuoksi teatterin väliin jättäneet saattoivat tuumia itsekseen illan aikana, että olo on kuin taivaassa. Kotoa on päästy vihdoin kulttuurin pariin.

Samassa tunnetilassa lienee koko ensemble. Jakob Höglund tiivistää käsiohjelman tekstissä esiintyjien tunnelman: ”Rakas yleisö! Tänään seisomme edessäsi ja olemme valmiita tekemään sitä, mikä on ollut niin pitkään kiellettyä. Kädet toistemme ympärillä laulamme sydämien ilossa, ja silloin katto nousee taivaisiin. Tervetuloa.”

Teatterin esittelyssä luvattiin, että ”tämä elämänvoimainen, koskettavia kohtaloita ja vapauttavaa iloa sisältävä tarina tarjoaa katsojalle lämpöä ja balsamia sielulle.” Sen se totisesti tarjosikin.

Seuraavaksi pitääkin mennä katsomaan Lilla Teaterniin Jakob Höglundin ohjaama musikaali Once.

Lue myös: Kalevala på svenska ja Mua kutsuu Cabaret.

*Sain teatterista kaksi bloggaajalippua.

Normaali
Henkilö, Juomakulttuuri, Kahvila, Kaupunki, Matkakohde, Teemapäivä

Vaaleaa ja tummaa paahtoa Satamatiellä

Käymme Kansainvälisen kahvin päivän kunniaksi palkitussa paahtimossa ja kahvilassa Lappeenrannan Satamatiellä.

Osoite on antanut nimen kahvila-tehtaanmyymälä-tapahtumakeitaalle Satamatie 6:lle.

Lappeenrannan historiallisella Linnoituksen alueella punatiilisessä rakennuksessa, 150 neliön tiloissa toimii monipuolinen Satamatie 6 -niminen kahvila sekä vuonna 2016 toimintansa aloittanut paahtimo Lehmus Roastery. Tila on ollut alun perin hevostalli vuodelta 1914. Suosittu kahvila laajenee kesäaikaan terassille.

Suomen paras kahvila

Kesällä kahvilan tuotteista voi nauttia ulkona. Pöytiä on vielä lisää tämän kuvan ulkopuolella.

Satamatie 6 on äänestetty Helsinki Coffee Festivalissa Suomen parhaaksi kahvilaksi vuosina 2018 ja 2020. Tämän vuoden festivaali on siirtynyt ensi vuoteen, samoin kahvilakilpailu.

Kahvila on kalustettu osin retrokalustein, sohvin ja nojatuolein ja osassa tilaa on korkeampia pöytiä baarijakkaroineen. Viherkasvit tuovat luontevaa pehmeyttä. Jos valitsee kahvilan nurkasta korotetun osan, lavanakin toimivan alueen, voi katsella suoraan Saimaalle.

Satamatie 6:n rouheat kahvilatilat.

Satamatie-kahvilan valikoimissa on itse tehtyjä raakakakkuja, brownieita ja kakkuja, croissanteja, granolakippoja ja grillattavia leipiä. Tuotteet valmistetaan kahvilassa ja lisäksi yhteistyötä tehdään paikallisleipomo Rikkilän leivän kanssa. Valikoimissa on myös artesaanioluita, luomuviinejä ja cocktaileja.

Lehmus Roastery tummapaahtoista kahvia ja mustikka-valkosuklaaraakasuklaakakkua.

Satamatie 6 ei ole vain kahvila, vaan myös tehtaanmyymälä ja tapahtumakeidas. Se tarjoaa (normaalioloissa) myös monipuolisia tapahtumia, muun muassa työpajoja, luentoja, keikkoja ja tietovisoja. Tiloja voi myös vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin kahvilan omien aukioloaikojen ulkopuolella.

Tehtaanmyymälässä tarjolla on luonnollisesti paahtimon omia kahvi- ja teelaatuja. Myös kahvisäkkejä saa ostaa niiden tyhjennettyä.

Lehmus Roasterysta laatukahveja kaikille

Kahvit on nimetty lappeenrantalaisten paikannimien mukaan.

Lehmus Roastery kertoo tuovansa laatukahvit kaikkien ulottuville. Sitä se tekeekin verkkokauppansa kautta. Kuulin tästä paahtimosta vuosi tai pari sitten, kun aikuiset poikani tilasivat kahvinsa – papuina tietenkin – tästä Lehmus Roastery -paahtimosta.

Olen itse kahvin ja teen sekakäyttäjä – teetä aamulla, hiukan myöhemmin kahvia, päivällä kahvia, illalla teetä – ja sain syntymäpäivälahjaksi muutaman teelaadun paketin samaisesta paikasta.

Teen tie -sarjan teet on pakattu mukaviin pahvisiin, pyöreisiin rasioihin ja niiden nimiksi on valittu paikallisia teiden nimiä kuten Tykkitee, Kuuutostee, Hyväntuulentee, Vanha Happotee, Lentäjäntee ja Satamatee.

Vuonna 2016 perustettu Lehmus Roastery paahtaa erikoiskahveja vaaleasta tummaan asti. Paahtimossa tunnetaan kaikkien raakakahvien alkuperä tila- ja viljelijäkohtaisesti.

Valikoimista löytyy useita eri paahtoja sekä suosittu viiden kahvin Maistelupakki. Kahvit on nimetty lappeenrantalaisten paikkojen mukaan kuten Sammonlahti, Kimpinen, Pusupuisto, Kanava, Myllysaari ja Muukko.

Lehmus Roastery on valittu Suomen parhaaksi paahtimoksi vuosina 2017, 2018 ja 2020 – ensimmäinen tunnustus tuli siis vuosi aloittamisen jälkeen.

Paahtimossa on käytössä 30 kilon (kuvassa) ja 15 kilon paahtimet. Pavut toimitetaan kahviviljelmiltä perinteisissä juuttisäkeissä.
Lehmus Roastery kertoo tekevänsä lesompaa (=leuhkempaa, ylpeämpää) kahvia. Kehystetty kahvisäkki on kunniapaikalla paahtimon seinälle. Pavut ovat peräisin brasilialaiselta kahviviljelmältä.

Hito hyvä Lappeenranta

Satamatie 6:ssa myydään myös maakuntabrändi Hito hyvän tuotteita: kaupungin oivaltavimmiksi mainittuja t-paitoja, Pantteri-boksereita, Vety-stringejä ”kaikin maustein”, postikortteja sekä Norppa-juomia, joiden tuotosta osa lahjoitetaan Suomen Luonnonsuojeluliitolle.

Hito hyvä on valittu vuonna 2015 Vuoden positiivisimmaksi lappeenrantalaiseksi. Verkkosivuilta voi lukea, mitä kaikkea Hito hyvä -kaksikko on puuhaillut; ideoista Samu Koskisella ja Arttu Muukkosella – joka on myös Lehmus Roasteryn toimitusjohtaja – ei ainakaan ole pulaa. Heidän mielestään Lappeenrannan kuuluu saada tuotteita, jotka ovat idän Monacon arvoisia ja tyylisiä.
– Sillä onhan tämä kaupunki kaikesta huolimatta hito hyvä, miehet tuumivat.

Arttu Muukkonen on valittu Vuoden kahvivaikuttajaksi 2020 Helsinki Coffee Festivalissa. Tämän monitoimimiehen mietteitä voi kuunnella Akonniemen Avara Luonto -podcastin osasta 30, jossa hän keskustelee Antti Akonniemen kanssa muun muassa kahvista ja työn rytmittämisestä.

Satamatie 6 on avoinna:
Ma Suljettu
Ti-Pe 11-20
La 10-20
Su 10-18

Osoite: Satamatie 6, Lappeenranta,

Kahvitellaan Kansainvälisen kahvin päivän kunniaksi

Kahviviljelmiä. Kuva: ©Paulig.

Tänään 1. lokakuuta vietetään Kansainvälistä kahvin päivää. Monissa maissa vietettiin omia kansallisia kahvin päiviä. Maaliskuussa 2014 kansainvälisen kahviorganisaation The International Coffee Organization (ICO) jäsenvaltiot päättivät valita yhteiseksi, maailmanlaajuiseksi päiväksi lokakuun ensimmäisen päivän.

Kansainvälisen kahvin päivän avulla halutaan juhlia kahvialan monimuotoisuutta, laatua ja intohimoa. Teemapäivä tarjoaa kaikille mahdollisuuden jakaa rakkautensa kahvia kohtaan sekä tukea miljoonia kahvinviljelijöitä, joiden toimeentulo riippuu tästä aromaattisesta viljelykasvista.

Kahvipensas kukkii. Kuva: ©Paulig.
Kahvipensaita. Kuva: ©Paulig.

Lisää kahvitietoutta etsiville voin vinkata Pauligin sivuston, josta nuo yllä olevat kuvat ovat peräisin.
Jos olet kiinnostunut kahvidrinkeistä, niin voit lukea Irish Coffeen tarinan täältä.


Normaali
Henkilö, Kirjailija, Matka vuosien takaa, Matkakohde, Museo, Rakennus, Taiteilija

William Morris ja hänen galleriansa Lontoossa

1800-luvulla eläneeseen ja vaikuttaneeseen sisustusalan guruun William Morrisiin sekä hänen taiteeseensa ja tuotantoonsa voi tutustua William Morris Gallery -museossa Lontoossa.

Tämä nykyisin museona toimiva talo oli William Morrisin perheen kotina vuosina 1848–1856.
William Morris Gallery.

Taidehistoriaan ja sisustukseen liittyvistä asioista perillä olevat tunnistavat William Morrisin nimen. Tämä 1800-luvulla elänyt britti on tunnettu erityisesti tapeteistaan. Olen tässä pientä pintaremonttia suunnitellessani selaillut erinäisinä tapettinäytteitä ja tapettitalojen sivustoja ja hänen nimissään kulkevat mallit ovat tulleet esiin. Nuo värikkäät, luontoteemaiset tapetit voivat hyvinkin kohta somistaa paria seinääni. Hänen työnsä tulokset ovat siis edelleen käytettävissä.

William Morrisin Trellis-niminen tapetti.

Muistui mieleeni, että olen käynyt useammankin kerran Lontoon Walthamstow´ssa sijaitsevassa William Morris Gallery -museossa. Sainkin idean kirjoittaa tästä mahdollisesta vierailukohteesta Lontoon-kävijöille, koska en ole sitä aikaisemmin tehnyt.

Teologiasta taiteeseen

William Morrisin kuva muraalina museon lähellä olevan rakennuksen seinässä.

William Morris syntyi vuonna 1834 varakkaan pörssimeklarin perheeseen kolmantena lapsena. Myöhemmin perhe kasvoi kaikkiaan yhdeksänlapsiseksi. Hän opiskeli Oxfordissa teologiaa, ja tutustui siellä Edvard Burne-Jonesiin, josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä ja liikekumppaninsa. Pian heidän mielenkiintonsa suuntautui jumaluusopin sijasta taiteeseen ja arkkitehtuuriin taidekriitikko John Ruskinin ajatusten ja hänen perustamansa arts and crafts -liikkeen innoittamana. Morrisin omien sanojen mukaan hän halusi nuoruuden ylimielisyydellä ei vähempää kuin muuttaa maailman kauneudella.

William Morris avioitui Jane Burdenin kanssa, ja he rakennuttivat punatiilisen Red House -nimisen talon Bexleyheathiin, Lontooseen. William Morris löysi lahjakkuutensa sisustussuunnittelijana tämän oman talon luomisen myötä. Hän oli monipuolinen henkilö: muun muassa arkkitehti, graafikko, idealistinen ajattelija ja sosialisti, kirjailija-runoilija, kirjapainon perustaja ja arts and crafts -liikkeen johtohahmo. Liike suosi käsityötä, luonnonmukaisuutta ja yksinkertaisia muotoja.

Kotiin vain kaunista ja hyödyllistä

Tapettunäytteitä William Morris Galleryssa.

William Morris korosti taiteen ja kauneuden merkitystä elämässä. Hänen neuvonsa kodinsisustajille oli: ”Älä ota kotiisi mitään, mitä et tiedä hyödylliseksi tai usko kauniiksi”. Tämä sopii edelleen meille, jotka kamppailemme jatkuvan tavaramäärän kanssa kodeissamme. Jos karsimme kaikki hyödyttömät ja rumat tavarat, luomme itsellemme viihtyisän kodin. Yksinkertainen neuvo, mutta käytännössä kuitenkin niin vaikea.

William Morris pahoitteli sitä, että hänen suunnittelemansa tuotteet olivat niin kalliita ja halusi luoda yhteiskunnan, jossa jokainen voi elää mukavasti kauniissa ympäristössä.

Oma paino kirjataiteen luomiseksi

William Morris perusti ensin taidekäsityöyhdistyksen vuonna 1859, joka muuttui muutamaa vuotta myöhemmin Morris, Marshall, Faulkner & Co. – ja sittemmin taiteilijan yksin omistamaksi ja johtamaksi Morris & Co. -yritykseksi. Siellä suunniteltiin sisustuksia, koriste- ja lasimaalauksia, tapetti- ja kangasmalleja.

William Morris oli kiinnostunut kirjataiteestakin, joten hän perusti vuonna 1891 Kelmscott Press -kirjapainon, jossa hän halusi tuottaa kauniita ja arvokkaita teoksia. Hän kehitti myös omia fontteja, jotka ovat edelleen käytettävissä.

William Morrisin luoma fontti.

William Morris oli myös matkailija, sillä hän kävi kaksi kertaa Islannissa, jonka maisemat ja saagat kiehtoivat häntä. Saagat ovat Islannissa 1100–1400-luvuilla tuntemattomien kirjoittajien kansankielisiä kaunokirjallisia proosakertomuksia. Niissä kuvataan muun muassa Islannin asuttamista, skandinaavisia kuninkaita, sankareita ja pyhimyksiä. William Morris käänsi niitä englanniksi, kuvitti ja painatti kirjapainossaan.

William Morrisin kahden Islannin matkan reitit on merkitty karttaan.

Huomispäivän uutisia

William Morris kirjoitti myös teoksen News from nowhere vuonna 1892. Teos on suomennettu vuonna 1900 nimellä Ihannemaa ja vuonna 2008 nimellä Huomispäivän uutisia (Ville-Juhani Sutinen, Savukeidas). Se sijoittuu kirjallisuudessa luokkaan spekulatiivinen fiktio.

Vaski-kirjaston kuvauksen mukaan ”Morris kirjoitti 2000-luvun alun Lontooseen sijoittuvan kaunokirjallisen pääteoksensa viestiksi aikalaisilleen ja etenkin tuleville sukupolville. Teknologinen konservatiivi ja nostalginen utopisti Morris sommittelee teollistuneen ja itsekkään uhkapelien maailman vastineeksi ekologisen sosialistisen utopian, jossa kapitalismin sairaudesta on parannuttu uuteen yhteisöllisyyteen. Kaunokirjallinen kerronta yhdistyy dialogiseen filosofiaan ja yhteiskuntateoriaan, lopputuloksena on teos, joka rakentaa uuden Lontoon myös oman tärvellyn nykyisyytemme kääntöpuoleksi.”

Kaiken kaikkiaan tämä William Morris on hämmästyttävän monipuolinen ja tuottelias. Hänen on sanottu vaikuttaneen vallankumouksellisella tavalla viktoriaanisen ajan taidemakuun.

Elämäntyö esillä William Morris Galleryssa

William Morrisiin ja hänen elämäntyöhönsä voi tutustua William Morris Galleryssa, joka on ainut hänen elämäntyölleen omistettu julkinen museo. Se sijaitsee osoitteessa Lloyd Park, Forest Road, Walthamstow, London. Paikka on Itä-Lontoossa, ja sinne pääsee muun muassa jäämällä pois Victoria-metrolinjan Blackhorse Road – tai Walthamstow Central –asemalla, joiden lähistöltä voi jatkaa matkaa bussilla tai kävellen. Museo suosittelee käyttämään julkisia kulkuneuvoja ja sen verkkosivuilta löytyvät yksityiskohtaiset saapumisohjeet.

Pohjakerroksessa on näyttelyhuoneiden lisäksi tila vaihtuville näyttelyille, pieni myymälä ja kahvio. Ensimmäisessä kerroksessa on lisää näyttelyhuoneita. Museossa on myös kirjasto. Taloa ympäröi kaunis puutarha. Museossa järjestetään myös monenlaisia tapahtumia ja koulutuksia kaikenikäisille.

Sisääntuloaulassa toimii pieni myyymälä, josta voi ostaa tuliaisia.
Museon näyttelytiloja.
Morrisin yrityksen luomia tapetteja on edelleen saatavissa.

William Morris Galleryyn on vapaa pääsy, mutta se ottaa vastaan mielellään lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–17 ja kahvio/teehuone (The Tea Room) on avoinna samoina päivinä, mutta se suljetaan jo klo 16.30.

Kahvilassa voi virkistäytyä museokierroksen jälkeen.

William Morris Galleryn sivuilta löytyy myös pitkä luettelo muita paikkoja, jotka voivat kiinnostaa kävijöitä, muun muassa The Red House, josta kaikki alkoi ja Victoria and Albert Museum, josta löytyy Morrisin yrityksen suunnittelema The Green Dining Room sekä tuotteita huonekaluista tekstiileihin.

Normaali
Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkakohde, Rakennus, Ruokakulttuuri

Le Keittokirja vie lukijan Ranskan maaseudulle

Kaupallinen yhteistyö: Teresa Välimäki/Readme.fi.*

Kokki ja ruoka-alan monitoiminainen Teresa Välimäki työskenteli lounaisranskalaisen majatalon keittiössä muutamana kesänä. Rakkaimmista resepteistä syntyi Le Keittokirja – Pieni pala ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja.

Teresa Välimäki haaveili elämästä Ranskassa ja päätti toteuttaa toiveensa. Niinpä hän työskenteli kolmena kesänä lounaisranskalaisen The Happy Hamlet -majatalon keittiössä.

Teresa Välimäki kertoo keittokirjansa syntyneen rakkaudesta Ranskaan ja ranskalaiseen ruokaan. Pääosassa ovat aina maukkaat raaka-aineet, joiden tuoreus, raikkaus, aitous ja maku ovat hänelle tärkeitä. Makua korostetaan yksinkertaisilla valmistustavoilla ja maustamisella.

Rakkaimmat ranskalaiset reseptit

Le Keittokirjaan Teresa on kerännyt rakkaimmat reseptinsä Ranskasta. Hänen ruoka- ja reseptifilosofiansa mukaisesti ohjeet ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Lounaan valmistukseen saa Teresan kriteerien mukaan kulua korkeintaan tunti ja illalliseen puoli tuntia enemmän.

Le Keittokirja on jaettu päivän aterioiden mukaan: Aamu, lounas, apero, illallinen, BBQ-ilta, jälkiruoka ja juustohetki. Resepteissä on kerrottu annoskoko, joka on usein 4–6.

Teresa Välimäen tekemän Le Keittökirjan kansi.
Le Keittokirja avaa oven ranskalaiseen ruokakulttuuriin. Varoitus: saattaa aiheuttaa matkakuumetta. Kuva: © Readme.fi/Hanna Hurtta.

Teresan mukaan aamupala on päivän ihanin ateria ja jos sitä joskus on syytä juhlistaa, löytyy reseptejä kuohuviinipohjaisiin juomiin Mimosa ja Bellini. Kuohuvalle aamiaiselle sopivat Teresan mukaan hyvät croissantit ja hillo.

Aamiaisreseptejä löytyy muun muassa granolaan, viikuna-hasselpähkinä-tuorepuuroon, banaani-kaurapuuroon, aamiaistoasteihin, shakshukaan eli kasviksiin ja kananmuniin uunissa, juusto-omelettiin ja suolaiseen leipävanukkaaseen.

Kevyttä ja helppoa lounaaksi

Lämpimän kesäajan lounaat ovat usein helppoja keittoja, salaatteja ja pastoja. Salaattina voi olla vaikka tomaatti-mozzarellasalaatti ja minttuvinaigrette, maalaissalaatti tai vuohenjuustosalaatti saksanpähkinän kanssa; keittona tulinen linssikeitto, kylmä tomaattikeitto, kukkakaali-sinihomejuustokeitto, piirakkana endiivitatin tai kasviksilla täytetty socca (nizzalainen lettu tai pannukakku).

Pastaresepteinä ovat muun muassa sitruuna-fenkoli-oliivi-fenkolipasta, parsakaali-pekonipasta ja salviavoissa paistettu tagliatelle.

Aperoa ennen illallista

Le Keittokirjassa on monta outoa sanaa, joita on kiva opetella. Aperitiivi on tuttu sana, mutta apero outo. Teresan mukaan apero on mahtavan ranskalaista: ilman sitä ei illallinen ala. Siis jotain pientä purtavaa ennen illallista, vaatimattomimmin sipsejä, suolatikkuja tai oliiveja.

Teresa antaa ohjeet muun muassa marinoituihin oliiveihin, tomaattibruschettoihin, parsa-voitaikinakääröihin ja paahdettuihin retiiseihin aiolin kanssa. Muutaman aperojuoman, aperitiivin, reseptikin on mukana.

Yhtenä illallispöydän reseptinä on kesäkurpitsacarpaccio, josta Teresa toteaa: ”Tämä on niin yksinkertainen ja herkullinen ruoka, että sitä on vaikea edes ymmärtää.”

Pöytään voi kattaa myös fetagratinoitua parsaa ja porkkanaa sitruunajugurtin kanssa, salvia-sitruunavoissa paistettua siikaa ja kesäkurpitsaa, Dijonin broileria ja valkosipulipapuja tai possunkyljyksiä ja chorizoa. Mukaan mahtuu myös talon emännän Suska Karjalaisen melanzane, paistos munakoisoista, tomaateista ja mozzarellasta.

Tomaattibruschettaa Hamletin tapaan. Kuva: © Suska Karjalainen.

Jälkiruoasta juustohetkeen

Sitten päästäänkin vihdoin jälkiruokiin ja ohjeita löytyy vadelmasorbetista rommiluumuihin. Ja vielä – jos vatsassa on enää yhtään tilaa – lopuksi esille nostetaan juustot. Hamletissa pyhitetään toisinaan juustoille brunssi tai lounas ja niiden kanssa nautitaan skonsseja ja hilloja.

En ole itse lähelläkään gourmetkokkia, mutta Le Keittokirjassa on paljon herkullisen kuuloisia ja näköisiä sekä riittävän yksikertaisia ohjeita tällaiselle välttämättömyyden edessä taipuvalle kyökkipiialle. Mistähän aloittaisi?

Tunnelmalliset kuvat vievät The Happy Hamlet -majataloon

Tunnelmaa kirjaan tuovat Hanna Hurtan kuvat paitsi ruoka-annoksista, myös The Happy Hamlet -majatalosta ympäristöineen: valkoisia rakennuksia sinisine ikkunaluukkuineen, laventelipeltoja, raaka-aineita torilta: parsaa, perunoita, mausteita, Hamletin puutarhan satoa, tunnelmakuvia rakennusten yksityiskohdista ja kattauksista.

Kirjan graafisen suunnittelun ja taiton on tehnyt Satu Kontinen. Kirja on selkeä ja kaunis isoine kuvineen. Sivujakin on muhkeat 274. Paperi on miellyttävän mattaista.

Le Keittokirja – Pieni pala ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja. Readme.fi. 2020.

Ruokasanastoa:

  • apero = Alkuruoka, alkupala; aperitiivi = ruokahalua herättävä alkoholiton tai alkoholillinen juoma.
  • BBQ, barbeque = Kypsentää hehkuvilla hiilillä, grillata; grillikastike.
  • granola = Granola on aamiaisruoka ja välipala, joka koostuu kaurasta, pähkinöistä, hunajasta tai muista makeutusaineista, kuten ruskeasta sokerista, jota yleensä paistetaan, kunnes se on rapea, paahdettu ja kullanruskea.
  • toast = Paahtoleipä.
  • shakshuka = Shakshuka on tunisialaista alkuperää oleva munaruoka.
  • vinaigrette = Kastike, joka valmistetaan viinietikasta, öljystä, pippurista, suolasta ja erilaisista mausteista.
  • socca = Socca on kikhernejauhoista valmistettu leipänen, jonka voi päällystää pizzan tyyliin tai herkutella keiton kanssa ilman päällisiä.
  • tagliatelle = Litteä nauhamakaroni.
  • tatin = Tarte Tatin on tunnetuin tätä lajia; eli keikauskakku on ranskalaisen keittiön klassikko. Piirakka tehdään käänteisessä järjestyksessä ja lopuksi kumotaan tarjoiluastialle ”oikein” päin.
  • bruschetta = Tomaatilla, valkosipulilla ja oliiviöljyllä maustettu ja päällystetty lämmin leipäpala.
  • aioli = Valkosipulista ja oliiviöljystä valmistettu tahna, myös valkosipulimajoneesi.
  • carpaccio = Alun perin mureasta, raa’ asta naudanlihasta leikattuja paperinohuita viipaleita, jotka tarjoillaan esimerkiksi hyvän oliiviöljyn ja parmesaanilastujen kera. Nykyään nimitystä käytetään muistakin raaka-aineista tehdyistä annoksista, esim. tonnikalacarpaccio.
  • chorizo = Espanjalainen tai latinalaisamerikkalainen chilillä, valkosipulilla ja muilla mausteilla tuimasti maustettu makkara.
  • melanzane = Melanzane alla parmigiana on italialainen klassikkoruoka, jossa mehevät munakoisosiivut yhdistyvät tuhtiin tomaattikastikkeeseen ja voimakkaaseen juustoon.

Lähteet: Mikael Tissari & Maria Tuominen: Keittiöslangin käsikirja. Aperoa blenderiin. Gummerus. 2004 sekä Wikipedia ym.

* Sain kirjan Teresa Välimäeltä.

Lue myös: The Happy Hamlet – ranskalaista elämäniloa ja luontoa

Normaali
Henkilö, Kulttuuri, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Taideteos, Taiteilija

Alussa oli siemen – Anu Pentik WAMissa

Anu Pentikin näyttely Alussa oli siemen Wäinö Aaltosen museossa tuo esiin keraamikon taiteellisen puolen. Voikukka on pääosassa, mutta symboliikka liittyy elämänkaareen, sen alkuun ja loppuun.

Keramiikastaan tunnetun Anu Pentikin (s. 1942)  eli Anu Pentikäisen työn tuloksia löytyy monen kodin keittiöstä. Niitä on valmistettu jo viidenkymmenen vuoden ajan napapiirin tuntumassa Posiolla, maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa.

50 vuotta Pentikiä

Pentik viettää tänä vuonna juhlavuottaan; yritys sai alkunsa vuonna 1971, ja Pentikin sivuilta löytyykin juhlavuoden slogan: ”50 vuotta kauneutta koteihin.” Kaikki alkoi pienestä, eikä kaikilla ollut lujaa uskoa tekemiseen. Pankinjohtajakin tivasi: ”Onko tämä rehtorin rouvan näpertelyä vai tehdäänkö tästä bisnes?”

No, laina tuli ja bisnes kehkeytyi kansainväliseen vientiin asti. Pentik on nykyään kansainvälinen sisustusmyymäläketju. Vuonna 2019 Pentik Oy:n liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 250 henkilöä.

Installaatioita savesta ja puusta

Anu Pentik -Alussa oli siemen -näyttely, otsikkoteksti

Mutta millaista taidetta tekee muun muassa astioistaan tunnettu, itseoppinut taiteilija Anu Pentik, jonka juhlavuoden näyttely on parhaillaan esillä Wäinö Aaltosen museossa WAMissa Turussa? No ei mitään pikkusievää piiperrystä, vaan isoja installaatioita puusta, savesta ja posliinimassasta. WAMin sivuilla kerrotaan, että ”teosten tekemiseen on käytetty yli 400 metriä lähes 200 vuotta vanhaa hirttä, 900 kiloa kivitavarasavea, 800 kiloa valusavea sekä 600 kiloa paperiposliinimassaa.”

Anu Pentikin installaatio voikukista, materialina puu ja savi.
Voikukkapelto 2019-2020.

Teosten taustalla on Anu Pentikin halu ja palava innostus kokeilla keramiikan rajoja. Ratkaistavana oli muun muassa se, kuinka saadaan aikaan leijuva teos sadoista voikukan siementen muotoisista keramiikkaisista yksiköistä?

Anu Pentikin installaatioita oli esillä Helsingin Taidehallissa menestyksellisessä ja suositussa Kolme tilaa -näyttelyssä vuonna 2017. Yleisömenestyksen innoittamana Anu Pentik on työstänyt WAMissa nähtävää kokonaisuutta yli kahden vuoden ajan museon tiloihin. Näyttely siirtyi viime vuodesta tähän vuoteen koronapandemian vuoksi.

Voikukkien elämänkaari

Alussa oli siemen -näyttely on kerronnallinen kokonaisuus, jossa ”keramiikka taipuu taidokkaasti elämänkaaren teemojen mukaan leijailevista siemenistä hiiltyneiksi puiksi. Alussa on siis siemen ja sittemmin Ilon puutarha. Umpikujassakin käytiin ja välillä oli syytä muistuttaa, että aina on toivoa. Ja Anun aviopuolison Topin viisaus: ” Rauha asuu rakkauden viljapelloissa.”

Anu Pentik on kulkenut vaiheikkaan polun muotoilun ja käyttökeramiikan parista taiteelliseen työskentelyyn. Siihen hän on keskittynyt viimeisen vuosikymmenen ajan. Taiteilija tarkkailee ympäristöään herkin silmin, ja hänen inspiraation lähteinään ovat Lapin luonnon eläimet, värit ja muodot sekä koetun elämän eri sävyt.

Voikukka, 2019.
Ilon puutarha, 2019
Näyttelyssä on mukana myös muutamia isoja ja värikkäitä keramiikkavateja.

Pala savea kulkee aina mukana

Näyttelyssä voi katsoa myös videon, jossa Anu Pentik kertoo elämästään, työstään ja taiteestaan.

Pentikin svuilta löytyy Anun kommentti: ””Minulla on ollut 49 vuotta sama ajatus päässä herätessäni kello viideltä aamulla; Ihanaa, kohta minä saan painaa käteni saveen.”

Anu Pentikin palavaa innostusta saveen kuvaa se, että hän pitää matkoilla mukana savea – jos yllättävä inspiraatio iskee vaikka hotellissa.

Näyttelyopastuksia ja taiteilijatapaamisia

Opastukset

  • suomeksi lauantaisin klo 14
  • suomeksi sunnuntaisin klo 14 (ei 19.9.)
  • ruotsiksi 25.7. ja 29.8. klo 15

Taiteilijatapaamiset

  • lauantaina 24.7. klo 11 ja 12
  • keskiviikkona 1.9. klo 13 ja 14

Anu Pentik – Alussa oli siemen 4.6.–19.9.2021.

Anu Pentik – I början fanns ett frö 4.6–19.9.2021.

Anu Pentik – In the beginning there was a seed 4 June – 19 September 2021.

Normaali
Henkilö, Matkakohde, Näyttely, Valokuva, Valokuvaus

Onnea Hannu 80 vuotta!

Suomen luonnonvalokuvauksen edelläkävijä, grand old man Hannu Hautala täyttää 80 vuotta 12. toukokuuta 2021. Lämpimät onnittelut!

Hannu Hautala oli mukana Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivillä sekä Vuoden Luontokuva -festivaaleilla Finlandia-talossa lokakuussa 2019.

Tästä blogista näyttää nyt tulevan korkean iän saavuttaneiden onnittelusivusto, mutta sekä 109-vuotta täyttänyt bloggaaja Dagny Carlsson että luontokuvaaja ja -kirjailija Hannu Hautala ovat mielestäni muistamisen arvoisia ja molemmat heistä liittyvät tämän blogin aihepiiriin ainakin hiukan mutkan kautta.

Dagny Carlssonia en ole koskaan tavannut, mutta Hannu Hautala on ollut läsnä monissa samoissa tilaisuuksissa kuin minäkin niin Hanko Fotofestivalissa kuin Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvi- ja Syyspäivillä. Hän on huikeista saavutuksistaan ja ansioistaan kunniatohtoriutta myöten säilyttänyt mutkattoman ja kursailemattoman hannumaisen tyylinsä.

Puhekin on tunnistettavaa eteläpohjalaista, vaikka Hannu on jättänyt synnyinseutunsa Töysän Etelä-Pohjanmaalla vuosikymmeniä sitten kokeillen ensin pääkaupunkia, mutta muuttaen myöhemmin pohjoisen luonnon äärelle Kuusamoon. Juureni ovat myös Etelä-Pohjanmaalla ja on jotenkin hykerryttävää kuunnella Hannun puhetta; se kuulostaa hyvin kotoiselta.

Muistan myös elävästi sen, kuinka Hannu muutamia vuosia sitten vielä könysi Gustavelundin auditoriossa luonnonvalokuvaajien päivillä pöytärivin yli istuimelleen. Jalassa olivat huopaiset tuohivirsut.

Juhlat syyskuussa

Hannu ei vietä syntymäpäiviään nyt keväällä, vaan juhlii vasta syyskuussa Kuusamo Nature Photo -tapahtumassa 9.–12.9.2021. Silloin on hänen mukaansa luvassa ainakin kuvaesityksiä Hannu Hautala -seminaarissa sekä italialaisia vieraita. Niin tapahtuma kuin maestro itse kutsuvat paikalle juhlimaan. Hannun videotervehdyksen voi katsoa täältä.

Jos haluaa muistaa Hannu Hautalaa merkkipäivän vaiheilla, sen voi tehdä lahjoittamalla sopivan summan hänen nimikkosäätiöönsä. Sieltä tullaan myöntämään apurahoja nuorille luonnonvalokuvaajille.

Uusia kirjoja

Hannu Hautala on tehnyt vuosien varrella kymmeniä kirjoja valokuvistaan. Ensimmäisen teoksensa hän julkaisi vuonna 1968 ja se oli nimeltään Erämetsän elämää.

Nyt on julkaistu tai myöhemmin on tulossa lisää kirjoja. Hannu Hautalan uutuus on tehty yhteistyössä italialaisen Domenico Ruiun kanssa. Kirjan tekstit ovat tekstit Fabrizio Carbonen. Teos kertoo kuvin ja sanoin kahdesta erilaisesta maailmasta, välimerellisestä sardinialaisesta ja Suomen pohjoisesta, pääosin kuusamolaisesta luonnosta. Kirja on nimeltään Squardi Paralleli – Samansuuntaiset katseet. Kirjaa saatavana vain Hannu Hautala luontokuvakeskuksesta.

Syksyllä ilmestyy Siltalan kustantamana teos Hannu Hautala – Sata parasta. Kirjan tekstit on kirjoittanut Juha Kauppinen. Kirjan sata kuvaa on valikoitu Hannu Hautalan valtavasta kuva-arkistosta, jonka suuruudeksi on mainittu 1,5 miljoonaa kuvaa. Juha Kauppinen kietoo parhaiksi valittujen kuvien ympärille tarinan Hannu Hautalan mittavasta urasta ja sen merkityksestä.

Syyskuussa ilmestyvä kirja Hannu Hautala – Sata parasta.

Syyskuussa ilmestyy myös toinen Hannu Hautala -aiheinen kirja, joka on luokiteltu elämäkerraksi. Asialla ovat lehti- ja taidevalokuvaaja Juha Metso ja toimittaja Anna-Stiina Nykänen. Docendon julkaisema teos on nimeltään Hannu Hautala — Legendan perintö ja se on jatkoa Helsingin Sanomissa ilmestyneelle artikkelille Vielä yksi kuva (HS 26.10.2020).

Kirjasta kerrotaan näin: ”Hannu Hautala asettuu paljaana kuviin ja tekstiin. Hän kertoo senkin, miltä tuntuu, kun elämä – ja ehkä myös ihmiskunta – lähestyy loppuaan.”

Kirja on kunnianosoitus Hannu Hautalalle ja siinä pohdiskellaan näitäkin kysymyksiä: ”Miksi juuri Hannu Hautalasta tuli luontokuvauksen mestari, vaikka kukaan ei häntä kannustanut? Miten hän loi kansainvälisen uran? Miten hänen vaikutuksensa näkyy ja tuntuu seuraavissa sukupolvissa?”

Hannusta omakuvapostimerkki

Matkailukeskus Karhuntassu on julkaissut Hannusta omakuvapostimerkin. Sitä saa ainoastaan Karhuntassusta noutamalla tai tilaamalla sähköpostitse osoitteesta info@kuusamo.fi tai puhelimitse 040 860 8365.

Yksittäinen merkki kortin kanssa maksaa 4 euroa ja 10 merkkiä kortin kanssa 35 euroa.

Valokuvia nähtävillä Kuusamossa ja Helsingissä

Hannu Hautala luontokuvakeskus löytyy Matkailukeskus Karhuntassusta Kuusamosta. Se palvelee kaikenikäisiä kuusamolaisesta luonnosta, luonnon valokuvaamisesta ja tutkimisesta kiinnostuneita. Keskuksessa 150 neliön näyttelytilassa ovat esillä Hannu Hautalan vaihtuvat klassikkokuvat ja merkittävimmät työt.

Keskuksessa on myös vaihtuvan näyttelyn tila, Kuukkelisali, joka on varattu ensisijaisesti suomalaisten ja kansainvälisten luontokuvaajien digitaalisessa ja perinteisessä muodossa esitettäville valokuville ja kuvaesityksille. Nyt siellä on nähtävissä Pentti Turusen näyttely Teno kesäkuun loppuun saakka.

Hannun kuvia on nähtävillä myös Finlandia-talolla Helsingissä, jossa on Suomen Ammattiluontokuvaajat ry:n näyttely . Se on nimeltään Nature Exposed – Ikkuna luontoon ja on avoinna 31.05.2021 saakka.

Tässä yhteisnäyttelyssä on esillä teoksia kymmeneltä suomalaiselta ammattiluontokuvaajalta. Hannu Hautalan lisäksi näyttelyn kuvaajia ovat Päivi Arvonen, Jaana Kotamäki, Seppo Pöllänen, Benjam Pöntinen, Arno Rautavaara, Katja Ronkainen, Raimo Sundelin, Hannu Vallas ja Markus Varesvuo.

Kuvauskohteina ovat olleet eläimistä muun muassa joutsenet, pingviinit ja muut linnut, sudet ja liito-oravat ja maisemista puolestaan aavikko, usvamaisemat, saariston talvi, jääkauden muovaama Suomi sekä luonnon siveltimen jäljet.

Näyttely on avoinna Finlandia Cafén aukioloaikoina näyttelytila Verandassa maanantaista perjantaihin klo 9.00–18.00.

Lippu salkoon Hannulle

Hannu Hautala signeeraa minulle Markku Turusen kirjoittamaa elämäkertaansa Nokikkain Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivillä vuonna 2014.

En ole koskaan vieraillut Hannu Hautalan luontokuvakeskuksessa enkä Kuusamo Nature Photo -tapahtumassa. Tänä vuonna olisi kyllä erityisen painava syy käydä siellä. Helsinkiin saattanen päästäkin toukokuun aikana.

Hannua lämpimästi onnittelee yksi eteläpohjalainen ja nyt jo Turunkin flikka. Kun liput kohotetaan salkoon 12.5.2021, niin ajattelen niiden juhlistavan maamme luonnonvalokuvauksen uranuurtajaa – J. V. Snellman ja suomalaisuuden päivä menee siinä ohessa.

Normaali
Bloggaus, Elokuvat, Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkustaminen

Onnea, Dagny!

Korkki poksahtaa kuohuviinipullosta, näkyvissä myös tähtisadetta
Kuva: Myriams-Fotos Pixabaystä.

Maailman vanhin bloggaaja Dagny Carlsson täyttää tänään 109 vuotta. Onnittelut hänelle!

Ruotsalainen Dagny Carlsson viettää tänään syntymäpäiviään. Hänen kerrotaan olevan ei pelkästään Ruotsin, vaan koko maailman vanhin bloggaaja. Häntä on kutsuttu myös Ruotsin moderneimmaksi eläkeläiseksi. Hän täyttää tänään, toukokuun 8. päivänä 2021, kunnioitettavat 109 vuotta. Onnittelut, Dagny!

Bloggaajaksi 100-vuotiaana

Jos et ole vielä ryhtynyt bloggaamaan, sinua ehkä lohduttaa, että harrastuksen voi aloittaa vielä kypsällä iällä. Dagny sai ensimmäisen tietokoneensa 93-vuotiaana – käytetyn sisareltaan Majkenilta, joka sai vuorostaan uudemman käytetyn pojaltaan. Tietokonekurssille Dagny meni 99-vuotiaana. Hän aloitti bloggaamisen 100-vuotiaana uteliaisuuttaan ja siksi, ettei halunnut olla huonompi kuin ulkoministeri Carl Bildt, jolla on oma blogi.

Blogin perustamisesta alkoi Dagnyn uusi elämänsä. Hänen mukaansa kolmen ehdon pitäisi täyttyä, jotta voi blogata: on oltava tietokone, jotain sanottavaa ja on hankittava lukijoita. Hänellä niitä on riittänyt ihan miljoonamäärin. Fanit seuraavat hänen toimintaansa myös Facebookissa. Pääset Dagnyn blogiin tästä linkistä.

Julkkis ja vaikuttaja

Kansikuva kirjasta Livet enligt Dagny
Kuva: Älska pocket.

Dagny Carlsson myös julkaisi kirjan Livet enligt Dagny eli Elämä Dagnyn mukaan. Kirjan alaotsikkona on I huvudet på en 104-åring. Sen hän kirjoitti yhdessä toimittaja Helén Bjurbergin kanssa.

Hänestä on tehty myös ja lukemattomia lehtijuttuja sekä dokumenttielokuvia. Ruotsin television SVT:n Åsa Blanckin dokumentti näytettiin Suomessakin vuonna 2016. Se on nimeltään Ei ole hullumpaa olla vanha – Dagny Carlsson (Det är inte så dumt att bli gammal). Toinen dokumentti on samalta ohjaajalta: Dagny – om jag sätter mig ner nu dör jag. Dokumenttien tiedot löytyvät vielä Areenasta, mutta ne eivät ole enää katsottavissa.

Dokumentit ja lehtijutut ovat tehneet Dagnystä tähden Ruotsissa ja myös kansainvälisesti. Hän hämmentyi tullessaan julkkikseksi  yli satavuotiaana, mutta toteaa tyynesti: ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.”

Dagny Carlsson on myös vaikuttaja, kuten bloggaajia ja muita somettajia nykyisin kutsutaan. Hänet pyydettiin apuun, koska SJ (Ruotsin VR) halusi käyttää hänen apuaan innostamaan varttunutta väkeä käyttämään digitaalisia palveluita. Tuolloin 105-vuotias Dagny Carlsson näyttää SJ:n teettämässä mainosfilmissä kädestä pitäen nuoremmilleen, miten matkavarausten teko verkossa onnistuu.

Dagnyn matkaunelmana Kiinan muuri

Dagnylla on yhä matkaunelmia, joista Kiinan muurin näkeminen on toivelistalla ykkösenä. Sen lisäksi hän haluaisi käydä myös Taivaallisen rauhan aukiolla sekä toivoo näkevänsä vielä Aleksanteri Nevskin katedraalin Sofiassa, Bulgariassa. Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, toiveenaan hän haluaisi nähdä keskiyön auringon – pohjoisin paikka jossa hän on käynyt omassa maassaan on Uumaja.

Dagny vieraili Oodissa Helsingissä vuonna 2019, jolloin Kino Reginassa ohjelmassa oli Dagnystä tehtyjä elokuvia ja hänen haastattelujaan.

Dagny kuuluu siihen ihastuttavaan naisten joukkoon, joka todellakin näyttää toteen kuluneen fraasin ”Ikä on vain numeroita.”

Kiinan muuri, vihreää metsää ja sinistä taivasta valkoisine pilvineen
Kuva: Kuva David Mark Pixabaystä.

Dagny Carlsson & Helen Bjurberg: Livet enligt Dagny. I huvudet på en 104-åring. Alska pocket. 2017.

Normaali
Ajanjakso, Henkilö, Kirja, Kirjailija, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakirja, Teemaviikko

Lääkäri matkalla maailman ympäri

Stephen Fabes kyllästyi sairaalamaailmaan ja elämäänsä ja lähti maailmanympärimatkalle – polkupyörällä.

Stephen Fabes on lontoolainen lääkäri, jolla on ainainen kaukokaipuu, mutta huono suuntavaisto. Hän lähti pyöräilemään pitkälle matkalle vuonna 2010. Se kesti kaikkiaan kuusi vuotta. Hänen tavoitteenaan oli pyöräillä kuudessa maanosassa: Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Hän kävi matkallaan kaikkiaan 75 maassa. Polkupyörän mittariin kertyi yli 86 209 km kilometriä.

Stephen Fabes kirjoitti kokemuksistaan kirjan Signs of Life – To the Ends of the Earth with a Doctor. Kirja on julkaistu vuonna 2020.

Signs of Life -kirjan kansi

Matka jakautui seuraavasti pituuden ja vietetyn ajan mukaan seuraavasti:

  • Eurooppa: Lontoosta Istanbuliin 5 010 kilometriä ja neljä kuukautta ja toisella kertaa 4 000 kilometriä ja 3,5 kuukautta.
  • Lähi-Itä: Istanbulista Kairoon 3 236 kilometriä ja 2,5 kuukautta.
  • Afrikka: Kairosta Kapkaupunkiin 14 969 kilometriä ja 9 kuukautta (Kapkaupungissa 3 kuukautta).
  • Etelä-Amerikka: Ushuaiasta Cartagenaan 16 783 kilometriä ja 12,5 kuukautta.
  • Keski- ja Pohjois-Amerikka: Panamasta Prudhoe Bayhin 14 331 kilometriä ja 9 kuukautta.
  • Australiassa 4 116 kilometriä ja 3 kuukautta.
  • Aasia: Indonesiasta ja Singaporesta Intiaan sekä Hong Kongista to Kaukasiaan 23 875 km ja 21 kuukautta.

Ensimmäisen reitin Stephen Fabes joutui tekemään kahteen kertaan, koska hän joutui keskeyttämään matkansa ja palaamaan kotimaahansa polvileikkaukseen. Siitä toivuttuaan hän jatkoi matkaansa.

Kirja jakautuu viiteen osaan alkusanojen jälkeen. Ensimmäisessä osassa Stephen Fabes matkaa Lontoosta Kapkaupunkiin, toisessa osassa Ushuaiasta Argentiinasta Deadhorseen Alaskaan, kolmannessa osassa Melbournesta Mumbaihin, neljännessä osassa Hong Kongista Calaisiin ja viidennessä osassa hän palaa kotiin.

Stephen Fabesin pyörä oli Santos Travelmaster 2.6 Cromo Rohloff. Mukana kulkevat tavarat painoivat 30–45 kiloa riippuen muun muassa veden ja ruoan määrästä. Hänen verkkosivuiltaan löytyy yksityiskohtainen luettelo varusteista, matkan reitti ja monia tilastotietoja.

Matkalla lääketiede nopeasti Stephen Fabesin mielestä. Tilalle tuli selviytyminen päivittäisistä haasteista, kun huonokuntoinen ajaja on matkalla täyteen lastatun pyörän päällä. Lääketiedettä oli kuitenkin vaikea välttää, kun hän tapasi reitillään ihmisiä, joilla oli ongelmia terveytensä kanssa. Kirjailija tuo tiivistetyn ohjeen hyväksi lääkäriksi: sulje suusi, kuuntele, tiedä ja hoida. Sama ohje pätee hänen mukaansa myös matkalla olemiseen.

Stephen Fabes työskentelee nykyisin lääkärinä St. Thomasin sairaalan ensiavussa Lontoossa. Hän myös kirjoittaa matkailu- ja pyöräilylehtiin sekä käy puhumassa muun muassa kouluissa.

Kirjassa on lähes 400 sivua. Mukana on myös kuvaliite, jossa on 31 kuvaa matkan varrelta. Stephen Fabesin verkkosivuilta löytyy lisää kuvia ja videoita sekä muuta materiaalia.

Fabes, Stephen. Signs of Life: To the Ends of the Earth with a Doctor. London: Pursuit, 2020.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on neljäs Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Ajanjakso, Henkilö, Kirja, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakirja, Teemaviikko

Matkoilla Euroopassa

Antti Tuuri kuvailee kirjassaan Matkoilla Euroopassa lähinnä junamatkojaan. Mainintoja on matkoista kuudella vuosikymmenellä.

Antti Tuurin Matkoilla Euroopassa -kirja ei ole enää uutuuksia, mutta näin maata pitkin matkustamisen suosion kasvaessa voi olla paikallaan nostaa tämä matkakirja esille. Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 2011.

Kirjaa kuvaillaan kirjaston sivulla näin: ”Tunnelmakuvia, sattumuksia, huumoria ja teräviä kommentteja matkojen varrelta. Antti Tuuri on pitänyt aina tarkkaa päiväkirjaa matkoistaan ja kuvannut niitä monissa kolumneissaan. Kirjassaan hän kertoo matkustamisesta Euroopan eri maissa. Neljännesvuosisadan aikana maanosamme, Suomesta puhumattakaan, on muuttunut tavattomasti. Kirjailija havainnoi näkemäänsä ja kokemaansa omaan, jäljittelemättömään tapaansa.”

Kansikuva Antti Tuurin kirjasta Matkoilla Euroopassa

Roomasta Sisiliaan

Kirja on päätynyt minulle kirjaston poistomyynnistä ja olen sen aikoinani lukenut. Nyt sitä silmäillessäni on hauskaa huomata, että ensimmäinen Tuurin kohde on Sisilia ja siellä Palermo. Hän matkustaa vaimonsa kanssa Roomasta junalla etsimään aurinkoisempiä päiviä syksyiseen ajankohtaan. Roomasta näyttäisi olevan pitkähkö matka matkustaa junalla Italian eteläkärkeen, josta pääsee Messinan salmen yli junalautalla Messinaan ja sieltä eteenpäin Palermoon.

Hauskuus liittyy siihen, minulla on vielä edessäni maaliskuussa 2020 hamaan tulevaisuuteen siirtynyt TBEX-organisaation järjestämä matkabloggaajien konferenssi; pääpaikkana on saaren itälaidalla oleva Catania.

Neljä päivää kaupungissa sisältää myös matkalaisissa jännityksiä nostattaneen taksimatkan Agrigentoon, jossa Luigi-kuskin mielestä jokaisen Sisiliaan tulevan matkailija olisi käytävä. Kaupungin tärkein arkeologinen alue tunnetaan nykyisin nimellä Valle dei Templi (”Temppelien laakso”). Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1997. Huonosti englantia osaavan Luigin ja avuksi kutsutun veljensä Antonion kyydissä retki tuli tehtyä, vaikka se oli välillä hyvinkin epäilyttävän tuntuinen.

Interraililla Saksasta Italiaan

Tuuri kuvailee kirjassaan matkoja myös Sevillasta Ranskaan, Osloon ja lähialueille sekä Roomaan ja Salernoon. Kevätmatka-luvussa Antti Tuuri kuvailee Interrail-matkaa, joka alkaa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä eteenpäin Kölniin, Pariisiin, Geneveen ja Milanoon, Veronaan, Venetsiaan, Milanoon ja takaisinpäin Baselin ja Mainzin kautta kohti Travemündea ja paluumatkaa.

Muuten onnistuneen matkan ikävänä yllätyksenä oli kirjailijan tietokonesalkun ryöstäminen junassa klassisella huomion kiinnittäminen toisaalle -menetelmällä. Matkan jälkeen Tuuri saa salkkunsa takaisin varalaseineen ja Seitsemän veljestä -taskukirjoineen, mutta uusi tietokone jäi varkaille.

Merkille pantavaa on, että myös esittelemässäni Merja Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjassa kuvaillaan omaisuuden viemistä huomion harhauttamisella. Ehkä näitä kertomuksia on hyvä lukea siitäkin syystä, että voisi mahdollisesti varautua omilla tulevilla matkoillaan?

Lennot vaihtuivat maita ja vesiä pitkin matkustamiseen

Oman lukunsa saa Pietarin-matka. Muistoja on myös Pariisin lentokentältä ja lentomatkoilta, jotka olivat vähemmän onnistuneita. Niinpä Antti Tuuri päättikin, ettei enää koskaan lentäisi, van kulkisi maita ja vesiä pitkin.

Kymmenen päivää kestänyt Euroopan matka vuonna 2010 alkaa myös laivamatkalla ja kulkee Bolognaan ja sieltä Milanon kautta takaisin Saksaan.

Kirjoittaminen mukana matkoillakin

Antti Tuuri kertoo matkustaneensa Euroopassa kuudella vuosikymmenellä ja ensimmäinen matka oli vuonna 1959. Reissut ovat olleet kieli- ja harjoittelumatkoja, työmatkoja, mutta myös lomamatkoja.
– Minun Eurooppani on ulottunut Moskovan kaduilta Islannin länsivuonojen tuntureille ja kalasatamiin, Norjan Altasta Sisilian Agrigentoon, Portugalin Cabo da Rocasta Irlannin kautta Kuolan niemimaan juoksuille ja Kreikan saarilta Varangin vuonoille, kertoo Antti Tuuri.

Matkoillaan Tuuri käyttää aikaansa kirjoittamiseen aamun varhaisina tunteina. Onpa hän kuljettanut matkoilla mukanaan pientä Erika-kirjoituskonetta, ”joka kulki mukana melkein yhtä mukavasti kuin nykyiset kannettavat tietokoneet.”

Ikään kuin tämän kirjan jatkoksi Antti Tuuri on kirjoittanut Bospor Express: kertomus matkasta -kirjan samoin Otavan kustantamana vuonna 2013. Se on kuvaus matkasta junalla Tukholmasta Wienin ja Budapestin kautta Istanbuliin kirjallisuusfestivaaleille.

Muita Antti Tuurin matkakuvauksia ovat muun muassa Islannista kertova Pieni suuri maa (1993) ja Saksaa kuvaileva Neljännen valtakunnan vieraana (1995) sekä useita kirjoja kalastus- ja veneretkiltä.

Tuurimaisuudella Veijo Meri -palkinto

Antti Tuuri oli vuonna 2020 yksi Otavan Kirjasäätiön myöntämän Veijo Meri -palkinnon saajista. Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Antti Tuuri on suomalaisen novellin ja romaanin mestari, 1950-luvun modernismin parhaan perinteen itsenäinen jatkaja ja kehittäjä. Tuuri tutkii sitä, mikä maailma on ja mikä on ihmisen tarkoitus siinä. Hänen kirkas, täsmällinen kerrontansa lataa rivien taakse elämän vakavuuden ja humoristisuuden. Se on aikoja sitten muodostunut omaksi käsitteekseen: tuurimaisuudeksi.”

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa : matkakertomuksia. Otava 2011.

Kirjailija Antti Tuuri
Antti Tuuri. Kuva Jouni Harala 2012.
Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on kolmas Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Jos Interrail-matka kiinnostaa, niin lue myös Pekka Haaviston junamatkoista postauksessa Haavisto raiteilla.

Normaali