Henkilö, Konsertti, Matkakertomus, Nähtävyys, Rakennus, Taiteilija, Tapahtuma

Angus & Julia Stonen konsertti Royal Albert Hallissa

North facing entrance to the Royal Albert Hall.

The Albert Memorial -muistopatsas ja Royal Albert Hall. Kuva: © Marcus Ginns.

Angus ja Julia Stonen konsertti oli hieno elämys upeassa konserttisalissa.

Australialaisduo, sisarukset Julia ja Angus Stone, lienee Suomessa aika tuntematon, mutta heillä on kotimaassaan ja muualla maailmassa uskollisia kuuntelijoita.

Sain kuulla heistä Taivassalossa järjestetyssä Elofest-tapahtumassa elokuussa 2016. Festivaaliliput olin voittanut Varsinais-Suomen Yrittäjät -lehden Facebook-arvonnassa. Samassa pöydässä kanssamme istui nuori mies, joka kertoi pitävänsä muun muassa tämän yhtyeen musiikista. Niinpä kuuntelin sitä sittemmin itsekin. Jokin siinä viehätti.

Stonen sisarukset ovat esiintyneet Suomessa ainakin Tavastialla vuonna 2011 sekä Ilosaarirockissa vuonna 2015. Heidän musiikkiaan luonnehditaan indie- ja folkpopiksi. Tiketin teksteissä duon tuotoksia on kuvailtu ”sekoitukseksi Fleetwood Macin kultakauden eteeristä melodisuutta, Joanna Newsomin haurasta folkia ja Björkin räiskyvää poppia.”

Angus ja Julia ovat esiintyneet yhdessä vuodesta 2006. He ovat levyttäneet neljä studioalbumia: A Book Like This (2007), Down the Way (2010), Angus & Julia Stone (2014), and Snow (2017), konserttitaltiointeja sekä kumpikin kaksi soololevyä.

Samassa salissa kuin Proms

Ikkunat muokattu

Royal Albert Hall on koristeellinen rakennus monine yksityiskohtineen.

Vuoden 2017 syksyllä heillä oli laaja konserttikiertue Euroopassa, mutta en silloin saanut järjestetyksi matkaa jollekin esiintymispaikkakunnista. Houkutus oli kuitenkin suuri.

Kun sitten näin ilmoituksen heidän konsertistaan Royal Albert Hallissa, Lontoossa, päätin ostaa liput. Se oli helppoa esiintymispaikan verkkokaupassa. Vahvistus tuli samantien, mutta liput vasta lähempänä konserttia eli huhtikuun lopussa.

Royal Albert Hall kuulostaa juhlalliselta ja sitähän se onkin. Tämä Lontoon Kensingtonissa sijaitseva konserttisali on otettu käyttöön vuonna 1871. Se on omistettu kuningatar Viktorian prinssipuoliso Albertille. Saliin mahtuu 6 000 ihmistä, osa permannolle ja loput parvekkeille.

Salihan on sama, jossa järjestetään meilläkin ainakin päätösillan osalta televisioidut maailman suurimmat klassisen musiikin Proms-festivaalit. Proms tai muodollisemmin The BBC Proms tai The Henry Wood Promenade Concerts presented by the BBC on kahdeksan viikkoa kestävä konserttien sarja. Tämä kesätapahtuma on saanut alkunsa vuonna 1895.

Royal Albert Hallissa järjestetään konserttien lisäksi myös runonlausuntaa, koulutustilaisuuksia sekä baletti- ooppera- ja jopa sirkusesityksiä. Saliin ja koko taloon voi tutustua tarkemmin maksullisilla yleisökierroksilla.

BBC Proms audience at the Royal Albert Hall

Royal Albert Hall yleisöineen Proms-konsertissa. Kuva: © Chris Christodoulou.

Järjestelyt sujuivat hyvin

Royal Albert Hall ilmoitti hyvin konserttiin tuloon liittyvistä asioista, muun muassa ovella tehtävästä turvatarkastuksesta. Laukut käytiinkin läpi ennen sisäänpääsyä. Lippuun oli merkitty sisäänmeno-ovi, joka oli lähimpänä omaa paikkaa. Näin vältyttiin suurelta ruuhkalta.

Sain muutoinkin paikasta positiivisen käsityksen. Henkilökuntaa oli tarpeeksi myös auttamaan paikan löytämisessä. Meillä oli hyvät permantopaikat melko edestä ‒ olinhan ostanut liput jo puolta vuotta ennen konserttia.

Royal Albert Hallin salissa oli konsertin aikana pientä liikettä, ihmisiä tuli ja meni ja sinne sai ottaa mukaan myös baarista ostettuja juomia.

Konsertin yleisö oli melko heterogeenista iän puolesta: mukana oli sekä nuoria että meitä vähän varttunempaan väkeen kuuluvia.

Juttelin ennen konserttia takanani istuvien henkilöiden kanssa, jotka ovat keskustelleet keskenään saksaksi. Kolmikossa on noin nelikymppinen mies, hänen kaverinsa ja siskonsa. He ovat tulleet varta vasten tähän konserttiin Berliinistä ja ovat kuunnelleet Stonen sisarusten musiikkia jo vuosia. Viime syksynä he kävivät konsertissa Amsterdamissa.

Elämystä kahdeksi tunniksi

Angus ja Julia Stonen konsertin lämmittelijänä toimi nuori australialainen laulaja-lauluntekijä Angie McMahon. Hän vaikutti mataline äänineen vahvalta oman tiensä kulkijalta, joka oli hieman hämillään ja otettu upeasta esiintymispaikasta ja suuresta yleisöstä. Hän suoriutui hyvin omasta osuudestaan ja sai yleisön sympatiat puolelleen. Hänen esityksensä jälkeen on puolen tunnin väliaika.

Angus ja Julia Stonen konsertissa lavalla oli kaikkiaan kymmenen muusikkoa. Esitys oli visuaalinen taustakuvineen, valoineen ja loppupuolen kullanvärisine konfetteineen.

Yhden kappaleen aikana esiintyjät pyysivät yleisöä tulemaan mukaan kännykkävaloineen ja niinhän me teimmekin: aaltoileva valomeri täytti Royal Albert Hallin.

Musiikki oli kaunista, rytmistä ja jotenkin hypnoottista. Suuri osa lauluista oli peräisin viime vuonna ilmestyneeltä Snow-albumilta. Mukaan pyytämäni ystäväni Sue piti myös musiikista.

Angus & Julia Stone jatkavat esiintymisiään Euroopassa, muun muassa Sveitsissä, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Turkissa heinäkuun puoliväliin saakka.

Royal Albert Hall iltavalaistuksessa. © David Iliff.

 

 

Normaali
Henkilö, Luonto, Tapahtuma, Teemapäivä

Meillä kaikilla oli niin mukavaa – Päivin nimipäivä 16.6.2018

Kapris, pyörökapris, kukkii kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa, joihin oli myös mahdollisuus tutustua.

Päivien päivää vietettiin Turun yliopiston kasvitieteeellisessä puutarhassa mainiossa säässä ja seurassa.

Kaikkien Päivi-nimisten omaa juhlapäivää vietettiin aurinkoisena ja lämpimänä lauantaipäivänä kesäisen kauniissa ja vehreässä ympäristössä, olihan tapahtumapaikaksi valittu Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Ruissalossa, Turussa.

Me, noin kaksikymmentä juhlijaa, kokoonnuimme Cafe Vanhan Tammen yhteydessä olevaan luentosaliin. Yksi kokoonkutsujista, Päivi Fagerström, toivotti Päivit tervetulleiksi ja kertoi tilaisuuden juurista: pienen Päivi-porukan nimipäivistä on kasvanut hiukan isommat kekkerit jo toista kertaa. Viime vuonnahan kokoonnuttiin Suomi 100 -juhlavuoden hengessä ja mukana oli puolensataa nimipäiväsankaria. Toisena organisaattorina on Päivi Leinonen.

Päivi Fagerström toivotti kaikki Päivit tervetulleiksi.

Telkät, lumpeet ja muut luonnon ihmeet

Tutustuimme aluksi puutarhaan noin tunnin ajan. Siinä ehti tehdä vain pienen katselukierroksen. Puutarhan ulkoalue on kooltaan noin 23 hehtaaria ja siellä kasvaa yli 3 000 kasvilajia ja -lajiketta. Ulkopuutarha on auki vuoden ympäri ja sieltä löytyy kukkivia kasveja huhtikuulta marraskuulle.

Monet meistä pysähtyivät itämaisen lammen luokse, jossa telkkäemo uiskenteli muutaman poikasensa kanssa. Pikkutelkät olivat suloisia höyhenpalleroita, jotka touhusivat emonsa ympärillä ja vähän kauempanakin ottaen välillä nopeita spurtteja.

Toisena erityisesti houkuttelevana kohteena olivat lummelammet valkoisine ja vaaleanpunaisine kukkineen.

Itämainen lampi on rehevä keidas kasvitieteellisessä puutarhassa.

Passionleivos Päiveille

Palasimme takaisin saliin nauttimaan kahvitarjoilusta Päivi-leivoksineen. Tänä vuonna leivos oli keltainen, aurinkoinen passionleivos koristeenaan päivänkakkara. Ohjeen on kehittänyt Päivi leipoo -blogin pitäjä.

Outoa olla Päivien ympäröimänä

Juhlapuheen piti toimittaja ja teatteriohjaaja, ”radiosta tuttu” Päivi Istala. Hän kertoi muun muassa suhteestaan nimeensä. Hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan se oli harvinainen; hän oli luultavasti koulukaupunkinsa Kokkolan ainut Päivi.

Päivi Istala tivasi äidiltään selityksiä outoon nimeensä. Ne liittyvät Päivin, kevään lapsen syntymäaikaan, päivän pitenemiseen sekä hänen äitinsä ihaileman Saima Harmajan runoon Ensimmäinen kevätpäivä.

Kovin erilainen suhde oli siis juhlapuhujallamme nimeensä kuin meillä 1960-luvun Päiveillä, joilla oli useampia kaimoja luokallaan ‒ jopa 5‒7 Päiviä. Opettajan piti ottaa käyttöön lempinimiä sekaannusten välttämiseksi.

Istalaa helpotti vasta opiskeluvuosina Helsingissä, kun hän tutustui toiseen samannimiseen, joka oli Päivi Paunu, sittemmin tunnettu laulaja.

Juhlapuhuja Päivi Istala kertoi muisteluja omaan nimeensä liittyvistä tuntemuksista vuosien varrelta.

Päivit kuuntelevat Päiviä. Edessä oikealla sinisessä mekossa Päivi Leinonen.

Tango Päiveille?

Muuten mainiona lauluntekijänä pitämälleen Göstä Sundqvistille Päivi Istala ei anna anteeksi tämän Poika nimeltä Päivi -laulua. ”Miten kohtalo voikaan olla näin julma,” kysyi puhujamme toivottuaan vuosikausia kaunista nimikkolaulua.

Mutta kukapa toteuttaisi Päivi Istalan ja varmaan meidän muidenkin toiveen omasta laulusta, mieluiten tangosta? Tässsäpä haastetta biisinikkareille, hyvin ehtii vielä vaikka ensi vuoden juhliin.

Hyvvee matkoo vuan

Lopuksi Päivi Istala esitti Heli Laaksosen runon Itäse ihmise – sellainen hän on itsekin, syntyisin Imatralta.

Itäse ihmise,
kui hee ollenka mailmas pärjäävä?
Hee jättävä syräme avame kynnysmato al,
nii et tiäl saak näkky.
Ei hee murhetu
ei hee hualetu
ei hee pelkkä;
sanova vaa:
Ee kun hyvvee matkoo vuan.
Oot kuun valon kanssa kulun piällä.
Mikä heit vaiva.
Ei mee krymppy ottas syntyne oikken käsitet,
et jolla o ain valop pääl.

Hän kävi myös läpi Wikipediasta löytyvän listan tunnetuista Päiveistä, joissa on muun muassa poliitikkoja, taiteilijoita, urheilijoita, tiedenaisia ja johtajia. Listasta löytyy myös Päivi Istala.

Päivi Istalan juhlapuhe löytyy Facebookin Parhaita Päiviä -sivulta. Siellä on muuten jo yli 300 tykkääjää.

Päivit kokoontuivat yhteispotrettiin. Kuva: Lauri Poutanen.

Ristivetoa ja lempinimiä

Puheen ja sen jatko-osien jälkeen kuulimme hiukan Päivin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa toimittaman Ristivetoa-ohjelman mielenkiintoisista vaiheista. Ohjelmalla saattaa olla jotakin tekemistä sen kanssa, että vuosi 1969 oli Päivi-nimen huippuvuosi, jolloin se oli suosituin nimi alle 10-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa.

Loppukeskustelussa tuli esiin myös niitä Päivien lempinimiä: muun muassa Bäki, Päbä ja Pällä.

Saimme myös ideoita tuleviksi Päivi-tuotteiksi, muun muassa kangaskassi päivänkakkarapainatuksella; viime vuonna saimme putkihuivin ja tänä vuonna puuhelmistä tehdyn rannerenkaan.

Päivit saivat muistoksi puuhelmistä kootun rannekorun, jonka on suunnitellut ja toteuttanut Päivi Leinonen.

Kävi myös ilmi, että etunimestämme on myös yrityksen nimeksi, esimerkkinä vaikkapa Päivin Grilli ja Päivin Liikenne Oy. Tiedätkö muita?

Kaikesta ulkona kävelemisestä ja puhumisesta tulikin nälkä ja osa Päiveistä suuntasi meren rantaan Ruissalon Telakalle Sergio´s al Mare -ravintolaan pizzalle.

Tapaamisiin ensi vuonna?

Kiitokset kaikille mukana olleille, erityisesti juhlapuhujallemme Päivi Istalalle. Jäämme nyt sitten odottamaan ensi vuoden juhlia ‒ nyt vain keksimään päivimäisiä ideoita.

Vuoden 2017 nimipäiväjuhlista voit lukea täältä.

Normaali
Henkilö, Kahvila, Matkakohde, Puutarha, Tapahtuma

Päivit juhlivat kukkien keskellä 16.6.2018

Kaikki Päivit juhlimaan!

Päivien päivää vietetään 16.6.2018 Turun yliopiston kasvitieteeellisessä puutarhassa.

Kaikkien Päivi-nimisten omaa juhlapäivää vietetään kesäisen kauniissa ja vehreässä ympäristössä, Ruissalossa.

Tapahtumapaikaksi on valittu luonnonkauneutta ja tiedettä pursuileva paikka, Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha. Se tarjoaa paljon virkistävää silmänruokaa niin sisällä kasvihuoneissa kuin laajalla ulkoalueella.

Tuhansia kasvilajeja

Solanum quitoense eli naranjilla kukassa.

Kasvitieteellisen puutarhan kuudessa kasvihuoneessa on noin 2 000 kasvilajia ja -lajiketta. Kasvihuoneissa tapaa eksoottisia erikoisuuksia sekä monia asuinhuoneista ja etelänmatkoilta tuttuja koriste- ja hyötykasveja.

Puutarhan ulkoalue on kooltaan noin 23 hehtaaria ja siellä kasvaa yli 3 000 kasvilajia ja -lajiketta. Ulkopuutarha on auki vuoden ympäri ja sieltä löytyy kukkivia kasveja huhtikuulta marraskuulle.

Kukkia, kahvia ja Päivi-leivos

Vanhan Tammen Kahvilan väki kattaa Päiveille juhlapöydän.

Ohjelmassa ainakin puutarhaan tutustumista ja nimipäiväkahvittelut Päivi-leivoksella tietenkin. Pääsymaksu 12 € kattaa tarjoilukulut ja hintaan sisältyy pieni yllätyslahja. Osta lippu ennakkoon verkkokaupasta.

Suosittelemme ennakkomaksua, jotta pystymme varautumaan oikein – ja että Cafe Vanha Tammi tietää varata riittävästi nimikkoleivoksiamme.

Paikan päällä ostettuna lipunhinta on 15€.

Kerro tästä Päiville!

Näissä juhlissa on helppo muistaa muiden osallistujien etunimi.

Jos ystävä- ja tuttavapiirissäsi on Päivi-nimisiä, niin vinkkaa heille tapahtumasta. Juhlaan kannattaa tulla kauempaakin ja vaikka viettää kesäisessä Turussa koko viikonloppu. Muusta Turun tarjonnasta voi lukea Visit Turku -sivuilta.

Kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee hyvin Föli-bussillakin.

Katso lisätiedot tapahtumasivulta ja ilmoittaudu mukaan 1.6. mennessä!

Viime vuoden nimipäiväjuhlasta voit lukea täältä ja kasvitieteellisestä puutarhasta täältä.

Tervetuloa!

Kasvitieteellisen puutarhan lummelammikkoa heinäkuussa 2017.

Normaali
Arkkitehtuuri, Henkilö, Keräily, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Taiteilija

Didrichsenin taidemuseossa

Didrichsenin taidemuseo on kahden taiteenkeräilijän entinen koti galleriatiloineen, jossa on esillä pysyvän kokoelman lisäksi vaihtuvia näyttelyitä.

Ahti ja Maija Lavosen taidetta on ollut esillä Didrichsenin museossa alkuvuoden ajan.

Laila Pullisen kaksoismuotokuva Didrichsenin pariskunnasta.

Kävin ensimmäistä kertaa Didrichsenin taidemuseossa Exlibris Aboensiksen kevätkokouksen myötä. Didrichsenin museo sijaitsee meren äärellä Kuusisaaressa, osoitteessa Kuusilahdenkuja 1, Helsinki.

Taidemuseo oli mielenkiintoinen ja viihtyisä kohde. Silmä poimi taideteosten lisäksi yksityiskohtia kodista: ikkunoista aukeavan merimaiseman, kätevästi sisustetun baarikaapin, värikkään kirjahyllyn, Ahti Lavosen Didrichseneille lähettämän postikortin ja valokuvan Didrichsenin nelilapsisesta perheestä. Lapsista yksi, Peter, toimii museon johtajana.

Englantilaisen kuvanveistäjä Henry Mooren veistoksia on esillä niin sisätiloissa kuin myös patsaspuistossa.

Matalaan tasoon on sisustettu kätevä baarikaappi.

Ahti Lavosen lähettämä postikortti Didrichseneille.

Olisin mielelläni selaillut kirjahyllyn teoksia.

Keräilijöiden kodista taidemuseoksi

Museo on alunperin tanskalaisen liikemiehen Gunnar Didrichsenin ja hänen suomen-ruotsalaisen vaimonsa MarieLouisen koti. Villa Didrichsenin innoittajana oli Maire Gullichsenin Villa Mairea Noormarkussa.

Arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema rakennus valmistui kahdessa osa, joista ensimmäinen kodiksi vuonna 1957 ja toinen näyttelysiiveksi vuonna 1964.

Didrichsenit avasivat näyttelysiiven museoksi vuonna 1965. He toivoivat, että se voisi olla koti kaikelle kauniille: taiteelle, arkkitehtuurille ja luonnolle ja joka voisi antaa muille yhtä paljon iloa kuin se on heille tuottanut. Avioparin kuoleman jälkeen yksityinenkin puoli avattiin yleisölle vuona 1993.

Museon noin tuhannen teoksen kokoelmiin kuuluu suomalaista ja kansainvälistä kuva- ja veistotaidetta sekä muinaisten korkeakulttuurien esineistöä.

Rakennusta ympäröi julkinen veistospuisto, joka on aina avoinna. Se on ainoa laatuaan pääkaupunkiseudulla. Siellä on mun muassa Pohjoismaiden suurin Henry Moore -veistosten kokoelma.

Lavosen taiteilijapariskunnan Yhteisiä ajatuksia

Ahti Lavosen teos Keltainen.

Museossa järjestetään vuosittain 2‒3 vaihtuvaa näyttelyä. Maaliskuussa siellä oli esillä Ahti ja Maija Lavosen Yhteisiä ajatuksia -näyttely. Sen lähtökohtana on taiteilijapariskunnan yhteinen taidekäsitys: kiinnostus tilaan, materiaaliin, tunnelmaan ja henkisyyteen. Näyttely esittelee Lavoset yhdessä lähes 60 vuoden tauon jälkeen.

Esillä on Ahti Lavosen (1928–1970) maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa 1950- ja 60-luvuilta sekä Maija Lavosen (1931–) kokeilevaa tekstiilitaidetta myöhemmiltä vuosikymmeniltä, muun muassa ryijyjä ja valokuitutekniikalla toteutettuja töitä.

Maija Lavosen ryijyn nimi on Kevätvalo.

Yksi Maija Lavosen valokaapelitöistä.

Näyttely on avoinna 13.5.2018 saakka. Museo on auki myös helatorstaina 10.5.2018 11‒18. Tuolloin museoon on vapaa pääsy ja tarjolla on myös yleisöopastus klo 13. Museokortilla pääsee aina maksutta museoon.

Kesänäyttelyssä Svensk Tenn

Lavosten näyttelyn jälkeen museossa avautuu uusi vaihtuva näyttely: Svenskt Tenn @ Didrichsen: Estrid Ericson & Josef FrankMuotoilun uudistajat. Kesänäyttely on avoinna 25.5.‒ 9.9.2018.

Näyttely esittelee ruotsalaisen designyrityksen Svenskt Tennin toimintaa ja historiaa ensimmäistä kertaa taidemuseossa Suomessa. Yrityksen perusti Estrid Ericson (1894–1981) vuonna 1924. Hän loi Ruotsin tunnetuimpiin lukeutuvan sisustusalan yrityksen yhteistyössä itävaltalaisen arkkitehti ja muotoilija Josef Frankin (1885–1967) kanssa.

Svensk Tenn esittäytyy Didrichsenin museon lisäksi myös Hanasaaressa, jossa on esillä nykymuotoilua. Kesän ajaksi avataan pop-up -myymälä Helsingin Stockmannille.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Taiteilija, Teatteri

Teatterituristina Tampereella

Huhtikuista maisemaa Tammerkoskelta Hämeensillalta kuvattuna.

Joskus voi lähteä teatteriin ex tempore ‒ vaikka Manseen.

Turun Sanomissa oli perjantaina 6.4.2018 syntymäpäivähaastattelu 60 vuotta täyttävästä näyttelijä Jukka Leististä. Hän on myös matkailua harrastava; jutussa todettiin, että ”ennen merkkipäiväänsä näyttelijä Jukka Leisti käy lataamassa akkuja Madeiralla. Loma koostuu kävelystä levadoilla ja elämän pohtimisesta auringonlaskussa viinilasin äärellä.”

Haastattelussa mainittiin Tampereen teatterissa sunnuntaina 8.4. järjestettävä Jukka Leisti melkein 100 vuotta -juhla.

Koska olen ollut jo pitkään kyseisen herran ihailija, päätin siltä lukemiselta lähteä mukaan tapahtumaan. Onneksi lippujen hankkiminen on nykyisin helppoa – läppäri vain auki ja lippu.fi-sivulle ‒ ja kas kummaa, koko salissa oli vain yksi paikka vapaana ja sekin parvekkeen viimeisellä rivillä.

No, päätin ottaa tilaisuudesta vaarin, siis lipun. Olisin voinut houkutella mukaani seuraakin, mutta kun ei ollut lippujakaan tarjolla, niin yksin oli lähdettävä.

Näytöksen jälkeen olisi ollut mahdollisuus jäädä nauttimaan buffetillallista teatterin ravintolaan, mutta jätin sen väliin.

Näyttelijä Jukka Leistiä on kutsuttu viihteen monitoimimieheksi ja Suomen parhaaksi komedianäyttelijäksi. Kuva: Harri Hinkka. Tampereen Teatteri.

Suunnittelematta paras

VR:n tarjonnasta löytyi sopivasti säästöliput, kohtuullisesti alle kymmenen euroa/suunta. Lähtöajaksi valitsin Turusta klo 9.05 ja paluuajaksi Tampereelta klo 19.09.

Pikaisen suunnittelusession tuloksena oli, että päätin olla suunnittelematta sen kummemmin päivää. Matka-ajat olivat tiedossa ja samoin teatterinäytöksen alkaminen klo 15, muu matkaosuus vapaavalintaisesti fiilisten mukaan. Olisihan Tampereella nähtävää, mutta joskus on mukavaa kuljeskella ja antaa sattumille ja mielijohteille tilaisuuksia.

Rautatieasemalta lähdin Hämeenkadulle, jossa aukeni valtaisa työmaa. Mylläys on melkoista Mansessa. Tulevaa ratikkalinjaa valmistellaan. Sama on kohta edessä Turussa, kun toriparkki etenee toteutukseen.

Tampereen keskusta valmistautuu raitiovaunujen tuloon.

Shoppailua ja panimoravintolaa

Stockmannin edessä oli muutaman kymmenen ihmisen jono ennen tavaratalon aukeamista kello 11. Jotenkin jouduin joukon jatkoksi. Kävin katsastamassa kevätmuodin tarjontaa sekä valikoimia Akateemisen kirjakaupan osastolla.

Vältyin heräteostoilta, vaikka sovitin paria kukikasta tunikaa. Kirjat jäivät hyllyyn, mutta otin muutamista kansista kuvia muistilapuiksi ‒ voi sitten tilata kotikaupungin kirjastosta tai hankkia verkkokaupasta, jos kirja jää kovasti kiinnostamaan.

Lounaspaikan etsiminen oli seuraava tehtävä. Suuntasin Finlaysonin entiseen tehdasrakennukseen ja siellä ennestään tuttuun Panimoravintola Plevnaan. Pippurisen kana-annoksen seuraksi valitsin Petulintu-oluen. Se on panimon omaa kausioluttuotantoa.

Aikaa oli sopivasti jäljellä siten, että suuntasin jo teatteriin. Tampereen teatteri sijaitsee mukavasti Hämeenkadun kupeessa, joten sitä ei tarvinnut kauempaa etsiä. Ehdin tilaamaan juoman väliajaksi ennen esityksen alkua.

Panimoravintola Plevnan sydämessä sijaitseva Koskipanimo Oy valmistaa lähes kahtakymmentä tuotetta: oluita, siideriä ja panimosimaa. Vuosittain valmistuu myös useita kausi- ja erikoistuotteita.

Keskustorilla sijaitseva teatterirakennus valmistui vuonna 1912. Se toimii edelleen teatterin päänäyttämönä.

Kaunis yksityiskohta Kauno S. Kallion ja Oiva Kallion suunnitteleman Tampereen Teatterin julkisivusta.

Olavi Virrasta Tuttiritariin

Ennen esitystä lasin kuohuvaa tarjosi Tampereen teatterin Naisyhdistys ry.

Jukka Leisti melkein 100 vuotta -esityksessä oli lavalla syntymäpäiväsankarin lisäksi hänen näyttelijä- ja muusikkoystäviään, muun muassa Kari Arffman, Tuija Vuolle, Antti Tiensuu, Seppo Mäki, Pia Piltz, Päivi Lepistö, Mikko Alatalo, Heikki Hela ja Pate Mustajärvi.

Vaikuttavimpia esityksiä olivat Sami Hintsasen tulkinnat Juice Leskisen  Musta aurinko – ja Simon & Garfunkelin The Sound of Silence -lauluista.

Tuttiritarikin nähtiin lavalla Rusinante-ratsuineen. Tätä Leistin luomaa ja näyttelemää lasten suosikkia seurattiin joskus 1990‒2000-lukujen vaihteessa Huvitutti-ohjelmassa, kun omat lapset olivat otollisessa iässä.

Laulu jäi soimaan mieleen: ”Aina ritareita tarvitaan, ratsuinensa auttamaan. Me heikoimpia näin jelpataan ja tilanteita ratkaistaan, mukaani vaan!”

Tuttiritariin voi tutustua Yle Areenan ohjelmassa.

Jukka Leisti viime vuonna esitetyssä Tuttiritari ja lohikäärmeen salaisuus -seikkailumusikaalissa. Kuva: Harri Hinkka. Tampereen Teatteri.

Esityksen aikana isolle näytölle heijastettiin kuvia Leistin lapsuudesta ja nuoruudesta. Tilaisuus oli Jukka Leistin juhlaa, mutta olin hiukan pettynyt siitä, että hän esiintyi suhteellisen vähän aikaa ja siitäkin suuren osan laulamassa alun Olavi Virran Hopeisesta kuusta lähtien. Ja ihan ensiksi kuultiin, satavuotisjuhlissa kun oltiin, Finlandia.

Esitys päättyi puolisen tuntia annettua aikaa myöhemmin. Olin tyytyväinen, että kotimatkalle ei kuitenkaan tarvinnut kiirehtiä.

Istahdin odottelemaan ennestään tuttuun Food Factory -ravintolaan, joka toimii Scandic Tampere Cityn yhteydessä. Salissa oli pari isompaa seuruetta, joten minulle ei luvattu ripeää ruokatarjoilua. Nautin vain oluen ja lähdin etsimään junaa Turkuun.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Nostalgiaa

Ensin lensivät kirjeet

Joskus matkat ovat äkkilähtöjä, toisinaan niitä valmistellaan vuosia tai vuosikymmeniä. Matkani Lontooseen ovat alkaneet kirjeenvaihdolla. Tässä poikkeuksellisen pitkässä postauksessa harrastetaankin aikamatkailua lähes viidenkymmenen vuoden ajalla.

1970-luvun sosiaalisena mediana olivat kirjeet. Jos viestit lähtivät ulkomaille, ne postitettiin ohuissa kuorissa, joissa luki Par avion. Kirjeenvaihto avasi maailmaa ja houkutti myöhemmin matkustamaan.

Minun, Ihalan kansakoulua käyvän kuudesluokkalaisen näkökenttä avartui vuonna 1973, kun parin vuoden englannin opintojen jälkeen sain nuorten osoitteita eri puolilta maailmaa.

Kirjeillä kansainvälisyyteen

Kirjeenvaihtokavereiden osoitteita välitti turkulainen International Youth Service. Se oli vuonna 1952 perustettu koululaisystäväpalvelu. Saimme ehkä englannin kielen opettajan kautta osoitteita? Niistä maksettiin muutama markka.

Kirjeenvaihto toi elämääni yllättävää kansainvälistä kosketusta aikana, jolloin televisio oli aloittanut värilähetykset, musiikkia kuunneltiin radiosta ja sitä äänitettiin C-kaseteille.

Tuolloin elettiin myös etelän- eli pakettimatkailun alkuaikoja. Keihäsmatkat lennätti suomalaisia Kanarian aurinkoon ja mainoslauseena oli ”Istutte koneeseen, otatte pienet ja olette perillä”. Perheemme matkustelu tosin rajoittui kesälomareissuihin vanhempien kotiseudulle Etelä-Pohjanmaalle ja satunnaisiin leirintäaluematkoihin kotimaassa.

Itseäni muutamaa vuotta vanhemmille nuorille oli Eurooppa hiljattain avautunut junamatkojen myötä, kun Kansainvälinen rautatieliitto juhlisti 50-vuotista taivaltaan lanseeraamalla Interrail-kortit vuonna 1972.

Sitkeä Sue

Monien kirjeenvaihtokavereiden kanssa kävi niin, että kirjeitä tuli yhä harvempaan ja sitten niitä ei tipahtanutkaan postiluukusta. Yhteys katkesi.

Sue (vas.) ja ystävänsä Karen koulunsa pihalla Belfastissa vuonna 1975. Kuva: Karenin kotialbumi.

Belfastista kotoisin olevan Susanin, sittemmin Suen, kanssa kirjoittaminen on jatkunut. Hän kertoi perheestään, johon kuului vanhempien lisäksi veli Peter ja minä kerroin omasta elämästäni Raisiossa nuorempien sisarusteni Jaanan ja Juhan kanssa.

Kirjoitimme koulusta, kokeista, harrastuksista, vuodenajoista juhlineen, musiikista, ystävistä ja toiveista.

Joskus kirjeen mukana oli valokuvia, joitain pieniä lahjoja ja C-kasetteja. Sue muistaa saaneensa minulta kasetin, johon olin äänittänyt puhetta ja jossa kerroin nimeni. Hän oli toistanut sitä ja opetellut lausumaan pitkää ja vaikeaa nimeäni ä-kirjaimineen.

Susanille/Suelle lähettämäni rippikuva saatetekstein: ”To Susan from Päivi 4th of September 1975.” Kuva Suen valokuva-albumista.

Nykyisenä somekautena voi olla vaikea eläytyä aikaan, jolloin sait vastauksen viestiisi muutaman viikon kuluttua. Mutta olihan se upeaa ja jännittävää saada kirje kaukaa maailmalta. Tuolloin mieleen ei tullut ajatustakaan siitä, että sinne voisi joskus itse lähteä.

Harjoittelu vei Englantiin

Olin niin mieltynyt englannin kieleen, että harkitsin jopa pyrkiväni opiskelemaan sitä. Valitsin kuitenkin toisin.

Tilaisuus lyhyempiin kieliopintoihin tarjoutui kuitenkin vuonna 1988. Hain työvoimaministeriön harjoitteluohjelmaan, joka oli tarkoitettu ”nuorehkoille työssään englannin kieltä tarvitseville tai sellaisille, jotka tulevat tulevaisuudessa ko. kielitaitoa tarvitsemaan.” Toimin tuolloin amanuenssina Turun kauppakorkeakoulussa. Minähän äkkäsin korkeakoulun kansainvälistymistarpeet ja hain ohjelmaan.

Kielitaitotestin todistuksessa sanastoni ja kielioppini on arvioitu erittäin hyväksi ja ääntämiseni hyväksi. Tästä ansion saa ilman muuta, paitsi lukion ankara englannin kielen opettaja Kaarina, myös monivuotinen kirjeenvaihtoystäväni Sue.

Pääsin mukaan ohjelmaan. 28-vuotiaana lensin ensi kertaa elämässäni. Lontoosta matka jatkui Colchesteriin, noin tunnin junamatkan päähän Esssexin kreivikuntaan.

Asuin erään vanhemman pariskunnan luona. Kaksi viikkoa oli kielikurssia Colchester English Study Centressä ja neljä viikkoa työharjoittelua The George -hotellissa.

Brittiläinen elämäntapa ja kulttuuri tuli tuolloin tutuksi maitopulloineen, pubeineen ja surkeine lvi-tekniikoineen. Ikkunat taisivat olla yksinkertaiset, hanat kaksinkertaiset (eri hana kuumalle ja kylmälle vedelle) ja kylpyhuoneessa kuten muissakin huoneissa oli kokolattiamatto!

Sää oli sentään harvinaisen kaunis ennakkotiedoista poiketen eikä sateenvarjolle ollut juurikaan käyttöä.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa tuon matkani yhteydessä. En muistanut sitä ollenkaan, mutta filmikameralla otettu kuva on todisteena.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa jossain lontoolaisessa pubissa syksyllä 1988. Kuva: Päivin kotialbumi.

Kirjeistä sähköposteihin ja tapaamisiin

Ruuhkavuosieni aikana – työ ja kolme lasta ‒ kirjeenvaihto Suen kanssa lähes tyrehtyi, mutta yhteys säilyi ainakin joulu- ja syntymäpäiväkorttien muodossa.

Sue oli muuttanut ensin Bathiin vuonna 1978 opiskellakseen italiaa, ranskaa ja Eurooppa-asioita ja valmistumisensa jälkeen Lontooseen vuonna 1982.

Syksyllä vuonna 2009 menin työmatkalle Lontoon kautta Hitchiniin. Ennen lähtöäni olin yhteydessä Sueen. Sovimme tapaamisen  Borders-kirjakaupan yhteydessä olevaan Starbucks-kahvilaan Charing Cross Roadilla.

Paikallisopas Lontoossa

Suen takapihan puutarhassa kasvavat niin kukat kuin tomaatitkin.

Sue asuu Pohjois-Lontoossa rivitalossa, jossa on hyvin pieni etupiha ja takana aidattu puutarha. Alakerrassa on olohuone ja keittiö, yläkerrassa kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta.

Suen myötä Lontoosta on tullut paikka, jonne on helppo lähteä. Olen ollut hänen vieraanaan syyskuussa 2010 vielä toisen työmatkan yhteydessä, käydessäni Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa 2014 ja osallistuessani luovuuskouluttaja Julia Cameronin työpajaan lokakuussa 2015.

Voin toteuttaa Lontoon matkoillani live like a local -ajatusta. Asustan hotellin sijaan Suen vierashuoneessa  ja kuljen kuin paikalliset. Kun Lontoon keskustaan on Suen luota matkaa, on metro tullut tutuksi. Laskin kerran, että toisella puolella kaupunkia sijaitsevalta Heathrowin lentoasemalta on Suen luokse 28 metroasemaa.

Sue on näyttänyt minulle muun muassa tapeteistaan tunnetuksi tulleen arkkitehti ja graafikko William Morrisin museon, Highgaten hautausmaan, Waterlow Park -puiston sekä The Old Royal Naval Collegen, Cutty Sark -purjeveneen ja markkinat Greenwichissä.

William Morris -museo sijaitsee Suen kodin lähistöllä ja olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Kuva on museon kahvilasta.

Lisäsin yhden kynän kirjailija Douglas Adamsin kokoelmiin Highgaten hautausmaalla. Adams on tunnettu erityisesti kirjastaan Linnunradan käsikirja liftareille. Suomessa kyniä viedään ainakin kirjailija Pentti Saarikosken haudalle Valamoon, Heinävedelle.

Ylitimme Thames-joen The Emirates Air Line -köysiradalla ja alitimme sen The Thames Tunnelia pitkin. Kävimme myös Lontoossa järjestettyjen olympialaisten kisapaikoilla. Vaelsimme pitkin Southbankia ja löysimme Southbank Centre Book Marketkirjamarkkinat. Vierailimme Tate Modern -museossa sekä Shakespeare’s Globessa.

Teimme yhdessä myös päiväretken Cambridgeen.

Southbankissa kuljimme myös uhanalaisen ja skeittimaailmassa legendaarisen the Southbank Skate Spot -alueen läpi.

The Old Royal Naval College -rakennuksen upeat kattomaalaukset ovat vuosilta 1707-1726 ja sali on saanut nimensä niiden mukaan: The Painted Hall. Etualalla Sue.

The Emirates Air Line -köysiradalta voi ihastella Thames-jokea yläilmoista. Taustalla monitoimihalli The O2 Arena.

Sue vei minut myös lauantai-illan tansseihin Rivoli Ballroomiin. Rivoli on ainut tanssisali Lontoossa, jossa on säilynyt 1950-luvun interiööri puna-kultaisine sävyineen. Siellä on kuvattu paljon kuuluisien esiintyjien musiikkivideoita ja elokuvakohtauksia.

Tuolloin oli Jacky’s Jukebox -ilta, joita järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jacky soitti tanssimusiikkia laidasta laitaan. Siellä minäkin menin rivitanssia Suen ja ystävien kanssa vaahterapuisella lattialla, vaikka opettelin samalla askeleita.

Koska tanssilattialla oli ruuhkaista, Jacky soitti toisinaan saman kappaleen kolmeen kertaan, joista yksi oli mies-, toinen nais- ja kolmas sekapareille. Tanssijat olivat välillä lattialla kaikkien soittokertojen ajan ja vaihtoivat paria. Tunnelma oli hyvin mukaansatempaava tässä koristeellisessa ja nostalgisessa salissa.

Kesäkuussa konserttiin ja avoimiin puutarhoihin

Nyt lentoliput on ostettu kesäkuista matkaa varten. Sen varsinaisena syynä on australialaisen sisarusparin Angus ja Julia Stonen konsertti kesäkuun 10. päivänä Royal Albert Hallissa. Sue lupautui tulemaan seurakseni, vaikkei ollut aikaisemmin kuullut esiintyjistä.

Suella oli myös ehdotus tuon samaisen viikonlopun ohjelmaksi. Hän menee vapaaehtoiseksi Open Garden Squares Weekend -tapahtumaan ja ottaa minut mukaansa.

Pienen työrupeaman jälkeen saamme vapaaliput ja pääsemme tutustumaan itsekin puutarhoihin, jotka ovat yleensä yleisön ulottumattomissa. Yhteensä noin 200 puutarhaa on avoinna tuon viikonlopun aikana. Kiinnostavaa matkabloggaajalle, ilman muuta.

Haluaisin tutustua myös Kew Gardensiin ja erityisesti Marianne North -galleriaan sekä London Wetlands -kosteikkoon. British Libraryssäkin voisin taas käydä sekä muutamassa kirjakaupassa.

Paljon muutakin ehtinen tekemään viikon pituisen matkan aikana. Lontoostahan löytyy vaikka mitä. Se ei tyhjene, vaikka siellä useamman kerran kävisikin. Ja sanoihan jo englantilainen kirjailija Samuel Johnson 1700-luvulla näin: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.”

50-vuotisjuhlia suunnittelemaan?

Olemme olleet Suen kanssa yhteydessä 45 vuotta. Alkuaika oli kirjeenvaihtoa, mutta lähettelemme nykyisin viestimme sähköpostissa ja tapaamme harvakseltaan Lontoossa.

En osaa sanoa, miksi yhteytemme on säilynyt. Elämäntilanteemme ovat olleet erilaiset ja se olisi voinut meidät erottaa. Sue on sinkku ja minä suurperheen äiti. Jotain antoisaa kirjeenvaihdossamme on ollut, kun se on näin sitkeästi jatkunut. Ehkä International Youth Servicen työntekijät onnistuivat hyvin osoitevalinnassaan?

Suen mukaan kirjeenvaihto on jatkunut, koska olemme molemmat kiinnostuneita kirjoittamisesta, matkustamisesta ja syvällisestä ajatusten jakamisesta. Hänen mukaansa ensi kertaa tavatessamme olimme jo tuttuja toisillemme kirjeidemme ansiosta. Ja täydennän tätä vielä sillä, että meillä on samankaltainen huumorintaju.

Olen houkutellut Suea tulemaan vuorostaan Suomeen, jolle hän on jo näyttänyt vihreää valoa. Esittelisin niin mielelläni hänelle ainakin kotikaupunkini Turun, saariston sen edustalla, Maarianhaminan sekä Helsingin.

Voimme viettää ystävyytemme 50-vuotisjuhlaa viiden vuoden kuluttua. Jotain upeaa siihen pitää kehittää. Revontulet kiehtovat Suea ja olisi mahtavaa, jos hän voisi nähdä ne Lapissa vuonna 2023. Onneksi tässä on vielä aikaa. Ehkä aloitamme suunnittelun jo kesäkuussa?

Kiitokset Suelle ja Karenille tiedoista ja valokuvista! Thank you Sue and Karen for information and photos!

Jos Lontoo kiinnostaa, niin lue lisää:

Pubista pubiin Lontoossa, Oxfordissa ja Cambridgessa

Julia Cameronin luovuusopissa Lontoossa

Maanalaista elämää Lontoossa

British Library, kestosuosikkini

Kirjakauppaturistina Englannissa

Osallistun tällä postauksella matkahakusivusto momondon järjestämään Blogger´s Open World Awards 2018 -kilpailuun.  ”Äänestysaika on 9.4.‒15.4.2018 momondon kilpailusivulla.  Yleisö voi antaa äänensä suosikkisisällölleen. Finaaliin pääsevät 10 eniten ääniä saanutta kilpailusisältöä. Lisäksi tuomaristo valitsee kaksi suosikkiaan finaaliin.”

Jos pidit tarinastani, niin äänestä. Kiitokset!

National Gallery -taidemuseo Trafalgar Squarella.

Editoitu 1.4. 2018 eräin tekstimuutoksin ja lisäämällä kuva Highgaten hautausmaalta.

Normaali
Henkilö, Luonto, Matkustaminen, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Askeleet voivat viedä lähimetsään tai kauemmas eksoottisen luonnon jäljille Huppuvuoria ja Grönlantia myöten.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa lauantaina 10.3.2018. Siellä kuultiin kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

Halusin esitellä näitä valokuvaavia ja upeiden luontokohteiden perässä reissaavia naisia. Jaoin esittelyt kahteen postaukseen, joista ensimmäinen löytyy täältä. Tässä toisessa osassa esittelen kuvaajat Pirjo Lindfors, Kaisa Peltomäki, Tea Ahjosaari ja Kirsi MacKenzie.

Jääkarhuja valtakunnassaan

Luonnolla on tärkeä rooli helsinkiläisen Pirjo Lindforsin elämässä. Hän vaeltaa mielellään metsissä ja vuorilla sekä jokien ja merten rannoilla etsimässä luonnonvalon kauneutta. Valokuvaus on antanut hänelle uusia tapoja tutkia luontoa kaikessa sen monimuotoisuudessa.

Pirjo Lindfors esitti kuvia ja multimediaesityksen Jääkarhun valtakunnasta. Hän oli kuvaamassa arktisen alueen luontoa viime vuoden kesäkuussa Huippuvuorilla.

Matkalaiset kulkivat Origo-laivan kyydissä, mutta tekivät sieltä käsin muutaman tunnin kumiveneretkiä. Joskus herätys saattoi tulla keskellä yötä, jos näköpiirissä oli jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Jäävuoret, pohjoinen valo ja eläimet tekivät Pirjoon vaikutuksen.

Huippuvuorilla asuu enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä. Kameran muistiin tallentuikin kuvia näistä isoista valkoisista karhuista, mutta myös muun muassa huippuvuortenpeuroista, myrskylinnuista, jäälokeista, partahylkeistä, mursuista ja ryhävalaista.

Jääkarhujen jäljillä kulkeminen ei ole vaaratonta puuhaa. Niinpä retkikuntien mukana täytyy olla aina opas kivääri aseenaan.

Kuva: Pirjo Lindfors. Jääkarhut taistelevat saaliista.

Mantsuriankurkia Hokkaidolla

Kuva: Kaisa Peltomäki. Valkoista valkosella. Mantsuriankurjista piirtyvät vain musta-punaiset yksityiskohdat lumista taustaa vasten.

Oululainen Finnature Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Peltomäki esitteli lintukuviaan lähinnä yrityksensä järjestämältä kuvausmatkalta Hokkaidon saarelta Japanista. Siellä voi kuvata muun muassa mantsuriankurkia, laulujoutsenia ja kuningasmerikotkia.

Kaisa suosii lintukuvissaan taiteellista otetta, ei niinkään tarkkoja lentokuvia. Perusta hänen mieltymykselleen luotiin jo lapsuudessa, jolloin Kaisa harrasti maalausta ja kävi kuvataidenäyttelyissä.

Kaisa on ihastunut niin sanottuihin yläsävy- eli high key -kuviin. Nämä antavat kohteelleen valokylvyn. Kuvan pitää olla yhtä aikaa kirkas ja osin ylivalotettu, mutta tummissa sävyissä tulee näkyä sävyeroja. Kuvat näyttävät kevyiltä ja ilmavilta.

Talvipäivillä järjestetyn perinteisen kuvakisan voitti juuri Kaisa. Kilpailukuvakseen hän oli valinnut kotinsa takapihalta otetun tilhikuvan.

Arktinen hulluus vie vaikka Grönlantiin

Turkulaisen Tea Ahjosaaren esitys oli nimeltään Kuvia reissuiltani. Kuvista Tea tunnistaa myös sielunmaisemiaan.

Tea kertoi kiiinnostuneensa ensin luonnossa liikkumisesta. Ensimmäisen vaelluksen jälkeen siitä tuli hänelle elämäntapa. Hänelle on mieluista viettää viikonloppu patikoimalla vaikkapa kansallispuistoissa. Myös ulkosaaristo keväisin ja syksyisin viehättää Teaa.

Teaa kiehtovat myös meret, vuoret ja jäätiköt. Hän onkin reissannut muun muassa Sarekin kansallispuistossa Pohjois-Ruotsissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Tea tunnistaa omakseen jonkinlaisen ”arktisen hulluuden”. Hän vietti viime kesänä 27 päivää Itä-Grönlannissa, jota Tea kuvasi huikean kauniiksi ja hänet täysin lumonneeksi paikaksi.

Teaa ei kylmyys pelota. Eikä hyinen vesikään, sillä Tea liikkuu mielellään myös melomalla. Grönlannissa hän teki kaksi kahdeksan päivän melontaretkeä, joista toinen suuntautui Kulusukista pohjoiseen ja koilliseen Sermiligaq-vuonon pohjukkaan ja toinen Ammassalikin saaren ympäri.

Valokuvaaminen on tullut mukaan vähitellen ja osaksi retkiä lähinnä kauniiden maisemien tallentamiseen.

Kuva: Tea Ahjosaari. Maisemaa Grönlannin länsirannikolta, Ilulissatin jäävuonon jäävuorista.

Pohjolan maagiset maisemat

Helsinkiläinen kieltenopettaja Kirsi MacKenzie aloitti valokuvauksen vuonna 2011. Hän on jo nimekäs, erityisesti unenomaisista maisemakuvistaan tunnettu kuvaaja, joka on palkittu myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Kirsin mukaan valokuvasta tulee puhutteleva, kun siihen liittyy tarina. Hänelle on tärkeää näkeminen, uteliaisuus ja seikkailu.

Viime vuonna ilmestyi Kirsin kirja, Docendon kustantama Pohjolan maagiset maisemat. Siinä on kuvia Jyllannin dyyneiltä Grönlannin jäätiköille, Skånen pyökkimetsistä Lofoottien vuonoille ja Kolin kansallismaisemasta Islannin laavakentille. Kirsi on siis matkustanut maisemiensa perässä Pohjoismaissa.

Teos toimii myös luontokuvaajan oppaana avaten uusia näkökulmia. Kirsi neuvoo, kuinka syntyy sommittelultaan upea maisemakuva valoa ja luovia tekniikoita hyödyntäen. Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kirsin Pohjolan maagiset maisemat -valokuvia voi käydä ihastelemassa Galleria Verandassa, Finlandia-talossa 14.5.2018 saakka.

Kuva: Kirsi McKenzie. Baikalin järvi, Siperia, Venäjä, maaliskuu 2018.

 

 

Normaali