Someron Kulttuurigalleriassa on esillä Kaija Aarikan muotoilemia esineitä. Tämänvuotisen Jäähileitä kuutamolla -näyttelyn teemana ovat erityisesti lasi- ja metalliesineet.
Kaija Aarikan tuotantoa ei ole muualla esillä tässä laajuudessa.
Kaija Aarikan(1929–2014) puukorut, metallikoristeet ja monet muut hänen muotoilemansa tuotteet ovat osa suomalaista designhistoriaa, mutta myös arkeen ja juhlaan kuuluvia esineitä. Hänen tuotantoonsa vuodesta 1954 alkaen voi tutustua Someron KulttuurigalleriassaAholan talossa Someron keskustassa, kaupungintalon vieressä.
Tämä Kaija Aarikan elämäntyön pysyväisnäyttely on jatkoa vuonna 2020 järjestetylle Aarikka-näyttelylle Kivimakasiinissa. Näyttelyn ovat koostaneet Kaija Aarikan tyttäret Sarianna Partanen ja Pauliina Aarikka. Nyt on esillä erityisesti lasi- ja messinkiesineitä ja näyttelyn nimenä on Jäähileitä kuutamolla.Jäähile on lasinen kynttilänjalka vuodelta 1970 ja Kuutamo on messinkinen kynttilälampetti vuodelta 1972.
Ateena 1971.
Kaiken takana on nappi
Näyttelyssä on mukana lehtileike vuodelta 1963, jossa kerrotaan taiteilija Kaija Aarikan pienestä nappikaupasta Vanhalla Kauppakujalla. Tarina alkoi jo vuonna 1950-luvun alussa, kun Ateneumin tekstiililinjalla (nykyisin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) opiskelevat Kaija Aarikka ja Elissa Salmi halusivat kehittää persoonallisia nappeja pukuihinsa. Valmistuttuaan 1954 Kaija Aarikka perusti Aarikka Ky:n yhdessä miehensä Erkki Ruokosen kanssa. Ensimmäisen liikkeensä hän avasi vuonna 1960.
Kaija Aarikan jakkupuku vuodelta 1968 ja Heli-rintakoru vuodelta 1956.
Puunapeista valikoima laajeni muun muassa puukoruihin ja -leluihin, metallisiin purnukoihin, maustepurkkeihin ja tarjottimiin, koristeisiin, hopeakoruihin ja lasiesineisiin. Hän suunnitteli tuotteita myös Tampellalle, Humppilan Lasitehtaalle,Euran Paperille ja Hyllingen-lasitehtaalle.
Kaija Aarikka oli Somerolla tunnettu. Hän oli kasvanut Jurvalan kartanossa ja hän vietti paljon aikaa kesämökillään viimeisinä vuosinaan. Somerolaiset ovat valinneet hänet Mekkopitäjäläiseksi ja Somerniemen Torineuvokseksi. Laajempaa tunnustusta Kaija Aarikka on saanut Espan Friidu -nimityksen, Vuoden Yrittäjä -palkinnon, Pro Finlandia -mitalin ja kauppaneuvoksen arvonimen myötä.
Aarikansivuilta löytyy Aarikan virtuaalimuseo, josta on löytyy artikkeleja, mainoksia, tuotekuvia ja tarinoita Aarikan ja suomalaisen muotoilun viimeiseltä kuudelta vuosikymmeneltä.
Tutustu myös Perinnehuoneeseen ja Kaari Utrion näyttelyyn
Toinen Kulttuurigallerian pysyvä näyttely on Someron veteraanien ja sotainvalidien Perinnehuone, johon on kerätty somerolaisten lahjoittamaa aineistoa ja esineitä. Vaihtuvana näyttelynä on tällä hetkellä somerolaisen kirjailija Kaari Utrionnäyttely, jossa on esillä muun muassa hänen muistikirjojaan, lehtileikkeitä, tuotantoa ja vuosien 1968–1985 työväline, Olympia-kirjoituskone; Utrio toimii myös Kulttuurigallerian suojelijana.
Alkuperäinen Badding-kioski löytyy osoitteesta Helsingintie 920, Somero.
Kioski on hyvä taukopaikka kesän matkailijoille.
Jos reissusi kulkee kesällä Someron kautta, niin pidä tauko Badding-kioskilla ja muistele paikkakunnan maineikasta laulajaa Rauli ”Badding” Somerjokea.
Laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Rauli ”Badding” Somerjoki(1947–1987) on jäänyt muistoihimme musiikillaan. Fiilaten ja höyläten, Paratiisi, Bensaa suonissa, Ikkunaprinsessa, Tähdet, tähdet, Valot, Laivat ja monet muut laulut soivat edelleen radioasemilla, karaokessa, tanssilavoilla ja Spotifyssa.
Baddingiä pidetään suomalaisen rockin uranuurtajana. Hän esiintyi ensimmäisillä Ruisrock-festivaaleilla Turun Ruissalossa elokuussa vuonna 1970. Esikois-lp ilmestyi vuonna 1971, mutta vasta Jarkko Laineen sanoittama Fiilaten ja höyläten nosti hänet suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 1973. Hän kuului nuoruuteni artisteihin Kirkan, Hectorin, Juicen ja Elton Johnin ja David Bowien tavoin.
Rauli Somerjoki oli kotoisin Somerolta ja eli siellä lapsuutensa ja nuoruutensa, myöhemmin hänen kotipaikkansa oli Helsinki ja siellä erityisesti Alppiharju. Hänet on haudattu Someron hautausmaalle. Hänet muistetaan yhä ja fanit tuovat haudalle kukkia, patsaita ja tähtitarroja.
Myös Somerjokien aikoinaan pyörittämä lippakioski kerää edelleen Raulia muistavia. Sen vierestä löytyy Someron yrittäjien ylläpitämä modernimpi kioski ja pari pöytää penkkeineen. Tarjolla on muun muassa kahvia, Baddingin mukaan nimettyjä korvapuusteja, virvokkeita, jäätelöä ja fanituotteita. Kioskin aukioloajat voi tarkistaa Facebook-sivuilta.
Kesän 2022 aukioloajat.
Somerjokien pitämä kioski kunnostettuna. Baddingin kuva löytyy ovesta.
Someron yrittäjien kioski löytyy alkuperäisen kioskin vierestä.
Someron yrittäjät ovat myös kunnostaneet Rauli Badding Somerjoen kotitalon, jonne kuljetaan kioskilta pientä metsäpolkua. Talo on perikunnan hallussa ja käytössä, mutta jos portti on auki, niin pihallekin voi mennä.
Rauli Somerjoen kotitalo on kunnostettu. Portaiden vieressä olevasta vihreästä postilaatikosta löytyy vieraskirja, johon kävijöiden toivotaan laittavan nimikirjoituksensa.
Jos siis kulkusi käy Suomen suvessa tietä Somerolle pitkin, niin pysähdy kahville ja vaikkapa Badding-puustille muistelemaan Someron legendaarista laulajaa Rauli ”Badding” Somerjokea. Osoite on Helsingintie 920, Somero.
Baddingin mukaan nimetty korvapuusti.
Someron Yrittäjät ry on myös rekisteröinyt Badding-sanan Rauli Somerjoen perikunnan pyynnöstä. Rauli Somerjoesta tuli jo keskikouluaikoinaan Badding-nimen keksi hänen kaverinsa Rauli ”Rafe” Tanskanen.
Someron keskustasta löytyy Badding-muistomerkki. Se pystytettiin vuonna 2015. Muistomerkin suunnittelivat kuvanveistäjä Seppo Manninen ja graafikko Heikki Paakkanen.
Someron keskustassa oleva Badding-muistomerkki on kuin pysäkki.
Valtion virastot ja laitokset on määrätty liputtamaan 3.2.2022 ja myös muiden toivotaan osallistuvan liputukseen. Sisäministeriö päättää saadun palautteen avulla mahdollisista myöhemmistä suosituksista. Alvar Aallon syntymäpäivää 3.2 on vietetty vuodesta 2012 arkkitehtuurin päivänä. – Arkkitehtuuri ja muotoilu ovat tärkeä osa suomalaista osaamista. Suomalaisessa suunnittelussa yhdistyvät hyvinvointiin, sivistykseen ja luontosuhteeseemme liittyvät arvot. Design ja funktionaalisuus ovat käsitteitä, jotka ovat luoneet kuvaa Suomesta maailmalla. Tässä keskeisinä uranuurtajina toimivat Alvar ja Aino Aalto, joiden työn kunniaksi sisäministeriö suosittaa liputusta. Suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu ovat liputuksen arvoisia”, toteaa sisäministeri Krista Mikkonen.
Liputuspäivä perustuu yhdentoista arkkitehtuurin ja muotoilun organisaation vuoden takaiseen esitykseen sisäministeriölle, jossa korostettiin suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun merkitystä suomalaisen hyvinvointivaltion keskeisenä tekijänä.
Liputuspäiväesityksen allekirjoittivat yhdessä Alvar Aalto -säätiö, Arkkitehtitoimistojen liitto ATL, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Designmuseo, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Ornamo ry, Rakennustietosäätiö RTS, Sisustusarkkitehdit SIO, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Suomen Arkkitehtuurimuseo ja Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK.
3.–6.2.2022 järjestetään Arkkitehtuurin ja muotoilun päivät, jotka koostuvat sekä live- että virtuaalitapahtumista eri puolilla Suomea. Teemana on Kestokulttuuri. Yleisö voi juhlistaa arkkitehtuuria ja muotoilua myös osallistumalla kuvahaasteeseen ja virtuaaliliputukseen sosiaalisessa mediassa. Lue lisää Arkkitehtuurin ja muotoilun päivistä.
Alajärvellä Aalto-keskus
Alvar Aallolla on Alajärvellä oma tie.
Eteläpohjalainen Alajärvi on osa valtakunnallista Alvar Aalto -kaupunkiverkostoa. Siellä sijaitsee ainoana maailmassa arkkitehti Alvar Aallon töitä 80 vuoden ajalta. Kaari ensimmäisestä julkisesta rakennuksesta ”Valkoisen kauden” kautta Aallon arkkitehtitoimiston viimeiseen luomukseen on siellä nähtävillä.
Alajärven Aalto-keskuksen muodostavat kaupungin virastot, seurakuntatalo, vanha kunnansairaala, nuorisoseurantalo – joka on nuoren arkkitehtiopiskelijan ensimmäinen julkisen rakennuksen suunnittelutyö vuodelta 1919 – Villa Väinölä ja Aallon toimiston viimeistelemä kaupunginkirjasto.
Kaupungintalon aulassa on myös esillä Alvar ja Aino Aallon 1930-luvun lasidesignia esittelevä Muodon vuoksi -pysyväisnäyttely. Lisäksi hautausmaalta löytyy kolme Aallon suunnittelemaa monumenttia ja sankarihautausmaa.
Aalto-keskuksen rakennus Alajärvellä.
Alajärvi on synnyinkuntani ja molempien vanhempieni kotikunta. Vierailen siellä vuosittain pääosin kesällä.
Entä miten Alajärvi liittyy Alvar Aaltoon? Kuortaneelta Jyväskylään 1903 muuttanut nelilapsinen Aaltojen perhe vietti kesiään Alajärven Kurejoen kylällä sijaitsevassa Rottalan talossa vuodesta 1907 lähtien. Alvarin isä Johan Aalto osti talon Alajärven keskustasta vuonna 1918. Myös Alvar Aalto oli kirjoilla Alajärvellä 1918–1925.
Alvar ja Aino Aalto viettivät kesiään Alajärven Pynttäriin rakentamassaan ja Ainon suunnittelemassa Villa Florassa 1920-luvun puolivälistä lähtien parinkymmenen vuoden ajan. Alajärven hautausmaalla on myös Aaltojen sukuhauta.
Retkiä Aallon jäljillä?
Lippu siis salkoon torstaina 3.2.2022 Alvarin, Ainon ja kaikkien muiden arkkitehtien ja muotoilijoiden kunniaksi. Ehkä ensi kesän lomamatkoihin voi suunnitella retkiä Aallon jäljillä?
Alvar Aallon kädenjälkeä voi ihailla muun muassa näissä kaupungeissa: Aalborg, Alajärvi, Espoo, Eura, Hamina, Helsinki, Imatra, Jyväskylä, Järvenpää, Kotka, Kouvola, Lahti, Oulu, Paimio, Pori, Raasepori, Rovaniemi, Seinäjoki, Turku, Vantaa, Varkaus ja Wolfsburg.
Nämä kaupungit muodostavat vuonna 2017 perustetun Alvar Aalto -kaupunkien verkoston. Sitä laajennetaan kutsumalla mukaan paikkakuntia, joissa sijaitsee merkittävää Aallon arkkitehtuuria. Verkoston toimintaa koordinoi Alvar Aalto -säätiö.
Aalto-arkkitehtuuria Seinäjoella.Seinäjoen kaupunginkirjaston Aallon suunnittelemassa osassa on lukusali (entinen käsikirjasto) maakuntakokoelmineen. Tilassa on lukupöytiä ja valaisimina ns. mustikkalamput. Aalto-maljakoita Seinäjoen kaupunginkirjastossa.
Aaltoa on luonnehdittu yhdeksi maamme kansainvälisimmistä arkkitehdeista ja hänen on arveltu tehneen parisataa matkaa vuosien 1920–1975 aikana. Hänellä on siis ahkerana matkailijanakin paikka matkablogissa.
Loviisan kaupungin museossa on mielenkiintoinen näyttely loviisalaisesta Aatos Åkerblomista ja hänen 1960- ja 1970-luvun valokuvistaan. Hänen hengenheimolaisekseen voitaneen lukea turkulainen Timo Saarniemi, joka kuvasi paikallista musiikkikulttuuria.
Paparazzi-näyttelyn esittelytekstiä.
Loviisan kaupungin museossa on esillä Aatos Åkerblomin jäämistöstä löytyneitä valokuvia. Ne on ottanut talteen ja digitalisoinut Eddie Bruce, loviisalainen keräilijä. Näyttely on saanut nimenPaparazzi.
Aatos Åkerblomilla oli käytössään myös vakoilukamera.
Vaikka Loviisassa ei tainnut olla juurikaan julkisuuden henkilöitä valokuvattaviksi, Aatos Åkerblom (1916–1997) oli kuin paparazzi. Hänen toimintaansa kuvataan näin: ”Hän dokumentoi tiloja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt valokuvata. Hän pääsi kameroineen kaikkialle ja oli aina valmiina nappaamaan kuvan ennen kuin hetki oli ohi.”
Aatos Åkerblomin takki ja liivit. Taustalla omakuva.
Hän kuvasi kaikenlaisia ihmisiä lapsista ja nuorista alkoholisteihin ja kaupan myyjistä herrakerholaisiin. Hänestä kerrotaan myös: ”Aatos Åkerblom oli kameroineen paikalla aina, kun kaupungissa tapahtui. Hän kuvasi onnettomuudet, urheilukilpailut ja kiertävät tivolit. Hän pääsi aina kaikkialle ja oli useimmiten ensimmäisenä paikalla. Kun presidentti Kekkonen oli metsästysretkellä Loviisan metsissä, oli Aatos Åkerblom metsästysseurueen mukana.”
Aatos Åkerblomin omakuva.
Nuori nainen muovikasseineen. Housujen lahkeen leveydestä päätellen kuva on 1970-luvulta.
Valokuvaaja on tarttunut valppaana hetkeen.
Miesten arkipäivää.
Aatos Åkerblomin ikuistamaa nuorisoa.
Juuri metsästys olikin Aatos Åkerblomin toinen harrastus, luvalla ja luvatta. Hän harrasti myös mehiläisten hoitoa, josta tuli myös hänen elantonsa. Hän rakennutti 21-vuotiaan mehiläispaviljongin, kaksi- ja puolikerroksisen pikku talon hunajalinkoineen ja lukuisine mehiläispesineen.
Erakko ja kummajainen
Aatos Åkerblom oli myös erakko, mutta joitakin ystäviä hänellä oli. Häntä pidettiin kummajaisena ja outona, mutta kilttinä. Toisinaan hän saattoi olla kameransa kanssa liian tungettelevainen. Hänellä oli myös mielenterveysongelmia, joihin hän sai apua sairaalasta. Kamera kulki sinnekin. Hän myös matkusteli laajalti Euroopassa.
Hänen jäämistössään on paitsi valokuvia, myös paljon kirjeenvaihtoa. Nekin ovat nyt Eddie Brucen hallussa, joka ei ole vielä ehtinyt käymään läpi kaikkea aineistoaan.
Huvudstadsbladetin näyttelyä koskeva artikkeli sai otsikon: Lovisas Andy Warhol. Siinä todetaan, ettei Aatos Åkerblom saanut eläissään 15 minuutin julkisuuttaan, mutta runsain mitoin sitä monta vuotta kuolemansa jälkeen.
Huvudstadsbladetin toimittaja oli vaikuttunut näyttelystä.
Eddie Bruce piti museossa marraskuun alussa luennon Valokuvaaja Aatos Åkerblom – vastakohtien mies. Siitä on peräisin osa tämän postauksen tiedoista. Luento on nähtävissä ainakin jonkin aikaa museon YouTube-kanavalla.
Timo Saarniemi, hengenheimolainen Turusta
Aatos Åkerblomin tarinaan tutustuessani tuli mieleeni, että loviisalaisella kameramiehellä on ollut jossain mielessä hengenheimolainen Turussa, jossa vaikutti rockantropologiksi mainittu Timo Saarniemi(1942–2005). Hän oli mustine nahkahousuineen, kameroineen ja polkupyörineen tuttu näky osakunnissa, klubeilla, konserteissa ja festivaaleilla. Olen hänet itsekin nähnyt osakuntakeikoilla 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.
Timo Saarniemi toimi äidinkielen opettajana Espoossa, mutta vapaa-aika kuului ”menossa ja meiningissä” Turussa. Hän talletti laajasti Ruisrockin historiaa aina sen alusta asti. Hän sai tittelin ”stranger in the night”, yön muukalainen, joksi hän itsekin tunnustautui. Hänet tunnettiin myös ahkerana mielipidekirjoittajana.
Facebookissa on hänelle omistettu sivu The Legacy of Timo Saarniemi, jossa julkaistaan hänen ottamiaan valokuvia. Hänen aihepiirinsä on toinen kuin pikkukaupungin arkipäivää kuvanneen Aatos Åkerblomin. Valokuvat ovat impressioita turismista, rockista, festareista ja nuorisomuodista 1960-luvulta 2000-luvun alkupuolelle.
Saarniemen kokoelma valokuvineen on Kansallisarkiston Turun toimipaikan (aik. Turun maakunta-arkiston) omistuksessa. Hänen tuotantoaan löytyy runsaasti myös Turun kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta. Hänen keräämäänsä materiaalia oli esillä ”Impressiot ovat minun!” -näyttelyssä Turussa vuonna 2012. Hänestä löytyy myös haastattelu YouTubesta.
Paparazzi 4.5.2021–27.2.2022
Loviisan kaupungin museo Komendantintalo Puistokatu 2 Avoinna ti–pe, su klo 12–16 kesä–elokuu ti–su klo 11–17
Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Tuukka Leppänen ja Oona Airola. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
Helsingin Kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa -esitys on taattua Jakob Höglund -laatua.
Ensimmäisen kirjamessupäivän torstain 28.10. jatkoksi illan ohjelmaan sopi teatteriesitys. Olin varannut majoituksen läheltä Helsingin Kaupunginteatteria, joten kulku sinne ennen ja jälkeen teatterin sujui kätevästi kävellen.
Höglundin houkuttamana
Halusin nähdä Helsingin Kaupunginteatterin musikaalin Niin kuin taivaassa. Olen nähnyt elokuvankin jo vuosia sitten, mutta suurimpana vetovoimatekijänä oli esityksen ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund, jonka aikaansaannoksia olen nähnyt aikaisemmin, KalevalanÅbo Svenska Teaterissa ja CabaretinTurun Kaupunginteatterissa. Olen tunnustautunut hänen fanikseen, niin upeita nuo teatterikokemukset ovat olleet.
Jakob Höglund on saanut työstään tunnustusta paitsi katsojilta, myös Svenska Kulturfondenilta. Hän sai säätiön suuren kulttuuripalkinnon vuonna 2020. Perusteluissa häntä kuvaillaan tekijäksi, joka ”ylittää rajoja ei tyyli- ja taidelajien välillä ja haastaa perinteistä teatteritaidetta.”
Ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund. Kuva: Tage Rönnqvist.
Elokuvasta musikaaliksi
ElokuvanNiin kuin taivaassa (Så som i himmelen) ohjasi ruotsalainen Kay Pollak (s. 1938) vuonna 2004. Käsikirjoituksen siihen on tehnyt Carin Pollak yhdessä Anders Nybergin ja Ola Olssonin kanssa. Musiikin on säveltänyt Ruotsin tunnetuin Euroviisu-säveltäjä Fredrik Kempe. Laulujen sanat ovat Carin Pollakin ja Fredrik Kempen. Elokuva menestyi kansainvälisesti ja se oli Oscar-ehdokkaana parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi vuonna 2005.
Kantaesitys Så som i himmelen oli Oscarsteaternissa Tukholmassa vuonna 2018. Käsikirjoitus oli Kay ja Carin Pollakin ja mukana oli myös Edward af Sillén, säveltäjänä Fredrik Kempe, laulujen sanat Carin Pollak ja Fredrik Kempe ja ohjaus Markus Virta.
Kaupunginteatteria varten käsikirjoituksen on suomentanut Aino Piilola ja laulut Maija Vilkkumaa.
Suuresta maailmasta kotiseudulle
Teatterin ohjelmaesityksessä kerrotaan juonesta seuraavasti: ”Musikaali kertoo menestyneen kapellimestarin Daniel Daréuksen paluusta lapsuuden kotiseudulleen pieneen pohjoisruotsalaiseen kylään. Terveysongelmista kärsinyt huippumuusikko haluaisi elää hiljaiseloa, mutta löytää pian itsensä johtamasta kyläläisten kirkkokuoroa, ja keskeltä värikästä ja elinvoimaista yhteisöä. Monenkirjavan maalaiskuoron joukosta löytyy paitsi ystäviä, myös vanhoja haavoja ja lopulta todellinen rakkaus.”
Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Tuukka Leppänen – Kuva Otto-Ville Väätäinen.
Pietarsaaressa kasvaneella Jakob Höglundilla on kokemusta kirkkokuoroista, joista hän kertoo löytäneensä yhteisöllisyyden ja ilon aivan kuin näytelmän Ljusåkerin ihmiset. Hän kertoo, että tämän musikaalin ohjaaminen on ollut hänen suuri unelmansa aina siitä lähtien, kun hän näki sen Oscarsteaternissa Tukholmassa. Tai pikemminkin pakkomielle.
Musikaalin näkeminen sai hänet ajattelemaan myös omaa tulevaisuuttaan ja hänelle oikeaa paikkaa: ulkomailla vai kotimaassa? Pohdinnat ohjasivat hänet Suomeen ja Helsingin Kaupunginteatteriin kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Hän on nyt myös Lilla Teaternin taiteellinen johtaja.
Sata tapaa käyttää pylväitä ja laatikoita
Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
Lavastus suurella näyttämöllä on minimalistista, mutta vaikuttavaa. Se muodostuu enimmäkseen mustista pylväistä ja valkoisista laatikoista, joista saadaan nopeasti ja näyttävästi erilaisia tiloja metsästä kirkkosaliin. Lavastajana on Sven Haraldsson, jonka kanssa ohjaaja on tehnyt aiemminkin yhteistyötä, muun muassa Turun Cabaret-esityksessä.
Yksinkertaiset elementit yhdistyvät Jakob Höglundin tekniikkaan, jossa ”näyttelijät ja esineet yhdessä muodostavat lavastuksen, ja jatkuva liike ja muuntuvat kehot luovat uusia todellisuuksia.”
Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuvassa Oona Airola ja Tuukka Leppänen. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
Lisätehoa tuovat valot, videotehosteet ja varjoteatteri. Puvustuksesta vastaa Samu-Jussi Koski.
Musikaali – suuren ryhmän työn tulos
Teatterin musikaaliin meneminen ei ole mitenkään halpaa. Otsaan saattaa syntyä pieni ryppyjono, kun katselee teatterin hinnastoa. Niin kuin taivaassa -musikaalin lippujen hinnat permannolla hipovat jo yhdeksääkymppiä (88 €/ 83 € (parveke) / 22 € (aitiopaikat: osittainen näkörajoite). Pariskunnalta se tekee lähes 200 euroa yhden illan kulttuurinautinnosta, jos vaikka ostaa ohjelman sekä nauttii väliajalla leivoskahvit.
Hintaan suhtautuu ymmärtävämmin, kun katselee käsiohjelmasta esitykseen osallistuneiden nimilistaa. Se on suuri jo tarinan synnyttämisestä alkaen – käsikirjoittajista säveltäjiin, laulujen sanoittajiin ja suomennoksiin sekä esityksen toteutuksen suunnittelijoihin.
Näyttelijäjoukkoakin rooleissa on puolenkymmentä ja heille on vielä varanäyttelijät, ns. understudyt ja swingit. Mukana on myös lapsinäyttelijöitä, joita on kaksi tai kolme yhtä roolia kohden. Kapellimestari Eeva Konnulla on noin 20 hengen muusikkojoukko ohjattavanaan.
Lisäksi noin satakunta henkilöä on osallistunut esityksen toteuttamiseen tarpeiston, lavastuksen, puvustuksen, naamioinnin, valojen, äänen ja käsiohjelman saralla. Tarpeen ovat myös kuiskaaja sekä lastenhoitajat, kun nuorimmat lavalla olijat ovat 7-vuotiaita.
Valoja ja varjoja
Helsingin Kaupunginteatteri – Niin kuin taivaassa. Kuva: Otto-Ville Väätäinen.
Musikaalin tarina korostaa musiikin voimaa, yhteisöllisyyttä, toivoa ja elämäniloa. Mukana on myös tummia sävyjä sairastumisesta, kiusaamisesta, perheväkivallasta ja uskonnollisesta ahdasmielisyydestä. Ja loppu on surullinen. Paikoin oli nenäliinalle käyttöä, se täytyy tunnustaa.
Monet koronan vuoksi teatterin väliin jättäneet saattoivat tuumia itsekseen illan aikana, että olo on kuin taivaassa. Kotoa on päästy vihdoin kulttuurin pariin.
Samassa tunnetilassa lienee koko ensemble. Jakob Höglund tiivistää käsiohjelman tekstissä esiintyjien tunnelman: ”Rakas yleisö! Tänään seisomme edessäsi ja olemme valmiita tekemään sitä, mikä on ollut niin pitkään kiellettyä. Kädet toistemme ympärillä laulamme sydämien ilossa, ja silloin katto nousee taivaisiin. Tervetuloa.”
Teatterin esittelyssä luvattiin, että ”tämä elämänvoimainen, koskettavia kohtaloita ja vapauttavaa iloa sisältävä tarina tarjoaa katsojalle lämpöä ja balsamia sielulle.” Sen se totisesti tarjosikin.
Seuraavaksi pitääkin mennä katsomaan Lilla Teaterniin Jakob Höglundin ohjaama musikaali Once.
Käymme Kansainvälisen kahvin päivän kunniaksi palkitussa paahtimossa ja kahvilassa Lappeenrannan Satamatiellä.
Osoite on antanut nimen kahvila-tehtaanmyymälä-tapahtumakeitaalle Satamatie 6:lle.
Lappeenrannan historiallisella Linnoituksen alueella punatiilisessä rakennuksessa, 150 neliön tiloissa toimii monipuolinen Satamatie 6 -niminen kahvila sekä vuonna 2016 toimintansa aloittanut paahtimo Lehmus Roastery. Tila on ollut alun perin hevostalli vuodelta 1914. Suosittu kahvila laajenee kesäaikaan terassille.
Suomen paras kahvila
Kesällä kahvilan tuotteista voi nauttia ulkona. Pöytiä on vielä lisää tämän kuvan ulkopuolella.
Satamatie 6 on äänestetty Helsinki Coffee Festivalissa Suomen parhaaksi kahvilaksi vuosina 2018 ja 2020. Tämän vuoden festivaali on siirtynyt ensi vuoteen, samoin kahvilakilpailu.
Kahvila on kalustettu osin retrokalustein, sohvin ja nojatuolein ja osassa tilaa on korkeampia pöytiä baarijakkaroineen. Viherkasvit tuovat luontevaa pehmeyttä. Jos valitsee kahvilan nurkasta korotetun osan, lavanakin toimivan alueen, voi katsella suoraan Saimaalle.
Satamatie 6:n rouheat kahvilatilat.
Satamatie-kahvilan valikoimissa on itse tehtyjä raakakakkuja, brownieita ja kakkuja, croissanteja, granolakippoja ja grillattavia leipiä. Tuotteet valmistetaan kahvilassa ja lisäksi yhteistyötä tehdään paikallisleipomo Rikkilän leivän kanssa. Valikoimissa on myös artesaanioluita, luomuviinejä ja cocktaileja.
Lehmus Roastery tummapaahtoista kahvia ja mustikka-valkosuklaaraakasuklaakakkua.
Satamatie 6 ei ole vain kahvila, vaan myös tehtaanmyymälä ja tapahtumakeidas. Se tarjoaa (normaalioloissa) myös monipuolisia tapahtumia, muun muassa työpajoja, luentoja, keikkoja ja tietovisoja. Tiloja voi myös vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin kahvilan omien aukioloaikojen ulkopuolella.
Tehtaanmyymälässä tarjolla on luonnollisesti paahtimon omia kahvi- ja teelaatuja. Myös kahvisäkkejä saa ostaa niiden tyhjennettyä.
Lehmus Roasterysta laatukahveja kaikille
Kahvit on nimetty lappeenrantalaisten paikannimien mukaan.
Lehmus Roastery kertoo tuovansa laatukahvit kaikkien ulottuville. Sitä se tekeekin verkkokauppansa kautta. Kuulin tästä paahtimosta vuosi tai pari sitten, kun aikuiset poikani tilasivat kahvinsa – papuina tietenkin – tästä Lehmus Roastery -paahtimosta.
Olen itse kahvin ja teen sekakäyttäjä – teetä aamulla, hiukan myöhemmin kahvia, päivällä kahvia, illalla teetä – ja sain syntymäpäivälahjaksi muutaman teelaadun paketin samaisesta paikasta.
Teen tie -sarjan teet on pakattu mukaviin pahvisiin, pyöreisiin rasioihin ja niiden nimiksi on valittu paikallisia teiden nimiä kuten Tykkitee, Kuuutostee, Hyväntuulentee, Vanha Happotee, Lentäjäntee ja Satamatee.
Vuonna 2016 perustettu Lehmus Roastery paahtaa erikoiskahveja vaaleasta tummaan asti. Paahtimossa tunnetaan kaikkien raakakahvien alkuperä tila- ja viljelijäkohtaisesti.
Valikoimista löytyy useita eri paahtoja sekä suosittu viiden kahvin Maistelupakki. Kahvit on nimetty lappeenrantalaisten paikkojen mukaan kuten Sammonlahti, Kimpinen, Pusupuisto, Kanava, Myllysaari ja Muukko.
Lehmus Roastery on valittu Suomen parhaaksi paahtimoksi vuosina 2017, 2018 ja 2020 – ensimmäinen tunnustus tuli siis vuosi aloittamisen jälkeen.
Paahtimossa on käytössä 30 kilon (kuvassa) ja 15 kilon paahtimet. Pavut toimitetaan kahviviljelmiltä perinteisissä juuttisäkeissä.
Lehmus Roastery kertoo tekevänsä lesompaa (=leuhkempaa, ylpeämpää) kahvia. Kehystetty kahvisäkki on kunniapaikalla paahtimon seinälle. Pavut ovat peräisin brasilialaiselta kahviviljelmältä.
Hito hyvä Lappeenranta
Satamatie 6:ssa myydään myös maakuntabrändi Hito hyvän tuotteita: kaupungin oivaltavimmiksi mainittuja t-paitoja, Pantteri-boksereita, Vety-stringejä ”kaikin maustein”, postikortteja sekä Norppa-juomia, joiden tuotosta osa lahjoitetaan Suomen Luonnonsuojeluliitolle.
Hito hyvä on valittu vuonna 2015 Vuoden positiivisimmaksi lappeenrantalaiseksi. Verkkosivuilta voi lukea, mitä kaikkea Hito hyvä -kaksikko on puuhaillut; ideoista Samu Koskisella ja Arttu Muukkosella – joka on myös Lehmus Roasteryn toimitusjohtaja – ei ainakaan ole pulaa. Heidän mielestään Lappeenrannan kuuluu saada tuotteita, jotka ovat idän Monacon arvoisia ja tyylisiä. – Sillä onhan tämä kaupunki kaikesta huolimatta hito hyvä, miehet tuumivat.
Arttu Muukkonen on valittu Vuoden kahvivaikuttajaksi 2020 Helsinki Coffee Festivalissa. Tämän monitoimimiehen mietteitä voi kuunnella Akonniemen Avara Luonto-podcastin osasta 30, jossa hän keskustelee Antti Akonniemen kanssa muun muassa kahvista ja työn rytmittämisestä.
Tänään 1. lokakuuta vietetään Kansainvälistä kahvin päivää. Monissa maissa vietettiin omia kansallisia kahvin päiviä. Maaliskuussa 2014 kansainvälisen kahviorganisaationThe International Coffee Organization (ICO) jäsenvaltiot päättivät valita yhteiseksi, maailmanlaajuiseksi päiväksi lokakuun ensimmäisen päivän.
Kansainvälisen kahvin päivän avulla halutaan juhlia kahvialan monimuotoisuutta, laatua ja intohimoa. Teemapäivä tarjoaa kaikille mahdollisuuden jakaa rakkautensa kahvia kohtaan sekä tukea miljoonia kahvinviljelijöitä, joiden toimeentulo riippuu tästä aromaattisesta viljelykasvista.
Lisää kahvitietoutta etsiville voin vinkata Pauligin sivuston, josta nuo yllä olevat kuvat ovat peräisin. Jos olet kiinnostunut kahvidrinkeistä, niin voit lukea Irish Coffeen tarinan täältä.
1800-luvulla eläneeseen ja vaikuttaneeseen sisustusalan guruun William Morrisiin sekä hänen taiteeseensa ja tuotantoonsa voi tutustua William Morris Gallery -museossa Lontoossa.
Tämä nykyisin museona toimiva talo oli William Morrisin perheen kotina vuosina 1848–1856.
William Morris Gallery.
Taidehistoriaan ja sisustukseen liittyvistä asioista perillä olevat tunnistavat William Morrisin nimen. Tämä 1800-luvulla elänyt britti on tunnettu erityisesti tapeteistaan. Olen tässä pientä pintaremonttia suunnitellessani selaillut erinäisinä tapettinäytteitä ja tapettitalojen sivustoja ja hänen nimissään kulkevat mallit ovat tulleet esiin. Nuo värikkäät, luontoteemaiset tapetit voivat hyvinkin kohta somistaa paria seinääni. Hänen työnsä tulokset ovat siis edelleen käytettävissä.
William Morrisin Trellis-niminen tapetti.
Muistui mieleeni, että olen käynyt useammankin kerran Lontoon Walthamstow´ssa sijaitsevassa William Morris Gallery-museossa. Sainkin idean kirjoittaa tästä mahdollisesta vierailukohteesta Lontoon-kävijöille, koska en ole sitä aikaisemmin tehnyt.
Teologiasta taiteeseen
William Morrisin kuva muraalina museon lähellä olevan rakennuksen seinässä.
William Morris syntyi vuonna 1834 varakkaan pörssimeklarin perheeseen kolmantena lapsena. Myöhemmin perhe kasvoi kaikkiaan yhdeksänlapsiseksi. Hän opiskeli Oxfordissa teologiaa, ja tutustui siellä Edvard Burne-Jonesiin, josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä ja liikekumppaninsa. Pian heidän mielenkiintonsa suuntautui jumaluusopin sijasta taiteeseen ja arkkitehtuuriin taidekriitikko John Ruskinin ajatusten ja hänen perustamansa arts and crafts -liikkeen innoittamana. Morrisin omien sanojen mukaan hän halusi nuoruuden ylimielisyydellä ei vähempää kuin muuttaa maailman kauneudella.
William Morris avioitui Jane Burdenin kanssa, ja he rakennuttivat punatiilisen Red House -nimisen talon Bexleyheathiin, Lontooseen. William Morris löysi lahjakkuutensa sisustussuunnittelijana tämän oman talon luomisen myötä. Hän oli monipuolinen henkilö: muun muassa arkkitehti, graafikko, idealistinen ajattelija ja sosialisti, kirjailija-runoilija, kirjapainon perustaja ja arts and crafts -liikkeen johtohahmo. Liike suosi käsityötä, luonnonmukaisuutta ja yksinkertaisia muotoja.
Kotiin vain kaunista ja hyödyllistä
Tapettunäytteitä William Morris Galleryssa.
William Morris korosti taiteen ja kauneuden merkitystä elämässä. Hänen neuvonsa kodinsisustajille oli: ”Älä ota kotiisi mitään, mitä et tiedä hyödylliseksi tai usko kauniiksi”. Tämä sopii edelleen meille, jotka kamppailemme jatkuvan tavaramäärän kanssa kodeissamme. Jos karsimme kaikki hyödyttömät ja rumat tavarat, luomme itsellemme viihtyisän kodin. Yksinkertainen neuvo, mutta käytännössä kuitenkin niin vaikea.
William Morris pahoitteli sitä, että hänen suunnittelemansa tuotteet olivat niin kalliita ja halusi luoda yhteiskunnan, jossa jokainen voi elää mukavasti kauniissa ympäristössä.
Oma paino kirjataiteen luomiseksi
William Morris perusti ensin taidekäsityöyhdistyksen vuonna 1859, joka muuttui muutamaa vuotta myöhemmin Morris, Marshall, Faulkner & Co. – ja sittemmin taiteilijan yksin omistamaksi ja johtamaksi Morris & Co. -yritykseksi. Siellä suunniteltiin sisustuksia, koriste- ja lasimaalauksia, tapetti- ja kangasmalleja.
William Morris oli kiinnostunut kirjataiteestakin, joten hän perusti vuonna 1891 Kelmscott Press-kirjapainon, jossa hän halusi tuottaa kauniita ja arvokkaita teoksia. Hän kehitti myös omia fontteja, jotka ovat edelleen käytettävissä.
William Morrisin luoma fontti.
William Morris oli myös matkailija, sillä hän kävi kaksi kertaa Islannissa, jonka maisemat ja saagat kiehtoivat häntä. Saagat ovat Islannissa 1100–1400-luvuilla tuntemattomien kirjoittajien kansankielisiä kaunokirjallisia proosakertomuksia. Niissä kuvataan muun muassa Islannin asuttamista, skandinaavisia kuninkaita, sankareita ja pyhimyksiä. William Morris käänsi niitä englanniksi, kuvitti ja painatti kirjapainossaan.
William Morrisin kahden Islannin matkan reitit on merkitty karttaan.
Huomispäivän uutisia
William Morris kirjoitti myös teoksen News from nowhere vuonna 1892. Teos on suomennettu vuonna 1900 nimellä Ihannemaa ja vuonna 2008 nimellä Huomispäivän uutisia(Ville-Juhani Sutinen, Savukeidas). Se sijoittuu kirjallisuudessa luokkaan spekulatiivinen fiktio.
Vaski-kirjaston kuvauksen mukaan ”Morris kirjoitti 2000-luvun alun Lontooseen sijoittuvan kaunokirjallisen pääteoksensa viestiksi aikalaisilleen ja etenkin tuleville sukupolville. Teknologinen konservatiivi ja nostalginen utopisti Morris sommittelee teollistuneen ja itsekkään uhkapelien maailman vastineeksi ekologisen sosialistisen utopian, jossa kapitalismin sairaudesta on parannuttu uuteen yhteisöllisyyteen. Kaunokirjallinen kerronta yhdistyy dialogiseen filosofiaan ja yhteiskuntateoriaan, lopputuloksena on teos, joka rakentaa uuden Lontoon myös oman tärvellyn nykyisyytemme kääntöpuoleksi.”
Kaiken kaikkiaan tämä William Morris on hämmästyttävän monipuolinen ja tuottelias. Hänen on sanottu vaikuttaneen vallankumouksellisella tavalla viktoriaanisen ajan taidemakuun.
Elämäntyö esillä William Morris Galleryssa
William Morrisiin ja hänen elämäntyöhönsä voi tutustua William Morris Galleryssa, joka on ainut hänen elämäntyölleen omistettu julkinen museo. Se sijaitsee osoitteessa Lloyd Park, Forest Road, Walthamstow, London. Paikka on Itä-Lontoossa, ja sinne pääsee muun muassa jäämällä pois Victoria-metrolinjan Blackhorse Road – tai Walthamstow Central –asemalla, joiden lähistöltä voi jatkaa matkaa bussilla tai kävellen. Museo suosittelee käyttämään julkisia kulkuneuvoja ja sen verkkosivuilta löytyvät yksityiskohtaiset saapumisohjeet.
Pohjakerroksessa on näyttelyhuoneiden lisäksi tila vaihtuville näyttelyille, pieni myymälä ja kahvio. Ensimmäisessä kerroksessa on lisää näyttelyhuoneita. Museossa on myös kirjasto. Taloa ympäröi kaunis puutarha. Museossa järjestetään myös monenlaisia tapahtumia ja koulutuksia kaikenikäisille.
Sisääntuloaulassa toimii pieni myyymälä, josta voi ostaa tuliaisia.
Museon näyttelytiloja.
Morrisin yrityksen luomia tapetteja on edelleen saatavissa.
William Morris Galleryyn on vapaa pääsy, mutta se ottaa vastaan mielellään lahjoituksia toimintansa tukemiseen. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–17 ja kahvio/teehuone (The Tea Room) on avoinna samoina päivinä, mutta se suljetaan jo klo 16.30.
Kahvilassa voi virkistäytyä museokierroksen jälkeen.
William Morris Galleryn sivuilta löytyy myös pitkä luettelo muita paikkoja, jotka voivat kiinnostaa kävijöitä, muun muassa The Red House, josta kaikki alkoi ja Victoria and Albert Museum, josta löytyy Morrisin yrityksen suunnittelema The Green Dining Room sekä tuotteita huonekaluista tekstiileihin.
Kaupallinen yhteistyö: Teresa Välimäki/Readme.fi.*
Kokki ja ruoka-alan monitoiminainen Teresa Välimäki työskenteli lounaisranskalaisen majatalon keittiössä muutamana kesänä. Rakkaimmista resepteistä syntyi Le Keittokirja – Pieni pala ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja.
Teresa Välimäki haaveili elämästä Ranskassa ja päätti toteuttaa toiveensa. Niinpä hän työskenteli kolmena kesänä lounaisranskalaisen The Happy Hamlet-majatalon keittiössä.
Teresa Välimäki kertoo keittokirjansa syntyneen rakkaudesta Ranskaan ja ranskalaiseen ruokaan. Pääosassa ovat aina maukkaat raaka-aineet, joiden tuoreus, raikkaus, aitous ja maku ovat hänelle tärkeitä. Makua korostetaan yksinkertaisilla valmistustavoilla ja maustamisella.
Rakkaimmat ranskalaiset reseptit
Le Keittokirjaan Teresa on kerännyt rakkaimmat reseptinsä Ranskasta. Hänen ruoka- ja reseptifilosofiansa mukaisesti ohjeet ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Lounaan valmistukseen saa Teresan kriteerien mukaan kulua korkeintaan tunti ja illalliseen puoli tuntia enemmän.
Le Keittokirja on jaettu päivän aterioiden mukaan: Aamu, lounas, apero, illallinen, BBQ-ilta, jälkiruoka ja juustohetki. Resepteissä on kerrottu annoskoko, joka on usein 4–6.
Teresan mukaan aamupala on päivän ihanin ateria ja jos sitä joskus on syytä juhlistaa, löytyy reseptejä kuohuviinipohjaisiin juomiin Mimosa ja Bellini. Kuohuvalle aamiaiselle sopivat Teresan mukaan hyvät croissantit ja hillo.
Aamiaisreseptejä löytyy muun muassa granolaan, viikuna-hasselpähkinä-tuorepuuroon, banaani-kaurapuuroon, aamiaistoasteihin, shakshukaan eli kasviksiin ja kananmuniin uunissa, juusto-omelettiin ja suolaiseen leipävanukkaaseen.
Kevyttä ja helppoa lounaaksi
Lämpimän kesäajan lounaat ovat usein helppoja keittoja, salaatteja ja pastoja. Salaattina voi olla vaikka tomaatti-mozzarellasalaatti ja minttuvinaigrette, maalaissalaatti tai vuohenjuustosalaatti saksanpähkinän kanssa; keittona tulinen linssikeitto, kylmä tomaattikeitto, kukkakaali-sinihomejuustokeitto, piirakkana endiivitatin tai kasviksilla täytetty socca (nizzalainen lettu tai pannukakku).
Pastaresepteinä ovat muun muassa sitruuna-fenkoli-oliivi-fenkolipasta, parsakaali-pekonipasta ja salviavoissa paistettu tagliatelle.
Aperoa ennen illallista
Le Keittokirjassa on monta outoa sanaa, joita on kiva opetella. Aperitiivi on tuttu sana, mutta apero outo. Teresan mukaan apero on mahtavan ranskalaista: ilman sitä ei illallinen ala. Siis jotain pientä purtavaa ennen illallista, vaatimattomimmin sipsejä, suolatikkuja tai oliiveja.
Teresa antaa ohjeet muun muassa marinoituihin oliiveihin, tomaattibruschettoihin, parsa-voitaikinakääröihin ja paahdettuihin retiiseihin aiolin kanssa. Muutaman aperojuoman, aperitiivin, reseptikin on mukana.
Yhtenä illallispöydän reseptinä on kesäkurpitsacarpaccio, josta Teresa toteaa: ”Tämä on niin yksinkertainen ja herkullinen ruoka, että sitä on vaikea edes ymmärtää.”
Pöytään voi kattaa myös fetagratinoitua parsaa ja porkkanaa sitruunajugurtin kanssa, salvia-sitruunavoissa paistettua siikaa ja kesäkurpitsaa, Dijonin broileria ja valkosipulipapuja tai possunkyljyksiä ja chorizoa. Mukaan mahtuu myös talon emännän Suska Karjalaisen melanzane, paistos munakoisoista, tomaateista ja mozzarellasta.
Sitten päästäänkin vihdoin jälkiruokiin ja ohjeita löytyy vadelmasorbetista rommiluumuihin. Ja vielä – jos vatsassa on enää yhtään tilaa – lopuksi esille nostetaan juustot. Hamletissa pyhitetään toisinaan juustoille brunssi tai lounas ja niiden kanssa nautitaan skonsseja ja hilloja.
En ole itse lähelläkään gourmetkokkia, mutta Le Keittokirjassa on paljon herkullisen kuuloisia ja näköisiä sekä riittävän yksikertaisia ohjeita tällaiselle välttämättömyyden edessä taipuvalle kyökkipiialle. Mistähän aloittaisi?
Tunnelmalliset kuvat vievät The Happy Hamlet -majataloon
Tunnelmaa kirjaan tuovat Hanna Hurtan kuvat paitsi ruoka-annoksista, myös The Happy Hamlet -majatalosta ympäristöineen: valkoisia rakennuksia sinisine ikkunaluukkuineen, laventelipeltoja, raaka-aineita torilta: parsaa, perunoita, mausteita, Hamletin puutarhan satoa, tunnelmakuvia rakennusten yksityiskohdista ja kattauksista.
Kirjan graafisen suunnittelun ja taiton on tehnyt Satu Kontinen. Kirja on selkeä ja kaunis isoine kuvineen. Sivujakin on muhkeat 274. Paperi on miellyttävän mattaista.
Le Keittokirja – Pieni pala ranskalaisen maaseutukeittiön tunnelmaa ja tuoksuja. Readme.fi. 2020.
granola = Granola on aamiaisruoka ja välipala, joka koostuu kaurasta, pähkinöistä, hunajasta tai muista makeutusaineista, kuten ruskeasta sokerista, jota yleensä paistetaan, kunnes se on rapea, paahdettu ja kullanruskea.
toast = Paahtoleipä.
shakshuka = Shakshuka on tunisialaista alkuperää oleva munaruoka.
vinaigrette = Kastike, joka valmistetaan viinietikasta, öljystä, pippurista, suolasta ja erilaisista mausteista.
socca = Socca on kikhernejauhoista valmistettu leipänen, jonka voi päällystää pizzan tyyliin tai herkutella keiton kanssa ilman päällisiä.
tagliatelle = Litteä nauhamakaroni.
tatin = Tarte Tatin on tunnetuin tätä lajia; eli keikauskakku on ranskalaisen keittiön klassikko. Piirakka tehdään käänteisessä järjestyksessä ja lopuksi kumotaan tarjoiluastialle ”oikein” päin.
bruschetta = Tomaatilla, valkosipulilla ja oliiviöljyllä maustettu ja päällystetty lämmin leipäpala.
aioli = Valkosipulista ja oliiviöljystä valmistettu tahna, myös valkosipulimajoneesi.
carpaccio = Alun perin mureasta, raa’ asta naudanlihasta leikattuja paperinohuita viipaleita, jotka tarjoillaan esimerkiksi hyvän oliiviöljyn ja parmesaanilastujen kera. Nykyään nimitystä käytetään muistakin raaka-aineista tehdyistä annoksista, esim. tonnikalacarpaccio.
chorizo = Espanjalainen tai latinalaisamerikkalainen chilillä, valkosipulilla ja muilla mausteilla tuimasti maustettu makkara.
melanzane = Melanzane alla parmigiana on italialainen klassikkoruoka, jossa mehevät munakoisosiivut yhdistyvät tuhtiin tomaattikastikkeeseen ja voimakkaaseen juustoon.
Lähteet: Mikael Tissari & Maria Tuominen: Keittiöslangin käsikirja. Aperoa blenderiin. Gummerus. 2004 sekä Wikipedia ym.
Anu Pentikin näyttely Alussa oli siemenWäinö Aaltosen museossa tuo esiin keraamikon taiteellisen puolen. Voikukka on pääosassa, mutta symboliikka liittyy elämänkaareen, sen alkuun ja loppuun.
Keramiikastaan tunnetun Anu Pentikin(s. 1942) eli Anu Pentikäisen työn tuloksia löytyy monen kodin keittiöstä. Niitä on valmistettu jo viidenkymmenen vuoden ajan napapiirin tuntumassa Posiolla, maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa.
50 vuotta Pentikiä
Pentik viettää tänä vuonna juhlavuottaan; yritys sai alkunsa vuonna 1971, ja Pentikin sivuilta löytyykin juhlavuoden slogan: ”50 vuotta kauneutta koteihin.” Kaikki alkoi pienestä, eikä kaikilla ollut lujaa uskoa tekemiseen. Pankinjohtajakin tivasi: ”Onko tämä rehtorin rouvan näpertelyä vai tehdäänkö tästä bisnes?”
No, laina tuli ja bisnes kehkeytyi kansainväliseen vientiin asti. Pentik on nykyään kansainvälinen sisustusmyymäläketju. Vuonna 2019 Pentik Oy:n liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 250 henkilöä.
Installaatioita savesta ja puusta
Mutta millaista taidetta tekee muun muassa astioistaan tunnettu, itseoppinut taiteilija Anu Pentik, jonka juhlavuoden näyttely on parhaillaan esillä Wäinö Aaltosen museossa WAMissa Turussa? No ei mitään pikkusievää piiperrystä, vaan isoja installaatioita puusta, savesta ja posliinimassasta. WAMin sivuilla kerrotaan, että ”teosten tekemiseen on käytetty yli 400 metriä lähes 200 vuotta vanhaa hirttä, 900 kiloa kivitavarasavea, 800 kiloa valusavea sekä 600 kiloa paperiposliinimassaa.”
Voikukkapelto 2019-2020.
Teosten taustalla on Anu Pentikin halu ja palava innostus kokeilla keramiikan rajoja. Ratkaistavana oli muun muassa se, kuinka saadaan aikaan leijuva teos sadoista voikukan siementen muotoisista keramiikkaisista yksiköistä?
Anu Pentikin installaatioita oli esillä Helsingin Taidehallissa menestyksellisessä ja suositussa Kolme tilaa -näyttelyssä vuonna 2017. Yleisömenestyksen innoittamana Anu Pentik on työstänyt WAMissa nähtävää kokonaisuutta yli kahden vuoden ajan museon tiloihin. Näyttely siirtyi viime vuodesta tähän vuoteen koronapandemian vuoksi.
Voikukkien elämänkaari
Alussa oli siemen -näyttely on kerronnallinen kokonaisuus, jossa ”keramiikka taipuu taidokkaasti elämänkaaren teemojen mukaan leijailevista siemenistä hiiltyneiksi puiksi. Alussa on siis siemen ja sittemmin Ilon puutarha. Umpikujassakin käytiin ja välillä oli syytä muistuttaa, että aina on toivoa. Ja Anun aviopuolison Topin viisaus: ” Rauha asuu rakkauden viljapelloissa.”
Anu Pentik on kulkenut vaiheikkaan polun muotoilun ja käyttökeramiikan parista taiteelliseen työskentelyyn. Siihen hän on keskittynyt viimeisen vuosikymmenen ajan. Taiteilija tarkkailee ympäristöään herkin silmin, ja hänen inspiraation lähteinään ovat Lapin luonnon eläimet, värit ja muodot sekä koetun elämän eri sävyt.
Voikukka, 2019.
Ilon puutarha, 2019
Näyttelyssä on mukana myös muutamia isoja ja värikkäitä keramiikkavateja.
Pala savea kulkee aina mukana
Näyttelyssä voi katsoa myös videon, jossa Anu Pentik kertoo elämästään, työstään ja taiteestaan.
Pentikin svuilta löytyy Anun kommentti: ””Minulla on ollut 49 vuotta sama ajatus päässä herätessäni kello viideltä aamulla; Ihanaa, kohta minä saan painaa käteni saveen.”
Anu Pentikin palavaa innostusta saveen kuvaa se, että hän pitää matkoilla mukana savea – jos yllättävä inspiraatio iskee vaikka hotellissa.
Parasta lähteä nyt 