Juomakulttuuri, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde

Olutnautintoja Tšekissä

Tšekki on oivallinen kohde oluen ystävälle. Mallasjuomasta pääsee nauttimaan niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Olutvalikoima on monipuolinen ja hinnat edullisia.

Pilsner Urquell lienee tunnetuin tsekkiläinen olutmerkki. Lentokenttäravintolassa puoli litraa maksoi noin 3,7 euroa. Edullisimmillaan iso tuopillinen Urquellia maksoi noin 1,7 euroa.

Jos ajatellaan kansallisuuksia ja niihin yhdistyviä juomia, niin suomalaisten juoma olisi kahvi, briteillä tee, ranskalaisilla viini ja venäläisillä vodka. Tšekeillä juomana on ilman muuta olut.

Olutkulttuuri on vahvaa ja kaikkialla läsnä olevaa. Tšekkiläiset juovat eniten olutta asukasta kohden. Vuonna 2017 Tšekissä juotiin noin 140 litra olutta, kun toiseksi kulutustilastoissa tulleessa Puolassa määrä oli noin 98 litraa asukasta kohden. Kolmantena on Saksa 96 litran kulutuksessa. Itä-Euroopan maat ovat muutoinkin listan kärjessä. Suomi sijoittuu oluen kulutuksessaan jonnekin sijoille 10–20 tutkimuksesta riippuen.

Albert-olut on pienen paikallisen panimon tuote Sobotinissa, Jeseníkyn vuoristoalueella.

Tšekki = olut

Oluen lisäksi matkabloggaajille tulee mieleen Tšekistä muun muassa liha, Ostrava, linnat, tarinat, vapaus ja kauniit naiset.

Kun matkabloggaajien TBEX-konferenssiin osallistujilta kysyttiin, mikä sana kuvaa parhaiten Tšekin tasavaltaa, eniten mainintoja sai olut. Vastaus oli ehkä myös kohteliaisuus, sillä yksi konferenssin sponsoreista oli Radegast-olutta tuottava panimo. Samainen panimo sponsoroi myös Colours of Ostrava -musiikkifestivaalia.

Konferenssin ohjelmassa matkabloggaajilla oli myös mahdollisuus tiettyinä aikoina tavata eri alojen asiantuntijoita vapaamuotoisen keskustelun merkeissä. Eräät veijarit olivat perustaneet neuvontapisteen Meet the Experts – Beer. Se olikin suosittu palvelu ja keräsi pöydän ympärille monia tiedonhaluisia.

Olut oli suosittu neuvonantaja matkabloggaajien TBEX-konferenssissa.

Radegast-olutta oli tarjolla Colours of Ostrava -festivaalissa omassa pubissa ja monissa muissakin anniskelupaikoissa.

Olutta polkien tai kylpien

Oluesta voi nauttia perinteiseen tapaan ravintoloissa, pubeissa ja terasseilla, ruoan kanssa tai ilman. Kesän helteisinä päivinä tšekkiläinen olut maistui erityisen hyvältä varjoisalla terassilla.

Tämä ravintola Olomoucissa toivotti tervetulleeksi lämmitetylle terassilleen. Heinäkuinen päivä oli helteinen, joten markkinointi ei tuntunut olevan kohdallaan. Oppaamme tosin esitti, että kyseessä saattaa olla myös tsekkiläisen huumorintajun ilmentymä.

Olomoucissa pääsimme myös 10-paikkaiseen Ološlap-vaunuun, jossa maisteltiin paikallisen Chomout-panimon olutta pitäen samalla vaunua liikkeellä polkemalla. Oivallinen tapa juoda olutta ja samalla kuluttaa kaloreita.

Ološlap-vaunun voi varata joko omalle ryhmälle tai sitten voi osallistua yleiseen, 45-minuutin pituiseen nähtävyyskierrokseen. Opas kertoo kierroksen aikana Olomoucin historiasta.

Oluesta voi nauttia myös ulkoisesti ‒ kylpemällä siinä. Itse en päässyt tällaiseen hoitoon, mutta kuulin muiden kokemuksista ja näin kuvia.

Tällaisiä beer spa -paikkoja on tarjolla ainakin Prahassa. Käytännössä siis istutaan oluella täytetyssä ammeessa, jossa ollaan noin puoli tuntia. Samanaikaisesti voi juoda olutta.

Kylvyn jälkeen rentoudutaan vielä hetki ja sitten kuivatellaan. Olutta ei huuhdota pois, vaan se saa vaikuttaa iholla seuraavaan päivään. Olutkylvyn kerrotaan pehmentävän ihoa. Enpä tiedä, onkohan tuo oluen väärinkäyttöä?

 

 

 

 

 

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Olutnautintoja Tšekissä

  1. Paluuviite: Mitä opin matkoillani vuonna 2018? | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.