Mitä opin matkoillani vuonna 2018?

Ei matkaa ilman oppimista.

Uuden vuoden alussa on hyvä luoda katse menneeseen ja pohtia taakse jäänyttä aikaa. Matkapaloja-blogin Terhi Mahlamäki kirjoitti postauksen siitä, mitä hän oppi reissuiltaan muun muassa Tukholmaan, Budapestiin, Hampuriin, Bukarestiin, Tallinnaan ja Ranskan Rivieralle vuonna 2018. Hän haastoi muut matkabloggaajat kirjoittamaan matkojen opetuksista, joten tässä on nyt omaa osuuttani.

Viron matka huhtikuussa

Vuoden ensimmäisenä reissuna oli Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n opintomatka 100 vuotta täyttäneeseen Viroon 13.‒15.4.2018. Ohjelmassa oli muun muassa vierailu Suomen suurlähetystössä ja taidemuseo Kumussa Tallinnassa, majoitus Vihterpalun kartanossa sekä tutustuminen AHHAA-tiedekeskukseen ja  Viron kansallismuseoon Tartossa.

Matkalla oli mukana yli 40 toimittajaa. Täma opintomatka oli hyvin järjestetty kuten näillä reissuilla on tapana. Totesin jälleen kerran, että on hienoa kuulua sellaisiin porukoihin, joiden kanssa pääsee tällaisille matkoille: kaikki on suunniteltua ja valmisteltua ja pääsee paikkoihin, joihin on muutoin vaikea mennä.

Matkaseurakin on mukavaa; osan tunnen jo ennestään, mutta mukana on aina uusiakin henkilöitä, joihin voi matkan aikana tutustua.

Opin myös sen, että Virolla on upea, uusi kansallismuseo Eesti Rahva Muuseum Tartossa. Se on avattu vuonna 2016. Viime vuoden toukokuussa museo sai European Museum Forumin (EMF) myöntämän Kenneth Hudson -palkinnon. Vierailun arvoinen paikka.

Viron kansallismuseo Tartossa on vaikuttavan näköinen rakennus.

Kökar toukokuussa

Toukokuussa tein toisen matkan ryhmän osana, joskin nyt oli kyse vain noin kymmenen hengen seurueesta.Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien perinteinen kevätretki suuntautui 18.‒20.5.2018 saaristoluontoon Kökariin.

Tällä reissulla nautin jälleen valmiin matka eduista ja hyvästä seurasta.

Opin sen, että matkalle voi lähteä, vaikka luvassa on hiukan hankaluuksia ja luopumista. Käytin huhtikuisen polvileikkauksen vuoksi vielä kyynärsauvoja ja liikkuminen oli hiukan haasteellista. Jätin väliin suosiolla iltapäiväretken Källskärin saarelle ja kuljin itsekseni hotellin lähiympäristössä, nautin rauhallisesta maalaismaisemasta ja auringonpaisteesta.

Kynärsauvani kuvauttivat itsenä Kökarin kirkon edustalla.

Lontoo kesäkuussa

Kesäkuussa matkasin noin viikoksi Suen luokse Lontooseen 6.‒14.6.2018. On hienoa, että on ystäviä, joiden kanssa on pitkä historia kuten meillä. Keväällä kirjoitinkin yhteisistä 45 vuodesta postauksessani Ensin lensivät kirjeet.

Ystävyytemme alkoi teini-ikäisten kirjeenvaihtona ja on sittemmin jatkunut lähinnä sähköpostiviestintänä ja tapaamisina. Ei haittaa, vaikka tullaan eri kulttuureista ja erilaisesta elämäntilanteesta.

Opin jälleen kerran sen, että Lontoo on todella iso kaupunki, oikea metropoli. Heathrowin lentokentän ja Suen Pohjois-Lontoossa sijaitsevan kodin välillä on 28 metroasemaa. Käytin vielä tuolloin kyynärsauvaa ja olin pakannut matkatavarani rinkkaan. Toinen käsi oli siis käytettävissä kiinnipitämiseen asemien liukuportaissa ja metrossa.

Opin myös sen, että lontoolaiset ovat ystävällisiä; he antoivat auliisti istumapaikan välillä aivan tungokseenkin asti täysissä metrovaunuissa. Osa istuimista olikin varattu liikuntarajoitteisille.

Lontoolaisia kannustetaan ottamaan huomioon kanssamatkustajat ja antamaan heille tarvittaessa istumapaikan.

Jos on pulmia liikkumisessa, kannattaa etukäteen tutkia metroasemien esteettömyyttä. Osassa asemia piti kulkea liukuportaiden lisäksi vielä rappusissa. Opin kuitenkin sen, että voi lähteä rohkeasti maailmalle vaikka kyynärsauvan kanssa, kyllä siellä pärjää.

Opin myös, että Lontoo on puutarhojen kaupunki. Ohjelmaamme kuului päivystysvuoro Open Square Gardens -ohjelmassa. Saimme vaivanpalkaksi vapaan pääsyn muihin tapahtumassa mukana oleviin puutarhoihin, mutta pystyimme käymään vain muutamassa muussa kohteessa. Parempi ennakkosuunnittelu ja liikenneyhteyksien tutkiminen etukäteen olisi ollut tarpeen.

Lontoossa on paljon vihreitä keitaita. Osaan pääsee vain puutarhatapahtuman aikoihin.

Koska aikaa oli vain viikko ja ohjelmaa oli varattu jo etukäteen puutarhatapahtumaan ja Angus & Julia Stonen konserttiin, ehdin nauttimaan vain kerran Lontoon mahtavasta musikaalitarjonnasta.

Totesin, että verkon kautta oli helppoa ostaa lippu, jonka saattoi käydä lunastamassa ennen esitystä teatterin kassalta. Kävin katsomassa 42nd Street -musikaalin iltapäivänäytöksenä. Se olikin varsinainen musiikin, tanssin, lavastuksen ja puvustuksen pläjäys.

42nd Street -musikaalin esityspaikkana on Theatre Royal Drury Lane.

Tšekki heinäkuussa

Matkabloggaajien TBEX-konferenssi ja Colours of Ostrava -festivaali veivät heinä-elokuussa kahdeksi viikoksi Tšekin tasavaltaan 18.7.‒2.8.2018. Matka oli monipuolinen ja upea kokemus. En ehkä osaa tuoda esiin kaikkea siellä oppimaani, mutta muutamia asioita nousee päällimmäisenä mieleen.

Koin tälläkin konferenssimatkalla, että matkabloggaajat ovat kuin suurta perhettä; kun on yhdistävä asia ja kiinnostuksen kohde, niin muut erot jäävät taustalle. Ihmisiin on helppo tutustua ja heidän kanssaan on sujuvaa ryhmäytyä kuten me festareihin ja myös Olomouc-matkaan osallistuva noin kymmenen hengen porukka teimme. Jo kohta oli WhatsApp-ryhmä perustettu ja kysymyksiä ja vinkkejä jaettiin.

Ensimmäinen hotelli oli Poruban alueella ja Colours of Ostrava -festivaalin tapahtumapaikka oli Vitkovicessa.

Opin jälleen kerran ja nyt konkreettisestikin kantapään kautta sen, että hotellin valinnassa ensiarvoisen tärkeää on hotellin sijainti. Jospa tämä asia olisi nyt iskostunut lähtemättömästi mieleeni ja nousisi sieltä nopsasti esiin, kun seuraavan kerran on aika tehdä matkavarauksia.

Colours of Ostrava -festivaalin järjestäjät olivat listanneet muutamia hotelleja, joista valitsin edullisimman, kesähotellityyppisen, joka sijaitsi kaukana keskikaupungilta ja festivaalipaikasta. Siirtymisiin oli siis varattava paljon aikaa ja iltaisin oli turvauduttava taksin käyttöön. Onnekseni olin ottanut majoituksen vain reissun alkupäiviksi ja onnistuin loppuajaksi saamaan hotellin ihan keskikaupungilta, Stodolni-kadulta.

Opin myös sen, että ihan tuntemattomissa ja pienissäkin paikoissa on kaikenlaista löydettävää, katsottavaa ja koettavaa kuten nyt Ostravassa ja Olomoucissa. Jatkossa kannattaakin välillä mennä hiukan oudompiin kohteisiin ja jättää suosiolla turistilaumojen valtaamat paikat kuten Tšekin tasavallassa Praha, jonne suuntautuu pääosa maan matkailijavirroista.

Senkin huomasin, että maailmassa ja ihan lähellä Euroopassakin on paljon upeita tapahtumia, joista emme kuule mitään. Esimerkiksi käy tuo nelipäiväinen ja monipuolinen Colours of Ostrava -festivaali 350 esiintyjän kattauksellaan.

Opin myös sen, että Tšekki on todellinen olutmaa; siellä voi kylpeäkin oluessa. Tšekissä kulutetaan eniten olutta asukasta kohden, noin 140 litraa. Hyväähän olut oli ja baarit ja pubit viihtyisiä.

Kun matkabloggaajien TBEX-konferenssiin osallistujilta kysyttiin, mikä sana kuvaa parhaiten Tšekin tasavaltaa, eniten mainintoja sai olut. Lisäksi muun muassa liha, Ostrava, linnat, tarinat, vapaus ja kauniit naiset nostettiin esiin.

Itsestäni opin sen, että kyllästyin jo aikaisessa vaiheessa useissa tsekkiläisille ruoka-annoksissa lisukkeena tarjottuihin knöödeleihin (dumplings).

Huomasin myös, että matkabloggaajien retkillä olisi käyttöä nykyistä paremmalle kunnolle, kun kuljetaan kilometrikaupalla kaupunkien katuja, noustaan linnojen rappusia ja kuljetaan maanalaisissa tippukiviluolissa. Siinäpä tavoitetta seuraavaan TBEX-konferenssiin eli kesäkuuhun 2019 mennessä.

Jersey syyskuussa

Corbierin majakka Jerseyn saarella.

Sain mahdollisuuden hankkia itselleni haluamaani koulutusta ja päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen englannin kielen intensiivikoulutukseen Jerseyn saarella 10.9‒6.10.2018. Oppilaitoksena oli St Brelade´s College.

Kuuden päivittäisen oppitunnin jälkeen päässä pyöri sanojen karuselli. En ole ennenkään vähätellyt englantia, mutta jos jotain opin, niin sen, ettei englanti ole mikään ”a piece of cake”, helppo nakki, vaan kieli, joka paremmalla perehtymisellä paljastaa monimutkaisuutensa.

Jerseyn opin tuntemaan paikkana, jossa merellinen ympäristö, mielenkiintoinen historia sekä sekoitus brittiläistä ja ranskalaista kulttuuria tarjosivat mahdollisuuksia kiehtovaan oleskeluun. Saarella on lukuisia upeita lahtia rantoineen ja majakoineen ja bussiliikenne kattaa hyvin lähes koko saaren. Ihmeteltävää riitti myös maailman kolmanneksi voimakkaimmassa vuorovesi-ilmiössä.

Opin myös sen, että kevyesti matkustaminen on haasteellista, kun rakastaa kirjoja. Sain mahdutettuja kuukauden varusteeni sallittuun 20 kilon painoiseen matkalaukkuun, mutta kotimatkalle piti ostaa lisää kiloja matkatavaroille molemmille lennoille (Jersey‒Gatwick, Gatwick-Helsinki), koska olin tehnyt oleskeluni aikana monia kirjalöytöjä.

Olen matkustanut myös kotimaassa Hangosta Alajärvelle ja Helsingistä Tampereelle. Ehkä opin jotain niilläkin matkoillani, mutta jään sitä vielä pohtimaan.

Mitä Sinä olet oppinut viime vuoden reissuillasi?

Pala Suomea Tallinnassa

Suomen suurlähetystön parvekkeelta aukeaa hieno näkymä Tallinnaan.

Tallinnassa pääsin tutustumaan Suomen suurlähetystöön. Viro viettää nyt 100-vuotisjuhliaan.

Toompean mäki lienee kaikille Tallinnan kävijöille tuttu näky kirkkoineen ja linnoineen ‒ onhan se yksi Tallinnan tunnuksista. Se on myös Viron poliittinen keskus.

Toompean mäeltä löytyy myös Suomen suurlähetystö, joka sijaitsee kartanonherra Bernhard Otto Jacob von Uexküllin vuonna 1851 rakennuttamassa palatsissa. Kiinteistö tuli Suomen valtion omistukseen Viron pääministerin ja sittemmin presidentin Konstantin Pätsin kautta monien vaiheiden jälkeen.

Rappiosta eleganssiin

Kesäkuussa 1993 palatsi palautui maallemme Neuvostoliitolta. Pahoin rapistuneet rakennukset peruskorjattiin ja ”vaivannäön tuloksena syntyi elegantti ja arvokas rakennuskompleksi, jossa historia ja nykyaika sulautuvat yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi”. Siihen kuuluvat toimistotilat, konsulaatti ja suurlähettilään edustustilat.

Noihin tiloihin saimme tutustua Suomen tiedetoimittajain liiton matkalla huhtikuussa. Ohjelmaan kuului myös lehdistövirkamies Hannele Valkeeniemen puheenvuoro Viron julkisuuskuvasta Suomen mediassa ja Helsingin Sanomain Viron kirjeenvaihtajan Kaja Kunnaksen puheenvuoro toimittajan työstä Virossa.

Myös suurlähettiläs Kirsti Narinen ehti tervehtimään seuruettamme kesken vilkkaan työpäivän ja nauttimaan kanssamme kakkukahvit. Suomen ja Viron perättäiset 100-vuotisjuhlavuodet ovat vilkastuttanut entisestäänkin aktiivisia suhteita.

Kevyen voileipälounaan jälkiruoaksi tarjottiin syntymäpäiväkakkua.

Suurlähetystön sisustuksessa oli paljon kauniita yksityiskohtia, muun muassa kattokruunuja, sinivalkoisia tapetteja sekä kynttilä- ja lippuasetelmia.

Estofilia 100 –verkkogalleriassa suomalaisvaikuttajia

Matkamme jälkeen 3.5.2018 julkaistu verkkogalleria Estofilia 100 kertoo sata tarinaa suomalaisista, jotka ovat jättäneet jäljen 100-vuotiaaseen Viron tasavaltaan. Galleriassa mainitaan vapaussotureita, tiede- ja liikemiehiä, kulttuurivaikuttajia, päättäjiä ja tavallisia kansalaisia.

Galleria on läpileikkaus eri elämänaloihin ja aikakausiin yli 400 vuoden ajalta. Tekstit ovat sekä viroksi että suomeksi.

Mukana on myös ennen kertomatonta tai hyvin vähän tunnettua yhteistä historiaa.
‒ Estofilia 100  on tietopankki ja yhteisen muistin taltio. On paljon asioita, joista ei tiedetä tai joita ei muisteta lahden kummallakaan puolella, toteaa projektin tuottaja, lehdistöneuvos Hannele Valkeeniemi.

Käy lukemassa, kuinka Kalevalan ja Kantelettaren kokoaja ja lääkäri Elias Lönnrot, K-kaupan televisiomainoksista tuttu Väinö ”Väiski” Purje, Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo, arkkitehti Pekka Vapaavuori, maantieteen professori Johannes Gabriel Granö, kirjailija Aino Kallas, toimittaja Ulla–Maija Määttänen, presidentti Tarja Halonen ja muusikko Juice Leskinen liittyvät Viron historiaan.

Matkalla Murmanskiin

Venäjän ja Murmanskin liput liehuivat Hotelli Azimutin edustalla.

Murmansk kuulostaa aika eksoottiselta paikalta enkä olisi uskonut siellä koskaan käyväni. Mutta kun tilaisuus tarjoutuu, on siitä otettava kiinni. Pidennetyn viikonlopun aikana ehti näkemään paljon Etelä-Kuolaa.

Suomen Tiedetoimittajain liitto ilmoitti viime keväänä tekevänsä opintomatkan Murmanskiin syyskuussa ja tilaa oli parillekymmenelle lähtijälle. Jos halukkaita olisi enemmän kuin paikkoja, osallistujat arvottaisiin. Olin onnekkaiden joukossa. Matkan ulkopuolelle jäi 26 liiton jäsentä.

Seurueemme oli monitieteinen: mukana oli muun muassa biologi, maantieteilijä, historioitsija, teologi, englannin kielen kääntäjä, biokemisti, humanisti, terveydenhuollon maisteri, eläintieteilijä, sosiologi, kasvatustieteilijä sekä avaruusteknologian asiantuntija: maistereita, tohtoreita ja dosentteja.

Hatuista vedettyjen joukkoon päässeen Sinin sanoihin saatoimme me muutkin yhtyä: ”Melkein mä oon itselleni kateellinen kun olen täällä.”

Bussilla Rovaniemeltä Kirovskiin

Matka Murmanskiin alkoi perjantaiaamuna 16.9.2016 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Lensimme ensin Rovaniemelle. Meitä vastassa oli matkanjohtajamme, tiedetoimittaja Satu Räsänen ja kuljettaja Tapani Kukkola linja-autoineen. Turkoosi bussi oli kulkuvälineemme ja tukikohtamme neljän päivän ajan.

Sallassa pysähdymme ostoksille; pientä evästä ja pullovettä tarvittiin. Hanaveden juominen, edes hampaiden peseminen tuolla vedellä, ei ole suositeltavaa. Tämä todetaan myös ulkoministeriön Venäjän matkustustiedotteessa.

Lounaalle menimme Sallatunturin Tupiin kuuluvaan Ravintola Kielaan. Lohikeitto maistui niin hyvin seurueellemme, että kattilan pohja tuli jo vastaan.

Rajan yli menimme Kelloselän rajanylityspaikalla. Tullissa oli hiukan jännitettävää, sillä yhden matkalaisen viisumi oli merkitty päivää liian lyhyeksi. Venäjänkielentaitoisen matkakumppanin avustuksella tilanne saatiin hoidettua siten, että viisumi piti käydä päivittämässä murmanskilaisessa pankissa ‒ maksua vastaan tietysti.

Pysähdyimme Kantalahdessa jaloittelemaan Vienanmeren rannalla. Siellä otettin monet selfiet ja maisemakuvat illan hämärtyessä.

Hotelli Severnaya Kirovskissa.

Matka jatkui Apatiitin kaivoskaupungin kautta Hiipinätuntureiden kainaloon Kirovskiin, missä majoitumme Hotelli Severnayaan. Se oli Kirovskin pääkadun Lenina Prospektin varrella. Huone oli tilava ja siisti, samoin kylpyhuone, ei valittamista.

Kävimme ilallisella modernisti sisutetussa ravintolassa melko lähellä hotellia. Useimmat valisivat annoksekseen borssikeittoa.

Tässä ravintolassa muutamat seurueet pelasivat shakkia ‒ sellaista ei Suomessa taida nähdä?

Kiviä museossa ja tuntureilla

Lauantaina tutustuimme Apatit-kaivosyhtiön kivimuseoon Kirovskissa. Museossa oli nähtävillä monia paikallisia ja kauempaakin hankittuja kivilajeja ja mineraaleja, kaivostoiminnan historiaa sekä yhtiön saamia palkintoja ja lahjoja. Täälläkin tuli esille luonnon kauneus ja monimuotoisuus: kaikenlaisia kiviä sitä voikin olla olemassa.

Teimme retken Hiipinätuntureille, joiden kyljet olivat ruskan väreissä. Tunturijono sijaitsee Murmanskin alueella Kuolan niemimaan keskiosassa. Tuntureiden iän sanotaan olevan noin 350 miljoonaa vuotta.

Geomatkailijan opas kertoo tuntureista seuraavaa: ”Hiipinätunturit on Kuolan niemimaan suurin yhtenäinen vuoristoalue. Valtaosa sen tuntureista ja vuorista  on  tasahuippuisia. Hiipinätuntureiden korkein huippu, Yudychvumchorr-vuori, on 1 200 m korkea. Tunturialueen syvät rotkot ja niiden jyrkät  seinämät ovat jylhiä ja vaarallisia. Hiipinätunturit ovat lumen peitossa lokakuusta kesäkuuhun ja syvissä rotkoissa lumi säilyy vuoden ympäri.

Alueella on monipuolinen kasvillisuus ja eläimistö, joista  monet lajit ovat harvinaisia ja suojeltuja. Hiipinätunturien  alue on erittäin tunnettu upeista maisemistaan, geologiastaan ja mineralogiastaan.
‒ ‒ Alueelta tunnetaan yli 500 eri mineraalia, joista yli 100 on kuvattu  ensimmäistä kertaa Hiipinätunturien alueelta.” (Peter Johansson, Laura S. Lauri and Yury L. Voytekhovsky: Geomatkailijan Barentsin kierros. 2014.)

Ajoimme Malyi Vudyarv -järven lähelle ja kuljeskelimme sen lähistöllä. Pari patikointia harrastavaa kiipesi jonkun matkaa jyrkästi kohoavaa tunturia ylöspäin. Me muut tyydyimme ihastelemaan maisemia syksyisine väreineen.

Hiipinätuntureita Malyi Vudyarv -järven lähellä.

Kävimme maailman toiseksi pohjoisimman Kasvitieteelliseen puutarhan porteilla (pohjoisin on nykyisin Tromssassa). Oppaan mukaan puutarhassa ei ole tähän aikaan mitään nähtävää, joskin kasvihuoneiden pitäisi olla ympäri vuoden auki.

Tunturit olivat nähtävissä hotellilta. Pohjoisen kaupungeissa harrastetaan taloissa voimakkaita värejä.

Seurueemme palasi lounaalle Hotelli Severnayaan. Tilattuja aterioita ei jostain syystä ollut tarjolla. Hetken hämmennyksen jälkeen ravintola lupasi kuitenkin ruokkia joukkomme salaatilla ja liha- tai kanakeitolla. Otin jälkimmäisen ja se olikin mielenkiintoinen: kirkkaassa liemessä oli sekä kanaa että keitettyjä kananmunanpaloja.

Lähdimme jatkamaan pohjoista kohti Montšegorskin kaupungin kautta. Pysähdyimme kahvitauolle. Oppaamme Olga Petrova tarjosi vaihtoehdoiksi Statoilin huoltoasemaa tai hienoa kahvilaa. Hiukan yllättäen päädyimme kuitenkin nuoriso- tai monitoimitalolta näyttävän rakennuksen värikkäästi sisustettuun kahvioon. Kahvikoneella valmistaen annosten saaminen isolle seurueellemme kesti hyvän tovin.

Satavuotias Murmansk

Hotelli Azimut on helppo löytää Murmanskin keskustasta. Yläkerran ravintolasta näkee hyvin Murmanskin maisemia

Illalla saavumme Murmanskiin ja majoitumme Hotelli Azimutiin. Se sijaitsee Murmanskin keskustassa aivan Tsentralny-puiston vieressä. Kerroksia hotellissa on 19.

Ylhäällä sijaitsee ravintola 7 Nebo, josta on hyvät näköalat kaupungille. Moderniin sisustukseen kuuluvat myös Eero Aarnion pallotuolit ‒ tai niiden kopiot.

Matkan kolmannen päivän, sunnuntain, aamupäivä oli varattu vapaalle tutustumiselle Murmanskiin. Kaupunki viettää parhaillaan juhlavuottaan; 4.10.2016 se täyttää sata vuotta.

Vierailumme osui myös äänestyspäivään, mutta muutamia vaalimainoksia lukuunottamatta tätä ei huomannut katukuvassa.

Murmansk on Venäjän pohjoisin kaupunki ja maailman suurin pohjoisen napapiirin pohjoispuolella sijaitseva kaupunki. Asukkaita on noin 300 000. Murmanskin elinkeinoina ovat kalastus ja kalanjalostus, kaivosteollisuus sekä merenkulku.

Näkymä hotelllin 12. kerroksesta Murmanskiin. Oikealla ylhäällä mäen päällä on Aljosha-patsas ja oikealla etualalla taidemuseo. Taustalla Murmanskin satamaa.

Murmanskia kuvattuna hotellihuoneesta. Suurin osa kaupunkilaisista asuu isoissa kerrostaloalueissa. Eräässäkin keskittymässä asuu 13 000 ihmistä.

Osa meistä tutustui Pohjoisen laivaston merimuseoon, joku Murmanskin aluemuseoon ja minä ja muutama muu taidemuseoon, jossa oli Tretjakovin gallerian kokoelmista koottu kukkataulunäyttely.

Näyttelyn maalaukset olivat venäläistaiteilijoiden, joista en tuntenut nimeltä muita kuin Ilja Repinin. Osa maalauksista oli hämmästyttävän valokuvamaisia. Kukkien osuus tauluissa vaihteli, joissain tauluissa pääosassa oli ihminen ja kukkia oli vain somisteena seppeleessä tai kimpussa.

Tutustuimme myös maailman ensimmäiseen ydinjäänmurtaja Leniniin, joka toimi tehtävässään 1950-luvulta 1980-luvulle. Nyt se on museolaivana ja sen yhteydessä on tiedekeskus.

Näkymä satamaan vastapäätä ydinjäänmurtaja Leniniä.

Iltapäivällä teimme kiertoajelun Murmanskiin ja sen ympäristöön oppaanamme Sari Pöyhönen, joka työskentelee Murmanskissa Suomen konsulaatissa konsulin kulttuuri- ja media-asioiden avustajana.

Kävimme katsomassa yli 35-metristä Aljosha-patsasta, joka on pystytetty vuonna 1974. Se sijaitsee mäellä, yli 173 metriä merenpinnan yläpuolella.

Patsas on toisen maailmansodan ajan muistomerkki neuvostosotilaille, jotka puolustivat Neuvostoliiton pohjoista aluetta saksalaisia vastaan vuosina 1941‒1945. Patsaan juuressa oli monia muovisia kukkaseppeleitä ja sen edessä paloi ikuinen tuli.

Kävimme myös ortodoksessa Vesillä pelastumisen kirkossa, joka on pyhitetty vesillä menehtyneille, erityisesti merimiehille ja kalastajille.

Kirkon alapuolella on Majakka-muistomerkki. Sen vieressä on Kursk-sukellusveneen osa, joka toimii muistomerkkinä kyseisessä sukellusveneessä menehtyneille. Ydinsukellusvene Kursk upposi Barentsinmerellä elokuussa vuonna 2 000 ja onnettomuudessa menehtyi 118 miehistön jäsentä.

Illalla nautimme päivällisen ravintola Tsarskaja Ohotassa. Ravintola sijaitsi tavallisen kerrostalon alakerrassa, mutta se oli sisustettu metsästysmajan tyyliin monine täytettyine eläimineen ahmoista karhuihin.

Murmanskista Ivaloon

Maanantai oli viimeinen matkapäivämme. Aamupäivällä konsuli Pirkko Mäkikokkila kertoi toiminnasta Pietarin pääkonsulaatin alaisessa Murmanskin toimipisteessä.

Kuulimme myös tutkimusjohtaja Olav Titovin esityksen PINROn (The Polar Research Institute of Marine Fisheries and Oceanography) toiminnasta. Instituutti tutkii pohjoisia merialueita kuten Vienanmeri, Barentsinmeri ja Pohjois–Atlantti.

Iltapäivällä lähdimme noin 300 kilometrin paluumatkalle Murmanskista Ivaloon. Näimme myös Suomen entisen rajan.

Ihastelimme matkan varrella laajoja jäkäläkenttiä, jotka hohtivat vaaleina. Suomen puolellahan porot syövät kaiken jäkälän. Näimme myös metsäpaloalueita kummitusmaisine puunrunkoineen. Maisemat olivat välillä kauniita tuntureineen ja järvineen, joihin maisema peilautui. Paljon oli toki suo- ja metsätaivaltakin.

Metsämaisemaa kotimatkalla bussin ikkunan läpi kuvattuna.

Rajan ylitimme Raja-Joosepissa. Oli helpottavaa, kun monet passintarkastukset olivat ohi. Ennen varsinaista passintarkastusta matkustusasiakirjat näytettiin bussiin tulleelle virkailijalle kolmeen kertaan. Korjattu viisumi aiheutti tietenkin keskustelua ja viivytystä tullissa. Suomen tullissa kaikki sujui vain passia vilauttamalla.

Ennen lentomatkaa vahvistimme itseämme pizzalla ja oluella ivalolaisessa ravintolassa, Pubi.fi:ssä, joka suostui joustavasti ottamaan ison seurueemme ruokittavakseen vielä vähän ennen sulkemisaikaa. Kiitos siitä!

Finnairin lento Ivalosta Helsinkiin lähti puoliltaöin ja perillä olimme noin puoli kahdelta.

Tiivistetty kokemus

Neljä päivää, 1 100 kilometriä bussissa, 1 697 kilometriä lentokoneessa, monta uutta tuttavaa, lukemattomia hauskoja tarinoita ja muutama sata valokuvaa. Monista meistä tuntui, että matkamme oli paljon pidempi kuin nuo viikonlopun päivät, sillä näimme ja koimme niin paljon: rumaa ja kaunista, luontoa ja ihmisen rakentamaa, uutta ja vanhaa.

Kohtasimme muutamia pieniä vastoinkäymisiä, mutta niistä selvittiin venäjäntaitoisten matkatoverien, ammattitaitoisen bussikuskin ja huumorin avulla. Joku muisti näyttelijä Ville Haapasalon lauseen: ”Venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy”.

Kerron seuraavissa postauksissani lisää matkasta sanoin ja kuvin: Kirovskista ja sen kivimuseosta, Hiipinätuntureista ja Murmanskista.

Australia I: Tiedetoimittajien konferenssi

Koala on luonnossa yhtä pehmoeläimen näköinen kuin kuvissakin.

Australia on kaukainen ja kiehtova paikka. Minulla oli tilaisuus matkustaa sinne lähes kymmenen vuotta sitten. Kokemus oli hieno ja toivon voivani palata sinne vielä joskus.

Matka oli Suomen tiedetoimittajain liiton järjestämä ja sen päämääränä oli 5^th World Conference of Science Journalist 16.–20.4.2007 Melbournessa. Matkan kesto oli kokonaisuudessaan noin kymmenen päivää. Konferenssimatkalle valittiin 20 toimittajaa ja liiton jäsentä Suomesta.

Hakemuksessani mainitsin muun muassa:

”Mikäli tulen valituksi matkalle, on se erään ympyrän sulkeutumista. Australia oli ainakin 1970-luvulla kiinnostunut siirtolaisista ja tarjosi informaatiota kirjasten muodossa potentiaalisille maahanmuuttajille. Minäkin muistan sellaisia tilanneeni lapsuudessani, vaikkakaan en silloin niinkään kuvitellut lähteväni kaukaiseen maahan. Tiedonjanoa oli jo silloin muihin maihin eikä kiinnostus ole vieläkään hiipunut.”

Ympyrän sulkeutumista on myös se, että poimin hakemukseeni ohjelmasta alustuksen aiheesta The impact of new media – Blogs, Podcasts and YouTube. Kerroin olevani kiinnostunut blogeista: ”Blogeissa kirjoittajat ovat löytäneet uuden kanavan tuotoksilleen, joka on aikaisempia julkaisemistapoja nopeampi, tehokkaampi ja vuorovaikutteisempi.”

600 tiedetoimittajaa ympäri maailmaa

Olen kirjoittanut konferenssimatkasta  kertomuksen vuonna 2007. Julkaisen sen nyt kolmessa eri blogipostauksessa hiukan muokattuna. Tässä alkua:

”Maailman tiedetoimittajakonferenssia isännöi Australian tiedetoimittajien yhdistys yhteistyössä maailman tiedetoimittajien liiton ja Australian ja Aasian lääketieteen toimittajien yhdistyksen kanssa. Konferenssipaikkana oli Grand Hyatt -hotelli. Konferenssiin osallistui yli 600 tiedetoimittajaa yli 50 maasta.

Konferenssin aiheet olivat moninaiset. Neljän päivän aikana esillä oli niin tiedetoimittamiseen, tieteellisiin lehtiin, uuteen mediaan sekä tieteen etiikkaan liittyviä kysymyksiä sekä koralliriuttojen tulevaisuuteen, kantasoluihin ja bioetiikkaan, syöpään, ydinvoimaan ja erilaisiin sairauksiin liittyviä aiheitä.

Kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa Australiaan?

Voimakkaana esillä oli myös ilmastonmuutos ja sen vaikutukset elinympäristöömme ja ihmisen tulevaisuuteen. Aiheesta käytyyn keskusteluun osallistui myös tutkija Kevin Hennessy, joka toimii Australian ja Uuden Seelannin edustajana hallitusten välisessä ilmastonmuutospaneelissa ICCP:ssä (The International Climate Change Partnership).

Kevin Hennessy on erikoistunut tutkimaan ilmastonmuutoksen trendejä, tulevaisuuden kasvihuonekaasusimulaatioita sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksia Australiaan.

Eukalyptukset (Eucalyptus), vanhalta nimeltään kuumepuut, on laaja puita sisältävä kasvisuku, joka hallitsee Australian puulajistoa. Lajeja tunnetaan yli 700.

Ilmastonmuutos aiheuttaa Australiassa muun muassa vedensaantiin liittyviä kasvavia ongelmia vuoteen 2030 mennessä maan etelä- ja itäosissa, eliöstön monimuotoisuuden vähenemistä muun muassa Suurilla Valliriutoilla, Kakadu-kansallispuistossa sekä Australian lounaisosissa.

Se aiheuttaa myös merenpinnan nousua, tulvia ja myrskyjä rannikkokaupungeissa, erityisesti Cairnsin ja Queenslandin kaakkoisosissa, maa-ja metsätalouden tuotannon vähentymistä vuoteen 2050 mennessä Etelä- ja Itä-Australiassa kuivuuden ja metsäpalojen vuoksi sekä voimistuvien ja lisääntyvien kuumuusaaltojen aiheuttamia kuolemia.

Konferenssin välittämä kuva tulevaisuudestamme oli ankea. Vaikka tiede kehittyy huimaa vauhtia, sitä nopeammin kehittyvät erilaiset ympäristöömme liittyvät ongelmat, joista suurin osa aiheutuu ilmastonmuutoksesta.

Konferenssiohjelmaan kuului varsinaisten alustusten ja työpajojen lisäksi myös aamiais- ja lounastilaisuuksia esitelmineen.

Iltaohjelmassa paikallisia herkkuja ja ohjelmaa

Tiiviiden konferenssipäivien päätteeksi oli järjestetty iltaohjelmaa, joista ei puuttunut visuaalisia eikä akustisia virikkeitä. Ruokaa ja juomaakin oli tarjolla yllin kyllin: paikallisia oluita ja viinejä sekä pikkupurtavaa; kengurunlihaakin tuli maisteltua.

Tervetuliaisilta oli Australian Broadcasting Corporationin isännöimä, jossa tiedeohjelmien vetäjien voimalla tutustuttiin Australian tieteeseen, luontoon ja kulttuuriin. Ensimmäisen puheenvuoron käytti alkuperäiskansojen edustaja.

Tiistain iltatilaisuus järjestettiin Melbournen akvaariossa sponsoroijinaan Canada Foundation for Innovation ja The Natural Sciences and Engineering Research Council of Canada.

Soittajat olivat pukeutuneet juhlapaikan mukaisesti.

Akvaariossa sai tutustua lasiseinien suojassa uiskenteleviin haihin, meduusoihin ja muihin eksoottisiin mereneläviin. Yleisöä viihdytti myös orkesteri sukelluspuvuissaan ja kaksi pilapiirtäjää.

Akvaarioissa pääsi tutustumaan vedenalaiseen elämään, muun muassa meduusoihin.

Vedenalainen elämä on monimuotoista.

Seuraavan iltatilaisuuden isäntänä oli Melbournen yliopisto, joka kutsui juhlimaan Bio21 Instituten tiloihin sekä Melbournen observatorioon. Illan oli tarkoitus huipentua eteläisen tähtitaivaan ihailuun. Taivas verhoutui kuitenkin pilviin, joten oli tyydyttävä juoma- ja jäätelöbaarin anteihin.

Konferenssin jäähyväisvastaanotto järjestettiin Viktorian osavaltion kuvernöörin palatsissa. Iltaa isännöi kuvernööri David de Kretser vaimonsa Jan de Kretserin kanssa. Kuvernööri on myös professori.

Kuvernöörin palatsin valtaistuin.

Jatkuu tekstissä Australia II.