Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Puisto, Puutarha, Valokuvaus

Luontoa museossa ja puutarhassa

Pääsisäänkäynti museoon.

Natural History Museum Lontoossa on oiva kohde lapsiperheille ja kaikille museoiden ystäville. Siellä voi ihmetellä luonnon monimuotoisuutta ja kehitystä.

Natural History Museum sijaitsee Cromwell Roadilla, Etelä-Kensingtonissa. Se on ollut nykyisellä paikallaan vuodesta 1881. Roomalaista tyyliä edustavan päärakennuksen on suunnitellut brittiläinen arkkitehti Alfred Waterhouse. Aikaisemmin kokoelmia oli osana British Museumia.

Naapurissa Exhibition Roadilla on tiede- ja tekniikkamuseo Science Museum ja maailman suurin sisustusesineiden museo Victoria and Albert Museum.

80 miljoonan kokoelma

Luonnonhistoriallisen museon pääkokoelmat ovat kasvitiede, hyönteistiede, geologia, paleontologia ja eläintiede. Kaikkiaan museon kokoelmissa on yhteensä 80 miljoonaa näytettä tai esinettä, muun muassa kasveja, eläimiä, fossiileja, kiviä, mineraaleja sekä kirjoja ja taideteoksia.

Museoon tutustuu noin viisi miljoonaa kävijää vuosittain. Se on Iso-Britannian kolmanneksi suosituin käyntikohde ja Lontoon toiseksi isoin museo.

Museo on myös  Euroopan arvostetuin systemaattisen biodiversiteettitutkimuksen keskus, jossa tutkitaan muun muassa biolääketieteeseen, maapallon kehitykseen, ekologisiin prosesseihin, kasvi- ja eläinkuntaan sekä evoluutioon liittyviä asioita.

Museoon on vapaa pääsy. Ennen sisäänpääsyä on turvatarkastus.

Näin vain pienen osan museosta. Se tarjoaa tutkittavaa ja katseltavaa tuntikausiksi. Museosta löytyy myös ravintola ja kahviloita, joissa voi levätä ja saada syötävää ja juotavaa. Museokaupasta voi ostaa matkamuistoja ja tuliaisia.

Luonnonvalokuvien näyttely

Nähtävillä olisi ollut myös mielenkiintoinen Wildlife Photographer of the Year 2017 -näyttely, jossa on esillä 100 parasta ko. kilpailuun osallistunutta työtä. Kaiken kaikkiaan kilpailussa oli mukana noin lähes 50 000 valokuvaa ja kuvaajia 92 maasta.

Näyttely on enää vain hetken Lontoossa, jonka jälkeen se lähtee kiertämään Isoon-Britanniaan ja ulkomaille.

Laitan tämän museon nähtävyyslistalle seuraavaa Lontoon matkaa varten.

Moderni lisärakennus täydentää vanhaa rakennusta.

Elävää luontoa takapihalla

Museon takana voi tutustua pieneen Wildlife Garden -alueeseen. Se oli mukana London Open Square Gardens -tapahtumassa. Sinne olinkin varsinaisesti menossa. Lisää juttua avoimista puutarhoista voit lukea täältä.

Puutarha on avattu vuonna 1995 ja siellä on yli 3 130 kasvi- ja eläinlajia.

Puutarhassa oli pieni lammikko lumpeineen ja vesilintuasukkaineen.

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Luontoa museossa ja puutarhassa

  1. Paluuviite: Lontoon salaiset puutarhat kutsuvat | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.