Arkkitehtuuri, Henkilö, Keräily, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Taiteilija

Didrichsenin taidemuseossa

Didrichsenin taidemuseo on kahden taiteenkeräilijän entinen koti galleriatiloineen, jossa on esillä pysyvän kokoelman lisäksi vaihtuvia näyttelyitä.

Ahti ja Maija Lavosen taidetta on ollut esillä Didrichsenin museossa alkuvuoden ajan.

Laila Pullisen kaksoismuotokuva Didrichsenin pariskunnasta.

Kävin ensimmäistä kertaa Didrichsenin taidemuseossa Exlibris Aboensiksen kevätkokouksen myötä. Didrichsenin museo sijaitsee meren äärellä Kuusisaaressa, osoitteessa Kuusilahdenkuja 1, Helsinki.

Taidemuseo oli mielenkiintoinen ja viihtyisä kohde. Silmä poimi taideteosten lisäksi yksityiskohtia kodista: ikkunoista aukeavan merimaiseman, kätevästi sisustetun baarikaapin, värikkään kirjahyllyn, Ahti Lavosen Didrichseneille lähettämän postikortin ja valokuvan Didrichsenin nelilapsisesta perheestä. Lapsista yksi, Peter, toimii museon johtajana.

Englantilaisen kuvanveistäjä Henry Mooren veistoksia on esillä niin sisätiloissa kuin myös patsaspuistossa.

Matalaan tasoon on sisustettu kätevä baarikaappi.

Ahti Lavosen lähettämä postikortti Didrichseneille.

Olisin mielelläni selaillut kirjahyllyn teoksia.

Keräilijöiden kodista taidemuseoksi

Museo on alunperin tanskalaisen liikemiehen Gunnar Didrichsenin ja hänen suomen-ruotsalaisen vaimonsa MarieLouisen koti. Villa Didrichsenin innoittajana oli Maire Gullichsenin Villa Mairea Noormarkussa.

Arkkitehti Viljo Revellin suunnittelema rakennus valmistui kahdessa osa, joista ensimmäinen kodiksi vuonna 1957 ja toinen näyttelysiiveksi vuonna 1964.

Didrichsenit avasivat näyttelysiiven museoksi vuonna 1965. He toivoivat, että se voisi olla koti kaikelle kauniille: taiteelle, arkkitehtuurille ja luonnolle ja joka voisi antaa muille yhtä paljon iloa kuin se on heille tuottanut. Avioparin kuoleman jälkeen yksityinenkin puoli avattiin yleisölle vuona 1993.

Museon noin tuhannen teoksen kokoelmiin kuuluu suomalaista ja kansainvälistä kuva- ja veistotaidetta sekä muinaisten korkeakulttuurien esineistöä.

Rakennusta ympäröi julkinen veistospuisto, joka on aina avoinna. Se on ainoa laatuaan pääkaupunkiseudulla. Siellä on mun muassa Pohjoismaiden suurin Henry Moore -veistosten kokoelma.

Lavosen taiteilijapariskunnan Yhteisiä ajatuksia

Ahti Lavosen teos Keltainen.

Museossa järjestetään vuosittain 2‒3 vaihtuvaa näyttelyä. Maaliskuussa siellä oli esillä Ahti ja Maija Lavosen Yhteisiä ajatuksia -näyttely. Sen lähtökohtana on taiteilijapariskunnan yhteinen taidekäsitys: kiinnostus tilaan, materiaaliin, tunnelmaan ja henkisyyteen. Näyttely esittelee Lavoset yhdessä lähes 60 vuoden tauon jälkeen.

Esillä on Ahti Lavosen (1928–1970) maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa 1950- ja 60-luvuilta sekä Maija Lavosen (1931–) kokeilevaa tekstiilitaidetta myöhemmiltä vuosikymmeniltä, muun muassa ryijyjä ja valokuitutekniikalla toteutettuja töitä.

Maija Lavosen ryijyn nimi on Kevätvalo.

Yksi Maija Lavosen valokaapelitöistä.

Näyttely on avoinna 13.5.2018 saakka. Museo on auki myös helatorstaina 10.5.2018 11‒18. Tuolloin museoon on vapaa pääsy ja tarjolla on myös yleisöopastus klo 13. Museokortilla pääsee aina maksutta museoon.

Kesänäyttelyssä Svensk Tenn

Lavosten näyttelyn jälkeen museossa avautuu uusi vaihtuva näyttely: Svenskt Tenn @ Didrichsen: Estrid Ericson & Josef FrankMuotoilun uudistajat. Kesänäyttely on avoinna 25.5.‒ 9.9.2018.

Näyttely esittelee ruotsalaisen designyrityksen Svenskt Tennin toimintaa ja historiaa ensimmäistä kertaa taidemuseossa Suomessa. Yrityksen perusti Estrid Ericson (1894–1981) vuonna 1924. Hän loi Ruotsin tunnetuimpiin lukeutuvan sisustusalan yrityksen yhteistyössä itävaltalaisen arkkitehti ja muotoilija Josef Frankin (1885–1967) kanssa.

Svensk Tenn esittäytyy Didrichsenin museon lisäksi myös Hanasaaressa, jossa on esillä nykymuotoilua. Kesän ajaksi avataan pop-up -myymälä Helsingin Stockmannille.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Puutarha

Melkein kuin viidakossa ‒ Jardín Botánico

Jardín Botánico on vierailemisen arvoinen Puerto de la Cruzissa. Ihasteltavaa riittää niin luonnonkauneudessa kuin lajien runsaudessa.

Kolibrikukka (Strelitzia).

Sinipotkurikukka koristaa rakennuksen seinää.

Jos vierailet Puerto de la Cruzissa ja olet luonnon ystävä, kannattaa käydä kasvitieteellisessä puutarhassa, Jardín Botánicossa (Jardin de Aclimatacion de la Orotava).

Puutarha sijaitsee yläkaupungissa La Pazissa osoitteessa C/Retama 2. Se on perustettu jo vuonna 1788 kuningas Kaarle III:n käskystä. Tarkoituksena oli totuttaa Uuden maailman, Amerikan, kasvilajeja espanjalaiseen ilmastoon. Puutarhan alullelaittajana oli markiisi Alonso de Nava y Grimón (1757‒1832).

Puutarhan perustajan Alonso de Nava y Grimón patsas.

Pienet köynnökset kiipeilevät puutarhan röpelöistä seinää.

Puutarhan pinta-ala on 60 000 neliömetriä ja se sisältää valtavan määrän erityisesti trooppisia ja subtrooppisia kasveja: 5 000 kasvilajia ja 120 puulajia.

Siellä on myös herbaario, jossa on yli 50 000 kasvia kaikilta viideltä mantereelta sekä kirjasto.

Valtava viikunapuu ilmajuurineen (tyyliviikuna; ficus macrophylla; Moreton Bay fig/Australian banya). Tämän puun korkeus on lähes 28 metriä.

Jardín Botánicossa ovat rinnakkain niin eurooppalaiset, afrikkalaiset kuin amerikkalaisetkin lajit. Mukana on myös paikallisia kasvilajeja, muun muassa kanariantraakkipuu (drago, dracaena draco), pitkäikäinen ja valtavan kokoiseksi kasvava puu, jollainen on myös viikunapuu.

Ihan perältä löytyy iso allas lumpeineen ja muine vesikasveineen. Se olikin puutarhan kuvauksellisin paikka. Altaan toiselta puolelta löytyi penkkejä, joilla oli levähtää ja ihailla vesipuutarhaa.

Isokokoiset puut heijastuvat vesipuutarhan altaaseen.

Puutarha on auki päivittäin aamuyhdeksästä iltakuuteen. Sisäänpääsymaksu on muutama euro. Vierailin puutarhassa International Agatha Christie Festivalin aikana, jolloin sinne oli vapaa pääsy.

Tämä punainen tupsu on boliviankalliandra (Calliandra haematocephala).

Paikallisiin kasveihin kuuluu kanarianpalmu.

Intianleipäpuun eli jakkipuun (Artocarpus heterophyllus) hedelmiä.

Kuvia puutarhan kasveista voi käydä katsomassa myös Jardín Botánicon Instagram-sivuilla.

Normaali

Risco Bello -vesipuutarhassa on monenlaisia ruukkuasetelmia, tässä yksi.

Luonto, Matkakohde, Nähtävyys, Puisto, Puutarha, Valokuva

Ruukku Risco Bello -vesipuutarhassa

Kuva
Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys

Päivä Lago Martiánezissa

Teneriffan pohjoisrannalla sijaitsevan Puerto de la Cruzin anti rantalomaan on toisaalta heikko ja toisaalta upea ‒ jos korvaa Atlantin Lago Martiánezin merivesialtailla.

Jos etsii Puerto de la Cruzista kullankeltaisia hiekkaa ja tyyntä merta, pettyy. Rannat ovat mustaa laavahiekkaa ja -kivikkoa ja Atlantti vyöryttää usein vaahtopäisiä aaltoja rantaan. Uimarannoille on vapaa pääsy, mutta aurinkotuoleista veloitetaan pieni maksu.

Auringonotto tietysti onnistuu, mutta uiminen ei välttämättä aina. Uimarannoilla saattaa olla hengenpelastaja, joka valvoo uimareita ja pystyttää liian kovasta merenkäynnistä kertovan punaisen lipun. Ohjeita ja varoituksia on syytä noudattaa.

Yksi Puerto de la Cruzin mustista rannoista. Väri on peräisin laavasta ja vulkaanisista mineraaleista, jotka ovat murskaantuneet hiekaksi.

Nyt ei ole mereen menemistä.

Manrique Cabreran kokonaistaideteos

Uimaan pääsee onneksi Costa Martiánezin/Lago Martiánezin merivesialtaisiin. Syntyjään lanzarotelainen taiteilija Cesar Manrique Cabrera (1919‒1992) suunnitteli meren rannalla olevan kolmen hehtaarin virkistysalueen Puerto de la Cruzin kaupungille. Cabrera on kansainvälisin ja avantgardistisin Kanarian saarilta lähtöisin oleva taiteilija Espanjassa.

Tarinan mukaan Cesar Manrique Cabrera luonnosteli Lago Martiánezin pizzerian lautasliinaan Puerto de la Cruzissa. Virkistysalue avattiin vuonna 1977 kymmenen vuoden valmistelu- ja rakennusvaiheen jälkeen. 40-vuotisjuhlia vietettiin siis viime vuonna.

Taiteilija César Manrique Cabrera on saanut muistomerkin suunnittelemalleen Lago Martiánezin alueelle.

Aurinkoa ja merivettä

Alueella on useita merivesialtaita ranta-alueineen, ravintoloita, veistoksia ja Teneriffalta peräisin olevaa kasvillisuutta sekä tekojärvi, jossa on viisi saarta. Lago Martiánez on César Manrique Cabreran kokonaistaideteos.

Lago Martiánez sijaitsee osoitteessa Avenida Cristóbal Colón ja se on avoinna aamukymmenenestä iltakuuteen talvella ja iltakahdeksaan kesällä. Pääsylipun hinta on 5,50 euroa ja sillä saa myös aurinkotuolin. Varjon voi vuokrata 2,50 euron hintaan.

Alueella toimii maksullinen langaton verkko ‒ jos toimii. Vierailumme aikana se ei ollut käytössä.

Altaiden vesi vaihdetaan muutaman päivän välein ja isoimpien altaiden täyttäminen kestää useita tunteja. Pukuhuone- ja wc-tilat olivat siistit ja tarjolla oli myös narikka, johon saattoi jättää vaatteitaan.

Pyörätuolien käyttäjille on varattu alue, josta on helppo mennä altaaseen. Lapsille on oma alue mataline altaineen.

Paikassa riittää kaikenikäisiä innokkaita auringonottajia, vaikka sää ei niin lämmin olisikaan. Aurinkoa palvotaan estottomasti yläosattomissakin. Sää voi myös vaihdella paljon päivän mittaan pilvisestä aurinkoiseen. Näin ainakin marraskuisen lomaviikkoni aikana tapahtui. Alueelta löytyy mukavasti myös hiukan varjoisempia paikkoja, jos ei välitä suorasta auringonpaahteesta.

Allas lapsille.

Altaiden rannoilta voi valita mieleisensä paikan väljyyden sekä aurinkoisuuden ja varjoisuuden suhteen.

Tekojärvessä on viisi saarta, joista suurimmassa on ravintola.

Rentoon lomailuun

Alueen kioskeista, baareista ja ravintoloista saa ruokaa ja juomaa. Hauskin oli yhden altaan keskellä olevaan pyöreänmuotoiseen saareen rakennettu baari Cocktail-bar El Barco. Sen pesämäisissä tuoleissa saattoi istuskella nauttien Mojitosta, oluesta tai muista baarin antimista.

Lago Martiánezin reuna-alueilta voi ihailla tyrskyävää merta ‒ näky, jota voisin katsella tuntikausia. Kyllä siellä saa päivän jos toisenkin helposti kulumaan: sään mukaisesti auringonottoa, lukemista, uimista, istuskelua baarissa, ruokailua ravintolassa, mereen tuijottamista ja kanssalomailijoiden tarkkailua.

Oivallinen paikka, jos haluaa nauttia rennosta ja helposta päivästä rannalla.

Lämpimän päivän viileä juoma, Mojito, joka mainitaan kirjailija Ernest Hemingwayn lempidrinkkinä.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys

Kirjailijamuseossa Dublinissa

Writers Museum oli käyntikohteiden listallani jo ennen Dublinin matkaa. Museossa on esillä maineikkaiden irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa, elämäntarinaa ja esineistöä.

Dublin Writers Museum löytyy osoitteesta 18 Parnell Square, Dublin.

Vietin lokakuussa pari päivää Dublinissa ennen TBEX-konferenssia Killarneyssä. Tiesin, että Irlannin pääkaupungissa riittää nähtävää, eikä tuossa lyhyessä ajassa voi ahnehtia kaikkea. Hotellini oli Temple Barissa ja liikuin pääosin kävelymatkan päässä olevissa paikoissa, kuten Trinity Collegessa ja Christ Church Cathedral -kirkossa.

Dublin on kirjallisuuskaupunki

Oli kuitenkin yksi paikka, jossa halusin vierailla ja se oli Dublin Writers Museum, Kirjailijamuseo. Melko luonnollista kirjoittamisesta kiinnostuneelle kaupungissa, joka on saanut Unescon kirjallisuuskaupungin tittelin The UNESCO Cities of Literature 27 muun kaupungin joukossa.

Tämän vuonna 1991 avatun  museon tarkoituksena on esitellä kirjallista Dublinia maailmankuuluine kirjoittajineen. Irlanti on saanut neljä kirjallisuuden Nobel-palkintoa ja maa on tuottanut lukuisia tunnettuja runoilijoita sekä romaani- ja näytelmäkirjailijoita. Museo esittelee kokoelmissaan kirjoittajien elämää ja tuotantoa noin 300 vuoden ajalta.

Aloitteen museon perustamiseksi teki eräs journalisti. Hanketta on rahoittanut muun muassa Euroopan unioni.

Dublin Writers Museum sijaitsee loisteliaassa 1700-luvun lopulla rakennetussa talossa kaupungin keskustan pohjoisosassa osoitteessa 18 Parnell Square N, Rotunda, Dublin 1.

Paikka on varmaan helposti löydettävissä, mutta harrastamani intuitiivinen suunnistus vei minut alun bussimatkan jälkeen etäälle kohteestani. No, tulihan tutustuttua pariin katuun museon takana. Turvauduin Kysyvä löytää -menetelmään ja pysäyttelin vastaantulijoita kartta kädessä aivan turistina.

Jonathan Swiftistä Samuel Beckettiin

Writers Museumissa on esillä kirjoja, erityisesti ensipainoksia, kirjeitä, muotokuvia, valokuvia ja henkilökohtaisia esineitä muun muassa sellaisilta kirjailijoilta kuin Jonathan Swift (1667–1745), Peter Sheridan (1952–), George Shaw (1856–1950), Oscar Wilde (1854–1900), William Yeats (1865–1939), James Joyce (1882–1941),  Samuel Beckett (1906–1989) ja Seamus Heaney (1939–2013).

The Audience ‒ Blue -nimisessä maalauksessa ovat mukana kirjailijat James Joyce, Samuel Beckett, W. B. Yeats, Brendan Behan, Oscar Wilde, G. B. Shaw, J. M. Synge, Edna O´Brien, Seamus Heaney, Patrick Kavanagh ja Sean O´Casey. Taiteilija Mia Funk on on lahjoittanut tämän öljyvärimaalauksen museolle.

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon ovat saaneet Yeats vuonna 1923, Shaw vuonna 1925, Beckett vuonna 1969 ja Heaney vuonna 1995.

Shaw on saanut myös parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon näytelmänsä pohjalta tehdystä elokuvasta Pygmalion. Hän on ensimmäinen henkilö, joka on palkittu sekä kirjallisuuden Nobelilla että Oscarilla.

Kaksi näyttelyhuonetta

Varsinaisia näyttelyhuoneita oli kaksi, joissa ei saanut valokuvata. Ensimmäisessä huoneessa tuodaan esiin irlantilaisen runouden ja tarinankerronnan juuria sekä ensimmäisiä kansainvälisen tason kirjailijoita. Esillä on myös ensipainos AbrahamBram” Stokersin Draculasta.

Toisessa huoneessa esitellään 1900-luvun kirjailijoita. Vitriinistä löytyy muun muassa James Joycen signeeraama, vuonna 1922 julkaistu Ulysses (Odysseus).

Verkkosivujen mukaan tarjolla on opastettuja kierroksia ranskaksi, saksaksi, italiaksi, espanjaksi ja hollanniksi. Käydessäni tarjolla oli kuulokkeita, joista saattoi kuunnella tietoja valitsemallaan kielellä.

Museossa on erilaisia näyttelyitä ja kirjallisuustapahtumia. Sieltä löytyy myös oma esittelyhuone lastenkirjallisuudelle, museokauppa, Gorham Library -kirjasto sekä luento- ja näyttelytiloja, muun muassa Gallery of Writers.

Museokaupassa oli tarjolla irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa, postikortteja, magneetteja ja erilaisia koriste-esineitä. Kirjastossa oli esillä luonnollisesti kirjailijoiden tuotantoa. Gallery of Writers oli upea tila koristeellisine kattoineen ja seinineen. Siellä oli myös James Joycen piano, jonka hän oli ostanut Triestestä vuonna 1910.

Gorham Libraryn kirjahyllyissä oli esillä irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa ja esineistöä.

Gallery of Writersissa on esillä monia kirjailijoiden muotokuvia. James Joycen piano näkyy kuvan keskellä pylväiden välistä.

Gallery of Writers -huoneessa huomio kiinnittyy koristeelliseen valko-kultaiseen kattoon.

Museokaupassa oli valinnanvaraa tuliaisostoksiin. Kirjailija-aiheisia tuotteita löytyi myös tavallisista matkamuistomyymälöistä, muun muassa kalentereita ja muistikirjoja.

Dublin Writers Museum oli mielenkiintoinen käyntipaikka, mutta se antoi itsestään jotenkin nukkavierun ja uneliaan vaikutelman. Sisäänpääsymaksu oli seitsemän euroa.

Dublinisssa riittää tutustuttavaa kirjallisuuden ystävälle

Naapurirakennuksesta löytyy The Irish Writers’ Centre, jossa pitävät majaansa monet irlantilaiset kirjoittaja- ja kääntäjäyhdistykset. Molempien talojen kellarikerroksesta löytyy osuvasti nimetty ja useilla palkinnoilla huomioitu The Chapter One -ravintola. Museossa on ollut aiemmin kahvio, mutta sellaista en käyntini aikana löytänyt.

Dublinista voi löytää myös yksittäisten kirjailijoiden museoita, kuten The James Joyce Tower and Museum ja The James Joyce Centre sekä monia mielenkiintoisia kirjastoja. Kuvitettu  latinankielinen evankeliumikäsikirjoitus 800-luvulta, Kellsin kirja (The Book of Kells) on nähtävillä Trinity Collegen kirjastossa. Kellsin kirja on Irlannin arvokkaimpia kansallisaarteita ja kirjastokin on maailman upeimpia. Pari syytä palata joskus myöhemmin Dubliniin, kun jäivät nyt näkemättä.

En ole mitenkään irlantilaiskirjailijoiden tuntija ainakaan tässä mainittujen suhteen. Tunnustan, olen lukenut lähinnä kevyempää kirjallisuutta muun muassa sellaisilta nykykirjailijoilta kuten Maeve Binchy, Cecelia Ahern, Cathy Kelly ja Sheila O’Flanagan.

Lukematta on niin Odysseus ‒ joka kuulemma vaatiikin hiukan enemmän paneutumista (noin 700 ‒ 1 000) sivua ‒ kuin Dorian Grayn muotokuva. Mielenkiinto kuitenkin heräsi. Voisi aloittaa vaikka Joycen Dublinilaisia-novellikokoelmasta. Sieltä löytyy James Joyce -keskuksen sivuillekin lainattu sitaatti, joka sopii oivasti meille matkailijoille:

I wanted real adventures to happen to myself. But real adventures, I reflected, do not happen to people who remain at home: they must be sought abroad.

Normaali
Juomakulttuuri, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Nähtävyys

Oluen ystävänä Irlannissa

Irlantilainen juomateollisuus ja -kulttuuri jo tehnyt sen, missä ruokamatkailu on vasta alkutekijöissään. Kukapa ei tietäisi Irlannin lahjoja kaikille janoisille; olut ja viski lienevät suosituimmat.

Lokakuisella Irlannin matkallani perehdyin myös näihin paikallisiin juomiin. Siispä sláinte, kuten irlantilaiset sanovat ‒ terveydeksi.

Tässä ensimmäisessä postauksessa aiheena on olut, toisessa viski ja kolmannessa gini. Tässä otan esiin vain Killarneyssä tehtävän artisaanioluen ja maineikkaan Guinnessin. Irlannin oluttuotanto on kuitenkin monipuolista ja pienpanimot ovat sielläkin yhä suositumpia kuten myös Suomessa.

Legendaarista olutta Killarneyssä

Vanhassa kivennäisvesitehtaassa Muckross Roadilla Killarneyssä sijaitseva Killarney Brewing Company jatkaa välillä jo hiipumaan päässeitä paikkakunnan panimoperinteitä. Yrityksen taustalla ovat Paul Sheahan, Tim O’Donoghue and Liam Healy. Panimon missiona on nostaa oluen laatu uudelle tasolle ja lisätä juoman arvostusta.

Panimon sloganina on The Legend is in the Brew. Tuotteissa on niin ale-, stout- kuin lager-oluitakin. Ne on nimetty paikallisten myyttien ja tarinoiden mukaan: vakio-oluet Devils Helles: Lager, Golden Spear: Blonde Ale, Scarlet Pimpernel: IPA, Casey Brothers: Extra Stout, Rutting Red: Irish Red Ale sekä kausioluet Spailpín Saison: Belgian Farmhouse Ale, Brazen Banshee: Oktoberfest Marzen ja Christmas In Killarney: Belgian Dark Ale.

Killarney Brewing Companyn tuotevalikoimaa.

Panimoon on matkaa Killarneyn keskustasta noin viiden minuutin kävelyn verran. Killarney Brewing Company järjestää vajaan tunnin kestäviä kierroksia päivittäin alkaen kello 15.30 ja se suosittaa tekemään etukäteisvarauksen. Tutustumisen hinta on 12 euroa. Kierroksia järjestetään myös tilauksesta.

Panimossa tiloissa voi järjestää myös juhlia ja yritystilaisuuksia.  Myymälästä voi hankkia matkamuistoja, muun muassa t-paitoja, pipoja ja taskumatteja.

Killarney Brewing Company oli kutsunut TBEX-matkabloggaajat tutustumaan oluen valmistukseen ja panimon tuotteisiin. Juomien lisäksi tarjolla oli herkullisia pizzapaloja. Yritysvideokin nähtiin, totta kai, eikä ollutkaan hullumpi.

Guinness Storehouse vierailukohteena

Kansallisoluena tuntuu olevan tumma Guinness, jota tarjotaan pubissa kuin pubissa. Se lienee maailmanlaajuisesti tunnetuin stout-tyyppinen, tumma pintahiivaolut. Sitä on valmistettu vuodesta 1759 lähtien Dublinissa, Irlannissa, joskin nykyisessa olomuodossaan vuodesta 1820.

Alkon luonnehdinnan mukaan ”stout on roteva ja luonteikas pintahiivaolut, jonka väri ja vahva maku ovat peräisin tummiksi paahdetuista mallaslaaduista. Paahdetussa aromissa voi aistia myös leipää, mämmiä, kahvia ja tummaa suklaata.” Guinnessia maistettuaan tuo kuvaus tuntuu osuvan kohdilleen. Voipa olla, että tämä olut on sellainen, että siitä joko pitää tai ei pidä. Minä maistelin sitä mielelläni.

Guinness Storehouse -vierailukeskus St. James’s Gatessa, Dublinissa, on yksi kaupungin suosituimmista turistikohteista. Siellä en valitettavasti ehtinyt käydä lyhyen oleskeluni aikana, mutta tutustuin aiheeseen esitteiden ja sivujen avulla.

Vierailukeskuksessa voi maistella oluita sopivine ruokineen useammassakin ravintolassa. Connoisseur Bar tarjoaa useiden olutlaatujen maistelua asiantuntijan johdolla. Tähän täytyy tehdä varaus etukäteen. Guinness Academy opettaa täyttämään lasin oikeaoppisesti.

Vierailukeskuksessa voi myös tutustua tämän oluen yli 250-vuotiseen historiaan, valmistukseen ja Guinness-mainoksiin kautta aikojen. Kaupungin korkeimmalla sijaitsevassa pubissa, Gravity Barissa, voi nauttia lasillisen ja ihastella näköalaa Dubliniin.

Keskus on auki päivittäin paitsi pitkäperjantaina ja joulunpyhiä. Pääsymaksu on aikuisilta 25 euroa.

The Temple Bar Dublinissa on toiminut vuodesta 1840.

Kuinka Guinness kaadetaan?

Arbutus Hotel Killarneyssä sijaitseva Buckley’s Bar oli kutsunut matkabloggaajia harjoittelemaan oluen laskemista hanasta eikä suinkaan minkä tahansa oluen, vaan tietysti Guinnessin. Olutta valutetaan ensin vajaa tuopillinen. Juoman annetaan laskeutua ja rauhoittua noin kahden minuutin ajan. Vasta tämän jälkeen lasi täytetään reunoihin asti.

Monissa oluissa käytetään hiilidioksidia, mutta Guinnessissa sen tilalla on typpi. Sen ansiosta juoman päälle muodostuu vaalea, pehmeä vaahto. Jos Guinness-tölkkiä ravistaa, kuuluu sisältä hiukan helinää. Se tulee typpikapselista. Kapselin sisältö tulee ulos, kun tölkki avataan ja typpi sekoittuu olueeseen.

TBEX-konferenssin osallistujat saivat laskemansa oluen maksutta, mutta vain laulamalla. Niinpä minäkin kajautin ensimmäisen laulun, jonka sanoja arvelin osaavani: Kalliolle, kukkulalle.

Muistin vain ensimmäisen säkeistön, mutta oli siinäkin tarpeeksi ‒ minulle, joka en koskaan laula julkisesti ‒ ja ehkä myös yleisölle, joka oli onneksi aika vähäinen tuossa vaiheessa iltaa.

Ja kas, onhan tämä varsin sopiva laulu matkabloggaajalle. Tosin vasta nyt minulle selvisi, että tässä laulussa onkin vain yksi säkeistö, joka vain toistetaan kolmesti. Sanathan tulevat suomalaisesta kansanlaulusta, johon Kaj Chydenius on tehnyt sen sävelen, jonka useimmat tuntevat.

Kalliolle, kukkulalle
Rakennan minä majani
Tule, tule tyttö nuori
Jakamaan se mun kanssani
Jollen minä sinua saa
Niin lähden täältä kauas pois
Muille maille vierahille
Etten sua nähdä vois.

Irlantilaispubeissa on helppoa tutustua ihmisiin, nauttia elävästä musiikista kuunnellen tai tanssien sekä ruoasta ja juomasta. Darkey Kelly’s Barissa Dublinissa olivat iltaa viettämässä isä Day (vasemmalla), poika Dean ja ystävänsä Joe.

Guinnessia nautin siellä täällä vierailuni aikana. Nyt tuli todistetuksi sekin, että paikallinen olut on parasta paikallisesti nautittuna, kuten siskoni Jaana totesi taannoin Irlannin matkansa jälkeen. Kotona tölkistä nautittu Guinness tuntuu jotenkin laimeammalta kuin irlantilaispubin hanasta laskettuna. Mutta eihän se pahaa ole täälläkään.

 

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys

Tuhansien ristien kukkula

Vaikuttava Ristikukkula on nähtävyys noin 12 kilometriä pohjoiseen Šiauliain kaupungista Liettuassa.

Kukkulalle on pystytetty niin pieniä kuin isojakin ristejä. Suurimmat ovat usean metrin korkuisia.

Kävin Ristikukkulalla ((liettuaksi Kryžių kalnas, englanniksi Hill of Crosses) heinäkuussa Exlibris Aboensiksen järjestämän matkan yhteydessä. Paikka oli vaikuttava ja hyvin kuvauksellinen. Tulin ottaneeksi noin 80 valokuvaa. Olisin voinut vaeltaa ristien keskellä paljon pidempäänkin, mutta bussimme lähti kohti Vilnaa, eikä siitä voinut jäädä pois.

Ristit ovat vieri vieressä, jopa kasoissa. Jossain kohtaa kukkulaa ristien välissä on pieniä polkuja.

Ristit nousivat aina uudestaan

Kukkula on ollut merkittävä paikka jo vuosisatoja. Siellä sijaitsi ennen Kula-niminen linna. Liivinmaan armeija tuhosi sen vuonna 1348.

Kukkula seisoi paljaana, kunnes sille pysytytettiin ristejä 1800-luvun puolivälistä alkaen ‒ yhden tarinan mukaan Venäjän tsaarin vastaisessa sodassa menetettyjen muistoksi. Paikkaa pidettiin pyhänä ja ristien avulla ihmiset rukoilivat onnea ja terveyttä.

Vallassa olijat tuhosivat ristit kerta toisensa jälkeen. Neuvostoliiton aikana ristit hävitettiin neljä kertaa. Kiviset ristit haudattiin tai niitä käytettiin tienrakennusaineena, puiset poltettiin ja metalliset ristit hyödynnettiin teollisuuden raaka-aineena.

Ristejä on kuitenkin aina ilmaantunut kukkulalle uudestaan ja paikasta on tullut Liettuan vastarinnan ja vapauden symboli. Arvioiden mukaan ristejä on jo noin 57 000‒100 000.

Ristejä pystytetään kuolleiden muistoksi, mutta myös hääparit jättävät sinne oman ristinsä ja toivovat siunausta avioliitolleen. Risti voidaan tuoda kukkulalle myös vaikkapa syntymäpäiväsankarille.

Ristikukkula sai kansainvälistä mainetta, kun paavi Johannes Paavali II vieraili siellä vuonna 1993. Hän siunasi Ristikukkulan läheisyyteen rakennetun kappelin.

Paavi Johannes Paavali II:n lahjoittama risti.

Jalustaan on kaiverrettu paavin kiitokset.

Meripihkaa ja matkamuistoja

Vierailijat jättävät autonsa ristikukkulan läheisyyteen rakennetulle parkkipaikalle. Sen yhteydessä on myös meripihkamyymälä, maksulliset wc:t sekä ristien ja matkamuistojen myyjiä. Kahvilaa ei ollut, virvokkeita sai ostaa automaatista.

Matkailijoita palvelee myymälärakennus, josta voi ostaa tuliaisia, virvokkeita ja käydä vessassa.

Lisää kuvia risteistä täällä.

Normaali