Juomakulttuuri, Kahvila, Matkakohde, Nähtävyys, Puutarha, Rakennus, Ruokakulttuuri

Pellon antimia luomuna Malmgårdista

Palvelu/tuote saatu: Cursor Oy*

Malmgårdin tilan viljapeltoja marraskuun aamussa. Kartano ja sen panimo ja puoti jäävät kuvan ulkopuolelle oikealle.
Malmgårdin historia ulottuu vuoteen 1606.

Malmgård on kartano Loviisan Pernajassa. Sillä on vuosisataiset perinteet, mutta moderni ote maatalouteen luomuviljelyn ja tuotekehittelyn saralla. Kartanopuodissa on myynnissä oman tilan ja panimon tuotteita. Ryhmät pääsevät kesäaikaan tilauksesta tutustumaan päärakennukseen, uusrenessanssista vaikutteensa saaneeseen linnaan.

Vierailin Malmgårdin kartanon puodissa marraskuun alussa pienessä ryhmässä. Saimme tutustua tilan tuotteisiin, joita riittää viljoista oluisiin ja hilloista lakritsaan. Kartano sijaitsee Loviisassa noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Tilaa ja sen tuotteita esitteli kreivi Henrik Creutz. Hän on kartanon 13. omistaja yhdessä Lontoossa asuvan veljensä Fredrikin kanssa.

Luomuviljelyssä muinaisviljoja

Malmgårdissa kasvaa mun muassa yksijyvävehnää, spelttiä, kauraa, rypsiä ja emmeriä.

Malmgård on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn ja luomutuotteiden jalostukseen sekä maatiais- ja muinaisviljoihin, kuten spelttiin, yksijyvävehnään ja emmeriin. Vanhat jalostamattomat viljalajikkeet pärjäävät luomupellolla paremmin kuin jalostetut nykyviljat, ne sopivat ilmastoomme ja niissä on parempi maku.

Speltti-, emmer- ja yksijyvävehnää viljeltiin varsinkin maanviljelyn alkuaikoina. Yksijyvävehnää Henrik Creutz kutsuu maailman vanhimmaksi viljaksi. Suomessa emmeriä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa Turusta ja Paimiosta, ja vilja on ajoitettu ajalle noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Malmgårdissa peltopinta-alaa on lähes 500 hehtaaria. Kartanon muita toimialueita ovat matkailu, oluttuotanto ja metsätalous. Sähköenergiaa saadaan oman kosken vesivoimasta.

Pikkuhelmille Vuoden Luomutuote -palkinto

Pikkuhelmiä-yksijyvävehnä valittiin Vuoden 2021 -luomutuotteeksi.

Malmgårdin Pikkuhelmiä-yksijyvävehnä sai Vuoden Luomutuote -palkinnon tänä vuonna kuluttajatuotteiden sarjassa. Toinen palkinnoista meni nurmijärveläisen Krannin tilan 00-tyyppiselle pizzajauholle ammattikeittiötuotteiden sarjassa. Palkinnot myöntää vuosittain Luomuliitto asiantuntijaraadin valitsemana.

Pikkuhelmiä voi käyttää niin lämpimiin ruokiin, salaatteihin kuin jälkiruokiinkin. Palkintoraadin mukaan tuote on erinomainen riisin korvike ruuanlaitossa sekä erittäin maukas raaka-aine erikoisuuksiakin hakeville maistelijoille.

Saimme kakkua, joka oli tehty emmeristä tai yksijyvävehnästä. Melkeinpä pitäisi saada sen resepti, sillä se oli suussasulavan maukasta. Maistelimme myös salaattia, johon oli käytetty pikkuhelmiä. Oluttakin oli tarjolla kartanon omasta panimosta.

Tätä kirjoittaessani silmieni eteen aukea viljatuotteiden laaja kirjo. Kun en ole ahkera leipoja enkä edes ruoanlaittaja, en ole perehtynyt viljan monipuolisiin mahdollisuuksiin. Taidanpa tutustua seuraavilla kauppareissuilla tuotevalikoimaan tarkemmalla silmällä.

Panimosta palkittuja oluita

Maistelimme Malmgårdin Emmer IPA- ja Dinkel-oluita.

Malmgårdin kartanon panimo perustettiin vuonna 2009. Se toimii yli 100-vuotiaassa entisessä navettarakennuksessa, jossa ovat panimon tuotantotilat ja 60-paikkainen pubi tilauksesta järjestettäviä olutmaistiaisia varten. Siellä juuri istuimme ja ikkunan takana näkyi teräksisiä olutsammioita.

Panimon tuotteet valmistetaan käsityönä 2 000 litran erissä ja valikoimassa on noin noin kymmenen vakituista suosikkituotetta. Niiden perustana ovat Malmgårdin puhdas lähdevesi, kotimainen ohramallas, oman pellon vilja sekä tarkoin valikoidut humalalajikkeet. Kaikki oluet ovat lisäaineettomia ja suodattamattomia pintahiivaoluita (ns. ale). Panimossa valmistetaan myös suodattamattomia ja kuivia omenasiidereitä.

Kartanon panimon tuotteita löytyy koko Suomen alueelta ja lisäksi Tallinnasta, varmimmin isojen markettien olutvalikoimista, olutravintoloista sekä luomu- ja lähituotteisiin erikoistuneista myymälöistä.

Malmgårdin Panimo on menestynyt kansainvälisessä World Beer Awardskilpailussa. Sen X-Porter (7,0 %) valittiin maailman parhaaksi vahvaksi portteriksi sarjassa Stout & Porter vuonna 2018. Vuotta aiemmin saman tittelin voitti Guinness, yksi maailman menestyneimmistä olutmerkeistä. X-Porter oli ainut palkittu suomalaisolut kilpailussa, johon osallistui 490 panimoa 50 maasta ja kaikkiaan 2 300 olutta.

Seuraavana vuonna maailman parhaaksi vahvaksi belgialaistyyliseksi olueksi valittiin Malmgård Belge (8,0%).

Palkituksi on tullut myös koko Malmgårdin toiminta, sillä Visit Finland palkitsi Malmgårdin Suomen parhaana ruokamatkailutekona yhdessä kahden muun osallistujan kanssa Hungry for Finland -tunnustuksella vuonna 2015.

Puoti täynnä maalaistuotteita

Tilaa aikaisemmin emännöinyt kreivitär Kristina Creutz toivottaa tervetulleeksi Kartanopuotiin, jossa on myynnissä myös hänen reseptikirjojaan.
Kartanopuodon tuotevalikoima on laaja. Ylähyllyllä jouluista Piparkakkujauhoa.

Malmgårdin tuotteita myydään panimon yhteydessä toimivassa puodissa. Siellä jauhetaan ja myydään luonnonmukaisesti viljeltyjä viljatuotteita: jauhoja, puurohiutaleita, pastaa, mysliä ja valmiita leipätuotteita. Niiden lisäksi valikoimassa on myös hilloja, mehuja, viinietikkaa, rypsiöljyä, oman panimon alle 5,5 % juomia sekä muita lähialueen tuottajien tuotteita.

Kartanopuoti on auki maanantaista torstaihin klo 10–16, perjantaisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16 ja sunnuntaisin klo 11–16. Sen yhteydessä on myös pienimuotoinen kahvila, joka on auki kesäisin samoina aikoina kuin puotikin, muulloin se on tilauskahvilana ja -ravintolana ryhmille.

Malmgårdissa on järjestetty myös joulumarkkinoita, mutta niitä ei pääse kokemaan tänä vuonna. Seuraavan kerran ne pidetään 10.–11.12.2022.

Jouluisina tuotteina myynnissä on muun muassa piparkakkujauhoa, joulupuuroa varten ohraviljariisiä, aroniaglögiä, puolukkahunajaa ja jouluolutta.

Malmgårdin tuotteita voi ostaa myös verkkokaupasta.

Kartano, ei vaan linna

Malmgårdin kartano edestäpäin, keskellä sisäänkäynti. Katso tarkkaan, niin huomaat ehkä simpukat nurmikon reunassa kuivuneiden lehtien päällä; niistä tulee maininta myöhemmin.
Sisäänkäynnin yläpuolelle on merkitty vuosi 1885.
Linnan pääty.
Viljamakasiinikin on näyttävä rakennus.

Malmgårdin kartanon historia ulottuu 1600-luvun alkuun, josta lähtien se on ollut Creutzin kreivillisen suvun omistuksessa. Malmgårdia voidaan kutsua myös linnaksi. Sen on suunnitellut arkkitehti F. A. Sjöström. Vuosina1882–85 rakennettu linna  edustaa hollantilaista uusrenessanssia. Talouspihan rakennukset, muun muassa viljamakasiini, ovat 1800-luvun loppupuolelta.

Päärakennuksella sanotaan olevan harvoja vastineita Suomessa. Kaksikerroksinen linna on rakennettu tiilistä ja siihen liittyy kaksi yksikerroksista siipeä. Linnassa kerrotaan olevan huoneita yhtä paljon kuin on viikkoja vuodessa ja ikkunoita saman verran kun päiviä vuodessa. Eksyisiköhän sinne, jos pääsisi omin neuvoin kuljeskelemaan?

Sisätilat ovat kertaustyylisiä ja mainittavin tila on toisen kerroksen ritarisali seinä- ja kattomaalauksineen sekä Muranon lasista tehtyine kattokruunuineen.

Kartanolla on oma kummituskin, 1800-luvulla päärakennuksen palveluskunnassa työskennellyt Selma, joka isännän mukaan saattaa joskus siirrellä huonekaluja.

Olen vieraillut kartanon puolella Exlibris Aboensiksen retkellä muutamia vuosia sitten. Päärakennusta esitteli kartanon silloinen omistaja, kreivi Johan Creutz, nykyisten omistajien isä.

Kivileijonia ja simpukoita puistossa

Jyhkeä kivileijona vartioi Malmgårdin linnan puistoa katsellen päärakennukseen päin.

Rakennuksen terassi ja portaikkorakennelma liittävät sen englantilaistyyliseen maisemapuistoon, jonka ovat suunnitelleet puutarhuri M. G. Stenius jonka mainitaan olevan ensimmäinen suomalainen muodollisen koulutuksen saanut puutarhasuunnittelija ja maisema-arkkitehti A. F. Rydberg vuosina 1884 ja 1890.

Kiertelimme tällä reissulla vain hetken linnan edustalla. Päärakennuksen sisäänkäynnin edessä on suihkukaivo sitä reunustavine nurmikoineen. Huomioni kiinnittyi ympyränmuotoisen ruohikon reunaan asetettuihin suuriin valkoisiin simpukoihin. Erikoinen puutarhakoriste, ajattelin. Se tuo mieleeni Turun vanhalta hautausmaalta erään haudan, jonka kiven päällä lepää vuodesta toiseen samanlainen hyvin vanhalta näyttävä iso valkoinen simpukka. Hauta on merikapteenin, joten simpukka yhdistyy luontevasti hänen työhönsä valtamerillä.

Löysin selityksen simpukoille Versoileva-sivustolta Johanna Rintasen postauksesta Retkikohteena Malmgårdin kartano, jossa kirjoittaja kertoo, että suurikokoiset simpukkareunukset ovat olleet suosittuja kartanopuistoissa rokokooajalla. Ja tarkemmin asiaa pengottuani kävi ilmi, että rokokoo-sana tuleekin rocaille-sanasta, joka on alun perin tarkoittanut pientä kivistä ja simpukoista tehtyä koristeluolaa tai koristetta puutarhassa.

Valkoinen simpukka Malmgårdin linnan etupihan suihkulähdettä ympäröivän nurmikon reunalla.

Malmgård on yksityinen koti, mutta siihen voi tutustua ennakkoon sovituilla ryhmävierailuilla toukokuusta syyskuuhun.

Malmgårdin kartano pihapiireineen kuuluu Museoviraston inventoimiin Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009) -kohteisiin.

Malmgårdin kartanon ja Kartanopuodin sekä Malmgårdin Panimon kuulumiset, aukioloajat ja hinnat löytyvät Facebook-, Instagram– ja verkkosivuilta.

Malmgård, Kartanopuoti ja Malmgårdin Panimo
Malmgård 53
07720 Malmgård
Loviisa
040 1685271
malmgard@malmgard.fi
www.malmgard.fi
Verkkokaupan osoite: http://kauppa.malmgard.fi/

Kartanopuodon hyllyltä löytyi tällainen somiste. Ja olihan meidänkin retkemme paitsi mukava, myös maukas.

*Pressimatka Loviisaan ja Kotkaan 2.–3.11.2021.

Normaali
Kaupunki, Luonto, Maisema, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Puisto

Puistot Kotkan nähtävyyksinä

Tuote/palvelu saatu Visit Kotka-Hamina*

Kotkasta löytyy monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja tapahtumia, mutta käymisen arvoisia ovat myös kaupungin monipuoliset puistot.

Katariinan Meripuisto toukokuussa.

Kotka, Kymenlaakson toiseksi suurin, noin 52 000 asukkaan kaupunki on kuulu meri- ja jokiympäristöistään Suomenlahden rannikolla, Kymijoen suistossa. Satama, Meripäivät sekä paljon erilaisia palkintoja saaneet puistot ovat myös tuoneet kaupungille mainetta ja kunniaa.

Kotkan puistoja on määrätietoisesti kehitetty 1980-luvulta saakka. Kaupungissa on yhteensä noin 1 400 hehtaaria viheralueita, joista rakennettuja puistoja on  noin 170 hehtaaria. Puutarhaneuvos ja Kotkan puistojen ”isä” ja kehittäjä, puutarhaneuvos Heikki Laaksonen, lainaa Puistojen Kotka -esitteessä Viherympäristöliiton sanoja: ”Kotka on maan ainoa todellinen puistokaupunki.”

Kaupunki listaakin omissa matkailumainoksissaan tärkeimmiksi nähtävyyksiksi Merikeskus Wellamon, Kotkan puistot, Akvaariotalo Maretariumin, Varissaaren ja Langinkosken keisarillisen kalastusmajan. Ne ovat paikallisten kuin matkailijoidenkin suosimia käyntikohteita, ja puistoissa vierailee myös puutarha-alan ammattilaisia ja harrastajia.

Puistoja keväisessä ja syksyisessä asussaan

Veteen varisseita kukkia Sapokan Vesipuistossa toukokuussa.

Olen varmaan joskus aikaisemminkin käynyt Kotkassa, mutta vaikuttavimmin mieleeni on jäänyt vierailuni erään ryhmän mukana toukokuussa vuonna 2019. Kiersimme silloin muiden nähtävyyksien lisäksi myös Sapokan Vesipuistossa sekä Katariinan Meripuistossa.

Kevät sai luonnon viheriöimään ja kukkimaan ja meri oli syvänsininen. Ihastelin jo silloin noiden puistojen upeutta ja sitä, että pahoin saastunut lahdenpoukama sekä hylätty öljysataman alue oli muutettu kaupunkilaisten ja matkailijoidenkin virkistysalueeksi.

Katariinan Meripuisto toukokuussa.

Pääsin lokakuun alussa tutustumaan uudestaan noihin puistoihin, joiden värit olivat muuttuneet vihreän lisäksi ruskeiksi, punaisiksi, oransseiksi ja keltaisiksi. Maisema oli hiukan erilainen kuin aikaisemmalla käynnillä, mutta edelleen viehättävä.

Suomen palkituin lajissaan: Sapokan Vesipuisto

Sapokan Vesipuisto lokakuussa.
Puistossa on myös noin 20 metriä korkealta kalliolta syöksyvä vesiputous.

Sapokan Vesipuisto sijaitsee osoitteessa Tallinnankatu 11. Puisto rakentaminen aloitettiin vuonna 1990. Nimi Sapokka tullee venäjän sanasta sapog (saapas), jota Sapokanlahti muodoltaan muistuttaa. Siellä on sovitettu yhteen rakennettu ympäristö ja luonto. Puistossa riittää nähtävää kaikkina vuodenaikoina. Puuveneillä on puistossa oma laituri.

Pari puuvenettä odottaa vielä talviteloille pääsemistä Sapokan Vesipuistossa.
Lokakuun värit hehkuvat Sapokan Vesipuistossa.
Veden nainen. Eero Hiironen. 2015.
Sapokan Vesipuiston istutuksia lokakuussa.
Eero Hiironen: Vesitorso, Veden vartija ja Vedestä lähtenyt. 2016.
Myöhäinen Peace-ruusu kukkii Sapokan Vesipuiston Ruusuterassilla.

Sapokka on Suomen palkituin puisto: se on saanut kansainvälisen tunnustuksen hyville viheralueille eli Green Flag Award -palkinnon vuosina 2019, 2020 ja 2021, Suomen paras kivityökohde -palkinnon vuonna 1996, Vuoden ympäristörakenne -palkinnon vuonna 1994 sekä Suomen paras ulkovalaistuskohde -palkinnon vuonna 1993.

Öljysatamasta virkistysalueeksi: Katariinan Meripuisto

Tämä kartta on maalattu asfaltille Katariinan Meripuistossa.

Katariinan Meripuisto sijaitsee Kotkansaaren eteläisimmässä kärjessä ja se löytyy osoitteesta Puistotie 32. Se on siis entinen öljysatama, josta on rakennettu monipuolinen toimintapuisto ja virkistysalue kaiken ikäisille. Alueen puhdistamisen jälkeen puiston maisemointityöt aloitettiin vuonna 2004, mutta puiston rakentaminen jatkuu edelleen.

Yli 20 hehtaarin suuruisen alueen uutuuksia ovat skeitti- ja parkouralue, muumileikkipaikka ja puistoplanetaario. Museoviraston kunnostama Ruotsinsalmen linnoituskaupungin keskuslinnoitus Fort Katariina on peräisin 1700-luvulta. Tuosta linnoituskaupungista Kotkan kaupunki sai alkunsa.

Katariinan Meripuisto toukokuisissa väreissään.
Ruska värittää Meripuistoa lokakuussa.

Alueella on myös Katariinan tervaleppälehto, joka on erittäin monipuolinen varsinkin kasvillisuuden ja linnuston osalta.

Kesäisin osassa puistoa omassa aitauksessaan asustaa lampaita. Oppaamme mukaan puiston kävijämäärä kasvaa aina eläinten saapumisen jälkeen – onhan niissä kaupunkilaislapsille ihmeteltävää.

Niemen eteläkärjestä löytyy Ankkuriluoto, jonka ankkuri on 1800-luvulla seilanneesta purjelaivasta. Luodolle johtaa metallinen kävelysilta. Ankkuriluoto on virallinen tuhkansirottelupaikka, josta sirotellaan mereen vuosittain noin sadan uurnan tuhkat.

Heikki Laaksonen: Tammisotilaat. 2020. Tilateoksessa on 28 tammipaalua, ja se kuvaa Ruotsinsalmen toista meritaistelua heinäkuussa vuonna 1790. Tammisotilaat katsovat suuntaan, johon sotalaivoja aikoinaan upotettiin. Sotilaat on tehty vuosina 1789–90 upotettujen sotalaivojen rakennusmateriaalista eli massiivitammesta. Alla on norjalaista oliivinväristä hiekkaa, kuin merta.
Ankkuriluoto.
Itäisen Suomenlahden majakoiden pienoismalleja.

Puistossa on myös esillä pienoismalleja Itäisen Suomenlahden majakoista Porkkalanniemeltä Seiskarin saareen. Kotkalainen Mikko Taskinen on valmistanut majakat, jotka valaistaan iltaisin.

Meripuistosta löytyy myös piknik-alueita pöytineen ja grilleineen sekä mietiskelylabyrintti.

Valtavan graniittipöydän ääreen mahtuu isompikin porukka.

Puisto palkittiin Euroopan viheraluerakentajien Trend Award -pääpalkinnolla vuonna 2012 sekä Vuoden Ympäristörakenne -palkinnolla vuonna 2012 sekä Green Flag Award -palkinnolla vuosina 2019, 2020 ja 2021.

Muita puistoja

Sapokan Vesipuiston ja Katariinan Meripuiston lisäksi Kotkasta löytyy jos jonkinlaista viheraluetta. Niistä löytyy tietoa Puistojen Kotka -esitteestä ja verkossa osoitteessa www.kotka.fi/puistot.

Noin viiden kilometrin kävelyllä tavoitat edellä mainittujen puistojen lisäksi vielä Sibeliuksenpuiston, Isopuiston, Veistospromenadin, Palotorninvuoren puiston, Yrttipuutarha Redutti-Kotkan, Fuksinpuiston ja Toivo Pekkasen puiston.

Lisäksi vihreän alueen ystävä voi vierailla Kumparepuistossa Otsolan kaupunginosassa, Koskipuistossa Munkholmantietiellä, Jokipuistossa Karhulan kaupunginosassa.

Puutarhaneuvos Heikki Laaksonen on todennut: ”Kotkan puistot ovat kaikki erilaisia, mikäli olet käynyt yhdessä Kotkan puistossa, olet nähnyt vain yhden puiston.”

Yksi kymmenestä kansallisesta kaupunkipuistosta

Kotkan kansallisesta kaupunkipuistosta kertova pylväs Sapokan Vesipuistossa.

Vuonna 2014 Kotkaan perustettiin kansallinen kaupunkipuisto, johon kuuluu itäisen Suomenlahden merialueita, keskustan puistoja ja rakennettuja kortteleita sekä Kymijoen rantoja. Alueen laajuus on noin 2 400 hehtaaria.

Kansallisen kaupunkipuiston erityispiirteitä ovat joki- ja meriluonto sekä rakennushistoria, joka liittyy Kotkan teolliseen kehitykseen sekä linnoitus- ja puolustushistoriaan. Kaupunkipuisto on saanut kunniamaininnan Euroopan maisemahankekilpailussa.

Muut Suomen kansalliset kaupunkipuistot sijaitsevat Hämeenlinnassa, Heinolassa, Porissa, Hangossa, Kokkolassa, Porvoossa, Turussa, Forssassa ja Kuopiossa.

Lue myös postaus: Kovaa teetä, kulttuuria ja keikkoja Kairossa.

*Pressimatka Kotkaan 8.–9.10.2021.

Normaali
Kahvila, Kaupunki, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Taiteilija

Lomanen Lappeenrannassa

Syyskuussa tutustuin parin päivän aikana Lappeenrantaan. Kuljeskelin kaupungilla, satamassa ja Linnoituksella.

Lappeenranta lienee yksi niistä monista kaupungeista, jotka ovat parhaimmillaan kesällä. Suomen suurin järvi Saimaa veneineen, risteilyaluksineen ja ravintolalaivoineen, Hiekkalinnan alue sekä puistot ja tori ovat lehmusten kaupungin tapaamispaikkoja.

Mihin suuntaan tästä lähtisi?
Syksyn värejä Saimaalla.

Poikkesin kaupungissa syyskuun lopussa, eikä sekään ollut hullumpi aika. Sää oli vielä mukavan leppoisa ja puolipilvinen, välillä aurinkoinenkin.

Lappeenrannan perusti vuonna 1649 Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe vuonna 1649. Nimeksi tuli Villmanstrand eli Villimiehenranta – kuningatar Kristiinan kaupungille antamassa sinetissä oli villi metsäläinen; hän esiintyy edelleen kaupungin vaakunassa.

Lappeenranta on nykyisin Suomen 13. suurin kaupunki, jossa on asukkaita 73 000. Lisäksi kaupungissa on suuri joukko opiskelijoita Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (LUT), LAB-ammattikorkeakoulussa, Saimaan ammattiopistossa (Sampo) sekä Maasotakoulussa.

Lehmusten vihreä kaupunki

Lehmusten kaupunki? Sellaisen nimen Lappeenranta on saanut Laila Hirvisaaren kirjoittamassa seitsenosaisessa romaanisarjassa, jonka vuonna 1972 ilmestyneen ensimmäisen osan nimi oli juuri Lehmusten kaupunki. Nimelle on perusteita, sillä kaupungin keskustassa ja rannoilla kerrotaan olevan yli 10 000 lehmusta. Niistä osa on vanhoja, muun muassa sataman lehmukset ovat peräisin Viipurin lähistöltä ennen sotia.

Lappeenrannan mainitaan olevan yksi Euroopan vihreimmistä kaupungeista. Se viettää parhaillaan voittovuotta European Green Leaf -palkinnon myötä. Kyseessä on Euroopan komission myöntämästä palkinnosta, jolla nostetaan esiin vihreitä edelläkävijäkaupunkeja Euroopassa: ”European Green Leaf Award on Euroopan Komission vuosittain järjestämä kilpailu alle 100 000 asukkaan kaupungeille, joiden ilmastotoimet ovat esimerkillisiä ja edistyksellisiä ja jotka panostavat vihreään kehitykseen ja työpaikkojen luomiseen.”

Lappeenrannassa vuoden 2021 pääteemoina ovat luonto, vesi, vihreä sähköistyminen ja ilmastonmuutos. Se on nimetty myös Suomen ilmastopääkaupungiksi.

Lappeenrannan suosituimpia nähtävyyksiä ovat muun muassa Linnoitus, Suomen vanhin ortodoksinen kirkko, satamatori, Saimaan kanava ja Suomen suurin hiekkalinna, joka rakennetaan kesäisin sataman alueelle.

Linnoitukselle Viipurin portin kautta.

Flaneerausta ja hiukan harhailua

Vierailupaikkani ja tukikohtani oli Tirilänkadulla, noin kolme kilometrin päässä keskustasta. Pääsin sinne mukavasti Joukolla eli lappeenrantalaisella joukkoliikennebussilla. Hauskasti keksitty nimi. Turussahan ovat Föli-bussit ja Tampereella Nysset. Mitä lie muita nimiä olemassa busseille?

Tämä bussi tuli kuljettamaan matkustajia rautatieasemalta keskustaan.

Olen käynyt Lappeenrannassa muutaman kerran aikaisemminkin, mutta silloin on ollut kuljetus paikasta toiseen, joten ei ole itse tarvinnut huolehtia katujen nimistä ja reiteistä.

Lähdin ensimmäisenä päivänä matkaan vain kännykän kartan avulla ja olin vähän aikaa hiukkasen hukassa. Pienestä ruudusta ei näe kunnolla kokonaisuutta. Flaneerasin muun muassa Rakuunamäellä, joka onkin kuulemma kehittyvä alue myös matkailuun. Lappeenrannan Upseerikerho houkutteli lounaalle, mutta jatkoin vielä matkaa.

Löysin onneksi Lappeenrannan matkailuneuvonnan Kauppakeskus IsoKristiinasta, josta sain karttoja ja opaslehtisiä. Paperikartalla pystyin paremmin orientoitumaan kaupunkiin ja sen suuntiin.

Sisäänheitto sushibuffettiin

Tutkailin hiukan kauppakeskusta ja päädyin terhakkaan sisäänheittäjärouvan avustuksella LuckieFun´s-nimisen ravintolan sushibuffetiin, jossa oli tarjolla myös aasialaisen keittiön lämpimiä ruokia. Ajattelin antaa sushille mahdollisuuden. En ole riisin ystävä, joten sushi ei ole mielestäni erityisen herkullista ruokaa.

Muutamia LuckieFun´sin susheja.

Ravintolassa oli mukavan väljää. No, söin niin kevätrullia sekä muita lämpimiä ruokia ja maistelin muutamia sushilajeja: nigirejä, makeja sekä gunkaneita. Ei meistä nytkään ystäviä tullut, mutta vatsa tuli kyllä täyteen. Ateriaan kuului buffetin lisäksi vielä kahvi tai tee ja jäätelöä. Buffetin hinta oli 12,90 euroa.

LuckieFun´s näyttääkin olevan ketjuravintola, jolla on toimipaikkoja 14 kaupungissa Espoosta Ouluun. Turussa ravintola sijaitsee kauppakeskus Skanssissa. Enpä muista, koska olen siellä käynyt, joten eipä ihme, että ketju on jäänyt minulle tuntemattomaksi.

Monipuolinen Linnoitusalue

Kapusin ylös Linnoitukselle sataman suunnasta. Linnoitusalue näyttää mielenkiintoiselta ja sieltä löytyy muun muassa museoita, kahviloita, putiikkeja, taidegalleria ja käsityömyymälä. Linnoituksessa näkyi olevan myös asuntoja ja pieniä palveluyrityksiä.

Lisäksi sieltä löytyvät Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan taidemuseo ja Ratsuväkimuseo sekä Järvimaailma Saimaarium, joka kertoo olevansa ”Suomen kattavin ja kaunein järviluontonäyttely.”

Etelä-Karjalan museo.

Linnoituksen juurella sijaitsee Täky-Galleria, joka on Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläiset Täky ry:n ylläpitämä. Siellä oli keraamikko ja kuvataitelija Kerttu Horilan näyttely Satuja – kun kaikki ei mene niin kuin on kirjoitettu (4.–27.9.2021).

Tuttujen satujen hahmot olivat ikääntyneet. Oletko koskaan miettinyt, miltä Peppi Pitkätossu näyttäisi vanhana? No, Kerttu Horila on ja tulos oli nähtävissä näyttelyssä – vanhentunut Peppi istui lattialla jalat suorina ja katsoi kohti kirkkain silmin. Kypsään ikään varttunut Prinsessa Ruusunen istui silmät kiinni ikiunessaan.

Kerttu Horila: Maailman vahvin mummo.

Lounas Kehruuhuoneella

Kehruuhuone palvelee nykyisin lounas- ja tilausravintolana.

Kehruuhuone on lounaspaikka, jolla on mielenkiintoinen historia. Se on perustettu vuonna 1816, mutta aloitti toimintansa maan ainoana naisvankien työ- ja ojennuslaitokseksena kolme vuotta myöhemmin. Vanhimmat nykyistä Kehruuhuonetta koskevat arkkitehti C. A. Gustavssonin piirustukset ovat vuodelta 1838.

Laitokseen tuotiin rikoksista tuomittuja naisia sekä pahatapaisia ja joutilaita irtolaisnaisia. Kehruuhuone-nimi tulee siitä, että siellä tehtävät työt olivat karstausta, langan kehräystä, höyhenien riivintää sekä sukkien ja kankaan kudontaa. Työ oli sekä rangaistus- että kasvatuskeino ja päivät olivat kymmentuntisia.

Myöhemmin Kehruuhuone muuttui miespuolisia irtolaisia varten tarkoitetuksi työvankilaksi, sittemmin Lappeenrannan keskusvankilaksi ja sotavankilaksi.

Ruokailutilaa on vielä isossa salissa seinän toisella puolella.

Kehruuhuone toimii nykyisin lounas- ja tilausravintolana, jossa voi järjestää myös konsertteja ja näyttelyitä. Se mainostaa lounaitaan Lappeenrannan parhaiksi. Annoksena tarjottavan lounasruoan lisäksi ruokailijan käytössä on salaattibuffet ja jälkiruoaksi kahvi/tee ja pieni makea. Valittavissa on joko keittolounas hintaan 10,80 euroa ja pääruokalounas 13,50 euroa maanantaista perjantaihin klo 11–14.

Aterian nautin veljenpoikani ja hänen avovaimonsa kanssa. Kiitokset heille paikan vinkkaamisesta. Tiedän mennä toistekin.

Lehmus Roastery ja Makea Coffee – parhaiksi paahtimoiksi ja kahviloiksi valitut

Kahviosta voi kurkata paahtimon puolelle. Pavut tulevat paahtimoon juuttisäkeissä.

Ruokailun jälkeen jatkoin matkaani Linnoitusalueelle ja tavoitteenani oli löytää Lehmus Roastery, jonka maine on kiirinyt perhepiiriimme. Paahtimon verkkokaupasta on tilattu muutama papupussi ja teepakkaus. Halusin nähdä omin silmin tämän paikan sekä myös hankkia kahvia lahjaksi syksyn synttärisankareille.

Paahtimon yhteydessä oli mukava kahvio, jossa nautin talon kahvia ja valkosuklaamustikkaisen raakakakun. Kahvila kuten paahtimokin on pokannut Suomen paras -mainintoja Helsinki Coffee Festivalin kisassa. Paahtimokäynnistäni olen kertonut postauksessa Vaaleaa ja tummaa paahtoa Satamatiellä.

Toinen lappeenrantalaispaahtimo Makea Coffee on rankattu paahtimoista kolmannelle sijalle ja sen samoin sen Kahvilounge kahviloiden kolmannelle sijalle. Tuotteita voi ostaa joko verkosta tai paikan päältä. Makea Coffee järjestää myös kahvikursseja eri teemoista.

Makea Coffeen tuotevalikoimaa.
Makea Coffeen Kahvilounge sijaitsee osoitteessa Kauppakatu 29-31.

Lappeenrannasta on siis muodostunut vahva kahvikaupunki.

Kaunis Veera ja Prinsessa Armaada

Lappeenrantaan liitetään Kaunis Veera, kaunis kahvinkeittäjä elokuvasta Kaunis Veera eli ballaadi Saimaalta. Ville Salmisen vuonna 1950 ohjaama elokuva perustuu Tatu Pekkarisen laulelmaan. Kaunis Veera -patsas katselee satamaan päin lehmuskujalla Rantapuistossa. Sen toteutti kotkalainen kuvanveistäjä Markku Hirvelä lappeenrantalaisen liikemiehen Ossi Vilhun tilauksesta vuonna 2020.

Kaunis Veera -patsas silmäilee sataman suuntaan.

Prinsessa Armaadakin löytyy edelleen Lappeenrannan satamasta osoitteesta Satamatori 10, nyt ravintolalaivana. Nimi on sama kuin elokuvan laivalla, mutta kyseessä on sisaralus, joka oli aluksi nimeltään S/s Suomi, sittemmin Pikisaari 4. Se on rakennettu Joroisissa vuonna 1902.

Prinsessa Armaada on laivatyypiltään höyrylotja, jota kutsutaan myös tervahöyryksi. Sillä on ollut monivaiheinen elämä: rahdinkuljetusta Saimaalla aina Viipuriin ja Pietariin asti, upotus Turun Aurajokeen vuonna 1918, omistajan- ja nimenmuutoksia ja lopulta eläkevirka ravintolalaivana. Se on lajissaan Suomen vanhin: se aloitti toimintansa Lappeenrannan Halkosaaressa jo vuonna 1967.

Lappeenrannassa käydessäni Prinsessa Armaada valmisteltiin jo talvikauteen.

Prinsessa Armaada odottelee jo ensi kesää. Sen edessä on Maalaistenlaituri.
Pappilanniemen satamassa näkyi jo syksyisiä sävyjä.

Voisi olla hauskaa vierailla Lappeenrannassa kesällä, ei ehkä vilkkaimpaan turistiaikaan, mutta vaikka ennen juhannusta. Nyt jäivät lappeenrantalaiset grilliruoat vety ja atomikin maistamatta.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Näyttely, Taideteos, Tapahtuma

Taidetta ja luontoa Helsinki Biennaalissa

Hyvä ja mielenkiintoinen retkikohde niin helsinkiläisille kuin matkailijoillekin on Helsinki Biennaali Vallisaaressa. Siellä voi käydä, vaikkei olisikaan nykytaiteen ystävä. Nähtävää riittää myös luonnossa ja aiemmin puolustusvoimien käytössä olleissa rakennuksissa ja rakennelmissa.

Taiteilija Meiju Niskala kutsuu Helsinki Biennaaliin.

Helsingin Vallisaari on lyhyen venematkan päässä kaupungin rannoista. Se sijaitsee Suomenlinnan naapurissa. Vallisaari on syyskuun loppupuolelle täynnä taiteilijoiden työn tuloksia, kun nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaali toteutuu siellä. Biennaalin nimenä on Sama meri.

Erikoinen yhdistelmä taidetta, luontoa ja rappeutuneita rakennuksia

Biennaalissa on mukana 41 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää sekä Suomesta että maailmalta. Teoksista 75 prosenttia on täysin uusia ja ennennäkemättömiä. Mukana on niin kuva- ja äänitaidetta kuin installaatioita, veistoksia, videoita, elokuvia ja performansseja.

Helsinki Biennaalin teosten teemoina ovat muun muassa luontoyhteys, rajat ja identiteetit, aika ja sen kerrostumat sekä empatia ja yhteisöllisyys.

Jaakko Niemelä: Laituri 6, 2021. Tämä oli näyttelyn ajatuksia herättävin teos.

Helsinki Biennaali Vallisaaressa oli erikoinen yhdistelmä taidetta, luontoa ja ihmisen rakentamaa, osin jo ränsistynyttä rakennuskantaa. Saari kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön.

Välillä tuntui, että luonto sellaisenaan on paras taideteos ja jossain paikoissa rippeet ihmisen tekemistä rakennelmista muodostivat taideteoksen luonnon keskelle.

Tässäkin on melko taiteelllnen kokonaisuus, vai mitä?
Tuleeko tästä jotain mieleen? Minulle tulee mieleen Microsoftin Windows XP-käyttöjärjestelmän oletustaustakuva.
Taustalla näkyy Tadashi Kawamatan teos Vallisaaren majakka.

Biennaalin taideteokset löytyvät merkityn reitiltä varrelta. Teoksia on sekä ulkona että historiallisissa rakennuksissa, ruutikellareissa ja autioituneissa asuinrakennuksissa. Päänäyttelyä täydentävät koko kesän ajan lukuisat taiteilijoiden performanssit, työpajat ja keskustelut.

Kolmen kilometrin kokonaisuus

Tästä alkaa kierros.

Tutustuin Helsinki Biennaaliin jo ennen sen avaamista pressipäivän aikana 9.6. Yleisöruuhkia ja jonotusta en siis joutunut kokemaan, vaan sain kuljeskella suurimman osan ajasta omassa rauhassani.

Reitti on noin kolme kilometriä pitkä. Taideteokset eivät sijoitu sille tasaisesti, vaan usein ne ovat ryppäissä ja välillä voi olla pitkäkin matka, jolloin ihasteltavana on vain luonto.

Taustalla näkyy Suomenlinnan rakennuksia.
Opasteet näyttävät kiertosuunnan.
Osa teoksista maastoutuu. Puun takana näkyy Alicja Kwaden teos Pars pro Toto, 2018. Se koostuu kahdeksasta erikokoisesta planeettaa muistuttavasta pyöreästä kappaleesta. Materiaalina käytetyt luonnonkivet ovat peräisin eri puolilta maapalloa ja toimivat samalla maanosien symboleina.

Kannattaa siis varustautua sopivalla vaatetuksella, hyvillä kengillä ja reippaalla mielellä. Vesipullo on tietysti ehdoton matkakumppani. Ruoka- ja juomatäydennystä saa kahviloista, mutta niitä ei välttämättä satu matkan varrelle janon yllättäessä. Ajankohdaksi kannattaa valita joku arkipäivä, silloin lienee vähemmän kävijöitä kuin viikonloppuisin.

Yksi oppaista kertoi, että jos katsoo kaikki biennaalin taideteokset kokonaisuudessaan videot ja performanssit mukaan luettuna, niin näkemistä riittää kahdeksi vuorokaudeksi. Kannattaa siis valikoida mielenkiintoisimmat kohteet ja jättää muita vähemmälle. Eikä mikään tietysti estä käymistä useampana päivänä, nähtävää ja koettavaa riittää.

Tiivistyksenä kokemuksestani voin sanoa, että nykytaide monissa eri muodoissaan yhdistyneenä Vallisaaren rujoon rakennuskantaan ja alkusuven kukoistavaan ja kukkivaan luontoon oli tyrmäävä yhdistelmä. Inhimillinen luovuus on rajatonta – mitä kaikkea taiteilija keksiikään? Se voi olla vaikkapa lintudisko, muovista virkattua korallia tai toiminnallinen essee.

Tuomas A. Laitinen: ΨZone, 2021.
Laura Könönen: Ei taivasta rajana, 2021.
Tadashi Kawamata: Vallisaaren majakka, 2021.
Katharina Grosse muuttaa Vallisaaren vanhan purkukuntoisen koulurakennuksen ympäristöineen maalaukseksi.
Katharina Grosse: Shutter Splinter, 2021
Tämä oli jotenkin kuvauksellisen näköinen yhdistelmä, ruostunutta rautaa ja muoviputkea.
Osa Vallisaaresta on vielä suljettu.

Teoksia myös mantereella ja digitaalisesti

Teoksia on myös saaren ulkopuolella eri puolilla Helsinkiä, kuten Helsingin taidemuseossa ja keskustakirjasto Oodissa. Taidetta ja tapahtumia voi kokea myös digitaalisesti. Digitaalisten sisältöjen avulla parannetaan biennaalin saavutettavuutta sekä taataan biennaalikokemus, vaikkei pääsisikään paikan päälle Vallisaareen.

Koko kaupungin yhteinen hanke

Helsinki Biennaali toteutetaan nimensä mukaisesti kahden vuoden välein. Se on koko Helsingin kaupungin yhteinen hanke. Tapahtuman tuotannosta ja kuratoinnista vastaa HAM Helsingin taidemuseo.

Ensimmäisen Helsinki Biennaalin pääkuraattoreina ovat toimineet Pirkko Siitari ja Taru Tappola. Heidän apunaan on ollut kuraattoritiimi. Biennaalin ohjelmaa on rakennettu myös yhdessä kaupungin palvelujen, yhteisöjen ja kaupunkilaisten kanssa.

Infoa kävijälle

Helsinki Biennial -kyltti opastaa paviljongille, jonka edestä pääsee Vallisaareen.

Helsinki Biennaali on yleisölle maksuton. Kävijät maksavat lauttalipun hinnan.

Vallisaaren reittiliikenteestä vastaa Suomen Saaristokuljetus. Reittiliikenne lähtee Helsinki Biennaali -paviljongilta, joka sijaitsee Vanhan Kauppahallin vieressä. Lisäksi JT-Line liikennöi Island Hopping -vesibussireittiä Hakaniemestä Kruunuvuorenrannan kautta Vasikkasaareen, Vallisaareen ja Lonnaan 12.6.–15.8.2021. Vallisaareen pääsee myös omalla veneellä.

Helsinki Biennaali on auki:

12.6.–29.8. ma–su klo 11–18
1.–26.9. ke–su klo 11–18.

Avuksi vierailun suunnitteluun että saarella kulkemiseen voi ottaa biennaalin selainpohjaisen mobiilioppaan. Sieltä löytyvät esimerkiksi Vallisaaren kartta, tietoa taiteilijoista ja taideteoksista sekä saaren palveluista. Mobiiliopas löytyy osoitteesta https://mobileguide.helsinkibiennaali.fi/.

Tulolaiturin lähellä on infopiste ja biennaalin oma kauppa Helsinki Biennial Shop löytyy Torpedolahdessa. Nämä palvelevat aina tapahtuman aukioloaikojen mukaan. Vallisaaresta löytyy myös useita kahviloita.

Lisätietoa: https://helsinkibiennaali.fi/kavijalle/. Sivuilta kannattaa käydä tarkistamassa tilanne; esimerkiksi osa taideteoksista voi olla tilapäisesti suljettuja ja koronaohjeistuksiakin kannattaa seurata.

Kierroksen jälkeen oli paikallaan kylmä juoma ja elämyksen kertaus muhkeasta näyttelyluettelosta, jossa on 266 sivua. Biennaali piti alunperin järjestää vuonna 2020, mutta se siirtyy tähän vuoteen koronapandemian vuoksi. Tämä kahvila on lähellä Torpedolahden laituria, josta lähdetään paluumatkalle.
Normaali
Henkilö, Kulttuuri, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Taideteos, Taiteilija

Alussa oli siemen – Anu Pentik WAMissa

Anu Pentikin näyttely Alussa oli siemen Wäinö Aaltosen museossa tuo esiin keraamikon taiteellisen puolen. Voikukka on pääosassa, mutta symboliikka liittyy elämänkaareen, sen alkuun ja loppuun.

Keramiikastaan tunnetun Anu Pentikin (s. 1942)  eli Anu Pentikäisen työn tuloksia löytyy monen kodin keittiöstä. Niitä on valmistettu jo viidenkymmenen vuoden ajan napapiirin tuntumassa Posiolla, maailman pohjoisimmassa keramiikkatehtaassa.

50 vuotta Pentikiä

Pentik viettää tänä vuonna juhlavuottaan; yritys sai alkunsa vuonna 1971, ja Pentikin sivuilta löytyykin juhlavuoden slogan: ”50 vuotta kauneutta koteihin.” Kaikki alkoi pienestä, eikä kaikilla ollut lujaa uskoa tekemiseen. Pankinjohtajakin tivasi: ”Onko tämä rehtorin rouvan näpertelyä vai tehdäänkö tästä bisnes?”

No, laina tuli ja bisnes kehkeytyi kansainväliseen vientiin asti. Pentik on nykyään kansainvälinen sisustusmyymäläketju. Vuonna 2019 Pentik Oy:n liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 250 henkilöä.

Installaatioita savesta ja puusta

Anu Pentik -Alussa oli siemen -näyttely, otsikkoteksti

Mutta millaista taidetta tekee muun muassa astioistaan tunnettu, itseoppinut taiteilija Anu Pentik, jonka juhlavuoden näyttely on parhaillaan esillä Wäinö Aaltosen museossa WAMissa Turussa? No ei mitään pikkusievää piiperrystä, vaan isoja installaatioita puusta, savesta ja posliinimassasta. WAMin sivuilla kerrotaan, että ”teosten tekemiseen on käytetty yli 400 metriä lähes 200 vuotta vanhaa hirttä, 900 kiloa kivitavarasavea, 800 kiloa valusavea sekä 600 kiloa paperiposliinimassaa.”

Anu Pentikin installaatio voikukista, materialina puu ja savi.
Voikukkapelto 2019-2020.

Teosten taustalla on Anu Pentikin halu ja palava innostus kokeilla keramiikan rajoja. Ratkaistavana oli muun muassa se, kuinka saadaan aikaan leijuva teos sadoista voikukan siementen muotoisista keramiikkaisista yksiköistä?

Anu Pentikin installaatioita oli esillä Helsingin Taidehallissa menestyksellisessä ja suositussa Kolme tilaa -näyttelyssä vuonna 2017. Yleisömenestyksen innoittamana Anu Pentik on työstänyt WAMissa nähtävää kokonaisuutta yli kahden vuoden ajan museon tiloihin. Näyttely siirtyi viime vuodesta tähän vuoteen koronapandemian vuoksi.

Voikukkien elämänkaari

Alussa oli siemen -näyttely on kerronnallinen kokonaisuus, jossa ”keramiikka taipuu taidokkaasti elämänkaaren teemojen mukaan leijailevista siemenistä hiiltyneiksi puiksi. Alussa on siis siemen ja sittemmin Ilon puutarha. Umpikujassakin käytiin ja välillä oli syytä muistuttaa, että aina on toivoa. Ja Anun aviopuolison Topin viisaus: ” Rauha asuu rakkauden viljapelloissa.”

Anu Pentik on kulkenut vaiheikkaan polun muotoilun ja käyttökeramiikan parista taiteelliseen työskentelyyn. Siihen hän on keskittynyt viimeisen vuosikymmenen ajan. Taiteilija tarkkailee ympäristöään herkin silmin, ja hänen inspiraation lähteinään ovat Lapin luonnon eläimet, värit ja muodot sekä koetun elämän eri sävyt.

Voikukka, 2019.
Ilon puutarha, 2019
Näyttelyssä on mukana myös muutamia isoja ja värikkäitä keramiikkavateja.

Pala savea kulkee aina mukana

Näyttelyssä voi katsoa myös videon, jossa Anu Pentik kertoo elämästään, työstään ja taiteestaan.

Pentikin svuilta löytyy Anun kommentti: ””Minulla on ollut 49 vuotta sama ajatus päässä herätessäni kello viideltä aamulla; Ihanaa, kohta minä saan painaa käteni saveen.”

Anu Pentikin palavaa innostusta saveen kuvaa se, että hän pitää matkoilla mukana savea – jos yllättävä inspiraatio iskee vaikka hotellissa.

Näyttelyopastuksia ja taiteilijatapaamisia

Opastukset

  • suomeksi lauantaisin klo 14
  • suomeksi sunnuntaisin klo 14 (ei 19.9.)
  • ruotsiksi 25.7. ja 29.8. klo 15

Taiteilijatapaamiset

  • lauantaina 24.7. klo 11 ja 12
  • keskiviikkona 1.9. klo 13 ja 14

Anu Pentik – Alussa oli siemen 4.6.–19.9.2021.

Anu Pentik – I början fanns ett frö 4.6–19.9.2021.

Anu Pentik – In the beginning there was a seed 4 June – 19 September 2021.

Normaali
Kulttuuri, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Näyttely, Rakennus, Taideteos, Taiteilija

Kesäkohteeksi Järppilän kartano Taivassalossa

Jos olet kiinnostunut historiasta ja käden taidoista, voisi Järppilän kartano Taivassalossa olla sinulle sopiva retkikohde.

Järppilä on vuosisatoja vanha kartanoalue Suuren Postitien varrella. Voit tutustua niin kartanoon ja sen historiaan nykyisen emännän Maija Jaakkola-Angervuoren kertomana kuin esillä oleviin mielenkiintoisiin näyttelyihin.

Järppilän kartanon viihtyisää pihapiiriä.
Kartanon nykyisellä emännällä Maija Jaakkola-Angervuorella riittää kerrottavaa kartanon historiasta kuten myös Valkeasta Rouvasta, Järppilän omasta kummituksesta.

Tutustuminen joko onnistuu etukäteen varatulla ryhmäretkellä tai myös yleisöpäivillä ilman ryhmää. Seuraavia päiviä lienee tulossa elokuulle. Yleisöpäivien ajankohdat voi tarkistaa Järppilän sivuilta tai Facebookista. Alueelle ei pääsymaksua, mutta sisäänpääsy kartanoon maksaa 12 euroa. Kartanossa voi nauttia myös kakkukahvit.

Kartanon historia alkaa 1400-luvulta

Ensimmäiset merkinnät Järppilästä löytyvät 1480-luvulta. Katkeamaton haltijaluettelo on vuodesta 1570. Omistajina ovat olleet mm. Horn-suku ja Flemingit.

Järppilä valmistui 1570-luvun lopulla kolmikerroksiseksi kartanolinnaksi, mutta se tuhoutui pian rakentamisen jälkeen Ruotsin kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan välisessä sisällissodassa.

Tuosta kartanolinnastasta on tänä päivänä jäljellä kukkulan korkeimmalla kohdalla sijaitseva kivimakasiini. Se on toiminut aikoinaan viljamakasiinina, mutta on nykyisin käytössä kesäisenä näyttelytilana. Makasiinin läheisyydessä on myös jäännöksiä vanhoista tynnyriholvikellareista.

Entisessä viljamakasiinissa on nyt näyttelytilaa kahdessa kerroksessa.
Viljamakasiinin läheisyydessä on jäännöksiä vanhoista tynnyriholvikellareista.

Nykyinen päärakennus on keisarillista empiretyyliä ja se on rakennettu 1830-luvulla. Kellarikerros on rakennettu todennäköisesti 1600-luvulla linnan raunioista kootuista kivistä. Nämä kellarit ovat toimineet myös vankilana.

Vanhoista 1600-luvun holvikellareista on saatu viihtyisiä tiloja..

Kerrotaan, että kartanon raunioilla harhailee vieläkin kartanon kummitus, Valkea Rouva. Kummituksesta on monia tarinoita. Kartanonemäntä kuuli niitä paljon lapsuudessaan, mikä oli pelottavaa. Sittemmin hänen pelkonsa on karissut ja kartanossa on vietetty jopa yleisötilaisuuksia, Valkean Rouvan öitä.

Nykyisellä omistajasuvulla kartano on ollut vuodesta 1898 lähtien. Nykyiset omistajat ovat Maija Jaakkola-Angervuori tyttärineen. Hän on kunnostuttanut jo hyvin huonoon kuntoon menneen kartanon vähitellen ja kalustanut salit huutokauppalöydöin vuosien mittaan.

Kartanon kalustus on kerätty muun muassa huutokaupoista.

Järppilän kartanossa on esillä kesällä 2021 muutama kädentaitajien näyttely: pukusuunnittelija Kisu Korsin upeita pukuja, Raija Laineen tekemiä juhlapukuisia nukkeja ja Berit Laineen kahvipusseista tehtyjä laukkuja ja muita töitä. Viljamakasiinissa on esillä Korttien, terveisten ja lapsuusajan leikkivälineiden muistopolulla -näyttely sekä Virpi Miettisen maalauksia vielä käyntipäivänämme, mutta nyt näyttely on siirtynyt muualle.

Kymmenen Kisu Korsin uniikkipukua

Muotisuunnittelija Kisu Korsi esitteli pukujaan. Kuulimme monta hyvää juttua muun muassa presidentin linnan juhliin suunnitelluista puvuista.

Kisu Korsin kymmenen kaunista uniikkipukua on esillä kartanon saleissa. Yleisöpäivinä tekijä oli itse kertomassa puvuista ja monta tarinaa hänen esityksessään kuultiinkin. Kisu Korsi on tehnyt lukuisia pukuja myös itsenäisyyspäivän juhliin. Puvuissa on runsaasti silkkiä, tylliä, pitsikoristeita ja kirjailuja.

Suunnittelija kertoi suosivansa epäsymmetrisyyttä sekä kaksiosaisia pukuja, koska siten niistä saadaan monikäyttöisempiä.

Kisu Korsin yhden uniikkipuvun voi nähdä myös Turussa. Hänen ehdotuksensa Turku goes Couture on yksi Turun kaupungin visuaalisten alojen ammattilaisille suunnatun taidekilpailun toteutettavista teoksista. Se on couturepuku vitriinissä Turun kaupungintalon edustalla Pudelma-paviljongin vieressä.

Teoksesta kerrotaan tiedotteessa näin: ”Juhlapuku on esillä torson päällä ja tuodaan korokkeelle varta vasten sille rakennettuun lasiseen suureen vitriiniin suojaan säältä ja ilkivallalta. Puku valaistaan iltaisin helmaosan alta, jolloin helman kankaan aaltomaiset kuviot nousevat esiin. Teos on kuin moderni veistos, mutta eläväisten materiaaliensa vuoksi helpommin lähestyttävä kuin kivi- tai pronssiveistos. Samalla se herättää ajattelemaan taiteen moninaisuutta.”

Turku goes Couture -teos on nähtävillä 30.9.2021 saakka.

Raija Laineen käsintehdyt nuket juhlapuvuissaan

Juhlapukuiset Raijan Laineen tekemät sekä kartanon omat nuket odottavat vieraita Järppilässä.

Posliininukkejen valmistus on ollut Raija Laineen rakas harrastus yli 30 vuoden ajan. Hän valmistaa nuket alusta saakka valkoisesta massasta. Muottien avulla massa ensin muovataan, sitten poltetaan ja kootaan nukeiksi. Sitten vuorossa on hionta ja maalaus ihosta alkaen, meikkaus, peruukkien kampaaminen sekä vaatteiden suunnittelu ja ompeleminen. Lopputuloksena noin 30–50 tunnin jälkeen on valmis puettu posliininukke.

Raija Laine on valmistanut kymmeniä nukkeja.

Postikorttien ja lelujen muistopoluilla

Meillä on nyt sosiaalinen media; aikaisemmin käytettiin postikortteja ja kirjeitä suhteiden ylläpitoon.

Paimiolaisten Marja Mäenpään ja Anna-Liisa Järvisen näyttely koostuu postikorteista, niistä kertovista aiheista ja jutuista. Esillä on myös pieni kokoelma lapsuusajan muistoja ja lasten leikkivälineitä, muun muassa nukkeja, joille on tehty vaatteita. Sirkka-Suomi-nukella on päällään kudottu neulekokonaisuus sini-valkoisessa hengessä Suomi 100-vuotta teeman mukaan ja Eevi-nukella on yllään perinnepuku päällään, samanlainen puku on tehty Marja Mäenpäälle.

Näyytelyn puuhanaiset Anna-Liisa Järvinen ja Marja Mäenpää.

Näytteilleasettajien mukaan ”postikorteilla kuljetaan polkujen myötä teemalla Ystävyyttä yli rajojen. Postikorteilla ilmaistiin ajatuksia tunteita ja toiveita. Ne ilmaisivat osaltaan sen, minkä tänään kirjoitamme esimerkiksi tekstiviestillä, sähköpostilla tai Facebookissa. Toki vieläkin lähetetään kortteja, mutta paljon vähemmän kuin ennen.”

Esillä on erityinen Raija Halmeen pääsiäiskortti, jonka matka kesti peräti 76 vuotta. ”Täti lähetti 5-vuotiaalle Raijalle pääsiäiskortin; pääsiäinen tuolloin 23.–26.4.1943  – 76 vuotta myöhemmin eli 10.8.2019 aarre päätyi oikealle henkilölle Paimioon.”

Virpi Miettisen maalauksia

Järppilän kartanon viljamakasiinissa on esillä Virpi Miettisen korona-ajan maalauksia 2020–2021. Niissä on runsaasti kukka-aiheita, muun muassa lumpeita, unikkoja ja omenankukkia sekä maisemia, kaikkiaan yli sata maalausta.

Vuoden 1965 Miss Suomena tunnetuksi Virpi Miettinen on opiskellut maalaustaidetta, ja maalaamisesta on tullut hänelle elämän täyttävä harrastus. Öljymaalaus on hänelle mieluisinta. Virpi Miettisen ensimmäinen taidenäyttely oli Haikon kartanossa vuonna 2012.

Taiteilija itse tauluineen.
Virpi Miettinen on Miss Suomi vuodelta 1965. Ilman kauneuskilpailun voittoa hän olisi saattanut lähteä opiskelemaan taidetta.
Tämä maalaus sopisi satukirjjan kuvitukseen.

Kahvipusseista kaunista

Järppilän kartanossa on esillä myös Berit Laineen kahvipusseista valmistamia töitä, muun muassa laukkuja ja kasseja. Kahvipussithan ovat vahvaa materiaalia ja on hienoa, että niille löytyy muutakin käyttöä kuin muoviroskiin laittaminen.

Kahvipusseista on moneksi.

Järppilän kartano
Järppiläntie 64
23210 Taivassalo

Normaali
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys

Paperin historiaan voi tutustua Velké Losinyssa

Velké Losinyn paperimuseo.

Paperimme tulee nykyisin isoista, automatisoiduista tehtaista, mutta ennen sitä valmistettiin käsin pienissä paperimyllyissä. Sain tutustua sellaiseen Velké Losinyn paperimuseossa Tšekissä pari vuotta sitten.

Paperi on mukana arjessamme monin tavoin: sanoma- ja aikakauslehtinä, kirjoina, kortteina, kirjeinä, muistilehtiöinä, pakkausmateriaalina, vessa- ja talouspaperina, lippuina ja kuitteina jne.

Paperin tuhansien vuosien historia

Harvoin tulee ajatelleeksi, miten paperi on syntynyt ja millainen historia sillä on – ja se on tuhansien vuosien pituinen ja ainakin minun mielestäni mielenkiintoinen.

Paperin keksijänä pidetään kiinalaista virkamiestä Ts`ai Lunia, joka teki paperia vuonna 105 puun kuoresta, hampusta, kankaista ja kalaverkoista. Myöhemmin paperia on löytynyt jo ennen ajanlaskumme alkua.

Paperin edeltäjiä ovat olleet kivet, luut, savitaulut, puunkuoret ja -lehdet, eläinten nahat, metallit, kankaat ja kangasmaiset valmisteet, puu, puiden lehdet ja kaarna, pergamentti, vellumi, vahataulut, mayojen huun- ja amatl-paperit, tapa-paperi Tyynenmeren alueella sekä riisipaperi. Paperille nimensä antaneen papyruksen historia Egyptissä ulottuu lähes 5 000 vuoden taakse.

Yli 400 vuotta paperia Velké Losinystä

Sain tutustua osaan tuosta historiasta Velké Losinyn paperimuseossa (Ruční papírna Velké Losiny) Olomoucin alueella Tšekissä vuoden 2018 heinäkuussa. Osallistuin tuolloin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin, joka järjestettiin Ostravassa.

Varsinaisen konferenssin jälkeen me osallistujat saimme olla mukana muutaman päivän retkillä. Valitsin Olomoucin alueelle suuntautuvan retken nimenomaan siksi, että mukana oli mahdollisuus tutustua tähän paperimuseoon – paperin ystävä kun olen.

Viehättävä Olomouc on Määrin ja myös Olomoucin läänin perinteinen pääkaupunki maan itäosassa Morava-joen varrella. Se on Tšekin kuudenneksi suurin kaupunki, jossa on noin 100 000 asukasta.

Velké Losiny on kunta Olomoucin alueella. Sen asukasluku on noin 2 600. Se sijaitsee noin 10 kilometriä koilliseen Šumperkista, 52 kilometriä pohjoiseen Olomoucista ja 188 kilometriä itään Prahasta.

Paperia vuodesta 1596 Velké Losinyn paperimyllyssä.

Velké Losinyn paperimuseon historia ulottuu 1500-luvun loppupuolelle ja se on yksi vanhimmista yhä paperia valmistavista paperimyllyistä. Vanhimpana todisteena sen toiminnasta on säilynyt vesileimallinen paperi vuodelta 1596. Vastaavia myllyjä ei löydy Keski-Euroopasta ja alue on julistettu Tšekin kulttuuriperintökohteeksi vuonna 2002. Se on myös ehdolla Unescon Maailmanperintöluetteloon.

Velké Losinyn paperimuseossa on valmistettu paperia yhtäjaksoisesti sen perustamisestaan lähtien. Nyt siellä voi sekä tutustua paperin historiaan että seurata paperinvalmistusta perinteisellä tavalla puuvillasta ja pellavasta. Tärkeänä raaka-aineena on myös vesi.

Paperin raaka-aineina voidaan käyttää erilaisia kuituja.

Massa-altaassa on valmista seosta, josta muotoutuu monien työvaiheiden jälkeen paperia.

Prässin avulla paperiarkkikasa puristettiin kuivaksi kahteen kertaan, ensin huopien välissä ja sitten ilman niitä.

Voith-merkkisen paperikoneen malli (1:20) vuodelta 1925 Velké Losinyn paperimuseossa.

Paperiarkkeja kuivumassa.

Paperinvalmistuksessa on paljon käsityötä.

Satoja vuosia paperin raaka-aineena oli lumppu. Vasta 1800-luvulla ryhdyttiin käyttämään puumassaa. Idean isänä oli ranskalainen luonnontieteilijä René Antoinen Ferchault de Réaumur. Hän oli tutkinut ampiaisten paperimaisia pesiä, jotka ovat syntyneet syljestä ja puun hitusista. Tutkija esitti tuloksensa Ranskan kuninkaalliselle akatemialle vuonna 1719, mutta käytäntöön tämä tutkimustulos pääsi vasta yli sadan vuoden kuluttua.

Paperintekijän tärkein työväline on viira, joka on arkkien valmistuksessa käytettävä kudottu tai punottu siivilämäinen taso. Paperimassa nostetaan sille ja vesi siivilöityy sen läpi. Alussa verkko oli kangasta tai kaislaa. Myöhemmin taso oli metallia ja kehikko puuta: tällainen oli käytössä jo 1200-luvun Espanjassa ja Italiassa.

Viiroja hyllyssään. Osassa on mukana vesileiman tekemiseksi tarvittava kuvio. Vesileiman tekemiseen tarvitaan viiraverkkoon kiinnitetty metallilangasta taivutettu kuvio.

Tuliaisiksi paperia

Velké Losinyn paperimuseoon voi tutustua opastetulla kierroksella, joka kestää noin tunnin. Tarjolla on myös tarkempaa teknistä tietoa sisältävä kierros.

Kierros päättyy pieneen myymälään, josta voi ostaa monenlaisia paperituotteita. Ostin matkamuistoksi ainakin muutaman käsintehdystä paperista valmistetun muistivihon.

Erilaisia Velké Losinyssa valmistettuja paperilaatuja. Mukaan voidaan laittaa koristeeksi kukkia.

Myymälästä voi ostaa tuliaisia kotiin.

Lisätietoja Velké Losinyn paperimuseosta aukioloaikoineen ja reittiohjeineen löytyy verkkosivuilta.

Olomoucin aluetta voin suositella matkailukohteeksi – sitten joskus kun se on taas mahdollista. Tšekissä on paljon muutakin nähtävää kuin turistien suosima ja ajoittain ruuhkauttama Praha.

Normaali
Kahvila, Kaupunki, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Pukeutuminen ja muoti, Tapahtuma, Teemapäivä

Käsityöläispäiviä ja kansanmusiikkia Luostarinmäellä

Turun palosta vuonna 1827 säästynyt Luostarinmäki on nykyisin vireä museokortteli. 80-vuotisen toiminnan kunniaksi järjestetään elokuussa yleisöopastuksia, perinteisiä Käsityötaidon päiviä ja syyskuussa soi Luostarinmäki Folk.

Turku paloi poroksi vuonna 1827. Kaupungin lähes täydellisesti 4.–5. syyskuuta 1827 tuhonnut suurpalo sai alkunsa kauppias Carl Gustav Hellmanin talosta Aninkaistenmäeltä, nykyisen Puutorin laidalta, osoitteessa Maariankatu 2. Tois puol jokke sijaitseva paikka on merkitty muistolaatalla.

Turun palossa tuhoutui noin 2 500 kotia ja kodittomaksi jäi lähes 11 000 turkulaista. Palossa kuoli muutamia kymmeniä kaupunkilaisia. Myös Turun Akatemia paloi mukanaan huikea määrä vanhoja kirjallisia lähteitä.

Laitakaupungin Luostarinmäki säästyi palolta

Aika on pysähtynyt Luostarinmäellä jonnekin kahden sadan vuoden päähän. Alue on kuitenkin vireä museokortteli.

Ainoana yhtenäisenä puutaloalueena säilyi silloisen kaupungin laidalla ja täl puol jokke sijainnut Luostarinmäki, joka oli vähävaraisten asuinaluetta.

Vahingosta viisastuneena Turkuun laadittiin paloturvallisuutta korostava asemakaava vuonna 1828 tekijänään Carl Ludvig Engel. Koko tiheään rakennettu Luostarinmäki määrättiin jo purettavaksi. Asukkaat muuttivat pois alueelta ja kaupunki lunasti rakennuksia.

Vähitellen alueesta muodostui käsityöläismuseo, jollaisena se on toiminut jo 80 vuoden ajan. Museon avajaisia vietettiin 29.6.1940, muutamia kuukausia talvisodan päättymisen jälkeen. Museokortteli löytyy osoitteesta Vartiovuorenkatu 2, Turku.

Museo on auki kesäkaudella 31.8.2020 saakka maanantaista sunnuntaihin klo 10.00–18.00 ja syyskuussa tiistaista sunnuntaihin klo 09.00–17.00. Museo on auki lisäksi muutamien juhlapyhien aikaan.

Luostarinmäellä on tarjolla yleisöopastuksia 1.8.–30.8. päivittäin suomeksi klo 10.30 ja 15.30, ruotsiksi lauantaisin klo 12 ja englanniksi päivittäin klo 14.30.

Käsityöläisten kortteli

Luostarinmäellä ovat asustelleet muun muassa suutari, parturi-peruukintekijä, savenvalaja, ylioppilas, tallirenki, viulunrakentaja, karstaaja, kaiteentekijä, leskimies, kupariseppä, kultaaja, lasimestari, läkkiseppä, kersantin leski, laudankantaja, ompelija, merimies, kutoja, puuseppä, työläisnainen, muurari, kultaseppä, korintekijä, maalari, kirjansitoja, kirvesmies, nuohooja, satulaseppä, turkkuri, nahkuri, kelloseppä sekä hansikkaan- ja kammantekijä.

Moninaiset ovat olleet ammatit aikana, jolloin tavaroita ei ostettu valmiina kaupoista, vaan tehtiin itse.

Käsityöläismuseossa on nähtävillä ammattilaisten verstaita ja heidän asuinhuoneitaan. Käsityöläisyys onkin ollut kantavia teemoja Luostarinmäellä kautta museon historian ja siellä on vietetty Käsityötaidon päiviä vuodesta 1943 alkaen.

Käsityötaidon päivät 20.–23.8.

Suutari Luostarinmäellä Käsityötaidon päivillä.

Käsityötaidon päivillä pääsee näkemään, kuinka ennen valmistettiin tarpeelliset tavarat, kuten kengät. Kuva: Turun kaupunki/Joonas Mäkivirta.

Perinteiset käsityöammatit heräävät eloon Käsityötaidon päivillä museon verstaissa torstaista sunnuntaihin 20.–23.8. klo 10–18.

Historiantutkija Anna Niirasen luennolla lauantaina 22.8. klo 13 tarkastellaan, millaisia muutoksia suomalaisessa arki- ja juhlapukeutumisessa tapahtui 1800-luvun aikana. Luennon otsikkona on Säädyllisiä ja säädyttömiä: näkökulmia 1800-luvun suomalaiseen pukeutumiseen.

Luostarinmäen puvut pääsevät estradille muotinäytöksessä samaisena lauantaina klo 15: Muotia vuosisatojen takaa – Luostarinmäen puvut esittäytyvät.

Luostarinmäki Folk lauantaina 5.9.2020

Luostarinmäki Folk lauantaina 5.9.2020 on täynnä kaiken kansan musiikkia ja ilonpitoa. Ohjelmassa on niin perinteisempää kuin uudempaakin kansanmusiikkia. Esiintyjinä klo ovat Turku Folks! -orkesteri, Ånsemble, Säkene ja Port Arthur Bluegrass Band.

Päivän aikana voi tutustua myös soitinrakentamisen maailmaan.

Valam & Varsinaiset. Kuva: Alina Ainola.

Iltatapahtumassa voi nauttia uudemmasta kansamusiikista uniikissa museokorttelimiljöössä ja mahdollisesti myös juoda tuopillisen juhlasahtia. Tapahtumassa esiintyvät klo 19.30 Valma & Varsinaiset -trio ja noin klo 20.30 nykykansanmusiikin kärkinimeksi ja sielun veljeksi tituleerattu Antti Paalanen.

Paalasen tyyliä kuvaillaan tapahtumasivulla näin: ”Paalasen hurjan musiikin välineinä ovat suomalaisesta kansanmusiikista tutut vähäriviset hanurit. Perinteestä innoituksensa saanut Paalanen on kuitenkin luonut täysin oman musiikkimaailmansa, jossa traditioon sekoittuu transsinomainen minimalismi, elektronisen tanssimusiikin hypnoottinen poljento, siperialaisen kurkkulaulutyylin tuomat jylhät äänimaisemat sekä modernin äänitekniikan hallittu ja oivaltava käyttö.”

Antti Paalanen vauhdissa. Kuva: Sasha Perova.

Museokauppoja ja kahvila

Luostarinmäellä on myös kaksi museokauppaa ja posti. Museokauppa Hantvärkissä myydään käsityötuotteita, joista osa on valmistettu museoverstaissa. Sieltä löytyy yksilöllisiä lahjoja ja tuliaisia aikuisille ja lapsille. Kauppaan voi poiketa myös käymättä museossa.

Höökarinpuoti on 1800-luvun lopun tyyliin sisustettu sekatavarakauppa. Siellä saa suun makeaksi ja myynnissä olevat irtokaramellit on pakattu vanhanaikaisiin paperitruutteihin. Postikonttorissa on myytävänä muun muassa museon kirjapainossa tehtyjä postikortteja. Lähtevä postiin saa museon oman erikoisleiman.

Museokorttelin kupeessa on Kahvila Kisälli. Se sijaitsee 1850-luvulla rakennetussa puutalossa. Kahvilaan voi mennä virkistäytymään museokäynnin lomassa. Kahvila on myös suosittu juhlien ja kokousten pitopaikka. Se on avoinna 31.8. asti klo 10–17.45 ja 1.9. alkaen klo 9–17.

Mennään museoon

Poikkeuksellinen kevät ja kesä ovat lisänneet rajoitusten jälkeen kotimaista matkailua ja Museokortti on lisännyt kävijöitä. Pikainen käyntini Luostarinmäellä katsomassa kansallispukujen tuuletusta palautti tämänkin hienon paikan mieleeni.

Oman kaupungin museot ja nähtävyydet saattavat unohtua; niin minultakin. Nyt aioin käydä uudemman kerran ja paremmalla aikaa Luostarinmäellä ehkä juuri Käsityötaidon päivien aikaan ja Folk-tapahtumakin kuulosti hauskalta.

Kansallispuvut pääsivät näytille teemapäivänä 5.8., jota pidetään pukujen syntymäpäivänä.

Normaali
Kirkko, Konsertti, Matkakertomus, Matkustaminen, Nähtävyys

Geokätköilyä ja urkukonsertteja Pyhän Marian kirkossa

Houtskärin Pyhän Marian kirkko on ollut jo yli 300 vuoden ajan osa paikkakuntalaisten elämää. Sitä se on yhä vieläkin.

Houtskärissä on kirkko keskellä kylää tai ainakin siltä se tuntui minusta, Luovien ladyjen lomaviikon viettäjästä. Majoituspaikkani oli Saaristokoulussa ja kun oli asiaa vierasvenesatamaan tai kauppaan, kuljin aina kirkkomaan halki. Pyhän Marian kirkossakin vierailin useamman kerran.

Puukirkko 1700-luvulta

Punainen puukirkko Houtskärissä

Sankta Maria kyrka on Pyhän Andreaksen kulttuuripolun lähtöpiste. Polun varrella on kirkon ja seurakuntatalon lisäksi muun muassa höyrylaivalaituri, lapsenmurhasta syytetyn maanviljelijän tyttären Wallborg Hansdotterin mestauspaikka vuodelta 1778, juhannussalko ja tuulimylly.

Houtskärin Näsbyn kirkonkylässä, Hålax-lahden rannalla, osoitteessa Pyhän Andreaksen tie 18, sijaitseva kirkko on vihitty Neitsyt Marialle, joten se on nimeltään Sankta Maria kyrka ja suomeksi Pyhän Marian kirkko.

Pyhän Marian kirkko on tiettävästi kolmas samalla paikalla sijainnut kirkko. Houtskäristä löytyy maininta jo vuodelta 1554 Korppoon kappeliseurakuntana. Pohjanmaalainen Erik Nilsson johti nykyisen kirkon rakentamista vuosina 1703–1704. Kirkossa on istumapaikkoja 450 kuulijalle.

Sankta Maria kyrka on tasavartinen ristikirkko ja rakennettu puusta kattoa myöten; kirkolla on aumattu paanukatto. Sen ristikeskuksesta nousee viiritanko.

Houtskärin kirkko on väriltään punamullansävyinen. Kirkko sai uuden maalipinnan juuri vierailuviikollamme heinäkuun alussa; silloin sitä viimeisteltiin. Suojuksia ja telineitä oli esillä vielä alkuviikosta, mutta sen jälkeen ne siivottiin pois. Käytössä näkyy olleen paraislaisen Virtasen Maalitehdas Oy:n 4 Öljyn Maali.

Kirkon alttaritaulu kuvaa Kristusta Getsemanessa ja sen on maalannut taidemaalari Viktor Westerholm vuonna 1887. Oivaltavana yksityiskohtana alttaritaulussa on Houtskärin pitäjänkukka Adam och Eve (Dactylorhiza sambucina), joka on suomeksi seljakämmekkä. En olisi osannut sitä tunnistaa, mutta seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund mainitsi asian.

Alttaritaulu, Kristus Getsemanessa

Viktor Westerholmin Getsemanessa kasvaa seljäkämmekkää.

Tamminen saarnastuoli saattaa olla peräisin aiemmasta kirkosta ja sen on tehnyt Göran-niminen puuseppä 1600-luvun puolivälissä. Samainen puuseppä on rakentanut myös Korppoon kirkon saarnastuolin.

Kirkoissa kuvataan elämän lyhyyttä ja katoavaisuutta tiimalasin avulla. Sellainen löytyy myös Houtskärin kirkosta saarnastuolin läheltä. Sen tehtävänä oli mitata saarnan kestoa. Kun kaikki hiekka valui lasin alaosaan, se oli merkki tunnin saarna-ajan täyttymisestä.

Houtskärin kirkko sisältä

Saarnastuoli on peräisin 1600-luuvn puolivälistä Houtskärin edellisestä kirkosta.

Saarnastuoli 

Tiimalasi

Tiimalasi muistuttaa elämän lyhyydestä ja katoavaisuudesta, mutta havainnollistaa myös saarnan pituutta.

Kirkkomaalla sijaitsee kellotapuli sekä hautauskappeli. Kirkon läheisyydessä on myös vuonna 1874 rakennettu Pyhän Andreaksen pappila monine rakennuksineen uimakopista ja venevajasta maanvuokraajaan asuntoon ja navettaan. Pappila toimii Houtskärin kappeliseurakunnan toimistona ja aiemmin myös papin perheen asuntona. Nykyisin tilaa käytetään seurakunnan tilaisuuksiin.

Pappila, peltoa, hiekkatie

Vasemmalla näkyvä rakennus on Pyhän Andreaksen pappila, pienempi rakennus on maanvuokraajan asunto. Kuva on otettu kirkolta päin. Museovirasto on määritellyt Houtskärin kirkkoympäristön valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Kirkko on myös geokätköilijöiden kohde

Houtskärin kirkon liepeillä käyvät myös geokätköilijät, sillä sinne on merkitty yksi kätkö. Olin kahden harrastajan seurassa, kun he etsivät piiloa.

Geokätköä ei ollut ihan helppo löytää. Toisen etsijän käteen jäi hiukan tuoretta maalia ja käsi näytti pahasti kylmäverisen murhaajan kädeltä. No, kätkö kirjattiin ja se piilotettiin takaisin löytöpaikkaan.

Punamultainen käsi

Ei niin paha tilanne, miltä näyttää. Geokätköilijän piti vain tutkia kivijalan piiloja ja tuoretta maalia tarttui etsijän käteen.

Geokätköpurkki

Löytyihän se!

Urkuhetkiä Brayan Jääskeläisen seurassa

Urut

Houtskärin kirkon tanskalaisvalmisteiset urut hankittiin vuonna 1954 Marcussen & Sønilta. Aiemmat urut oli rakentanut Jens Alexander Zachariassen vuonna 1895, alkujaan tanskalaisia hänkin. Ne myytiin Korppoon Norrskatan kirkkoon, jossa ne ovat käytössä edelleen.

Luovien ladyjen lomaviikon kulttuuriannin kohokohdaksi muodostui urkuhetki. Kesähoutskärilainen, 16-vuotias Brayan Jääskeläinen, järjesti Pyhän Marian kirkossa neljä urkuhetkeä erilaisin ohjelmistoin.

Brayan Jääskeläinen

Brayan Jääskeläinen soitti ensin pianoa, mutta aloitti jo 8-vuotiaana urkujensoiton opiskelun ensin itse ja myöhemmin musiikkiopistossa.

Me kuulimme torstaina 2.7.2020 muun muassa Johann Sebastian Bachin Preludin g-mollissa, Giovanni Battista Martinin Toccatan G-duurin, Jean Gaignetin Ave Maria di Lourdesin, Marko Hakanpään Trumpettisävelmän sekä kaksi häämarssia, joista toinen on Ilkka Talasrannan Häämarssi ja toinen Erkki Melartinin satunäytelmään Prinsessa Ruusunen säveltämä Juhlamarssi. Lisäksi ohjelmistossa oli urkurin oma sävellys Improvisaatio.

Brayan Jääskeläisellä on oma YouTube-kanava, josta löytyy muutamia konserttitaltiointeja. Hän kuvailee itseään näin:
– Olen 16-vuotias urkujensoiton opiskelija Mäntsälästä. Suoritan tällä hetkellä ammatillista perustutkintoa Helsingin Konservatoriossa. Aloitin urkujen soiton opiskelun 7-vuotiaana opiskelemalla sitä itse. Nyt olen käynyt 3 vuotta tunneilla. Pianoa olen opiskellut 12 vuotta. Olen kuulemma sanonut noin 3-vuotiaana, että minusta tulee urkuri. Edelleenkin tähtään siihen. Nauttikaa musiikista!

Niin me teimmekin. Osa ladyistä kävi kuuntelemassa myös perjantaisen urkuhetken.

Jotenkin on hämmästyttävää tavata ihminen, joka on jo hyvin nuorena löytänyt kiinnostuksenkohteensa ja elämäntehtävänsä. En ole ollenkaan musiikin asiantuntija, mutta olen ymmärtänyt, ettei urkujen soitto ole ihan simppeli juttu.

Olen ollut kerran katselemassa tšekkiläisen urkurin työskentelyä St Wenceslas -katedraalissa Olomoucissa ja siinä kyllä tarvittiin käsien ja jalkojen yhteispeliä ja koordinaatiota. Urkuri vaihtoi jalkaansa nahkaiset soittokengät ennen aloittamista.

Urut Olomoucissa, koskettimet

St Wenceslas -katedraalin urut Olomoucissa.

Antti Virtalaine kuvaa opinnäytetyössään Pianotuolilta urkupenkille hauskasti soittamisen vaatimuksia: ”Urkurin tulee valmistautua siihen, että joutuu soittamaan kaikilla raajoillaan, käsillään ja jaloillaan, toisistaan riippumattomia kuvioita. Vaikeutta soittajalle lisää se, että toisinaan kädet ja jalat voivat mennä ristiin. Tämä kuulostaa hyvältä ehkä teologisessa mielessä, mutta soittajan aivoja ja koordinaatiokykyä se kuormittaa välillä paljonkin. Pelkästään jo se liike, missä esimerkiksi jalat menevät ylöspäin jalkiolla ja kädet alaspäin koskettimistolla, tuottaa pianistin aivoille lisäkuormitusta.”

Koskettimien ja jalkioiden lisäksi on hallittava äänikerrat, jotka mahdollistavat uruista saatavan äänen. Niitä hallitaan urkupöydästä ulospäin työntyvillä rekisteritapeilla tai -kytkimillä.

Uskon kyllä, että Brayan Jääskeläisestä tulee urkuri, ehkä peräti urkutaiteilija ja säveltäjä. Laittakaa siis nimi muistiin.

Urut

Vanha kyltti; Kollekten tillfäller orgeltrampalren

Seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund näytti sakastissa olevan ja kirkon aiempiin urkuihin liittyvän kyltin, jonka mukaan kolehti annetaan urkujenpolkijalle, joka avusti urkuria.

Pyhän Marian kappeli keskusteluihin

 Yksi kirkon ristisakaroista on otettu uuteen käyttöön. Seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund esitteli sisustamansa pienen, tunnelmallisen tilan, jossa on Neitsyt Marian kipsireliefi, pieni alttaripöytä risteineen, pitsiliinoineen ja kynttilöineen, valoineen sekä kaislamaljakoineen. Seinät ja penkit on maalattu siniseksi.

Tila on intiimimpi kuin kirkkosali ja sitä voidaan käyttää vaikka papin ja seurakuntalaisen sielunhoidollisiin keskusteluihin.

Pienessä tunnelmallisesti valaistussa tilassa lienee helppo keskustella luottamuksellisesti.

Kirkkomaalla on tällainen muistomerkki teksteineen: Se, mitä muistamme, on kaikki se, mitä emme ole unohtaneet.

Normaali
Luonto, Matkakertomus, Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Puisto, Tutkija

Gerald Durrellin eläintarha Jerseyssä

Villiinny eläintarhassa!

Jerseyn saarelta löytyy maailmankuulun luonnonystävän ja -tutkijan Gerald Durrellin perustama eläintarha Jersey Zoo. Durrellin perimmäisenä ajatuksena oli pelastaa maapallon eläinlajeja kuolemasta sukupuuttoon.

Onko Gerald Durrellin nimi sinulle tuttu? Olet ehkä nähnyt televisiossa Korfulle sijoittuvan televisiosarjan Durrellin perheestä?

Kyseessä on Gerald Durrellin kirjoihin perustuva sarja, jossa kuvataan hänen perheensä, äidin ja kolmen sisaruksen, asumista Korfulla Kreikassa, jossa tuolloin 10-vuotiaan Geraldin eläinharrastus alkoi – ja joka jatkui hänen loppuelämänsä ajan varsin huomattavin tuloksin. Perhe vietti Korfulla muutaman vuoden ennen palaamistaan Isoon-Britanniaan toisen maailmasodan aikoihin.

Eläimet ja muu kotiväkeni

Gerald Durrell eläinystävineen on patsaana läsnä perustamassaan Jersey Zoossa.

Gerald (Gerry) Durrell (7.1.1925–30.1.1995) oli brittiläinen luonnontutkija ja -suojelija sekä kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten lukuisista eläinaiheisista kirjoistaan, kuten Eläimet ja muu kotiväkeni, Arkillinen eläimiä ja Vyötiäisten maassa. Suomennettuja kirjoja on paljon muitakin ja lisäksi paljon suomentamattomia. Eläimet ja muu kotiväkeni -kirja julkaistiin jo vuonna 1956, mutta suomeksi se ilmestyi vuonna 1972.

Kirjan esittelytekstissä kerrotaan värikkäästä elämästä Korfulla: ”Muun vilinän keskellä Gerry ja Roger-koira kulkevat omia teitään, joka aina vie eläinten luo. Myös Gerryn eläinystävät ovat persoonallisuuksia: kilpikonna Akilles rakastaa mansikoita, Quasimodo ei tiedä olevansa kyyhkynen, kääpiösarvipöllö Odysseus ei pelkää mitään ja Hararakat kunnostautuvat rikollisina. Yhtä läheisiä Gerrylle ovat pihtihännät ja rantakäärmeet, rupikonnat ja merivuokot – kaikki ryömivät, juoksevat, lentävät ja uivat luontokappaleet, joiden lähelle tämä innokas pieni poika pääsee.”

Olen joskus nuoruudessani epäilemättä lukenut varmaan juuri tuon suurimman suosion saaneen Durrellin kirjan. Kun päädyin Jerseyn saarelle opiskelemaan englantia vuoden 2018 syksyllä, en tiennyt, että juuri sieltä löytyy maineikkaan Gerald Durrellin eläintarha.

Jersey Zoo

Eläintarhan sisäänkäynti on tämän simpanssipatsaan takana. Rakennuksessa on myös Cafe Firefly sekä myymälä.

Jersey Zoo on perustettu vuonna 1959 ja nykyisin siellä on yli 1 000 eläintä noin 13 hehtaarin alueella. Durrellin perimmäisenä ajatuksena on pelastaa maapallon eläinlajeja kuolemasta sukupuuttoon. Hän perusti sitä varten hyväntekeväisyysjärjestön, joka on nykyisin nimeltään Durrell Wildlife Conservation Trust.

Villieläinten suojelusäätiöllä on monenlaisia uhanalaisten eläinlajien suojeluun keskittyviä projekteja eri puolilla maailmaa, kaikkiaan 50 hanketta 18 maassa. Kohteissa on monia saaria uhanalaisine eläimineen muun muassa Mauritiuksella, Madagaskarissa, Tyynenmeren ja Karibian saarilla. Yhteistyökumppaneina ovat alueen viranomaiset ja järjestöt.

Gerald Durrellilla olikin jo varhain näkemys siitä, että ihmislajin säilyminen on riippuvainen luonnon hyvinvoinnista – hyvin ajankohtaista juuri tämän kevään pandemia-aikana.

Suojelusäätiöllä on uusi strategia, joka on nimeltään Rewild Our World. Sen tavoitteet ovat rohkeita ja kunnianhimoisia, jotka pyritään toteuttamaan vuoteen 2025 mennessä, jolloin Gerald Durrellin syntymästä tulee sata vuotta. Rewild Our World -video maailman lasten ja nuorten kertomana löytyy täältä.

Monipuolinen käyntikohde koko perheelle

Jersey Zoo on mainio päiväretken kohde ja siellä kuluu muutama tunti tai vaikka koko päiväkin aluetta kierrellen ja eläimiä seuraten. Paikka on hyvin puistomainen ja viihtyisä.

Eläintarhasta löytyy muun muassa lukemattomia eläinten asuinalueita sekä lasten leikkipaikka, kaksi kahvila-ravintolaa, Cafė Dodo ja Cafe Firefly, jonka yhteydessä on myös myymälä.

Gerald Durrell Story -museossa esitellään Durrellin elämänvaiheita alkaen lapsuudesta Korfulla ja päätyen viimeiseen vuosikymmeneen, jolloin hän teki luontovideoita eri puolilla maailmaa. Tarinaa kerrotaan valokuvin, lehtileikkein ja esinein. Joukossa on muun muassa Eläimet ja muu kotiväkeni -kirjan käsikirjoitus. Museo on avoinna päivittäin klo 11.30–16.30.

Prinsessa Anne avasi Gerald Durrell -museon vuonna 2015.

Pizzaa ja italialaista olutta Cafė Dodon terassilla.

Nuolimyrkkysammakoista gorilloihin

Jersey Zoon asukkaita ovat muun muassa eteläamerikkalaiset silmälasikarhut, samalta alueelta tulevat mölyapinat ja koatit eli nenäkarhut, monet aasialaiset metsälinnut sekä monet sammakkolajit – muun muassa vuorikanasammakko, hyppysammakko sekä maailman myrkyllisimpiin eläimiin kuuluva nuolimyrkkysammakko.

Eläintarhassa on myös erilaisia matelijoita liskoista käärmeisiin ja kilpikonniin, mangusteja, tamariineja, Sumatran orankeja, makakeja, gorilloja, flamingoja ja paljon muita lajeja, kaikkiaan yli 130.

Jersey Zoossa asuu myös gorillaperhe.

Chilenflamingot ja muut lintulammen asukkaat kerääntyivät ryhmäkuvaan ruokinta-aikaan.

Burmanpytonia sai tarkastella turvallisesti lasin takaa.

Rengashäntämaki, vanhalta nimeltään kissamaki, on kotoisin Madagaskarista.

Iguaani paistattelemassa päivää. Ei ehkä luomakunnan kauneimpia eläimiä?

Yö eläintarhassa?

Jersey Zoo -vierailun voi suunnitella niin, että pääsee kuulemaan eläintenhoitajia, jotka kertovat työstään ja huollettavana olevista lajeista. Eläintarhassa on myös luentoja, tapahtumia ja varainhankintatilaisuuksia.

Alueelta löytyy myös pieni mökki, joka toimii itsepalveluantikvariaattina – sieltä voi ostaa lahjoitettuja kirjoja muutamilla kolikoilla. Minunkin kirjastoni taisi karttua muutamalla kirjalla.

Eläintarhaa ja sen eläintensuojelutyötä voi tukea myös ostamalla sille lahjoitettuja kirjoja.

Eläintarhan alueella voi myös majoittua. Vaihtoehtoina ovat Durrell Wildlife Camp -teltat tai Durrell Wildlife -hostelli.

Bussi vie eläintarhaan

Bussi 23 vie perille Jerseyn eläintarhaan.

Jersey Zoo sijaitsee saaren koillisosassa lähellä Bouley Bayta. Sinne pääsee kätevästi bussilla 23 Liberation-linja-autoasemalta. Matka kestää noin puoli tuntia ja vuoroja ajetaan puolen tunnin välein (huhtikuu 2020). Linjan päätepysäkki on eläintarhan pihassa.

Koronaviruspandemia ei ole säästänyt Jerseyn eläintarhaakaan, vaan se suljettiin 23.3.2020. Tilanteen voi tarkistaa verkkosivuilta www.durrell.org

Normaali