Tuote/palvelu saatu VisitSomero*
Somerolta löytyy taidetta meijerillisen verran. Kesänäyttelyssä voi tutustua 15 taiteilijan töihin.

On hienoa, että rakennukset saavat uutta elämää sen jälkeen, kun alkuperäinen käyttötarkoitus ei enää toteudu. Näin on käynyt Somerolla. Valtionmeijeristi Alfred von Schraderin piirsi vuonna 1905 jyhkeän kivirakennuksen toimimaan ensin kartanoiden meijerinä. Sittemmin se oli viljavarastona ja putkiliikkeen käytössä, mutta nyt sen vankkojen seinien sisältä löytyy taidetta.

Pitkäjärven taide ja kulttuuri ry:n toiminta Someron Kivimeijerissä alkoi 2010, jolloin sinne perustettiin näyttely-, työskentely-, kurssi- ja residenssikeskus. Rakennuksessa on näyttelytilaa melkein Helsingin taidehallin verran, 560 m2. Yhdistys on järjestänyt useita valtakunnallisia kesänäyttelyitä sekä kursseja valokuvauksesta, maalauksesta, kirjallisuudesta ja keramiikasta.
Kävin paikalla kesäkuun alussa, jolloin isäntänä ja esittelijänä oli taiteilija Antero Kare. Paikalla oli jo taideteoksia, mutta ihan valmista ei vielä ollut tulevaa kesänäyttelyä varten. Go, Somero, Go Go -näyttely avautui 18.6. ja siihen voi tutustua 14.8.2022 mennessä. Näyttelyssä on esillä Somerolle muuttaneiden taiteilijoiden töitä.

Somerolle on tiensä löytänyt laaja joukko taiteilijoita muun muassa paikkakunnan edullisten kiinteistöhintojen ja sijainnin vuoksi. Kulttuuriyhdistyksen mukaan ”ennestään musiikista, lavatansseista ja kesäteattereista tunnettu kulttuuri-ilmapiiri on nyt voimakkaan visuaalinen. Työhuoneet täyttyvät veistoksista, maalauksista, installaatioista, kuvituksista, logoista, käyttögrafiikasta, kirjoista, keramiikkavadeista, ruukuista, käyttöesineistä, performansseista, videoista, elokuvista, lavasteista.”
Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat:
- Seppo Manninen, monumentaalisia veistoksia
- Pekka Ervamaa, elokuvantekijä ja valokuvaaja: palavia kasveja
- Antti Laitinen, installaatioita ja valokuvia: reikä metsässä
- Hanna Saarikoski, maalauksia ja videoita: yhtäkkiä on ilta
- Tommi Toija, veistoksia, Pissapoika, Badbadboy: Muukalaiset -ryhmä
- Antero Kare, muinaisuus: suurreliefi Myanndash -joki
- Heikki Paakkanen, grafiikkaa ja esineteoksia: prässinä traktori
- Nora Paakkanen, keramiikka-artesaani: vierasjoukko
- Marika Jensen, ruukkuja ja historiallisten uunien pienoismalleja
- Pirjo Lautiainen, keramiikka-artesaani: suurvateja
- Keanne van de Kreeke, taiteilija ja kuvittaja: ihmissatuja pikkukummituksille
- Marjukka Malkki, ihmiskehon muotoja, veistoksia
- Anne Turkulainen, maalauksia, oksien elämänviivat
- Anna-Kaisa Ant-Wuorinen, kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja ex.: Autokulta
- Pilvari Pirtola, tohtorikoulutettava Taideyliopistossa.







Kivimeijerin lisäksi teosten esittelyyn käytetään ulkotilaa. Piha-alueelle yhdistys rakentaa myös seitsemän keramiikka-uunin patteriston ja teosten valmistamista varten teltta-alueen. Kurssit ja luennot ovatkin olleet näyttelyjen ohella yhdistyksen vetonauloja.
Tänä vuonna on tarjolla keramiikkakursseja, maalauskurssi ja työsymposiumeja. Klassikkoperinteenä ovat Rakufestivaalit, joiden ajankohta tänä vuonna on 15.–17.7. Paikalle pääsee myös työskentelemään omatoimisesti.

Someron Kivimeijerin osoite on Turuntie 1034, Pyöli (vanhaa Turuntietä, Hämeen Härkätietä, noin 11 km Somerolta.)
Kivimeijeri on avoinna joka päivä klo 12.00–18.00.
Pääsymaksut: aikuiset 10 euroa, lapset 5 euroa, alle 7 v. ilmaiseksi.
*Bloggaajamatkamatka Somerolle 3.–4.6.2022.