Kirjasto, Näyttely, Runo, Taideteos, Taiteilija, Teemaviikko

Elämänpuu ja muita kollaaseja

Mynämäen kirjastossa on esillä elokuun ajan lemulaisen Satu Haapalan taidenäyttely, jonka nimenä on Löydät jotain mitä et tiennyt etsineesi. Se koostuu kollaasitöistä ja runoista. Samalla reissulla voi tutustua Mynä-Mynä-Maahan 14.8.2022 saakka.

Näyttelyn tunnuskuvana on osa Elämänpuu-kollaasista.
Satu Haapalan kollaasit ja runot käyvät vuoropuhelua keskenään.

Elämän yllätyksellisyys

Satu Haapala käyttää töissään kierrätysmateriaaleja eli paperia muun muassa aikakauslehdistä ja mainoksista. Hän repii usein kollaaseihin tulevat palat, jotta reunat olisivat jotain muuta kuin suoria. Yksi silmää miellyttävä kuva, jokin muoto tai väri, saa rinnalleen toisia, jotka sopivat yhteen ensimmäisen palasen kanssa. Lopputulos on siten yllätyksellinen. Yllätyksellisyys on myös näyttelyn teemana: yllätyksellisyyden salliminen elämässä.

Etsi tästä kollaasista kaksi sanaa.

Yksi esillä olevista kollaaseista, nimeltään Elämänpuu, on poikkeuksellinen, sillä se lähti ajatuksesta ja materiaalin mukaisesta hahmotelmasta, mitä elämänpuu voi olla.
–Siinä voi olla värejä, muotoja, kuvioita tai hahmoja, jotka koen omakseni. Tai aarrekartan tapaan asioita, joita toivoisin elämääni, Satu Haapala kertoo.

Elämänpuu-kollaasista osa on näyttelyn tunnuskuvana.

Edullista ja rentouttavaa

Sadun mukaan kollaasin tekeminen on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Materiaali on edullista; töihin voi käyttää kotiin tulevia lehtiä ja mainoksia ja lisää voi ostaa kirjastojen poistomyynneistä ja kirpputoreilta. Taustoiksi voi käyttää vaikkapa pakkauspahvia.

Aikaisemmin Satu on tehnyt samalla menetelmällä kortteja. Pari kollaasityötä on tehty kirjoitusalustaksi, joten ne on laminoitu.

Tätä kollaasia voi käyttää kirjoitusalustana.

Kollaasitauluihin voi liittyä myös runo, joka tuo niihin uusia sävyjä ja ulottuvuuksia. Runoja Satu on kirjoittanut jo vuosia ja julkaissutkin useamman runokokoelman.

Tämä runo kuvaa Sadun ajatuksia kollaasitöistä:

Elämä on
palasia kauniista kuvista,
epämääräisen muotoisia
onnen hetkiä
tietoisuuden tuskan välissä,
reunat niin rosoisia
ettei kauneutta niiden sisällä
aina huomaa.
Eikä niistä koostuvaa
ihmeellistä kokonaisuutta,
rikkinäisten palasten
kauneuden ketjua.

Jos sen huomaisi,
voisi jokaisen palasen
laittaa kehyksiin,
koota niistä näyttelyn
ja katsoa,
miten ainutlaatuisen elämän
on elänyt –
vinoine reunoineen,
rosoisine kuvineen,
ylijäämäpahveille koottuna.

– Satu Haapala

Kalenterituunausta kuvilla

Satu myös täydentää paperikuvioilla kalenteriaan, valitsee kuukauteen ja sen päiviin sopivia kuvia, runoja ja lauseita, millaiset nyt tuntuvat ajankohtaan sopivan. Facebookin Kalenterimaniasivusto innoitti tähän. Minä puolestani olen soveltanut Sadun ideaa omaan bullet journal -kirjaani eli täydennän käsinkirjoitettuja tekstejä lehdistä otetuin leikkein ja kuvin.

Kauniit kuvat somistavat kalenteriaukeamaa.
Kalenterin sivu on päässyt raameihin. Paperin toisellakin puolella on koristelua.

Ohjelmassa oli myös hoitavan laulun hetki. Satu pitää runo- ja äänimeditaatioita. Hän on Tunnetaitoja kaikille ry:n kouluttama Äänen hoiva ja voima -äänihoitaja. Hänen kurssilleen voi osallistua syksyllä ainakin Raisio-opistossa ja Nousiaisissa/Lemussa.

Satu Haapala näyttelynsä avajaisissa 3.8.2022 Mynämäen kirjaston galleriassa.

Näyttely on avoinna Mynämäen kirjastossa osoitteessa Keskuskatu 13, Mynämäki elokuun ajan ja avajaiset olivat osa Mynämäki-viikon ohjelmaa. Kirjasto on avoinna maanantaista keskiviikkoon klo 12–19, torstaisin klo 12–20, perjantaisin klo 10–16 ja lauantaina 13.8. klo 10–14.

Sadun kollaaseihin, runoihin ja muuhun luovaan toimintaan voi tutustua hänen Satunnaista-blogissaan.

Mynä-Mynä-Maa-näyttely avoinna elokuun puoliväliin

Vielä hetken tämän näyttelyn katsomisen lisäksi Mynämäellä voi käydä Mynä-Mynä-Maa-näyttelyssä. Se on yhteisötaideteos, jonka ovat toteuttaneet yhteistyönä Koneen Säätiön Saaren kartanon taiteilijaresidenssi ja Mynämäen kunta.

Purkutaloon, entiseen Lizeliuskotiin, on luotu kokonaisvaltainen monitaideteos yli 250 tekijän voimin. Mynä-Mynä-Maasta löytyy muun muassa installaatioita, seinämaalauksia, veistoksia sekä kuva-, tekstiili-, savi- ja sanataidetta 72 teoksen kokonaisuutena. Teokset on tehty lähes pelkästään kierrätysmateriaaleista. Kokonaisuus ”kuljettaa kävijänsä matkalle ajassa ja tilassa maailman ympäri dinosaurusten ajasta vuoteen 2100.”

Näyttely on maksuton. Järjestäjät huomauttavat, että kyseessä on purkutalo, jossa on sisäilmaongelmia. Pitkäaikainen oleskelu tilassa voi aiheuttaa oireita. Tilassa voi vierailla omalla vastuulla ja alle 10-vuotiaat lapset voivat mennä sinne vain aikuisen seurassa.

Mynä-Mynä-Maahan voi tutustua 14.8.2022 saakka osoitteessa Kuivelantie 10, Mynämäki.

Lue myös: Miten ennen tehtiin paperia?

Rakkauden lähde.
Normaali
Näyttely, Taideteos, Taiteilija

Pinnan alla – lasista kauneutta

Taidenäyttelyissä on harvemmin esillä lasiteoksia, mutta nyt on sellainen aika turkulaisessa Auran Galleriassa. Helmi Remeksen lasiteoksiin voi tutustua Pinnan alla -näyttelyssä.

Edessä oleva teos on nimeltään Pinnan alla I ja oikealla olevan nimi on Nietos.
Nietos.

En ole erityisesti perehtynyt lasitaiteeseen, mutta vaikutelma Helmi Remeksen töistä on se, että ne ovat uniikkeja, omanlaisiaan. Hän on toiminut lasitaiteen parissa kymmenen vuoden ajan. Lasintekemiseen liittyvät tekniset haasteet ovat kiehtoneet häntä, ja tavoitteena on luoda sellaisia teoksia, joita ei voisi toteuttaa muilla materiaaleilla.
– Lasi on eksklusiivinen materiaali ja isojen objektien tekeminen on siitä erittäin vaikeaa, mutta pienet tarkat yksityiskohdat ja teoksen tunnelma on mielestäni vaikuttavampaa kuin massiivisuus. Muotoilen herkkyyden olemusta, lasi on siihen paras materiaali, kertoo taiteilija.

Helmi Remes on koulutukseltaan keramiikka- ja lasialan muotoilija ja lasinpuhaltaja.

Yksityiskohtia maisemassa

Sininen hetki -teos heijastaa liukkaalta pinnaltaan myös kuvaajan ja avajaisvieraita.

Suuri osa gallerian yläkerrassa esillä olevista töistä on seinälle kiinnitettyjä pyöreitä teoksia, joiden muodolle en löydä sanaa. Ne voisivat olla vaikka lasipastilleja, kolmiulotteisia teoksia ei väreissä ja eri pintakuvioin.

Joissakin teoksissa on vapaasti aaltoileva kultajuova. Se toi mieleeni kintsugin, japanilaisen 1300-luvulla syntyneen korjaustekniikan ja taidemuodon. Konkreettisessa mielessä se on rikkoutuneen keramiikan korjausta, mutta sen takana on zenbuddhalaista filosofiaa. Sananmukaisesti kintsugi tarkoittaa yhdistymistä kullalla. No, taiteilija ei ollut itse ajatellut tätä yhteyttä. Mutta kävijän kannalta on tietysti elähdyttävää, jos teokset synnyttävät yhteyksiä aikaisemmin opittuun ja koettuun.

Yksi työ kokonaisuudesta, joka on nimeltään Kultainen keskitie II-VIII.

Pinnan alle -nimi viittaa siihen, että teoksissa ”sukelletaan pinnan alle ja tarkastellaan yksityiskohtia niin luonnossa esiintyvistä kasveista kuin oman kuoren alle kätketyistä muistoista ja tuntemuksista. Taiteilijaa kiehtoo jäätyneet lumiharjanteet tunturimaisemassa tai jään alle kuolleiden kasvien estetiikka, mutta näiden elementtien toisintamisen sijasta hän keskittyy kuvaamaan sitä miltä tuntuu kun kokee maisemaa tai löytää luonnosta jotain mitä ei ole aikaisemmin kohdannut.”

Teokset Jääheinä I-III.
Kaipuun kehän heijastuksia -teos.

Lasinpuhallustöitä filigraanitekniikalla

Helmi Remes kysyy teoksillaan myös, mitä on kauneus. Ja kauniitahan hänen teoksensa ovat, kaikki niistä, mutta erityisesti metalliin yhdistetyt lasinpuhallustyöt, joissa on valkoista piirrosmaista viivaa. Remes työskentelee yhdessä useamman puhaltajamestarin kanssa, ja teosten valmistuksessa on käytetty tarkkuutta ja taitavaa lasinpuhallustyötä vaativaa monivaiheista filigraanitekniikkaa.

Määritelmän mukaan filigraanilasi on ”väritöntä tai hennon sävyistä lasia, jonka massaan on sulatettu värikkäitä lasilankoja.” Tämä vanhalta ajalta tunnettu lasinvalmistusmenetelmä oli erityisesti suosiossa Muranon saarella Venetsiassa 1500-luvulla. Se on ollut myöhemminkin yksi venetsialaisen lasin tunnuspiirteistä. Filigraanilasin erityismuoto on verkkolasi, jossa langat menevät ristiin.

Helmi Remeksen teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä niin gallerioissa kuin museoissa Suomessa ja Euroopassa. Yksi niistä oli Fresh-yhteisnäyttely Venetsian lasiviikolla vuonna 2021. Hänen teoksiaan on hankittu Muranon lasimuseon, Suomen lasimuseon, Kiirunan modernin taiteen museon sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiön ja Suomen valtion taidekokoelmiin.

Näyttely avoinna 21.8.2022 saakka

Näyttely on avoinna 21.8.2022 saakka Auran Galleriassa, jonka osoite on  Yliopistonkatu 7, Turku. Galleria on avoinna 14.8. saakka kesäajoin eli tiistaista perjantaihin klo 11–17, lauantaina klo 11–14 ja sen jälkeen se on avoinna myös sunnuntaisin klo 13–16.

Vaalean lohenväristä maljaa elävoittävät pohjan herkät valkoiset lasilangat.
Normaali
Kulttuuri, Majoitus, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Näyttely, Rakennus

Kartanotunnelmaa Härkälässä

Tuote/palvelu saatu VisitSomero*

Jos liikut lomareissullasi Someron suunnalla ja nautit menneen ajan nostalgiasta ja historiasta, niin käypä tutustumassa Härkälän kartanoon. Voit poiketa siellä ihailemassa kartanorakennusta ja tutkia sen monia, vuosikymmenten keräilyn tuloksena kertyneitä kokoelmia. Jos kaipaat yöpymispaikkaa, niin sekin järjestyy kartanon huoneissa tai viereisessä puutarhahuvila Oxwillessa.

Härkälän kartano on tarjonnut sloganinsa mukaan ”elämyksiä ja kulttuuria vuodesta 1593”.

Härkälän kartanon historia ulottuu 1500- ja 1600-luvuille. Härkälän kylässä oli 1500-luvun lopussa kolme taloa, mutta ne kaikki autioituvat, sillä asukkaat kuolivat ruttoon vuonna 1580. Nuo talot yhdistettiin vuonna 1593 ratsumestari Antti eli Anders Larsonin/Laurinpojan omistamaksi kartanoksi. Näin Somerolle syntyi Puolan ja Ruotsin kuninkaan Sigismundin (1566–1632) aikaan ensimmäinen säterikartano, Härkälän kartano. Se pysyi Larsonista periytyneen aatelissuvun hallussa aina vuoteen 1746 saakka.

1600-luvulla Somerolle perustettiin seitsemän muuta säterikartanoa. Suurin osa kartanoista on yksityisomistuksessa, mutta ainakin juuri Härkälän ja Hovilan kartanoihin pääsee tutustumaan aukioloaikoina.

Kartano taiteelle ja juhlille

Härkälän kartanon nykyinen, vuonna 1882 rakennettu päärakennus ehti olla jossain vaiheessa myös kunnalliskotina. Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme ostivat huonokuntoisen kartanon vuonna 2005 ja peruskorjasivat sitä perinteitä ja historiaa kunnioittaen. He aloittivat yritystoiminnan vuonna 2008. Härkälän kartano on ollut Someron ensimmäinen Museokorttikohde vuodesta 2019.

Härkälän kartano palkittiin Varsinais-Suomen Yrittäjägaalassa Someron Vuoden Yrityksenä 2021. Sille on myönnetty myös Green Start -merkki toukokuussa 2021.

Soili Suominen-Hurme ja Raino Hurme kartanon terassilla. Taustalla on puutarhaa, joka ulottuu Kirkkojärveen saakka.

Härkälän kartano toimii käyntikohteena kesän näyttelypäivinä, tilauksesta ryhmien vierailukohteena huhtikuusta lokakuuhun, majoituspaikkana sekä taidenäyttelyiden ja kulttuuritilaisuuksien pitopaikkana. Päärakennuksen saleissa voi myös järjestää perhejuhlia ja muita tilaisuuksia; sisätilat soveltuvat parhaiten 20‒90 henkilölle.

Härkälän isäntä ja Ylen pitkäaikainen radiotoimittaja, Metsäradion äänenä tunnettu Raino Hurme kertoo opastetuilla 60–90 minuutin pituisilla kierroksilla kartanosta ja sen värikkäästä historiasta. Niiden aikana tutustutaan kartanon lukuisiin saleihin ja monipuolisiin näyttelyihin.

Juhlien tarjottavat katetaan näille pöydille.

Keräilykokoelmien koti

Kartano on täynnä viehättäviä interiöörejä ja kauniita esineitä.
Vuonna 2010 otettiin käyttöön juhlasali, jota koristaa upea kristallikruunu.

Kartanon kauniissa saleissa on esillä kotimaista ja ulkomaista taidetta ja antiikkia. Kartanossa voi tutustua myös Kiinasta ja Japanista peräisin oleviin esineisiin. Japani-näyttelyssä on muun muassa kimonoita, japanilaisia nukkeja, lakkatöitä ja samuraihaarniskoja. Kiina-näyttelyssä on esillä veistoksia, maalauksia ja huonekaluja sekä vanhaa keramiikkaa ja posliinia.

Japani-kokoelmaan kuuluva nukke kimonossaan.
Kiina-kokoelma on laaja ja monipuolinen patsaineen, veistoksineen ja koriste-esineineen.
Jos luulet, että tässä on vanha leipä, niin arvasit väärin. Tämä on dinosauruksen munan fossiili, jolla on ikää miljoonia vuosia. Kartanon keräilijaparille se tuli viitisen vuotta sitten Ruotsista.

Yläkerran huoneista löytyy vanhoja leluja sekä yli 200 nuken Barbi-kokoelma seitsemältä vuosikymmeneltä. Alakerran vitriineissä on esillä miniatyyrimaalauksia Keski-Euroopan ja Pohjolan hoveista sekä Suomen ainut hattuneulakokoelma 1800-luvulta 1960-luvulle.

Osa Barbi-kokoelmaa.
Hattuneulat ovat sieviä ja koristeellisia tarve-esineitä, joilla saatiin hattu kiinnitettyä pysymään paikoillaan kampauksen kruununa. Nämä hattuneulat ovat 1800 ja 1900-lukujen vaihteesta.

Härkälän kartanoa ympäröivä englantilainen puisto, jossa on muun muassa 400 vuotta vanha tammi ja patsaspuisto. Rannassa on kirsikkapolku.

Näkymä kartanon terassilta puistoon ja Kirkkojärvelle.
Kartanoa ympäröi rehevä puutarha, jonka nurmikon pitää siistinä robottileikkuri.

Yövy kartanossa tai puutarhahuvilassa

Jos haluat viettää Härkälässä yön, voit majoittua joko päärakennuksessa tai puutarhahuvilassa. Päärakennuksessa on kaksi kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen huone. Kahden hengen vierashuoneet voi yhdistää tarvittaessa 1–4 hengen sviitiksi, jossa on oma saunaosasto. Kaikista vierashuoneista on kaunis näkymä puistoon ja Kirkkojärvelle. Aamiainenkin järjestyy tilauksesta.

Visteria-huone on yksi päärakennuksen majoitushuoneista.
Lisää majoitustilaa löytyy puutarhahuvila Oxwillesta.

Puutarhahuvila Oxwillestä löytyvät kartanon vanhimmat rakenteet, sillä sen kohdalla sijaitsi aikoinaan kartanon ensimmäinen päärakennus. Sen harvinaiset holvikellarit 1500-luvun lopulta entisöitiin yhteistyössä Turun maakuntamuseon kanssa. Myös huvila kunnostettiin muutama vuosi sitten ja se henkii menneen maailman tunnelmaa. Huvilassa on kaksi kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen huone.

Näyttelyitä ja konsertteja

Parhaillaan kartanon yläkerran näyttelytilassa voi tutustua Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttelyyn. Kuvaajana on ammattiluontokuvaaja Päivi Arvonen, joka on ikuistanut tunnelmia Egyptin aavikolta ja Saharan kalliotaiteesta. Näyttely on avoinna 21.8.2022 saakka.

Aavikon valoa ja menneisyyden jälkiä -valokuvanäyttely on avoinna vielä elokuussa.
Ammattiluontokuvaaja Päivi Arvonen näyttelynsä avajaisissa 29.6.2022.

Unto ja Uusikuu – Vanhan tanssimusiikin aarteita -konsertti järjestetään kartanossa sunnuntaina 21.8.2022 klo 14. Uusikuu on suomalais-saksalainen, Saksassa majaansa pitävä kvintetti, jonka kokoonpanossa ovat mukana Laura Ryhänen (laulu), Mikko Kuisma (viulu ja laulu), Norbert Bremes (haitari) ja Florian Dohrmann (kontrabasso).

Ohjelmisto koostuu vanhan suomalaisen tanssimusiikin helmistä, mukana on tietysti myös somerolaisen Unto Monosen sävellyksiä.

Juhlasalia valaiseva patsas lamppuineen.

Härkälän kartano
Soili Suominen-Hurme & Raino Hurme
Härkälänkuja 33, 31400 Somero
http://www.harkalankartano.fi

+358 (0)50 5706226
harkalankartano(a)gmail.com

*Bloggaajamatkamatka Somerolle 3.–4.6.2022.

Normaali
Henkilö, Kulttuuri, Matkakertomus, Matkakohde, Nähtävyys, Näyttely, Taiteilija

Kaija Aarikka – nappikauppiaasta muotoilijaksi

Tuote/palvelu saatu VisitSomero*

Someron Kulttuurigalleriassa on esillä Kaija Aarikan muotoilemia esineitä. Tämänvuotisen Jäähileitä kuutamolla -näyttelyn teemana ovat erityisesti lasi- ja metalliesineet.

Kaija Aarikan tuotantoa ei ole muualla esillä tässä laajuudessa.

Kaija Aarikan (1929–2014) puukorut, metallikoristeet ja monet muut hänen muotoilemansa tuotteet ovat osa suomalaista designhistoriaa, mutta myös arkeen ja juhlaan kuuluvia esineitä. Hänen tuotantoonsa vuodesta 1954 alkaen voi tutustua Someron Kulttuurigalleriassa Aholan talossa Someron keskustassa, kaupungintalon vieressä.

Tämä Kaija Aarikan elämäntyön pysyväisnäyttely on jatkoa vuonna 2020 järjestetylle Aarikka-näyttelylle Kivimakasiinissa. Näyttelyn ovat koostaneet Kaija Aarikan tyttäret Sarianna Partanen ja Pauliina Aarikka. Nyt on esillä erityisesti lasi- ja messinkiesineitä ja näyttelyn nimenä on Jäähileitä kuutamolla. Jäähile on lasinen kynttilänjalka vuodelta 1970 ja Kuutamo on messinkinen kynttilälampetti vuodelta 1972.

Ateena 1971.

Kaiken takana on nappi

Näyttelyssä on mukana lehtileike vuodelta 1963, jossa kerrotaan taiteilija Kaija Aarikan pienestä nappikaupasta Vanhalla Kauppakujalla. Tarina alkoi jo vuonna 1950-luvun alussa, kun Ateneumin tekstiililinjalla (nykyisin Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) opiskelevat Kaija Aarikka ja Elissa Salmi halusivat kehittää persoonallisia nappeja pukuihinsa. Valmistuttuaan 1954 Kaija Aarikka perusti Aarikka Ky:n yhdessä miehensä Erkki Ruokosen kanssa. Ensimmäisen liikkeensä hän avasi vuonna 1960.

Kaija Aarikan jakkupuku vuodelta 1968 ja Heli-rintakoru vuodelta 1956.

Puunapeista valikoima laajeni muun muassa puukoruihin ja -leluihin, metallisiin purnukoihin, maustepurkkeihin ja tarjottimiin, koristeisiin, hopeakoruihin ja lasiesineisiin. Hän suunnitteli tuotteita myös Tampellalle, Humppilan Lasitehtaalle, Euran Paperille ja Hyllingen-lasitehtaalle.

Kaija Aarikka oli Somerolla tunnettu. Hän oli kasvanut Jurvalan kartanossa ja hän vietti paljon aikaa kesämökillään viimeisinä vuosinaan. Somerolaiset ovat valinneet hänet Mekkopitäjäläiseksi ja Somerniemen Torineuvokseksi. Laajempaa tunnustusta Kaija Aarikka on saanut Espan Friidu -nimityksen, Vuoden Yrittäjä -palkinnon, Pro Finlandia -mitalin ja kauppaneuvoksen arvonimen myötä.

Aarikan sivuilta löytyy Aarikan virtuaalimuseo, josta on löytyy artikkeleja, mainoksia, tuotekuvia ja tarinoita Aarikan ja suomalaisen muotoilun viimeiseltä kuudelta vuosikymmeneltä.

Tutustu myös Perinnehuoneeseen ja Kaari Utrion näyttelyyn

Toinen Kulttuurigallerian pysyvä näyttely on Someron veteraanien ja sotainvalidien Perinnehuone, johon on kerätty somerolaisten lahjoittamaa aineistoa ja esineitä. Vaihtuvana näyttelynä on tällä hetkellä somerolaisen kirjailija Kaari Utrion näyttely, jossa on esillä muun muassa hänen muistikirjojaan, lehtileikkeitä, tuotantoa ja vuosien 1968–1985 työväline, Olympia-kirjoituskone; Utrio toimii myös Kulttuurigallerian suojelijana.

Kaari Utrion kirjoituskone.

Galleriassa on esillä myös Someron kaupungin omistamaa taidetta. Kulttuurigallerian ylläpitäjänä on Someron Kulttuuri ry.

Kulttuurigalleria löytyy Aholan talosta. Rakennus on vuodelta 1867 ja siellä on toiminut aikaisemmin kauppa, kunnanlääkärin vastaanotto ja neuvola.

Someron Kulttuurigalleria
Joensuuntie 20
Somero
http://www.kulttuurigalleria

*Bloggaajamatkamatka Somerolle 3.–4.6.2022.

Normaali
Matkakohde, Museo, Nähtävyys, Näyttely, Puutarha

Menneen ajan nostalgiaa Loviisan kaupungin museossa

*Tuote/palvelu saatu Cursor Oy:n kautta

Loviisan kaupungin museossa pääsin hetkeksi menneen maailman tunnelmiin. Kauniita interiöörejä, taidokkaasti työstettyjä esineitä ja koloistaan kurkistelevia museohiiriä.

Marraskuisella retkellä pääsin vierailemaan Loviisan kaupungin museossa, joka toimii nykyisin vuonna 1755 rakennetussa Komendantintalossa. Museo järjestää vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä, erilaisia tapahtumia ja esitelmiä.

Tällaisia peilejä olisi Sylvi-mummuni sanonut kruusatuiksi.

Kerroin jo aikaisemmassa postauksessani museon Paparazzi-näyttelystä, jossa on esillä Aatos Åkerblomin valokuvia Eddie Brucen kokoelmista.

Museossa oli myös viehättäviä interiöörejä ja esineitä, joista otettuja valokuvia laitan tähän postaukseen esille.

Loviisan kaupungin museon kokoelmat edustavat paikallista kaupunkikulttuuria 1700-luvun keskivaiheilta saakka. Museon perusnäyttelyssä voi tutustua muun muassa kustavilaisiin huonekaluihin, hopea- ja tinaesineisiin sekä kaupungin merelliseen historiaan liittyviin esineisiin.

Nuoren tytön huone 1800-luvulta.
Arkun kansi oli koristeltu sisäpuolelta maalauksin. Vuosiluku on 1811.
Tämä viehättävä esine on tanssikortti, johon daamit merkitsivät herroille lupaamiaan tansseja.
Komea purjelaivan pienoismalli on osa museon merellistä esineistöä.
Ikkunalle on kerätty kauniita lasipulloja ja pikareita.

Säveltäjä Jean Sibelius liittyy Loviisan kaupungin historiaan ja siitäkin museo kertoo. Kaupungissa on toiminut aikoinaan kylpylä, jonka historiaa myös valotetaan.

Museon ylimmässä kerroksesta löytyy on museon oma erikoisuus eli tinanvalajan verstas. Siellä on paikallisten tinanvalajien vuosina 1757–1882 käyttämiä muotteja ja työkaluja.

Tinanvalajan verstas.
Paikallisten valokuvaajien mainoksia ja valokuvia.

Parhaillaan museossa voi tutustua 13.1.2022 saakka siihen, kuinka joulua vietettiin ennen. Komendantintalo on koristeltu eri historiallisten ajanjaksojen perinteiden mukaisesti jouluasuun.

Täällä myös museohiiret viettävät jouluaattoa pienissä ovelissa piilopaikoissaan. Hiiret ovat pehmoleluja, joita museoon tulevat lapset saavat etsiä – oiva konsti houkutella leikin varjolla kiinnittämään heidän huomiota museon esineisiin.

Tehtävä lapsille ja lapsenmielisille: bongaa hiiri!

Loviisan kaupungin museon alaisuuteen kuuluu Komendantintalon lisäksi Strömforsin ruukin pajamuseo Ruotsinpyhtäällä sekä Viirilän kotiseutumuseo.

Talon edustalta löytyy Komendantin puutarha, jossa kasvaa vanhoja hyöty- ja koristekasveja 1700- ja 1800-luvun hengessä. Puutarhaan on istutettu mausteyrttejä ja vihanneksia, väri- ja tuoksukasveja, humalaa ja tupakkaa ja siellä on myös lääkekasvimaa. Aluetta on täydennetty hedelmäpuilla, pensasaidalla sekä koristekasveilla. Kaikkiaan kasvilajeja on yli sata.

Loviisan puutarhayhdistyksen tietojen mukaan ”linnoituksen komendantti käytti aikoinaan muun muassa salviaa ruoansulatuksen edistämiseen, laventelia unettomuuden parantamiseen ja rosmariinia painajaisten torjumiseen.”

Marraskuussa kasvit oli tietysti leikattu lähes maan tasalle, mutta keväällä ja kesällä niitä on varmaan mielenkiintoista tutkia.

Komendantin talon puutarha oli jo valmistautunut talveen.

Loviisan kaupungin museo
Komendantintalo
Puistokatu 2
07900 Loviisa
044 450 5009
museo@loviisa.fi

Museo on avoinna tiistaista perjantaihin ja sunnuntaisin kello 12–16.

*Pressimatka Loviisaan ja Kotkaan 2.–3.11.2021.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Museo, Näyttely, Valokuvaus

Loviisan paparazzi Aatos Åkerblom

*Tuote/palvelu saatu Cursor Oy:n kautta.

Loviisan kaupungin museossa on mielenkiintoinen näyttely loviisalaisesta Aatos Åkerblomista ja hänen 1960- ja 1970-luvun valokuvistaan. Hänen hengenheimolaisekseen voitaneen lukea turkulainen Timo Saarniemi, joka kuvasi paikallista musiikkikulttuuria.

Paparazzi-näyttelyn esittelytekstiä.

Loviisan kaupungin museossa on esillä Aatos Åkerblomin jäämistöstä löytyneitä valokuvia. Ne on ottanut talteen ja digitalisoinut Eddie Bruce, loviisalainen keräilijä. Näyttely on saanut nimen Paparazzi.

Åkerblom oli kameroineen kaikkialla

Aatos Åkerblomin välineistöä näyttelyn vitriinissä.
Aatos Åkerblomilla oli käytössään myös vakoilukamera.

Vaikka Loviisassa ei tainnut olla juurikaan julkisuuden henkilöitä valokuvattaviksi, Aatos Åkerblom (1916–1997) oli kuin paparazzi. Hänen toimintaansa kuvataan näin: ”Hän dokumentoi tiloja, joita kukaan muu ei ollut keksinyt valokuvata. Hän pääsi kameroineen kaikkialle ja oli aina valmiina nappaamaan kuvan ennen kuin hetki oli ohi.”

Aatos Åkerblomin takki ja liivit. Taustalla omakuva.

Hän kuvasi kaikenlaisia ihmisiä lapsista ja nuorista alkoholisteihin ja kaupan myyjistä herrakerholaisiin. Hänestä kerrotaan myös: ”Aatos Åkerblom oli kameroineen paikalla aina, kun kaupungissa tapahtui. Hän kuvasi onnettomuudet, urheilukilpailut ja kiertävät tivolit. Hän pääsi aina kaikkialle ja oli useimmiten ensimmäisenä paikalla. Kun presidentti Kekkonen oli metsästysretkellä Loviisan metsissä, oli Aatos Åkerblom metsästysseurueen mukana.”

Aatos Åkerblomin omakuva.
Nuori nainen muovikasseineen. Housujen lahkeen leveydestä päätellen kuva on 1970-luvulta.
Valokuvaaja on tarttunut valppaana hetkeen.
Miesten arkipäivää.
Aatos Åkerblomin ikuistamaa nuorisoa.

Juuri metsästys olikin Aatos Åkerblomin toinen harrastus, luvalla ja luvatta. Hän harrasti myös mehiläisten hoitoa, josta tuli myös hänen elantonsa. Hän rakennutti 21-vuotiaan mehiläispaviljongin, kaksi- ja puolikerroksisen pikku talon hunajalinkoineen ja lukuisine mehiläispesineen.

Erakko ja kummajainen

Aatos Åkerblom oli myös erakko, mutta joitakin ystäviä hänellä oli. Häntä pidettiin kummajaisena ja outona, mutta kilttinä. Toisinaan hän saattoi olla kameransa kanssa liian tungettelevainen. Hänellä oli myös mielenterveysongelmia, joihin hän sai apua sairaalasta. Kamera kulki sinnekin. Hän myös matkusteli laajalti Euroopassa.

Hänen jäämistössään on paitsi valokuvia, myös paljon kirjeenvaihtoa. Nekin ovat nyt Eddie Brucen hallussa, joka ei ole vielä ehtinyt käymään läpi kaikkea aineistoaan.

Huvudstadsbladetin näyttelyä koskeva artikkeli sai otsikon: Lovisas Andy Warhol. Siinä todetaan, ettei Aatos Åkerblom saanut eläissään 15 minuutin julkisuuttaan, mutta runsain mitoin sitä monta vuotta kuolemansa jälkeen.

Huvudstadsbladetin toimittaja oli vaikuttunut näyttelystä.

Eddie Bruce piti museossa marraskuun alussa luennon Valokuvaaja Aatos Åkerblom – vastakohtien mies. Siitä on peräisin osa tämän postauksen tiedoista. Luento on nähtävissä ainakin jonkin aikaa museon YouTube-kanavalla.

Timo Saarniemi, hengenheimolainen Turusta

Aatos Åkerblomin tarinaan tutustuessani tuli mieleeni, että loviisalaisella kameramiehellä on ollut jossain mielessä hengenheimolainen Turussa, jossa vaikutti rockantropologiksi mainittu Timo Saarniemi (1942–2005). Hän oli mustine nahkahousuineen, kameroineen ja polkupyörineen tuttu näky osakunnissa, klubeilla, konserteissa ja festivaaleilla. Olen hänet itsekin nähnyt osakuntakeikoilla 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa.

Timo Saarniemi toimi äidinkielen opettajana Espoossa, mutta vapaa-aika kuului ”menossa ja meiningissä” Turussa. Hän talletti laajasti Ruisrockin historiaa aina sen alusta asti. Hän sai tittelin ”stranger in the night”, yön muukalainen, joksi hän itsekin tunnustautui. Hänet tunnettiin myös ahkerana mielipidekirjoittajana.

Facebookissa on hänelle omistettu sivu The Legacy of Timo Saarniemi, jossa julkaistaan hänen ottamiaan valokuvia. Hänen aihepiirinsä on toinen kuin pikkukaupungin arkipäivää kuvanneen Aatos Åkerblomin. Valokuvat ovat impressioita turismista, rockista, festareista ja nuorisomuodista 1960-luvulta 2000-luvun alkupuolelle.

Saarniemen kokoelma valokuvineen on Kansallisarkiston Turun toimipaikan (aik. Turun maakunta-arkiston) omistuksessa. Hänen tuotantoaan löytyy runsaasti myös Turun kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta. Hänen keräämäänsä materiaalia oli esillä Impressiot ovat minun!” -näyttelyssä Turussa vuonna 2012. Hänestä löytyy myös haastattelu YouTubesta.

Paparazzi 4.5.2021–27.2.2022

Loviisan kaupungin museo
Komendantintalo
Puistokatu 2
Avoinna ti–pe, su klo 12–16
kesä–elokuu ti–su klo 11–17

*Pressimatka Loviisaan ja Kotkaan 2.–3.11.2021.

Normaali
Kilpailu, Kuva, Luonto, Näyttely, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Suomen, Ruotsin ja Kiinan luonnonihmeitä Vuoden Luontokuva -gaalassa

Tuote/palvelu saatu: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry SLV*

Vuoden Luontokuva -gaalassa Finlandia-talossa 23.10.2021 esiintyi kaksi suomalaista ja kaksi ruotsalaista maineikasta luontokuvaajaa. Heidän esityksensä veivät katsojat suomalaiseen vanhaan metsään ja vedenalaiseen maailmaan, ruotsalaisiin lintumaisemiin sekä ihastelemaan kiinalaista eläimistöä.

Valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo tunnetaan tummien metsien tulkkina. Hän kuvaa mielellään vanhan metsän elämää ja tunnelmaa eli sellaisen metsän, joka on ohittanut suositellun hakkuuajan ja jossa on paljon lahopuuta ja päällyskasveja.

Heikki Willamo on kiinnostunut myös muinaisesta kalliotaiteesta ja myyteistä kuvien takana. Samoin häntä kiehtoo ihmisen ja eläinten välinen suhde ja yhteys niin nykyisin kuin myös menneinä aikoina.

Hömötiaisen muotokuva

Heikki Willamo on tehnyt yksin tai yhteistyönä muiden kanssa parikymmentä valokuvateosta, kuten Myyttinen matka, Vuosi metsässä sekä Viimeiset vieraat – elämää autiotalossa. Hän on pitänyt valokuvanäyttelyitä, kuvaesityksiä ja luentoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän myös kirjoittaa ja kuvittaa lehtiartikkeleita.

Heikki Willamon esityksen nimenä oli Metsä minussa, joka on myös hänen viimeisimmän kirjansa nimi. Esitys päättyi hömötiaisen muotokuvaan. Linnun hän löysi vanhan metsän ja avohakkuualueen rajalta. Jos katsoo kuvaa tarkkaan, voi nähdä linnun pupillista heijastuvan aution maiseman – mitä lie lintu tuumaa, kun sen elinympäristö tuhoutuu? Jos ei ole metsää hömötiaiselle, ei ole kohta hömötiaistakaan, joka luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi.

Kuva – © Heikki Willamo: Hömötiainen.

Kohtaamisia veden alla

Toisena kotimaisena esiintyjänä oli yli kolmekymmentä vuotta vedenalaista luontoa kuvannut Pekka Tuuri. Se on hänelle harrastus ja intohimo, johon liittyy uteliaisuus ja halu tietää enemmän. Hän kuvaa luontoa ja vedenalaista maailmaa käyttämällä snorkkelia ja sukelluslaitteita.

Pekka Tuuri avaa kuvillaan katselijoille aivan uuden ja kiehtovan maailman ja tuo eteemme järviemme, jokiemme ja meriemme eliölajeja. Hänen esityksensä oli nimeltään Kohtaamisia veden alla. Hän on kuvannut niin vesikasveja, hylkyjä, kaloja ja muita vedessä eläviä.

Kuva – © Pekka Tuuri: Sammakko.

Tänä vuonna Vuoden Luontokuvaksi valittiin Pekka Tuurin hieno vedenalaiskuva Liskomies, jossa on kuvattuna manteri, vesilisko. Pekka Tuuri on Vuoden Luontokuva -kilpailun historian viides kuvaaja, joka on uusinut voittonsa. Aiempi voitto tuli vuonna 2010 Kasvit-sarjan kuvalla Kohti valoa.

Kuva – © Pekka Tuuri: Liskomies.

Pekka Tuurin kirja Vedenalainen Suomi ilmestyi vuonna 2013 WSOY:n kustantamana. Kirjasta sanotaan näin: ”Vedenalainen Suomi tarjoaa ainutlaatuisen laajan näkökulman katseilta kätkettyihin maailmoihin. Poikkeuksellisen hieno valokuvateos antaa kattavan käsityksen vesistöjen väriloistosta, niiden monimuotoisesta faunasta, maisemista ja tuhansien hylkyjen hautausmaista. Asiantuntevat tekstit selittävät ja syventävät katselukokemuksen visuaalista lumoa.”

Vedenalainen Suomi on myös Pekka Tuurin ylläpitämä Facebook-sivu.

Seuraavassa kirjassaan Pekka Tuuri esittelee kaikki suomalaiset kalalajit. Kirjan nimenä tullee olemaan Kalojen kauneus.

Yön saalistaja ja muita lintuja

Ruotsalainen Canon Ambassador Jonas Classon esiintyi etäyhteyden välityksellä, mikä sujui hyvin. Hän kuuluu Euroopan nuorten lintukuvaajien parhaimmistoon ja on saavuttanut runsaasti tunnustusta kyvyllään vangita kuvaan linnun luonne ja persoonallisuus.

Jonas Classon sai kunniamaininnan kuvallaan Night Hunter Lontoon Natural History Museumin järjestämässä Wildlife Photographer of the Year 2020 -kilpailussa. Kuvassa on lapinpöllö kuutamossa.

Kuva – © Jonas Classon: Night Hunter.

Night Hunter (Yön saalistaja) oli myös hänen esityksensä nimi.
– Lintujen kuvaaminen on aina ollut tärkein tavoitteeni ja sen saavuttaminen on ollut pitkä ja hidas prosessi. Nyt elän unelmaani todeksi, sanoi Jonas.

Hänen tavoitteenaan on vahvistaa ihmisen ja luonnon välistä sidettä kuviensa, luentojensa, kirjojensa ja näyttelyidensä kautta. Hän on esittänyt vuodesta 2016 saakka kuviaan Marieberg Galleriassa Örebrossa.

Jonas on nuoresta iästään huolimatta julkaissut jo kaksi kirjaa. Niistä ensimmäinen on nimeltään Svart album, joka kertoo valosta pimeässä. Se kertoo siitä, kuinka luonnosta, linnuista ja valokuvauksesta tuli valo teini-ikäiselle Jonakselle vaikeana aikana, jolloin hän vietti useamman vuoden sairaalassa.

Kuva – © Jonas Classon: Metso (Tjädertupp).

Toinen kirjoista on aivan uusi, lokakuussa ilmestynyt Lappuggla – skogens dolda väsen. Kirjan tekstit ovat kirjailija Anna Frosterin.

Luonnonihmeitä Kiinassa

Ruotsalainen valokuvaaja Staffan Widstrand on palkittu monissa kansainvälisissä kuvakilpailuissa. Hän käyttää myös titteleitä National Geographic Explorer sekä Sony Europe Imaging Ambassador.

Staffan Widstrandkin on tehnyt useita valokuvakirjoja, joista yhdessä valokuvaaja Magnus Lundgrenin kanssa tehty Papua – bland paradisfåglar och djävulsrockor valittiin lokakuussa Vuoden 2022 Pandakirjaksi; valitsijana oli Ruotsin WWF. Suomessa valitaan Vuoden luontokirja.

Staffan Widstrand on Wild Wonders of China -hankkeen johtaja ja yksi sen perustajista. Hankkeessa toimivat useat kansainväliset ja kiinalaiset luonnonvalokuvaajat sekä Wild Wonders of Europe -hanke, WWF ja Sony Europe Imaging Ambassadors.Wild Wonders -alueita on Kiinan ja Euroopan lisäksi Papua sekä kansainvälinen alue, Wild Wonders International.

Staffan Widstrand kertoi tämän päivän Kiinasta sekä sen ainutlaatuisesta luonnosta ja kulttuuriperinnöstä – kuvia eläimistä  ja linnuista, joita emme ole aikaisemmin nähneet ja jotka tuntuvat epätodellisilta. Hänen esityksensä nimi oli Wild Wonders of China – Unseen, Unexpected, Unforgettable (Ihmeellinen Kiina – ennennäkemätön, yllättävä, unohtumaton).

Kiina sai ainakin minun mielessäni uusia ulottuvuuksia, kun Staffan Widstrand kertoi, että Kiinassa on enemmän suojeltuja alueita prosentteina pinta-alasta kuin Ruotsissa ja Suomessa.

Himalajantragopaani. Tangjiahen kansallinen suojelualue, Kiina.
Kuva: © Staffan Widstrand/wildwondersofchina.com.
Gaoligongshanin puusammakko, Gaoligongshan-vuoret, Yunnan, Kiina.
Kuva: © Staffan Widstrand/wildwondersofchina.com.

Ensi vuonna 22.10.2022

Vuonna 2022 järjestetään 42. Vuoden Luontokuva -kilpailu. Sen tulokset julkistetaan festivaalissa, joka pidetään lauantaina 22.10.2022 myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Laita päivä jo kalenteriin ja tule katsomaan upeita kuvia niin kilpailuun osallistuneiltakin ja gaalaesiintyjiltä.

Kilpailukuvien latausaika alkaa tammikuussa ja kestää tammi-helmikuun vaihteeseen. Seuraa Suomen Luonnonvalokuvaajien verkkosivuja ja somekanavia.

*Olen Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n hallituksen jäsen.

Normaali
Kilpailu, Kuva, Luonto, Näyttely, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Liskomies voitti Vuoden Luontokuva -kilpailun

Liskomies voitti Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailun

Tuote/palvelu saatu: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry SLV*

Vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri voitti luontokuvakilpailun vesiliskosta otetulla kuvalla. Kilpailuun osallistui yhteensä 13 110 kuvaa.

Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin lauantaina 23.10.2021 Finlandia-talossa. Vuoden Luontokuvaksi valittiin Pekka Tuurin Liskomies-kuva, jonka eksoottisesta tilanteesta ja tunnelmasta tuomaristo viehättyi.

Kilpailun tuomaristo kehui kuvaa näin:
– Vesiliskon maailma avautuu kuvassa hienona kokonaisuutena. Hääasuinen liskokoiras leijuu kutulammikossaan kuin avaruudessa. Vedenpinnan tuolla puolen maisemaksi piirtyy eläimen arkisempi ympäristö. Kuvaan on upeasti saatu mukaan myös vedenpäällistä maisemaa pilviä myöten. Taustan metsä ja tumma ranta täyttävät kuva-alan hyvin. Eläin sijoittuu kuvassa oikeaan kohtaan ja sen asento on mainio sormia ja hännänpäätä myöten.

Pekka Tuuri on kokenut ja menestynyt vedenalaiskuvaaja, joka on harrastanut lajiaan noin 30 vuotta. Edellinen kilpailuvoitto tuli 11 vuotta sitten Kasvit-sarjassa kuvalla Kohti valoa.Vuoden Luontokuva -kilpailun kahden kokonaisvoiton ohella hän on saavuttanut vuosien varrella viisi muuta sarjavoittoa.

Kuva: Pekka Tuuri – Liskomies.

Kilpailun parhaimmisto valittiin yli 13 000 kuvan joukosta

Vuoden Luontokuva -kilpailu keräsi tänä vuonna 13 110 kuvaa kaikkiaan 826 eri kuvaajalta. Kilpailussa on yhdeksän sarjaa. Yksi sarjavoittajista valitaan Vuoden Luontokuvaksi.

Tuomaristo valitsi semifinalisteiksi yhteensä 1 197 kuvaa 450 kuvaajalta. Niistä palkintosijoista kisaamaan ja finalistikuvien joukkoon pääsi 251 kuvaa 149 kuvaajalta. Tuomaristo pisteytti finalistikuvat, ja jokaisesta sarjasta pääsi loppukilpailuun 10 parasta, siis yhteensä 90 kuvaa.

Loppukilpailun 90 kuvasta järjestettiin myös suosikkikuvaäänestys Suomen Luonnonvalokuvaajien Facebook-ryhmän jäsenille. Yleisö valitsi suosikikseen Hannu Männyn Isi, munkin on nälkä!

Kilpailun tuomareina toimivat Paavo Hamunen Kuusamosta, Jukka Palm Vantaalta, Antti Siponen Riihimäeltä ja Tiina Törmänen Kemistä. Heidän lisäkseen viidentenä tuomarina loppukilpailuun päässeet kuvat pisteytti Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäsenäänestykseen osallistunut jäsenistö.

Sarjojen voittajat

Muut eläimet, Vuoden Luontokuva
Pekka Tuuri
                  

Kasvit ja sienet                               
Timo Vesterinen

Kuva: Timo Vesterinen – Lehdet ja etana.

Linnut                                            
Stefan Gerrits

Kuva: Stefan Gerrits – Kamppailu.

Maisemat                                        
Aku Kankaanpää

Kuva: Aku Kankaanpää – Vesihämähäkit.

Nisäkkäät                                       
Heikki Suoraniemi

Kuva: Heikki Suoraniemi – Keskellä ei mitään.

Luonnon yksityiskohdat ja muodot
Juhani Kosonen

Kuva: Juhani Kosonen – Viimeinen laskeutuminen.

Luonto ja ihminen                          
Jussi Ahokas

Kuva: Jussi Ahokas – Suomalaista elämää.

Nuoret (alle 18 v)
Julius Isotalo

Kuva: Ladon kehykset – Julius Isotalo.

Vapaa ja luova
Hannu Ahonen

Kuva: Hannu Ahonen – Sydämeni on kevyt kuin perhonen.

Vuoden Luontokuva -kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa. Kaikkiaan kilpailussa jaettavien palkintojen ja julkaisupalkkioiden yhteisarvo on yli 40 000 euroa. Valokuvien parhaimmisto julkaistaan Vuoden Luontokuva -kirjassa ja -kalenterissa.

Kaikki palkitut 37 kuvaa ovat nähtävissä verkossa osoitteessa www.vuodenluontokuva.fi.

Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely

Vuoden Luontokuvasta, kilpailun sarjavoittajista sekä muista kilpailussa palkituista kuvista muodostuu Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttelykokonaisuus, joka kiertää seuraavan vuoden ajan ympäri Suomea.

26.10–5.12.2021
Luonnontieteellinen museo, museokahvila
Pohjoinen Rautatiekatu 15, 00100 Helsinki
Avoinna ti-ke klo 9–17, to klo 12–20, pe klo 12–19,
La klo 10–17, su klo 10–16

27.10.2021–9.1.2022
Suomen luontokeskus Haltia
Nuuksiontie 84, 02820 Espoo
Avoinna ti-su klo 10–17, suljettu 23.–27.12.

3.11.2021–2.1.2022
Yllästunturin luontokeskus Kellokas
Tunturintie 54, 95970 Äkäslompolo
Avoinna 1.–28.11. ma–su klo 9–16, 29.11.–31.12. ma-su klo 9–17
Suljettu 24.–25.12.

4.–5.12.2021
Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit
Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Avoinna la klo 9–19, su klo 9–17

10.12.2021–9.1.2022
Heinolan Lintuhoitola
A. F. Aironkatu 3, 18100 Heinola
Avoinna ma-to klo 7–16, pe-su klo 7–14

Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto.

Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Yhdistykseen kuuluu noin 3 000 harrastajaa ja ammattilaista. Vuoden Luontokuva -festivaali on Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma.

*Olen Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n hallituksen jäsen.

Normaali
Näyttely, Nostalgiaa, Tapahtuma, Teemapäivä, Viestintä

Postikortin juhlaa: 150 vuotta

Kuva: Oberholster VenitaPixabaysta.

Postikortti täyttää tänään 150 vuotta Suomessa. Vieläkö lähetät matkoiltasi kortteja?

Postikortilla on juhlapäivä. Se täyttää 150 vuotta tänään 10.10.2021. Ensimmäinen avoimena, ilman kuorta postitettava ehiöpostikortti otetiin käyttöön 1871. Tuolloin oli mullistava ajatus postittaa viesti ilman kuorta.

Aluksi virallisia, kuvattomia kortteja

Ehiöpostikortti tarkoittaa korttia, jossa on painettu merkintä osoittamassa, että postimaksu on valmiiksi maksettu. Usein on käytetty myös nimitystä ’virallinen postikortti’ tai ’kirjeenvaihtokortti’.

Kirjailija Sakari Topelius otti nopeasti tämän uuden viestintätavan käyttöönsä. Hän lähetti serkulleen Vaasaan kortin 10.10.1871. Kortti löytyy Postimuseon kokoelmista.

Postikortit olivat aluksi kuvattomia. Vähitellen ne muuttuivat kuvallisiksi valokuvauksen ja painotekniikan kehittymisen myötä. Postikorteista tuli suosittuja ja aikansa pikaviestimiä. Tätä edesauttoi kirjoitustaidon kehittyminen ja se, että postikortin lähettäminen oli edullisempaa kuin kirjeen postittaminen.

Mikä on postikortti?

Kuva: M. H. Pixabaysta.

Jos lähdetään perusteellisesti alusta ja mietitään lähemmin postikorttia, niin miten sen voisi määritellä? Yhden yrityksen on tehnyt Hannu Rantala Suomen Postikorttiyhdistys Apollosta: ”Postitse (1) ilman suojusta (2) lähetettäväksi tarkoitettu (3) esine, tunnusomaisimmillaan suorakaiteen (4) muotoon rajattu kaksipuolinen (5) (kuvallinen) tasopinta (6), jonka lähettämisen tarkoituksena on kuljettaa viesti (7).”

Kutakin numeroitua kohtaa Hannu Rantala kuvailee tarkemmin. Ensimmäisen kohdan reunahuomautuksena on: ”Mikä tahansa kuvallinen kortti, kirjanmerkki, pelikortti, hartaudenharjoitukseen tarkoitettu pyhimyskuva, ex libris, mainos- tai keräilykuva ei siis ole postikortti, koska sitä ei ole tarkoitettu postitettavaksi. Itse postittaminen on tulkittava väljästi (lue: eteenpäin toimitettavaksi!). Postilaitoksellakaan ei ole aina ja kaikkialla monopoliasemaa.”

Ei ehkä olisi äkkiseltään tullut mieleen noin montaa kohtaa, jotka on täytettävä ollakseen postikortti.

Ehjänä perillä

Postikortti välitti kätevästi tervehdyksiä, onnitteluja ja muistamisia. Vielä 1960–70-luvuilla postikortti oli pikaviestin, jolla kerrottiin tulemisista ja menemisistä muutaman päivän varoitusajalla. Postikortteja on käytetty myös mielenilmauksiin, uutisointiin, propagandaan ja mainontaan.

Suvussamme kulkee tarina eräästä 1960-luvun postikortista. Kurejoen kylästä Alajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan lähtenyt setäni Tuure Seppä-Lassila oli lähettänyt kotona käyntinsä jälkeen Espoosta vanhemmilleen kortin. Kortin viesti on omaa lajiaan nasevuudessaan ja ytimekkyydessä. Siinä luki vain ”Ehjänä perillä. Tuure.”

Tuosta lausahduksesta on tullut oman perheeni kesken elävää perinnettä. Nyt viestiä ei kirjoiteta enää postikorttiin, vaan tekstariin ja nykyisin WhatsApp-viestiin. Ehjänä perillä -viestin voi lähettää niin päästyään perille matkakohteeseen kuin palattuaan kotiin.

Kuva: Karolina Grabowska Pixabaysta.

Sähköinen viestintä korvannut postikortteja

Postikortin merkitys on muuttunut puhelimen ja internetin myötä. Enää postikorttia ei tarvita tiedonantoihin tai uutisointiin, vaan se on tunteiden tulkki ja välittäjä.

Nuoremmat sukupolvet eivät ole ehkä koskaan lähettäneet korttia. Mitäs kun on Messenger, WhatsApp, TikTok ja mitä kaikkia niitä nyt on. Korttien lähettäminen on vähentynyt sitä mukaa kun sähköinen viestintä on yleistynyt.

Postikortin lähettäminen on kuitenkin edelleenkin mukava tapa ilahduttaa sukulaista tai ystävää ja siitä on iloa vielä pitkään sen lähettämisen jälkeen. Monesti se laitetaan talteen. Minullakin lienevät tallessa lähes kaikki saamani postikortit.

Kortteja tervehdyksenä matkoilta

Postikortteja maailmalta Suomen merimuseossa Kotkassa.

Entä kuinka postikortti liittyy matkustamiseen? No, matkoilta lähetettävien korttien vuoksi. Aikoinaan oli tapana ja ehkä vähän velvollisuutenakin lähettää postikortti perheenjäsenille ja ystäville ainakin ulkomaanmatkoilta. Vähitellen tuo tapa on unohtunut, kun käytössä on paljon helpompi ja nopeampi konsti: sosiaalinen media jakaa lomakokemuksemme välittömästi ja ilman kortin hankkimisen ja kirjoittamisen vaivaa ja kustannuksia.

Milloin sinä olet viimeksi lähettänyt postikortin matkaltasi? Minä muistan oman tapaukseni hyvin, sillä se oli torstaina 23.9. Lappeenrannasta ystävälleni Suelle Lontooseen. Hämmästykseni oli suuri, sillä hän viestitti saaneensa kortin jo lauantaina 25.9. Kirjeenvaihdostani Suen kanssa olen kertonut aikaisemmin postauksessani Ensin lensivät kirjeet.

Parhain terveisin -näyttelyssä postikortin historiaa

Postimuseon Parhain terveisin -näyttely esittelee suomalaisen postikortin historiaa ja käyttötapoja teemojen kautta. Kortit ovat peräisin Postimuseon 220 000 korttia kattavasta kokoelmasta 1800-luvun lopulta nykypäivään.

Näyttely oli avoinna Tampereella toukokuussa ja on sittemmin kiertänyt muutamissa paikoissa ympäri Suomea. Sen voi vielä nähdä 1.–31.12. Haminan kirjastossa. Siellä voi katsoa myös viisi postikortin historiasta kertovaa videota.

Parhain terveisin -näyttelyn avajaisten virtuaaliesitykseen voi tutustua Postimuseon YouTube-kanavalla.

Kuva: Vinson Tan ( 楊 祖 武 ) from Pixabay.
Normaali
Kilpailu, Matkakohde, Näyttely, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Vuoden Luontokuva 2021 -festivaali 23.10.2021

Yhteistyössä: Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry

Pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma Vuoden Luontokuva 2021 -festivaali järjestetään lauantaina 23.10.2021 Finlandia-talossa, Helsingissä. Tule katsomaan upeita kuvia Suomen luonnosta.

Kuva: Arja Vesterholm – Tukka hyvin – kaikki hyvin (VLK2021-semifinalisti).

Tilaisuudessa julkistetaan Vuoden Luontokuva 2021 sekä muut kilpailussa palkitut kuvat, yhteensä 37 kuvaa.

13 110 kuvasta valittiin 90 loppukilpailuun

Kilpailuun toimitettiin 13 110 kuvaa yhteensä 826 kuvaajalta. Tuomaristo valitsi ensimmäisellä kierroksella yhteensä 1 197 semifinalistikuvaa 450 kuvaajalta. Niistä finalistikuvien joukkoon selvisi 251 kuvaa 149 kuvaajalta.

Tuomaristo pisteytti finalistikuvat, ja jokaisesta sarjasta pääsi loppukilpailuun 10 parasta, yhteensä 90 kuvaa. Ne tuomaristo pisteytti vielä uudelleen.

Kilpailun tuomareina toimivat Paavo Hamunen Kuusamosta, Jukka Palm Vantaalta, Antti Siponen Riihimäeltä ja Tiina Törmänen Kemistä. Lisäksi Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n äänestykseen osallistunut jäsenistö antoi loppukilpailuun päässeille kuville omat pisteensä.

Loppukilpailun 90 kuvasta järjestettiin lisäksi suosikkikuvaäänestys, johon pääsivät ottamaan osaa Suomen Luonnonvalokuvaajien FB-ryhmän jäsenet.

Gaalassa kotimaisia ja ulkomaisia huippukuvaajia

Vuoden Luontokuvat 2021 -gaalassa Finlandia-talolla esiintyvät kotimaiset ja ruotsalaiset huippukuvaajat: valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo ja vedenalaiskuvaaja Pekka Tuuri sekä Ruotsista luontokuvaaja, Canon Ambassador Jonas Classon ja Sony Europe Imaging Ambassador, luontokuvaaja, National Geographicin tutkimusmatkaaja ja kirjailija Staffan Widstrand. Sekä Classonin että Widstradin esityskielenä on englanti.

Ohjelma

12.00 Näyttely ja esittelyalue aukeavat

12.30 Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailun semifinalisteja (multimedia 1, kesto 20 minuuttia)

13.00 Vuoden Luontokuva 2021 -kilpailun semifinalisteja (multimedia 2, kesto 20 minuuttia)

13.20 Tauko

Gaala

14.00 Canon Ambassador Jonas Classon (etäyhteys): Night hunter – Yön saalistaja

14.30 Valokuvataiteilija, luontokuvaaja, ja kirjailija Heikki Willamo: Metsä minussa

15.15 Tauko

15.45 Vedenalaismaailman erikoiskuvaaja Pekka Tuuri: Kohtaamisia veden alla

16.30 National Geographic Explorer, Sony Europe Imaging Ambassador Staffan Widstrand:
Wild Wonders of China – Unseen, Unexpected, Unforgettable
Ihmeellinen Kiina – ennennäkemätön , yllättävä, unohtumaton

17.15 Tauko

18.00 Vuoden Luontokuva 2021:
Voittajan julkistus ja palkitut kuvat, tuomariston kommentit, yleisön suosikkikuvan julkistus

19.00 Tilaisuus päättyy

Kuva: Pertti Rasp – Biodiversiteetti (VLK2021-semifinalisti).

Messualueella esittelyjä ja näyttelyitä

Tapahtuman messualueella on nähtävänä muun muassa uutuuskameroita ja muita kuvausvälineitä, piilokojuja, luontokirjallisuutta sekä luontokuvanäyttelyitä. Messualueelle vapaa pääsy.

Esittely- ja näyttelyalueella (lista voi vielä täydentyä):

  • Artest Oy / Jari Nieminen
  • Artic Camera / Jouni Männistö
  • Canon
  • Finnature
  • Jaana Kotamäki (kirjamyynti)
  • Eija Kujansuu (näyttely)
  • Kuusamo Nature Photography
  • Naturkai / Kai Hypen (kirjamyynti)
  • Olympus
  • Rajala Pro Shop
  • Reaxon
  • Sony
  • Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry
  • Suomen Luonto
  • Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely

Finlandia-talolla: Gaala-yleisön suosikkikuvaäänestys. Osallistuneiden kesken arvotaan Rajala Pro Shopin 300 €:n arvoinen lahjakortti.

Lisätiedot: www.luontokuva.org ja www.vuodenluontokuva.fi.

Liput: lippu.fi ja paikan päältä klo 12–16. Liput alkaen 11,50 €.

Itselle tai lahjoiksi kirjoja ja kalentereita

Vinkki: hanki joululahjat jo hyvissä ajoin. 41. Vuoden Luontokuvat (2021) -kirjoja ja Luontokuva 2022 -kalentereita voi ostaa Finlandia-talolta. Kilpailun parhaimmiston osuus on laaja: kirjassa on mukana lähes 200 kilpailukuvaa ja sivuja on sama määrä.

Vuoden Luontokuvat 2021 -kilpailun sadosta on koostettu tyylikäs seinäkalenteri.

Kirjoja ja kalentereita voi ostaa myös Luontokuvan kaupasta.

Kuva: Jaana Paasovaara – Valmiina talveen (VLK2021-semifinalisti).

Normaali