Loviisan kaupungin museossa pääsin hetkeksi menneen maailman tunnelmiin. Kauniita interiöörejä, taidokkaasti työstettyjä esineitä ja koloistaan kurkistelevia museohiiriä.
Marraskuisella retkellä pääsin vierailemaan Loviisan kaupungin museossa, joka toimii nykyisin vuonna 1755 rakennetussa Komendantintalossa. Museo järjestää vuosittain useita vaihtuvia näyttelyitä, erilaisia tapahtumia ja esitelmiä.
Tällaisia peilejä olisi Sylvi-mummuni sanonut kruusatuiksi.
Kerroin jo aikaisemmassa postauksessani museon Paparazzi-näyttelystä, jossa on esillä Aatos Åkerblomin valokuvia Eddie Brucen kokoelmista.
Museossa oli myös viehättäviä interiöörejä ja esineitä, joista otettuja valokuvia laitan tähän postaukseen esille.
Loviisan kaupungin museon kokoelmat edustavat paikallista kaupunkikulttuuria 1700-luvun keskivaiheilta saakka. Museon perusnäyttelyssä voi tutustua muun muassa kustavilaisiin huonekaluihin, hopea- ja tinaesineisiin sekä kaupungin merelliseen historiaan liittyviin esineisiin.
Nuoren tytön huone 1800-luvulta.
Arkun kansi oli koristeltu sisäpuolelta maalauksin. Vuosiluku on 1811.Tämä viehättävä esine on tanssikortti, johon daamit merkitsivät herroille lupaamiaan tansseja.Komea purjelaivan pienoismalli on osa museon merellistä esineistöä.
Ikkunalle on kerätty kauniita lasipulloja ja pikareita.
Säveltäjä Jean Sibelius liittyy Loviisan kaupungin historiaan ja siitäkin museo kertoo. Kaupungissa on toiminut aikoinaan kylpylä, jonka historiaa myös valotetaan.
Museon ylimmässä kerroksesta löytyy on museon oma erikoisuus eli tinanvalajan verstas. Siellä on paikallisten tinanvalajien vuosina 1757–1882 käyttämiä muotteja ja työkaluja.
Tinanvalajan verstas.
Paikallisten valokuvaajien mainoksia ja valokuvia.
Parhaillaan museossa voi tutustua 13.1.2022 saakka siihen, kuinka joulua vietettiin ennen. Komendantintalo on koristeltu eri historiallisten ajanjaksojen perinteiden mukaisesti jouluasuun.
Täällä myös museohiiret viettävät jouluaattoa pienissä ovelissa piilopaikoissaan. Hiiret ovat pehmoleluja, joita museoon tulevat lapset saavat etsiä – oiva konsti houkutella leikin varjolla kiinnittämään heidän huomiota museon esineisiin.
Tehtävä lapsille ja lapsenmielisille: bongaa hiiri!
Talon edustalta löytyy Komendantin puutarha, jossa kasvaa vanhoja hyöty- ja koristekasveja 1700- ja 1800-luvun hengessä. Puutarhaan on istutettu mausteyrttejä ja vihanneksia, väri- ja tuoksukasveja, humalaa ja tupakkaa ja siellä on myös lääkekasvimaa. Aluetta on täydennetty hedelmäpuilla, pensasaidalla sekä koristekasveilla. Kaikkiaan kasvilajeja on yli sata.
Loviisan puutarhayhdistyksen tietojen mukaan ”linnoituksen komendantti käytti aikoinaan muun muassa salviaa ruoansulatuksen edistämiseen, laventelia unettomuuden parantamiseen ja rosmariinia painajaisten torjumiseen.”
Marraskuussa kasvit oli tietysti leikattu lähes maan tasalle, mutta keväällä ja kesällä niitä on varmaan mielenkiintoista tutkia.
Komendantin talon puutarha oli jo valmistautunut talveen.
Loviisan kaupungin museo Komendantintalo Puistokatu 2 07900 Loviisa 044 450 5009 museo@loviisa.fi
Museo on avoinna tiistaista perjantaihin ja sunnuntaisin kello 12–16.
Malmgårdin tilan viljapeltoja marraskuun aamussa. Kartano ja sen panimo ja puoti jäävät kuvan ulkopuolelle oikealle.Malmgårdin historia ulottuu vuoteen 1606.
Malmgård on kartano Loviisan Pernajassa. Sillä on vuosisataiset perinteet, mutta moderni ote maatalouteen luomuviljelyn ja tuotekehittelyn saralla. Kartanopuodissa on myynnissä oman tilan ja panimon tuotteita. Ryhmät pääsevät kesäaikaan tilauksesta tutustumaan päärakennukseen, uusrenessanssista vaikutteensa saaneeseen linnaan.
Vierailin Malmgårdin kartanon puodissa marraskuun alussa pienessä ryhmässä. Saimme tutustua tilan tuotteisiin, joita riittää viljoista oluisiin ja hilloista lakritsaan. Kartano sijaitsee Loviisassa noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Tilaa ja sen tuotteita esitteli kreivi Henrik Creutz. Hän on kartanon 13. omistaja yhdessä Lontoossa asuvan veljensä Fredrikin kanssa.
Luomuviljelyssä muinaisviljoja
Malmgårdissa kasvaa mun muassa yksijyvävehnää, spelttiä, kauraa, rypsiä ja emmeriä.
Malmgård on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn ja luomutuotteiden jalostukseen sekä maatiais- ja muinaisviljoihin, kuten spelttiin, yksijyvävehnään ja emmeriin. Vanhat jalostamattomat viljalajikkeet pärjäävät luomupellolla paremmin kuin jalostetut nykyviljat, ne sopivat ilmastoomme ja niissä on parempi maku.
Speltti-, emmer- ja yksijyvävehnää viljeltiin varsinkin maanviljelyn alkuaikoina. Yksijyvävehnää Henrik Creutz kutsuu maailman vanhimmaksi viljaksi. Suomessa emmeriä on löydetty arkeologisissa kaivauksissa Turusta ja Paimiosta, ja vilja on ajoitettu ajalle noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Malmgårdissa peltopinta-alaa on lähes 500 hehtaaria. Kartanon muita toimialueita ovat matkailu, oluttuotanto ja metsätalous. Sähköenergiaa saadaan oman kosken vesivoimasta.
Pikkuhelmille Vuoden Luomutuote -palkinto
Pikkuhelmiä-yksijyvävehnä valittiin Vuoden 2021 -luomutuotteeksi.
Malmgårdin Pikkuhelmiä-yksijyvävehnä sai Vuoden Luomutuote -palkinnon tänä vuonna kuluttajatuotteiden sarjassa. Toinen palkinnoista meni nurmijärveläisen Krannin tilan 00-tyyppiselle pizzajauholle ammattikeittiötuotteiden sarjassa. Palkinnot myöntää vuosittainLuomuliitto asiantuntijaraadin valitsemana.
Pikkuhelmiä voi käyttää niin lämpimiin ruokiin, salaatteihin kuin jälkiruokiinkin. Palkintoraadin mukaan tuote on erinomainen riisin korvike ruuanlaitossa sekä erittäin maukas raaka-aine erikoisuuksiakin hakeville maistelijoille.
Saimme kakkua, joka oli tehty emmeristä tai yksijyvävehnästä. Melkeinpä pitäisi saada sen resepti, sillä se oli suussasulavan maukasta. Maistelimme myös salaattia, johon oli käytetty pikkuhelmiä. Oluttakin oli tarjolla kartanon omasta panimosta.
Tätä kirjoittaessani silmieni eteen aukea viljatuotteiden laaja kirjo. Kun en ole ahkera leipoja enkä edes ruoanlaittaja, en ole perehtynyt viljan monipuolisiin mahdollisuuksiin. Taidanpa tutustua seuraavilla kauppareissuilla tuotevalikoimaan tarkemmalla silmällä.
Panimosta palkittuja oluita
Maistelimme Malmgårdin Emmer IPA- ja Dinkel-oluita.
Malmgårdin kartanon panimo perustettiin vuonna 2009. Se toimii yli 100-vuotiaassa entisessä navettarakennuksessa, jossa ovat panimon tuotantotilat ja 60-paikkainen pubi tilauksesta järjestettäviä olutmaistiaisia varten. Siellä juuri istuimme ja ikkunan takana näkyi teräksisiä olutsammioita.
Panimon tuotteet valmistetaan käsityönä 2 000 litran erissä ja valikoimassa on noin noin kymmenen vakituista suosikkituotetta. Niiden perustana ovat Malmgårdin puhdas lähdevesi, kotimainen ohramallas, oman pellon vilja sekä tarkoin valikoidut humalalajikkeet. Kaikki oluet ovat lisäaineettomia ja suodattamattomia pintahiivaoluita (ns. ale). Panimossa valmistetaan myös suodattamattomia ja kuivia omenasiidereitä.
Kartanon panimon tuotteita löytyy koko Suomen alueelta ja lisäksi Tallinnasta, varmimmin isojen markettien olutvalikoimista, olutravintoloista sekä luomu- ja lähituotteisiin erikoistuneista myymälöistä.
Malmgårdin Panimo on menestynyt kansainvälisessä World Beer Awards –kilpailussa. Sen X-Porter (7,0 %) valittiin maailman parhaaksi vahvaksi portteriksi sarjassa Stout & Porter vuonna 2018. Vuotta aiemmin saman tittelin voitti Guinness, yksi maailman menestyneimmistä olutmerkeistä. X-Porter oli ainut palkittu suomalaisolut kilpailussa, johon osallistui 490 panimoa 50 maasta ja kaikkiaan 2 300 olutta.
Seuraavana vuonna maailman parhaaksi vahvaksi belgialaistyyliseksi olueksi valittiin Malmgård Belge (8,0%).
Palkituksi on tullut myös koko Malmgårdin toiminta, sillä Visit Finland palkitsi Malmgårdin Suomen parhaana ruokamatkailutekona yhdessä kahden muun osallistujan kanssa Hungry for Finland -tunnustuksella vuonna 2015.
Puoti täynnä maalaistuotteita
Tilaa aikaisemmin emännöinyt kreivitär Kristina Creutz toivottaa tervetulleeksi Kartanopuotiin, jossa on myynnissä myös hänen reseptikirjojaan.
Kartanopuodon tuotevalikoima on laaja. Ylähyllyllä jouluista Piparkakkujauhoa.
Malmgårdin tuotteita myydään panimon yhteydessä toimivassa puodissa. Siellä jauhetaan ja myydään luonnonmukaisesti viljeltyjä viljatuotteita: jauhoja, puurohiutaleita, pastaa, mysliä ja valmiita leipätuotteita. Niiden lisäksi valikoimassa on myös hilloja, mehuja, viinietikkaa, rypsiöljyä, oman panimon alle 5,5 % juomia sekä muita lähialueen tuottajien tuotteita.
Kartanopuoti on auki maanantaista torstaihin klo 10–16, perjantaisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16 ja sunnuntaisin klo 11–16. Sen yhteydessä on myös pienimuotoinen kahvila, joka on auki kesäisin samoina aikoina kuin puotikin, muulloin se on tilauskahvilana ja -ravintolana ryhmille.
Malmgårdissa on järjestetty myös joulumarkkinoita, mutta niitä ei pääse kokemaan tänä vuonna. Seuraavan kerran ne pidetään 10.–11.12.2022.
Jouluisina tuotteina myynnissä on muun muassa piparkakkujauhoa, joulupuuroa varten ohraviljariisiä, aroniaglögiä, puolukkahunajaa ja jouluolutta.
Malmgårdin tuotteita voi ostaa myös verkkokaupasta.
Kartano, ei vaan linna
Malmgårdin kartano edestäpäin, keskellä sisäänkäynti. Katso tarkkaan, niin huomaat ehkä simpukat nurmikon reunassa kuivuneiden lehtien päällä; niistä tulee maininta myöhemmin.
Sisäänkäynnin yläpuolelle on merkitty vuosi 1885.
Linnan pääty. Viljamakasiinikin on näyttävä rakennus.
Malmgårdin kartanon historia ulottuu 1600-luvun alkuun, josta lähtien se on ollut Creutzin kreivillisen suvun omistuksessa. Malmgårdia voidaan kutsua myös linnaksi. Sen on suunnitellut arkkitehti F. A. Sjöström. Vuosina1882–85 rakennettu linna edustaa hollantilaista uusrenessanssia. Talouspihan rakennukset, muun muassa viljamakasiini, ovat 1800-luvun loppupuolelta.
Päärakennuksella sanotaan olevan harvoja vastineita Suomessa. Kaksikerroksinen linna on rakennettu tiilistä ja siihen liittyy kaksi yksikerroksista siipeä. Linnassa kerrotaan olevan huoneita yhtä paljon kuin on viikkoja vuodessa ja ikkunoita saman verran kun päiviä vuodessa. Eksyisiköhän sinne, jos pääsisi omin neuvoin kuljeskelemaan?
Sisätilat ovat kertaustyylisiä ja mainittavin tila on toisen kerroksen ritarisali seinä- ja kattomaalauksineen sekä Muranon lasista tehtyine kattokruunuineen.
Kartanolla on oma kummituskin, 1800-luvulla päärakennuksen palveluskunnassa työskennellyt Selma, joka isännän mukaan saattaa joskus siirrellä huonekaluja.
Olen vieraillut kartanon puolella Exlibris Aboensiksenretkellä muutamia vuosia sitten. Päärakennusta esitteli kartanon silloinen omistaja, kreivi Johan Creutz, nykyisten omistajien isä.
Kivileijonia ja simpukoita puistossa
Jyhkeä kivileijona vartioi Malmgårdin linnan puistoa katsellen päärakennukseen päin.
Rakennuksen terassi ja portaikkorakennelma liittävät sen englantilaistyyliseen maisemapuistoon, jonka ovat suunnitelleet puutarhuri M. G. Stenius–jonka mainitaan olevan ensimmäinen suomalainen muodollisen koulutuksen saanut puutarhasuunnittelija – ja maisema-arkkitehti A. F. Rydberg vuosina 1884 ja 1890.
Kiertelimme tällä reissulla vain hetken linnan edustalla. Päärakennuksen sisäänkäynnin edessä on suihkukaivo sitä reunustavine nurmikoineen. Huomioni kiinnittyi ympyränmuotoisen ruohikon reunaan asetettuihin suuriin valkoisiin simpukoihin. Erikoinen puutarhakoriste, ajattelin. Se tuo mieleeni Turun vanhalta hautausmaalta erään haudan, jonka kiven päällä lepää vuodesta toiseen samanlainen hyvin vanhalta näyttävä iso valkoinen simpukka. Hauta on merikapteenin, joten simpukka yhdistyy luontevasti hänen työhönsä valtamerillä.
Löysin selityksen simpukoille Versoileva-sivustolta Johanna Rintasen postauksesta Retkikohteena Malmgårdin kartano, jossa kirjoittaja kertoo, että suurikokoiset simpukkareunukset ovat olleet suosittuja kartanopuistoissa rokokooajalla. Ja tarkemmin asiaa pengottuani kävi ilmi, että rokokoo-sana tuleekin rocaille-sanasta, joka on alun perin tarkoittanut pientä kivistä ja simpukoista tehtyä koristeluolaa tai koristetta puutarhassa.
Valkoinen simpukka Malmgårdin linnan etupihan suihkulähdettä ympäröivän nurmikon reunalla.
Malmgård on yksityinen koti, mutta siihen voi tutustua ennakkoon sovituilla ryhmävierailuilla toukokuusta syyskuuhun.
Kaunis vanhanajan ruusuinen puutarha rajoittuu 1700-luvun linnoitustöissä syntyneeseen Kuninkaanlampeen ja rauhoitetun lehdon läpi kulkevaan Ehrensvärdin luontopolkuun.
Vierailin elokuun lopussa elämäni ensimmäistä kertaa Loviisassa. Visiitin paäasiallinen syy oli tutustua Loviisan vanhoihin puutaloihin. Mitä muuta jäi mieleen kaupungista?
Ensimmäisenä ajatuksena oli se, että ei ole minulla oikein maantiede hallussa. Olin noin vain suostunut ystäväni ehdotukseen Loviisa-viikonlopusta ilman tarkkaa sijaintitietoa. Helsingistä Loviisaan on matkaa noin 90 kilometriä ja Turusta Loviisaan noin 250 kilometriä.
Kun valitsin ensimmäisen sopivan Turku-Helsinki-junamatkaani täydentävän bussin, jouduin istumaan kaksi tuntia, kun reitti kiersi Sipoon ja Pernajan kautta metsäisiä pikkuteitä myöten. No, Uusimaa tuli nähdyksi siltäkin osin.
Ravintola Bellan suomenkielisen menun kannessa on suomalaisia postimerkkejä. Mukana ainakin Urho Kekkonen ja Hanoi Rocks.
Työpäivän jälkeinen matka uuvutti ja nälkäkin vaivasi matkalaisia, Tampereelta saapunutta ystävääni ja minua. Ruokapaikka löytyi melko helposti Ravintola Bellasta kirkon läheltä.
Huomio kiinnittyi menun postimerkkisomisteiseen kanteen ja sain tietää tarjoilijalta, että suomen-, englannin- ja ruotsinkielisessä menussa on vastaavien maiden postimerkkien kuvat. Pizza Parma ja olut täyttivät vatsan.
Musiikkiakin olisi ollut tarjolla, mutta emme jääneet sitä kuuntelemaan.
Degerbystä Loviisa
Loviisa (ruots. Lovisa) perustettiin vuonna 1745. Se oli vuoteen 1752 saakka Degerby-niminen. Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik vieraili tuolloin Degerbyssä ja antoi kaupungille uuden nimen Loviisa puolisonsa, kuningatar Loviisa Ulriikan mukaan. Onkohan suomessa muita kuningattarelta nimen saaneita kaupunkeja kuin Loviisa ja Kristiinankaupunki?
K-kauppa ja Kappeli
Halusimme selvittää Loviisan Kappelin sijainnin seuraavaa päivää varten ja saimme opastuksen vastaan tulleelta nuorelta mieheltä. Olimme hieman huvittuneita, kun hän kysäisi: ”Tiedättekö, missä on K-kauppa?” Myöhemmin havaitsimme, että keskustassa ei paljon ruokakauppoja olekaan, joten kävihän marketkin maamerkiksi. Löysimme Kappelin puistoineen.
Tori täynnä tavaraa
Tori raatihuoneen edustalla oli täynnä väkeä hyvien löytöjen toivossa.
Hotellimme Degerby sijaitsi keskeisellä paikalla lähellä linja-autoasemaa ja toria, jonka yhdellä reunustalla oli vaaleanpunainen raatihuone.
Torilla oli lauantaina ja sunnuntaina antiikkimarkkinat ja kirpputorimyyntiä. Tarjolla oli paljon houkuttelevan näköistä tavaraa, mutta milläs bussilla kulkija mitään isompaa tai painavampaa ostosta mukaansa ottaisi?
Valokuvaaja Juha Metso oli myymässä tavaroitaan ja olin kiinnostunut hänellä olevasta pienestä karttapallosta ‒ minulla on jo mukava kahden karttapallon kokoelman alku ‒ mutta hintaneuvottelumme päättyivät tuloksettomina.
Taiteilija Inge Löök oli tuonut myyntiin ensi vuoden mummokalentereita molemmilla kotimaisilla kielillä.
Pistäydyimme myös Aleksanterinpihan antiikkimarkkinoilla ja löysimme korttitaiteilija Inge Löökin tuotteiden myyntipisteen.
Vuoden 2017 kalenteri mummokuvineen lähti mukaani annettavaksi lahjaksi. Inge vielä signeerasi juuri painosta tulleen kalenterin.
Kirkko keskellä kaupunkia
Ehdimme tutustumaan lauantaina muutaman vanhan talon lisäksi myös kirkkoon Brandensteininkadulla. Loviisan uusgoottilainen punatiilikirkko on valmistunut vuonna 186 arkkitehti G.T. Chiewitzin suunnitelmien mukaan. Kirkko on 54 metriä korkea ja sinne mahtuu noin 1 000 henkilöä.
Kaupungin edellinen puukirkko tuhoutui kaupungin palossa vuonna 1855. Tulipalosta pelastettiin irtaimistoa, joka on edelleen esillä uudessa kirkossa. Näitä ovat muun muassa vanha alttaritaulu ja krusifiksi, kello ja sakastin messinkikruunu.
Loviisan kirkko.
Läänin kuvernööri, paroni Wallén lahjoitti kirkkoon patsaan, joka on kipsijäljennös tanskalaisen kuvanveistajä Bertel Thorvaldsenin Kristuspatsaasta.
Kulttuuria, kulttuuria
Nuoruuden kesiään Loviisassa viettänyt Jean Sibelius on saanut kaupunkiin patsaan ja oman nimikkokadun. Sibeliuksenkatu 10:ssä sijaitsevan talon muistolaatassa todetaan, että Sibelius sävelsi siellä Kullervo-sinfonian vuonna 1892. Nykyisin talossa toimii Loviisan musiikkiopisto.
Kaupungissa vietetään myös Loviisan Sibeliuspäiviä, lämminhenkiseksi ja nuorekkaaksi mainittua kamarimusiikkifestivaalia syyskuisena viikonloppuna.
”Sibeliuksen nuorena Loviisassa viettämä aika jätti häneen lähtemättömän vaikutuksen: aurinko ja meri, kesä ja valo olivat lähteitä, joista säveltäjä ammensi lopun ikänsä”, kerrotaan tapahtumasivulla.
Kulttuuri näkyy kaupungissa monin tavoin, muun muassa penkkien runolaatoissa, jotka on toteutettu Svenska Kulturfondetin varoilla. Laatoissa oli tunnettujen suomalaisrunoilijoiden tuotantoa suomeksi tai ruotsiksi.
Kulttuurin keskittymä on myös taiteilija, professori Riitta Nelimarkan Bongan linna, jossa myös kävimme.
Kiva kesäkaupunki
Loviisa antoi itsestään kesäisen ja aurinkoisen viikonlopun aikana sympaattisen ja miellyttävän kuvan. Puutaloja, kivitaloja, kaksikielisyyttä, kahviloita, puistoja lehtipuineen ja mukavia ihmisiä, jotka jäivät neuvomaan ja juttelemaan meidän satunnaisten matkailijoiden kanssa. Monet ihastelivat vilkasta vilinää, mutta totesivat että talvella on sitten hiljaisempaa.
Loviisa on ehkä jäänyt Hangon ja Porvoon varjoon, mutta on käynnin väärtti. Jos ei halua tutustua vanhoihin taloihin, kannattaa tulla kaupunkiin jonain muuna aikana kuin elokuun viimeisenä viikonloppuna. Silloin saattaa olla pulaa majoitustiloista.
Hotelli Degerbyn baarin pöydässä silmämme osuivat Mullqvist Clubin drinkkimainokseen. Olihan sitä kokeiltava. Kyseessä on Ravintola Bellan, olut- ja viinibaari Ölvinin ja Hotelli Degerbyn yhteisesti markkinoima juoma, josta tehdään erilaisia versioita sesongeittain. Idea syntyi yrittäjien yhteisistä juhlista.
Tämän kesän drinkissä on vadelmalikööriä, Pohjan Poika -viinaa, Ginger Alea, soodaa, punaista grenadiinia ja vadelmasiirappia. Aika makea.
Mullqvist ry on loviisalainen vuonna 2015 rekisteröity yhdistys, joka fokusoi elämän pieniin iloihin. Sen tunnuslauseena ”Me ollaan Mullqvisteja kaikki kun oikein silmiin katsotaan.”
Mullqvisteja emme Loviisassa tavanneet ‒ paitsi taksinkuljettajan, jonka jouduimme soittamaan apuun, kun huomasimme, ettei paluubussimme lähtenytkään linja-autoasemalta kuten ehkä vanhojen muistijälkien mukaan voisi olettaa, vaan valtatien liittymästä.
Ei ollut pirssimiehellä tietoa Onnibussin reiteistä. Arvailujen ja pienen harhamatkan jälkeen hän jätti meidät kyytiämme odottelemaan, onneksi oikealle pysäkille. Matkailu avartaa ja opettaa.
Parasta lähteä nyt 