Parasta lähteä nyt -blogi on 3-vuotias

Kuva: Pixabay.

Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun aloitin Parasta lähteä nyt -blogin. Nyt on siis syntymäpäivä!

Ja tästä se lähti. Bloggauspäätös oli punnittu teko pitkällisen vastaanhangoittelun, monen viikon ulkoasuharkinnan ja yllättävän helpon nimenvalinnan jälkeen.

WordPressin tilastoinnin mukaan blogin vuosittaiset näyttökerrat ja kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Samoin postausten määrät ovat lisääntyneet, joskin ennätys oli vuonna 2016, jolloin niitä oli 117. Näiden kolmen vuoden aikana postauksia on kertynyt kaikkiaan 333 tämä mukaan luettuna.

Bloggaaminen on hauska ja elämänpiiriä laajentava harrastus

Miksi sitten bloggaan? Tämä on hauska harrastus, joka laajentaa omaa reviiriä, tutustuttaa uusiin ihmisiin ja paikkoihin sekä lisää tietoa, osaamista ja kokemuksia.

Olen osallistunut kolme kertaa marraskuiseen bloggaajien haasteeseen, jossa tehdään postauksia päivittäin (National Blog Posting Month, NaBloPoMo). Minään vuonna en päässyt täydelliseen suoritukseen. Viime marraskuussa jäi eniten päiviä bloggaamatta, kun oli sairaalaretkiä ja muita hankaluuksia.

Tämän vuoden tammikuussa olin kolmatta kertaa Matkamessut-bloggaajana. Se oli edelleen mielenkiintoinen kokemus, joskin viikonlopun ruuhkaisuus koetteli kärsivällisyyttä.

Viime vuoden heinäkuussa vietin yhden viikon Lapinjärvellä kunnan valitsemana citybloggarina kuuden muun bloginpitäjän kanssa vuoroviikoin.

Lokakuussa osallistuin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Irlannissa, joka oli kaikin puolin upea kokemus.

Tämän vuoden helmikuun alussa olin Blogger Voice -esittelyssä brittiläisessä IQPlanner-matkailusivustossa.

Ympyrät siis laajenevat ja pääsen vierailemaan erilaisissa kuplissa. Mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan?

Blogin kummisetänä Pekka Haavisto

Nimi tälle blogille syntyi muutamia matkakirjoja selaamalla. Parasta lähteä nyt -lause löytyi Pekka Haaviston vuonna 1978 julkaistun Inter-rail-oppaan esipuheesta.

Olenkin ottanut Pekka Haaviston blogini kummisedäksi. Pyysin häneltä onnittelun etukäteen hänen presidentinvaalikiertueensa aikoihin Storagen dj-keikalta Turussa.

Valitsin blogiini WordPressin Ryu-teeman, joka on ehkä siitä kummallinen, että se on yksipalstainen. Kaikki valinnat löytyvät yläosan valikosta. Pidin selkeydestä ja fonteista ja erilaisista postausmahdollisuuksista, joita ovat muun muassa  tavallinen blogiteksti kuvineen, kuvagalleria, kehystetty yksittäinen valokuva ja lainaus.

Olethan huomannut, että blogin etusivun yläosan menuvalikosta (neliö) pääset etsimään aikaisempia kirjoituksia ajankohdan, kategorioiden tai asiasanojen mukaan? Voit myös kirjoittaa hakukenttään sanan.

Tiedon blogin tuoreimmasta päivityksestä voi tilata sähköpostiin. Myös tämä kenttä aukeaa menuvalikosta. Voit seurata blogipostauksia myös Facebookin Parasta lähteä nyt -sivulla (käy tykkäämässä) tai blogit.fi-sivuston kautta (käy seuraamassa, merkkaa blogi sydämellä). Parasta lähteä nyt -blogi on tämän sivuston matkablogilistauksissa sijalla 16.

Synttäriarvonnassa kolme Turku -kaupunkiopasta

Syntymäpäivän kunniaksi järjestän arvonnan, johon voi osallistua kommentoimalla. Kerro,

• millaisia juttuja toivoisit blogista löytyvän
• miten voisin blogia kehittää tai
• onko joku postaukseni ilahduttanut sinua erityisesti ja miksi?

Kommentoi viimeistään sunnuntaina 11.2. klo 24.00 mennessä. Palkinto arvotaan maanantaina 12.2. ja voittajille ilmoitetaan sähköpostitse.

Kaikkien vastaajien kesken arvon kolme Turku -kaupunkiopasta. Tämä Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talven teos on Mondon valitsema Vuoden matkakirja 2017. Kirjan kustantaja on turkulainen Kustannusosakeyhtiö Sammakko, joka on ystävällisesti lahjoittanut palkinnot pyynnöstäni.

Mutta varoituksen sana: Mondon palkintoraadin mukaan ”tämän kirjan kanssa tekee mieli lähteä Turkuun. Opaskirja auttaa löytämään tutusta kaupungista uutta koettavaa ja on tyyliltään rennon hauska.” Voittajille toivotan siis: tervetuloa Turkuun.

Kiitokset kaikille lukijolle ja erityisesti kommentoijille! Onnea arvontaan. Nostetaan malja Parasta lähteä nyt -blogille.

Maalaiselämää Lapinjärvellä

Tällaisen haasteen sain sähköpostiini huhtikuussa ja tartuin heti mahdollisuuteen.

Katsoin maalaismaisemaa ja ymmärrän
kuinka onnellinen voikaan olla hän
joka täällä vain saa asustaa…

Tämä Petri & Pettersson Brassin Maalaismaisema-hitti vuodelta 1971 soi radiossa yhtenä Lapinjärven päivänäni. Pitääkö se paikkansa?

Pienimuotoinen ihmiskoe oli käynnissä heinäkuisena viikkona, kun asustelin aivan erilaisessa ympäristössä kuin yleensä. Kotikaupunkini Turun asukasmäärä on noin 188 000 ja Lapinjärvellä asuu noin 2 700 ihmistä.

Viikko maalaisresidenssissä Lapinjärvellä oli tietysti vain lyhytaikainen otos ja häivähdys elämästä pienellä paikkakunnalla, mutta jonkinmoista kokemusta se antoi tämän elämänmuodon hyvistä ja huonoista puolista.

Mökki järven rannalla

Asuin Husulanmäen maalaisresidenssissä parin kilometrin päässä kirkonkylältä. Mökki sijaitsee niemellä, joka jatkuu vielä jonkin matkaa kapeana ja metsäisenä kohti Lapinjärveä. Pieni polku johdattaa niemen kärkeen.

Keväällä paikka on varmaan erityisen upea silloin, kuin kielot ovat kukassa; lehtiä näkyi runsaasti puiden juuressa. Voin kuvitella niiden hurmaavan tuoksun.

Niemen rannat ovat kivikkoiset ja ruohottuneet, joten uimaan ei päässyt. Vesikään ei taida olla uimalämpöistä kylmän kesän jälkeen, joskin meriveteen verrattuna lämpimämpää.

Soutuvene oli käytettävissä, mutta tällainen citybloggari on kuivan maan eläjä; en yrittänytkään saada sitä vesille.

Mökki on sijoitettu niin, että sekä keittiön että olohuoneen ikkunoista avautuu järvimaisema. Keittiön ikkunasta oli lähes esteetön näköala järvelle lumpeenkukkineen. Olohuoneen ikkunasta näkyi ensin komeita puunrunkoja, joiden takaa pilkisti järvi. Kaunista luontoa oli siis ympärillä.

Auringonlaskut olivat joka ilta erilaisia. Komeimmat niistä olivat heti oleskelun alussa, enkä tullut silloin lähteneeksi niemen kärkeen, josta olisi parhaiten saanut näkyviin vaaleanpunaisen ja violetin sävyisen Lapinjärveen kuvastuvan taivaan.

Auringonlasku näkyi mökkiin isokokoisten puiden takaa. Niemenkärjestä olisi ollut paremmat näkyvät värikkääseen maisemaan.

Maaseudulla omassa pihapiirissä ja varsinkin mökissä metsän keskellä voi halutessaan liikkua vähemmänkin tyylikkäissä vaatteissa, uimapuvussa tai vaikka ilman vaatteita. Auringonottovaihtoehto jäi lähinnä teoreettiseksi mahdollisuudeksi osittain välillä pilvisen ja kylmän sään ja osittain tiiviin ohjelman vuoksi.

Siunattu ja pelottava hiljaisuus

Hiljaisuus ympäröi maalaisresidenssin ja siellä asujan. Onhan se rauhoittavaa ja nautinkin siitä.

Jossain vaiheessa aloin kaivata ihmisääniä ja kuuntelin paljon radiota, välillä ruotsinkielistä kanavaa ja välillä Radio Suomea. Kaakkois-Suomen alueradiossa tuli vahvasti esiin Kotkan Meripäivät Tall Ships Race -purjelaivoineen. Kotkaan ne pysähtyvät muutamaksi päiväksi ennen tuloaan Turkuun 20.-23.7.

lllan ja yön hiljaisuus on erilaista. Valojen vähetessä mökki kietoutuu hämärään. Kerrostalossa asuja on tottunut sieltä tääältä kantautuviin ääniin. Hän on myös tietoinen siitä, että ympärillä on ihmisiä, joista suuri osa on ainakin hyvänpäivän tuttuja.

Mökissä metsän keskellä asuessaan kaupunkilainen kuulostelee metsän suhinaa ja satunnaisia ääniä. Jotenkin sitä herkistyy ja höristää korviaan: kuuluuko mitään outoa, uhkaavaa? Onneksi en ollut ottanut mukaan iltalukemiseksi dekkareita ‒ mielikuvitus laukkasi nytkin jo tarpeeksi vilkkaasti ilman lisävirikkeitä.

Citybloggareita luotsannut suunnittelija Inka Hell kertoi myös, että mökin lähistöllä saattaa liikkua liito-oravien kartoittaja mahdollisesti myös yöaikaan. Onneksi en havainnut luontotutkijaa mökin lähistöllä ‒ henkilö hiippailemassa pimeyden keskellä olisi ollut pelottava kokemus.

Maalaisresidenssin asukkaita tässäkin pesässä.

Grillausta ja saunomista

Tatu teki tulen ulkogrilliin ja paistoi lounasmakkarat.

Vain perjantai jäi kokonaiseksi mökkipäiväksi. Nautimme maalaisresidenssiin torstaina saapuneen poikani Tatun kanssa joutilaasta päivästä, jonka ainoaksi ponnistukseksi jäi tulen tekeminen ja makkaroiden grillaaminen.

Tatu lämmitti saunan torstai-iltana. En olisi ehkä itsekseni ryhtynyt siihen puuhaan. Puulämmitteisen saunan kiuas antaa lempeämmän ja kosteamman lämmön kuin taloyhtiömme sähkökiuas. Kyllähän sekin löyly hyvää tekee, mutta kyllä kroppa ja sielu nauttivat aidon tulen tuottamasta lämmöstä.

Uiminen järvessä olisi täydentänyt kesäisen nautinnon, mutta se jäi nyt toteutumatta. Kävimme vilvoittelemassa mökin kuistilla.

Autoton citybloggari vaikeuksissa

Maalaiselämässä pärjää paremmin, jos on käytettävissä auto. Nyt olin sovittujen kyytien, omien jalkojeni ja taksien varassa. Onhan se hyvä, että päivään sisältyy hyötyliikuntaa, mutta pitkien välimatkojen päässä olevat kohteet karsiutuvat pois.

Kyläkummini Kirsti Karhu oli lainannut sinisen Terässsiipi-polkupyöränsä mökille citybloggareiden käyttöön. Kun en ole pyöräillyt moniin vuosiin, en halunnut lähteä kokeilemaan sitä nytkään. Toki pyöräily olisi helpottanut liikkumista.

Lapinjärven nuoriso huristeli polkupyörien lisäksi mopoilla, mopoautoilla ja autoilla. Maaseudulla menopeli on  välttämätön itsenäiselle liikkumiselle.

Uskallanko muuttaa landelle?

Entä mitä vastaisin alkuperäiseen kysymykseen: Citybloggari, uskallatko muuttaa landelle?

Vastaisin, että kysymys on kokonaisarviosta ja asioiden punnitsemisesta. Kysymys on työstä, asumisesta ja arkisen elämän asettumisesta. Plussista ja miinuksista.

Ja sehän on jo moneen kertaan todettu, että koskaan ei kannata sanoa ehdottomasti ei koskaan.

Seuramatkalla Lurensissa

Mikäs sen sopivampi kesäteatteriesitys matkabloggarille kun Sällskapsresan? Lurensin kesäteatteri Hardomin kylässä Loviisassa vei tälle seuramatkalle.

Matkalaukku ja kamera mukaan ja sitten matkaan!

En olisi tullut lähteneeksi viettämään teatteri-iltaa ilman bloggariystävääni Märtha Vesterbackaa. Hän vinkkasi minulle, citybloggarille, Lurensista ja antoi esityksessä mukana olevan lapinjärveläisen Christina Mickosin yhteystiedot.

Niinpä Christina tuli hakemaan minut maalaisresidenssistäni yhdessä Nellyn, toisen näyttelijän kanssa. Olimme paikalla hyvissä ajoin, sillä näyttelijöiden työt alkoivat tietysti jo paljon ennen esitystä. Minulla oli mukavasti aikaa ostaa lippu ja tutustua avoinna olleeseen Lurensin kartanoon.

Kovan onnen Lurens gård

Vasemmalla kartanon päärakennus ja oikealla vuonna 2000 valmistunut Löjtnantsgården kesäteatterin ja Östra Nylands Ungdomsförbundetin käyttöön.

Lurens gård mainitaan jo 1500-luvulla. Nimi tulee omistajan Luhr– tai Luur-nimestä. 1700-luvulta kartanon omistajaksi tuli Lindforsin suku. Vuonna 1933 Elise Lindforsin testamenttilahjoituksen myötä kartanon sai Pernajan kunta.

Lindforsit olivat menettäneet molemmat poikansa ‒ toisen pienenä ja toisen merimiehenä toimineena nuorukaisena ‒ ja Elise Lindforsin toiveena oli saada kartano vähäosaisten lasten hyödyksi. Erinäisten vaiheiden jälkeen tila tuli Östra Nylands Ungdomsförbundetin käyttöön ja kesäteatteritoimintaan.

Tuli mieleen, että perhetragedian myötä paikallinen kulttuurielämä on saanut hienon tukikohdan. Pihapiirin rakennukset luovat tunnelmallisen tausta näytelmälle ja isojen vaahteroiden alle katetut pitkät pöydät toimivat mainiosti väliaikatarjoiluista nauttimiseen. Kevyen salaattilounaan jälkeen pari knackkorvia maistui herkulliselta.

Näytelmiä jo 1950-luvulla

Lurens on perinteikäs ulkoilmateatteri, jossa on näytelty vuodesta 1958 saakka. Esitykset ovat vaihdelleet lastennäytelmistä musikaaleihin ja yleisömäärät teatterin historian aikana tuhannesta noin 13 000 katsojaan. Joka kesä on aina luvassa jotain uutta ja erilaista.

Lurensissa on pyörivä katsomo, ei tosin katettua. Se on toiminut jo vuodesta 1966, jolloin se oli toinen laatuaan Suomessa.

Kesäkauden jälkeen uuden näytelmän valinta alkaa jo syksyllä ja harjoitukset kevättalvella, kertoi Östra Nylands Ungdomsförbundetin puheenjohtaja Kim Svensksberg. Täytyy ihailla ja kunnioittaa harrastajanäyttelijöitä ja muita teatterin puuhaihmisiä, jotka jaksavat antaa aikaansa ja energiaansa näytelmän luomiseen ja esittämiseen.

Klassikkoelokuvasta musikaaliksi

Sällskapsresan pohjautuu Lasse Åbergin suosittuun elokuvaan vuodelta 1980. Musiikista vastaa Bengt Palmers. Elokuva on saanut Ruotsissa klassikon maineen. Sen pohjalta on tehty musikaali vuonna 2015; mukana oli myös Jacob Skarin. Suomen ensi-ilta näytelmällä oli Lurensissa 30.6.2017. Ohjaajana toimii Oskar Silén.

Stig-Helmer saa terapiaa lääkäri Levanderin lentopelkoklinikalla: ”Jag kan flyga, jag är inte rädd.”

Hotel Flamenco Nueva Estocolmossa Kanariansaariila odottaa jouluturisteja.

Lentokone valmiina matkaan kohti Gran Canariaa.

Suntripin henkilökuntaa paikallisen rantapojan seurassa.

Tarinassa hymyillään lempeästi valmismatkoille. Mukana on tietysti myös rakkaustarina, rikos ja pari viinaanmenevää turistia, joiden matkasta suurin osa menee Pepes Bodega -nimisen baarin etsimiseen.

Pääosassa on leivänpaahdintehtaalla työskentelevä mammanpoika Stig-Helmer Olsson, jota näyttelee Kim Snygg. Naispääosissa ovat Ilona Wiksten Majsanina ja Mirella Pendolin-Katz Sivanin roolissa.

Näyttelijöissä on mukana niin vanhoja konkareita kuin aivan nuoriakin. Uusille näyttelijöille halutaan antaa vastuuta ja onnistumisen iloa. Kokenein lienee 1980-luvulta asti mukana ollut Frej Lindfors viinalle person Robban Söderbergin roolissa. 

Osa harrastajateatteritoiminnan viehätystä lieneekin yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Upeaa heittäytymistä sekä näyttelemisen ja laulamisen iloa.

Täytyy tunnustaa, että jäisi kyllä minulta väliin, vaikka olenkin aikoinaan ollut kiinnostunut näyttelemisestä ja kansakouluikäisenä pari näytelmää kirjoittanut ja ohjannutkin. Yksi näytelmä taisi kertoa joulupukin lottovoitosta.

Kurkistus naapurikuplaan

Esitys on tietysti ruotsiksi, mutta teatteri toivottaa myös muunkieliset tervetulleiksi. Ohjelmalehtisestä löytyy suomenkielinen juoniselostus. Ja teatterin sanoin: ”Ja musiikki sekä tanssi, jotka ovat tärkeitä osia teatterin näytöksiä, eivät vaadi niin perusteellista kielitaitoa.”

Kaiken kaikkiaan ilta oli mukava ja rikastuttava kokemus. Minulle se oli kurkistus omasta kuplastani naapuriin. Suomenruotsalaisessa kulttuurissa on jotain ilahduttavaa ja lämmittävää.

Olen iloinen siitä, että olen saanut senkin verran kouluopetusta ruotsinkielessä kuin olen ja sittemmin myös opiskeluvuosina. Pysyin kärryillä enimmän osan aikaa ‒ joitakin sanaleikkejä ja vitsejä en ehkä huomannut. Nueva Estocolmon kuulin ensin Nueva Stockholmiksi. Tuli mieleen, että voisi olla hauskaa kerrata ruotsia ja tehdä useamminkin tällaisia kulttuuriretkiä på svenska.

Tack så mycket, Märtha och Christina!

Lapinjärven nopean toiminnan joukot – Taitopaikka

Taitopaikka Lapinjärven Porlammilla tarjoaa valmennusta työnhakijoille. Työnantajat hyötyvät palvelusta saamalla työntekijän ilman valtavaa rekrytointioperaatiota.

Vierailin citybloggarin ominaisuudessa Taitopaikassa. Toimintaa esittelivät työelämävalmentajina toimivat emäntä Sari Holopainen, isäntä Kai Nurminen ja yritysyhteistyöstä vastaava luotsi Tapio Liljeqvist. Neljäntenä tiimin jäsenenä on pehtoori Joel Rosenberg, jonka vastuualueena on Taitopaikan hallinto ja valmennuksen kehittäminen.

Emäntä Sari Holopainen, isäntä Kai Nurminen ja yritysyhteistyöstä vastaava luotsi Tapio Liljeqvist kertoivat Taitopaikan toimnnasta.

Taitopaikka on ollut toiminnassa vuoden 2016 alusta. Tuloksiakin on saatu: Lapinjärvellä työttömyys laski vuodessa eniten Uudenmaan kunnista. Lasku oli peräti 25 prosenttia, kertoo ELY-keskuksen kesäkuussa julkaistu työllisyyskatsaus.

Taitopaikka-valmennus on työnhakijoille suunnattu Lapinjärven kunnan tarjoama palvelu, jonka tavoitteena on löytää ihmislähtöisiä työllistymiseen ja työllistämiseen. Taitopaikka-toiminnassa alueen työttömät kutsutaan mukaan vapaaehtoiseen valmennusohjelmaan. Sen aikana heidän tilanteensa kartoitetaan ja heille etsitään yksilöllisesti työ-, koulutus- tai työkokeilupaikka.

Taitopaikassa työnhakija voi muun muassa syventää ja uudistaa osaamistaan, saada henkilökohtaista tukea työllistymiseen, kokeilla jotain ihan uutta, saada varmuutta työntekijänä ja -hakijana, suorittaa työturvallisuus- ja ensiapukortin sekä hygieniapassin ja jakaa osaamistaan muiden kanssa.

Taitopaikka toimii Taitotalossa Porlammilla. Käytössä on monipuoliset laitteet muun muassa puu- ja metallitöihin.

Työnantajille Taitopaikka tekee työllistämisen helpommaksi. Yritys voi löytää Taitopaikan kautta sopivan työntekijän ja työllistää tarvittaessa työkokeilun, palkkatuen tai oppisopimuksen kautta. Työnantaja saa myös tukea palkkatuki- tai työkokeilupapereiden täyttämiseen. Yrityksilla on myös mahdollisuus kouluttaa Taitopaikan tiloissa työnhakijaa tiettyyn työtehtävään.

Leikillisesti mainittu nopean toiminnan joukot viittaavat siihen, että työnhakijoiden kanssa tehdään sopimus valmennuksesta kuukaudeksi – aikaa voidaan pidentääkin tarvittaessa. Työelämävalmentajat toimivat työnhakijan kanssa tämän yksilöllisten tarpeiden mukaan ja luotsi on yhteydessä alueen työnantajiin kartoittaen heidän tarpeitaan ja yrittäen löytää niitä vastaavan työntekijän. Tämä prosessi yritetään saada joutuisasti päätökseen.

Taitopaikan projekteja ovat olleet muun muassa Lapinjärven jättipotkukelkan kunnostus ja ulkokalusteryhmän sekä kanakopin tekeminen. Lisäksi on valmistunut pienempiä esineitä. Myös kiinteistön hoitaminen ja pienkoneiden kunnostus on ollut valmennettavien vastuulla.

Taitopaikkalaiset olivat mukana myös järjestelemässä työllisyyteen ja yrittäjyyteen liittyviä Näköalapaikka-messuja. Yrityksille ja yhteistyökumppaneille on pidetty avointen ovien tilaisuuksia sekä yritysiltoja ja -vierailuja.

Suomen – ellei maailman – suurimman potkukelkan päälle kiipeävät Karkauspäivän kosinnat -tapahtumaan osallistuvat kosittavat.

Muutama maatiais- ja helmiäiskana on saanut uuden kopin asuttavakseen Taitopaikan valmennettavien työn tuloksena.

Tässä syntyy makkaratikku kesätyöntekijälle muistoksi Taitopaikasta.

Valmentautujat ovat myös tehneet virkistysluonteisia retkiä ohjaustiimin kanssa. Kerran viikossa koko porukka kokoontuu keittiöön tekemään yhdessä ruokaa. Joskus on käynyt niinkin, että valmentautujissa on ollut mukana kokki, jolloin hänen osaamisensa on hyödyttänyt koko porukkaa ja työelämävalmentajatkin ovat olleet oppimassa ammattimaisen ruoanlaiton niksejä.

Vierailuni aikana valmistui lohisalaatti, joka sitten nautittiin saman pöydän ääressä.

 

Jaa

Verner Thomé tutuksi

Olin tiistaina citybloggarin rooliini kuuluvassa vapaaehtoistyössä Lapinjärven kirjastossa. Siellä on esillä heinäkuun ajan Verner Thomé -näyttely. Sain tehtäväkseni kirjoittaa taiteilijasta lyhyen esittelyn kirjaston käyttöön. Siinäpä oiva mahdollisuus tutustua tähän Suomen kuvataiteen kultakaudeksi (1865‒1931) kutsutun ajan mestariin.

Olen varmaan joskus kuullut taiteilijan nimen ja luultavasti nähnyt hänen töitään Ateneumissa. Melkein tyhjästä sain tutustumiseni kuitenkin aloittaa.

Yllättävänä ja mielenkiintoisena yksityiskohtana pidin sitä, että Verner Thomé liittyy sekä Lapinjärveen että omiin eteläpohjalaisjuuriini. Thomé hankki sisarensa innoittamana huvilan Lapinjärveltä. Hän on syntynyt Alajärvellä, josta sukuni on kotoisin sekä isän että äidin puolelta.

Mustakorvesta maailmalle

Verner Thomé syntyi metsänhoitajan perheeseen 4. heinäkuuta 1878. Perhe asui Mustakorven torpassa Alajärvellä.

Verner Thomé oli taiteilija pienestä asti. Hänen vanhempansa Johan ja Agnes Thomé pitivät häntä laiskana ja ajattelivat, että perheen muista veljeksistä voi jotain tullakin, mutta Verneristä ”vain” taiteilija. Kahdesta veljestä tuli arkkitehtejä ja yhdestä isän tavoin metsänhoitaja. Vernerillä oli myös neljä sisarta.

Itseluottamuksen puute esti nuorta Verneriä heti pyrkimästä eli taidekoulutukseen. Hän sai työpaikan kivipiirtäjänä Tilgmannin kivipainossa Helsingissä.

Mustakorpi. Lapsuudenkoti Alajärvellä. 1800- ja 1900-lukujen vaihde.

Taideopintoja Helsingissä ja Münchenissä

 Vuonna 1898 Thomén vietti kesän Eero Järnefeltin opissa Lohjalla. Oppi-isä rohkaisi Verner Thoméa pyrkimään Suomen Taiteilijayhdistyksen piirustuskouluun Helsinkiin. Siellä häntä opetti muun muassa Helene Schjerfbeck, joka piti häntä yhtenä lahjakkaimmista oppilaistaan.

Helsingistä Verner Thomé siirtyi vuosisadan vaihteessa Baijerin kuninkaalliseen taideakatemiaan Müncheniin. 1900-luvun alun hän vietti Ranskassa. Hänen ensimmäinen taidenäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1903.

Verner Thomén tuli valituksi yhtenä taiteilijana Salon d´Automnen eli Syyssalongin yhteydessä olevaan Suomen taiteen näyttelyyn Pariisiin vuonna 1908. Paikalliset arvostelijat antoivat kuitenkin taideteoksille murskakritiikin. Niitä pidettiin ilottomina, harmaina ja synkkinä.

Impressionistinen valomaalari

1900-luvun alussa taide olikin rajussa käymistilassa. Suomalaiset suhtautuivat uusiin ilmiöihin varovaisesti. Verner Thomé oli valmis uudistamaan maalaustapansa. Hänestä kehittyi impressionistinen valomaalari, joka kokeili myös pointillismia eli täplämaalausta. Maalausten aiheina olivat muun muassa rantanäkymät ja lapset. Thomé oli myös taitava muotokuvamaalari.

Verner Thomé teki kansainvälisen läpimurtonsa ja sai loistavia arvosteluja laajassa näyttelyssä Pietarissa hieman ennen kansalaissodan syttymistä.

 Veljien kohtalo muutti elämän

Thomé odotti pääsevänsä luomaan uraa Pariisiin ja muualle Eurooppaan, mutta hän joutui hautaamaan omat unelmansa. Hänen veljensä Valter, Ivar ja William Thomé teloitettiin Suomen kansalaissodan aikana Vihdissä 1918. Verner säästyi, koska oli maalaamassa Urajärven kartanossa.

Vernerin elämä muuttui. Veljet olivat avustaneet rahallisesti vekselivetoisesti elänyttä ”pitkän paperin taiteilijaa”. Nyt taloudellinen vastuu ja teloitettujen veljien lapsista huolehtiminen lankesi hänelle. Verner Thomé ryhtyi tuotteliaaksi muotokuvamaalariksi vastoin tahtoaan. Muun muassa valtioneuvosto tilasi häneltä säännöllisesti töitä. Hän on maalannut myös alttaritaulun Alajärven kirkkoon.

Verner Thomén töihin tuli tummempi sävy. Erään arvion mukaan hän teki parhaimmat työnsä ennen vuotta 1918, joskin 1920‒30-luvultakin on joitakin helmiä.

Lapinjärvi ja Villa Thomé

Järvimaisema. 1945.

Vuonna 1921 Verner Thomé osti huvilan Lapinjärven kirkonkylältä. Talolle annettiin nimeksi Villa Thomé. Hän oli tutustunut paikkakuntaan vieraillessaan sisarensa, opettajatar Vava Thomén luona, joka oli aktiivisesti mukana kylän yhdistys- ja seuraelämässä.

Verner Thomé kulki vesivärilaatikko, siveltimet ja paperinippu mukanaan Lapinjärven maisemissa. Hänelle paikkakunta oli etsimisen ja rauhaan vetäytymisen saareke. Hän vietti huvilassa kesänsä ja juhlapyhänsä. Talvet hän pyrki oleskelemaan Keski-Euroopassa heikkojen keuhkojensa vuoksi.

Huvilassa asuivat vakituisesti taiteilijan täti Helena Wallin sekä perheen uskollinen palvelijatar Hanna Huttunen. Taiteilijasta poiketen he loivat kiinteitä ystävyyssuhteita lapin-järveläisiin.

Talossa ei ollut erillistä ateljeeta, koska Thomé maalasi mieluummin ulkona. Taiteilijakodin ovet olivat avoinna myös kollegoille ja 1920‒30-luvuilla Lapinjärvellä vaikuttikin pieni taiteilijayhteisö. Se ei ollut mikään iloinen seurue, vaan sisäänpäinkääntynyt ja työteliäs yhteisö. Monet olivat kokeneet sodassa samanlaisia menetyksiä kuin Verner.

Sisaren kotihuvila Villa Bergbo sijaitsee Villa Thomén lähellä. Verner Thomén kuoleman jälkeen hänen huvilaansa jäi asumaan Hanna Huttunen taiteilijan toiveen mukaisesti. Sittemmin talo siirtyi metsänhoitoyhdistykselle ja myöhemmin yksityiskodiksi. Huvila on osa Lapinjärven kulttuuripolkua (kohde 6, Lukkarinpolku 6).

Pojat rannalla. 1915.

Leikkivät pojat. 1910.

Verner Thomé ei mennyt koskaan naimisiin. Hän sai kuitenkin yhden pojan Selma Erikssonin  kanssa. Olof Verner William Eriksson peri isänsä taiteellisen lahjakkuuden ja hänestä tuli yksi Suomen merkittävimmistä heraldikoista.

Verner Thomé alkoi vaurastua töillään. Vuonna 1922 hänestä tuli Kuvataideakatemian jäsen ja vuonna 1941 hän sai professorin arvonimen. Hän kuoli 1. kesäkuuta 1953 Helsingissä.

Verner Thomé -näyttely on avoinna heinäkuussa kirjaston aukioloaikoina:

Maanantaisin, torstaisin, perjantaisin kello 14.00–19.00
Tiistaisin kello 10.00 – 16.00
Keskiviikkona kirjasto on suljettu.

Apostolinkyydillä kulttuuripolkua

Tutustuin citybloggarin roolissani Lapinjärven kirkonkylään. Seurailin väljästi kulttuuripolkua, mutta kuljin myös omien mielenkiinnon kohteideni ja voimieni mukaan: tuolla on kaunis talo, iloisenvärisiä kukkia tai mielenkiintoinen puu. Osa kohteista jäi reittini ulkopuolelle. Ehdin myös juttelemaan paikallisten kanssa.

Nimismiehenpolun eteläpäässä sijaitsevan hirsitorpan porttiin kiinnitetty kyltti toivottaa tervetulleeksi. Torppa on rakennettu 1700-luvun lopulla ja siitä alkaa kulttuuripolku.

Hirsitorppaan (kulttuuripolun kohde 1) pääsee tutustumaan kesäisin asukkaiden ollessa paikalla.

Kulkuvälineenä olivat omat jalkani. Se on valokuvauksen kannalta kätevämpi vaihtoehto, kun haluaa tallettaa osan näkemästään kuviin. Eikä minulla joukkoliikenteen käyttäjänä olekaan autoa mukana.

Matkaa maalaisresidenssistäni Husulanmäeltä kertyy noin 3,5 kilometriä. Kiersin myös jonkinmoisen lenkin kylällä hautausmaata, kirjastoa ja uimarantaa myöten, joten päivän liikuntaosuus tuli täyteen.

Kirkonkylä (Lappträsk Kapellby) sijaitsee valtatie 6:n varressa melko keskellä Lapinjärven kuntaa. Se on yksi Lapinjärven 12 kylästä ja asukasluvultaan niistä suurin. Kirkonkylällä sijaitsee suurin osa Lapinjärven toimistoista, kunnantalo, kaksi kirkkoa sekä kaksi hautausmaata.

Kunnantalo toimii vuonna 1876 kansakouluksi rakennetussa talossa.

Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu ympäristö

Näkymä Lapinjärventieltä, kylänraitilta, kotiseututalo Kycklingsin puutarhaan. Kycklings on ollut maalaistalona 1500‐luvulta lähtien.

Etukäteistietoni mukaan kirkonkylä on tunnettu kauniista miljööstään, johon kuuluu vanhoja rakennuksia ja pieniä kujia. Totesin tämän pitävän hyvin paikkansa. Osuuspankki sijaitsee punaisessa puutalossa, kunnantalo keltaiseksi maalatussa rakennuksessa, hammaslääkäri pitää vastaanottoaan vanhassa 1800-luvun talossa, josta löytyy myös apteekki ja parturi-kampaamo; kirjasto ja kylän yhteinen työhuone ovat entisessä maatalouskoulussa. Masentavia betonikuutioita en huomannut kirkonkylässä matkani varrelta.

Lapinjärvellä Osuuspankkkikin toimii vanhassa rakennuksessa toisin kuin monen muun kirkonkylän pankit.

Tässä talossa on toiminut kauppa jo 1800-luvulla.

Kylänraitti on suorastaan idyllisen näköinen. Se on osa vanhaa maantietä, joka vie Porvoosta Anjalankoskelle.

Museovirasto on määritellyt poikkeuksellisen hyvin historiallisessa asussaan säilyneen Lapinjärven kirkonkylän valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Museoviraston luonnehdinnan mukaan ”Kirkonkylän vanhin rakennuskanta muodostuu kirkkojen ohella empiretyylisestä kirkkoherranpappilasta, kappalaisenpappilasta, Brofogdasin sotilasvirkatalosta, kansakoulusta, maatalouskoulusta, Mariebergin kartanon talouskeskuksesta ja puistosta, kylän kantatilojen talouskeskuksista sekä käsityöläisasutuksesta.”

Brofogdas on tiettävästi kunnan vanhin käytössä oleva asuinrakennus. Se on rakennettu vuoden 1687 piirustusten mukaan.

Näissä rakennuksissa toimii Peikkolaakson päiväkoti.

Kirjasto sekä saman rakennuksen toisessa päässä toimiva koko kylän työhuone ovat sijoittuneet entiseen maatalousoppilaitokseen. Lapinjärven kirjasto on perustettu jo vuonna 1863.

Kulttuuripolkua kuljeskelemaan

Kulttuuripolku on viidentoista pääasiassa vanhoista rakennuksista muodostuvan kohteen kokonaisuus. Mukana on myös Katariinan puisto, kylänraitti ja Nimismiehenpolku. Kaikki kohteet esittelevä kaksikielinen infotaulu on Lapinjärventien varrella ja kunkin kohteen kohdalla löytyy numeroitu opaskyltti. Opastukset löytyvät myös kunnan verkkosivuilta.

Tallbackan pappila toimii nyt seurakuntakotina.

Myös Lapinjärven kirkot ovat osana kulttuuripolkua. Paikkakunnan  kirkkohistoria ulottuu 1400-luvulle. Lapinjärvestä tuli itsenäinen pitäjä vuonna 1575 kuningas Juhana III:n määräyksestä.

Lapinjärveläiset rakensivat kirkonkylän nykyiset kirkot yhteisvoimin pikkuvihan keskellä vuonna 1744. Suurempi, ruotsalainen kirkko edustaa varhaisen 1700‐luvun selkeää rakennustapaa. Pienempi kirkko tehtiin suomalaisen seurakunnan käyttöön. Kellotapulin rakennusvuosi on 1827.

Villa Ruusu ja muita kauniita taloja

Lukkarinpolun varrella sijaitseva vanha rakennus puutarhoineen on mielenkiintoinen kokonaisuus.

Reitin varrella oli myös paljon kauniita omakotitaloja puutarhoineen. Yhden vanhan talon nimesin Villa Ruusuksi tontin reunoilla rönsyävien ruusupensaiden vuoksi.

Yhdestä puutarhasta löysin idean käyttää heinäseipäitä kukkatelineen materiaalina. Välitän sen vanhemmilleni, joiden kesäkodin varastoissa Etelä-Pohjanmaalla on paljon hyödynnettäviä seipäitä.

Jaa

Tämän talon nimi on Villa Ruusu vain bloggarin mielikuvituksessa. Lapinjärvellä on paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Tämä on niistä yksi rönsyilevine puutarhoineen.

 

Kahden pysähdyksen taktiikalla Lapinjärvelle

Eilen oli se päivä, josta alkoi viikon pituinen maalaisresidenssielämäni Lapinjärvellä. Tie punaiseen tupaan kulki mutkitellen. Perille kuitenkin päästiin ja lauantai-illan kruunasi sauna ja upea auringonlasku.

Olin suunnitellut alunperin matkaani Lapinjärven Husulantiellä sijaitsevaan maalaisresidenssiin omin avuin bussilla. Lähtö olisi ollut klo 8 maissa Turusta, Helsingin Kampissa klo 10.40, seuraavalla bussilla klo 11.15 Lapinjärvelle, jonne olisin saapunut klo 12.55. Noin kahden kilometrin pituinen loppumatka olisi pitänyt joko kävellä tai saada kyyti joltakulta.

Kun perheenjäsenten suunnitelmat muuttuivat, niin muuttuivat minunkin ja sain matkaseuraksi ja kuljettajaksi mieheni.

Moottoritietä pitkin landelle

Tästä kohti Helsinkiä, Porvoota ja Lapinjärveä.

Noin 250 kilometrin pituista matkaa tehtiin aluksi pitkin E18-moottoritietä. Vihreää heinäkuista kesämaisemaa värittivät tienvarsien violetit ja pinkit lupiinikukinnot. Melko massiiviset poutapilvet piirsivät taivaalle kuvauksellisia muodostelmia. Välllä sukellettiin moottoritien tunneleihin.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli ABC Lohja pienen jaloittelun ja Kirjapörssi-liikkeen valikoiman pintapuolisen tutkailun merkeissä.

Oi voi, paljon on houkutuksia kirjanystävälle. No, kassan kautta mentiin ulos.

Näiile kirjoille olisi voinut olla käyttöä maalaisresidenssissä? Jätin kuitenkin hyllyyn.

Matka jatkui kohti Helsinkiä ja Porvoota. Jäätelönpituinen pysähdys tehtiin ABC Kuninkaankylässä.

Kyläjuhliin Porlammille

Porlammi on yksi Lapinjärven tusinasta kylästä.

Tavoitteena oli tavata maalaisresidenssissä kaksi edeltävää viikkoa viettänyt Kristallinkirkkaasti-blogin Krista miehineen perinteisessä Porlammin kyläjuhlassa.

Ehdimme paikalle nippa nappa ennen juhlan loppumista. Paloautot olivat vielä paikalla, musiikki soi ja lettujakin oli jäljellä, mutta kahvit oli jo juotu loppuun.

Ohjelmaa oli ollut Porlammin torilla tarjolla Suomi 100 -hengessä: 100 vuotta vanhaan juureen leivotun ruisleivän maistatusta, 100 leuanvetoa ja 100 raitaa -räsymaton maalaus. Lisäksi  juhlassa oli torimyyntiä, kirpputori, kahvio, musiikkia ja lapsille keppihevosrata.

Musiikki rytmitti kyläjuhlaa.

Porlammin VPK on Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunta, jonka kalustoa oli esillä kyläjuhlassa.

Citybloggareiden vahdinvaihto: Krista (oik.) on kertonut kahden viikon ajan kokemuksistaan Lapinjärvellä Kristallinkirkkaasti -blogissaan ja minä jatkan viikon verran. Kuva: Esa Pulkkinen.

Kristan lisäksi tapasimme myös kesälomalla olevan kunnanjohtaja Tiina Heikan.

Porlammin kotiseutumuseon myyntipöydältä tarttui mukaan kortteja ja esittelykirja paikallisesta koristemaalarista ja valokuvaajasta Juho Pessalasta. Museotoimikuntaan kuuluva Mervi Vuorinen lupasi museo-opastuksen sunnuntaille.

Tankkausta Pukaron Paronissa

Porlamilta matka jatkui Artjärven puolelta koukaten kohti Pukaron Paronia, lapinjärveläistä taukopaikkaa Valtatie 6:n varrella. Paronin sloganina on Pysähdy palveltavaksi ja niin me teimme.

Taukopaikasta löytyy saman katon alta kahvila-ravintola, Scanburger, ruoka- ja löytömarketit, lahjatavaramyymälä, makeistukku, Neste-jakeluasema, polttoöljymyynti, Kirjapörssi, kukkakauppa, Ottoautomaatti, Veikkauksen ja Toton myyntipisteet sekä Plugit-sähköajoneuvojen latauspiste. Pukaron Paroni on avoinna joka päivä 6–23, myös pyhinä.

Seisovasta lounaspöydästä valitsimme sitruunalla ja persiljalla leivitetyn kampelan. Ruokamarketissa teimme hankintoja maalaisresidenssin jääkaappiin.

Kirjapörssi oli tarjolla täälläkin, mutta rivakka kierros ei antanut aihetta ostoksiin.

Pukaron Paroni kehottaa pysähtymään.

Mökki Husulanmäellä

Punainen mökki järven rannalla ja sininen Terässiipi-pyörä valmiina palvelemaan citybloggaria.

Löysimme määränpäämme maalaisresidenssin melko helposti. Purimme ruokatarvikkeet jääkaappiin ja petaisimme sängyt.

Ajomatkan uuvuttama mies otti päivänokoset ja minä kuljin niemen kärkeen. Tyyni järvimaisema siihen peilautuvine pilvineen oli rauhoittava näky. Metsän vihreys virkisti ja epäilemättä tasasi verenpainetta.

Ihan huoletonna en osannut metsässä kulkea.  Tuoreessa muistissa on Luovat ladyt -viikon oleskelu Toivonniemessä, Ruissalossa. Se opetti katsomaan jalkoihin käärmeiden varalta. Siellä niitä riitti, sekä ranta- että kyykäärmeitä.

Husulanmäellä ei nyt tällä kertaa näkynyt matelijoita. Muutama lintu lennahti pensaista karkuun, kala molskahti järven pinnassa ja hyttyset pyrkivät tekemään lähempää tuttavuutta.

Leppeät löylyt päivän päätteeksi

Liekö puut hiukan kosteita vai oliko sähkösaunaan tottuneilla huono sytytystaktiikka ‒ otti oman aikansa ennen kuin kiukaaseen saatiin tuli. Sitten meidän kelpasi istua maalaisresidenssin lauteilla pehmeissä löylyissä ja katsella pienestä ikkunasta suvista järvimaisemaa.

Uloskin pääsi vilvoittelemaan. Pihalta näkyi toiselle puolelle järveä. Saimme ihastella vaaleanpunaisen ja violetin sävyistä auringonlaskua, joka myöhemmin taittui sinisen sävyihin.

Asun Lapinjärvellä Maalaisresidenssin citybloggarina 8.–15.7.2017.

Jaa

Pilvet kuvastuivat kauniisti Lapinjärveen.