Menkijärvi Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla, on yhtä hieno kesäinen uimapaikka kuin lapsuudessanikin.

Luonto, Matkakertomus, Matkakohde, Valokuva

Sinistä ja valkoista

Kuva
Arkkitehtuuri, Matkakertomus, Taiteilija, Tapahtuma, Valokuva

PechaKuchaa Ostravan yössä ‒ ja vähän muuallakin

Olen ollut innoissani PechaKucha-esityksistä heti niihin tutustuttuani. Löysin ilokseni PechaKucha-illan paikallisen musiikkifestivaalin ohjelmasta.

Colours of Ostrava -festivaali Tšekissä 18.‒21.7.2018 oli paljon muutakin kuin musiikkia. Sen yhteydessä järjestettiin kolmatta kertaa kansainvälinen Meltingpot keskustelufoorumi teemalla Ideoita ilman rajoja luentoineen, teatteriesityksineen ja elokuvineen.

Ohjelmassa oli mukana myös PechaKucha Night Ostrava. Kun näin otsikon, niin päätin heti mennä katsomaan.

20 x 20

Niin, mikä PechaKucha? Kyseessä on Japanista lähtöisin oleva erityisesti luoville aloille soveltuva esitysformaatti. Se on saanut alkunsa tokiolaisesta Astrid Kleinin ja Mark Dythamin Klein Dytham -arkkitehtitoimistosta vuonna 2003. Heidän tarkoituksenaan oli luoda tapa, jolla nuoret muotoilijat voisivat tavata, verkostoitua ja esitellä töitään julkisesti. Nimi juontuu japaninkielisestä sanasta, joka kuvaa keskustelun, ”porinan”, ääntä.

PechaKucha -esitys syntyy 20 kuvasta, joita näytetään 20 sekunnin ajan. Esityksen pituus on siis 6 minuuttia 40 sekuntia. PechaKuchan voi toteuttaa ajastettuna PowerPoint-esityksenä.

Tapahtumissa on yleensä muutama kutsuttu tai ennakkoon ilmoittautunut puhuja. Esittäjät ovat usein muotoilun, arkkitehtuurin, valokuvauksen, kuvataiteiden tai muilta luovilta aloilta.

PechaKucha -esitys syntyy ennalta tehdyn esityksen ja niiden kommentoinnin pohjalta. Esittäjältä vaaditaan hyvää etukäteisvalmistelua, sillä jouhevan esityksen kannalta tarinan pitäisi kulkea samassa tahdissa kuvien kanssa. Usein käy kuitenkin niin, että joko sanat loppuvat ennen seuraavaa kuvaa tai kerronta jatkuu vielä, vaikka kuva on jo vaihtunut.

Esittäjän persoonallisuus ja esiintymistapa yhdessä PechaKucha -kuvien kanssa luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Kiinnostavuus syntyy myös siitä, että esiintyjien ja aiheiden kirjo on laaja. Olen nähnyt kuvia muun muassa tuoli-aiheisista lumiveistoksista, New Yorkin kaupunkiolohuoneista, parkourista, Musiikki-talon suunnitelmista ja erilaisista designtuotteista.

Olen ollut seuraamassa useita esityksiä muun muassa Turussa, Helsingissä, Hangossa ja nyt Ostravassa.

Taidetta ja muotoilua

Ostravan PechaKuchan esiintyjät olivat arkkitehteja, muotoilijoita ja taiteilijoita.

Ester & Josefina (Ester Geislerová ja Josefina Bakošová) ovat nuoria vaatussuunnittelijoita, joiden mallistossa on ainakin t-paitoja, laukkuja ja kenkiä. Laukut on koristeltu applikaatioin.

Eva Urbanová esitteli NILA-nimisen yrityksensä tuotantoa. Heidän valikoimissaan on ekologisesti ja eettisesti valmistettuja asusteita ja sisustustuotteita.

Eliska Podzimkova on prahalainen valokuvaaja, animaattori ja multimediataiteilija, joka ihastui aikoinaan New Yorkiin ja pääsikin opiskelemaan sinne New York Film Academyyn.

ORA on sisustusarkkitehtuuritoimisto, jossa työskentelevät ainakin taiteen maisteri Barbora Hora sekä sisustusarkkitehdit Jan Veisser ja Jan Hora. He ovat suunnitelleet taloja, sisustuksia ja esineitä minimalistiseen tyyliinsä.

Roman Vrtiška ja Vladimír Žák ovat prahalaisia palkittuja muotoilijoita, jotka toimivat arkkitehtuurin, graafisen suunnittelun ja designin parissa. He olivat opiskellessaan vaihto-oppilaina Aalto-yliopistossa Helsingissä. Heidän asiakkainaan ovat olleet muun muassa Adidas, Heineken, Diesel ja suomalaisista Ruukki ja Tammi.

Roman Vrtiška ja Vladimír Žák ja esittelivät suunnittelutöitään.

Patrik Kriššák on prahalainen taiteilija, jolla on ollut useita omia näyttelyitä Tšekissä, samoin yhteisnäyttelyitä. Hän esitti omaa abstraktia taidettaan.

Patrik Kriššákin taide oli värikästä ja akvarellimaista.

Toinen taiteilijaesiintyjä oli Nikolav Bozhinov, jolla oli hiukan poikkeava esitysmuoto. Hänen PechaKuchassaan oli taustana teletappimainen vihreä nurmikko ‒ yksi maailman laajimmalle levinnyt taustakuva Windows XP:stä. Siihen hän lisäsi yksi kerrallaan kuvia lähinnä poliitikoista, kuninkaallisista, taiteilijoista, uskonnollista vaikuttajista ja muista tunnetuista henkilöistä.

Nikolav Bozhinovilla oli erikoisin tulkinta PechaKucha-esityksestä.

PechaKuchaa Helsingissä ja Turussa

PechaKuchasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö ja iltoja vieteään jo 1 000 kaupungissa. Pecha Kuchaa  on ulottautunut myös yliopistoihin ja liike-elämään.

Eri kaupunkien tilaisuuksissa saattaa olla erilainen luonne. Esimerkiksi Helsingissä esiintyjät ovat olleet nimekkäitä henkilöitä ja tilaisuudet ovat maksullisia. Turun tilaisuuksiin on ollut matala kynnys ja esiintyjät ovat olleet ”tavallisia ihmisiä” tunnettujen kulttuuritoimijoiden rinnalla; tilaisuudet ovat olleet maksuttomia.

Turun ensimmäinen PechaKucha-ilta järjestettiin 8.4.2010 Bar Alvarissa. Järjestäjänä oli Turun seudun arkkitehdit SAFA ry.

Ilmoittauduin mukaan Turun toiseen PechaKucha -iltaan kesäkuussa 2010. Esitykseni aiheena oli Aaltoja, arkkitehtuuria ja azulejos. Se koostui Azoreilla otetuista valokuvista aiheinaan vuorotellen meri tai vesi, rakennukset ja portugalilaiseen kulttuuriin kuuluvat azulejos-keramiikkalaatat.

Semiantiikkinen seikkailijatar esitti valokuvia São Miguelin saarelta. Titteli syntyi siitä, kun olin viettämässä 50-vuotispäivääni Azoreilla.

Täma vaaleanpunainen talo Azoreilta oli yksi PechaKucha-esitykseni arkkitehtuurikuvista.

Sittemmin Turun PechaKucha-iltoja on järjestänyt Uuden muotoilun yhdistys ry. Innostus on hiipunut; viimeisin ilta on järjestetty vuonna 2015.

Helsingissä toiminta on jatkunut ja viimeisin tilaisuus on järjestetty tämän vuoden huhtikuussa Helsinki Design Weekin ja Helsingin yliopiston yhteistyönä. He valitsivat yhteensä kymmenen puhujaa luovalta alalta ja tiedemaailmasta. Mukana olivat muun muassa Onar-vaatemerkin perustaja Irene Kostas, digitaalisten aineistojen tutkimuksen professori Timo Honkela, ravintolavisiönääri ja taiteilija Antto Melasniemi, teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltanen, infektiosairauksien professori Anu Kantele sekä taiteilija Sophia Ehrnrooth.

PechaKucha on mukana myös 1.9.2018 järjestettävän Hanko Fotofestivalin ohjelmassa. Ruotsinkielisen BioFoto Finland -luontovalokuvayhdistyksen viisi jäsentä esittelee tapahtumassa luontokuviaan PechaKucha-muodossa.

Erilaisiin maailmalla esitettyihin PechaKucha-esityksiin voi tutustua täällä.

Normaali

Iltataivas Krottilan lahdella Ruissalossa heinäkuussa.

Luonto, Valokuva

Iltataivaan värit

Kuva

Iloista pääsiäistä. Glad påsk. Happy Easter. Kuva: Pixabay/silviarita.

Juhlapyhä, Valokuva

Hyvää pääsiäistä!

Kuva
Henkilö, Luonto, Matkustaminen, Tapahtuma, Valokuva, Valokuvaus

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Askeleet voivat viedä lähimetsään tai kauemmas eksoottisen luonnon jäljille Huppuvuoria ja Grönlantia myöten.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa lauantaina 10.3.2018. Siellä kuultiin kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

Halusin esitellä näitä valokuvaavia ja upeiden luontokohteiden perässä reissaavia naisia. Jaoin esittelyt kahteen postaukseen, joista ensimmäinen löytyy täältä. Tässä toisessa osassa esittelen kuvaajat Pirjo Lindfors, Kaisa Peltomäki, Tea Ahjosaari ja Kirsi MacKenzie.

Jääkarhuja valtakunnassaan

Luonnolla on tärkeä rooli helsinkiläisen Pirjo Lindforsin elämässä. Hän vaeltaa mielellään metsissä ja vuorilla sekä jokien ja merten rannoilla etsimässä luonnonvalon kauneutta. Valokuvaus on antanut hänelle uusia tapoja tutkia luontoa kaikessa sen monimuotoisuudessa.

Pirjo Lindfors esitti kuvia ja multimediaesityksen Jääkarhun valtakunnasta. Hän oli kuvaamassa arktisen alueen luontoa viime vuoden kesäkuussa Huippuvuorilla.

Matkalaiset kulkivat Origo-laivan kyydissä, mutta tekivät sieltä käsin muutaman tunnin kumiveneretkiä. Joskus herätys saattoi tulla keskellä yötä, jos näköpiirissä oli jotain mielenkiintoista kuvattavaa. Jäävuoret, pohjoinen valo ja eläimet tekivät Pirjoon vaikutuksen.

Huippuvuorilla asuu enemmän jääkarhuja kuin ihmisiä. Kameran muistiin tallentuikin kuvia näistä isoista valkoisista karhuista, mutta myös muun muassa huippuvuortenpeuroista, myrskylinnuista, jäälokeista, partahylkeistä, mursuista ja ryhävalaista.

Jääkarhujen jäljillä kulkeminen ei ole vaaratonta puuhaa. Niinpä retkikuntien mukana täytyy olla aina opas kivääri aseenaan.

Kuva: Pirjo Lindfors. Jääkarhut taistelevat saaliista.

Mantsuriankurkia Hokkaidolla

Kuva: Kaisa Peltomäki. Valkoista valkosella. Mantsuriankurjista piirtyvät vain musta-punaiset yksityiskohdat lumista taustaa vasten.

Oululainen Finnature Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Peltomäki esitteli lintukuviaan lähinnä yrityksensä järjestämältä kuvausmatkalta Hokkaidon saarelta Japanista. Siellä voi kuvata muun muassa mantsuriankurkia, laulujoutsenia ja kuningasmerikotkia.

Kaisa suosii lintukuvissaan taiteellista otetta, ei niinkään tarkkoja lentokuvia. Perusta hänen mieltymykselleen luotiin jo lapsuudessa, jolloin Kaisa harrasti maalausta ja kävi kuvataidenäyttelyissä.

Kaisa on ihastunut niin sanottuihin yläsävy- eli high key -kuviin. Nämä antavat kohteelleen valokylvyn. Kuvan pitää olla yhtä aikaa kirkas ja osin ylivalotettu, mutta tummissa sävyissä tulee näkyä sävyeroja. Kuvat näyttävät kevyiltä ja ilmavilta.

Talvipäivillä järjestetyn perinteisen kuvakisan voitti juuri Kaisa. Kilpailukuvakseen hän oli valinnut kotinsa takapihalta otetun tilhikuvan.

Arktinen hulluus vie vaikka Grönlantiin

Turkulaisen Tea Ahjosaaren esitys oli nimeltään Kuvia reissuiltani. Kuvista Tea tunnistaa myös sielunmaisemiaan.

Tea kertoi kiiinnostuneensa ensin luonnossa liikkumisesta. Ensimmäisen vaelluksen jälkeen siitä tuli hänelle elämäntapa. Hänelle on mieluista viettää viikonloppu patikoimalla vaikkapa kansallispuistoissa. Myös ulkosaaristo keväisin ja syksyisin viehättää Teaa.

Teaa kiehtovat myös meret, vuoret ja jäätiköt. Hän onkin reissannut muun muassa Sarekin kansallispuistossa Pohjois-Ruotsissa, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Tea tunnistaa omakseen jonkinlaisen ”arktisen hulluuden”. Hän vietti viime kesänä 27 päivää Itä-Grönlannissa, jota Tea kuvasi huikean kauniiksi ja hänet täysin lumonneeksi paikaksi.

Teaa ei kylmyys pelota. Eikä hyinen vesikään, sillä Tea liikkuu mielellään myös melomalla. Grönlannissa hän teki kaksi kahdeksan päivän melontaretkeä, joista toinen suuntautui Kulusukista pohjoiseen ja koilliseen Sermiligaq-vuonon pohjukkaan ja toinen Ammassalikin saaren ympäri.

Valokuvaaminen on tullut mukaan vähitellen ja osaksi retkiä lähinnä kauniiden maisemien tallentamiseen.

Kuva: Tea Ahjosaari. Maisemaa Grönlannin länsirannikolta, Ilulissatin jäävuonon jäävuorista.

Pohjolan maagiset maisemat

Helsinkiläinen kieltenopettaja Kirsi MacKenzie aloitti valokuvauksen vuonna 2011. Hän on jo nimekäs, erityisesti unenomaisista maisemakuvistaan tunnettu kuvaaja, joka on palkittu myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Kirsin mukaan valokuvasta tulee puhutteleva, kun siihen liittyy tarina. Hänelle on tärkeää näkeminen, uteliaisuus ja seikkailu.

Viime vuonna ilmestyi Kirsin kirja, Docendon kustantama Pohjolan maagiset maisemat. Siinä on kuvia Jyllannin dyyneiltä Grönlannin jäätiköille, Skånen pyökkimetsistä Lofoottien vuonoille ja Kolin kansallismaisemasta Islannin laavakentille. Kirsi on siis matkustanut maisemiensa perässä Pohjoismaissa.

Teos toimii myös luontokuvaajan oppaana avaten uusia näkökulmia. Kirsi neuvoo, kuinka syntyy sommittelultaan upea maisemakuva valoa ja luovia tekniikoita hyödyntäen. Kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kirsin Pohjolan maagiset maisemat -valokuvia voi käydä ihastelemassa Galleria Verandassa, Finlandia-talossa 14.5.2018 saakka.

Kuva: Kirsi McKenzie. Baikalin järvi, Siperia, Venäjä, maaliskuu 2018.

 

 

Normaali
Henkilö, Luonto, Matkustaminen, Valokuva, Valokuvaus

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan I

Kuva: Leena Asikainen. Luontoa valokuvaavien naisten polut saattavat kulkea varttuneessa metsässä, Pohjois-Norjassa, Lontoon kosteikkoalueella, Roihuvuoressa tai sitten jossain ihan muualla.

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa kuultiin lauantaina 10.3.2018 kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä. Se antoikin idean tähän postaukseen, jossa kerron hiukan näistä valokuvaavista ladyistä ja heidän reissuistaan.

Jaoin esittelyt kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen Sarin lisäksi kuvaajat Jaana Kotamäki, Eeva Mäkinen, Iiris Niemi ja Leena Asikainen.

Lintuparatiisi Lontoossa

Kangasalalainen Sari Suonpää on siis nainen, joka kulkee omia luontopolkujaan. Hänen jalkinekokoelmassaan on runsaasti myös korkokenkiä.

Ilmankos Sari valitsikin luontokuvausmatkansa kohteeksi Lontoon. Se voi kuulostaa hiukan yllättävältä paikalta eksoottisempien Grönlannin, Huippuvuorten tai Islannin rinnalla, mutta Sarin perustelut liittyivät edullisuuteen ja lyhyeen lentomatkaan.

Ja Sari toden totta löysi suurkaupungista sopivan kohteen, jossa voi kuvata lukemattomia lintulajeja, kuten kuningaskalastajaa, morsiosorsaa, silmälasikurkea, beringinhanhea, pisamatavia ja punapäänarskua.

Lintuparatiisi löytyy on WWT London Wetland -keskuksesta osoitteessa Queen Elizabeth’s Walk, Barnes, London. Sitä ylläpitää The Wildfowl & Wetlands Trust -säätiö, joka on erikoistunut kosteikkojen suojeluun. Säätiöllä on hoidossaan kymmenkunta vastaavaa aluetta Isossa-Britannissa.

London Wetland Centren alueella voi kuvata lintujen lisäksi muun muassa saukkoja ja tietysti myös kosteikon rehevää kasvillisuutta ja hyönteisiä. Alueella on myös monenlaisia palveluja opastuksista veneretkiin.

Kuva: Sari Suonpää. Lontoossa asusteleva silmälasikurki on peräisin Itä-Aasiasta.

Luonto taiteilijana

Turkulainen ammattivalokuvaaja Jaana Kotamäki on tunnettu erityisesti tunnelmallisista luontokuvistaan. Hänelle valokuvaus on ammatti, elämäntapa ja intohimo.

Keskeistä Jaanan kuville on maalauksellisuus. Valon ja varjon, värien ja muotojen sekä liikkeen rytmit ja vastavärit ovat kuvissa vahvasti läsnä. Jaana kuvaa mielellään myös pitkillä valotusajoilla ja käyttäen harkittua kameran liikuttelua. Lopputulos syntyy pääosin kamerassa, ei kuvankäsittelyssä.

Kuva: Jaana Kotamäki. Tälle kuvalle Jaana on antanut nimen Värikavalkadi.

Jaana kertoi kuvaavansa paljon lähellä kesämökkiään. Kuvattavaksi voi riittää yksi ruoho, hämähäkinseitti tai vaikkapa puolikas perhosen siipeä. Lähikuvaus tuo esiin upeat yksityiskohdat. Jaana haluaa kuviinsa usein myös valopalloja.

Sumuinen sää on Jaanalle hyvää kuvausaikaa, sillä usva häivyttää maisemasta turhan pois ja pelkistää kuvaan vain tärkeimmän.

Jaana voitti Vuoden Luontokuva -kilpailussa vuonna 2015 Kasvit ja sienet -sarjan kuvallaan Siementen tanssi. Hän on myös FotoFinlandia 2018 -kilpailun finalisti kuvallaan Suomi100. Jaanalle on ominaista, että hän nimeää kuvansa.

Hänen valokuvanäyttelynsä Luonnon siveltimellä on esillä Hannu Hautala luontokeskuksessa Kuusamossa 28.5.2018 saakka.

Ylös, ulos ja luontoon

Kuva: Eeva Mäkinen. Retkeilijä on päässyt nauttimaan kahdenlaisista tulista.

Helsinkiläinen valokuvaaja Eeva Mäkinen kertoi meille kuvillaan talven tarinoita.

Eeva on asunut Yhdysvalloissa ja Meksikossa sekä matkustanut yli 60 maassa. Hänen kuvansa ovat enimmäkseen maisemakuvia, mutta eläimetkin pääsevät niihin. Hän on käynyt muun muassa kuvaamassa valaita Tromssassa, Pohjois-Norjassa.

Vaellusretket ovat ulottuneet muun muassa Chileen, Argentiinaan, Kanadaan, Sloveniaan ja Ruotsiin. Paikka teltalle on löytynyt jylhien, lumihuippuisten vuorten juurelta ja toisinaan taivaalta on voinut ikuistaa revontulia.

Eevalle onni on vapautta ja sitä, että voi aamuisin herätä paikoissa, joissa voi heti silmänsä avattuaan hymyillä. Hän viettää paljon aikaa ulkona ja työ on hyvin luonnonläheistä. Eeva haluaakin rohkaista ihmisiä viettämään enemmän aikaansa ulkona luonnossa. Inspiraatiota voi hakea Eevan kuvista.

Nyt Eeva matkustaa lähinnä Suomessa ja löytää kauneutta läheltä. Hän järjestää myös workshop-viikonloppuja sekä kuvausreissuja Suomessa tilauksesta esimerkiksi Visit Finlandille.

Eevan valokuvia on ollut esillä muun muassa Rion olympialaisten Suomi-talossa ja Hossan kansallispuiston luontokeskuksessa.

Kukasta kukkaan

Helsinkiläinen Iiris Niemi kuvaa puolestaan lähipiirissä ja kotikonnuilla tai mökkimaisemissa pienen Källträsk-järven rannalla Karjaalla.

Iiris loihtii upeita kuvia rauhallisine taustoineen monista tutuista kasveista, jotka läheltä kuvattuna paljastavat kaiken kauneutensa. Iiriksen kuvissa pääsevät oikeuksiinsa muun muassa voikukka, siankärsämö, metsämansikka, mustikka, karpalo ja lakka sekä hanamin aikaan kirsikankukat Roihuvuoressa.

Myös koiranputki on Iiriksen mukaan turhan ylenkatsottu kukka. Se on erityisen kaunis aivan läheltä kuvattuna. Se kerää luokseen hyönteisiä. Nekin ovat mielenkiintoisia Iiriksen kuvissa, kuten vahvassa puna-mustassa asussaan koreileva pyjamalude, kaksisiipinen, siro ja pitkäjalkainen vaaksiainen sekä saalista väijyvä ja väriä vaihtava kukkahämähäkki.

Kuva: Iiris Niemi. Pyjamalude erottuu voimakkaan värinsä vuoksi koiranputken kukinnolla.

Talviaikaan Iiris nostaa tulppaanimaljakon ikkunan eteen ja kuvaa näitä leikkokukkia eri vaiheissaan. Kuihtuneestakin kukasta saa taiteellisia kuvia. Myös kuuraisista marjoissa on kauneutta.

Kaakon kulman metsissä

Kouvolalaisen Leena Asikaisen esitys oli nimeltään Kaakon kulman metsissä. Lähinnä luontoa kuvaava Leena haluaakin välittää kuvillaan tunnelmia. Kuvauskohteet vaihtelevat abstrakteista aiheista maisemakuvaukseen ja ihan pieniinkin kuvattaviin kasveista perhosiin ja muihin hyönteisiin.

Leenan mukaan metsässä on hienoa; se tarjoaa vieraalleen kokonaisvaltaisen kokemuksen. Hänen kuvissaan oli kasveja ja sieniä, joista en ole koskaan kuullutkaan: mustakonnanmarja sekä kämmekkä- tai orkideakasvit yövilkka ja lehtoneidonvaippa. Myös kuolleen miehen sormet on minulle uusi luontoon liittyvä nimi, joka kuuluu Xylaria polymorpha -sienelle.

Kuva: Leena Asikainen. Kuolleen miehen sormet sojottavat metsämättäällä.

Leena käsittelee kuviaan innokkaasti, muttei koskaan muuta kuvan sisältöä. Hienosäädöllä hän voi tuoda esiin metsässä kokemaansa tunnelmaa. Erityisesti lintukuvissa tarvitaan rajausta, koska nopeissa kuvaustilanteissa ei voi siihen keskittyä.

Leenan mielestä kevät lintujen juhlapukuineen ja syksy muuttoineen ovat ihanteellisinta aikaa lintukuvaukseen. Lintukuvauksessa hän voi käyttää käyttää piilokojuakin, mutta onnistua voi olemalla oikeassa paikassa sekä onnella ja maltilla. Talvella Leenalla on ollut rasva- ja auringonkukkaruokinta metsässä.

Usein Leenalla on mielessään valmis kohde kuvausretkelle, jota hän lähtee tavoittelemaan kuviinsa. Mutta ainahan on mahdollisuus yllätyksiin ja kameraan saattaa tallentua jotain aivan muuta.

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II -postaus ilmestyy lähiaikoina.

Normaali

Risco Bello -vesipuutarhassa on monenlaisia ruukkuasetelmia, tässä yksi.

Luonto, Matkakohde, Nähtävyys, Puisto, Puutarha, Valokuva

Ruukku Risco Bello -vesipuutarhassa

Kuva