Sitä kokemusta en unohda

#Blogiperjantai21-teemapäivän kunniaksi kerron sanoin ja kuvin bloggaamisen mahdollistamista unohtumattomista kokemuksista. Minulla ne liittyvät matkabloggaajien kansainvälisiin konferensseihin Irlannissa ja Tšekissä.

Tänään perjantaina 4.6.2021 vietetään järjestyksessä viidettä valtakunnallista blogin ja bloggaamisen teemapäivää, virtuaalista #Blogiperjantaita. Sen järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Tänä vuonna teemapäivän aiheena on ”Sitä kokemusta en unohda”.

Valtakunnallisen #Blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen.

Rouva Sana johdattelee aiheeseen muun muassa näillä kysymyksillä: ”Mitä bloggaaminen on tuonut mukanaan? Millaiseen kokemukseen se on sinut johdattanut? Minkä tavoitteen olet blogisi avulla saavuttanut? Mitä hyötyä bloggaamisesta on sinulle ollut? Oletko tavannut uusia ihmisiä, joiden kohtaaminen ei olisi ollut mahdollista ilman blogia? Millaista muistoa et unohda koskaan?”

Osallistuin tähän tapahtumaan viime vuonna ja kirjoitin bloggaamisen iloista ja vähän suruistakin otsikolla Bloggaaminen avaa maailmoja. Jo tuolloin mainitsin saman asian kuin tässäkin postauksessa eli matkabloggaajien konferenssit, jotka ovat minua eniten ilahduttaneet näiden reilun kuuden vuoden bloggaajaurani aikana.

Killarney ja Ostrava muistoissani

Aamusumua Killarneyn vuorilla kuvattuna The Gleneagle -hotellin ikkunasta.

Nautin kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja verkostoitumisesta. Olen saanut siihen tuntumaa jo ennen bloggaustakin sekä työn että harrastusten mukanaan tuomissa kansainvälisissä konferensseissa. Niissäkin on voinut tuntea yhteenkuuluvuutta, saman heimon jäsenyyttä.

Erityisen vahvaa heimotunne on ollut niissä kahdessa matkabloggaajien konferenssissa, joihin olen tähän mennessä saanut osallistua. TBEX-organisaation järjestämät matkabloggaajien konferenssit Killarneyssä, Irlannissa vuonna 2017 ja Ostravassa, Tšekissä vuonna 2018 olivat upeita ja unohtumattomia kokemuksia. Vieläkin harmittaa, että huomasin Tukholmassa vuonna 2016 pidetyn konferenssin liian myöhään – sinne olisi ollut helppo Turusta lähteä.

Näissä kahdessa TBEX-konferenssissa tuli selvästi esiin, että matkabloggaajiakaan ei voi karsinoida stereotyyppiseen muottiin. Joukossa ei ole vain 20–30-vuotiaita diginatiiveja kaunokaisia, vaan meissä on eri-ikäisiä teineistä ikäihmisiin, miehiä, pariskuntia, naisia ja muunsukupuolisia, heteroita ja homoseksuaaleja, pyörätuolilla liikkuvia, näkövammaisia, harrastajia ja ammattilaisia, eri maista, kielialueilta ja eri uskontokuntaan kuuluvia.

Jaettu kiinnostus matkailuun ja bloggaamiseen yhdistää, ja jokin sama ydinolemus meissä matkabloggaajissa on. Siksi olikin niin helppoa tutustua ihmisiin TBEX-tilaisuuksissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä.

Killarneyssä vietimme avajaisiltaa raviradalla, jonne oli luotu pienimuotoiset paikallisen ruoan ja juoman messut. Maisteltavana oli muun muassa juustoja, ostereita sekä paikallista vodkaa ja giniä. Saimme seurata myös Riverdance-tanssiryhmän tunnetuksi tekemää irlantilaista tanssia, rummutus- ja tulishowta sekä hevosesitystä sekä kengitysnäytöstä.

Muina iltoina paikallisissa pubeissa ja ravintoloissa oli erikoisohjelmaa. Opettelin tekemään oikeaoppisen Irish Coffeen sekä kaatamaan hanasta Guinnessia.

Irlantilaisten musikaalisuus tuli matkan aikana hyvin esille. Elävää musiikkia oli tarjolla pienissäkin pubeissa erityisesti Dublinissa, jossa vietin yhden yön ennen ja jälkeen konferenssin.

Iltatilaisuus Killarneyn raviradalla.

Osallistuimme myös iltamyöhään järjestettyyn kummitusretkeen hautausmaakäynteineen. Retki West Corkiin tutustutti paikalliseen ruokakulttuuriin ja raaka-aineisiin – jopa niin, että bussimme sai odotella tiellä, kunnes lehmälauma oli siirtynyt laitumelleen.

Tšekin matka oli kahden viikon pituinen, sillä saimme mahdollisuuden osallistua Ostravassa ennen konferenssia järjestettyyn Colours of Ostrava -festivaaliin. Mukana oli parikymmentä bloggaaja ja pidimme toisillemme seuraa ohjelman lomassa.

Yksi Colours of Ostrava -festivaalin lukuisista lavoista. Nimekkäin esiintyjä oli Grace Jones.

Ennen konferenssia oli monia retkiä Ostravassa ja lähistöllä ja usean päivän retkiä konferenssin jälkeen. Hienoja tutustumiskohteita Itä-Tšekissä ja kiva kymmenen hengen porukka, jonka jäsenet tulivat Tšekin ja Suomen lisäksi Irlannista, Ranskasta, Yhdysvalloista ja Australiasta.

Käytössämme oli opas ja pikkubussi. Kävimme muun muassa linnoissa, kullanhuuhdontapaikassa, tippukiviluolassa, urkuparvella, kaivosmuseossa ja sen kaivoksessa, fine dining -ravintolassa, kuulapelipaikassa, kylpylässä tai oikeastaan vesihoitoihin erikoistuneessa parantolassa, paperimuseossa ja oopperassa.

Konferenssipäivät olivat uuden oppimisen aikaa ja väliajoilla tutustuttiin toisiimme.

Konferenssi pidettiin Dolní Vítkovicen entisellä kaivos- ja teollisuusalueella. Pyöreä rakennus oli saneetattu konferenssitiloiksi.

Tiivisohjeimaisen konferenssin tauoilla pääsi hetkeksi hengähtämään.

Tutustuimme tšekkiläiseen ruokakulttuuriin.

Sidonie-hotellin allasosasto. Tämä ylellinen kylpylähotelli löytyy Sobotínin kunnasta Šumperkin alueella Olomoucissa.

Javoříčkon luolien tippukiviä. Luolat sijaitsevat Tšekin itäosassa Lukán kunnassa olevalla Špraněkin luonnonsuojelualueella.

Illallinen vuoden 2018 parhaaksi ravintolalso valitussa Entréessä, Ostravassa.

Seuraavaksi Cataniaan, Sisiliaan?

Aion osallistua säännöllisesti ainakin Euroopassa järjestettäviin konferensseihin, ellei jokin sen estä. Viime vuonna, juuri Cataniassa, Sisiliassa, järjestettävän konferenssin alla koronapandemia alkoi jyllätä Italiassa. Se oli jo niin lähellä, mutta päivä päivältä kävi ilmeisemmäksi, ettei matkaan voi lähteä.

Tein ikävän päätöksen melko varhaisessa vaiheessa ja sittemmin konferenssi peruutettiin tai oikeastaan siirrettiin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tuoreen tiedon mukaan uudesta ajankohdasta neuvotellaan, mutta ilmeisesti vuoteen 2022 on suunnitelmissa jokin muu alue.

Bloggaaminen rikastaa elämää

Bloggaaminen on tuonut elämääni uusia tuttavuuksia ympäri maailman ja hienoja kokemuksia, joita vailla olisin ilman blogiani. Ihan helposti en tästä harrastukseni luovu.

Killarneyn konferenssiin liittyvät jutut:

Pitkä matka Killarneyyn

Vuorien ja järvien Killarney

Ensimmäistä kertaa matkabloggareiden konferenssissa

Kuinka tavallisesta marketkäynnistä tehtiin bloggaritapahtuma?

Irish Coffee ‒ Foynesista maailmalle

Kun maito muuttuu giniksi – Bertha´s Revenge

Oluen ystävänä Irlannissa

Ostravan konferenssiin liittyvät jutut:

Täältä tullaan, Ostrava

Ostrava!!!

Kuinka täällä kuljetaan?

Värikäs festari Ostravassa

Ostravan unikeot

PechaKuchaa Ostravan yössä ‒ ja vähän muuallakin

Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa

Olutnautintoja Tšekissä

Olomouc ‒ kaupunkien kaunotar

Miten ennen tehtiin paperia?

Bloggaaminen avaa maailmoja

#Blogiperjantai-teemapäivän kunniaksi kerron matkabloggaajan isoista iloista ja surujen muruista.

Mainio idea Rouva Sanalta järjestää jälleen blogin ja bloggaamisen teemapäivä 5.6.2020. Tämä on kuulemma neljäs järjestyksessään, mutta ensimmäinen, johon osallistun.

Haaste on heitetty kaikille bloggaajille tai bloggaamisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on viedä eteenpäin kirjoittamisen ja bloggaamisen iloista sanomaa. Rouva Sanan sanoin: ”Valtakunnallisen #blogiperjantain tarkoituksena on nostaa esiin blogin ja bloggaamisen hyötyjä sekä kiinnittää huomiota kirjallisen ilmaisutaidon merkitykseen. Blogi on uusien sisältökanavien ristiaallokossa edelleen tehokas ja merkityksellinen käyttöliittymä.”

#Blogiperjantai-teemapäivän järjestävät yhteistyössä Sisältötoimisto Rouva Sana ja Bloggaajan käsikirja. Käsikirja on kirjahyllyssäni kuten kymmenkunta muutakin bloggausaiheista kirjaa.

Nimi blogille löytyi Pekka Haaviston Interrail-oppaasta vuodelta 1978.

Hitaasti haudutettu

Oman blogini tarina alkaa 8.2.2015. Oikeastaan se alkaa jo paljon aikaisemmin. Pohdiskelin ja kypsyttelisin blogin aloittamista pitkään, saattoi siinä mennä vuosikin. Lähtökohtana oli kiinnostus kirjoittamiseen ja valokuvaukseen, ja blogissahan nämä kaksi yhdistyvät mainiosti toisiaan täydentäen. Halusin tehdä jotain ”omaa.”

Mutta sitten piti pohtia: Haluanko? Ehdinkö? Jaksanko? Innostun helposti uusista asioista, joista saattaa sittemmin tulla rasite.

Suunnittelin blogiaiheita ja tavoittelin jotain, mikä ei olisi vallan tavallinen. Löysinkin yhden vaihtoehdon – jonka pidän edelleen varalla ja omana tietonani – mutta valitsin kuitenkin matkailun. Sain siis kahden kiinnostuksen kohteeni rinnalle kolmannen.

Matkablogeja tosin on runsaasti, muun muassa blogit.fi-sivuston 5 000 blogista noin 500 käsittelee matkailua ja Suomalaiset matkablogit -sivustolle on listattu 324 blogia.

Blogi avaa maailmoja

Eniten bloggaamisessa ilahduttaa mahdollisuus toteuttaa omia ideoita, luoda tekstistä ja kuvista kokonaisuus, etsiä tietoja ja oppia uutta. Postauksen tekeminen on itsellistä puuhaa, mutta blogi avaa maailmoja.

Bloggaajana olen:

• omakätisesti kaatanut itselleni Guinness-tuopillisen irlantilaisessa pubissa maksutta – laulua vastaan (yleensä en ikinä laula julkisesti; laulu oli Kalliolle, kukkulalle).
• viettänyt puoli päivää ostravalaisen palomiehen kanssa tutustuen paikalliseen palo- ja pelastustoimintaan palomuseosta 112-hälytyskeskukseen.
• osallistunut myöhäisillan kummitusretkeen raunioituneessa luostarissa ja sen hautausmaalla Killarneyssä, Irlannissa.
• tutustunut tšekkiläisen pyöräilyseuran yöpukuajon osallistujiin Ostravassa – Unikeonpäivänä.
• osallistunut VIP-bloggaajana Loviisan Wanhat Talot -päiville.
• viettänyt viikon citybloggaajana asuen järvenrantamökissä Lapinjärven kunnan kutsumana.
• osallistunut vuosittain bloggaajapassilla Matkamessuille sekä Turun ja Helsingin Kirjamessuille.
• ollut haastateltavana Uusimaa-lehdessä ja Loviisan Sanomissa, Ilta-Sanomien soolomatkailujutussa sekä suositellut kotimaan matkakohteita Kotivinkki-lehteen.
• ollut esittelyssä viikon bloggaajana ja kirjoittanut pari juttua Turusta Blogger Voice -sivustolle (sittemmin lakkautettu).
• pitänyt matkabloggaamisesta esityksen Mynämäen Iltakoulussa.
• osallistunut viisi kertaa marraskuussa järjestettävään National Blog Posting Month (NaBloPoMo) -tapahtumaan, jossa postataan joka päivä.
• osallistunut kahteen TBEX-matkabloggaajakonferenssiin (Killarney, Irlanti ja Ostrava, Tšekki); kolmas odottaa Cataniassa, Sisiliassa, sitten kun korona suo.
• saanut lukuisia matkabloggaajakavereita niin Suomesta kuin maailmaltakin. Yhteyksiä pidetään muun muassa Facebookissa.
• ollut vapaaehtoisena avoimet puutarhat -tapahtumassa Lontoossa (Open Garden Squares Weekend).
• osallistunut neljän päivän bloggaajamatkaan Tšekin itäosassa (Olomouc, Jeseniky-vuoristo).
• kulkenut kyynärsauvan kanssa Kökarissa ja Lontoossa.
• kirjoittanut 538 postausta reilun viiden vuoden aikana; osa niistä on lainauksia matkailuaiheisista teksteistä ja osa valokuvia.

Ostravalaiset pyöräilijät tekivät kierroksen kaupungilla yöpuvuissaan sopivasti Unikeonpäivänä.

Bloggaaminen rikastaa elämää

Jos kysytään, kuinka bloggaaminen rikastaa elämää, niin vastauksessa ei ole euromäärää, vaan muun muassa:

• Rikkaus kokemuksina, ei euroina.
• Kiva harrastus, ei ”vapaa-ajan ongelmia”.
• Uusia ystäviä, verkostoja niin kotimaassa kuin ulkomailla.
• Laajentaa omia tietoja ja yleissivistystä.
• Kehittää kirjoittamista ja kielitaitoa.
• Tapa perehtyä somemaailmaan. Blogin lisäksi myös somekanavat tarpeen.
• Bloggaajapasseja, -matkoja, -kutsuja ja -konferensseja.
• Vierailuja erilaisissa kuplissa, laajentaa elämänpiiriä.
• Mediajulkisuutta (joka tuo lisää lukijoita).
• Mahdollisuus osallistua erilaisiin kilpailuihin ja kampanjoihin (Vuosi Clarionissa, Taivastelija Seinäjoella, Citybloggarit Lapinjärvellä).

Lapinjärvi majoittu citybloggarin viikon ajaksi tähän järvenrantamökkiin.

Unohtumattomia kokemuksia konferensseissa

Eniten minua on ilahduttanut matkabloggaajille niin luonteva kansainvälinen toiminta. Tutustuin jossain vaiheessa TBEX-organisaatioon, joka järjestää vuosittain kaksi tai kolme konferenssia.

Nautin kansainvälisestä vuorovaikutuksesta ja verkostoitumisesta ja niinpä Killarneyssä 2017 ja Ostravassa 2018 järjestetyt matkabloggaajien konferenssit olivat upeita ja unohtumattomia kokemuksia. Aion osallistua säännöllisesti Euroopassa järjestettäviin konferensseihin, ellei jokin sen estä. Tänä keväänä se oli juuri konferenssiajan alla puhjennut pandemia.

Näissä kahdessa TBEX-konferenssissa tuli selvästi esiin, että matkabloggaajiakaan ei voi karsinoida stereotyyppiseen muottiin, vaan meissä on eri-ikäisiä teineistä ikäihmisiin, miehiä, pariskuntia, naisia ja muunsukupuolisia, heteroita ja homoseksuaaleja, pyörätuolilla liikkuvia, näkövammaisia, harrastajia ja ammattilaisia, eri maista, kielialueilta ja eri uskontokuntaan kuuluvia, mutta yhteinen kiinnostus yhdistää.

Jokin sama ydinolemus meissä matkabloggaajissa on ja siksi olikin niin helppoa tutustua ihmisiin TBEX-tilaisuuksissa. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla mukana tässä yhteisössä.

TBEX Ireland -konferenssin avajaisiltaa vietettiin Killarneyn raviradalla. Illan ohjelmassa on tutustumista paikallisiin ruoka- ja juomatuotteisiin, hevosiin ja irlantilaiseen tanssiin.

Kateutta ja kustannuksia

Entä ne huonot hetket? Niitäkin tietenkin on, kuten:

• Teenkö turhaa työtä? Lukeeko kukaan blogia? Miksi teen tätä? Miksi käytän tähän aikaani?
• Matkakustannukset maksettava pääosin itse.
• Kustannuksia myös blogialustasta, laitteista, mahdollisesta webhotellista ja markkinoinnista.
• Osa kommenteista voi olla ilkeitä (en ole kokenut).
• Voi saada osakseen kateutta. Ulkopuolinen/lukija näkee lopputuloksen, ei kaikkea työtä ja vaivaa. Pilkoin kerran yhtä esitystä varten blogipostauksen vaiheet ja löysin niitä 18 ideasta julkaisemiseen.

Bloggauksen hieno hetki on silloin, kun saa postauksen valmiiksi ja voi julkaista sen – saa kokea aikaansaamisen iloa. Yllättävän monivaiheinen työ on takana ja juttu on luettavana. Kommenttien saaminen on ilahduttavaa, joskin niitä tulee nykyisin harvakseltaan muutamaa blogikaveria lukuun ottamatta.

Matkabloggaamista ilman matkoja?

Tämän kevään aikana on tarvittu aikaisempaa enemmän motivaatiota matka-aiheisen blogin ylläpitoon, koska omat uudet reissut on täytynyt unohtaa ja yleisön mielenkiinto on suuntautunut jonnekin muualle kuin reissaamiseen.

Ideani, aiheeni ja aineistoni eivät kuitenkaan tyhjene. Olen jo alusta saakka luonut blogilleni sellaisen konseptin, että ylenpalttinen ja kauas matkustaminen ei ole tarpeen: Parasta lähteä nyt –matkoja lähelle ja kauas. Kotikaupungistani Turusta riittää kirjoitettavaa ja esiteltävää.

Kirjoitan myös nojatuolimatkailusta eli esittelen matka-aiheisia kirjoja. Olen tehnyt postauksia myös passin uusimisesta, lähtökatumuksesta, matkasuunnitelmista ja -unelmista, tulevista tapahtumista sekä matkustusilmoituksen tekemisestä.

Kesän aikana aiheitani löytynee muun muassa Houtskäristä, Alajärveltä ja tietysti Turusta. Twitterissä joku kysyi parasta kesäkaupunkia ja vastaushan oli selvä: ”Varför Paris vi har ju Åbo. Turku. Kaikkea on: historiaa, tulevaisuutta, kulttuuria, kulinarismia, taidetta, museoita, musiikkia, hieno kirjasto, urheilua, jokiranta, jokilauttoja, ravintoloita, Ruissalo, Föli, föri, funikulaari, merta, saaristoa och samma på svenska.

Pysy siis matkassani!

Kirjailijamuseossa Dublinissa

Writers Museum oli käyntikohteiden listallani jo ennen Dublinin matkaa. Museossa on esillä maineikkaiden irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa, elämäntarinaa ja esineistöä.

Dublin Writers Museum löytyy osoitteesta 18 Parnell Square, Dublin.

Vietin lokakuussa pari päivää Dublinissa ennen TBEX-konferenssia Killarneyssä. Tiesin, että Irlannin pääkaupungissa riittää nähtävää, eikä tuossa lyhyessä ajassa voi ahnehtia kaikkea. Hotellini oli Temple Barissa ja liikuin pääosin kävelymatkan päässä olevissa paikoissa, kuten Trinity Collegessa ja Christ Church Cathedral -kirkossa.

Dublin on kirjallisuuskaupunki

Oli kuitenkin yksi paikka, jossa halusin vierailla ja se oli Dublin Writers Museum, Kirjailijamuseo. Melko luonnollista kirjoittamisesta kiinnostuneelle kaupungissa, joka on saanut Unescon kirjallisuuskaupungin tittelin The UNESCO Cities of Literature 27 muun kaupungin joukossa.

Tämän vuonna 1991 avatun  museon tarkoituksena on esitellä kirjallista Dublinia maailmankuuluine kirjoittajineen. Irlanti on saanut neljä kirjallisuuden Nobel-palkintoa ja maa on tuottanut lukuisia tunnettuja runoilijoita sekä romaani- ja näytelmäkirjailijoita. Museo esittelee kokoelmissaan kirjoittajien elämää ja tuotantoa noin 300 vuoden ajalta.

Aloitteen museon perustamiseksi teki eräs journalisti. Hanketta on rahoittanut muun muassa Euroopan unioni.

Dublin Writers Museum sijaitsee loisteliaassa 1700-luvun lopulla rakennetussa talossa kaupungin keskustan pohjoisosassa osoitteessa 18 Parnell Square N, Rotunda, Dublin 1.

Paikka on varmaan helposti löydettävissä, mutta harrastamani intuitiivinen suunnistus vei minut alun bussimatkan jälkeen etäälle kohteestani. No, tulihan tutustuttua pariin katuun museon takana. Turvauduin Kysyvä löytää -menetelmään ja pysäyttelin vastaantulijoita kartta kädessä aivan turistina.

Jonathan Swiftistä Samuel Beckettiin

Writers Museumissa on esillä kirjoja, erityisesti ensipainoksia, kirjeitä, muotokuvia, valokuvia ja henkilökohtaisia esineitä muun muassa sellaisilta kirjailijoilta kuin Jonathan Swift (1667–1745), Peter Sheridan (1952–), George Shaw (1856–1950), Oscar Wilde (1854–1900), William Yeats (1865–1939), James Joyce (1882–1941),  Samuel Beckett (1906–1989) ja Seamus Heaney (1939–2013).

The Audience ‒ Blue -nimisessä maalauksessa ovat mukana kirjailijat James Joyce, Samuel Beckett, W. B. Yeats, Brendan Behan, Oscar Wilde, G. B. Shaw, J. M. Synge, Edna O´Brien, Seamus Heaney, Patrick Kavanagh ja Sean O´Casey. Taiteilija Mia Funk on on lahjoittanut tämän öljyvärimaalauksen museolle.

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon ovat saaneet Yeats vuonna 1923, Shaw vuonna 1925, Beckett vuonna 1969 ja Heaney vuonna 1995.

Shaw on saanut myös parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-palkinnon näytelmänsä pohjalta tehdystä elokuvasta Pygmalion. Hän on ensimmäinen henkilö, joka on palkittu sekä kirjallisuuden Nobelilla että Oscarilla.

Kaksi näyttelyhuonetta

Varsinaisia näyttelyhuoneita oli kaksi, joissa ei saanut valokuvata. Ensimmäisessä huoneessa tuodaan esiin irlantilaisen runouden ja tarinankerronnan juuria sekä ensimmäisiä kansainvälisen tason kirjailijoita. Esillä on myös ensipainos Abraham ”Bram” Stokersin Draculasta.

Toisessa huoneessa esitellään 1900-luvun kirjailijoita. Vitriinistä löytyy muun muassa James Joycen signeeraama, vuonna 1922 julkaistu Ulysses (Odysseus).

Verkkosivujen mukaan tarjolla on opastettuja kierroksia ranskaksi, saksaksi, italiaksi, espanjaksi ja hollanniksi. Käydessäni tarjolla oli kuulokkeita, joista saattoi kuunnella tietoja valitsemallaan kielellä.

Museossa on erilaisia näyttelyitä ja kirjallisuustapahtumia. Sieltä löytyy myös oma esittelyhuone lastenkirjallisuudelle, museokauppa, Gorham Library -kirjasto sekä luento- ja näyttelytiloja, muun muassa Gallery of Writers.

Museokaupassa oli tarjolla irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa, postikortteja, magneetteja ja erilaisia koriste-esineitä. Kirjastossa oli esillä luonnollisesti kirjailijoiden tuotantoa. Gallery of Writers oli upea tila koristeellisine kattoineen ja seinineen. Siellä oli myös James Joycen piano, jonka hän oli ostanut Triestestä vuonna 1910.

Gorham Libraryn kirjahyllyissä oli esillä irlantilaiskirjailijoiden tuotantoa ja esineistöä.

Gallery of Writersissa on esillä monia kirjailijoiden muotokuvia. James Joycen piano näkyy kuvan keskellä pylväiden välistä.

Gallery of Writers -huoneessa huomio kiinnittyy koristeelliseen valko-kultaiseen kattoon.

Museokaupassa oli valinnanvaraa tuliaisostoksiin. Kirjailija-aiheisia tuotteita löytyi myös tavallisista matkamuistomyymälöistä, muun muassa kalentereita ja muistikirjoja.

Dublin Writers Museum oli mielenkiintoinen käyntipaikka, mutta se antoi itsestään jotenkin nukkavierun ja uneliaan vaikutelman. Sisäänpääsymaksu oli seitsemän euroa.

Dublinisssa riittää tutustuttavaa kirjallisuuden ystävälle

Naapurirakennuksesta löytyy The Irish Writers’ Centre, jossa pitävät majaansa monet irlantilaiset kirjoittaja- ja kääntäjäyhdistykset. Molempien talojen kellarikerroksesta löytyy osuvasti nimetty ja useilla palkinnoilla huomioitu The Chapter One -ravintola. Museossa on ollut aiemmin kahvio, mutta sellaista en käyntini aikana löytänyt.

Dublinista voi löytää myös yksittäisten kirjailijoiden museoita, kuten The James Joyce Tower and Museum ja The James Joyce Centre sekä monia mielenkiintoisia kirjastoja. Kuvitettu  latinankielinen evankeliumikäsikirjoitus 800-luvulta, Kellsin kirja (The Book of Kells) on nähtävillä Trinity Collegen kirjastossa. Kellsin kirja on Irlannin arvokkaimpia kansallisaarteita ja kirjastokin on maailman upeimpia. Pari syytä palata joskus myöhemmin Dubliniin, kun jäivät nyt näkemättä.

En ole mitenkään irlantilaiskirjailijoiden tuntija ainakaan tässä mainittujen suhteen. Tunnustan, olen lukenut lähinnä kevyempää kirjallisuutta muun muassa sellaisilta nykykirjailijoilta kuten Maeve Binchy, Cecelia Ahern, Cathy Kelly ja Sheila O’Flanagan.

Lukematta on niin Odysseus ‒ joka kuulemma vaatiikin hiukan enemmän paneutumista (noin 700 ‒ 1 000) sivua ‒ kuin Dorian Grayn muotokuva. Mielenkiinto kuitenkin heräsi. Voisi aloittaa vaikka Joycen Dublinilaisia-novellikokoelmasta. Sieltä löytyy James Joyce -keskuksen sivuillekin lainattu sitaatti, joka sopii oivasti meille matkailijoille:

”I wanted real adventures to happen to myself. But real adventures, I reflected, do not happen to people who remain at home: they must be sought abroad.”

Irish Coffee ‒ Foynesista maailmalle

Vaikka ei pitäisikään viskistä, voi siitä nauttia osana Irish Coffee -drinkkiä. Juoman alkuperä yhdistyy helposti Irlantiin, mutta miten lentomatkustaminen liittyy tähän suosittuun kuumaan cocktailiin?

Irlanti on tarinankertojien maa ja oma tarinansa liittyy myös irlantilaiseen kahviin (iiriksi Caife Gaelach). Se sai alkunsa pienestä kylästä Foynesista, joka oli 1930‒1940-luvuilla Atlantin ylittävien lentoyhteyksien keskus Irlannissa. Tuolloin matkustettiin lentoveneillä ‒ näistä en ole ennen kuullutkaan. Yankee Clipper lensi Atlantin yli New Yorkista Southamptoniin pysähtyen muun muassa Foynesissa.

Ravintolan kokki Joseph Sheridan keksi tarjoilla viskillä terästettyä kahvia niille New Yorkiin menossa olleille matkustajille, jotka joutuivat palaamaan takaisin Foynesiin huonon sään vuoksi eräänä talvi-iltana vuonna 1943. Lämmin cocktail oli ikään kuin parempi versio irlantilaisten suosimasta terästetystä teestä.

Yksi matkustajista oli palannut kiittämään juomasta. Hän kysyi myös, oliko Sheridan käyttänyt brasilialaista kahvia. Kokki kiisti tämän ja tokaisi, että juomassa oli käytetty irlantilaista kahvia. Siitä tuli oitis nimi tälle kuumalle cocktailille. Irish Coffeen resepti löytyy täältä.

Irlantilaista kahvia San Fransiscossa

Irish Coffee olisi saattanut jäädä vain paikalliseksi erikoisuudeksi, mutta sen maailmanvalloitukseen tarvittiin amerikkalaisia.

Matkailutoimittaja ja kolumnisti Stanton Delaplane saanut Irish Coffeen Shannonin lentoasemalla (joka oli tullut Foynesin tilalle).  Hän kertoi irlantilaisesta kahvista ystävälleen, The Buena Vista Cafen omistajalle Jack Koepplerille. He yrittivät tehdä samanlaista juomaa.

He eivät saaneet siihen Delaplanen mielestä oikeaa makua eikä kermakaan pysynyt pinnalla. Asiaa selviteltyään he löysivät vastauksen ja juoman salaisuuden, irlantilaisen viskin. Sitä he käyttivät jatkossakin The Buena Vista Cafen Irish Coffee -annoksissa. Erona eurooppalaiseen reseptiin näyttää olevan se, että sokerina käytetään valkoista palasokeria eikä fariinisokeria. Tässä ravintolassa vietettiin Irish Coffeen 65-vuotissyntymäpäivää 10.11.2017.

Juoman synnyinsijoilla Foynesissa on nykyisin ilmailu- ja merimuseot, Foynes Flying Boat Museum  ja Maritime Museum ja Irish Coffee -keskus.

Nautitaan kuumana kerman läpi

Irish Coffeeta varten lasi lämmitetään ensin kuumalla vedellä.

Hannigans Bar & Restaurant Killarneyssä tarjosi TBEX-matkabloggaajille tuntumaa Irish Coffee -drinkin valmistamiseen. Se aloitettiin lämmittämällä lasi kuumalla vedellä. Seuraavaksi lasiin lisättiin fariinisokeria ja viskiä, kaadettiin kahvia sekä sekoitettiin ainekset keskenään. Kahvin tulee  olla vahvaa, tuoretta ja tummaa. Alkuperäiseen juomareseptiin kuuluu Powers-merkkinen viski, kertoi opastajanamme toiminut baarimestari.

Juoma-annos koristeltiin löysäksi jätetyllä kermavaahdolla, jota valutettiin pitkävartista lusikkaa pitkin. Drinkki viimeisteltiin ripottelemalla kaakaojauhetta neliapilan mallisen muotin läpi.

Juomaa ei saa enää sekoittaa, vaan se tulee nauttia siten, että viski ja kahvi juodaan kermakerroksen läpi.

International Hotel Killarneyn yhteydessä toimiva Hannigans Bar & Restaurant opetti matkabloggaajille Irish Coffeen teon.

Ihan itse tein!

Dublinista löytyy viskimuseo

Irlannissa on tehty viskiä yli 1 000 vuoden ajan. Perinne tuli saarelle kristinuskoisten munkkien mukana. Heidän viskintekotaitonsa puolestaan juontaa juurensa arabialaiseen kulttuuriin. Teollistumisen aikaan Irlannissa toimi muun muassa sellaisia maineikkaita tislaamoja kuin Jameson, Powers ja Bushmills.

The Irish Whiskey Museum tarjoaa tietoa irlantilaisesta viskihistoriasta ja kulttuurista.

Dublinissa voi osallistua myös viskikierroksiin ja tutustua viskitislaamoihin ja -museoon. Irish Whiskey Museum sijaitsee osoitteessa 119 Crafton Street vastapäätä maineikkaan Trinity Collegen pääsisäänkäyntiä.

Museossa voi maistella erilaisia viskejä, osallistua opastetuille kierroksille tai kahden tunnin kurssille. Hinnat 17‒45 euroa. Museo sijoittuu Tripadvisorin arvioinneissa 10 parhaimman kohteen joukkoon Dublinissa.

Viskimuseon sisäänkäynnissä oli tynnyri tynnyrin vieressä – irlantilaisia viskejä löytyy moneen makuun.

Oluen ystävänä Irlannissa

Irlantilainen juomateollisuus ja -kulttuuri jo tehnyt sen, missä ruokamatkailu on vasta alkutekijöissään. Kukapa ei tietäisi Irlannin lahjoja kaikille janoisille; olut ja viski lienevät suosituimmat.

Lokakuisella Irlannin matkallani perehdyin myös näihin paikallisiin juomiin. Siispä sláinte, kuten irlantilaiset sanovat ‒ terveydeksi.

Tässä ensimmäisessä postauksessa aiheena on olut, toisessa viski ja kolmannessa gini. Tässä otan esiin vain Killarneyssä tehtävän artisaanioluen ja maineikkaan Guinnessin. Irlannin oluttuotanto on kuitenkin monipuolista ja pienpanimot ovat sielläkin yhä suositumpia kuten myös Suomessa.

Legendaarista olutta Killarneyssä

Vanhassa kivennäisvesitehtaassa Muckross Roadilla Killarneyssä sijaitseva Killarney Brewing Company jatkaa välillä jo hiipumaan päässeitä paikkakunnan panimoperinteitä. Yrityksen taustalla ovat Paul Sheahan, Tim O’Donoghue and Liam Healy. Panimon missiona on nostaa oluen laatu uudelle tasolle ja lisätä juoman arvostusta.

Panimon sloganina on The Legend is in the Brew. Tuotteissa on niin ale-, stout- kuin lager-oluitakin. Ne on nimetty paikallisten myyttien ja tarinoiden mukaan: vakio-oluet Devils Helles: Lager, Golden Spear: Blonde Ale, Scarlet Pimpernel: IPA, Casey Brothers: Extra Stout, Rutting Red: Irish Red Ale sekä kausioluet Spailpín Saison: Belgian Farmhouse Ale, Brazen Banshee: Oktoberfest Marzen ja Christmas In Killarney: Belgian Dark Ale.

Killarney Brewing Companyn tuotevalikoimaa.

Panimoon on matkaa Killarneyn keskustasta noin viiden minuutin kävelyn verran. Killarney Brewing Company järjestää vajaan tunnin kestäviä kierroksia päivittäin alkaen kello 15.30 ja se suosittaa tekemään etukäteisvarauksen. Tutustumisen hinta on 12 euroa. Kierroksia järjestetään myös tilauksesta.

Panimossa tiloissa voi järjestää myös juhlia ja yritystilaisuuksia.  Myymälästä voi hankkia matkamuistoja, muun muassa t-paitoja, pipoja ja taskumatteja.

Killarney Brewing Company oli kutsunut TBEX-matkabloggaajat tutustumaan oluen valmistukseen ja panimon tuotteisiin. Juomien lisäksi tarjolla oli herkullisia pizzapaloja. Yritysvideokin nähtiin, totta kai, eikä ollutkaan hullumpi.

Guinness Storehouse vierailukohteena

Kansallisoluena tuntuu olevan tumma Guinness, jota tarjotaan pubissa kuin pubissa. Se lienee maailmanlaajuisesti tunnetuin stout-tyyppinen, tumma pintahiivaolut. Sitä on valmistettu vuodesta 1759 lähtien Dublinissa, Irlannissa, joskin nykyisessa olomuodossaan vuodesta 1820.

Alkon luonnehdinnan mukaan ”stout on roteva ja luonteikas pintahiivaolut, jonka väri ja vahva maku ovat peräisin tummiksi paahdetuista mallaslaaduista. Paahdetussa aromissa voi aistia myös leipää, mämmiä, kahvia ja tummaa suklaata.” Guinnessia maistettuaan tuo kuvaus tuntuu osuvan kohdilleen. Voipa olla, että tämä olut on sellainen, että siitä joko pitää tai ei pidä. Minä maistelin sitä mielelläni.

Guinness Storehouse -vierailukeskus St. James’s Gatessa, Dublinissa, on yksi kaupungin suosituimmista turistikohteista. Siellä en valitettavasti ehtinyt käydä lyhyen oleskeluni aikana, mutta tutustuin aiheeseen esitteiden ja sivujen avulla.

Vierailukeskuksessa voi maistella oluita sopivine ruokineen useammassakin ravintolassa. Connoisseur Bar tarjoaa useiden olutlaatujen maistelua asiantuntijan johdolla. Tähän täytyy tehdä varaus etukäteen. Guinness Academy opettaa täyttämään lasin oikeaoppisesti.

Vierailukeskuksessa voi myös tutustua tämän oluen yli 250-vuotiseen historiaan, valmistukseen ja Guinness-mainoksiin kautta aikojen. Kaupungin korkeimmalla sijaitsevassa pubissa, Gravity Barissa, voi nauttia lasillisen ja ihastella näköalaa Dubliniin.

Keskus on auki päivittäin paitsi pitkäperjantaina ja joulunpyhiä. Pääsymaksu on aikuisilta 25 euroa.

The Temple Bar Dublinissa on toiminut vuodesta 1840.

Kuinka Guinness kaadetaan?

Arbutus Hotel Killarneyssä sijaitseva Buckley’s Bar oli kutsunut matkabloggaajia harjoittelemaan oluen laskemista hanasta eikä suinkaan minkä tahansa oluen, vaan tietysti Guinnessin. Olutta valutetaan ensin vajaa tuopillinen. Juoman annetaan laskeutua ja rauhoittua noin kahden minuutin ajan. Vasta tämän jälkeen lasi täytetään reunoihin asti.

Monissa oluissa käytetään hiilidioksidia, mutta Guinnessissa sen tilalla on typpi. Sen ansiosta juoman päälle muodostuu vaalea, pehmeä vaahto. Jos Guinness-tölkkiä ravistaa, kuuluu sisältä hiukan helinää. Se tulee typpikapselista. Kapselin sisältö tulee ulos, kun tölkki avataan ja typpi sekoittuu olueeseen.

TBEX-konferenssin osallistujat saivat laskemansa oluen maksutta, mutta vain laulamalla. Niinpä minäkin kajautin ensimmäisen laulun, jonka sanoja arvelin osaavani: Kalliolle, kukkulalle.

Muistin vain ensimmäisen säkeistön, mutta oli siinäkin tarpeeksi ‒ minulle, joka en koskaan laula julkisesti ‒ ja ehkä myös yleisölle, joka oli onneksi aika vähäinen tuossa vaiheessa iltaa.

Ja kas, onhan tämä varsin sopiva laulu matkabloggaajalle. Tosin vasta nyt minulle selvisi, että tässä laulussa onkin vain yksi säkeistö, joka vain toistetaan kolmesti. Sanathan tulevat suomalaisesta kansanlaulusta, johon Kaj Chydenius on tehnyt sen sävelen, jonka useimmat tuntevat.

Kalliolle, kukkulalle
Rakennan minä majani
Tule, tule tyttö nuori
Jakamaan se mun kanssani
Jollen minä sinua saa
Niin lähden täältä kauas pois
Muille maille vierahille
Etten sua nähdä vois.

Irlantilaispubeissa on helppoa tutustua ihmisiin, nauttia elävästä musiikista kuunnellen tai tanssien sekä ruoasta ja juomasta. Darkey Kelly’s Barissa Dublinissa olivat iltaa viettämässä isä Day (vasemmalla), poika Dean ja ystävänsä Joe.

Guinnessia nautin siellä täällä vierailuni aikana. Nyt tuli todistetuksi sekin, että paikallinen olut on parasta paikallisesti nautittuna, kuten siskoni Jaana totesi taannoin Irlannin matkansa jälkeen. Kotona tölkistä nautittu Guinness tuntuu jotenkin laimeammalta kuin irlantilaispubin hanasta laskettuna. Mutta eihän se pahaa ole täälläkään.

 

Ruoka houkuttelee matkailijoita ‒ myös Irlannissa

Jos kauniit maisemat tai eksoottiset kokemukset eivät saa matkailijoita liikkeelle, niin mikä sitten? Ruoka ja juoma voivat olla vetovoimaisia houkuttimia. Kaiken nähneet ja kokeneet matkailijat saattavat kaivata makuelämyksiä paikallisten tuottajien herkkujen parissa.

Parhaita ihmisiä ovat ne, jotka rakastavat ruokaa. Ikkunakoriste erään kahvilan ikkunassa Skibbereenissä.

Joka kolmas suomalainen valitsee ulkomaan matkakohteen ruokatarjonnan perusteella. Näin tekevät erityisesti nuoret, opiskelijat, liikematkustajat, johtavassa asemassa olevat ja pääkaupunkiseudulla asuvat. Kotimaan kohteen ruokatarjonnan perusteella valitsee 27 prosenttia suomalaisista.

Hyvinä ruokamatkailukohteina mainitaan muun muassa Barcelona, Berliini, Praha, Budapest, Lontoo, Tallinna ja Peking. Tiedot ilmenevät vuoden 2017 Matkamessujen Kantar TNS:ltä tilaamasta tutkimuksesta.

Ruokamatkailutrendi on maailmanlaajuinen. Esimerkiksi Irlannissa turistien ruokaan ja juomaan kuluttama rahasumma on noin kaksi miljardia euroa vuodessa, kertoo Fáilte Ireland, Irlannin matkailuorganisaatio.

Suomen suhteen Fáilte Irelandilla näyttäisi olevan hiukan työtä tehtävänä, sillä suomalaiset eivät ole löytäneet vielä vihreää saarta kulinaristisena kohteena. Saaren juomat tunnetaan paremmin, erityisesti oluet ja viskit.

Ruokamatkailualueena West Cork

Lehmillä oli etuajo-oikeus Länsi-Corkin kyläteillä.

Tutustuin matkailualan TBEX-konferenssin yhteydessä järjestetyllä retkellä Länsi-Corkin (West Cork) alueeseen ja ruokatarjontaan. Länsi-Cork on nimetty Irlannin vuoden 2017 ruokamatkailualueeksi (Ireland’s Premier Foodie Destination). Nimityksen antajana on ravintolayhdistys Restaurants’ Association of Ireland (RAI) yhdessä vakuutusyritys FBD Insurancen kanssa.

Perusteluissa mainittiin Länsi-Corkin alueen tapahtumat kuten vuosittainen, syyskuussa järjestettävä monipuolinen kokonaisuus Taste of West Cork Food Festival ja Cork Character Cafes -yhteisö kuten myös se ylpeys ja intohimo, jolla paikalliset tuottajat ja kauppiaat suhtautuvat omiin ruokatuotteisiinsa.

Tarjolla oli myös paikalliseen ruokatarjontaan ja -tapahtumiin liittyviä esitteitä.

Kisan kakkoseksi tuli Boyne Valley, kolmanneksi Kilkenny, neljänneksi Kinsale ja viidenneksi West Waterford.

Kalbo’s Café oli laittanut pöydän koreaksi.

Bussilastillinen matkabloggaajia ajettiin päiväretken aikana Killarneysta Corkiin. Matkan varrella oli Skibbereenin kaupunki, jossa meille esiteltiin paikallisten tuottajien elintarvikkeita eräänlaisilla pienoismessuilla Uilinn Art Centren sisäpihalla. Samassa pihassa oleva Kalbo’s Café tarjosi maistiaisia.

Matkabloggaajille maistuivat pöytien antimet aamuisen bussimatkan jälkeen. Muistilehtiöihin kirjoitettiin tietoja tuottajista ja heidän elintarvikkeistaan ja kamerat räpsyivät. Tarjolla oli muun muassa savustettua kalaa ja ankkaa, paikallisia makkaroita (black pudding, verimakkara ja white pudding), kuivalihaa ja piiraita.

Avril Allshire-Howe Rosscarbery Recipes -perheyrityksestä esittelee osaa tuotevalikoimasta: kuivalihaa ja black pudding -verimakkaraa.

Ravintoloista esittäytyivät Pilgrim’s Rosscarberyn ja Mews Restaurant Baltimoren kylästä. Viimeksi mainittu esitteli raaka-aineenaan käyttämiään villiyrttejä ja leviä.

Mews-ravintola houkutteli Baltimoreen. Yksi ravintolan omistajista, Luke Matthews (vas.) ja ravintolan pääkokki Ahmet Dede (oik.), joka on lähtöisin Turkista.

Mews käyttää annoksiinsa myös muita meren antimia kuin kaloja.

Ruokamarkkinoilta matka jatkui Fields of Skibbereen -markettiin, joka on myös vahvasti lähiseudun tuottajien asialla.

Vietin viikon Irlannissa ja sain pelkästään hyvää ruokaa, juomista nyt puhumattakaan. Ja tiedättehän, kuinka käy, kun antaa pikkusormen…Tekisi mieli nähdä Irlannin rannikkokaupunkien kalaravintoloita ja viettää aikaa ruokafestivaaleilla.

Kuinka tavallisesta marketkäynnistä tehtiin bloggaritapahtuma?

Fields of Skibbereen -kauppa isännöi kansainvälistä bloggaajajoukkoa irlantilaiseen tyyliin. Ohjelmassa oli päivittäistavarakaupan toiminnan esittelyä ja maistiaisia.

Osana Killarneyn matkabloggarikonferenssia oli yhden päivän retki West Corkiin. Bussimme lähti Killarneystä ja ajoi aamupäivällä Skibbereeniin, pieneen Corkin kreivikunnassa sijaitsevaan kaupunkiin. Sen asukasluku on noin 2 500.

Skibbereen tarkoittaa pientä venesatamaa, Little Boat Harbour. Kaupungin halki virtaakin Ilen-joki, joka yhtyy mereen noin 12 kilometrin matkan jälkeen.

Skibbeleenissä tutustuimme West Corkin alueen ruokatuotantoon ja kävimme myös paikallisessa marketissa nimeltään Fields of Skibbereen. Se on yli 80 vuotta toiminut perheyritys, jonka johdossa on jo kolmas sukupolvi, yli 50 vuotta elintarvikekauppaa pitäneen John Fieldin tytär Ruth Field ja hänen miehensä Adam. Liike sijaitsee osoitteessa Main Street. Myymälän lisäksi asiakkaita palvelee kahvila.

Kaupan isäntäpariskunta esitteli oman leipomon tuotteita.

Liike on mukana SuperValu-ketjussa. Marketissa on noin 150 työntekijää ja se tunnetaan hyvästä asiakaspalvelusta. Kauppa on saanut työstään monia huomionosoituksia.

Ruth ottikin meidät vastaan ja lähti esittelemään valtakuntaansa. Kaupassa on oma leipomo, joka valmistaa niin leivät kuin konditoriatuotteet. Saimme maistaa kaupan omaa leipää. Tuoretuotteiden osuus on korkea, 39 %. Valikoimassa suositaan lähialueen tuottajia, joihin liikkeellä on pitkäaikaiset suhteet.

Kaupan vihannekset kasvavat lähialueilla – no, ehkä eivät sentään appelsiinit.

Myyjät maistattivat myös kalaa, juustoa ja lihatuotteita. Kalatiskin esillepano oli näyttävää ja market onkin voittanut parhaan kalatiskin palkinnon Best Fresh 2017 -kilpailussa.

Eri osastojen vastaavat olivat esillä kasvoillaan ja nimillään paikallisen asiantuntemuksen edustajina.

Kalatiski oli täynnä merenantimia joko sellaisenaan tai valmistettuina tuotteina.

Bloggarit kiertelivät kauppaa, kyselivät myyjiltä, ottivat kuvia ja kirjoittivat muistiinpanoja. Henkilökunnan innokkkuus ja ylpeys omasta työstä välittyi vieraille. Tämä ei ole mikä tahansa supermarket, vaan asialleen, ruoalle ja asiakkaille, omistautunut yhteisö.

Ole hyvä, maista.

Lihatiskin myyjät työskentelivät asiakkaiden nähtävillä.

Kierros päättyi alkoholituotteisiin ja kunniapaikalla ovat oman alueen viskit: The Pogues ja West Cork. Myös Irlannin Guinness-olut on hyvin esillä. Saimme pienet viskimaistiaiset muovimukeista ja pikkupullot mukaamme.

Juomaosastollakin oli laajat valikoimat.

West Cork -viskiä erilaisina pullotteina.

 

Jaa

Jaa

Ensimmäistä kertaa matkabloggareiden konferenssissa

TBEX Ireland -konferenssin avajaisiltaa vietettiin Killarneyn raviradalla. Ohjelmassa on tutustumista paikallisiin ruoka- ja juomatuotteisiin, hevosiin sekä irlantilaiseen tanssiin ja musiikkiin. Minäkin pääsin kameran toiselle puolelle; kuvanottajan nimeä en tullut kysyneeksi.

Millaista on matkabloggareiden konferenssissa? Kuinka ensikertalainen pärjää? Mitä konferenssista jää mieleen?

Osallistuin lokakuun alussa TBEX-konferenssiin. Se on matkabloggareiden ja -toimittajien, sosiaalisen median sisällöntuottajien sekä matkailuyritysten maailman laajin konferenssi- ja verkostoitumistilaisuus.

Huomasin viime vuonna liian myöhään, että heinäkuun puolessa välissä järjestettiin TBEX-konferenssi Tukholmassa. Kun en sinne ehtinyt, päätin järjestää itseni tämän vuoden Euroopan konferenssiin. Ilmoittauduin Killarneyssä, Irlannissa pidettävään tapahtumaan jo keväällä. En ole aikaisemmin käynyt vihreällä saarella ja Dublinkin oli näkemättä.

Kolme konferenssia vuosittain

Killarney toivotti tervetulleeksi TBEX-konferenssiin isolla kyltillä konferenssikeskuksen ulkopuolella.

TBEX-toiminta (The Future of Travel Media) on alkanut pienimuotoisesti vuonna 2009 ja se on kasvanut maailman suurimmaksi matkailualan yhteisöksi. Konferensseja järjestetään vuosittain Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa ja niihin osallistuu noin 600‒800 ihmistä.

Eniten kävijöitä tulee Pohjois-Amerikasta, 52 %, Euroopasta 30 % ja muualta maailmasta 18 %. Aikaisempien konferenssien kävijöistä 55 % on naisia ja 45 % miehiä. Osallistujista 35 % on 20‒29-vuotiaita, 48 % 30‒39-vuotiaita, 14 % 40‒49-vuotiaita ja 3 % yli 50-vuotiaita. Äkkiseltään sanoisin, että Killarneyn konferenssissa oli mukana reilusti enemmän varttuneempaa väkeä, minäkin siinä joukossa.

Konferenssiin osallistuminen maksoi noin 200 euroa. Sillä sai kahden päivän ohjelman aterioineen ja iltatilaisuuksineen sekä mahdollisuuden päivän Killarneyn retkeen ja yhteen lähiympäristön retkeen ennen tai jälkeen konferenssin. Kustannuksia tuli tietysti hotellimajoituksista ja lento- ja junamatkoista.

Paikkakunnalla järjestettiin paljon tervetulojuhlia paikallisissa pubeissa ja Killarney Brewing Company -panimossa. Tarjolla oli myös kiertoajelu kummitusbussin kyydissä. Lisäksi paikkoja oli tarjolla myös useamman päivän retkiin, jonne valittiin hakemusten perusteella.

Avajaistilaisuudessa Killarneyn raviradalla oli jättimäinen näyttö tervetuliaistoivotuksineen. Ruokaa, juomaa ja ohjelmaa riitti muutamaksi tunniksi.

Konferenssi järjestettiin Ireland´s National Events Centre INECissä, Killarneyssä. Samassa yhteydessä toimii The Gleneagle Hotel, jossa yövyin.

Ei yhdestä puusta veistettyjä matkablogeja ja -bloggareita

Konferenssissa kävi ilmi se, että matkabloggarit ovat kaikenikäisiä nuorista senioreihin, tulevat kaikista maanosista ja fyysiset esteetkään eivät heitä rajoita: mukana oli yksi sokea ja yksi pyörätuolissa kulkeva bloggari.

Matkablogit jakautuvat myös eri aihepiireihin: on muun muassa luksus-, reppureissaaja-, lapsiperhe-, seniori-, kylpylä-, business-, eko-, taide- ja kulttuurimatkailu- sekä säästö- ja ruokamatkablogeja. Osa blogeista lienee väljemmin rajattuja kuten omakin blogini on.

Osa blogeista ja vlogeista on tekijöilleen ammatti ja toimeentulon lähde, osalle harrastus. Konferenssiohjelmassa oli myös mahdollisuus bloggareiden ja matkailualan yritysten edustajien tapaamiseen (Speed Networking).

Bloggarit saattoivat varata kahdeksan minuutin esittäytymis- ja neuvottelutapaamisen kiinnostavien matkailubrändien kanssa ja yritykset markkinoivat toimintaansa. Osallistuminen oli bloggareille maksutonta, mutta yrityksille maksullista. En hakeutunut näihin tapaamisiin, koska blogini on vielä harrastus ilman yritysyhteistyötä.

Konferenssipäivien aikana käytiin monia yhteistyöneuvotteluja.

Katso video TBEX Ireland – They Came, They Saw, They Created Content (kesto 2 minuuttia 31 sekuntia).

Hengenheimolaisten tapaaminen

Oli hienoa tavata bloggareita eri puolilta maailmaa. Juttelimme ja vaihdoimme käyntikortteja ja muutaman kanssa pidämme nyt yhteyttä. Muita suomalaisia en tavannut konferenssissa.

Konferenssiesityksistä sain uutta tietoa muun muassa bloggaamisesta, sosiaalisesta mediasta, valokuvaamisesta ja kuvien käsittelystä sekä vinkkejä matkoista kirjoittamiseen ja yritysyhteistyöhön.

Ciaran Blumenfeld Hashtracking.comista oli yksi konferenssin esiintyjistä. Oikealla olevan herra tuli pyynnöstä lavalle havainnollistamaan sisällöntuottajan tehtäväkenttää ‒ jongleerauksella.

Tein myös pienimuotoista promootiotyötä kotikaupunkini Turun puolesta ja annoin uusille tuttavuuksille VisitTurku-markkinointimateriaalia.

TBEX-matka tarjosi paljon aineistoa blogijuttuja varten. Joitakin juttuja on vielä tulossa Dublinista, Killarneystä ja West Corkin retkeltä.

TBEX-konferenssi oli kaikin tavoin onnistunut tilaisuus, joka opetti paljon ja laajensi maailmakuvaani. Parasta oli ehkä se, että maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla on sama mielenkiinnon kohde kuin itselläni ‒ kuulumme heimoon, joka on ominaisuuksiltaan hyvinkin heterogeeninen, mutta ytimeltään yhtenäinen. Kaikilla on kiinnostusta kuvaamiseen, kirjoittamiseen ja maailman tutkimiseen.

Konferenssin lounaat olivat aikamoisia joukkoruokailutilanteita, sillä pöytien ääressä oli noin 850 osallistujaa.

Ensi vuonna Zimbabwe ja Yhdysvallat

Nyt kun olen saanut ensimmäisen, upean ja antoisan kokemuksen TBEX-konferenssista, tekee tietysti mieli lisää.

Ensi vuonna konferenssipaikkoina ovat heinäkuussa Rainbow Towers Hotel & Convention Centre, Harare, Zimbabwe Afrikassa ja syyskuussa Museum of Glass, Finger Lakes Wine Country, New York Yhdysvalloissa.

Euroopan konferenssipaikkaa ei ole vielä julkistettu ja sitä tässä odottelenkin jännityksellä. Mielelläni osallistuisin siihen.