Henkilö, Kaupunki, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Nostalgiaa

Ensin lensivät kirjeet

Joskus matkat ovat äkkilähtöjä, toisinaan niitä valmistellaan vuosia tai vuosikymmeniä. Matkani Lontooseen ovat alkaneet kirjeenvaihdolla. Tässä poikkeuksellisen pitkässä postauksessa harrastetaankin aikamatkailua lähes viidenkymmenen vuoden ajalla.

1970-luvun sosiaalisena mediana olivat kirjeet. Jos viestit lähtivät ulkomaille, ne postitettiin ohuissa kuorissa, joissa luki Par avion. Kirjeenvaihto avasi maailmaa ja houkutti myöhemmin matkustamaan.

Minun, Ihalan kansakoulua käyvän kuudesluokkalaisen näkökenttä avartui vuonna 1973, kun parin vuoden englannin opintojen jälkeen sain nuorten osoitteita eri puolilta maailmaa.

Kirjeillä kansainvälisyyteen

Kirjeenvaihtokavereiden osoitteita välitti turkulainen International Youth Service. Se oli vuonna 1952 perustettu koululaisystäväpalvelu. Saimme ehkä englannin kielen opettajan kautta osoitteita? Niistä maksettiin muutama markka.

Kirjeenvaihto toi elämääni yllättävää kansainvälistä kosketusta aikana, jolloin televisio oli aloittanut värilähetykset, musiikkia kuunneltiin radiosta ja sitä äänitettiin C-kaseteille.

Tuolloin elettiin myös etelän- eli pakettimatkailun alkuaikoja. Keihäsmatkat lennätti suomalaisia Kanarian aurinkoon ja mainoslauseena oli ”Istutte koneeseen, otatte pienet ja olette perillä”. Perheemme matkustelu tosin rajoittui kesälomareissuihin vanhempien kotiseudulle Etelä-Pohjanmaalle ja satunnaisiin leirintäaluematkoihin kotimaassa.

Itseäni muutamaa vuotta vanhemmille nuorille oli Eurooppa hiljattain avautunut junamatkojen myötä, kun Kansainvälinen rautatieliitto juhlisti 50-vuotista taivaltaan lanseeraamalla Interrail-kortit vuonna 1972.

Sitkeä Sue

Monien kirjeenvaihtokavereiden kanssa kävi niin, että kirjeitä tuli yhä harvempaan ja sitten niitä ei tipahtanutkaan postiluukusta. Yhteys katkesi.

Sue (vas.) ja ystävänsä Karen koulunsa pihalla Belfastissa vuonna 1975. Kuva: Karenin kotialbumi.

Belfastista kotoisin olevan Susanin, sittemmin Suen, kanssa kirjoittaminen on jatkunut. Hän kertoi perheestään, johon kuului vanhempien lisäksi veli Peter ja minä kerroin omasta elämästäni Raisiossa nuorempien sisarusteni Jaanan ja Juhan kanssa.

Kirjoitimme koulusta, kokeista, harrastuksista, vuodenajoista juhlineen, musiikista, ystävistä ja toiveista.

Joskus kirjeen mukana oli valokuvia, joitain pieniä lahjoja ja C-kasetteja. Sue muistaa saaneensa minulta kasetin, johon olin äänittänyt puhetta ja jossa kerroin nimeni. Hän oli toistanut sitä ja opetellut lausumaan pitkää ja vaikeaa nimeäni ä-kirjaimineen.

Susanille/Suelle lähettämäni rippikuva saatetekstein: ”To Susan from Päivi 4th of September 1975.” Kuva Suen valokuva-albumista.

Nykyisenä somekautena voi olla vaikea eläytyä aikaan, jolloin sait vastauksen viestiisi muutaman viikon kuluttua. Mutta olihan se upeaa ja jännittävää saada kirje kaukaa maailmalta. Tuolloin mieleen ei tullut ajatustakaan siitä, että sinne voisi joskus itse lähteä.

Harjoittelu vei Englantiin

Olin niin mieltynyt englannin kieleen, että harkitsin jopa pyrkiväni opiskelemaan sitä. Valitsin kuitenkin toisin.

Tilaisuus lyhyempiin kieliopintoihin tarjoutui kuitenkin vuonna 1988. Hain työvoimaministeriön harjoitteluohjelmaan, joka oli tarkoitettu ”nuorehkoille työssään englannin kieltä tarvitseville tai sellaisille, jotka tulevat tulevaisuudessa ko. kielitaitoa tarvitsemaan.” Toimin tuolloin amanuenssina Turun kauppakorkeakoulussa. Minähän äkkäsin korkeakoulun kansainvälistymistarpeet ja hain ohjelmaan.

Kielitaitotestin todistuksessa sanastoni ja kielioppini on arvioitu erittäin hyväksi ja ääntämiseni hyväksi. Tästä ansion saa ilman muuta, paitsi lukion ankara englannin kielen opettaja Kaarina, myös monivuotinen kirjeenvaihtoystäväni Sue.

Pääsin mukaan ohjelmaan. 28-vuotiaana lensin ensi kertaa elämässäni. Lontoosta matka jatkui Colchesteriin, noin tunnin junamatkan päähän Esssexin kreivikuntaan.

Asuin erään vanhemman pariskunnan luona. Kaksi viikkoa oli kielikurssia Colchester English Study Centressä ja neljä viikkoa työharjoittelua The George -hotellissa.

Brittiläinen elämäntapa ja kulttuuri tuli tuolloin tutuksi maitopulloineen, pubeineen ja surkeine lvi-tekniikoineen. Ikkunat taisivat olla yksinkertaiset, hanat kaksinkertaiset (eri hana kuumalle ja kylmälle vedelle) ja kylpyhuoneessa kuten muissakin huoneissa oli kokolattiamatto!

Sää oli sentään harvinaisen kaunis ennakkotiedoista poiketen eikä sateenvarjolle ollut juurikaan käyttöä.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa tuon matkani yhteydessä. En muistanut sitä ollenkaan, mutta filmikameralla otettu kuva on todisteena.

Tapasimme Suen kanssa ensimmäistä kertaa jossain lontoolaisessa pubissa syksyllä 1988. Kuva: Päivin kotialbumi.

Kirjeistä sähköposteihin ja tapaamisiin

Ruuhkavuosieni aikana – työ ja kolme lasta ‒ kirjeenvaihto Suen kanssa lähes tyrehtyi, mutta yhteys säilyi ainakin joulu- ja syntymäpäiväkorttien muodossa.

Sue oli muuttanut ensin Bathiin vuonna 1978 opiskellakseen italiaa, ranskaa ja Eurooppa-asioita ja valmistumisensa jälkeen Lontooseen vuonna 1982.

Syksyllä vuonna 2009 menin työmatkalle Lontoon kautta Hitchiniin. Ennen lähtöäni olin yhteydessä Sueen. Sovimme tapaamisen  Borders-kirjakaupan yhteydessä olevaan Starbucks-kahvilaan Charing Cross Roadilla.

Paikallisopas Lontoossa

Suen takapihan puutarhassa kasvavat niin kukat kuin tomaatitkin.

Sue asuu Pohjois-Lontoossa rivitalossa, jossa on hyvin pieni etupiha ja takana aidattu puutarha. Alakerrassa on olohuone ja keittiö, yläkerrassa kylpyhuone ja kaksi makuuhuonetta.

Suen myötä Lontoosta on tullut paikka, jonne on helppo lähteä. Olen ollut hänen vieraanaan syyskuussa 2010 vielä toisen työmatkan yhteydessä, käydessäni Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa 2014 ja osallistuessani luovuuskouluttaja Julia Cameronin työpajaan lokakuussa 2015.

Voin toteuttaa Lontoon matkoillani live like a local -ajatusta. Asustan hotellin sijaan Suen vierashuoneessa  ja kuljen kuin paikalliset. Kun Lontoon keskustaan on Suen luota matkaa, on metro tullut tutuksi. Laskin kerran, että toisella puolella kaupunkia sijaitsevalta Heathrowin lentoasemalta on Suen luokse 28 metroasemaa.

Sue on näyttänyt minulle muun muassa tapeteistaan tunnetuksi tulleen arkkitehti ja graafikko William Morrisin museon, Highgaten hautausmaan, Waterlow Park -puiston sekä The Old Royal Naval Collegen, Cutty Sark -purjeveneen ja markkinat Greenwichissä.

William Morris -museo sijaitsee Suen kodin lähistöllä ja olemme käyneet siellä kaksi kertaa. Kuva on museon kahvilasta.

Lisäsin yhden kynän kirjailija Douglas Adamsin kokoelmiin Highgaten hautausmaalla. Adams on tunnettu erityisesti kirjastaan Linnunradan käsikirja liftareille. Suomessa kyniä viedään ainakin kirjailija Pentti Saarikosken haudalle Valamoon, Heinävedelle.

Ylitimme Thames-joen The Emirates Air Line -köysiradalla ja alitimme sen The Thames Tunnelia pitkin. Kävimme myös Lontoossa järjestettyjen olympialaisten kisapaikoilla. Vaelsimme pitkin Southbankia ja löysimme Southbank Centre Book Marketkirjamarkkinat. Vierailimme Tate Modern -museossa sekä Shakespeare’s Globessa.

Teimme yhdessä myös päiväretken Cambridgeen.

Southbankissa kuljimme myös uhanalaisen ja skeittimaailmassa legendaarisen the Southbank Skate Spot -alueen läpi.

The Old Royal Naval College -rakennuksen upeat kattomaalaukset ovat vuosilta 1707-1726 ja sali on saanut nimensä niiden mukaan: The Painted Hall. Etualalla Sue.

The Emirates Air Line -köysiradalta voi ihastella Thames-jokea yläilmoista. Taustalla monitoimihalli The O2 Arena.

Sue vei minut myös lauantai-illan tansseihin Rivoli Ballroomiin. Rivoli on ainut tanssisali Lontoossa, jossa on säilynyt 1950-luvun interiööri puna-kultaisine sävyineen. Siellä on kuvattu paljon kuuluisien esiintyjien musiikkivideoita ja elokuvakohtauksia.

Tuolloin oli Jacky’s Jukebox -ilta, joita järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina. Jacky soitti tanssimusiikkia laidasta laitaan. Siellä minäkin menin rivitanssia Suen ja ystävien kanssa vaahterapuisella lattialla, vaikka opettelin samalla askeleita.

Koska tanssilattialla oli ruuhkaista, Jacky soitti toisinaan saman kappaleen kolmeen kertaan, joista yksi oli mies-, toinen nais- ja kolmas sekapareille. Tanssijat olivat välillä lattialla kaikkien soittokertojen ajan ja vaihtoivat paria. Tunnelma oli hyvin mukaansatempaava tässä koristeellisessa ja nostalgisessa salissa.

Kesäkuussa konserttiin ja avoimiin puutarhoihin

Nyt lentoliput on ostettu kesäkuista matkaa varten. Sen varsinaisena syynä on australialaisen sisarusparin Angus ja Julia Stonen konsertti kesäkuun 10. päivänä Royal Albert Hallissa. Sue lupautui tulemaan seurakseni, vaikkei ollut aikaisemmin kuullut esiintyjistä.

Suella oli myös ehdotus tuon samaisen viikonlopun ohjelmaksi. Hän menee vapaaehtoiseksi Open Garden Squares Weekend -tapahtumaan ja ottaa minut mukaansa.

Pienen työrupeaman jälkeen saamme vapaaliput ja pääsemme tutustumaan itsekin puutarhoihin, jotka ovat yleensä yleisön ulottumattomissa. Yhteensä noin 200 puutarhaa on avoinna tuon viikonlopun aikana. Kiinnostavaa matkabloggaajalle, ilman muuta.

Haluaisin tutustua myös Kew Gardensiin ja erityisesti Marianne North -galleriaan sekä London Wetlands -kosteikkoon. British Libraryssäkin voisin taas käydä sekä muutamassa kirjakaupassa.

Paljon muutakin ehtinen tekemään viikon pituisen matkan aikana. Lontoostahan löytyy vaikka mitä. Se ei tyhjene, vaikka siellä useamman kerran kävisikin. Ja sanoihan jo englantilainen kirjailija Samuel Johnson 1700-luvulla näin: ”Kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään; sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.”

50-vuotisjuhlia suunnittelemaan?

Olemme olleet Suen kanssa yhteydessä 45 vuotta. Alkuaika oli kirjeenvaihtoa, mutta lähettelemme nykyisin viestimme sähköpostissa ja tapaamme harvakseltaan Lontoossa.

En osaa sanoa, miksi yhteytemme on säilynyt. Elämäntilanteemme ovat olleet erilaiset ja se olisi voinut meidät erottaa. Sue on sinkku ja minä suurperheen äiti. Jotain antoisaa kirjeenvaihdossamme on ollut, kun se on näin sitkeästi jatkunut. Ehkä International Youth Servicen työntekijät onnistuivat hyvin osoitevalinnassaan?

Suen mukaan kirjeenvaihto on jatkunut, koska olemme molemmat kiinnostuneita kirjoittamisesta, matkustamisesta ja syvällisestä ajatusten jakamisesta. Hänen mukaansa ensi kertaa tavatessamme olimme jo tuttuja toisillemme kirjeidemme ansiosta. Ja täydennän tätä vielä sillä, että meillä on samankaltainen huumorintaju.

Olen houkutellut Suea tulemaan vuorostaan Suomeen, jolle hän on jo näyttänyt vihreää valoa. Esittelisin niin mielelläni hänelle ainakin kotikaupunkini Turun, saariston sen edustalla, Maarianhaminan sekä Helsingin.

Voimme viettää ystävyytemme 50-vuotisjuhlaa viiden vuoden kuluttua. Jotain upeaa siihen pitää kehittää. Revontulet kiehtovat Suea ja olisi mahtavaa, jos hän voisi nähdä ne Lapissa vuonna 2023. Onneksi tässä on vielä aikaa. Ehkä aloitamme suunnittelun jo kesäkuussa?

Kiitokset Suelle ja Karenille tiedoista ja valokuvista! Thank you Sue and Karen for information and photos!

Jos Lontoo kiinnostaa, niin lue lisää:

Pubista pubiin Lontoossa, Oxfordissa ja Cambridgessa

Julia Cameronin luovuusopissa Lontoossa

Maanalaista elämää Lontoossa

British Library, kestosuosikkini

Kirjakauppaturistina Englannissa

Osallistun tällä postauksella matkahakusivusto momondon järjestämään Blogger´s Open World Awards 2018 -kilpailuun.  ”Äänestysaika on 9.4.‒15.4.2018 momondon kilpailusivulla.  Yleisö voi antaa äänensä suosikkisisällölleen. Finaaliin pääsevät 10 eniten ääniä saanutta kilpailusisältöä. Lisäksi tuomaristo valitsee kaksi suosikkiaan finaaliin.”

Jos pidit tarinastani, niin äänestä. Kiitokset!

National Gallery -taidemuseo Trafalgar Squarella.

Editoitu 1.4. 2018 eräin tekstimuutoksin ja lisäämällä kuva Highgaten hautausmaalta.

Mainokset
Normaali
Näkymä Gibraltarinsalmelle.

Näkymä Gibraltarinsalmelle.

Matka vuosien takaa, Matkakohde, Valokuva

Gibraltar

Kuva
Matkakertomus, Matkakohde

Highgaten hautausmaalla

Galleria
Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen

Englantia oppimassa Colchesterissa

Vietin Colchesterissa kuusi viikkoa englannin kieltä oppimassa vuonna 1988. Brittiläinen elämäntapa ja kulttuuri tuli tutuksi maitopulloineen, pubeineen ja surkeine lvi-tekniikoineen. Sää oli harvinaisen kaunis eikä sateenvarjolle ollut juurikaan käyttöä.

Keväällä 1988 huomasin työvoimaministeriön harjoitteluohjelman, joka oli tarkoitettu nuorehkoille työssään englannin kieltä käyttäville tai sellaisille, jotka tulevat tulevaisuudessa kielitaitoa tarvitsemaan.

Hain ohjelmaan ja minut hyväksyttiin siihen 19 muun nuoren kanssa. Kurssilaiset tulivat eri puolilta Suomea. Matka taisi olla ensimmäinen lentomatka, jolle lähdin yksin.

Colchester, kaupunki jo roomalaisten aikaan

Colchester on Essexin kreivikunnan suurin kaupunki ja se sijaitsee 83 kilometriä Lontoosta koilliseen. Sinne pääsi Lontoosta Liverpool Street Stationilta lähtevällä junalla. Matka kesti noin tunnin.

Colchesteria on pidetty vanhimpana Rooman valtakunnan kaupunkina Britanniassa. Sen kelttinimi oli Camulodunon, joka tarkoittaa kelttiläisen sodanjumala Camuloksen linnoitusta.

Keskiaikaisen Colchesterin tärkein maamerkki on linna, jonka normannit rakensivat 1000-luvulla vanhan roomalaisen temppelin paikalle.

Kieliopintoja ja työharjoittelua hotellissa

Harjoitteluohjelma alkoi lokakuussa 1988 ja se kesti kuusi viikkoa. Kaksi ensimmäistä viikkoa opiskeltiin englantia Colchester English Study Centressä, joka koulutti eri puolilta maailmaa tulleita nuoria.

Opiskelu sisälsi kielitaidon kohentamista työelämää ja sosiaalisia suhteita varten, brittiläiseen elämään tutustumista ja vierailuja eri kohteisiin. Muistaakseni kävimme ainakin oikeuden istunnossa ja kaupungintalolla pormestarin vieraina.

Kielikurssin jälkeen harjoiteltiin työpaikassa neljä viikkoa. Työharjoittelupaikkani oli The George Hotel High Streetillä. Työskentelin hotellin vastaanotossa ja toimistossa.

En muistaakseni ystävystynyt mainittavasti hotellin työntekijöiden kanssa. Ainakin osa keittiö- ja siivoushenkilöstöstä puhui sellaista englantia, etten sitä juuri tutuksi kieleksi tunnistanut; se oli niin puhekielistä ja murteellista.

Tee kuumana ja huone kylmänä

Asuin Colchesterissa oloni aikana Eileenin ja Philin luona. Eileen oli tummaihoinen, mahdollisesti Philippiineiltä Isoon-Britanniaan tullut puhelias ja ystävällinen nainen. Phil oli harmaantunut, parrakas ja hiljainen mies. Perheen huomion keskipisteenä oli Fluffy, pieni terrieri.

Osoitteeni oli 11 Queen Mary Avenue. Isäntäperheen koti oli matala, kaksikerroksinen rivitalo, jossa oli etu- ja takapiha englantilaiseen tyyliin. Huoneenani oli pieni makuuhuone yläkerrassa. Siellä oli tilaa vuoteelle, pienelle pöydälle ja tuolille.

Samassa perheessä asui myös bulgarialainen Tanya, jonka kanssa ystävystyimme. Eileen valmisti meille aamupalaa ja päivällistä. Ruoka ei tainnut olla aivan huippukulinarismia. Teetä juotiin usein ja ”kettle” kuumeni. Maitomies toi aamuisin maitopullon oven taakse tilauksen mukaan.

Englantilainen aamiainen on aika tuhti. (Kuva lokakuulta 2015.)

Englantilainen aamiainen on aika tuhti. (Kuva lokakuulta 2015.)

Huoneet olivat viileitä. Joinakin öinä piti kääriytyä useisiin vaatekerroksiin ja ottaa vielä kuumavesipullo sänkykaveriksi. Kaasulämmitys laitettiin päälle vain muutamiksi tunneiksi, eikä lämpöä ollut sittenkään riittävästi.

Silloin tuli ihmeteltyä brittiläistä lvi-tekniikkaa kuten yleensäkin rakentamista ja asumista. Ikkunat taisivat olla yksinkertaiset, hanat kaksinkertaiset (eri hana kuumalle ja kylmälle vedelle) ja kylpyhuoneessa kuten muissakin huoneissa oli kokolattiamatto! Tilanne lienee sama monissa kodeissa edelleen.

Kuuden viikon aikana viestittelin perheelle ja avomiehelle lähinnä kortein ja kirjein.

Kuuden viikon aikana viestittelin perheelle ja avomiehelle lähinnä kortein ja kirjein. (Kuva lokakuulta 2015.)

Britit suhtautuivat pukeutumiseen samalla huolettomuudella kuin rakennusten lämmitykseen. Naiset kulkivat paljain säärin ja koululaiset polvisukissaan vielä loka-marraskuussa. Ehkä he ovat karaistuneet kylmään ja kosteaan ilmaan vuosisatojen aikana.

Tuolloin ei ollut vielä käytössä matkapuhelimia, joten yhteydenpito kotiväkeen piti hoitaa puhelimitse, kortein ja kirjein. Isäntäväen puhelimesta ei saanut soittaa, mutta puheluja sai vastaanottaa.

Minulla on matkalta valokuvia, mutta ne ovat tietysti filmikameralla otettuja. Siksi lainasin tähän tekstiin tuoreempia kuvia viimeisimmältä matkaltani Englantiin.

Retkiä Lontoosta West Merseaan

Colchesterissa vietimme vapaa-aikaa käymällä pubeissa, ostoksilla, teatterissa ja diskoissa.

Matkustimme kurssikaverien kanssa myös yliopistokaupunkeihin Cambridgeen ja Oxfordiin, lähikaupunkeihin Ipswichiin ja Norwichiin, pääkaupunkiin Lontooseen sekä merenrantakaupunkiin West Merseaan. Näissä kaupungeissa näimme vanhoja kirkkoja, linnoja ja collegerakennuksia nurmikenttineen – ja lukuisia pubeja.

Lontoon nähtävyyksiä olivat ainakin Tower, kauhumuseo London Dungeon ja Sigmund Freudin museo.

Freud-museossa oli nähtävillä kuuluisa divaani, jossa potilaat saattoivat kertoa ajatuksiaan psykoterapeutilleen. Freud oli somistanut kotinsa myös itämaisin matoin, veistoksin ja nahkaselkäisin kirjoin.

Cambridgessa yliopistoväki ja muut kaupunkilaiset ovat ahkeria pyöräilijöitä.

Cambridgessa yliopistoväki ja muut kaupunkilaiset ovat ahkeria pyöräilijöitä. (Kuva lokakuulta 2015.)

 

Lontoossa on pääkaupungin ruuhkainen liikenne busseineen ja takseineen. (Kuva lokakuulta 2015.)

Lontoossa on pääkaupungin ruuhkainen liikenne busseineen ja takseineen. (Kuva lokakuulta 2015.)

Normaali

 

Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Valokuva

Elämää joella Cambridgessa

Galleria

Cam-joki

Matkakohde, Valokuva

Camjoki

Kuva
Matka, Matkakertomus, Matkakohde, Matkustaminen, Valokuva

Kuvallinen matkakertomus Oxfordista

Galleria