Kahvila, Kaupunki, Matkakohde, Ravintola, Ruokakulttuuri, Tapahtuma, Teemaviikko

Smakumatkalla Naantalissa

Kaupallinen yhteistyö Smakun ja Visit Naantalin kanssa.*

Jos haluat viettää mukavan ja herkullisen kesäpäivän, niin tässä ehdotus: matkusta Naantaliin, kiertele viehättävässä merenrantakaupungissa ja poikkea välillä kahviloihin ja ravintoloihin maistelemaan Smakuannoksia. Voit laajentaa reissuasi myös Velkualle.

Naantalissa voi viettää rennon kesäpäivän. Tekemistä, nähtävää sekä ruokaa ja juomaa riittää.

Paikallista ruokakulttuuria ja lähituottajien laadukkaita raaka-aineita tutuksi tekevä kesäinen ruokatapahtuma Smaku järjestetään Naantalissa jo kolmatta kertaa ajalla 28.6.–10.7.2021.

Smakun aikana on mahdollisuus kierrellä maistelemassa ravintoloiden ja kahviloiden herkullisia Smakuannoksia edulliseen hintaan (5–7 euroa). Jokainen ravintola toteuttaa tapahtumaa varten maisteluversion vähintään yhdestä alku-, pää- tai jälkiruoka-annoksesta.

Naantalin Smakussa on mukana seitsemän kahvilaa tai ravintolaa. Ne sijaitsevat Naantalin vanhankaupungin rannassa, hiukan kauempana Naantalissa ja yksi Velkualla.

Restaurant Snickari ja After Sail 714 vanhassa kaupungissa

Naantalin rannasta mukana Smakussa ovat tunnelmallinen Restaurant Snickari sekä vierasvenesataman ravintola After Sail 714.

Restaurant Snickari on mukana Smakussa kolmella annoksella. Alkupalaksi sopii Ginger Tuna Tartare, lempeästi inkiväärillä marinoitu tuore tonnikala (7 €). Makuhermoja kutkuttelee myös BBQ Brisket & Kimchi eli miedosti savuista naudanrintaa kimchillä höystettynä (7 €). Kimchi on kiinankaalista tai muista kasviksista hapatettu korealainen ruokalaji.

Jälkiruoaksi voi valita Snickarin oman leipomon ranskalaisen pannukakun, Amaretto Clafoutien, jossa mukana on Stracciatella-jäätelöä sekä italialaisia kirsikoita (7 €).

Ginger Tuna Tartare.
BBQ Brisket & Kimchi.
Amaretto Clafoutie.

Restaurant Snickari, Mannerheiminkatu 2, http://www.snickari.fi.
Avoinna: joka päivä klo 16.00–23.00. Huom. ravintola on mahdollisesti auki myös aikaisemmin.

After Sail 714:ssä smakuilijoita odottava annos on savustettu kana eli  itse savustettu kanan reisipaisti, joka tarjoillaan hunaja-yrttikasvisten ja bearnaisemajoneesin kanssa (7 €).

Savustettua kanaa.

After Sail 714, Nunnakatu 18, http://www.naantalinvierasvenesatama.fi/ravintola-as714.
Avoinna: ma-la klo 10.00–22.00.

Taidekahvila Café Akseli torin laidalla

Cafe Akselissa tarjolla on savuporopiirasta sekä juutos- ja britakakkuja.

Naantalin keskustassa sijaitsevassa taidekahvila Café Akselissa saat smakuannosten lisäksi myös silmänruokaa kuukausittain vaihtuvan taidenäyttelyn muodossa. Akselissa voi maistella savuporopiirasta, joka on täyteläisen juustoinen, paprikalla ja savuisella poronlihalla höystetty suolainen piirakka (5 €).

Makeana vaihtoehtona tarjolla on raikasta marmoroitua juustokakkua, jonka täytteet vaihtelevat mustikan, vadelman, mangon ja raparperin välillä (5 €)  ja kesäistä britakakkua, jossa on kakkupohjalla sesonkimarjoja ja kermarahkaa ja rapea marenkipinta (5 €).

Cafe Akseli, Tullikatu 13, http://www.kahvilanaantali.fi.
Avoinna: ma-pe 8.30–15.00, la-su suljettu.

Metsätähti, Ravintola Venka ja Kuulas Garden Grill & Cafe

10 minuutin ajomatkan päässä keskustasta löytyvät lähituotantoa suosiva Naantalin Metsätähti, omenapuiden katveessa toimiva ravintola Venka sekä idyllinen, vanhaa aikaa huokuva Kuulas Garden Grill & Cafe.

Naantalin Metsätähti on pieni kahvila-ravintola Soinisten asuinalueella. Metsätähden annoksena on ruokaisa Kesähelmi-salaatti, jossa maistuvat Sorrin salaatit, varhaisperunat, Mikolan luomuvihannekset, Inkisen kuivatut tomaatit, Saloniemen juustolan juusto sekä Vallan Maukas possu. Rapeutta salaattiin tuovat Kallelan härkäpavut ja salaatin maustaa ryytisinappikastike (7 €).

Kesähelmi-salaattia.

Ravintola Naantalin Metsätähti, Immasentie 1, http://www.naantalinmetsatahti.fi.
Avoinna: ti-pe 11.00–16.00 ja lounasaika klo 11.00–14.30.

Ravintola Venka sijaitsee Aurinko Golfin yhteydessä vain parin kilometrin päässä Metsätähdestä. Venka tarjoaa Smakuilijoille Palan Saaristomerta, joka sisältää paahdettua lohta, kevätsipulihollandaisea, saaristolaisleipää, parsaa sekä uuden sadon perunaa (7 €).

Pala Saaristomerta.

Ravintola Venka, Aurinko Golf, Vengantie 58, http://www.aurinkogolf.fi/palvelut/ravintola-venka.
Avoinna: joka päivä 08.00–21.00 (à la carte 11.00–20.00)

Tänä keväänä avattu Kuulas Garden Grill & Cafe on makumatka vanhaan aikaan. Kuulaksen tarina alkoi yli 100 vuotta sitten, kun entisen Tammiston maanviljelystilan päärakennus rakennettiin ja puutarhaan istutettiin omenapuita.

Kuulaksen Smakuannokset ovat vegaaninen Moderni maamies, jossa on teriyaki-omena-glaseeratuttua nyhtökauraa, grillattua kesäkurpitsaa ja melonia (7 €) sekä makea herkku Maamiehen mielitietty, jossa on speltticrepesin lisäksi omenaa, valkosuklaa-speltticrumblea ja maitojäätelöä (5 €).  

Moderni maamies.
Maamiehen mielitietty.

Kuulas Garden Grill & Cafe, Tammistontilankatu 3, http://www.tammiston.com/kuulas.
Avoinna: joka päivä klo 14.00–21.00 (keittiö avoinna klo 20.00 asti).

Café Laiturissa tapaksia

Palvan saarella Velkualla lossimatkan takana sijaitsee lämminhenkinen kahvila Café Laituri, joka tarjoilee Smakuannoksena Laiturin Tapaksia, joissa on tilli-Koskenkorva-marinoitua silakkaa, Uotilan maitojuustoa yrttiöljyllä sekä Kotasavun meetvurstia ja marinoitu punasipulia. Lisäksi mukana leipäviipaleet, myös gluteenittomalla vaihtoehdolla (7 €).

Cafe Laiturio saapui Naantaliin kesäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Smakun annoksia esiteltiin medialle. Smakuviikkojen aikana ja muulloin kahvilan löytää Palvan saarelta.
Laiturin tapaksia.

Cafe Laituri, Voiponlahdentie 37, Velkua, Naantali, http://www.cafelaituri.fi.
Avoinna: joka päivä 11.00–19.00.

Kartta mukaan ja kiertelemään

Saat Smakukartan mukaasi mistä tahansa mukana olevasta ravintolasta. Voit kierrellä porukassa, kaksin tai yksin omassa tahdissa ja äänestää omaa suosikkiannostasi Smakun verkkosivuilla.

Kaikki mukana olevat ravintolat ja kahvilat annostietoineen sekä äänestysohjeineen löydät Smakun sivuilta: www.smakufestivals.com

Mitäs muuta Naantalissa voi tehdä kuin syödä? Tutki vaihtoehtoja Visit Naantalin sivuilta: http://www.visitnaantali.com.

*Tutustuin ravintoloihin ja annoksiin mediapäivässä 1.6.2021.

Normaali
Ajanjakso, Kirja, Ruokakulttuuri, Teemaviikko

IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen

IndieFood-opas esittelee lähiruokakohteita ympäri Suomen. Se toimii oppaana niin matkaajalle kuin kotikokillekin.

IndieFood-kirjan kanssa

Laura Ertimo on koonnut vuonna 2016 julkaistuun kirjaan IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen noin 800 kohdetta eri puolelta Suomea. Sen avulla voit löytää reittisi kotimaisten raaka-aineiden ja ruokien alkulähteille olivatpa ne luomutiloja, leipomoita tai kanaloita. Kirja toivottaa tervetulleeksi ruokamatkalle Hangosta Inariin ja Eckeröstä Ilomantsiin. Kirjaan poimitut kohteet ovat vaihtoehtoja ketjuliikkeille. Tarjolla on erilaisia ruokaa suoraan kuluttajille myyviä itsenäisiä tuottajia ja yrityksiä maatiloista kauppahalleihin ja kahviloista verkkokauppoihin.

Ostospaikat on esitelty maakunnittain ja kunnittain ja ensimmäisenä on Uusimaa Helsingin seutuineen ja viimeisenä on Lappi Inarista aloittaen.

Varsinais-Suomi esitellään näin: ”Varsinais-Suomi on riemastuttava tilkkutäkki pieniä kuntia, kekseliäitä pienyrittäjiä sekä ikivanhoja sukutiloja. Tarjolla on monipuolinen valikoima maataloustuotteita lampaanmaitojäätelöstä luonnonmukaisesti viljeltyyn kvinoaan. Perinteet eivät tällä alueella rajoita uusiutumista, vaan tarjoavat taustan ja pohjan uusille tarinoille.”

Ai, mistä sitä lampaanmaitojäätelö saa? Sitä on saanut Rymättylästä, SikkaTalun lammastilalta. Nyt tilan sivuilla mainitaan vain lampaanmaitojugurtti, joka sekin on kausituote. Kirjassa esitettyjen myyntipaikkojen tiedot tuotteineen kannattaa tarkistaa verkkosivuilta.

Laura Ertimo on ruuan alkuperästä ja ruokahuollosta kiinnostunut tietokirjailija ja maantieteilijä. Hän on julkaissut vuonna 2011 Suomen 100 Lähiruokakohteet -oppaan, joka oli kyseisen vuoden myydyimpien tietokirjojen joukossa.

IndieFood-kohdevalikoiman luomisessa on ollut mukana Lähiruoan koordinaatiohanke ja sen asiantuntijaverkosto kaikista maakunnista sekä Aitoja makuja -verkosto.
–IndieFood käsittelee jokapäiväistä aihetta, jonka taustalla on isoja kysymyksiä ruuan alkuperästä ja ihmisten toimeentulosta. Kokoan tietoa kotimaisista pientuottajista, koska haluan itse tuntea ruokani alkuperän ja myös osoittaa, että läheltä löytyy – vaikka mitä!, toteaa Laura Ertimo.

Tämän kirjan voisi ottaa mukaan vaikka tuleviin kotimaan lomareissuihin. Se voi auttaa tekemään ruokalöytöjä matkan varrelta.

Ja mitä kirjan nimi tarkoittaa? Kielitoimiston sanakirjan mukaa indie viittaa valtavirrasta poikkeaviin, riippumattomiin kulttuuri- tm. suuntauksiin (indierock, indie-elokuva).

Mansikoita
Kuva: Carl Stridsberg Pixabaystä

Laura Ertimo: IndieFood – Lähiruokaopas Suomeen. 2016. Myllylahti Oy. 272 sivua.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on viides Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Ajanjakso, Henkilö, Kirja, Kirjailija, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakirja, Teemaviikko

Lääkäri matkalla maailman ympäri

Stephen Fabes kyllästyi sairaalamaailmaan ja elämäänsä ja lähti maailmanympärimatkalle – polkupyörällä.

Stephen Fabes on lontoolainen lääkäri, jolla on ainainen kaukokaipuu, mutta huono suuntavaisto. Hän lähti pyöräilemään pitkälle matkalle vuonna 2010. Se kesti kaikkiaan kuusi vuotta. Hänen tavoitteenaan oli pyöräillä kuudessa maanosassa: Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Hän kävi matkallaan kaikkiaan 75 maassa. Polkupyörän mittariin kertyi yli 86 209 km kilometriä.

Stephen Fabes kirjoitti kokemuksistaan kirjan Signs of Life – To the Ends of the Earth with a Doctor. Kirja on julkaistu vuonna 2020.

Signs of Life -kirjan kansi

Matka jakautui seuraavasti pituuden ja vietetyn ajan mukaan seuraavasti:

  • Eurooppa: Lontoosta Istanbuliin 5 010 kilometriä ja neljä kuukautta ja toisella kertaa 4 000 kilometriä ja 3,5 kuukautta.
  • Lähi-Itä: Istanbulista Kairoon 3 236 kilometriä ja 2,5 kuukautta.
  • Afrikka: Kairosta Kapkaupunkiin 14 969 kilometriä ja 9 kuukautta (Kapkaupungissa 3 kuukautta).
  • Etelä-Amerikka: Ushuaiasta Cartagenaan 16 783 kilometriä ja 12,5 kuukautta.
  • Keski- ja Pohjois-Amerikka: Panamasta Prudhoe Bayhin 14 331 kilometriä ja 9 kuukautta.
  • Australiassa 4 116 kilometriä ja 3 kuukautta.
  • Aasia: Indonesiasta ja Singaporesta Intiaan sekä Hong Kongista to Kaukasiaan 23 875 km ja 21 kuukautta.

Ensimmäisen reitin Stephen Fabes joutui tekemään kahteen kertaan, koska hän joutui keskeyttämään matkansa ja palaamaan kotimaahansa polvileikkaukseen. Siitä toivuttuaan hän jatkoi matkaansa.

Kirja jakautuu viiteen osaan alkusanojen jälkeen. Ensimmäisessä osassa Stephen Fabes matkaa Lontoosta Kapkaupunkiin, toisessa osassa Ushuaiasta Argentiinasta Deadhorseen Alaskaan, kolmannessa osassa Melbournesta Mumbaihin, neljännessä osassa Hong Kongista Calaisiin ja viidennessä osassa hän palaa kotiin.

Stephen Fabesin pyörä oli Santos Travelmaster 2.6 Cromo Rohloff. Mukana kulkevat tavarat painoivat 30–45 kiloa riippuen muun muassa veden ja ruoan määrästä. Hänen verkkosivuiltaan löytyy yksityiskohtainen luettelo varusteista, matkan reitti ja monia tilastotietoja.

Matkalla lääketiede nopeasti Stephen Fabesin mielestä. Tilalle tuli selviytyminen päivittäisistä haasteista, kun huonokuntoinen ajaja on matkalla täyteen lastatun pyörän päällä. Lääketiedettä oli kuitenkin vaikea välttää, kun hän tapasi reitillään ihmisiä, joilla oli ongelmia terveytensä kanssa. Kirjailija tuo tiivistetyn ohjeen hyväksi lääkäriksi: sulje suusi, kuuntele, tiedä ja hoida. Sama ohje pätee hänen mukaansa myös matkalla olemiseen.

Stephen Fabes työskentelee nykyisin lääkärinä St. Thomasin sairaalan ensiavussa Lontoossa. Hän myös kirjoittaa matkailu- ja pyöräilylehtiin sekä käy puhumassa muun muassa kouluissa.

Kirjassa on lähes 400 sivua. Mukana on myös kuvaliite, jossa on 31 kuvaa matkan varrelta. Stephen Fabesin verkkosivuilta löytyy lisää kuvia ja videoita sekä muuta materiaalia.

Fabes, Stephen. Signs of Life: To the Ends of the Earth with a Doctor. London: Pursuit, 2020.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on neljäs Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Ajanjakso, Henkilö, Kirja, Kulkuneuvot, Matkakertomus, Matkakirja, Teemaviikko

Matkoilla Euroopassa

Antti Tuuri kuvailee kirjassaan Matkoilla Euroopassa lähinnä junamatkojaan. Mainintoja on matkoista kuudella vuosikymmenellä.

Antti Tuurin Matkoilla Euroopassa -kirja ei ole enää uutuuksia, mutta näin maata pitkin matkustamisen suosion kasvaessa voi olla paikallaan nostaa tämä matkakirja esille. Kirja on ilmestynyt Otavan kustantamana vuonna 2011.

Kirjaa kuvaillaan kirjaston sivulla näin: ”Tunnelmakuvia, sattumuksia, huumoria ja teräviä kommentteja matkojen varrelta. Antti Tuuri on pitänyt aina tarkkaa päiväkirjaa matkoistaan ja kuvannut niitä monissa kolumneissaan. Kirjassaan hän kertoo matkustamisesta Euroopan eri maissa. Neljännesvuosisadan aikana maanosamme, Suomesta puhumattakaan, on muuttunut tavattomasti. Kirjailija havainnoi näkemäänsä ja kokemaansa omaan, jäljittelemättömään tapaansa.”

Kansikuva Antti Tuurin kirjasta Matkoilla Euroopassa

Roomasta Sisiliaan

Kirja on päätynyt minulle kirjaston poistomyynnistä ja olen sen aikoinani lukenut. Nyt sitä silmäillessäni on hauskaa huomata, että ensimmäinen Tuurin kohde on Sisilia ja siellä Palermo. Hän matkustaa vaimonsa kanssa Roomasta junalla etsimään aurinkoisempiä päiviä syksyiseen ajankohtaan. Roomasta näyttäisi olevan pitkähkö matka matkustaa junalla Italian eteläkärkeen, josta pääsee Messinan salmen yli junalautalla Messinaan ja sieltä eteenpäin Palermoon.

Hauskuus liittyy siihen, minulla on vielä edessäni maaliskuussa 2020 hamaan tulevaisuuteen siirtynyt TBEX-organisaation järjestämä matkabloggaajien konferenssi; pääpaikkana on saaren itälaidalla oleva Catania.

Neljä päivää kaupungissa sisältää myös matkalaisissa jännityksiä nostattaneen taksimatkan Agrigentoon, jossa Luigi-kuskin mielestä jokaisen Sisiliaan tulevan matkailija olisi käytävä. Kaupungin tärkein arkeologinen alue tunnetaan nykyisin nimellä Valle dei Templi (”Temppelien laakso”). Se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon vuodesta 1997. Huonosti englantia osaavan Luigin ja avuksi kutsutun veljensä Antonion kyydissä retki tuli tehtyä, vaikka se oli välillä hyvinkin epäilyttävän tuntuinen.

Interraililla Saksasta Italiaan

Tuuri kuvailee kirjassaan matkoja myös Sevillasta Ranskaan, Osloon ja lähialueille sekä Roomaan ja Salernoon. Kevätmatka-luvussa Antti Tuuri kuvailee Interrail-matkaa, joka alkaa laivamatkalla Helsingistä Travemündeen ja sieltä eteenpäin Kölniin, Pariisiin, Geneveen ja Milanoon, Veronaan, Venetsiaan, Milanoon ja takaisinpäin Baselin ja Mainzin kautta kohti Travemündea ja paluumatkaa.

Muuten onnistuneen matkan ikävänä yllätyksenä oli kirjailijan tietokonesalkun ryöstäminen junassa klassisella huomion kiinnittäminen toisaalle -menetelmällä. Matkan jälkeen Tuuri saa salkkunsa takaisin varalaseineen ja Seitsemän veljestä -taskukirjoineen, mutta uusi tietokone jäi varkaille.

Merkille pantavaa on, että myös esittelemässäni Merja Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjassa kuvaillaan omaisuuden viemistä huomion harhauttamisella. Ehkä näitä kertomuksia on hyvä lukea siitäkin syystä, että voisi mahdollisesti varautua omilla tulevilla matkoillaan?

Lennot vaihtuivat maita ja vesiä pitkin matkustamiseen

Oman lukunsa saa Pietarin-matka. Muistoja on myös Pariisin lentokentältä ja lentomatkoilta, jotka olivat vähemmän onnistuneita. Niinpä Antti Tuuri päättikin, ettei enää koskaan lentäisi, van kulkisi maita ja vesiä pitkin.

Kymmenen päivää kestänyt Euroopan matka vuonna 2010 alkaa myös laivamatkalla ja kulkee Bolognaan ja sieltä Milanon kautta takaisin Saksaan.

Kirjoittaminen mukana matkoillakin

Antti Tuuri kertoo matkustaneensa Euroopassa kuudella vuosikymmenellä ja ensimmäinen matka oli vuonna 1959. Reissut ovat olleet kieli- ja harjoittelumatkoja, työmatkoja, mutta myös lomamatkoja.
– Minun Eurooppani on ulottunut Moskovan kaduilta Islannin länsivuonojen tuntureille ja kalasatamiin, Norjan Altasta Sisilian Agrigentoon, Portugalin Cabo da Rocasta Irlannin kautta Kuolan niemimaan juoksuille ja Kreikan saarilta Varangin vuonoille, kertoo Antti Tuuri.

Matkoillaan Tuuri käyttää aikaansa kirjoittamiseen aamun varhaisina tunteina. Onpa hän kuljettanut matkoilla mukanaan pientä Erika-kirjoituskonetta, ”joka kulki mukana melkein yhtä mukavasti kuin nykyiset kannettavat tietokoneet.”

Ikään kuin tämän kirjan jatkoksi Antti Tuuri on kirjoittanut Bospor Express: kertomus matkasta -kirjan samoin Otavan kustantamana vuonna 2013. Se on kuvaus matkasta junalla Tukholmasta Wienin ja Budapestin kautta Istanbuliin kirjallisuusfestivaaleille.

Muita Antti Tuurin matkakuvauksia ovat muun muassa Islannista kertova Pieni suuri maa (1993) ja Saksaa kuvaileva Neljännen valtakunnan vieraana (1995) sekä useita kirjoja kalastus- ja veneretkiltä.

Tuurimaisuudella Veijo Meri -palkinto

Antti Tuuri oli vuonna 2020 yksi Otavan Kirjasäätiön myöntämän Veijo Meri -palkinnon saajista. Palkinnon perusteluissa todetaan: ”Antti Tuuri on suomalaisen novellin ja romaanin mestari, 1950-luvun modernismin parhaan perinteen itsenäinen jatkaja ja kehittäjä. Tuuri tutkii sitä, mikä maailma on ja mikä on ihmisen tarkoitus siinä. Hänen kirkas, täsmällinen kerrontansa lataa rivien taakse elämän vakavuuden ja humoristisuuden. Se on aikoja sitten muodostunut omaksi käsitteekseen: tuurimaisuudeksi.”

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa : matkakertomuksia. Otava 2011.

Kirjailija Antti Tuuri
Antti Tuuri. Kuva Jouni Harala 2012.
Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on kolmas Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.–11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Jos Interrail-matka kiinnostaa, niin lue myös Pekka Haaviston junamatkoista postauksessa Haavisto raiteilla.

Normaali
Ajanjakso, Kirja, Matka, Matkakertomus, Matkakirja, Matkaopas, Teemaviikko

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois

Merja Mähkä kertoo kirjassaan Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois Suuresta matkastaan noin puolentoista vuoden ajalta. Alussa oli vain menolippu ja suuntana Delhi. Budjettimatkan aikana hän ehti käymään 35 maassa.

Helsinkiläisen toimittajan Merja Mähkän matka alkoi syyskuussa 2009. Mukana oli 70 litrainen rinkka, jossa oli vain parit kengät ja vaatteita. Käsimatkatavaroissa oli passin lisäksi yhdensuuntainen lentolippu Delhiin ja opaskirja Intiaan. Matkaa hän oli valmistellut puolisen vuotta myyden tai hävittäen tavaroitaan.
– Nykyään kaikki on matkaa, elämäkin. Se ei muuta sitä, että matka sanan varsinaisessa merkityksessä on edelleen matka, ja enemmänkin. Minulle tämä matka oli matka omaan itseeni, pelkoihini ja haaveisiini, kirjoittaa Merja kirjan lähtemistä kuvaavassa alkuluvussa.

Tämä Suuri matka ei ollut tietystikään Merja Mähkän ensimmäinen matka, vaan niitä on riittänyt vuosien varrella. Hän on matkustanut maailmaa ristiin rastiin ja kolunnut niin Aasiaa, Afrikkaa kuin Amerikoitakin. Joten ihan kylmiltään hän ei reissuun lähtenyt.

Etelä-Aasiasta Väli-Amerikkaan

Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois -kirjan kansi

Kirja on jaettu matkan kulkua vastaaviin lukuihin: Etelä-Aasia, Kaakkois-Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka ja Väli-Amerikka. Luvuissa kuvataan matkan etenemistä ja kaikkea sitä, mitä reissuun kuului. Alussa on karttalehti numeroitune kohteineen ja niitä yhdistävä viiva sekä maiden ja paikkakuntien nimet ja alaotsikko ja kappaleihin on merkitty myös kuukausi ja vuosi eli näin Delhi, Intia, josta matka alkaa ja jossa Intia on Intia – syyskuu 2009. Lopussa on Tulum, Meksiko, jonne matka on päättyvineen – maaliskuu 2011.

Mukana on myös vinkkejä ja ohjeita tuleville matkustajille, kuten Näin selviät pitkänmatkan bussista hengissä, Kaikkia reseptilääkkeitä ei tarvitse ostaa mukaan, Muista huolehtia tavaroistasi! ja Tarkkana rajalla! Onko sinulla paluulippu? Lopuksi päädytään Helsinkiin.

Tekstin joukossa on paljon kuvia, joiden avulla pääsee matkan tunnelmaan. Kuvaajana on matkaaja itse sekä hänen reissukaverinsa.

Kirjassa seikkaillaan läpi 35 erilaisen maan. Mähkä törmää reissullaan mitä erilaisimpiin tilanteisiin, ihmisiin ja perinteisiin. Kirja on opas matkustamiseen, mutta samalla myös kertomus siitä, kuinka matkalla voi parhaimmillaan löytää myös itsensä.

Pelkojen kohtaamista ja luonnonihmeitä

Matkan aikana Merja Mähkä joutui kohtaamaan asioita, jotka pelottivat häntä. Niiden kohtaaminen vahvisti häntä. Luonnonihmeilläkin oli oma vaikutuksensa.

– Että maailmassa voi olla niin paljon kauneutta! Että pienen arkeni ulkopuolella voikin olla jotain niin kesytöntä, niin tavoittamatonta, niin käsittämätöntä. Ja että minä sain kaikki ne ihmeet kokea. Miksi en voisi nähdä niitä arjessani, kyselee Merja Mähkä.

Ja hän jatkaa:

– Kyse ei ollut vain siitä, että pitää matkustaa kauas, että voi nähdä lähelle. Kysymys on enemmänkin asenteesta, siitä että uskoo, että pieniä ihmeitä voi tapahtua, jos haluaa niitä sellaisina pitää. Minä halua. Se tekee maailmasta kauniimman, toiveikkaan, Merja Mähkä sanoo kirjan loppuluvussa.

Merja Mähkä sanoo myös olleensa hukassa ja päässyt sieltä pois.

– Elämä toteutunee unelman jälkeen oli ihanaa. levollista. Kaikki hyvä, mikä sitä seurasi, oli enemmän kuin olisin ikinä uskaltanut pyytää.

Kuukauden kulutus 1 336 euroa

Monia varmaan kiinnostaa, paljonko puolitoista vuotta ja tarkalleen 543 päivän reppumatka maksoi? Siitäkin Merja Mähkä tekee selkoa: Matkan kokonaishinta oli 24 039 euroa ja kuukautta kohti se teki 1 336 euroa. Mukana on kaikki: matkustaminen lentoineen, majoitukset, ruuat, juomat, retket ja ostokset.

Elämänmyönteinen ja rennolla otteella kirjoitettu kirja kannustaa lähtemään matkoille, avartamaan maailmankuvaa ja palaamaan kokemuksia rikkaampana kotiin.

Jos siis haikailet pitkää matkaa ja irtiottoa arjesta, niin tästä kirjasta voit lukea kokemuksista, haasteista ja tunnelmista. Mukana on paljon hyödyllisiä vinkkejä. Ehkä jonain tulevana aikana maailmantilanne on taas suopeampi reissaajille.

Voin myös tunnustaa, ettei minusta taitaisi olla tällaiselle reissulle. Kivaa on kuitenkin lukea rohkeampien seikkailuista maailmalla – omassa nojatuolissaan.

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Mähkä, M. 2012. Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois: 543 päivän reppumatka. Helsinki: Tammi.

Tämä on toinen Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.-11.4. matkakirjoja esittelyssä.

Normaali
Kirja, Kirjailija, Matkustaminen, Teemaviikko

Kaunis on matkaajan maailma

Kaupallinen yhteistyö: Karttakeskus.*

Kaunis on matkaajan maailma (För den som reser är världen vacker) on ruotsalaisen kirjailijan ja toimittajan Per J. Anderssonin ylistyslaulu matkaamisen elämäntavalle, kaiken uuden avoimelle kokemiselle.

Vuonna 2019 ilmestyneen Kaunis on matkaajan maailma -kirjan on julkaissut Karttakeskus. Sain sen Helsingin Kirjamessuilta samana vuonna.

Per J. Andersson on ollut perustamassa Ruotsin tunnetuinta omatoimimatkailun aikakauslehteä Vagabondia. Se on ilmestynyt vuodesta 1987 saakka. Per J. Andersson on matkustanut eri puolilla maailmaa jo vuosikymmenet ja kirjoittanut näkemästään ja kokemastaan lehtiartikkeleihin ja kirjoihin. Hän myös opettaa matkakirjoittamista kursseilla ja toimittajakouluissa sekä luennoi muun muassa Intiasta, junamatkoista, vaelluksista ja kestävästä matkailusta.

Per J. Andersson suosii matkoja, joilla ei ole kiirettä eikä aikataulua ja joissa näkee turismielinkeinon pintaa syvemmälle. Bussimatkalle Intiaan, liftaamiselle Euroopan halki, patikoinnille vuoristojen poluilla. Aikaa ja kärsivällisyyttä vaativa reissaustapa palkitsee syvinä ja avartavina kokemuksina. Andersson todistaa, että kiireetön ja avoin mieli tekevät mistä tahansa matkasta – niin naapurimaihin kuin kaukaisiin maanosiin – sekä ekologisempaa että antoisampaa. Samaa periaatetta voi soveltaa lähimatkailuun ja kotimaan reissuihin.

Kirjassa on mielenkiintoisia otsikoita kuten Vie minut kauas, juna!, Kilpikonna talutushihnassa, Aikamatka taaksepäin ja Seikkailu -stan-maissa. Jälkimmäinen otsikko paljastaa stan-maiksi seuraavat: Kazakstan, Turkmenistan, Uzbekistan, Tadžikistan ja Kirgistan eli Kirgisia. Tässä kohtaa kirjaa mieleeni hiipi outo ajatus: olisipa hauskaa opiskella maantiedettä tai ainakin jollakin tavalla tutustua maailman maihin, joista tietää niin vähän.

Nämä stan-loppuiset maat päätyivat Anderssonin haastatteleman tukholmalaisen Jakob Haeggblomin ja hänen kavereidensa matkakohteeksi karttapallon pyörittämisen jälkeen. Reissu päätettiin toteuttaa ilman tarkkoja suunnitelmia. Matka kesti kaksi kuukautta ja neljä päivää. Andersson kuvailee kolmen kaveruksen reissua, jossa osa matkoista lennetään, mutta paljon kuljetaan myös maata pitkin junalla, bussilla, henkilöautolla ja yksi taival kuorma-auton lavalla.
– Altistin itseäni hankalille tilanteille ja opin sietämään epävarmuutta. Kovien kokemusten myötä turvallisuudentunne vain lujittui. Ja luottamus vieraisiin ihmisiin jäi ikään kuin lihasmuistiin. Nykyään olen entistäkin uteliaampi maailmaa kohtaan, Jakob summaa matkan antia.

Jakob Haeggblom ja kaverinsa kävivät myös Almatyssa, joka on Kazakstanin suurin kaupunki
ja maan entinen pääkaupunki. Kuva: seojob Pixabaystä.

Ilma pintakiiltoa ja silottelua -luvussa Per J. Anderssonin kertoo matkakertomusten suosiosta 1970-luvulla, jolloin kulttikirjojen maineeseen pääsivät Paul Therouxin Suuri junamatka, joka kertoo kiertomatkasta Aasiassa ja Bruce Chatwinin Patagonia, Patagonia, jota New York Thames on luonnehtinut ”pieneksi matkailun, historian ja seikkailujen mestariteokseksi.” Chatwin matkasi Etelä-Amerikassa ja sittemmin monissa muissa maissa, myös Australiassa. Hänen elämänhistoriaansa olen ehtinyt tutustuakin.

Tässä luvussa Andersson kertoo myös Vagabondin syntyhistorian. Ainakin yhden jutun lehteen kirjoitti sittemmin kirjailijana maailmanmaineeseen päässyt Stieg Larsson, joka piirsi silloisen ammattinsa mukaisesti myös karttagrafiikoita lehden juttuihin. Ja häneltä Andersson oppi tavan kirjoittaa matkareportaaseja.
– Stieg oli osoittanut, kuinka yksinkertaisin keinoin voidaan luoda jännitettä yksitoikkoisuuteen ja punoa yksityiskohtia yleiskuvauksen sekaan. Olin vakuuttunut: idea todellakin toimi. Oli mahdollista kirjoittaa matkustamisesta ilman, että lopputulos on pinnallinen ja siloiteltu kuin matkaesitteessä, kertoo Per J. Andersson.

Kirja on täynnä niin tekijän kuin muidenkin mielenkiintoisia matkakokemuksia, pohdintaa matkustamisesta ja siteerauksia matkakirjallisuudesta.

Kirjan viimeinen luku on nimeltään Kotona jälleen. Matkan jälkeinen kotiutuminen vaatii Anderssonilta hetkisen aikaa ja hän päätyy toteamukseen, että arki tuntuu mukavalta, kotoisalta ja mielekkäältä. Mutta sitten hänen mielensä valtaa taas kaipuu kaukomaille.

Kirjan lopusta löytyy 20 matkakertomuksen luettelo matkakuumeen nostatukseen. Ensimmäisenä listalla on Homeroksen Odysseia (noin 700 eaa.) ja viimeinen William Dalrymplen Yhdeksän elämää –Pyhää etsimässä nykypäivän Intiassa (suomeksi 2011).

Lukuviikko 5.-11.4.2021

Tämä on ensimmäinen Lukuviikon matkakirjapostaus. Kerroin ideastani jutussa Lukuviikolla 5.-11.4. matkakirjoja esittelyssä.

*Sain kirjan Karttakeskukselta.

Normaali
Ajanjakso, Kirja, Matkakirja, Teemaviikko

Lukuviikolla 5.-11.4. matkakirjoja esittelyssä

Lierihattuinen nainen lukee kirjaa, takana järvimaisema.
Kuva: suju-foto Pixabaystä.

Maanantaina 5.4.2021 alkaa valtakunnallinen Lukuviikko. Sen teemana on Lukutaito on kansalaistaito. Viikon aikana postaan esittelyjä matkakirjoista.

Sunnuntaina 11.4. päättyvä viikko tarjoaa ”tietoa ja sisältöjä lukutaidon ja lukemisen ajankohtaisista kysymyksistä. Kirjastot, koulut ja muut toimijat voivat osallistua Lukuviikkoon ympäri Suomen muun muassa hyödyntämällä Lukuviikon materiaaleja, osallistumalla keskusteluun sosiaalisessa mediassa, nostamalla esiin lukutaitoa omasta näkökulmastaan sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia, tempauksia ja kirjailijavierailuja.” Teemaviikon järjestää Lukukeskus ry.

Sain idean käyttää tätä teemaa myös postauksissani ja esittelen Lukuviikon aikana matkoihin liittyviä kirjoja, koska myös nojatuolimatkat kuuluvat blogini sisältöihin. Esittelemiäni kirjoja saanee hyvin varattua kirjastoista, jos joku niistä alkaa kiinnostaa.

Kirjat ja lukeminen liittyvät ainakin minulla kiinteästi matkailuun. On hauskaa lukea muiden tekemistä matkoista ja uusista matkakohteista kotona ihan muuten vain tai reissua suunnitellessa. Otan yleensä matkoille mukaan myös muutaman kirjan, joihin voi syventyä vaikkapa lentokoneessa tai junassa ja illalla majapaikassa ennen nukahtamista.

Kirjojen ystävänä käy lähes aina niin, että löydän uusia kirjoja. Käyn mielelläni kirjakaupoissa ja antikvariaateissa. Monesti vastaan tulee myös hyllyjä, joista voi ottaa kirjoja mukaansa ilmaiseksi ja samoin myös jättää muiden löydettäväksi tai ostaa pienellä summalla. Onpa käynyt niinkin, että minun on pitänyt postittaa löytämiäni kirjoja kotiin tai ostaa lisää matkatavarakiloja.

Kirjoja hyväntekeväisyysmyynnissä
Jerseyssä törmäsin usein kirjamyynteihin. Tässä itsepalveluperiaatteella toimiva hylly, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Näinä aikoina lukuelämykset ovat entistä tärkeämpiä, kun emme saa matkustaa vapaasti. Voimme muistella aikaisempia matkojamme ja suunnitella uusia. Käyttäkäämme tämä aika siis monipuolisiin virikkeisiin, joita kirjallisuus voi tarjota.

Lukuviikko 5.-11.4.2021
Normaali