Kirjailija, Lainattua, Matkakohde, Matkustaminen

Iloitsin onnestani jo viikkoja etukäteen ennen matkalle lähtöä. Aina kun olimme jättäneet taaksemme Napolin viheliäiset esikaupungit, romahtaneiden rakennusten jäännökset ja autojen hautausmaat, jotka tietä reunustavat, ja erään kaarteen jälkeen näimme ensimmäistä kertaa meren, onni alkoi heti. Silloin olin onnellinen koko vierailuni ajan, ja kun lähdin pois, tein sen tietoisena siitä, että olin ollut onnellinen. Ystävättärelleni S. Sch:lle onnen lähteet ovat toisissa paikoissa. Hän matkusti kanssani, koska tahtoi onneani.
Ja minun onneni on myös siinä, että joku tahtoo onneani.

Silvia Bovenschen: Vanheneminen. Muistiinpanoja. Saksankielinen alkuteos Älter werden. Notizien. 2006. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. niin & näin. 2019. S. 102.

Huone 218 – onneni Sorrentossa

Lainaus
Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkustaminen

Reissunaisia – seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä

Kirja saatu pyynnöstä kustantajalta.*

Tuntemamme kuuluisat löytöretkeilijät ja tutkimusmatkailijat ovat useimmiten miehiä. Maailmaa tutkimaan lähteneitä naisiakin on, emme vain ole kuulleet niin paljoa heistä. Reissunaisia-kirja kertoo kymmenestä naisesta, jotka kulkivat omia polkujaan aikana, jolloin se oli hyvin poikkeuksellista.

Reissunaisia-kirjan kansikuvassa on Helinä Rautavaara Kolumbiassa vuonna 1952.

Yhteen tällaiseen naiseen toimittaja Päivi Laitinen törmäsi omalla matkallaan – tai oikeammin naisesta kertovaan kirjaan –  ollessaan pyöräilemässä Yhdysvaltojen itärannikolta länsirannikolle. Ylittäessään Kalliovuoria ja päätyessään pitämään taukoa Breckenridgen kaupungissa lounaan ja pienen kaupunkikierroksen merkeissä, hän päätyi kirjakauppaan, josta löytyi mielenkiintoista luettavaa.

Ladyn elämää vuoristossa

Huomiota vaativa keltakantinen A Lady´s Life in the Rocky Mountains -kirja kertoi Isabella Birdin yli sata vuotta sitten kokemista seikkailuista samoissa maisemissa. Hänen kulkuvälineenään oli hevonen syksyn ja alkutalven aikana vuonna 1873. Kirja koostuu seitsemästätoista Isabellan kirjeestä sisarelleen. Kirjaa myy ainakin Amazon, mutta se on luettavissa Gutenberg-projektin kirjana.

Myöhemmin Päivi Laitinen löysi matkailulehden pikkujutusta toisenkin varhaisen naismatkailijan, Isabelle Eberhardin. Hänkin oli matkannut ratsain, mutta toisella mantereella: Pohjois-Afrikassa mieheksi pukeutuneena.

Nämä kaksi matkailijaa johdattivat sittemmin Päivi Laitisen hankkimaan tietoa muista seikkailun- ja tiedonhakuisista naisista, jotka tuolloisia soveliaisuussääntöjä uhmaten lähtivät tuntemattomille seuduille. Kirjailija löysi muitakin naisia, mutta nämä kymmenen tapausta kiinnostivat häntä henkilökohtaisesti.

Reissunaisia on siis ”kirja kymmenestä rohkeasta naisesta, joita yhdisti vimmainen halu nähdä maailmaa.”

Päivi Laitinen on luokitellut naiset viiteen luokkaan.

Kirjoittajat Isabella Bird ja Ethel Tweedie

Kirjoittajiin kuuluu Kalliovuorten kuningattaren Isabella Birdin (1831–1904) lisäksi Suomen-seikkailija Ethel Tweedie (1862–1940), joka köryytteli hevosrattailla 1800-luvun lopun Suomessa.

Tutkijat Louise Arner Boyd ja Mary Kingsley

Tutkijoita ovat rikas seurapiirilady Louise Arner Boyd (1887–1972), joka teki tieteellisiä matkoja Grönlannin rannikolle sekä Mary Kingsley (1862–1900), joka puolestaan vaelsi Afrikan viidakoissa.

Kilpailijat Annie Londonderry ja Nellie Bly

Kilpailijoita ovat Annie Londonderry (1870–1947), joka pyöräili maailman ympäri ja toinen maailmanympärimatkaaja Nellie Bly (1864–1922), joka kiersi maapallon 72 päivässä – nopeammin kuin kukaan sitä ennen testatakseen Jules Vernen kuvitteellista seikkailua Matka maailman ympäri 80 päivässä.

Seikkailijat Helinä Rautavaara ja Rosie Swape Pope

Helina Rautavaara Intiassa 1966. © Helinä Rautavaaran museo.

Suomen kuuluisin reissunainen Helinä Rautavaara (1928–1998) liftasi jo 1950-luvulla Pohjois-Afrikassa. Sittemmin hänen matkansa suuntautuivat myös Amerikkaan ja Aasiaan. Hänen matkoilta keräämiinsä esineisiin voi tutustua Helinä Rautavaara -museossa, jossa on muun muassa rituaali-, käyttö- ja taide-esineita Afrikasta, Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

Rosie Swape Pope (1946–) puolestaan on juossut maailman ympäri. Kilometrejä kertyi 32 000, vuosia kului lähes viisi ja kenkäpareja tarvittiin 53.

Etsijät Isabelle Eberhard ja Alexandra David-Nėel

Isabelle Eberhard (1877–1904) kuvaillaan aavikoiden ratsastajaksi ja Alexandra David-Nėeliä (1868–1969) Tiibetin taivaltajaksi.

Armoton matkakuume

Yksi näitä naisia yhdistänyt asia oli armoton matkakuume. Se piti vain naamioida jonkun hyväksyttävissä olevan perusteen alle. Joillekin se oli tutkimustyö, toisille taas vedonlyönti. Myös lähetystyö ja terveydelliset syyt voitiin hyväksyä.

Matkoille valmistauduttiin huolellisesti ja ne saattoivat kestää jopa kuukausia tai vuosia. Uskomattomia seikkailuja naisilla olikin. Mutta Nellie Blyn sanoin: ”Mikään ei ole mahdotonta, kun vain ohjaa riittävän määrän energiaa samaan suuntaan.”

Päivin kulkuneuvona on polkupyörä

Reissunaisista kirjoittanut Päivi Laitinen asuu Iisalmessa. Hän matkailee maailmalla useimmiten polkupyörällä. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat matkailun lisäksi omenapuut, haiku-runot ja kissanhoito.

Myös Mia Kankimäki on kirjoittanut tutkimusmatkailijanaisista Isabella Bird, Mary Kinsley, Alexandra David-Néel ja Nellie Bly kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin. Kirjasta löytyy postaukseni täältä.

Olen aikaisemmin kirjoittanut naisista, jotka kulkevat omia luontopolkujaan. Kaksi osaisen postauksen ensimmäisen jutun löydät täältä ja toisen täältä.

Päivi Laitinen: Reissunaisia. Seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä. Tammi 2019.

Normaali

Koidula Park Kuninga- ja Ringi-katujen kulmauksessa Pärnussa on omistettu Lydia Koidulalle, Viron kansallisrunoilijalle.

Henkilö, Kirjailija, Puisto, Valokuva

Runoilijan puisto Pärnussa

Kuva
Henkilö, Kaupunki, Kirja, Kirjailija, Matkakohde, Tapahtuma

Kirjakauppiaan elämää Skotlannissa

Kirja saatu pyynnöstä kustantajalta.*

Tässäpä oivallinen matkakohde meille kirjojen ystäville: Wigtown Skotlannissa ja siellä The Book Shop. Parasta olisi päästä käymään siellä syys-lokakuussa kirjafestivaalin aikaan.

Skotlantilainen antikvariaatin pitäjä Shaun Bythell kertoo elämänkerraksi ja muistelmaksi luokitellussa kirjassaan arkipäivästään. Elämäni kirjakauppiaana -kirjan (The Diary of a Bookseller) teksti etenee päiväkirjamaisesti kuvaten vuoden 2014 tapahtumia The Book Shop -kaupassa. Kunkin päivän kohdalle on kirjattu online-tilausten ja niihin löytyneiden kirjojen määrä, asiakkaiden lukumäärä sekä puntien määrä kassassa. Usein on kuvattuna myös päivän sää: ”Kylmä, pimeä ja kurja päivä tänään; rankkasadetta lähes tauotta.” tai ”Kaunis, aurinkoinen päivä.”

Pikkukaupunki Gallowayssa, Skotlannissa

Bythellin kirjakauppa löytyy Wigtown-nimisestä pikkukaupungista. Kirjailija kuvailee kotipaikkaansa näin: ”Wigtownissa asuu vain vähän alle tuhat ihmistä ja se sijaitsee Gallowayssa, Skotlannin unohdetussa lounaisnurkassa. Kaupungin ympärillä kumpuilee drumliineja niemimaalla, jonka nimi on Machars (gaelinkielisestä sanasta machair tarkoittaen hedelmällistä, alavaa ruohotasankoa, ja siihen kuuluu neljäkymmentä mailia rantaviivaa, jossa on kaikkea hiekkarannoista korkeisiin kallioihin ja luoliin. Pohjoisessa on Galloway Hills, kaunis, lähes autio erämaa, jonka läpi mutkittelee tie nimeltä Southern Upland Way.”

Ai mikä drumliini? Wikipedia kertoo asiasta näin: ”Drumliini on jääkauden muodostama pitkänomainen moreenista muodostuva maastonkohouma.”

Lintubongareille tiedoksi, että Wigtownin lahdella voi katsella ja kuvata monia lintulajeja, muun muassa sääksiä.

Kirjakaupan aasiakkaita ja ”kirjaihmisiä”

Shaun Bythell kirjakauppansa edustalla. Kuva: © Ben Please.

Shaun Bythell siteeraa jokaisen luvun alussa George Orwellin vuonna 1936 julkaistua esseetä Muistoja kirjakaupasta osoittaakseen niin yhtäläisyyksiä kuin erojakin menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Kirjan esittelytekstissä kuvaillaan näin: ”Pikkukaupungin kivijalkakauppa: sokkeloiset käytävät, takkatuli ja lukemattomia löytöjä. Idylli, jolla on varjopuolensa, kuten tyhjä kassa ja hankalat apulaiset, joistakin asiakkaista puhumattakaan. Palveluammatissa on kärsivällisesti kohdattava heidät kaikki: tinkaajat, rautatiekirjallisuuden ystävät, Skotlannin tatuoiduin mies ja hänet, joka etsii kirjaa Kolmannen valtakunnan keräilylusikoista. Samoin ne, jotka valittavat kaupan hajusta, ja ne, jotka häpeilemättä myöntävät ostavansa kirjat halvemmalla netistä.”

Shaun Bythell kertoo tositarinoita kokemuksistaan kirjakauppiaana tässä Skotlannin suurimmassa antikvariaatissa – niin hyvistä kuin turhauttavistakin päivistä. Hänen tyylinään on kuiva ja välillä hiukan pisteliäskin huumori. Joskus sen mehevimmän kohdan löytää rivien välistä. Muutamassa kohdassa taisin nauraa ääneen.

Kirjakauppiaan mukaan ”Kirjoja todella ymmärtävät ihmiset ovat harvinaisia, vaikka moni sellaisena itseään pitääkin. Viime mainitut ovat erityisen helppo tunnistaa – usein he esittäytyvät ”kirjaihmisiksi” astuessaan kauppaan ja tahtovat välttämättä kertoa ”rakastavansa kirjoja”. Heillä T-paita tai kangaskassi, jonka iskulause kertoo, miten valtavasti he mielestään rakastavat kirjoja, mutta varmimmin heidät tunnistaa siitä, etteivät he koskaan, milloinkaan osta kirjoja.”

Työn luonne on lyönyt leimansa Bythelliin. Hän kertoo olleensa ennen mukautuva ja ystävällinen, mutta ”jatkuva typerien kysymysten tulva, alan huolestuttava taloudellinen tilanne, alituinen kinastelu henkilökunnan kanssa sekä asiakkaiden loputon, uuvuttava tinkiminen ovat tehneet minusta tällaisen.” Mutta kuitenkin: ”Muuttaisinko tästä jotakin? En.”

Onneksi välillä kauppaan tulee myös ostavia asiakkaita, jotka nostavat Bythellin uskoa ihmiskuntaan. Kanta-asiakkaitakin löytyy ja verkkokauppa toimii, vaikkei Amazon olekaan Shaun Bythellin toivevälittäjä. Kirjanostomatkat vievät Bythelliä kuolinpesistä kartanoihin. Hän ostaa isojakin määriä löytääkseen harvinaisuuksia, joille löytyy mukisematta maksavia asiakkaita.

Myyjä ja mediamies

Shaun Bythell asuu kauppansa yläkerrassa mustan kissansa Kapteenin ja Annan kanssa. Hän toimii myös Wigtown Book Festivalin puuhamiehenä, toimittajana ja valokuvaajana sekä julkaisee YouTube-videoita. Katsopa vaikka tämä Reader’s Delight -räppi, jonka pääosassa on kirjakaupan henkilökuntaa itse kauppias mukaan lukien.

Kirjakaupan Facebook-sivut ovat suosittuja. Kauppa saa myös postikortteja tuntemattomilta ihailijoilta ympäri maailmaa ja niitä julkaistaan FB-sivulla.

Lisää kuvia kirjakaupasta löytyy tästä Portobello Book Blog -postauksesta.

Syksyisin kirjafestivaalit

Wigtownia on kutsuttu Skotlannin kirjapääkaupungiksi vuodesta 1998. Siellä onkin noin tusina kirjakauppaa.

Kaupungissa vietetään vuosittain kymmenpäiväistä Wigtown Book Festival – kirjafestivaalia syys- ja lokakuun vaihteessa; ensi vuonna 22. kerran 25.9–4.10.2020. Ohjelmassa lienee jälleen satoja tapahtumia niin aikuisille kuin lapsillekin. Lisätietoja tapahtumasta saa verkkosivuilta ja Facebookista. Myös muita kirjallisuustapahtumia on ympäri vuoden.

Sen verran houkuttelevan näköinen on Wigtown festivaaleineen, että tilasin festareiden uutiskirjeen ja ryhdyin tutkailemaan reittejä ja majoitusvaihtoehtoja ensi syksyä varten.

Festivaalin taustoihin ja tunnelmaan pääse tämän Pedro Ferreiran ohjaaman Wigtown Booktown -dokumenttielokuvan (2018) avulla (kesto noin 24 minuuttia); mukana on myös asiaa kirjakaupunki-ideasta ja maaseudun ongelmista. Shaun Bythellin lyhyessä videossa on kuvia kaupungista.

Tulossa kirjakauppiaan tunnustuksia

340-sivuisen Elämäni kirjakauppiaana -kirjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta ja sen on kustantanut Kirjapaja. Se on käännetty jo 20 kielelle.

Kirja on saanut jo jatko-osan, joka on ilmestynyt englanniksi nimellä Confessions Of A Bookseller. Se saataneen suomeksi ensi keväänä. Tekeillä on myös kirjoihin perustuva tv-sarja.

*Luin Elämäni kirjakauppiaana ensin kirjastosta lainaamastani kirjasta, mutta pyysin kustantajalta oman kappaleen Helsingin kirjamessuilta.

 

Normaali
Kirjailija, Lainattua, Matkustaminen, Taiteilija

”Minulla oli sekava olo, kun auto ajoi A-terminaaliin. Tännekö minä olen menossa? kysyin. Kuski mutisi jotain, ja minä menin ulos autosta, varmistettuani etten unohtanut pipoani, ja lähdin kävelemään kohti terminaalia. Olin jäänyt autosta väärässä päässä, joten jouduin kiemurtelemaan satojen kuka minnekin matkustavien ihmisten väleistä löytääkseni oikealle lipputiskille. Tyttö tiskillä pyysi minua käyttämään automaattia. En tiedä, missä olen viettänyt viimeiset kymmenen vuotta, mutta milloin automaation idea muka otettiin käyttöön lentoterminaaleissa? Haluan saada tarkistuskorttini ihmiseltä, mutta tyttö vaati minua näppäilemään tietoni näytölle sen halvatun automaatin avulla. Löytääkseni lukulasini minun täytyi myllätä matkatavarani ympäri, ja kun olin vastannut kysymyksiin ja skannannut passini, automaatti ehdotti minulle, että triplaisin pisteeni 108 dollarin lisämaksusta. Painoin EI, minkä jälkeen näyttö hyytyi. Minun täytyi mennä kertomaan se tytölle. Hän kehotti vain painamaan sinnikkäästi. Sitten hän ehdotti, että vaihtaisin automaattia. Aloin hermostua, tarkistuskortti jäi jumiin, ja tyttö tökki automaattia Friendly Skies -kynällään, jotta sai kortin irtoamaan. Voitonriemuisesti hän ojensi sen minulle ruttaantuneena, kuollutta salaattia muistuttavassa olomuodossa. Tarvoin turvatarkastukseen, otin tietokoneeni pois kotelostaan ja riisuin piponi, kelloni ja saappaani ja nostin ne vadille, samoin kuin muovipussini, jossa oli hammastahnaa, ruusuvoidetta ja Powerimmune-pullo, ja kävelin metallinpaljastimen läpi. Sitten kokosin kamppeeni ja menin Mexico Cityn koneeseen.”

Patti Smith: M train – Elämäni tiekartta. S. 123. Kustannusosakeyhtiö Siltala. 2015.

Automaation idea

Lainaus
Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkakertomus, Matkakirja

Varovainen matkailija Mazzarella

Merete Mazzarella kirjoittaa Varovainen matkailija -kirjassaan risteilyistä ja matkoistaan Australiaan, mutta paljon myös eletystä elämästä.

Merete Mazzarella on kirjoittanut kirjan matkustamisesta, vaikka hän päätti diplomaattiperheen tyttärenä 15-vuotiaana, ettei haluaisi aikuisena matkustaa.

Merete Mazzarella toteaa: ”Tämä kirja käsittelee matkustamista, matkustamisen merkitystä, erilaisia tapoja matkustaa. Ennen muuta se käsittelee paluuta – ei pelkästään kotiin vaan myös muihin paikkoihin. – – Samalla matkustan myös ajassa, takaisin aikaisempiin elämänvaiheisiin, sellaisten ihmisten luokse joita ei enää ole.”

Amazonilta Australiaan

Kirjassaan Merete Mazzarella kertoo kokemuksistaan risteilymatkustajana norjalaisen varustamon Braemar-aluksessa. Toinen puoli kirjasta kertoo Australian matkoista.

Mazzarellalla on paljon kokemuksia risteilyistä ja ristiriitainen suhtautuminen niihin. Toisaalta risteilyt kiehtovat häntä, mutta toisaalta ne tympäisevät. Hän sanoo olevansa risteilyveteraani. Nyt hän kirjoittaa pääosin 14 päivän risteilystä Amazon-joella. Syynä juuri tämän risteilyn valintaan oli se, ettei hän ollut koskaan käynyt Etelä-Amerikassa.

Ensimmäinen Australian matka johtui siitä, että Mazzarellan miehelle tarjottiin kuuden viikon vierailijaprofessuuria Queenslandin yliopistossa. He asuivat Brisbanessa, mutta vierailivat myös Melbournessa ja Adelaidessa.

Ensimmäisen matkansa päätteeksi Mazzarellan mieleen tulee ajatus: ”Nyt minua mietityttää, miten surullista olisi, ellen enää ikinä saisi nähdä jakarandapuiden kukkivan.” Näin ei käy, sillä Mazzarella palaa Australiaan vielä kahdesti. Hän käy myös Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa.

Australiakin herättää ristiriitaisia tuntemuksia niin historiansa kuin nykyisyytensä vuoksi. Ja varovainen matkailija kun on, myös mantereen villi ja vaarallinen luonto huolestuttaa Mazzarellaa.

Matkoja ja elämää

Matkakokemusten lisäksi kirjailija ujuttaa sujuvasti mukaan muisteluksiaan sisäoppilaitosvuosistaan, vanhemmistaan ja aviomiehistään. Sellaistahan se on, elämä on matka ja matkat ovat elämää. Hän kirjoittaa myös matkustamisesta ja sen historiasta, lähtemisestä ja palaamisesta, kanssamatkustajista, risteilymatkan rutiineista sekä Australian historiasta ja nykypäivästä.

YK:n ilmastoraportti julkaistiin juuri ennen Mazzarellan kolmatta Australian matkaa. Hän päätyy toteamaan kirjan loppusanoissa: ”Ei, meidän ei tosiaan pitäisi enää lähteä risteilylle. Mutta niin paljon kuin lentäminen hävettääkin, en tiedä, miten pystyisin olemaan lentämättä.”

Minulla on paljon Merete Mazzarellan kirjoja. Kun Varovainen matkailija -kirja tuli kauppoihin alkuvuodesta, niin olihan matkabloggaajan se ostettava. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa monipolvisesti ja juoksuttaen tarinaa erilaisista aineksista.

Merete Mazzarella (s. 1945) on filosofian tohtori, suomenruotsalainen kirjailija ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita. Hän on julkaissut tieteellisten teosten lisäksi muistelmia, esseekokoelmia. kaksi romaania sekä kirjoittanut paljon kritiikkejä ja kolumneja.

”Matkalla oleminen on ennen muuta yritystä kuvitella aivan toisenlaisia elämiä.”

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija. Tammi. 2019.

Merete Mazzarella

Merete Mazzarella. Kuva: Cata Portin/Tammi.

 

Normaali
Kirja, Kirjailija, Kulkuneuvot, Matkustaminen

Haavisto raiteilla

”Yksi kesä. Yksi matka. Yksi Eurooppa.”

Politiikasta tuttu Pekka Haavisto antoi periksi matkakuumeelleen, osti Interrail-lipun ja matkusti Euroopan rautateillä heinä-elokuussa 2018.

Pekka Haavisto esitteli Eurooppa raiteilla -kirjaansa julkistamistilaisuudessa 10.1.2019 Helsingissä.

Opaskirjoja reilaajille

Pekka Haavisto teki ensimmäisen junamatkansa eurooppalaisilla kiskoilla vuonna 1974. Neljän matkan jälkeen hän teki Inter-Rail-opaskirjan ensin omatoimisesti 1977 ja WSOY:n kustantamana 1978. Nuori Eurooppa -niminen opas ilmestyi vuonna 1986.

Oppaat kuluivatkin matkustamisen makuun päässeen nuorison käsissä. Tuolloin ei ollut Internetiä, joten tiedoille ja neuvoille oli tarvetta.

Uhkarohkeasti reppureissaajaksi

Ennen uutta junamatkaansa reilaajien ensimmäiseen sukupolveen kuuluvan Haaviston piti voittaa epäilys: ”Ensin ajatus tuntui uhkarohkealta. Alkaisivatko junan penkit tuntua kovilta? Onko mukavuudenhaluni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että reilaaminen ei onnistu? Ja mitä tututkin sanoisivat, kun heittäisin repun selkääni ja sanoisin lähteväni kuukaudeksi reilille?”pohdiskeli Haavisto aikeitaan.

Tuoreestakin junamatkastaan hän kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Sen takakansitekstissä sanotaan: ”Matka maanosamme tulevaisuuteen. Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia. Mistä Euroopan eri kulmilla keskustellaan? Mihin maanosamme on menossa?”

Päiväkirja junamatkustamisesta

Kirjassa on 384 sivua ja kaikkiaan 44 lukua. Ensimmäinen varsinainen luku on Miljardin vuoden etumatka ja viimeinen Quo vadis, Eurooppa? Lähdetään siis varsin kaukaisista ajoista maapallon, Suomen ja Euroopan historiassa ja päädytään aprikoimaan maanosamme tulevaisuutta.

Haavisto toteaa ”kirjan olevan päiväkirja: ajatusten, kokemusten ja tunteiden kirja. Se on kirjoitettu junien kolkkeessa, maisemien, kaupunkien ja majapaikkojen vaihtuessa. Se on kunnianosoitus tapaamilleni ihmisille, hyville ja syville keskusteluille.”

Kirja etenee matkan suhteen kronologisesti, mutta niin, että Haavisto kertoo aiemmistakin rautatiereisssuistaan. Mitä isoveli Juhani edellä, sitä pikkuveli Pekka perässä 16-vuotiaana.

Haaviston matkusti junalla ensin Helsingistä Hankoon ja sieltä Finnmerchant-rahtilaivalla Gdyniaan. Matka jatkui reittiä Varsova‒Katowice‒Oświęcim‒Budapest‒Wien‒Zagreb‒Belgrad‒Bar‒Budva‒Podgorica‒Tirana‒Skopje‒Thessaloniki‒Ateena‒Hydra‒Ateena‒Bar‒Rooma‒Napoli‒Firenze‒Livorno‒Bastia‒Toulon‒Perpignan‒Canet-en-Roussillon‒Port-la-Nouvelle‒Castelnous‒Eus‒Ille-sur-Tểt‒Perpignon‒Port Bou‒Barcelona‒Pariisi‒Frankfurt‒Berliini‒Hampuri‒Flensburg‒Kööpenhamina‒Malmö‒Tukholma‒Helsinki.

Haavisto matkusti myös busseilla, laivoilla, takseilla, vuokra-autoilla sekä ajoi polkupyörällä. Majoituspaikkoina olivat pääosin etukäteen varatut hotellit, hostellit ja Airbnb-huoneistot.

Keskusteluja kahviloissa

Reilaaja käytti paljon aikaansa myös paikallisten ihmisten tapaamiseen. Joukossa oli muun muassa kokkistuertti, laivan kapteeni, konepäällikkö, European Climate Foundationin edustajia, kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteja, poliitikkoja, suurlähettiläitä ja kunniakonsuleita. Osa heistä oli matkalla tavattuja henkilöitä, osa ennestään tuttuja Haaviston ilmeisen laajasta verkostosta. Hän oli mielissään, että sai sovittua tapaamisia kesäajasta huolimatta.

Pekka Haavisto halusi kuulla ja keskustella kunkin maan tilanteesta. Millaisia ajatuksia on budapestilaisilla nuorilla, entä miltä tulevaisuus näyttää Albaniassa? Miten kreikkalaiset suhtautuvat pakolaistilanteeseen?

Roomassa löytyy myös todellinen Suomi-fani, poliitikko ja kirjailija, Italian Vihreiden Grazia Francescato. Hänen perheystävänsä on Suomen nimekkäin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Kesäisin Grazia matkustaa Hannun luokse ja pahoittelee Pekalle, ettei ole koskaan pysähtynyt Helsingissä, vaan haluaa aina suoraan Kuusamoon.

Matkatunnelmia ja yleissivistystä

Haaviston kirjassa on varsinaisen matkakuvauksen lisäksi myös paljon asiaa muun muassa Euroopan historiasta ja sodista, Euroopan unionista, mytologiasta, matkustamisen filosofiasta ja historiasta sekä kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Pekka Haavisto kävi myös monissa museoissa, muun muassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissa ja Nikolai Tesla -museossa Belgradissa, yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä sekä katsomassa I Love Piaf -musikaalia Théậtre de Lucernairessa Pariisissa.

Yhtenä kohteena oli myös kreikkalainen Hydran saari, jossa Haaviston fanittamalla laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenilla oli asunto. Hydra oli ainoa, jonka Pekka Haavisto oli etukäteen päättänyt pakolliseksi käyntikohteekseen. Hän löysi oikean oven ja piti pienen hiljaisen hetken vuonna 2016 kuolleelle muusikolle: ”So long, Leonard.”

Tukholmassa hän tutustui pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyssä ja Tenstassa ja toteaa: ”Kauhutarinat lähiöistä, joissa tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi kulkea, vaikuttavat kokemani perusteella hieman liioitetuilta.”

Kirjassa on mustavalkoisia valokuvia matkan varrelta. Ne on ottanut Jeri Aalto ja Pekka Haavisto. Lisäksi lukujen alussa on Anja Reposen piirroskuva ja aiheeseen liittyvä sitaatti. Yksi suosikeistani on tämä Pyhän Augustinuksen toteamus: ”Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun.”

Kannattiko lähteä?

Pekka Haavisto pohdiskelee lopuksi matkansa huonoja ja hyviä puolia. Aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pulmia saattoi olla junayhteyksissä, lipunmyyntipisteissä ja rautatieasemien palveluissa. Positiivisina seikkoina olivat ainakin osallisuus rautatiekulttuurista ja -historiasta, pääsy suoraan kaupunkien keskustoihin, parempi omatunto kasvihuonepäästöjen suhteen, upeat maisemat sekä mukava matkaseura ja ihmisten tapaaminen.

Pekka Haavisto suosittelee myös nojatuolimatkoja: ”Maailman voi tuntea kodistaan poistumatta, hyvän kirjahyllyn äärellä.”

Parasta hänen mukaansa on kuitenkin yhdistää lukeminen oikeisiin matkoihin, joilla on mahdollisuus inhimillisiin kontakteihin: ”Ikimuistoisimmat lauseet eivtä aina löydy kirjoista. Sanat, jotka kätkemme sydämeemme ja joita kuljetamme mukanamme elämänmittaisen taipaleen, ovat usein niitä, joita elävät ihmiset ovat toisilleen lausuneet. Siksikin kannattaa matkustaa.”

Kieltämättä Pekka Haaviston kirja antaa inspiraatiota uudelle junamatkalle Eurooppaan.  Olisi hienoa kulkea Euroopassa ajan kanssa yhdestä mielenkiintoisesta paikasta toiseen. Mihin menisin, millaisia kohteita valitsisin? Palaisinko niihin paikkoihin, joissa kävin Interrail-matkallani vuonna 1988? Yksityiskohtaista reittiä en muista, mutta Ruotsin läpi matkustin kohti Duisburgia Saksassa, josta matka jatkui Ranskan kautta aikakin Unkariin ja Itavältaan.

Kiinnostuitko? Interrail Pass -lippuja on kahdenlaisia: kaikissa Interrail-maissa kelpaava Interrail Global Pass ja maakohtainen Interrail One Country Pass. Lue lisää VR:n sivuilta.

Parasta lähteä nyt

Ja mainittakoon tässä, että löysin blogini nimen Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta vuodelta 1978. Sen esipuheen viimeinen lause on: ”Parasta lähteä nyt”. Tarinan blogin nimen löytymisestä voit lukea täältä.

Kohta vietetään Parasta lähteä nyt -blogin syntymäpäiviä. Merkkipäivän 8.2.2019 postaukseen liittyy arvonta. Seuraa siis blogia!

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla. Nemo. 2019.

Normaali
H niin kuin hotelli, Kirjailija, Majoitus, Matkustaminen

Hotellihuaneis ei tul tylssä, jos asennoittu sihe samal taval ko terveyskeskukse orotushuanesse: hauskuus ei ol paikan tarkotus eik kuulu hintta.

Täyty ol muutaki lukemist, ko respast mukka napattu kesä-Porvoo-esite. Täyty ol kyni ja hyvä muistikirja, pensseliki voi olla ja vesifärei piän aski. Omi eväi. Oma muki. Käsityäkori. Tyäkalupakil o ain käyttö, unt orotelles voi pikkufiksata irronnei listanpätki. Ämpär (sin voi tyhjenttä ylipaksun hotellityynyn sisukse ja tunkke lähties nee takas. Taik sit voi tehrä niinko mää ja kanta oma lahnanlittana tyyny mukanas.) Kännykä laturi ei tart muist otta. Respas on pyykkikorilline viaraitte unhottami laturei, mitä voi kyssy lainaks.

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli? Mitä mää tiärän hotellimajotuksest? Seven/Kustannusosakeyhtiö Otava. 2016. S. 65.

Mitä mää tiärän hotellimajotuksest?

Lainaus
Kirja, Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen, Tutkimus

Yönaisten matkassa

Mikäs sopisi matkabloggaajalle paremmin kuin paksu kirja, joka kertoo matkustavista naisista vuosisatojen saatossa? Rohkeista naisista, jotka eivät piitanneet sopivaisuussäännöistä, vaan kulkivat sinne, minne sielu ja sydän heitä johdatti? Tällainen kirja on Mia Kankimäen tänä syksynä ilmestynyt uutuuskirja Naiset joita ajattelen öisin.

Ostin kirjan heti tuoreeltaan, sillä olin pitänyt Mia Kankimäen ensimmäisestä, vuonna 2013 ilmestyneestä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siitä tykkäsivät moni muukin, sillä kirja oli Kanava-tietokirjapalkintoehdokas vuonna 2013 ja se nimettiin tuolloin mys Vuoden matkakirjaksi (Mondo-lehti) ja sai HelMet-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Otavan sivuilla kuvaillaan Mia Kankimäen kirjoitustapaa: hän ”lajityyppejä ja liikkuu omintakeisesti kauno- ja tietokirjallisuuden rajamailla. Esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin vei hänet Kiotoon etsimään tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shōnagonia. Toisessa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin hän matkustaa inspiroivien historiallisten naisten jäljillä Afrikassa, Italiassa ja Japanissa.”

Vinkki: Osta kirja joululahjaksi. Lähipiirissäsi on varmasti joku (nainen), joka ilahtuisi tästä. Kirjassa riittää luettavaa juhlapyhiksi.

Kymmenen suojeluspyhimystä

Kirjailija kertoo kirjansa syntytarinaa: ”Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä kun elämä /miesasiat/ asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea sudenhetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä henkivartiokaartiota, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.”

”Näiden inspiroivien yönaisten elämä ei ole kulkenut perinteistä reittiä. He ovat rikkoneet rajoja ja tehneet asioita, joita heiltä ei ole odotettu. Monet heistä ovat taiteilijoita tai kirjailijoita, niitä joiden työ on yksinäistä ja sisäänpäinkääntynyttä. Useimmilla ei ole ollut perhettä tai lapsia, ja heidän miessuhtensa ovat olleet epäsovinnaisia. Monet ovat matkustelleet tai muuttaneet uuteen kulttuuriin, ja tehneet suuria elämänmuutoksia vielä kypsällä iällä.”

Unettomat yöt herättävät kysymyksiä: ”Mietin, mistä nämä naiset ammensivat rohkeutensa? Miten he neuvoisivat minua, jos voisimme tavata? Ja ennen kaikkea: Voisinko lähteä tutkimusmatkalle heidän jäljilleen?”

Mia Kankimäki lähti tutkimusmatkoilleen yönaisten seuduille. 447-sivuinen kirja jakautuu kolmeen osaan tutkittavien ja jäljitettävien yönaisten ja matkojen suhteen.

Ensimmäisessä osassa kirjailija matkustaa Afrikassa Karen Blixenin jalanjäljissä.

Toisessa osassa hänen yönaisinaan ovat tutkimusmatkailijat Isabella Bird, Ida Pfeiffer, Mary Kinsley, Alexandra David-Néel ja Nellie Bly.

Kolmannessa osassa taiteilevia yönaisia ovat Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana, Artemisia Gentileschi ja Yayoi Kusama (jonka pilkullista taidetta nähtiin HAMissa vuonna 2016).

Afrikan lisäksi kirjailija matkusti muun muassa Kööpenhaminaan, Firenzeen, Mazzenaan, Kiotoon, Tokioon ja Normandiaan.

Yönaisten neuvoja

Yönaisten tarinat ovat kiehtovia, mielenkiintoisia ja opettavaisia. Huimia matka- ja selviytymistarinoita, itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä, uteliaisuutta ja tutkimustoimintaa.

Tässä Mia Kankimäen kokoamia yönaisten neuvoja:

  1. ”Lähde Afrikkaan.
  2. Jos kärsit masennuksesta, turhautuneisuudesta tai päänsärystä, lähde matkalle.
  3. Matkustamiseen ei tarvitse syytä. Matkusta kitubudjetilla. Pummi majapaikka, jos mahdollista.
  4. Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan ja nauraa koko matkan.
  5. Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä.
  6. Panosta hyvien ideoiden keksimiseen. Matkusta yhden käsilaukun taktiikalla.
  7. Tee sinä mitä haluat. Minä maalaan.
  8. Haluatko yhdistää perheen ja uran? No problem. Voit saada kaiken.
  9. Käsittele traumasi. Surmaa Holoferneesi. Kaikki on materiaalia.
  10. Sukella siihen mitä pelkäät. Työskentele hulluna.”

Kirjansa lopussa Mia Kankimäki kiittää myös yönaisia: ”Kiitos yönaisille ‒  kaikille niille yötaivaan tähtinä loistaville valopisteille, joiden avulla tavallinen, pelokas nainen voi unettomina öinä suunnistaa.”

Mia Kankimäki. Kuva Tommi Tuomi 2013.

Mia Kankimäki on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt mainos- ja kustannustoimittajana, harrastanut Japanin kulttuuria vuosien ajan ja valmistunut Sogetsu-ikebanakoulukunnan opettajaksi.

Kankimäki on julkaissut myös useita täytettäviä kirjoja yhdessä Mikko Aarnen kanssa, muun muassa Aikuiset ystäväni (2004) ja Keski-ikäiset ystäväni (2014).

”Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota,
mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä.

Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18.1.1917.”

Normaali