Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkakertomus, Matkakirja

Varovainen matkailija Mazzarella

Merete Mazzarella kirjoittaa Varovainen matkailija -kirjassaan risteilyistä ja matkoistaan Australiaan, mutta paljon myös eletystä elämästä.

Merete Mazzarella on kirjoittanut kirjan matkustamisesta, vaikka hän päätti diplomaattiperheen tyttärenä 15-vuotiaana, ettei haluaisi aikuisena matkustaa.

Merete Mazzarella toteaa: ”Tämä kirja käsittelee matkustamista, matkustamisen merkitystä, erilaisia tapoja matkustaa. Ennen muuta se käsittelee paluuta – ei pelkästään kotiin vaan myös muihin paikkoihin. – – Samalla matkustan myös ajassa, takaisin aikaisempiin elämänvaiheisiin, sellaisten ihmisten luokse joita ei enää ole.”

Amazonilta Australiaan

Kirjassaan Merete Mazzarella kertoo kokemuksistaan risteilymatkustajana norjalaisen varustamon Braemar-aluksessa. Toinen puoli kirjasta kertoo Australian matkoista.

Mazzarellalla on paljon kokemuksia risteilyistä ja ristiriitainen suhtautuminen niihin. Toisaalta risteilyt kiehtovat häntä, mutta toisaalta ne tympäisevät. Hän sanoo olevansa risteilyveteraani. Nyt hän kirjoittaa pääosin 14 päivän risteilystä Amazon-joella. Syynä juuri tämän risteilyn valintaan oli se, ettei hän ollut koskaan käynyt Etelä-Amerikassa.

Ensimmäinen Australian matka johtui siitä, että Mazzarellan miehelle tarjottiin kuuden viikon vierailijaprofessuuria Queenslandin yliopistossa. He asuivat Brisbanessa, mutta vierailivat myös Melbournessa ja Adelaidessa.

Ensimmäisen matkansa päätteeksi Mazzarellan mieleen tulee ajatus: ”Nyt minua mietityttää, miten surullista olisi, ellen enää ikinä saisi nähdä jakarandapuiden kukkivan.” Näin ei käy, sillä Mazzarella palaa Australiaan vielä kahdesti. Hän käy myös Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa.

Australiakin herättää ristiriitaisia tuntemuksia niin historiansa kuin nykyisyytensä vuoksi. Ja varovainen matkailija kun on, myös mantereen villi ja vaarallinen luonto huolestuttaa Mazzarellaa.

Matkoja ja elämää

Matkakokemusten lisäksi kirjailija ujuttaa sujuvasti mukaan muisteluksiaan sisäoppilaitosvuosistaan, vanhemmistaan ja aviomiehistään. Sellaistahan se on, elämä on matka ja matkat ovat elämää. Hän kirjoittaa myös matkustamisesta ja sen historiasta, lähtemisestä ja palaamisesta, kanssamatkustajista, risteilymatkan rutiineista sekä Australian historiasta ja nykypäivästä.

YK:n ilmastoraportti julkaistiin juuri ennen Mazzarellan kolmatta Australian matkaa. Hän päätyy toteamaan kirjan loppusanoissa: ”Ei, meidän ei tosiaan pitäisi enää lähteä risteilylle. Mutta niin paljon kuin lentäminen hävettääkin, en tiedä, miten pystyisin olemaan lentämättä.”

Minulla on paljon Merete Mazzarellan kirjoja. Kun Varovainen matkailija -kirja tuli kauppoihin alkuvuodesta, niin olihan matkabloggaajan se ostettava. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa monipolvisesti ja juoksuttaen tarinaa erilaisista aineksista.

Merete Mazzarella (s. 1945) on filosofian tohtori, suomenruotsalainen kirjailija ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita. Hän on julkaissut tieteellisten teosten lisäksi muistelmia, esseekokoelmia. kaksi romaania sekä kirjoittanut paljon kritiikkejä ja kolumneja.

”Matkalla oleminen on ennen muuta yritystä kuvitella aivan toisenlaisia elämiä.”

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija. Tammi. 2019.

Merete Mazzarella

Merete Mazzarella. Kuva: Cata Portin/Tammi.

 

Normaali
Kirja, Kirjailija, Kulkuneuvot, Matkustaminen

Haavisto raiteilla

”Yksi kesä. Yksi matka. Yksi Eurooppa.”

Politiikasta tuttu Pekka Haavisto antoi periksi matkakuumeelleen, osti Interrail-lipun ja matkusti Euroopan rautateillä heinä-elokuussa 2018.

Pekka Haavisto esitteli Eurooppa raiteilla -kirjaansa julkistamistilaisuudessa 10.1.2019 Helsingissä.

Opaskirjoja reilaajille

Pekka Haavisto teki ensimmäisen junamatkansa eurooppalaisilla kiskoilla vuonna 1974. Neljän matkan jälkeen hän teki Inter-Rail-opaskirjan ensin omatoimisesti 1977 ja WSOY:n kustantamana 1978. Nuori Eurooppa -niminen opas ilmestyi vuonna 1986.

Oppaat kuluivatkin matkustamisen makuun päässeen nuorison käsissä. Tuolloin ei ollut Internetiä, joten tiedoille ja neuvoille oli tarvetta.

Uhkarohkeasti reppureissaajaksi

Ennen uutta junamatkaansa reilaajien ensimmäiseen sukupolveen kuuluvan Haaviston piti voittaa epäilys: ”Ensin ajatus tuntui uhkarohkealta. Alkaisivatko junan penkit tuntua kovilta? Onko mukavuudenhaluni kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin, että reilaaminen ei onnistu? Ja mitä tututkin sanoisivat, kun heittäisin repun selkääni ja sanoisin lähteväni kuukaudeksi reilille?”pohdiskeli Haavisto aikeitaan.

Tuoreestakin junamatkastaan hän kirjoitti kirjan Eurooppa raiteilla. Sen takakansitekstissä sanotaan: ”Matka maanosamme tulevaisuuteen. Intohimoinen junamatkustaja Pekka Haavisto palaa raiteille. Matkustaessaan Gdyniasta Zagrebiin ja Barcelonasta Berliiniin hän tapaa kanssamatkustajia, kahvilafilosofeja, suunnannäyttäjiä ja uusia eurooppalaisia. Mistä Euroopan eri kulmilla keskustellaan? Mihin maanosamme on menossa?”

Päiväkirja junamatkustamisesta

Kirjassa on 384 sivua ja kaikkiaan 44 lukua. Ensimmäinen varsinainen luku on Miljardin vuoden etumatka ja viimeinen Quo vadis, Eurooppa? Lähdetään siis varsin kaukaisista ajoista maapallon, Suomen ja Euroopan historiassa ja päädytään aprikoimaan maanosamme tulevaisuutta.

Haavisto toteaa ”kirjan olevan päiväkirja: ajatusten, kokemusten ja tunteiden kirja. Se on kirjoitettu junien kolkkeessa, maisemien, kaupunkien ja majapaikkojen vaihtuessa. Se on kunnianosoitus tapaamilleni ihmisille, hyville ja syville keskusteluille.”

Kirja etenee matkan suhteen kronologisesti, mutta niin, että Haavisto kertoo aiemmistakin rautatiereisssuistaan. Mitä isoveli Juhani edellä, sitä pikkuveli Pekka perässä 16-vuotiaana.

Haaviston matkusti junalla ensin Helsingistä Hankoon ja sieltä Finnmerchant-rahtilaivalla Gdyniaan. Matka jatkui reittiä Varsova‒Katowice‒Oświęcim‒Budapest‒Wien‒Zagreb‒Belgrad‒Bar‒Budva‒Podgorica‒Tirana‒Skopje‒Thessaloniki‒Ateena‒Hydra‒Ateena‒Bar‒Rooma‒Napoli‒Firenze‒Livorno‒Bastia‒Toulon‒Perpignan‒Canet-en-Roussillon‒Port-la-Nouvelle‒Castelnous‒Eus‒Ille-sur-Tểt‒Perpignon‒Port Bou‒Barcelona‒Pariisi‒Frankfurt‒Berliini‒Hampuri‒Flensburg‒Kööpenhamina‒Malmö‒Tukholma‒Helsinki.

Haavisto matkusti myös busseilla, laivoilla, takseilla, vuokra-autoilla sekä ajoi polkupyörällä. Majoituspaikkoina olivat pääosin etukäteen varatut hotellit, hostellit ja Airbnb-huoneistot.

Keskusteluja kahviloissa

Reilaaja käytti paljon aikaansa myös paikallisten ihmisten tapaamiseen. Joukossa oli muun muassa kokkistuertti, laivan kapteeni, konepäällikkö, European Climate Foundationin edustajia, kansalais- ja ihmisoikeusaktivisteja, poliitikkoja, suurlähettiläitä ja kunniakonsuleita. Osa heistä oli matkalla tavattuja henkilöitä, osa ennestään tuttuja Haaviston ilmeisen laajasta verkostosta. Hän oli mielissään, että sai sovittua tapaamisia kesäajasta huolimatta.

Pekka Haavisto halusi kuulla ja keskustella kunkin maan tilanteesta. Millaisia ajatuksia on budapestilaisilla nuorilla, entä miltä tulevaisuus näyttää Albaniassa? Miten kreikkalaiset suhtautuvat pakolaistilanteeseen?

Roomassa löytyy myös todellinen Suomi-fani, poliitikko ja kirjailija, Italian Vihreiden Grazia Francescato. Hänen perheystävänsä on Suomen nimekkäin luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Kesäisin Grazia matkustaa Hannun luokse ja pahoittelee Pekalle, ettei ole koskaan pysähtynyt Helsingissä, vaan haluaa aina suoraan Kuusamoon.

Matkatunnelmia ja yleissivistystä

Haaviston kirjassa on varsinaisen matkakuvauksen lisäksi myös paljon asiaa muun muassa Euroopan historiasta ja sodista, Euroopan unionista, mytologiasta, matkustamisen filosofiasta ja historiasta sekä kirjallisuudesta ja muusta kulttuurista.

Pekka Haavisto kävi myös monissa museoissa, muun muassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa Oświęcimissa ja Nikolai Tesla -museossa Belgradissa, yleisurheilun EM-kisoissa Berliinissä sekä katsomassa I Love Piaf -musikaalia Théậtre de Lucernairessa Pariisissa.

Yhtenä kohteena oli myös kreikkalainen Hydran saari, jossa Haaviston fanittamalla laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenilla oli asunto. Hydra oli ainoa, jonka Pekka Haavisto oli etukäteen päättänyt pakolliseksi käyntikohteekseen. Hän löysi oikean oven ja piti pienen hiljaisen hetken vuonna 2016 kuolleelle muusikolle: ”So long, Leonard.”

Tukholmassa hän tutustui pahamaineisiin lähiöihin Rinkebyssä ja Tenstassa ja toteaa: ”Kauhutarinat lähiöistä, joissa tavalliset ihmiset eivät uskaltaisi kulkea, vaikuttavat kokemani perusteella hieman liioitetuilta.”

Kirjassa on mustavalkoisia valokuvia matkan varrelta. Ne on ottanut Jeri Aalto ja Pekka Haavisto. Lisäksi lukujen alussa on Anja Reposen piirroskuva ja aiheeseen liittyvä sitaatti. Yksi suosikeistani on tämä Pyhän Augustinuksen toteamus: ”Maailma on kirja ja ne, jotka eivät matkusta, lukevat vain yhden sivun.”

Kannattiko lähteä?

Pekka Haavisto pohdiskelee lopuksi matkansa huonoja ja hyviä puolia. Aina kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Pulmia saattoi olla junayhteyksissä, lipunmyyntipisteissä ja rautatieasemien palveluissa. Positiivisina seikkoina olivat ainakin osallisuus rautatiekulttuurista ja -historiasta, pääsy suoraan kaupunkien keskustoihin, parempi omatunto kasvihuonepäästöjen suhteen, upeat maisemat sekä mukava matkaseura ja ihmisten tapaaminen.

Pekka Haavisto suosittelee myös nojatuolimatkoja: ”Maailman voi tuntea kodistaan poistumatta, hyvän kirjahyllyn äärellä.”

Parasta hänen mukaansa on kuitenkin yhdistää lukeminen oikeisiin matkoihin, joilla on mahdollisuus inhimillisiin kontakteihin: ”Ikimuistoisimmat lauseet eivtä aina löydy kirjoista. Sanat, jotka kätkemme sydämeemme ja joita kuljetamme mukanamme elämänmittaisen taipaleen, ovat usein niitä, joita elävät ihmiset ovat toisilleen lausuneet. Siksikin kannattaa matkustaa.”

Kieltämättä Pekka Haaviston kirja antaa inspiraatiota uudelle junamatkalle Eurooppaan.  Olisi hienoa kulkea Euroopassa ajan kanssa yhdestä mielenkiintoisesta paikasta toiseen. Mihin menisin, millaisia kohteita valitsisin? Palaisinko niihin paikkoihin, joissa kävin Interrail-matkallani vuonna 1988? Yksityiskohtaista reittiä en muista, mutta Ruotsin läpi matkustin kohti Duisburgia Saksassa, josta matka jatkui Ranskan kautta aikakin Unkariin ja Itavältaan.

Kiinnostuitko? Interrail Pass -lippuja on kahdenlaisia: kaikissa Interrail-maissa kelpaava Interrail Global Pass ja maakohtainen Interrail One Country Pass. Lue lisää VR:n sivuilta.

Parasta lähteä nyt

Ja mainittakoon tässä, että löysin blogini nimen Pekka Haaviston Inter-Rail-oppaasta vuodelta 1978. Sen esipuheen viimeinen lause on: ”Parasta lähteä nyt”. Tarinan blogin nimen löytymisestä voit lukea täältä.

Kohta vietetään Parasta lähteä nyt -blogin syntymäpäiviä. Merkkipäivän 8.2.2019 postaukseen liittyy arvonta. Seuraa siis blogia!

Pekka Haavisto: Eurooppa raiteilla. Nemo. 2019.

Normaali
H niin kuin hotelli, Kirjailija, Majoitus, Matkustaminen

Hotellihuaneis ei tul tylssä, jos asennoittu sihe samal taval ko terveyskeskukse orotushuanesse: hauskuus ei ol paikan tarkotus eik kuulu hintta.

Täyty ol muutaki lukemist, ko respast mukka napattu kesä-Porvoo-esite. Täyty ol kyni ja hyvä muistikirja, pensseliki voi olla ja vesifärei piän aski. Omi eväi. Oma muki. Käsityäkori. Tyäkalupakil o ain käyttö, unt orotelles voi pikkufiksata irronnei listanpätki. Ämpär (sin voi tyhjenttä ylipaksun hotellityynyn sisukse ja tunkke lähties nee takas. Taik sit voi tehrä niinko mää ja kanta oma lahnanlittana tyyny mukanas.) Kännykä laturi ei tart muist otta. Respas on pyykkikorilline viaraitte unhottami laturei, mitä voi kyssy lainaks.

Heli Laaksonen: Lähtisiks föli? Mitä mää tiärän hotellimajotuksest? Seven/Kustannusosakeyhtiö Otava. 2016. S. 65.

Mitä mää tiärän hotellimajotuksest?

Lainaus
Kirja, Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen, Tutkimus

Yönaisten matkassa

Mikäs sopisi matkabloggaajalle paremmin kuin paksu kirja, joka kertoo matkustavista naisista vuosisatojen saatossa? Rohkeista naisista, jotka eivät piitanneet sopivaisuussäännöistä, vaan kulkivat sinne, minne sielu ja sydän heitä johdatti? Tällainen kirja on Mia Kankimäen tänä syksynä ilmestynyt uutuuskirja Naiset joita ajattelen öisin.

Ostin kirjan heti tuoreeltaan, sillä olin pitänyt Mia Kankimäen ensimmäisestä, vuonna 2013 ilmestyneestä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siitä tykkäsivät moni muukin, sillä kirja oli Kanava-tietokirjapalkintoehdokas vuonna 2013 ja se nimettiin tuolloin mys Vuoden matkakirjaksi (Mondo-lehti) ja sai HelMet-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Otavan sivuilla kuvaillaan Mia Kankimäen kirjoitustapaa: hän ”lajityyppejä ja liikkuu omintakeisesti kauno- ja tietokirjallisuuden rajamailla. Esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin vei hänet Kiotoon etsimään tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shōnagonia. Toisessa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin hän matkustaa inspiroivien historiallisten naisten jäljillä Afrikassa, Italiassa ja Japanissa.”

Vinkki: Osta kirja joululahjaksi. Lähipiirissäsi on varmasti joku (nainen), joka ilahtuisi tästä. Kirjassa riittää luettavaa juhlapyhiksi.

Kymmenen suojeluspyhimystä

Kirjailija kertoo kirjansa syntytarinaa: ”Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä kun elämä /miesasiat/ asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea sudenhetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä henkivartiokaartiota, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.”

”Näiden inspiroivien yönaisten elämä ei ole kulkenut perinteistä reittiä. He ovat rikkoneet rajoja ja tehneet asioita, joita heiltä ei ole odotettu. Monet heistä ovat taiteilijoita tai kirjailijoita, niitä joiden työ on yksinäistä ja sisäänpäinkääntynyttä. Useimmilla ei ole ollut perhettä tai lapsia, ja heidän miessuhtensa ovat olleet epäsovinnaisia. Monet ovat matkustelleet tai muuttaneet uuteen kulttuuriin, ja tehneet suuria elämänmuutoksia vielä kypsällä iällä.”

Unettomat yöt herättävät kysymyksiä: ”Mietin, mistä nämä naiset ammensivat rohkeutensa? Miten he neuvoisivat minua, jos voisimme tavata? Ja ennen kaikkea: Voisinko lähteä tutkimusmatkalle heidän jäljilleen?”

Mia Kankimäki lähti tutkimusmatkoilleen yönaisten seuduille. 447-sivuinen kirja jakautuu kolmeen osaan tutkittavien ja jäljitettävien yönaisten ja matkojen suhteen.

Ensimmäisessä osassa kirjailija matkustaa Afrikassa Karen Blixenin jalanjäljissä.

Toisessa osassa hänen yönaisinaan ovat tutkimusmatkailijat Isabella Bird, Ida Pfeiffer, Mary Kinsley, Alexandra David-Néel ja Nellie Bly.

Kolmannessa osassa taiteilevia yönaisia ovat Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana, Artemisia Gentileschi ja Yayoi Kusama (jonka pilkullista taidetta nähtiin HAMissa vuonna 2016).

Afrikan lisäksi kirjailija matkusti muun muassa Kööpenhaminaan, Firenzeen, Mazzenaan, Kiotoon, Tokioon ja Normandiaan.

Yönaisten neuvoja

Yönaisten tarinat ovat kiehtovia, mielenkiintoisia ja opettavaisia. Huimia matka- ja selviytymistarinoita, itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä, uteliaisuutta ja tutkimustoimintaa.

Tässä Mia Kankimäen kokoamia yönaisten neuvoja:

  1. ”Lähde Afrikkaan.
  2. Jos kärsit masennuksesta, turhautuneisuudesta tai päänsärystä, lähde matkalle.
  3. Matkustamiseen ei tarvitse syytä. Matkusta kitubudjetilla. Pummi majapaikka, jos mahdollista.
  4. Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan ja nauraa koko matkan.
  5. Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä.
  6. Panosta hyvien ideoiden keksimiseen. Matkusta yhden käsilaukun taktiikalla.
  7. Tee sinä mitä haluat. Minä maalaan.
  8. Haluatko yhdistää perheen ja uran? No problem. Voit saada kaiken.
  9. Käsittele traumasi. Surmaa Holoferneesi. Kaikki on materiaalia.
  10. Sukella siihen mitä pelkäät. Työskentele hulluna.”

Kirjansa lopussa Mia Kankimäki kiittää myös yönaisia: ”Kiitos yönaisille ‒  kaikille niille yötaivaan tähtinä loistaville valopisteille, joiden avulla tavallinen, pelokas nainen voi unettomina öinä suunnistaa.”

Mia Kankimäki. Kuva Tommi Tuomi 2013.

Mia Kankimäki on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt mainos- ja kustannustoimittajana, harrastanut Japanin kulttuuria vuosien ajan ja valmistunut Sogetsu-ikebanakoulukunnan opettajaksi.

Kankimäki on julkaissut myös useita täytettäviä kirjoja yhdessä Mikko Aarnen kanssa, muun muassa Aikuiset ystäväni (2004) ja Keski-ikäiset ystäväni (2014).

”Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota,
mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä.

Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18.1.1917.”

Normaali
Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen

Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Sehän on selvää, että matkustamista harrastava kirjailija julkaisee jossain vaiheessa matkakirjan. Terhi Rannelan teoksen nimi on Kesyt kaipaavat, villit lentävät.

”Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.” on suomenruotsalaisen kirjailijan, runoilijan ja säveltäjän Elmer Diktoniuksen miete. Poimin sen jostain nuoruuteni leike- ja runokirjaan.

Nyt samainen miete on löytänyt tiensä Terhi Rannelan viime keväänä ilmestyneeseen matkakirjaan, jonka nimi on kokonaisuudessaan Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Ostin se heti tuoreeltaan ja luinkin nopeasti.

Kirjassa on myös kaunis kansi mustine joutsenineen. Rannela näki mustajoutsenia Rotorua-järvellä Uudessa-Seelannissa. Kannen on suunnitellut Annika Hiltunen.

Terhi Rannela (1980) on tamperelainen kirjailija, kolumnisti ja toimittaja. Hänen monipuolinen tuotantonsa sisältää historiallisia romaaneja ja nuortenkirjoja.

”Terhi Rannela harrastaa teekulttuuria ja matkustamista. Hän yrittää pitää selkäkipunsa kurissa liikkumalla paljon, ja hän reissaa Madonnan kiertueen perässä aina kun mahdollista. Kaikkein rakkain kirja Rannelalle on päiväkirja”, kerrotaan kirjailijaesittelysssä.

Kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja

”Rannelan omakohtainen tarinakokoelma on täynnä kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja”, kertoo teoksen takakansiteksti. Kirjassa on noin kolmisenkymmentä tarinaa kirjailijan matkoilta.

Kertomukset perustuvat Rannelan Kalevassa, Karjalaisessa ja Outokummun Seudussa julkaistuihin kolumneihin, joita hän on täydentänyt ja päivittänyt päiväkirjamerkintöjensä ja ystävien kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Mukana on runsaasti myös uusia matkakertomuksia.

Tarinoilla on hauskoja nimiä kuten Mitä voimme oppia virta-allilta?, Kadonnut Lenin ja muita matkamuistoja, Henkilökohtainen pergamenttimme ja Odota tiellä imettävää tammaa.

Muistot talteen matkapäiväkirjaan

Rannela kertoo, että ”matkapäiväkirja syntyy juuri siinä hetkessä, lentokoneessa, puiston penkillä, museon kahvilassa, hotellihuoneen sängyllä juuri ennen nukahtamista. Lauseet tallentavat muistiin sen, minkä nopeasti unohdamme.”

Totta. Olen vähän harmissani siitä, että olen melko huono matkapäiväkirjan pitäjä. Niin paljon unohtuu, jos kokemuksia ei taltioi teksteihin. Tästä olen kirjoittanut aiemmin blogipostauksen otsikolla Mitä matkasta jää mieleen?

Matkapäiväkirjan merkitystä korosti myös Mia Kankimäki, jota kuuntelin Rannelan tavoin Helsingin Kirjamessuilla. Hänkin kirjasi matkakokemuksensa, joita tarvitsi tulevaa ja nyt jo julkaistua kirjaansa Naiset joita ajattelen öisin. Tuonkin kirja ostin tuoreeltaan.

Suosikkikohteita ja matkaunelmia

Terhi Rannelan suosikkireissukohteita ovat Suomen Lappi, Norja, Islanti, Japani ja Saksa. Kirjassa on matkakertomuksia myös muun muassa Yhdysvalloista, Kiinasta, Skotlannista, Englannista, Ruotsista, Singaporesta, Uudesta-Seelannista, Virosta ja Kreikasta.

Ahkerasti matkustaneella Rannelalla on vielä muutama matkaunelma, joista on kymmenen kohdan lista kirjan loppupuolella. Niihin kuuluvat muun muassa Prinssi Edvardin saari ja L. M. Montgomeryn tyttökirjojen maisemat, Astrid Lindgrenin kotimuseo Tukholmassa sekä Glacier Express -maisemajunamatka Sveitsissä.

Huomaan, että olen toteuttanut yhden Rannelan matkaunelman, sillä olen tutustunut Euroopan ainoisiin teeviljelmiin Azoreilla.

Teeviljelmä Azoreilla.

Gorreanan teetehdas São Miguelin saarella Azoreilla. Täällä on viljelty ja tuotettu teetä vuodesta 1883 lähtien.

Teen myyntikuntoon saaminen vaatii myös käsityötä.

Terhi Rannela toiveena on, että ”tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan. Eikä vain unelmoimaan, vaan ehkäpä selailemaan matkaoppaita, tutkimaan karttoja ja piirtämään omia, vertailemaan lentolippujen hintoja, etsimään eri maista kertovaa kaunokirjallisuutta ja lähtemään reissuun. Nojatuolilla tai lentokoneella.”

Terhi, tämä kyllä toteutuu.

Millaisia matkaunelmia sinulla on?

Terhi Rannela kuvaa mielenkiintoisissa teksteissään paitsi matkojaan, myös kirjoittamista ja kirjailijaelämää. Kirjan lopussa on lista kirjoista lukuvinkkeiksi. Viehätyin matkakirjasta ja sen tunnelmista. Luen sen varmaan vielä toiseenkin kertaan.

Kirjailijaan voi tutustua myös hänen bloginsa avulla.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Karisto 2018.

Normaali
Kirjailija, Lainattua, Matkustaminen

Matkustan melko harvoin

Matkustan melko harvoin. Vien matkalle mukaan perisuomalaisen käytännöllisen mielenlaatuni. Olen talonpoikaisuvun jälkeläinen, joten matkalaukussani on aina tukevat kumipohjakengät. Otan mukaan myös kaksi pieneen tilaan mahtuvaa nailonkassia, sateensuojan sekä voimistelukuminauhan, jonka turvin teen lihaksia vetreyttäviä venyttelyliikkeitä hotellihuoneessa. Pieni myönnytys hienosteluun on ladymainen vaatetus lentomatkalla ‒ tavallisesti paitapusero ja helminauha. Lentäminen on 1950-luvulla syntyneelle juhlaa (vain hiilijalanjälki luo siihen kapeahkon varjon), ja haluan esiintyä lentoemäntien edessä klassisesti vaatetettuna. Haluan nousta siisteydessä ikään kuin heidän tasolleen heidän emännöimässään tilassa.

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia. WSOY 2012, s. 70.

Normaali
Henkilö, Kirjailija, Matkakertomus, Matkakohde, Puutarha, Taiteilija, Tutkija

Maailmanmatkaajien jäljillä Orkideapuutarhassa

Jos haluat nauttia rauhallisesta tunnelmasta, katsella kauniita orkideoja ja lepuuttaa hiukan jalkojasi Puerto de la Cruzissa, voit virkistäytyä Orkideapuutarhassa. Oman mausteensa paikalle antaa sen historia kuuluisine vieraineen.

Orkideapuutarha on nimensä veroinen: siellä on esillä 350 lajia.

Sitio Litre on talo Puerto de la Cruzissa, jonka 235-vuotiaan puutarhan sanotaan olevan Teneriffan vanhin. Vuonna 1730 valmistunut talo on ollut brittiläisperheiden omistuksessa vuodesta 1774.

Teneriffan suurin orkideakokoelma

Orkideapuutarha (Jardin de Orquideas de Sitio Litre/The Orchid Garden Sitio Litre) sattui olemaan marraskuisen Teneriffan matkani majapaikan, Apartments Pez Azulin lähellä, joten siellä oli helppo käväistä.

Puutarha löytyy osoitteesta Camino Sitio Litre ja se on avoinna yleisölle päivittäin kello 9.30 lähtien. Puutarha sulkeutuu talvisin kello 17 ja kesäisin kello 18. Sisäänpääsymaksu on 4,75 euroa.

Puutarhassa on pieni lampi karppeineen ja rehevine kasvillisuuksineen.

Puutarhan lammessa uiskentelee karppeja ja niitä voi syöttää ostamalla pussillisen kalanruokaa. Lintuhäkissä on kaijasia, pieniä papukaijojen heimoon kuuluvia lintuja, jotka tunnetaan englanniksi nimellä lovebird. Myös iguaanin kerrotaan asustavan puutarhassa, mutta sitä en huomannut.

Puutarhasta löytyy Teneriffan suurin, 350 orkidean kokoelma, vanhin ja suurin lohikäärmepuu sekä muistoja talossa ja puutarhassa käyneistä kuuluisuuksista. Heidän joukossaan on saksalainen tutkimusmatkailija ja kasvitieteilijä Alexander von Humboldt, dekkarikirjailija Agatha Christie sekä tutkimusmatkailija ja kasvimaalari Marianne North.

Tällä traakki- eli lohikäärmepuulla on ikää yli 600 vuotta.

Tiedemies Alexander von Humboldt kartoitti Latinalaista Amerikkaa

Alexander von Humboldt (1769‒1859) oli nykyaikaisen maantieteen uranuurtajia. Hän tutki myös maamagnetismia, meteorologiaa, klimatologiaa ja geologiaa. Hän matkusti vuosina 1799–1804 Latinalaisessa Amerikassa yhdessä kasvitieteilijä Aimé Bonplandin kanssa.

Alexander von Humboldt tutki ja kuvaili aluetta ensimmäisenä tieteellisestä näkökulmasta. Hänen kerrotaan matkustaneen tutkimusmatkoillaan kaiken kaikkiaan noin 40 000 kilometrin eli maapallon ympärysmitan verran.

Tutkimustuloksiaan hän esitteli laajassa kirjasarjassaan seuraavien 21 vuoden aikana. Myöhemmässä vaiheessä hän pyrki yhdistämään eri tiedonaloja viisiosaisessa Kosmos-sarjassa. Hänen kerrotaan myös tukeneen nuorempia tutkijoita ja muun muassa evoluutioteorian kehittäjä Charles Darwin oli hänen kanssaan kirjeenvaihdossa.

Alexander von Humboldt vieraili Sitio Litressä 23.6.1799 ja osallistui hänen kunniakseen järjestettyihin juhliin. Hän kävi myös Pico del Teide -tulivuorella, joka on 3 718 metriin kohoava Espanjan korkein huippu Teneriffalla.

Alexander von Humboldtin pronssinen patsas katselee merinäköalaa juuri siinä paikassa La Orotavan kaupungissa, jossa hän käynnillään ihaili laaksoon ja merelle aukeavaa maisemaa. (Mirador de Humboldt; Carretera Pinito s/n, La Orotava).

Alexander von Humboldt ja hänen Kosmos-kirjansa. Taiteilija: Joseph Karl Stieler, 1843.
Wikimedia Commons.

Taidemaalari Marianne North ikuisti harvinaisia kasveja

Marianne North kotonaan Ceylonillla.
Kuva: Julia Margaret Cameron. Wikimedia Commons.

Marianne North (1830– 1890) oli itseoppinut taiteilija ja matkusti laajasti viidellä mantereella Japania, Brasiliaa ja Borneota myöten 1800-luvulla, mikä oli harvinaista tuon ajan naisille. Hänen intohimonsa oli maalata harvinaisia kasveja niiden aidoissa kasvupaikoissa ja hän asetti sen kaiken muun edelle.

Hän vieraili Teneriffalla vuonna 1875 ja asui Sitio Litressä kahden kuukauden ajan. Orkideapuutarhassa on esillä Mariannen maalauksia, jotka ovat lainassa Kew´n puutarhasta.

Marinnen Northin maalaustensa kokoelmaan voi tutustua Kew’n kasvitieteellisessä puutarhassa, The Royal Botanical Gardens at Kew (Kew Gardens) Lontoossa.

The Marianne North Gallery on Britannian ainoa yhdelle naistaiteilijalle omistettu pysyvä taidenäyttely. Siellä on esillä 833 maalausta maantieteellisessä järjestyksessä.

Vuonna 1761 perustetun puutarhan kasvihuone onkin se paikka, josta Mariannen kiinnostus kasveihin sai alkunsa. Puutarha on nykyisin Unescon maailmanperintökohde kuten myös aiemmin mainittu Teiden tulivuori.

Marianne Northin maalaus Cherokee-ruususta (The Cherokee Rose/Rosa laevigata) taustallaan Teide-vuori.

Rikoskirjailija Agatha Christie sai inspiraatiota matkoiltaan

Agatha Christie -kyltti on kiinnitetty puuhun. (Tämä ei ole kuitenkaan Christien tyttärenpojan istuttama puu.)

Dekkarikirjailija Agatha Christie vieraili puutarhassa useampaan kertaan vuonna 1927. Edellisen vuoden avioerostaan toipumassa oleva kirjailija oleskeli Puerto de la Cruzissa viikon verran Gran Hotel Taoro -hotellissa (suljettu vuonna 1972) seuranaan tyttärensä Roselind ja sihteerinsä Charlotte Fisher.

Sittemmin Puerto de la Cruzin huonoon säähän ja uimarantoihin kyllästynyt kirjailija matkusti Las Palmasiin Gran Canarialle. Kaupungin uintimahdollisuudet ovat parantuneet Lago Martianezin myötä.

Agatha Christie kirjoitti vierailunsa aikana novellin Merestä noussut mies (The Man from the Sea), joka kuuluu kokoelmaan Herra Quin esittäytyy (The Mysterious Mr Quin) sekä viimeisteli dekkarin Sininen juna (The mystery of the blue train).

Sininen juna -kirja muodosti käännekohdan Christien uralla, sillä sen myötä hän hyväksyi ammattinsa taakan: täytyy kirjoittaa silloinkin kun ei haluaisi ja hyväksyä sellainenkin teksti, josta ei pidä ja joka ei ole omasta mielestä hyvin kirjoitettu. Sinistä junaa Agatha Christie omien sanojensa mukaan vihasi.

Puutarhassa on useita viitteitä kirjailijaan sisäänkäynnistä alkaen. Laajalti matkustaneen, jopa maailmanympärin tehneen Agatha Christien ainut lapsenlapsi, Mathew Prichard, istutti puutarhaan isoäitinsä nimikkopuun 4.11.2013. Kyseessä lienee ollut International Agatha Christie Festivalin aika. Tapahtumaa vietetään joka toinen vuosi Puerto de la Cruzissa. Juhlaviikkoon minunkin vierailuni ajoittui, tosin aivan sattumalta.

Puerto de la Cuzissa on muuallakin muistoja Agatha Christien vierailusta, kuten pieni patsas ja muistolaatta kadulla, jonka varrella hän asui.

Puerto de la Cruzista löytyy myös pieni Agatha Christie -patsas. Kuva: Jan Pešula. Wikimedia Commons.

Kew toivelistalle

Puutarhassa olisi viihtynyt pidempäänkin kuin nyt melko nopealla käynnillä. Siellä oli mukavasti istumapaikkoja myös kahvilan ulkopuolella.

Tämä visiitti antoi myös vinkin vierailupaikasta seuraavalle Lontoon matkalle. Kew’n kasvitieteellisessä puutarhassa  lienee paljon katsottavaa Marianne Northin maalausten lisäksi.

Orkideapuutarhassa on myös pieni kahvila.

Puutarhasta löytyy rauhallisia nurkkauksia.

Puutarhassa kasvoi myös kiinanruusuja, pasuunakukkia ja muita koristeellisia kasveja.

Normaali