Henkilö, Konsertti, Matkakertomus, Nähtävyys, Rakennus, Taiteilija, Tapahtuma

Angus & Julia Stonen konsertti Royal Albert Hallissa

North facing entrance to the Royal Albert Hall.

The Albert Memorial -muistopatsas ja Royal Albert Hall. Kuva: © Marcus Ginns.

Angus ja Julia Stonen konsertti oli hieno elämys upeassa konserttisalissa.

Australialaisduo, sisarukset Julia ja Angus Stone, lienee Suomessa aika tuntematon, mutta heillä on kotimaassaan ja muualla maailmassa uskollisia kuuntelijoita.

Sain kuulla heistä Taivassalossa järjestetyssä Elofest-tapahtumassa elokuussa 2016. Festivaaliliput olin voittanut Varsinais-Suomen Yrittäjät -lehden Facebook-arvonnassa. Samassa pöydässä kanssamme istui nuori mies, joka kertoi pitävänsä muun muassa tämän yhtyeen musiikista. Niinpä kuuntelin sitä sittemmin itsekin. Jokin siinä viehätti.

Stonen sisarukset ovat esiintyneet Suomessa ainakin Tavastialla vuonna 2011 sekä Ilosaarirockissa vuonna 2015. Heidän musiikkiaan luonnehditaan indie- ja folkpopiksi. Tiketin teksteissä duon tuotoksia on kuvailtu ”sekoitukseksi Fleetwood Macin kultakauden eteeristä melodisuutta, Joanna Newsomin haurasta folkia ja Björkin räiskyvää poppia.”

Angus ja Julia ovat esiintyneet yhdessä vuodesta 2006. He ovat levyttäneet neljä studioalbumia: A Book Like This (2007), Down the Way (2010), Angus & Julia Stone (2014), and Snow (2017), konserttitaltiointeja sekä kumpikin kaksi soololevyä.

Samassa salissa kuin Proms

Ikkunat muokattu

Royal Albert Hall on koristeellinen rakennus monine yksityiskohtineen.

Vuoden 2017 syksyllä heillä oli laaja konserttikiertue Euroopassa, mutta en silloin saanut järjestetyksi matkaa jollekin esiintymispaikkakunnista. Houkutus oli kuitenkin suuri.

Kun sitten näin ilmoituksen heidän konsertistaan Royal Albert Hallissa, Lontoossa, päätin ostaa liput. Se oli helppoa esiintymispaikan verkkokaupassa. Vahvistus tuli samantien, mutta liput vasta lähempänä konserttia eli huhtikuun lopussa.

Royal Albert Hall kuulostaa juhlalliselta ja sitähän se onkin. Tämä Lontoon Kensingtonissa sijaitseva konserttisali on otettu käyttöön vuonna 1871. Se on omistettu kuningatar Viktorian prinssipuoliso Albertille. Saliin mahtuu 6 000 ihmistä, osa permannolle ja loput parvekkeille.

Salihan on sama, jossa järjestetään meilläkin ainakin päätösillan osalta televisioidut maailman suurimmat klassisen musiikin Proms-festivaalit. Proms tai muodollisemmin The BBC Proms tai The Henry Wood Promenade Concerts presented by the BBC on kahdeksan viikkoa kestävä konserttien sarja. Tämä kesätapahtuma on saanut alkunsa vuonna 1895.

Royal Albert Hallissa järjestetään konserttien lisäksi myös runonlausuntaa, koulutustilaisuuksia sekä baletti- ooppera- ja jopa sirkusesityksiä. Saliin ja koko taloon voi tutustua tarkemmin maksullisilla yleisökierroksilla.

BBC Proms audience at the Royal Albert Hall

Royal Albert Hall yleisöineen Proms-konsertissa. Kuva: © Chris Christodoulou.

Järjestelyt sujuivat hyvin

Royal Albert Hall ilmoitti hyvin konserttiin tuloon liittyvistä asioista, muun muassa ovella tehtävästä turvatarkastuksesta. Laukut käytiinkin läpi ennen sisäänpääsyä. Lippuun oli merkitty sisäänmeno-ovi, joka oli lähimpänä omaa paikkaa. Näin vältyttiin suurelta ruuhkalta.

Sain muutoinkin paikasta positiivisen käsityksen. Henkilökuntaa oli tarpeeksi myös auttamaan paikan löytämisessä. Meillä oli hyvät permantopaikat melko edestä ‒ olinhan ostanut liput jo puolta vuotta ennen konserttia.

Royal Albert Hallin salissa oli konsertin aikana pientä liikettä, ihmisiä tuli ja meni ja sinne sai ottaa mukaan myös baarista ostettuja juomia.

Konsertin yleisö oli melko heterogeenista iän puolesta: mukana oli sekä nuoria että meitä vähän varttunempaan väkeen kuuluvia.

Juttelin ennen konserttia takanani istuvien henkilöiden kanssa, jotka ovat keskustelleet keskenään saksaksi. Kolmikossa on noin nelikymppinen mies, hänen kaverinsa ja siskonsa. He ovat tulleet varta vasten tähän konserttiin Berliinistä ja ovat kuunnelleet Stonen sisarusten musiikkia jo vuosia. Viime syksynä he kävivät konsertissa Amsterdamissa.

Elämystä kahdeksi tunniksi

Angus ja Julia Stonen konsertin lämmittelijänä toimi nuori australialainen laulaja-lauluntekijä Angie McMahon. Hän vaikutti mataline äänineen vahvalta oman tiensä kulkijalta, joka oli hieman hämillään ja otettu upeasta esiintymispaikasta ja suuresta yleisöstä. Hän suoriutui hyvin omasta osuudestaan ja sai yleisön sympatiat puolelleen. Hänen esityksensä jälkeen on puolen tunnin väliaika.

Angus ja Julia Stonen konsertissa lavalla oli kaikkiaan kymmenen muusikkoa. Esitys oli visuaalinen taustakuvineen, valoineen ja loppupuolen kullanvärisine konfetteineen.

Yhden kappaleen aikana esiintyjät pyysivät yleisöä tulemaan mukaan kännykkävaloineen ja niinhän me teimmekin: aaltoileva valomeri täytti Royal Albert Hallin.

Musiikki oli kaunista, rytmistä ja jotenkin hypnoottista. Suuri osa lauluista oli peräisin viime vuonna ilmestyneeltä Snow-albumilta. Mukaan pyytämäni ystäväni Sue piti myös musiikista.

Angus & Julia Stone jatkavat esiintymisiään Euroopassa, muun muassa Sveitsissä, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja Turkissa heinäkuun puoliväliin saakka.

Royal Albert Hall iltavalaistuksessa. © David Iliff.

 

 

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Angus & Julia Stonen konsertti Royal Albert Hallissa

  1. Paluuviite: Mitä opin matkoillani vuonna 2018? | Parasta lähteä nyt

  2. Paluuviite: Kymmenen matkaunelmaani | Parasta lähteä nyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.