Kirjailija, Lainattua, Matkustaminen, Taiteilija

”Minulla oli sekava olo, kun auto ajoi A-terminaaliin. Tännekö minä olen menossa? kysyin. Kuski mutisi jotain, ja minä menin ulos autosta, varmistettuani etten unohtanut pipoani, ja lähdin kävelemään kohti terminaalia. Olin jäänyt autosta väärässä päässä, joten jouduin kiemurtelemaan satojen kuka minnekin matkustavien ihmisten väleistä löytääkseni oikealle lipputiskille. Tyttö tiskillä pyysi minua käyttämään automaattia. En tiedä, missä olen viettänyt viimeiset kymmenen vuotta, mutta milloin automaation idea muka otettiin käyttöön lentoterminaaleissa? Haluan saada tarkistuskorttini ihmiseltä, mutta tyttö vaati minua näppäilemään tietoni näytölle sen halvatun automaatin avulla. Löytääkseni lukulasini minun täytyi myllätä matkatavarani ympäri, ja kun olin vastannut kysymyksiin ja skannannut passini, automaatti ehdotti minulle, että triplaisin pisteeni 108 dollarin lisämaksusta. Painoin EI, minkä jälkeen näyttö hyytyi. Minun täytyi mennä kertomaan se tytölle. Hän kehotti vain painamaan sinnikkäästi. Sitten hän ehdotti, että vaihtaisin automaattia. Aloin hermostua, tarkistuskortti jäi jumiin, ja tyttö tökki automaattia Friendly Skies -kynällään, jotta sai kortin irtoamaan. Voitonriemuisesti hän ojensi sen minulle ruttaantuneena, kuollutta salaattia muistuttavassa olomuodossa. Tarvoin turvatarkastukseen, otin tietokoneeni pois kotelostaan ja riisuin piponi, kelloni ja saappaani ja nostin ne vadille, samoin kuin muovipussini, jossa oli hammastahnaa, ruusuvoidetta ja Powerimmune-pullo, ja kävelin metallinpaljastimen läpi. Sitten kokosin kamppeeni ja menin Mexico Cityn koneeseen.”

Patti Smith: M train – Elämäni tiekartta. S. 123. Kustannusosakeyhtiö Siltala. 2015.

Automaation idea

Lainaus
Kulkuneuvot, Lainattua, Matka, Matkustaminen

Paljon matkustavana minulla oli tapana tuskailla pitkiä odotusaikoja lentokentillä ja juna-asemilla. Se kaikki tuntui hukkaan heitetyltä ajalta. En päässyt suorittamaan kiireellisiä tehtäviäni, jotka kasaantuivat sitä mukaa mitä pitemmäksi asemalla, lentokoneessa tai junassa viettämäni aika kävi. Koko odottaminen oli ahdistavaa ja tuskaista. Eräänä päivänä havahduin siihen, että lentokoneessa, kentällä, junassa tai asemahallissa viettämäni aika on omaa aikaani. Kallisarvoisia hetkiä omasta elämästäni ‒ ei matkallaoloa johonkin, vaan jo perilläoloa itse olemisessa. Ne olivat kaikkein ominta aikaani. Kukaan ei sanonut, että minun täytyi tehdä jotain, vaan sain aivan itse päättää, miten käytän aikani: nukkumalla, kirjoittamalla, lukemalla tai tuijottamalla tyhjyyteen. Tai sitten saatoin valita ahdistuksen tai kiireessä tuskastelun. Kukaan ei voinut määrätä, mitä teen ja millä nopeudella. Tämä hyvin yksinkertaiselta tuntuva oivallus sai minut rakastamaan kentällä odottelua ja lentokoneessa istumista. Jopa suhtautumiseni lentojen myöhästymiseen muuttui. Minulla ei ollut kiire minnekään, nautinhan minä kaikkein omimmastani, yksityisestä ajastani. Ahdistukseni muuttui iloksi ja nautinnoksi. Enää minun ei tarvinnut tuijottaa matelevia viisareita; jopa aika tuntui kulkevan nopeammin.

Liisa Väisänen: Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjapaja 2019. S. 69

Yksityista aikaa matkalla

Lainaus
Lainattua, Matkustaminen

Ajoittain olen matkustanut paljonkin työni vuoksi. Silloin matkustaminen on sujunut helpommin, mutta vastahakoinen asenteeni koko touhua kohtaan ei silti ole kadonnut täysin. Matkustaminen on vaivalloista ja epäkäytännöllistä. Pitää pukea kengät, vyöt ja takit, ja sitten riisua ne pois. Pitää kaivaa läppäri laukusta päärynänmuotoisten  turvatarkastajien edessä. Sitten ahtaudutaan pieneen tilaan tarkkailemaan lähteviä lentoja pikkuruuduilta. Lentokoneessa joutuu varmasti istumaan kahden hihattomaan t-paitaan pukeutuneen korston keskelle, joiden iho hiveltää koko ajan omaasi. Tarjolla on ilmakuoppia ja järkyttävän kuumaa kahvia ‒ yhtä aikaa. Lentokentällä käy ilmi, että matkatavarasi on lennätetty vahingossa Osloon, mistä pitää tehdä ilmoitus jollekin intialaiselle, joka ei ymmärrä puhumaasi englantia.

Haluttomuus matkustaa on todellakin yksi ominaispiirteistäni. Useimmiten arvostan kyllä matkakohdetta sitten, kun olen viimein päässyt perille. Ongelma on itse matkustaminen. Olen yksinkertaisesti kotikissa.

Linus Jonkman: Introvertit. Työpaikan hiljainen vallankumous. Atena. 2015, s. 26.

Ongelma on itse matkustaminen

Lainaus
Lainattua, Matkavalmistelut, Matkustaminen

Lentokenttä ei muuta meitä, mutta se tuo omimman minämme esille. Jos olemme shoppailijoita, emme voi olla ostamatta. Jos olemme intohimoisia, lentokentästä tulee helposti paikka jossa riidellään ja rakastutaan. Jos olemme hieman itsekkäitä, lentokentällä me tönimme ihmisiä jonossa. Ja koska olemme kaikki laumaeläimiä teemme tämän kaiken ryhmäviettien vietävinä.

Tutkijalle tämä luo mukavasti mahdollisuuksia. Itse käytän aikani lentokentällä pieniin kokeiluihin. Plaraan kirjaa, ja katson kuinka nopeasti joku toinen tulee ja tsekkaa samaa opusta. Teen äärettömän tarkan koreografian turvatarkastuksessa , ja seuraan miten muut yrittävät tehdä saman perässä (minun ”vyö-pois-ja–läppäri-esiin yhdessä-liikkeessä” on taideteos. Jonotan hieman kömpelösti ja seuraan kanssamatkustajien reaktioita. Niin monta käyttäytymismallia, niin paljon pakkoliikkeitä.

Lentokenttä on laboratorio, koska suljetuna tilana se antaa meille rajattomasti mahdollisuuksia nähdä itsemme ‒potenssiin kymmenen. Aina tämä ei ole hyvästä, koska kaikki meissä ihmisissä ei ole hyvää. Silti, jos me kaikki miettisimme hieman sitä kuinka ihmiset käyttäytyvät lentokentillä, me voisimme ymmärtää toisiamme hieman paremmin.Ja se olisi jo jotain. Jotain ainakin matkan arvoista.

Alf Rehn: Unelmien talous. Sammakko 2014, s. 320‒321.

Lentokenttä laboratoriona

Lainaus