Matkalla Jerseyn saarelle

Jersey, virallisesti englanniksi Bailiwick of Jersey, on brittiläiseen imperiumiin vuodesta 1064 kuulunut erillisalue.

Jersey on yksi Kanaalisaarista. Se on pieni, mutta monipuolinen. Merellinen ympäristö, mielenkiintoinen historia sekä sekoitus brittiläistä ja ranskalaista kulttuuria tarjoavat mahdollisuuksia kiehtovaan lomaan. Nyt tulin kuitenkin saarelle pääasiassa parantamaan englannin kielen taitoani.

Olet ehkä kuullut brittiläisestä tv-sarjasta Bergerac, jota esitettiin 1980-luvulla? Jos, niin muistat varmaan, että se on kuvattu Jerseyssä. Tämä on yleensä ensimmäinen asia, joka tulee monelle mieleen pienestä saaresta Kanaalissa lähellä Ranskaa.

Sarja on minullekin tuttu ainakin nimeltä ja ehkä olen sitä joskus tullut katsoneeksikin. Bergerac ei kuitenkaan innoittanut minua matkustamaan saarelle. Tarinani on hiukan monimutkaisempi, mutta yritän kertoa lyhyesti.

Guernseyn kirjallinen piiri

Sain mahdollisuuden hankkia itselleni haluamaani koulutusta ja mietin monenlaisia vaihtoehtoja digitaalisesta markkinonnista valokuvaukseen. Olen kuitenkin jo nuoresta pitäen tuntenut lukkarinrakkautta englannin kieleen ja tämä yhdistyneenä tietoon siitä, että nykyisin monissä tehtävissä vaaditaan hyvää, sujuvaa tai erinomaista englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, sai minut päätymään kielikoulutukseen.

Ja miksi juuri Jerseyhin? Tämäkin osuus on hiukan erikoinen. Olen aina pitänyt jostain kummallisesta syystä saarista ja merenrantakaupungeista.

Toisena syynä on yksi kirja ja siitä tehty elokuva. Tarinan takana on yhdysvaltalaisen kirjailija Mary Ann Shafferin teos Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society). Teoksen on viimeistellyt Shafferin sairauden vuoksi hänen sisarentyttärensä Anne Barrows.

Kävin katsomassa elokuvan kesäkuussa, jolloin juuri pohdiskelin koulutusvaihtoehtoja.

Elokuva oli koskettava. Tässä tarina lyhyesti kuten se on kerrottu kirjan esittelyssä:

”Lontoo 1946. Kirjailijatar Juliet Ashton on etsimässä aihetta seuraavalle teokselleen, kun hän saa kirjeen tuntemattomalta mieheltä Guernseyn saarelta. Dawsey Adams on saanut käsiinsä kirjan, jonka sisäkanteen on kirjoitettu Julietin nimi. Hän kertoo kuuluvansa kirjalliseen piiriin, joka syntyi Guernseyn saksalaismiehityksen aikana, kun joukko saarelaisia jäi salaisen porsaspaisti-illallisen päätteeksi kiinni ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta.

Juliet kirjoittaa ensin Dawseylle, sitten muillekin kirjallisuuspiirin jäsenille. Kirjeiden kautta hän saa kuulla hätkähdyttäviä ja lumoavia tarinoita Guernseystä ja sen omaperäisistä asukkaista.

Kun Juliet vihdoin päättää matkustaa saarelle, hän ei ainoastaan löydä aihetta kirjalleen, vaan paljon enemmän.”

Kielikurssille St. Brelade`s Collegeen

Etsin siis englannin kielen opiskelupaikkaa ja löysin googlaamalla International Language Schoolin. Se on eräänlainen markkinointiorganisaatio tai ympäri maailmaa olevien kielikoulujen välitystoimisto.

Kyselin mahdollisuuksista opiskella Guernseyssä, mutta siellä saattoi saada vain yksityisopetusta. Minulle tarjottiin naapurisaarta Jerseytä, joka kuulosti hyvästä vaihtoehdolta. Voisinhan tutustua Guernseyhin sieltä käsin.

Monenlaisten mutkien kautta sain varattua itselleni neljän viikon intensiivikurssin St. Brelade´s Collegesta. Olisin halunnut asuntolaan, mutta siellä ei ollut enää vapaita huoneita. Sain perhemajoituksen, joka antaa majoituksen ja päivän ateriat. Lisänä on tietysti mahdollisuus olla osa jerseyläisten arkea ja käyttää kieltä myös tuntien ulkopuolella.

Helsinki-Gatwick, Gatwick-Jersey

Helsingistä Gatwickiin pääsee muun muassa Norwegianin lennoilla.

Saarelle pääseminen tuntui ensin vaikealta. Lentäisinkö Pariisiin, sieltä junalla St. Maloon ja edelleen lautalla Jerseyhin? Tai Helsingistä Lontoon Heathrowiin, sieltä junalla tai bussilla Gatwickiin ja lentäen Jerseyn saarelle?

Onneksi löytyi yksinkertaisempi vaihtoehto: Norwegianin lento Helsingistä Gatwickiin sunnuntaina klo 8.45 ja sieltä  easyJetin lento Jerseyhin. Yhtiö lentää saarelle neljästi päivässä. Olin Gatwickissa klo 9.50 paikallista aikaa; aikaeroa on kaksi tuntia.

Aamupäivän toinen lähtö klo 11.15 olisi mahdollisesti sopinut jatkoyhteydeksi. En ollut kuitenkaan varma, ehtisinkö saamaan laukkuni, viemään sen toiselle lennolle ja menemään uuden turva- ja passintarkastuksen läpi tuossa ajassa, joten jäin suosiolla lentokentälle muutamaksi tunniksi. Laukut olisi saanut jatkolentolle suoraan kentältä, jos lentojen välissä olisi ollut vain kolme tuntia aikaa. Jätin ison matkalaukkuni säilytykseen.

Sain iltapäivän seurakseni ystäväni Suen Lontoosta, joten aika kului mukavasti ravintolassa istuen.

Jätin matkatavaraani säilytykseen, jotta kentällä olisi mukavampi liikkua ja viettää odotusaikaa.

Automaatio valtaa yhä enemmän matkailualaa. Hoidat itse myös matkalaukun lähettämisen lentokoneen ruumaan. Onneksi paikalla on yleensä joku henkilökunnasta neuvomassa.

Gatwickin lentokentällä on maailman suurin itsepalvelupiste matkalaukkujen jättöä varten. Onnistuin saamaan laukkuni asianmukaisin tarroin hihnalle ja mukaan lennolleni.

Gatwickissa on kaksi teminaalia, eteläinen ja pohjoinen. Niitä yhdistää lyhyt juna-/ratikkalinja. Kannattaa siis tarkistaa ajoissa, kummasta terminaalista jatkolento lähtee.

EasyJet on yksi Jerseyhin lentävistä yhtiöistä.

EasyJet palveli hyvin ja lento oli mukavan lyhyt.

Lento Gatwickista Jerseyhin kesti vain alle tunnin. Perillä minua odotti majapaikkani emäntä kahden lapsensa kanssa ja sain kyydin tulevaan ”kotiini”.

 

 

Laskeuduttiin Leville

Kolmen päivän matka Leville oli kaltaiselleni Lappia huonosti tuntevalle yleissivistävä monellakin tavalla, joskaan pohjoinen ei vielä minua saanut pauloihinsa.

Lappi on monen etelän ihmisen mielipaikka, jonne palataan vuodesta toiseen lomailemaan hiihdon, laskettelun, mökkeilyn ja iltamenojen parissa. Olen myös kuullut tarinoita, joissa Lapinkävijä hurahtaa kerrasta paikkaan ja muuttaa sinne koko elämänsä.

Minulle pohjoinen on jäänyt etäiseksi; pari pientä reissua sinne olen tehnyt, mutta vielä en ole jäänyt koukkuun. Lyhytkin matka oli kuitenkin antoisa ja yllättävän monenlaista siellä ehti näkemään ja kokemaan.

Matka alkoi Helsingistä maanantaiaamuna Norwegianin lennolla Kittilään. Tai oikeastaan se alkoi jo edellisenä iltana, sillä kello neljän bussi Turusta Helsinki-Vantaan kentälle ei ollut kutsuva vaihtoehto.

Valitsin yöpymispaikaksi Clarion Hotel Helsinki Airportin, koska halusin nähdä tämän lokakuussa 2016 avatun hotellin ja tiesin, että sieltä pääsee kätevästi vain yhden juna-aseman välin matkaamalla lentokentälle.

Immelkartanossa järven rannalla

Olen aikaisemmin tehnyt jutun Norwegianin peräsimiin ikuistetuista pohjoismaisista merkkihenkilöistä. Matkalla Kittilän koneeseen ehdin tarkistaa, kuka heistä oli nyt kyydissä. Hän oli ruotsalainen 1800-luvun alkupuolella elänyt kirjailija Fredrika Bremer. Lento kesti noin tunnin ja 20 minuuttia.

Kittilän kentältä saimme taksikyydin Levin keskustaan. Keittolounaan nautimme Levi Hotel Span ravintolassa. Iltapäivällä oli pari tuntia aikaa ihmetellä Levin keskustassa, jossa oli ravintolaa, pubia ja myymälää vieri vieressä. Laskettelurinteessä oli vilkasta.

Mutkamäkeä tarjolla. Leviltä löytyy 43 rinnettä.

Kartta Levin rinteistä.

Kävin nauttimassa vielä kaakaon Levi Hotel Span tiloissa sijaitsevassa Classic Pizzassa ennen paluutani majoitukseen.

Classic Pizzan sisustuksessa oli käytetty kekseliäästi kuohuviinipulloja.

Majapaikkamme oli Immelkartanossa, joka sijaitsee Immeljärven rannalla. Käytössämme oli iso talo, jossa oli useampia huoneita ylä- ja alakerrassa. Osa matkalaisista nautti illemmalla kartanon saunasta, avantouinnista ja paljusta.

Immelkartanon 280 neliömetrin suuruiseen hirsiseen päärakennukseen majoittuu 8-20 henkeä.

Immeljärven sauna ja kylpytynnyreitä. Myös avantoon pääsee kastautumaan.

Estradilla Matti ja Teppo sekä karaokelaulajat

Joikussa pidetään huolta artisteista – tarjolla on jopa oma suksiteline.

Yhteisen iltapalan jälkeen tilasimme pari taksia ja lähdimme tutkimaan, kuinka turkulaisveljekset Matti ja Teppo saivat vauhdin kiihtymään Levi Spa Hotellin Joiku-musiikkiravintolassa. Heidän keikkansa alkoi klo 23. Sitä odotellessa oli aikaa käydä katsomassa, kuinka alakerrassa sujui karaoke.

Sujuihan se ja valtavan ja käsittämättömän suosittua laulaminen on; karaokejono oli puolentoista tunnin pituinen. En laula muutoin kuin joskus itsekseni, mutta karaoken katsominen ja kuunteleminen on kiinnostavaa. En lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka ujot ja estyneet suomalaiset haluavat esiintymään yleisön eteen ‒ oli sitten lauluääntä tai ei.

Karaoke on kätevä vaihtoehto myös ravintoloille; itsepalvelu on ulotettu myös illan viihdeohjelmiin. Palkkaa pitää maksaa vain karaokeisännälle tai -emännälle, ei kokonaiselle orkesterille.

Matin ja Tepon vuoro tuli ajallaan. Paikalla oli paljon tanssijoita ja innokkaimmat ihailijat pakkautuivat lavan eteen. Me lähdimme kuin Tuhkimot ikään puolenyön maissa, koska halusimme saada jonkinmoiset unet ennen seuraavaa päivää. Ne klassisimmat kappaleet tulivat varmaan vasta toisella esiintymisellä.

Talvista luontoa Muotkavaarassa

Tiistaina iltapäivästä oli aikaa omille riennoille. Muoniossa asuva ystäväni Eija tuli hakemaan minut Immelkartanosta ja suuntasimme ensin Marian kappeliin tapaamaan siellä päivystämässä ollutta Marja-ystävää. Saimme tutustua kappeliin, josta olen tehnyt oman jutun.

Jatkoimme Eijan kanssa matkaa Muotkavaaraan ja Tunturilapin Tuville, joita Eija vuokraa miehensä Jussin kanssa Jerisjärven rannalla. Heillä on tarjolla seitsemän 2‒4 hengen hirsimökkiä.

Mökeissä voi kokea Lapin luonnonrauhaa ja viettää vaikka omaa retriittiä. Jos haluaa käydä tuntureilla, kaikki Länsi-Lapin tunturit ovat alle 30 minuutin ajomatkan päässä: Olostunturi 12 km, Yllästunturi 30 km, Pallastunturit 30 km ja Levitunturi 40 km.

Palveluja ei ole lähellä, mutta isäntäväki auttaa tarvittaessa autottomia vieraitaan kauppareissujen kanssa.

Kävimme Eijan kanssa pienellä lenkillä, jonka aikana pääsin näkemään kevättalvista Lapin luontoa. Kävelimme hiukan matkaa myös Jerisjärven jäällä. Aurinko oli pehmentänyt lumen pintaa, joka paikka paikkoin upotti nilkkoihin asti. Näimme muun muassa Pallastunturit ja niiden vieressä Keimiön. Tunnelma oli rauhallinen ja koin jotain sellaista, jota Leviltä ei löytynyt.

Jerisjärvellä.

Ihkusta Hulluun Poroon

Levillä on monenlaista iltamenopaikkaa. Tunnetuin niistä lienee Wanha Hullu Poro, jossa osa ryhmästämme halusi välttämättä käydä ihan vain sen maineen perusteella. Kilpailijoitakin tälle Levin menopaikalle on tullut, joista yksi on Ihku-niminen karaokebaari ja yökerho.

Olin Ihkussa alkuillasta, jolloin oli vielä vapaita istumapaikkoja. Varasinkin pöydän aivan karaokelavan vierestä sinne tulossa oleville ryhmäläisimme. Esiintyjiä riitti täälläkin, mutta ei niin pitkäksi jonoksi asti kuin Joikussa. Alakerrassa oli stand up -esityksiä.

Ryhmäni tuli paikalle ja seurasimme hetken laulajia. Hullun Poron kutsuhuuto kantautui kuitenkin Ihkuun asti ja lähdimme sinne. Olimme paikan ainoat asiakkaat. Pete Parkkonen oli esiintymässä Hullu Poro Areenalla puolenyön maissa ja paikalliset lähteet kertoivat, että baariin tulee esityksen jälkeen porukkaa. Emme jääneet sitä odottelemaan, vaan tilasimme paikalle taksin, joka kuljetti meidät majapaikkaamme.

Kätevä Kittilän kenttä

Keskiviikkoaamuna oli kotiinlähdön vuoro. Ehdin aamulla vain hiukan kuvaamaan Immeljärveä ja Immelkartanon pihapiiriä.

Taksi nouti meidät ja matkasimme kohti Kittilän kenttää. Siellä ihastelin kaiken sujuvuutta. Pienellä kentällä ei joutunut odottamaan, vaan tsekkaukset ja turvatarkastukset hoituivat nopeasti. Lentomatkailun rasittavin puoli oli tässä minimoitu.

Kotimatkankin koneesta ehdin tarkistaa peräsimen hahmon. Se oli ruotsalainen taiteilija Karin Larsson, joka tunnetaan parhaiten puolisonsa Carl Larssonin vuoksi.

Lapilla on epäilemättä paljon annettavaa hiihtäjille, laskettelijoille ja yleensäkin talviurheilun ystäville. Myös vaeltajat ja retkeilijät voivat ammentaa elämyksiä erämaaluonnosta. Kesälläkin alueelta löytyy monipuolisia harratusmahdollisuuksia.

Ehkä minäkin kaupunkiin kotiutunut palaan jossain vaiheessa Tunturilapin Tuville retriitinviettoon vaikkapa ruska-aikaan.

Norwegianin sankarit

Lentoyhtiö Norwegianin peräsimiin tai pyrstöihin on maalattu pääasiassa pohjoismaisia merkkihenkilöitä.

Tämän koneen koristeena on ruotsalainen luonnontieteilijä Carl von Linné.

Norwegian kertoo halunneensa koristella koneensa henkilöillä, jotka ovat ylittäneet rajoja, haastaneet normit ja inspiroineet muita. Tapa alkoi jo vuonna 2002, kun Norwegian tuli markkinoille.

Henkilöitä esiteltiin Norwegianin N-lehdessä (April 2016, Issue 40), jota luin koneessa matkalla Nizzaan. Heitä riitti kuvien ja henkilötietojen kanssa parin sivun verran. Norwegian luokittelee sankarinsa seuraaviin luokkiin: arkkitehtuuri, taide, vapaustaistelijat, musiikki ja viihde, kirjallisuus, filosofia, pioneerit, tiede ja urheilu.

Hahmoissa on enimmäkseen norjalaisia tunnettuja henkilöitä, mutta myös tanskalaisia ja ruotsalaisia. Lisäksi mukana on uuden maailman tutkimusmatkailija Christoffer Columbus sekä espanjalainen tutkimusmatkailija Sebastian Elcano Juan. Mukana on myös Unicef.

Henkilögalleria paljastaa oman yleissivistykseni ohuuden pohjoismaiden kulttuurin ja historian suhteen, sillä kahteen sivulliseen mahtuu aika paljon tuntemattomia nimiä. Erityisesti haluaisin tietää, mitä norjalainen kirjailija ja naisasia-aktivisti Camilla Collet on kirjoittanut, samoin mitkät ovat norjalaisen Gidsken Jakobsen saavutukset ilmailun pioneerina ja millaista taidetta on norjalaisella Theodor Kittelsenillä? Entä mikä on norjalaisen aktivistin Fredrikke Qvam Marien tarina?

Myös Sydneyn oopperatalon suunnitellut tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon on saanut kuvansa koneeseen. Urheilijoista mukana on kaksi norjalaista: taitoluistelija Sonja Henie ja kestävyysjuoksija Grete Waits.

Suomalaisten osuus on vähäinen: vain kaksi henkilöä. Ensimmäisenä suomalaisena kuvansa peräsimeen sai runoilija J. L. Runeberg keväällä 2012. Seuraavana vuonna oli vuorossa kirjailija, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Minna Canth.

Ketkä suomalaisista ansaitsisivat mielestäsi paikkansa Norwegianin koneen koristeena? Ensimmäisinä mieleeni tulivat Tove Jansson ja Jean Sibelius.

N-lehdessä kerrotaan vielä yhden sivun jutussa norjalaisesta merimiehestä ja naparetkeilijästä Otto Sverdrupista, joka eli 1800–1900-lukujen vaihteessa.

Harmikseni en huomannut katsoa, kenen kuva oli koneissa, joilla lensin Helsingistä Nizzaan ja takaisin.

Onkohan muilla lentoyhtiöillä samanlaisia henkilöiden esiintuomisia? Vastaavaa henkilögalleriaa en pienellä hakemisella löytänyt, mutta yllättävän paljon koristeellisia koneita näyttää taivaalla liitelevän.

Norjalainen taitoluistelija Sonja Henie on saanut kuvansa tähän koneeseen.