Joskus humallutti Klee
joskus Wols
joskus Bissiére
joskus Poliakoff
joskus ranskalaiset kobeliinit
joskus Italian freskot
Joskus on itketty Moskovassa
Assisissa tai Luxorissa
Itkenyt että on nähnyt
Aira Niemi-Pynttäri
Leena Passi: Aira Niemi-Pynttäri: Vahva tiensä kulkija. Nelimarkka-museon julkaisuja 2. 1994. Gummerus. Jyväskylä.
Vaikka ei lähtisikään valmismatkalle, saattaa kohdata kaikenlaisia paineita ja pakkoja. Voiko nauttia oleskelusta Italiassa, jos ei pidä viinistä, öljystä, oliiveista ja pastasta, tai eteläisessä Saksassa, jos inhoaa olutta ja makkaraa?
Jos vietät viikonlopun kaupungissa, joka on tunnettu kulttuurinähtävyyksistään, on outoa olla käymättä yhdessäkään. Jos matkustat etelään meren äärelle, sinun odotetaan lekottelevan rannalla eikä kököttävän kaiket päivät sisällä hotellissa.
Ehdottomimman tuntuinen pakko on pakko kokea matkalla elämyksiä. Miksi nähdä lähtemisen vaiva, jos matkalla on samanlaista kuin arkena, ja matkan kohteena on kotilähiön kopio? Toisaalta on selvää, että onni, hauskuus ja aidot elämykset eivät synny käskystä.
Paras suoja matkailun kaavoittumista ja pakkosuorittamista vastaan on valpas ja utelias mieli. Vahvimmat elämykset eivät varoita itsestään etukäteen, vaan leimahtavat liekkiin pienen, satunnaisen ja ohikiitävän vaikutuksesta.
Tyytyväisin matkailija lieneekin paradoksaalisesti se, joka löytää elämyksiä myös kotikadulla kulkiessaan.
Virpi Hämeen-Anttila. Elämysmatkat ja matkaelämykset. Auringosta itään -kolumni. Helsingin Sanomat 16.4.2010, s. D3.
Matkustin eksyäkseni
kaupunkeihin ja hautausmaille
matkustin nähdäkseni kaiken mahtailevuuden
kauniimmissa muunnelmissa kuin kotona
matkustin voidakseni viipyä katedraaleissa
matkustin unohtuakseni gallerioihin
lepuuttaakseni katsettani indigonsinisissä helmoissa
ja asetelmissa, valonheijastumissa
kumotussa kristallilasissa brokadilla
jossa varjojen leikki sävyttyy verenruskeaan
lepäsin pioni- ja tulppaanikimpuissa
jotka olivat jo pudottamassa loistoaan
lepäsin tyhjyydessä, surumielisyydessä
malmin ja symbaalien tuolla puolen
matkustin unohtaakseni itseni
astuakseni iltamaisemaan
yhdessä välinpitämättömien ihmisten kanssa
kuunvalaisemaan hylkyyn, matkustin
voidakseni hengittää tuntemattomien mestareiden vierellä
ja ladattuja hiljaisuuksia, päästäkseni vapaaksi
vapautuakseni pyörregalaksien ryppäistä
ohimoideni välissä, matkustin ja tatuoin
silmäluomiin rukouksen ja memento morin
raunioistaan nousevan kaupungin satamakortteleissa
muille maille menneen sodan jälkeen
jossa kaikki patoutunut kosto yrittää peittää tulevat kasvonsa.
Martin Enckell
Vapaasti käännetty ruotsinkielisestä runosta; Päivi Seppä-Lassila ja Esko Kukkasniemi.
Runon löysin pari vuotta sitten Tyynenmerekadulta (?) Helsingistä, jossa se on kirjoittu isoon laattaan ruotsiksi. Runon rivitys ei tässä vastaa alkuperäistä.
Kaupunginvalot
loistavat. Tähdet
yllä ja alla.(Katmandu)
Pilvenpiirtäjät
seisovat ympärillä
kuin vuorenhuiput.(Shanghai)
Nukkua hyvin
halvassa hotellissa.
American dream.(San Jose)
Eksyneenäkin:
saako täältä jostain
vihreää teetä?(Kairo)
Ilta hämärtyy.
Taidan jäädä tähän
vielä hetkeksi.(Shanghai)
Tero Tähtinen: Kuunkulkema yö. 108 haikua. Basam Books. 2015. S. 42–51.
Kerran komentosillalla
sumussa
– taitaa olla huono näkyvyys, kysyin
– puoli merimailia, kippari sanoi,
sen pidemmälle
ei tarvitse koskaan nähdäkään
Kyllikki Villa: Koipitoipilas. Runoja. Like 2009, s. 42.
Avopuolisoni, joka on tyypillinen ei-matkailija, kyseenalaistaa reissaamistani ja kommentoi, ettei ihmisyyteen ja ympäröivään yhteiskuntaan perehtymisen välttämättä tarvitsisi edellyttää fyysistä siirtymistä paikasta toiseen. Hänen mielestään matkailua voisi yhtä hyvin harrastaa kirjojen välityksellä ja oman pään sisällä. Ehkä niinkin, mutta minulle asiayhteydet jäävät liian abstrakteiksi, ellen saa eläviä todisteita niiden olemassaolosta ja pääse kokeilemaan edes jossakin määrin omin aistein. – – –
Pääosin olen kuitenkin sitä mieltä, että asioiden suhteuttaminen maailmanlaajuiseen mittakaavaan on tehnyt minulle hyvää. Matkustelulla on hiukan samankaltainen vaikutus kuin kaunokirjallisuuden lukemisella. Sekä lukutoukka että matkafriikki saavat tutustua niin monenlaisiin elämäntyyleihin, että lopulta heitä ei hetkauta juuri mikään ilmiö tai tapa. He toteavat ennemmin: ”voihan noinkin tehdä”, kuin: ”kylläpä ihmiset ovat omituisia”.
Per J. Andersson: Kaunis on matkaajan maailma. Karttakeskus 2019, s. 217.
Minä palaan yhä uudelleen ajatukseen siitä, että elämään on hyvä suhtautua niin kuin kohtuullisen pitkään junamatkaan. Ei kannata yrittää ikuistaa sen jokaista hetkeä, ei myöskään pelätä että juna suistuu raiteilta. Otollisinta on asettua nauttimaan levosta keskellä liikettä, vaikutelmien virrasta ja niiden ohimenevyydestä, siitä että vajoaa olevaan, on osa ympäristöä ja aikaa sen sijaan että tarkkailisi niitä ulkopuolelta tai yrittäisi pitää kiinni.
Pauliina Vanhatalo: Toinen elämä. Kustantamo S & S, Helsinki 2018. S. 156.
Siinä, missä suomalainen on tehnyt pikavoittoja purkamalla ja rakentamalla paikalle mitäänsanomattomia laatikkoja tai jopa paikkaan sopimattomia torneja, jättänyt jälkipolvet vaille historiaa ja sylin täydeltä ongelmarakennuksia, on muualla Euroopassa vanhat, pommituksilta säilyneet rötisköt otettu hyvään bisneskäyttöön.
Juuri ne houkuttelevat. Kannattaa käydä yöpymässä Strasbourgin Hôtel du Corbeaussa ja nähdä, miksi. Hotellin aulassa on kuva siitä rauniokasasta, josta tämä Euroopan hotellien helmi päätettiin nostaa.
Vanhan purkamisvimmassaan Suomi on menettänyt suuren matkailuvaltin, mutta vähissä jäljellä olevissa pitäisi viimeinkin nähdä mahdollisuus. Lähimatkailu nostaa päätään, ja suomalainenkin olisi halukas nauttimaan myös kotimaassa siitä, mitä se löytää muualta Euroopasta. Ei vanhaa kannata virastokäyttöön kunnostaa, vaan panna investointi tuottamaan strasbourgilaisten tavoin.
Jotkut ovat jo hoksanneet: menkää ja yöpykää ihastuttavassa Langin kauppahuoneessa Raahessa, herkutelkaa viikonloppuna ainutlaatuisessa Loviisan Kappelissa ja nauttikaa suussa sulavista kakuista Porvoon Helmi-kahvilan idyllissä. Niissä on vanhasta osattu tehdä valtti. Niihin vien tai neuvon aina nirppanokat ranskalaisetkin – ja aina saan ihastuneita kiitoksia.
Helena Petäistö: Kaikki rötisköt matkailukäyttöön. Eurooppalaisia silmäniskuja. Apu 20.8.2019, s. 11.
Lue lisää Loviisan Kappelista jutustani Kappeli, Loviisan kaunotar.
Luovaa ajattelua voi virkistää monenlaisilla menetelmillä. Kenties tehokkain tapa synnyttää luovia oivalluksia on kuitenkin yksinkertainen ja vanhaa perua: lue kirjoja ja matkusta.
– – –
Jos matkustaminen ei ole mahdollista esimerkiksi rahan, ajanpuutteen tai vaikkapa pienten lasten takia, matkusta vaikka lähimetsään. Aseistaudu kännykkäsi kameralla ja muistivihkolla. Herätä henkiin sisäinen japanilaisturistisi. Ota kuvia, tarkkaile näkemääsi ja tee huomioita ympäristöstäsi. Näin kartutat alati kasvavaa ideavarastoa, jonka pohjalta voi jonain päivänä syntyä vaikka mitä; kiinnostava tarina, kaunis kuva, merkittävä oivallus.Lukeminen ja matkustaminen ovat kokonaisvaltaisia tapoja rikkoa ajattelun kankeutta, ja ne ovat luovuuden ruokkimiskeino, joka on mahdollista ihan jokaiselle. Mielikuvitus on matkustamista mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin. Mitä enemmän luet ja mitä erilaisimmissa paikoissa käyt, sitä enemmän mielikuvituksellasi on käyttövoimaa viedä sinut uusiin ja tuntemattomiin maailmoihin.
Paavo Järvilehto & Lauri Järvilehto: Pim! Olet luova. Tuuma-kustannus. 2019. S. 125.
Rohkeasti menossa – ei minnekään.
On aivan sama, kuinka nopea on lähdössä, jos ei tiedä, mihin suuntaan juosta.
En minä ole eksyksissä, en vain tiedä, missä olen.
Jos ei tiedä, minne on menossa,
ei ole koskaan eksyksissä.Jos vain tietäisimme, missä pitäisi olla,
olisimme siellä ensimmäisinä.Jos miettii liikaa seuraavaa askeltaan,
joutuu seisomaan yhdellä jalalla.Jos jokin on tielläsi, kiipeä sen yli.
Pirkko-Liisa Perttula (toim.): Elämä on sementtitrampoliini. Arkipäivän aforismeja. Otava. 2007. S. 23–26.
Parasta lähteä nyt 