Kirja, Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen, Tutkimus

Yönaisten matkassa

Mikäs sopisi matkabloggaajalle paremmin kuin paksu kirja, joka kertoo matkustavista naisista vuosisatojen saatossa? Rohkeista naisista, jotka eivät piitanneet sopivaisuussäännöistä, vaan kulkivat sinne, minne sielu ja sydän heitä johdatti? Tällainen kirja on Mia Kankimäen tänä syksynä ilmestynyt uutuuskirja Naiset joita ajattelen öisin.

Ostin kirjan heti tuoreeltaan, sillä olin pitänyt Mia Kankimäen ensimmäisestä, vuonna 2013 ilmestyneestä kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siitä tykkäsivät moni muukin, sillä kirja oli Kanava-tietokirjapalkintoehdokas vuonna 2013 ja se nimettiin tuolloin mys Vuoden matkakirjaksi (Mondo-lehti) ja sai HelMet-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015.

Otavan sivuilla kuvaillaan Mia Kankimäen kirjoitustapaa: hän ”lajityyppejä ja liikkuu omintakeisesti kauno- ja tietokirjallisuuden rajamailla. Esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin vei hänet Kiotoon etsimään tuhat vuotta sitten elänyttä japanilaista hovinaista ja kirjailijaa Sei Shōnagonia. Toisessa kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin hän matkustaa inspiroivien historiallisten naisten jäljillä Afrikassa, Italiassa ja Japanissa.”

Vinkki: Osta kirja joululahjaksi. Lähipiirissäsi on varmasti joku (nainen), joka ilahtuisi tästä. Kirjassa riittää luettavaa juhlapyhiksi.

Kymmenen suojeluspyhimystä

Kirjailija kertoo kirjansa syntytarinaa: ”Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä kun elämä /miesasiat/ asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea sudenhetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä henkivartiokaartiota, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin.”

”Näiden inspiroivien yönaisten elämä ei ole kulkenut perinteistä reittiä. He ovat rikkoneet rajoja ja tehneet asioita, joita heiltä ei ole odotettu. Monet heistä ovat taiteilijoita tai kirjailijoita, niitä joiden työ on yksinäistä ja sisäänpäinkääntynyttä. Useimmilla ei ole ollut perhettä tai lapsia, ja heidän miessuhtensa ovat olleet epäsovinnaisia. Monet ovat matkustelleet tai muuttaneet uuteen kulttuuriin, ja tehneet suuria elämänmuutoksia vielä kypsällä iällä.”

Unettomat yöt herättävät kysymyksiä: ”Mietin, mistä nämä naiset ammensivat rohkeutensa? Miten he neuvoisivat minua, jos voisimme tavata? Ja ennen kaikkea: Voisinko lähteä tutkimusmatkalle heidän jäljilleen?”

Mia Kankimäki lähti tutkimusmatkoilleen yönaisten seuduille. 447-sivuinen kirja jakautuu kolmeen osaan tutkittavien ja jäljitettävien yönaisten ja matkojen suhteen.

Ensimmäisessä osassa kirjailija matkustaa Afrikassa Karen Blixenin jalanjäljissä.

Toisessa osassa hänen yönaisinaan ovat tutkimusmatkailijat Isabella Bird, Ida Pfeiffer, Mary Kinsley, Alexandra David-Néel ja Nellie Bly.

Kolmannessa osassa taiteilevia yönaisia ovat Sofonisba Anguissola, Lavinia Fontana, Artemisia Gentileschi ja Yayoi Kusama (jonka pilkullista taidetta nähtiin HAMissa vuonna 2016).

Afrikan lisäksi kirjailija matkusti muun muassa Kööpenhaminaan, Firenzeen, Mazzenaan, Kiotoon, Tokioon ja Normandiaan.

Yönaisten neuvoja

Yönaisten tarinat ovat kiehtovia, mielenkiintoisia ja opettavaisia. Huimia matka- ja selviytymistarinoita, itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä, uteliaisuutta ja tutkimustoimintaa.

Tässä Mia Kankimäen kokoamia yönaisten neuvoja:

  1. ”Lähde Afrikkaan.
  2. Jos kärsit masennuksesta, turhautuneisuudesta tai päänsärystä, lähde matkalle.
  3. Matkustamiseen ei tarvitse syytä. Matkusta kitubudjetilla. Pummi majapaikka, jos mahdollista.
  4. Jos olet yksin eikä kukaan tarvitse sinua, voit yhtä hyvin lähteä Länsi-Afrikkaan kuolemaan ja nauraa koko matkan.
  5. Seuraa polkua joka eteesi avautuu. Jätä paluulippu käyttämättä.
  6. Panosta hyvien ideoiden keksimiseen. Matkusta yhden käsilaukun taktiikalla.
  7. Tee sinä mitä haluat. Minä maalaan.
  8. Haluatko yhdistää perheen ja uran? No problem. Voit saada kaiken.
  9. Käsittele traumasi. Surmaa Holoferneesi. Kaikki on materiaalia.
  10. Sukella siihen mitä pelkäät. Työskentele hulluna.”

Kirjansa lopussa Mia Kankimäki kiittää myös yönaisia: ”Kiitos yönaisille ‒  kaikille niille yötaivaan tähtinä loistaville valopisteille, joiden avulla tavallinen, pelokas nainen voi unettomina öinä suunnistaa.”

Mia Kankimäki. Kuva Tommi Tuomi 2013.

Mia Kankimäki on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä ja valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän on työskennellyt mainos- ja kustannustoimittajana, harrastanut Japanin kulttuuria vuosien ajan ja valmistunut Sogetsu-ikebanakoulukunnan opettajaksi.

Kankimäki on julkaissut myös useita täytettäviä kirjoja yhdessä Mikko Aarnen kanssa, muun muassa Aikuiset ystäväni (2004) ja Keski-ikäiset ystäväni (2014).

”Luulet tietäväsi, mitä matka voi tarjota,
mutta itse asiassa juuri sitä et tiedä.

Karen Blixen kirjeessä Afrikasta 18.1.1917.”

Normaali
Kirjailija, Matkakirja, Matkustaminen

Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Sehän on selvää, että matkustamista harrastava kirjailija julkaisee jossain vaiheessa matkakirjan. Terhi Rannelan teoksen nimi on Kesyt kaipaavat, villit lentävät.

”Vain kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.” on suomenruotsalaisen kirjailijan, runoilijan ja säveltäjän Elmer Diktoniuksen miete. Poimin sen jostain nuoruuteni leike- ja runokirjaan.

Nyt samainen miete on löytänyt tiensä Terhi Rannelan viime keväänä ilmestyneeseen matkakirjaan, jonka nimi on kokonaisuudessaan Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Ostin se heti tuoreeltaan ja luinkin nopeasti.

Kirjassa on myös kaunis kansi mustine joutsenineen. Rannela näki mustajoutsenia Rotorua-järvellä Uudessa-Seelannissa. Kannen on suunnitellut Annika Hiltunen.

Terhi Rannela (1980) on tamperelainen kirjailija, kolumnisti ja toimittaja. Hänen monipuolinen tuotantonsa sisältää historiallisia romaaneja ja nuortenkirjoja.

”Terhi Rannela harrastaa teekulttuuria ja matkustamista. Hän yrittää pitää selkäkipunsa kurissa liikkumalla paljon, ja hän reissaa Madonnan kiertueen perässä aina kun mahdollista. Kaikkein rakkain kirja Rannelalle on päiväkirja”, kerrotaan kirjailijaesittelysssä.

Kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja

”Rannelan omakohtainen tarinakokoelma on täynnä kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja”, kertoo teoksen takakansiteksti. Kirjassa on noin kolmisenkymmentä tarinaa kirjailijan matkoilta.

Kertomukset perustuvat Rannelan Kalevassa, Karjalaisessa ja Outokummun Seudussa julkaistuihin kolumneihin, joita hän on täydentänyt ja päivittänyt päiväkirjamerkintöjensä ja ystävien kanssa käytyjen keskustelujen avulla. Mukana on runsaasti myös uusia matkakertomuksia.

Tarinoilla on hauskoja nimiä kuten Mitä voimme oppia virta-allilta?, Kadonnut Lenin ja muita matkamuistoja, Henkilökohtainen pergamenttimme ja Odota tiellä imettävää tammaa.

Muistot talteen matkapäiväkirjaan

Rannela kertoo, että ”matkapäiväkirja syntyy juuri siinä hetkessä, lentokoneessa, puiston penkillä, museon kahvilassa, hotellihuoneen sängyllä juuri ennen nukahtamista. Lauseet tallentavat muistiin sen, minkä nopeasti unohdamme.”

Totta. Olen vähän harmissani siitä, että olen melko huono matkapäiväkirjan pitäjä. Niin paljon unohtuu, jos kokemuksia ei taltioi teksteihin. Tästä olen kirjoittanut aiemmin blogipostauksen otsikolla Mitä matkasta jää mieleen?

Matkapäiväkirjan merkitystä korosti myös Mia Kankimäki, jota kuuntelin Rannelan tavoin Helsingin Kirjamessuilla. Hänkin kirjasi matkakokemuksensa, joita tarvitsi tulevaa ja nyt jo julkaistua kirjaansa Naiset joita ajattelen öisin. Tuonkin kirja ostin tuoreeltaan.

Suosikkikohteita ja matkaunelmia

Terhi Rannelan suosikkireissukohteita ovat Suomen Lappi, Norja, Islanti, Japani ja Saksa. Kirjassa on matkakertomuksia myös muun muassa Yhdysvalloista, Kiinasta, Skotlannista, Englannista, Ruotsista, Singaporesta, Uudesta-Seelannista, Virosta ja Kreikasta.

Ahkerasti matkustaneella Rannelalla on vielä muutama matkaunelma, joista on kymmenen kohdan lista kirjan loppupuolella. Niihin kuuluvat muun muassa Prinssi Edvardin saari ja L. M. Montgomeryn tyttökirjojen maisemat, Astrid Lindgrenin kotimuseo Tukholmassa sekä Glacier Express -maisemajunamatka Sveitsissä.

Huomaan, että olen toteuttanut yhden Rannelan matkaunelman, sillä olen tutustunut Euroopan ainoisiin teeviljelmiin Azoreilla.

Teeviljelmä Azoreilla.

Gorreanan teetehdas São Miguelin saarella Azoreilla. Täällä on viljelty ja tuotettu teetä vuodesta 1883 lähtien.

Teen myyntikuntoon saaminen vaatii myös käsityötä.

Terhi Rannela toiveena on, että ”tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan. Eikä vain unelmoimaan, vaan ehkäpä selailemaan matkaoppaita, tutkimaan karttoja ja piirtämään omia, vertailemaan lentolippujen hintoja, etsimään eri maista kertovaa kaunokirjallisuutta ja lähtemään reissuun. Nojatuolilla tai lentokoneella.”

Terhi, tämä kyllä toteutuu.

Millaisia matkaunelmia sinulla on?

Terhi Rannela kuvaa mielenkiintoisissa teksteissään paitsi matkojaan, myös kirjoittamista ja kirjailijaelämää. Kirjan lopussa on lista kirjoista lukuvinkkeiksi. Viehätyin matkakirjasta ja sen tunnelmista. Luen sen varmaan vielä toiseenkin kertaan.

Kirjailijaan voi tutustua myös hänen bloginsa avulla.

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät – Matkapäiväkirjani sivuilta. Karisto 2018.

Normaali
Arvonta, Bloggaus, Matkakirja, Matkaopas

Onnittelut, Kirsi, Maria ja Hannnna!

Kiitokset kaikille Parasta lähteä nyt -blogi on 3-vuotias -postausta kommentoineille ystävällisestä palautteesta ja ideoista.

Määräaikaan 11.2. mennessä kommentteja tuli yhteensä 12, viimeisin kuusi minuuttia ennen keskiyötä. Se ehti vielä mukaan.

Onnetar ‒ jälleen randomgeneraattori ‒ tuotti luvut 7, 3 ja 6. Nämä numerot vastaavat Kirsi Widgrenin, Maria Jukan ja Hannnnan kommentteja. Onnea siis voittajille!

Olen ilmoittanut voittajille myös sähköpostitse ja kysynyt postiosoitetta, johon voin Kustannusosakeyhtiö Sammakon lahjoittaman Turku-kaupunkioppaan lähettää.

Hauskaa huomata, että Turku ja sitä lähellä olevat kohteet kuten myös muu kotimaa kiinnostaa. Niitä esittelen siis jatkossakin ja aiheita riittää.

Varsinaisia ulkomaan reissuja en tee kuin pari-kolme vuodessa, joten tarinaa kerään myös läheltä. Kivoja matkakirjojakin olisi mukavaa esitellä. Onnekseni minulla on yleensä pitkä lista aiheita valmiina.

Osa viime vuonna tehdyistä matkoistakin tarjoaa vielä materiaalia. Luvassa on juttuja vielä Maltalta, Vilnasta ja Teneriffalta, mahdollisesti myös Irlannista. Vanhemmista matkoista tarinaa ja kuvia riittää muun muassa Arabiemiraattien kaupungeista Abu Dhabista, Al-Ainista ja Dubaista.

Tämän vuoden matkoilta teen postauksia Virosta, Lontoosta ja Thekista, mikäli suunnitelmani toteutuvat ja tietysti Turun ja kotimaan kohteista.

Vesku kannustaa kommentissaan meitä kaikkia matkustamaan: ” ”Lähe menee” ja ”Parasta lähteä nyt” ovat hyviä ohjeita myös nuorisolle – nähkää maailmaa ja tulkaa takas Suomeen! Silmät aukeaa niin vanhalla kuin nuorellakin reissun jälkeen ja voi todeta, ettei ihan jokaisesta pikkuasiasta kannata välittää…”

Niinhän se on ‒ ettei tule pidettyä kaikkea niin itsestäänselvänä. Tähänkin liittyy blogiaihe: vesi sekä sen ostaminen ja käyttö ulkomailla.

Kiitän ja toivon: Pysykää mukana matkassa!

Normaali
Bloggaus, Matka, Matkakirja, Matkustaminen

Mummut matkalla maailmalla

Kuinka käy matkailun, kun vuosia karttuu? Mitä mummut haluavat matkoiltaan? Millaista on mummumatkailu?

Kuva: Pixabay.

”Etiäpäin, sanoi mummo lumessa,” on monen tuntema sanonta. Ikä ei ole hidaste talvisissa olosuhteissa eikä matkailussakaan, jos on menemään mielivän asenne ‒ oli sitten mummo tai vaari tai vain varttuneempi kansalainen.

Turussa 25.1.2018 pidetyn Mainostorstai-seminaarin puhujana oli luova johtaja Timo Kiuru, joka esityksensä loppupuolella mainitsi tulevaisuuden kaupunkien olevan täynnä vanhoja ihmisiä; siellä voi olla kokonaisia kaupunginosia senioreille. Ihmiset elävät entistä pidempään ja iläihmisten osuus väestöstä kasvaa.

Mummumatkailu?

Timo Kiuru mainitsi myös mummumatkailun. Kiinnostava sana ja aihe, jota jäin pohtimaan. Miten pitäsi suhtautua mummumatkailuun? Onko se halventava sana? Vai hauska? Viitataanko sillä laajemminkin varttuneiden henkilöiden matkailuun, mukana ovat myös papat? Näin sen tulkitsen.

Ikähaitari on aika laaja, mummoksi voi tulla vaikka 40-vuotiaana ja matkailua voi harrastaa niin kauan kuin jaksaa. Matkojen kohteet voivat vuosien saatossa muuttaa muotoaan. Pitkät lennot ja aikaeron rasitukset eivät välttämättä kiinnosta vanhemmiten.

Mummut eivät ole samanlaisia

Mummut tai mummot, eläkeläiset tai varttuneemmat ihmiset eivät ole mikään homogeeninen ryhmä. Yksi mummo pitää kylpylöistä, toinen vaeltamisesta, kolmas kaukomatkoista, neljäs rokkifestareista ja viides näistä kaikista. Tai ehkä mummu viihtyy niin hyvin kotimaisemissan, ettei halua ollenkaan matkustaa.

Merete Mazzarella kommentoi tätä asiaa kirjassaan Matkalla puoleen hintaan ‒ eläkkeellä puoleen hintaan seuraavasti:”Tämän jos minkä olen oivaltanut: että ikäihmiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, että ikäihmiset ovat päinvastoin keskenään erilaisempia kuin nuoret. Nykypäivän kaksikymppiset ovat hyvin samanlaisia, koska he ovat melkein kaikki terveitä. ”Minä voin niin kuin vanha voi”, on tavattu sanoa, mutta itse asiassa vanhusten vointi vaihtelee laidasta laitaan. ‒ ‒ Nykypäivän ikäihmisillä ei pelkästään ole enemmän kokemuksia, vaan heidän kokemuksensa ‒ kokemukset koulusta, työelämästä, perhe-elämästä, yhteiskunnasta ‒ ovat myös paljon kirjavampia.”

Minäkin voisin olla jo mummu, mutta sitä odotellessa…Olen vielä matkailun suhteen kaikkeen valmis; uudet maat, kulttuurit ja ilmiöt kiinnostavat. Sen verran ikä vaikuttaa kuitenkin, etten ole valmis reppureissaamiseen ja hostellien makuusaleihin. Interrailille voisin vielä lähteä, jos voisin yöpyä mukavissa hotelleissa.

Hyvää ruokaa, palvelua ja rauhaa

Petreliuksen uimahallin saunassa tekemäni pienimuotoisen gallupin (N=2) sain joitakin mielipiteitä mummumatkailuun. Vastaajat olivat arviolta noin 70-vuotiaita. He toivoivat, että saisivat majoittua hotelliin, jossa ei olisi meteliä. Iltaohjelma hotellissa tai laivalla saisi alkaa klo 20‒21, jotta ehtisi ajoissa nukkumaan. Nykyisinhän monet artistit aloittavat esiintymisen vasta puolenyön maissa.

Nämä mummut odottavat myös hyvää ruokaa ja palvelua. Totesimme myös, että esteetön liikkuminen olisi tarpeen, oli sitten kolotusta polvissa tai apuvälineiden käyttöä ‒ portaiden sijaan luiska tai hissi.

Maailmanmatkaaja Kyllikki Villa

Varsinaisesta mummomatkailijasta tulee mieleen Kyllikki Villa, joka teki töitä matkustaen rahtilaivoilla. Wikipediassa hänen sanotaan olleen maailmanmatkaaja, suomentaja ja kirjailija. Ensimmäisen merimatkansa hän teki 42-vuotiaana ‒ ei mummona, vaan 4-vuotiaan tytön yksinhuoltajana.

Kyllikki Villa saneli vuonna 1997 Chileen tekemänsä rahtilaivamatkan aikana Vanhan rouvan lokikirjan, joka palkittiin Vuoden 2004 Matkakirjana. Hän matkusti laajasti ja piti matkapäiväkirjoja. Ritva Hapuli on käynyt läpi hänen matkapäiväkirjansa ja kirjoittanut niistä esseemäisen tutkimuksen Kyllikki Villan matkoista ja vaeltavan mielen liikkeistä. Kirja on nimeltään Matkalla kotona. Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista.

Bloggaavat mummot

Kohtasin Faith Duganin nizzalaisessa puistossa. Tapasimme pariin otteeseen myöhemminkin ja teimme muun muassa yhteisen matkan Monacoon.

Mummomatkailija voi olla myös bloggaaja, kuten Nizzassa tapaamani yhdysvaltalainen yli 70-vuotias Faith. Hän matkustelee Euroopassa aina silloin tällöin ja pitää Travel with Faith -blogia. Suomesta löytyy Mummo matkabloggaa -blogi, jota pitää mummoileva espoolainen toimittaja ja ohjelmapalveluyrittäjä Kirsti Sergejeff. Ja toki matkabloggaajissa on paljon varttuneita henkilöitä.

Ystävykset maailmalla

Olen matkakirjoja esitellessäni maininnut myös australialaisen Hilary Linsteadin ja brittiläisen Elisabeth Daviesin kirjan Growing Old Outrageously. A memoir of travel, food and friendship.

Lindsteadin ja Daviesin kirja kertoo kahden vanhan naisen matkoista eri puolilla maailmaa. Kirjoittajien omin sanoin:”We wrote this book as a celebration. – – But above all, a celebration of the fact that two outrageous women of advanced years can still get out and have a bloody good time. We hope our book will inspire others to live their dreams and fantasies, whatever their age.”

Hilary Linstead ja Elisabeth Davies matkustivat muun muassa Marokossa, Marrakechissa, Patagoniassa, Galapagos-saarilla, Istanbulissa, Kappadokiassa, Botswanassa ja Serengetissä. Kirja inspiroi kaikkia, jotka haluavat rohkaisua uskaltautua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja matkustaa eksoottisiin paikkoihin. Kirja ylistää myös ystävyyttä ja huumoria. Toisella heistä on polvivaivoja, mutta se ei estä matkustamista. He ovat hyvin kiinnostuneita maailmasta, ihmisistä ja kulttuureista ja sanovat matkustavansa niin kauan kuin mahdollista.

Näistä kahdesta matkailijasta tulee jotenkin mieleeni Inge Löökin mummokortit, jotka ovat saaneet suuren suosion. Nämä mummot lepäilevät riippumatoissa ja kattavat piknikin puna-valko-ruudulliselle liinalle, laskevat mäkeä lumista rinnettä pitkin, nauttivat kahvia runebergintorttujen kanssa, pelaavat korttia puutarhassa, istuvat puun oksalla kohotellen viinilaseja ja istuvat puistossa syöden vaaleanpunaisia hattaroita.

Kuva: Pixabay.

Fyysiset rajoitteetkaan eivät estä matkustamista. Tästä on esimerkkinä Palmuasema-blogia kirjoittava Sanna Kalmari. Hän kertoo blogistaan: ”Palmuasema on esteettömän matkailun tietolähde ja blogi, joka houkuttelee sinut maailmalle huolimatta siitä, mitä apuvälineitä matkallasi on mukana. Palmuasemalla kerron omista kokemuksistani maailmalla ja Suomessa sähköpyörätuolin kanssa matkustaessani.”

Millaisia ajatuksia tästä nousee? Ovatko omat matkailutottumuksesi muuttuneet iän karttuessa? Kuinka kauan aiot matkustaa?

 

 

Normaali
Kirja, Matkakirja, Matkaopas

Turku ‒ kaupunkiopas on Vuoden matkakirja 2017

Matkailulehti Mondo on valinnut Vuoden matkakirjaksi 2017 Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talven teoksen Turku kaupunkiopas.

‒ Tämän kirjan kanssa tekee mieli lähteä Turkuun. Opaskirja auttaa löytämään tutusta kaupungista uutta koettavaa ja on tyyliltään rennon hauska. Tällaisia kirjoja lisää Suomen kaupungeista, perustelee raati valintaansa.

Kirjan kustantaja on turkulainen Kustannusosakeyhtiö Sammakko. Kirjan saa nyt edullisesti Sammakon verkkokaupasta hintaan 10 euroa.

Mondo jakoi Vuoden matkakirja -palkinnon nyt 15. kerran Helsingin kirjamessuilla.

Rennon hauska kaupunkiopas valittiin Vuoden matkakirjaksi.

Kunniamaininnat Lappi- ja Italia-aiheisille kirjoille

Mondo jakoi myös kaksi kunniamainintaa.

Toinen kunniamaininnalla palkittu on Hanna Apajalahden teos Kulttuurimatkailijan Lappi. Kirjan kustantaja on Into Kustannus.
Lapista on kirjoitettu paljon matkakirjallisuutta, mutta Kulttuurimatkailijan Lappi nostaa ansiokkaasti esiin paikallista kulttuuria saamelaiskulttuureista taiteeseen. Suositeltavaa luettavaa jokaiselle, joka haluaa tutustua Lappiin pintaa syvemmältä, kerrotaan perustelussa.

Tammen kustantama Ella Kannisen ruokakirja Ella – Kotona Italiassa sai toisen kunniamaininnan.
‒ Kotona Italiassa tarjoaa hersyvän matkan italialaiseen keittiöön ja samalla kulttuuriin. Kirja on hyvä esimerkki siitä, että keittokirjakin voi olla matkakirjallisuutta – onhan ruoka jokaisen kulttuurin keskiössä. Tämän teoksen parissa viihtyy ja Italian eri alueiden ruokaperinteitä esittelevistä osuuksista on varmasti hyötyä seuraavalla matkalla, sanoo raati.

Näitä kunniamaininnalla palkittuja kirjoja en ole vielä lukenut, mutta Turku ‒ kaupunkioppaasta olen kirjoittanut jo aiemmin.

 

Normaali
Kirja, Matkakirja, Matkaopas, Matkustaminen

Matkalla – kirjojen siivin maailmalle

Turun kaupunginkirjasto oli laittanut esille joukon matkakirjoja - lisää oli tarjolla hyllykössä. Esitteeseen oli koottu lista kirjoista.

Turun kaupunginkirjasto oli laittanut esille joukon matkakirjoja – lisää oli tarjolla hyllykössä. Esitteeseen oli koottu lista kirjoista.

Matkabloggarina löydän usein ideoita sieltä sun täältä – viimeksi huomasin Turun pääkirjastossa käydessäni esille laitetun pienimuotoisen näyttelyn. Hylly päälle oli nostettu muutamia kirjoja ja niiden vieressä oli kyltti ja esitteitä otsikolla Matkalla. Kirjasto siis tarjoaa matka-aiheisia kirjoja asiakkailleen. Tässä myös aihe blogikirjoitukseen.

Mikäs sen sopivampaa näin kesäkuukausina. Monet ihmiset matkustavat mielellään lomallaan, kun siihen on aikaa. Tai jos ei ole mahdollisuuksia tai halua reissaamiseen, kesällä voi käyttää tavallista enemmän aikaa lukemiseen.

Dekkarit mielletään kevyeksi lomalukemiseksi, mutta yhtä hyvin voi poimia mukaansa matkakirjan. Niissä ei liene mukana väkivaltaa ja oma tietämys maailmasta laajenee mukavasti. Ei tarvitse nähdä pakkaamisen ja matkustamisen vaivaa, vaan voi kirjailijan lauseiden siivittämänä kulkea mielikuvituksessaan matkalla mukana – oman nojatuolin tai sohvan uumenissa, riippumatossa, rannalla, puistossa tai missä sitten ikinä kirjaa lukeekaan. Eikä tarvitse tuntea lähtökatumustakaan.

Otin esitteen tietysti mukaan. Siihen on luokiteltu matka-aiheisia kirjoja kuuden otsikon alle ja jokaisen otsikon alle muutamia kirjoja.

Matkalla maailmalla

Etta ja Otto ja Russell ja James

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James. Kuva: Gummerus Kustannus.

Matkalla maailmalla -otsikon alta löytyvät muun muassa seuraavat kirjat:
•    Alessandro Baricco: Silkki, 1996.
•    Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea, 2013.
•    Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James, 2015.
•    Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin, 2008.
•    Rosa Liksom, Hytti nro 6, 2011.
•    Peter Mayle, Vuosi Provencessa, 1990.

Peter Maylen kansainväliseksi bestselleriksi nousseen kirjan olen saattanut lukea, mutta Ridley Scottin ohjaaman elokuvan A Good Year – Mainio vuosi olen ainakin nähnyt.

Poimin heti itselleni hyllyn päältä löytyneen Emma Hooperin kirjan, joka vaikuttaa lupaavalta. Kirjan päähenkilö, 82-vuotias Etta, jättää miehelleen Otolle kirjeen: ”Olen lähtenyt. En ole koskaan nähnyt merta, joten menen sen rantaan. Älä ole huolissasi, jätin auton sinulle. Voin kävellä. Yritän muistaa tulla takaisin.”

Kirjan takakansitekstin mukaan ”Etta ottaa mukaansa kiväärin, suklaata ja parhaat kenkänsä ja lähtee kävelemään 3 200 kilometrin matkaa veden äärelle.” Kirjan tarinan mukaan ”koskaan ei ole liian myöhäistä viimeiselle suurelle seikkailulle.” Kuulostaa kiinnostavalta, tartun kirjaan luultavasti jo tänä iltana.

Pakomatkalla ja seikkailulla

Pakomatkalla-otsikon alla on muun muassa nämä kirjat:
•    Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, 2015.
•    Haruki Murakami: Kafka rannalla, 2002.
•    John Steinbeck: Vihan hedelmät, 1939
•    Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista, 2012.

Seikkailulla-otsikon alle on merkitty muun muassa seuraavat kirjat:
•    Cervantes: Don Quijote, 1605.
•    J.R.R. Tolkien: Hobitti, 1937.
•    Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen, 1864/Maailman ympäri 80 päivässä, 1873.

Tuttuja nimiä kaikki, mutta näistä yhtään kirjaa en ole tainnut lukea. Pidän enemmän realistisista kirjoista. En ole edes nähnyt elokuvia, mitä nyt Vernen kirjoista tehtyjä piirroselokuvia sivumennen lasten myötä. Tolkienia pidetään nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Minulla taitaa olla kirjahyllyjeni lukemattomisen kirjojen joukossa myös hänen elämäkertansa.

Roadtripit ja aikamatkailut

Päättömällä roadtripillä -otsikon alle on sijoitettu muun muassa nämä kirjat:
•    Sherman Alexie: Intiaaniblues, 1995.
•    Jack Kerouac: Matkalla, 1957.
•    John Steinbeck: Matka Charleyn kanssa, 1962.
•    John Waters: Liftari, 2014.

Steinbeckin kirjan olen lukenut kahteen kertaan, joskus paljon nuorempana ja viime vuonna, jolloin tein kirjasta blogikirjoituksen.

Viidentenä otsikkona on vielä Aikamatkailua ja toisia todellisuuksia. Matkalla mahdottomassa maailmassa. Tästä ryhmästä löytyvät muun muassa nämä kirjat:
•    Charlotte Perkins Gillman: Herland, 1915.
•    Jonathan Swift: Gulliverin matkat, 1726.

Wikipedia kertoo, että Herland on feministinen utopiaromaani. Se kertoo kolmen miestutkimusmatkailijan löytämästä syrjäisestä maasta, jota asuttaa naiset ja josta miehet ovat kuolleet sukupuuttoon.

Matkakirjoja Päivin hyllystä

Islantilainen voittaa aina

Voin listata muutaman matkakirjan hyllystäni siltä varalta, että noista edellä mainituista ei löytynyt sinulle sopivaa – jos siis etsit lukuvinkkejä.

Matkakirjoja Päivin hyllystä -otsikon alle laitan nämä kirjat:
•    Wladimir Kaminer: Berliinin matkaopas uteliaalle matkailijalle, 2008.
•    Pirkko Lindberg: Maailmanmatka, 1993.
•    Hilary Linstead ja Elisabeth Davies: Growing Old Outrageously. A memoir of travel, food and friendship, 2013.
•    David Nicholls: Yhtä matkaa, 2014.
•    Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina.Elämää hurmaavien harhojen maassa, 2015.
•    Merja Pyhälä: The Matka. Omin päin kaukomaille, 2005.
•    Jaakko Selin: Jaakon matkassa, 2013.
•    Sinikka Salokorpi: Pölysokeriin piilotettu onni. Matkatarinoita, 2001.
•    Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja, 2004.
•    Erkki Toivanen: Matkalla ranskalaisuuteen, 2008.
•    Rauli Virtanen: Reissukirja, 2014.

Reissukirja

Miksikö nämä kirjat? Kunhan nappasin hyllystä vähän erilaisia kirjoja. Osa on uudempia ja saatavissa vielä kirjakaupoista, osa vanhempia, joita voi etsiä kirjastosta tai antikvariaatista.

Rauli Virtanen kertoo Reissukirjassaan matkoistaan ulkomaantoimittajana. Kirjan takakansitietojen mukaan hän on käynyt maailman kaikissa 194 itsenäisessä valtiossa. Sain Raulin signeerauksen kirjaani Matkamessuilta.

Nichollsin kirja on romaani, joka kertoo pariskunnan ja heidän teinipoikansa matkasta Euroopassa. Villan kirja kertoo rahtilaivamatkasta Etelä-Amerikkaan ja myöhemmin kirjailijalta on ilmestynyt muitakin samantyyppisiä kirjoja. Ne kuuluvat matkakirjojen suosikkeihini.

Islantilainen voittaa aina -kirjan kirjoittaja Satu Rämö on myös bloggaaja. Hänen kuulumisiaan voi lukea blogista Salamatkustaja – hurmaavaa perhearkea Islannissa.

Lindsteadin ja Daviesin kirja kertoo kahden vanhan naisen matkoista eri puolilla maailmaa. Kirjoittajien omin sanoin:”We wrote this book as a celebration. – – But above all, a celebration of the fact that two outrageous women of advanced years can still get out and have a bloody good time. We hope our book will inspire others to live their dreams and fantasies, whatever their age.”

Pidätkö sinä matkakirjoista? Mikä on suosikkisi? Antoisaa lukukesää!

Growing Old Outrageously

Normaali
Kirja, Matkakertomus, Matkakirja, Matkustaminen

Tuhat kilometriä kävellen Bretagnen rannikolla

Valtameri kansikuva

 

Daniel Besace kertoo yli kuukauden kestäneestä kävelyretkestään Bretagnen rannikolla kirjassaan Valtameri.

Daniel Besace, 25-vuotias nizzalainen työtön, rahaton ja rakkaudeton mies, kuuli suruviestin 18 000 kilometrin päästä, Polynesiasta. Hänen isänsä oli kuollut. Daniel ei edes tiennyt tämän olleen sairaalassa. Isä oli ”merimies, joka kuljetti ruokatarvikkeita ja muuta tarpeellista atollisaarille”.

Kuinka käsitellä surua? Danielin ratkaisu oli lähteä kävelemään pitkin Länsi-Ranskan rannikkoa, Bayonnesta Brestiin, synnyinkaupunkiinsa. Hän kulki pitkin hiekkarantoja ja entisiä tullimiespolkuja, jotka kiemurtelevat pitkin Bretagnen rannikkoa.

Täytyi oikein tutkia karttaa ja sijoittaa tuo maailmankolkka paikalleen. Aina niin avulias Wikipedia kertoo, että ” Bretagne on yksi Ranskan 18 hallintoalueesta. Se käsittää matalavuorisen niemimaan Ranskan länsirannikolla, Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välissä. Ilmasto on kostea ja sumuinen.” Ilmankos, kun Atlantin valtameri ympäröi niemeä kolmella suunnalla.

Azorit 130

Kuvassa on Atlantin valtamerta, ei tosin Bretagnesta, vaan Azoreilta.

”Kulkisin pitkin rantoja, maan ja veden rajalla, hipoisin kuolemaa. Matka tuntui etukäteen filosofiselta koettelemukselta; horisonttiin katsominen kertoisi minulle, ettei isäni enää koskaan ylittäisi sitä rajaa, ei katsoisi minua,” Daniel Besace kirjoittaa.

Hän lähti matkaan sunnuntaina 29.6.1997 Sollies-Toucasista junalla. Paikka on Marseillen suunnalla ja Daniel matkasi yöjunalla eteläisen Ranskan läpi. Reppu painoi kolmekymmentä kiloa.

Tämä jalanjälki on ainettu hiekkaan Abu Dhabissa.

Tämä jalanjälki on painettu hiekkaan Abu Dhabissa.

Métro à Tarnos -rannalla hänellä oli ensimmäistä kertaa hiekkaa jalkojen alla. Daniel Belace käveli päivittäin noin 20‒40 kilometriä ja söi halvinta ruokaa. Hän nukkui teltassaan dyynien ja kallioiden suojassa tai puiden alla.  Hän käytti rahaa matkaansa vain noin kuutisenkymmentä euroa (tuolloin käytössä olivat vielä frangit).

Niukkuus ja pitkä matka antoivat tilaa kaiken vastaanottamiselle sellaisenaan. Kirjan suomentajan Leena Rantasen mukaan ”matkalla Danielin seuralaisina olivat hiekka, aallot, tuli, kuu, tähdet, aurinko, kukat, linnut. Hän tarkkailee pientä ja suurta.”

Matkallaan kulkija myös valokuvasi ja piirsi. Hän hahmotteli vihkoon lyijykynällä maisemia ja yksityiskohtia. Kirjassa on mukana muutama kuva Besacen muistiinpanoista ja piirroksista.

Hän myös lukee portugalilaisen runoilijan ja kirjailijan Fernando Pessoan runoja.

Kirjan teksteissä on meri mukana – ja isä.

”Kauempana meri hohtaa värittömänä kuin peili, mutta elävänä velloen. Ennen auringonlaskua sumukerros horisontin yläpuolella heijasti auringon muotoa. Sitten sumu nielaisi auringon. Majakan valo syttyy kymmentä vaille yhdeksän. Ei ole vielä yö, mutta kuitenkin valonsäde läpäisee pimeyden. Äkkiä tuntuu, että isäni on aivan lähellä.”

Kävelymatka päättyi sunnuntaina 11.8.1997 neljänkymmenen päivän vaelluksen jälkeen Saint-Malossa, josta hän jatkoi matkaansa junalla.

Atlantin valtamerta Azoreilta.

Olisi ollut mukavaa, jos kirjassa olisi ollut kartta, johon olisi merkitty Besacen päivämatkat.

Valtameri oli jollain lailla kiehtovaa luettavaa. Mies ja reppu, vaellusta meren rannalla ja luonnon ehdoilla.

Tällaista matkaa en tulisi itse tehneeksi ainakaan noin ankaralla tavalla. Voisi olla hauskaa kulkea Atlantin rannikolla pieninä päivämatkoina ja päästä yöksi aamiaismajoitusta tarjoaviin paikkoihin tai pieniin hotelleihin. Merta, hiekkaa ja aurinkoa päivisin, mutta illalla pitäisi päästä lämpimään suihkuun ja kunnon sänkyyn nukkumaan.

Daniel Besace: Valtameri (Océan. Itinérêve á pied de Bayonne á Brest). Suomentaja Leena Rantanen. Basam Books. 2014.

Normaali