Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkustaminen

Reissunaisia – seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä

Kirja saatu pyynnöstä kustantajalta.*

Tuntemamme kuuluisat löytöretkeilijät ja tutkimusmatkailijat ovat useimmiten miehiä. Maailmaa tutkimaan lähteneitä naisiakin on, emme vain ole kuulleet niin paljoa heistä. Reissunaisia-kirja kertoo kymmenestä naisesta, jotka kulkivat omia polkujaan aikana, jolloin se oli hyvin poikkeuksellista.

Reissunaisia-kirjan kansikuvassa on Helinä Rautavaara Kolumbiassa vuonna 1952.

Yhteen tällaiseen naiseen toimittaja Päivi Laitinen törmäsi omalla matkallaan – tai oikeammin naisesta kertovaan kirjaan –  ollessaan pyöräilemässä Yhdysvaltojen itärannikolta länsirannikolle. Ylittäessään Kalliovuoria ja päätyessään pitämään taukoa Breckenridgen kaupungissa lounaan ja pienen kaupunkikierroksen merkeissä, hän päätyi kirjakauppaan, josta löytyi mielenkiintoista luettavaa.

Ladyn elämää vuoristossa

Huomiota vaativa keltakantinen A Lady´s Life in the Rocky Mountains -kirja kertoi Isabella Birdin yli sata vuotta sitten kokemista seikkailuista samoissa maisemissa. Hänen kulkuvälineenään oli hevonen syksyn ja alkutalven aikana vuonna 1873. Kirja koostuu seitsemästätoista Isabellan kirjeestä sisarelleen. Kirjaa myy ainakin Amazon, mutta se on luettavissa Gutenberg-projektin kirjana.

Myöhemmin Päivi Laitinen löysi matkailulehden pikkujutusta toisenkin varhaisen naismatkailijan, Isabelle Eberhardin. Hänkin oli matkannut ratsain, mutta toisella mantereella: Pohjois-Afrikassa mieheksi pukeutuneena.

Nämä kaksi matkailijaa johdattivat sittemmin Päivi Laitisen hankkimaan tietoa muista seikkailun- ja tiedonhakuisista naisista, jotka tuolloisia soveliaisuussääntöjä uhmaten lähtivät tuntemattomille seuduille. Kirjailija löysi muitakin naisia, mutta nämä kymmenen tapausta kiinnostivat häntä henkilökohtaisesti.

Reissunaisia on siis ”kirja kymmenestä rohkeasta naisesta, joita yhdisti vimmainen halu nähdä maailmaa.”

Päivi Laitinen on luokitellut naiset viiteen luokkaan.

Kirjoittajat Isabella Bird ja Ethel Tweedie

Kirjoittajiin kuuluu Kalliovuorten kuningattaren Isabella Birdin (1831–1904) lisäksi Suomen-seikkailija Ethel Tweedie (1862–1940), joka köryytteli hevosrattailla 1800-luvun lopun Suomessa.

Tutkijat Louise Arner Boyd ja Mary Kingsley

Tutkijoita ovat rikas seurapiirilady Louise Arner Boyd (1887–1972), joka teki tieteellisiä matkoja Grönlannin rannikolle sekä Mary Kingsley (1862–1900), joka puolestaan vaelsi Afrikan viidakoissa.

Kilpailijat Annie Londonderry ja Nellie Bly

Kilpailijoita ovat Annie Londonderry (1870–1947), joka pyöräili maailman ympäri ja toinen maailmanympärimatkaaja Nellie Bly (1864–1922), joka kiersi maapallon 72 päivässä – nopeammin kuin kukaan sitä ennen testatakseen Jules Vernen kuvitteellista seikkailua Matka maailman ympäri 80 päivässä.

Seikkailijat Helinä Rautavaara ja Rosie Swape Pope

Helina Rautavaara Intiassa 1966. © Helinä Rautavaaran museo.

Suomen kuuluisin reissunainen Helinä Rautavaara (1928–1998) liftasi jo 1950-luvulla Pohjois-Afrikassa. Sittemmin hänen matkansa suuntautuivat myös Amerikkaan ja Aasiaan. Hänen matkoilta keräämiinsä esineisiin voi tutustua Helinä Rautavaara -museossa, jossa on muun muassa rituaali-, käyttö- ja taide-esineita Afrikasta, Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

Rosie Swape Pope (1946–) puolestaan on juossut maailman ympäri. Kilometrejä kertyi 32 000, vuosia kului lähes viisi ja kenkäpareja tarvittiin 53.

Etsijät Isabelle Eberhard ja Alexandra David-Nėel

Isabelle Eberhard (1877–1904) kuvaillaan aavikoiden ratsastajaksi ja Alexandra David-Nėeliä (1868–1969) Tiibetin taivaltajaksi.

Armoton matkakuume

Yksi näitä naisia yhdistänyt asia oli armoton matkakuume. Se piti vain naamioida jonkun hyväksyttävissä olevan perusteen alle. Joillekin se oli tutkimustyö, toisille taas vedonlyönti. Myös lähetystyö ja terveydelliset syyt voitiin hyväksyä.

Matkoille valmistauduttiin huolellisesti ja ne saattoivat kestää jopa kuukausia tai vuosia. Uskomattomia seikkailuja naisilla olikin. Mutta Nellie Blyn sanoin: ”Mikään ei ole mahdotonta, kun vain ohjaa riittävän määrän energiaa samaan suuntaan.”

Päivin kulkuneuvona on polkupyörä

Reissunaisista kirjoittanut Päivi Laitinen asuu Iisalmessa. Hän matkailee maailmalla useimmiten polkupyörällä. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat matkailun lisäksi omenapuut, haiku-runot ja kissanhoito.

Myös Mia Kankimäki on kirjoittanut tutkimusmatkailijanaisista Isabella Bird, Mary Kinsley, Alexandra David-Néel ja Nellie Bly kirjassaan Naiset joita ajattelen öisin. Kirjasta löytyy postaukseni täältä.

Olen aikaisemmin kirjoittanut naisista, jotka kulkevat omia luontopolkujaan. Kaksi osaisen postauksen ensimmäisen jutun löydät täältä ja toisen täältä.

Päivi Laitinen: Reissunaisia. Seikkailijoita, tutkijoita ja edelläkävijöitä. Tammi 2019.

Normaali
Kirja, Kulkuneuvot, Matka, Matka vuosien takaa, Matkakertomus, Matkakirja, Matkustaminen, Nostalgiaa

Täältä tullaan, Eurooppa!

Kirja saatu kustantajalta.

Perhe pakkaa Peugeotin ja ajaa Euroopan halki kohti Italiaa. Matkaa suunnitellaan jo keväällä ja reissun jälkeen valokuvat, liput ja laput taltioidaan tarkasti albumeihin.

Miten matkustettiin ennen edullisia pakettimatkoja? Miten koko perhe reissasi? Omissa muistoissani ovat auto- ja telttailureissut kotimaan teillä ja yöpymiset teltassa leirintäalueilla.

Perhematkoja pikkuautolla Euroopassa

Helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija Ilpo Salonen on kokenut perhematkoja Peugeot-pikkuautossa Euroopan teillä. Hän on koonnut vanhempiensa värikkäistä matkaselostuksista, kuvista ja omista muistoistaan kirjan Täältä tullaan, Eurooppa! Perhe autoon ja menoksi 1954–1971.

Vanhempien mielestä matkailu oli hyvä investointi ja samaa mieltä on Salonenkin. ”Hauskuus alkaa suunnittelusta, sitten tulee itse matka, ja jälkeenpäin matkaan voi palata muistoissa, valokuvissa ja ruokaelämyksissä.”

Perhe oli tien päällä kolmella vuosikymmenellä kaikkiaan yksitoista kertaa. Kolmeen osaan jaetussa kirjan perustana ovat Ilpon isän Paavo Salosen tunnolliset matkapäiväkirjat ja filmikameralla otetut kuvat sekä Ilpon äidin Kaisa Salosen alkuvuosien tapahtuma- ja tunnelmakuvaukset.

Kirjassa on runsas kuvitus: valokuvia, postikortteja, lippuja, kirjeitä, piirroksia, lehtileikkeitä. Kun Salosten lapset kävivät läpi vanhempiensa jäämistöä, kävi ilmi, etteivät he olleet heittäneet mitään pois. Näin ollen Ilpo Salosella oli käytössään runsaasti materiaalia.

Ensimmäisessä osassa Ilpo Salonen kertoo vuosien 1963–71 matkoista, joiden pääasiallisena kohteena oli Italia. Siellä kirjoittaja kävi perheensä kanssa kaikkiaan yhdeksän kertaa ja matkat kestivät noin kuukauden.

Toinen osa kertoo autoilun teknisistä puolista ja 1960-luvun matkaoppaiden ja lehtijuttujen neuvoista ja vinkeistä.

Kolmannessa osassa on kerrottu matkoista vuosina 1954 ja 1956 ennen Ilpo Salosen syntymää, jolloin mukana oli perheen kolme vanhinta lasta.

Kokonaisuudessaan ihmeen onnistunut matka

Matkoilla sattui kaikenlaista: äidin vakava sairastuminen, ryöstö ja sadekelejä. Jos hankaluuksia olikin, niistä syntyvät parhaimmat tarinat ja ”tuloksena on erilaisia tarinoita kuin täydellisistä matkoista, joilla aurinko paistoi koko ajan.”

Äiti on summasi erään reissun lopputulosta: ”Kokonaisuudessaan ihmeen onnistunut matka: ei mitään muita vastoinkäymisiä kuin sateet. Palasimme reippaina ja hyvinvoivina.”

Kirja on myös nostalgiaa. Matkat tehtiin aikana ennen internetiä, sosiaalista mediaa ja digikameroita. Matkavalmistelut olivat oma taiteenlajinsa. Matkoilta lähetettiin vielä postikortteja, eivätkä pizza ja pasta olleet vielä valloittaneet Pohjolaa.

Sain Ilpo Saloselta omistuskirjoituksen Turun kirjamessuilla: ”Päiville antoisaa matkaa menneen ajan Eurooppaan.” Kiitos, historian havinaa riitti.

Matkat, elämäni rikkaus

Kirja päättyy Ilpo Salosen isän tekstiin otsikolla Matkat, elämäni rikkaus. Hänelle kertyi kaikkiaan yli 70 matkaa mukaan luettuna opintomatkat ja vierailut lasten ja tuttavien luo. Perheen automatkat vaihtuivat myöhemmin  senioreiden Interrail -matkoihin ja pitempiin oleskeluihin Espanjassa.

Ilpo Salonen on helsinkiläinen toimittaja ja tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut mm. matkaoppaan Lontoon mitalla sekä matkailu-, ympäristö-, terveys- ja tiedejuttuja. Hänen ykkösharrastuksenaan on edelleen matkailu Euroopassa.

Ilpo Salonen: Täältä tullaan, Eurooppa! Perhe autoon ja menoksi 1954–1971. Avain. 2019.

Kuva Pexels Pixabaystä.

Normaali
Kirja, Lainattua, Matka, Matkustaminen

Matkaaja altistaa itsensä uusille äänille, tuoksuille ja tavoille ja oppii alun epävarmuudesta ja neuvottomuudesta huolimatta kartoittamaan, miten käyttäytyä uudessa ympäristössä. Matkaaja oivaltaa, että ongelmaan voi olla monta erilaista ratkaisua, löytää sisäisen rauhan eikä enää saa hermoromahdusta, jos lähijuna on kymmenen minuuttia myöhässä tai työpaikalla tehdään organisaation uudelleenjärjestelyjä.

Muuttumattomuus murentaa sielua. Uudet maisemat tuovat uusia näkökulmia. Matkustelu terävöittää havaintokykyämme ja lisää tietoisuuttamme niin maailman kuin lähiympäristönkin tilasta. Alamme suhtautua tunteella asioihin, jotka aiemmin olivat yhdentekeviä. Alamme kiinnittää huomiota asioihin, jotka ennen ovat olleet näkymättömissä.

Per J. Andersson: Kaunis on matkaajan maailma. Karttakeskus, 2019. S. 13.

Uudet maisemat tuovat uusia näkökulmia

Lainaus
Henkilö, Kirja, Ruokakulttuuri, Valokuva

Valokuvaaja matkoilla ja keittiössä

Caj Bremerin kirja Mämmikoiran keittiössä on löytöni tämän vuoden Helsingin kirjamessuilta. Se on hulvattoman hauska ja mukana on muutamia matkajuttujakin.

Valokuvaaja ja akateemikko Carl-Johan (Caj) Bremer julkaisi vuonna 2014 kirjan Mämmikoiran keittiössä. Kustantajana on Musta Taide. Pari vuotta aikaisemmin oli ilmestynyt teos Mämmikoiran muistelmat.

Kirjan alussa hän esittelee itsensä: ”Olen täysin ”sekaboltsu” äijä, ”mämmikoira” ja ”prunaheppu”, joka jytää nuorten kanssa ja kirjoittaa Bremerin kielisiä postauksia Facebookiin.”

Caj Bremer on 90-vuotias (s. 22.2.1929). Ruoanlaittoon hän ryhtyi sen jälkeen, kun hänen vaimonsa Doris kuoli vuonna 2013. ”Päätin että haluan keittää itselleni ruokaa. Sen takia, että on hauska tehdä. On kiva touhuta.”

Ai mikä mämmikoira? Tarina kertoo, että Bremer haukkui aikoinaan Viikkosanomien päätoimittajan ”mämmikoiraksi” kuviensa väärästä käytöstä. Ruotsinkielistä Bremeriä itseään on tuosta lähtien kutsuttu mämmikoiraksi.

Entä Bremerin kieli? Sekin on perua Viikkosanomien toimituksesta. Silloin tällöin sattui kielellisiä kömmähdyksiä. Ja ymmärtäähän sen; Bremer toteaa: ”Kaikilla kielillä olen muuten noudattanut periaatetta, että ”puhu vaan, poika, ja vaikka tuleekin virheitä, kyllä silti ymmärretään! En ole ujostellut.”

Mämmikoiran keittiössä -kirjaa kuvaillaan esittelytekstissä näin: ”Caj Bremerin keittokirja on manifesti rehellisen ruoanlaiton puolesta. Yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista kuvaajista kertoo omalla ”Bremerin kielellään” parhaimmista kalaruoistaan, kummallisimmista kokeiluistaan, riemullisista makuelämyksistään ja maukkaimmista piirakoistaan. Keittokirjassa on mukana myös Bremerin kotialbumikuvia ja ruokamuistoja elämän varrelta: miten ankka johti kreivin luokse yömyssylle, omituisen maitodrinkin syntymä ja joitakin ”kerskuiluja” mahtavista kalansaaliista.”

Vaaleanpunainen maitodrinkki Tunisiassa

Maitodrinkin synnystä muotikuvausmatkalla Tunisiassa Bremer kertoo näin: ”Ranskaa puhuva baarimikko odotteli tilausta. Sain selville, että kaikki (kolme mallia) halusivat samaa, camparia ja vettä. OK, minähän hoitaisin tilaukseni tyylikkäästi ranskan kielellä: ”Quattre campari avec lait, s´il vous plait.” Baarimestaria katsoi minua kauan, mutta lähti sitten ulkona olevaan baariinsa. Ja sieltä rupesi kuulumaan kovaa ääntä tehosekoittajasta. Me kaikki siinä ihmeteltiin, että mitä nyt.
Kesti kauan, mutta sitten ilmestyi iso prikka, jolla oli neljä korkeaa lasia täynnä jotain vaaleanpunaista sössöä, josta nousi pitkät pillit! Silloin raksutti päässäni. Olin sekoittanut lelu ja lait (lo ja le), siis veden ja maidon.

Rukoilin etteivät tytöt rupeaisi huutamaan kauhuissaan, mutta ihme kyllä, kaikki pidimme pokkanaamamme peruslukemissa. Maisteltiin ja oli melko hyvää. Baarimestari ihmetteli, että ainako meillä juodaan kaikki drinkit maidolla. Minä selitin, että me olemme tottuneet semmoiseen systeemiin, me rakastamme maitoa. Hän puristi päätään ja meni.”
– – –
”Lähtiessäni hotellista baarimestari tiedusteli, voisikohan hän tarjota tämän suomalaisten suosiman drinkin suomalaiselle turistiryhmälle, joka oli tulossa. Me suosittelimme lämpimästi. Parempaa tervetuliaisyllätystä hän ei voisi keksiä.”

Kolme olutta, kiitos!

Tästäpä tuli mieleeni oma muisto Hampurista, jossa vierailimme poikani Tatun, hänen jalkapallojoukkueensa TPK:n ja poikien muiden huoltajien kanssa vuonna 2000. Majoitus löytyi paikallisesta merimieskirkosta, jonka urkuparvelle teimme siskonpedin muutamalle äidille. Pojat harjoittelivat ja pelasivat turnauksen, mutta nähtävyyksiinkin tutustuimme, muun muassa Hampurin eläintarhaan.

Matka oli kaikin puolin onnistunut niin pelaajien kuin huoltajienkin mielestä. Kielitaito tosin oli hiukan ruosteessa, sillä muistan tilanteen, jossa kolme huoltajaisää istahti toivorikkaana paikalliselle terassille ja tilasi oluet. No, niiden sijasta heille tuotiin – jäätelöt.

Hotelliaamiainen ja kirimoija

Bremerin kirjasta löytyy myös matkustamiseen liittyviä tekstejä, kuten tämä hotelliaamiaisiin liittyvä: ”On se kummaa. Oma aamupala on kaksi voileipää ja kupillinen teetä. Kun on matkoilla ja astuu hotellin aamiaishuoneelle, avautuvat paratiisin ovet. Vadeissa ja kipoissa löytyy vaikka mitä, ja aamiainen kasvaa kymmenkertaiseksi.”

Tuliaisiakin hän toi: ”Matkoillani toin joskus muutakin kuin leikkikaluja. Espanjasta toin pussillisen kirimoijoja. Kun sitten menin tullin lävitse, halusivat katsoa, mitä minulla oli pussissa. Lentokoneen hyllyillä olivat kirit kypsyneet aikalailla, ja kun tullimies näki ne, hän sanoi ”Kyllä kirit ovat häipyneet, siinä on vaan moija jäljellä”. Ja niin se oli!” (Wikipedia: Suomuannoona eli kirimoija tai annoona (Annona cherimola) on eteläamerikkalainen hedelmäkasvi.)

Kalakeitosta pannukakkuun

Mämmikoiran muistelmista löytyy Kaj Bremerin reseptejä. Kalakeitossa tärkein on liemi ja pannukakku nautitaan ryövärihillon kanssa – joka on tulosta sulaneen pakastimen marjoista: mustikasta, mansikasta, karviaismarjasta, vadelmasta, lakasta, herukoista ja pihlajanmarjoista – keitetty kaikki sulaneina yhdessä kattilassa sokerin kanssa.

Ohjeita löytyy myös muun muassa uunimateeseen, kuhaan, haukimurekkeeseen, bouillabaisseen, paistettuihin silakoihin, lasagneen ja muusiplättyihin.

Suomalaisten arkipäivää Valokuvataiteen museossa

Caj Bremerin näyttely Suomalainen arkipäivä on esillä Valokuvataiteen museon Suuressa näyttelytilassa ajalla
13.9.2019–5.1.2020. Pitääpä käydä joskus katsomassa.

Normaali
Henkilö, Kaupunki, Kirja, Kirjailija, Matkakohde, Tapahtuma

Kirjakauppiaan elämää Skotlannissa

Kirja saatu pyynnöstä kustantajalta.*

Tässäpä oivallinen matkakohde meille kirjojen ystäville: Wigtown Skotlannissa ja siellä The Book Shop. Parasta olisi päästä käymään siellä syys-lokakuussa kirjafestivaalin aikaan.

Skotlantilainen antikvariaatin pitäjä Shaun Bythell kertoo elämänkerraksi ja muistelmaksi luokitellussa kirjassaan arkipäivästään. Elämäni kirjakauppiaana -kirjan (The Diary of a Bookseller) teksti etenee päiväkirjamaisesti kuvaten vuoden 2014 tapahtumia The Book Shop -kaupassa. Kunkin päivän kohdalle on kirjattu online-tilausten ja niihin löytyneiden kirjojen määrä, asiakkaiden lukumäärä sekä puntien määrä kassassa. Usein on kuvattuna myös päivän sää: ”Kylmä, pimeä ja kurja päivä tänään; rankkasadetta lähes tauotta.” tai ”Kaunis, aurinkoinen päivä.”

Pikkukaupunki Gallowayssa, Skotlannissa

Bythellin kirjakauppa löytyy Wigtown-nimisestä pikkukaupungista. Kirjailija kuvailee kotipaikkaansa näin: ”Wigtownissa asuu vain vähän alle tuhat ihmistä ja se sijaitsee Gallowayssa, Skotlannin unohdetussa lounaisnurkassa. Kaupungin ympärillä kumpuilee drumliineja niemimaalla, jonka nimi on Machars (gaelinkielisestä sanasta machair tarkoittaen hedelmällistä, alavaa ruohotasankoa, ja siihen kuuluu neljäkymmentä mailia rantaviivaa, jossa on kaikkea hiekkarannoista korkeisiin kallioihin ja luoliin. Pohjoisessa on Galloway Hills, kaunis, lähes autio erämaa, jonka läpi mutkittelee tie nimeltä Southern Upland Way.”

Ai mikä drumliini? Wikipedia kertoo asiasta näin: ”Drumliini on jääkauden muodostama pitkänomainen moreenista muodostuva maastonkohouma.”

Lintubongareille tiedoksi, että Wigtownin lahdella voi katsella ja kuvata monia lintulajeja, muun muassa sääksiä.

Kirjakaupan aasiakkaita ja ”kirjaihmisiä”

Shaun Bythell kirjakauppansa edustalla. Kuva: © Ben Please.

Shaun Bythell siteeraa jokaisen luvun alussa George Orwellin vuonna 1936 julkaistua esseetä Muistoja kirjakaupasta osoittaakseen niin yhtäläisyyksiä kuin erojakin menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Kirjan esittelytekstissä kuvaillaan näin: ”Pikkukaupungin kivijalkakauppa: sokkeloiset käytävät, takkatuli ja lukemattomia löytöjä. Idylli, jolla on varjopuolensa, kuten tyhjä kassa ja hankalat apulaiset, joistakin asiakkaista puhumattakaan. Palveluammatissa on kärsivällisesti kohdattava heidät kaikki: tinkaajat, rautatiekirjallisuuden ystävät, Skotlannin tatuoiduin mies ja hänet, joka etsii kirjaa Kolmannen valtakunnan keräilylusikoista. Samoin ne, jotka valittavat kaupan hajusta, ja ne, jotka häpeilemättä myöntävät ostavansa kirjat halvemmalla netistä.”

Shaun Bythell kertoo tositarinoita kokemuksistaan kirjakauppiaana tässä Skotlannin suurimmassa antikvariaatissa – niin hyvistä kuin turhauttavistakin päivistä. Hänen tyylinään on kuiva ja välillä hiukan pisteliäskin huumori. Joskus sen mehevimmän kohdan löytää rivien välistä. Muutamassa kohdassa taisin nauraa ääneen.

Kirjakauppiaan mukaan ”Kirjoja todella ymmärtävät ihmiset ovat harvinaisia, vaikka moni sellaisena itseään pitääkin. Viime mainitut ovat erityisen helppo tunnistaa – usein he esittäytyvät ”kirjaihmisiksi” astuessaan kauppaan ja tahtovat välttämättä kertoa ”rakastavansa kirjoja”. Heillä T-paita tai kangaskassi, jonka iskulause kertoo, miten valtavasti he mielestään rakastavat kirjoja, mutta varmimmin heidät tunnistaa siitä, etteivät he koskaan, milloinkaan osta kirjoja.”

Työn luonne on lyönyt leimansa Bythelliin. Hän kertoo olleensa ennen mukautuva ja ystävällinen, mutta ”jatkuva typerien kysymysten tulva, alan huolestuttava taloudellinen tilanne, alituinen kinastelu henkilökunnan kanssa sekä asiakkaiden loputon, uuvuttava tinkiminen ovat tehneet minusta tällaisen.” Mutta kuitenkin: ”Muuttaisinko tästä jotakin? En.”

Onneksi välillä kauppaan tulee myös ostavia asiakkaita, jotka nostavat Bythellin uskoa ihmiskuntaan. Kanta-asiakkaitakin löytyy ja verkkokauppa toimii, vaikkei Amazon olekaan Shaun Bythellin toivevälittäjä. Kirjanostomatkat vievät Bythelliä kuolinpesistä kartanoihin. Hän ostaa isojakin määriä löytääkseen harvinaisuuksia, joille löytyy mukisematta maksavia asiakkaita.

Myyjä ja mediamies

Shaun Bythell asuu kauppansa yläkerrassa mustan kissansa Kapteenin ja Annan kanssa. Hän toimii myös Wigtown Book Festivalin puuhamiehenä, toimittajana ja valokuvaajana sekä julkaisee YouTube-videoita. Katsopa vaikka tämä Reader’s Delight -räppi, jonka pääosassa on kirjakaupan henkilökuntaa itse kauppias mukaan lukien.

Kirjakaupan Facebook-sivut ovat suosittuja. Kauppa saa myös postikortteja tuntemattomilta ihailijoilta ympäri maailmaa ja niitä julkaistaan FB-sivulla.

Lisää kuvia kirjakaupasta löytyy tästä Portobello Book Blog -postauksesta.

Syksyisin kirjafestivaalit

Wigtownia on kutsuttu Skotlannin kirjapääkaupungiksi vuodesta 1998. Siellä onkin noin tusina kirjakauppaa.

Kaupungissa vietetään vuosittain kymmenpäiväistä Wigtown Book Festival – kirjafestivaalia syys- ja lokakuun vaihteessa; ensi vuonna 22. kerran 25.9–4.10.2020. Ohjelmassa lienee jälleen satoja tapahtumia niin aikuisille kuin lapsillekin. Lisätietoja tapahtumasta saa verkkosivuilta ja Facebookista. Myös muita kirjallisuustapahtumia on ympäri vuoden.

Sen verran houkuttelevan näköinen on Wigtown festivaaleineen, että tilasin festareiden uutiskirjeen ja ryhdyin tutkailemaan reittejä ja majoitusvaihtoehtoja ensi syksyä varten.

Festivaalin taustoihin ja tunnelmaan pääse tämän Pedro Ferreiran ohjaaman Wigtown Booktown -dokumenttielokuvan (2018) avulla (kesto noin 24 minuuttia); mukana on myös asiaa kirjakaupunki-ideasta ja maaseudun ongelmista. Shaun Bythellin lyhyessä videossa on kuvia kaupungista.

Tulossa kirjakauppiaan tunnustuksia

340-sivuisen Elämäni kirjakauppiaana -kirjan on suomentanut Jaana Kapari-Jatta ja sen on kustantanut Kirjapaja. Se on käännetty jo 20 kielelle.

Kirja on saanut jo jatko-osan, joka on ilmestynyt englanniksi nimellä Confessions Of A Bookseller. Se saataneen suomeksi ensi keväänä. Tekeillä on myös kirjoihin perustuva tv-sarja.

*Luin Elämäni kirjakauppiaana ensin kirjastosta lainaamastani kirjasta, mutta pyysin kustantajalta oman kappaleen Helsingin kirjamessuilta.

 

Normaali
Kirja, Teatteri

Kalevala på svenska

Kalevala @Åbo Svenska Teater 2019.

Yhteistyössä Åbo Svenska Teater/Kalevala. ⃰

Åbo Svenska Teaterissa voit kokea Kalevalan aivan uudella tavalla.

Åbo Svenska Teaterissa esitetään 30.11.2019 saakka Kalevalaa. 170 vuotta täyttänyt kansalliseepoksemme on saanut ruotsinkielisen ilmiasun näyttämölle.

Elias Lönnrotin 1800-luvulla kokoaman Kalevalan ovat kääntäneet Lars ja Mats Huldén. Konseptista, ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Jakob Höglund. Musiikin on säveltänyt Robert Kock ja Tobias Zilliacus on tehnyt laulujen tekstit.

Jotain aivan muuta

Olen nähnyt pari kohtausta Kalevalasta niin Turun Taiteiden yönä kuin pressitilaisuudessa ja koko esityksen heti 19.9.2019 olleen ensi-illan jälkeen lauantaina 21. 9.2019. Täytyy sanoa, että tämä musiikkidraama on moderni ja raikas, vailla kansalliseepokseen helposti liitettävää pönötystä.

Jos sinulla on joku ennakkokäsitys siitä, millainen esitys Kalevala on, niin unohda se. Tämä teatteriesitys on jotain aivan muuta.

Teatterin mukaan ”Kalevala yhdistää musiikkiteatterin ja visuaalisen teatterin, animoidut esineet ja nukkehahmot sekä punoo Kalevalamitan ja uudet laulut yhteen suuren näyttelijäjoukon voimalla. Se koostuu hauskoista, riipaisevista, kauniista, surullisista, yliluonnollisista aikuisten saduista: maailman synnystä, kahtia repeävistä sankareista, kaiken tarkoituksesta ja onnesta, haravoista ja hunajamehiläisistä sekä valtavasta määrästä puolukoita.”

Kalevala-tuotantoon on yhdistetty musiikkiteatterin ja nukketeatterin syventäviä opintoja Novia-ammattikorkeakoulussa Pietarsaaressa sekä Turun ammattikorkeakoulussa. Koulutukseen osallistuneet taiteilijat nähdään näyttämöllä; esiintyjiä on kaikkiaan 25, kaikki naisia.

Ohjaaja Jakob Höglund kuvailee näytelmää kirjavaksi esitykseksi, joka on täynnä näyttämöllistä runoutta ja omalaatuisia ratkaisuja, jotka yhdistävät eri tyylilajit todelliseen iloiseen kerrontaan.
– Taiteellinen tiimi on luonut puitteet, joita olemme saaneet tutkia: nuket, varusteen, puvut, laulut, lavastus. Yhdessä ensemblen kanssa olemme leikkineet, laulaneet, keskustelleet sekä improvisoineet ideoita ja ratkaisuja. Olen sitten astunut Lönnrotin rooliin ja punonut yhteen koko materiaalin, Höglund sanoo.

– Kalevalan itsestään selvänä muotona näyttämöllä tulisi olla juuri musiikkiteatteri, koska teoshan perustuu lauluihin. Se on myös luonnollinen teos nukketeatterille kaikkine yliluonnollisine, mielettömine piirteineen, Höglund kommentoi.

Ohjaaja Jakob Höglund (toinen oikealla) osallistui näyttämöllä Taiteiden yön avoimiin harjoituksiin 16.8.2019.

Kalevalan lavastus ja puvustus on hyvin pelkistettyä. Kekseliäät nukkehahmot seikkailevat näyttämöllä ihmisten kanssa. Musiikki ja tanssi täydentävät runomittaista tekstiä.

Lavastuksen ja puvut on suunnitellut Heidi Wikar, nukkesuunnittelusta ja -toteutuksesta vastaa Heini Maaranen, nukkeohjaajana toimii Ari Ahlholm, dramaturgi on Annina Enckell, ohjaajan/koreografin assistenttina, tanssikapteenina, on Soile Ojala ja kapellimestarina Sara Puljula.

Teatteriarvostelut kuvaavat esitystä tällaisin otsikoin: ”Häikäisevän hieno kokonaistaideteos” (Turun Sanomat 21.9.2019) ja ”Saako kansalliseepos naurattaa” (Helsingin Sanomat 21.9.2019).

Kalevala @Åbo Svenska Teater 2019.

Kalevala @Åbo Svenska Teater 2019.

Kalevala @Åbo Svenska Teater 2019.

Sopii myös suomenkielisille

Näyttämökielenä on luonnollisesti ruotsi. Jos se ei ole sinulla hallussa, niin ei haittaa. Koska esityksen anti perustuu niin vahvasti musiikkiin, tanssiin ja visuaalisiin elementteihin, ei ole aina väliä, vaikkei teksti olikaan aina tiedossa.

Esityksessä on kuitenkin tukena sekä suomenkielinen että ruotsinkielinen tekstitys, joka näkyy näyttämän yläpuolella ja sivuilla olevista näytöistä.

”Eeppinen eepos nousee
kaunis kauhun Kalevala.
Hujauttele hurjaan matkaan.

Syöksy synkkiin Suomen metsiin.
Vanhat laulut laulamahan
rikkaat riimit lainamahan.

Puhisee puut, parkuu kalat
Vettyy veriset kammat,
hauenleukakantelehet.

Joku taivaankantta takoo,
sukuansa suurta surmaa,
puolet hoitaapi hornahan.

Naseva nainen nykyisin
lienee liudasta kykyisin.
Suurmiehiänsä katsastaa.

Taatot taistellen ja naiden
häissä härskisti hämmentää.
Miehillä melkoiset tuskat.

Aurinko, kuu kiusoitellen,
valon välkkeen sammuttaa.
Pilkkopimeä, kauhea kaaos.
Miehiä rikki revitään,
kasaan kiinni kursitaan.
Puolukoita pitkin pihoja!”

Suomennos: Maria Olin/Pette Rissanen.

Kalevala on teatterin ohjelmistossa marraskuun loppuun; viimeinen esitys on 30.11.2019. Lippuja voi ostaa teatterin lipunmyynnistä tai ticketmasterista.

Kalevala, kansalliseepos

Suomen kansalliseepoksen Kalevalan sekä Kantelettaren kokoaja Elias Lönnrot (9.4.1802–19.3.1884) oli myös kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja. Hän näyttää olleen hämmästyttävän tuottelias monella eri elämänalueella.

Alkuvuodesta 1835 Elias Lönnrotilla oli Kalevala valmiina. Esipuheen hän päiväsi 28. helmikuuta 1835. Päivää vietetään nykyisin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä.

Runoaineisto kuitenkin karttui edelleen ja Lönnrot alkoi työstää Kalevalasta uutta, laajempaa versiota. Tämä vuonna 1849 ilmestynyt Kalevala on se, jota suomalaiset ovat tottuneet kansalliseepoksenaan lukemaan. Kalevalassa on 22 795 säettä, jotka on jaettu 50 runoon.

Mitään suomalaista kirjaa ei ole käännetty niin paljon kuin Kalevalaa – ainakin 60 kielelle.

Oma Kalevalan tuntemukseni on puutteellista. Sitä ei muistaakseni käsitelty kovin perusteellisesti koulussa tai sitten olen vain onnistunut haalistuttamaan muistijälkeni. Jos sinullekin on käynyt niin, voit lukea kansalliseeposta verkossa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta.

 ⃰ Sain kaksi ns. pressilippua Kalevalan esitykseen 21.9.2019.

Normaali
Henkilö, Kirja, Kirjailija, Matkakertomus, Matkakirja

Varovainen matkailija Mazzarella

Merete Mazzarella kirjoittaa Varovainen matkailija -kirjassaan risteilyistä ja matkoistaan Australiaan, mutta paljon myös eletystä elämästä.

Merete Mazzarella on kirjoittanut kirjan matkustamisesta, vaikka hän päätti diplomaattiperheen tyttärenä 15-vuotiaana, ettei haluaisi aikuisena matkustaa.

Merete Mazzarella toteaa: ”Tämä kirja käsittelee matkustamista, matkustamisen merkitystä, erilaisia tapoja matkustaa. Ennen muuta se käsittelee paluuta – ei pelkästään kotiin vaan myös muihin paikkoihin. – – Samalla matkustan myös ajassa, takaisin aikaisempiin elämänvaiheisiin, sellaisten ihmisten luokse joita ei enää ole.”

Amazonilta Australiaan

Kirjassaan Merete Mazzarella kertoo kokemuksistaan risteilymatkustajana norjalaisen varustamon Braemar-aluksessa. Toinen puoli kirjasta kertoo Australian matkoista.

Mazzarellalla on paljon kokemuksia risteilyistä ja ristiriitainen suhtautuminen niihin. Toisaalta risteilyt kiehtovat häntä, mutta toisaalta ne tympäisevät. Hän sanoo olevansa risteilyveteraani. Nyt hän kirjoittaa pääosin 14 päivän risteilystä Amazon-joella. Syynä juuri tämän risteilyn valintaan oli se, ettei hän ollut koskaan käynyt Etelä-Amerikassa.

Ensimmäinen Australian matka johtui siitä, että Mazzarellan miehelle tarjottiin kuuden viikon vierailijaprofessuuria Queenslandin yliopistossa. He asuivat Brisbanessa, mutta vierailivat myös Melbournessa ja Adelaidessa.

Ensimmäisen matkansa päätteeksi Mazzarellan mieleen tulee ajatus: ”Nyt minua mietityttää, miten surullista olisi, ellen enää ikinä saisi nähdä jakarandapuiden kukkivan.” Näin ei käy, sillä Mazzarella palaa Australiaan vielä kahdesti. Hän käy myös Christchurchissa, Uudessa-Seelannissa.

Australiakin herättää ristiriitaisia tuntemuksia niin historiansa kuin nykyisyytensä vuoksi. Ja varovainen matkailija kun on, myös mantereen villi ja vaarallinen luonto huolestuttaa Mazzarellaa.

Matkoja ja elämää

Matkakokemusten lisäksi kirjailija ujuttaa sujuvasti mukaan muisteluksiaan sisäoppilaitosvuosistaan, vanhemmistaan ja aviomiehistään. Sellaistahan se on, elämä on matka ja matkat ovat elämää. Hän kirjoittaa myös matkustamisesta ja sen historiasta, lähtemisestä ja palaamisesta, kanssamatkustajista, risteilymatkan rutiineista sekä Australian historiasta ja nykypäivästä.

YK:n ilmastoraportti julkaistiin juuri ennen Mazzarellan kolmatta Australian matkaa. Hän päätyy toteamaan kirjan loppusanoissa: ”Ei, meidän ei tosiaan pitäisi enää lähteä risteilylle. Mutta niin paljon kuin lentäminen hävettääkin, en tiedä, miten pystyisin olemaan lentämättä.”

Minulla on paljon Merete Mazzarellan kirjoja. Kun Varovainen matkailija -kirja tuli kauppoihin alkuvuodesta, niin olihan matkabloggaajan se ostettava. Pidän hänen tavastaan kirjoittaa monipolvisesti ja juoksuttaen tarinaa erilaisista aineksista.

Merete Mazzarella (s. 1945) on filosofian tohtori, suomenruotsalainen kirjailija ja pohjoismaisen kirjallisuuden professori emerita. Hän on julkaissut tieteellisten teosten lisäksi muistelmia, esseekokoelmia. kaksi romaania sekä kirjoittanut paljon kritiikkejä ja kolumneja.

”Matkalla oleminen on ennen muuta yritystä kuvitella aivan toisenlaisia elämiä.”

Merete Mazzarella: Varovainen matkailija. Tammi. 2019.

Merete Mazzarella

Merete Mazzarella. Kuva: Cata Portin/Tammi.

 

Normaali