Arvonta, Messut, Valokuva, Valokuvaus

Onnittelut Kuva & Ääni -messulippujen voittajille!

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry.⃰

Sain arvottavaksi kuusi vapaalippua blogissani Kuva & Ääni -messuille perjantaista sunnuntaihin 28.2.-1.3.2020 Helsingin Messukeskuksessa. Lipun arvo on 19 euroa.

Pyysin kommentteja siitä, millaisia kuvia vastaaja arvostaa blogeissa. Määräaikaan mennessä tuli kahdeksan kommenttia eli siis arvontaan osallistumista.

JobskuT:n mukaan hyvälaatuisia ja kirkkaita kuvia on aina ilo katsella. Hänellä on itsellään vielä haaveissa jokin hyvä kamera. Bea arvostaa sitä, että samalla kertaa pääsee muillekin messuille. Airi arvostaa selkeitä ja laadukkaita kuvia, joita on ilo katsella ja hän on menossa messuille.

Henna H tykkää katsella kauniita matkakuvia ihmisistä, maisemista ja kaupungeista. Petrin mukaan kaikki kuvat ovat katsomisen arvoisia. Hän pitää näitä messuja tarpeellisina ja aikoo mennä niille perheen kanssa.

MarjaKoo pitää selkeistä, laadukkaista ja jollain  tapaa yllättävistä kuvista. Kira H pitää laadukkaista ja vaikuttavista väri-intensiivistä kuvia, joita on muokattu kuvauksen kohdetta kunnioittaen.

Viime tingassa arvontaa mukaan ehti myös Johannes, joka pitää värikkäistä kuvista ja kuva sellaisia itsekin.

Kuusi lippua ja kahdeksan osallistujaa. Arvonnassa jäisi siis kaksi vastaajaa ilman lippua. Tuntui kurjalta.

Sain järjestettyä kaksi lippua lisää, joten kaikki osallistuneet saavat omansa! Onnittelut voittajille!

Kyselen meilitse postiosoitettanne vielä tämän illan aikana – vastatkaa mahdollisimman pian, niin saan liput lähtemään.

Tervetuloa tutustumaan Kuva & Ääni -messuilla Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n osastoon, joka löytyy osoitteesta 5c41, halli 5. Hyviä messutarjouksia tiedossa. Olen siellä lauantaina, tule moikkaamaan.

Messujen aukioloajat:

  • Perjantai 28.2. klo 9–17 (vain ammattilaisille pe klo 9–12). GoExpo on avoinna klo 12–20. Ammattilaiset pääsevät rekisteröitymällä tapahtumaan.
  • Lauantai 29.2. klo 10–19.
  • Sunnuntai 1.3. klo 10–17.

”Kuva & Ääni on kävijämäärältään Pohjoismaiden suurin valo- ja videokuvauksen erikoistapahtuma kuluttajille ja alan ammattilaisille. Tapahtuma kokoaa yhteen alan merkittävimmät yritykset ja esittelee valo- ja videokuvaamisen uusimmat tuulet. Keväällä 2020 messujen sisältö laajenee myös äänitykseen sekä äänenkäsittelyyn ja -jakeluun. Kuva & Ääni järjestetään samaan aikaan GoExpo-tapahtuman kanssa. Keväällä 2019 tapahtumakokonaisuudessa vieraili 44 000 kävijää. Tule tekemään edullisia ja laadukkaita hankintoja, seuraamaan lavaohjelmaa ja tutustumaan näyttelyihin!”

Sain Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:ltä arvottavat liput.

Kuva Engin_Akyurt Pixabaystä.

Normaali
Arvonta, Messut, Tapahtuma

Arvonnassa lippuja Kuva & Ääni -messuille

Kuva: Gerd Altmann Pixabaysta.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Luonnonvalokuvaajat ry.⃰

Sain arvottavaksi kuusi vapaalippua blogissani. Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin Kuva & Ääni -messuilla perjantaista sunnuntaihin 28.2.-1.3.2020 Helsingin Messukeskuksessa. Jos kuvausasiat eivät kiinnosta, samaan aikaan ovat myös menossa GoExpo-messut, joilla riittää tutustuttavaa ulkoilun ja liikunnan ystäville: muun muassa kymmeniin eri lajeihin kalastuksesta tanssiin ja hevosurheilusta palloilulajeihin. Lipun arvo on 19 euroa.

Jos haluat osallistua arvontaan, niin kommentoi blogissani, millaisia kuvia arvostat blogeissa ja vaikka tässä omassa Parasta lähteä nyt -blogissani.

Vastausaikaa on sunnuntaihin 23.2.2020 klo 18 saakka (huomaa aika!). Arvonta suoritetaan kaikkien määräaikana kommentin blogiin (ei siis FB-sivulle) jättäneiden kesken samaisena sunnuntaina 23.2.2020. Arvonnassa siis kuusi onnettaren suosikkia saa käyttöönsä yhden lipun, jonka toimitan postitse. Kyselen siis postiosoitetta voittajilta heti sunnuntai-iltana.

Tervetuloa tutustumaan Kuva & Ääni -messuilla Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n osastoon, joka löytyy osoitteesta 5c41, halli 5. Hyviä messutarjouksia tiedossa. Olen siellä lauantaina, tule moikkaamaan.

Messujen aukioloajat:

  • Perjantai 28.2. klo 9–17 (vain ammattilaisille pe klo 9–12). GoExpo on avoinna klo 12–20.
    Ammattilaiset pääsevät rekisteröitymällä tapahtumaan.
  • Lauantai 29.2. klo 10–19.
  • Sunnuntai 1.3. klo 10–17.

”Kuva & Ääni on kävijämäärältään Pohjoismaiden suurin valo- ja videokuvauksen erikoistapahtuma kuluttajille ja alan ammattilaisille. Tapahtuma kokoaa yhteen alan merkittävimmät yritykset ja esittelee valo- ja videokuvaamisen uusimmat tuulet. Keväällä 2020 messujen sisältö laajenee myös äänitykseen sekä äänenkäsittelyyn ja -jakeluun. Kuva & Ääni järjestetään samaan aikaan GoExpo-tapahtuman kanssa. Keväällä 2019 tapahtumakokonaisuudessa vieraili 44 000 kävijää. Tule tekemään edullisia ja laadukkaita hankintoja, seuraamaan lavaohjelmaa ja tutustumaan näyttelyihin!”

Onnea arvontaan!

Sain Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:ltä kuusi arvottavaa lippua.

Normaali
Arvonta, Matkavalmistelut, Matkustaminen, Messut

Onnittelut Matkamessulippujen voittajille!

Kaupallinen yhteistyö: Messukeskus – Matka 2020

Sain Matkamessuilta kolme vapaalippua arvottavaksi blogissani. Satunnaisgeneraattorin valitsemat voittajat ovat Heidi, Leena ja Neea.

Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin Matkamessuilla 17.–19.1.2020 Helsingin Messukeskuksessa.

Arvontaan saattoi osallistua valitsemalla alla mainituista jutuista sen, josta haluaisi mieluiten lukea ja merkitsemällä blogin kommenttiin kirjaintunnuksen tai koko vastauksen. Vastauksia tuli ennätysmäärä eli 36.

Suosituin postausidea oli heinäkuinen bussimatka Viroon. Siitä on ilo kirjoitella, koska reissussa oli paljon nähtävää ja kaunista katseltavaa. Toiseksi eniten ääniä sai Gerald Durrellin eläintarha Jerseyssä. Sekin oli mukavaa, että kaikista postausideoista oltiin kiinnostuneita.

Tulokset ovat tässä:

  1. Gerald Durrellin eläintarha Jerseyssä – 10 ääntä
  2. Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa – 5 ääntä
  3. Heinäkuinen bussimatka Virossa reitillä Tallinna–Haapsalu–Tartto–Pärnu–Viljandi–Tallinna – 16 ääntä
  4. Keräilijämuseo Barcelonassa – 5 ääntä.

Kommentit ja palaute ovat arvokkaita, kiitokset vastaajille. Juttuja tulee äänimäärän mukaisessa järjestyksessä lähiaikoina muiden postausten lomassa.

Satunnaisgeneraattorin arpomat voittajat ovat Heidi Saito, Leena W ja Neea. Hauskasti heidän toiveensa kohdistuivat eri juttuihin. Heidiä kiinnosti bussimatka Viroon, Leenaa Barcelona ja Neeaa eläintarha Jerseyssä. He ovat jo saaneet lippunsa sähköpostitse.

Onnittelut voittajille ja mielenkiintoisia messuja kaikille! Aion itsekin viettää Matkamessuilla ammattilaispäivästä torstaista sunnuntaihin fiilisten ja tarpeen mukaan.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, Matkamessut, tuo nähtäväksesi lähes 1 000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan yritystä yli 80 maasta. Tapahtuman ohjelmassa on esillä ajankohtaisia matkailuilmiöitä, kohdevinkkejä, muita matkailijalle hyödyllisiä puheenvuoroja sekä matkamessutarjouksia. Matkamessujen teemat: partnerimaa Viro, vastuulliset elämykset sekä perhematkailu.

© Messukeskus/Matka Nordic Travel Fair 2019.

Pysy mukana matkassa helmikuun alussa juhlitaan blogin 5-vuotissynttäreitä.

Normaali
Arvonta, Matkavalmistelut, Matkustaminen, Messut

Tervemenoa Matkamessuille ‒ osallistu arvontaan

Kuva:© Messukeskus/Matkamessut 2019.

Kaupallinen yhteistyö: Messukeskus – Matka 2020

Sain Matkamessuilta kolme vapaalippua arvottavaksi blogissani. Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin Matkamessuilla 17.–19.1.2020 Helsingin Messukeskuksessa.

Jos haluat osallistua arvontaan, niin valitse näistä jutuista se, josta haluaisit mieluiten blogissani lukea ja merkitse blogin kommenttiin kirjaintunnus tai koko vastaus

A. Gerald Durrellin eläintarha Jerseyssä

B. Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa

C. Heinäkuinen bussimatka Virossa reitillä Tallinna–Haapsalu–Tartto–Pärnu–Viljandi–Tallinna

D. Keräilijämuseo Barcelonassa

Kyseessä siis aihe, ei vielä valmis otsikko. Minulla on aineistoa näihin juttuihin ja kirjoittanenkin niistä kaikista, mutta minkä haluaisit lukea ensimmäisenä?

Vastausaikaa on sunnuntaihin 12.1.2020 klo 24 saakka. Arvonta suoritetaan kaikkien määräaikana kommentin blogiin (ei siis FB-sivulle) jättäneiden kesken maanantaina 13.1.2020. Arvonnassa siis kolme onnettaren suosikkia saa käyttöönsä yhden lipun, jonka toimitan sähköpostitse.

Onnea arvontaan!

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma, Matkamessut tuo nähtäväksesi lähes 1000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan yritystä yli 80 maasta. Tapahtuman ohjelmassa on esillä ajankohtaisia matkailuilmiöitä, kohdevinkkejä, muita matkailijalle hyödyllisiä puheenvuoroja sekä matkamessutarjouksia. Matkamessujen teemat: partnerimaa Viro, vastuulliset elämykset sekä perhematkailu.

Kuva:© Messukeskus/Matkamessut 2019.

Normaali
Arvonta, Kilpailu, Messut, Tapahtuma, Yritysyhteistyö

Kirjamessuliput Märthalle, Erjalle ja Jennille

Kaupallinen yhteistyö: Messukeskus – Helsingin Kirjamessut

Sain Helsingin Kirjamessuilta kolme vapaalippua arvottavaksi blogissani.

Kolme vapaalippua Helsingin Kirjamessuille on arvottu. Vapaalippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin Kirjamessut & Viini ja Ruoka 2018 -messuilla 24.10.2019‒27.10.2019.

Pyysin arvontaan osallistujia kommentoimaan, millaiset matkakirjat heitä kiinnostavat ja millaisista kirjoista he haluaisivat lukea. Sainkin mukavasti vastauksia, jotka antavat evästä eteenpäin myös blogiin.

Satunnaisgeneraattori arpoi vapaaliput Märthalle, Erjalle ja Jennille.

Kommentit ja palaute ovat arvokkaita, kiitokset vastaajille.

Voittajat ovat jo saaneet lippunsa. Onnittelut ja mielenkiintoisia messuja kaikille! Aion itsekin viettää siellä lähipäivät.

Kuva : © Pixabay.

”Helsingin Kirjamessut on syksyn suurin kulttuuritapahtuma. Neljän päivän aikana Messukeskuksen lavoilla esiintyy yli 1 100 kirjailijaa, taiteilijaa, poliitikkoa ja vaikuttajaa. Messuilla nähdään lähes kaikki kirjavuoden merkittävimmät suomalaiset kirjailijat ja lähes 40 kansainvälistä kirjailijavierasta. Tämän vuoden teemamaa on Ranska. Koko perheelle suunnatun lastenalueen ohjelmatarjonta osallistaa ja viihdyttää kaikenikäisiä.

Kirjamessujen kanssa samaan aikaan järjestetään Viini ja Ruoka -tapahtuma.

Tapahtuma on avoinna to–la klo 10–20 ja su klo 10–18.”

Normaali
Arvonta, Kilpailu, Messut

Arvonnassa kolme lippua Kirjamessuille

Kaupallinen yhteistyö: Messukeskus – Helsingin Kirjamessut

Sain Helsingin Kirjamessuilta kolme vapaalippua arvottavaksi blogissani.

Yksi vapaalippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin Kirjamessut & Viini ja Ruoka 2019 -messuilla 24.-27.10.2019.

Jos haluat osallistua arvontaan, niin kirjoita blogin kommenttiin, millaiset matkakirjat kiinnostavat sinua. Millaisista kirjoista haluaisit lukea? Blogini sisältöön kuuluvat myös matkakirjat. Vastausaikaa on keskiviikkoon 23.10.2019 klo 20.

Arvonta suoritetaan kaikkien määräaikana blogiin kommentin jättäneiden kesken. Arvonnassa siis kolme onnettaren suosikkia saa käyttöönsä yhden lipun.

Lipun toimitan sähköpostitse. Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin Helsingin Kirjamessuilla. Lippu löytyy myös viestin liitteenä PDF-tiedostona. Lipussa oleva QR-koodi luetaan sisäänkäyntien porteilla. Koodi voidaan lukea myös mobiililaitteen näytöltä.

Onnea arvontaan!

Kuva: © Helsingin Messukeskus – Kirjamessut 2018.

Kuva: © Helsingin Messukeskus – Kirjamessut 2018.

Kuva: © Helsingin Messukeskus – Kirjamessut 2018.

Helsingin Kirjamessut järjestetään 24.–27.10.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma on avoinna torstaista lauantaihin 24. – 26.10. klo 10-20 ja sunnuntaina 27.10. klo 10-18.

Yhteistyössä: Messukeskus

Normaali
Arvonta, Kaupunki, Matkakohde, Tapahtuma, Yritysyhteistyö

Onnea Marja ja Pirkko!

Dunderfeltin talossa asuu kirjojen ystävä. Kuva: Maria Kalmi/Loviisan Wanhat Talot.

Kaupallinen yhteistyö – Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma

Loviisan Wanhat Talot -arvonnassa rannekkeen voittivat Marja ja Pirkko. Kun Onnetarta ei ollut paikalla, niin arvonnan suoritti satunnaisgeneraattori luvuille 4 ja 1.

Pyysin kommentteja unelmien vanhasta talosta. Marja on jo asunut sellaisessa, joka oli yli 100-vuotias talo Turun Pahaniemessä. Nyt Marja pääsee fiilistelemään Loviisan vanhoja taloja.

Pirkon unelmien talo on uusi, mutta hänestä on silti mukava katsella vanhoja taloja.

Onnea voittajille! Ilmoitan heille vielä henkilökohtaisesti.

Eija´s garden. Kuva: Maria Kalmi/Loviisan Wanhat Talot.

Rakkaudella kunnostetut ja persoonallisesti sisustetut vanhat talot puutarhoineen ovat avoinna yleisölle Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa lauantaina ja sunnuntaina 24.–25.8.2019.

Tapahtuman aikana on avoinna 39 talokohdetta Vanhasta viinatornista Pitkänpöydän taloon ja Kuukerpallista Everstin linnaan. Talokohteet 1–31 ovat Loviisassa, talot 32–36 Ruotsinpyhtäällä ja talot 37–39 Pernajassa. Kartat löytyvät tapahtumasivulta. Talokohteet ovat avoinna lauantaista sunnuntaihin

Taloesittelyjä, tapahtumatietoja ja karttoja on koottu Loviisan Wanhat Talot -tapahtumalehteen. Seuraa myös Facebook-tapahtuman päivityksiä.

Lue myös vuoden 2016 tapahtumasta kirjoittamani jutut Loviisa, kuningattaren kaupunki, Kappeli, Loviisan kaunotar ja Hurmaavia vanhoja taloja Loviisassa.

Olen Loviisassa koko viikonlopun VIP-bloggarina. Kuvapäivityksiä tulee nopeimmin Instagram-tililleni paiviseppalassila ja mahdollisesti myös Parasta lähteä nyt -Facebook-sivulle.

Pitsiä, kristallia ja vanhoja huonekaluja Lilla ljuvanissa. Kuva: Maria Kalmi/Loviisan Wanhat Talot.

Vahvoja väreja Hused vid ån -talossa. Kuva: Maria Kalmi/Loviisan Wanhat Talot.

Normaali