H niin kuin hotelli, Henkilö, Kahvila, Kaupunki, Majoitus, Matkakertomus

Nukkumatista Pyynpesään

Vanha tuttu Hotelli Nukkumatti on kokenut täydellisen muodonmuutoksen nimeä myöten uudessa omistuksessa. Putiikkihotelli Pyynpesä on kuuden huoneen majoituspaikka Pyymäen Konditorian yläkerrassa.

Hotelli Nukkumatti Sastamalassa oli monien vuosien ajan majapaikkani Vanhan kirjallisuuden päivien aikana. Se sijaitsi kätevästi keskustassa Onkiniemenkadulla, torin laidalla.

Nukkumatin omistaja Raija Ketola ehti emännöidä sitä yli 30 vuoden ajan vuodesta 1986 alkaen. Viimeisinä vuosina hän toivoi, että hotellinpito siirtyisi nuoremmille. Ostajia ei heti löytynyt. Voit lukea lisää Osta hotelli -postauksestani.

Yläkerrassa hotelli, alakerrassa konditoria

Pyynpesän avaimenperätkin ovat teeman mukaiset.

Viime vuonna hotelli sai uudet omistajat Pyymäen Leipomon pitäjistä Maarit Lujalasta ja Jouni Tuomistosta.

Ratkaisu on sikäli näppärä, että alakerrassa sijaitseva Pyymäen Konditoria toimii sekä vastaanottona että aamiaispaikkana. Sinne ilmoittaudutaan ja sieltä saadaan koodi ulko-oveen.

Huoneen avaimet löytyvät hotellin aulasta, samoin majoituslomakkeet, valikoima esitteitä lähialueen nähtävyyksistä ja vieraskirja. Ratkaisu sisältää siis jonkin verran itsepalvelua.

Pyynpesän aulaa. Pöytä toimittaa vastaanottotiskin virkaa. Avaimet löytyvät täältä.

Kaikki uusiksi

Putiikkihotelli Pyynpesä avautui viime vuoden marraskuussa täydellisen remontin jälkeen. Poissa on iso ruokasali, jonka suuren pöydän ääreen hotellivieraat kokoontuivat Raijan valmistamalle aamiaiselle.

Poissa on myös retrohenkiseltä vaikuttanut sisustus värikkäine pintoineen; ruokasali sävyttyi siniseen, muista huoneista löytyi muun muassa ruskeaa, oransssia, vihreää ja punaista.

Tilalla on moderni mustavalkoinen väritys ja huoneiden lukumäärä on pudonnut kuuteen. Ruokasalin tilalla on nyt isoin huone, sviitti, jossa on kaapistoon upotettu keittiö jääkaappeineen ja mikroineen sekä tilava saunaosasto. Halutessaan pääsee myös nauttimaan kylvystä leijonatassuiseen ammeeseen. Parvekkeelle voi mennä  vilvoittelemaan löylyjen välissä.

Tilaa yli 40 neliömetrin sviitissä on reilusti kahdelle majoittujalle, mutta nukkumapaikka löytyy neljällekin, jos varavuoteena toimiva vuodesohva otetaan käyttöön. Nyt meitä oli kolme yöpyjää.

Kyllä tässä hyvin nukuttaa.

Tilava pesupaikka. Oikealla ovi saunaosastoon, vasemmalta mennään parvekkeelle.

Rentouttavan illan olisi voinut viettää kylpyammeessa, kenties vaahtokylvyssä, mutta valitsimme saunomisen.

Teenjuoja ilahtuu aamiaisella

Pyymäen Konditoria tarjoilee runsaan aamiaisen. Se on myös kahvilan asiakkaiden käytettävissä.

Teenjuojana täytyy erityisesti mainita, että tarjolla oli haudutettua teetä jopa kahta eri laatua, mikä on ylivoimaisesti parasta saamaani palvelua tämän juoman suhteen. Suurimmassa osassa hotelleja uskotaan teepussien riittävyyteen.

Putiikkihotelli Pyynpesä yltääkin siihen harvinaiseen joukkoon hotelleja, joka täyttää oman HH-luokitukseni: haudutetun teen lisäksi matkailijan käytössä ovat myös irrotettavat henkarit. HH-indeksistä voi lukea lisää jutusta H niin kuin hotellihuone.

Eipä ole missään muualla tullut vastaan kahta laatua haudutettua teetä: mustaa teetä maustettuna vaniljalla tai kotimaisilla marjoilla. Myös kahvista löytyi kahta eri laatua, joista toinen oli luomua.

Kahvilasta voi ostaa mukaansa Pyymäen Leipomon tuotteita.

Ensi vuonna uudestaan

Hotellin muutos näkyy asiakkaalle ajanmukaisena sisustuksena; kaikki on uutta ja toimivaa.

Se, mitä on hiukan ikävä, on kodinomainen tunnelma ja Raijan, hotellin hengettären, lämmin tulohalaus, iloinen kuluneen vuoden kuulumisten vaihtaminen ja yhteisöllinen aamiainen ison pöydän ääressä.

Kiitän Raijaa yhteisistä hetkistä ja toivotan antoisia ja mukavia eläkepäiviä. Uusille omistajille toivotan onnea ja menestystä.

Sviitti on jo varattu ensi vuoden kesäkuun lopussa, kun on taas aika matkata Vanhan kirjallisuuden päiville Sastamalaan.

 

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Nukkumatista Pyynpesään

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.