Geokätköilyä ja urkukonsertteja Pyhän Marian kirkossa

Houtskärin Pyhän Marian kirkko on ollut jo yli 300 vuoden ajan osa paikkakuntalaisten elämää. Sitä se on yhä vieläkin.

Houtskärissä on kirkko keskellä kylää tai ainakin siltä se tuntui minusta, Luovien ladyjen lomaviikon viettäjästä. Majoituspaikkani oli Saaristokoulussa ja kun oli asiaa vierasvenesatamaan tai kauppaan, kuljin aina kirkkomaan halki. Pyhän Marian kirkossakin vierailin useamman kerran.

Puukirkko 1700-luvulta

Sankta Maria kyrka on Pyhän Andreaksen kulttuuripolun lähtöpiste. Polun varrella on kirkon ja seurakuntatalon lisäksi muun muassa höyrylaivalaituri, lapsenmurhasta syytetyn maanviljelijän tyttären Wallborg Hansdotterin mestauspaikka vuodelta 1778, juhannussalko ja tuulimylly.

Houtskärin Näsbyn kirkonkylässä, Hålax-lahden rannalla, osoitteessa Pyhän Andreaksen tie 18, sijaitseva kirkko on vihitty Neitsyt Marialle, joten se on nimeltään Sankta Maria kyrka ja suomeksi Pyhän Marian kirkko.

Pyhän Marian kirkko on tiettävästi kolmas samalla paikalla sijainnut kirkko. Houtskäristä löytyy maininta jo vuodelta 1554 Korppoon kappeliseurakuntana. Pohjanmaalainen Erik Nilsson johti nykyisen kirkon rakentamista vuosina 1703–1704. Kirkossa on istumapaikkoja 450 kuulijalle.

Sankta Maria kyrka on tasavartinen ristikirkko ja rakennettu puusta kattoa myöten; kirkolla on aumattu paanukatto. Sen ristikeskuksesta nousee viiritanko.

Houtskärin kirkko on väriltään punamullansävyinen. Kirkko sai uuden maalipinnan juuri vierailuviikollamme heinäkuun alussa; silloin sitä viimeisteltiin. Suojuksia ja telineitä oli esillä vielä alkuviikosta, mutta sen jälkeen ne siivottiin pois. Käytössä näkyy olleen paraislaisen Virtasen Maalitehdas Oy:n 4 Öljyn Maali.

Kirkon alttaritaulu kuvaa Kristusta Getsemanessa ja sen on maalannut taidemaalari Viktor Westerholm vuonna 1887. Oivaltavana yksityiskohtana alttaritaulussa on Houtskärin pitäjänkukka Adam och Eve (Dactylorhiza sambucina), joka on suomeksi seljakämmekkä. En olisi osannut sitä tunnistaa, mutta seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund mainitsi asian.

Viktor Westerholmin Getsemanessa kasvaa seljäkämmekkää.

Tamminen saarnastuoli saattaa olla peräisin aiemmasta kirkosta ja sen on tehnyt Göran-niminen puuseppä 1600-luvun puolivälissä. Samainen puuseppä on rakentanut myös Korppoon kirkon saarnastuolin.

Kirkoissa kuvataan elämän lyhyyttä ja katoavaisuutta tiimalasin avulla. Sellainen löytyy myös Houtskärin kirkosta saarnastuolin läheltä. Sen tehtävänä oli mitata saarnan kestoa. Kun kaikki hiekka valui lasin alaosaan, se oli merkki tunnin saarna-ajan täyttymisestä.

Saarnastuoli on peräisin 1600-luuvn puolivälistä Houtskärin edellisestä kirkosta.

 

Tiimalasi muistuttaa elämän lyhyydestä ja katoavaisuudesta, mutta havainnollistaa myös saarnan pituutta.

Kirkkomaalla sijaitsee kellotapuli sekä hautauskappeli. Kirkon läheisyydessä on myös vuonna 1874 rakennettu Pyhän Andreaksen pappila monine rakennuksineen uimakopista ja venevajasta maanvuokraajaan asuntoon ja navettaan. Pappila toimii Houtskärin kappeliseurakunnan toimistona ja aiemmin myös papin perheen asuntona. Nykyisin tilaa käytetään seurakunnan tilaisuuksiin.

Vasemmalla näkyvä rakennus on Pyhän Andreaksen pappila, pienempi rakennus on maanvuokraajan asunto. Kuva on otettu kirkolta päin. Museovirasto on määritellyt Houtskärin kirkkoympäristön valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Kirkko on myös geokätköilijöiden kohde

Houtskärin kirkon liepeillä käyvät myös geokätköilijät, sillä sinne on merkitty yksi kätkö. Olin kahden harrastajan seurassa, kun he etsivät piiloa.

Geokätköä ei ollut ihan helppo löytää. Toisen etsijän käteen jäi hiukan tuoretta maalia ja käsi näytti pahasti kylmäverisen murhaajan kädeltä. No, kätkö kirjattiin ja se piilotettiin takaisin löytöpaikkaan.

Ei niin paha tilanne, miltä näyttää. Geokätköilijän piti vain tutkia kivijalan piiloja ja tuoretta maalia tarttui etsijän käteen.

Löytyihän se!

Urkuhetkiä Brayan Jääskeläisen seurassa

Houtskärin kirkon tanskalaisvalmisteiset urut hankittiin vuonna 1954 Marcussen & Sønilta. Aiemmat urut oli rakentanut Jens Alexander Zachariassen vuonna 1895, alkujaan tanskalaisia hänkin. Ne myytiin Korppoon Norrskatan kirkkoon, jossa ne ovat käytössä edelleen.

Luovien ladyjen lomaviikon kulttuuriannin kohokohdaksi muodostui urkuhetki. Kesähoutskärilainen, 16-vuotias Brayan Jääskeläinen, järjesti Pyhän Marian kirkossa neljä urkuhetkeä erilaisin ohjelmistoin.

Brayan Jääskeläinen soitti ensin pianoa, mutta aloitti jo 8-vuotiaana urkujensoiton opiskelun ensin itse ja myöhemmin musiikkiopistossa.

Me kuulimme torstaina 2.7.2020 muun muassa Johann Sebastian Bachin Preludin g-mollissa, Giovanni Battista Martinin Toccatan G-duurin, Jean Gaignetin Ave Maria di Lourdesin, Marko Hakanpään Trumpettisävelmän sekä kaksi häämarssia, joista toinen on Ilkka Talasrannan Häämarssi ja toinen Erkki Melartinin satunäytelmään Prinsessa Ruusunen säveltämä Juhlamarssi. Lisäksi ohjelmistossa oli urkurin oma sävellys Improvisaatio.

Brayan Jääskeläisellä on oma YouTube-kanava, josta löytyy muutamia konserttitaltiointeja. Hän kuvailee itseään näin:
– Olen 16-vuotias urkujensoiton opiskelija Mäntsälästä. Suoritan tällä hetkellä ammatillista perustutkintoa Helsingin Konservatoriossa. Aloitin urkujen soiton opiskelun 7-vuotiaana opiskelemalla sitä itse. Nyt olen käynyt 3 vuotta tunneilla. Pianoa olen opiskellut 12 vuotta. Olen kuulemma sanonut noin 3-vuotiaana, että minusta tulee urkuri. Edelleenkin tähtään siihen. Nauttikaa musiikista!

Niin me teimmekin. Osa ladyistä kävi kuuntelemassa myös perjantaisen urkuhetken.

Jotenkin on hämmästyttävää tavata ihminen, joka on jo hyvin nuorena löytänyt kiinnostuksenkohteensa ja elämäntehtävänsä. En ole ollenkaan musiikin asiantuntija, mutta olen ymmärtänyt, ettei urkujen soitto ole ihan simppeli juttu.

Olen ollut kerran katselemassa tšekkiläisen urkurin työskentelyä St Wenceslas -katedraalissa Olomoucissa ja siinä kyllä tarvittiin käsien ja jalkojen yhteispeliä ja koordinaatiota. Urkuri vaihtoi jalkaansa nahkaiset soittokengät ennen aloittamista.

St Wenceslas -katedraalin urut Olomoucissa.

Antti Virtalaine kuvaa opinnäytetyössään Pianotuolilta urkupenkille hauskasti soittamisen vaatimuksia: ”Urkurin tulee valmistautua siihen, että joutuu soittamaan kaikilla raajoillaan, käsillään ja jaloillaan, toisistaan riippumattomia kuvioita. Vaikeutta soittajalle lisää se, että toisinaan kädet ja jalat voivat mennä ristiin. Tämä kuulostaa hyvältä ehkä teologisessa mielessä, mutta soittajan aivoja ja koordinaatiokykyä se kuormittaa välillä paljonkin. Pelkästään jo se liike, missä esimerkiksi jalat menevät ylöspäin jalkiolla ja kädet alaspäin koskettimistolla, tuottaa pianistin aivoille lisäkuormitusta.”

Koskettimien ja jalkioiden lisäksi on hallittava äänikerrat, jotka mahdollistavat uruista saatavan äänen. Niitä hallitaan urkupöydästä ulospäin työntyvillä rekisteritapeilla tai -kytkimillä.

Uskon kyllä, että Brayan Jääskeläisestä tulee urkuri, ehkä peräti urkutaiteilija ja säveltäjä. Laittakaa siis nimi muistiin.

Seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund näytti sakastissa olevan ja kirkon aiempiin urkuihin liittyvän kyltin, jonka mukaan kolehti annetaan urkujenpolkijalle, joka avusti urkuria.

Pyhän Marian kappeli keskusteluihin

 Yksi kirkon ristisakaroista on otettu uuteen käyttöön. Seurakuntamuusikko Ulla-Maija Söderlund esitteli sisustamansa pienen, tunnelmallisen tilan, jossa on Neitsyt Marian kipsireliefi, pieni alttaripöytä risteineen, pitsiliinoineen ja kynttilöineen, valoineen sekä kaislamaljakoineen. Seinät ja penkit on maalattu siniseksi.

Tila on intiimimpi kuin kirkkosali ja sitä voidaan käyttää vaikka papin ja seurakuntalaisen sielunhoidollisiin keskusteluihin.

Pienessä tunnelmallisesti valaistussa tilassa lienee helppo keskustella luottamuksellisesti.

Kirkkomaalla on tällainen muistomerkki teksteineen: Se, mitä muistamme, on kaikki se, mitä emme ole unohtaneet.