Niki de Saint Phallen sanotaan olevan yksi 1900-näkemyksellisempiä ja radikaaleimpia taiteilijoita. Hänen töitään oli esillä myös Taidehallissa. Saint Phallen veistoksia voi nähdä eri puolilla maailmaa. Tarot-puisto Tosnacassa olisi hieno käyntikohde.
Olen törmännyt ensimmäistä kertaa ranskalaisen kuvanveistäjän, taidemaalarin ja elokuvantekijän Niki de Saint Phallen työhön turkulaisessa Aboa Vetus et Ars Nova -museossa vuonna 2013.
Veistos oli sininen, pullea nainen sini-valkoisine uimapukuineen ja kultaisine siipineen. Teoksen nimilapussa oli taiteilijan nimi, teoksen nimi Kohtuullisuus, Tarotkortti XIV, 1985, maalattu rauta ja polyesteri.
Saint Phalle on nimittänyt naisfiguurinsa Nanaksi ja niitä on monenlaisia.
Seuraavan kerran tämän kuvanveistäjän töitä tuli vastaan Nizzassa, Negresco-hotellin edustalla ja aulassa sekä Nizzan modernin taiteen museossa niin ulkona kuin sisälläkin. Työt ovat useimmiten pyöreämuotoisia, värikkäitä ja omaleimaisia.
Sankaritar Saint Phalle
Kun huomasin, että Helsingin Taidehallissa oli Niki de Saint Phalle näyttely ajalla 20.8.–20.11.2016 osana Helsingin Juhlaviikkoja, tuumin, että se on nähtävä.
Aika kuitenkin kului ennen kuin sain aikeeni toteutettua. Taidehalli oli pidentänyt aukioloaikojaan viimeiseksi viikonlopuksi, joten pääsin tutkimaan näyttelyä kiireettä perjantaina 18.11.
Taidehallin seinaltä löytyi lainaus taiteilijalta: ”Päätin jo varhain tulla sankarittareksi. Kuka olisin? George Sand? Jeanne d’Arc? Drag-Napoleon? Mitä ikinä päätinkään tehdä, halusin sen olevan vaikeaa, jännittävää, suurta.”
Jotain suurta nyt jo edesmennyt kuvanveistäjä onkin saanut aikaan ‒ lukuisten ympäri maailmaa olevien taideteostensa lisäksi.
Taidehallin sivuilla kuvataan näyttelyä näin: ”Tanssivia naisia, hulppeita veistospuistoja ja villiä ampumista – Niki de Saint Phallen (1930–2002) maailma on hersyvä ja humoristinen, tummia sävyjä unohtamatta. Taiteilijan radikaali taiteen tekemisen tapa sekä teosten yhteiskunnallinen sanoma puhuttelevat suoraan myös meidän aikaamme. Taidehallin suurnäyttelyssä nähdään Saint Phallen ikonisia töitä: elämäniloa pursuavia veistoksia ja räväköitä kollaaseja.”
Näitä kollaaseja on kutsuttu myös dadaistihenkisiksi assemblaaseiksi. Nyt täytyy suomentaa ‒törmäsin tähän sanaan nyt ensi kertaa ‒ assemblaasi on taiteessa kollaasin kolmiulotteinen vastine, useista esineistä koottu taideteos.
Niki de Saint Phalle teki veistoksia myös yhteistyössä aviomiehensä Jean Tinguelyn kanssa.
Yhdysvaltalaisen äidin ja ranskalaisen isän tytär Niki (syntyjään Catherine–Marie–Agnès Fal de Saint Phalle) oli nuorempana valokuvamalli, mutta aloitti taiteellisen uransa jo parikymppisenä. Hänen elämäänsä liittyi paljon vastoinkäymisiä ja maalaaminen toimi terapeuttisena apuna.
Tarot-puisto Toscanassa
Taidehallissa oli video Niki de Saint Phallen Tarot-puistosta Toscanassa, Italiassa (Giardino dei Tarocchi). Siitä en ollut koskaan kuullutkaan. Se toi mieleen Gaudin Park Güellin Barcelonassa. Ja kävi ilmi, että juuri Gaudi oli ollut yksi Niki de Saint Phallen innoittajista.
Tarot-puistossa on suurikokoisia mosaiikilla ja peileillä päällystettyjä Tarot-korttien hahmonsa inspiraationsa saaneita veistoksia, kuten Taikuri, Papitar, Kohtalo, Voima, Kuolema, Paholainen, Maailma, Narri, Pappi, Elämän puu ja Aurinko.
de Saint Phalle kysyy: ”Jos elämä on korttipeli, me synnyimme tietämättä pelin sääntöjä. Kuitenkin meidän pitää pelata korttimme.”
Taiteilija koki, että veistospuutarhan luominen oli hänen kohtalonsa ja se hänen piti saada aikaiseksi olivatpa vaikeudet kuinka suuria tahansa. Puisto avattiin vuonna 1998 kahdenkymmenen vuoden työn jälkeen.
Taiteilijalla on veistospuisto myös Kaliforniassa. Se on nimeltään Queen Califia’s Magical Circle. Se on saanut virikkeensä Kalifornian historiasta, myyteistä ja kulttuurista. Puisto sijaitsee Escondidossa lähellä San Diegoa.
Taidehallin museokaupan myyjä kertoi, että he olivat saaneet asiakkaaltaan postikortin Tarot-puistosta ja kiitokset vinkistä. Kortinlähettäjä oli valinnut lomakohteekseen juuri Tosnanan nähdäkseen Tarot-puiston.
Jos joskus teen matkoihin liittyvää toivomuslistaa (bucket list), voisin liittää tämän puiston siihen. Se on todella mielenkiintoisen näköinen.
Muita näkemisen arvoisia puistoja löytyy Momondon listalta Maailman 10 erikoisinta puutarhaa ja puistoa – Tarot-puisto on myös mainittuna.