Bloggaus, Matkustaminen

Parasta lähteä nyt -blogi on 3-vuotias

Kuva: Pixabay.

Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun aloitin Parasta lähteä nyt -blogin. Nyt on siis syntymäpäivä!

Ja tästä se lähti. Bloggauspäätös oli punnittu teko pitkällisen vastaanhangoittelun, monen viikon ulkoasuharkinnan ja yllättävän helpon nimenvalinnan jälkeen.

WordPressin tilastoinnin mukaan blogin vuosittaiset näyttökerrat ja kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Samoin postausten määrät ovat lisääntyneet, joskin ennätys oli vuonna 2016, jolloin niitä oli 117. Näiden kolmen vuoden aikana postauksia on kertynyt kaikkiaan 333 tämä mukaan luettuna.

Bloggaaminen on hauska ja elämänpiiriä laajentava harrastus

Miksi sitten bloggaan? Tämä on hauska harrastus, joka laajentaa omaa reviiriä, tutustuttaa uusiin ihmisiin ja paikkoihin sekä lisää tietoa, osaamista ja kokemuksia.

Olen osallistunut kolme kertaa marraskuiseen bloggaajien haasteeseen, jossa tehdään postauksia päivittäin (National Blog Posting Month, NaBloPoMo). Minään vuonna en päässyt täydelliseen suoritukseen. Viime marraskuussa jäi eniten päiviä bloggaamatta, kun oli sairaalaretkiä ja muita hankaluuksia.

Tämän vuoden tammikuussa olin kolmatta kertaa Matkamessut-bloggaajana. Se oli edelleen mielenkiintoinen kokemus, joskin viikonlopun ruuhkaisuus koetteli kärsivällisyyttä.

Viime vuoden heinäkuussa vietin yhden viikon Lapinjärvellä kunnan valitsemana citybloggarina kuuden muun bloginpitäjän kanssa vuoroviikoin.

Lokakuussa osallistuin matkabloggaajien TBEX-konferenssiin Irlannissa, joka oli kaikin puolin upea kokemus.

Tämän vuoden helmikuun alussa olin Blogger Voice -esittelyssä brittiläisessä IQPlanner-matkailusivustossa.

Ympyrät siis laajenevat ja pääsen vierailemaan erilaisissa kuplissa. Mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan?

Blogin kummisetänä Pekka Haavisto

Nimi tälle blogille syntyi muutamia matkakirjoja selaamalla. Parasta lähteä nyt -lause löytyi Pekka Haaviston vuonna 1978 julkaistun Inter-rail-oppaan esipuheesta.

Olenkin ottanut Pekka Haaviston blogini kummisedäksi. Pyysin häneltä onnittelun etukäteen hänen presidentinvaalikiertueensa aikoihin Storagen dj-keikalta Turussa.

Valitsin blogiini WordPressin Ryu-teeman, joka on ehkä siitä kummallinen, että se on yksipalstainen. Kaikki valinnat löytyvät yläosan valikosta. Pidin selkeydestä ja fonteista ja erilaisista postausmahdollisuuksista, joita ovat muun muassa  tavallinen blogiteksti kuvineen, kuvagalleria, kehystetty yksittäinen valokuva ja lainaus.

Olethan huomannut, että blogin etusivun yläosan menuvalikosta (neliö) pääset etsimään aikaisempia kirjoituksia ajankohdan, kategorioiden tai asiasanojen mukaan? Voit myös kirjoittaa hakukenttään sanan.

Tiedon blogin tuoreimmasta päivityksestä voi tilata sähköpostiin. Myös tämä kenttä aukeaa menuvalikosta. Voit seurata blogipostauksia myös Facebookin Parasta lähteä nyt -sivulla (käy tykkäämässä) tai blogit.fi-sivuston kautta (käy seuraamassa, merkkaa blogi sydämellä). Parasta lähteä nyt -blogi on tämän sivuston matkablogilistauksissa sijalla 16.

Synttäriarvonnassa kolme Turku -kaupunkiopasta

Syntymäpäivän kunniaksi järjestän arvonnan, johon voi osallistua kommentoimalla. Kerro,

  • millaisia juttuja toivoisit blogista löytyvän
  • miten voisin blogia kehittää tai
  • onko joku postaukseni ilahduttanut sinua erityisesti ja miksi?

Kommentoi viimeistään sunnuntaina 11.2. klo 24.00 mennessä. Palkinto arvotaan maanantaina 12.2. ja voittajille ilmoitetaan sähköpostitse.

Kaikkien vastaajien kesken arvon kolme Turku -kaupunkiopasta. Tämä Helena Kulmalan, Rauno Lahtisen ja Aleks Talven teos on Mondon valitsema Vuoden matkakirja 2017. Kirjan kustantaja on turkulainen Kustannusosakeyhtiö Sammakko, joka on ystävällisesti lahjoittanut palkinnot pyynnöstäni.

Mutta varoituksen sana: Mondon palkintoraadin mukaan ”tämän kirjan kanssa tekee mieli lähteä Turkuun. Opaskirja auttaa löytämään tutusta kaupungista uutta koettavaa ja on tyyliltään rennon hauska.” Voittajille toivotan siis: tervetuloa Turkuun.

Kiitokset kaikille lukijolle ja erityisesti kommentoijille! Onnea arvontaan. Nostetaan malja Parasta lähteä nyt -blogille.

Normaali

25 kommenttia artikkeliin ”Parasta lähteä nyt -blogi on 3-vuotias

  1. Irmeli huhtanen sanoo:

    Onnea , muistan kun kerroit alkavasi blokkaamaan ! Kirjallisuus ja matkustelu viehättää aina sekä yhteiset tapahtuneet tapahtumat. Jatka tällä tiellä !

    Tykkää

  2. Paljon Onnea vaan…! Olet minua vähän nuorempi tässäkin suhteessa… Tietysti minua ilahdutti erityisesti Lapnjärvi-bloggaukset… Mutta onhan kivaa lukea melkein mitä vain. Muuten, minä valitsin kolme vuotta sitten värillisen taustan, koska valkoinen tausta ei ole monille silmille ihan mukavaa. Opettaja on oppinut, silloin kun käytettiin ”overhead-projektoria” moni oppilas kertoi että oli ihanaa katsoa tekstiä kun tausta ei ollut kirkkaan valkoinen. ### Ja sinä olet ollut ahkerampi, minulla ei ole vieläkään 300 postausta… Vietä ihanaa päivää!

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitokset, Märtha. Lapinjärvi olikin mielenkiintoinen mahdollisuus. Kiitokset, että järjestit kesäteatterireissun. Minä en tiedäkään, olisiko tässä blogipohjassa mahdollisuuksia muuttaa taustaväriä. Hyvä näkökohta. Mulla varmaan nuo marraskuiden postaukset osaltaan vaikuttavat lukuihin. Ja joukossa on lyhyitä juttuja, jopa yksittäisiä kuvia. Let´s keep on blogging!

      Tykkää

  3. Sydämelliset onnittelut, Päivi! Job well done! Lisää, lisää, lisää erinomaisia matkakertomuksia ja tarinoita odotellen. Mutta tänään siis poks! Virtuaalikuohujuomapullon avaus ja skooool 3 upealle vuodelle!

    Liked by 1 henkilö

  4. Kirsi Widgren sanoo:

    Minua on ilahduttanut se blogista ilmenevä seikka, ettei tarvitse mennä kauas ja kalliisti saadakseen kokemuksia. Lähelläkin on paikkoja, joihin on parasta lähteä – nyt.

    Liked by 1 henkilö

  5. Ritva sanoo:

    Turku-aiheiset jaksaa ilahduttaa.. Vaikka koti on muualla, työ sentään vielä Turussa.. ja jos joskus täältä ”lopullisesti” lähden, niin varmaa on, että ”habe immer einen Koffer in Turku” ; D — Sujuvaa juttua on mukava lukea ja kuvat aivan huikeita!!

    Tykkää

  6. Airi sanoo:

    Onnea 3 vuotiaalle blogillesi, tykkään lukea kaupunki-esittelyistä, kirjoista, elokuvista tai vaikkapa leivonnasta, olen siis kaikkiruokainen ja Turku on minulle tuttu kaupunki mutta paljon on sellaista jota en tiedä kauniista Turusta.

    Tykkää

  7. Vesku sanoo:

    Onnea vaan myös tuleville vuosille. ”Lähe menee” ja ”Parasta lähteä nyt” ovat hyviä ohjeita myös nuorisolle – nähkää maailmaa ja tulkaa takas Suomeen! Silmät aukeaa niin vanhalla kuin nuorellakin reissun jälkeen ja voi todeta, ettei ihan jokaisesta pikkuasiasta kannata välittää…

    Sun blogia on mukava lukea ja inspiroitua niin maakuntamatkailusta kuin pitkistä tutkimusretkistä. Keep on travelling! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  8. Eeva sanoo:

    Onnea ❤
    Itseäni kiinnostaa kaikki matkailu, vaikka enemmän teen sitä virtuaalisesti.
    Salakapakka oli mielenkiintoinen, juuri tällaiset, hieman erilaiset, mystisetkin kohteet, tekevät blogistasi helmen.

    Liked by 1 henkilö

  9. Paluuviite: Onnittelut, Kirsi, Maria ja Hannnna! | Parasta lähteä nyt

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.