Tänään 5.12.2018 on vietetty erityistä päivää, kun Helsingin keskustakirjasto Oodi avasi ovensa yleisölle heti aamulla, päivää ennen Suomen 101-vuotissyntymäpäivää. Sitä voidaan nyt pitää kaikkien kirjastojen äitinä ja suunnannäyttäjänä, joskin täysin uniikkina.
Alussa oli kulttuuriministeri Claes Anderson, vuosi 1998 ja ehdotus uuden citykirjaston rakentamisesta Helsingin keskustaan. Tarvittiin 20 vuotta tämän ehdotuksen toteuttamiseen.
Oodi on uuden ajan kirjasto, elävä ja toiminnallinen kohtaamispaikka sekä julkinen kaupunkitila Kansalaistorilla, aivan Eduskuntataloa vastapäätä. Se tarjoaa kävijöilleen paikan oppia uutta ja kehittää omaa osaamistaan tarjoamalla tietoa, tiloja sekä uusinta teknologiaa vapaasti kaikkien käyttöön. Oodiin odotetaan 2,5 miljoonaa kävijää vuodessa.
Oodi ankkurina demokratiaan
‒Oodi symboloi yhteiskuntamme tärkeimpiä arvoja, kuten koulutusta, sivistystä, tasa-arvoa ja avoimuutta. Näiden arvojen edistäminen on erityisen tärkeää tässä epävarmuuden leimaamassa ajassa. Oodi ankkuroi meidät demokratian puolustuksen etuvartioon, sanoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori Oodin lehdistötilaisuudessa 30.11.2018.
‒Oodi sijaitsee Helsingin sydämessä ympärillään modernin liberaalin demokratian instituutiot: eduskunta, vapaa lehdistö, taide ja museot. Toivon, että Oodi tuo ihmisiä ja instituutioita yhteen sekä luo uutta vuorovaikutusta ja ymmärrystä, sanoi apulaispormestari Nasima Razmyar.
Oodi on sekä kirjallisuuden talo että monipuolinen kaupunkikokemus. Oodista löytyy perinteisten kirjastopalvelujen lisäksi esimerkiksi kaksi kahvilaa, ravintola, elokuvateatteri, taidetta, studiotiloja ja kaupunkiverstas. Oodissa voi osallistua monipuolisiin tapahtumiin ja työpajoihin, seurata luentoja sekä inspiroitua mediataiteesta.
Kumppani ja suunnannäyttäjä
Oodi on myös kirjastopalvelujen edelläkävijä, joka toimii suunnannäyttäjänä koko kirjastomaailmalle. Siellä on esimerkiksi hyödynnetty uusinta robottiteknologiaa.
Oodissa asiakkaita palvelevat Kansallisen audiovisuaalisen instituutin elokuvateatteri Kino Regina, leikkipuisto Loru, Helsinki-Info, kaupunkiympäristön toimialan osallisuustila Brygga sekä EU-tietoa tarjoava EU@Oodi. Toimintaa suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä Töölönlahden alueen naapureiden eli Nykytaiteen museo Kiasman, Musiikkitalon ja Sanomatalon kanssa.
Kahvila- ja ravintolapalveluita ensimmäisessä ja kolmannessa kerroksessa tarjoaa Fazer.
Oodin tiloja viimeistellään vielä, joten osa tiloista ja palveluista saadaan asiakkaiden käyttöön tulevien kuukausien aikana.
Kolmen kerroksen kirjasto
Oodissa on kolme erityyppistä kerrosta, joista jokainen on tunnelmaltaan omanlaisensa.
Ensimmäinen kerros on nopeatempoinen ja muuntuva tila, jossa sijaitsevat erilaisia tapahtumia palveleva avara aula, kirjaston infopiste ja kirjojen palautus, kahvila ja elokuvateatteri ja monitoimisali.
Toisen kerroksen Kaupunkiverstaalla voi luoda uutta ja tuunata vanhaa. Käytössä on laaja valikoima välineitä 3D-printteristä saumuriin ja laserleikkurista tarratulostimeen. Toisessa kerroksessa sijaitsevat myös huippuluokan studiot soittamista, äänittämistä, kuvaamista ja editoimista varten. Lisäksi toinen kerros tarjoaa tiloja opiskeluun ja työskentelyyn.
Kolmannessa kerroksessa on Kirjataivas, jossa on mahtavan avoin ja valoisa tila lukemiseen, oppimiseen ja rentoutumiseen. Hyllyistä löytyy noin 100 000 lainattavaa teosta. Lasten maailmassa voi uppoutua tarinoihin ja mielikuvitusleikkeihin. Sieltä löytyy myös sisukseltaan kurpitsamainen satuhuone, jonne pääsee kirjahyllyyn kätkeytyvän salaoven kautta.
Kansalaisparvekkeella voi kesäkaudella ihailla Töölönlahden puistoa ja kaupungin keskustaa. Eduskuntatalokin on ihan silmien edessä. Välillä voi nauttia virvokkeita kahvilassa.
Toteuttajina ALA ja YIT
Oodin pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto ALA ja rakennusurakoinnista YIT. ALAn ehdotus voitti kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun kesäkuussa 2013. Kilpailuun saapui 544 ehdotusta eri puolilta maailmaa.
‒ Nähdäksemme valmis rakennus vastaa kilpailuehdotusta ja alkuperäistä ideaa erinomaisesti, ja maltamme tuskin odottaa, miten kaupunkilaiset ottavat rakennuksen haltuunsa, kuvaavat Oodia Arkkitehtitoimisto ALAn osakkaat Juho Grönholm, Antti Nousjoki ja Samuli Woolston.
YIT aloitti keskustakirjasto Oodin rakentamisen syyskuussa 2015. Taloon sisältyy monia omaperäisiä, rakentajalta erityisosaamista vaativia ainutlaatuisia ratkaisuja, kuten kaksi teräskaarta, joiden varassa rakennus lepää. Teräksen lisäksi rakennuksessa on käytetty paljon lasia ja puuta.
Oodi on ollut Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden merkkihanke, jota voidaan pitää valtion ja Helsingin lahjana suomalaisille ja satavuotiaalle Suomelle. Kokonaiskustannus on 98 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on noin 30 prosenttia.
‒Kirjasto lahjana Suomen itsenäisyydelle symboloi suomalaista sivistysihannetta ja kuvastaa aivan erityistä suhdettamme kirjastolaitokseen, sanoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho lehdistötilaisuudessa.
Aion käyttää ahkerasti lahjaani. Yritän varata Helsingin matkojen yhteyteen oman Oodi-hetken.
Oodi on avoinna joka päivä, viikolla kello 8‒22 ja viikonloppuisin kello 10‒20.
What a glorious new library! And happy Independence Day!
TykkääLiked by 1 henkilö
Thank you! I hope that you have a chance to visit Oodi some day.
TykkääTykkää
Olen lukenut aika monta juttua Oodista, mutta tämä on ensimmäinen, jossa puhutaan kirjoista! Huomenna tungos on toivottavasti vähän hellittänyt, menen itsekin katsastamaan talon ja lainaamaan muutaman kirjan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Juu, kirjat ovat lähellä sydäntäni, joten kiinnitän niihin aina huomiota. Oodi on myös monitoimitila ja kansalaisten olohuone.
Olen nähnyt myös kriittisiä kommentteja siitä, että kirjojen osuus on vähäinen. En osaa sitä paheksua. Taloa suunniteltaessa kuunneltiin myös kaupunkilaisia ja heidän ideoitaan unelmien kirjastosta.
Sekä suunnittelijat että kirjaston väki korostivat myös sitä, että nyt Oodi pääsee vasta alkuun ja sen toimintoja voidaan muokata kokemusten karttuessa.
Toivottavasti pääset huomenna tutustumaan paikkaan ilman ruuhkaa. Olisi kiva kuulla käynnistäsi ja ensivaikutelmastasi.
TykkääLiked by 1 henkilö