Sairaala

Sairaalaretkiä III: Kirurginen sairaala

 Sairaala on sellainen retkikohde, jota en minä eikä varmaan moni muukaan matkustavainen haluaisi valita. Joskus vain ei ole vaihtoehtoja. Olin siirtänyt jo yli vuodella polvileikkausta Turun kirurgisessa sairaalassa. Kunnes järki voitti pelon ja totesin, että tämä retki on vain tehtävä.

Leikkauspäiväksi määrättynä maanantaina 20.11. kello 7 menin ohjeiden mukaan Luolavuorentie 2:ssa sijaitsevaan sairalaan. Paikka oli tuttu aikaisemmilta käynneiltä.

Tehokkaasti potilaaksi

Huone 2017, paikka 4.

Toiminta oli tehokasta. Olin jo puolessa tunnissa saanut tiedon leikkausajasta, lääkityksen, lukollisen kaapin, vuodepaikan, vaatteet ja olin ne jo vaihtanutkin ne ylleni. Kaappiin laitoin repullisen ajankuluksi varaamaani aineistoa tietokoneesta kuulokkeisiin ja kirjoista muistiinpanovihkoihin. Nivelhoitaja tuli hakemaan täyttämäni kyselylomakkeet. Ortopedi kävi moikkaamassa ja piirtelemässä polveeni.

Ortopedi teki suunnitelman polveeni.

Leikkausajaksi oli ilmoitettu kello 9, joten edessä ei ollut kovinkaan paljoa tuskallista odottelua. Luppoajan käytin viestittelyyn ja somepäivityksiin, kuinkas muuten.

Vähän ennen yhdeksää otimme toisen samaan aikaan leikkaukseen tulevan huonetoverini kanssa ohjeiden mukaan tyynyt ja vihreät hiusmyssyt mukaamme ja menimme hoitajien kanssa hisseillä leikkaussalikerrokseen. Kirurgisessa sairaalassa on 11 leikkaussalia ja ne tuntuivat olevan tehokkaassa käytössä.

Leikkaussalissa tiimityötä

Leikkaussalissa ohjattiin suoraan leikkauspöydälle ja valmistelut pääsivät käyntiin. Sairaanhoitajat ja anestesialääkäri esittelivät itsensä kukin vuorollaan.

Selkäytimeen laitettiin puudutus, joka vei vähitellen tunnon koko alavartalosta. Yritin heilutella varpaitani, mutta ne eivät toimineet haluamallani tavalla. Mittareita ja antureita asennettiin.

Vyötäröni paikkeille viriteltiin korkea kankainen näkösuoja. Sivulta näin, kuinka leikkaukseen osallistuva, ortopediä avustava sairaanhoitaja pukeutui vaaleansiniseen suojapukuun, jossa oli kypärämäinen yläosa läpinäkyvine kasvosuojuksineen. Se muistuti avaruusasua. Ortopedi, leikkaava lääkäri soitettiin paikalle vasta kun kaikki oli valmista. Hänkin kävi moikkaamassa. Salissa oli kaikkiaan kuusihenkinen tiimi.

Pääpuolessa työskentelevät hoitajat ja lääkäri kyselivät vointia ja tuntemuksia. Halusinko puudutuksen lisäksi kevyemmän lääkityksen vai sellaisen, joka vaivuttaisi uneen ja jonka avulla voisin välttyä kuulemasta työskentelyn ääniä? Valitsin kevyemmän lääkityksen ja niinpä kuulinkin hoitajien jutustelua ja työkalujen ääniä. Oli hiukan omistuista, kun en tuntenut mitään.

Itse leikkaus kesti noin 45 minuuttia ja olin salissa kaikkiaan noin 1,5 tuntia.

Liikkuvatko varpaat?

Leikkaussalista siirrettiin heräämöön, jossa seurattiin ainakin verenpainetta ja puudutuksen vaikutuksen häviämistä yli tunnin ajan.

Yritin taas saada varpaisiin liikettä, mutta ne eivät vieläkään totelleet. Kävipä mielessä sellainenkin ajatus, että jos tunto ei palaudukaan? En pystyisi käyttämään jalkojani. Nipistelin reisiäni ja vastassa oli vain tunnotonta, ”kuollutta” lihaa.

Heräämössä ehdin ajattelemaan myös soteuudistuksia. Mieleeni tuli toive siitä, ettei tätä hyvin toimivaa systeemiä sössittäisi.

Vähitellen pieni kihelmöinti alavartalossa lisääntyi ja jossain vaiheessa olin jo yhteydessä varpaisiini. Minut kärrättiin sairaalasängyssä osastolle ja pääsin tuttuun huoneeseen omalle paikalleni. Sain juotavaa ja hiukan myöhemmin ruokaakin.

Vertaistukea ja kielikylpyä

Juttelimme huonekavereiden kanssa. Sannalla ja Reginalla oli edessä vaivaisenluuleikkaus. Regina oli tullut sairaalaan Ahvenanmaalta, kun paikallinen lääkäri oli todennut hänen tarvitsevan vaativampaa hoitoa kuin mitä oli tarjolla Maarianhaminassa.

Saimme samalla kielikylvyn, koska Regina kyllä ymmärsi suomea, mutta ei sitä juurikaan puhunut. Eli oli siis kohteliasta ainakin yrittää kommunikoida ruotsiksi. Englanninkieliset sanat pyrkivät tulenaan väliin, mutta yllättävän hyvin toinen kotimainen palautui vähitellen jostain aivojen syövereistä.

Tiistaina saimme neljännen potilaan huoneeseen, Tuulan. Hänen akillesjänteensä tarvitsi korjausta.

Ystävällistä palvelua

Hoitajat ja muu henkilökunta palvelivat meitä auliisti: saimme ruokaa, lääkkeitä, puhtaita vaatteita, huolenpitoa verenpaine- ja verinäytemittauksin.  Kipulääkkeissä ei kitsasteltu. Huonettamme siivottiin ja sänkyjämme pedattiin.

Näimme, kuinka teknologia auttaa sairaanhoitajia työssään. Muun muassa jokapäiväiset mittaustulokset siirtyvät suoraan potilaan hoitotietoihin kännykän avulla.

Saimme myös opastusta ja tukea ensimmäisiin vessareissuihin: sinne mentiin kävelytuen avulla. Kyynärsauvat tulivat avuksi hieman edistyneemmässä vaiheessa. Fysioterapeutti kävi kahteen otteeseen opastamassa niiden käyttöön sekä antamassa jumppaohjeita jaloille. Röntgeniin minut kuljetettiin pyörätuolissa.

Nytkö jo kotiin?

Leikkaus tehtiin maanantaiaamuna ja jo keskiviikkona kysyttiin, haluanko lähteä kotiin. Nytkö jo, kun olin vasta oppinut talon tavoille ja hyvään palveluun? Toki sairaalaan olisi saanut vielä jäädäkin.

Mieheni kommentoi tekstiviestissään: ”Parempi olisi ollut, jos kotona lusiminen olisi alkanut huomenna. Siellä on äksöniä, mielenkiintoisia ihmisiä ja tasokas huolenpito, täällä einesmättöä, eristyskoppi ja vähän väsähtänyt toistaitoinen harmaapäinen ukko asioitasi hoitamassa.”

Sairaalan hyvistä olosuhteista huolimatta valitsin kuitenkin jo keskiviikkona jatkohoitopaikakseni kodin harmaapäisine ukkoineen. Mukaan sain hoito-ohjeet, reseptejä ja ajat seuraaviin käynteihin. Apteekin kautta kotiin ja kohti toipumista ja kuntoutumista. Kaikki meni tällä sairaalaretkelläni paljon paremmin kuin mitä olin etukäteen ajatellut ja pelännyt.

Ehkä tässä sairasloman aikana ehdin suunnittelemaan myös tulevia matkoja sekä hyödyntämään aineistojani tämän vuoden reissuista. Kaikesta en ole vielä kirjoittanut.

Olen kirjoittanut aikaisemmin kaksi juttua sairaaloista. Ensimmäisen aiheena oli Heidekenin synnytyssairaala ja toisessa Tyks, Pulssin sairaala ja Paimion parantola. Nyt kolmannessa kirjoituksessa oli vuorossa Kirurginen sairaala, osa Turun yliopistollista keskussairaalaa ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriä.

 

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Sairaala

Sairaalaretkiä II: Tyks, Pulssi ja Paimion parantola

Näkymä T-sairaalan edustalle neljännessä kerroksessa sijaitsevan traumapoliklinikan potilashuoneesta.

Näkymä T-sairaalan edustalle neljännessä kerroksessa sijaitsevan traumapoliklinikan potilashuoneesta.

Tämä kirjoitus sai aiheensa vuodenvaihteeseen ajoittuneilta vierailuilta Tyksiin. Ensimmäisessä osassa muistelin synnytyssairaala Heidekeniä. Nyt vuorossa on Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks), Terveystalo Pulssin sairaala sekä Paimion parantola.

Tyksistä ja Pulssista apua tapaturmien jälkeen

Synnytysten lisäksi – kaksi Heidekenillä ja yksi Tyksissä – olen tarvinnut sairaalan apua lähinnä parissa tapaturmassa.

Kaaduin pyörällä vuoden 2001 lopussa, onneksi muutaman sadan metrin päässä Tyksistä. Kaksi lääketieteen opiskelijaa talutti minut päivystykseen, jossa paikattiin kasvoihin tulleet vammat ynnä ohjattiin hammasklinikalle. Hoito jatkui kotona ja hammaslääkärissä.

Pulssin sairaalasänky.

Pulssin sairaalasänky.

1-Kyynärsauvat yläosa

Viides omakohtainen sairaala-kokemukseni oli Terveystalo Pulssista, jossa korjattiin työmatkalla sattuneen liukastumisen seurauksia.

Leikkauksen jälkeisen yön vietin sairaalassa. Huoneessa oli kaksi paikkaa ja toisessa vuoteessa oli sattumoisin tuttavani aikaisemmasta työpaikastani. Hän toipui selkäleikkauksesta.

Leikkauksesta toipumista edistettiin myös kahvilla ja konjakilla. Samanlaisen annoksen sai myös täysi-ikäinen poikani Tyksissä - verenkierron edistämiseksi.

Leikkauksesta toipumista edistettiin myös kahvilla ja konjakilla. Samanlaisen annoksen sai myös täysi-ikäinen poikani Tyksissä – verenkierron edistämiseksi.

Potilashuoneessa oli myös taidetta, mutta olimme huonetoverini kanssa yksimielisiä siiä, ettei tämä teos ollut omiaan edistämään paranemista.

Potilashuoneessa oli myös taidetta, mutta olimme huonetoverini kanssa yksimielisiä siitä, ettei tämä teos ollut omiaan edistämään paranemista.

Omaisena sairaalassa

Joulun aikaan potilashuoneisiin tuotiin tunnelmaa sähkökynttilöin.

Joulun aikaan potilashuoneisiin tuotiin tunnelmaa sähkökynttilöin.

Sairaala voi tulla tutuksi myös omaisen roolissa, jolloin käynti rajoittuu pääosin vierailuaikaan. Lasten ja nuorten kohdalla sallitaan vanhempien olla mukana lastensa tukena ilman rajoituksia. Tyksin T-sairaalan käytävältä huomasin asiaan liittyvän julisteen, jossa kerrottiin lasten ja nuorten oikeuksista sairaalassa. Muutoinkin potilaan oikeudet ovat hyvin esillä sairaalassa.

Olen vieraillut omaisena muutamia kertoja myös Tyksin U- ja A-sairaaloissa. Eniten käyntejä tuli 1990-luvun jälkipuoliskolla, jolloin vietimme sairaalassa useita päiviä, iltoja ja öitäkin poikamme luona. Tyttäremme puolestaan kävi sairaalassa korvaleikkauksessa tehtyään vanupuikolla reiän tärykalvoonsa. Noista vierailukerroista ei ole jäänyt kovin kirkkaita muistikuvia.

Pojallemme ei jäänyt onneksi sairaalapelkoa. Se lienee mieheni kehittämän tekniikan ansiota: hän kävi ahkerasti poikamme kanssa sairaalan kanttiinissa, josta ostettiin pienelle potilaalle pillimehua ja muita herkkuja.

Nyt olemme vierailleet Tyksin T-sairaalan traumaosastolla katsomassa samaista poikaamme, joka toipuu polvileikkauksesta. Kanttiinin hän nytkin meni mielellään, mutta varsinkin vuodenvaihteen juhlapyhien aikana aukioloajat Kahvila Savikupissa olivat melko lyhyet.

Tyksin T-sairaalan pääsuunnittelija on arkkitehti Mikael Paatela Arkkitehtitoimisto Paatela & Co:sta.

Tyksin T-sairaalan pääsuunnittelija on arkkitehti Mikael Paatela Arkkitehtitoimisto Paatela & Co:sta. Keskellä viherkasvein somistettu kahvila.

Sairaala kutsuu terveitäkin

Sairaalat ja niitä lähellä olevat organisaatiot järjestävät myös yleisötilaisuuksia, kuten esimerkiksi Tyks viime vuosina  yleisöluentosarjoja. Pari sairaalan isoa luentosalia täyttyi kiinnostuneista kuulijoista ja lisäksi tilaisuuksia seurattiin etäyhteyden avulla Porissa ja Vaasassa. Tilaisuudet jatkuvat myös keväällä 2016.

Tyksissä olen vieraillut myös työhön liittyvissä kokouksissa. Yhdellä kerralla pääsin kulkemaan U- ja T-sairaalaa yhdistävää käytävää pitkin.

U-sairaalaa ja T-sairaalaa yhdistää maanalainen käytävä.

Maanalainen käytävä yhdistää Tyksin U-sairaalaa ja T-sairaalaa.

Sairaala voi olla myös arkkitehtoninen tutustumiskohde, kuten aikoinaan meille Exlibris Aboensiksen jäsenille uusi Tyksin T-sairaala. Erityisen kiinnostuneita olimme sairaalaan ns. prosenttiperiaatteen mukaan hankitusta taiteesta.

Sairaala voi olla myös paikka vapaaehtoistoimijoille: erilaisten potilasjärjestöjen sairaalavierailijoille ja ensitietotilaisuuksiin osallistujille. Tavoitteena on välittää potilaalle ja hänen omaisilleen tärkeää tietoa sairaudesta ja kuntoutumisesta, vertaistuesta sekä järjestöjen toiminnasta.

Aalto suunnitteli sairaalan parantavaksi instrumentiksi

Sairaala voi nousta jopa ehdolle Unescon maailmanperintökohteeksi, kuten Alvar Aallon vuosina 1929–1933 suunnittelema tuberkuloosisairaalarakennus, Paimion parantola. Sitä pidetään yhtenä Aallon arkkitehtuurin huipputeoksista. Funktionalismia edustava parantola yhdistää 30-luvun lääketieteelliset näkemykset ja uuden arkkitehtuurin.

Aallon suunnittelun lähtökohtana oli, että rakennus itsessäänkin toimisi yhtenä parantavana elementtinä, ”medicinisenä instrumenttina”. Sairaala onkin sisustuksineen eräänlainen kokonaistaideteos ovenkahvoja myöten. Väreiksi Aalto valitsi julkisiin tiloihin valkoista, harmaata ja keltaista ja potilashuoneisiin maanläheisiä värejä.

Sairaala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä kuten on myös Tyksin vaiheittain rakennettu sairaala-alue.

Sairaalarakennus houkutteleekin vuosittain tuhansia turisteja Paimioon. Vierailijoista enemmistö on ulkomaalaisia. Opastuksia järjestetään tilauksesta. Kesäviikonloppuisin on avoimia yleisöopastuksia. Vaikka asun melko lähellä tätä sairaalaa, en ole siellä koskaan tullut käyneeksi. Pitänee ottaa ensi kesän suunnitelmiin.

Huhtikuun alussa 2014 rakennuksessa aloitti toimintansa myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö.

Jos voisi välttyä sairaalalta

Sairaalakokemukseni ovat sikäli hyviä, että sieltä on aina saatu apua. Siitä huolimatta tulee mieleen, että jospa osaisi elää ja ohjata perheenjäseniä ja muitakin läheisiä siten, että voisi välttyä jatkossa sairaalakäynneiltä ainakin potilaan tai omaisen roolissa. Huolellisuutta, onnettomuuksien välttämistä suojavälinein ja terveellisiä elämäntapoja – mahdollisimman vähän sairaalareissuja.

Kaikkeen ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Tapaturmia ja sairauksia sattuu, joten onneksi meillä on hyvät sairaalat henkilökuntineen.

Normaali