Jaa

Jaa

Ihmiset matkustavat yhä enemmän. Mutta siitäkin on tullut kuluttamista, kahmitaan maita ja kaupunkeja tyyliin ”olenpa ollut siellä ja sielläkin”. Ja oravanpyörän hullunmyllyssä paiskitaan töitä läkähdyksiin, sitten paetaan matkalle lepäämään. Valitetaan elämän kalleutta, sillä rahaa pitäisi jäädä paljon huvituksiin, ylimääräiseen, etenkin matkoihin, koska niistä odotetaan pelastusta.

Yleensä järjestämme etukäteen ohjelmaa, ja matkan onnistuminen riippuu odotusten täyttymisestä. Luulemme että matka, niin kuin ”onni” ylipäätään, riippuu toisista ihmisistä ja siitä mitä he tekevät hyväksemme.”

Leena Rantanen,  suomentaja, kirjassa
Daniel Besace, Valtameri. Basam Books. 2014, s. 170 (Jälkisanat)

Matkustaminen on kuluttamista

Tuhat kilometriä kävellen Bretagnen rannikolla

 

Daniel Besace kertoo yli kuukauden kestäneestä kävelyretkestään Bretagnen rannikolla kirjassaan Valtameri.

Daniel Besace, 25-vuotias nizzalainen työtön, rahaton ja rakkaudeton mies, kuuli suruviestin 18 000 kilometrin päästä, Polynesiasta. Hänen isänsä oli kuollut. Daniel ei edes tiennyt tämän olleen sairaalassa. Isä oli ”merimies, joka kuljetti ruokatarvikkeita ja muuta tarpeellista atollisaarille”.

Kuinka käsitellä surua? Danielin ratkaisu oli lähteä kävelemään pitkin Länsi-Ranskan rannikkoa, Bayonnesta Brestiin, synnyinkaupunkiinsa. Hän kulki pitkin hiekkarantoja ja entisiä tullimiespolkuja, jotka kiemurtelevat pitkin Bretagnen rannikkoa.

Täytyi oikein tutkia karttaa ja sijoittaa tuo maailmankolkka paikalleen. Aina niin avulias Wikipedia kertoo, että ” Bretagne on yksi Ranskan 18 hallintoalueesta. Se käsittää matalavuorisen niemimaan Ranskan länsirannikolla, Englannin kanaalin ja Biskajanlahden välissä. Ilmasto on kostea ja sumuinen.” Ilmankos, kun Atlantin valtameri ympäröi niemeä kolmella suunnalla.

Kuvassa on Atlantin valtamerta, ei tosin Bretagnesta, vaan Azoreilta.

”Kulkisin pitkin rantoja, maan ja veden rajalla, hipoisin kuolemaa. Matka tuntui etukäteen filosofiselta koettelemukselta; horisonttiin katsominen kertoisi minulle, ettei isäni enää koskaan ylittäisi sitä rajaa, ei katsoisi minua,” Daniel Besace kirjoittaa.

Hän lähti matkaan sunnuntaina 29.6.1997 Sollies-Toucasista junalla. Paikka on Marseillen suunnalla ja Daniel matkasi yöjunalla eteläisen Ranskan läpi. Reppu painoi kolmekymmentä kiloa.

Tämä jalanjälki on painettu hiekkaan Abu Dhabissa.

Métro à Tarnos -rannalla hänellä oli ensimmäistä kertaa hiekkaa jalkojen alla. Daniel Belace käveli päivittäin noin 20‒40 kilometriä ja söi halvinta ruokaa. Hän nukkui teltassaan dyynien ja kallioiden suojassa tai puiden alla.  Hän käytti rahaa matkaansa vain noin kuutisenkymmentä euroa (tuolloin käytössä olivat vielä frangit).

Niukkuus ja pitkä matka antoivat tilaa kaiken vastaanottamiselle sellaisenaan. Kirjan suomentajan Leena Rantasen mukaan ”matkalla Danielin seuralaisina olivat hiekka, aallot, tuli, kuu, tähdet, aurinko, kukat, linnut. Hän tarkkailee pientä ja suurta.”

Matkallaan kulkija myös valokuvasi ja piirsi. Hän hahmotteli vihkoon lyijykynällä maisemia ja yksityiskohtia. Kirjassa on mukana muutama kuva Besacen muistiinpanoista ja piirroksista.

Hän myös lukee portugalilaisen runoilijan ja kirjailijan Fernando Pessoan runoja.

Kirjan teksteissä on meri mukana – ja isä.

”Kauempana meri hohtaa värittömänä kuin peili, mutta elävänä velloen. Ennen auringonlaskua sumukerros horisontin yläpuolella heijasti auringon muotoa. Sitten sumu nielaisi auringon. Majakan valo syttyy kymmentä vaille yhdeksän. Ei ole vielä yö, mutta kuitenkin valonsäde läpäisee pimeyden. Äkkiä tuntuu, että isäni on aivan lähellä.”

Kävelymatka päättyi sunnuntaina 11.8.1997 neljänkymmenen päivän vaelluksen jälkeen Saint-Malossa, josta hän jatkoi matkaansa junalla.

Atlantin valtamerta Azoreilta.

Olisi ollut mukavaa, jos kirjassa olisi ollut kartta, johon olisi merkitty Besacen päivämatkat.

Valtameri oli jollain lailla kiehtovaa luettavaa. Mies ja reppu, vaellusta meren rannalla ja luonnon ehdoilla.

Tällaista matkaa en tulisi itse tehneeksi ainakaan noin ankaralla tavalla. Voisi olla hauskaa kulkea Atlantin rannikolla pieninä päivämatkoina ja päästä yöksi aamiaismajoitusta tarjoaviin paikkoihin tai pieniin hotelleihin. Merta, hiekkaa ja aurinkoa päivisin, mutta illalla pitäisi päästä lämpimään suihkuun ja kunnon sänkyyn nukkumaan.

Daniel Besace: Valtameri (Océan. Itinérêve á pied de Bayonne á Brest). Suomentaja Leena Rantanen. Basam Books. 2014.