Henkilö, Luonto, Matkustaminen, Valokuva, Valokuvaus

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan I

Kuva: Leena Asikainen. Luontoa valokuvaavien naisten polut saattavat kulkea varttuneessa metsässä, Pohjois-Norjassa, Lontoon kosteikkoalueella, Roihuvuoressa tai sitten jossain ihan muualla.

Nainen, kamera ja saappaat, jotka ovat luotu kulkemaan. Suomen Luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä Tuusulassa kuultiin lauantaina 10.3.2018 kaikkiaan kymmenen naisen tarinoita kuvineen. Heistä osa on valokuvauksen ammattilaisia ja osa harrastajia.

1980-luvun Camel Bootsin mainosslogania mukaileva otsikko on lainattu Sari Suonpään esityksestä. Se antoikin idean tähän postaukseen, jossa kerron hiukan näistä valokuvaavista ladyistä ja heidän reissuistaan.

Jaoin esittelyt kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa esittelen Sarin lisäksi kuvaajat Jaana Kotamäki, Eeva Mäkinen, Iiris Niemi ja Leena Asikainen.

Lintuparatiisi Lontoossa

Kangasalalainen Sari Suonpää on siis nainen, joka kulkee omia luontopolkujaan. Hänen jalkinekokoelmassaan on runsaasti myös korkokenkiä.

Ilmankos Sari valitsikin luontokuvausmatkansa kohteeksi Lontoon. Se voi kuulostaa hiukan yllättävältä paikalta eksoottisempien Grönlannin, Huippuvuorten tai Islannin rinnalla, mutta Sarin perustelut liittyivät edullisuuteen ja lyhyeen lentomatkaan.

Ja Sari toden totta löysi suurkaupungista sopivan kohteen, jossa voi kuvata lukemattomia lintulajeja, kuten kuningaskalastajaa, morsiosorsaa, silmälasikurkea, beringinhanhea, pisamatavia ja punapäänarskua.

Lintuparatiisi löytyy on WWT London Wetland -keskuksesta osoitteessa Queen Elizabeth’s Walk, Barnes, London. Sitä ylläpitää The Wildfowl & Wetlands Trust -säätiö, joka on erikoistunut kosteikkojen suojeluun. Säätiöllä on hoidossaan kymmenkunta vastaavaa aluetta Isossa-Britannissa.

London Wetland Centren alueella voi kuvata lintujen lisäksi muun muassa saukkoja ja tietysti myös kosteikon rehevää kasvillisuutta ja hyönteisiä. Alueella on myös monenlaisia palveluja opastuksista veneretkiin.

Kuva: Sari Suonpää. Lontoossa asusteleva silmälasikurki on peräisin Itä-Aasiasta.

Luonto taiteilijana

Turkulainen ammattivalokuvaaja Jaana Kotamäki on tunnettu erityisesti tunnelmallisista luontokuvistaan. Hänelle valokuvaus on ammatti, elämäntapa ja intohimo.

Keskeistä Jaanan kuville on maalauksellisuus. Valon ja varjon, värien ja muotojen sekä liikkeen rytmit ja vastavärit ovat kuvissa vahvasti läsnä. Jaana kuvaa mielellään myös pitkillä valotusajoilla ja käyttäen harkittua kameran liikuttelua. Lopputulos syntyy pääosin kamerassa, ei kuvankäsittelyssä.

Kuva: Jaana Kotamäki. Tälle kuvalle Jaana on antanut nimen Värikavalkadi.

Jaana kertoi kuvaavansa paljon lähellä kesämökkiään. Kuvattavaksi voi riittää yksi ruoho, hämähäkinseitti tai vaikkapa puolikas perhosen siipeä. Lähikuvaus tuo esiin upeat yksityiskohdat. Jaana haluaa kuviinsa usein myös valopalloja.

Sumuinen sää on Jaanalle hyvää kuvausaikaa, sillä usva häivyttää maisemasta turhan pois ja pelkistää kuvaan vain tärkeimmän.

Jaana voitti Vuoden Luontokuva -kilpailussa vuonna 2015 Kasvit ja sienet -sarjan kuvallaan Siementen tanssi. Hän on myös FotoFinlandia 2018 -kilpailun finalisti kuvallaan Suomi100. Jaanalle on ominaista, että hän nimeää kuvansa.

Hänen valokuvanäyttelynsä Luonnon siveltimellä on esillä Hannu Hautala luontokeskuksessa Kuusamossa 28.5.2018 saakka.

Ylös, ulos ja luontoon

Kuva: Eeva Mäkinen. Retkeilijä on päässyt nauttimaan kahdenlaisista tulista.

Helsinkiläinen valokuvaaja Eeva Mäkinen kertoi meille kuvillaan talven tarinoita.

Eeva on asunut Yhdysvalloissa ja Meksikossa sekä matkustanut yli 60 maassa. Hänen kuvansa ovat enimmäkseen maisemakuvia, mutta eläimetkin pääsevät niihin. Hän on käynyt muun muassa kuvaamassa valaita Tromssassa, Pohjois-Norjassa.

Vaellusretket ovat ulottuneet muun muassa Chileen, Argentiinaan, Kanadaan, Sloveniaan ja Ruotsiin. Paikka teltalle on löytynyt jylhien, lumihuippuisten vuorten juurelta ja toisinaan taivaalta on voinut ikuistaa revontulia.

Eevalle onni on vapautta ja sitä, että voi aamuisin herätä paikoissa, joissa voi heti silmänsä avattuaan hymyillä. Hän viettää paljon aikaa ulkona ja työ on hyvin luonnonläheistä. Eeva haluaakin rohkaista ihmisiä viettämään enemmän aikaansa ulkona luonnossa. Inspiraatiota voi hakea Eevan kuvista.

Nyt Eeva matkustaa lähinnä Suomessa ja löytää kauneutta läheltä. Hän järjestää myös workshop-viikonloppuja sekä kuvausreissuja Suomessa tilauksesta esimerkiksi Visit Finlandille.

Eevan valokuvia on ollut esillä muun muassa Rion olympialaisten Suomi-talossa ja Hossan kansallispuiston luontokeskuksessa.

Kukasta kukkaan

Helsinkiläinen Iiris Niemi kuvaa puolestaan lähipiirissä ja kotikonnuilla tai mökkimaisemissa pienen Källträsk-järven rannalla Karjaalla.

Iiris loihtii upeita kuvia rauhallisine taustoineen monista tutuista kasveista, jotka läheltä kuvattuna paljastavat kaiken kauneutensa. Iiriksen kuvissa pääsevät oikeuksiinsa muun muassa voikukka, siankärsämö, metsämansikka, mustikka, karpalo ja lakka sekä hanamin aikaan kirsikankukat Roihuvuoressa.

Myös koiranputki on Iiriksen mukaan turhan ylenkatsottu kukka. Se on erityisen kaunis aivan läheltä kuvattuna. Se kerää luokseen hyönteisiä. Nekin ovat mielenkiintoisia Iiriksen kuvissa, kuten vahvassa puna-mustassa asussaan koreileva pyjamalude, kaksisiipinen, siro ja pitkäjalkainen vaaksiainen sekä saalista väijyvä ja väriä vaihtava kukkahämähäkki.

Kuva: Iiris Niemi. Pyjamalude erottuu voimakkaan värinsä vuoksi koiranputken kukinnolla.

Talviaikaan Iiris nostaa tulppaanimaljakon ikkunan eteen ja kuvaa näitä leikkokukkia eri vaiheissaan. Kuihtuneestakin kukasta saa taiteellisia kuvia. Myös kuuraisista marjoissa on kauneutta.

Kaakon kulman metsissä

Kouvolalaisen Leena Asikaisen esitys oli nimeltään Kaakon kulman metsissä. Lähinnä luontoa kuvaava Leena haluaakin välittää kuvillaan tunnelmia. Kuvauskohteet vaihtelevat abstrakteista aiheista maisemakuvaukseen ja ihan pieniinkin kuvattaviin kasveista perhosiin ja muihin hyönteisiin.

Leenan mukaan metsässä on hienoa; se tarjoaa vieraalleen kokonaisvaltaisen kokemuksen. Hänen kuvissaan oli kasveja ja sieniä, joista en ole koskaan kuullutkaan: mustakonnanmarja sekä kämmekkä- tai orkideakasvit yövilkka ja lehtoneidonvaippa. Myös kuolleen miehen sormet on minulle uusi luontoon liittyvä nimi, joka kuuluu Xylaria polymorpha -sienelle.

Kuva: Leena Asikainen. Kuolleen miehen sormet sojottavat metsämättäällä.

Leena käsittelee kuviaan innokkaasti, muttei koskaan muuta kuvan sisältöä. Hienosäädöllä hän voi tuoda esiin metsässä kokemaansa tunnelmaa. Erityisesti lintukuvissa tarvitaan rajausta, koska nopeissa kuvaustilanteissa ei voi siihen keskittyä.

Leenan mielestä kevät lintujen juhlapukuineen ja syksy muuttoineen ovat ihanteellisinta aikaa lintukuvaukseen. Lintukuvauksessa hän voi käyttää käyttää piilokojuakin, mutta onnistua voi olemalla oikeassa paikassa sekä onnella ja maltilla. Talvella Leenalla on ollut rasva- ja auringonkukkaruokinta metsässä.

Usein Leenalla on mielessään valmis kohde kuvausretkelle, jota hän lähtee tavoittelemaan kuviinsa. Mutta ainahan on mahdollisuus yllätyksiin ja kameraan saattaa tallentua jotain aivan muuta.

Naiset, jotka kulkevat omia luontopolkujaan II -postaus ilmestyy lähiaikoina.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Tapahtuma, Valokuvaus

Hanko Foto Festival valokuvauksen ystäville

Valokuvafestivaali järjestettiin Hangossa nyt kolmatta kertaa.

Hangossa järjestettiin 4.–6.9.2015 viikonlopputapahtuma rakkaudesta luontoon, valokuvaan ja Hangon ihanaan valoon. Teemana oli maisemavalokuvaus.

Nyt kolmatta kertaa toteutettu Hanko Foto Festival kattoi ohjelmallaan koko viikonlopun perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Pääsylippu yksittäisille luennoille maksoi 10 euroa ja festivaalipassi 30 euroa.

Paikaksi oli valittu Hangon kaupungintalo, joka antoi hiukan väljemmät puitteet tapahtumalle kuin aiempi paikka, Hotelli Regatta. Alakerran aula toimi lauantain valokuvamessujen tilana, yläkerran lämpiössä oli valokuvanäyttelyitä, perjantaina avajaisten alkutilaisuus ja lauantaina Marttojen kahvio.

Perjantai-illan Grand Opening Partyssa kaupungintalon juhlasalissa järjestävän yhdistyksen puheenjohtaja Ilse Klockars avasi virallisesti Hanko Foto Festival 2015 -tapahtuman ja esitteli ohjelman yleisölle. Finnfoto ry:n puheenjohtaja Kari Tolonen kertoi valokuvan uudesta tulemisesta.

Avajaisissa julkistettiin myös valokuvauskilpailun voittajat. Kilpailun aiheena oli ratkaiseva hetki. Ystäväni Maija Mäntyvaara sai kunniamaininnan Perämerellä otetulla valokuvallaan, jossa vene kiiruhtaa sumun alta pois.

Näyttelyitä yön tunnelmasta uuteen maailmaan

Valokuvanäyttelyitä kaupungintalon lämpiössä.

Valokuvanäyttelyitä kaupungintalon lämpiössä.

Kaupungintalon lämpiössä oli itse asiassa kolme valokuvanäyttelyä. Anatoli (Ana) Schorinin kuvissa oli yön tunnelmaa. Nafo 4 eli luontovalokuvaajien ryhmän kuvauskohteena oli saaristomme syrjäisten osien tunnelmat ja rannikkomme monimuotoisuus. Kirsi MacKenzien näyttelyn nimenä oli Luonnon muotoja – Pohjoismaisia maisemia.

Yläaulassa oli vielä valokuvataiteilija Karoliina Veijon näyttely Hangosta uuteen maailmaan. Se tarjosi valokuvataiteen kautta aikamatkan Suomen suuriin siirtolaisvuosiin 1880-1930. Karoliina Veijo on luonut Hangon museon kokoelmiin kuuluvista mustavalkoisista arkistokuvista sekä itse ottamistaan 2000-luvun Hankoa ja New Yorkia esittävistä kuvista kollaasimaisia teoksia.

Pohjoismaisista maisemista Borneon viidakoihin

Lauantain monipuolisen ohjelman aloitti Kirsi MacKenzie aiheenaan pohjoismaiset maisemat. MacKenzie on ammattikorkealoulun lehtori, joka on aloittanut valokuvauksen vain muutama vuosi sitten – Galápagossaarilta. Hän on sittemmin opiskellut valokuvausta ja voittanut jo muutamia alan palkintoja.

Ruotsalaisen maisemavalokuvaaja Magnus Lindbomin aiheena oli Persoonallinen maisema. Hän puhui maisemakuvauksen keskeisistä asioista: sommittelusta, valosta ja oikeassa paikassa olemisesta oikeaan aikaan. Hän myös valotti esityksessään hyvän maisemakuvan olemusta ja sitä, kuinka valokuvaaja voi tehdä kuvasta oman näköisen.

Pata Degermanilla riitti kerrottavaa ja näytettävää tutkimusmatkoistaan.

Pata Degermanilla riitti kerrottavaa ja näytettävää tutkimusmatkoistaan.

Tutkimusmatkailija Patrick ”Pata” Degerman esitteli valokuviaan ja kertoi matkoistaan Etelämantereelta Borneon viidakoihin. Luennon nimenä oli Arktiksesta Antarkikseen -93 C – Kuvia ja kertomuksia retkikunnista ympäri maailman.

Esityksessä kuultiin muun muassa siitä, kuinka päästä kuvaamaan jääkarhuja lähietäisyydeltä tai millaisten viidakkoveitsien kanssa kannattaa mennä tapaamaan Borneon viidakon alkuasukkaita. Degerman on tosiaan seikkaillut ja on ihme, että hän on vielä hengissä. Jutut olivat mielenkiintoisia ja kuvat upeita.

Suurpedoista oraviin

Suomalaista perinteistä luontokuvausta edusti Seppo Pöllänen, joka esitelmöi aiheesta Metsiemme takkuturkkeja, kuvia suurpedoistamme. Sudet, karhut ja ahmat tulivat kuvissa lähelle. Näiden eläinten kuvaaminen onnistuu piilokojusta, jossa luontokuvaaja kertoi viettävänsä kerrallaan kolmesta viiteen päivään. Hän on kuvannut suurpetoja, erityisesti susia, jo kymmenen vuoden ajan.

Modernia luontokuvausta edusti valokuvaaja Konsta Punkka, joka on saanut valtaisan ja maailmanlaajuisen suosion Instagramissa julkaisemillaan kuvillaan – oravakuiskaajaksikin häntä kutsutaan. Punkan aiheena oli Miten nostat kuvasi maailmankartalle Instagramissa? Luennon päätteeksi hän julkisti valitsemansa koululaisten Instagram-kuvakilpailun voittajat.

Hangossa kuultiin myös valokuvataiteilija Sandra Kantasen luento työskentelystään, täysipäiväisen taiteilijan arjesta ja elämästä. Kantanen tunnetaan herkästä ja maalauksellisesta tyylistään. Hän on hakenut innoitusta ja materiaalia töihinsä muun muassa Kiinasta, Japanista, Venäjältä ja Kroatiasta.

Luontovalokuvausyhdistys BioFoto Finlandin  jäsenet esittivät seitsemän lyhyttä valokuvakertomusta.

Lauantaina oli tuote-esittelyä pienimuotoisten valokuvausmessujen muodossa. Tällä kertaa mukaan ei tullut mitään – viime vuonna hankin kameran, jossa on puhelin.

Kaupungintalon edustalla oli festariteltta, josta sai ostaa ruokaa ja juomaa. Tämä oli hyvä idea, sillä aktiiviselle vieraalle ei olisi jäänyt paljoakaan aikaa lähteä kauemmaksi energiatankkaukseen. Teltassakin oli esillä Hangon Fotokerhon jäsenten otoksia.

Illallisen jälken kuvashow ja taivaslyhtyjä

Ravintola toimii 1860-luvulla rakennettussa rantamakasiinissa.

Lauantai-illalla järjestäjät, luennoitsijat, yleisön edustajat ja muut asianosaiset kokoontuivat yhteiselle aterialle, FotoDinnerille, Ravintola Makasiiniin.

Menu ei ollut ainakaan kohdallani ravintolan suosimaa lähiruokaa, sillä Black Angus -ulkofileepihvi tuli Australiasta ja olut, Einstök Pale Ale, Islannista. Juoma oli ravintolan isännän, Nixu Knichterin, lihan kyytipojaksi suosittelemaa. Illallinen oli herkullinen ja seura mukavaa.

Eikä tässä vielä kaikki – pimenevässä illassa oli  jäljellä valokuvaesitys Hangon maisemista heijastettuna ns. Fredin talon ulkoseinälle Satamakadun ja Kulmakadun risteyksessä.

Yksi näytös oli myös tulossa, kun purjehdusseuran ravintolassa (Ravintola HSF, Hangö Segelförening) pidettyjen häiden ohjelmaan kuului valaistujen paperilyhtyjen lennättäminen taivaalle. Wikipedia tietää, että niitä kutsutaan taivaslyhdyiksi. Ne ovat olleet jo pitkään suosittuja Kaukoidässä.

Taivaslyhty on ohuesta ja palamattomasta silkkipaperista valmistettu, yläosastaan suljettu pussi, jonka alaosassa on palavaa ainetta. Niitä lähetetään taivaalle juuri häissä tai taivaslyhtyjen ympärille luoduilla festivaaleilla. Näky oli varsin eksoottinen: oransseja palloja kohosi taivaalle ja katosi pimeyteen.

Ohjelmassa oli valinnanvaraa

Valokuvaaja Sten Erik ”Tetti” Lundsten piti sunnuntaina työpajan otsikolla Pois autoasetuksista. Opetustuokion tavoitteena oli oppia vangitsemaan valoa ja saamaan parhaan terävyyden kuviin. Ainakin minä opin erään asetuksen, jota olin jo pidempään ihmetellyt. Oikeat nappulat löytyivät kamerasta.

Tarjolla olisi ollut myös Johan Ljungvistin esitys Maisemavalokuvaus radio-ohjatulla helikopterilla ja matkailuoppaan ja entisen museonjohtajan Marketta Wallin Kuvallinen kertomus Hangon historiasta sekä opastettu kierros otsikolla Kylpyläpuiston huvilat kertovat. Nämä jätimme haikein mielin väliin, sillä koti kutsui.

Emme myöskään osallistuneet sunnuntaiaamun kuvausretkelle, jonka kohteena oli Hankoniemen eteläpuolella sijaitseva pieni Gustafsvärnin kalliosaari. Auringonnousu jäi meiltä näkemättä ja kuvaamatta. Myös Magnus Lindbomin Kompositio, valo ja ajoitus -työpaja jäi kokematta lauantaina. Ohjelma oli siis niin runsas, ettei aivan kaikkeen voinut osallistua – hienoa, että oli valinnanvaraa.

Ensi vuonnakin tavataan

Monet kiitokset Hanko Foto Festivalin järjestäjille ja sponsoreille. Tapahtuma oli kaikinpuolin onnistunut. Kyseessä ei ole mikään massatapahtuma, vaan kodikas ja lämminhenkinen valokuvauksen harrastajien ja ystävien kokoontuminen syyskuisena viikonloppuna.

Järjestäjänä on vuonna 2014 perustettu Hanko Foto Festival ry. Sen tarkoituksena on jatkaa vuonna 2013 aloitettua toimintaa ja tehdä valokuvausviikonlopusta vuosittainen tapahtuma.

Olin nyt mukana kolmatta kertaa ja aion osallistua ensi vuonnakin festivaaliin, joka kuulemma järjestetään samoihin aikoihin syyskuun alussa. Tule mukaan!

Lauantaiaamu oli pilvinen, mutta päivällä aurinko rohkeni tulla esiin.

Normaali