Ajanjakso, Matkakertomus

Missä kuljin kerran vuonna 2021?

Kuva: Markus Winkler/Unsplash.

Vuoden päätyttyä ja uuden alkaessa on tapana kerrata kaikkea tapahtunutta. Teen nyt samantyylisen matkaraportin viime vuodesta 2021 kuin vuosien 2019 ja 2020 menoista. Yllättävän paljon niitä olikin – vallitsevien olosuhteiden vuoksi kaikki kotimaassa.

Vuonna 2021 en matkustanut kertaakaan ulkomaille ja sama tilanne oli edellisenä vuonna. Kävin Suomen rajojen ulkopuolella sentään kaksi kertaa vuonna 2019. Matkani ovat suuntautuneet kotimaahan ja niitä on ollut yllättävänkin paljon. Välillähän oli koronan suhteen rauhallisempaa. Kotikaupunkini Turku on myös tarjonnut kokemuksia ja kulttuuria.

Itselleni merkityksellisen ja etukäteen pelottavalta tuntuvan matkan tein tammikuussa Silmäklinikalle Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Kerroin kokemuksestani Sairaalaretkiä-sarjassa sillä ajatuksella, että joku kaihileikkaukseen tulija saa käsityksen edessä olevasta tapahtumasta. Postaus löytyy otsikolla Sairaalaretkiä IV: Silmäklinikka, Tyks.

Tyksin Silmäklinikalla kaihileikkaus sujui hyvin; olin pelännyt turhaan.

Perinteinen tammikuun meno, Matkamessut, oli siirretty ensin toukokuuhun pitkittyvän koronatilanteen ja viranomaisrajoitusten vuoksi. Sitten messut peruttiin tai oikeammin siirrettiin tammikuuhun 2022, josta ne on nyt siirretty edelleen tammikuuhun 2023.

Kirjoitin helmikuussa vietettävästä Teen päivästä otsikolla Kuppi kuumaa Teen Päivänä 6.2.

Käytin jonkin verran myös aikaisemmista matkoista kertynyttä aineistoa kuten jutuissa Miten ennen tehtiin paperia? ja Puoli päivää palomiehen matkassa Ostravassa. Molemmat jutut ovat peräisin TBEX-konferenssimatkalta Ostravaan, Tšekkiin vuonna 2018. Samaan vanhaa aineistoa hyödyntäviin juttuihin kuuluu postaus William Morris ja hänen galleriansa Lontoossa.

Jos ei voi matkustaa kauas, kannattaa nähdä lähiympäristössä kauneutta ja katsottavaa. Tammikuun puolivälissä aurinkoinen sää ja luminen maisema kutsuivat luokseen sunnuntaikävelylle kodin lähellä olevaan puistoon. Kuvasin innoissani talvista luontoa ja postaus löytyy otsikolla Talven ihmemaa Tähkäpuistossa.

Tammikuu kuorrutti Tähkäpuiston lumeen ja jäähän.

Talviset tarinat jatkuivat maaliskuussa Taalintehtaalta. Pääsin asumaan Norpas ry:n residenssiin, vanhaan puutaloon. Talvi piti vielä otteessaan, mutta ilmassa oli jo pieniä lupauksia keväästä. Oli hauskaa etätöiden ohessa tutustua uuteen ympäristöön, joskin rauhaiseloahan siinä vaiheessa vietettiin. Postauksiani olivat Residenssielämää Taalintehtaalla, Tarinoita talvisesta Taalintehtaasta sekä Toisenlaisia todellisuuksia Festival Norpaksessa elokuussa.

Lukuviikolla 5.–11.4. esittelin matkakirjoja; tämän blogin teemaan sisältyvät myös nojatuolimatkat. Kerroin kaikkiaan viidestä kirjasta ja vuoden mittaan olen myös postannut muista matkakirjoista.

Huhtikuun 28. päivänä kävin miehen kanssa 31. hääpäivän kunniaksi lähimatkalla Nauvossa. Päivä oli aurinkoinen, mutta kevät vielä antoi odottaa itseään. merkkipäivän lounaan nautimme L´Escal -ravintolassa. Kävimme katsastamassa myös Luovien ladyjen kesän majoituspaikan Kirjais Kursgårdin.

Nauvon vierasvenesatama odotteli tulevaa kesää.

Turun museotarjonnasta blogiteksteiksi nousivat jutut Täti Vihreä Turun taidemuseossa, Alussa oli siemen – Anu Pentik WAMissa ja Ruisrock – Miten kaikki alkoi?

Onnittelin vuoden aikana kahta merkittävää persoonaa, luonnonvalokuvauksen uranuurtajaa Hannu Hautalaa sekä maailman vanhinta bloggaajaa Dagny Carlssonia postauksissa Onnea Hannu 80 vuotta! ja Onnea, Dagny! Molemmat ovat kevään lapsia.

Syksyllä merkkipäiväänsä vietti Logomo, juttu löytyy otsikolla Onnea Logomo, 10 vuotta! Onnitteluni sai myös vuoden 2026 kulttuuripääkaupungiksi valittu Oulu postauksessa Onnea, Oulu! Merkkivuosijuhla oli aiheena myös postauksessa Postikortin juhlaa: 150 vuotta.

Oikean matkan tuntua oli toukokuisessa parin päivän reissussa Maarianhaminaan ja Ahvenanmaalle. Se antoi aihetta useampaankin postaukseen: Korona-aikaan laivalla, Ajelulla Ahvenanmaalla, Hotelli Pommern Ahvenanmaan matkan tukikohtana, Kulinaristin Ahvenanmaa, Aatamin ja Eevan jäljillä Ahvenanmaalla sekä Juhliva Ahvenanmaa on loistava lomakohde. Viimeisin postaus oli tehty 100-vuotista itsehallintoaan juhlivasta maakunnasta. Varsinainen merkkipäivä on tämän vuoden kesäkuussa, mutta juhlinta aloitettiin jo vuotta ennen.

Ahvenanmaa juhlii 100-vuotiasta itsehallintoaan kesäkuusta 2021 kesäkuuhun 2022.

Kesäkuun alussa oli Smakumatkalla Naantalissa, jolloin pääsin maistelemaan naantalilaisten kahviloiden ja ravintoloiden Smaku-annoksia. Paikallista ruokakulttuuria ja lähituottajien laadukkaita raaka-aineita tutuksi tekevä kesäinen ruokatapahtuma Smaku järjestettiin Naantalissa jo kolmatta kertaa ajalla 28.6.–10.7.2021.

Kävin Naantalissa myös kesäkuun puolivälissä tapaamassa Satu-ystävääni Pasta la Hasta -ravintolassa. Poikkesin myös Kristiina Turtosen ateljeessa ja galleriassa ja vaihdon kuulumisia taiteilijan kanssa. Kristiina tekee maalausten lisäksi myös hämmästyttävän pikkutarkkoja lyijykynäpiirroksia.

Kristiina Turtonen ateljeessaan Naantalissa.

Helsingissä vietin turistielämää yhden kesäkuisen viikon. Tutustuin Vallisaaren vallanneeseen taidetapahtumaan ja tein postauksen Taidetta ja luontoa Helsinki Biennaalissa. Poikkesin majapaikkani lähistöllä olevaan Töölön kirjastoon. Kävin myös ystäväni Maaritin kanssa Suomenlinnassa, joka oli tosi kaunis, kaikki kukki: syreeni sinisenä ja valkoisena, hedelmäpuut valkoisena ja idänukonpalko keltaisena.

Idänukonpalko väritti Suomenlinnan rantamaisemia.

Tapasin viikon aikana myös Helena-ystävääni, joka tutustutti hauskaan Flying Dutch -laivaravintolaan Pitkäsillan kupeessa. Serkkuani Eijaa tapasin Hakaniemen torilla ja kävimme myös Hakaniemen kauppahallissa. Aleksanterinkadulta löysin Glasshouse Helsingin, jonka yläkerrassa oli taidenäyttely ja alakerrassa designtuotteiden myymälä. Kävin myös Taidehallissa katsomassa Tony Vaccaron valokuvanäyttelyn Elämä on ihanaa.

Kesäkuun toinen matka suuntautui Tampereelle, jossa Päivit juhlivat porukalla nimipäiväänsä 16.6. ja tuloksena on postaus Päivin nimipäivät manselaisittain. Juhannusta vietimme kotona ja yhdellä tuttavien mökillä Hirvensalossa.

Juhannuksena oli aikaa tarkkailla muurahaista pionin nupussa.

Luovien ladyjen lomaviikko järjestettiin viime vuonna Nauvossa kymmenvuotisjuhlien merkeissä. Siitä voi lukea postauksessa Luovat ladyt Nauvossa.

Niin ikään vakio-ohjelmaani kuuluva Vanhan kirjallisuuden päivät järjestettiin kesä-heinäkuun vaihteen sijasta heinäkuun lopussa, mutta onneksi niin. Edellisenä kesänä ne peruttiin. Poikkeusajan Kirjapäivät -postaus kertoo tunnelmista Sastamalassa ja lisää paikkakunnan annista tuo esiin juttu Hattuja Hélènelle, valmistuville, metsästäjille ja kaikille muillekin; tässä retkikohteena on hattutehdas.

Heinäkuussa lähimatkakohteena oli Taivassalo ja Järppilän kartano, jonka yleisöpäivä antoi mahdollisuuden tutustumiseen ilman ryhmää. Monipuolista ohjelmaa sisältävästä päivästä voi lukea postauksessa Kesäkohteeksi Järppilän kartano Taivassalossa.

Elokuun alussa vietin muutaman päivän juurillani Kurejoella, Alajärvellä. Tehtävänä oli poimia kypsät karviaiset sekä valkoiset, mustat ja punaiset viinimarjat pakastettaviksi. Yhtenä päivänä kävin ”kirkolla” sanan varsinaisessa merkityksessä eli katsoin taas Alajärven kirkon hautausmaineen sekä Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia kaupungin hallinto- ja kulttuurikeskuksessa, joita ovat muun muassa kaupungintalo, seurakuntakeskus ja kaupunginkirjasto.

Alvar Aallolla on oma nimikkotie Alajärvellä.

Elokuussa vietin kaksi hotellilomasta Helsingissä. Radisson Blu hotelliketju mainosti heinäkuussa erittäin edullisia yöpymishintoja, joten tulin varanneeksi kaksi majoitusta. Toinen niistä oli tarkoitettu Tietokirja.fi-tapahtumaan, joka ilmoitettiin pidettäväksi 25.–26.8.2021, mutta joka sittemmin peruutettiin. Tämä ajankohta osoittautui oivalliseksi, sillä pääsimme mieheni kanssa katsomaan We Will Rock You -musikaalia Helsingin jäähalliin – sattumoisin juuri tuona iltana puoleen hintaan.

Toinen majoitus oli varattu äiti-tytär-laatuaikaan. Kuljimme Maijun toiveiden mukaan kirppiksillä ja second hand -liikkeissä ja minun toiveideni mukaan kirjakaupoissa. Onnistuimme tunnin jonotuksella pääsemään katsomaan Venäjän kuuluisimman taidemaalarin Ilja Repin -näyttelyä Ateneumiin. Näin sen vielä toistamiseen Suomen tiedetoimittajien järjestämän ryhmäkäynnin ansiosta.

Kävimme myös syömässä Kaisaniemenkadulla olevassa ravintolassa, joka oli aikaisemmin nimeltään Lost in Helsinki ja josta tein postauksen paikan mielenkiintoisen sisustuksen vuoksi. Ravintola oli nimeltään Meet Sally ja sisustus oli nyt paljon maltillisempi, ellei peräti tylsempi.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että ravintola on saanut jälleen uuden nimen, Sortavala ja se kertoo olevansa ”hyvän oluen ja ruoan, kulttuurin ja yhdessäolon paikka.” Sen kahdessatoista oluthanassa on säännöllisesti vaihtuva valikoima kotimaisilta pienpanimotuottajilta. Ravintola haluaa panostaa myös estetiikkaan, joten Sortavala on ”sisustettu alan käsityöläisten tekemillä metalliornamenteilla sekä sävytetty lämpimillä, kauniilla väreillä.”

Kesällä kävimme myös ottamassa löylyt Turun Seudun Hengitysyhdistyksen Kesäkoti Toivonniemen mainiossa rantasaunassa. Merivesi tuntui aina kylmältä.

Tuttuja kesämenoja olivat myös heinäkuussa Booktori eli vanhojen kirjojen myyntitapahtuma Läntisellä Rantakadulla ja Puutori Blues sekä elokuussa Taiteiden yö.

Vuoden 2021 aikana olin mukana juhlissa, joista kaksi iloisissa tunnelmissa ylioppilasjuhlissa Ravintola Juliniassa Turussa ja isän edelliseltä kesältä siirretyissä 80-vuotisjuhlissa Krookilan Wanhassa Tuvassa, joka on tunnelmallinen lounas- ja juhlapaikka Raisiossa. Surullinen juhla oli jäähyväisten jättäminen Tuula-tädilleni Honkanummen hautausmaalla ja Paavalinkirkon seurakuntasalissa.

Teatteriinkin pääsi välillä ja kävin katsomassa esityksiä niin Turun kuin Helsingin kaupunginteattereissa. Postaukset Puolukkapäivistä mummotautiin – Kysy siskoilta ja Niin kuin taivaassa – teatterin lavalla ja katsomossa. Joulukuussa vuorossa oli Vanja-eno Åbo Svenska Teaterissa.

Syyskuussa keksin hyödyntää majoitusmahdollisuuden Juha-veljen luona ja vietin muutaman päivän Lappeenrannassa. Nähtävää riitti sielläkin ja kokemuksistani voi lukea jutuissa Lomanen Lappeenrannassa ja Vaaleaa ja tummaa paahtoa Satamatiellä.

Syyskuinen Lappeenranta valmistautui jo rauhallisempaan sesonkiin. Laivaravintolat olivat kiinni.

Lokakuun merkkitapahtumana oli Suomen Luonnonvalokuvaajien Vuoden Luontokuva 2021 -festivaali 23.10.2021, josta tein myös postaukset Liskomies voitti Vuoden Luontokuva -kilpailun sekä Suomen, Ruotsin ja Kiinan luonnonihmeitä Vuoden Luontokuva -gaalassa. Tapahtuman järjestäjän Syyspäivät olivat samana viikonloppuna Hotelli Korpilammella Espoossa. Taas nähtiin paljon hienoja valokuvaesityksiä.

Toinenkin lokakuun vakiotapahtumani liittyy valokuvaukseen eli Hanko Fotofestival. Se osui harmittavasti samaan viikonloppuun kuin Turun Kirjamessut, jotka jätin väliin. Helsingin kirjamessuilla pääsin käymään useamman päivän ajaksi, ja siitä voit lukea postauksessa Kohtaamisia Kirjamessuilla.

Lokakuun lopussa oli vuoden toinen laivamatka nyt risteilynä Viking Linen Amorellalla ystäväni Tuijan kanssa. Halusimme hyödyntää saamani lahjakortit, joilla sai maksuttoman matkan. Reissun päätarkoituksena oli viettää eräänlaista kirjoitusretriittiä ja Tuijan tulevan blogin suunnittelutyöpajaa. Väkeä laivalla oli yllättävänkin paljon, pääasiassa perheitä ja eläkeläisiä.

Loka- ja marraskuussa pääsin mukaan Päivi Arvosen Cursor Oy:lle järjestämille pressimatkoille, jotka antoivat aihetta moniin juttuihin. Tein postaukset Puistot Kotkan nähtävyyksinä, Kovaa teetä, kulttuuria ja keikkoja Kairossa, Loviisan paparazzi Aatos Åkerblom, Menneen ajan nostalgiaa Loviisan kaupungin museossa, Pellon antimia luomuna Malmgårdista ja Seppänä Strömforsin ruukin alueella. Vielä riittää kirjoitettavaa muun muassa Merikeskus Vellamosta ja Akvaariotalo Maretariumista.

Ravintola Kairo on maankuulu merimieskapakka ja nykyisellään myös keikkapaikka ja teatteriestradi.

Joulukuun alussa olin päivystäjänä Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n osastolla Tampereen Kirjafestareilla. Siellä oli esillä myös Vuoden Luontokuvat 2021 -näyttely. Tapasin muutamia vanhoja tuttuja ja sain pari uutta. Reissu tarjosi mahdollisuuden käydä katsomassa Kinky Boots -musikaalia Tampereen Työväen Teatterissa.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:llä oli Tampereen Kirjafestareilla messuosasto sekä Vuoden Luontokuva 2021 -näyttely.
Kuva: Gordon Johnson/ Pixabay.

Minne matka vuonna 2022?

Mutta mitä tuo vuosi 2022 tullessaan? Toivon, että TBEXorganisaation maaliskuussa Marbellaan, Espanjaan pidettäväksi suunniteltu matkabloggaajien konferenssi voidaan toteuttaa. Nyt koronaviruksen omikronmuunnoksen jyllätessä en jaksa kuitenkaan olla kovinkaan toiveikas. Parista pandemiavuodesta olen oppinut, että suunnitelmia voi tehdä, mutta pitää varautua niiden muutokseen.

Osallistunen edelleen moniin vakiotapahtumiini, jos ne vain saadaan järjestettyä: Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa kesäkuussa, Luovat ladyt -viikko Ruissalossa tai jossain muualla, Fiskarsin Antiikkipäivät, Loviisan Wanhat Talot elokuussa, Hanko Fotofestival syyskuussa, Turun ja Helsingin Kirjamessut lokakuussa, Suomen Luonnonvalokuvaajien Syyspäivät ja Vuoden Luontokuva -festivaalit Helsingissä – nyt täytyy vain seurata, toteutuvatko nämä tapahtumat

Minne sinä aiot matkustaa alkavana vuotena? Vai pysytteletkö kotiseudulla? Joka tapauksessa innostavaa, vastuullista ja ikimuistoista matkailuvuotta 2022.

Seppä-Lassilantie Kurejoella, Alajärvellä.
Normaali
Matkakertomus, Sairaala

Sairaalaretkiä IV: Silmäklinikka, Tyks

Kuva: PublicDomainPictures/Pixabay.

Olen kirjoitellut tänne matkablogiin aikaisemmin kolme postausta erilaisista retkistä sairaaloihin. Sarja kasvaa nyt uudella kertomuksella, jonka kohteena on Silmäklinikka Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Sairaalat ovat sellaisia kohteita, joita en minä eikä varmaan moni muukaan eläväinen ja matkustavainen haluaisi valita. Joskus vain ei ole vaihtoehtoja. Leikkaus ainakin mietityttää tai pelottaa.

Silmään kohdistuva operaatio tuntuu hurjalta ja vaaralliselta. Kerron tämän tarinan siksikin, että joku kohtalotoverini saa tästä luettavakseen, mitä on edessä. Turha on pelätä.

Älä mittään murhetu

Sain uudet silmälasit heinäkuussa 2019. Kuukausi kuukaudelta oli sellaisia kokemuksia, että linssi oli aina likainen, jotenkin hämärä. Elin tämän pulman kanssa kesän, syksyn ja alkuvuoden. Maaliskuussa menin silmälääkärilleni, joka silmät tutkittuaan laittoi minut kaihileikkausjonoon. Diagnoosina oli takakapselin kaihi. Kaihi tarkoittaa silmän kirkkaan mykiön eli linssin samentumista ja kaihini oli ilmaantunut nimensä mukaisesti mykiön takaosaan.

Olin hiukan kauhuissani, mutta lääkäri lohdutti, että kyseessä on helposti hoidettava vaiva. ”Älä mittään murhetu, näitä tehdään paljon.” Aikaa povailtiin aikaisintaan kuuden kuukauden päähän eli syksyyn.

No, meni siihen hiukan kauemmin; ajan sain tiistaiksi 19.1.2021. Tosin marraskuun alussa olisin saanut peruuntuneen ajan, mutta en halunnut kahden viikon sairaslomaa meneillään olevaan lyhyen sijaisuuteen.

Tyksin Silmäklinikka sijaitsee Kiinanmyllynkadulla. Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tästä sisään. Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tyksin Silmäklinikka kertoo verkkosivuillaan, että se ”diagnosoi ja hoitaa silmäsairauksia, muun muassa harmaakaihi-, silmänpainetauti- ja neuro-oftalmologisia potilaita sekä potilaita, joilla on sarveiskalvosairaus, vaikea silmätulehdus, silmävamma, verkkokalvosairaus tai silmänpohjan rappeuma. Silmäklinikan tieteellinen tutkimus painottuu glaukoomaan, silmäkirurgiaan ja näkövammaisuuteen.”

Sain Silmäklinikalta kutsun ja ohjeita, kuinka toimia ennen leikkaukseen tuloa ja operaation jälkeen. Lähdin sairaalaan hyvissä ajoin ollakseni perillä määräaikana klo 10. Paikka oli tuttu, sillä olin käynyt pari kertaa aikaisemminkin Silmäklinikalla.

Suuntasin opasteiden mukaisesti leikkausosastolle. Ilmoittauduin ja jätin päällysvaatteet ja käsilaukun tarjolla olevaan lukolliseen kaappiin ja ennen kuin ehdin kunnolla saada tavaroitani säilöön, hoitaja jo kutsuikin nimellä.

Minut ohjattiin istumaan huoneeseen, jossa oli osaston työntekijöiden työpiste, useampia tuoleja leikkaukseen tulevia potilaita varten sekä pieni pöytä kahvitarjoiluun.

Näillä tuoleilla sai istua ennen ja jälkeen leikkauksen.

Aika monimutkainen on silmän rakenne.

Henkilöllisyyteni tarkistettiin ja ranteeseen laitettiin tunnistenauha, silmään tiputeltiin useamman lajista lääkeainetta. Sitten sain odotella ja ehdin vain laittamaan Facebook-päivityksen, kun minua tultiin hakemaan silmien esitutkimukseen.

Tiedoissani oli jostain syystä merkintä molempien silmien operoinnista, mutta korjasin sen ripeästi: vain vasen silmä. Tutkimuksessa määriteltiin silmään laitettavan keinomykiön koko – niitäkin on siis eri kokoisia. Molempien silmien näkökykyäkin tutkittiin.

Tämä oli toinen esitutkimuksessa käytetty laite.

Rauhoittavaa samalla rahalla

Tämän jälkeen taisi olla taas odottelua ja tippojen laittamista silmiin. Sitten pääsin leikkaavan lääkärin juttusille. Nuori mieslääkäri, ei kuitenkaan epäilyttävän nuori. Kyselin kaikenlaista ja hän vastasi perusteellisesti ja vakuuttavasti. Hän kertoi tekevänsä päivässä kymmenkunta kaihileikkausta. Pohdiskelin, tarvitsenko rauhoittavaa lääkitystä, mutta hän suositteli ottamaan ”samalla rahalla”.

Menin takaisin saliin/osaston toimistoon, kunnes ohjattiin käytävälle odottamaan leikkaukseen menoa. Ennen sinne menoa hiuksiin sai myssyn, samoin kenkiin laitettiin suojukset. Olin iloinen siitä, että olin huomannut ottaa mukaan sisäkengät; nastakengät jätin kaappiin.

Sitten taidettiinkin jo mennä leikkaukseen. Paikalla oli kolme muuta henkilökuntaan kuuluvaa: anestesiahoitaja, välinehuoltaja ja opiskelija. Minut istutettiin tuoliin ja sitten alkoivat valmistelut. Käteen laitettiin kanyyli rauhoittavaa lääkettä varten ja silmiin puudutustippoja, silmää ja silmänympäristöä puhdistettiin.

Ajatuksissa käväisi hetkellisesti, että jos sanoisikin, että hei, sori, jos ei sittenkään – peruutetaan koko juttu, en haluakaan. Sain itseni hillittyä ja operaatio sai jatkua.

Leikkaus paikallispuudutuksessa

Tässä on joku kohtalotoveri operoitavana. Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Tässä lainaus Terveyskirjaston Kaihileikkaus-artikkelista:

”Leikkausasento pyritään saamaan potilaalle mukavaksi. Kasvojen alue peitetään leikkausliinojen avulla ja ripset suojataan sivuun tarrakelmulla.

Leikkaus tehdään useimmiten paikallispuudutuksessa, jolloin potilas on hereillä leikkauksen aikana. Jotta silmä pysyisi hyvin auki, siihen laitetaan leikkauksen ajaksi luomituki, joten silmän auki pysymisestä ei tarvitse kantaa huolta.

Silmä puudutetaan huolellisesti, ja useimmiten leikkaus on kivuton.”

”Leikkauksen alkuvaiheessa näkyy kirkas valo, johon leikkaava kirurgi pyytää potilasta kohdistamaan katsettaan. Leikkauksen edetessä valo voi sumentua ja valot voivat myös liikkua. Potilas voi leikkauksen aikana pitää mielessään ajatusta, että pyrkii pitämään katsetta kohdistettuna suoraan eteenpäin siihen suuntaan, jossa valo leikkauksen alkuvaiheessa oli.

Kuva: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri.

Leikkauksen aikana potilaan tulee välttää äkkinäisiä liikkeitä. Jos leikkauksen aikana alkaa yskittämään, tästä tulee ilmoittaa varovasti noudattaen leikkaavan lääkärin ennakkoon antamia ohjeita. Näin leikkaus voidaan turvallisesti keskeyttää mahdollisen yskimisen ajaksi.”

Onneksi minua ei alkanut yskittämään ja pystyin pitämään vakaan asennon. Rauhoittavaa lääkettä taidettiin jossain vaiheessa lisätä, mutta sen vaikutusta ei itse oikein osaa arvioida.

Lääkärin mukaan mustuaiseni eli pupillini oli pieni, jonka vuoksi sinne asetettiin Malyuginin rengas, jolla pupilli voidaan laajentaa. Rengas on saanut nimensä sen kehittäjältä, venäläiseltä oftalmologian eli silmätautiopin professori Boris Malyuginilta. Jos olet kiinnostunut näkemään, kuinka se toimii, niin tässä on linkki videoon (ei herkille).

Terveyskirjaston artikkelissa kuvaillaan lisää: ”Leikkauksessa tehdään puudutuksessa useimmiten kaksi pientä aukkoa silmän sarveiskalvolle. Toinen on yleensä alle 3 mm:n kokoinen ja toinen tätä pienempi. Leikkaus tehdään toisen viillon kautta erityisellä ultraäänilaitteella. Toisen, pienemmän viillon kautta avustetaan leikkausta apuinstrumenteilla. Ultraäänilaitteessa kärkiosa värähtelee nopealla taajuudella, ja sen avulla mykiö pilkotaan ja poistetaan. Tilalle asetetaan pieni keinomykiö eli keinolinssi.”

Katselin leikkauksen aikana sitä, mitä oli tarjolla: sini-punaista epämääräistä väriä ja kahta valopilkkua. Operaation jatkuessa aloin jo odottaa, koska leikkaus olisi ohi. Minulle kyllä kerrottiin, mitä milloinkin tehtiin, mutta loppupuolella taisi olla intensiivisemmän toiminnan aika, enkä halunnut häiritä kyselemällä.

Lopulta kaikki oli valmista, sitten alettiin poistaa leikkausliinoja. Kiittelin tiimiä ja menin käytävälle, jossa hoitaja tuli poistamaan suojukset.

Kahvia ja kotihoito-ohjeet

Palasin toimistoon, jossa sain kahvikupillisen. Samassa tilassa oli muitakin lähtijöitä, joten yksi hoitaja kertasi sanallisesti vielä kotihoito-ohjeita, jotka sai myös kirjallisina mukaansa. Silmätippoja viisi kertaa päivässä, ei saunaa, hiustenpesua, kuntoilua, eikä yli viiden kilon taakkojen kantamista viikon/kahden viikon aikana.

Nyt tiedän siis itsekin, että leikkaus on todellisuudessa ja koettuna paljon helpompi kuin mitä etukäteen kuvittelin ja pelkäsin.

Muut sairaalaretkeni:

Sairaalaretkiä I: Heideken

Sairaalaretkiä II: Tyks, Pulssi ja Paimion parantola

Sairaalaretkiä III: Kirurginen sairaala

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Sairaala

Sairaalaretkiä II: Tyks, Pulssi ja Paimion parantola

Näkymä T-sairaalan edustalle neljännessä kerroksessa sijaitsevan traumapoliklinikan potilashuoneesta.

Näkymä T-sairaalan edustalle neljännessä kerroksessa sijaitsevan traumapoliklinikan potilashuoneesta.

Tämä kirjoitus sai aiheensa vuodenvaihteeseen ajoittuneilta vierailuilta Tyksiin. Ensimmäisessä osassa muistelin synnytyssairaala Heidekeniä. Nyt vuorossa on Turun yliopistollinen keskussairaala (Tyks), Terveystalo Pulssin sairaala sekä Paimion parantola.

Tyksistä ja Pulssista apua tapaturmien jälkeen

Synnytysten lisäksi – kaksi Heidekenillä ja yksi Tyksissä – olen tarvinnut sairaalan apua lähinnä parissa tapaturmassa.

Kaaduin pyörällä vuoden 2001 lopussa, onneksi muutaman sadan metrin päässä Tyksistä. Kaksi lääketieteen opiskelijaa talutti minut päivystykseen, jossa paikattiin kasvoihin tulleet vammat ynnä ohjattiin hammasklinikalle. Hoito jatkui kotona ja hammaslääkärissä.

Pulssin sairaalasänky.

Pulssin sairaalasänky.

1-Kyynärsauvat yläosa

Viides omakohtainen sairaala-kokemukseni oli Terveystalo Pulssista, jossa korjattiin työmatkalla sattuneen liukastumisen seurauksia.

Leikkauksen jälkeisen yön vietin sairaalassa. Huoneessa oli kaksi paikkaa ja toisessa vuoteessa oli sattumoisin tuttavani aikaisemmasta työpaikastani. Hän toipui selkäleikkauksesta.

Leikkauksesta toipumista edistettiin myös kahvilla ja konjakilla. Samanlaisen annoksen sai myös täysi-ikäinen poikani Tyksissä - verenkierron edistämiseksi.

Leikkauksesta toipumista edistettiin myös kahvilla ja konjakilla. Samanlaisen annoksen sai myös täysi-ikäinen poikani Tyksissä – verenkierron edistämiseksi.

Potilashuoneessa oli myös taidetta, mutta olimme huonetoverini kanssa yksimielisiä siiä, ettei tämä teos ollut omiaan edistämään paranemista.

Potilashuoneessa oli myös taidetta, mutta olimme huonetoverini kanssa yksimielisiä siitä, ettei tämä teos ollut omiaan edistämään paranemista.

Omaisena sairaalassa

Joulun aikaan potilashuoneisiin tuotiin tunnelmaa sähkökynttilöin.

Joulun aikaan potilashuoneisiin tuotiin tunnelmaa sähkökynttilöin.

Sairaala voi tulla tutuksi myös omaisen roolissa, jolloin käynti rajoittuu pääosin vierailuaikaan. Lasten ja nuorten kohdalla sallitaan vanhempien olla mukana lastensa tukena ilman rajoituksia. Tyksin T-sairaalan käytävältä huomasin asiaan liittyvän julisteen, jossa kerrottiin lasten ja nuorten oikeuksista sairaalassa. Muutoinkin potilaan oikeudet ovat hyvin esillä sairaalassa.

Olen vieraillut omaisena muutamia kertoja myös Tyksin U- ja A-sairaaloissa. Eniten käyntejä tuli 1990-luvun jälkipuoliskolla, jolloin vietimme sairaalassa useita päiviä, iltoja ja öitäkin poikamme luona. Tyttäremme puolestaan kävi sairaalassa korvaleikkauksessa tehtyään vanupuikolla reiän tärykalvoonsa. Noista vierailukerroista ei ole jäänyt kovin kirkkaita muistikuvia.

Pojallemme ei jäänyt onneksi sairaalapelkoa. Se lienee mieheni kehittämän tekniikan ansiota: hän kävi ahkerasti poikamme kanssa sairaalan kanttiinissa, josta ostettiin pienelle potilaalle pillimehua ja muita herkkuja.

Nyt olemme vierailleet Tyksin T-sairaalan traumaosastolla katsomassa samaista poikaamme, joka toipuu polvileikkauksesta. Kanttiinin hän nytkin meni mielellään, mutta varsinkin vuodenvaihteen juhlapyhien aikana aukioloajat Kahvila Savikupissa olivat melko lyhyet.

Tyksin T-sairaalan pääsuunnittelija on arkkitehti Mikael Paatela Arkkitehtitoimisto Paatela & Co:sta.

Tyksin T-sairaalan pääsuunnittelija on arkkitehti Mikael Paatela Arkkitehtitoimisto Paatela & Co:sta. Keskellä viherkasvein somistettu kahvila.

Sairaala kutsuu terveitäkin

Sairaalat ja niitä lähellä olevat organisaatiot järjestävät myös yleisötilaisuuksia, kuten esimerkiksi Tyks viime vuosina  yleisöluentosarjoja. Pari sairaalan isoa luentosalia täyttyi kiinnostuneista kuulijoista ja lisäksi tilaisuuksia seurattiin etäyhteyden avulla Porissa ja Vaasassa. Tilaisuudet jatkuvat myös keväällä 2016.

Tyksissä olen vieraillut myös työhön liittyvissä kokouksissa. Yhdellä kerralla pääsin kulkemaan U- ja T-sairaalaa yhdistävää käytävää pitkin.

U-sairaalaa ja T-sairaalaa yhdistää maanalainen käytävä.

Maanalainen käytävä yhdistää Tyksin U-sairaalaa ja T-sairaalaa.

Sairaala voi olla myös arkkitehtoninen tutustumiskohde, kuten aikoinaan meille Exlibris Aboensiksen jäsenille uusi Tyksin T-sairaala. Erityisen kiinnostuneita olimme sairaalaan ns. prosenttiperiaatteen mukaan hankitusta taiteesta.

Sairaala voi olla myös paikka vapaaehtoistoimijoille: erilaisten potilasjärjestöjen sairaalavierailijoille ja ensitietotilaisuuksiin osallistujille. Tavoitteena on välittää potilaalle ja hänen omaisilleen tärkeää tietoa sairaudesta ja kuntoutumisesta, vertaistuesta sekä järjestöjen toiminnasta.

Aalto suunnitteli sairaalan parantavaksi instrumentiksi

Sairaala voi nousta jopa ehdolle Unescon maailmanperintökohteeksi, kuten Alvar Aallon vuosina 1929–1933 suunnittelema tuberkuloosisairaalarakennus, Paimion parantola. Sitä pidetään yhtenä Aallon arkkitehtuurin huipputeoksista. Funktionalismia edustava parantola yhdistää 30-luvun lääketieteelliset näkemykset ja uuden arkkitehtuurin.

Aallon suunnittelun lähtökohtana oli, että rakennus itsessäänkin toimisi yhtenä parantavana elementtinä, ”medicinisenä instrumenttina”. Sairaala onkin sisustuksineen eräänlainen kokonaistaideteos ovenkahvoja myöten. Väreiksi Aalto valitsi julkisiin tiloihin valkoista, harmaata ja keltaista ja potilashuoneisiin maanläheisiä värejä.

Sairaala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä kuten on myös Tyksin vaiheittain rakennettu sairaala-alue.

Sairaalarakennus houkutteleekin vuosittain tuhansia turisteja Paimioon. Vierailijoista enemmistö on ulkomaalaisia. Opastuksia järjestetään tilauksesta. Kesäviikonloppuisin on avoimia yleisöopastuksia. Vaikka asun melko lähellä tätä sairaalaa, en ole siellä koskaan tullut käyneeksi. Pitänee ottaa ensi kesän suunnitelmiin.

Huhtikuun alussa 2014 rakennuksessa aloitti toimintansa myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö.

Jos voisi välttyä sairaalalta

Sairaalakokemukseni ovat sikäli hyviä, että sieltä on aina saatu apua. Siitä huolimatta tulee mieleen, että jospa osaisi elää ja ohjata perheenjäseniä ja muitakin läheisiä siten, että voisi välttyä jatkossa sairaalakäynneiltä ainakin potilaan tai omaisen roolissa. Huolellisuutta, onnettomuuksien välttämistä suojavälinein ja terveellisiä elämäntapoja – mahdollisimman vähän sairaalareissuja.

Kaikkeen ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Tapaturmia ja sairauksia sattuu, joten onneksi meillä on hyvät sairaalat henkilökuntineen.

Normaali
Matkakertomus, Matkakohde, Sairaala

Sairaalaretkiä I: Heideken

Sairaala on paikka, jota ei välttämättä tule vapaaehtoisesti valinneeksi retkikohteeksi. Turussa oli vielä 1990-luvun alussa valinnanvaraa synnytyssairaaloissa ja valitsin Heidekenin.

Usein sairaalaan joutuu joko odottamatta äkillisen sairauden tai tapaturman johdosta tai suunnitellusti osana hoitoa. Jossain vaiheessa elämää sairaalassa joutuu kuitenkin käymään ja siellähän meistä useimmat elämäntaipaleensa aloittavat. Monen matka päättyykin sairaalaan.

Potilaalle sairaala tarjoaa hoitoa ja tilapäisen oleskelupaikan. Joskus selviää sairaalareissulta päiväseltään ja pääsee kotiin toipumaan; toisinaan vierailu sisältää yöpymisiä yhdestä useampaan.

Sairaala tarjoaa täysihoidon vuodepaikasta aterioihin ja vaatteisiin. Potilaan osaan kuuluu sopeutua sairaalan rytmiin, omaan rooliinsa sekä parantua parhaansa mukaan.

Tämä kirjoitus sai aiheensa vuodenvaihteeseen ajoittuneilta vierailuilta Tyksiin, mutta tarinaa ja kuvia kertyi hyvinkin kahteen blogikirjoitukseen. Tässä ensimmäisessä muistelen Heidekeniä.

Oikeiden turkulaisten Heideken

Heideken - von Heidekens barnbordshus - on legendaarinen turkulainen synnytyssairaala.

Heideken – von Heidekens barnbordshus – oli legendaarinen turkulainen synnytyssairaala. (Valokuva on skannattu vuonna 1990 filmikameralla otetusta kuvasta.)

 

Lääketieteen ja kirurgian tohtori Carl von Heidekenin 1800-luvun lopussa perustama Heideken tunnetaan perinteisenä turkulaisten synnytyssairaalana. Jopa niin, että sanonnan mukaan ei ole oikea turkulainen, jos ei ole syntynyt Heidekenillä. Talossa ehti syntyä peräti noin 150 000 turkulaista. Nykyisin kaupunkilaiset ja naapurikuntienkin asukkaat syntyvät Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Gustaf Nyströmin suunnittelema sairaalarakennus on peräisin vuodelta 1900. Tyyliltään rakennus on lähinnä uusrenessanssia, mutta siinä näkyy paikoitellen jo jugendin vaikutus.

Sen paikalla oli aikaisemmin von Heidekenin ensimmäinen, 1.3.1890 avattu  synnytyssairaala. Tuo yksikerroksinen, puinen synnytyslaitos tuhoutui tulipalossa vuonna 1898.

Toisen maailmansodan aikana Heidekenin kellariin rakennettiin tilapäinen pommisuoja. Sauna toimi pommitusten aikaisena synnytyshuoneena ja vauvat nukkuivat pyykkikoreissa. Hälytyksen sattuessa hoitajat kantoivat heidät kellariin, mutta äitien täytyi kävellä sinne itse. Heideken ei onneksi kärsinyt vaurioita sodan aikana.

Yksityiskohta Heidekenin synnytyssairaalasta kuvattuna sisältä (valokuva on skannattu vuonna 1990 filmikameralla otetusta kuvasta).

Yksityiskohta Heidekenin synnytyssairaalasta kuvattuna sisältä. (Valokuva on skannattu vuonna 1990 filmikameralla otetusta kuvasta.)

Kodikas ja toimiva synnytyssairaala

Omakohtaiset ja ensimmäiset kokemukset potilaan roolista minulla on Heidekenin synnytyssairaalasta kahden käyntikerran verran. Toinen oli vuonna 1990 ja toinen vuonna 1995, jolloin elettiin jo tämän sairaalan loppuaikoja.

Virkamiehet suunnittelivat säästösyistä Heidekenin synnytystoimintojen siirtämistä Turun yliopistolliseen keskussairaalaan, Tyksiin. Yleisönosastoilla kirjoiteltiin sairaalaa puolustavia ja sen lakkauttamista kannattavia mielipidekirjoituksia.

Olin kovasti Heidekenin puolta, koska olin kokenut siellä hyvää hoitoa  sekä äidin että vauvojen. Heideken oli mukavalla tavalla vanhanaikainen laitos, jonka seinistä huokui vuosikymmenten historia. Sen suojissa ei ollut sairaalamaista ja laboratoriomaista tuntua, vaan kodikkuutta.

Niinpä minäkin kirjoitin yleisönosastokirjoituksen Turun Sanomia varten puolustaakseni maineikasta turkulaista synnytyssairaalaa. Kirjoituksessani kommentoin muun muassa henkilökunnan toimintaa:

”Päällimmäisenä ajatuksena oli harras kiitollisuus henkilökuntaa kohtaan. Että he jaksavat tehdä vastuullista työtään kaikella sillä lämmöllä, iloisuudella ja ammattitaidolla, joka oli aistittavissa heidän toiminnassaan. Niin lääkärit, kätilöt, lastenhoitajat kuin laitosavustajatkin tuntuivat olevan vilpittömästi ja täydestä sydämestään sekä äitien että vastasyntyneiden hyvinvoinnista kiinnostuneita – isiäkään unohtamatta.”

En tullut koskaan lähettäneeksi kirjoitusta. Tuskin tällä on kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa, että Heideken päätettiin kuin päätettiinkin lakkauttaa, eikä siellä enää synnytetty vuoden 1995 jälkeen.

Syyskuun lopussa 1990 syntyneitä Heideken-vauvoja (valokuva on skannattu vuonna filmikameralla otetusta kuvasta).

Syyskuun lopussa 1990 syntyneitä Heideken-vauvoja. (Valokuva on skannattu filmikameralla otetusta kuvasta.)

Heideken jäi mieleen interiööriltään viehättävänä. Potilashuoneet olivat isoja ja siellä meitä synnyttäneitä äitejä vauvoineen oli viisi tai kuusi. Tunnelma oli yhteisöllinen. Järjestelimme vauvat pienissä metallisängyissään riviin ja valokuvasimme koko joukon. Heidekenin aulassa oli taulu, johon merkittiin syntyneet vauvat vaaleanpunaisin ja -sinisin nuppineuloin.

Heidekenillä on kuulemma oma kummituskin, Harmaa Rouva. Häntä arvellaan vanhaksi hoitajaksi, joka huolehtii siitä, että lapsilla on kaikki hyvin. Häntä en kuitenkaan onnistunut näkemään kummallakaan vauvanhakureissullani.

Olen kirjannut myös Heidekeniin liittyvän perhemuiston:
”5-vuotias esikoinen tarkasteli viikon vanhaa pikkuveljeään, jolle vaihdettiin vaippaa. Isoveljen mielestä hänen oma napansa oli kauniimpi kuin vauvan napa, jota rumensi vielä kuivumassa oleva napanuoran tynkä.
– Äiti, meillä molemmilla on Heideken-navat, isoveli totesi.”

Nykyisin rakennuksessa toimii Perhetalo Heideken, joka tarjoaa monimuotoista toimintaa lapsille, nuorille, lapsiperheille, vapaaehtoisille ja ammattilaisille usean eri järjestön voimin.

Heideken elää

Osa Heidekenin esineistöstä on nähtävänä Turun terveydenhuoltomuseossa, muun muassa kastemekko, kastemalja, raamattu ja synnytyslaitoksen kalustoa. Kunnallissairaalantie 20:ssa sijaitseva museo on avoinna kuukauden viimeisenä maanantaina klo 16–18
.

Sairaalasta on tehty myös Turun yliopiston kulttuurihistorian ja folkloristiikan oppiaineiden muistitietoa keräävä projekti, Muistojen Heideken sekä TEHDAS Teatterin Heideken-näytelmä. Facebookissa toimii ryhmä Heidekenillä syntyneet.

Synnytyssairaala elää myös turkulaisten muistoissa ja tarinoissa. Se on osa meidänkin perheemme historiaa.

 

 

 

 

 

Normaali