Valokuva

Kevättä odotellessa

Kuva
Matkakertomus, Tapahtuma, Valokuvaus

Kuvamaraton luonnonvalokuvaajien Talvipäivillä

1-IMG_0493

Luontoon keskittyvät valokuvaajat kokoontuivat maaliskuussa viikonlopun ajaksi Talvipäiville. Niiden aikana katsottiin tuhansia valokuvia. Kuva-aiheiden mittakaava vaihteli mikroskooppisen pienistä olioista tuhansien metrien korkuisiin vuoriin.

Talvipäivien ohjelmassa on yleensä erilaisia valokuvaesityksiä, työpajoja, Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n kevätkokous, kuvakilpailu ja iltaisin vapaamuotoista kuvaesittelyä otsikolla Kymmenen kuvaa. Esiintyjinä on maan kärkinimiin kuuluvia luonnonvalokuvaajia, joskus myös alan kansainvälisiä tähtiä sekä yhdistyksen jäseniä, laaja kirjo harrastajia vasta-alkajista konkareihin.

Talvipäiville kokoonnuttiin 11.–13.3.2016 Gustavelundiin, Tuusulaan. Tapaaminen alkoi jo perjantaina puolenpäivän jälkeen ja jatkui sunnuntain lounaaseen. Osallistujia oli alun toistasataa.

Lakeuksilta Afrikkaan, Salosta Etelä-Georgiaan

Kuvakatsauksensa esittivät muun muassa Timo Saarinen aiheesta Luontokuvia äärestä laitaan, Benjamin Pöntinen otsikolla Lakeudelta laajemmin ja Heikki Kuisma Reissumuistoja Falklandilta ja Etelä-Georgiasta – kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan.

Kimmo Setkäsen aiheena oli Katoavatko Afrikan suuret nisäkkäät? Monen lajin kohdalla kato on ollut kova verrattaessa 1900-luvun tilanteeseen.

Metsän vihreä hohde

Kuvaajissa tuntuu olevan kahta tyyppiä: toiset haluavat päästä eksoottisiin olosuhteisiin, muun muassa Islantiin, Afrikkaan ja Falklandinsaarille, kun taas toisille riittävät kotikontujen kuvauspaikat.

Jälkimmäiseen ryhmään kuuluu muun muassa Ana Schorin, joka esitti Luontokuvia Salon maaseudulta. Hän kertoi jääneensä koukkuun metsän vihreään hohteeseen. Scorinin mukaan luonto on julman hieno taiteilija.

Schorin korosti myös, että hienojen kuvien saamiseksi kuvauspaikoilla on oltava paljon, mutta usein mukana on myös onnea.
Näitä kuvia ei voi houkutella pähkinöillä, hän totesi.

Salamat, revontulet sekä sumu- ja sateenkaaret noudattavat omia aikataulujaan.

Niko Pekonen näytti susikuviaan. Niko on 23-vuotias, mutta hänellä on kuvausvuosia takanaan jo 19 – mikä tuntuu aika hämmästyttävältä. Hänenkin kohdallaan tuli ilmi se, ettei upeiden kuvien saaminen ole vaivatonta. Niko kertoi viettävänsä noin 100 yötä vuodessa piilokojussa ja susiotoksia on kertynyt noin 10 000.

Rajaus, rajaus, rajaus

Raimo Sundelin korosti rajaamisen merkitystä esityksessään Suorakaiteen muodosta päiväntasaajan valossa. Sundelinin mukaan kuvaan kannattaa kokeilla useammanlaisia rajauksia. Hyvällä rajauksella saa kuvan viestin menemään paremmin perille.

Kuva voisi olla myös jotain muuta kuin totuttu suorakaide. Meitä on siedätetty katsomaan aina kuvia 2:3-muodossa.

Kuvasssa on myös etuala, keskiala ja tausta, joiden sisältöön pitää kiinnittää huomiota. Pienillä yksityiskohdillakin on merkitystä. Myös sääolojen tunteminen on tarpeen ja kuvissa kannattaa hyödyntää muun muassa sumua ja vastavaloa.

Näkymätön luonto esiin

Jorma Paasi toi kuvillaan näkyviin sellaista, jota emme yleensä näe: hyppyhäntäisiä, kiilukaisia, hyönteisten silmiä, leukaraajoja ja neitoperhosen siiven rakennetta. Hänen esityksensä nimenä oli Makrosta mikroon – luontoa näkökyvyn rajoilta. Valkokankaalle heijastui myös se, mikä saattaa jäädä huonosti pestyyn salaattiin: lehtikirva.

Jorma Paasi kertoi käyttävänsä apunaan Hyönteisfoorumia (Hyönteis- ja hämähäkkiharrastajien foorumi), jos ei tunnista ötökkää.

Kuvauksen apuvälineinä Paasi käyttää muun muassa mikroskooppia, nuppineuloja ja sähköteippiä.

Kuinka eläimiä koulutetaan?

Tuire Kaimio piti esityksen aiheesta Luonnonvaraiset eläimet valokuvissa – mitä tulee huomioida, ettei aiheuta haittaa eläimille?

Tuire ”Tuikku” Kaimio kertoo sivuillaan olevansa ”Suomen ja Pohjoismaiden ainoa ammattimainen eläinnäyttelijöiden kouluttaja. Oppinsa Saksassa saanut Tuikku kouluttaa niin koirat, hevoset ja kissat kuin ilvekset, seeprat ja skorpionit esiintymään elokuvissa, TV-ohjelmissa, teatterissa ja mainoksissa.”

Hän on myös tietokirjailija, joka on julkaissut muun muassa kirjat Eläinnäyttelijöitä, Hevosen kanssa, Pennun kasvatus, Tuikun eläinkoulu ja Hevonen – ensimmäinen oppaani.

Kaimion mukaan koulutus tapahtuu aina eläimen ehdoilla. Se perustuu eläimestä riippumatta samaan perustaan: oikeasta käytöksestä palkitsemiseen.
– On aina olemassa jotain, mitä eläin haluaa. Kouluttajan tehtävä on keksiä, mikä kulloinkin on paras palkinto ja käyttää sitä hyväkseen.

Tuusulanjärven rantaheinää.

Tuusulanjärven rantaheinää.

4 000 kuvaa

En miellä itseäni erityisesti luontokuvaajaksi, mutta olen pitänyt Talvi- ja Syyspäivistä. Tilaisuuksilla on oma vakiintunut rakenteensa ja niiden aikana katsellaan  erään laskelman mukaan noin 4 000 kuvaa.

Päivät tarjoavat mukavaa vaihtelua ja mahdollisuuden uppoutua visuaaliseen maailmaan. Aina oppii jotain uutta niin luonnosta kuin valokuvaamisestakin. Mukavaa on sekin, että pääsee valmiiseen ruokapöytään nauttimaan maukkaista aterioista kuten nyt Gustavelundissa.

Kuvaesitysten myötä voi kokea tekevänsä matkan kaukaisiin paikkoihin, joihin ei ehkä koskaan tule lähteneeksi. Kotimaassakin riittää paikkoja ja luonnon ihmeellisyyksiä, joita ei pääse näkemään. Valokuvat tuovat ne esille.

Miesten harrastus?

Talvipäiviin osallistujista suurin osa on miehiä, olisikohan osuus noin 70–80 prosenttia? Heistä monet tuntuvat olevan kiinnostuneita joko lintujen tai isojen petoeläinten, erityisesti susien ja karhujen, kuvaamisesta.

Esiintyjäjoukkokin oli miesvaltaista. Tuire Kaimio oli näiden päivien ainoa varsinainen naisesiintyjä. Iltojen Kymmenen kuvaa -esityksiin oli muutama nainenkin uskaltautunut mukaan.

Naisten osuus uusista jäsenistä on kuulemma jo puolet, joten aikaa myöten heitäkin nähdään enemmän myös tapahtumissa niin esiintyjinä kuin yleisönäkin.

Hannu Hautala, luonnonvalokuvauksen grand old man ja kansainvälisestikin tunnettu lintukuvaaja, on usein myös mukana mutkattomaan tyyliinsä.

Tule mukaan

Suomen Luonnonvalokuvaajien jäsenmäärä on muutamia tuhansia, mutta yhdistyksen kaikille avoimessa Facebook-ryhmässä on yli 50 000 jäsentä.

Jos valokuvaus ja luonto kiinnostavat, tervetuloa joukkoon. Sinne on helppo sulautua. Kukin voi yhteisissä tilaisuuksissa valita, näyttääkö muille omia kuviaan vai jääkö vielä odottelemaan parempia otoksia. Minä olen vielä toistaiseksi valinnut tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.

Vuoden Luontokuva -festivaali Turkuun

Talvipäivillä katseltiin myös Vuoden Luontokuva -kilpailun parhaimmistoa, semifinalisteja noin neljänsadan kuvan verran. Jälleen kerran aivan käsittämättömän hienoja kuvia.

Kilpailun tulokset julkistetaan lokakuussa 2016 Turussa, jossa pidetään Syyspäivät ja Vuoden Luontokuva -festivaali. Jälkimmäisen tapahtumapaikkana on Logomo.

Hannu Hautala on Talvi- ja Syyspäivien vakiokävijä. Ostin häneltä kirjan ja sain nimikirjoituksen. (Kuva vuodelta 2014.)

Hannu Hautala on Talvi- ja Syyspäivien vakiokävijä. Sain häneltä nimikirjoituksen ostamaani kirjaan. (Kuva vuodelta 2014.)

Normaali