Kaupallinen yhteistyö: Minerva Kustannus Oy.*
Matkailu ja ympäristönsuojelu eivät sulje toisiaan pois. Katja Vaulion kirja Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla nostaa mukaansatempaavasti ja värikkäitä matkailukokemuksia hyödyntäen esiin turismin iloja ja ongelmia.
Katja Vaulio on Kangasalla asuva ympäristöalan ja vastuullisen matkailun asiantuntija, kirjoittaja ja matkabloggari. Hän kuvailee teostaan näin: ”Kirjani on tarina matkailusta, rakkaudesta maailmaan, eri kulttuurien kauneudesta ja halusta muuttaa matkailua. Se on tietokirja, mutta myös rakkauskertomus.”
Katja Vaulio avaa matkailua uudesta näkökulmasta: kirjassa on tietoa ja tarinoita, muistoja ja kohtaamisia, tunnetta ja ennakkoluulojakin. Hän ei halunnut kirjoittaa kirjaa vain kertomalla faktoja vastuullisesta matkailusta; niinpä tarinat ovat osa kirjaa. Ne innostavat matkustamaan, mutta ne voivat saada myös kiinnostumaan vastuullisesta matkailusta.

Mikä saa ihmisen matkustamaan?
Kirja on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa pohditaan, mikä saa ihmisen matkustamaan. Omasta puolestaan Katja Vaulio tunsi jo pienestä pitäen haluavansa ennen kaikkea nähdä maailmaa ja oppia tuntemaan sitä. Vaikutteita tuli kahdelta lähipiirin naiselta, matkailijattarilta, jotka lähettivät postikortteja eri puolilta maailmaa ja kertoivat tarinoita kaukaisista maista. Toisaalta hän haaveili myös maailman pelastamisesta.
Niinpä Katja Vaulion intohimoina ovat sekä matkailu että ympäristöasiat – jotka ovat tiivisti yhteydessä toisiinsa. Hän kertoo: ”Vuodet ja nämä kokemukset ovat muovanneet minusta sen naisen, joka tänään olen. Minusta, pelokkaasta tyttölapsesta kasvoi maailmannainen, eurooppalainen, koko planeetan asukki. Venäjä ja Kreikka ujuttautuivat niin tiukasti pinnan alle, että koen olevani kolmen maan kansalainen, vaikka minulla yksi passi onkin.”
Ensimmäisestä osasta, jossa käsitellään myös matkailun historiaa, löydän tutun nimen: Marianne North (1830–1890), jonka Katja Vaulio nimeää sielunsiskokseen. Englantilainen North oli kasvitieteilijä ja taidemaalari, jonka todetaan viihtyneen paremmin Amazonin ja Borneon viidakoissa kuin teekutsuilla.
Löysin itse maininnan Marianne Northista ensimmäistä kertaa Puerto de la Cruzissa, Teneriffalla ja sittemmin osasin etsiä hänen maalaustensa kokoelmaa Kew’n kasvitieteellisestä puutarhasta Lontoossa (The Royal Botanical Gardens at Kew (Kew Garden). Katso video The Remarkable Miss North.

Matkakertomuksia kahdestatoista maasta
Toisessa osassa Vaulio esittelee matkakertomuksillaan kaksitoista maata, kertoo niihin liittyviä vastuullisuusvinkkejä ja antaa lukijoille runsaasti eväitä matkailuun, joka tekee maailmasta paremman paikan.
Maat ovat Kazakstan, Turkki, Japani, Intia, Venäjä, Suomi, Kreikka, Kiina, Uusi-Seelanti, Uusi-Kaledonia, Vanuatu ja Tšekki. Katja Vaulio on asunut Suomen lisäksi Kreikassa, Venäjällä ja Tšekissä ja tehnyt paljon pitkiä, hitaita matkoja pitkin Eurooppaa, Intiaa, Uutta-Seelantia ja Aasiaa.
Muutetaan matkailua
Kolmannen osan teemana on matkailu ja ympäristöongelmat ja neljännessä osassa tekijä ehdottaa: muutetaan maailmaa ja matkailua.
Sivuillaan Katja Vaulio toteaa: ”Maailma ei muutu, jos sitä ei muuteta. Oikeastaanhan tämä on ihan yksinkertaista. Mitä enemmän näen maailmaa, vuoristoja, metsiä ja eläimiä sekä eri kulttuureja, sitä enemmän arvostan sitä kaikkea ja sitä enemmän haluan, että muutkin näkisivät niiden arvon ja ainutkertaisuuden.”
Kirjan lopussa ovat vielä kiitokset, lähteet sekä lisätietoa aiheesta ja hiilijalanjälkitestit.
Millainen on Hidasta matkaa™ -konsepti?
Katja Vaulio on myös opas, joka on kehittänyt Hidasta matkaa™-konseptin. Se muodostuu seuraavista osa-alueista:
- teetä ja tunnelmaa
- hidasta, paikallisia lähestyvää matkailua
- suvaitsevuus ja vieraan kulttuurin ymmärrys
- osa matkan tuotoista menee paikallisiin ympäristöhankkeisiin
- vastuulliset hotellit ja vastuullista liikkumista
- matkustamista sesongin ulkopuolella
- hyvinvointia ja luonnon läheisyyttä
- opiskelemme aakkoset ennen matkaan lähtöä (kreikan tai venäjän)
- mukana paikallista kieltä puhuva ja paikallista kulttuuria tunteva matkakaveri.
Katja Vaulion mukaan matkailua ei tarvitse lopettaa, mutta sen on muututtava, jotta maapallo ja ihmiset voisivat hyvin myös tulevaisuudessa. Vierailu toisissa maissa saattaa olla parhaimmillaan reissaajan maailmaa mullistava kokemus.

Rakasta ihmeellistä maailmaa
Kirjan lopussa Katja Vaulio neuvoo: ”Hidasta elämää, hidasta matkaa. Uskalla ajatella eri tavalla. Yritä ja erehdy. Ennen kaikkea, rakasta. Rakasta tätä elämää, joka on meille annettu, rakasta tätä ihmeellistä maailmaa. Rakasta sitä niin paljon, että haluat puolustaa ja suojella sitä. Sillä se on ainokaisemme.”

Katja Vaulio: Hidasta matkaa – vastuullinen matkailija maailmalla. Minerva Kustannus. 2021. Saatavana myös sähkökirjana.
* Sain kirjan pyynnöstäni Minerva Kustannus Oy:ltä.